Poikaystävää ei kiinnosta minuun liittyvät asiat.

Hei, olen ollut kaksi vuotta yhdessä poikaystäväni kanssa, olemme molemmat parikymppisiä. Poikaystäväni ei kuitenkaan juuri koskaan ole kiinnostunut tekemisistäni tai kuulumisistani, vaikka itse kyselen näitä häneltä aktiivisesti. Hän ei myöskään koskaan kehu minua tai kerro rakastavansa. Mikäli hän sattuu kehumaan, koskee kehut aina vain ja ainoastaan vartaloani. Näistä asioista olen muutaman kerran loukkaantunut ja sanonut näistä hänelle. Hetkeksi hän muuttuu paremmaksi ja parin päivän päästä sama jatkuu. Sama asia liittyy seksiin ja muuhun läheisyyteen. Esimerkiksi hän ei ikinä suostu hieromaan tai silittämään minua ei-eroottisilta alueilta, sillä se on kuulemma tylsää. Minusta tuntuu ikävältä, kun olisi ihanaa että oma rakas silittäisi päätä tai hipsuttaisi selkää nukkumaan mennessä. Hän haluaa muutenkin koko ajan seksiä ja tuntuu ettei mikään muu hänen päässään liiku. Ellei hän ole kinumassa minulta kokoajan seksiä tai koskettelemassa minua on hän puhelimellaan. Nämä asiat eivät muuten haittaa minua, mutta minusta tuntuu että välillämme ei ole kunnon yhteyttä, kun kerran kommunikaatio ei toimi. Muutenkin kiva tulla kakkoseksi puhelimelle..
Hän ei muutenkaan ole kiinnostunut puhumaan syvällisistä asioista, vaan aina vaivautuu jos alan keskustelemaan jostain tällaisesta. Hän ei ole halukas eroamaan ja jos kysyn rakastaako hän minua niin hän vastaa aina myöntävästi. Tämä tilanne on kuitenkin kuormittavaa ja käy itsetuntoni päälle, kun tuntuu että olen pääasiassa jokin objekti.. Voisiko tilanteelle tehdä yhtään mitään? Onko jollakin samanlaisia kokemuksia?
8156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mistä olet löytänyt noin tyhmän miehen?
En olisi uskonut että noin idioottimaisia on edes olemassa!
No, olet löytänyt ! Lokaläjän lottovoitto!!!!!(tai raahannut täydellisen idiootin seuralaiseksesi)

Mitähän sinun korvien välissä liikkuu kun haluat tuon tason olion kanssa jakaa elämäsi?
Oletko koskaan kuullut vapauden valinnasta?
Se tarkoittaa sitä että sinulla on kaikki maailman valta etsiä ja ottaa seuralaisesi paljon, paljon korkeammalta henkiseltä tasolta!

Äänestä

Olet varmaan puhunut hänelle näistä asioista mitä kirjoitit.Jos hän ei ymmärrä niin mieti miten haluat jatkaa jatkossa.Jotain on kuitenkin muututtava ennenpitkää.

Äänestä

Hankala sanoa voi vain arvailla. Oisiko vielä nuori ja kypsymätön? Tai on myös mahdollista että hänellä 8n adhd, Asperger tms.
Tai tunne köyhyys joka voi runtyä lapsuudessa tai periytyä vanhemmalta.
Sen voin jo nyt sanoa ettei tule olemaan helppoa ja joudut moniin hyvin haasteellisiin tilanteisiin hänen kanssaan.

Äänestä

Sellainen tarina täällä kertaa 😄

Äänestä

Olette molemmat parikymppisiä. No tuossa iässä 20v poika on henkisesti vasta noin 13-15vee. Tuon ikäisillä, useimmilla, on tärkeämpää nätti ja mielummin isotissinen tyttöystävä, että muut pojat on kateellisia. Ei teidän(kään) juttu kestä. Ne on niitä ensirakkauksia, joita sitten vanhana muistellaan hyvällä tai pahalla. Miten nyt kenelläkin "aika kultaa muistot" Tälläista se elämä on ja jatkuu rakastumisineen, lapsine, erot ja uutta rundia, kunnes se loppu tulee.

Äänestä
  • Tätä harrastaa ihan kaikenikäiset, se on persoonasta kiinni eikä iästä. Mutta nuo tuollaiset ei koskaan muutu, eivät näe itsessään yhtään mitään vikaa vaan parisuhde pyörii oman navan ja omien halujen ympärillä. Laiskoja vätyksiä.

    Äänestä

Olet jo puhunut asiasta, kertonut tuntemuksistasi, koittanut käydä syvällistäkin keskustelua, joten enpä oikein muita apuja keksi. Hyvin yleisiä ongelmia nuo mainitsemasi tuntuvat olevan, itsekin kokenut.

Sinuna tekisin päätöksen erosta. Kokemuksella voin sanoa, että erityisesti nuorena ei kannata liian kauan roikkua huonossa suhteessa. Siinä menee vaan nuoruuden aikaa hukkaan, kun kannattaisi hakea kokemuksia, etsiä sitä omaa juttua, selvittää mitä haluaa.

Äänestä
  • Komppaan tätä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Hei, olen ollut kaksi vuotta yhdessä poikaystäväni kanssa, olemme molemmat parikymppisiä. Poikaystäväni ei kuitenkaan juuri koskaan ole kiinnostunut tekemisistäni tai kuulumisistani, vaikka itse kyselen näitä häneltä aktiivisesti. Hän ei myöskään koskaan kehu minua tai kerro rakastavansa. Mikäli hän sattuu kehumaan, koskee kehut aina vain ja ainoastaan vartaloani. Näistä asioista olen muutaman kerran loukkaantunut ja sanonut näistä hänelle. Hetkeksi hän muuttuu paremmaksi ja parin päivän päästä sama jatkuu. Sama asia liittyy seksiin ja muuhun läheisyyteen. Esimerkiksi hän ei ikinä suostu hieromaan tai silittämään minua ei-eroottisilta alueilta, sillä se on kuulemma tylsää. Minusta tuntuu ikävältä, kun olisi ihanaa että oma rakas silittäisi päätä tai hipsuttaisi selkää nukkumaan mennessä. Hän haluaa muutenkin koko ajan seksiä ja tuntuu ettei mikään muu hänen päässään liiku. Ellei hän ole kinumassa minulta kokoajan seksiä tai koskettelemassa minua on hän puhelimellaan. Nämä asiat eivät muuten haittaa minua, mutta minusta tuntuu että välillämme ei ole kunnon yhteyttä, kun kerran kommunikaatio ei toimi. Muutenkin kiva tulla kakkoseksi puhelimelle..
Hän ei muutenkaan ole kiinnostunut puhumaan syvällisistä asioista, vaan aina vaivautuu jos alan keskustelemaan jostain tällaisesta. Hän ei ole halukas eroamaan ja jos kysyn rakastaako hän minua niin hän vastaa aina myöntävästi. Tämä tilanne on kuitenkin kuormittavaa ja käy itsetuntoni päälle, kun tuntuu että olen pääasiassa jokin objekti.. Voisiko tilanteelle tehdä yhtään mitään? Onko jollakin samanlaisia kokemuksia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu