Samat paikat

Hain puoli vuotta sitten töitä kolmelta eri firmalta, olin haastattelussa -en päässyt kuitenkaan töihin. Nyt kys. firmat etsivät taas yhtä työntekijää täsmälleen samaan tehtävään kuin hain puoli vuotta sitten. Ilmeisesti minun ei kannata enää hakea, vai miten on?
Pelottavaa.
6589
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

on sellasissa paikoissa joita usein näkee,muutaman kuukauden välein väki vaihtuu.Tai sitten kysymys on siitä että porukka lempataan pihalle koeajan viimeisinä päivinä,ja säästytään oikeilta työsuhteilta.

Äänestä

Olen aiemmin jo ihmetellyt Mäntsälässä toimivan Comfortan työnhakuilmoituksia. Sivut löytyvät työkkärin nettisivuilta.
Hain aikaa sitten sinne töihin, silloin vaatimuksena työhön ko. firmalla oli lukutaito.
Olen akat.koulutuksen saanut, joten ajattelin, että lukutaitoni riittäisi.
En asettanut palkkaehtoja, en työaikaehtoja. Kaikki olisi käynyt. Olen terve, en juo, en tupakoi.
En kelvannut töihin.
Firma ilmoittelee jatkuvasti avoimia työpaikkoja.
Tänään haetaan 30 työntekijää.
Käsittämätöntä!
Onko kenelläkään toisella ko. firmasta kokemuksia?
Olen silkasti vain utelias tuon firman tavasta hoitaa henkilöstösuhteensa.

Äänestä

Ettei vaan olisi keksittyjä työpaikkoja että työttömät saisivat vähäänkään toivoa kun *muka* on avoimia työpaikkoja tarjolla, tosin huijausta yli puolet sillä ei Suomessa töitä ole joten täytyy sitten vaikka keksiä keksittyjä mielikuvitus työpaikkoja tilastojen kaunistamiseksi.

Äänestä

Kaupungeilla sama homma. Ihmisiä ei oteta vakipaikoille ja sijaiset lähtevät, kun pidempi pesti on näkyvissä (työt menevät jo työssä olevassa -tosin pätkätyöläiselle). Itse töissä lastenhoitajana, vakipaikalla onneksi ja ihmetyttää touhu. Eikö muutama kk aikaisemmin haastatelluista työttömistä muka ollut yhtään hyvää kys. työhön? Miksei voida soittaa tai lähettää sähköpostia -varmasti olisi ainesta ja halukkuutta! Paikat laitetaan uudelleen auki ja taas joku pätkäläinen, jonka pätkä on lopuillaan tulee taloon, ehkä muutamaa työtöntäkin haastatellaan -tuntuu, että huvin vuoksi. Ihmetyttää näin sivusta seuranneena...

Äänestä
  • Kaupunkien hakukoukeroista omat säännöt. Kaikki uudet paikat täytyy laittaa yleiseen hakuun, jos sisäisestä ei löydy sopivaa.

    Äänestä

Eräällä koululla oli toimistosihteerin määräaikainen (4 kk) paikka auki. Hain siihen ja pääsin haastatteluun. Luvattiin ilmoittaa miten käy mutta mitään ei ikinä kuulunut.

Meni muutama kuukausi (varmaan se 4) ja sieltä soitettiin että paikka on taas auki, kiinnostaako. Kävin haastattelussa... Taaskaan ei kuulunut mitään jälkikäteen.

4 kk myöhemmin huomasin taas ko. paikan haussa työkkärin sivuilla. Ja eipä aikaakaan kun koululta soitettiin ja pyydettiin haastatteluun. Kieltäydyin (enkä edes kohteliaasti).

Nyt tietysti mielikuvani tästä koulusta on erittäin negatiivinen, enkä ikinä menisi sinne opiskelemaan (järjestää aikuiskoulutusta).

Sama juttu koskee monta yritystä, joka on kohdellut minua huonosti (eivät vastaa s-posteihin, haastatteluiden jälkeen ei kuulu pääsikö vai ei tms...). Pari firmaa on ihan boikotissa osaltani, eli en osta näiden firmojen tuotteita ja ajattelen muutenkin pahaa koko puljuista.

Mielestäni rekrytointiprosessinkin voisi ajatella olevan osa markkinointia... Kun jokaiseen työpaikkaan on kuitenkin satojakin hakijoita. Onko yrityksillä todella varaa pilata niin monta potentiaalista asiakassuhdetta kerralla?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


taas auki? kirjoitti:

Hain puoli vuotta sitten töitä kolmelta eri firmalta, olin haastattelussa -en päässyt kuitenkaan töihin. Nyt kys. firmat etsivät taas yhtä työntekijää täsmälleen samaan tehtävään kuin hain puoli vuotta sitten. Ilmeisesti minun ei kannata enää hakea, vai miten on?
Pelottavaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu