Jos vartijat tulevat paikalle, niin on hyvä käyttäytyä rauhallisesti ja muistaa, että vartijat voivat olla hyvinkin hermostuneita. Vartijoille on hyvä puhua rauhoittavalla äänellä muistaen, että nämä saattavat pienenkin ärsykkeen saadessaan suuttua ja toimia arvaamattomasti. Kerro koko ajan mitä teet ja vältä äkkinäisiä liikkeitä.
Jos mahdollista, niin ota reppu pois selästä. Takki, hupparit ja kaulaliinat pois. Näin varmistat, etteivät vartijat kurista sinua näiden avulla.
Jos tilanne pääsee karkaamaan käsistä ja vartijat alkavat vääntää sinua maahan, niin on pyrittävä suojaamaan omaa päätä iskuilta. Tämä voi olla vaikeaa sillä suivaantunut vartija pyrkii yleensä kaatamaan uhrin siten, että tämä menee pää edellä betonilattialle.
Kaatumista on hyvä harjoitella kotona etukäteen jo ennen kun lähtee ostoksille. Koskaan ei voi tietää, milloin suivaantunut vartija tulee vastaan. Yritä kaatua turvallisesti naama edellä pitäen kädet selän takana. Polvia kannattaa notkistaa.
Jos huomaat, että et saa happea, niin ei kannata alkaa huutamaan. Vartijat eivät reagoi avunpyyntöihin. Yritä sen sijaan olla paikallaan ja säästää happea. Tässä tilanteessa ei ole enää paljoa tehtävissä. Voit vain toivoa, että vartijat muistavat, että sinäkin olet ihminen, etkä väkivaltainen rikollinen, jota olisi edes ollut tarvetta ottaa kiinni.
Jos mahdollista, niin ota reppu pois selästä. Takki, hupparit ja kaulaliinat pois. Näin varmistat, etteivät vartijat kurista sinua näiden avulla.
Jos tilanne pääsee karkaamaan käsistä ja vartijat alkavat vääntää sinua maahan, niin on pyrittävä suojaamaan omaa päätä iskuilta. Tämä voi olla vaikeaa sillä suivaantunut vartija pyrkii yleensä kaatamaan uhrin siten, että tämä menee pää edellä betonilattialle.
Kaatumista on hyvä harjoitella kotona etukäteen jo ennen kun lähtee ostoksille. Koskaan ei voi tietää, milloin suivaantunut vartija tulee vastaan. Yritä kaatua turvallisesti naama edellä pitäen kädet selän takana. Polvia kannattaa notkistaa.
Jos huomaat, että et saa happea, niin ei kannata alkaa huutamaan. Vartijat eivät reagoi avunpyyntöihin. Yritä sen sijaan olla paikallaan ja säästää happea. Tässä tilanteessa ei ole enää paljoa tehtävissä. Voit vain toivoa, että vartijat muistavat, että sinäkin olet ihminen, etkä väkivaltainen rikollinen, jota olisi edes ollut tarvetta ottaa kiinni.
Vastaukset 84
Vanhimmat
Pahimmillaan ovat kuin lauma vesikauhuisia taistelukoiria. Jos joudut koiralauman hyökkäyksen kohteeksi, kannattaa tarjota niille purtavaksi vaikka joku keppi, reppu, tai takin hiha siten, että olet vetänyt kätesi sen sisältä pois. Puuhun ei kannata kiivetä, koska vartijat ovat osa kiipeilytaitoisia ja saattavat seurata sinua sinnekin.
Katsekontaktia kannattaa välttää, mutta älä katso maahan, koska se on alistumisen merkki. On hyvä olla läsnä tilanteessa, mutta ei liian alistuvainen eikä toisaalta liian assertiivinen. Antaa vartijoille tilaa ja vahvistaa heidän auktoriteettiharhaansa, älä käy haastamaan vartijaa. Vartijalla on ylin käskytysvalta reviirillään ja se vartioi sitä verenhimoisesti.
Joku on joskus kertonut houkutelleensa vartijan nameilla, tai suloisella kassatytöllä pois vaihtipaikaltaan ja uhkaavasta tilanteesta, mutta tämän on vain anekdoottista tietoa, jonka ei voida olettaa pätevän jokaisessa tilanteessa.
Kannattaa jo kauppaan astuessa laitta itselleen ne käsiraudat valmiiksi- niin niiren ei sitten tartte riuhtoa raajoja puolittain irti.
----------------
ps.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17699714/kokoomus--laillistamassa-ss-gestapo-murhaamisen--suomessa
Juuri ostin pussin nippusiteitä. Ajattelin laittaa itseni valmiiksi jo nippuun, ennen kun menen Alepaan.
Turvallista on myös välttää yksin liikkumista, jos mahdollista. Jo kahdestaan toinen voi olla aina jo valmiiksi maassa julkisten tilojen tilanteita ja vaaroja ennakoiden, mikä mahdollistaa taas toiselle normaalimman kulkemisen, järjestystoimenpiteille hieman enemmän alttiiksi asettuen. Vielä paremmin riskejä voi hajauttaa joukkoina: Osa sätkii maissa, osa kulkee rauhallisesti perääntymällä poistuen, ja niin edelleen.
Jos on tukiliikunta sairaus,ei tarvitse niksauttajaa nivelille ,senkin he varmasti hoitavat taitavasti.
Ompun tappo olisi voinut estyä, jos yleisö olisi asettunut viereen makaamaan, kunnes tappajat olisivat jääneet saarroksiin. Maassa maatessaan kukin olisi voinut jatkaa kuvaamistaan. Tai olisi pitänyt uskaltaa korottaa äänensä ja puhua arvovaltaisesti. Mikään arka mutina lausein, joista loppu on nielaistu, eivät tehoa.
Hyvä. saadaan idiootit pidettyä muutenkin pois julkisilta paikoilta kun ne on niputettuna kotona.
https://www.bing.com/search?q=assertive
assertiivinen = itsevarma
miksi puhutte ufojen kieltä eikä suomea?
iso omena- otettiinko ja ottaako vartiat oon
tä jollain voi olla paniikkihäiriö?
paniikkihäiriö on keksitty tautinimike- psykiatriahan on vale-roksaa puppua-
mutta joillain ihmisillä herkemmin tulee tunteet pintaan jos esim ahdistellaan tai ahdistavia tilanteita- ja jokaisella joskus riippuen elämäntilanteista?
onko oikein viskata nainen tai muu asiakas lattiaan ja esim ei tietoa ko henkilön kunnosta tai sairauksista jne?
henki voi lähteä heikookuntosimmilta moisessa?
miten poliisi voi päätää asian tietämättä rumiinabauksen tietoja vaurioista naiselle?
iso omena- otettiinko ja ottaako vartiat huomioon että jollain voi olla paniikkihäiriö?
paniikkihäiriö on keksitty tautinimike- psykiatriahan on vale-roksaa puppua-
mutta joillain ihmisillä herkemmin tulee tunteet pintaan jos esim ahdistellaan tai ahdistavia tilanteita- ja jokaisella joskus riippuen elämäntilanteista?
onko oikein viskata nainen tai muu asiakas lattiaan ja esim ei tietoa ko henkilön kunnosta tai sairauksista jne?
henki voi lähteä heikkokuntosimmilta moisessa?
miten tutkinnanjohtaja-poliisi voi päättää asian tietämättä ruumiinavauksen tietoja vaurioista naiselle?
Ok😅
Toissapäivänä kaupas vartija käveli vastaan niin sydän pomppasi ja meinasin saada elämäni ekan paniikkikohtauksen.. Olen sentään 65vuotias mies....!!
Tuo on totta kyllä. Mistä muuten saa niitä huutokauppakeisaripaitoja?
Tämä on kanssa hyvä vinkki. Kannattaa pyrkiä pukeutumisellaan sulautumaan massaan. Joku 90% suomalaisista taitaa katsoa Huutokauppakeisaria. Pukemalla Huutokauppakeisari -paidan viestittää vartijoille, että hei kaikki on hyvin ja rauhallisesti, ei ole uhkaa, olen aivan kuin sinäkin, katson Huutokauppakeisaria, ei mitään hätää, kaikki hyvin, otan tässä nyt askeleen taaksepäin.
"Perkele, että on pinna kireällä"-paita tuskin rauhoittaa vartijoita.
Juu, minkäänlaista huumoria ei kannata edes kuvitella yrittävänsä.
Jos on ihan pakko käydä kaupassa, täytyy siihen alkaa nykyään valmistautumaan sekä henkisesti että fyysisesti hyvissä.ajoin. Valita kulkureitit huolellisesti, muistaa pukeutua ns. siististi eli kokoomuslaisittain, kulkea sopivaa vauhtia, ei liian nopeaa eikä liian hiljaa ettei vaan kiinnitä jonkun ulkopuolisen huomiota. Kenellekään ei missään tapauksessa saa puhua tai sanoa mitää, tämä on helppoa suomalaisille. Rahat annetaan kokoomus kauppiaalle iloisin mielin ja tyydytään siihen mitä saadaan, näin pidämme kauppiaat ja vartijat tyytyväisinä.
Kannattaa myös pyrkiä valitsemaan kauppa joissa ei todennäköisimmin ole vartijoita. Noita saa todella pelätä nykyään
Lisäksi on hyvä varmistaa, että ei ole kännissä eikä huumeissa eikä sössötä muille asiakkaille !!!!
Ville Rannan piirros kertoo kyllä miten vartijoihin kannattaa suhtautua:
https://www.iltalehti.fi/villeranta/a/e86125aa-d9b1-4204-a04e-7473f41d7aa0
Miksi minusta tuntuu että tuollainen "pilakuva" vain kohottaa noiden polleaa tyhjän päälle rakennettua egoa jo entisestään?
Paras pysyä pois ostareilta, mitäpä siellä köyhä muutenkaan kävisi?
Onhan vartijoita nykyään aika lailla joka paikassa.
Kannattaa huutaa "Kato ORAVA" ja osoittaa jonnekin epämääräiseen suuntaan. Samalla kannattaa ottaa jalat alleen ja häipyä. Vartijat ovat tietenkin jääneet hölmönä katsomaan sormeni osoittamaan suuntaan ja havahtuvat todellisuuteen vasta noin minuutin kuluttua, hölmöjä kun ovat!
Olet jäänyt henkiin!!!!
Lasse Orava -niminen vartija tuskin tästä hämääntyisi.
Tämä oravajuttu on hyvä.
Myöhemmin elit tai et niin joku satuilee netissä reklamaatiotilanteesta ja kun eipäs ollutkaan näin, myyjää kun ei oikeasti ole olemassa eikä reklamaatitilannettakaan eikä hälyytystäkään, niin uusi selitys sehän olikin mieshenkilö jota oli häiritty ja joka kuulemma hälyyttänyt vartijat paikalle. Miten hälyytys tehtiin sitä tarina ei vielä kerro. Tätäkään mieshenkilöä poliisit eivät ole vielä löytäneet, mikä tietenkään ei ole ihme, sillä eihän häntäkään ole olemassa.
HS kirjoitti, että mies todennäköisesti joutui, eli joutui tai oli joutumatta, jonkinlaisen häriköinnin kohteeksi tämän naisen taholta. Kyseistä miestä ei ole löydetty eikä henkilöllisyyttään pystytty selvittämään poliisin toimesta. On kerrottu, että mies soitti vartijat. Eli oletettavasti tästä puhelusta olisi jäänyt miehen numero ainakin vartijoille talteen. Sitähän luulisi myös, että tämä häirintätilanne olisi myös tallentunut kauppakeskuksen valvontanauhoille, jos sellaista ylipäätään edes oli.
Tässä vaiheessa vaikuttaa vahvasti siltä, että koko tarina on puhtaasti sepitettä.
On myös kiertänyt tarinoita, että nainen olisi ollut palauttamassa lastenvaatetta ja olisi tullut suukopua myyjien kanssa, kun eivät suostuneet vaihtamaan.
Todella ihmetyttää, ettei missään ole minkäänlaista varmuutta siitä, mitä oikein tapahtui ja mistä tapahtumat lähti käyntiin.
On oikeasti perinjuurin omituista, ettei mikään media kyseenalaista lähtökohtaa vartijoiden toiminnalle, kun eihän kukaan tunnu edes tietävän, miksi nainen täytyi poistaa, tai miksi hänet täytyi ottaa kiinni, raudoittaa ja kaataa maahan. Varsinkaan noin huomattavalla fyysisellä ylivoimalla.
Eikai noin voi oikeasti tehdä, jos mitään aivan konkreettista, todistettavissa olevaa, selkeää syytä ole edes olemassa? Miten nuo vartijoiden kouluttajat ja esimiehet voi edes mennä jonnekin mediaan lausumaan, että oli oikeaoppisesti toimittu, jos eivät edes tiedä, miksi noin toimittiin?
Ainakaan vartijoiden lähestyessä ei kannata kaivaa kännykkää taskusta. Luulevat että kaivat esille asetta ja käyvät heti kimppuun!
Kyllä se tilanne kannattaa ottaa videolle, niin on edes joku mahdollisuus saada oikeutta. Jostain syystä paikan kamerat, jotka on vartijoiden hallinnassa muutenkin, tuskin nauhoittaa näitä ikäviä tilanteita, tai sopivasti osoittavat jonnekin muualle sitten, jos sattuu ylilyönti vartijoiden toimesta.
Joo, tätä kannatan. Ehdottomasti kannattaa ottaa kaikki epäilyttävät tilanteet nauhalle. Sitten hiukka paikkakunnasta ja iästä/sukupuolesta riippuen kannattaa aina poistua paikalta vaikkei itse liittyisi tilanteeseen millään tavalla.
Kun vartija lähestyy
1. Irrota se ruisku neuloineen kropastasi
2. Lopeta se aivoton mölinähuuto
3. Kuuntele mitä ja mistä sinulle puhutaan
4. Jos kuulet sinulle sanottavan : "Poistukaa paikalta olkaa hyvä " tee niin
5 Älä ala painimaan vartijoiden kanssa, et pärjäisi niille edes selvinpäin.
6. Kun kaikki on osaltasi mennyt pieleen, syytä itseäsi.
Jaha, löytyi vartija täältäkin.
Onko Matinkylässä jo asiat niin huonosti, että vartijoiden mukaan kaikki ostoskeskuksen asiakkaat ovat huumeiden käyttäjiä?
Vartijalle tiedoksi: Jos karkin ottanut nelivuotias lapsi näyttää täysin avuttomalta, niin tämä ei tarkoita, etteikö hän olisi vaarallinen murhaaja-narkkari. Hälytä siis heti avuksi vähintään neljä kollegaa ennen kuin lähdet pistämään nappulaa käsirautoihin!
Se neljävuotias vasta voikin purra, sylkeä ja riuhtoa. Tarvitaan enemmän, ehkä 6 vartijaa, pikkuiset lasten käsiraudat ja sylkihuppu vähintään.
Hyvin kirjoitettu.
Naisihmisenä olisin vielä lisännyt tämän, ettei saa ottaa yksin katsekontaktia vieraisiin ihmisiin ja puhua. Jollain saattaa olla huono päivä ja saattaa vetää herneet nenäänsä ja kutsua vartijan paikalle. Aisti, millä tuulella ihmiset ovat kauppakeskuksessa. Jos joku katsoo vihaisella katseella, katso ohi. Kauppakeskuksessa pätevät viidakon lait.
Vinkki: Kannattaa pitää vartijaliikkeen numero pikavalinnoissa. Jos joudut sanaharkkaan, niin kannattaa jo ihan aluksi soittaa vartijat paikalle - ennen kuin toinen ehtii!
Se kuka ehtii ensin pääsee kauppakeskuksesta kotiin elossa.
Se on juuri näin. Tämä pätee muutenkin. Ei saa koskaan puhua mitään. Ulkomaalaiset eivät millään ymmärrä sitä, että Suomessa ei saa puhua.
Ystävällisyys on vaarallista, ei saa olla yhtään mitään. Ei saa koskaan kertoa yhtään mitään!
Olen vain yksi lukemattomista ihmisitä joilla ei ole tapauksen kanssa tekemistä.
Mutta voin kuvitella, että joku yhtä älytön tapaus tulee taas jonkin ajan kuluttua jossakin yhteydessä. Joillakin ihmisillä on pakkomielle kohdistaa heikompiin kaiken tällaisen.
Hyväksikäyttö, harjoituskohde?
Kaikilla niillä miehillä on tekosyy jos tekevät jotain tällaista.
Vartija on sinua parempi kiipeämään ja nopeampi juoksemaan
Vihainen vartija urahtelee ja heiluttelee päätään puolelta toiselle. Sillä on korvat luimussa ja niskakarvat pystyssä ja se seisoo neljällä jalalla. Vartija varoittaa nousemalla takajaloilleen ja karjumalla voimakkaasti.
Peräänny rauhallisesti samalla hiljaa puhuen. Älä huuda tai ääntele voimakkaasti, sillä vartija tulkitsee sen vihamielisyydeksi. Älä tuijota vartijaa silmiin, se merkitsee haastetta. Puuhun kiipeäminen ei pelasta vihaisen vartijan hyökkäykseltä, koska vartija on ihmistä parempi kiipeilijä.
Jos vartija kuitenkin käy kiinni, heittäydy mahallesi maahan, suojaa käsilläsi päätäsi ja niskaasi, ole liikkumatta eli tekeydy valekuolleeksi. Pakoon juokseminen ei kannata, koska vartija on aina sinua nopeampi.
Vahingoittunut vartija on aina vaarallinen. Jos törmäät autolla yhteen vartijan kanssa, älä poistu autosta. Hälytä apua ja ilmoita kolarista poliisille. Poliisi huolehtii tilanteen selvittämisestä. Jos vartija on jäänyt henkiin, varoita muita tiellä liikkujia.
Mikäli kohtaat uhkaavasti käyttäytyvän vartijan, ilmoita siitä välittömästi hätäkeskukseen. Taajama-alueella liikkuvasta vartijasta on myös syytä ilmoittaa hätäkeskukseen. Mikäli vartijan käytös ei ole uhkaavaa, ilmoita havainnosta alueesi riistanhoitoyhdistyksen suurpetoyhdyshenkilölle (riista.fi).
😂😂😂
Kannattaa pyrkiä rauhoittamaan vartija ettei vartija raudoita.
Ei äkkinäisiä liikkeitä ja rauhallisella äänellä puhuminen.
Nyökyttele ja tottele jos käskee kassin avata tai poistua paikalta.
Viisas pääsee vähemmällä.
Voi niitä jotka eivät ikänsä tai muuten kognitiivisen suorituskykynsä takia osaa toimia vartijoita rauhoittaen.
Vihainen vartija murisee, heiluttelee päätään, luimistelee korviaan ja käy pikajuoksijan lähtöasentoon.
Sen sijaan takajaloilleen nouseva vartija ei ole hyökkäämässä, vaan se pyrkii lähinnä saamaan paremman käsityksen tilanteesta.
Vartija voi tehdä myös valehyökkäyksiä, joilla se pyrkii karkottamaan asiakkaan.
Jos vartija lähestyy sinua ja mukanasi on alushousut tai pikkupöksyt,
jätä ne vartijalle haisteltavaksi ja saat etumatkaa.
Toimiiko myös miehen kalsarit? Jos ne antaa vartijalle nuuhkittaviksi, selviytyykö kauppakeskuksesta ulos hengissä?
Pääset karhusedän halattavaksi.
Toimii toimii jos vartija on B:rapun vartija.
Mutta todellinen ohje:
Jos kohtaat kireän (tuntuisen) ihmisen, ole ystävällinen. (Voihan olla myös että tulkitset väärin)
Yleensä kireä kireys laukeaa melko pian.
Pätee myös puhelimessa asiointiin.
Jos menet Lahteen,
vittuilu on siellä normi,
eikä vihaisuutta.
Hyvä tietää.
Toivottavasti ystävällisyyttä ei oteta pahalla ;)
Rajansa silläkin. Kohtuullinen aito sympatia inhimillisyyden nimissä.
Ihminen voi olla proaktiiivisesti kiukkuinen varmuuden vuoksi tai jäänyt kiukku päälle.
Näin tulkitsisin.
Vähän vahingossa huomannut että sympatia toimii.
Vaikeinta on olla provosoitumatta emotion iskiessä. Ei pidä olla liian kiire reagoimaan ja "antamaan takaisin".
Voi olla etten mene kauppaan enää ollenkaan.
Hyvä kirjoitus,
tästä syystä en yleensä puhu vartijoille ollenkaan.
Hyvin kirjoitettu todellakin. Itselle paras suojelutapa on, että pysyn poissa ainakin tuolta ompusta. Ja jos näitä tulee lisää, pois muistakin kauppakeskuksista.
Jos ompun kävijät olisivat rohkeita, he tekisivät kulkueen koko kauppakeskuksen läpi ja banderollit mukana, joissa olisi jotain BLM ja WLM-tekstejä.
Kulkueen pitäisi vaeltaa hiljaisina kuten surusaattue.
Sitä ne eivät voi kieltää, kun asiallisesti kävelisivät kauppakeskuksen päästä päähän.
Ja sitten tietysti hyvässä järjestyksessä ulos, ettei kukaan provosoidu.
Viisas kantaa tyrmäyskaasua mukanaan ja näin varmistaa koskemattomuuden?🤔🤨🙄
Älä mene ostarille. Tilaa ruokatavarat kotiin toimitettuna.
Jos pitää ostaa vaatteita, niin tilaa netissä tai käy Tallinnassa vaateostoksilla.
Miten käyttäytyä jos vartija tulee päälle....vedä kuonoon.
Jos vartija tulee päälle niin pitää pudottaa housut nilkkoihin ja
käydä kontalleen sekä huolehtia siitä että vaikka rintakehä aktin aikana
on lattiaa vasten niin hapensaanti on turvattu.
Yleensä vartija ymmärtää lopettaa kun siltä on "tullut" ja voit
nostaa taas housut ylös ja jatkaa ostoksia.
Maahan muutttto on PK-seudun suurin uhka
Erittäin hyvä kirjoitus. Valitettavasti tähän on tultu. Ei olisi uskonut että maamme on mennyt tähän jamaan
Järkevintä jättää käymättä kaupoissa ja ostoskeskuksissa joissa on Securitaksen verenhimoiset vartijat.
Jos vain joku kehittäisi kauppa-asioinnin turvaksi Michelin-puvun. Jos asiakasta yritetään kaataa maahan, niin puku täyttyisi automaattisesti.
Lumivyöryjen varalle on kehitetty puettava täyttyvät säkki, joka antaa hengitysilma.
Ehkä sitä voisi käyttää.
Hengitysilma po. Hengitystilaa
Ovat pohjasakkaa palkkaus heikkoa voivat saada osumia sairaslomalle joutuvat moni vaihtaa alaa jossain vaiheessa
Kuolemanpartio, erityisesti, jos siinä on matuja.
Minä pamputtaisin jokaista huppureppuhiipparia kysymättä mitään?
Piiikkipanssasi selkäään ja ei muuta kuin kaupoille!
Jos tapaat vartijoita sen jälkeen kun olet aiheuttanut ongelmia jossain, pidä kädet selvästi näkösällä ja kerro ettet aio aiheuttaa enempiä ongelmia. Voit kysyä myös miten voit auttaa heitä.
Tällöin sinulla ei ole mitään pelättävää.
Ja vielä yksi... Puhu rauhallisesti äläkä huuda tai muuten anna vihjettä epäillä että sinulla olisi ongelmia mielenterveytesi kanssa. :)
Jos kohtaat vartijan, heittäydy nopeasti maahan ja leiki kuollutta. Näin vartija menettää kiinnostuksensa sinuun ja alkaa etsiä toista uhria. Sitten vain livahdat kotiisi ja näin on taas yksi kauppareissu selviydytty elävänä.
Soitan heti Polisit paikalle, jos lähestyvät Metro asemat tai Itä-Keskus Itis kauppakeskus.
Luonto-ohjemaa Espoossa. Petoeläin vaanii ja valitsee laumasta sen yhden, sen heikoimman. Myös muu petoeläinkatras tulee sitten iltapalalle.
Kuin hyeenalauma.
Huuda aloittaja silloin koodisana "tiltu" ja saat sitten sitä mitä sinulle kuuluu.
Siis saat sääliä osaksesi.
Älä missään tapauksessa katso vartijaa silmiin, se hyökkää heti.
Vartija pitää kohdata niinkuin on opetettu miten karhun kohdatessa toimia. Peräänny rauhallisesti selkä pakosuuntaan, älä katso silmiin.
Mutta älä myöskään pälyile ympäriinsä, äläkä varsinkaan katso olan yli taaksepäin. Se indikoi vartijalle automaattista syyllisyyttä johonkin. Mihin? Sitä ei kukaan vielä tiedä.
Tämä kirjoitus on ehkä yksi parhaista, ellei paras
Toi harjoittelu kotona… ennen..
Jos olet nainen, niin vartijan tullessa vedä hame jo valmiiksi ylös ja ota pikkuhousut pois. Jos mahdollista koita saada vartijaa laskemaan housunsa nilkkoihin.
Miksi? Sinä juokset hame korvissa paljon nopeammin kuin vartija housut kintuissa!
Joo, tää on hyvä :)
Yksi vinkki on kanssa se, että jos on joku sukulainen, tai tuttava, joka pukeutuu vähän hippimäisesti, tai ei-konservatiivisesti, niin otat sen aina mukaan.
Takuuvarmasti vartijan huomio kiinnittyy seuralaiseen, ja saat itse touhuta ihan vapaasti, mitä vaan mieleen tulee.