"Näyttelijä Eija Ahvo, 71, kertoo Annassa, kuinka menetti sisarensa koronakeväänä 2020. Sisko oli kertonut kuolinvuoteellaan, kuinka tulee kuolemansa jälkeen muuttumaan perhoseksi ja tuovansa siinä muodossa iloa Ahvon elämään. Siskon nukuttua pois, Ahvon pihamaalla tapahtui jotain maagista.
– Juuri silloin pihamme oli täynnä sitruuna- ja nokkosperhosia, hän kertoo Annassa.
Eija Ahvo jatkaa kertomalla, kuinka hänen muutkin läheiset ovat ilmestyneet luontokappaleina hänen eteensä kuoleman hetkellä.
– Äiti on pyy, isä västäräkki, eräs ystäväni on punarinta ja toinen satakieli."
Että tuommoisia kertoi Unelma Suolle alias Eija Ahvo, ja se on todella mielenkiintoista. Vihdoin löysin elämälleni ja varsinkin kuolemalleni tarkoituksen, aion kuoltuani ilmaantua tänne takaisin lantapallon pyörittäjä koppakuoriaisena. Mutta vain jos se sopii pyhälle Pietarille tai kuka tai mikä noista asioista päättää.
Tietenkin jos silloin kun kuolen on talvi niin siinä tapauksessa ilmaannun en tänne Suomeen vaan Venäjälle eli uuteen Roomaan eli ryzäpökzylään takaisin moukarina joka sitten varmaan päätyy johonkin hyötykäyttöön Wagner-terroristi järjestön toimitiloissa venäjällä tai itä-Ukrainassa.
Tai jos ei voi ilmaantua minään esineenä eikä edes hyötyesineenä kuten moukari niin ehkä sitten ilmaannun tänne koiperhosena, se varmaan olisi ihan mukavaa kun voisi ilahduttaa surevia läheisiään siten ja sillain.
Sitäkö vaiko tätäkö sitten kuoleman jälkeen?
11
896
Vastaukset 11
- Anonyymi
Kuoleman jälkeen on uusi elämä, vaikka et haluaisikaan sitä. Sinun on synnyttävä uudelleen. Halusit tai et, sillä ei ole merkitystä, kukaan sinun suostumustasi ei kysy. Reinkarnaatio. Samsara. Elämästä elämään, kuolemasta kuolemaan.
https://krishna.fi/wp-content/uploads/2019/10/file.jpg- Anonyymi
Niin on.
- Anonyymi
Kuoleman jälkeen on uusi elämä, vaikka et haluaisikaan sitä. Sinun on synnyttävä uudelleen. Halusit tai et, sillä ei ole merkitystä, kukaan sinun suostumustasi ei kysy. Reinkarnaatio. Samsara. Elämästä elämään, kuolemasta kuolemaan.
https://krishna.fi/wp-content/uploads/2019/10/file.jpg
Lue kirja Roswellin alien haastattelu 1947,minkä Usan armeijalla oli pidätettynä.
Jos kertomus oikein,niin synnyt toki uudestaa,kun maa on vankiplaneetta.Sinut houkutellaan valoon jossa on lempeys yms.mutta siten valtavalla sähköllä sinun Is-ben muisti käristetään,ettet muistaisi mitään.
Tässä kirjassa kun lukee(jo on totta),niin krishnat ja muut elefannantit sekä turbaanit lentää elämän oikeelisuusdesta pois,koska maan ihmiset on vankeja teoistaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuoleman jälkeen on uusi elämä, vaikka et haluaisikaan sitä. Sinun on synnyttävä uudelleen. Halusit tai et, sillä ei ole merkitystä, kukaan sinun suostumustasi ei kysy. Reinkarnaatio. Samsara. Elämästä elämään, kuolemasta kuolemaan.
https://krishna.fi/wp-content/uploads/2019/10/file.jpg
Lue kirja Roswellin alien haastattelu 1947,minkä Usan armeijalla oli pidätettynä.
Jos kertomus oikein,niin synnyt toki uudestaa,kun maa on vankiplaneetta.Sinut houkutellaan valoon jossa on lempeys yms.mutta siten valtavalla sähköllä sinun Is-ben muisti käristetään,ettet muistaisi mitään.
Tässä kirjassa kun lukee(jo on totta),niin krishnat ja muut elefannantit sekä turbaanit lentää elämän oikeelisuusdesta pois,koska maan ihmiset on vankeja teoistaan.Kannattaisi lopettaa se ryyppäminen ajoissa ja mennä nukkumaan. Aamuyöllä ne jutut on helposti just tuollaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuoleman jälkeen on uusi elämä, vaikka et haluaisikaan sitä. Sinun on synnyttävä uudelleen. Halusit tai et, sillä ei ole merkitystä, kukaan sinun suostumustasi ei kysy. Reinkarnaatio. Samsara. Elämästä elämään, kuolemasta kuolemaan.
https://krishna.fi/wp-content/uploads/2019/10/file.jpg
Lue kirja Roswellin alien haastattelu 1947,minkä Usan armeijalla oli pidätettynä.
Jos kertomus oikein,niin synnyt toki uudestaa,kun maa on vankiplaneetta.Sinut houkutellaan valoon jossa on lempeys yms.mutta siten valtavalla sähköllä sinun Is-ben muisti käristetään,ettet muistaisi mitään.
Tässä kirjassa kun lukee(jo on totta),niin krishnat ja muut elefannantit sekä turbaanit lentää elämän oikeelisuusdesta pois,koska maan ihmiset on vankeja teoistaan."Lue kirja Roswellin alien haastattelu 1947,minkä Usan armeijalla oli pidätettynä".
No hei. Älä sekoita niitä ufojuttuja yllä olevaan kuvaan jälleensyntymisestä. Sinä keksit sen kaiken. Yllä oleva kuva on todellisuutta, mutta sinä lisäät siihen ufojuttuja. Kohtuus kaikessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuoleman jälkeen on uusi elämä, vaikka et haluaisikaan sitä. Sinun on synnyttävä uudelleen. Halusit tai et, sillä ei ole merkitystä, kukaan sinun suostumustasi ei kysy. Reinkarnaatio. Samsara. Elämästä elämään, kuolemasta kuolemaan.
https://krishna.fi/wp-content/uploads/2019/10/file.jpg
Lue kirja Roswellin alien haastattelu 1947,minkä Usan armeijalla oli pidätettynä.
Jos kertomus oikein,niin synnyt toki uudestaa,kun maa on vankiplaneetta.Sinut houkutellaan valoon jossa on lempeys yms.mutta siten valtavalla sähköllä sinun Is-ben muisti käristetään,ettet muistaisi mitään.
Tässä kirjassa kun lukee(jo on totta),niin krishnat ja muut elefannantit sekä turbaanit lentää elämän oikeelisuusdesta pois,koska maan ihmiset on vankeja teoistaan.Älä sekoita niitä ufojuttuja kuvaan, ne eivät käy yhteen.
- Anonyymi
Jos lukisitte Roswellin alien kirjan ihmisen sielun matkasta.
Mitä hän kertoo meidän ihmisten planeetasta ja kun kuollaan.
Se ei ole hänen mukaan ole mikään matka vaan pakko.
Ei todellakaan tunnu hyvältä sielun pakko.
Jos on oikeassa,niin unohtakaa uskonnot täysin..
Toivottavasti näin ei käy.. - Anonyymi
Tuonpuoleinen on ihan tuossa jalkojemme juuressa 'maton alla' onton maapallon syvyyksissä siellä hienot sielumme asustelevat lihankappaleita täällä onttouden kuorella liikuttelevat!
Aivan mahtavaa!- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16976980/kuolemanjalkeinen-elama-mahdotonta
Todella mielenkiintoinen palstaa, Jännitys alkaa jostakin palstan keskivaiheelta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16976980/kuolemanjalkeinen-elama-mahdotonta
Todella mielenkiintoinen palstaa, Jännitys alkaa jostakin palstan keskivaiheelta.Jos kyseenalaistat toisten totuuden, menetät oman totuutesi. Osa 2
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18392690/jos-kyseenalaistat-toisten-totuuden-menetat-oman-totuutesi--osa-2
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1411583- 1481081
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät69956Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi303841- 68743
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56723- 37629
- 62602
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7601Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33571