Kuolleita*
7 091
7 vrk: 206 (-21 %)
14 vrk: 466 (+189 %)
*Kuolemien raportointitapa on muuttunut: Tilastossa näkyy vain kuolemat joissa korona on joko pääkuolinsyy tai myötävaikuttava tekijä.
Viive: vähintään 7 vrk, mutta voi olla useita viikkoja.
https://www.koronatilastot.fi/fi/
7 091
7 vrk: 206 (-21 %)
14 vrk: 466 (+189 %)
*Kuolemien raportointitapa on muuttunut: Tilastossa näkyy vain kuolemat joissa korona on joko pääkuolinsyy tai myötävaikuttava tekijä.
Viive: vähintään 7 vrk, mutta voi olla useita viikkoja.
https://www.koronatilastot.fi/fi/
Vastaukset 87
Vanhimmat
Ei siis enää koronan kanssa vaan koronaan.
466 koronakuolemaa 14 vuorokaudessa tekee noin 1 000 koronakuolemaa kuukaudessa, olisi koko pandemian aikainen koronakuolemaennätys.
Niin, koronakuolleisuuden määrän kasvu on itsestään selvää, kun rajoituksia on poistettu. Näin on käynyt kaikkialla, myös Kiinassa.
Suomen rajoituspolitiikka onnistui erinomaisesti, koska silloin kuin rokotesuojaa ei vielä ollut riittävästi, rajoitukset olivat tiukemmat ja väestö säästyi kuolemantapauksilta. Nyt koronakuolemia on suhteellisesti vähemmän siihen nähden, että väestöllä ei olisi rokotesuojaa.
Esim. Ruotisssa epäonnistuttiin politiikassa koronakuolemien kasvaessa pandemian alussa korkeaksi. Sen jälkeenkin kuolemia on ollut suhteellisen paljon ja enemmän kuin Suomessa.
Suomessa koronakuolemien määrä on 5 kertainen verrattuna EU-tasoon ja ylikuolleisuus Yhdysvaltain jälkeen kehittyneissä maissa toisiksi korkein. Jotain ei tehdä oikein.
Kuuntelin eilen radiosta jotain ylen ohjelmaa, jossa haastateltiin jotakuta "asiantuntijaa" seuraavasta rokotuskierroksesta, joka nyt sitten kai oli päätetty. Haastateltava oli kummallisen välttelevä ja korosti, ettei rokotuskattavuus varmaankaan paljon nouse...
Tietävät jo, ettei kauheasti kannata piikkejä mainostaa enää.
Itse asiassa Suomessa kuolee koronaan tällä hetkellä väkilukuun suhteutettuna eniten ihmisiä maailmalla.
Briteissä ylikuolleisuus viime vuonna pahinta 50 vuoteen
Haluaisiko joku selittää kaltaiselleni foliohatturyssäbottikallulle, että missä ne lockdownit nyt on ja missä se piikkien toimivuus näkyy? Suomessa myös ylikuolleisuus pandemian aikana korkeinta sitten sotavuoden 1945, sattumaako?
https://www.bbc.com/news/health-64209221
Vanhoja kuolee nyt urakalla. Niin pitää kuollakin. Se on pelkästään positiivinen asia.
Koronapiikeistä toi homma johtuu. Kykkä ihmiset on niin helposti huijattavissa.
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17701937o
🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋💋💋💋🔞
No koko epidemian aikana on kuollut siivotun tilaston mukaan 7061 ihmistä.
Pelkästään viimevuonna kuoli tuosta määrästä 5446 joka on vailla lopullista lukua, kun viive tilastossa alkaa 21.12.2022 ja viimeisin merkintä 30.12.2022.
Epidemian alusta asti - 31.12.2021 kuoli vain 1615 ihmistä.
Koko epidemian aikana kuolleista on kuolleiden määrä 2022 nyt jo 5446 joka,
on 77,13 % koko määrästä.
Ja Reutersin tutkimus, professori Matti Jantunen jne. kertovat että suuri ylikuolleisuuskin johtuisi covidista.
Nyt kuolee jo koronaan enemmän väkeä kuin viime kesänä kuoli koronan kanssa.
Siis injektiopiikkien haittavaikutuksiin kuolleita ...
Etkö muuta keksi syyksi. Neljä piikkiä on otettu koronaan ja infulenssa piikit päälle.
Nuo ovat yleiset viimeiset sanat nykyään.
Vantaan raja suljetaan ja koronavilkku tulee käyttöön😂🤣
Ehkä ne on korona-rokotteiden aiheuttamia haittakuolemia?
Koronaraatoja tulee nyt urakalla. Lisäksi työpaikoilta saa nyt flunssaa ja influenssaa.
Tilastokeskus tulee kalliiksi, oikeaa tiedettä saadaan Alkon taseesta ja juomattomista punkku pulloista?😀💸😀
vielä on rokottamattomia jotka kuolevat....
Ei ole rokottamattomia vaan nimenomaan rokotettuja
Niin, noin 90 % koronakuolemista tapahtuu rokotetuille THL Sampo tilastojen mukaan. Tietenkin pääosin ikäihmisiä ja muita riskiryhmiä, hehän tähän virusinfektioon pääosin kuolevat rokotestatuksesta riippumatta. Mutta rokotteenhan piti suojata näitä, srn sijaan koronakuolleisuus ja sen kanssa kausivaihtelevasti korreloiva ylikuolleisuus nousevat koko ajan. Paska suoja, enemmänkin illuusio turvasta.
Huvittavaa et duunissa koronaan sairastuvat on piikitettyjä ei yllätä yhtään.
Viimeisin saksalaistutkimus osoittaa, mitä usemman piikin olet saanut sitä helpommin saat taas uuden tartunnan: Suomennettuna: monirokottaminen näyttää selvästi heikentävän ihmisen immuniteettia.
https://youtu.be/pvwbNxEm7Pg?t=846
Mitä johtopäätöksiä meidän pitäisi tehdä sitten siitä että Suomessakin hoitohenkilökunnalla on ollut juuri päättyneenä vuonna ennätyksellisen paljon sairauspoissaoloja? Hehän ovat kolmeen, neljään kertaan rokotettuja? Ei rokotteet näytä heidän kohdalla kohentaneen ainakaan ihmisen yleistä terveydentilaa.
Maailman laajuinen ylikuolleisuus on sitten ihan oma lukunsa. Ihmiset kuolevat ennen aikojaan.
Piikkitilasto junnannut paikoillaan viikkotolkulla.
Joudutaan tuhoamaan satojatuhansia, ellei jopa miljoonia annoksia.
Ja niin?
Niitä parempia "endeemisiä" kuolemia.
Eikö niiden iäkkäimpien pitänyt jo kuolla pois? Ketkäs tähän tautiin nyt kuolevat kun vauhtii vain kiihtyy viikko viikolta?
Kyllä Suomessa vanhoja horiskoja riittää. Vaikka puoli miljoonaa kuolisi.
>Ylikuolleisuuskuolemat eivät ole koronaa, vaan muita tauteja. Suomessa on ollut ylikuolleisuutta 2021 syksystä alkaen.
Niin, jolloin höllättiin rajoituksia ja suosituksia uutisoinnilla "emme voi olla pienen vähemmistön panttivankeja", "80% pelastaa", "nyt saa taas elää ja bailata". Tästä alkoi koronakuolleisuuden ja ylikuolleisuuden jatkuva kasvu.
Ja hyvä niin. Eletään normaalisti ja vanhat kuolee vanhoina. Niin kuuluu ollakin.
MARIIN JA KIURU JOUTUVAT VIELÄ HAAGIIN KANSAN TUHONNASTA SYYTETTYNÄ. MINIMI TUASTA RIKOKSESTA ON 4V EHDOTONTA SIELLÄ PUTEN KANSSA VIETTÄVÄT AIKAANSA JA MIETTIVÄT MIKÄ MENI KOMMUNISTI AATTEESSA VITUIKS
Krista Kiuru on ainoa joka on asialle yrittänyt tehdä jotain, muu hallitus, thl ja oppositio sekä elinkeinoelämä pelastavat taloutta tällä endeemisellä nuhalla joka kasvattaa ylikuolleisuuden korkeimmaksi sitten sotavuosien, pian menee jopa yli.
Krista Kiuru tullaan vielä haastamaan valtakunnanoikeuteen Suomen talouden tuhoamisesta turhilla koronarajoituksilla talvella 2021-2022. Onneksi eukko lähti penikoimaan ja saatiin sekopäiset rajoitukset ja yleiset maskisuositukset pois keväällä 2022.
Sinä joudut hullujenhuoneelle.
Itse asiassa Suomen talous notkahti Krista Kiurun johtaessa Suomen koronanhoitoa toukokuuhun 2021 EU:n vähiten ja koronanhoito oli maailma parhainta, sitten taloutta alettiin pelastaa ihmisten sijaan covidilta ja kaikki kusahti kesällä 2021.
Krista Kiurun ja nuivan kolmikon saavutus olivat maailman parhaiten hoidetut koronapandemian 3 ensimmäistä aaltoa 154:n yli 0,5 miljoonan asukkaan maan joukossa kesäkuuhin 2021 asti
IS: Saksalaistutkimus: Suomi on parhaiten koronakriisissä pärjännyt maa
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008113688.html
"Saksalaislehti Der Spiegel tarkastelee tuoreessa tutkimuksessaan sitä, miten maiden erilaiset hallitustoimet ovat tehonneet koronakriisissä.
Suomi menestyi parhaalla mahdollisella tavalla saksalaislehti Der Spiegelin koronatutkimuksessa."
HS: Saksalaislehti: Suomi sijoittui ensimmäiseksi 154 maan vertailussa koronapandemiasta selviämisessä
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008115041.html
"Suomi on selvinnyt parhaiten koronaviruspandemiasta, kertoo saksalaisen Der Spiegel -lehden tekemä laaja vertailu.
Vertailussa käytettiin 154 maan tietoja.
Maat pisteytettiin neljän kohdan perusteella: ylikuolleisuus, rajoitukset ihmisten elämään ja vapauteen, toteutuneen ja ennustetun bruttokansantuotteen erotus sekä vähintään yhden rokoteannoksen saaneiden osuus."
Demokraatti: Der Spiegel: Suomi on suoriutunut parhaiten koronakriisistä selviämisessä – vertailussa oli 154 maata
https://demokraatti.fi/der-spiegel-suomi-on-suoriutunut-parhaiten-korona...
"Suomi on selviytynyt parhaiten koronakriisistä, saksalaislehti Der Spiegelin tutkimuksesta selviää."
Yle: Der Spiegel: Finland best at handling pandemic
https://yle.fi/news/3-12017084
Parhaiten pärjänneet maat maailmassa:
1. Suomi, 1,75
2. Luxemburg, 2,00
3. Norja, 2,05
4. Tanska, 2,05
5. Taiwan, 2,09
6. Singapore, 2,13
7. Japani, 2,31
8. Uusi-Seelanti, 2,35
9. Sveitsi, 2,36
10. Israel, 2,41
Maailmanennätyksiä ei tehdä vahingossa.
Kun Kiuru siirrettiin kesäkuussa syrjään ja otettiin talouslähtöinen koronanhoitolinja kaikki meni v-ralleen.
Ehjä linkki:
https://demokraatti.fi/der-spiegel-suomi-on-suoriutunut-parhaiten-koronakriisista-selviamisessa-vertailussa-oli-154-maata
Kaikki kuraa ja valetta tuossa postauksessa. Kiuru tumpattiin jo tammikuussa 2022.
Luoja antoi ohisalolle ja kiurulle lapsensa ilokseen, jotta löytäisivät muutakin sisältö elämäänsä kuin nwo-uskonnon. vaihtoehto 2 oli se että kansa olisi vetänyt nämä täysvastuuseen toimistaan, jk oli se mitä satani olisi kiurulle ja ohisalolle tahtonut.
Jumala ei halua tuota, muuten se olisi tapahtunut jo. Luoja haluaa syntisen kääntymistä pois synnistä ja Jeesuksen tykö, olla onnellinen ja pelastua Taivaaseen. sanna ja krista ml.
Ylikuolleisuutta on kaikissa ikäryhmissä. Ja koronaanhan nuoret eivät kuole, joten mihin sitte?
Vetävät huumeksia ja itseään leukakiikkuun.
Hei lampaat valot päälle jo 😂🤣
https://edition.cnn.com/2023/01/11/health/moderna-bivalent-transparency/index.html
Hymiömies, ei ole ilon aihe enää tässä vaiheessa median herääminen. Tuon olisi pitänyt tapahtua jo 3 v sitten. Tässä kohtaa enää ainoastaan rukous ja ihmeet.
ilmestyskirjaahan tämä kaikki on. seuraa punainen hevonen jk on kinuksien sotilaallinen maailmanvalloitus / ww3.
PIIKITETYT KUOLEVAT koska vastuskyky mennyt Piikit sisältäneet jotain patogeeneja.. Ei ole mitään tavan flunssaa pahempaa C19 oli huijaus ja jos jotain oli niin bioase kemikaalia johon sairastuneita joukossa. Kemikaalivanat ym.
Jos ei itsenä muuhun kuin uskomaan ja ja kuuntelemaan mediaa ym korruptio viranomaisten ja poliitikko hyödyttömiä idiootteja niin oma asiasi jos kärsit.
Miksette etsineet tietoa 3v sitte koska kaikki oli jo nähtävissä mitä varten niitä mainostetaan. Sitten miksi menit tikku testeihin ja piditte maskia ajosää oli lisää myrkky aineita.
Koronatartunnat on romahtanu ihmiset kuolee ihan muihin syihin 😂🤣
https://www.thl.fi/episeuranta/tautitapaukset/koronakartta.html
Koronakuolemia on yhteensä jo 8263. Suomessa.
Hyvin siivottu tilastoja 8263 - 7061 = 1202 poistettu kuolleiden tilastosta.
Liian vähän, saisi olla ainakin 30-kertainen määrä, että saataisiin vanhoja monisairaita ja raskaita huollettavia pois kuormittamasta.
Tilastoja voi siivota vaikka nolliinkin. Mutta omaisten, läheisten, kollegoiden, harrastuskavereiden, yms vihaa ei kyllä valheet enää taltutakaan. Siihen päälle vielä heränneet haittoja saanut osa taikka varsinkin se osa, joka ymmärtää mitä heille on tehty, niin puhutaan jo nk. rokotettujen raivo -ilmiöstä, josta kerroin täällä jo vuosia sitten, että jos virhe tehdään noudattaa ulkoasaneltuja, tähän realiteettiin tultaisiin vielä. Tuossa ilmiössä rokotetut kostavat päättäjille yms markkinoijille joukkotuhonnan. Siinä on kyse pikakansantuomioistumista suoraan kaduilla. Tuota voi yrittää epäonnistuneesti taltuttaa poikkeuslailla, mutta se johtaa ainoastaan täysiin sisällisotapaskoihin, koska nyt kansa tietää totuuden.
Tuolle on olemassa tosin kääntöpuolikin, joka on Suomen aktivoiminen sotaan; eli mitä ja mistä syystä nyt tämä sodanlietsonta tapahtuu. Siinä on kyse vastuunpakoilusta, jossa koitetaan isommalla ongelmalla peittää muka pienempi tekonen. Joka on TISMALLEEN se mihin klasut ja muut ulkoasanelijat tässä nyt luottavat ja mitä TARVITSEVAT Suomelta; yksykkönen ven vastaan, jossa illuusio tukholman profetian ulkoatulevasta avusta tukee ensiaskeleen ottamista.
Tuossa se, kuinka mennään täystuhon käsikirjan mukaan.
Harvempi tosin on tullut miettineeksi, että kolikolla on kolmaskin puoli, jk on sen reunakaari. Silloin ei manifestoidu skenaarion a eikä b kuten pitää, vaan tilaisuus c.
Tuo c tarkoittaa tässä kohtaa TÄYTTÄ tosiasioiden myöntämistä, ihan kunnon julkinen ripittäytyminen, ilman mitää peittelyjä taikka kaunisteluja, MUTTA! ainoastaan samanaikaisen kansallistason yhteisrukouksen jälkeen, jotta sen pitkittyneen rukoilun seurauksena tulleista ihmeparannuksista saapi kansa VOIMAA anteeksiantoon. Tällaisia ei anneta anteeksi ilman Jumalan ihmeitä. Eikä niitä tule ilman tuota S.K.Y.ta
Noista sitten.
Minulla oli lievä korona. Ilman rokotteita olisin luultavasti kuollut.
>simit<
Ehkä oletkin kuollut ja olet nyt helvetissä Sshhaatanan kanssa.
Tuosta asiasta ei tule laskea leikkiä. Se mitä siellä on, ylittää kaiken mielikuvituksen mitä on olemassa.
THL: Näin monta koronasta johtuvaa kuolemaa rokotteet estivät
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009323786.html
Tiedot selviävät THL:n vielä julkaisemattomasta rekisterianalyysistä.
Nyt kun koronaraatoa tulee ennätyksellisesti THL seli-selittää.
Koronaan kuolleiden tilast laahaa paljon jälessä viive alkaa 22.12.2022.
22.12.2022 oli koronaa kuolleita 7048
30.12.2022 oli koronaan kuolleita 7091
Ja nyt mennään jo 13.01.2023
Koronakuolemiin on ehkä muodostumassa uusi huippu marraskuun lopun kohdalle. Tilastokeskuksen luvut viittaavat jo merkittävään ylikuolemien määrän nousuun marraskuun lopussa.
https://mobile.twitter.com/jukka235/status/1613642961056669700
PATO ON MURTUNUT!
BBC:n uutissegmentissä kardiologi puhuu sydänsairauksisiin liittyvästä ylikuolleisuudesta ja niiden yhteydestä mRNA rokotteisiin ja nyt vaaditaan tutkimuksia ja rokotusohjelman pysäyttämistä sen ajaksi.
Otetaan sille!
https://twitter.com/DrAseemMalhotra/status/1613837487796850688
"BREAKING BBC News:
Cardiologist says likely contributory factor to excess cardiovascular deaths is covid mRNA vaccine and roll out should be suspended pending an inquiry.
We did it. We broke mainstream broadcast media 🔥🔥🔥"
Ei ole enää ilon aiheita, ainoastaan rukous ja ihmeet. Ainoastaan elävä kristinusko voi tässä enää vaikuttaa positiivisesti näihin sotavammoihin ja jopa jo realistoituneihin tappioihin, kuten lasaruksen kanssa tapahtui.
Siksi siellä laissa on se pykälä jossa puhutaan ettei saa ottaa ulkoa käskyjä. Koska pahimmillaan se johtaa juurikin tähän.
Missä on kuviteltu laumasuoja kun Ruotsissa kuolee päivittäin koronaan 72 ihmistä 7 päivän keskiarvona?
Media on hipihiljaa. Kuolemat yhteensä
22 645.
https://www.google.com/search?q=covid+ruotsi&
Tapaukset -> Kuolemat
Ota mRNA-terveyspiikki, kuole arkipäiväiseen nuhakuumeeseen.
Savolainen-Kopran mukaan rokotesuoja koronaviruksen aiheuttamaa vakavaa tautia vastaan on säilynyt erinomaisena varianteista riippumatta.
Eikö kuolemaan päättynyt korona ole taudin vakavin muoto? Jo yli 7000.
Missä ihmiset kuolevat kun teholla on vain 20.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009325192.html
Uutisissa jatkuvasti sydänkohtauksia ja aivoinfarkteja nuorilla ihmisillä. Näiden riskin tiedetään olevan koholla lievänkin koronan jälkeen jopa kuukausia. Viranomaisten hyssyttely & koronan selittely lieväksi hengitystie- tai limakalvoinfektioksi sataa suoraan antivaxx-laariin.
Niiden Suomea vastaan kohdistuneiden sotatoimien täystappioiden ei ole pakko olla nuo täydet 80%a.
Mutta jos siniRISTIlipun rukousehdotusta ei laiteta poikimaan ihmeitä, niin tuo ei ole enää edes vajaat 80, vaan 100.0% täysperikato, sukupuutto-täystuho, hiton ven vastaan mennessämme yksykkösenä.
Sinä katselet selkeästi ihan omia uutisiasi. Missä sellaisia uutisia näkyy? Onko joku salainen internetti, josta vain valitut parhaat saavat ammentaa itselleen täydellisen totuuden? Taidat olla tärkeä henkilö.
Kaikki tietää, että mRNA-injektiot eivät toimi nykyvariantteihin ollenkaan. Lasse Lehtonen kuitenkin tietää, että ne toimivat kraken varianttiin erinomaisen hyvin. Tutkimuksia en löytänyt. Ehkä siksi kun niitä ei ole. Onko tämä vain rokotekampanja?
on, tottakai. ja kun weffi intensifikoi nyt kokouksensa jälkeen - etenkin Suomelle jossa on paljon lähimmäisenrakkautta, hallituksen jäseniä, PVn pääesikuntaa jne myöten - niin jotta weffi saisi täysymmäryksen siitä, että Jumala rakastaa Suomen kansas esiintyvää kristillistä vaatimattomuutta, putini tapahtuu ja tämä kansa nousee elävään uskoon, sodan aikana - viimeistään, esimerkkimalliksi kirjaimellisesti koko maailmalle.
tämä ei ole ihan ihan tavanomainen kansa.. sitä vaan ei haluta myöntää, taikka tiedetä.
Virallisopein lääketiede ja terveydenhoito koettavat nyt selviytyä jatkuvasti pahentuvista kriiseistään. Miksi rokotteet eivät pure. Miksi ylikuolleisuus koettelee suomalaisiakin.
Pitäisikö ongelmajätelaitokselle kuskata enemmän rokotteita. Pakkohan noita on lisää tilata, jotta rokotteiden uskottavuus ei kärsisi, mutta jos vaikka salaa heitettäisiin kuitenkin jätteiden joukkoon. Halvemmaksi tuokin tulisi kuin seuranneet autoimmuunisairaudet ja veronmaksukykyisten kuolemat. Vanhuksia on rokoteltu enäyyksellisen tiuhaan. Tosin heidän menehtymisensä rokotteisiin eivät valtion kassaa köyhdytä, päinvastoin.
Ongelmajätelaitokselle menee todella paljon vanhentuneita piikkejä. Määrä on niin valtava, ettei sitä tulla julkistamaan.
Eu:n piikkitilaukset ovat sitovia Suomenkin osalta, joten niitä tulee maahan halusi Stm niitä tai ei. Kiuru allekirjoitti lisätilaukset 2021 keväällä. Silloinhan uutisissa kerrottiin, ettei aikaa annettu yhteistilaukseen osallistumiselle kuin muutama päivä.
Into piikkien ottamiselle on tyystin hiipunut. Turha on pelotella Kiinan kuolleisuusluvuilla, koska Suomen luvut ovat väkimäärään suhteutettuna paljon suuremmat.
Kiina valmistautuu luonnon uudelleenkohtaamisiin massiivisin ruumissäkkitilauksin;
9. tammik.
1. Body bag order of 30 M!
Chat 1: a factory called "Changzhou Hiking Outdoor Products" (常州遠足戶外用品) received an order of 30 M, & was required to deliver it in half a month. They received many other demands of over 10 M from civil affairs bureaus & government departments.
https://mobile.twitter.com/jenniferzeng97/status/1612475455994736641
Kiina hyökkää eurooppaan ja valtoihin peitelläkseen nuo, se on ilmestyskirjan punainen hevonen, eli ww3. Tänne ne meinaa ven jälkeen puhdasvesivarantojemme tähden, muttei näiden tavallisten, vaan kallioonkalovede, joka säästyy ydinsaasteelta ydintulituksien jälkeen.
sanna on avain kinuskeja vastaan. muttei tosiaan tossa jamassa jossa nyt on, vaan aitona oikeana, täysin itseään sellaisena ennenkokemattomana versiona itsestään - Luojan auttamana kaiken lisäksi.
eli, aika hiljaselta näyttää mahiksemme kinuskei vastaan ... vie.
Surullista. Realisoitumattomat tappiot ovat vajaan 80% luokkaa kokonaisväestöstä, eli valkoinen hevonen vaihe ilmestyskirjasta, miinus suolaliukset.
Mutta, kaikesta huolimatta, toivoa ei tule menettää. Tässä alkaa noiden kinuskien punainen hevonen vaihe, mutta, jos samanaikainen kansallistason yhteisrukous saadaan aikaseks, Luoja voi sotavammoja saaneet, joita on paljon, paljon enemmän nyt kuin nämä menehtyneet, vielä tervehdyttää kirjaimellisilla ihmeillä.
Visuaalisteknisesti se tapahtuu siellä tavoin, että Pyhä Henki kapsuloi sen mikä negatiivisesti vaikuttaa ja eheyttää sitten sen mikä oli jo korjauskelvotonta. Vaatii todella paljon rukousta, mutta noin se toimii, jos EI haluta että nuo n. 80% tappiot realisoituvat bioasehyökkäyksen seurauksena. Tuon ihmeen aikana, olisi kunnioitettavaa ja arvostettavaa, jos puolustusvoimat alkaisivat tässä maassa jopa toimia, ja torjuisivat kemitrailssauksen Suomen ilmatilasta. Se nollaisi hengitystie epäkonventionaalisen sodankäynnin tätä kansaa vastaan. Ettei sitä kin varten sitten taas tarvitse alkaa kerjätä tyhmyyttämme noloina TAAS ihmettä.
Onhan tää nyt vähä tällaista lopun aikoina, mutta näistä ilmestyskirjassa kyllä kerrotaan, ihan kaikista. Tukholman profetia sitten taas tuosta tulevasta sodasta jne. Rukous on avain kaikkeen hyvään. Ja ulkoasanelluiten palvonta pytty kohti kaikkea paskaa.
Valinta on muiden kuulla ja tehdä. Minun vastuu oli ainoastaan ilmoittaa ratkaisumallit.
Kiina kertoo 60 000 koronakuolemasta viikossa, siis virallisia sairaalakoronakuolemia. Kun katsoo ruumisrovioiden määrää, niin totuus lienee 2-3 kertainen eli 120 000 - 180 000 koronaruumista kuukaudessa.
Media ja WHO on puhunut miljoonasta koronaan kuolevasta Kiinassa. Kun vertaa 331,9 miljoonan ihmisen Yhdysvaltoihin, jossa koronaan on kuollut jo 1,11 miljoonaa ihmistä niin 1 412 miljoonan ihmisen Kiinassa huomioiden maan maaseudun köyhyys tullee kuolemaan 5-10 miljoonaa ihmistä koronaan. Suurin osa ei tietenkään virallisiin tilastoihin päädy.
Viranomaiset: Kiinassa kuukauden sisään lähes 60 000 koronakuolemaa
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009327312.html
Maa julkaisi ensimmäistä kertaa tilastoja koronaan liittyvistä kuolemantapauksista sen jälkeen, kun se höllensi tiukkoja koronarajoituksiaan.
Todella vähän kuolleita Kiinassa. Ei mitenkään auta liikakansoitusongelmaan. Enemmän pitäisi koronan tappaa kiinalaisia ja muita.
Siis kuukaudessa, ei viikossa..
Rokotteilla tähän iloon on nyt päästy. Terveysviranomaiset riemuitsevat rokotteiden aikaansaamasta kaaoksesta. Mitäpä muuta keinoa meillä olisi kuin pahentaa tilannetta rokotteilla. Virallisopin mukaan piikityksillä ei vielä koskaan olla epäonnistuttu. Kaikkeen pahaan oloon tarjotaan ensimmäiseksi ja viimeiseksikin rokotteita. Eikä kritiikkiä tulla hyväksymään.
Mutta. Mutta joskus se on pakko perääntyä ja myöntää tappiot. Rokotetappiot ja antaa periksi huuhaalle.
Itsensä pettäminen on mieluista puuhaa lääketieteessä ja terveydenhoidossa.
Rokotuskattavuuden nosto takaa ongelmien säilymisen. Mutta muutakaan keinoa maamme viranomaiset eivät tunnusta. Rokotteet ovat paras tapa pitää virukset toiminnassa ihmisten immunologian heikentyessä. Kaikentyyppiset virukset saadaan parhaiten elvytettyä juuri rokottamisilla.
Nyt puhutaan lähes yksinomaan korona- ja influenssarokotteista, vaikka onhan meillä valtaisa skaala muitakin rokotteita heikentämässä immuunivastettamme. Rokotteiden yhteisvaikutus on erittäin merkittävä tekijä ihmisten sairastumisissa ja autoimmuunisairauksien yleistymisissä.
Sairauksien väheneminen tietäisi tiettyjen liiketoimien katastrofia. Siksi kriittistä keskustelua maassammekaan ei voida sallia. Kriittisyys nykytoimia kohtaan tulkitaan huuhaaksi ja siksi syöpäsairaudet tahdotaan pitää vähintäänkin entisellä tasolla ja mieluummin nousujohteisina, kuten on jo tapahtunutkin. Sairaudet palvelevat tiettyjä liiketoimia, minkä vuoksi niistä ei voida luopua.
No Kiinassa kuolee noin 60000 / päivässä koronaan joka tarkoitaa noin 1,8 miljoonaa kuollutta kuukaudessa asiasta uutisoi MTV3 klo 19 uutiset eilen.
Kiinassa 60 000 kuussa ja suomessa 180 000 kuussa jos asia suhteutetaan väkimäärään.
Laskepa milloin tulee se päivä, jolloin kiinalaiset loppuvat maailmasta? Sen luulisi olevan helppoa, kun tiedät kuinka paljon heitä kuolee päivässä. Ei taida mennä montaakaan kuukautta kun maapallolta on kaikki kiinalaiset kuolleet koronaan?
ihmiset on vietäviä, tarjotaan lisää lisä rokotteita jotta rokotukset jatkuisi.,
Väite: "Jos rokotteita ei olisi koskaan tullut niin koronaan kuolleiden määrä olisi moninkertainen."
Niin toiset väittävät, vai onko näin? Mm. 2022 kesäkuukausina koronakuolemia oli 10-20 kertaa enemmän kuin viime vuonna 2021 vastaavina kesäkuukausina ja mm. lokakuussa 2022 koronakuolemia oli yli 6 kertaa enemmän kuin lokakuussa 2021. Ylikuolleisuuden kasvu antaa olettaa, että koronakuolleisuus on kasvanut tätäkin enemmän vuonna 2022. Olisiko koronaan ilman rokotteita kuollut sen enempää, kun pääosa kuolleista on rokotettuja? Pääosin ikäihmisiä, monisairaita ja muita riskiryhmäläisiä, mutta hehän koronaan kuolivat pääasiassa myös ennen koronarokotteita? Osa rokottamattomista kuolleistakin on niitä riskiryhmäläisiä, joita huonon kunnon tai sairauden takia ei ole edes voitu rokottaa. Tunnen itsekin mm. 45-vuotiaan munuaissairaan, jota ei ole rokotettu tästä sairaudesta johtuen. Hän tosin selvinnyt myös koronasta, koska työkykyinen, mutta entäs huonokuntoiset?
Huomatkaa, että nuo suuret luvut ovat thl:n uusilla tiukoilla kriteereillä.
Vanhoilla kriteereillä luvut olisivat vielä paljon isommat.
Koronasta vaan ei puhuta enää.
Selkeä salaliitto! Mahtavaa kun huomasit. Olet kyllä terävä tyyppi, sinua ei huijata!
>Koronavirusinfektio hengitystieoireiden lisäksi aktivoi kehossa hyytymisjärjestelmää. Ne ihmiset, joilla on jo ollut tulppia ja muita sydän- ja verisuonisairauksia ovat riskiryhmässä siinä missä pitkäaikaissairaat, ikäihmiset, immuunipuutteiset, ylilihavat, tupakoitsijat ja keuhkosairaatkin. Jos rokotteita ei olisi saatu niin kuinka moni edellä mainituista olisi hengissä sairastuttuaan koronaan. Korona kohtelee muitakin kaltoin kun vain niitä yli 80 vuotiaita ja sitä ei tule unohtaa.
Kuinka moni menehtynyt mRNA-piikkien elimistössä koodaaman piikkiproteiinin aiheuttaessa verisuonten sisäpinnan ACE2-reseptoreihin sitoutuessaan samat tulehdusteaktion tukokset, kuten myös muissa sisäelimissä mm. suolistossa, jossa on erityisesti paljon ACE2 reseptoreja?
Covid ei lievene eikä vuotavat rokotteet suojaa, joten 3 vuotta yhtämittaista epidemiaa kesät-talvet on vasta alkua.
Ketään ei enää kiinnosta vaikka 100 000 kuolisi Suomessa koronaan. Nyt höpötetään vain Ukrainasta. Ja sähkön hinnasta.