Mun melkein vuoden pituinen ensimmäinen oikea seurustelu suhde päättyi viikko sitten siihen, että poikaystävä jätti minut.
Syy oli se, että hän ei rakastanut minua. Sanoi, että sillä ei ollut mua ikävä. Hän halusi sellaisen ihmisen, jota ikävöi ja jonka haluaisi vierelleen koko ajan. Kun närkästyin epäromanttisuudesta, mies sanoi, että tarkemmin ajatellessa hänellä ei ollut sellaista tarvetta tehdä minua onnelliseksi.
Häntä ahdisti olla suhteessa.
Näin jälkeen päin ajatellessa jo suhteen alkutaipaleet olivat vaikeita, mutta minulle oli aina sanottu, että suhteet eivät ole helppoja, niiden eteen pitää tehdä töitä. Kyllä minullakin oli hetkiä, että ajattelin lopettaa suhteen. Syynä lähinnä ehkä se, että suhde ei tuntunut riittävältä. Mutta olen huono luovuttamaan..
Tämä kaikki saa suhteen kuulostamaan huonolta ja minut epävarmalta hissukalta. Olen oikeasti itsevarma nuori nainen ja suhde oli mielestäni ihana ja hyvä kaikkinen vaikeuksineen. Parasta oli, että pystyin puhumaan hänelle ja minulla oli hyvä ja turvallinen olo hänen kanssaan. Hän sanoi myös, että minulla on hyvä luonne ja järjen kanssa ajateltuna hän haluaisi jatkaa, mutta kun sydän sanoo ei ei ei.. Ymmärrän häntä, mikä on inhottavaa. Haluaisin vihata, mutta en vihaa. En elättele toivoa yhteen paluusta, sillä olen huomannut ajatellessani, että suhde ei ollut tarkoitettu.
Mutta tämä tyhjä tila, joka tuli erotessa. Tämä yksinäisyyden tunne. SE on aika musertava. Lisäksi ajattelen exää paljon. Olen kyseinalaistanut koko rakkauden idean..
Milloin tästä inhottavasta tyhjästä olosta pääsee irti? Milloin voin ihastua seuraavaan vai voinko enää? Nyt tuntuu, etten muita miehiä haluakaan. Enkä halua olla suhteessa vain sen takia, että minulla olisi "joku".
Onko kenelläkään lohduttavia sanoja? Samoja kokemuksia...
Sen tiedän, että aika parantaa haavat ja niin on jo käymässä. En halua häntä takaisin mutta haluan jatkaa elämääni iloisena ja onnelisena.
Syy oli se, että hän ei rakastanut minua. Sanoi, että sillä ei ollut mua ikävä. Hän halusi sellaisen ihmisen, jota ikävöi ja jonka haluaisi vierelleen koko ajan. Kun närkästyin epäromanttisuudesta, mies sanoi, että tarkemmin ajatellessa hänellä ei ollut sellaista tarvetta tehdä minua onnelliseksi.
Häntä ahdisti olla suhteessa.
Näin jälkeen päin ajatellessa jo suhteen alkutaipaleet olivat vaikeita, mutta minulle oli aina sanottu, että suhteet eivät ole helppoja, niiden eteen pitää tehdä töitä. Kyllä minullakin oli hetkiä, että ajattelin lopettaa suhteen. Syynä lähinnä ehkä se, että suhde ei tuntunut riittävältä. Mutta olen huono luovuttamaan..
Tämä kaikki saa suhteen kuulostamaan huonolta ja minut epävarmalta hissukalta. Olen oikeasti itsevarma nuori nainen ja suhde oli mielestäni ihana ja hyvä kaikkinen vaikeuksineen. Parasta oli, että pystyin puhumaan hänelle ja minulla oli hyvä ja turvallinen olo hänen kanssaan. Hän sanoi myös, että minulla on hyvä luonne ja järjen kanssa ajateltuna hän haluaisi jatkaa, mutta kun sydän sanoo ei ei ei.. Ymmärrän häntä, mikä on inhottavaa. Haluaisin vihata, mutta en vihaa. En elättele toivoa yhteen paluusta, sillä olen huomannut ajatellessani, että suhde ei ollut tarkoitettu.
Mutta tämä tyhjä tila, joka tuli erotessa. Tämä yksinäisyyden tunne. SE on aika musertava. Lisäksi ajattelen exää paljon. Olen kyseinalaistanut koko rakkauden idean..
Milloin tästä inhottavasta tyhjästä olosta pääsee irti? Milloin voin ihastua seuraavaan vai voinko enää? Nyt tuntuu, etten muita miehiä haluakaan. Enkä halua olla suhteessa vain sen takia, että minulla olisi "joku".
Onko kenelläkään lohduttavia sanoja? Samoja kokemuksia...
Sen tiedän, että aika parantaa haavat ja niin on jo käymässä. En halua häntä takaisin mutta haluan jatkaa elämääni iloisena ja onnelisena.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuulostaa todella tutulta.
itselläni suhde loppui viikonloppuna ja oon tosi hajalla.kyseessä oli ensirakkaus.ja sitä onnea kesti vain pari kuukautta.ei tätä kestä.
ei saa mielestä ja surettaa.... itkettää....
harmittaa....vituttaa....et ole yksin!meitä on monta jotka ovat särkeneet sydämen.iso halaus sinulle.Käy asia läpi, itke, puhu puhu ja puhu.kyllä se siitä.elämä jatkuu.sen ON JATKUTTAVA.
Välillä tuntuu, että asiasta pääsee yli ja välillä iskee taas yksinäisyyden masennus. Musta tuntuu, että mä toisaalta olen päässyt asiasta liian "helpolla" yli. Vain ne 4 ensimmäistä päivää olivat ihan kamalia. Nyt mä olen miettinyt, että kuinka syviä mun tunteet olivatkaan loppujen lopuksi. Joku viisas mulle sanoi, että koska meidän suhde oli vaikea ja jouduttiin välillä miettimään, että kannattaako jatkaa, niin olen tavallaan alkanut valmistautumaan eroon ja käsitelly asiaa jo pitemmän aikaa.
Nyt tuntuu, että itsetuntoni on alkanut nousta. Suhteen aikana piinasin itseäni kysymyksillä, että "miksi mä en riitä" "mitä mä voin tehdä, että mies rakastaisi minua kuten minä häntä". Nyt huomaan, että minussa ei ollut vikaa. Hänessä oli, sillä hän on tehnyt samat temput jo kolmelle naiselle eli kaikille pitkille suhteilleen.
Me jätetyt tiedämme, että meillä on kyky välittää ja joskus elämään tulee henkilö, joka todellakin on sen välittämisen arvoinen. Ihmiset, jotka eivät pysty sitoutumaan, kuten exäni, eivät ehkä voi olla täysillä missään suhteessa mukana, vaikka kuinka olisi oikea ihminen.
Kata, kyllä sä selvitä myös. Ole paljon kavereiden kanssa ja vaikka välillä tuntuu, että et jaksa "kaverijuttuja" niin tee asioita vähän mekaanisesti, eli ole kiinnostunut kavereiden kutsuista yms. Myöhemmin ajan kanssa löydät ilon.
Yritä tehdä mahdollisimman paljon asioita muiden ihmisten kanssa. Älä murehdi kotona vaikka et muuta jaksaisikaan. Kyllä se onnellisuus tulee vielä takaisin. Elämällä on se ironinen puoli, että sitten kun osaat olla taas yksin ja nautit olostasi, elämääsi tupsahtaa mies, joka haluaa tehdä sinusta maailman onnellisimman naisen!
Taas tuntui kuin lukisin omaa viestiä.Ei toista voi saada rakastamaan vaikka itse rakastaisi niin että sattuu.
Rakkaus satuttaa mutta tässä elämässä on pakko ottaa riskejä ja elää tunteiden mukaan.
Kyllä me selvitään, voimia sulle:)
hyvä kirja nimeltä mars&venus:uusi rakkaus..kirjoittanut john gray. Mua autto ihan sairaasti vaikka en olis uskonu..kyllä se ajan kanssa menne ohi. Mullakin meni :)
Kirjotinko mä ton?
Kuinka voi olla täysin samanlaisia juttuja muilla!
tää on ihan kamalaa!!