Pistin tilauksen verkkokauppaan

Prisman kuski tuo taas 7Kg sokeria ja pikahiivaa. Muodon vuoksi tilasin myös pitkiä papuja, lihapullia (HK:n oli halvimmat) ja makaronia.

Kerran aikoinaan, kun lapsetkin olivat pieniä. Ihmettelin mitä teen ruoaksi. Sitten kekkasin, että makaronilaatikko maistuu aina.

Äitinsä tuli töiden jälkeen hakemaan lapsiaan. Poika sanoi ensimmäisenä: Äiti, äiti. Timppa tekee paljon parempaa ruokaa, kuin sinä.

>simiti<
2388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

En ole koskaan saanut leivonnaisia kohoamaan kuivahiivalla. Onko pikahiiva sama kuin kuivahiiva? Kuivahiivahan vaatii korkeamman lämpötilan toimiakseen kuin tuore hiiva, joten siinä mielessä se ei ole yhtään pikaisempi. Tuore hiiva täytyy myös käyttää pikaisemmin kuin kuivahiiva, koska tuore hiiva pilaantuu nopeammin. No niin, sitten asiaan:

Leivoin eilen sämpylöitä, joissa oli aivan kummallinen resepti. Sämpylät onnistuivat ja minä ja mies pidimme niistä, mutta reseptiikan prosessikuvaus oli käsittämätön.

Yleensähän hiiva liuotetaan veteen ja kuivat aineet sekoitetaan jauhoihin. Tässä reseptissä sekoitettiin veteen ensin kaikenlaiset apuaineet (psyllium, suola, hunaja, leivinjauhe) ja vasta sen jälkeen hiiva! Tuloksena oli vaaleanruskea limamössö, johon lisättiin jauhot ja öljy. Taikina oli koostumukseltaan täydellistä, hyvin leipoutuvaa ja hyvin kohoavaa ja sämpylät olivat hyviä.

Minun kävi sääliksi hiivasoluja, jotka lilluivat ruskeassa suolaisessa limamössössä. Hunaja antoi niille ravintoa, mutta suolainen liuos todennäköisesti aiheutti sen, että hiivasolut kuolivat janoon osmoosin vuoksi. En kyllä osaa sanoa, olisiko perinteinen järjestys eli jauhoihin sekoitetun suolan käyttö pelastanut hiivasoluja osmoosin tuhoilta.

Sämpylöistä tuli ilmavia, eli todennäköisesti osa hiivasoluista kuoli vasta uunissa.

🦄

Äänestä
  • Niin noh nämä alkoholihiivat ovat eri asia

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Niin noh nämä alkoholihiivat ovat eri asia

    Viinat haen Virosta, pakettiautollinen kerran kuussa.

    🦄

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Pian et. Tulli iskee uusin säädöksin ja takahuplari onkin sitten tyhjä. Hyvä tulli! Loppuu viinaralli!

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Viinat haen Virosta, pakettiautollinen kerran kuussa.

    🦄

    Aivan niin bakteerikammoinen minä en ole, että tarvitsisin pakettiautollista viinaa desinfiointiin kuukaudessa, vaikka bakteerikammoinen olenkin.

    🦄

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Niin noh nämä alkoholihiivat ovat eri asia

    Miten niin ovat eri asia? Jos ne eivät ole eri hiivalajikkeita ja jos sinä et osaa kertoa kyseisten hiivalajikkeiden nimiä minulle, siinä tapauksessa ne ovat minulle yksi ja sama asia.

    🦄

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Miten niin ovat eri asia? Jos ne eivät ole eri hiivalajikkeita ja jos sinä et osaa kertoa kyseisten hiivalajikkeiden nimiä minulle, siinä tapauksessa ne ovat minulle yksi ja sama asia.

    🦄

    Ääh. No sanotaan, että pikahiivaa laitetaan enemmän. Ei niissä juurikaan eroja ole. Paitsi käymishiivoissa on mukana ravinnesuola.

    Äänestä

No ei en noita pontikkatarpeita tuo.

Äänestä

Lihamakaronilaatikko on monen lapsen suosikkiruoka. Minunkin, oli. Siitä saa aikuiseenkin makuun todella maistuvan kun nesteestä on 1/5 hirven lihalientä ja loput täysmaitoa. Juustoraaste päälle joka uunissa sieltä täältä sopivasti ruskistuu. On muuten hyvää! Oikeasti. Kokeilkaa!

Äänestä
  • Mistä saa hirven lihalientä?

    En minä halua tappaa hirviä… 🥹 Ne ovat suloisia. 😍

    Kiitos kuitenkin reseptistä. Minä laitan pastavuokiin aina paljon curry-mausteseosta.

    🦄

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mistä saa hirven lihalientä?

    Tiukassa, varsinkin jo tähän aikaan. Hirviporukoilta ja ehkä tulevassa (...?) joistain kaupoistakin jotka syksyisin myy. Usein keittävät kumminkin vain itselleen luut ja keitto-, laatikko- ja kastiketarpeiksi.

    Niin, ja edm. ruoka hirven jauhelihaan tehtynä tottakai ylivoimaisesti paras, mutta jos ei niin nauta ja sikanautakin käy.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mistä saa hirven lihalientä?

    En minä halua tappaa hirviä… 🥹 Ne ovat suloisia. 😍

    Kiitos kuitenkin reseptistä. Minä laitan pastavuokiin aina paljon curry-mausteseosta.

    🦄

    Voit ehkä saada luita kun syksyllä nätisti kysyt jahtiporukoilta. Kattilallisen pari keittää niin pärjää isompikin perhe jo vuoden kun desi pari menee kerralla ruokaansa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Voit ehkä saada luita kun syksyllä nätisti kysyt jahtiporukoilta. Kattilallisen pari keittää niin pärjää isompikin perhe jo vuoden kun desi pari menee kerralla ruokaansa.

    Kiitos vinkistä.

    Olen lukenut siitä, että eläimen luista keitetty liemi olisi ilmeisesti hyvin ravinteikasta jopa juomana. Tiedän myös erään tuttavan tuttavan, joka keittää luuliemiä mutta ei hirven luista.

    Minulla on ongelma yhdistää laadukasta lihaa pastaan, jota pidän hieman ravintoköyhänä ”täytteenä”. Ehkä jos tekisin vuokatyylisen ruuan jostain paremmasta lihasta, esim. lampaasta, laittaisin siihen perunaa ja juureksia… 🤔 Silloin juustokin täytyisi miettiä tarkemmin, ja yrtit ehdottomasti tuoreina.

    Tulee vesi kielelle. 😛💦

    🦄

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Ollas hyvä vain. Tee se. Ohjeita ja oppimaansa voi soveltaa ja kokeilla uutta. :)

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kiitos vinkistä.

    Olen lukenut siitä, että eläimen luista keitetty liemi olisi ilmeisesti hyvin ravinteikasta jopa juomana. Tiedän myös erään tuttavan tuttavan, joka keittää luuliemiä mutta ei hirven luista.

    Minulla on ongelma yhdistää laadukasta lihaa pastaan, jota pidän hieman ravintoköyhänä ”täytteenä”. Ehkä jos tekisin vuokatyylisen ruuan jostain paremmasta lihasta, esim. lampaasta, laittaisin siihen perunaa ja juureksia… 🤔 Silloin juustokin täytyisi miettiä tarkemmin, ja yrtit ehdottomasti tuoreina.

    Tulee vesi kielelle. 😛💦

    🦄

    Ja vielä, jos sen ison kattilallisen luita pääset keittämään, niin vettä vain sen veran että luut juuri ja juuri peittyvät.

    Keitä alussa ilman mausteita niin että ylimääräiset 'kuonavaahdot' muidostuu pinnalle jotka 'kuorit' siiviläkauhalla.

    Maustaminen: kaksitoista isoa maustepippuria, kolme laakerinlehteä, yksi - kaksi isoa sipulia.

    Loppuvaiheessa voit lisätä lipstikkaa ja persiljaa.

    Suolaa oman makusi mukaan.

    Keitä kannen alla miedolla lämmöllä useampi tunti.

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    muodostuu

    verran

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    verran

    Niin ja juureksista porkkana ja lanttu sopivat hirviliemeen, tuovat makeutta ja makua. Liemi sopii mm. pastakastikeisiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kiitos vinkistä.

    Olen lukenut siitä, että eläimen luista keitetty liemi olisi ilmeisesti hyvin ravinteikasta jopa juomana. Tiedän myös erään tuttavan tuttavan, joka keittää luuliemiä mutta ei hirven luista.

    Minulla on ongelma yhdistää laadukasta lihaa pastaan, jota pidän hieman ravintoköyhänä ”täytteenä”. Ehkä jos tekisin vuokatyylisen ruuan jostain paremmasta lihasta, esim. lampaasta, laittaisin siihen perunaa ja juureksia… 🤔 Silloin juustokin täytyisi miettiä tarkemmin, ja yrtit ehdottomasti tuoreina.

    Tulee vesi kielelle. 😛💦

    🦄

    "Parempaa lihaa esim lammasta" No sinä se et lihastakaan tajua mitään. Riistaa se olla pitää. Ainiin kun sen on ampunu "pahat metsästäjät", niin se on hyihyi joten tuotantoeläintä pannulle. Lammaskin vain kasvaa vakuumipakettiin kaupan hyllylle eikö?

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mistä saa hirven lihalientä?

    En minä halua tappaa hirviä… 🥹 Ne ovat suloisia. 😍

    Kiitos kuitenkin reseptistä. Minä laitan pastavuokiin aina paljon curry-mausteseosta.

    🦄

    Maalaisjunttipersuilta voisi saada hirvenlihaa. Mutta äkäilevät kok-ps-kepuhallituksensa seurauksista ja kiljuvat bensanhinnasta.

    Varsinkin täällä Kokkolassa on oikea pellepersu joka mainoksessa kauhisteli bensan hintaa.

    Hyvin on hänelläkin kuitenkin ollut varaa tankata ja vokotella pikkutyttöjä.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    "Parempaa lihaa esim lammasta" No sinä se et lihastakaan tajua mitään. Riistaa se olla pitää. Ainiin kun sen on ampunu "pahat metsästäjät", niin se on hyihyi joten tuotantoeläintä pannulle. Lammaskin vain kasvaa vakuumipakettiin kaupan hyllylle eikö?

    Myönnän auliisti, etten ymmärrä lihasta muuta kuin että pidän siitä ja että sen syömisestä tulee hyvä ja voimakas olo. 🍖😛

    En jaottele lihaa kasvuympäristön mukaan vaan maun ja hinnan mukaan ja lihajalosteista puhuttaessa proteiinipitoisuuden mukaan.

    Arkisia lihoja ovat kana, possu, jauhelihat, useimmat leikkeleet sekä lihajalosteet, koska ne ovat edullisia. Kaikki hintavampi on minulle "parempaa". Pysyttäydyn tässä jaottelussa ja pahoittelen, jos se jollain tavalla järkyttää sinua tai muita kulinaristeja.

    Tuotantoeläinten hyvä kohtelu on minulle tärkeä asia. Sen lisäksi lähetän aina syödessäni kiitokset eläimelle, jonka lihaa syön. 😍

    🦄

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Kiitos vinkistä.

    Olen lukenut siitä, että eläimen luista keitetty liemi olisi ilmeisesti hyvin ravinteikasta jopa juomana. Tiedän myös erään tuttavan tuttavan, joka keittää luuliemiä mutta ei hirven luista.

    Minulla on ongelma yhdistää laadukasta lihaa pastaan, jota pidän hieman ravintoköyhänä ”täytteenä”. Ehkä jos tekisin vuokatyylisen ruuan jostain paremmasta lihasta, esim. lampaasta, laittaisin siihen perunaa ja juureksia… 🤔 Silloin juustokin täytyisi miettiä tarkemmin, ja yrtit ehdottomasti tuoreina.

    Tulee vesi kielelle. 😛💦

    🦄

    Täysjyväpasta ei ole mikään ravintoköyhä, kannattaa tutustua sen ravintoarvoon.

    Äänestä

Paketti 35 kg asti tulee sinne lähipostiin. Mutta jos menee siitä yli niin sitten tulee lavalla pihaan. Ja nyt noita rukkilavoja, siis ns. teholavoja on kellarikomero täys. Näppärästi voi postista hakee kaupassa käynnin yhteydessä, paitsi posti on siellä kassan takana ja matkahuolto taas kassalla. Ja se kuka sanoo että matkahuolto kulkis bussilla, niin ei kulje. Bussiasemalla ei oo mitään pakettipistettä enää ja enkä oo ikinä bussin nähny pyörähtävän k-kaupan pihalla paketteja viemässä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Prisman kuski tuo taas 7Kg sokeria ja pikahiivaa. Muodon vuoksi tilasin myös pitkiä papuja, lihapullia (HK:n oli halvimmat) ja makaronia.

Kerran aikoinaan, kun lapsetkin olivat pieniä. Ihmettelin mitä teen ruoaksi. Sitten kekkasin, että makaronilaatikko maistuu aina.

Äitinsä tuli töiden jälkeen hakemaan lapsiaan. Poika sanoi ensimmäisenä: Äiti, äiti. Timppa tekee paljon parempaa ruokaa, kuin sinä.

>simiti<

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu