Sain viikonloppuna varmaan ruokamyrkytyksen

Heräsin yöllä vatsan kivuliaaseen kouristeluun. Kouristuksia kolmen aalloissa, taukoa muutama minuutti ja uudestaan. En saanut nukuttua koko yönä, kolmesti piti käydä ripuloimassa, horkkaa meinasi tehdä eikä kouristelu hellittänyt, kuin hieman vasta aamun jo valjettua. Sitten pariksi tunniksi sain nukuttua horteeksi. Seuraava päivä koko vatsaa kivisti ja kaikenlaisia ääniä kuului. Nyt vasta voi sanoa että olo on palannut täysin normaaliksi. Eipä ole moista koskaan ollut!

Epäilen syyksi illalla syömiäni ulkomaisia mustikoita, joita on näin talvellakin kauppojen tiskeissä. Kerta kaikkiaan paskamainen kokemus, kirjaimellisesti.
3211
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ruoka ja ruuan syöminen aiheuttaa kaikenlaista vaivaa.

Äänestä
  • Ilmavaivojakin, jotka omasta mielestä usein haisee hyvälle jostain syystä.

    Äänestä

Näitä voi joskus tulla.
Mulla on ollu pari kertaa pizzerian pizzasta kunnon ripulit ja pahoinvoinnit yöllä.
Mutta jokusen kerran jostain muustakin. Kuulemma myös paistettu juusto voi aiheuttaa moisen, eikä välttämättä kaikki juustot vaan jokin..

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Heräsin yöllä vatsan kivuliaaseen kouristeluun. Kouristuksia kolmen aalloissa, taukoa muutama minuutti ja uudestaan. En saanut nukuttua koko yönä, kolmesti piti käydä ripuloimassa, horkkaa meinasi tehdä eikä kouristelu hellittänyt, kuin hieman vasta aamun jo valjettua. Sitten pariksi tunniksi sain nukuttua horteeksi. Seuraava päivä koko vatsaa kivisti ja kaikenlaisia ääniä kuului. Nyt vasta voi sanoa että olo on palannut täysin normaaliksi. Eipä ole moista koskaan ollut!

Epäilen syyksi illalla syömiäni ulkomaisia mustikoita, joita on näin talvellakin kauppojen tiskeissä. Kerta kaikkiaan paskamainen kokemus, kirjaimellisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu