Kenen siivellä elät?

Anonyymi-ap

Kaikkien ihmisten Suomessa pitää ottaa itse vastuu omasta elämästä eikä olla loiseläjänä yhteiskunnan tukien varassa. Tämä pitää tehdä selväksi myös Suomeen muualta muuttaneille. Rahaa ei pidä lahjoittaa kenellekään ilman velvoitetta työhön.
Sairaat, vanhukset ja lapset ovat eri asia. Heistä yhteiskunnan tulee pitää hyvää huolta.
Voimassa oleva Raamatun opetus:
"Jo silloin, kun olimme luonanne, määräsimme, että jos joku ei halua tehdä työtä, älköön myöskään syökö. Olemme näet kuulleet, että muutamat teidän joukostanne vaeltavat kurittomasti, eivät tee työtä vaan touhuavat turhia. Sellaisia käskemme ja kehotamme Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa tekemään työtä kaikessa hiljaisuudessa ja syömään omaa leipäänsä." 2 Tess. 3:10-12.

Kiinnostaako Raamatun opetus?

158

694

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen ihmetellyt, millä Jeesuksen opetuslapset ja hänen mukanaan kulkevt ihmisjoukot elivät. Kiersivätkö he jatkuvasti vai tekikö jokainen työtä kotonaan elantonsa eteen välillä ja sitten tekivät yhdessä matkoja levittäen Jeesuksen sanomaa ihmisille. Tiedän kyllä kala-leipä-ihmeteon, mutta tuskin Jeesus päivästä toiseen ihmeitä tehden joukon elätti. Kulkivatko he talosta taloon saaden sieltä ruokansa vai oliko kulkijoiden joukossa varakkaita, jotka tarjosivat.
      Kyllä aihe kiinnostaa aidosti, toivottavasti ketjua ei sotketa epäasiallisuuksilla.

      • Anonyymi

        Paavali oli teltantekijä. Useat opetuslapsista olivat kalastajia. Matteus oli veronkantaja ennen uskoon tuloaan. Luukas oli lääkäri. Hyödyllisiä taitoja saarnamatkoillakin, paitsi tuo veronkanto.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli teltantekijä. Useat opetuslapsista olivat kalastajia. Matteus oli veronkantaja ennen uskoon tuloaan. Luukas oli lääkäri. Hyödyllisiä taitoja saarnamatkoillakin, paitsi tuo veronkanto.

        Tuo teltantekijän titteli kummastuttaa varakkaan roomalaisperheen vesalla ja rabbilla, joka oli varakkaalta perheeltään saanut maineikkaan Gamaliel vanhemman koulutuksen, ja johti Suuren juutalaisneuvoston johdossa Jeesuksen sekä tämän oppilaiden surmaamisia?! Liekö tuulesta temmattu titteli peittämään taustoja?? Vai onko normaalia kuuluisan, varakkaan rabbin olla samalla teltatekijä?

      • "Kulkivatko he talosta taloon saaden sieltä ruokansa vai oliko kulkijoiden joukossa varakkaita, jotka tarjosivat."

        Kyllä vain he näin tekivät.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Kulkivatko he talosta taloon saaden sieltä ruokansa vai oliko kulkijoiden joukossa varakkaita, jotka tarjosivat."

        Kyllä vain he näin tekivät.

        Eivät tehneet. Heillä oli myös siviiliammatit.

      • "Kulkivatko he talosta taloon saaden sieltä ruokansa vai oliko kulkijoiden joukossa varakkaita, jotka tarjosivat."

        Heillä oli varakkaita mesenaatteja eli tukijoita, mutta myös muut antoivat heille ruokaa sekä vaatteita.

      • Anonyymi

        Me elämämme nykyaikaa täällä ja kehitys on kulkenut eteenpäin kuten on sähköt ja autot on vesijohdot ja painotalot koneet lentokoneet emme voi palata enää sinne tuhansia vuosia vanhoihin asioihin. Te jotka varastitte köyhien rahoilla ostettua palauttakaa tai korvatkaa ne rahalla. Köyhiltä varastaminen on suurimpia syntejä älä varasta Mooses !

      • Anonyymi

        Etkö voi itse lukea Raamatusta miten mitäkin autettiin tai mitä kukakin teki. Nehän tapahtui jo 2000 vuotta sitten tai mitä ammatteja nyt kelläkin oli mutta entä kuollut mohametti kuka hänet elätti sitten mistä sai rahaa ruokaa entä sitten Mooses ja Abraham.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo teltantekijän titteli kummastuttaa varakkaan roomalaisperheen vesalla ja rabbilla, joka oli varakkaalta perheeltään saanut maineikkaan Gamaliel vanhemman koulutuksen, ja johti Suuren juutalaisneuvoston johdossa Jeesuksen sekä tämän oppilaiden surmaamisia?! Liekö tuulesta temmattu titteli peittämään taustoja?? Vai onko normaalia kuuluisan, varakkaan rabbin olla samalla teltatekijä?

        BEDUIINIEN TELTTPJA SAHARASSA NYTKIN ON.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Kulkivatko he talosta taloon saaden sieltä ruokansa vai oliko kulkijoiden joukossa varakkaita, jotka tarjosivat."

        Kyllä vain he näin tekivät.

        kulkivat talosta taloon ja vain röyhtäilivät 🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Kulkivatko he talosta taloon saaden sieltä ruokansa vai oliko kulkijoiden joukossa varakkaita, jotka tarjosivat."

        Heillä oli varakkaita mesenaatteja eli tukijoita, mutta myös muut antoivat heille ruokaa sekä vaatteita.

        Muiden muassa Magdalan Marian ja Johanna-nimisen naisen kerrotaan rahoittaneen omista varoistaan toimintaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli teltantekijä. Useat opetuslapsista olivat kalastajia. Matteus oli veronkantaja ennen uskoon tuloaan. Luukas oli lääkäri. Hyödyllisiä taitoja saarnamatkoillakin, paitsi tuo veronkanto.

        Ei ole varmaa tietoa Luukaksesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        BEDUIINIEN TELTTPJA SAHARASSA NYTKIN ON.

        Miten siellä hellareissa vapareissa ja synagogalla on noin paljon vammaisia ja työttömiä tätä on syytä miettiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muiden muassa Magdalan Marian ja Johanna-nimisen naisen kerrotaan rahoittaneen omista varoistaan toimintaa.

        Oletteko kirjaston koneella vai nettibaarissa meidän verorahoilla? Saiko synnyttäjäsi lapsilisät meidän verorahoilla. Kävitkö koulua meidän verovaroin.

      • Anonyymi

        Mistähän ne RABBIT sai elatuksen olisko kerjännyt entä nykyään miten on synagoga. Entä imaamit käykö kerjuulla.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Kulkivatko he talosta taloon saaden sieltä ruokansa vai oliko kulkijoiden joukossa varakkaita, jotka tarjosivat."

        Heillä oli varakkaita mesenaatteja eli tukijoita, mutta myös muut antoivat heille ruokaa sekä vaatteita.

        Mooses laki älä tapa. Joka tappaa ihmisen tulee itse tapetuksi. Mooses.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole varmaa tietoa Luukaksesta.

        Maalit elää meidän verorahoilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Maalit elää meidän verorahoilla.

        Muslimit meidän verorahoilla käy terveysasemalla koulua nostaa tukia. YK saisi maksaa meille tämän takaisin.

      • Anonyymi

        Kurjaa mut ehkä voisit aloittaa sen lukemisen ihan itse mitä niiltä ajoilta nyt on historiaan jäänyt kirjoituksia sen ajan tapahtumista siellä. Hyvä se on lukea itse ettei tarvi kysellä tyhmiä. Siihen aikaan kun ei ollut autoja oli hevoset aasit ja kamelit et mieti tätä ensin ja kun katsot karttaa huomaat että meren rannalla ollaan tessalonikassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli teltantekijä. Useat opetuslapsista olivat kalastajia. Matteus oli veronkantaja ennen uskoon tuloaan. Luukas oli lääkäri. Hyödyllisiä taitoja saarnamatkoillakin, paitsi tuo veronkanto.

        Jeesus toki sanoi Martta Martta moninaisia sinä murehdit mutta vain yksi on tarpeen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät tehneet. Heillä oli myös siviiliammatit.

        Oli han heillä ammatit siihenkin aikaan jo ja Jeesus myös sijoitti opetuslasten rahaa menkää ostamaan heille syötävää tai ensi opetuslasten leivät että riitti kaikille tai neuvoi mistään nousee enemmän kalaa grillattavaksi.Martta teki ruokaa vai ajattelette jo te ettei siihen aikaan kukaan syönyt mitään siellä trooppisessa hedelmien alueella? Viikunoita ainakin on ollut.

      • Anonyymi

        Otas tosta lennot sinne ihmemaahan missä Jeesus opetti ja huomaat että siellä kasvaa hedelmiä ja kasviksia lehmää lammasta perunaa omenaa appelsiinia hunajaa ja kalaa on myynnissä ja leivoksia.Ettet noin tyhmältä vaikuttaisi voit vilkaista karttaa ja lämpötiloja siellä alueella myös Kreikassa. Mitähän ne nytkin siellä mahtaa syödä niin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paavali oli teltantekijä. Useat opetuslapsista olivat kalastajia. Matteus oli veronkantaja ennen uskoon tuloaan. Luukas oli lääkäri. Hyödyllisiä taitoja saarnamatkoillakin, paitsi tuo veronkanto.

        Tullissa oli tullimies ja kalastajia myös paljon muita ammatteja oli jo siihen aikaan.Siihen aikaan vielä ei osattu PURKITTAA tonnikalaa mutta kalaa oli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo teltantekijän titteli kummastuttaa varakkaan roomalaisperheen vesalla ja rabbilla, joka oli varakkaalta perheeltään saanut maineikkaan Gamaliel vanhemman koulutuksen, ja johti Suuren juutalaisneuvoston johdossa Jeesuksen sekä tämän oppilaiden surmaamisia?! Liekö tuulesta temmattu titteli peittämään taustoja?? Vai onko normaalia kuuluisan, varakkaan rabbin olla samalla teltatekijä?

        Tankeilla on viinabaareja kasinoita älä nyt tyhmäksi rupea

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tankeilla on viinabaareja kasinoita älä nyt tyhmäksi rupea

        Rabbeilla on myös huijattua varastettua huorin tekemistä naisten syrjintää

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Kulkivatko he talosta taloon saaden sieltä ruokansa vai oliko kulkijoiden joukossa varakkaita, jotka tarjosivat."

        Heillä oli varakkaita mesenaatteja eli tukijoita, mutta myös muut antoivat heille ruokaa sekä vaatteita.

        Heikki Hursteja oli jo silloin

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        "Kulkivatko he talosta taloon saaden sieltä ruokansa vai oliko kulkijoiden joukossa varakkaita, jotka tarjosivat."

        Kyllä vain he näin tekivät.

        eh.. eli elivät yhteiskunnan tukien varassa työtä tekemättä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muslimit meidän verorahoilla käy terveysasemalla koulua nostaa tukia. YK saisi maksaa meille tämän takaisin.

        ihan hirveetä. mutta kauheeta.

    • Anonyymi

      Olen omistavaa luokkaa oleva yrittäjä. Kristitty valkoinen heteromies, lihaa syövä. Elän ja vaurastun duunarin selkänahasta revityllä arvon nousulla. Työttömät ja pieneläkeläiset kantavat myös kortensa kekoon osakesalkkuuni.

      Maailma on kaunis.

      • Anonyymi

        tässä loisimisessasi tukenasi on kirkko, supo, poliisi ja armeija verovaroin tukemassa tätä almuyrittäjyyttäsi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tässä loisimisessasi tukenasi on kirkko, supo, poliisi ja armeija verovaroin tukemassa tätä almuyrittäjyyttäsi.

        Basaari kauppias varmaan kyselee !

      • Anonyymi

        Keep smile!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        tässä loisimisessasi tukenasi on kirkko, supo, poliisi ja armeija verovaroin tukemassa tätä almuyrittäjyyttäsi.

        Luetaanko 2000 vuotta vanha texti mikä selittää vähän veroasiaa roomalaiskirje 13 luku heti alusta luetaan siitä niin saa tolle vero asialle vähän selitystä.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kantikkaissa rakennuksissa on pyöreä katto kun pyöreissä on koppi. Aika hassua.

      • Anonyymi

        Sipulikirkko on ortodoksikirkko

      • Anonyymi

        YouTube no longer slaves Jack Williams

    • Anonyymi

      Ei Jeesuksen ja opetuslasten elämä perustunut ihmeisiin. Hehän esim. kulkivat sapattina viljavainion ohi ottaen siitä tähkäpäitä syöden ne. Mistä fariseukset syyttivät heitä sapatinrikkojiksi. He söivät ja nukkuivat kuten ihmiset yleensä tekevät.

      Se, että Jeesus ruokki viidella kalalla ja leivällä kansanjoukon johtui siitä että hän näki opetuslapsissa epäuskoa. He pyysivät että Jeesus päästää kansanjoukon koteihinsa syömään. Jos mannaa olisi satanut taivaasta koko ajan, niin miksi opetuslapset olisivat olleet epäuskoisia. He olisivat vain pyytäneet sitä Jeesukselta vähän tavallista enemmän kuin on niin paljon juhlavieraita. Jeesus osoitti ruokkimalla kansanjoukon opetuslapsten epäuskoa.

      Jeesushan antaa ohjeen ettei pidä ottaa kovin paljon mukaan matkalla ja taloon tullessa toivotetaan siunauksia, mutta jos siellä ei toivoteta tervetulleeksi niin mennään toiseen taloon. Heidän elämänsä perustui siihen että ihmiset ottivat heidät vastaan ja oiivat alttiita kuulemaan. Ei ihmeiden tekeminen ollut se uskon juttu, vaan se että ihmiset tulivat tuntemaan sen Hengen mikä Kristuksessa ja sanomassa vaikutti ja hylkäisivät sen farisealaisen uskon jossa sapattin rikkominen on kuolettava rikos. Ei Jeesus saarnannut jumalattomille ihmisille juurikaan, vaan hän eli ja kiihkouskovien juutalaisten keskellä. Hänen sanomansa oli vain erilainen kuin lainkiihkoisten fariseusten.

      • Anonyymi

        Jumalan poika ; varkaat murhaajat ei pelastu

      • Anonyymi

        Synagogilla on erilainen rakennustyyli kuin moskeijoissa. Ala nyt miettiä mistä ne on rahansa saaneet.

    • Anonyymi

      Sano se noille elätettäville jotka makaa kaiket päivät ns.pakolaiset,ei päivän työtä tehä.

      • Anonyymi

        Pakolaiset yöllä liikkuu lähiöissä yöllä yöllä yöllä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pakolaiset yöllä liikkuu lähiöissä yöllä yöllä yöllä

        Mohametti syö yöllä ram Jumalan kanssa.

    • Anonyymi

      TÄMÄ ON ENEMPI SANNA MARINILLE.
      40 MILJARDIA OTTI LISÄVELKAA JA KOROT OVAT VUODESSA 2,4 MILJARDIA.
      MAHTAISI JATKAA JA AJAA SUOMEN KONKURSSIIN.
      VÄHÄN SILTÄ NÄYTTÄÄ, ETTÄ MYÖS KANSALAISET OLISIVA MYÖS KONKURSSISSA JA PERSEAUKIISIA. ......EIVÄT VAAN ILKEÄ TUNNUSTAA,

      • Anonyymi

        Ei sen väliä, Suomi on virallisesti rekisteröity yritys jonka EU omistaa, konkurssi koskee EU:ta, ja koitapa tutkia, että ketä kaikkia sieltä avustetaan. Siinä sitä vasta on ihmettelemistä..

        Toisaalta EU:lla on EKP:ssä oma rahanpainokone. Mistä kuvittelet syntyvän jatkuvadti miljardöörejä ja rahan lisääntyvän?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toisaalta EU:lla on EKP:ssä oma rahanpainokone. Mistä kuvittelet syntyvän jatkuvadti miljardöörejä ja rahan lisääntyvän?

        no kerro sinä

      • Ja tuosta lisävelasta oppositio allekirjoitti 95 prosenttia. Mihin te aina unohdatte tämän? Ynnä minne unohtuu se, että korkoa maksetaan myös siitä lainasta, joka oli voimassa jo ennen kuin Marinista tuli edes kansanedustaja. On teillä "pimeät" nuo teidän laskutapanne...

      • Anonyymi

        Täytyy elättää kaikki Afrikan pakolaiset se maksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sen väliä, Suomi on virallisesti rekisteröity yritys jonka EU omistaa, konkurssi koskee EU:ta, ja koitapa tutkia, että ketä kaikkia sieltä avustetaan. Siinä sitä vasta on ihmettelemistä..

        Unionin avustukset kuuluu unionin sisäiseen turvallisuuteen vapauteen terveyden hoitoon ja juomaveden puhdistukseen sekä täällä asuvien perustuloon asumiskuluihin ja liikuntaan kouluihin eikä mihinkään huijauksiin unionin ulkopuolelle siellä on heillä omat tuet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sen väliä, Suomi on virallisesti rekisteröity yritys jonka EU omistaa, konkurssi koskee EU:ta, ja koitapa tutkia, että ketä kaikkia sieltä avustetaan. Siinä sitä vasta on ihmettelemistä..

        Riippuu uskonnosta mitä niissä opetetaan

    • Anonyymi

      Maallinen mammonasta huolehtiminen on jumalattomien pölvästien ongelma. Jeesus sanoi ettei siitä pidä huolehtia, vaan kyllä Jumala pitää huolen omistaan, jos kerran saa kedon kukkaset kukkimaan ja tarjoaa linnuille pesät. Hän vielä lisäsi että miten sinä epäuskoinen murehtimisella lisäät ikääsi kynänäränkään vertaa.

      Rahahuolet ovat epäuskoisten höpinöitä.

      • Anonyymi

        Raamattu kieltää varastamisen koron kiskonnan ja väärentämisen. Nythän kiskotaan korkoja ja ylisuuria vuokria hintoja veroja.

    • ”Kaikkien ihmisten Suomessa pitää ottaa itse vastuu omasta elämästä eikä olla loiseläjänä yhteiskunnan tukien varassa.”

      Mielestäni pahimpia loiseläjiä ovat ne, jotka nauttivat toisten työn tuloksista tekemättä itse mitään, eli sijoitustuotoilla elävät.

      Nyt köyhistä halutaan tehdä ”loisia”, ikään kuin he eivät olisi enää ihmisiäkään. Näin saada ”oikeus” kohdella heitä mielivaltaisesti ja halventavasti.

      Epäoikeudenmukaisuus syntyy suurista tuloeroista sekä elinolosuhteiden huonontamisesta.

      Oikeastaan tuo ”vastuunottaminen” on varsin epämääräinen ilmaisu. Ikään kuin saisimme jättää heitelle kaikki ne, jotka eivät pärjää elämässä yhtä hyvin kuin itse.

      • Anonyymi

        Suomessa on sitten pari mijoonaa jotka eivät pärjää elämässä.

      • Anonyymi

        Enemmänhän ne ovat ”loiseläjiä”, jotka päättävät elää yhteiskunnan tukien varassa tekemättä mitään, vaikka pystyisivät, kuin he, jotka eivät tee työtä, mutta tulevat varallisuuttaan omillaan toimeen. Sijoitusvarallisuuskin on voitu hankkia omalla työllä. Riippuu sijoituksista, mutta niistäkin on vaivansa ja niihin voi liittyä riskejä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        ”Enemmänhän ne ovat ”loiseläjiä”, jotka päättävät elää yhteiskunnan tukien varassa tekemättä mitään, vaikka pystyisivät…”

        Jotka ”päättävät” elää? Olen tavannut satoja ihmisiä, jotka ovat olleet työttömiä. Heistä ehkä 1% on ollut sellaisia ”elämäntapaintiaaneja”, jotka eivät muunlaista elämään haluakkaan. He siis elävät köyhyydessä, elävät yhteiskunnan marginaalissa monin tavoin. Ovat yleensä aika nuoria. Montaa vuotta suurin osa heistä ei tuota jaksa, joten kyllä he lopulta kouluttautuvat johonkin ammattiin ja pääsevät töihin.

        Muutamia esimerkkejä. Täysin ammattitaidoton nainen, joka synnytti 7 lasta useammalle miehelle. Hän siis eli yksinhuoltajan tuilla ja lapsilisillä. Lopulta vuosien päästä lapset otettiin huostaan ja nainen alkoholisoitui pahasti ja kuoli sairauksiin.
        Nuori mies, joka ei päässyt opiskelemaan ja masentui. Hän eli huonossa asunnossa ja alkoi viettämään ”hippielämää”. Roskikset ja kirpparit olivat hänen ostospaikkojaan. Kului noin 10 vuotta, kun tapasin hänet, hän oli kyllästynyt tuohon elämään (jota viranomaiset kontrolloivat monella tapaa) ja viimein sai työpaikan raksoilla. Sai oppisopimukset ja vakityöpaikan.

        ”…kuin he, jotka eivät tee työtä, mutta tulevat varallisuuttaan omillaan toimeen. Sijoitusvarallisuuskin on voitu hankkia omalla työllä.”

        :D Sijoituksia ei pysty tekemään, ellei ole sitä varallisuutta. Silloin saa lainaa, millä ostaa osakkeita jne. tai kuten useimmat, saavat perintönä suuria sumia. Tämän tulomuodon eteen ei siis tarvitse tehdä yhtään mitään.

        Jos ottaa riskejä siinä, mitä osakkeita ostaa jne., on se todella pieni riski siitä, että joutuu asumaan kadulla tai hakemaan ruokakasseja.

      • Anonyymi

        Entä nää huumekuskit sitten . Kuka ne elättää muu kuin rikoksen uhrit joihin piikitetty.Jotka varastaa saadakseen lisää aineita.Huumemyyjät ajaa usein varastettua rekkaa autoa pyörää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa on sitten pari mijoonaa jotka eivät pärjää elämässä.

        Somali saanut tukirahaa vaatteisiin ja astioihin ei tiedetä että salainen olisi saanut koskaan. Samoin he on saanut matkarahaa Somaliaan kun taas suomalaiset ei saa ulkomaan matkarahaa sukulaisiin jos ne on suomalaisia. Sopii miettiä rasismia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Entä nää huumekuskit sitten . Kuka ne elättää muu kuin rikoksen uhrit joihin piikitetty.Jotka varastaa saadakseen lisää aineita.Huumemyyjät ajaa usein varastettua rekkaa autoa pyörää.

        Raiskaajan kuuluu maksaa kulut ja korvata vanhemmille.

    • Anonyymi

      Olen sairaseläkkeellä saan 1750e vaikka en tee mitään. Olen etsinyt työtä sitä saamatta koska olen 55 vuotias minulle ei anneta mitään arvoa työmarkkinoilla koska olen vanhus. Asia ei aina ole niin että haluaa vain elää sosiaaliturvalla!

      • Suurin osa ei todellakaan halua elää erilaisten tukien varassa. Etenkin toimeentulotuki on sellainen, että silloin viedään ihmiseltä itsenäisyys pois.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Suurin osa ei todellakaan halua elää erilaisten tukien varassa. Etenkin toimeentulotuki on sellainen, että silloin viedään ihmiseltä itsenäisyys pois.

        Höpöhöpö! Mikä vapaus?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Höpöhöpö! Mikä vapaus?

        Huomaan ettet ole koskaan ollut viranomaisten kontrollin alla.

      • Anonyymi

        Kontulassa näitä 6 lasta eri miehille helluntaiseurakunnassa.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Matteus 23

    • Tuli tässä mieleen, että ns. "kotirouvat" elävät myös miestensä siivellä.

      • Anonyymi

        jos elättäjällä on niin ruhtinaalliset tulot ?

    • Anonyymi

      Ainoa keino lopettaa subventoimasta siivellä eloa, on totalitaarinen kommunismi, jossa kaikille taataan koulutus, asunto, työpaikka ja kaikkien kulujen kattaminen. Neuvostoliitossa oli jotain yritystä tuohon suuntaan Pohjois-Koreassa se on hyvässä käytössä. Sitäkö ajat oikeasti?

      Niin kauan kuin eletään demokraattisessa markkinataloudessa, niin vain osa ihmisitä kykenee saamaan sellaista työtä, jolla voi elättää itsensä alueella, jossa on työpaikkoja.

      • Anonyymi

        Kulujen kattaminen tarkoittaa jonkun muun ihmisen tekemää työtä, jolla työllä tarjotaan kyvyttömälle palveluita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kulujen kattaminen tarkoittaa jonkun muun ihmisen tekemää työtä, jolla työllä tarjotaan kyvyttömälle palveluita.

        Niin, tai kyvyttömälle ja haluttomalle ...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, tai kyvyttömälle ja haluttomalle ...

        Juuri tuon takia kommunismi ei tule koskaan toimimaan, koska ihmisten pitäisi vapaasta tahdostaan tehdä toisten hyväksi työtä. Nykyisin kommunismissa pakotetaan ihmiset tekemään työtä ja se onkin sen järjestelmän ainoa mahdollisuus pysyä pystyssä. Ja pakottaminen työhön johtaa muuhunkin pakkovallan käyttämiseen, mikä lopulta johtaa kommunistiseen diktatuuriin tyyliin Pohjois-Korea.

        onhan se noinkin

      • Anonyymi

        Kyllä perustulo oltava kaikilla. Se on turvallisuus kysymys myös terveyden näkökulmasta.

    • Anonyymi

      Raamatussa on kiinostavia tarinoita, mutta sitä nyt viimeksi kannattaa käyttää talousjärjestelmien rakennusohjeena.

      • Anonyymi

        Miksipä ei, jos selitykset on sefariasta saatavilla? Siitä vain tulkitsemaan.

      • Anonyymi

        Onhan Raamatussa Juudaksen 30 veripeltorahat ja pelastusta rahalla yrittää ostaa ja myydä sanaa rahasta ryövärit ja talentit taalat pesetat ja denarit.

    • Anonyymi

      Saako poliitikot palkkansa sitten tuolla perusteella, että vammaisia pitää avustaa? Eivät tee mitään tuottavaa ja ovat siihen myös liian jälkeenjääneitä.

    • Anonyymi

      Kohta kaikki uskovaiset elävät jumalan siivellä kun eivät suostu ottamaan pedon merkkiä...

      • Anonyymi

        Ilmestyskirja 13: 13:16 Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, 13:17 ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.

        Ostaminen kyllä kiinnostaa.

        Kieltää Jeesuksen 666 peto

    • Anonyymi

      Noh, taivaassa on sitten notkuvat juhlapöydät ja ikuiset lauantaitanssit.
      Mutta mihin sitä tässä kiirus on kun ei kiirus enään mihinkään eläkkeellä ole.
      Muiden elättinä.

      • Anonyymi

        KUULES elätti sinutkin ei n joku lapsena elättånyt ja osa meidän VERORAHOISTA muista sitten kun sairastut kenen verovaroja käytät elätti.

      • Anonyymi

        ETKÖ SINÄKIN REPPANA SYNTYNYT VALMIISEEN MAAILMAAN etkä mitään saa mukaasi kun lähdet.

    • Anonyymi

      Totta kai kiinnostaa opetus ja tässä kohtaa väärä tulkinta ja sen opetus. Etkö tiedä, että diakoniatyötä tekevät naiset ja miehet olivat ensimmäisiä seurakunnan työntekijöitä, jotka Raamattu mainitsee. Heidän tehtävänsä olivat hädänalaisten avustaminen ja muiden työntekijöiden keralla julistaminen, kuten mm. ev.lut. kirkkkommekin on diakonian määrittänyt. Sitä taustaa vasten aloitus on puutteellista ja osin valheellistakin opetusta, jolla ei ole inhimillistä eikä raaamatullista pohjaa eli on opetus on feikkiä, valheellista ja väärää! "Köyhät teillä on aina keskuudessanne" on vanha lause, joka edelleenkin pätee yhteuskunnassamme.

      Yhteiskunnissa on aina ollut ja tulee aina olemaankin niitä, joilta puuttuu kykyjä huolehtia omasta hyvinvoinnistaan ja siksi meillä on lähes kaikissa yhteiskuntamuodoissa jonkinlainen "diakoniakäsitys". Diakonia on juuri siksi erittäin tärkeä työmuoto ja korostaa myös inhimillistä ihmiskuvaa.

      • Anonyymi

        Narkomaanit varastelee muiden tavaroita eikä tee työtä voitte keksiä heille jonkun lähiön missä ei ole mitään varastettavaa vain huumekasveja ja ruiskuja piippuja.

      • "Köyhät teillä on aina keskuudessanne" on vanha lause, joka edelleenkin pätee yhteuskunnassamme."

        Näin siksi, että ihminen sortuu ahneuteen ja itsekkyyteen jatkuvasti.

      • Anonyymi

        Synagogalla moskeijoissa on sitten ihan omat avustusruuat vaatteet osa varastettua sieltä vaan hakemaan.

      • Anonyymi

        MEIDÄN TULEE VAIN MUISTAA KÄYHIÄ JA SITÄ OLEMME AHKEROINEETKIN ! PAAVALIS PIETARIS JAKAA OMASTAAN VAAN EI VARASTAA.

    • Anonyymi

      Aloittajalta kysymme yhdessä että kuka maksoi sinun äitisi synnytyksen sinun ruokasi vauvana kuka sinut pesi vaatetti ja kuka maksoi sinun pöiväkotisi ja koulussa alakoulun ja kouluruokailusi. Kuka nämä maksoi sinulle???

      • Anonyymi

        veronmaksaja ja siksi vain kunnolla veroja maksavilla on oikeus lisääntyä , sillä he ovat maksaneet lastensa elämän

    • Anonyymi

      kristityt touhuavat veronmaksajien rahoilla omaa agendaansa 🤣

      • Anonyymi

        Synagogalla nostetaan valtion tukia VERORAHOISTA.

    • ”Kaikkien ihmisten Suomessa pitää ottaa itse vastuu omasta elämästä eikä olla loiseläjänä yhteiskunnan tukien varassa. Tämä pitää tehdä selväksi myös Suomeen muualta muuttaneille.”

      Tätä hoetaan kovasti ”itsestä vastuun ottamista”, eikä koskaan avata sitä, mitä sillä oikeasti tarkoitetaan. Eli tyhjä hokema.

      Suomeen ulkomailta muuttavilla on totisesti kokemusta siitä, kun kukaan ei huolehdi ja on pakko olla täysin omillaan.

      ” Rahaa ei pidä lahjoittaa kenellekään ilman velvoitetta työhön.”

      Tässä puolestaan tulee esille se täysin kristinuskon vastainen ihmiskäsitys, missä raha on se jumala, joka määrää kaiken. Ihmisarvo siis määräytyy sen perusteella, miten paljon rahaa saa ja tuottaa. Eli kuten tämän ideologian oppi-isä sanoo:
      ”Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä.”

      Tuon mukaan siis yhteiskunnasta saa ja tulee ”poistaa” kaikki ne, joista ei ole hyötyä.

      Nimimerkki ”Anonyymi” 2024-05-24 16:39:15 on näemmä samoilla linjoilla ”…veronmaksaja ja siksi vain kunnolla veroja maksavilla on oikeus lisääntyä , sillä he ovat maksaneet lastensa elämän…”

      ”Anonyymi” 2024-05-24 10:48:14 tuo esille mielenkiintoisen seikan: ”Ainoa keino lopettaa subventoimasta siivellä eloa, on totalitaarinen kommunismi, jossa kaikille taataan koulutus, asunto, työpaikka ja kaikkien kulujen kattaminen.”

      Asiassa on vain yksi ja varsin perusteellinen ongelma kuten ”Anonyymi” 2024-05-24 12:28:51: ”Juuri tuon takia kommunismi ei tule koskaan toimimaan, koska ihmisten pitäisi vapaasta tahdostaan tehdä toisten hyväksi työtä.”

      Marxin kompastuskivi oli juuri tuo ihmiskäsitys, missä ihminen muuttuu epäitsekkääksi, toisia huomioivaksi, empaattiseksi jne. sen jälkeen, kun hänen perustarpeensa ovat saavutettu. Hän siis unohtaa täysin sen, miten ahne, itsekäs ja vallanhaluisia ihmiset kuitenkin ovat.

      Markkinatalous puolestaan lähtee käsityksestä, että juuri itsekkyys, ahneus ja välinpitämättömyys lähimmäisistä on hyvä juttu, ja sitten ne varakkaimpien pöydiltä tippuu murusia (työpaikkoja jne.) köyhille.

      ”Ja pakottaminen työhön johtaa muuhunkin pakkovallan käyttämiseen, mikä lopulta johtaa kommunistiseen diktatuuriin tyyliin Pohjois-Korea.”

      Niin, nykyinen politiikka, jota tosin kutsutaan ”vastuun ottamiseksi itsestään” on juuri tuon kaltaista.

    • Anonyymi

      Eikös se ollut jokin porukka kun harhaili autiomaassakin 40 vuotta, että millähän ne tuli siellä toimeen ?
      Noin reaalimaailman kontekstissa.

      • No, aika kaukaa haettu esimerkki. Mutta mm. apostolit elivät ns. toisten siivellä.

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        No, aika kaukaa haettu esimerkki. Mutta mm. apostolit elivät ns. toisten siivellä.

        Eivät he eläneet toisten siivellä vaan ihmiset lahjoittivat heille vapaaehtoisesti ja he myös tekivät töitä.

      • Anonyymi

        H*lvetinmoisia loisiahan ne oli koko porukka.

        Ensinnäkin lähtivät erämaahan luottaen, että "joku muu" osaa suunnistaa ja ottaa vastuun. Ja tietenkään kukaan ei osannut. Niinpä luuserit haahuili 40 vuotta niemimaalla joka on 200km leveä. Olisivat menneet suoraan itään edes kilometrin päivässä, niin homma olisi ollut ohi reilussa puolessa vuodessa. "Herran johdatuksessa" homma meni ihan pelleilyksi.

        Kun vesi loppui niin tekivätkö kaivon? No ei tietenkään, vaan kaikki luottivat siihen että taikuri-Mooses jostain simbsalabim taikoo heille vettä. Ja kun eivät osanneet hankkia ruokaa, niin taivaasta tuli mannaa.

        Se porukka oli maailman ensimmäiset sosiaalipummit.
        Eivät olleet uusavuttomia vaan sananmukaisesti vanhan liiton avuttomia.

      • Anonyymi

        Ajalta ennen Jeesusta HEBREALAISET kierteli pitkin Egyptiä sitten siellä siinailla sekin on Egyptiä Mooses Abraham oli arabiasta.Kun katselee druuseja barbaareja faaraoita ja Ismail tataareja shaaheja kyllä ne elää hevosilla kameleilla vuohilla siellä selvästi huumepiippuja ja anisviinaa.Hiekka elukat kameli vuohi elättää.Myöhemmin tuli denarit dinarit punta ja muut 30 hopearahaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät he eläneet toisten siivellä vaan ihmiset lahjoittivat heille vapaaehtoisesti ja he myös tekivät töitä.

        Kyllä heille avustusta kerättiin ja kylissä nukkuivat vieraana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        H*lvetinmoisia loisiahan ne oli koko porukka.

        Ensinnäkin lähtivät erämaahan luottaen, että "joku muu" osaa suunnistaa ja ottaa vastuun. Ja tietenkään kukaan ei osannut. Niinpä luuserit haahuili 40 vuotta niemimaalla joka on 200km leveä. Olisivat menneet suoraan itään edes kilometrin päivässä, niin homma olisi ollut ohi reilussa puolessa vuodessa. "Herran johdatuksessa" homma meni ihan pelleilyksi.

        Kun vesi loppui niin tekivätkö kaivon? No ei tietenkään, vaan kaikki luottivat siihen että taikuri-Mooses jostain simbsalabim taikoo heille vettä. Ja kun eivät osanneet hankkia ruokaa, niin taivaasta tuli mannaa.

        Se porukka oli maailman ensimmäiset sosiaalipummit.
        Eivät olleet uusavuttomia vaan sananmukaisesti vanhan liiton avuttomia.

        SIIS TÄSSÄ NYT PILKKAAT SITTEN HEBREALAISIA JOTKA SEILASI SIINAILLA EGYPTISSÄ ERÄMAASSA. EI NE MITÄÄN KRISTITTYJÄ OLLUT KUN JEESUS EI VIELÄ OLLUT IHMISEKSI SYNTYNYT.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät he eläneet toisten siivellä vaan ihmiset lahjoittivat heille vapaaehtoisesti ja he myös tekivät töitä.

        Siihen aikaan kun Jeesus syntyi oli kamelit hevoset laivat ja aasit millä kuljettiin mitä syötiin petoelukoita ja lampaita vuohia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eivät he eläneet toisten siivellä vaan ihmiset lahjoittivat heille vapaaehtoisesti ja he myös tekivät töitä.

        No ainaki osa oli ammatiltaan kalastajia ettei nyt nälkää nähnytkään oli niillä verkot ja lampaansa.Syödään siellä nytkin kanoja ja aasin lihaa oinaita.Kaoastajan ammatti on nytkin se mikä tuo kauppaan myytävät kalat ja toreille.Vai itsekseenkö ne sinne tulee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        H*lvetinmoisia loisiahan ne oli koko porukka.

        Ensinnäkin lähtivät erämaahan luottaen, että "joku muu" osaa suunnistaa ja ottaa vastuun. Ja tietenkään kukaan ei osannut. Niinpä luuserit haahuili 40 vuotta niemimaalla joka on 200km leveä. Olisivat menneet suoraan itään edes kilometrin päivässä, niin homma olisi ollut ohi reilussa puolessa vuodessa. "Herran johdatuksessa" homma meni ihan pelleilyksi.

        Kun vesi loppui niin tekivätkö kaivon? No ei tietenkään, vaan kaikki luottivat siihen että taikuri-Mooses jostain simbsalabim taikoo heille vettä. Ja kun eivät osanneet hankkia ruokaa, niin taivaasta tuli mannaa.

        Se porukka oli maailman ensimmäiset sosiaalipummit.
        Eivät olleet uusavuttomia vaan sananmukaisesti vanhan liiton avuttomia.

        Älä varasta käsky rikottu

    • Anonyymi

      Kauan on yritetty vaivihkaa kutoa yhteiskntaa taivastenvaltakuntaan tosiaan. Ei se onnistu väkivalloinkaan on kirjoitettu.
      -JobLearn-

      • Anonyymi

        YouTube Sahara travel

    • Anonyymi

      Jeesuksen siivellä

    • Anonyymi

      Sulillansa Hän mua suojelee, alla siipiensä olen turvassa, kilpi on uskollisuutensa.
      -Veryclearly-

    • Anonyymi

      Elän sinun siivelläsi, työtä tekevä vähä-älyinen orja!!! Paiski vain töitä hiki otsallasi, minä nautin elämästäni!!!!!

      :-DDDDDDDDDDDDDDDDD

      • Anonyymi

        Kaikesta päätellen olet joko kiekuva kukko, tai yksi vahvimmista (ja röyhkein) yang polariteeteista, eli lohikäärme?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikesta päätellen olet joko kiekuva kukko, tai yksi vahvimmista (ja röyhkein) yang polariteeteista, eli lohikäärme?

        Et edes älyä että kananpoika on kukko.

    • Anonyymi

      Jos kansa näkisi mitä olen tehnyt, minulla olisi jo työtä. Olen tehnyt 3 maailmaa. 3. on hieman kesken vielä. Kuka tästä tietää? Ei kukaan?

    • Ja aloittajalla on tarjota työtä kaikille tuosta vaan?

      Kuolkoon sitten, jos ei töitä löydy, niinkö? Siinäpä sitä taas perikristillistä lähimmäisenrakkautta tähän aamupäivään.

      • Anonyymi

        Miksi minun pitäisi antaa omasta palkastani puolet muiden elättämiseen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi minun pitäisi antaa omasta palkastani puolet muiden elättämiseen?

        Suostuko siihen että saat koko palkan, mutta sitten maksat kaikesta; tien käytöstä, sairaalamaksut kokonaan, täyshinnan kaikista yhteykunnan palveluista käytät jne.

        Enpä usko että tähän suostuisit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi minun pitäisi antaa omasta palkastani puolet muiden elättämiseen?

        Sun palkasta menee kunnalle lasten kouluihin eniten veroa sitten sairaalat bussit ja junat sitten viemärit lääkärit tiet ja muu sitten kirjastot ja netit ja synnytys sairaalat ja sitten YLE vero ja sun omaan eläkkeeseen menee tuleville vuosille ja työttömille pieni osa mutta myös omaan työttömyyteesi jos jäät työttömäksi saat tukea. Sitten meidän veroista maksetaan äitiysrahat kotihoidon tuet lapsilisät ja ammattii koulutus sekä isyysraha ja perheraha.Näin se kiertää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suostuko siihen että saat koko palkan, mutta sitten maksat kaikesta; tien käytöstä, sairaalamaksut kokonaan, täyshinnan kaikista yhteykunnan palveluista käytät jne.

        Enpä usko että tähän suostuisit.

        Amerikassa on alueita ettei paljon veroo mutta on tie maksua on siltamaksua on maalausmaisua jos tiehen maalataan ja on koulubussit ja ruokakaupassa meillä näkyy erikseen vero siinä kuitin lopussa normaalisti ihminen maksaa ehkä 40-60€ ruokaveroa kuukaudessa kauppaan. Sen päälle muovipussit ja osa ruuasta mätää. Jos pakkaus muovi kun noussut kuprulle on ruskeaa limaa se on pilalla. No torilta saa tuoreempaa.Veroja me maksamme kuolemaan asti myös eläkkeistä YLE verot ja terveysmaksut ja baareissa on veron osuus kuitissa. Älkää varastako köyhien vaatteita.

    • Anonyymi

      Tavallaan samaa mieltä, mutta

      Työn voi menettää. Joka paikassa on ollut irisanomisia ja uuden työpaikan löytäminen on haasteellista varsinkin kun on jo ikää..

      Eli kuka vaan voi koska vaan joutua työttömäksi.

      • Anonyymi

        Aivan itse jäin koranaaikana työttömäksi eikä uuden työpaikan löytyminen ollut mikään itsensä selvyys. Paljon tulee työnantajiltakin vastuksia, että "ei me tänne tarvita lisää henkilökuntaa ei ole tarvetta palkata" ja hakemuksista ei kuulu yhtään mitään.. Mitä siinä voi tehdä muutakuin elää yhteiskunnan tuilla jos ei kukaan ota töihin?

      • Anonyymi

        Ulkomaalaiset hoitaa jo sun lapset ja isovanhemmat joten suomalaisia et enää löydä kuin jostain Thaimaan huorabaarista tai turkin seksituristina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan itse jäin koranaaikana työttömäksi eikä uuden työpaikan löytyminen ollut mikään itsensä selvyys. Paljon tulee työnantajiltakin vastuksia, että "ei me tänne tarvita lisää henkilökuntaa ei ole tarvetta palkata" ja hakemuksista ei kuulu yhtään mitään.. Mitä siinä voi tehdä muutakuin elää yhteiskunnan tuilla jos ei kukaan ota töihin?

        Moni yritys teki konkurssin myös pääministerin puoliso vaikka sai tukia. Mihin tuet meni ei tiedä. Pienet ruokamyymälät meni nurin ei ollut asiakkaita sitten isot aikaisi liikkeitä asiakkaat meni sinne.

      • Anonyymi

        Työn perässä on ennenkin juostu

    • Anonyymi

      Jumalan kämmenellä?

      • Anonyymi

        Kenen Jumalan ? Jumalia on niin monia ja aina sen mukaan millaiseksi joku joukko hänestä haluaa kopioita.Piraattia. Myynnissä jumalia.

      • Anonyymi

        siellä itsekin

    • En minä ainakaan jaksa mennä ns. oikeisiin töihin. En toki pääsisikään. Teen mieluummin omia juttujani, nautin niistä. Saatan saada niistä silloin tällöin muutaman lantin, mutta en minä niitä rahan takia tee, eikä niillä voi itseään elättää. On ihanaakin ihanampaa, kun voi koko päivän (tai yön) työskennellä kiinnostavien asioiden parissa eikä tarvitse raataa orjana jonkun kusipään alaisuudessa saati uhrata elämäänsä yrittäjänä kellon ympäri raataen. Ei kiitos. Olen sitä mieltä, että minut on luotu luomaan asioita ja nauttimaan elämästä, ei raatamaan orjana.

      • Anonyymi

        No kuka sinua elättää ja maksaa laskusi ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No kuka sinua elättää ja maksaa laskusi ?

        ÄLÄ TEE LASKUJA HYVÄ IHMINEN ÄLÄ TEE.

    • Anonyymi

      Tyhmä työtä tekee, viisas nauttii elämästään!!!

    • Anonyymi

      Kiinnostaako raamatun opetus? Ei kiinnosta.

    • Anonyymi

      Osaamispulaa politiikassa
      Nato suomettuminen vie kohti 3 maailmansotaa. Nato on sotahullujen globalistien käsissä.
      Enemmistö suomalaisista ei halua sotaa,
      eikä halua pakolla tukea järjetöntä suurvalta sotaa us-venäjä.
      Ja enemmistö haluaa että Suomi on PUOLUEETON maa.

      Mutta meille tarjoillaan vain nato eu propagandaa,
      Likinäköistä politiikkaa ja eu nato tulonsiirto korruptiota !
      Siis aitoa ääliö toimintaa.
      Ja Meillä on nyt liikaa vanhoja kokoomus nuoria haittana, ja muissakin puolueissa sota intoilijoita liikaa. Jopa siviilipalvelumiehet ja naiset lietsoo sotaa.
      -- super tampio, lapsellinen tubi ja Suomen lapsellinen sotaa hirnuva hallinto... kävi kirjoittamassa sopimuksen, miten ukrainan korruptioon saadaan upotettua Suomen vero-rahaa!! 10v. sopimus - Se on super heikko suoritus.
      - Lisäksi Suomi poliitikot antoi luvan käyttää Suomen maksamia lahja aseita Venäjää vastaan Venäjällä !
      --- Nythän Suomi onkin jo aidosti sodan osapuoli ja sodassa.
      Erittäin heikko tilanne tämä. 3. maailmansota ?
      Likinäköistä typeryys politiikkaa.
      -Seuraillaan us-natoa kuin 1941-1944 seurailtiin saksan aatua!!
      Silloinkin oli sota-hullut hetken vallassa. Ja tuhoa saatiin. 2. maailmansota.

      Nämä nykyiset osaamattomuus suoritukset, super naivismi politikka, ovat kuin aiemmin marin-tuppurainen eu rahan siirto tukipaketit, joissa Suomi oli se Euroopan suurin häviäjä !! SUURIN HÄVIÄJÄ.
      Ja uniper fortum avuttomuus,, jossa menetettiin paljon !!
      Järjetöntä puuhaa, Melkein kuin aiempi urpilainen-katainen kreikka tuki huijjaus !!
      ( eu palkitsi nämä myyrät...komissaatin tittelillä !!).

      Tai vihreiden ydinvoima-turve järjettömyys, joka kertoo ettei osaamista ole
      - on vain vihreä uskonto hurmos. jolla tuhottiin Suomea.
      Vihreä osaamattomuus ja kokonaisuuksien ymmärtämättömyys on suuri ongelma

    • Anonyymi

      Kunhan nuo pahimmat loiset hallituksessa näyttäisivät mallia ja alkaisivat tekemään edes jotain tuottavaa. Siipeilijöitä ja muiden rahoilla leveilijöitä koko sakki. Loisia.

    • Valitettavasti kotimaa tää pohjoinen maa kallis isien jakaa ihmiset eri ryhmiin esimerkiksi asumisen kalleuden vuoksi. Ilman tukia kaikki eivät selviä.

    • Anonyymi

      Sivun siivelläsi työlläsi. Paiskihan vain töitä typerys ja orja.

    • Anonyymi

      Tessalonika Kreikassa 2000 vuotta sitten aloittaja on niin kartalla.

      • Anonyymi

        Onhan aloittajalta vuosiluvutkin hallussa että tietää minä vuonna tämä kohta on kirjattu muistiin siellä Kreikassa. Mahtaako kirjoittaja ollut pitkäänkin kuolleena.

    • Anonyymi

      Oppia ikä kokonaan ja sikaantumattomiin ei pidä kenkään kuuluman.

    • Anonyymi

      Oonko hoitamassa vanhuksia nyt täällä suomessa vai asutko siellä Kreikassa tessalonikassa nyt.

    • Anonyymi

      Finnair tietysti

    • Kun vähän mietitään tuota, mitä ”elää siivellä” tarkoittaa, niin se on toisen kustannuksella elämistä. Nykyään lapset ja nuoret eivät osallistu juurikaan perheen yhteisiin töihin tai kuluihin, joten he elävät siivellä. Samoin ne, jotka eivät hanki itse elantoaan, vaan saavat ne esim. puolisolta tai omistuksiensa avulla.

      Samoin kaikki ne, jotka syystä tai toisesta ovat työkyvyttömiä tai ilman palkkatöitä, erityisesti vanhukset ja vammaiset, joutuivat elämään sukulaisten kustannuksella.

      Historiassa oli käsite ”loinen”, jolla tarkoitettiin köyhälistöä, jotka joutuivat elämään toisen tuvissa, saunoissa jne. ja joutuivat kerjäämään isänniltä ruokaa jne. Heille annettiin sen verran, kuin mitä isäntää sattui miellyttämään.

      Nimimerkki ”Anonyymi” 2024-05-30 08:56:02 sanoo apostoleista: ”Eivät he eläneet toisten siivellä vaan ihmiset lahjoittivat heille vapaaehtoisesti”, joka on aivan sama juttu.
      Sillä kristittyinä eivät apostoli tosiaan joutuneet varastamaan tai väkivalloin ryöstämään leipää tai asuinsijaa.
      He olivat myöskin koko ajan liikkeessä, eli vaihtoivat paikkakuntaa jatkuvasti. Ehkä saivat köyhänapuna pientä ruokakorvausta, jos sattuivat löytämään jotain työtapaista.

      Nyt, kun yhdessä vastaamme heidän elämänolosuhteista, niin vähäosaiset saavat paremmin eväitä elämään ja näin myös kohentamaan sekä osallistumaan yhteiskuntaa ja asemaansa. Ellei tätä apua annettaisi, he syrjäytyisivät täysin.

      • Anonyymi

        Miksi minun pitäisi maksaa muiden eläminen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi minun pitäisi maksaa muiden eläminen?

        ”Miksi minun pitäisi maksaa muiden eläminen?”

        Siinäpä tuli tämän ajan perusarvo. Kuten erään mainoksen slogaani sanoo: Koska minä tahdon”.

        Ahneus, itsekkyys, välinpitämättömyys ovat näitä nykyajan ”hyveitä”. Vain oma etu ja oma omaisuus ovat tärkeitä, viis muista ihmisistä.

        Jos ei tosiaan halua olla yhteiskunnan jäsen, noudattaa Jeesuksen opetuksia siitä, miten meidän pitää toinen toisiamme kohdella sekä haluaa elää yhteiskunnassa, missä vain rikkaat ja vahvat saavat päättää, niin mikäs siinä.
        Se vain on varman tuhon tie, ja liian usein johtaa totalitarismiin.

        Matt. 7:20 Ja hän sanoi: "Mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen.
        7:21 Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat,
        7:22 aviorikokset, ahneus, häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys.
        7:23 Kaikki tämä paha lähtee sisästä ulos ja saastuttaa ihmisen."

        Luuk. 6:24 Mutta voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne!

        Jaak. 5:1 Kuulkaa nyt, te rikkaat: itkekää ja vaikeroikaa sitä kurjuutta, joka on teille tulossa.

        Ehkä synnin tekeminen on sinusta kivaa ja arvokasta?

      • Et sitten muuta keksinyt :D

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Et sitten muuta keksinyt :D

        Siinä sinua hallisevat piirteet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siinä sinua hallisevat piirteet.

        Jotain rajaa. Liioiteltu luonnehdinta mummomuorista poistettiin

    • Anonyymi
      • Poimin noista ketjuista muutamia kohtia:
        ”Perussuomalaisten puoluesihteeri Arto Luukkanen julistaa ”Ken ei työtä tee ei hänen syömänkään pidä”.”

        Kylmäävää asennetta. Luukkanen siis oikein Raamatun perusteella siunaa nälkään kuolemiset? Ihmisiä saisi siis hänen mukaansa tapattaa vaikka nälkään, jos ei kykene saamaan palkkatöitä?

        ”Tuet leikkuriin niin alkaa työ maittaa veltollekin, maassa on työvoimapula ja monilla sellaisillakin aloilla joihin ei edes tarvita ihmeellisempää koulutustakaan. Työttömät ja kelavapaamatkustajat, selittelyiden aika on ohi! ””

        Tässä tulee ilmi se, ettei todellakaan ymmärretä sitä, miksi työllistyminen ei niin helppoa ole.

        Tuo kommentoija ei enää elä nykymaailmassa. On todella vähän sellaisia töitä, missä ei vaadita minkäänlaista osaamista saati ammattitaitoa. Yksikertaisesti, työnantajat eivät halua palkata, jos ei ole mitään takeita siitä, että hommat osataan edes jotenkuten.

        Työttömyyttäkin kun on erilaista, joten syyt sille, miksi ei kelpaa ihan mihin tahansa avoimeen työpaikkaan vaihtelevat suuresti.

        Tuossa ilmeisesti joku yrittäjä koettaa sanoa samaa, joskin hyvin mustavalkoisesti:
        ”Mielestäni ei ole millään tavalla täysjärkistä kiivailla, että halutaan rupusakki töihin. Omaan yritykseen minä en halua mitään juoppoja narkkareita varkaita työntekijöiksi, enkä ymmärrä, miksi sitä vaatisi kukaan muukaan.”

        Työttömissä on myös hyvin paljon sellaisia, joilla joko ei ole tai on heikko työkyky. On sairaita, vammaisia, hyvin vanhentuneella koulutuksella tai yksipuolisella työkokemuksella olevia.

        Muistan erään tapauksen, kun tehtaasta sanottiin joukolla irti työntekijöitä. Heistä valtaosa oli tehnyt yksipuolista kokoomatyötä. Monella oli koulutus jollekin alalla – noin 15 -20 vuotta sitten hankittu. Joukossa oli niin sairaanhoitajia, autonasentajia, kartanpiirtäjiä kuin merkantteja (koulutason tutkinto, joka on poistuntu aikaa sitten) ja jopa muutama maisteria humanistiselta alalta.

        Sitten on hyvä kirjoitus: ”Työttömyyskorvaus ei ole palkka, muutenhan työtön ei olisi työtön, vaan työsuhteessa ja palkansaaja.”

        Suomen perustuslaissa on säädetty mm. 18 § Oikeus työhön ja elinkeinovapaus
        ”Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta.”
        ”Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön. Oikeudesta työllistävään koulutukseen säädetään lailla.”
        19 § Oikeus sosiaaliturvaan
        ”Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.”
        ”Lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan työttömyyden, sairauden, työkyvyttömyyden ja vanhuuden aikana sekä lapsen syntymän ja huoltajan menetyksen perusteella.”

        Eli kun valtiovalta ei ole kyennyt takamaan palkkatyötä, maksetaan siis siitä todellakin korvauksia!
        Laissa ei todellakaan sanota, että on mentävä pakkotöihin, kykeni siihen tai ei, jotta saisi asua jossain, syödä tai saada vaatteita ylleen.

        Nyt siis syyllistetään yksilöitä työttömyydestä eikä ollenkaan katsota sitä, miksi työnantaja eivät suostu palkkaamaan (etenkään kokonaiseen työhön) ihan ketä tahansa!

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Poimin noista ketjuista muutamia kohtia:

        Ei yllätä, että laittaisit porvarit elättämään sosialistit.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei yllätä, että laittaisit porvarit elättämään sosialistit.

        Siis mitä!

        Ei todellakaan ole noin. Yhtälailla ne työtätekevät palkannauttijat tulevat olemaan jossain vaiheessa työttömiä ja työnantajat tulevat palkkaamaan heitä.

        Jos työttömyydestä rangaistaan niin silloin yhtälailla tulisi työnantajia rangaista siitä, etteivät ota töihin riittävästi ihmisiä. Jos tämän hallituksen logiikkaa noudatetaan.

    • Anonyymi

      Jos minulta vaaditaan pakkotyön tekemistä, minulle kelpaa sitten vain diktaattorin ammatti, ja tuhoan Suomen.

    • Anonyymi

      Elämässä on tärkeintä ottaa rennosti ja jättää työ niille joita se kiinnostaa.

    • Anonyymi

      JOKA EI TYÖTÄ TEE, SEN EI SYÖMÄNKÄÄN PIDÄ!

      • Että on ihan oikein ajaa ihmiset kodeistaan kadulle ja antaa heidän kuolla nälkään ja tauteihin?

      • Anonyymi
        Mummomuori2 kirjoitti:

        Että on ihan oikein ajaa ihmiset kodeistaan kadulle ja antaa heidän kuolla nälkään ja tauteihin?

        Miksi laiskan pitäisi saada elää?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Miksi laiskan pitäisi saada elää?

        Oho! Eikö se ole mitä suurinta laiskuutta, kun elää toisten tekemän työn tuloksilla - kuten osakkeiden omistajat ja ns. "kotirouvat"`.

        Eivät ihmiset ole laiskoja, moni tekee töitä, joista tosin ei saa palkkaa.

        Mutta jos tykkää amerikanmeiningistä, missä ihmiset elää kadulla, tekevät paljon pikkurikoksia elääkseen ja kuolevat sairauksiin, niin kai se sitten on kivempaa?

    • Anonyymi

      Jeesuksen siivellä vieläkin :)

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      199
      11814
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5559
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2867
    4. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      17
      2590
    5. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      42
      2479
    6. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      34
      2043
    7. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      47
      1949
    8. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1921
    9. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      38
      1775
    10. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1747
    Aihe