EU-maissa kasvaa taas halu ottaa yhteistä velkaa

Anonyymi-ap

HS:Suomessa ehdotus yhteisestä velasta voi tulla seuraavan hallituksen pöydälle.

AI NIIN! Euroopan unioni!

Eduskuntavaalien tenteissä väittelyt ovat keskittyneet julkiseen talouteen, ilmastopolitiikkaan, energiakriisiin ja sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmiin. Suomen ulkopuolisista politiikan haasteista tunnistetaan sota Ukrainassa. Mutta näyttää siltä, että Euroopan unioni unohtuu – vaikka sekin voi tuoda uuden hallituksen arkeen vaikuttavia linjauksia.

Suomi on perinteisesti ollut tiukan talouden kannattaja ja vaatinut, että EU palaisi vakaus- ja kasvusopimukseen kirjattuihin vaje- ja velkarajoihin. Eteläinen Eurooppa haluaa vähemmän kuria ja enemmän joustavuutta. Seuraava hallitus joutuu ottamaan sopimuksen korjaamiseen kantaa.

Suomi on tehnyt myös selväksi sen, että pandemiapakettia varten otettu yhteisvelka jää ainutkertaiseksi.

Aina näihin päiviin saakka Suomi on voinut tehdä talouslinjauksiaan turvallisesti, sillä Saksa on ollut samaa mieltä.

SAKSAN kansleripuolue sosiaalidemokraatit on lämpiämässä Etelä-Euroopan hellimälle ajatukselle, että EU ottaisi taas yhteiseen piikkiin velkaa. Tätä ehdottivat varovaisin sanakääntein torstaina demarien parlamentaarikot.

Yhteistä velkaa halutaan nyt vauhdittamaan vihreää siirtymää ja suojaamaan eurooppalaista taloutta. Yhdysvallat käyttää vihreää siirtymää oman kansallisen etunsa ajamiseen muiden talousalueiden kustannuksella.

Liittokansleri Olaf Scholz empii, eikä idea maistu hallituskumppani liberaaleille. Mutta paine kasvaa. Jos Saksan hallitus taipuu, Suomen seuraava hallitus joutuu hankalaan rakoon. Käytännössä kaikki puolueet vastustavat yhteisvelan lisäämistä, perussuomalaiset ehkä tiukimmin – puoluehan arvostelee vihreää siirtymääkin. Myöhemmin oletettavasti mietitään, pitäisikö Ukrainaa avustaa tai jälleenrakentaa EU-maiden yhteisvelalla.

Toisaalta sekin on selvää, että jos isot EU-maat alkavat ajaa uusia paketteja, pienen maan ei kannata jäädä junan alle eikä junasta. EU luo nyt kriisissä itselleen uutta toimintatapaa ja uutta ydintä.

5

177

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhteisvelan piti olla sääntöjen mukaan kiellettyä...
      Ai niin, EU:ssahan on tapana teknisillä vippaskonsteilla aina kiertää sopimuksia, jos säännöt ei huvita.

    • Anonyymi

      Suomi maksaa aina mitä joku keksii..

    • Anonyymi

      Hädässä joudutaan turvautumaan hätäkeinoihin,ettei jouduta vielä suurempaan hätään.
      Se taas on EU-vihaajien ykköstoive.

      • Anonyymi

        Hei vanha ystäväni muistatko maksoin viikonloppuna sinun taksimatkan? olit katu ojassa ja olit juonu 1 olutta korillisen ja tunsin sääliä sinua kohtaan ei ehkä olisi pitänyt sinua sääliä enää


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hei vanha ystäväni muistatko maksoin viikonloppuna sinun taksimatkan? olit katu ojassa ja olit juonu 1 olutta korillisen ja tunsin sääliä sinua kohtaan ei ehkä olisi pitänyt sinua sääliä enää

        Hätäsi näkyy olevan niin suuri,että kykenet vain toistamaan höpinäsi.
        En voi auttaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      52
      950
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      106
      903
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      818
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      4
      771
    5. Mitä haluaisit sanoa hänelle?

      Jos joskus kohtaatte?
      Ikävä
      71
      663
    6. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      2
      622
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      185
      584
    8. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      566
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      546
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      520
    Aihe