niinhän siinä sitten kävi 15 kesäisenä menin ja rakastuin varattuun aikuiseen mieheen (hän silloin 28), ihailin häntä kaukaa, satuimme samoihin pirskeisiin ja HÄN teki aloitteen...suutelimme ja jotain kähmimme. muutaman mutkan kautta aloitimme seksisuhteen, menetin neitsyyteni tälle tollolle.
aikani mietiskelin tätä meidän suhdetta, halusin lopettaa, kerroin siitä hänelle, mutta ei, hän väitti että jättää nykyisensä ja haluaa vain minut, ei vain tiedä kuinka jättäisi nykyisensä loukkaamatta tätä...
aikaa kului ja kului...minä lapsellisesti uskoin häntä ja odotin...katsoin niin läheltä kuinka mies pettää naistaan...näin jälkeenpäin ajateltuna minua myös, ainakin huijasi "lasta" perusteellisesti.
sitten tapasin mieheni, jätin tämän varatun ukon joka minua oli jo ehtinyt kusettaa lähes 2,5vuotta...
tutustuimme ja aloimme seurustella, olemme hyvin läheisiä ja rakastamme toisiamme todella paljon...jotakin vain on välissämme...en voi koskaan todella luottaa häneen vaan uskon että hän pettää minua, enkä minä sokea huomaa sitä vaikka kuinka yrittäisin kytätä ja vahtia häntä.
jollakin kierolla tapaa ajattelin että minäpä petän miestäni ihan vaan varalta, koska hän todennäköisesti tekee sitä samaa minulle, tai ainakin joskus tulee tekemään...että olisi jotenkin helpompaa antaa anteeksi jos minä olen myöskin häntä pettänyt...onneksi näin en kuitenkaan tehnyt. mutta luota en enää koskaan kehenkään...en osaa tai tiedä miten.
aikani mietiskelin tätä meidän suhdetta, halusin lopettaa, kerroin siitä hänelle, mutta ei, hän väitti että jättää nykyisensä ja haluaa vain minut, ei vain tiedä kuinka jättäisi nykyisensä loukkaamatta tätä...
aikaa kului ja kului...minä lapsellisesti uskoin häntä ja odotin...katsoin niin läheltä kuinka mies pettää naistaan...näin jälkeenpäin ajateltuna minua myös, ainakin huijasi "lasta" perusteellisesti.
sitten tapasin mieheni, jätin tämän varatun ukon joka minua oli jo ehtinyt kusettaa lähes 2,5vuotta...
tutustuimme ja aloimme seurustella, olemme hyvin läheisiä ja rakastamme toisiamme todella paljon...jotakin vain on välissämme...en voi koskaan todella luottaa häneen vaan uskon että hän pettää minua, enkä minä sokea huomaa sitä vaikka kuinka yrittäisin kytätä ja vahtia häntä.
jollakin kierolla tapaa ajattelin että minäpä petän miestäni ihan vaan varalta, koska hän todennäköisesti tekee sitä samaa minulle, tai ainakin joskus tulee tekemään...että olisi jotenkin helpompaa antaa anteeksi jos minä olen myöskin häntä pettänyt...onneksi näin en kuitenkaan tehnyt. mutta luota en enää koskaan kehenkään...en osaa tai tiedä miten.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuttu tunne tuo luottamuksen puute,itse olen sentään saanut vaimoke/tyttöystävät kiinni,osan itse teossa,joku on itse avoimesti kertonutkin mitä arvostan suuresti.Tuntuu vain kurjalta/hullunkuriselta ajatukset pyörivät liian usein toisen menemisissä,pettämisissä.Kuin kaikki luotto olisi aivopesty pois,hmmm.Ja samat ajatukset petän "varmuuden vuoksi"ettei sattuisi liikaa toisen kärvähdettyä.Karmeata huomata olevansa itse "pettäjä"vain kohentaakseen omaa mielentilaansa.Itse suhtaudun suurin varauksin,odotuksin uusiin suhteisiin, liiankin kärkevästi.Se tietää vain rukkasia nykyisin.
Ja ymmärrän tämän täysin.Saadappa takaisin luotto
,kyky ymmärtää toistakin,toisen ajatusmaailmaa y.m
Vaan liian usein piru pistää "miettimään" ja taas se oravanpyörä alkaa.
Liian usein pettänyt/petetty .Ehkä olen ansainnut tämän.
kuinkahan lapset sais ymmärtämään,että aikuisten leikkeihin ei pitäs liian aikasin lähteä.28 vuotias 15 vuotiaan kanssa kertoo kyllä,että 28 vuotiaanakaan ei välttämättä ole kovin koekealla tasolla.
Mulla samantapainen tilanne...paitsi että vuosi siitä kun aloimme tapailemaan tämän varatun miehen kanssa..hän erosi...vaimonsa sai tietää jo aiemmin minusta..mutta ei miheltä itseltään...ja loppujen lopuksi minä kai tavallaan "painostin" miehen eroamaan...siis sanoin eräs kaunis päivä että nytten enää kestä tätä...kuukauden sisällä hänellä oltava oma asunto ja eropaprut viety, tai minä katoan elämästään...itse saa valita mitä haluaa.Hän teki näin.hänkin oli kauan vakuutellut minulle eroavansa, sillä en todellakaan ollut hänen ensimmäinen sivusuhteensa..jopa siihen aikaan kun hän oli naimisissa, tapaili minua...hän faxaili myös parille muulle tytölle..ja toisen kans ainakin kävi oluella...muusta en niin tiedä....
Tuosta on nyt kaksi vuotta..ja puolitoista vuotta olemme yhdessä asuneet...
olen onneton...olen ollut miltei koko ajan..
en luota, en pysty uskomaan mihinkään hänen sanomaansa...olen koko ajan varma että hän pelaa muidenkin kanssa...hän on nimittäin jäänyt pikku valheistaan kiinni, vakuuttanaut käsi sydämellä puhuvansa totta, ja koko ajan olen tiennyt hänen sillä hetkellä valehtelevan.Miten voisin enää luottaa?
Hän ei muutenkaan ole mikään kohtelias tai naista arvostava mies...
ei hän välitä jos itken..jos hän haukkuu..jos hän haluaa minullekin vttumaisen olon kun itselläänkin on...ei helli kun kaipaan sitä..ei auta kotihommissa..suuttuu ja saan huudot jos erehdyn pyytämään apua...hän on laiska..
haluan päästä irti tästä...
ja aina kun olen melkein lähtöpisteessä...hän alkaa ihanaksi....ihan kuin minulla pelattaisiin..
en vain osaa päästää irti....olen kuin riippuvainen hänestä..tai niin olenkin.
Mutta silti olen järjestänyt asioita että pääsisin muuttamaan ensi syksynä muualle...
olet tämän kanssa kimpassa, joka petti taannoin naistaan sinun kanssaan? en minäkään luottaisi...
minulla on toinen mies, en siis ole sen saman miehen kanssa, joka petti omaa avokkiaan...silloin en ainakaan luottaisi tippaakaan! hankalaa kun en kuitenkaan osaa luottaa enää varmasti koskaan kehenkään...eipä siihen paljoa tarvittu...