Vartia-alan vaaralliset otteet koulutuksen mukaisia?

Anonyymi-ap

Katselin tässä MTV:n vartiakoulun opettajan haastattelun. Hänen mukaansa kuolemaan johtaneet otteet olivat koulutuksen mukaisia ja hän katsoi, että opetettuihin tekniikoihin liittyy myös kuolemanvaara. Siis mitäh???

Tässä vaiheessa totesin, että syy 35 vuotiaan naisen tappoonhan lähtee vartijakoulutuksesta. Vikaa on sekä opettajien ammattitaidossa sekä asenteessa. Eihän sellaisia otteita lähtökohtaisesti saisi käyttää, mihin liittyy vaara kiinniotettavan tappamiseen. Ei ihminen nyt ihan niin helposti kuole.

Vartioiden opettaja oli kuitenkin muuttanut koulutusta tapahtuneen seurauksena. Kun uhri on saatu käsirautoihin naamallaan, niin tämän jälkeen kiinniotettu käännetään kyljelleen, jotta samalla voidaan tarkistaa, onko uhri vielä tajuissaan. Samalla hengitystä lamauttava paino saadaan pois.

Kouluttaja oli nähnyt Ison omenan videoita ja yhden virheen hän havaitsi: Vartijoiden olisi pitänyt puhua uhrille koko ajan selittäen, mitä he tekevät. Tämä nyt tuskin olisi paljoa auttanut.

Koko vartiakoulutus pitäisi myllätä uusiksi. Vikaa on myös kouluttajien näkemyksessä, miten ammattitaitoinen vartija toimii. Käytetään hengitystä tukahduttavia voimaotteita liian helposti - eikä näitä käytettäessä välitetä uhrin terveydentilasta.

https://www.mtvuutiset.fi/video/prog1715817

438

3270

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tuo äijä turvallisuusalan kouluttajana on ihan pihalla. Nolla toleranssi tällaisiin tapahtumiin. Elämme oikeusvaltiossa emme villissä lännessä. Pitäisikö koulutus alkaa tuolta tasolta ja ottaa laki mukaan väkivallalle. Hirveää tekstiä äijä suustaan päästi.

      • Anonyymi

        Jos nollatoleranssia harjoitettaisin tällä palstalla, naruja olisi tuskin kolmea enempää Jyrkkä EI nollatoleransseille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos nollatoleranssia harjoitettaisin tällä palstalla, naruja olisi tuskin kolmea enempää Jyrkkä EI nollatoleransseille.

        Jos ne halusi lyödä USA n ennätyksen. Poliisi painoi maassa yhdeksän minuuttia ennenkuin kuoli.!?

      • Anonyymi

        IHAN SAIRAS OPETTAJA. ET SÄ VANHUSTA TAI RASKAANA OLEVAA NAISTA LYTTÄÄ MAHALLEEN HELVETTI JO SEN JÄRKIKIN SANOO ETKÄ PAINA KYYNÄRPÄÄLLÄ KEUHKOIHIN ETKÄ KAULAAN. EIHÄN TÄSSÄ NYT TERRORISTIA KAADETTU TAI EDES TUTKITTU REPPUA JOS OLISI OLLUT RÄJÄHDE.

      • Anonyymi

        Asiakkaat oli kuullut kun nainen sanoi hän ei voi hengittää ja kun hän pyysi soittamaan poliisit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiakkaat oli kuullut kun nainen sanoi hän ei voi hengittää ja kun hän pyysi soittamaan poliisit.

        Haastatellun kouluttajan mukaan on täysin normaalia, että kiinniotettu huutaa apua ja ettei saa henkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haastatellun kouluttajan mukaan on täysin normaalia, että kiinniotettu huutaa apua ja ettei saa henkeä.

        Niinhän se on. Samoin myös se, että sivustakatsojien (tai osan heistä) mielestä käytetään aina "tarpeetonta voimaa", kun omassa mielikuvituksessa se henkilö saadaan aisoihin jollain mystisellä napakalla käsivarsiotteella ja ääntä käyttämällä...

        Onneksi lopetin nuo hommat ajat sitten.

      • Anonyymi

        Tulee mieleen vanha sanonta, 'toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä". Kuvaa tilannetta, jossa yhteisymmärrys puuttuu.
        Varmasti voimakäyttöotteet olivat koulutuksessa saatujen oppien mukaiset. Oliko niitä tarpeen käyttää tässä tapauksessa, on toinen asia. Oppikirjan mukaan toimiminen, kuinka ihminen lyödään maahan, teknisenä suorituksena, ei tarkoita että olisi toimittu moraalisesti oikein.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos ne halusi lyödä USA n ennätyksen. Poliisi painoi maassa yhdeksän minuuttia ennenkuin kuoli.!?

        George Floydin tapauksessa oli poliisin käyttämä niskaote täysin hyväksytty, yleisesti käytetty hallintaote jota Suomenkin turvallisuusalan kouluttajat kilvan kehuivat, kunnes alkoivat mellakat. Nyt se on poistettu opetuksesta.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haastatellun kouluttajan mukaan on täysin normaalia, että kiinniotettu huutaa apua ja ettei saa henkeä.

        Ja ilmeisesti on ihan ok kuunnella ihmisen kituvan kuoliaaksi henkilön toimesta, jonka palkan maksajaa on parhaillaan tukehduttamassa kuoliaaksi?? Asiakasta tässä nimittäin murjottiin jonkun mysteerimiehen vinkin perusteella.
        Tuntuu näillä turva-alan äijillä olevan asenne "minä olen laki täällä", vaikka on duunissa asiakkaita varten ja heidän rahoistaan tulee raha palkanmaksuun. Mites muuten on mahdollista, ettei naisvartijaa ollut tässä tilanteessa, sillä naisella olis ehkä älli riittänyt tajuamaan, että kysytään ensin mikä tilanne ja hoidetaan asia puhumalla aseettoman ja vaarattoman henkilön kanssa. Nyt kommentoi vain testohuuruilla liikkeellä olevat sikaniskat, kuinka hienoa työtä pojat tekevät?

      • Anonyymi
        Nanomuumi kirjoitti:

        Menepä itse hoitamaan tuonne asemille ja kauppakeskuksiin asioita puhumalla. Saattaa todellisuus lyödä vasten naisellisia kasvojasi. Joskus jopa ihan kirjaimellisesti ja jopa oman sukupuolesi voimin.

        Ja on muuten tosiaan ihan mahdollista, että naisvartijaa ei ole kyseisessä tilanteessa/työvuorossa/koko työkohteessa.

        Ei kyllä käy kateeksi vartiointialaa: paska palkka ja asiakkaana samat rotat kuin poliisilla, mutta vähemmin valtuuksin ja keinoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on. Samoin myös se, että sivustakatsojien (tai osan heistä) mielestä käytetään aina "tarpeetonta voimaa", kun omassa mielikuvituksessa se henkilö saadaan aisoihin jollain mystisellä napakalla käsivarsiotteella ja ääntä käyttämällä...

        Onneksi lopetin nuo hommat ajat sitten.

        Hyvä on kun lopetit.

        Oikeuttaako huono palkka ja paskat asiakkaat TAPPAMAAN?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haastatellun kouluttajan mukaan on täysin normaalia, että kiinniotettu huutaa apua ja ettei saa henkeä.

        Haastatellun kouluttajan mielestä on ihan ilmeisesti normaalia sekin, että joskus näitä "asiakkaita" vaan kuolee käsittelyn seurauksena....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on. Samoin myös se, että sivustakatsojien (tai osan heistä) mielestä käytetään aina "tarpeetonta voimaa", kun omassa mielikuvituksessa se henkilö saadaan aisoihin jollain mystisellä napakalla käsivarsiotteella ja ääntä käyttämällä...

        Onneksi lopetin nuo hommat ajat sitten.

        Onko mitään todisteita siitä, että nainen oli uhaksi vartijoille tai asiakkaille, vai riittääkö mahdollisesti hengenvaaralliseen väkivaltaan perusteluksi se että aukoo päätään kauppakeskuksessa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menepä itse hoitamaan tuonne asemille ja kauppakeskuksiin asioita puhumalla. Saattaa todellisuus lyödä vasten naisellisia kasvojasi. Joskus jopa ihan kirjaimellisesti ja jopa oman sukupuolesi voimin.

        Ja on muuten tosiaan ihan mahdollista, että naisvartijaa ei ole kyseisessä tilanteessa/työvuorossa/koko työkohteessa.

        Ei kyllä käy kateeksi vartiointialaa: paska palkka ja asiakkaana samat rotat kuin poliisilla, mutta vähemmin valtuuksin ja keinoin.

        Mikä siinä on että poliisit sanovat että valtaosa tilanteista saadaan purettua puhumalla? Onko liikaa vaadittu vajakkivartijoilta?

        Eli haluat tappaa ihmisiä seurauksitta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä siinä on että poliisit sanovat että valtaosa tilanteista saadaan purettua puhumalla? Onko liikaa vaadittu vajakkivartijoilta?

        Auktoriteetti? Tosin ei välttämättä nykynuoriin tehoaisi jolloin kovia otteita käyttämään joutuessa nuorelta voisi lähteä henki.

      • Anonyymi

        Onko se sama viskibassoääninen venäläistyylinen akka vielä siellä työvyorosuunnittelussa vai onko pistetty vihdoinkin ulos..? Sitten ei ihme jos kaikki sekaisin..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menepä itse hoitamaan tuonne asemille ja kauppakeskuksiin asioita puhumalla. Saattaa todellisuus lyödä vasten naisellisia kasvojasi. Joskus jopa ihan kirjaimellisesti ja jopa oman sukupuolesi voimin.

        Ja on muuten tosiaan ihan mahdollista, että naisvartijaa ei ole kyseisessä tilanteessa/työvuorossa/koko työkohteessa.

        Ei kyllä käy kateeksi vartiointialaa: paska palkka ja asiakkaana samat rotat kuin poliisilla, mutta vähemmin valtuuksin ja keinoin.

        "Ei kyllä käy kateeksi vartiointialaa: paska palkka ja asiakkaana samat rotat kuin poliisilla, mutta vähemmin valtuuksin ja keinoin."

        Ja vielä prinsessaliike, jota hallitukseksi ennen kutsuttiin, sisäministeritär etunenässä, halveksii.
        Mulla on 2 tolkun tuttua, jotka toimivat aikansa vartijoina; molempien motiivi oli tehdä jotain hyvää tässä mätänevässä maailmassa; toinen kertoi painineensa "asiakkaan" kanssa keskimäärin kerran päivässä, ja toinenkin kypsyi. Ensimmäinen on nykyisin sosiaalialalla, toinen kaupallisella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeuttaako huono palkka ja paskat asiakkaat TAPPAMAAN?????

        Eipä tietenkään, eikä kukaan ketään ole edes tappanut.

      • Anonyymi

        Kouluttajat ja jihto ihan pihalla

        Pajoinpitekut ja koilemaa vääteläänn paetaan vastuutaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eipä tietenkään, eikä kukaan ketään ole edes tappanut.

        4 miestä murhasi viattoman naisen.

      • Anonyymi

        moi
        jos ette oikeesti tiedä asioista mitään, pitäkää turpanne ummessa:)

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haastatellun kouluttajan mukaan on täysin normaalia, että kiinniotettu huutaa apua ja ettei saa henkeä.

        Kouluttaja tyypillinen nutipää. "Vähän" syöty stereoideja. Turvallisuusalalle pakollinen kiellettyjen aineiden testaus. Jos jää kiinni, niin parin vuoden viraltapano.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menepä itse hoitamaan tuonne asemille ja kauppakeskuksiin asioita puhumalla. Saattaa todellisuus lyödä vasten naisellisia kasvojasi. Joskus jopa ihan kirjaimellisesti ja jopa oman sukupuolesi voimin.

        Ja on muuten tosiaan ihan mahdollista, että naisvartijaa ei ole kyseisessä tilanteessa/työvuorossa/koko työkohteessa.

        Ei kyllä käy kateeksi vartiointialaa: paska palkka ja asiakkaana samat rotat kuin poliisilla, mutta vähemmin valtuuksin ja keinoin.

        'Menepä itse hoitamaan tuonne asemille ja kauppakeskuksiin asioita puhumalla. Saattaa todellisuus lyödä vasten naisellisia kasvojasi. Joskus jopa ihan kirjaimellisesti ja jopa oman sukupuolesi voimin.'

        Tässä tapauksessa se juttelu olisi todella toiminut kun vastassa oli helluntalainen hiljainen hissukka. On ammattitaidottomuutta mennä jokaiseen tilanteeseen samalla asenteella eli sillä samalla jolla kohdataan väkivaltainen, sekaisin oleva narkkari.
        Nyt käsitän miksi vartijat ovat niin epäkohteliaita jos heiltä kysyy vaikka aivan normaalia asiaa. Koulutuksessa ei näemmä opeteta asiakaspalvelua mitenkään.
        Itsellä on kokemus joensuulaisesta isosta kukkakaupasta vuosien takaa. Menin liikkeeseen n. 25 minuuttia ennen sulkemista. Aikaa kului ja kärri täyttyi. Äkkiä kuulin takaani vihaisen karjahduksen:'Liike suljetaan, ulos!'. Siellä seisoi vihainen iso vartija. Olin hämilläni ja änkytin anteeksipyyntöä ja että menen heti maksamaan ostokset. Vartija keskeytti tylysti:'Jätä kärri siihen ja välittömästi ulos!' Luulin että hän tulee päälle joten pakenin paikalta. Kummallisinta oli että kassa ei ollut kiinni ja kaupan aukioloaikaa oli vielä viisi minuuttia jäljellä.
        Tapaus jätti sellaisen jäljen, että en ole enää koskaan asioinut tuossa liikkeessä.

      • Anonyymi

        Höpö höpö..... ota selvää asioista, ennenkuin tänne kommentoit ja mainostat tyhmyytyäsi!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Haastatellun kouluttajan mukaan on täysin normaalia, että kiinniotettu huutaa apua ja ettei saa henkeä.

        Oliko se kouluttaja ollut aikaisemmin te-keskuksessa töissä

      • Anonyymi
        Nanomuumi kirjoitti:

        Ja ilmeisesti on ihan ok kuunnella ihmisen kituvan kuoliaaksi henkilön toimesta, jonka palkan maksajaa on parhaillaan tukehduttamassa kuoliaaksi?? Asiakasta tässä nimittäin murjottiin jonkun mysteerimiehen vinkin perusteella.
        Tuntuu näillä turva-alan äijillä olevan asenne "minä olen laki täällä", vaikka on duunissa asiakkaita varten ja heidän rahoistaan tulee raha palkanmaksuun. Mites muuten on mahdollista, ettei naisvartijaa ollut tässä tilanteessa, sillä naisella olis ehkä älli riittänyt tajuamaan, että kysytään ensin mikä tilanne ja hoidetaan asia puhumalla aseettoman ja vaarattoman henkilön kanssa. Nyt kommentoi vain testohuuruilla liikkeellä olevat sikaniskat, kuinka hienoa työtä pojat tekevät?

        Besserwisser !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeuttaako huono palkka ja paskat asiakkaat TAPPAMAAN?????

        Ota lääkkeesi .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä siinä on että poliisit sanovat että valtaosa tilanteista saadaan purettua puhumalla? Onko liikaa vaadittu vajakkivartijoilta?

        Tyhmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli haluat tappaa ihmisiä seurauksitta.

        Kuka on tapettu?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        4 miestä murhasi viattoman naisen.

        Hae lisää lääkkeitä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Menepä itse hoitamaan tuonne asemille ja kauppakeskuksiin asioita puhumalla. Saattaa todellisuus lyödä vasten naisellisia kasvojasi. Joskus jopa ihan kirjaimellisesti ja jopa oman sukupuolesi voimin.'

        Tässä tapauksessa se juttelu olisi todella toiminut kun vastassa oli helluntalainen hiljainen hissukka. On ammattitaidottomuutta mennä jokaiseen tilanteeseen samalla asenteella eli sillä samalla jolla kohdataan väkivaltainen, sekaisin oleva narkkari.
        Nyt käsitän miksi vartijat ovat niin epäkohteliaita jos heiltä kysyy vaikka aivan normaalia asiaa. Koulutuksessa ei näemmä opeteta asiakaspalvelua mitenkään.
        Itsellä on kokemus joensuulaisesta isosta kukkakaupasta vuosien takaa. Menin liikkeeseen n. 25 minuuttia ennen sulkemista. Aikaa kului ja kärri täyttyi. Äkkiä kuulin takaani vihaisen karjahduksen:'Liike suljetaan, ulos!'. Siellä seisoi vihainen iso vartija. Olin hämilläni ja änkytin anteeksipyyntöä ja että menen heti maksamaan ostokset. Vartija keskeytti tylysti:'Jätä kärri siihen ja välittömästi ulos!' Luulin että hän tulee päälle joten pakenin paikalta. Kummallisinta oli että kassa ei ollut kiinni ja kaupan aukioloaikaa oli vielä viisi minuuttia jäljellä.
        Tapaus jätti sellaisen jäljen, että en ole enää koskaan asioinut tuossa liikkeessä.

        En usko.

      • Anonyymi
        Nanomuumi kirjoitti:

        Ja ilmeisesti on ihan ok kuunnella ihmisen kituvan kuoliaaksi henkilön toimesta, jonka palkan maksajaa on parhaillaan tukehduttamassa kuoliaaksi?? Asiakasta tässä nimittäin murjottiin jonkun mysteerimiehen vinkin perusteella.
        Tuntuu näillä turva-alan äijillä olevan asenne "minä olen laki täällä", vaikka on duunissa asiakkaita varten ja heidän rahoistaan tulee raha palkanmaksuun. Mites muuten on mahdollista, ettei naisvartijaa ollut tässä tilanteessa, sillä naisella olis ehkä älli riittänyt tajuamaan, että kysytään ensin mikä tilanne ja hoidetaan asia puhumalla aseettoman ja vaarattoman henkilön kanssa. Nyt kommentoi vain testohuuruilla liikkeellä olevat sikaniskat, kuinka hienoa työtä pojat tekevät?

        Onko se nyt joku yllätys, että puolet vartijoiksi haluavista fantasioi väkivallalla. Ne jotka ei saa kiksejä ihmisten fyysisestä alistamisesta eivät vartijoiksi ryhdy tai ainakaan kauaa siinä hommassa pysy.

        Paska ala, mutta poliisit ei ehdi kaikkeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Ei kyllä käy kateeksi vartiointialaa: paska palkka ja asiakkaana samat rotat kuin poliisilla, mutta vähemmin valtuuksin ja keinoin."

        Ja vielä prinsessaliike, jota hallitukseksi ennen kutsuttiin, sisäministeritär etunenässä, halveksii.
        Mulla on 2 tolkun tuttua, jotka toimivat aikansa vartijoina; molempien motiivi oli tehdä jotain hyvää tässä mätänevässä maailmassa; toinen kertoi painineensa "asiakkaan" kanssa keskimäärin kerran päivässä, ja toinenkin kypsyi. Ensimmäinen on nykyisin sosiaalialalla, toinen kaupallisella.

        Sosiaalialallakin voi joutua "painimaan" asiakkaiden kanssa.

      • Anonyymi
        satanelkytoo63 kirjoitti:

        Kouluttaja tyypillinen nutipää. "Vähän" syöty stereoideja. Turvallisuusalalle pakollinen kiellettyjen aineiden testaus. Jos jää kiinni, niin parin vuoden viraltapano.

        Kyllä!

      • Anonyymi

        Miksi eivät edes elvytysyystoimena sloittanert

        Koska ei ole koilutettu

        Koulutus puutterlliya

        Johto Pakoilee vsdtuutssn

        Hävetkää toimilupa pois ja vastuuseen kmpnoomudlaisr ahneet johtat

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinhän se on. Samoin myös se, että sivustakatsojien (tai osan heistä) mielestä käytetään aina "tarpeetonta voimaa", kun omassa mielikuvituksessa se henkilö saadaan aisoihin jollain mystisellä napakalla käsivarsiotteella ja ääntä käyttämällä...

        Onneksi lopetin nuo hommat ajat sitten.

        Ainakin saatiin henhilyä
        Vartijat kertomaan omaisille tapahtunut yrityksen kokoomuslaisen johdon kanssa ja miksi ei viitsitty rlvyttää
        Koulutukseen ei kuulu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Menepä itse hoitamaan tuonne asemille ja kauppakeskuksiin asioita puhumalla. Saattaa todellisuus lyödä vasten naisellisia kasvojasi. Joskus jopa ihan kirjaimellisesti ja jopa oman sukupuolesi voimin.'

        Tässä tapauksessa se juttelu olisi todella toiminut kun vastassa oli helluntalainen hiljainen hissukka. On ammattitaidottomuutta mennä jokaiseen tilanteeseen samalla asenteella eli sillä samalla jolla kohdataan väkivaltainen, sekaisin oleva narkkari.
        Nyt käsitän miksi vartijat ovat niin epäkohteliaita jos heiltä kysyy vaikka aivan normaalia asiaa. Koulutuksessa ei näemmä opeteta asiakaspalvelua mitenkään.
        Itsellä on kokemus joensuulaisesta isosta kukkakaupasta vuosien takaa. Menin liikkeeseen n. 25 minuuttia ennen sulkemista. Aikaa kului ja kärri täyttyi. Äkkiä kuulin takaani vihaisen karjahduksen:'Liike suljetaan, ulos!'. Siellä seisoi vihainen iso vartija. Olin hämilläni ja änkytin anteeksipyyntöä ja että menen heti maksamaan ostokset. Vartija keskeytti tylysti:'Jätä kärri siihen ja välittömästi ulos!' Luulin että hän tulee päälle joten pakenin paikalta. Kummallisinta oli että kassa ei ollut kiinni ja kaupan aukioloaikaa oli vielä viisi minuuttia jäljellä.
        Tapaus jätti sellaisen jäljen, että en ole enää koskaan asioinut tuossa liikkeessä.

        Ihan totta. Olen kokenut tørkeaa kohtelua ns. info pisteen Nokas vartioilta Oslossa Storo shopping senterissa 2019.syy oli etta teippasin asunnon myynti ilmoitusta seinaan. Etta olisinkin saannut info inrmaatiota etta mihin saan ilmoitukseni laittaa minut heitettiin kahden miehen voimalla traumauttavasti ulos. Huusin ihmisia soittamaan poliisit, eivat krrinneet ajoissa. Tein rikosilmoituksen!. Taysin vaaraa toimintaa kohtasin myøs Oslo konserthus konsertissa kahdelta mies vartialta. Taysin ilman syyta, uskokaa hyvat ihmiset. Alalalla toimii sadisteja, ja todennakøisia kunnianloukkauksia rikoksia tapahtuu paljon. Huomio etta naiden vartioiden pitaisi taata turvallisuus ja olla asiakaspalvelussa , mutta asiakkaat saavat nakøjaan tørkeaa kohtelua heidan luulojen ja mielikuvituksensa eli perusteetta. Nain nayttaa tapahtuvan. Halyyttavaa. Asian pitaa saada kansainvalista huomiota!!!!. Terveisin normi asiakas ja niinvain jai apua vaille. Elamaani elanyt ilman aineita ja rikoksia ja kuitenkin.... Tarttukaa asiaan!!! , tallainen traumatisoi ihmisia suuressa maarin myøs Norjassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi eivät edes elvytysyystoimena sloittanert

        Koska ei ole koilutettu

        Koulutus puutterlliya

        Johto Pakoilee vsdtuutssn

        Hävetkää toimilupa pois ja vastuuseen kmpnoomudlaisr ahneet johtat

        Nimenomaan!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        George Floydin tapauksessa oli poliisin käyttämä niskaote täysin hyväksytty, yleisesti käytetty hallintaote jota Suomenkin turvallisuusalan kouluttajat kilvan kehuivat, kunnes alkoivat mellakat. Nyt se on poistettu opetuksesta.

        Ote erinomainen jos esim, kiinniotettu addiktoitunut. Tässä kuitenkin toimittiin täysin väärin...
        6 tunnin koulutuksella EI saa ammattitaitoa....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Menepä itse hoitamaan tuonne asemille ja kauppakeskuksiin asioita puhumalla. Saattaa todellisuus lyödä vasten naisellisia kasvojasi. Joskus jopa ihan kirjaimellisesti ja jopa oman sukupuolesi voimin.

        Ja on muuten tosiaan ihan mahdollista, että naisvartijaa ei ole kyseisessä tilanteessa/työvuorossa/koko työkohteessa.

        Ei kyllä käy kateeksi vartiointialaa: paska palkka ja asiakkaana samat rotat kuin poliisilla, mutta vähemmin valtuuksin ja keinoin.

        Voi kyynel, vaihda alaa jos ei hermot kestä. Pakottaako äitis sut tekee vartijan hommia vai oletko muuten vaa tyhmä jos niitä tee kun on paska palkka. Taidat sitten purkaa pahaa oloas muihin ja koittaa päteä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos nollatoleranssia harjoitettaisin tällä palstalla, naruja olisi tuskin kolmea enempää Jyrkkä EI nollatoleransseille.

        Mksi täydelliset vartijat eivä edes oyrkineet aloitamannelvytystaä olenkqn

        Yritysken kokoomuslainen ahne johyajisto vastuudeen valvonnamtöekwästä laiminlyönnistä hetinja toimilupampois

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko se kouluttaja ollut aikaisemmin te-keskuksessa töissä

        Hyvin mahdollista että olivat työttömien oma- valmentajia olleet aikaisemmin ja vaihtaneet alaa. Ihan sama elämänpilaamis meininki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        moi
        jos ette oikeesti tiedä asioista mitään, pitäkää turpanne ummessa:)

        Silloin tuoreeltaan kerrottiin, että yksi korsto istui sen naisen niskan päällä. Nyt se on tarkoituksella unohdettu? Kuinka kauan itse kuvittelisit pärjääväsi, jos satakiloinen korsto iskisi paskalle haisevan perseensä niskasi päälle, kun makaat mahallaan lattialla?
        Selvä murhahan tuo oli. Nainen ei riehunut mitenkään, joten oman itsensä Rambojen piti vain näyttää, että täältä pesee ja huuhtelee! Olenpa varma, ettei näille ramboille mitään syytettä tule, väkivaltakoneisto ei kaltaisiaan körmyytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko mitään todisteita siitä, että nainen oli uhaksi vartijoille tai asiakkaille, vai riittääkö mahdollisesti hengenvaaralliseen väkivaltaan perusteluksi se että aukoo päätään kauppakeskuksessa?

        Oliko nainen ympäristölle vaarallinen , uhkasiko muita ihmisiä, oliko hänellä ase kädessä, vai mitä teki, kun käsiteltiin kun suurta rikollista, tai terroristia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Asiakkaat oli kuullut kun nainen sanoi hän ei voi hengittää ja kun hän pyysi soittamaan poliisit.

        Koulutuksen mukaan

        Asiakas kuoli sydänkohtaukseen oliko oikein koulutettu
        Miten elvytys onnistui kun ei edes aloitettu

        Mitä vastaa yrityksen kokoomuslaiset johtajat onko laiminlylty yriktyksen valvonta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        George Floydin tapauksessa oli poliisin käyttämä niskaote täysin hyväksytty, yleisesti käytetty hallintaote jota Suomenkin turvallisuusalan kouluttajat kilvan kehuivat, kunnes alkoivat mellakat. Nyt se on poistettu opetuksesta.

        Amerikassa tapaus 2013 Christopher Dorner LAPD. Hän puuttui virkaveljiensä huonoon käytökseen. Väkivaltainen kulttuuri oli jo noussut ylemmäs komentoketjussa josta tuli nollatolerantikolle kuolemantuomio.

        Julkisuudesta löytyy asiat joista hän on ylemmilleen reklamoinut saaden lopulta lopputilin.

        Joel Sydänmaa LAPD oli ainoa joka kannusti raportoimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joel Sydänmaa LAPD oli ainoa joka kannusti raportoimaan.

        Parhaimmillaan pääosissa Fugitive Harrison Ford ja kaikki vastaantulevat tulitettiin seulaksi. Jopa postinjakaja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        IHAN SAIRAS OPETTAJA. ET SÄ VANHUSTA TAI RASKAANA OLEVAA NAISTA LYTTÄÄ MAHALLEEN HELVETTI JO SEN JÄRKIKIN SANOO ETKÄ PAINA KYYNÄRPÄÄLLÄ KEUHKOIHIN ETKÄ KAULAAN. EIHÄN TÄSSÄ NYT TERRORISTIA KAADETTU TAI EDES TUTKITTU REPPUA JOS OLISI OLLUT RÄJÄHDE.

        Oliko ottanut rokotteen?

        Sydänlihastulehdus altistaa sydänkohtaukselle tilanteessa jossa erittyy adrenaliinia (esim riita, tappelu, tms vaaratilanne)

        Peter McCullough

        "in patients with myocarditis the adrenalin surge can trigger sudden cardiac death"

        https://twitter.com/i/status/1611405405867110402

        Nyt kun selvisi että oli rokote ja sydänlihastulehdus, pistettiin tiedot salaisiksi.

        https://yle.fi/a/74-20012279

        Oikeuslääketieteellisen ruumiinavausraportin alustavan lausunnon mukaan nainen ei menehtynyt tukehtumalla.

        Poliisi ei tiedota kuolinsyystä tarkemmin, sillä kuolemansyyn selvittämistä koskevat tiedot ovat salassa pidettäviä.

        Näitähän on muitakin joissa kuollut

        https://twitter.com/i/status/1619153517805211648

        Grieving mom speaks out on the death of her 23 year old daughter who #diedsuddenly

        “We were pro vaccine. We thought the people who wouldn’t get the vaccine were silly…

        https://twitter.com/i/status/1619100428502970369

        Bradley Hachey had a silent stroke. His lungs & heart are also inflamed. He was recently diagnosed with myocarditis.

        One of his friends on social media encouraged him to speak up.

      • Anonyymi

        😋😍😋😍😋😍😋😍😋

        😍 ­N­y­­m­­­f­o­m­a­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17698990s

        🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞

    • Anonyymi

      Fuksialla sitrakkaat otteetkaan ei ole vieraita.

    • Anonyymi

      siis sinä tiedät jonkin tyystin vieraan ihmisen terveydentilan ? edelleen mitä jauhoja käytät?

      • Anonyymi

        Patologia-alan voi lopettaa kokonaan.

        Halvempaa etsiä äänekkäin öyhöttäjä ja kysyä siltä.

      • Anonyymi

        KYLLÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN VATSASTA NÄKEE.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        KYLLÄ RASKAANA OLEVAN NAISEN VATSASTA NÄKEE.

        EI RASKAANA OLEVAA VOI MAHALLEEN LAITTAA KOSKAAN ONKO NOI MIEHET NOIN TYHMIÄ.

      • Anonyymi

        Eihän tätä naista olisi edes pitänyt poistaa kauppakeskuksesta jonkun epämääräisen 'ilmiannon' perusteella. Mikä oli se virallinen syy käskyttää häntä poistumaan? Mikä oli sitä 'häiriökäyttäytymistä'? Eihän syy olla pelkästään se että 'vartija määräsi'! Silloinhan koko toimita perustuisi mielivaltaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Patologia-alan voi lopettaa kokonaan.

        Halvempaa etsiä äänekkäin öyhöttäjä ja kysyä siltä.

        Totuus on tämä. Mikäli vartijat eivät olisi käyneet naiseen käsiksi, hän olisi edelleen elossa. Vai luuleeko joku että hän sai kuolemaan johtavan sairaskohtauksen aivan sattumalta juuri sillä hetkellä kun vartijat painoivat hänet maahan? Että hän olisi saanut saman kohtauksen jos olisi vain kävellyt pitkin kauppakeskuksen käytävää?
        Ei tietenkään!
        Vain nutipäinen steroidivartija kuvittelee tuollaista kun puolustelee työkavereitaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EI RASKAANA OLEVAA VOI MAHALLEEN LAITTAA KOSKAAN ONKO NOI MIEHET NOIN TYHMIÄ.

        Hei. Raskaus ei aina nay. Ei nay myøskaan onko jolkakin henkilølla mahdollinen kaatumatauti tai jopa muistisairaus jne. Tulkataan siis mielikuvituksen mukaan ja mielellaan mita kovimmin ottein. Kertoo siita etta alalla on sairaalloisia vakivallasta kikseja saavia sadisteja. Asiaan taytyy puuttua ja saada oikeutta!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Totuus on tämä. Mikäli vartijat eivät olisi käyneet naiseen käsiksi, hän olisi edelleen elossa. Vai luuleeko joku että hän sai kuolemaan johtavan sairaskohtauksen aivan sattumalta juuri sillä hetkellä kun vartijat painoivat hänet maahan? Että hän olisi saanut saman kohtauksen jos olisi vain kävellyt pitkin kauppakeskuksen käytävää?
        Ei tietenkään!
        Vain nutipäinen steroidivartija kuvittelee tuollaista kun puolustelee työkavereitaan.

        Juuri noin. Kun on mokattu rankasti niin on mokattu. Turha puolustella.

    • Anonyymi

      Vartiointiala on suomessa erittäin laadukasta. Myös vartioiduilla alueilla liikkuvat ihmiset toimivat yleensä asiallisesti. Todella harvoin vartijat kohtaavat ihmisiä joiden kanssa asiat eivät ratkea keskustelemalla.

      • Anonyymi

        Joten pitääkö ne tappaa sinun mielestä, minun ei. Kohtuus vartijoiden väkivallan käyttöön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joten pitääkö ne tappaa sinun mielestä, minun ei. Kohtuus vartijoiden väkivallan käyttöön.

        Tällä hetkellä ketään ei ole tapettu ja väkivlata ei ole järjellinen termi ko. tilanteessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joten pitääkö ne tappaa sinun mielestä, minun ei. Kohtuus vartijoiden väkivallan käyttöön.

        Ihan hyvä idea kyllä tuo että rikolliset saisi tappaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joten pitääkö ne tappaa sinun mielestä, minun ei. Kohtuus vartijoiden väkivallan käyttöön.

        Suomi on päänsilitys yhdyskunta! Rikollisilla järkyttävät oikeudet! Maahanmuutto taustaiset paapottu luulemaan että heitä eivät mitkään lait tai säännöt koske, aina vedotaan rasismiin. Nistit mellastaa ja häiriköi! Lapsilta varastetaan vaatteet päältä keskellä päivää ym ym. Törkeää syyllistää nuoria vartijoita jotka toimineet koulutuksensa mukaisesti taltuttaessaan purevaa, potkivaa, raapivaa ja sylkevää rikollista ihmistä. Kyllä täytyy olla tyhmä ihminen jos ei virkavaltaa usko! Tavalliset kunnolliset ihmiset kiittää vartiloitaja ja poliisia, jotka kaikesta huolimatta yrittävät meitä turvata. Rikollisten suosijat täällä saavat syyllistää!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joten pitääkö ne tappaa sinun mielestä, minun ei. Kohtuus vartijoiden väkivallan käyttöön.

        Kauppakeskusten riehuntaan saatava nollatoleranssi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä idea kyllä tuo että rikolliset saisi tappaa

        Kaikki tappajat pitää tappaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä hetkellä ketään ei ole tapettu ja väkivlata ei ole järjellinen termi ko. tilanteessa.

        Securitas vartijoiden toimien tuloksena yksi ihminen on kuollut, tämä fakta ei ikävä kyllä selittelemällä enää muutu. Toki pitää perinpohjin tutkia jne.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä hetkellä ketään ei ole tapettu ja väkivlata ei ole järjellinen termi ko. tilanteessa.

        Onko mennyt ohi ison omenan tapaus. Vai oletko noin tietämätön.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko mennyt ohi ison omenan tapaus. Vai oletko noin tietämätön.

        Ketään ei ole tässä tapahtumassa tapettu. https://www.minilex.fi/a/tappo

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on päänsilitys yhdyskunta! Rikollisilla järkyttävät oikeudet! Maahanmuutto taustaiset paapottu luulemaan että heitä eivät mitkään lait tai säännöt koske, aina vedotaan rasismiin. Nistit mellastaa ja häiriköi! Lapsilta varastetaan vaatteet päältä keskellä päivää ym ym. Törkeää syyllistää nuoria vartijoita jotka toimineet koulutuksensa mukaisesti taltuttaessaan purevaa, potkivaa, raapivaa ja sylkevää rikollista ihmistä. Kyllä täytyy olla tyhmä ihminen jos ei virkavaltaa usko! Tavalliset kunnolliset ihmiset kiittää vartiloitaja ja poliisia, jotka kaikesta huolimatta yrittävät meitä turvata. Rikollisten suosijat täällä saavat syyllistää!

        Tuo raskaana oleva väsynyt kokotiäiti halusi vaihtaa tuotteen tms ja myyjä tilasi vartijan poistamaan hänet? Nainen koki ylimitoitetuksi vartijapoistamisen ja ei halunnut lähteä? Oliko hän aggressiivinen missään vaiheessa?
        Häntä talutettiin silminnäkijän mukaan johonkin ja hän ei tehnyt kuljetettaessa vastarintaa kuin nojaamalla hiukan taakse päin ja sanoi, ettei lähde. Silloin hänet videokuvan mukaan kaadettiin maahan erittäin raakan näköisesti ja pidettiin pitkään vatsallaan. Näytti, että nainen yritti kaadettaessa suojella sikiötä ja pyrki kääntämään lantiotaan. Hänellä oli yllä reppu, repun hihnat ja takki/huppu päässä. Painoiko joku niistä kaulavaltimoita, henkitorvea, tai vaikeutti hengitystä ja sikiö valtimoita? Näytti aivan ylimitoitetulta hänen kohtelu. Tukehdutettiinko hänet? Ainakin hän silminnäkijän mukaan huusi apua ja pyysi 112 soittamaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Securitas vartijoiden toimien tuloksena yksi ihminen on kuollut, tämä fakta ei ikävä kyllä selittelemällä enää muutu. Toki pitää perinpohjin tutkia jne.

        Niin että turha juoruilu on ihan turhaa, kuolinsyy otetaan selville , ja myös se miksi vahdit käskettiin paikalle , Siis sitä voi niinkun odottaa miten asia selviää, eikä luetella ns teorioita asiasta , koska kukaan täällä netissä ei ollut paikalla todistamassa tapahtumaa.

      • Anonyymi

        Mitä helvettiä käytöstä se on kun asiakas käy ostamassa t paidan kaupasta niin myymälä etsivä lähes seuraamaan MAKSETTUA OSTOSTA JUMALAUTA .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki tappajat pitää tappaa.

        Joku Egyptin kätilö silpoo pojilta kivekset jo kohtuun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo raskaana oleva väsynyt kokotiäiti halusi vaihtaa tuotteen tms ja myyjä tilasi vartijan poistamaan hänet? Nainen koki ylimitoitetuksi vartijapoistamisen ja ei halunnut lähteä? Oliko hän aggressiivinen missään vaiheessa?
        Häntä talutettiin silminnäkijän mukaan johonkin ja hän ei tehnyt kuljetettaessa vastarintaa kuin nojaamalla hiukan taakse päin ja sanoi, ettei lähde. Silloin hänet videokuvan mukaan kaadettiin maahan erittäin raakan näköisesti ja pidettiin pitkään vatsallaan. Näytti, että nainen yritti kaadettaessa suojella sikiötä ja pyrki kääntämään lantiotaan. Hänellä oli yllä reppu, repun hihnat ja takki/huppu päässä. Painoiko joku niistä kaulavaltimoita, henkitorvea, tai vaikeutti hengitystä ja sikiö valtimoita? Näytti aivan ylimitoitetulta hänen kohtelu. Tukehdutettiinko hänet? Ainakin hän silminnäkijän mukaan huusi apua ja pyysi 112 soittamaan.

        Pelastiko lääkärit tän lapsen siinä eikö niin taitava henkilökunta paikalla.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        'Vartiointiala on suomessa erittäin laadukasta. Myös vartioiduilla alueilla liikkuvat ihmiset toimivat yleensä asiallisesti. Todella harvoin vartijat kohtaavat ihmisiä joiden kanssa asiat eivät ratkea keskustelemalla.'

        Hah, hah... Vittu minkä vitsin murjaisit! 40 tunnin opetuksella' raudanlujaksi'ammattilaiseksi.
        Vartijoiden taso on Suomessa HEIKKO.
        Avarin hakkaajapsykopaatit edustavat keskimääräistä vartija-ainesta Suomessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on päänsilitys yhdyskunta! Rikollisilla järkyttävät oikeudet! Maahanmuutto taustaiset paapottu luulemaan että heitä eivät mitkään lait tai säännöt koske, aina vedotaan rasismiin. Nistit mellastaa ja häiriköi! Lapsilta varastetaan vaatteet päältä keskellä päivää ym ym. Törkeää syyllistää nuoria vartijoita jotka toimineet koulutuksensa mukaisesti taltuttaessaan purevaa, potkivaa, raapivaa ja sylkevää rikollista ihmistä. Kyllä täytyy olla tyhmä ihminen jos ei virkavaltaa usko! Tavalliset kunnolliset ihmiset kiittää vartiloitaja ja poliisia, jotka kaikesta huolimatta yrittävät meitä turvata. Rikollisten suosijat täällä saavat syyllistää!

        Tuo vartijoiden käsiin kuollut nainen ei ollut mikään rikollinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joten pitääkö ne tappaa sinun mielestä, minun ei. Kohtuus vartijoiden väkivallan käyttöön.

        Ei varmasti olisi tarvinnut hänenkään mielestä, jos kyse olisi ollut niin rauhallisesta ja ystävällisestä naisesta kuin uutisten mukaan.

        Äläkä yleistä, että kaikki tekisivät asiat samalla tavalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Securitas vartijoiden toimien tuloksena yksi ihminen on kuollut, tämä fakta ei ikävä kyllä selittelemällä enää muutu. Toki pitää perinpohjin tutkia jne.

        Terapia piirisi kokous on tänään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä helvettiä käytöstä se on kun asiakas käy ostamassa t paidan kaupasta niin myymälä etsivä lähes seuraamaan MAKSETTUA OSTOSTA JUMALAUTA .

        Koska olet hylkiön näköinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ketään ei ole tässä tapahtumassa tapettu. https://www.minilex.fi/a/tappo

        Millään lakitermillä ole mitään tekemistä sen kanssa onko joku "tapettu" vai ei. Kun joku esimerkiksi jää auton alle, on hänen ylitseen ajettu ihan riippumatta siitä tuleeko tuomiota yliajosta vaiko eikö.

        Siinä ole mitään väärää, että on tyhmä, mutta siinä on jos sillä ylpeilee.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terapia piirisi kokous on tänään.

        Terapia piiri on yhdys sana, vajakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan hyvä idea kyllä tuo että rikolliset saisi tappaa

        Kuinka pienestä rikoksesta tappaminen olisi mielestäsi oikeutettua? Suunsoitosta?
        Ehkäpä olet itsekin joskus sortunut sellaiseen rikkeeseen.......

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on päänsilitys yhdyskunta! Rikollisilla järkyttävät oikeudet! Maahanmuutto taustaiset paapottu luulemaan että heitä eivät mitkään lait tai säännöt koske, aina vedotaan rasismiin. Nistit mellastaa ja häiriköi! Lapsilta varastetaan vaatteet päältä keskellä päivää ym ym. Törkeää syyllistää nuoria vartijoita jotka toimineet koulutuksensa mukaisesti taltuttaessaan purevaa, potkivaa, raapivaa ja sylkevää rikollista ihmistä. Kyllä täytyy olla tyhmä ihminen jos ei virkavaltaa usko! Tavalliset kunnolliset ihmiset kiittää vartiloitaja ja poliisia, jotka kaikesta huolimatta yrittävät meitä turvata. Rikollisten suosijat täällä saavat syyllistää!

        Pystytkö todistamaan, että hän puri, raapi, sylki ja potki? Olitko lähietäisyydellä katsomassa? Julkaistuilla videoilla tuollaista ei näy.

        Ehkä se nainen vain pelkäsi, että hänet viedään nurkan taakse hakattavaksi, kuten sen toisen vartiointiliikkeen henkilökunnalla oli tapana tehdä, ja siksi huusi paniikissa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joten pitääkö ne tappaa sinun mielestä, minun ei. Kohtuus vartijoiden väkivallan käyttöön.

        Voi osittain. Mutta itse ns. kaltoinkohdeltuna ei vaivauduttu keskustelemaan eika kyselemaan saati sitten opastamaan Norjassa Storo Shoppingsenterissa 2019,olisko ollut.. Nokas vartiat vaan paattivat nayttaa etta heilla on valta ja voima. Poliisi ei valittavasti pystynyt auttamaan ja juttu hyllytettiin. Muistan kylla miten miten kasivarrestani yrittivat heittaa kivilattialle ja ahdistivat minut naisen ulos ne nuoret miehet uniformuissaan. Olin remontti vaatteissa hakemassa pesuainetta ja siis naytin epailyttavalta siis. Laiton A4 arkin teipilla vaaraan seinaan kun en tie

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tällä hetkellä ketään ei ole tapettu ja väkivlata ei ole järjellinen termi ko. tilanteessa.

        Eihan se nainen tassa uhannut yhtaan ketaan??? joten miksi hanen kimppuunsa hyøkattiin vartioiden toimesta?????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi on päänsilitys yhdyskunta! Rikollisilla järkyttävät oikeudet! Maahanmuutto taustaiset paapottu luulemaan että heitä eivät mitkään lait tai säännöt koske, aina vedotaan rasismiin. Nistit mellastaa ja häiriköi! Lapsilta varastetaan vaatteet päältä keskellä päivää ym ym. Törkeää syyllistää nuoria vartijoita jotka toimineet koulutuksensa mukaisesti taltuttaessaan purevaa, potkivaa, raapivaa ja sylkevää rikollista ihmistä. Kyllä täytyy olla tyhmä ihminen jos ei virkavaltaa usko! Tavalliset kunnolliset ihmiset kiittää vartiloitaja ja poliisia, jotka kaikesta huolimatta yrittävät meitä turvata. Rikollisten suosijat täällä saavat syyllistää!

        Samaa mielta etta rikoksia ei hyvaksyta. Mutta kaikki vartiat eivat ole terveita. Vakivallalla leikittelevia vartioita on joukossa tassa ja se on todella halyyttavaa!!!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo raskaana oleva väsynyt kokotiäiti halusi vaihtaa tuotteen tms ja myyjä tilasi vartijan poistamaan hänet? Nainen koki ylimitoitetuksi vartijapoistamisen ja ei halunnut lähteä? Oliko hän aggressiivinen missään vaiheessa?
        Häntä talutettiin silminnäkijän mukaan johonkin ja hän ei tehnyt kuljetettaessa vastarintaa kuin nojaamalla hiukan taakse päin ja sanoi, ettei lähde. Silloin hänet videokuvan mukaan kaadettiin maahan erittäin raakan näköisesti ja pidettiin pitkään vatsallaan. Näytti, että nainen yritti kaadettaessa suojella sikiötä ja pyrki kääntämään lantiotaan. Hänellä oli yllä reppu, repun hihnat ja takki/huppu päässä. Painoiko joku niistä kaulavaltimoita, henkitorvea, tai vaikeutti hengitystä ja sikiö valtimoita? Näytti aivan ylimitoitetulta hänen kohtelu. Tukehdutettiinko hänet? Ainakin hän silminnäkijän mukaan huusi apua ja pyysi 112 soittamaan.

        Asiaa. Jos nain todellakin oli. Viela kerran sanon etta itse vastaavaa kokeneena painan halytysnapin koko pohjolassa. Vartiat ikaankuin leikkivat todella tata kammottavaa pelia. Osa vartioden uhreista eivat ole todellakaan syyllistyneet yhtaan mihinkaan. Nakøjaan. Ihan oikeasti, totean taman katkerasti!!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo vartijoiden käsiin kuollut nainen ei ollut mikään rikollinen.

        Niin juuri. Kammottavaa. Asiaan on saatava oikeutta!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei varmasti olisi tarvinnut hänenkään mielestä, jos kyse olisi ollut niin rauhallisesta ja ystävällisestä naisesta kuin uutisten mukaan.

        Äläkä yleistä, että kaikki tekisivät asiat samalla tavalla.

        Asiakas ei ole siells tøissa siella taalla ns. vapaa ajan keskuksissa Painotan tassa tta vartia taas on siella tøissa siis palveluksessa asiakkaiden turvallisuuden takaamiseksi eika harjoittamassa vakivaltaa syyttømia kohtaan pelkan luulon ja ulkoasun perusteella

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka pienestä rikoksesta tappaminen olisi mielestäsi oikeutettua? Suunsoitosta?
        Ehkäpä olet itsekin joskus sortunut sellaiseen rikkeeseen.......

        Nimenomaan.!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voi osittain. Mutta itse ns. kaltoinkohdeltuna ei vaivauduttu keskustelemaan eika kyselemaan saati sitten opastamaan Norjassa Storo Shoppingsenterissa 2019,olisko ollut.. Nokas vartiat vaan paattivat nayttaa etta heilla on valta ja voima. Poliisi ei valittavasti pystynyt auttamaan ja juttu hyllytettiin. Muistan kylla miten miten kasivarrestani yrittivat heittaa kivilattialle ja ahdistivat minut naisen ulos ne nuoret miehet uniformuissaan. Olin remontti vaatteissa hakemassa pesuainetta ja siis naytin epailyttavalta siis. Laiton A4 arkin teipilla vaaraan seinaan kun en tie

        Kun en tiennyt oliko ilmoitustaulu jossain ja siita syysta minua raahattiin ulos.
        Olisiko huono pukeutuminen eli minun tapauksessa remontti vaatetus siis riittava syy etta saa kohdella ihmista mielivaltaisesti ja heitella ulos. Jos olisi vastustanut niin minullekkin olisi saattnut kayda kalpaten. Tama on totista totta ja ne Nokas vahdit paasivat kuin koirat verajasta silloinkin. Lisaa poliisi resursseja ja pikaisesti!!!!!!.

    • Anonyymi

      Nyky suomeen nyky säännöt. Vartija kysyy tyttömäisellä äänellä voisitko poistua. Jos ei halua niin vartija poistuu. Paikalle sosiaalin ihminen joka antaa 100€ palkkion häirikölle.

      • Anonyymi

        Viherpunikkius on yhteiskunnan sairautta.

      • Anonyymi

        Kaikilla asiakkailla on oikeus palauttaa virheellinen tuote tai vaihtaa väärän kokoinen. Kuitissa lukee palautus oikeus ja vaihto oikeus joten myyjän pitää ymmärtää tämä

      • Anonyymi

        Poika oletettu voi olla eunukki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikilla asiakkailla on oikeus palauttaa virheellinen tuote tai vaihtaa väärän kokoinen. Kuitissa lukee palautus oikeus ja vaihto oikeus joten myyjän pitää ymmärtää tämä

        Ei myyjän tarvitse mitään ymmärtää. Voi soittaa vartijat raahaamaan ikävän asiakkaan pois.

    • Anonyymi

      Aloittaja ei ymmärrä asioista yhtään mitään. Sekä poliisin, että vartijan työssä voi mennä henki myös poliisilta, tai vartijalta. Arvaamattomia huumeiden käyttäjiä on kaikkialla, niin miehiä, kuin naisia. Yksi silmänräpäyksessä tehty pisto voi olla kuolettava. Kohteen kaataminen ja kaikista raajoista kiinni pitäminen estää enimmän vastarinnan. Se on työturvallisuuskysymys, niin poliiseille, kuin vartijoillekin. Pystyssä seisovan kohteen yksi huitaisu voi viedä poliisin, tai vartijan hengen.

      • Anonyymi

        Vartijat on noissa kaikkein heikoimmilla. Ei asetta ja pitää tehdä kiinniottoja mitä ihmeellisimistä hörhöistä. Otteet pitää olla sen mukaan. Toki naisen ollessa kyseessä ja vartijoita useita pitäisi käyttää vähän harkintaa, vaikka myös pieneltä naiselta veitsi heilahtaa nopeasti.

        Eli amerikan malliin 10 minuuttia polvella painettava jotta henkilö menettää henkensä. Ei ikinä. Kyllä ihmisen pitää henkeä saada vaikka on kanveesissa. Osoittaa huonoa tilalnteen arviointi kykyä ja älytöntä väkivaltaa.

        Vielä noille hörhöille tuliaseet, voi hyvänen aika.

        Tazerit vartijoille ja järkkäreille, siitä tulee vähempi sivullisia uhreja kuin pippurisumutteesta. Toki kohdehenkilö voi kuolla, kun lyö päänsä maahan, mutta ainakaan se ei ole vartijan toiminnasta kiinni vaan tazerin toiminnasta.

      • Anonyymi

        En pidä vartijoista, mutta niitä ilmeisesti on pakko olla.

        Jos et ole järjestyksenvalvoja, sulla on tasan jokamiehen oikeudet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli amerikan malliin 10 minuuttia polvella painettava jotta henkilö menettää henkensä. Ei ikinä. Kyllä ihmisen pitää henkeä saada vaikka on kanveesissa. Osoittaa huonoa tilalnteen arviointi kykyä ja älytöntä väkivaltaa.

        Ihmistä joutuu pitämään aloillaan, jos hän on vaaraksi ympäristölleen, mutta myös itselleen. Vartijat tuskin aiheuttivat naisen kuolemaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä noille hörhöille tuliaseet, voi hyvänen aika.

        Sä haluaisit pitää tuliaseet vain rikollisten yksinoikeutena?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tazerit vartijoille ja järkkäreille, siitä tulee vähempi sivullisia uhreja kuin pippurisumutteesta. Toki kohdehenkilö voi kuolla, kun lyö päänsä maahan, mutta ainakaan se ei ole vartijan toiminnasta kiinni vaan tazerin toiminnasta.

        Kyllä tainnuttimellakin saa aikaan kuoleman, jos kohde ei ole terve.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä tainnuttimellakin saa aikaan kuoleman, jos kohde ei ole terve.

        Tainnutin tappaa, jos on esim. rytmihäiriö. Monella on - minullakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vielä noille hörhöille tuliaseet, voi hyvänen aika.

        Viekää nää rambot Ukrainaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tainnutin tappaa, jos on esim. rytmihäiriö. Monella on - minullakin.

        Sähkö lamautinta on käyttänyt myös uskontolahkoissa ja huumeita tyyliin haista tai ota karkki.Huumepiikki saa sekaiseksi voidaan juuri tähän tyyliin painaa lattialle viedä rahat tavarat huonekalut asunnoista virolaista tyyliä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmistä joutuu pitämään aloillaan, jos hän on vaaraksi ympäristölleen, mutta myös itselleen. Vartijat tuskin aiheuttivat naisen kuolemaa.

        Toi nainen oli vihainen myyjälle ei muille mutta nää kävi heittää asiakasta ulos.

      • Anonyymi

        ”Sekä poliisin, että vartijan työssä voi mennä henki myös poliisilta, tai vartijalta. Arvaamattomia huumeiden käyttäjiä on kaikkialla, niin miehiä, kuin naisia.”

        Et selvästi ymmärrä näistä asioista yhtään mitään.

        Vartijalla pitää olla tilannetajua. Ensisijainen keino on puhuttelu ja voimankäytössäkin pitää olla useita eri asteita riippuen tilanteen vaarallisuudesta. Jokaista kiinniotettavaa ei todellakaan pidä kohdella kuten aseistautunutta terroristia. Ei poliisikaan niin tee.

        Ja kyllä viiden vartijan pitäisi kyetä laittamaan yhdelle naiselle käsiraudat muutamassa minuutissa sen jälkeen, kun nainen on kaadettu maahan. Käsiraudoitettua kiinniotettua ei ole mikään tarve painaa selästä kahden miehen voimin.

        Kyllä viisi vartijaa pystyy pitämään yhden naisen sidonnassa myös siten, että nainen saa happea. Tässä tapauksessa vartijat eivät selvästikään varmistaneet naisen kuntoa, vaikka tämä oli ensin valittanut hapensaantia ja sitten jäi liikkumattomaksi.

        ”Kohteen kaataminen ja kaikista raajoista kiinni pitäminen estää enimmän vastarinnan. Se on työturvallisuuskysymys, niin poliiseille, kuin vartijoillekin. Pystyssä seisovan kohteen yksi huitaisu voi viedä poliisin, tai vartijan hengen.”

        Ei pystyssä seisovakaan mitään huido, kun otat kunnon sidonnan takaapäin. Minä olen pitänyt yksin aikuisen miehen kurissa seisaallaan kunnes rauhoittui. Toki minulla oli enemmän massaa kuin miehellä, jonka otin tappelusta irti.

        Mutta en tässä kritisoi maahanvientiä sinänsä, koska en tiedä edeltäviä tapahtumia. Todennäköisesti pienempi voimankäyttö olisi riittänyt. Mutta jos on tarve viedä kiinniotettu maahan, niin kyllähän tämä onnistuu ilman, että painetaan selästä, kunnes uhri saattaa tukehtua. Jos yhtä maahan kaadettua naista on sitomassa neljä vartijaa, niin kyllä tuo pitää osata tehdä siten, ettei nainen tukehdu. Ei tuo ole mitään rakettitiedettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tazerit vartijoille ja järkkäreille, siitä tulee vähempi sivullisia uhreja kuin pippurisumutteesta. Toki kohdehenkilö voi kuolla, kun lyö päänsä maahan, mutta ainakaan se ei ole vartijan toiminnasta kiinni vaan tazerin toiminnasta.

        Oletteko oikeasti noin tyhmiä?
        Ei tässä ole kysymys erehtymätyömät vartijat vs tavallinen rahvas(potentiaaliset rikolliset).
        Tietenkin vartijoita pitää olla rikollisten ja häiriköiden vuoksi.
        Ongelma on nyt vain se että jotkut vartijat käyttävät asemaansa väärin tai kohtuuttomasti. Tämän naisen tapauksessa väkivallan käyttö oli kohtuutonta koska nainen kuoli! Hänet olisi voitu puhuttaa lähtemään ulos. Tapauksessa on monta omituista seikkaa, kuka oikeastaan halusi hänet ulos ja mistä syystä? Jospa alunpitäenkin oli tarkoitus käyttää naista kohtaan väkivaltaa jonkun henkilön pyynnöstä? Kun nainen oli maassa ja raudoitettu, miksi vartijat yhä pitivät häntä mahallaan maassa raajoista kiinni pitäen, jopa 10 minuuttia?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmistä joutuu pitämään aloillaan, jos hän on vaaraksi ympäristölleen, mutta myös itselleen. Vartijat tuskin aiheuttivat naisen kuolemaa.

        'Vartijat tuskin aiheuttivat naisen kuolemaa.'

        100% varmuudella aiheuttivat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        'Vartijat tuskin aiheuttivat naisen kuolemaa.'

        100% varmuudella aiheuttivat.

        Ihmettelen näitä ihmisiä, jotka luulevat, että 35 vuotiaita naisia kuolee kauppakeskuksissa sairaskohtauksiin - ja sattumalta juuri niinä minuutteina, jolloin heitä pidetään siten, että hengitys vaikeutuu. Miten vahvassa kognitiivisessa dissonanssissa saa olla, että luulee naisen tuolloin saaneen sairaskohtauksen ihan ilman, että kuristusotteella oli mitään tekemistä asiaan?

        Mutta tuollaista tarinaa yritti myös Floydin puolustus jenkeissä. He ottivat todisteeksi poliisilääkärin jonka mukaan potilaalla tapahtui sydämmen-pysähdys. Syyttäjä kärräsi paikalle pätevämpiä lääkäreitä, jotka selittivät oikeudelle, että hapenpuute aiheuttaa sydämenpysähdyksen. Lisäksi pointattiin, että kaulavaltimon verenkierron estäminen esimerkiksi painamalla polvella toista kaulaan pitkän ajan voi aiheuttaa happipuutteen jopa silloin, kun ihminen vielä pystyy ääntelemään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En pidä vartijoista, mutta niitä ilmeisesti on pakko olla.

        Vielä vähemmän taidat pitää varkaista ja riehuvista ja rellestävistä nuorista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen näitä ihmisiä, jotka luulevat, että 35 vuotiaita naisia kuolee kauppakeskuksissa sairaskohtauksiin - ja sattumalta juuri niinä minuutteina, jolloin heitä pidetään siten, että hengitys vaikeutuu. Miten vahvassa kognitiivisessa dissonanssissa saa olla, että luulee naisen tuolloin saaneen sairaskohtauksen ihan ilman, että kuristusotteella oli mitään tekemistä asiaan?

        Mutta tuollaista tarinaa yritti myös Floydin puolustus jenkeissä. He ottivat todisteeksi poliisilääkärin jonka mukaan potilaalla tapahtui sydämmen-pysähdys. Syyttäjä kärräsi paikalle pätevämpiä lääkäreitä, jotka selittivät oikeudelle, että hapenpuute aiheuttaa sydämenpysähdyksen. Lisäksi pointattiin, että kaulavaltimon verenkierron estäminen esimerkiksi painamalla polvella toista kaulaan pitkän ajan voi aiheuttaa happipuutteen jopa silloin, kun ihminen vielä pystyy ääntelemään.

        Yritysten kokoomuslainen johto käöntää keksutelua omasta vastuustaan ja laiminlyöneistäö toisall eteinipoikien biaksi ja askikaan viaksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli amerikan malliin 10 minuuttia polvella painettava jotta henkilö menettää henkensä. Ei ikinä. Kyllä ihmisen pitää henkeä saada vaikka on kanveesissa. Osoittaa huonoa tilalnteen arviointi kykyä ja älytöntä väkivaltaa.

        Ei kuollut tukehtumalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Viekää nää rambot Ukrainaan

        Sanoo jarmo eikun jaana.

      • Anonyymi

        Totta tuokin tietysti. Mutta miksi sita uhria piti siis lynkata ja monen miehen voimalla. Miksi ei kyetty parempaan. Eihan se nainen edes kai ayttaytynyt uhkaavasti???????.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toi nainen oli vihainen myyjälle ei muille mutta nää kävi heittää asiakasta ulos.

        Toivottavasti saadaan selvyys mita tapahtui ja kamerat nayttavat oliko syyta painaa maahan tama nainen.!. Oliko han vaarallinen vai ainoastaan pettynyt kiukkuinen ja oliko myyja oikeudenmukainen, noudatettiinko saantøja???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletteko oikeasti noin tyhmiä?
        Ei tässä ole kysymys erehtymätyömät vartijat vs tavallinen rahvas(potentiaaliset rikolliset).
        Tietenkin vartijoita pitää olla rikollisten ja häiriköiden vuoksi.
        Ongelma on nyt vain se että jotkut vartijat käyttävät asemaansa väärin tai kohtuuttomasti. Tämän naisen tapauksessa väkivallan käyttö oli kohtuutonta koska nainen kuoli! Hänet olisi voitu puhuttaa lähtemään ulos. Tapauksessa on monta omituista seikkaa, kuka oikeastaan halusi hänet ulos ja mistä syystä? Jospa alunpitäenkin oli tarkoitus käyttää naista kohtaan väkivaltaa jonkun henkilön pyynnöstä? Kun nainen oli maassa ja raudoitettu, miksi vartijat yhä pitivät häntä mahallaan maassa raajoista kiinni pitäen, jopa 10 minuuttia?

        Nimenomaan.

      • Anonyymi

        Sä voit jättää noi seliselit sikseen. Videolta näkyy aivan yksiselitteisesti että vartijat vitkuttelevat tolkuttomasti elvytyksen aloittamisessa vaikka sokeakin näkee että nainen on eloton. Normaalillekin ihmiselle vailla mitään koulutuksia tulee alkukantainen vaisto tuollaisessa tilanteessa että nyt on kiire ja pitää tehdä jotakin. Näillä ei lanttu leikkaa ja pää käy hitaalla.

        Elvyttävä vartija vielä siinä kohtaa kun naista on elvytetty pitkään jankuttaa että jos se alkaa yhtään vastusteleen niin lopetetaan elvytys. Potilaan elvytystilanteessa potilaaseen ei suhtauduta vastustelevana raivottarena vaan hengestään kamppailevana potilaana. Aivan selvää asennevikaa. Sori vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmettelen näitä ihmisiä, jotka luulevat, että 35 vuotiaita naisia kuolee kauppakeskuksissa sairaskohtauksiin - ja sattumalta juuri niinä minuutteina, jolloin heitä pidetään siten, että hengitys vaikeutuu. Miten vahvassa kognitiivisessa dissonanssissa saa olla, että luulee naisen tuolloin saaneen sairaskohtauksen ihan ilman, että kuristusotteella oli mitään tekemistä asiaan?

        Mutta tuollaista tarinaa yritti myös Floydin puolustus jenkeissä. He ottivat todisteeksi poliisilääkärin jonka mukaan potilaalla tapahtui sydämmen-pysähdys. Syyttäjä kärräsi paikalle pätevämpiä lääkäreitä, jotka selittivät oikeudelle, että hapenpuute aiheuttaa sydämenpysähdyksen. Lisäksi pointattiin, että kaulavaltimon verenkierron estäminen esimerkiksi painamalla polvella toista kaulaan pitkän ajan voi aiheuttaa happipuutteen jopa silloin, kun ihminen vielä pystyy ääntelemään.

        Joo asiakkaita saa alkaa tappamaan koska on huono palkka. Hienoa järjenjuoksua näillä joillakin.

      • Anonyymi

        Oisko vuosi takaisin tapaus kun poliisivankilaan vietiin samalla taktiikalla henkilöä ilmassa
        kantaen neljästä pisteestä.

        Fiksusti tehty vaikka olikin mies mutta ei nykyään tiedä jos muuttanut sukupuolensa.

        Hankalalta näytti se kun patjalle asetettiin ja kaikki samaan tapaan päälle kuin tässä tapauksessa kädet taakse raudoitettua henkilöä.

        Kädet taakse raudoitetun henkilön hallitsemiseen riittää mitoitettuna 0,2 henkilöä!

    • Anonyymi

      Tarkoitatko sukunimeltään Vartia nimistä henkilöä?

      • Anonyymi

        Anterolla on nyt kovat otteet.

    • Anonyymi

      heh, otetaan jenkkien Kaliforniasta malli tähänkin. Kyllä pyörtyilijä sitten ratkaisee asiat, kun ei saa uhkaavasta käytöksestä, itsensä paljastamisesta tai 900 euron tai alle ostoksen näpistelystä pamputtaa.

      • Anonyymi

        YouTube Philadelphia Kensington street

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        YouTube Philadelphia Kensington street

        Philadefian katujen huumeasukkaat nykyaikana . Näillä videoilla yksin mies lyö metallista pylvästä ...

    • Anonyymi

      Vartijat ovat ravitoloille myynnin este ja hidaste. Kuka hullu haluaa että kauppa ei käy , ootte vartijat täysin hyödyttömiä yhteiskunnan kehityksen hidasteita ettekö te sitä tajua. Kaupoissa olette sairaanloinen kyttääjiä läskipossuja lihavat akat hy helevetti mikä haju . viikon koulutuksella olette ali ihmisiä vähä-älystä porukkaa kuuluisitte hoitolaitokseen hullujen huoneelle.
      Viette yrittäjien rahat estämälla asiakas virtaa baareissa siis olette vajakkeja täysin kyvyttömiä huomaamaan aivojenne kapasiteettieja jotka ovat alikehittyneitä lisäksi käyttäytymisenne on luolamiehen tasoa ,myös ulkonäkö ja haju.

      • Anonyymi

        Ehkä siihen oli jokin syy, kun sinua ei päästetty?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä siihen oli jokin syy, kun sinua ei päästetty?

        Ravintoloitsija sanonu et "Tota paskahousua ei sit sisälle päästetä" :)))

      • Anonyymi

        Tiedetään, että rikolliset haluaa tuhlata rahansa baareissa heti kun heillä rahaa on ja osa näistä rikollisista haluaa myös ryöstää näiden baarien rahat käyttääkseen rahat toisissa baareissa. Kauppoja käyttävät kuitenkin tavalliset ihmiset eivätkä pelkät omaa välitöntä mielihyvää etsivät rikolliset.

      • Anonyymi

        Ravintoloiden henkilökuntakin on täysin turhaa. Himoitsevat vain ihmisten rahoja ja haittaavat asiakkaiden järkevää kaupantekoa ja päihtymistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ravintoloiden henkilökuntakin on täysin turhaa. Himoitsevat vain ihmisten rahoja ja haittaavat asiakkaiden järkevää kaupantekoa ja päihtymistä.

        Älkää menkö noihin räkälöihin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ravintoloitsija sanonu et "Tota paskahousua ei sit sisälle päästetä" :)))

        Vartijat on käynyt pankeissa ihmisiin sen mukaan kuin on vaatteet päällä .....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ravintoloiden henkilökuntakin on täysin turhaa. Himoitsevat vain ihmisten rahoja ja haittaavat asiakkaiden järkevää kaupantekoa ja päihtymistä.

        Itse palvelu hanat kiitos oluen hinta alas ei palkkakuluja. Mutta yhdessä baarissa on 14 vuotiaasta asti olutta drinkkejä myynyt naisoletettu itä suunnassa myös urheilu vaate myymälässä on ollut täysin alaikäisiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vartijat on käynyt pankeissa ihmisiin sen mukaan kuin on vaatteet päällä .....

        Ajatelkaa työpäivän päälle menee pankkiin vartija käy päälle kun työvaatteet ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ravintoloitsija sanonu et "Tota paskahousua ei sit sisälle päästetä" :)))

        Ravintolat tekee äkkiä konkurssin jos alkaa valikoimaan asiakkaita

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedetään, että rikolliset haluaa tuhlata rahansa baareissa heti kun heillä rahaa on ja osa näistä rikollisista haluaa myös ryöstää näiden baarien rahat käyttääkseen rahat toisissa baareissa. Kauppoja käyttävät kuitenkin tavalliset ihmiset eivätkä pelkät omaa välitöntä mielihyvää etsivät rikolliset.

        Sitten toiset rikolliset haluavat ryöstää tällaiset rikolliset muiden muassa ja lisäksi ryöstöjensä aikana tehdyistä pahoinpitelyistään saavat tonnien korvaukset, ettei rahaa ole roska rikollisilla, jotka ovat yhteiskunnan alinta pohjasakkaa.

        Rikos ei kannata, vaan kostautuu joka ikinen kerta ennemmin tai myöhemmin moninkertaisena.

      • Anonyymi

        Varmaan haisit niin PASKALLe!!

    • Anonyymi

      Kiinniotettavaa pitäisi hapettaa samalla kun painetaan maahan. Estäisi myös turhan älämölön ja sönkötyksen.

    • Anonyymi

      Oli hallittu voimankäyttö,kuoleehan putkaankin joskus.

      • Anonyymi

        vartijat ovat poliisien lapsia sisäsiittoista sakkia

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        vartijat ovat poliisien lapsia sisäsiittoista sakkia

        Jo äitisi tiesi sen.

    • Anonyymi

      Sairaaloissa kuolee ihmisiä hoitovirheiden takia, ketään ei niistä syytetä...

      • Anonyymi

        Kuolee kun ei saa oikeita lääkkeitä.

    • Anonyymi

      Ei kannata mennä kauppakeskukseen riehumaan ellei kestä kovia otteita! Riehujille otteet on kovia!!!

      • Anonyymi

        Kuka on riehunut? Ei ainakaan tämä iloisena ja ystävällisenä tunnettu nainen. Ilmeisesti hänessä on jotain synnynnäisesti erilaista, koska hän ottaa kontaktia tuntemattomiin. Minäkin olen tavannut sellaisia, enkä ole tehnyt heistä valitusta, tai rikosilmoitusta. Tajuan, että esim. Asperger-ihmiset aivot ovat erilaiset, eikä se tee heistä vaarallisia. Sosiaalisesti lahjakkaalle sekin selviää lyhyellä juttutuokiolla. Ei tarvitse käydä heti käsiksi, mikä aiheuttaa aspergereissa paniikkireaktion.

        Tämä nainen oli näkijöiden mukaan tavallisesti.

        heHEEEEEEE hesa-paskahousut heti paniikissa jos heidän kanssaan yritetään KESKUSTELLA

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka on riehunut? Ei ainakaan tämä iloisena ja ystävällisenä tunnettu nainen. Ilmeisesti hänessä on jotain synnynnäisesti erilaista, koska hän ottaa kontaktia tuntemattomiin. Minäkin olen tavannut sellaisia, enkä ole tehnyt heistä valitusta, tai rikosilmoitusta. Tajuan, että esim. Asperger-ihmiset aivot ovat erilaiset, eikä se tee heistä vaarallisia. Sosiaalisesti lahjakkaalle sekin selviää lyhyellä juttutuokiolla. Ei tarvitse käydä heti käsiksi, mikä aiheuttaa aspergereissa paniikkireaktion.

        Mistä päästäänkin kysymykseen mitä tämä keskustelu kertoo sitten asenteista millä tavoin psykiatrisia potilaita yleisen mielipiteen mukaan on lupa kohdella. En viittaa kyseiseen naiseen vaan ajatukseen että hänen käytöksessään on mahdollisesti olllut jotakin lievästi normaalista poikkeavaa.

    • Anonyymi

      Ihmiset valittaa aivan vääriä asioita kyllä nyt. Pitäisi keskittyä ennemminkin siihen miksi nämä vartijat oli kutsuttu paikalle? Mitä voitaisiin tehdä yhteiskunnassa ettei vartijaa tarvita? Kovemmat tuomiot rikollisille? Pienemmistäkin rikkeistä vankeustuomio? Pidemmät vankeustuomiot kaikille?

      • Anonyymi

        pitää kysyä, miksi vartijat tappoivat naisen, kun ei olisi tarvinnut muuta kuin kuljettaa ulos. 10 vuotta vankeutta vaan jokaiselle tappoon osallistuneelle vartijalle.
        Miettisit vähän, ei ollut kysymys pidätyksestä, vaan naisen saattamisesta ulos kauppakeskuksesta.

      • Anonyymi

        Ei riehuntaa, ei vartijoita. Ei rikoksia, ei poliisia. Näin se menee.

      • Anonyymi

        ”Kovemmat tuomiot rikollisille? ”

        Tässä tapauksesta rikoksesta epäiltynä on vain vartijoita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        pitää kysyä, miksi vartijat tappoivat naisen, kun ei olisi tarvinnut muuta kuin kuljettaa ulos. 10 vuotta vankeutta vaan jokaiselle tappoon osallistuneelle vartijalle.
        Miettisit vähän, ei ollut kysymys pidätyksestä, vaan naisen saattamisesta ulos kauppakeskuksesta.

        Sehän se niillä varmasti olikin ensisijaisesti tarkoituksena vai? Niinpä niin😤

      • Anonyymi

        USAssa niitä on pitkä jono odottanut jo 30 vuotta kuolemantuomiota.

        Lopulta todetaan että on syytön ja vapautetaan 20 vuoden jälkeen.

        >InnocenceProject<

    • Anonyymi

      No nyt pääsee taas kukkahatut valloilleen.

      • Anonyymi

        Ennen ollut vartijoita oli rauhallista eikä mitään busseissa riehumista maksamatta tai taskuista varastelua ollut.

    • Anonyymi

      Eiköhän kyseinen nainen kuollut ihan sairaskohtaukseen. Omituista mikä tarve joillain on tehdä draamaa ja luoda turhia uhkakuvia!?

      • Anonyymi

        Puolestaloukkaantujia riittää niimaanperkeleesti. Pitäis tehdä laittomaksi moinen toiminta.

      • Anonyymi

        ja nämä narsistipoliitikot ärsyttävät eniten tässä tapauksessa.

      • Anonyymi

        NAINEN OLISI ELOSSA ILMAN VARTIJOIDEN TOIMINTAA!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NAINEN OLISI ELOSSA ILMAN VARTIJOIDEN TOIMINTAA!!

        Nainen olisi hengissä, ellei olisi alkanut riehua kauppakeskuksessa.

      • Anonyymi

        Tukehtui siinä . Myyjillä on nykyään heikot hermot jos asiakas valittaa tuotteesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nainen olisi hengissä, ellei olisi alkanut riehua kauppakeskuksessa.

        Nainen ei riehunut . Oli palauttamassa tuotetta myyjä hermostui vartijat käski poistua MIKSI KÄSKI MYYJÄT ON NYKYÄÄN ITSE RIKOLLISIA USEIMMIN VARASTAA.

      • Anonyymi

        Juu vartijat kaataa lattialle myyjä ei ota palaute tuotetta ja ihmiset kuulee kun tää kohisee ei saa hengitettyä. Katsokaa kun ihmiset menee vieressä ohi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        NAINEN OLISI ELOSSA ILMAN VARTIJOIDEN TOIMINTAA!!

        Ukrainassa on melkein 50 miljoonaa asukasta eikö ne osaa itse rakentaa uudet talot siellä hoitaa sairaat siivota onko ne vammaisia siellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nainen olisi hengissä, ellei olisi alkanut riehua kauppakeskuksessa.

        'Nainen olisi hengissä, ellei olisi alkanut riehua kauppakeskuksessa.'

        Nainen ei kuollut siihen että 'riehui kauppakeskuksessa'. Kuolinsyy oli vartijoiden toiminta.

    • Anonyymi

      Mikä ero on Poliisi partiolla ja Vartija partiolla

      Poliisi partiossa toinen osaa kirjoittaa ja toinen lukea
      Vartija partiossa kumpikaan ei osaa kirjoittaa eikä lukea

      • Anonyymi

        Suurin osa palstan kirjoittajista ei pääsisi poliisiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa palstan kirjoittajista ei pääsisi poliisiksi.

        No ei todellakaan. Näillä palstoilla on sellaista porukkaa, että vain harvat läpäisisivät psykologiset testit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei todellakaan. Näillä palstoilla on sellaista porukkaa, että vain harvat läpäisisivät psykologiset testit.

        Näin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Näin on.

        Vartija ei ole mikään VANGIN VARTIJA KUN OLLAAN JULKISESSA OSTOSKESKUKSESSA.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei todellakaan. Näillä palstoilla on sellaista porukkaa, että vain harvat läpäisisivät psykologiset testit.

        Palstalla vain muutoin kunnollisetkin ihmiset saattavat alkaa kirjoittamaan vähän kärjekkäämmin. Sillä ei mitään tekemistä sen kanssa miten selviytyisi jostain työtehtävästä.

    • Anonyymi

      Minun mielestä vartia koulutukseen pitäsi siottaa enempi rahaa.
      40 tunnin vartia koulutus ei ole enään nykysin mikään sioitus vain pitäisi olla tupla eli ainaski 100 tuntia.
      Sillon pystyy opettaa enempi väkivallan estämistä ja puhumista.
      Osa vartia kortin saaneista pitäisi laitattaa vihan hallinta kurssille koska haluaavat liiasti pamputtaa tai polkea varsinki juoppoja ja narkkareita.
      Se ei enään ole hyvä.

      • Anonyymi

        Vartia vaille vartija. Sioituksista kinkkua kansalle. Yhdys sanoista yhdyssanoja. Kirjoitus + virhe = kirjoitusvirhe.

    • Anonyymi

      Var tia ala arvoinen kom mentti. Asiantuntijar vaiennettava tässä maassa. "Kyllä kansa tietää", sanoi Veikko Vennamo aikoinaan.

    • Anonyymi

      niin,mennäksemme asiaan,kun sinä olet kovaa pintaa vasten ja joudut tilanteeseen jossa vartijat painaa sinut maahan,niin siellä hengitys kyllä salpautuu.ei ole om akohtaisia kokemuksia mutta nähneenä,kaikki huutaa mää en voi hengittää.

    • Anonyymi

      Helposti kuoli, 10 minuuttia pitivät kädestä ja kuoli. Kuoleman aiheutti sydänhalvaus, akka kävi liian kovilla kierroksilla, mitähän oli ottanu ennen riehumista? Onko faktaa lääkityksestä.

      Muistakaa, että vartijat ei tiedä ihmisten taustoja, siksi kiinni otettuna ei kannata pyristellä vastaan huutaa eikä riehua, vartijat myös suojaavat itseään hulluilta, akalla olis voinu olla vaikka leipäveitsi taskussa!!!

      • Anonyymi

        Taidat itse olla vartija.

      • Anonyymi

        Painoi sen keuhkoja ja kaulaa. VARTIJAT pitää yllä turvallisuutta että asiakkaat saa tehdä ostokset palauttaa tuotteet vaihtaa niitä kulkee sen läpi käydä asioilla EI VARTIJA MIKÄÄN ULOS HEITTÄJÄ OLE.

    • Anonyymi

      Mitekä onkaan mahdollista saada"Nainen "henkiltä?
      Vieläpä tällaisella ylivoimalla?
      Tämä Amerikkailainen tapa,mennää monen henkilön voimin vetovieraan
      henkilön päälle,näyttää tuovan tulosta myös Suomessa.
      Näitä vale Vartijoita ja Poliiseja riivaa,ikävä sairaus.
      Näitä sairaita yksilöitä ja laumassa eläjiä näkee myös liikenteessä.
      Pirummoinen villitys ensin Suomen ylin Poliisi johto rypee armonpaloin,
      sitten tämä yhden Polisiin rikoskäsittelyt vuosikaupalla.
      Nyt alkaa tämä porukka kuritus ,syytömiä kohtaan.
      Mikä näitä oikein vaivaa,jopa lapset alkavat kopioida näiden yhteikunnan tukipilaireiden toimintaa.

      • Anonyymi

        Roskaa. Mitä useampi rauhoittaja eli 1 ukko/ heiluva raaja, sen turvallisempi tilanne on molemmille osapuolille.

      • Anonyymi

        Niitä vaivaa väkivalta ja hullun kiilto silmissä. Kun oikein päässään kurmuttaan niin johan siitä kiksejä saa. Jälkikäteen oikein katsotaan haalarikamerasta kuka pahiten kurmutti ja ylävitoset heitetään. Näin kaheleita ne on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Roskaa. Mitä useampi rauhoittaja eli 1 ukko/ heiluva raaja, sen turvallisempi tilanne on molemmille osapuolille.

        Kiikarikiväärillä nappi ohtaan vartijalle. Raukkamaistako?
        Ei ollenkaan. Voisi verrata siihen että 4-5 ukkoa hyökkää naisen kimppuun.

    • Anonyymi

      Sivistysmaissa turvamiehet ja vartijat ovat jo kauppojen ja tavaratalojen ulko-ovilla estämässä hörhöjen ja idioottien sisäänpääsyn. Miksei meillä voi olla sama käytäntö?

      • Anonyymi

        Miten se hörhöys ja idioottius siinä ovella ihmisestä näkyy? Kauppakeskuksissa on ruokakauppoja. Määräävätkö vartijat kuka saa Suomessa syödä?

      • Anonyymi

        Laitetaan kiinni kaikki kauppahallit ja isot omenat kiinni, sillä siitä päästään.

      • Anonyymi

        Ulkomaamyyjät vajaalla kielitaidolla ja vartijat. Ei ole yhteistä ymmärrystä. Kukkamyyjä tai kioskin voi olla meidän kielen kannalta ihan pihalla mitä asiakas kysyy.YKSIKIN mies myyjä huusi kuin vammainen asiakkaille otatko otatko otatko otatko cocis otatko haluatko cocis joku kehitysvamma varmaan. Asiakkaat lähti ei kiitos.

      • Anonyymi

        HÖRHÖT OSTAA TAVARAA KAUPOISTA MUT OLE ILMAN ASIAKKAITA TEET KONKURSSIN.

      • Anonyymi

        Sen takia turistit ei mene OSTAREILLE vaan pikkukauppoihin. Hintojen takia myös sivummalle keskustasta missä puolet halvempaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se hörhöys ja idioottius siinä ovella ihmisestä näkyy? Kauppakeskuksissa on ruokakauppoja. Määräävätkö vartijat kuka saa Suomessa syödä?

        Hörhöt käy myös ostaa mehuja ja rukoilemassa seurakunnan tiloissa sekä palauttaa vaatteita missä reikä tai joku vika.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten se hörhöys ja idioottius siinä ovella ihmisestä näkyy? Kauppakeskuksissa on ruokakauppoja. Määräävätkö vartijat kuka saa Suomessa syödä?

        Jos onvarastellut ennen

    • Anonyymi

      Kauppakeskuksiin ei kannata mennä riehumaan. Jos oot pahalla tuulella, juokse 10 kilometrin lenkki.

      • Anonyymi

        Tai laske kymmeneen à la Aku Ankka.

    • Anonyymi

      Ihan normaali raivohullun kiinniotto, vartijat toimi täysin oikein, ei raivokasta ihmistä voi vapauttaa. Raivokkaalta ihmiseltä ei voida yleensä kysyä mikä on vointi, ei edes tarvitse kysyä, kyseessä on kiinniotto ei aa tuuti lullaa hyväily...

      • Anonyymi

        Kerro minkä väkivaltakoulutuksen olet saanut, ihan mielenkiinnon vuoksi.

      • Anonyymi

        Mikä ihmeen raivohullu jos palauttaa ostosta eikä myyjä tee reklamaatioita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kerro minkä väkivaltakoulutuksen olet saanut, ihan mielenkiinnon vuoksi.

        Onko näillä vartija pojilla äiti mielessä kun kaataa naista .

      • Anonyymi

        Vastenmielisintä näissä jutuissa on vartijoiden puolustelu. Joillakin on lähtökohtaisesti se asenne että vartijat ovat täysin oikeassa tapauksessa kuin tapauksessa, koska he ovat... Vartijoita!
        No, onneksi tämän yhden firman vartijoiden sikailu lopetettiin. Varmasti kollegojen mielestä heidänkään toimissa ei ollut mitään moittimista.
        Tämä vartijoiden käsissä kuollut nainen ei riehunut. Hän oli rauhallisesti kävelemässä kun vartijat tarttuivat häneen kiinni. Tämän todistaa valvontakameravideot.

        Nettopp!. Jos nain on niin asiahan on selva. Vartiat syyllisia!

    • Anonyymi

      Kisa koulutukseen otetuimmista on juuri käynnissä.

    • Anonyymi

      Aloittaja hoi: EI vartia VAAN vartija, siis huomaa että sanassa on j-kirjain!

      • Anonyymi

        Ite kerran kun olin vartija 80-luvulla, niin mummo tuli ja löi minua kepillä. Sen jälkeen puukotin mummoa 64 kertaa keskivartaloon ja heitin sen sekajätteeseen. Ei tuo nykypäivän vartijoiden touhu ole niin miehekästä kuin ennen.

      • Anonyymi

        Kielivartija hei: ”Että” sanan eteen laitetaan muuten pilkku.

    • Anonyymi

      Kannattaa lukea Iltalehden juttu. Se on nimittäin ainoa media, joka uskaltaa kertoa faktat siten, miten ne ovat.

      Vartijoiden toimet olivat täysin ylimitoitettuja ja kohtuuttomia tilanteeseen ja uhkaan nähden. Heillä oli jo fyysinen ylivoima siinä vaiheessa, kun naista painettiin maahan. Se ei ollut tarpeellista. Paikalla 5-7 vartijaa.

      Jos Suomen poliisi ei tätä tutki kunnolla ja hyvä veli verkoston mediat ja kaikenmaailman ”kouluttajat” vaan komppaa toinen toisiaan, kun isoilla pojilla on isot rahalehmät nyt ojassa, niin sekin on mahdollista, että juttu menee EU:n ihmisoikeustuomioistuimeen. Siellä on vastaavia tapauksia käsitelty.

      • Anonyymi

        5-7 vartijaa? Et ole tainnu edes itse lukea ainuttakaan aiheeseen liittyvää uutista :D Ihme pellejä tässä maassa riittää :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        5-7 vartijaa? Et ole tainnu edes itse lukea ainuttakaan aiheeseen liittyvää uutista :D Ihme pellejä tässä maassa riittää :D

        Kyllä. Kuvamateriaalissa näkyy aivan selkeästi tilanteessa 5 vartijaa. Jos laitan ei-blurratun kuvan tänne näiden sankareiden naamoista, menee sensuuriin. 4 on naisen kimpussa ja painaa, yksi seisoo siinä ja pitää vartiota.

        Iltalehden mukaan vartijoita tuli vielä lisää ja oli tilanteessa kaikkinensa 7.

        Niin, ekassa kuvassa näkyy 3 vartijaa ja toisessa kuvassa näkyy 4 vartijaa = 7 vartijaa ;D

        Helvetti tota sun logiikkaa :D LOL!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ekassa kuvassa näkyy 3 vartijaa ja toisessa kuvassa näkyy 4 vartijaa = 7 vartijaa ;D

        Helvetti tota sun logiikkaa :D LOL!

        Ei vaan sinä et osaa lukea. Pitääkö laittaa kuva sinulle katsottavaksi? Yhdessä kuvassa näkyy tilanteessa 5 vartijaa.

        Median mukaan heitä on kaikkinensa ollut tuossa tilanteessa 7.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, ekassa kuvassa näkyy 3 vartijaa ja toisessa kuvassa näkyy 4 vartijaa = 7 vartijaa ;D

        Helvetti tota sun logiikkaa :D LOL!

        Kyllä siinä on 4 ja yksi seisoo vieressä eli 5 .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä siinä on 4 ja yksi seisoo vieressä eli 5 .

        Paikalla oli lopulta 7 vartijaa ja elvytyksen aloitti ulkopuolinen henkilö, asiakas!
        Tätä myös oli ensin hätistelty pois tilanteesta, 'poistukaa, ei mitään nähtävää'.
        Typerät vartijat pitivät vielä jaloista kiinni 10 minuuttia kun nainen ei osoittanut enää elonmerkkejä.
        Vartijat, menikö kaikki hyvin, noin omasta mielestä?

    • Anonyymi

      Siivojaksikin vaaditaan pitempi ja perusteellisempi koulutus ku vartijaksi.

      • Anonyymi

        Siivoojat ovatkin sata kertaa parempia ja hyödyllisempiä. Enpä ole kuullut, että keltään olisi mopilla henkeä otettu. Ja jälki siistiä.

      • Anonyymi

        Järjestyksen valvoja on eri kuin vartija

    • Anonyymi

      Sanoit "ei välitetä uhrin terveydentilasta".
      1: järjestyksenvalvonnan toimenpiteiden kohteet eivät ole "uhreja"
      2: "ei välitetä" kuinka niin ei välitetä?
      Tarkoitatko, että kun joku normaalisti tolpillaan ilman apuneuvoja pystyssä pysyvä ja liikkuva henkilö, joudutaan rauhoittamaan voimakeinoin, niin pitäisi pitäisi viheltää peli poikki, ottaa aikalisä, ja kysellä ensin kohteelta, onko tämän terveydentilassa mahdollisesti jotakin poikkeavaa, joka saattaisi johtaa ei-toivottuihin seurauksiin?

      Kannattaa laskeutua sieltä tuomarintornista tänne kentälle tutustumaan, miksi vartijoita ylipäätään tarvitaan, sekä siihen, mitä vartijan normipäivä pitää sisällään. Maalta on helppo huudella neuvoja, kun merellä on hätä.

      • Anonyymi

        Tekstisi on aivan älytöntä. Valtaosa elimellisistä sairauksista, kuten esimerkiksi sydänsairaudet, keuhkosairaudet, astma jne. eivät näy ihmisestä päällepäin millään tavalla. Mutta se ei tarkoita, että se ihminen kestäisi tuommoista runnomista ja hapen saannin rajoittamista vammautunutta ja menehtymättä.

        Meillä on laissa turvattu ihmisen fyysinen koskemattomuus. Tilanne, jossa henkilöllä on mediatiedoista päätellen ollut riita jonkun toisen henkilön kanssa, ei millään tavalla oikeuta käymään käsiksi usean miehen voimin. Se ei ole peruste tämmöiselle millään tavalla.

        Laissa ei erikseen kerrota missä tapauksissa saa olla 1 kiinniottaja, missä tapauksissa useampia kiinniottajia, ihan FYI.

        Mitä useampi kiinniottaja niin sen turvallisempaa se yleensä on kaikille, jos on vain 1 kiinniottaja niin siinä joutuu käyttämään niin paljon voimaa että voi henki lähteä.

        Ja juuri sen takia toiminta Isossa Omenassa oli täysin kohtuutonta ja väärin toimittu.

        Nimenomaan, senhän pitäisi olla sitä turvallisempi ja rauhallisempi kiinniotto, mitä useampi vartija. Tuolla se ei näin mennyt ja sivullisetkin joutuvat puuttumaan vartijoiden touhuun huomauttamalla aivan liian kovista otteista ja lopulta aloittamaan elvytyksen.

        Mikä on tekosyy, ettei 5 vartijasta edes yksi tarkkaillut uhrin vointia, hengitystä, tai puhuttanut häntä? Runnottiin vaan tonttiin usean miehen voimalla kunnes meni elottomaksi.

        VARTIJOIDEN bussikuskien taksikuskien lapset ei halua mennä kotiin koulusta eikä päiväkodista miettimään sitä mikä kohtelu niillä on siellä.

      • Anonyymi

        Jos uhri laitetaan asentoon, missä hapensaanti vaikeutuu, niin kyllä vartijoiden on seurattava uhrin terveydentilaa puhuttelemalla tätä jatkuvasti. Tässä tapauksessa nainen ehti jopa kertoa vartijoille, ettei saa happea ennen kuin menetti tajuntansa.

        Voin linkata videoita, missä näytetään kuinka riehuja taltutetaan ihan vain puhujalla. Mutta tällöin kyseessä olivat poliisit - eikä mitkään junnu-vartijat, joilta näköjään puuttuu täysin kyky arvioida tilanteen vaarallisuutta ja mitoittaa voimakeinot sen mukaan mikä on riittävää.

        Nyt 35 vuotias lämpimäksi ja ystävälliseksi kuvattu nainen tuli tapettua vain sen vuoksi, ettei tämä suostunut heti mukisematta kävelemään kaupasta ulos, kun pari pojua leikki isoa poikaa ja käskytti.

      • Anonyymi

        Miksi naista ei raudoittamisen jälkeen nostettu ylös ja kysytty hänen vointiaan ja mahdollisia sairauksia? Pidettiin vain mahallaan ja neljä ukkoa painamassa kun hän oli jo aivan hiljaa (tajuton tai kuollut) ja avunpyynnöt olivat lakanneet. Tämä on se aikajana jota syyttäjä tulee tutkimaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laissa ei erikseen kerrota missä tapauksissa saa olla 1 kiinniottaja, missä tapauksissa useampia kiinniottajia, ihan FYI.

        Mitä useampi kiinniottaja niin sen turvallisempaa se yleensä on kaikille, jos on vain 1 kiinniottaja niin siinä joutuu käyttämään niin paljon voimaa että voi henki lähteä.

        Tässä tapauksessa:
        -kiinniotto oli ylimitoitettu reaktio. Puhumalla olisi fiksummat vartijat selvittäneet tilanteen.
        -raudoituksen jälkeen naista pidettiin turhaan maassa asenossa jossa oli vaarana kuolema (yli 10 minuuttia).

    • Anonyymi

      Suurin osa eri keskustelupalstoille kirjoittajista valehtelee ja puolustaa täysin väärin toimineita vartijoita.

      Kyse on nyt vain tästä yhdestä tapauksesta. Jos vetoaa johonkin toiseen tapaukseen ja yleistää jotain, kyse on törkeästa tahallisesta valehtelusta.

      Nyt ei ollut mitään syytä tai edes oikeutta raudoittaa täysin vaaratonta hiukan sekopäistä naista ja opettaa uuttaa työntekijää talon tavoille.

      Pelkkä nopea ohjattu talutus ulos olisi riittänyt. Siitä ei tietystikään olisi saanut lisäpisteitä ja ylimääräisiä palkkioita.

      Koko yrityksen toimintakulttuuri pitää tutkia. Vastaavia tapauksia lienee sadoittain.

      Pysyjkää faktoissa.

      • Anonyymi

        Sitä kuule annetaan kädestä pitäen näyttöä.

      • Anonyymi

        Todellakin lyödään rautoihin kun HIV/HepC pos sylkee päälle ja puree!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin lyödään rautoihin kun HIV/HepC pos sylkee päälle ja puree!

        Mediatiedoista päätellen nainen ei todellakaan ollut mikään rikollinen, tai narkomaani. Ei rikosrekisteriä ja naapureiden mukaan mukava, joskin hieman höppänä. Ilmeisesti helluntailainen, tai jotain kiinnostusta siihen suuntaan.

        Muutenkin Suomessa HIV ja hepatiitit ovat melko harvinaisia. Ei noin raju voimankäyttö voi perustua hysteeriseen tautien pelkoon, että tapetaan toinen varmuuden vuoksi, jottei tule hepatiitti? Tuo on sitä gorillan logiikkaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Todellakin lyödään rautoihin kun HIV/HepC pos sylkee päälle ja puree!

        Narkomaanit on myös ihmisiä siinä missä vartija myyjä ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mediatiedoista päätellen nainen ei todellakaan ollut mikään rikollinen, tai narkomaani. Ei rikosrekisteriä ja naapureiden mukaan mukava, joskin hieman höppänä. Ilmeisesti helluntailainen, tai jotain kiinnostusta siihen suuntaan.

        Muutenkin Suomessa HIV ja hepatiitit ovat melko harvinaisia. Ei noin raju voimankäyttö voi perustua hysteeriseen tautien pelkoon, että tapetaan toinen varmuuden vuoksi, jottei tule hepatiitti? Tuo on sitä gorillan logiikkaa.

        Nykyään HIV on lääkkeet ja hepatiittirokotettu kaikki muut paitsi ulkomaa laittomat.

    • Anonyymi

      Menisivät ensin itse mahalleen neljän tyypin alle kokeilemaan miltä se tuntuu kun henki ei kulje.
      Sairasta pelleilyä tämä homma on.

      • Anonyymi

        Naisen päälle tehtiin sitten n400kg miesläjä. Vähemmästäkin liiskaantuu hengiltä.

      • Anonyymi

        Otetaan ajatus että olisi ollut pommirepussa....onnittelut.

    • Anonyymi

      Vaihtuuko väri? No nyt on sininen,äsken oli punainen. Hei meillähän on kohta värisuora. Painetaanko lisää?

    • Anonyymi

      Vartijakoulutukseen pitäisi saada yhtä tiukat pääsyvaatimukset kuin poliisikouluun. Nyt äkkiä alan puhdistus käyntiin ja kaikki ex- ja nykyiset kriminaalit pihalle. Ei sellaisilla pitäisi olla mitään valtuuksia kantaa kättäpitempää taikka saada voimankäyttökoulutusta. Kaiken huippu kun on törmännyt ”ACAB” taikka rautaristi näkyville tatuoituja vartijoita niin tulee oikein luottavainen ja turvallinen olo.

      • Anonyymi

        JÄRJESTYKSEN VALVOJA EI OLE VARTIJA.

    • Anonyymi

      Vartija. Ei vartia.

    • Anonyymi

      Jos tekee oikein ja ei riko lakia niin ei tarvitse pelätä virkavaltaa. Raamattu kehottaa kunnioittamaan esivaltaa. Suosittelen kaikille ilmaista Raamattukirjekurssia

      https://www.raamattuavautuu.fi/

    • Anonyymi

      Vartijan tehtävä on ylläpitää yleistä järjestystä ja poistaa yleisiltä paikoilta häiriköivät henkilöt voima keinoilla kun eivät kehotuksia usko, heillä on oikeus vaientaa häirikkö voimaa käyttäen kun tilanne sitä vaatii.

      • Anonyymi

        Jaa. Miten olisi omaisuuden yms. sekä koskemattomuuden vartiointi. Niillä on vaan. paskapää.

    • Anonyymi

      Te tottelette vartijan kehotuksia ja käskyjä yleisillä paikoilla tai saatte niskoittelusta johtuen voimankäyttöä vastaan ja teidät vaiennetaan tarvittaessa.

      • Anonyymi

        VARTIJAT TOTTELEE LAKIA IHMISOIKEUKSIA JA KOHTELEE ASIAKKAITA HEIDÄN PALKAN MAKSAJINA.

      • Anonyymi

        Vartija ei ole pomo eikä Jumala vaan renki jonka tehtävänä on luoda turvallisuutta. Ei vaarantaa sitä. Vartija ei ole viranomainen. Vartijalla ei ole oikeutta käydä käsiksi kehen tahansa. Tuo nainen ei ollut turvallisuusuhka. Hän ei käynyt kehenkään käsiksi. Vartijat kävivät. Vartijat olivat murhaajia, sadisteja ja rikollisia. Semmoiset vankilaan!

    • Anonyymi

      Tää on niin vaikeeta kun ei tiedä, onko vartia sanassa j kirjainta.
      Sama kuin mustalaisissa kun ei hahmota onko ne romaneja vai
      peräti romaaaneita.

      • Anonyymi

        Mustalaisia kurdeja synnin tähden maattomia ne on Raamatussa niitä Sodoman väkivaltaisia siksi maalin tuli hiekaksi Arabiassa. Siis Raamatun historia puoli kertoo heimoista.

    • Anonyymi

      Vartia, enään :D Emälänkoullu, mää lyä päähä kummää en ymmärrä

    • Anonyymi

      BOIKOTTIIN ISO OMENA !!!

      • Anonyymi

        Siirrytään pankkiin ja OSTAREILLE missä palvellaan asiakkaita joiden rahoista maksetaan palkat myyjille.

    • Anonyymi

      Oliko niin että työnantajalla ei ole oikeutta pyytää rikosrekisteriä nähtäväksi ennen kuin tyypit palkataan? Kuulostaa vähintään oudolta ..

    • Anonyymi

      Aloittaja, mitä ovat vartia- ala, vartiakoulu tms. kummallisuudet joista kirjoitat?

    • Anonyymi

      Vartijat toimi opetusten mukaan ja tuloksena oli ruumis. Voi kysyä onko tavoitteena häiriköiden tappaminen vai rauhoittaminen. Ihminen kuolee jos häntä kuristetaan tai estetään hengittämästä kymmenen minuutin ajan. Ei ollut ensimmäinen kerta ja ei varmasti viimeinen kerta kun vartija toteuttaa laillistetun tapon.

      • Anonyymi

        Virolaisilla on aina kaasusumutin ja pippuri suihke mukana toisilla on sähkölamautin tai nyrkkirauta tyrmäystipat ja huumeruisku.Niillä on jopa infrapuna aseet tähtäimet lähiöissä. Nehän myy huumeita.

    • Anonyymi

      On kyllä aika paksua. Parikymppinen finninaama tulee viduilemaan ilman syytä, että "poistu" ja jos et heti usko niin henki lähtee. Mielivaltaiset ostarinatsit kyykyttää maksavia asiakkaita.

      Pysyn kyllä jatkossa pois noiden toimialueelta. Mene kauppaan missä järjestys pysyy ilman stevareita. Sairaan hullu maailma.

      Tilaan tavarat netistä. Posti pakettiin ei hormoonihäiriöinen stevari mahdu.

      Kyllä siinä ompun myynti laskee. Sietäisi mennä konkkaan koko jaska.

      • Anonyymi

        Vartijoille tulisi sallia aseenkantolupa ja oikeus käyttää asetta sellaisiin kohteisiin, joiden pukeutumisesta tai tyylistä vartija ei tykkää.

    • Anonyymi

      Pörssirikollismafiat korruptiopoliitikoineen, käyttävät käytännön väkivaltajoukkoja, kansamme kurittamiseen, kontrollointiin ja tappamiseen.

      https://vastavalkea.fi/2021/01/08/havittajista-uusi-valtiontalouden-painajainen/

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17662783/eduskunnan-porssijengirikollisuus-kayttaa-katu-vakivaltajoukkoja#comment-118082624

      Onhan se nyt ihan silmin nähtävissä, että kovat otteet yhteiskunnassa, kansalaisia kohtaan, ovat ennennäkemättömiä Suomessa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16820232/quotjulkiset-organisaatiotquot-yksityistetty-demokratian-tunnusmerkit-haivytetty-suomessa

      Veroparatiisivartiointi-pörssimonopolit verotukseen ja aitoon yhteiskuntavastuuseen. Emme tarvitse yhtään enempää ylimilitarisoitua, äärioikeisto-uusfasistista poliisivaltiota, vaan aitoa oikeusturvaa, kunnollisia
      1 500€/kk MINIMIELÄKKEITÄ ym aitoja oikeuksia kansalaisille.

    • Anonyymi

      Ainoastaan kaikesta äänestämisestä kieltäytyminen, voi palauttaa ihmis-kansalais-potilaiden-itsemääräämisoikeudet, aidon oikeusvaltion ja demokratian tunnusmerkit, kansalaisille Suomessa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17644085/vale-tasa-arvolaki-on-kovempi-aarioikeistoekstremistinen-poliisi-militaristivaltio

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16657944/kansanedustajat-eivat-edusta-enaa-demokratiaa--sananvapauksien-estaminen-on-iso-rikos-#comment-105133340

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452103/ohisalo-entisia-ja-nykyisia-poliiseja-ostettu-lahjottu-korruptoitu-yritys-maataloustuilla

      Tilanne on todellakin vakava, kun meni minne tahansa yhteiskunnassa, on enemmän, äärioikeiston pörssirikollismafioitten, korruptiopoliitikkojen yksipuoluejärjestelmän, käytännön väkivaltajoukkoja, kuin meitä ihmisiä, eli kansalaisia.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17699415/iso-ei-aarioikeistolaiselle-ylimilitarisoinnille-poliisi-vartijavaltiolle

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17661451/en-tule-aanestamaan-seuraavissa-vaaleissa-ei-ole-todellista-realistista-vaihtoehtoa#comment-117886652

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17533977/eduskunta-selvitystilaan-isot-talousrikostutkinnat-ministerioihin-tultava

      Isot talousrikolliset, uusfasistiset pörssirikollismogulit, AutokratiaUsan kansalaisiksi kansalaisuuden, Suomen valtion ja eläkerahastojen ryöstämisten jälkeen vaihtaneet, johtavat maatamme kohti kansantuhoamista ahneuksissaan, joka on loputon.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16142552/elakeyhtioiden-jattiomaisuuksia-sotateollisuuden-veroparatiisisijoituksissa#comment-99923203

      Rikostutkintoja ei ole, kun supo ja poliisi ovat urakehityksillä ja huippupalkoilla, ostettu mukaan pörssirikollismafioitten suojeluun, eli lahjottu, korruptoitu.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17533977/eduskunta-selvitystilaan-isot-talousrikostutkinnat-ministerioihin-tultava

      Kansainvälinen korkein oikeus, pystyy tilanteen selvittämään ja siihen puuttumaan, se edellyttää joko kansalaisten äänestämisen lopettamista, tai vahvojen tahojen rikoskanteiden tekemistä, Haagin Tuomioistuimeen.

    • Anonyymi

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17657295/aarioikeistosdpn-korruptiosanna-mielistelee-sovinistisia-veroparatiisihoveja#comment-118409048

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16452103/ohisalo-entisia-ja-nykyisia-poliiseja-ostettu-lahjottu-korruptoitu-yritys-maataloustuilla

      Kyllä ne ovat kansanmurhaamiseen koulutettuja, äärioikeiston korruptiopoliitikko-pörssirikollisten, käytännön väkivaltajoukkoja, kansamme tukahduttamiseen, militaristiseen kontrollointiin ja ihmisoikeuksien viemiseen koulutettuja.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17629245/yksityistetty-veroparatiisi-thl--aarioikeistosdpn-korruptiokiuru-terveysuhkia

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Pitäisi jo näkyä rikoskanteita, niin Valtakunnanoikeuteen, kuin Haagin korkeimpaan kansainväliseen tuomioistuimeen. Ihmisoikeuksien vieminen Suomen kansalta, ei ole pikku juttu. Diktatuuri, tyrannia, pörssirikollismafioitten hirmuhallinto on tosiasia Suomessa.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16820232/quotjulkiset-organisaatiotquot-yksityistetty-demokratian-tunnusmerkit-haivytetty-suomessa

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17168811/elakelaiskoyhyys-on-koko-koyhyysongelman-ydinta--ikarasismia-nais-vammais-sairausvihaa

      Yhden veroparatiisipresidentin aikana, tehty iso demokratian ja oikeusvaltion romuttaminen kivijalkaan asti, totaalimurskaaminen, pörssirikollismogulien Suomen valtion ja eläkekerahastojen ryöstöjen turvaamiseksi.

      https://keskustelu.suomi24.fi/t/17621347/niinisto-oli-heikoin-lenkki

    • Anonyymi

      Ei tuolle oikein mitään voi jos henkilön oma rimpuilu aiheuttaa sille "vammoja". Mahdoton se on useammankaan äjän pidellä kiinniotettua niin että se ei voisi ITSE ITSELLEEN vammoja aiheuttaa. Tyyliin jos ei ole jotakuta pitämässä päätä voi kiinniotettu hakata päätään betoniin ja sitten väittää että vartijat hakkas päätä betoniin. Taikka jos henkilö tahallaan pidättelee ja on hengittämättä niin milläs vartijat sen pakottaa hengittämään.
      Ei nätä kuitenkaan paljon ole sellaisia ihmisiä jotka ihan vittumaisuuttaan on hengittämättä niin kauan että kuolevat....

      • Anonyymi

        Hengitystään pidättämällä itsaria ei pysty kukaan tekemään, ja neljää miestä ei tarvita yhden naisen kuljettamiseen ulos, eikä varsinkaan joukolla lattialla hänen päällään makaamista useita minuutteja.

        "Vanhemmat uskovat, että Archie kuoli osallistuttuaan Tiktok -haasteeseen. Sosiaalisessa mediassa levinneessä vaarallisessa haasteessa estetään oma hapensaanti tajunnan menettämiseen asti."

        https://yle.fi/a/3-12566304

        Täysin mahdollista että ihminen on niin vittumainen että kuolee pidättämällä itse hengitystään.

      • Anonyymi

        Että semmoinen seliseli sieltä sitten. Vai että itsemurhan teki pidättämällä itse hengitystään? Miksi sitten huusi apua, poliisia ja ettei saa henkeä? Oli aivan suunniltaan ja hädissään. Häpeä jo.

        "Estetään oma hapensaanti" ei tarkoita vain hengityksen pidättämistä. Hengitystään pidättämälleä ei onnistu itsari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Että semmoinen seliseli sieltä sitten. Vai että itsemurhan teki pidättämällä itse hengitystään? Miksi sitten huusi apua, poliisia ja ettei saa henkeä? Oli aivan suunniltaan ja hädissään. Häpeä jo.

        Tyhmille oman hapensaannin estäminen tarkoittaa hengityksen pidättämistä, ja samalla tavalla nuo lukevat muutkin tekstit niitä ymmärtämättä.

    • Anonyymi

      Joukkovoima tappaa Omenassa, Koskelassa, ja Jyväskylässä. Kaikki yhden kimpussa

      Myös myyjäpari tappaa
      Järjestäytynyt vaino yhteisövaino

      Vastapäätä asuva myyjäpari ja varastomiespari maalittivat 2007,
      viharikos,
      järjestäytynyt vaino.

      Pyykkikone, musiikki /radio aina päällä, pestään tyhjiä koneita jne.

      Silti 2 metrin päässä lumitöitä tekevä koira haukkuu niin että kova melu estää mielekkään elämän.

      Ihmiset jotka muuttavat ovat aiempien tuttuja ja tietävät vainosta ja se on syy muuttaa, nuoret parit, perheet, alkaa vanhempineen seistä pihoissa tauotta, virnistelee, nauttien lähtötilanteessa 3 ja 7 vuotiaiden lasten perheen vainoamisesta.
      satoja miestyövuosia, yhteensä miljoonia euroja ihmisillä jotka mukana, maansiirtokoneita, paikallisia raksafirmoja, kunnan, oikeuslaitoksen yksilöitä, jne edustajia mukana, värvättuysamalla tavalla kuin muut.

      Osa on etsinyt tällaista yhteisöllisyyttä, osa pääsee vihaamaan, kun aloittajat esittävät itse uhria tai muita puolustavaa sankaria, esim jos 30 taaperoa ei kirku aamusta iltaan autotiellä uhrin kodista 2 metrin päässä, minne muu amue itseään ja jälkelöisiään kiikuttanut 2007 alkaen, ovat "uhreja." Esittävät siis uhrinsa uhria, aloittavat joka puolella maalitetun kotia uuden metelöinnin, auton ovia satoja kertoja kiinni illassa, kuksaa väännetään kesällä rajalla ymkaikki miesten puuha lähiön tontilla muodostaa kovan melun siksi miehet käy saleilla halleissa metsällä miesluolissa ja siksi on liikuntaa varten paikkoja.

      Raketteja seinäään, kiviä, kiekkoja autoon, kuulapyssut, golfmailat, mönkijät ym, aikuisilla miehillä.
      Täysin addiktoivaa, vaino, pahuus adfiktoi, saa nauttimaan. Mumiaura, lumityö, ruohonleikkuu, trimmerit oviem sulkeminen jätekatoksella käymimen... ym kaikkia tehdään noin 10 kertaa hartaammin kuin muuakla niin että pyörivöt aina tai seisovat kulkupelin vieressä jne töissä eivät käytännössä käy.

      Maslitetum pihaan auton viereen ilmestyy kiekkoja, kuulia, sählypalloja jne jne. 2007-2021
      Uutens vuonna vastapäätä asuvat tulevat omilta tonteilta vastapäisen kodin rajalle, ampuvat siitä raketit, kodin seinä musta raketeista, siis parin metrin päässä maalitetun kodista kokoontuu satoja, vuosi toisen jälkeen

      Lto, insinöörejä, sairaanhoitajia, opettajia, myyjiä ym kaikkk innolla mukana... Puoli jyväskylää mukana.

      2007-2021, 5 min hiljaisuutta ei kotiin, kovat äkkiiset äänet karjunta kirkunta koiran haukkuminen, kaikki naapyrit tuovat melun vökisin ajoradalle tai rajalle 2007-2021.

      Värvätyt esim jäävät koiran kanssa odottamaan, tai tekevät treffit tähän kohtaan jolloin räyhä alkaa.

      Tätä ennen 30 taaperoa kirkuukoneet ym

      Aikuiset ihmiset vainoaa porukassa yhtä. Mukana facen yp t :isosti, sekä lto.

    • Anonyymi

      En tiedä missä maassa sinä olet suomea opiskellut ? Sana jota etsit on VARTIJA. Ei ole mitään "vartioita" vaan sanaan kuuluu myös J-kirjain.

    • Anonyymi

      Ei ole olemassa ammattinimikettä vartia-ala, vaan TURVALLISUUSALA, VARTIAKOULUTUS, samaan kategoriaan kuuluu myös POLIISIKOULUTUS, sekä JÄRJESTYKSENVALVOJA.

      Suosittelen googlettamaan jatkossa oikeat termit!

      • Anonyymi

        Opettele itse: Se on VARTIJAKOULUTUS eikä mikään VARTIAKOULUTUS.

    • Anonyymi

      on rauhallista: asuinalueellani ei asu lainkaan katujengejä ym paskasakkia,mustalais saaastoja

      mitäs tilasitte
      myös äo---65 neeggerit, löyhkäkaaapuakat, s.omalit, koulupudokas-mulatit, mulko.silmä arabi-vajakit , ryssssät, poliisit, vartijat loistavat poissa olollaan.
      asukkaat ovat onnellisia.

    • Anonyymi

      Aivan juuri näin, puhumattakaan kyvystä asiakaspalveluun. Sitä ei opeteta lainkaan! ja siksi homma on lähtenyt täysin väärälle ladulle. Asiakaspalvelua pitäisi olla ainakin 100h.

      • Anonyymi

        Securitaksen työkulttuuriin kuuluu, että laitetaan kaikki vähänkin aidosti asiakaspalveluhenkiset ulos ja kaikista huonoimmat jää. Ja jos ei suoraan laiteta ulos niin vedetään kaikki työvuorot alta pois. Sama koskee myös muita turva-alan firmoja. Käänteinen psykologia tässäkin siis.

    • Anonyymi

      Eikö virhe tehdä jo alussa jos vähän vastusteleva henkilö kaadetaan maahan? Raudoittaminen on viisijaisia kenoja henkilölle joka ei rauhoitu ja pyrkii vahingoittamaan ympäristöään.

      Kouluttava henkilö tässä ei huomioi ollenkaan että monella on terveydentilassa puutteita, voi olla esimerkiksi keuhkoahtaumatautia tai muuta joka salpaa hengitystä pienelläkin rasistuksella tai asianomainen saattaa olla henkisesti sellaisessa tilassa joka vaatisi aivan toisenlaisen kohtelun. Ilmeisesti vartijoiden keskuudessa puhumista ei arvosteta ollenkaan. Henkilön arvioiminen on ensimmäinen toimenpide.

      Meiiläpäin vartijat seisoskelevat yksinään tai keskustelevat asiakkaiden kanssa. He eivät varmaan toimisi alkuunkaan kuten Espoossa.

      • Anonyymi

        Vastusteliko hän edes erityisesti? Nainen oli yksinkertaisesti kieltäytynyt poistumasta. Mikä oli se syy, että hänet oli välttämätöntä poistaa julkiselta paikalta? Entä peruste kiinniotolle ja raudoittamiselle. Eikai sitä voi ihan mielivaltaisesti vartijatkaan harrastaa, jos ihminen ei ole tehnyt mitään laitonta edes.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä, että voimankäyttö vaikuttaa tilanteeseen nähden täysin suhteettomalta. Asian olisi voinut selvittää puhumalla. Se, että joku aikuinen ei tottele heti sitä, mitä käskytetään - ei tarkoita, että vartijalla on hyvä syy väntää toinen maahan ja raudoittaa.

        Tässä tapauksessa vaikuttaisi, että nainen kuristui repunhihnoihin tms. Vartijat noudattivat jotain heille opetettua voimaprotokollaa lainkaan ajattelematta uhrin turvallisuutta ennen kuin oli liian myöhäistä.

        Kun nainen oli ollut veltto jo yli 6 minuuttia, ei hengittänyt ja aloitettiin elvytys, yksi vartija totesi: ”Jos se alkaa yhtään vastustella, lopeta heti..."

        https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nyt-lisaa-nakosuojaa-mtv-kavi-hetki-hetkelta-ison-omenan-silminnakijavideon-lapi-naisen-vointi-huolestutti-vartijoita-pelastustoimien-aloituksessa-kesti-minuutteja/8609108#gs.maa5b8

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vastusteliko hän edes erityisesti? Nainen oli yksinkertaisesti kieltäytynyt poistumasta. Mikä oli se syy, että hänet oli välttämätöntä poistaa julkiselta paikalta? Entä peruste kiinniotolle ja raudoittamiselle. Eikai sitä voi ihan mielivaltaisesti vartijatkaan harrastaa, jos ihminen ei ole tehnyt mitään laitonta edes.

        Kyllä nimenomaan Securitaksella kuten muillakin turva-alan firmoilla ja erityisesti Securitaksella harjoitetaan mielivaltaista, syrjivää, laitonta käytöstä. Toimintatavat ovat suoraan Venäjältä, samoin käänteinen psykologia, mikä toimii erityisesti tämän yrityksen toimintatapana.

    • Anonyymi

      Kerroin työpaikallani ajatuksen varijan järjestyksenvalvojan poliisin työhön liitettäisiin PELOTE eli kerrasta (mikä tahansa todistettava haittaa aiheuttanut vahingon teko) työsuhde loppu mutta todennäköisesti nää meidän päättäjät keskittyvät mielummin perseen kuvaamisen rankaisemiseen koska haitalista pelottavaa vahingoittavaa.

      • Anonyymi

        Nyt rangaistavaksi tuli kehua permanenttia. TMS.

    • Anonyymi

      Vartia...

      • Anonyymi

        Juhana Vartiaako tarkoitat?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juhana Vartiaako tarkoitat?

        ”Haltia on siis ihan sama sana kuin haltija, sen oikeinkirjoitusasu vain on vanhentunut. Tuo vanha, nykynormien mukaan siis oikeastaan väärä, kirjoitusasu on säilynyt mm. sukunimessä Haltia – samaan tapaan kuin vaikkapa nimessä Vartia, jonka nykyasu tietenkin olisi Vartija.”

        Ei vaan haltia on vähän niin kuin metsänpeikko, satuolento ja siitä johdannaisena erisnimi ja haltija on taas semmoinen henkilö, joka omistaa, hallitsee, hallinnoi jotakin.

    • Anonyymi

      Vartijoiden koulutukseen ei kuulu tarkastaa pidätetyn vointia, vaan vartijat voivat painaa kiinniotettavan päätä maata vasten, ettei kiinniotettava saa ilmaa ja tukehtuu.
      Jos kiinniotettava yrittää saada päätä käännettyä tai nostettua, että saisi hengitettyä, niin vartija painaa entistäkin voimakkaammin kiinniotetun päätä maata vasten.
      Ei ole mikään kumma, että kiinniotettu voi kuolla, eikä vartijat joudu vastuuseen.

    • Anonyymi

      Se on VARTIJA, eikä mikään vartia.

      • Anonyymi

        ”Ne jotka itsetietoisesti kirjottavat haltia, vartia, vaikka toisaalta kirjoittavatkin: lukija, tekijän, näkijöitä j.n.e., perustanevat menettelytapansa siihen, että ensin mainitut sanat eivät ole suomen kielessä syntyneitä tekijännimiä (semmoisia teonsanoja, josta ne ‑ja-päätteellä voisi johtaa, ei suomesta eikä sukukielistä tunneta) vaan lainasanoja – – .”[Germaaniset alkumuodot kuuluivat *haldia, *vardia. T. K.]
        https://www.kielikello.fi/-/haltija-vai-haltia-

        Ovat tottuneet sanan Vartia näkemään erisnimenä. Siksi.

    • Anonyymi

      Vähän kyllä hämmästelin samaa kuin aloittajakin. Kuulemma vartijat toimivat kuten on koulutettukin. Siis jos pieni hentoinen nainen ilmoittaa vartijoille ettei aio totella heidän poistumiskehotustaan, niin silloinko 4-5 vartijaa saa vapaasti kaataa naisen maahan ja pitää häntä allaan? Hiukan vaarallisia ovat kyllä opetukset!

    • Anonyymi

      No kun ne halusivat kiduttaa ja se on ihan sallittua kun sen tekee sääntöjen puitteissa. Hengen riistäminenkin sallitaan kunhan tekniikka on puhdas. Silloin ei kukaan pääse väittämään, että olisi toimittu väärin, vaan se oli uhrin heikkoutta.

    • Anonyymi

      .

      Vastapäätä asuva myyjäpari ja varastomiespari maalittivat 2007,viharikos,järjestäytynyt vaino.

      Pyykkikone, musiikki /radio aina päällä.

      Silti 2 metrin päässä lumitöitä tekevä koira haukkuu niin että kova melu estää esim mielekkään joogan.

      Ihmiset jotka muuttavat ovat aiemoien tuttuja ja tietävät vainosta ja se on syy muuttaa, nuoret parit, perheet, alkaa vanhempineen seistä pihoissa tauotta, virnistelee, nauttien lähtötilanteessa 3 ja 7 vuotiaiden lasten perheen vainoamisesta.
      satoja miestvuosia, yhteensä miljoonia euroja ihmisillä jotka mukana, maansiirtokoneita, paikallisia raksafirmoja, kunnan, oikeuslaitoksen pelastuslaitos , jne ezustajia mukana, värvättu samalla tavalla kuin muut.

      Osa on etsinyt tällaista yhteisöllisyyttö, osapääsee vihaamaan, kun aloittajat esittåvät itse uhria tai muita puolystavaa sankaria, esim jos 30 taapeeoa ei kirku aamusta iltaan autotoellä uhrin kodista 2 mwtrin päässä, ovat uhreja.

      Raketteja seinäään, kiviä, kiekkoja autoon, kuulapyssut, golfmailat, mönkijöt ym, aikuisilla miehillä

      Maslitetum pihaan auton viereen ilmestyy kiekkoja, kuulia, sählypalloja jne jne.
      Uutea vuinna vastapäätä asuvat tuöevay omilta tonteilta vastapäisen kodin rajalle, ampuvat siitö raketit, kodin seinä musta raketeista, siis parin metrin päässä maalitetun kodista kokoontuu satoja, vuosi toisen jälkeem

      Lto, insinöörejä,...

    • Anonyymi

      Nainen murhataan, toiaet vain seisoskelee, kävelee ohi

      Kukaan ei uskalla auttaa tai soita poliisia
      Murhaajat tunsivat naisen, eivät kunnioittaneet, suunniteltu murha 😢

    • Anonyymi

      Jos vastassa olisi ollut 90 kiloinen vahva rikollinen, jolla oli joku ase kaiken lisäksi, niin tuollainen menettely saattaisi olla oikea. Siinäkin olisi pitänyt löysätä ennen kuin roisto kuolee. Häirikkö voi olla vaikka 16 vuotias tyttö, jolla on vaarallisia sairauksia. Samat menetelmät eivät silloin. Tappaminen on kiellettyä - 4 riskiä poliisia yhtä 35 vuotiasta naishenkilöä vastassa. Ei siinä tarvitse eikä saa painaa niskasta polvella häirikköä niin, etä hän kuolee. Terve harkinta kertoo tässä totuuden - vartijat syyllistyivät rikokseen. Kyllä niiden menetelmien kuuluu vaihdella kohteen mukaan. Ei neljällä vartijalla ole oikeutta tappaa 35 vuotiasta naista. Menetteleytavatkin muuttuvat kohteen mukaan. Ei sama menettely aina vaikka vastassa olisi kuinka hento ja heikko kohde. Rikos mikä rikos! Eiköhän tuo johda oikeuskäsittelyyn ja tuomioon. Ellei, niin Suomi on mennyt pahasti virheelliseen suuntaan. Se pitää korjata. Rikolliset tuomiolle!

    • Anonyymi

      Miten joko Lesta porukka on näissä piireissä?

    • Anonyymi

      Mikä ihme ammatti on vartia ?

    • Anonyymi

      Olen joutunut olemaan tuommoisessa hallintaotteessa kun polvella painetaan vielä selän tai yläselän alueella ja siinä on oikeasti vaikea hengittää. Ja tämän hallintaotteen minulle teki poliisi, eli luulisi niidenkin jotain tietävän. Vaan eivät taida tietää. Jos pitkään painetaan yläkropasta maha asennossa niin hengitys vaikeutuu niin paljon, että on tukehtumisvaara. Tämän minä tiedän sanoa yhden kokemuksen perusteella ja yleensä näillä turvallisuus experteillä paljon enemmän kokemusta.

      • Anonyymi

        No mikähän oli sinun osuus tapaukseen? Bongasit lintuja ja matkit satakieltä?

    • Anonyymi

      Vika on järjestemässä kun hakee vartia koulutukseen sinne pääsee kuka vain, vaikka olis minkälainen tausta, sen selvittämiseen ei ole lupaa, ja jos pitää valitakokeen, opetushallus estää sen , koska se ei ole opetushallituksen järjestämää, jos hylätään voi pyrkiä uudestaan toiseen firmaan, tässä on ongelma rikas voi ostaa suojelun, köyhä joutuu tyytymään poliisiin, mutta jos kaikki korvattasi poliiseilla olis laska ainkamoinen.

      • Anonyymi

        Ei, vika ei ole järjestelmässä eikä edes koulutuksessa. Vika on Securitaksen omassa henkilökunnassa, johtamisessa ja työvuorosuunnitelussa.

    • Anonyymi

      Hyvä ettei koulutukseen sentään kuulunut lisäksi kohteen päällä hyppiminen, jalan kohteen pään päälle laittaminen ja käsillä rintakehänsä hakkaaminen voiton merkiksi.

    • Anonyymi

      On hyviä vartijoita, jotka osaa selvittää asioita puhumalla, kuten poliisit, mutta on huonojakin vartijoita, jotka provosoittuvat ja joilla on tylsää jos mitään ei tapahdu. kuulin Helsingissä sairaalassa tapahtuneesta ylireagoinnista, kun potilas oli sairaalan käytävää pitkin kävellyt kohti wc:tä, niin vartija oli kysynyt että minnekäs te olette menossa. Potilas oli sanonut että vittu paskalle ja tämä vartija oli kutsunut toisia vartijoita ja sanonut että täällä yksi henkilö niskoittelee ja yhdessä vartijat olivat sitoneet potilaan vuoteeseen. Siitä ammattikunnasta löytyy siis myös idioottejakin, joilta puuttuu arviointikyky sekä harkintakyky.

    • Anonyymi

      punapalloset vammaislaji muka vartija hahahhahahah , pikku poikii kun otatte ne punapallotakit pois päältä töistä lähtiessänne , olette vapaata riistaa ettekä enää mitään siihen loppuu pullistelut turpiin tulee.

      poliisit on eri asia ne on vapaa -ajallaankin virka miehiä koulutettuja niihin ei pidä koskea.

      vartijat ne ei oo virka miehiä siis vetäkää pataan kun ovat siviilissä eikä työtehtävissä..

      Vartija??? Tarkoittanet vartijaa. Vartia on suomalainen sukunimi. Vartija on ammatti. Jo kolmannella luokalla opetettiin että tekijään sisältyy aina j-kirjain. Juoksija, lukija, Vartija, tekijä?, kirjoittaja, kommentoija, neuvoja. J j j j j.

      • Anonyymi

        et näköjään oo kouluja käyny.

    • Anonyymi

      Kyllä olisi pitäny vartioilla hälytyskellot soida jos huomataan ettei reakoi mut mitä tehtiin ????. Jotain meni vialle!!

    • Anonyymi

      Se on muuten vartija eikä vartia :)

    • Anonyymi

      Jos vartia tykkää mielen lään panputtaa panpu lla eli on väki valtainen niin vartia lle pitää antaa potkut.

      Vartia n koulutus ta on pakko lisätä ja semmo nen alku koe on oltava pakon linen.

      Tsygo paattia ei voi päästää tuon laiseen ammatti iin jos tykkää panputtaa panpulla.

    • Anonyymi

      Valta kiihottaa heitä

    • Anonyymi

      Ei ole edes koulutuksen mukaisia. Neljä isoa miestä yhtä 35 vuotiasta raskaana olevaa naista vastaan ja he käyttävät täysin tarpeetonta ja ylimitoitettua väkivaltaa. Ikäänkuin tuon raskaana oleva nainen uhkaisi heidänkin henkeään. Tuollainen on rikos. Tuo menettely sopii väkivaltaiseen hyväkuntoiseen mieheen, joka uhkaa näiden turvamiestenkin terveyttä. Nuo 4 turvamiestä ovat rikollisia ja heitä pitää rangaista. Täysin selvä tapaus. Selittely ei muuta tosiasioita. Ylimitoitettu väkivalta, jonka seurauksena 35 vuotias raskaana oleva naishenkilö kuoli. Joku suhteellisuustaju olla pitää!

      • Anonyymi

        Ei ollut raskaana, kuollut kyllä.

        Surunvalittelut omaisille.

    • Anonyymi

      Yksikään yläkoulun tai lukion "kympin suorittaja", "eturivin kiltti tyttö" tai "sisar hento valkoinen" ei hakeudu "vartian" töihin. Tai kenties väliaikaisesti.

      Jos ammattiin valmistuminen ja koulutus kestää 40 tuntia, odotukset eivät voi olla kovin korkealle. Älyllisen suorittamisen sijaan vartijan paras ominaisuus on ulkonäkönsä puolesta rikoksia ja väärinkäytöksiä estävä, pelottomuus ja lopulta häiriökäyttäytymiseen puuttuminen. Kehittämistä ja koulutusta pitäisi lisätä keskustelukyvyn osalta.

      Kannattaa kuitenkin miettiä, että tavallista ja ihan normaalisti käyttäytyvää ihmistä vartijat vain erittäin harvoin häiritsevät, vaan ihan päin vastoin. Vartijat ovat paikkaamassa jatkuvaa poliisipulaa ja ylläpitävät järjestystä, jotta tavalliset ihmiset voivat kulkea ja toimia rauhassa.

    • Anonyymi

      Kohta järjestyksenvalvojat alkavat varmaan taltuttaa myös 90 vuotiaita mummoja kadulla kun ne irvistää niin rumasti. Kaatavat mummon katuun, laittavat rautoihin, pippurisumutetta silmille ja sitten koko partio istuu päälle loppu päiväksi. Äly hoi!

    • Anonyymi

      Erikoista kun vartia kouluttaja toteaa ed. videossa voimankäytön olleen koulutuksen ja ohjeistuksen mukaista. Toisin sanoen koulutuksessa opetetaan TAPPAMAAN.

    • Anonyymi

      Onhan se sivistyksessään kun turkissakin hyökätään. Naapureihin tosin ja kuolevat nopeammin, vai kuinka?

    • Anonyymi

      Se kuuluu olla jiillä. Vartja, ei vartijo.

      • Anonyymi

        Vtuxhan se meni sekin opetus. Vartiatasoista touhua. :D

    • Anonyymi

      Jos on koulutuksen mukaista niin täysin perseestä oleva vajavainen koulutus vaan ruokkii vinoon kasvaneen sairasta egoa. Ei pitäisi sellaista laskea paljon vartijaksi, vaikka se onkin halpa vaihtoehto niin kauan ennen kuin tapahtuu se väistämätön.

    • Anonyymi

      Nainen valikoitui vartijoidenen vihan kohteeksi ilmeisesti uskonsa tähden. Ihmiset eivät taida käsittää eivätkä hahmottaa kuin paljon Suomessa on vihaa helluntailaisia ja muita Jeesuksen seuraajia kohtaan. Suomi24:ssä hellaripalsta on yksi vihan kylvös.
      Jeesuksen seuraajat ovat vainojen kynnyksellä.

      • Anonyymi

        Matt:6:24 ihminen elää herransa sanalla.

    • Anonyymi

      Nyt Jauhon saanti taattu IHGUU ihguuu vartijat

      Oulun Kärpät on Levin Ih­ku-baa­rin uusi omis­ta­ja – Kärpät osti osa­ke-enem­mis­tön Ih­ku-ra­vin­to­la­ket­jun omis­ta­vas­ta Tun­tu­ri­viih­de oy:stä
      Eija Mikkonen
      3
      11.01.2023 08:17
      Päivitetty: 08:27
      YRITYSKAUPAT
      Oulun Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen on nyt myös Tunturiviihde Oy:n toimitusjohtaja. Arkistokuva.
      Oulun Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen on nyt myös Tunturiviihde Oy:n toimitusjohtaja. Arkistokuva.
      KUVA: JUKKA-PEKKA MOILANEN
      Oulun Kärpät kertoo ostaneensa osake-enemmistön Tunturiviihde oy:stä. Yhtiö omistaa Ihku-ravintolaketjun.

      Kärppien toimitusjohtaja Tommi Virkkunen on nimetty myös Tunturiviihde oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi. Kauppa solmittiin yrityksen perustajan Tomi Keisalan kanssa. Keisala jatkaa yhtiössä osaomistajana ja operatiivisessa työssä kehitysjohtajana.

      Kärppien tiedotteen mukaan yrityskauppa on jatkumoa yhtiön strategialle mahdollistaa pitkäjänteiset panostukset ydinliiketoimintaan eli jääkiekkoon.

      – Olemme jo pitkään laajentaneet liiketoimintapohjaamme uusilla synergisillä liiketoiminnoilla – viimeisimpinä Qstock oy:n osake-enemmistön hankinta vuonna 2017 sekä tapahtumakeskus Tullisalin avaaminen keväällä 2020. Yrityskaupan tarkoituksena on vahvistaa molempien yhtiöiden asemaa omalla osaamisalueellaan sekä hyödyntää toimialojen välistä synergiaa, Virkkunen sanoo tiedotteessa.

      Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
      Juttu jatkuu
      Tunturiviihde oy toimi 13 vuotta Keisalan voimin yrittäjävetoisesti. Vuonna 2022 konsernin liikevaihto oli noin 13 miljoonaa euroa, ja se työllisti vakituisesti 150 henkeä.

      Bar Ihku -ravintolat ovat osa vuonna 2009 perustettua Tunturiviihde oy:tä ja vuonna 2017 perustettua IHKU Helsinki oy:tä. Ihkujen lisäksi joukkoon kuuluu brittihenkinen Pub Old Mates Levillä ja Tampereella.

      Yrityskaupan myötä Oulun Kärpät -konserni työllistää vakituisesti keskimäärin 250 henkeä, ja sen liikevaihto tulee olemaan noin 30 miljoonaa euroa.

    • Anonyymi

      Suomi24 on osallinen ja suomi24 harjoittaa järjestelmällistä kiihottamista kansanryhmää vastaan. Suomi24 on laittomien hallussa ja alusta laittomuuksiin.
      Kiihottaminen kansanryhmää vastaan on puhetta tai kirjoitusta, jonka tarkoitus on halventaa tai pelotella kansanryhmää tai lietsoa väkivaltaista tai syrjivää toimintaa kansanryhmää kohtaan. Yleensä kansanryhmällä tässä yhteydessä tarkoitetaan rodun, etnisen taustan, kansallisuuden, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden määrittämää kansanryhmää.

      • Anonyymi

        Ovatko vartijat oma rotunsa?

    • Anonyymi

      Johan videomateriaalista ja kuluvasta ajastakin näkee, että vartijat täysin ammattitaidottomia. Ei pitäisi kestää minuuttitolkulla edetä asiasta seuraavaan, eikä se elvytyskään käynnistynyt, eikä olisi lienee edes onnistunut ilman sivullisia. Oksettavan ala-arvoista toimintaa! Puhtia ja älyä riitti naisen pahoinpitelemiseen, mutta ei muuhun. En tiedä mistä kaikki edes alkoi, ja oliko nainen edes syyllinen yhtään mihinkään, mutta lukemani perusteella juttu vaikuttaa oudolta. En ole alan ammattilainen, mutta puhtaalla järjellä varustettuna, itse vastaavassa tilanteessa, pyrkisin jatkuvaan kommunikaatioon "asiakkaan" kanssa, ja varsinkin silloin, jos joutuisin käyttämään fyysisyyttä. Ammattilaisen on osattava ensisijaisesti juteltava ja neuvoteltava, eikä heti käydä ryysyihin.

      Järjestyksenvalvontaa tarvitaan, samoin poliisia jne, mutta oma näkemys ja kokemus on se, että molemmissa mainitsemissani ammateissa on nykyisin vähä-älyisiä ja tunnevammaisia tekijöitä. Johan poliisissakin jatkuvasti jotakin rikollista meneillään ja useita onkin saanut potkut milloin mistäkin syystä (yleensä kohtuuton väkivalta tms.). En muista tällaista ongelmaa olleen koskaan aiemmin, vaan poliisitkin olivat vielä 90-luvulla herrasmiehiä ja itsetunto kohdillaan, selvisivät monesta juttelemalla. Nykyisiä "vallanvartijoita" vaivaa tyhmyys, mutta myös oman minän pienuus. Tämä taas johtaa heti siihen, että vastassa oleva henkilö on ehdottomasti saatava alistettua, jotta se oma pieni ego edes hetkeksi tyydyttyisi. Tämä alistaminen onnistuu tietysti väkivallalla, milläpä muulla.

      Syy miksi tällaisia sekopäitä palkataan tehtäviinsä, on se, että moisia robotteja on valtiovallan helppo käskyttää heidän päälle tai perään, jotka eivät tulossa olevaa tyranniaa tottele. Samaisesta syystä on näille idiooteille hommattu panssariautoa, konepistoolia yms. Ei tällaista ole koskaan Suomessa tarvittu, mutta tulevaisuudessa tarvitsevat kun jengi alkaa heräillä kusetukseen. Suomikin kulkenut koko 2000-luvun kohti totalitarismia. Koko ajan kyttäys ja painostus kiristynyt. Useat kyllä tietävät, että nämä eivät liity mitenkään mihinkään luotuihin terroritekoihin. Kuinka sattuukin, että kaikki alkaa ja tapahtuu näin tarkalla ajanjaksolla ;)

      Tapaus on kaikkiaan ikävä. Erityisesti harmittaa tapettu asiakas (oli sitten hankala tai ei). Vartijoille ei tipu sympatiaa. Videokin kertoo, että vätykset eivät hallitse tilannetta. Nolointa se, ettei elvytys eli toisesta huolehtiminen onnistu. Ei vitussa jatkoon!

      • Anonyymi

        ”Nolointa se, ettei elvytys eli toisesta huolehtiminen onnistu.”

        Jos naiselle aiheutettiin sisäisiä vaurioita painamisen tai kaatamisen seurauksena, niin elvytys ei välttämättä enää auta mitään.

    • Anonyymi

      Mut kelassa vartija ei ole vielä kaatanut ketään https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2bf77d21-56a3-45d3-a59a-63d233600d46
      -XYo-

      Äänestä

      Kommentoi

      Anonyymi
      2023-01-11 15:52:16
      UUSI

      se oli alustava lausunto ei lopullinen vaikka poliisi tahallaan niin yrittää väittää suojellaaN tappaja vartioita ,, lopullinen oikeulääketieellinen tulos tulee ON PERIN OMITUISTA ETTPOLIISI ENNEN LOPULLISTÄ PÄÄTÖSTÄ JULKAISEE KESKEN ERÄISEN PÄÄTELÄN JULKISUUTEEN PESSÄÄN VARTIJATA PUHTAAKSI ONKO OMA POIKA VARTIJA TÄH..

      • Anonyymi

        Näin. Alustavan lausunnon mukaan... Voihan se olla, että vielä muuttuu, kun lisää selviää.

        Ainakaan syy ei ollut mikään sellainen, joka olisi vapauttanut vartijat vastuusta.

    • Anonyymi

      Ei kuollut tukehtumiseen. Mihin kuoli : ei kerrota!

      • Anonyymi

        Kaatumisesta aiheutunut isku päähän ja päänsisäinen verenvuoto?
        Painamisesta aiheutunut kylkiluiden sarjamurtuma?
        Verenkierron estyminen päähän polvipainannan vuoksi?

      • Anonyymi

        Psykiatrisissa sairaaloissa tuota asentoa ei enää käytetä väkivaltaisen potilaan rajoittamiseen. Kansainvälisissä tutkimuksissa on todettu, että asento aineenvaihduntaan liittyvän asidoosin riskiä. Keuhkot eivät toimi kunnolla, ja vereen kertyy hiilidioksidia, ja lopulta sydän pysähtyy. Tämä on tiedetty jo varsin pitkään. Turva-ala opettaa silti käyttämään asentoa, johon moni terve on kuollut. Mikäli vatsallaan raudoittaminen on välttämätöntä, niin henkilö pitäisi lääkärien mukaan kääntää 3 minuutin kuluessa kyljelleen tai istumaan.

      • Anonyymi

        Miten kuolinsyy voi olla salassapidettävä tässä tapauksessa?

    • Anonyymi

      Voiko olla sydänpysähdys tai selkäranka vamma? Kyllä siitä vielä kuullaan, jospa veli kertoo asiasta?

    • Anonyymi

      Ja noi helvetin pöllöt on palkattu siksi, että kansalaisten taholta he turvaavat turvallisuuden! Voi helvetti!
      Minä kun näen noita jossakin, niin jään taka-alalle ja seuraan tilannetta. Otan puhelimen valmiiksi soittoa varten 112. Ja kamera latauksessa ja video toiminnoilla.
      Kansa vihaa noita porukoita ja kukaan EI koskaan enää voi kunnioittaa noita elukoita. Vaan vihataan, vihataan ja vihataan!

      • Anonyymi

        Vaikuttaa vihapuheelta.

    • Anonyymi

      "Se oli harkittu murha"!!!

    • Anonyymi

      Ootteko huomanneet, että noi mätämunat ovat aika isolla prosentilla nutipäitä (päänsä kaljuksi ajavia).

      • Anonyymi

        Se on merkki tosi pienistä munista.

    • Anonyymi

      Ne painoi sen naisen rintarangan kasaan ei pystynyt hengittään neljä isoa ukko melkein 400 kiloa painoa suoraan päällä.

      • Anonyymi

        Lue sinäkin HS:n sivuilta netissä totuus. Lähes kaikki mitä täällä on kirjoitettu tapahtumasta ja naisesta on täyttä puppua.
        Nainen ei tukehtunut, ei sillä ollut lapsia, mutta oli helluntailainen ja velikin kertoi jotain siitä naisesta, sisarestaan.
        En tiedä, mihin nainen oli kuollut mutta ei tukehtunut. Olikohan vartijoilla osuutta asiaan. Kuolinsyykin on salainen. Ehkä vainajan veli tietää.

        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009316895.html

        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009317395.html

        Älykkyydessäsi on paha vaje tai olet sairas, kun edes kysyt, oliko vartijoilla osuutta kuolemaan? Voitko todella olla noin vajakki?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älykkyydessäsi on paha vaje tai olet sairas, kun edes kysyt, oliko vartijoilla osuutta kuolemaan? Voitko todella olla noin vajakki?

        Nainen ei kuollut sattumalta vartijoiden käsissä. Jos olet kuolemassa vakavaan perussairauteen, niin kunto ei anna periksi lähteä shoppailemaan. Hengitystä ei tarvitse rajoittaa, jotta terve henkilö kuolee. Henki ei vatsallaan maatessa kulje kenelläkään hyvin, etenkin jos kädet ovat selän takana. Happipitoisuus veressä laskee ja hiilidioksidipitoisuus lisääntyy. Metabolinen asidoosi voi pysähdyttää sydämen. Kolmea minuuttia pidetään rajana, jota pitempään vatsallaan ei saisi pitää. Reaktion nopeus on yksilöllinen. Sitä voi nopeuttaa esim. muutoin hallinnassa oleva perussairaus tai lääkitys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älykkyydessäsi on paha vaje tai olet sairas, kun edes kysyt, oliko vartijoilla osuutta kuolemaan? Voitko todella olla noin vajakki?

        Miksi kuolinsyy on salassapidettävä? Jos kuolinsyy on salassapidettävä, miten voidaan kuitenkin kertoa mikä ei ole kuolinsyy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lue sinäkin HS:n sivuilta netissä totuus. Lähes kaikki mitä täällä on kirjoitettu tapahtumasta ja naisesta on täyttä puppua.
        Nainen ei tukehtunut, ei sillä ollut lapsia, mutta oli helluntailainen ja velikin kertoi jotain siitä naisesta, sisarestaan.
        En tiedä, mihin nainen oli kuollut mutta ei tukehtunut. Olikohan vartijoilla osuutta asiaan. Kuolinsyykin on salainen. Ehkä vainajan veli tietää.

        https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000009316895.html

        https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000009317395.html

        Veli kertoi saaneensa tiedon vasta maanantaina. Sisko kuoli jo lauantaina ja vanhemmille ilmoitettiin välittömästi. Veli kertoi tarinassaan saaneensa tiedon vain oman aavistuksensa perustella kun itse otti yhteyttä poliisiin. Miksi vanhemmat eivät kertoneet veljelle heti?

        Ihmeellisiä tarinoita pyörii tämän tapauksen ympärillä.

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009318639.html

        " SISARUSTEN vanhemmille poliisi vei suruviestin heti. Veli kuuli siskonsa kohtalosta vasta maanantaina.

        – Olin alkanut aavistaa uutisten ja sivustojen perusteella, että se voisi olla hän, vaikka aluksi liikkui myös kaikennäköisiä vääriä tietoja.

        – Minulla oli vahva epäilys, ja kun maanantaina ilmoitettiin ikä, soitin poliisille.

        Aavistus, epäilys, pelko – kaikki ne olivat totta."

    • Anonyymi

      Se on VARTIJA, eikä mikään vartia.

    • Anonyymi

      VartiJa eikä vartia. MyyJä opettaJa jne.

    • Anonyymi

      Vartija, ei vartia. Ettet ois ite alalla?

    • Anonyymi

      Hyvä tuuri noilla vartijoilla että toimivat koulutuksen mukaisesti. Jos olisivat omanpään mukaan toimineet ja tulisi tälläinen ikävä "käsiin" kuoleminen niin mitkähän olisi seuraamukset.

      Tuo elvytyksen yritys oli kyllä mielestäni väärin. Kun elvyttää tehokkaasti niin siinä saattaa jopa kylkiluita katketa. Jos näin on käynyt niin saatetaan tulkita väärin ja väittää että kylkiluut poikenneet kiinniotto tilanteessa.

      "Kiitos, kun katkoit viisi kylkiluutani"
      https://uutiset.securitas.fi/uutisarkisto/2019/kiitos-kun-katkoit-viisi-kylkiluutani.html

    • Anonyymi

      Saletisti alkoi tahallaan pätemään vartijoille kun luuli etteivät he uskalla tehdä mitään avarnin tapauksen jälkeen.

    • Anonyymi

      Se mihin kiinnitin itse huomiota on se että nuorten vartijoiden kokemus tai paremmin kun ovat siis nuoria niin ei ole oikein sellaista kokemusta ihmisistä eikä sitä toki voi vaatiakkaan mutta. Jos henkilöä aletaan elvyttää niin kyllä se menee kaiken muun edelle mutta ymmärrän tilanteen yllättävyyden, se kokemus, nuoria aikuisia niin.. Mutta oikealla tavalla jos olisi toimittu niin jokainen vartija olisi ottanut osaa itse elvytys tapahtumaan koska se on kaikkein tärkein asia ja menee kaiken muun edelle, kun tilanteessa ei ollut mitään muita uhkia!

      Silloin homma menee näin:
      - Todetaan se elvytys tarve.
      SOITETAAN 112 HETI
      - Joku johtaa sitä, kuka nyt tilanteen ottaa haltuun.
      - Ensimmäinen alkaa painelee minuutin tai kaksi, niin kauan kun tuntuu että jaksaa hyvin!
      - Toinen vartija on toisella puolella jo valmiina jatkamaan elvytys tauotta suoraan siis lennosta vaihdetaan painajaa ilman mitään taukoja.
      - Näin jatketaan koko ajan, vaihdetaan painajaa ja seuraava painaja on koko ajan valmiina jatkamaan.

      Tämä on hyvä tilanne kun porukkaa on paljon, saadaan kunnon tehokas painantaelvytys!

      Tässä OHELLA kun elvytys alkoi, niin joku hakee sydäniskurin ja laittaa sen elvytettävälle, samalla jatkuu siis elvytys mahdollisuuksien mukaan mutta elvyttävää on siis toki pakko riisua.

      Tälläistä olisi hyvä osata, edes yhden vartiojoistakin tuollaisessa kauppakeskuksessa, miten se homma menee porukalla.

      On sikäli melkein hassu tilanne että joku kauppakeskuksen asiakas on se joka aloittaa elvyttämisen, vartijat on vartijoita mutta ovat käyneet ea koulutukset, onko ne koulutukset riittävän päteviä itse työhönkin niitä saisi pikkuisen räätälöidä.

      Mutta tälläiset asiat voi oppia ihan vaan tästäkin, lue mitä kirjoitin, netistä löytyy hyvin ohjeita. Ps, nykyään painotetaan sitten pelkkiä painalluksia, painellaan painellaan menee koko ajan ja se on kovaa hommaa missä kunto loppuu aika monilla 2min päästä. Puhalluksissa on todettu olevan enemmän haittoja kuin hyötyjä, en ole 100% varma mikä on virallinen ohje vielä puhalluksiin mutta minua on kouluttanut ensihoidon ammattilaiset eikä ne neuvo tekee puhalluksia syitä nyt tässä enempää erittelemättä että miksi, yksi syy on se että painalluksia ei saa keskeyttää, se on isoin syy!

      • Anonyymi

        En mä ainakaan sun jälkeen suostuis enää elvyttämään. Sä elvyttäsit liian kovalla voimalla niin että kylkiluita katkeaisi...ja mua sitten syytettäs liiallisesta voimankäytöstä.

      • Anonyymi

        Tiedätkö miltä tuo näyttäs jos 5 vartijaa ensin äheltää naisen selänpäällä? Sitten ne kääntäs sen viellä ympäri selälleen ja jatkais sen "pahonpitelyä" painamalla rintalastasta niin Perkeleesti?

        Ei tuota kukaan uskoisi kun ne yrittäis selittää että yritettiin vaan elvyttää sitä?

        Ei voi mitään sitten.. onpahan yritetty..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En mä ainakaan sun jälkeen suostuis enää elvyttämään. Sä elvyttäsit liian kovalla voimalla niin että kylkiluita katkeaisi...ja mua sitten syytettäs liiallisesta voimankäytöstä.

        Heh, kylkiluita voi mennä elvytyksessä, pienempi paha kuin että ei elvytetä kuitenkin..
        Voihan sitä ottaa kuvia ja mässyttää vaikka karkkia kun katsoo että miten joku kuolee.. mitähän joku siitä tuumaisi, saiskohan syytteitä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tiedätkö miltä tuo näyttäs jos 5 vartijaa ensin äheltää naisen selänpäällä? Sitten ne kääntäs sen viellä ympäri selälleen ja jatkais sen "pahonpitelyä" painamalla rintalastasta niin Perkeleesti?

        Ei tuota kukaan uskoisi kun ne yrittäis selittää että yritettiin vaan elvyttää sitä?

        VArmaan joku tolvata luuleekin että pahoinpidellään ja menisi väliin, en yhtään ihmettelisi kun tietää miten tietämättömiä ihmisiä täällä elää jotka ei osaa yhtään mitään jos ei ole tukiopetuksessa opettu ja jos osaa siltikään eikä mitään arjen reallistista näkemystä elämästä, en nyt sano mikä porukka tätä just on ettei pahoita mieltään mutta monet muutkin, ei voi kuin joskus ihmetellä. Pelottaa sikäli kun aattelee, saat sydänkohtauksen tai muun hengeä uhkaavan tilanteen niin se on menoa sitten, nämä x tyyppiset ihmiset ei osaisi tehdä yhtään mitään, hyvä jos saisi edes taksin soitettua.

    • Anonyymi

      Vartija - ei ikinä vartia, Siellä on j tekijässä.

      • Anonyymi

        joku ehkä- kirjoitti, Puhekieltä..

    • Anonyymi

      Vartia ja haltia. Vartija ja haltija. Järjestyksenvalvoa. Järjestyksenvalvoja.

      40 tuntia tai 120 tuntia koulutusta ja sinulla onkin palkallinen ammatti. Vain puhelinmyyjä saa ammattinsa lyhyemmällä koulutuksella. Poliisin koulutus kestää kolme vuotta!

      Psykologiset testit aluksi. Väkivallan ja voiman ihannoijaa ei saa päästää ammattiin.

      Nuoremman järjestyksenvalvojan ei pidä koskaan saada mitään vastuuta yksin mistään asiasta. Tarkoittaa myös sitä, että ko. henkilö ei saa lainkaan fyysisesti koskea asiakkaaseen tai häiriökäyttäytyjään. Nuoremman järjestyksenvalvojan pitää aina seurata jo kokenutta vartijaa pelkkänä apulaisena 2 - 3 vuoden ajan, jonka jälkeen hän voi vasta olla todellinen vartija tai järjestyksenvalvoja.

      Nuoremman henkilön tärkein työkalu pitää olla puhelin eli hän soittaa apua ja kuvaa tarvittaessa häiriötoimintaa ja sen aiheuttajaa. Ja kysyy neuvoa kokeneemmalta.

      Esimiesasemaan tai senioriasemaan pitää voida päästä vasta, kun takana on viiden vuoden moitteeton ura. Vasta senioriasemassa on oikeus päättää voimakeinoista, käyttää voimakeinoja tai koskea asiakkaaseen.

      • Anonyymi

        Jaa nuorempi siis seisoo vieressä ja kuvaa kun vanhempi vartija ottaa kuonoonsa oikein kunnolla?
        Mitens sitten kun tuo vanhempi vartija on hakattu ja potkittu? Ja hakkaaja käy käsiksi nuorempaan vartijaan? Voiko se edes itsepuolustukseksi hakata tuon päällekävijän?

        Lapsellinen huomautus.

        Jokaisella kansalaisella on oikeus puolustaa ja puolustautua ja velvollisuus auttaa. Voimankäyttöä ei pidä ylimitoittaa, opettaa laki, ja rangaistukset langetetaan sen mukaan. Itsepuolustukseksi ei hakata päällekäyjää, vaan voimankäyttö tapahtuu tilannearvion mukaan. Vain harvoin päällekäyvää tarvitsee hakata hengiltä, jotta itsensä voi tilanteesta pelastaa.

        Ei vastavalmistunutta insinööriäkään valita johtamaan tehdasta ensimmäisellä työviikollaan, vaan kyllä asioita ensin opetellaan kokeneemmilta. Kokemus opettaa ja jostakin sen opin on tultava.

      • Anonyymi

        Nyt vartiointialalla menossa sama kun USAssa poliiiseilla. Moitteellinen ura ei ole ollut este nousta ylemmäs joka on tuonut väkivallan kulttuurin työyhteisöön. USAssahan poliisi tappoi oman miehen kun teki valituksia työkavereiden huonosta käytöksestä. Hänet poltettiin elävältä syrjäisessä mökissä länsirannikolla (LAPD).

    • Anonyymi

      Mielenterveyteen et voi koulutuksella vaikuttaa.

      • Anonyymi

        Voi ja paljonkin eikä siihen aina mitään koulutusta tarvita, mielenterveys on vähän laaja käsite yhtenä sananan ilmaistuna, sullakin on mielenterveys, mikä se on en tiedä.. kaikilla on mielenterveys, erilainen, toisella toista ja toisella erilainen..

        Mitä mahdoit tarkoittaa?

    • Anonyymi

      Lähtökohtaisesti 4 miestä kaatamassa naista nurin näyttää todella sairaalta ja kertoo asenteen. Tilanne olisi ollut hoidettavissa rauhallisemmin ja väkivaltaa välttäen. On olemassa tilanteita joita varten tarvitaan useampi vartija ja kovemmat otteet, mutta tämä tilanne oli edes tietämättä sitä, täysin ylimitoitettu. Tämän luonteisia vartijoita ja poliiseja olen nähnyt toimissaan, jotkut tarttuvat ihmiseen välittömästi ja toiset hoitavat asiat keskustelemalla.

      • Anonyymi

        Totta, kirjoitin jo tuossa aiemmin siitä että mikä on nuorilla aikuisilla se kokemus toimia ihmisten kanssa, puhuminen ja sosiaaliset taidot on yksilöllisiä ja sanotaan että aika harvalla niitä kovin hyviä on, varsinkaan nuorilla. Siksi se oikealla tavalla puhuminen, ihmisläheisesti toista lähestyminen niin osataanko sellaista vaan onko se vaan käskyttämistä..

        Mutta ne realiteetit on hyvä muistaa, ihmisiä on niin monenlaisia.
        Pitäisikö paikoissa missä väistämättä joutuu koko ajan tekemisiin ihmisten kanssa olla oikeasti koulutusta tai testaamista että osaako ihmisten kanssa tulla toimeen. Vartijalla on sellainen aika etäinen status ihmisiin, niin kuin aivan eri asia kuin vaikka kaupan kassa tai vaikka hoitaja jotka lähestyy ihmisiä vähän toisella tavalla. Nämä on myös asioita mitkä lähtee sieltä kodistakin monesti jo että millaiset vanhemmat, onko ne kuinka sosiaalisia ja miten se on tarttunut lapsiin, tuleeko lapsesta hyvin ihmisten kanssa toimeentuleva vai ei.

        Jos vertaa omassa työelämässäni että kuinka moni on sellainen helposti lähestyttävä henkilö, joka tulee ns kaikkien kanssa toimeen niin olisiko 1/20 työntekijästä on sellainen.

      • Anonyymi

        "ja toiset hoitavat asiat keskustelemalla"

        Noita kutsutaan psykiatreiksi.
        Lähtökohtaisesti vartijat on TÖISSÄ ei niille makseta siittä että ne jää jopa pidemmäksi ajaksi rupattelemaan asiakkaan kanssa.

        Ymmärrätkö Niiden tehtävä on antaa esimerkiksi poistumiskehoitus. Ja jos ei tehoa saattaa asiakas käsivarresta kiinni pitäen ulos. Tuossa jos asiakas rupeaa pikkuisenkin vastaanhangottelemaan niin jos se mies käytetään vähän jousipamppua. Jos nainen niin raudotetaan ja luovutetaan poliisille. Naista ei lähtökohtaisesti hakata pampulla.

        Tuossa puhui kouluttamaton klanipää, ilmeinen wanna-be-vartija.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa puhui kouluttamaton klanipää, ilmeinen wanna-be-vartija.

        Kyllä se niin on että joku psykiatrin koulutuksenkin saanut henkilö usein tarvii vartijan apua kun ei tule asiakkaan kanssa toimeen.
        Ei voida edes olettaa että vartijan pitäisi psykiatriakin parempi olla asiakkaiden kanssa.

        Yleensä ennenkuin vartijat edes saapuu on asiakas jo saanut puhumalla koittaa asiansa hoitaa.
        Kun tulevat niin ei siinä ole enää MITÄÄN keskusteltavaa..

        Vartijat ovat tehtävänsä vuoksi vastuussa "asiakkaan" hengestä ja terveydestä. Lääkärin pätevyyttä siinä ei tarvita. IHMISEN PÄTEVYYS riittää. Näillä pojilla sitä ei ilmeisesti ollut ja siksi tapausta tutkitaan kuolemantuottamuksena.

      • Anonyymi

        Kilttikin ihminen alkaa puolustamaan itseään aggressiivisesti varsinkin jos joutuu ennen kokemattomaan tilanteeseen jossa ylivoimalla itseä vahvemmat henkilöt käyvät päälle. Aivan sama onko univormu päällä vai ei. Kokematon ihminen ei välttämättä tiedä protokollaa miten kiinniotettavan pitää käyttäytyä jos ei ole aikaisemmin joutunut vartijoiden tai viranomaisten kanssa tekemisiin.

        Oma lähisukulaisnainen sai sakot poliisin väkvialtaisesta vastustamisesta kun puri poliisia sormeen. Hän oli kiltti, koulussa kympin tyttö. Myöhemmin alkoholisoitunut joka oli entisestään korostanut nimenomaan hänen alistuvaa kilttiä puoltaan. Toisin kuin kuvitellaan päihderiippuvuus ei läheskään aina aiheuta aggressiivista käytöstä, vaan alistuvat piirteet korostuvat monilla. Mutta koska hän oli alkoholisti, katsoivat poliisit että on tarpeen käyttää kovia otteita kun häntä poistettiin tilasta. Siihenkään ei ollut mitään todellista syytä. Paniikki iski kun kävivät kiinni eikä koskaan ollut poliisien kanssa tekemisissä.

        Asenteet tiettyjä leimallisia ihmisiä kohtaan on kyllä selvästi olemassa.

    • Anonyymi

      Lähtökohtaisesti kielesämme ei ole saaa "vartia".
      Voiko aloittaja kaiken junttiutensa keskellä kertoa miten hän vartioi..?

    • Anonyymi

      Se on VARTIJA, kuten esim. kirjailija, opettaja, hieroja jne. Ei "vartia".

      • Anonyymi

        Kampaaja, ompelija , sairaanhoitaja , lähihoitaja, ahtaaja, kalastaja, asentaja, asianajaja ym.

    • Anonyymi

      Viime vuonna poliisi peruutti 753:n yksityisellä turvallisuusalalla toimivan ihmisen luvat, ilmenee Poliisihallituksen selvityksestä.

      Sellaisia "vartioita" myös joukossa mukana.

      • Anonyymi

        Mutta miksi? Lukema kuullostaa aika suurelta, jos miettii että luvan perumisen taustalla olisi jokaisessa jokin poliisitutkinta vai peruuntuu lupia muistakin syistä ilman että olisi ollut jokin ongelma tilanne vartijan toiminnassa itse työssä.

    • Anonyymi

      Keskustellaan asian vierestä ja kerrotaan koulutuksenmukaisesta käytöksestä. Alalla on loistavia ja ammattinsa hyvin hoitavia vartijoita, mutta usein aloilla joissa on valtaa toisiin ihmisiin, kertyy myös siitä tunteesta nautintonsa saavia. Jotkut haluavat isoimman pyssyn, isoimman koiran tai mukiloidaan kiinniotettu hississä. Psyykkinen testaus soveltuvuustestien tärkein osio. Myös kouluttajille.

      • Anonyymi

        "Alalla on loistavia ja ammattinsa hyvin hoitavia vartijoita"

        Varmaan kun toiminut alueella / tehtävässä vuosia niin tuntee lähes kaikki asiakkaansa. Tietää jo tullessaan ketkä uskoo puhetta ja keitä todennäköisesti joutuu pamputtamaan.

        Samoin asiakkaat oppii tuntemaan alueensa vartijat. Tietävät kenelle ei vittuilla ja keille taas voi ihan vapaasti haistatella ja niitä syljeksiä.

        Vartijan oma asia hankiiko maineen jossa asiakkaat haistattelee ja syljeksii. Vai kuuluuko ryhmään jolle ei vittuilla.

        Yleisölle sitten tulee ajatuharha hyvistä ja huonoista vartijoista. Kun vartija on hommannut maineen että sille ei vittuilla (hakannut asiakkaita niin että luu paistaa). Niin se kun saapuu paikalle niin homma hoituu yleensä keskustelemalla ja kaikessa ystävyydessä (asiakas ei toistakertaa halua että vartija hakkaa sen).

      • Anonyymi

        "Psyykkinen testaus soveltuvuustestien tärkein osio. Myös kouluttajille."

        Nimenomaan näin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yleisölle sitten tulee ajatuharha hyvistä ja huonoista vartijoista. Kun vartija on hommannut maineen että sille ei vittuilla (hakannut asiakkaita niin että luu paistaa). Niin se kun saapuu paikalle niin homma hoituu yleensä keskustelemalla ja kaikessa ystävyydessä (asiakas ei toistakertaa halua että vartija hakkaa sen).

        Eivätkö sivulliset joien rauhaa on tarkoitus turvata, ole vartijoiden asiakkaita, ei se henkilö johon kohdistetaan toimenpiteitä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivätkö sivulliset joien rauhaa on tarkoitus turvata, ole vartijoiden asiakkaita, ei se henkilö johon kohdistetaan toimenpiteitä?

        EI!

    • Anonyymi

      Oikeusoppinut Ison Omenan tapauksesta: Oliko naiseen perusteita kohdistaa mitään toimia?
      KASPERI SUMMANEN
      JULKAISTU 12.01.2023 | 11:03
      PÄIVITETTY 12.01.2023 | 11:15
      Nainen menehtyi kauppakeskuksessa vartijoiden käsissä.
      MAINOS
      Asianajaja ja oikeustieteen tohtori Markku Fredman on sitä mieltä, että Ison Omenan tapauksessa tulisi käsitellä myös vartijoiden toimien perusteita.

      Julkisessa keskustelussa on tähän mennessä pohdittu paljon vartijoiden menettelyä itse kiinniottotilanteessa.

      – Ison Omenan tapauksessa ei pidä pohtia vain sitä onko naisen kiinniotossa ja pitelyssä menetelty asianmukaisesti. Olellista on myös se onko tilanteessa ollut perusteita kohdistaa naiseen mitään toimia, Fredman sanoo.

      Hän viittaa Twitterissä Korkeimman oikeuden ratkaisuun, jonka hän katsoo antavan ohjetta asiassa.

      Tämän linkin takaa löytyvässä huhtikuussa 2020 annetussa ratkaisussa oli kyse kahden poliisin hovioikeudessa saamista tuomioista virkavelvollisuuden rikkomisesta, vapaudenriistosta ja pahoinpitelystä.

      MAINOS
      Testaa vakuutustarpeesi alle 2 minuutissa
      Riippumatta yrityksesi koosta tai toimialasta, löydämme sinulle oikeat turvat
      Mainos

      Hovioikeuden mukaan poliisimiehillä ei ollut ollut oikeutta ottaa kiinni ja viedä päihtynyttä henkilöä poliisivankilaan pelkästään sillä perusteella, että henkilö oli kävellyt kohti poliisiautoa ja näyttänyt keskisormeaan.

      Poliisit olivat lisäksi kaataneet uhrin maahan poliisivankilassa, vaikka hän ei ollut vastustanut turvallisuustarkastuksen tekemistä siten, että voimakeinojen käytön edellytykset olisivat täyttyneet. Hovioikeuden mukaan poliisien olisi myös tullut havaita asianomistajan loukkaantuminen voimankäyttötilanteessa ja järjestää hänelle apua.

      KKO piti lopulta hovioikeuden ratkaisu osin ennallaan.

      Tuomioistuimen mukaan poliisimiehet olivat syyllistyneet tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen kaatamalla säilöönoton turvallisuustarkastuksen yhteydessä jutussa asianomistajana olleen miehen maahan ilman poliisilain mukaista voimankäyttöperustetta. KKO:n mukaan poliisit myös laiminlöivät velvollisuutensa hankkia miehelle lääkärinapua. KKO katsoi poliisimiesten syyllistyneen virkavelvollisuuden rikkomisen lisäksi vammantuottamukseen.

      KKO hylkäsi syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta ja vapaudenriistosta siltä osin kuin poliisimiesten oli väitetty ottaneen asianomistajan kiinni ilman lakiin perustuvaa syytä.

      IsonOmenan tapauksessa ei pidä pohtia vain sitä onko naisen kiinniotossa ja pitelyssä menetelty asianmukaisesti. Olellista on myös se onko tilanteessa ollut perusteita kohdistaa naiseen mitään toimia. Korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2020:29 antaa ohjetta. https://t.co/z9fbglkKOm https://t.co/EQaFrhkDij

      • Anonyymi

        Tyhmiä poliiseja kun veivät asiakkaan putkaan ja näin syyllistyivät rikokseen. Oikea tapa olisi ollut viedä se sivummalle ja hakata perusteellisesti.

    • Anonyymi

      Ihmiseen käsiksi käyminen ei kuulu vartian työtä tekeville. Ei millään järjellä voi hyväksyä tuolle ammattiryhmälle.

      Jotenkin ei kuulu oikeusvaltioon eikä järkeen.

      Voivat kyllä vartioida ja partioida, ilmoittaa poliisille ajoissa.

      Sekä olemassaolo ja kiertely yöllä kiinteistöissä

      • Anonyymi

        Mitä tuolla ammattinimikkeellä on väliä? Voidaan tietysti muuttaa niistä käytettävää nimitystä? Hoitaja Metsuri Poliisi Lihatiskin-myyjä. En näe mitään lisäarvoa tuolla minkä niminen tai minkä nimisen ryhmän / joukon tehtävä on hakata häirikköjä ja toimittaa niitä pihalle.

        "Voivat kyllä vartioida ja partioida, ilmoittaa poliisille ajoissa."

        Tuon nyt voi tehdä kuka tahansa normaali siviili? Miksi palkattaisiin tuohon tehtävään ihan erikseen ihmisiä? Ihmistä siis häiritään niin voi se itse tai joku sivullinen soittaa poliisille?
        Miksi soittaisi ensin vartijoille nämä sitten tulisi paikalle ja soittaisi poliisille?

    • Anonyymi

      Tiedätkö miten typerän kuvan annat itsestäsi kirjoittamalla otsikkoon vartia ilman j:tä.

      • Anonyymi

        Tiedätkö, miten typerän kuvan annat itsestäsi, kun et osaa käyttää välimerkkejä?

    • Anonyymi

      Olisiko ratkaisuna pakollinen bodycam kaikille vartijoille jotta tilanteet voidaan tarvittaessa käydä läpi uudestaan ja näin turvataan kaikkien osapuolten oikeudellinen asema. Lisäksi lakiin parin viikon pakollinen säilytysvelvollisuus videotallenteille. Kameran sammuttajat taas saisivat potkut ja porttikiellon alalle 5 vuodeksi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Kyllähän tästä "omenan" tapauksestakin on videomateriaalia vaikka kuinka. Eli ei tuolla mitään saavutettas. Ei tuolle mitään voi jos asiakkaat antaa vartijoiden pahoinpidellä itseään eivätkä vaivaudu rikosilmoitusta tekemään.

        Asiakas siis saa vartijoilta kunnolla turpiina? Rutisee yleisönosastossa ja suoli24:llä mutta ei vaivaudu rikosilmoitusta tekemään?
        Jos taas poliisi ei ilmoituksia vastaanota niin niitähän tuossa pitäisi kuvata vai?

        Kyllä uskoisin että JOKAINEN vartijan tekemä edes epäilty pahoinpitely ja tappo poliisien toimesta tutkitaan?

        Ruumishuoneeltako se rikosilmoitus pitäisi tehdä?

    • Anonyymi

      Sekurittaa
      tuollainen touhu ihmistä, kun paiskataan voimalla maahan.
      Katsoin videon aiheesta ja huomasin, miten kierteellä ja voimalla nainen lensi kiviseen lattiaan. Lennäyttämisessä jalatkin nousivat ilmaan. Ennenhän lapsia varoitettiin edes töytäisemästä toista, ettei tämä kaadu ja iske päätä. Koska siihen voisi kuolla.

      Joku videon katsonut oli kuullut oudon napsahdus-äänen. Kirjoitti jollain palstalla aiheesta ja kertoi, että hänellä itsellään, kun kylkiluu tai -luita oli mennyt poikki, oli vastaava ääni kuulunut.

      Nainen siis on ollut jo vakavasti vammautunut iskeydyttyään lattiaan, niin miksi vielä vähä ennen elvytystä yksin tyyppi painoi mahanseutua polvella? Näytti voimalla painavan. Miksi toinen tyyppi toiselta puolen kehoa painoi olkapäätä?

      Jos on mennyt kylkiluu, niin eikö siinä tule revityksi keuhkot tai sydän? Jos tuli lattiaan iskussa pieni murtuma selkärankaan, eikö painaminen irrottanut selkäragan lopullisesti kahtia? Maahan iskettyä olisi pitänyt välittömästi aloittaa asinatuntijoiden paikalle juoksuttaminen. Maahan ei olisi edes pitänyt tuolla tavalla lennättää.

      Harmi, että ilmeisesti useampi syytön vartija alkaa saada epäilyttäviä kommentteja tai silmäyksia joittenkin välinpitämättömien takia. Harmi, että S-alkuisen fiman johtaja on mennyt lausumaan muka asiallisista tms voimankäytöistä.

      Tunsin kyllä sen, että tuo tyyppi ei ole kuka tahansa hyväosainen maahan lyöty. Vaisto sanoi, ettei hän ole sellainen. On tiedetty, kelle tehty. Mikä remmi Suomessa vainoo tuolla tapaa? Mikä oikeus jollakin oli mukamas olla enemmän kauppakeskuksessa kuin tuolla naisella? Miksi kukaan ei tunnu tietävän tuosta kauppakeskuksessa tapahtuneesta ilmeisesti pitkällisestä ja merkittävästä häirinnästä ja vaaran aiheuttamisesta kuitenkaan? Ei ole tullut ketään ilmoittautumaan, minkä takia soitti apuja? Sitä paitsi eihän ketään saa edes poistaa paikalta, jos ei aiheuta yleistä häiriötä. Jos taas koki naisen kiusanneen häntä, niin se ei ole yleistä häirintää. Eikö mielipidettä olisi saanut ilmaista? Jos puolestaan ei ole vaarallinen itselle tai toisille, niin häntä ei ole lupa viedä pakkohoitoon. Itselle tai toiselle vaaralliset viedään. Kyse on siitä, että voi aiheuttaa välittömän terveysuhan, kuten kuoleman toiselle. Silloin ainakin ennen vanhaan piipaa-autot tulivat nopeasti.... Tietenkin jos tappaa tai aiheuttaa toiselle kuoleman, niin sellaisella ei ole sen jälkeen oikeus liikkua vapaasti, vaan hänet viedään jonnekin säilöön.

      Suomen lain puitteissa kenelläkään ei pitäisi olla sen suhteen pelkoa kulkea kauppakeskuksissa, että kuoleman aiheuttajat olisivat vapaalla. Ei pitäisi olla, ellei sitten laittomuus ole voimassa.

      • Anonyymi

        "Katsoin videon aiheesta ja huomasin, miten kierteellä ja voimalla nainen lensi kiviseen lattiaan."

        Arvaa moniko on saanut tuollaisesta päävamman. Se on pienestä kiinni murtuuko leukaluu vain tuleeko aivovaurio. Saman turvafirman työntekijät ovat olleet aiemmin oikeudessa kaatamisesta syntyneen päävamman vuoksi.

      • Anonyymi

        Jos ihmisellä on vaikka osteoporoosi tuollaisen käsittelyn jälkeen ei ole ruumiissa yhtään ehjää luuta jäljellä.

    • Anonyymi

      Se on vartija , ei vartia...

    • Anonyymi

      Kaikista näille opistoille maksetaankin, vartijakandidaatit normaalia tyhmempiä, moninkertaiset tuet päälle.

    • Anonyymi

      Oli kuka oli, mutta uskaltaako sitä enää mennä kauppaan tekeen reklamaatiota jos tollasen kohetlun saa? Jos tuo tilanne nyt siitä eskaloitui vai oliko se sitten se mies joka ei kestänyt jostain syystä tätä naista ja valitti vartijoille? Usutti tappajakoirat kimppuun. Jos nainen nyt jostain syystä mekkaloittikin isoon ääneen, niin kaippa maailmaan ääntä mahtuu ja olisi varmaan muutaman minuutin päästä lopettanut kun kukaan ei olisi huomioinut? Monet kehitysvammaset saattaa kiihtyä nollasta sataan, mutta rauhoittuvat omia aikojaan. Ei heitäkään tarvi silti lyödä rautoihin ja maahan.

    • Anonyymi

      Olen ennenkin kuullut jonkun järjestyksen valvojan kerskuvan sillä miten ihminen saadaan tajuttomaksi. Tämäkö se on se tärkein oppi heidän koulutuksessaan ja sitä sitten käytetään ihan kaikkiin ihmisiin oli sitten lapsi, vammanen, vanhus tai suhteellisen vaaraton henkilö? Ymmärrän että jos jotain terroristia pidätetään niin silloin voi käyttää kaikki konstia, mutta nuori nainen?

      • Anonyymi

        Joo, Turussa kun oli se puukkojunkkari, niin ei poliisi edes ampunut kaveria hengiltä vaan jalkaan jotta saadaan pysäytettyä.
        Vartijat olisi varmaan ampunut päähän ja koko lipas tietenkin ja sitten vielä uutta lipasta ihan varoiksi ettei vaan jää henkiin.

    • Anonyymi

      Ammatillinen koulutus:
      Ihmettelin kerran youtube videolla näkemääni kuinka ammattilaisia koulutetaan puunkaatoon.
      Ammattitaidottomana olen muutaman kerran ollut kaatohommissa....
      mutta EN suostuisi moiseen hommaan noilla eväillä.

      Nyt on lisäksi pakkotyönhakumenettelyt käynnissä,, ja kaikkeen hulluuteen on suostuttava jotta saa tinkinsä täyteen .... eli 4 pakkotyönhakua/kk.

    • Anonyymi

      Li kin muiden irtopiste kalastajien mukana ääniä keräämässä tästä jutusta. Toive mediallakin saada nostetta tähän. jotta afgaani, somali ja irakiaano raiskailut/rötöstelytnormalisoituisi.

    • Anonyymi

      Alan piireissä vartia on vartia ilman jiitä.
      Ei voi enempää vaatiakaan.

      • Anonyymi

        Ainoa vaatimus on sänkipää ja pienet munat.

    • Anonyymi

      Sipulipäille ei pitäisi opettaa mitään vaarallisia otteita, koska siellä puuttuu kontrolli korvien välistä ja niin kauan kun sille alalle pääsyyn ei ole muuta vaatimusta, kuin olemalla tyhmä ja vahva .

    • Anonyymi

      Vartia- alasta en ole kuullut, mikä se on, liekkö se hihhuli Vartia

    • Anonyymi

      Meillä on töissä mies mikä on viikonloppuisin yökerhon ovella ja kaveri on ''hiukan'' täynnä itseään. On niin lihaksikas ja kaunis ja muutenkin vähän parempi kuin muut.
      Mietin vaan että miten tuollainen voi olla järkkärinä mikä vain tuntuu tuijottavan omaa napaa ja tuskin mies kunnioittaa kauheasti muita jos tulle jotain konfliktia,kun tuntuu että muut on ihan roskasakkia.

    • Anonyymi

      Aika matkustus....puhelimeen puhuva henkilö Sirkus elokuvassa, vahingossa tuli elokuvaan mukaan. Schaplin elokuva. https://youtu.be/Gj3qesTjOE8. Tuosta jopa youtubessa on keskusteltu paljon. T T:Ghost2023

    • Anonyymi

      Videolta valitettavasti näkyy että kokonaista kuusi EA- koulutuksen käynyttä vartijaa viivyttelevät elvytyksen aloittamista tolkuttoman paljon vaikka näkevät naisen olevan eloton. Ei tarvita edes ensiapukurssia kun ihan terve järki riittää tajuamaan että nyt on kiire kun nainen on eloton.

      Kun vartija on jo elvyttänyt naista pitkän aikaa, ja kasvoista näkyy kauas ettei hän ole enää tässä maailmassa, sanoo hän että "jos se alkaa yhtään vastusteleen niin lopetetaan".

      Elvytystilanteessa ei puhuta vastustelevasta potilaasta. Vielä tässä vaiheessa tärkeintä vartijalle oli se että riehuva henkilö pidetään aisoissa jos se alkaa "vastustelemaan", ei se että hänen terveytensä ja henkensä on tarkoitus pelastaa.

      • Näillä klopeilla ei ollut missään vaiheessa itseään selvästi vanhempaa naista kohtaan, se kertoo riittävästi heidän sivistuksen tason sekä kyvyn tuntea empatiaa toista ihmistä kohtaan...
        Olen alkanut miettiä, miksi naisia on alalla niin vähän ja etenkin johtotehtävissä, joista lähtöisin voisi toimintakulttuuria ohjata inhimilliseksi, taitaa olla niin karmeeta sakkia, että eivät viitsi kiduttaa itseään. Meillä on eräänlainen väkivaltamafia ihmisten keskuudessa ja nämä yritykset valvovat myös koteja, puistattaa.

    • Anonyymi

      Ninjat veti kyllä

    • Anonyymi

      Et osaa kirjoittaa oikein edes kritisoimaasi ammattia. Mielipiteesi on yhtä tyhjän kanssa.

    • STMariaSalome
      2023-01-12 17:43:24

      en ehtinyt aiem kirjot kn ei minst välitetä. Tiedän tuosta asiasta että
      vartijat pitää todella uudelleen kouluttaa.
      heillä ei ole tehtävää ostoskeskuksissa ja jos he saa päähänsä käydä kimppuun
      että voisivat toteuttaa tuota systeemiä missä painetaan maahan
      heillä ei ole tajua miltä se tuntuu.
      Toivon että heidät itsensä painetaan maahan pitkäksi aikaa että ymmärtäisivät
      ja koska ovat nuoria ja vahvoja niin painetaan siten että se vastaa heikkkuntoisen tms pusertamista pitkäksi aikaa

      heillä ei nä'kynyt olevan tajua

      että henkilö oli jo ihan hiljaa

      siis hänet voi pitää päästää HETI jaloilleen eikä pitää vatsaa ja keuhkoja ja päätä maata vasten Olen nänhyt sen tilanteen ja asian.
      ja vihannut niitä idiootteja
      he ovat idiootteja näkyi kuvastakin varmaan vähemmän koiralaumalla päässään mitään
      He nyt tappoi ihmisen
      ja heitä epäoik mukaisesti puolustetaan.

      tajutkaa että kun ihminen
      joka sanoi vaikka pahasti nainen raaoille miehille jotka epäkohteliaita päästäkseen toteuttamaan itseään joskus
      Hän ei tahtonut sellaisen raiskaaja raakalaisen koskevan itseensä
      niin miehet paiskasi hänet mahalleen
      Avuttoman naisen!! ja sitten heillä on se toiminta menetelmä

      näin sen asemalaiturilla kerran.
      Se mies ei ollut tehnyt mitään he vain sai päähänsä alistaa hänet
      En itse voisi olla mahallaan keuhkot puristettuina pitkä'ksi aikaa
      ja käsi taivutettuna selän taakse
      jos ei neljä isoa miestä saa pidettyä yhtä avuto nta pientä joka ei vastustele enää lainkaan
      miten he voi olla niin moukkia että he tahtoo pitää avutonta neljän hirviön voimin maaha n painettuna esim 10 minuttia odottaakseen että joku hirviö lisää tulee heidän avuksi poliisi autoa ehkä odottivat 15 min ehkä, avuttoman
      reppanan piti maata mahallaan
      oli selvää että se oli hengenvaarallista.
      Nyt joku uskovainen on kuollut? sen edestä että ne vartijat ei voi tehdä enää tuollaista.
      Pitää päästää heti jaloilleen
      kun joku n rauhottunut
      heillä ei ole tajua siinä
      että henkilö on rauhottunut selvästi
      He turhaan pitää maata vasten eivätkä tajua että siinä ei voi hengittää
      ja että käden taivuttaminen selkää vasten on tuskallista
      Heitä' on niin monta yhtä vastaan he voi päästää jalolleen ja katsa ettei ole veistä tms eihän muu ta vaaraa ole

      STMariaSalome
      2023-01-12 17:55:05
      Niin oikeasti siinä kävi ilmi että se henkilö ei ollut puliukko eikä mielisairas vaan joku vain joka sanoi varmaan pahasti jos miehet koskivat häneen. Jotkin pahat henget saaneet aikaan tuon että
      siinä opetusfilmilläkin miten oikeaoppisesti taltutetaan joku vä'kivaltainen
      ne nuoret jotka esitti sitä maahan vatsalleen painettua makasi siinä loputtomat ajat.
      Ne uhrit yleensä ovat yhtä rauhallisia kuin he, he ei heilu eikä raivoa että se pitäisi ottaa huomion. Ei tarvitse pidellä maata vasten sellaista joka on rauhottunut
      ja sen verran järkeä on ihmisillä. Voi sitten uudestaan painaa maahan jos joku on niin seko että alkaa uudestaan vastustella
      Näin selvästi että se ulkomaalainen oli vain avuton, paikallaan ja hiljaa ja rauhallinen hänet turhaan pidettiin siinä odottaessa poliisi autoa.
      Minulla oli taju että joka sekunti oli tuskallinenniillä nuorilla miehillä ei näkynyt olevan mitään ajan tajua. se on vialla..
      En tiennyt minne ottaa yhteyttä mitä tehdä.. oli selvää jotain piti tehdä.
      Ihmistä ei voi kohdella niin.

      STMariaSalome
      2023-01-12 17:56:41
      UUSI

      Kirjoitin kaksi edellistä Muuttakaa toiminta Jumalan suojelusta!!

      STMariaSalome
      12.01.2023 18:48

      Niin lisäisin että en tiennythengenvaarallista olevan mitä vartijoiden näin Sellon asemalaiturilla tehneen tietystihe selviävät hengissä on aina ollut, mutta he tuotti turhaa tuskaa henkisesti ja fyysisesti. Enkä muista vihasinko heitä en ehkä vihannut vaan en vain kestänyt sellaista

      En ole nähnytvideota mutt tulmieleen että aika hirvittävää katsoa sellaista.Prinsessa Dianan onnettomuusvideota ei saanut katsoa.
      Kun nyt luin kommentitne kaikoli alkeellista tasoa. Miten keskustelupalstallekirjoittaa alkeellisella tasolla olevat, TikTokissa taas on neroja. Ilm fiksut ihmisetovat töissä, tännekirjoittaa keillä ei ole tekemistä.
      Myös huomasin aiem kirjoittamiini komment oli vastattu tökerösti ja epäkohteliaasti.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Se on edelleen vartija, ei vartia

      • Anonyymi

        Väijyliikkeen vartioille asia onihan samantekevä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väijyliikkeen vartioille asia onihan samantekevä.

        Ehkä kannattaa harjoitella vielä tuota kirjoittamista ennen kuin tulee kommentoimaan....

    • Anonyymi

      Liittyykö Vartia-ala jotenkin näyttelijäsisaruksiin Antero ja Irina?
      Ihan vain kaverin puolesta kyselen kun hän työskentelee vartija-alalla jolla ei ole mitään tekemistä esim. Pormestari Vartiaisen kanssa...

      • Anonyymi

        Helsingin kaupungille aina pyritään valitsemaan töihin sellaisia, joiden sukunimi viittaa suoraan henkilön ammattiin?

    • Anonyymi

      Jos vartija kutsutaan paikalle niin se tarkoittaa jo siinä vaiheessa että joku kyseenalaistaa sen auktoriteetin. Haastaa sen taisteluun.

      Normi asiakas joka ei halua turpiinsa lähtee vittuun jos vartijalla uhataan. Vartija ei armahda jos se paikalle joutuu tulemaan.

    • Anonyymi

      Tässä keskustelussa on unohtunut yksi seikka:
      Vartijoilla ei edes ollut mitään oikeutta naisen poistamiseen kauppakeskuksesta!!

      Lain mukaan vartijalla on oikeus poistaa asiakas kaupasta, mutta poliisin mukaanhan nainen ei edes asioinut missään kaupassa. Sen sijaan vartijoilla ei ole oikeutta poistaa ihmisiä julkisilta paikoilta - ja laki määrittelee ostoskeskuksen julkiseksi paikaksi.

      Vartijoilla ei myöskään ilmeisesti ollut mitään epäilyä, että nainen olisi tehnyt rikoksen, jolloin kiinniotto-peruste olisi täyttynyt.

      Toisin sanoen vartijat toimivat laittomasti. Heillä ei ollut laillista perustetta käydä naiseen käsiksi. Ja sitten he vielä kävivät käsiksi siten, että nainen kuoli.

      Eiköhän tässä ala täyttyä pahoinpitelyn tunnusmerkit, jolloin rikosta voisi tutkia nimellä tappo. Tosin veikkaanpa, että vartijat voivat vedota siihen, etteivät he tiedä vartijoihin sovellettavia oikeuksia - kuten sitä, ettei heidän poisto-oikeus koske julkisia alueita.

      Täällä yksi poiminta Suomen laista ja siitä, mihin vartijoilla on oikeudet:
      https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/lumedemokratia/kauppakeskuskuolema-mita-laki-sanoo-vartijoiden-oikeudesta-voimankayttoon/

      • Anonyymi

        Ihan jokamiehen oikeukeusiin nuo kuuluu että nainen poistetaan mistä tahansa tilasta joten äläpä valehtele!
        Hyvin käyttäytyvää ämmää ei tietenkään tarvi mistään tilasta poistaa vaan se on edukseen joka tilasssa.

        Tuossa ekassa tapauksessa jos ämmä pitää pakosti poistaa tilasta niin kyse lähinnä keinoista. Voi luvata vaikka sexsii ja johan ämmä lähtee kuin Hauki kaislikosta.

        Lakien takia kun niitä ollaan joka vuosi rustattu uusiksi ollaan tässä vaikeassa tilanteesssa.
        Jos vartija ehdottaa rajua sexiä se saattaa olla jopa rikos.
        Jos sais vapaasti ehdotella ilman tuomion vaaraa niin 99,9 % taoauksista olis hoidettu jo sillä.

      • Anonyymi

        Sen lisäksi kun niin moni nistiksi haukkuu syyttä suotta niin kyllä narkomaaneilla ja alkoholisteillakin on ihmisoikeudet.

        Eivät kaikki narkomaanit tai alkoholistit riehu, aiheuta häiriötä, ahdistele tai varasta. Se, että on narkomaani tai alkoholisti tai on päihteissä ei vielä oikeuta millään tavalla poistamaan ketään, raudoittamaan, kaatamaan maahan saati murhaamaan.On niitä hiljaisia ja rauhallisia alkoholisteja ja narkomaanejakin.

        Lisäksi ei voi sanoa, että köyhä on automaattisesti varas, kyllä rikkaat ja hyvin koulutetutkin varastaa kuten myös käyttää huumeita ja juo alkoholia.

        Lisäksi täysin selvinpäinkin voi riehua, ahdistella, häiriköidä ja varastaa, ei maailma ole niin mustavalkoinen!

        Toki, humaltua voi myös uskonnosta, rakkaudesta tai vaikkapa musiikista, mutta ei sekään vielä oikeuta poistamaan ketään mistään tilasta.

    • Anonyymi

      𝑲𝒂𝒊𝒌𝒌𝒊 𝒗𝒂𝒓𝒕𝒊𝒋𝒂𝒕 𝒉𝒂𝒍𝒖𝒔𝒊𝒗𝒂𝒕 𝒏𝒂𝒊𝒔𝒆𝒏 𝒌𝒖𝒐𝒍𝒆𝒗𝒂𝒏 ?

      𝑲𝒖𝒌𝒂𝒂𝒏 𝒗𝒂𝒓𝒕𝒊𝒋𝒐𝒊𝒔𝒕𝒂 𝒆𝒊 𝒉𝒂𝒍𝒖𝒏𝒏𝒖𝒕 𝒆𝒔𝒕𝒂̈𝒂̈ 𝒌𝒖𝒐𝒍𝒆𝒎𝒂𝒂.

      𝑻𝒖𝒍𝒆𝒆 𝒎𝒊𝒆𝒍𝒆𝒆𝒏 𝑨𝒂𝒓𝒏𝒊𝒐 𝒕𝒂𝒑𝒂𝒖𝒔, 𝒔𝒚𝒚𝒕𝒕𝒂̈𝒋𝒂̈ 𝒌𝒆𝒓𝒕𝒐𝒊 𝒆𝒕𝒕𝒂̈ 𝑨𝒂𝒓𝒏𝒊𝒐 𝒐𝒍𝒊𝒔𝒊 𝒗𝒐𝒊𝒏𝒖𝒕 𝒆𝒔𝒕𝒂̈𝒂̈ 𝒌𝒖𝒐𝒍𝒆𝒎𝒂𝒏.

      𝑨𝒂𝒓𝒏𝒊𝒐 𝒔𝒂𝒊 𝒌𝒂𝒊 𝒕𝒖𝒐𝒎𝒊𝒐𝒏,,,,,,,,,,,, 𝒔𝒂𝒂𝒌𝒐 𝒗𝒂𝒓𝒕𝒊𝒋𝒂𝒕, mitään.

    • Anonyymi

      Nainen ei kuollut tukehtumalla, eikä tukehduttamalla, sanoo oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Naisen kuolinsyy kuitenkin salataan, jotta tapaus voidaan nähdä vartijoiden "ylimitoitettuna voimankäyttönä", sekä "tappona" tai "kuolemantuottamuksena". Jos todellinen kuolinsyy paljastettaisiin (sairauskohtaus), se voisi johtaa vartijoiden synninpäästöön, ja tämä taas aiheuttaisi eräässä tietyssä kansanryhmässä mittavan vihatsunamin ja syytökset, kuinka "tappajavartijoita" suojellaan. Tämä on sitä nykysuomea, joka on johdettu täysin perseelleen. Valtavan moni suomalainen tarvitsisi reilun kuurin psyykenIääkkeitä eheytyäkseen vuosia kestäneestä sairastuttamisesta.

      • Anonyymi

        Ei ole tavatonta että eläin kuolee stressiin. Miksei ihminenkin voisi.

    • Anonyymi

      Erisnimikoulujen ja -ammatin lisäksi on myös vartijakoulutuksia ja vartijoita.

      • Anonyymi

        On myös vartijoita ja ”vartijoita”. Alinta kastia ovat vartiat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On myös vartijoita ja ”vartijoita”. Alinta kastia ovat vartiat.

        Ja ylintä Vartiaiset.

    • Anonyymi

      Mehän ollaan USAn 51. osavaltio. Perinteet velvoittavat. Pollisiksi valitaan yleisimmin armeijataustainen bad ass tyyppi. Pelottavaa luettavaa amerikkalaisten poliisien de-eskalaatiokoulutuksesta löytyy netistä paljon . Eräskin koulutettava kertoo kuinka opettaja veemäisesti nauraen totesi koulutuksen aluksi että tilanne on eskaloitava ennen kuin sen voi de-eskaloida. Videoilta huomaa selkeästi eskalointiopit. Veemäinen virnistys, liian lähelle tulo, käsi pistoolin kahvalle jne.

    • Anonyymi

      Kyllä maalla ollaan viisaita, kun merellä käy vahinko... Poliisien otteissa kuolemia lähes vuosittain.

    • Anonyymi

      Kuka tahansa joka on harrastanut itsepuolustuslajia.
      ymmärtää että kyseessä on murha.

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      157
      27976
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      203
      17906
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      355
      9388
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6385
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4193
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      193
      3803
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      35
      2020
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1487
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      49
      1235
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      51
      1187
    Aihe