Paperiliiton

saavutus on se että se on onnistunut mafiaotteillaan siirtämään 60% suomalaisista paperikoneista ulkomaille.
Kehitys tulee vain kiihtymään ja loput 40%
häipyy täältä varmuudella ennemin tai myöhemmin.

Viisas paperimies alkaa jo nyt etsimään töitä muualta.
7418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eipä ole kohta muuallakaan työpaikkoja, kun muilta aloilta viedään toimintoja ulkomaille vielä nopeammalla tahdilla kuin paperiteollisuudelta. Esim. metalli ja elektroniikkateollisuudelta viedään jatkuvasti yrityksiä muualle eikä ole alan palkat häävit.

Äänestä
  • olisi mennä keräämään marjoja ja sieniä metsästä ja myydä niitä toilla.
    Siinä hommassa olisi liksa ja koulutuskin kohdallaan.

    Äänestä

ompa kova kannanotto, sulla on varmaan osoittaa myös tietosi oikeaksi vai oletko kenties kuullut varmat tietosi hevosmiesten tietotoimistosta.
jos kaikki maailman paperikoneet olisivat suomessa niin puuta joudutaan tuomaan valtavat määrät suomeen, tämähän olisi tietenkin suomen kannalta parasta mutta ei realistista.

Äänestä
  • ja seuraa uutusia.
    Puhuin koneista (60%) jotka voisivat olla Suomessa jos kustannustaso olisi kohdallaan.

    Maailmassa on 8.300kpl(lähde:Kauppalehti) paperikonetta.
    Tiedätkö monta niistä on Suomessa vielä?

    Äänestä

Puuta 20% ulkomailta, ei kai tänne tehtaita
voi rakentaa idiootti! (ota asioista selvää)

Äänestä
  • että kaupunkilais metsänomistajajilla (omistavat 85% kaikista yksitysmetsistä) ei ole tarvetta myydä arvokkaita metsiään johonkin primitiiviseen sellunkeittoon.

    Suomalaismetsät kasvaa huomattavasti enemmän kuin niitä hakataan.

    Lisäksi parhaat koneet jalostavat tuotteen pidemmälle ja säästävät samalla raaka-ainetta.

    Äänestä

työt loppuu sinultakin jos paperitehtaat siirretään ulkomaihin...ehkä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


suurin kirjoitti:

saavutus on se että se on onnistunut mafiaotteillaan siirtämään 60% suomalaisista paperikoneista ulkomaille.
Kehitys tulee vain kiihtymään ja loput 40%
häipyy täältä varmuudella ennemin tai myöhemmin.

Viisas paperimies alkaa jo nyt etsimään töitä muualta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu