rutto. Ruttobasillia on kaikilla mantereilla ja nyt on alkanut löytymään antibioottiresistenttejä ruttobakteerikantoja. Sotien vitsauksena on ruttoa ennenkin ollut ja voi vastakin olla.
Palaavatko historian suuret vitsaukset kuten
Anonyymi-ap
9247
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Taudit voivat lähteä leviämään myös lämmenneiltä arktisilla alueilta.
isorokkoviruksen jäämiä on löydetty Siperiasta, kun ikirouta on sulanut ja satoja vuosia sitten rokkoon kuolleiden ihmisten ruumiita on tullut esiin.
Kun tulee sotaa, nälkää ja kaaosta niin siiitä ne lähtee. Lännessä ei ole juurikaan omaa lääketuotantoa enää, lähes kaikki on Intian ja Kiinan varassa.
Juuh, ja mitä vähän vielä on säilytetty niin raaka-aineet tulevat näistä kahdesta maasta. Siksipä Kiinaakaan ei parane enää suututtaa.
Sodan laajeneminen, kansainvaellus Eurooppaan ja luonnon meneminen sekaisi tuovat ruton takaisin.
Kunhan lähi vuosina suuri sota on romuttanut Euroopan tulevat perässä kulkutaudit ja nälänhätä.
Tuoko kohta alkava suursota ruton ja nälän Eurooppaankin.
Ainova toivomme on,että kehttyvä geeniteknologia tuottaa uudenlaisia täsmälääkkeitä laajalla alueella!Muuten vanhat vitsaukset kuten rutto,keuhkotauti,polio jne palaavat!
Ainakin vitsaus nimeltä Stalin on palannut Putinin hahmossa.