Fysiikan lakien mukaan on mahdotonta, että tietoisuutemme elää sen jälkeen, kun ruumiimme on kuollut. Näin sanoo California Institute of Technologyn professori Sean Carroll.
Jotta tietoisuus voisi elää kuoleman jälkeen, sen täytyisi olla kokonaan erillään ruumiistamme, mitä se ei ole, sanoo Carroll.
Tietoisuus on sarja atomeja ja elektroneja aivoissamme ja fysiikan lakien mukaan ne eivät kuoleman jälkeen enää muodosta samanlaisia yhteyksiä kuin eläessämme.
- Väitteet siitä, että tietoisuus voisi jatkaa olemassa oloaan sen jälkeen kun ruumiimme kuolee ja hajoaa ovat mahdottomia. Elämään liittyvät fysiikan ilmiöt ovat hyvin tunnettuja, kirjoittaa Carroll Scientific American-lehdessä.
Ei ole olemassa mitään mahdollisuutta, että aivoihimme tallentunut informaatio säilyisi kuoleman ja ruumiin hajoamisen jälkeen, kirjoittaa Carroll.
Kyse on samasta asiasta, kuin tietokoneen kovalevyn pistäisi murskaksi. Levylle tallennettu tieto häviää.
Carroll perustelee ajatuksiaan kvanttikenttäteorialla. Ihmisen ajatukset muodostuvat aivoissa atomien liikkeistä. Ne tunnetaan hyvin.
- Jotta tietoisuus säilyisi, kvanttikenttäteorian mukaan pitäisi olla olemassa ”henkihiukkasia” ja ”henkivoimia”, jotka olisivat vuorovaikutuksessa tavallisten atomien kanssa. Mitään tällaisia ei tunneta.
Tämä on tieteellisesti hyväksytty tosiasia. Carroll kehottaakin keskittymään kiinnostavimpiin asioihin.
- Kun hyväksytään fysiikan peruslait, voidaan keskittyä tutkimaan sitä miten ihmismieli (ihmisten eläessä) oikeasti toimii.
Kuolemanjälkeinen elämä mahdotonta
729
5345
Vastaukset
- Anonyymi
Toivotaan että se on oikeassa sillä mikä olisi hienompaa kuin kaiken loppuminen täydelliseen tyhjyyteen.
Jumalattomilla on täydellinen pimeys ja tyhjyys,se on totta myös raamatun sanan mukaan,paholainen nautaa kun uskoikin sitä.
- Anonyymi
kotikuus kirjoitti:
Jumalattomilla on täydellinen pimeys ja tyhjyys,se on totta myös raamatun sanan mukaan,paholainen nautaa kun uskoikin sitä.
Kumpi mielikuva ilahduttaa uskovan sydäntä enemmän, sekö kun ajattelee itse pääsevänsä ikuiseen ihanaan ja ihmeelliseen elämään, vai se, että ajattelee jumalattomien perheenjäsenten, sukulaisten ja tuttavien ikuista kärsimystä pimeydessä, helvetissä tai milloin missäkin, kuitenkin mahdollisimman ikävissä olosuhteissa?
Anonyymi kirjoitti:

Ikuisees elänä ei muistele enään mitä naapurille on käynt,eikä lähi omaisi he ovat ratkaisunsa tehnee niitä ei muistella,ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.
Ei ajatte enään jumattomia,he ovat valintansa tehneet.- Anonyymi
kotikuus kirjoitti:
Ikuisees elänä ei muistele enään mitä naapurille on käynt,eikä lähi omaisi he ovat ratkaisunsa tehnee niitä ei muistella,ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.
Ei ajatte enään jumattomia,he ovat valintansa tehneet.Kysyin kyllä ihan preesens aikamuodossa, tässä ajanhetkessä. Kumpi mielikuva tuottaa enemmän mielihyvää; ajatus oman onnen täyttymisestä, vai ajatus jonkin tuntemasi ihmisen vahingosta?
- Anonyymi
No, entä jos niitä 'henkihiukkasia' on olemassa?
Tuon professorin ajatukset ovat kovin kapeatasoisia. Voihan olla että elämämme tallentuu 'pilvipalveluun' toiseen ulottuvuuteen. - Anonyymi
Synnyttiinkin täydestä tyhjyydestä
- Anonyymi
Kuitenkin on vaikea selittää, ettei henkistä puolta olisi. Jos on kerrankin nähnyt tulevaisuuteen ja ne tapahtumat ovat toteutuneet täsmälleen,niin miten se olisi selitettävissä fyysisenä tapahtumana? Tai uskonnollinen yhteys Jumaluuteen vuorovaikutuksineen. Myös pimeyden voimien ovela vaikutus on havaittavissa, kokeneen uskovan elämässä.
- Anonyymi
kotikuus kirjoitti:
Ikuisees elänä ei muistele enään mitä naapurille on käynt,eikä lähi omaisi he ovat ratkaisunsa tehnee niitä ei muistella,ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.
Ei ajatte enään jumattomia,he ovat valintansa tehneet.Sulla on on siis parempaa tietoa vai olisiko tämä kommenttisi kuitenkin ihan vaan arvaus ja oman pääsi suojelua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin on vaikea selittää, ettei henkistä puolta olisi. Jos on kerrankin nähnyt tulevaisuuteen ja ne tapahtumat ovat toteutuneet täsmälleen,niin miten se olisi selitettävissä fyysisenä tapahtumana? Tai uskonnollinen yhteys Jumaluuteen vuorovaikutuksineen. Myös pimeyden voimien ovela vaikutus on havaittavissa, kokeneen uskovan elämässä.
Minkään asian olemattomuutta on vaikea perustella, olevaisuus onkin mahdollista perustella tieteen avulla. Kaikki muu on sitten arvailua ja satuilua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpi mielikuva ilahduttaa uskovan sydäntä enemmän, sekö kun ajattelee itse pääsevänsä ikuiseen ihanaan ja ihmeelliseen elämään, vai se, että ajattelee jumalattomien perheenjäsenten, sukulaisten ja tuttavien ikuista kärsimystä pimeydessä, helvetissä tai milloin missäkin, kuitenkin mahdollisimman ikävissä olosuhteissa?
kaikki mitä voi ajatella, se on olemassa, mutta avaruudessa on hierarkia, mitkä asiat ovat ensin ja toisin ja siksi kun yksi olemisen muoto on toissijainen, niin se häviää luonnon laissa olennaisemmalla olemisen muodolle
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysyin kyllä ihan preesens aikamuodossa, tässä ajanhetkessä. Kumpi mielikuva tuottaa enemmän mielihyvää; ajatus oman onnen täyttymisestä, vai ajatus jonkin tuntemasi ihmisen vahingosta?
Näin on, herra uskovainen, että tunteisiin on luottamista, että kun tuntuu hyvälle, niin ehkä asia on OK, kannattaa olla ja tehdä!!! Ellei jopa ihan oikein.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, entä jos niitä 'henkihiukkasia' on olemassa?
Tuon professorin ajatukset ovat kovin kapeatasoisia. Voihan olla että elämämme tallentuu 'pilvipalveluun' toiseen ulottuvuuteen.henkisessä traditiossa joo, että tallentuu, mutta materialistisessa fysiikassa pitää löytää sen oman kielen selitys, että menee ymmärrykseen.....mutta toistaiseksi näyttää, että ihminen elää kerran ja kuolee kun sydän pysähtyy
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Synnyttiinkin täydestä tyhjyydestä
aurinko on tosi vanha linnunradassa
joten jos energia maapallolla on auringosta kotoisin
niin emme ole kovin nuori sieluja
kiinnostaa suhde auringon ja mustan aukon välillä
missä päin oli lähin musta aukko
ja sellainen, josta kenties olisi saaneet..... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin on vaikea selittää, ettei henkistä puolta olisi. Jos on kerrankin nähnyt tulevaisuuteen ja ne tapahtumat ovat toteutuneet täsmälleen,niin miten se olisi selitettävissä fyysisenä tapahtumana? Tai uskonnollinen yhteys Jumaluuteen vuorovaikutuksineen. Myös pimeyden voimien ovela vaikutus on havaittavissa, kokeneen uskovan elämässä.
luonnon tiede ei selitä humanismia
joten yksin jäät psykoosisi kanssa
vinkkinä, että ihan perus uskonnot
auttavat luonnontieteellisestä psykoosista parantumisessa - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Synnyttiinkin täydestä tyhjyydestä
Emme me syntyneet täydellisestä tyhjyydestä, mutta Jumala syntyi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kumpi mielikuva ilahduttaa uskovan sydäntä enemmän, sekö kun ajattelee itse pääsevänsä ikuiseen ihanaan ja ihmeelliseen elämään, vai se, että ajattelee jumalattomien perheenjäsenten, sukulaisten ja tuttavien ikuista kärsimystä pimeydessä, helvetissä tai milloin missäkin, kuitenkin mahdollisimman ikävissä olosuhteissa?
Jos uskova voisi omalla toiveellaan saada pakanaomaisen pelastettua, toki hän tekisi niin. Vahingonilo on jumalattoman ominaisuus, ei kristityn. Jumalan edessä olemme tilivelvollisia siitä, olemmeko yrittäneet avata lähimäistemme silmät, emme siitä, miten he päättivät kuulemaansa suhtautua. Jumala voisi pelastaa jokaisen väkivalloin, mutta se ei ilmeisesti ole Jumalan tyyli. Hän on herrasmies ja kunnioittaa jokaisen luomansa ihmisen vapautta valita.
- Anonyymi
Mihin sitten perustuu se, että syntymästä sokea saa näkökyvyn kuolemanrajakokemuksessa?
Senkään ei pitäs olla mahdollista.- Anonyymi
Ehkäpä se ei olekaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkäpä se ei olekaan.
Miten sitten sellaisesta on raportoitu?
Syntymästä sokea ei voi edes kuvitella näkevänsä, hänelle sellainen on täysin mahdotonta.
Joku toivoo katoavansa, pitää vähän varoa mitä haluaa.
Joskus tuntuu siltä, että ihminen kokee kuoltuaan sellaisen lopun, kuin mihin täällä eläessään uskoi. Joku katoaa, joku näkee Jeesuksen, tai Buddhan. kolmas taas syntyy uudelleen.
Yleensä nää tutkijat perustaa näkemyksensä älyyn ja tieteeseen, mutta se, että meidän tietoisuus tulee tyhjästä, ja katoaa tyhjyyteen, ei oikein tunnu älylliseltä. Ihmiset kasvatetaan uskomaan siihen, että mikään ei voi tulla tyhjästä, se on vastoin järkeämme, silti nämä tutkijat ovat kovasti sitä mieltä että tietosuutemme on tällainen asia, joka tulee tyhjästä ja palaa tyhjään, tai pitäisikö sanoa, ei mistään ja palaa ei mihinkään.
Ihmiset hakee lohduttavia uskomuksia, ei niinkään totuutta. Jotain lohduttaa usko Jeesukseen, ja joillekin se on kauhistus, kuten usko tyhjyyteen on taas kauhistus Jeesukseen uskovalle. Sehän on oikeastaan kadotus, joka on pahin asia kristitylle.
Enkä usko, että kukaan oikeasti uskoo kadotukseen, ja pitää sitä vielä lohduttavana asiana. Kukaan ei oikeasti halua uskoa katoavansa kokonaan, se nyt on vaan jotenkin turhamaista höpöä. vähän vettuilua niille, jotka uskoo olevansa olemassa vielä kuoleman jälkeenkin. Vähän siis provoilua tuollaiset tyhjyyteen uskovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sitten sellaisesta on raportoitu?
Syntymästä sokea ei voi edes kuvitella näkevänsä, hänelle sellainen on täysin mahdotonta.
Joku toivoo katoavansa, pitää vähän varoa mitä haluaa.
Joskus tuntuu siltä, että ihminen kokee kuoltuaan sellaisen lopun, kuin mihin täällä eläessään uskoi. Joku katoaa, joku näkee Jeesuksen, tai Buddhan. kolmas taas syntyy uudelleen.
Yleensä nää tutkijat perustaa näkemyksensä älyyn ja tieteeseen, mutta se, että meidän tietoisuus tulee tyhjästä, ja katoaa tyhjyyteen, ei oikein tunnu älylliseltä. Ihmiset kasvatetaan uskomaan siihen, että mikään ei voi tulla tyhjästä, se on vastoin järkeämme, silti nämä tutkijat ovat kovasti sitä mieltä että tietosuutemme on tällainen asia, joka tulee tyhjästä ja palaa tyhjään, tai pitäisikö sanoa, ei mistään ja palaa ei mihinkään.
Ihmiset hakee lohduttavia uskomuksia, ei niinkään totuutta. Jotain lohduttaa usko Jeesukseen, ja joillekin se on kauhistus, kuten usko tyhjyyteen on taas kauhistus Jeesukseen uskovalle. Sehän on oikeastaan kadotus, joka on pahin asia kristitylle.
Enkä usko, että kukaan oikeasti uskoo kadotukseen, ja pitää sitä vielä lohduttavana asiana. Kukaan ei oikeasti halua uskoa katoavansa kokonaan, se nyt on vaan jotenkin turhamaista höpöä. vähän vettuilua niille, jotka uskoo olevansa olemassa vielä kuoleman jälkeenkin. Vähän siis provoilua tuollaiset tyhjyyteen uskovat.Minä katoan joka yö nukkuessani, enkä näe siinä mitään ongelmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä katoan joka yö nukkuessani, enkä näe siinä mitään ongelmaa.
Et sä mihinkään katoa, kun sä näät vaan unia. Se onkin aivoillemme erittäin tärkeää, koska ilman unia ne sekoaisivat, unet pitää meidät siis järjissämme.
Jossain ufo-kirjassa lapsi oli todennut isälleen, että todellisuus on Jumalan uni.
Ehkä niin... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sitten sellaisesta on raportoitu?
Syntymästä sokea ei voi edes kuvitella näkevänsä, hänelle sellainen on täysin mahdotonta.
Joku toivoo katoavansa, pitää vähän varoa mitä haluaa.
Joskus tuntuu siltä, että ihminen kokee kuoltuaan sellaisen lopun, kuin mihin täällä eläessään uskoi. Joku katoaa, joku näkee Jeesuksen, tai Buddhan. kolmas taas syntyy uudelleen.
Yleensä nää tutkijat perustaa näkemyksensä älyyn ja tieteeseen, mutta se, että meidän tietoisuus tulee tyhjästä, ja katoaa tyhjyyteen, ei oikein tunnu älylliseltä. Ihmiset kasvatetaan uskomaan siihen, että mikään ei voi tulla tyhjästä, se on vastoin järkeämme, silti nämä tutkijat ovat kovasti sitä mieltä että tietosuutemme on tällainen asia, joka tulee tyhjästä ja palaa tyhjään, tai pitäisikö sanoa, ei mistään ja palaa ei mihinkään.
Ihmiset hakee lohduttavia uskomuksia, ei niinkään totuutta. Jotain lohduttaa usko Jeesukseen, ja joillekin se on kauhistus, kuten usko tyhjyyteen on taas kauhistus Jeesukseen uskovalle. Sehän on oikeastaan kadotus, joka on pahin asia kristitylle.
Enkä usko, että kukaan oikeasti uskoo kadotukseen, ja pitää sitä vielä lohduttavana asiana. Kukaan ei oikeasti halua uskoa katoavansa kokonaan, se nyt on vaan jotenkin turhamaista höpöä. vähän vettuilua niille, jotka uskoo olevansa olemassa vielä kuoleman jälkeenkin. Vähän siis provoilua tuollaiset tyhjyyteen uskovat.En ole koskaan kuullut tapauksesta jossa katoamista toivova olisi kadonnut vaan useammankin ateistin saaneen hyvän vastaanoton ja tavanneen jopa jeesuksen joten en ymmärrä mihin teoriasi perustuu. Toisekseen, se oli hieman provo sillä en usko Carrollin teoriaan ja jopa nobel palkittu Penrose teorisoi ettei tietoisuus ole aivojen laskennan tuotosta vaan nykyfysiikan, biologian tai neurotieteen tuolla puolen. Silti, en näe siinä mitään pahaa jos tietoisuus päättyy kuolemaan sillä tiedottomana en voi haluta mitään muuta koska minua ei ole enkä voi kuvitella suurempaa rauhaa kuin täysi olemattomuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole koskaan kuullut tapauksesta jossa katoamista toivova olisi kadonnut vaan useammankin ateistin saaneen hyvän vastaanoton ja tavanneen jopa jeesuksen joten en ymmärrä mihin teoriasi perustuu. Toisekseen, se oli hieman provo sillä en usko Carrollin teoriaan ja jopa nobel palkittu Penrose teorisoi ettei tietoisuus ole aivojen laskennan tuotosta vaan nykyfysiikan, biologian tai neurotieteen tuolla puolen. Silti, en näe siinä mitään pahaa jos tietoisuus päättyy kuolemaan sillä tiedottomana en voi haluta mitään muuta koska minua ei ole enkä voi kuvitella suurempaa rauhaa kuin täysi olemattomuus.
Mielestäni "paras" olemassaolon muoto voisi olla ikuinen uni, missä saa toteuttaa itseään miten haluaa, ja unen voi myös muuttaa toiseksi, jos vaan siltä tuntuu.
Vois olla vaikka Jumala näissä unissaan.
Miltäs sellanen kuulostaa?
Mulla on joskus aivan mahtavia unia, joissa kaikki on mahtavaa ja olen tavallaan jonkinlainen jumala, mutta vaan pienellä alkukirjaimella. Hitto, kun niistä unista ei muista vaan juuri mitään, muuta kuin sen, että olipas mahtava uni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni "paras" olemassaolon muoto voisi olla ikuinen uni, missä saa toteuttaa itseään miten haluaa, ja unen voi myös muuttaa toiseksi, jos vaan siltä tuntuu.
Vois olla vaikka Jumala näissä unissaan.
Miltäs sellanen kuulostaa?
Mulla on joskus aivan mahtavia unia, joissa kaikki on mahtavaa ja olen tavallaan jonkinlainen jumala, mutta vaan pienellä alkukirjaimella. Hitto, kun niistä unista ei muista vaan juuri mitään, muuta kuin sen, että olipas mahtava uni.Näin muuten vähän aikaa sitten unen, jossa palasin takaisin omaksi itsekseni, siis olennoksi, joka oikeasti olen, ja nauroin tätä elettyä elämääni. että olipas taas aivan älytön kokemus. Olin vapaa kaikesta karmastanikin, ja kuvittelin vaan olevani koko ahab aivan kauhean syntinen ja jopa kirottu. Hirveitä haasteita taas koko elämä täynnä, mutta kai sitä sitten kaipaa aina näitä haasteita, että ainakin tuntee eläneensä. Eihän sitä tavallinen elämä jää edes mieleen, mitä niillä tekee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni "paras" olemassaolon muoto voisi olla ikuinen uni, missä saa toteuttaa itseään miten haluaa, ja unen voi myös muuttaa toiseksi, jos vaan siltä tuntuu.
Vois olla vaikka Jumala näissä unissaan.
Miltäs sellanen kuulostaa?
Mulla on joskus aivan mahtavia unia, joissa kaikki on mahtavaa ja olen tavallaan jonkinlainen jumala, mutta vaan pienellä alkukirjaimella. Hitto, kun niistä unista ei muista vaan juuri mitään, muuta kuin sen, että olipas mahtava uni.Kuulostaa ihan hyvältä ja toivotaan että näin on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et sä mihinkään katoa, kun sä näät vaan unia. Se onkin aivoillemme erittäin tärkeää, koska ilman unia ne sekoaisivat, unet pitää meidät siis järjissämme.
Jossain ufo-kirjassa lapsi oli todennut isälleen, että todellisuus on Jumalan uni.
Ehkä niin..."Et sä mihinkään katoa, kun sä näät vaan unia"
Unia nähdään vain yleensä REM-univaiheessa, jolloin aivotoiminta on yhtä vilkasta kuin hereillä.
Syvän unen jaksossa ollaan käytännöllisesti katsoen tajuttomana. Tämä unijakso on aivoille erityisen tärkeä. Tässä univaiheessa lakkaamme hetkeksi olemasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En ole koskaan kuullut tapauksesta jossa katoamista toivova olisi kadonnut vaan useammankin ateistin saaneen hyvän vastaanoton ja tavanneen jopa jeesuksen joten en ymmärrä mihin teoriasi perustuu. Toisekseen, se oli hieman provo sillä en usko Carrollin teoriaan ja jopa nobel palkittu Penrose teorisoi ettei tietoisuus ole aivojen laskennan tuotosta vaan nykyfysiikan, biologian tai neurotieteen tuolla puolen. Silti, en näe siinä mitään pahaa jos tietoisuus päättyy kuolemaan sillä tiedottomana en voi haluta mitään muuta koska minua ei ole enkä voi kuvitella suurempaa rauhaa kuin täysi olemattomuus.
"Penrose teorisoi ettei tietoisuus ole aivojen laskennan tuotosta vaan nykyfysiikan, biologian tai neurotieteen tuolla puolen."
Höpsis. Ei kukaan fyysikko tuollaista väitä, ei edes Penrose. Tässä hänen kvanttimielihypoteesinsa pähkinänkuoressa:
Ihmismielessä tapahtuu asioita, jotka eivät ole mekaanisesti laskettavissa. Aivoista täytyy siis löytyä prosesseja, joita ei voi kuvata algoritmeilla. Tästä johtuen perinteinen tietokone ei pysty jäljittelemään niitä. Perinteisessä tietokoneessa bitti voi olla joko ykkönen tai nolla, mutta kvanttiprosessissa myös jotakin niiden väliltä - superpositio.
Penrosen ratkaisu superpositio-ongelmaan on yleinen suhteellisuusteoria, massan aiheuttama aika-avaruuden kaareutuminen. Kyllin suuri massa romahduttaa todellisuuden jompaankumpaan kahdesta muodosta. Aivojen mikrotubuleissa tuo aaltofunktion ei-laskettava romahtaminen luo ihmisen tietoisuuden.
Penrosen hypoteesi on täysin yhteensopiva fysiikan kanssa ja noudattaa fysiikan lakeja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Penrose teorisoi ettei tietoisuus ole aivojen laskennan tuotosta vaan nykyfysiikan, biologian tai neurotieteen tuolla puolen."
Höpsis. Ei kukaan fyysikko tuollaista väitä, ei edes Penrose. Tässä hänen kvanttimielihypoteesinsa pähkinänkuoressa:
Ihmismielessä tapahtuu asioita, jotka eivät ole mekaanisesti laskettavissa. Aivoista täytyy siis löytyä prosesseja, joita ei voi kuvata algoritmeilla. Tästä johtuen perinteinen tietokone ei pysty jäljittelemään niitä. Perinteisessä tietokoneessa bitti voi olla joko ykkönen tai nolla, mutta kvanttiprosessissa myös jotakin niiden väliltä - superpositio.
Penrosen ratkaisu superpositio-ongelmaan on yleinen suhteellisuusteoria, massan aiheuttama aika-avaruuden kaareutuminen. Kyllin suuri massa romahduttaa todellisuuden jompaankumpaan kahdesta muodosta. Aivojen mikrotubuleissa tuo aaltofunktion ei-laskettava romahtaminen luo ihmisen tietoisuuden.
Penrosen hypoteesi on täysin yhteensopiva fysiikan kanssa ja noudattaa fysiikan lakeja.En tiedä oliko tämä toimittajan tulkinta vai Penrosen sanomaa mutta tässä se on englanniksi ja perään linkki.
"Penrose’s theory promises a deeper level of explanation. He starts with the premise that consciousness is not computational, and it’s beyond anything that neuroscience, biology, or physics can now explain. "
https://nautil.us/issue/47/consciousness/roger-penrose-on-why-consciousness-does-not-compute - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Et sä mihinkään katoa, kun sä näät vaan unia"
Unia nähdään vain yleensä REM-univaiheessa, jolloin aivotoiminta on yhtä vilkasta kuin hereillä.
Syvän unen jaksossa ollaan käytännöllisesti katsoen tajuttomana. Tämä unijakso on aivoille erityisen tärkeä. Tässä univaiheessa lakkaamme hetkeksi olemasta.Muistaakseni unet ovat nimenomaan se aivoille tärkeä juttu.
Jos unien näkeminen estetään, ihminen sekoaa.
Joskus oli tehty tällainen tieteellinen koe ihmisillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten sitten sellaisesta on raportoitu?
Syntymästä sokea ei voi edes kuvitella näkevänsä, hänelle sellainen on täysin mahdotonta.
Joku toivoo katoavansa, pitää vähän varoa mitä haluaa.
Joskus tuntuu siltä, että ihminen kokee kuoltuaan sellaisen lopun, kuin mihin täällä eläessään uskoi. Joku katoaa, joku näkee Jeesuksen, tai Buddhan. kolmas taas syntyy uudelleen.
Yleensä nää tutkijat perustaa näkemyksensä älyyn ja tieteeseen, mutta se, että meidän tietoisuus tulee tyhjästä, ja katoaa tyhjyyteen, ei oikein tunnu älylliseltä. Ihmiset kasvatetaan uskomaan siihen, että mikään ei voi tulla tyhjästä, se on vastoin järkeämme, silti nämä tutkijat ovat kovasti sitä mieltä että tietosuutemme on tällainen asia, joka tulee tyhjästä ja palaa tyhjään, tai pitäisikö sanoa, ei mistään ja palaa ei mihinkään.
Ihmiset hakee lohduttavia uskomuksia, ei niinkään totuutta. Jotain lohduttaa usko Jeesukseen, ja joillekin se on kauhistus, kuten usko tyhjyyteen on taas kauhistus Jeesukseen uskovalle. Sehän on oikeastaan kadotus, joka on pahin asia kristitylle.
Enkä usko, että kukaan oikeasti uskoo kadotukseen, ja pitää sitä vielä lohduttavana asiana. Kukaan ei oikeasti halua uskoa katoavansa kokonaan, se nyt on vaan jotenkin turhamaista höpöä. vähän vettuilua niille, jotka uskoo olevansa olemassa vielä kuoleman jälkeenkin. Vähän siis provoilua tuollaiset tyhjyyteen uskovat.Veda kirjat on käännetty sanskritin kielestä. Ilman kommentaareja on näitä kovin vaikea ymmärtää. Tieto on "monen lukon takana". Voisit aloittaa lukemalla kirjoja, joissa on Srila Prabhupadan kommentaarit. Hyvin selitetty ja kuolemanpelkosi häviää.
On ruumilinen ihminen ja hengelinen ihminen,ruumis on kuori hengeliselle ihmiselle,josta luovutaan kuolemassa,muuttu kirkastetuksi ruumiiksi uskovilla, ei jumalattomilla,he menevät tuonlaa odottamaan viimeitä tuomiota. Hengellisne ihminen näkee parantajansa paljon muutakin jota ei näie jumalato.
- Anonyymi
Voihan sitä päänsisässä nähdä vaikka mitä,silmät näkee sisäänpäin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielestäni "paras" olemassaolon muoto voisi olla ikuinen uni, missä saa toteuttaa itseään miten haluaa, ja unen voi myös muuttaa toiseksi, jos vaan siltä tuntuu.
Vois olla vaikka Jumala näissä unissaan.
Miltäs sellanen kuulostaa?
Mulla on joskus aivan mahtavia unia, joissa kaikki on mahtavaa ja olen tavallaan jonkinlainen jumala, mutta vaan pienellä alkukirjaimella. Hitto, kun niistä unista ei muista vaan juuri mitään, muuta kuin sen, että olipas mahtava uni.Mä tahtoisin unelmoida Tiibetissä korkealla, koska Suossa uneni ovat rajattuja.
1 - päivän tapahtumat väännetysti
2 - ulkopuoliset merkityksettömät tapahtumat kuin elokuvat, eivät minun
3 - aniharvoin yksi tai kaksi enne untaa
Ehkä unia oli enemmän kun olin lapseton nuori.
Katota unien tilanne vanhuudessa lähempänä jumalaa taas.
Intian joogilta kysyin, että eroaako meditaatio Suomessa ja Intiassa toisistaan?
En saanut vastausta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Et sä mihinkään katoa, kun sä näät vaan unia"
Unia nähdään vain yleensä REM-univaiheessa, jolloin aivotoiminta on yhtä vilkasta kuin hereillä.
Syvän unen jaksossa ollaan käytännöllisesti katsoen tajuttomana. Tämä unijakso on aivoille erityisen tärkeä. Tässä univaiheessa lakkaamme hetkeksi olemasta.pitääkö REM vaiheessa hokea OM?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
pitääkö REM vaiheessa hokea OM?
Kun antaa lapselle nimen Rem näkeekö lapsi paljon unia?
- Anonyymi
Instituutiot on aivan huuhaata, suojatyö paikka loisijoille, millä ne todistaa ettei olisi?
- Anonyymi
> Fysiikan lakien mukaan on mahdotonta, että tietoisuutemme elää sen jälkeen, kun ruumiimme on kuollut.
hah
Ei mitään syytä uskoa tuota.- Anonyymi
Kvanttikenttäteoriaanko vai mihin perustuen?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kvanttikenttäteoriaanko vai mihin perustuen?
Eikös kvanttifysiikka laita kaikki fysiikan laitkin hyppimään häränpyllyä?
Tietoisuus on pikku juttu sille, kun aikakin käyttäytyy aivan miten sattuu, ja miten tahansa ajassakin liikkuminen on mahdollista.
Ja onhan kaikki siis jo ennalta nähtävissä, koska aika ei tosiaankaan aseta mitään rajoituksia tälle kaikelle. Elämämmekin on jo syntymässä määrätty. Minäkin näin tulevaisuuteni jo parikymppisenä.
Tämä kaikki on siis vain "kosmista sielujen teatteria" jossa näyttelemme vain oman osamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös kvanttifysiikka laita kaikki fysiikan laitkin hyppimään häränpyllyä?
Tietoisuus on pikku juttu sille, kun aikakin käyttäytyy aivan miten sattuu, ja miten tahansa ajassakin liikkuminen on mahdollista.
Ja onhan kaikki siis jo ennalta nähtävissä, koska aika ei tosiaankaan aseta mitään rajoituksia tälle kaikelle. Elämämmekin on jo syntymässä määrätty. Minäkin näin tulevaisuuteni jo parikymppisenä.
Tämä kaikki on siis vain "kosmista sielujen teatteria" jossa näyttelemme vain oman osamme.Fyysikko Sean Carroll on erikoistunut kvanttimekaniikaan. Hänen mukaansa fysiikan lait tunnetaan hyvin, eikä pienimpienkään aineen rakennusosien välillä vaikuta mitään mitä ei tunneta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kvanttikenttäteoriaanko vai mihin perustuen?
Maharish Mahesh oli fyysikko ja joogi.
Oli miehellä voimaa yhdistää kahta jo varhain!!!
Ylistystä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös kvanttifysiikka laita kaikki fysiikan laitkin hyppimään häränpyllyä?
Tietoisuus on pikku juttu sille, kun aikakin käyttäytyy aivan miten sattuu, ja miten tahansa ajassakin liikkuminen on mahdollista.
Ja onhan kaikki siis jo ennalta nähtävissä, koska aika ei tosiaankaan aseta mitään rajoituksia tälle kaikelle. Elämämmekin on jo syntymässä määrätty. Minäkin näin tulevaisuuteni jo parikymppisenä.
Tämä kaikki on siis vain "kosmista sielujen teatteria" jossa näyttelemme vain oman osamme.Mielenkiintoista, että tiede itse hämmästyy kuin Einstein teoria ja Kvanttifysiikka menevät yhteen, koska ne eivät menisi, mutta olisivat ristiriidassa!!
Tiede vannoutuu logiikkaan, mutta nyt tiede yhtäkkiä tahtoo tehdä hypyn, jota kvantiksi kutsutaan.
Missä yhdistävä tekijä, muuten vaarana on että uskonnot lähestyvät kuin Neptunus tieteitä.
- Anonyymi
Jumala on olemassa ja myös Hänen sanansa, eli Raamattu toteutuu pilkulleen. Tässä lisää. https://www.youtube.com/watch?v=E-hnBJkHpRc
- Anonyymi
Niinpä. Pekkahan uskoo lujasti myös Nooan arkkiin 🐴
- Anonyymi
Moni on kuollut, silti vielä on elämää.
Vaihteeksi voisi tehdä pikaisen kertauksen elämän biologiasta, vaikka näiden linkkien sivuilta:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/06/01/elaman-synty-on-tieteen-suurimpia-arvoituksia-miten-ja-missa-elama-syntyi
https://heikinvaraventtiili.blogspot.com/2021/05/kosmoksen-biologiaa.html
Elämä ja olemassaolo yleensä ovat arvoituksia, joiden olemusta on syytä miettiä. >Ei ole olemassa mitään mahdollisuutta, että aivoihimme tallentunut informaatio säilyisi kuoleman ja ruumiin hajoamisen jälkeen, kirjoittaa Carroll.
No mutta eiväthän aitouskovaiset näin väitäkään. Heidän mukaansa uskova ei kuoltuaan muistele rakkaitaan eikä ystäviään eikä sure heidän kohtaloaan Helvetissä. Hän muistaa vain ne ihmiset, jotka tapaa Jeesuksen luona. Muuten hän ei muista elämästään juuri mitään.- Anonyymi
Onko materialistit myös sitä mieltä, että maailmankaikkeuskin syntyi tyhjästä, kuten tietoisuutemmekin?
Mitä oli ennen alkuräjähdystä?- Anonyymi
Tyhjää avaruutta ei ole kvanttimekaniikan mukaan vaan jopa täydellisin vakuumi on täytetty partikkeleiden ja antipartikkeleiden kuohuvalla pilvellä joka roihuaa olemassaoloon ja melkein välittömästi hiipuu takaisin olemattomuuteen.
Alkuräjähdystä edeltäneestä ei voida sanoa paljoakaan muuta kuin teorioita.
1. Mitä oli ennen alkua? Jostain siihenkin on tultu. Voiko sieltä saada mitään tietoa?
Ei tiedetä, millainen havaittavan maailmankaikkeutemme alkutila oli – jos sellaista on ollutkaan. Toistaiseksi ei ole mahdollista sanoa, voiko alkutilasta edes periaatteessa saada mitään tietoa, vai jääkö se ikuiseksi arvoitukseksi.
https://yle.fi/uutiset/3-10944052 - Anonyymi

https://yle.fi/uutiset/3-10944052Yleensä järki sanoo, että mitään ei voi tulla tyhjästä, paitsi tyhjää.
Tietoisuuden katsotaan kuitenkin tulleen tyhjästä, ja palaavan takaisin tyhjyyteen.
Jotain voi siis kuitenkin tulla tyhjästä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yleensä järki sanoo, että mitään ei voi tulla tyhjästä, paitsi tyhjää.
Tietoisuuden katsotaan kuitenkin tulleen tyhjästä, ja palaavan takaisin tyhjyyteen.
Jotain voi siis kuitenkin tulla tyhjästä.Jos kvanttimekaniikkaa edelsi tyhjyys niin sitten tyhjästä voi tulla.
- Anonyymi
Tietoisuus luultavasti onkin sidoksissa ruumiin kohtaloon. Mutta uskonto kyllä kertoo monenlaisia mahdollisuuksia:
Henkiruumis tai taivaallinen ruumis
Tuonelassa henki tietoinen
Gnosis valoon voi kätkeytyä henkeä
Sielun vaellus toiseen ruumiiseen.
Jne.
Miksi tietoisuus olisi kaikki kaikessa.
Itse koen saaneeni ylisielulta informaatiota jonkin verran sanana tai näkynä perusperiaatteista jotka ovat menneen ja jopa tulevan elämän rakentaneet.
Onko tietoisuus muka tärkeämpi kuin sana, joka on luoja ja koossa pitäjä.
Kyky ottaa vastaan sanaa, infoa, näkyjä on parempi kuin tietoisuus.
Äitini joka kuoli 1997 ilmestyi minulle noin kymmenkunta vuotta myöhemmin henkenä joka tuli sisään ja tiskasi sisälläni tiskin niin että tunnistin hänen persoonansa.
Jne.
En tarvitse tietoisuutta , vaan kyvyn ottaa vastaan tehokkaasti informaatiota. Edellinen elämäni voidaan sanana kuvailla minulle alintajuntaan muutamalla sivulla tekstiä, esimerkillä yms. Se on kevyt kantaa ja parempi kuin tietoisuus.- Anonyymi
Ja lehmätkin lentävät.
- Anonyymi
Ilman tietoisuutta et olisi edes tietoinen että olet olemassa joten on se ihan hyvä olla.
- Anonyymi
sitä juuri, että energia ja sielu puhuu sinulle jostakin ylhäältä suoraan kasvotusten, kuten itse koet itsessäsi tapahtuvan
voiko tämän enempää olla todistusaineistoa luonnontiedemiehelle? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja lehmätkin lentävät.
evoluutiossa valaat kävelivät maalla, jonka jälkeen lähtivät uimaan
ehkä joku päivä lehmätkin lentävät kun unelmoivat pikkulinnuista - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
sitä juuri, että energia ja sielu puhuu sinulle jostakin ylhäältä suoraan kasvotusten, kuten itse koet itsessäsi tapahtuvan
voiko tämän enempää olla todistusaineistoa luonnontiedemiehelle?Jos energia ja sielu alkavat puhua luonnontieteilijälle ylhäältä suoraan kasvotusten, kannattaa ehkä harkita kofeiinilakkoa...
- Anonyymi
Keskustelun aloittaja kirjoitti täydentävästi tieteelliseltä kannalta järkeviä perusteluja siitä, miksi elämä kuoleman jälkeen on mahdotonta.
Myös Raamatun mukaan tietoisuus päättyy ihmisen kuollessa. Hänestä ei jää mitään materiaa, ei soluja jälkeen. Kuten Raamattu todistelee, ihminen joka on tomun lapsi palaa takaisin siihen olomuotoon, josta elimistömme on rakennettu. Tutkijat ovat todistaneet ihmiskehon sisältävän juuri maaperän eli tomun alkuaineita.
Raamattu siis osoittaa että ihminen todella kuolee eikä hänen sielunsa jatka tietoista älyllistä elämää jossakin toisessa mahdollisessa tai mahdottomassa ulottuvuudessa.
Jumala sanoi jo tuhansia vuosia sitten erään profeettansa suulla seuraavasti:
" Katso, kaikki sielut ovat minun: niinkuin isän sielu, niin pojankin sielu - ne ovat minun. Se sielu, joka syntiä tekee - sen on kuoltava."
Näet itsessäsi synnin rappeuttavat todisteet siitä, että me todella vanhenemme joka vuosi. Solumme tietyssä vaiheessa eivät enää uusiudu. Ihomme solut ja koko kehomme rappeutuu tavalla, johon tiede ei ole osannut antaa selvää syytä. On vain teorioita ja arvailua. Tiede ei pysty kaikkeen vaikka monet niin kuvittelevatkin.
Kun ihminen siis kuolee ja vaikka hänestä ei jää mitään tietoisuuden osaa jäljelle, niin silti emme ole toivottomassa tilassa. Voisin sanoa, ettei Jumalaan uskova oikeastaan menetä mitään peruuttamattomasti kuollessaan.
Miksi? Koska ylösniousemus on ntodellisuutta. Onko meillä tästä todisteita? On jos uskomme Jumalan sanaan joka ei voi valehdella.
Hänen rakas poikansa Jeesus osoitti, että hänen taivaallisella Isällään on todellinen voima muistaa jokanen muistohaudoissa oleva ihminen, jonka hän haluaa säilyttää muistissaan. Jeesus herätti ihmsiä kirjoituksten mukaan kuolleista jota ihmiset eivät koskaan kykene todellistamaan. Tämä ylösnousemuksen huikaiseva toivo on arvokkain omaisuutemme uskomme lisäksi, joka auttaa sinua ja minua jaksamaan kohti luvattu elämän ilmaista lahjaa, joka lepää Kristuksen lunastusuhrissa. On traagisen surullista, ettei suurin osa ihmiskunnasta ole halunnut ottaa vastaan suurinta lahjaa meidän jokaisen yksilön puolesta.- Anonyymi
en ole raamattua lukenut loppuun, mutta ehkä vielä kun sitä kehutaan paljon
tuntui vain että etelämaiden uskonnoilla on enemmän kerrottavaa kuin raamatulla
Ei siihen ikuiseen elämään mitään sielua tarvi. Tietoisuus jatkaa todistetusti kuoleman jälkeen, koska syntyy koko ajan uusia ihmisiä joilla on tietoisuus.
Ei ole mahdotonta,sielu elää vaikka ruumis palajaa maaksi jälle koska maasta se on otettukin. Tämä ulko kuori on vain väli aikainen meidän elämän pituinen,kunnese hajoaa, eivät taida muistaa kun ihminen kerran luontti maantomusta jumala puhalsi ihmiseen elämän hengen niin ihmisestä tuli elävä sielu.
- Anonyymi
Mitä kuoleman jälkeinen elämä mahdoton......
Fysiikan lait, nehän ovat viruvia, kuin leipäpappien sielunelämä suhteessa maalliseen.
Ne vaan höpöttäävät aikansa jostain pannukakusta, kun reunalle menee, niin putoaa.
Tottakai pöljöt ovat tutkineet ja saaneet selville fysiikan lait, mutta se on sitä, jota papit sanovat, maalliseksi. Ja toinen on taas tämä sielunelämä, mielituvituseksihan sitä kutsuvat nuo viisaaksi olevinaan lukemalla ja koulutuksen saaneena. Sykologinen puoli, järki ja sun muut höppelit. Katsokaas nyt, kun suomalainen juo pullon koskenkorvaa, tai hienot naiset ja herrat ravintoloissa kalliisti hienoja konjamiineja, niin jo alkaa fysiikka luistamaan ja sekin sielun elämä kukoistaa ja vähän siihen kun vielä pulveria sekaan, niin taivaat aukenevat ja syli leviää ja kädet ojentuvat antamaan suuren vaikutelman, suuremman, kuin totuus on. Se on välttämätöntä auktoriteetin kannalta, valta on rahaa ja niinhän se on koulutuskin, jopa yrityksen kirjanpitoon henkinen pääoma konsultti Sarasvuolla tuppaa olemaan käypää rahaa, jota vastaan, voisi ottaa vaikkapa miljardilainoja, kävisi lainan takauksena.
Miten tämä nyt liittyy, kuolemanjälkeiseen elämään, ei mitenkään. - Anonyymi
Materialismi näkee kaiken yksinomaan aineen aikaansaannoksena. Siis tunteet, näön, kuulon, vihan, rakkauden.... Ateismi on 100% materialismin kyydissä.
On siinä uskomista kun uskotaan että, kalkista, vedystä, rikistä....sekoitettuna, sattumalta, salamanlyönnin....ym kautta tulee ihminen. Aika kuulemma pystyy siihen.
Mutta on faktaa eräs vanha viisaus: " SE AJATUS, ETTÄ MIKÄÄN EI OLE MAHDOTONTA KUN SIIHEN PANNAAN TARPEEKSI AIKAA, ON LÄHELLÄ SITÄ AJATUSTA, ETTÄ MIKÄÄN EI OLE ENÄÄ NAURETTAVAA." Ateistit luulee, että aika ratkaisee kaiken. Olen ex-ateisti.
Ateistit ei pysty selvittämään eikä selittämään miten kuolleesta materiasta on tullut elävä, tunteellinen, pohtiva ja monimuotoinen ihme.
Olen ollut töissä hoitoalalla. Kaikkea on nähnyt, kuullut ja kokenut. Kohtasi työssäni esimerkiksi kolmen kuolleista nousseen miehen kanssa. Kaikki olivat suomalaisia miehiä.
Kuolemassa ihminen kokee hengen irtoavan ruumiista. Ihminen on kokonaisuudessaan ruumis, sielu ja henki. Kaikki kuollesista heränneet kertoivat saman asian: kuollessa henki irtosi ruumiista. Aistit terävöity. Pystyi näkemään, kuulemaan, ajattelemaan...
Yksi tapauksista: Veke (nimensä ei ollut tämä, mutta valitsen tämän nimen asian kertomista helpottaakseni) joutui onnettomuuteen. Veke kuoli kohta sairaalaan päästyään. Laitteet joihin hänet oli laitettu autokolarin takia osoittivat 100% hänet kuolleeksi. Sydän pysähti, verenkiero loppui, aivot lopetti toiminnan.
Veke kertoi kuinka henki irtosi ruumiista kun hän kuoli. Hän kuoli. Lääkärit koittivat herättää hänet kuolleista. Kaikki tehtiin, mutta lopulta lääkäri sanoi, että mitään ei ole enää tehtävissä. Hänet julistettiin kuolleksi.
Mutta...Veke näki koko ajan mitä lääkärit tekivät, puhuivat. Hän kuuli keskustelut selvästi, näki toimenpiteet, painelu-puhalluselvytys, sydäniskurin eli defibrillaattorin käytön. Mutta lopulta selvisi että kuollut kerta kaikkiaan.
Kuolleeksi julistamisesta meni hetki. Veke tunsi kuinka häntä nykäistii nilkasta ja henki meni takaisin ruumiseen. Veke heräsi kuolleista. Sydän alkoi tomia, kivut palsi...
Yksi lääkäreistä katsoi silmät pullallaan ja sanoi pelon ja säikähdyksen sekoittamin sanoin: " Tämä heräsi kuolleista."
*******************
Pisimmät kuolleista heränneet ovat olleet muutaman vuorokauden kuolleena ennen kuolleista heräämistä. Sitä tapahtuu jatkuvasti ympäri maailmaa.
Kuoleman jälkeisestä elämästä ovat kaikki kuolleista heränneet kertoneet.
John Burke on kirjoittanut kirjan: Taivaan rajalla. Siinä kerrotaan useita kuolleista heräneen kokemuksista. Burke tutki muistaakseni liki tuhat kuolleista heräneen tapausta.
Kuolleista heräneet kertoivat käyneensä Taivaassa. Jotku kertoivat käyneensä Taivaassa ja Helvetissä. Jotku taas Helvetissä.
Miten tämä ylipäänsä on mahdollista ? Koska ihmisessä on henki. Kuoltaessa ihmisestä irtoaa henki.
Jossain vaiheessa kun sikiö on kohdussa Jumala tekee ihmeen ja asettaa ihmiseen hengen. Kukaan ei tiedä missä vaiheessa mutta niin se vaan on.... Jotkut lapset syntyvä kuolleena vaikka ruumis on terve. Miksi ? Koska Jumala ei ole asettanut sikiöön henkeä missään vaiheessa.
Itse kävin aikoinaan TM mietiskelijöissä. Siellä varoitettiin, että henki voi irrota ruumiista ja voi käydä niin, ettei se enää palaakkaan takaisin ruumiiseen. Kuolema tulee silloin. TM porukoissa joskus kävi niin, että ihminen kuoli TM mietiskelyn aikana. Tämä irtoaminen ruumiista on itsestään selvä ilmiö.
Burken kirjassa on mielenkiintoisia kertomuksia kuinka ihminen, joka ei ikinä ollut nähnyt kuvaili herättyään kuolleista mitä näki. Kaikki oli oikein.
Raamattu on 100% totta. Taivas ja Helvetti on totta. Helvetti on valmistettu saatanalle ja hänen enkeleilleen. Ja helvettiin tuomitaan myös jokainen ihminen, joka ei ota vastaan Jeesusta Pelastajakseen. Taivas taas niille, jotka ottavat vastaan Jeesuksen Pelastajakseen.
Jeesus sovitti sinun synnit ristillä. Sinun syntivelkasi on maksettu ristillä 100%. Tee mielenmuutos, tee asennemuutos, tee parannus. Ikinä et kadu.
Sinulle joka olet mielipiteissäsi ehdoton ateisti - pidän kristittyjä uskovia höppäninä, naurat selän takana, pidät Raamattua sössötyksenä jne. - esitän kysymyksen. Entä jos Raamattu onkin totta, ja sinä kuoltuasi olet Helvetissä, tulimeressä. Ikuinen itku ja hammasten kiristys sinulla, Jumalan pilkaajalla ja Raamatun ivaajalla. Entä jos tämä tapahtuu vuoden päästä, ensi kuussa, ensi viikolla...huomenna...ensi yönä.
Lue Raamattua. Aloita Uudesta Testamentista. Mene hengellisiin kokouksiin. Vapaaseurakunta, Pelastusarmeija, Helluntaiseurakunta, Kansanlähetys... Katso TV7:n ohjemlia. Rukoile. Tunnusta syntisi ja hylkää ne. Ota Jeesus sydämeesi asumaan.
Luominen on tiedelehti. Vakuuttavia todisteita luomakunnasta. Lue ja tutustu intterissä siihen. Kovan tason tiedelehti - reaalitieteen. Ei siis teoriatieteen kuten esim. darwinismi ja ateismi.
Herra sinutkoon Sinua !- Anonyymi
Ja tämän "tiedelehden" mukaan tämä kaikki on ihan varmasti yhtä totta kuin tuhatvuotiaaksi elänyt äijä, joka seilasi vedenpaisumuksen aikaan valtavalla paljain käsin veistämällään paatilla elukkalastissa 😂
- Anonyymi
"Sinulle joka olet mielipiteissäsi ehdoton ateisti - pidän kristittyjä uskovia höppäninä, naurat selän takana, pidät Raamattua sössötyksenä jne. - esitän kysymyksen. Entä jos Raamattu onkin totta, ja sinä kuoltuasi olet Helvetissä, tulimeressä. Ikuinen itku ja hammasten kiristys sinulla, Jumalan pilkaajalla ja Raamatun ivaajalla. Entä jos tämä tapahtuu vuoden päästä, ensi kuussa, ensi viikolla...huomenna...ensi yönä."
Tämäkään pelottelu, joka sinut saa pelkäämään ja ohjaa sinua, ei kosketa minua vaikka kuinka yrität. Pelolla hallitaan ja ohjaillaan ihmisiä, ymmärrätkö, keppi ja porkkana. - Anonyymi
sitä juuri, vähän syntymän ja kuoleman kanssa tekemisessä ja heti uskoo jumalaan
Jeesus on noussut kuoleista,joten meillä uskovilla on myös kuoleman jälkeen uusi elämä,sitä ei voi mikään riistää pois.Synteihinsä kuoleet heillä ei ole uutta elämää kun biologien elämä päätty,ovat kuoleita hengelisesti että ruumiiliseti.
- Anonyymi
Vaude. Eli taivaassa ei ole biologista elämää. Siellä ei siis voi olla kasveja, ei ruohoa, ei pensaita eikä linnunlaulua?
Vain pelkkiä uskovia! 👍😁 Anonyymi kirjoitti:
Vaude. Eli taivaassa ei ole biologista elämää. Siellä ei siis voi olla kasveja, ei ruohoa, ei pensaita eikä linnunlaulua?
Vain pelkkiä uskovia! 👍😁Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. Ilm 22:14
Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. On luomakunna elämää turha tollaista kirjoitella, Roon 8:19- Anonyymi
kotikuus kirjoitti:
Autuaita ne, jotka pesevät vaatteensa: he pääsevät syömään elämän puusta ja saavat mennä porteista sisälle kaupunkiin. Ilm 22:14
Koko luomakunta odottaa hartaasti Jumalan lasten ilmestymistä. On luomakunna elämää turha tollaista kirjoitella, Roon 8:19Aivan mahtavaa 👍
Ja toki kannattaa pestä vaatteet, varsinkin kalsarit. Ne dunkkaa ikävästi jos niitä pitää viikonkin pesemättä 💩 Anonyymi kirjoitti:
Aivan mahtavaa 👍
Ja toki kannattaa pestä vaatteet, varsinkin kalsarit. Ne dunkkaa ikävästi jos niitä pitää viikonkin pesemättä 💩Kaikki ne joita kääntävä selkänsä Jeesukselle tuomion jälkeen heitä hävitetään kokonaan,heitä ei sen jälkeen enää edes muistella,palavat sammumattomassa liekissä.
Nyt kyllä ylvästelet viisauksilas,joaka on turhanpäivästä,lopun akana tulee niin suuri eksytys että ukot kaiken mitä näet.
- Anonyymi
»Jeesus esitti heille myös tällaisen vertauksen: "Taivasten valtakunta on kuin sinapinsiemen, jonka mies kylvi maahansa. Se on pienin kaikista siemenistä, mutta kun sen taimi kasvaa täyteen mittaansa, se on puutarhan kasveista suurin. Lopulta se on kuin puu, niin että taivaan linnut tulevat ja pesivät sen oksille." (Matt 13:31-32) [2]»
- Anonyymi
Aika hurja kasvi tuo sinappi 🙂
Wikipediasta: Keltasinappi kasvaa jopa 1,5 m korkeaksi. Sen lehdet ovat 8 cm pitkät ja 4 cm leveät. Kukat ovat keltaiset.
- Anonyymi
Täytyy vain ensin saada ne todisteet molempia vaihtoehtoja varten, sekä puolesta että vastaan. Ennen oli selvää, että sielu ja ruumis on erilliset asiat. Tiede toi uuden näkökulman, että tietoisuus on 100% fysiikkaa. Fakta on, että me emme voi edelleenkään olla varmoja, kumpi on oikeassa. Tämähän onkin vain väittelyä mielipiteistä, sekä huutoäänestyksellä "ratkaistava" asia.
- Anonyymi
Ellei empiirinen hiukkasfysiikka olisikaan oikeassa, niin silloin tiede ei olisi tältä osin vain vähän pielessä, vaan täysin metsässä. Miten silloin moninaiset kvanttimekaniikan sovellukset, kuten esimerkiksi magneettikuvauslaite, voisivat edes toimia?
Laitatko panoksesi nykyaikaisen tieteen havaintojen puolelle vai niitä vastaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ellei empiirinen hiukkasfysiikka olisikaan oikeassa, niin silloin tiede ei olisi tältä osin vain vähän pielessä, vaan täysin metsässä. Miten silloin moninaiset kvanttimekaniikan sovellukset, kuten esimerkiksi magneettikuvauslaite, voisivat edes toimia?
Laitatko panoksesi nykyaikaisen tieteen havaintojen puolelle vai niitä vastaan?Miten "empiirinen hiukkasfysiikka" ja "kvanttimekaniikan sovellukset" todistaa sielun olemattomuuden? Aivan, ei mitenkään. Haitko summanmutikassa jotain fiksulta kalskahtavia tieteellisiä termejä ja juttuja? Tietenkin magneettikuvauslaite toimisi entiseen tapaan koska sielun olemassaolo ei kumoa aineellisen kehon olemassaoloa. Tässähän on nyt kyse siitä, että sielu on asia, jonka olemassaoloa ja -olemattomuutta ei pystytä todistamaan. Lisäksi sieluun uskominen ei ole pois panostamisesta tieteen havaintojen puolelle, eikä liioin sen kieltäminen ole panostamista.... Eli ollaan nyt aiheessa ihan puolueettomalla pohdiskelutasolla, ilman perinteisiä mielentiloja, jossa etukäteen valitaan puoli ja jäykistytään sen oppeihin ja vaatimuksiin.
- Anonyymi
"- Jotta tietoisuus säilyisi, kvanttikenttäteorian mukaan pitäisi olla olemassa ”henkihiukkasia” ja ”henkivoimia”, jotka olisivat vuorovaikutuksessa tavallisten atomien kanssa. Mitään tällaisia ei tunneta.
Tämä on tieteellisesti hyväksytty tosiasia. Carroll kehottaakin keskittymään kiinnostavimpiin asioihin.
- Kun hyväksytään fysiikan peruslait, voidaan keskittyä tutkimaan sitä miten ihmismieli (ihmisten eläessä) oikeasti toimii."
Niin, tässä ollaan aineellisessa maailmassa. Se pystytään havaitsemaan ja todistamaan tieteen keinoin. Ulkoisten ärsykkeiden vaikutusta aivojen aktiviisuuteen pystytään jopa kuvantamaan ja näkemään muutokset. Tietoisuus pystytään jopa sammuttamaan, esim. sopivalla alkoholiannoksella tai iskulla päähän.
Mutta kun mennään uskonnolliseen maailmaan, siellä ei päde enää aineellisen maailman opit ja laittein tehdyt todistelut. Uskonto ja tiede on tässä suuressa ristiriitaisessa tilanteessa. Tiede ei tietenkään voi löytää sielua, koska se on erikoistunut tutkimaan aineellista maailmaa. Totuus on se, että kukaan ei pysty todistamaan sielun olemattomuutta, eikä myöskään sen olemassaoloa. Tieteeseen nojaavien puolelta kyse onkin "tieteellisestä uskomuksesta" ja mielipiteidensä, sekä asenteiden lukitsemisesta oman puolensa ehtoihin ja vaatimuksiin ja uskontoon nojaavien puolelta lukittautumisesta muinaistietoon. Mutta ne to-dis-teet! Niitä ei ole ja siksi asiaa yritetään ratkaista eriävänlaiseksi muotoiluilla mielipiteillä, asenteilla, sekä huutoäänestyksellä ja joukkovoimalla. - Anonyymi
Jos henki on sitä mitä uskonto-opit opettaa, millainen typerys lähtee "todistelemaan" sielun olemattomuutta fysiikan laeilla.....? RRRUUUAAAAAHHHHAHHAXD
- Anonyymi
Teeskenteletkö typerystä vai etkö ymmärtänyt lukemaasi?
Fysiikka todistaa, että fysikaalisella maailmalla ei ole mahdollisuutta olla yhteydessä uskonnoissa kuviteltuihin "henkiolentoihin". Esimerkiksi siihen, jota kutsutaan sieluksi.
Mitään siihen vaadittavia "henkivoimia" ei ole aineen millään rakennetasolla havaittu. Jos sellaisia vuorovaikutusvoimia olisi olemassa, Sean Carrollin mukaan fysiikka olisi jotain muuta kuin mitä se on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Teeskenteletkö typerystä vai etkö ymmärtänyt lukemaasi?
Fysiikka todistaa, että fysikaalisella maailmalla ei ole mahdollisuutta olla yhteydessä uskonnoissa kuviteltuihin "henkiolentoihin". Esimerkiksi siihen, jota kutsutaan sieluksi.
Mitään siihen vaadittavia "henkivoimia" ei ole aineen millään rakennetasolla havaittu. Jos sellaisia vuorovaikutusvoimia olisi olemassa, Sean Carrollin mukaan fysiikka olisi jotain muuta kuin mitä se on.Ihminen onkin valo-olento, joka on rakentanut itse itsensä. Joogafilosofia on tiennyt nämä asiat jo kauan ennen tiedettä.
Yli 4000 vuotta sitten Vaisheshika-koulua seuraavat joogit puhuivat maailmankaikkeuden molekyylirakenteesta ja kaikesta, mikä siinä on. Kvanttifyysikkomme ovat nyt yhtä mieltä siitä, että elektronit, protonit ja neutronit, joita pidetään kauan kaiken aineen rakennuspalikoina, eivät ole olemassa muuta kuin energiaa. Tuo energia ei edes käyttäydy tasaisesti, se muuttaa käyttäytymistään riippuen siitä, onko yksilö keskittynyt sen tarkkailuun. Ihmisen tajunnalla on suora ja kvantifioitava vaikutus siihen, mitä me kutsumme aineeksi! Tämä tukee väitettä, jonka mukaan ihmiset ovat myös vain valoenergiaa. Olemme kevyitä olentoja, ja todelliset ruumiimme, joita joskus kutsutaan merkaboiksi, muodostavat muodon ja sisällön vain tietoisuuden kiinnittymisen kautta. Kun tämä käsite on täysin ymmärretty, ajan ja tilan merkitys on täysin erilainen.
Energia havaitaan tässä olemassaolotasossa taajuutena. Alemmat taajuudet ilmaistaan kiinteinä esineinä ja korkeammat taajuudet valona, äänenä jne. Me ihmisinä havaitsemme alle 5% taajuuksistamme, joiden tiedemiehet tietävät olevan olemassa. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiskeho ei voi havaita yli 95% luomuksesta, jonka tiedemiehemme voivat todistaa olevan olemassa, ja tutkijat ovat vain naarmuuntuneet pintaan! Jooga antaa meille työkalut "nähdä" kehomme rajoitusten ulkopuolella ja tutkia enemmän luomakunnasta, jossa elämme.
Ensimmäinen askel tässä prosessissa on seitsemän chakran olemassaolo, jotka muodostavat ihmiskehomme ja ovat osa suurempaa valokehoamme tai Merkabaa. Nämä seitsemän chakrakeskusta kulkevat kehomme läpi kasvavina taajuuksina. Jotkut lähteet numeroivat chakrat 1–7. .. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen onkin valo-olento, joka on rakentanut itse itsensä. Joogafilosofia on tiennyt nämä asiat jo kauan ennen tiedettä.
Yli 4000 vuotta sitten Vaisheshika-koulua seuraavat joogit puhuivat maailmankaikkeuden molekyylirakenteesta ja kaikesta, mikä siinä on. Kvanttifyysikkomme ovat nyt yhtä mieltä siitä, että elektronit, protonit ja neutronit, joita pidetään kauan kaiken aineen rakennuspalikoina, eivät ole olemassa muuta kuin energiaa. Tuo energia ei edes käyttäydy tasaisesti, se muuttaa käyttäytymistään riippuen siitä, onko yksilö keskittynyt sen tarkkailuun. Ihmisen tajunnalla on suora ja kvantifioitava vaikutus siihen, mitä me kutsumme aineeksi! Tämä tukee väitettä, jonka mukaan ihmiset ovat myös vain valoenergiaa. Olemme kevyitä olentoja, ja todelliset ruumiimme, joita joskus kutsutaan merkaboiksi, muodostavat muodon ja sisällön vain tietoisuuden kiinnittymisen kautta. Kun tämä käsite on täysin ymmärretty, ajan ja tilan merkitys on täysin erilainen.
Energia havaitaan tässä olemassaolotasossa taajuutena. Alemmat taajuudet ilmaistaan kiinteinä esineinä ja korkeammat taajuudet valona, äänenä jne. Me ihmisinä havaitsemme alle 5% taajuuksistamme, joiden tiedemiehet tietävät olevan olemassa. Tämä tarkoittaa sitä, että ihmiskeho ei voi havaita yli 95% luomuksesta, jonka tiedemiehemme voivat todistaa olevan olemassa, ja tutkijat ovat vain naarmuuntuneet pintaan! Jooga antaa meille työkalut "nähdä" kehomme rajoitusten ulkopuolella ja tutkia enemmän luomakunnasta, jossa elämme.
Ensimmäinen askel tässä prosessissa on seitsemän chakran olemassaolo, jotka muodostavat ihmiskehomme ja ovat osa suurempaa valokehoamme tai Merkabaa. Nämä seitsemän chakrakeskusta kulkevat kehomme läpi kasvavina taajuuksina. Jotkut lähteet numeroivat chakrat 1–7. ..Olet fysiikan alkeista pihalla kuin lintulauta.
Opiskele alkajaisiksi mitä tarkoittavat esimerkiksi radioaallot, mikroaallot, infrapunasäteily, näkyvä valo, ultraviolettisäteily, röntgensäteily ja gammasäteily. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet fysiikan alkeista pihalla kuin lintulauta.
Opiskele alkajaisiksi mitä tarkoittavat esimerkiksi radioaallot, mikroaallot, infrapunasäteily, näkyvä valo, ultraviolettisäteily, röntgensäteily ja gammasäteily.En opiskele, koska ne ei kerro mitään meidän olemassaolosta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En opiskele, koska ne ei kerro mitään meidän olemassaolosta.
Kun mennään noihin "valon" korkeampiin taajuuksiin kuten gammasäteilyyn, niin havainnoitaessa on hyvä olla edessä vähintään puolen metrin paksuinen lyijylevy. Säteilyteho on nimittäin jo sitä luokkaa, että elämän olemassaolo lakkaa niin talossa kuin puutarhassa. Muinaiset intialaiset eivät sellaisesta tienneet mitään, vaikka arvailivat onnistuneesti aineen rakenteesta jotain. Samanlaisia arvauksia tekivät myös antiikin filosofit Kreikassa.

Älä ylpeile. Olet itse sammuttanut oman sisäisen valosi, ja luulet olevasi viisas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä ylpeile. Olet itse sammuttanut oman sisäisen valosi, ja luulet olevasi viisas.
Gammasäteilyä syntyy esimerkiksi atomiytimen radioaktiivisessa hajoamisessa. Ytimestä sinkoutuu ulos äärimmäisen korkeaenergiainen gammafotoni. Säteilyteho on suoraan verrannollinen fotonin taajuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Gammasäteilyä syntyy esimerkiksi atomiytimen radioaktiivisessa hajoamisessa. Ytimestä sinkoutuu ulos äärimmäisen korkeaenergiainen gammafotoni. Säteilyteho on suoraan verrannollinen fotonin taajuuteen.
Ei nää uskovat fyssasta perusta fantasia on kivempaa kuin oikee maailma ^^
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biofotoneista kyse.
https://heartmindinstitute.org/biofieldJaa bioluminenssi. Tsiisus. Ja tuollaiseenko ihan oikeasti joku uskoo??
Jos ihmisen keho säteilee fotoneita infrapunan taajuudella (eli lämpöä) levossakin yli 100 watin teholla, niin kerros asiaan perehtyneenä, että mikäs tuon bioluminenssin säteilyteho ihmisellä noin watteina niinkun on? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa bioluminenssi. Tsiisus. Ja tuollaiseenko ihan oikeasti joku uskoo??
Jos ihmisen keho säteilee fotoneita infrapunan taajuudella (eli lämpöä) levossakin yli 100 watin teholla, niin kerros asiaan perehtyneenä, että mikäs tuon bioluminenssin säteilyteho ihmisellä noin watteina niinkun on?Äkkiähän tuo on laskettu :-)
Wikin mukaan iho säteilee "biofotoneita" eli ultraviolettia valoa 10^−13 - 10^−19 W/m2 teholla. Jos ihon pinta-ala on yhteensä pari neliömetriä, niin iho emittoi lämpöä noin 1000 000 000 000 000 - 1000 000 000 000 000 000 000 kertaa enemmän kuin ultraviolettia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Äkkiähän tuo on laskettu :-)
Wikin mukaan iho säteilee "biofotoneita" eli ultraviolettia valoa 10^−13 - 10^−19 W/m2 teholla. Jos ihon pinta-ala on yhteensä pari neliömetriä, niin iho emittoi lämpöä noin 1000 000 000 000 000 - 1000 000 000 000 000 000 000 kertaa enemmän kuin ultraviolettia.Eli siksi me olemme valo-olentoja, koska me säteilemme valoa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli siksi me olemme valo-olentoja, koska me säteilemme valoa?
Niin. Mutta tiedätkö miksi lehmät ovat maito-olentoja?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa bioluminenssi. Tsiisus. Ja tuollaiseenko ihan oikeasti joku uskoo??
Jos ihmisen keho säteilee fotoneita infrapunan taajuudella (eli lämpöä) levossakin yli 100 watin teholla, niin kerros asiaan perehtyneenä, että mikäs tuon bioluminenssin säteilyteho ihmisellä noin watteina niinkun on?"Jaa bioluminenssi. Tsiisus. Ja tuollaiseenko ihan oikeasti joku uskoo??"
Onko täällä tosiaan joku, joka ei usko bioluminenssin olemassaoloon ????
Kerronpa oman kokemukseni bioluminenssista:
Tapahtui pari vuotta sitten kesäyönä omakotitalon pihalla (Suomessa).
Ihmettelin, kun maassa näkyi jotain, mikä kauempaa katsoen näytti loistavalta vihreältä 5mm LEDiltä.
Mutta eihän siinä voi olla LEDiä... ja jos olisi, mistä se saisi virtaa (jota ilman se ei voi tuottaa valoa).
Menin hakemaan taskulampun, että voin tarkastella tarkemmin, mitä tuossa kohtaa maata oikein on.
Palatessani paikalle sen taskulampun kanssa selvisi, että maassa on jokin pieni hyönteinen, joka kykenee tuottamaan vihreää valoa, aivan kuten LED.
Mutta fotosähköisen ilmiön sijasta kyseessä onkin juurikin bioluminenssi.
Eli hyönteisen kehossa on käynnissä prosessi, jossa jokin kemiallinen reaktio tuottaa vihreää valoa.
Kylläpä vain siis bioluminenssi ilmiönä on olemassa.
Ihmisen ruumiinlämpö normaalisti on n. 37 °C.
Toki se tarkoittaa sitä, että ihmiskeho siis tuottaa infrapunasäteilyä.
Mutta kyse ei silti ole bioluminenssista.
Yleensä bioluminenssissa tuotetaan näkyvää valoa.
Toki voisi olla olemassa jokin eliö, joka bioluminenssin avulla tuottaa infrapunasäteilyä.
Mutta normaalin ruumiinlämmön tuottamaa infrapunasäteilyä ei katsota bioluminenssiksi.
Sensijaan, jos jokin eliö tuottaisi infrapunasäteilyä siten, että sen määrä vaihtelisi ja eliö kykenisi itse säätelemään hyvinkin tarkasti tuotetun infrapunasäteily voimakkuutta ja/tai taajuutta/aallonpituutta, silloin kyse voisi olla bioluminenssista.
En tosin tiedä yhtään eliötä, joka kykenisi esim. tuottamaan infrapunasäteilyä bioluminenssin avulla ja käyttäisi sitä vaikkapa IrDa -standardin mukaiseen kommunikaatioon.
Väitän, että luonnollisella eläimellä ei tuollaista kykyä ole eikä voi olla.
Toki, jos ihminen alkaa bio- ja geeniteknologisen osaamisen avulla tuottaa keinotekoisia eläimiä laboratorioissa, niin joku päivä tuollainenkin skenaario saattaa osoittautua mahdolliseksi.
Mutta sitten aiheeseen liittyvä teologinen kysymys:
Jos ja kun ihminen alkaa tuottaa geeniteknologisen osaamisen avulla keinotekoisia eläimiä laboratorioissa, niin katsooko Jumala, että hänen tekijänoikeuksiaan luomiseen on loukattu? Ja jos näin on, tulevatko ne henkilöt, jotka osallistuvat siihen, että tuotetaan keinotekoisia eläimiä laboratorioissa, vastuulliseksi teoistaan viimeisellä tuomiolla ?
- Anonyymi
Terveterve vaikka yhä on niin että sairaat tarvitsevat parantajan.
- Anonyymi
Ei sitä voi elää, kun on kuollut. Jos eläisi, ei ole kuollut. Ennen aikaan Suomen vallanpitäjöät sanoivat kurjuudessa elävälle kansalle. Olkaa nyt kunnolla, sillä sitten kuoleman jälkeen autuus alkaa paradiisissa.
- Anonyymi
Onttoon maapalloon pääsevät kaikki!
- Anonyymi
Tuolla on muutamia ihmisten kuolemanrajakokemuksia (NDE):
https://www.uudenajansarastus.fi/nde/- Anonyymi
Roswellin avaruusolennon haastattelu!
😂😂
Kaikkea sontaa sitä netin pohjamudista löytyy. Ja jokuko tuota roskaa vielä lukee?
- Anonyymi
Luonnontieteen näkökulmasta tulos ei tietenkään ole uusi. Uskonnon tai uskontojen maailmassa on toinen / toisia todellisuuksia. Kristinuskosta tuttuja lausumia ovat esim: - Minä ( Jumala ) luon uuden taivaan ja uuden maan- Uudeksi minä teen kaikki. - Kaikki entinen on mennyt - Aikaa ei enää ole...
Siis toinen ja tutkimaton todellisuus. Voiko sellaista olla, mistä emme tiedä ja mitä emme voi tutkia? Mitä on häikäisevä pimeys? Luomaton valo - siis valo, joka ei ole lähtöisin auringosta tähdistä ja jota emme näe?
Luotan luonnontieteen tuottamaan tietoon joka kehittyy koko ajan. Paljastaa salaisuuksia ja romuttaa vanhoja näkemyksiä. Silti voi kysyä, että onko olemassa todellisuutta, jossa tuntemamme, tietämämme ja tutkimamme luonnonlait eivät päde? Voiko luonnontieteilijä itse ajatella rehellisesti niin? Vai onko peräti niin, että luonnontieteilijänä hänen on ajateltava niin?- Anonyymi
"Silti voi kysyä, että onko olemassa todellisuutta, jossa tuntemamme, tietämämme ja tutkimamme luonnonlait eivät päde? "
Sellaisia paikkoja, joissa noita todellisuuksia sijaitsee, tiedetään olevan tasan kaksi. Ensimmäinen niistä on musta aukko. Toinen on ihmisen mielikuvitus.
<<Tietoisuus on sarja atomeja ja elektroneja aivoissamme ja fysiikan lakien mukaan ne eivät kuoleman jälkeen enää muodosta samanlaisia yhteyksiä kuin eläessämme.>>
Ei niiden tarvitse muodostaa samanlaisia yhteyksiä Tietoisuus todistetusti jatkuu kuoleman jälkeen, koska syntyy koko ajan uusia ihmisiä joilla on tietoisuus.
Ja ei tietoisuuden tarvitse olla erillinen ruumiista. Me voimme olla ikuisia ihan hyvin vaikka tietoisuus on meidän aivoissa.- Anonyymi
Tiede ei usko jumalaan, eikä ihmeisiin,
silti cernin tiedekeskuksessa etsitään ”jumalapartikkelia”, jotta voitaisiin luoda ”elämää tyhjästä”. On tämä tyhmää touhua.
Jumala on luonut kaiken, eikä ihminen mitään ”jumalapartikkelia” tule koskaan löytämään.
Tiede on ihmisen keino leikkiä jumalaa, vaikka se sulkee jumalan laskuista pois."Jumalhiukkanen" löydettiin jo monta vuotta sitten. Mediassa sitä joskus kutsuttiin nimellä jumalhiukkanen, mutta sen oikea nimi on Higgsin bosoni:
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000002542986.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Higgsin_bosoni
- Anonyymi
Fysiikan lait eivät ota kantaa mihinkään perustavanlaatuiseen syvälliseen asiaa kuten vaikkapa ihmiseen tai universumiin, joten ei niistä voi mitään päätellä kuolemanjälkeisestä elämästä.
- Anonyymi
Kyllä voi. Fysiikka juuri nimenomaan selittää miten universumi toimii, lähtien kaikkein pienimmistä rakennusosista ja niiden havaituista lainalaisuuksista. Mitään henkivoimia ei ole löydetty, eikä niiden olemassaolo ole edes mahdollista.

Uskotko tosiaankin, että tiede kykenee jo nyt selittämään lähes kaiken?
Voiko lapsellisempaa luuloa ollakaan, ihmiset kuvitteli 1800-luvun lopulla, että kaikki merkittävät keksinnöt oli silloin jo tehty, eikä uusia keksintöjä enää juurikaan tulisi, kuinkas kävikään? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uskotko tosiaankin, että tiede kykenee jo nyt selittämään lähes kaiken?
Voiko lapsellisempaa luuloa ollakaan, ihmiset kuvitteli 1800-luvun lopulla, että kaikki merkittävät keksinnöt oli silloin jo tehty, eikä uusia keksintöjä enää juurikaan tulisi, kuinkas kävikään?Kyllä hiukkasfysiikan saralla kaikki on 100% selvitetty. Eikä se mikään uskonasia ole, paitsi kaltaisillesi mistään mitään tietämättömille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hiukkasfysiikan saralla kaikki on 100% selvitetty. Eikä se mikään uskonasia ole, paitsi kaltaisillesi mistään mitään tietämättömille.
Ja eikä tasan ole kaikki selitetty. Tiede ei selitä mitään syvällistä asiaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hiukkasfysiikan saralla kaikki on 100% selvitetty. Eikä se mikään uskonasia ole, paitsi kaltaisillesi mistään mitään tietämättömille.
Otentaan nyt vaikka tietoisuus. Miten tiede selittää itsetietoisuuden? Ja mitä siitä voi päätellä, että hiukkasfysiikan mukaan todellisuus riippuu havaitsijasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä hiukkasfysiikan saralla kaikki on 100% selvitetty. Eikä se mikään uskonasia ole, paitsi kaltaisillesi mistään mitään tietämättömille.
Jos tietoisuuskin on vaan tuntematonta energiaa, kuten on ns. pimeä energiakin?
Uskotko oikeesti, että tiede on selvittänyt jo suurimman osan kaikesta, eikä mitään uutta, ja mullistavaa enää ole löydettävissä?
Minä en ainakaan usko sellaiseen, voi hyvinkin olla, että tiede on vasta raapaissut pintaa, ja 1000 vuoden päästä tiede on jo niin hurjaa, ettei sitä voida vielä edes kunnolla kuvitella. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tietoisuuskin on vaan tuntematonta energiaa, kuten on ns. pimeä energiakin?
Uskotko oikeesti, että tiede on selvittänyt jo suurimman osan kaikesta, eikä mitään uutta, ja mullistavaa enää ole löydettävissä?
Minä en ainakaan usko sellaiseen, voi hyvinkin olla, että tiede on vasta raapaissut pintaa, ja 1000 vuoden päästä tiede on jo niin hurjaa, ettei sitä voida vielä edes kunnolla kuvitella.Se on aivan sama mitä mielenterveyspotilaat uskoo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on aivan sama mitä mielenterveyspotilaat uskoo.
Ei sun tartte sitä täällä kaikille kertoa, pidä vaan terveystietosi yksityisasioinasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei sun tartte sitä täällä kaikille kertoa, pidä vaan terveystietosi yksityisasioinasi.
Jokuko niistä sisälläsi ja ympärilläsi heiluvista näkymättömistä örkkimörkeistä kielsi sinua kertomasta?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokuko niistä sisälläsi ja ympärilläsi heiluvista näkymättömistä örkkimörkeistä kielsi sinua kertomasta?
Mistäs arvasit, sähän olet aikamoinen meedio!
Ne voi muuten tienata melkoisesti höynäyttämällä lapsellisia ihmisiä, lähinnä naispuolisia sellaisia, ehkä siinä olis sulle helppo tapa tienata? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mistäs arvasit, sähän olet aikamoinen meedio!
Ne voi muuten tienata melkoisesti höynäyttämällä lapsellisia ihmisiä, lähinnä naispuolisia sellaisia, ehkä siinä olis sulle helppo tapa tienata?Niin, on kaksi vaihtoehtoa. Olet joko psyykkisesti sairas tai aivan täysi pelle. Hullu joka tapauksessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Niin, on kaksi vaihtoehtoa. Olet joko psyykkisesti sairas tai aivan täysi pelle. Hullu joka tapauksessa.
Kiinnostaako sua oikeasti nämä kuoleman jälkeiset jutut, vai miksi viihdyt tällä palstalla, vain saadaksesi leimata muita täällä hulluksi, vai mitä?
Mistäs tiedät kuka täällä kirjoittelee, kun olen pelkkä anonyymi, meitä on täällä monia,
Tyyli paljastaa, aivan.
Pellenä ja hulluna kelpaa olla, ei näitä juttuja kannata niin tosissaan ottaa, onhan tämä suoli24;n huuhaauskontopalsta, uskonnothan on huuhaata, vai miten se olikaan?
- Anonyymi
Tosin henkiset asiat eivät ole fysiikan lakien alaisia.
- Anonyymi
Kuolemanjälkeinen elämä mahdotonta
Ei ole,minulla on kuva.
Monet näkee,kuin minäkin näen ja tunnen todella. - Anonyymi
Kuolemanjälkeinen elämä mahdotonta.
Eih.. jokainen on sielu.Jokaisen on luonut Jumala mitä me sanomme Isäksi!
Minä tunnen,minä tunnen sielun..
Koska olen kokenut..
Sinä olet sielu,sinä olet yksi meistä kaikista Isän Rakkaudesta,SINÄ ELÄT, fyysisen kuoleman jälkeen.
Isä on sinun avain ! - Anonyymi
Paljonpa hänkin tietää:
Fysiikan lakien mukaan on mahdotonta, että tietoisuutemme elää sen jälkeen, kun ruumiimme on kuollut. Näin sanoo California Institute of Technologyn professori Sean Carroll.
Fysiikan mukaan? Ikäänkuin jotkut lait mitkä pätevät tässä maailmassa olisivat enää voimassaolevia kuoleman jälkeen.
Kuolema on toinen todellisuus, missä tämän maailman lait eivät enää päde.
Et tee mitään rahalla etkä omaisuudellasi kuoleman jälkeen ja hyvä niin. Kaikki tämän maailman turhuus jää taakse. Raha ja omaisuus sekä menestyminen ovat tämän maailman onnellisuuden mittareita kuoleman jälkeen kaikki on toisin.
Et tarvitse enää niitä ollaksesi ”onnellinen” sinulla on uusi ruumis ja elät yltäkylläisyydessä paratiisissa millaista tässä maailmassa ei ole missään.- Anonyymi
Fysiikka on empiirinen tiede, mikä tarkoittaa että se perustuu objektiivisiin havaintoihin. Entä mihin sinun höpinäsi perustuu? Ei yhtään mihinkään.
- Anonyymi
Miten voidaan keskittyä muihin fysiikan asioihin se sijaa, jos koko fysiikka on jo selvitetty?
Ajatukset eivät muodostu atomeista, vaan atomit muodostuu ajatuksista.- Anonyymi
Eli kun ajat polkupyörällä niin polkupyörä ei olekaan tehty Helkaman tehtaalla vaan se muodostuu ajatuksistasi.
Mistä näitä idiootteja sikiää 😂
Fysikan laki ei tiesä kuoleman jälkeisestä elämästä mitään, Jeesus on joka tietää kaikseta, Jumalattomilla on kaksi kuolemaa ensin oli hengellinen kuolema sen jälleen tulee ruumiilinenkuolema. Kristityillä on yksi kuolema vain ruumiilinen kuolema toista kun ei ole koska Jeesus on sovittanumeidän synnit onvat anteeksi saatu hänen veren sä kautta häenssä elämme ikuisesti.
- Anonyymi
Jeesuspörinä on sekoittanut pääsi. Multiin sinut pannaan mielikuvitusjumalinesi niin kuin mielikuvitusjumalattomatkin.
Anonyymi kirjoitti:
Jeesuspörinä on sekoittanut pääsi. Multiin sinut pannaan mielikuvitusjumalinesi niin kuin mielikuvitusjumalattomatkin.
Lainaan Jeesuksen sanoja kun hän sanoi akalaisetensa fapriseuksille ,he ovat saatana synäkookasta hän tahtoaan haluavat noudattaa, sinä kuulus paholaisen palvelijoihin sotkemassaa kaikea mikä on totuuden mukaista.
- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:

Älä unta nää. Minä olen joulupukin apulainen. Hänen sanojaan lainaten: Ho Ho Ho Ho! Kannattaa siis olla kiltisti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älä unta nää. Minä olen joulupukin apulainen. Hänen sanojaan lainaten: Ho Ho Ho Ho! Kannattaa siis olla kiltisti.
Wienissä syntymästään asti sokea nainen koki kliinisen kuoleman leikkauksen aikana, minkä jälkeen hän kuvaili kirurgien muotokuvia yllättävän tarkasti. Hänen mukaansa hän (sielu ohuessa ruumiinkuoressa) nousi fyysisestä ruumiista ja sai välittömästi oivalluksen. Kun sielu oli palannut lihaan, keho alkoi jälleen osoittaa elonmerkkejä, mutta näkyjä ei enää ollut, ja jäljelle jäi vain muisto siitä, mitä hän oli nähnyt. Tämä osoittaa, että alkuperäiset tunteet tulevat sielusta ja ilmenevät ulkoisten aistielinten kautta, jotka ovat pelkkiä mekaanisia laitteita, jotka eivät toimi ilman sielun elämänvoimaa. Tämän naisen silmähermot olivat surkastuneet syntymästä lähtien, ja siksi sielu ei voinut nähdä mitään ruumiin läpi, mutta kun hän tuli ulos ruumiista, sielun luonnollinen näkökyky ilmeni.
- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:
Lainaan Jeesuksen sanoja kun hän sanoi akalaisetensa fapriseuksille ,he ovat saatana synäkookasta hän tahtoaan haluavat noudattaa, sinä kuulus paholaisen palvelijoihin sotkemassaa kaikea mikä on totuuden mukaista.
Me emme ole kehoja, joilla "on" sielu. Olemme sieluja, joilla on keho. Sielut eivät tarvitse elääkseen kehoa. Ruumiita, joissa ei ole sielua, kutsutaan "kuolleiksi".
Sielut ovat todellisia eläviä olentoja, joilla on ainutlaatuisia henkilökohtaisia ominaisuuksia - tunteet, mieli, äly. Sielut eivät kuole, eivät vanhene, eivät koskaan lakkaa olemasta ja säilyttävät aina yksilöllisyytensä.
"Niin kuin ihminen pukeutuu uusiin vaatteisiin ja hylkää vanhat, niin sielu pukeutuu uuteen kehoon ja jättää vanhan ja hyödyttömän kehon taakseen".
On suuri harhakuvitelma samaistua aineelliseen kehoon.
Sielu on elävä tietoisuushiukkanen, yksilöllisen tietoisuuden kantaja, kun taas aineellinen keho on kuollutta ainetta, materiaa. Sielu on ikuinen ja muuttumaton, ja aineellinen keho on väliaikainen.
Tästä aiheesta lisää ”Bhagavad Gitasta”. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wienissä syntymästään asti sokea nainen koki kliinisen kuoleman leikkauksen aikana, minkä jälkeen hän kuvaili kirurgien muotokuvia yllättävän tarkasti. Hänen mukaansa hän (sielu ohuessa ruumiinkuoressa) nousi fyysisestä ruumiista ja sai välittömästi oivalluksen. Kun sielu oli palannut lihaan, keho alkoi jälleen osoittaa elonmerkkejä, mutta näkyjä ei enää ollut, ja jäljelle jäi vain muisto siitä, mitä hän oli nähnyt. Tämä osoittaa, että alkuperäiset tunteet tulevat sielusta ja ilmenevät ulkoisten aistielinten kautta, jotka ovat pelkkiä mekaanisia laitteita, jotka eivät toimi ilman sielun elämänvoimaa. Tämän naisen silmähermot olivat surkastuneet syntymästä lähtien, ja siksi sielu ei voinut nähdä mitään ruumiin läpi, mutta kun hän tuli ulos ruumiista, sielun luonnollinen näkökyky ilmeni.
Just joo. Mites muuten jos vaikka korona vie makuaistin lopullisesti. Kun mielikuvitussielu luiskahtaa irti liha- ja luukappaleista niin palaako silloin makuaistikin? Miltä maistuu silloin lihapullat ja muusi?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Me emme ole kehoja, joilla "on" sielu. Olemme sieluja, joilla on keho. Sielut eivät tarvitse elääkseen kehoa. Ruumiita, joissa ei ole sielua, kutsutaan "kuolleiksi".
Sielut ovat todellisia eläviä olentoja, joilla on ainutlaatuisia henkilökohtaisia ominaisuuksia - tunteet, mieli, äly. Sielut eivät kuole, eivät vanhene, eivät koskaan lakkaa olemasta ja säilyttävät aina yksilöllisyytensä.
"Niin kuin ihminen pukeutuu uusiin vaatteisiin ja hylkää vanhat, niin sielu pukeutuu uuteen kehoon ja jättää vanhan ja hyödyttömän kehon taakseen".
On suuri harhakuvitelma samaistua aineelliseen kehoon.
Sielu on elävä tietoisuushiukkanen, yksilöllisen tietoisuuden kantaja, kun taas aineellinen keho on kuollutta ainetta, materiaa. Sielu on ikuinen ja muuttumaton, ja aineellinen keho on väliaikainen.
Tästä aiheesta lisää ”Bhagavad Gitasta”.Kiitos minä luen mieluummin uudempaa ja parempaa fantasiakirjallisuutta. Jos ei muuta ole niin vaikka Harry Pottereita.
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos minä luen mieluummin uudempaa ja parempaa fantasiakirjallisuutta. Jos ei muuta ole niin vaikka Harry Pottereita.
Sama vaikka luoet muistiin panon.
Anonyymi kirjoitti:
Me emme ole kehoja, joilla "on" sielu. Olemme sieluja, joilla on keho. Sielut eivät tarvitse elääkseen kehoa. Ruumiita, joissa ei ole sielua, kutsutaan "kuolleiksi".
Sielut ovat todellisia eläviä olentoja, joilla on ainutlaatuisia henkilökohtaisia ominaisuuksia - tunteet, mieli, äly. Sielut eivät kuole, eivät vanhene, eivät koskaan lakkaa olemasta ja säilyttävät aina yksilöllisyytensä.
"Niin kuin ihminen pukeutuu uusiin vaatteisiin ja hylkää vanhat, niin sielu pukeutuu uuteen kehoon ja jättää vanhan ja hyödyttömän kehon taakseen".
On suuri harhakuvitelma samaistua aineelliseen kehoon.
Sielu on elävä tietoisuushiukkanen, yksilöllisen tietoisuuden kantaja, kun taas aineellinen keho on kuollutta ainetta, materiaa. Sielu on ikuinen ja muuttumaton, ja aineellinen keho on väliaikainen.
Tästä aiheesta lisää ”Bhagavad Gitasta”.Sielu kuolee joka on hengelinen kuolema, toisin sanoen olet hengeliseti kuolut. Jumalttomat kuolevat kaksi keraa,uskovat kuovat vain kerran joka on ruumiilinen kuolema.
- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:
Sielu kuolee joka on hengelinen kuolema, toisin sanoen olet hengeliseti kuolut. Jumalttomat kuolevat kaksi keraa,uskovat kuovat vain kerran joka on ruumiilinen kuolema.
Ja Joulupukki edelleen asuu Korvatunturilla.
Teillä höppänöillä on kyllä hauskat jutut. Esimerkiksi tuossa edellä joku höperehti tällaista:
"Tämän naisen silmähermot olivat surkastuneet syntymästä lähtien, ja siksi sielu ei voinut nähdä mitään ruumiin läpi"
No mutta jos sokeyden syy on tuollainen, niin sehän on helppo hoitaa ihan päiväkirurgiassa. Ei muuta kuin kaivetaan silmät kaikkine hermoineen päästä irti. Avoimista aukoista mielikuvitussielu voi sitten kätevästi kurkistella mitä ympärillä tapahtuu kun ei ole mitään turhia ruumiinosia edessä. Anonyymi kirjoitti:
Ja Joulupukki edelleen asuu Korvatunturilla.
Teillä höppänöillä on kyllä hauskat jutut. Esimerkiksi tuossa edellä joku höperehti tällaista:
"Tämän naisen silmähermot olivat surkastuneet syntymästä lähtien, ja siksi sielu ei voinut nähdä mitään ruumiin läpi"
No mutta jos sokeyden syy on tuollainen, niin sehän on helppo hoitaa ihan päiväkirurgiassa. Ei muuta kuin kaivetaan silmät kaikkine hermoineen päästä irti. Avoimista aukoista mielikuvitussielu voi sitten kätevästi kurkistella mitä ympärillä tapahtuu kun ei ole mitään turhia ruumiinosia edessä.Sitä sokeuut eivät kirurki pytsty hoitamaan, valitan,vain taivaalien kirurki sen voi tehdä.
- Anonyymi
kotipaju2 kirjoitti:
Sitä sokeuut eivät kirurki pytsty hoitamaan, valitan,vain taivaalien kirurki sen voi tehdä.
Kirurgi tai mielikuvituskirurgi, ei kai sen väliä. Kun silmät näköhermoineen kaivaa päästä, niin mielikuvitussielu pääsee reijistä hyvin kurkistelemaan kun lihankappaleita ei ole näköesteenä. Hauskaa kun te höppänät olette asiasta samaa mieltä!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirurgi tai mielikuvituskirurgi, ei kai sen väliä. Kun silmät näköhermoineen kaivaa päästä, niin mielikuvitussielu pääsee reijistä hyvin kurkistelemaan kun lihankappaleita ei ole näköesteenä. Hauskaa kun te höppänät olette asiasta samaa mieltä!
voihan aivoista ennustaa, samalla tavoin kuin kotiäiti ennustaa lautasella ja ruoalla
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wienissä syntymästään asti sokea nainen koki kliinisen kuoleman leikkauksen aikana, minkä jälkeen hän kuvaili kirurgien muotokuvia yllättävän tarkasti. Hänen mukaansa hän (sielu ohuessa ruumiinkuoressa) nousi fyysisestä ruumiista ja sai välittömästi oivalluksen. Kun sielu oli palannut lihaan, keho alkoi jälleen osoittaa elonmerkkejä, mutta näkyjä ei enää ollut, ja jäljelle jäi vain muisto siitä, mitä hän oli nähnyt. Tämä osoittaa, että alkuperäiset tunteet tulevat sielusta ja ilmenevät ulkoisten aistielinten kautta, jotka ovat pelkkiä mekaanisia laitteita, jotka eivät toimi ilman sielun elämänvoimaa. Tämän naisen silmähermot olivat surkastuneet syntymästä lähtien, ja siksi sielu ei voinut nähdä mitään ruumiin läpi, mutta kun hän tuli ulos ruumiista, sielun luonnollinen näkökyky ilmeni.
määäkin anestesiassa olin seitsemännessä taivaassa ja herätessäni saanut lepoa ja rauhaa kuin koskaan aikaisemmin
ei ihme, että huumeiden käyttäjät ovat riippuvaisia huumeista
ehkä muualla on parempi olla
- Anonyymi
"Fysiikan lakien mukaan on mahdotonta, että tietoisuutemme elää sen jälkeen...". Samaan hengenvetoon uskotaan vahvasti kuitenkin siihen että elämää voi syntyä tyhjästä fysiikan lakien vastaisesti!
Pitäisköhän Sean Carrollin nyt itse ensin päättää että uskooko ja hyväksyykö olemassa olevat fysiikan lait nykytietämyksen mukaan ja sen jälkeen sitten toimia johdonmukaisesti mielipiteidensä kanssa?- Anonyymi
"uskotaan vahvasti kuitenkin siihen että elämää voi syntyä tyhjästä fysiikan lakien vastaisesti"
Tarkennatko mitä fysiikan lakia tarkalleen tarkoitat? Ja mistä ihmeen "tyhjästä"?
En ole kuullut vielä yhdestäkään sellaisesta fysiikan laista, joka estäisi biofysikaalisen prosessin syntymisen sopivissa olosuhteissa.
- Anonyymi
Tuo perustuu vanhoihin olettamuksiin fysiikan laeista, kuten siihen että painovoima olisi itseasiassa voima.
- Anonyymi
Jassoo :) Sean Carroll on fysiikan professori, ja yksi hänen erikoisaloistaan on painovoima.
Mutta jos sinulla on uudempaa tietoa painovoimasta kuin alan johtaville fyysikoilla niin kerro toki lisää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jassoo :) Sean Carroll on fysiikan professori, ja yksi hänen erikoisaloistaan on painovoima.
Mutta jos sinulla on uudempaa tietoa painovoimasta kuin alan johtaville fyysikoilla niin kerro toki lisää.Uutta:
Poistetaan sanasta PAINOVOIMA ensimmäinen -i- kirjain.
PANO-VOIMA on mielenkiintoisempi
Jeesus sanoon minä ole tie totuus ja elämä, meillä uskovilla on kuolema vain väili vaihe ijankaikkiseen elämään Jeesuksen yhteydessä, me kuolemme vain kerran ruumiilinen kuolema kohtaa jokaista ihmistä, hengelinen kuolema ei kohtaa ei kohtaa jeesusen omia tiedoksi vaan.
- Anonyymi
Jep, ja Joulupukki asuu Korvatunturilla edelleen.
- Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM&t=12s
Tiedoksi vaan fundamentalisteille ja fanaatikoille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM&t=12s
Tiedoksi vaan fundamentalisteille ja fanaatikoille.https://www.youtube.com/watch?v=H-t_TKMEBRs&t=18s
Kiinnostavia hetkiä videon parissa! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=H-t_TKMEBRs&t=18s
Kiinnostavia hetkiä videon parissa!Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään.
- Anonyymi
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.Joka päivä vaihdamme vaatteet: otamme likaiset vaatteet pois ja puemme puhtaat päälle. Kun vaatteet kuluvat loppuun, emme pue niitä uudelleen. Aineellisessa maailmassa jiva vaihtaa kehoja aivan kuten keho vaihtaa vaatteita. Kun ruumis vanhenee tai tuhoutuu sairauden vuoksi, sielu jättää sen ja hankkii uuden. Yksi kerrallaan se vaihtaa kehoa syntymän ja kuoleman aaltojen myötä. Jiva ei koskaan häviä ruumiin kuoleman myötä. Se on ikuinen, tuhoutumaton, aktiivinen ja tietoisuuden täyttämä.
- Anonyymi
Joku muu sanoi taas muuta.
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään.
Uskovat eivä palaa maanpäälle, joka on seurakunta Jeesuksen toisen tulemisen jälkeen. On ikuiseti Jeesusen seurassa ylistämme kuoleman voittajaa ijäti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta.
Bhagavad Gita 2.20
Sielu ei synny eikä kuole. Hän ei ole koskaan syntynyt, ei synny eikä tule koskaan syntymään. Hän on syntymätön, ikuinen, aina olemassa oleva ja alkuperäinen. Hän ei tuhoudu, kun keho kuolee.
Bhagavad Gita. 2.12
Koskaan ei ole ollut aikaa, jolloin Minua, sinua ja kaikkia näitä kuninkaita ei olisi ollut olemassa, eikä kukaan meistä lakkaa olemasta tulevaisuudessakaan.kiinnostaa kuinka hinduismi vaihtuu kun mennään Pohjois-Intiasta Etelä-Intiaan?
Vaihtuvatko perus kysymykset ja elämän arvot kun vaihdetaan sijainti vaaleasta arjalaisesta kohti tummia afro-intialaisia tamileja?
Ehkä puhuttaisiin, teorian mukaan, aivan eri asioista uskonnoissa? Anonyymi kirjoitti:
kiinnostaa kuinka hinduismi vaihtuu kun mennään Pohjois-Intiasta Etelä-Intiaan?
Vaihtuvatko perus kysymykset ja elämän arvot kun vaihdetaan sijainti vaaleasta arjalaisesta kohti tummia afro-intialaisia tamileja?
Ehkä puhuttaisiin, teorian mukaan, aivan eri asioista uskonnoissa?Jeesus on uskotojen loppu, uskoto ei tuo taivas paikka.
- Anonyymi
Kyllä jotku ei kuole ollenkaan,jättävät jälkeensä korjaamattomia asioita.esim yhteistä velkaa.
- Anonyymi
Keho kuolee ja se siitä; kuka sitä mukamas ei tiedä? Olen sarkastinen; tyyppi on idiootti. Jo vuosikymmeniä sitten pääteltiin tollakin alalla paremmin.
- Anonyymi
Jos elämä on ikuista kiertoa, niin miten ja missä vaiheessa populaation määrä on ollut olemassa. Nyt kuitenkin populaation määrä kasvaa kokoajan ja se sotii aika pahasti tuota ikisen elämän teoriaa.
Herätkää totuuteen ja unohtakaa typerät uskot ja uskomukset.- Anonyymi
"Jos elämä on ikuista kiertoa, niin miten ja missä vaiheessa populaation määrä on ollut olemassa. Nyt kuitenkin populaation määrä kasvaa kokoajan ja se sotii aika pahasti tuota ikisen elämän teoriaa."
Siis maapallolla, kyllä. Mutta eläviä olentoja on muissakin universumeissa, puhumattakaan muista planeetoista.
- Anonyymi
Ulottuvuudet, joista Raamattu kertoo rikkovat lukuisissa kohdissaan tunnettuja fysiikan lakeja. Ne ovat meiltä salattuja, mutta toimivat. Omakohtaisia kokemuksia ovat esim. toisen kyky kertoa elämästäni asioita, joista kenenkään olisi mahdoton tietää. Myös lukuisat yliluonnolliset rukousvastaukset kertovat minulle Raamatun ilmoittamien asioiden todellisuuden. Sääli, etteivät esim. nykyajan ihmiset turvaudu rukoukseen/Raamatun todelliseen toimivuuteen. Raamatun lupaukset ovat totta.
- Anonyymi
"Myös lukuisat yliluonnolliset rukousvastaukset kertovat minulle Raamatun ilmoittamien asioiden todellisuuden".
Rukousvastauksia on muissakin uskonnoissa. Mutta tietysti ne kaikki ovat saatanasta, jota ei edes ole olemassa, ja vain kristittyjen rukousvastaukset ovat Jumalasta. - Anonyymi
Koska Totuus on monitahoinen. Eri henkiset koulukunnat käsittelevät niitä pyhien kirjoitusten tasoja, joita ne pystyvät ymmärtämään. Aritmetiikka, algebra ja korkeampi matematiikka ovat osa samaa tiedettä, mutta niitä opetetaan eri oppimisvaiheissa. Jos ekaluokkalainen alkaa opiskella niitä kaikkia kerralla, hän ei kykene ymmärtämään materiaalia. Siksi tarvitaan opettajaa ja koulua.
Herra on Ääretön ja paljastaa Itsensä haluamallaan tavalla. Hän voi paljastaa Persoonallisuutensa eri puolia - ja jopa antaa väärää tietoa. - Anonyymi
Lukuisat esim. saattohoitoon osallistuneet lääkärit ovat tulleet uskoon nähtyään ja kuultuaan potilaiden kertomuksia.
- Anonyymi
Abrahamilaisten uskontojen mukaan ihminen haluaa päästä "Paratiisiin" eli Taivaaseen. Mutta Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa, ja ihmisen on palattava maan päälle ja alettava kerättävä jälleen "taivas-pisteitä" - esimerkiksi pelottelemalla muita ikuisella helvettiopilla jne. Kristityt uskovat, että Paratiisi on ikuinen, mutta sitä se ei ole. Mutta itämaisessa filosofiassa halutaan päästä pois aineellisesta maailmasta kokonaan. Raamatussa puhutaan Jumalan Valtakunnasta ja Taivasten valtakunnasta. Mutta itämaiset tekstit selittävät, että ne ovat täysin eri asioita. Buddhalaiset haluavat mennä Nirvanaan, joka on aineellisen ja henkisen maailman välimaastossa, mutta hekin joutuvat palaamaan. Nirvanassa ei ole vaihtelua, se on tylsää, vaikka onkin kovin rauhallistaa.
Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään. - Anonyymi

Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään.Itämaisissa opetuksissa on monia erilaisia suuntauksia, mutta niissä ei ole tällaista pelottelua IKUISELLA helvetillä. Miten joku voi edes hyväksyä sellaista? Pelon takia? Jotenkin paljon armollisempi. Luulisi, että asia olisi toisinpäin, että länsimainen filosofia olisi inhimillisempää. Mutta niin ei ole.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Itämaisissa opetuksissa on monia erilaisia suuntauksia, mutta niissä ei ole tällaista pelottelua IKUISELLA helvetillä. Miten joku voi edes hyväksyä sellaista? Pelon takia? Jotenkin paljon armollisempi. Luulisi, että asia olisi toisinpäin, että länsimainen filosofia olisi inhimillisempää. Mutta niin ei ole.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17798543/ravisteleva-tietokirja-romuttaa-kasityksemme-raamatun-muuttumattomuudesta
Tästä myös jotakin, - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17798543/ravisteleva-tietokirja-romuttaa-kasityksemme-raamatun-muuttumattomuudesta
Tästä myös jotakin,https://keskustelu.suomi24.fi/t/17790816/em666em-ja-muuta-kauhut
Ja miksei tästäkin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lukuisat esim. saattohoitoon osallistuneet lääkärit ovat tulleet uskoon nähtyään ja kuultuaan potilaiden kertomuksia.
He menevät sen luo, jota he ovat palvoneet. Jos he ovat palvoneet Allahia, he ovat Allahin luona. Jos he palvoivat Jeesusta, he ovat Jeesuksen kanssa. Mutta jossain vaiheessa teidän on palattava maan päälle, ja kaikki alkaa alusta.
Sitä voidaan siis käyttää lomana korkeimmille planeetoille. MUUTTAA NIIN PALJON VAIVAA PELKÄN LOMAN VUOKSI. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
He menevät sen luo, jota he ovat palvoneet. Jos he ovat palvoneet Allahia, he ovat Allahin luona. Jos he palvoivat Jeesusta, he ovat Jeesuksen kanssa. Mutta jossain vaiheessa teidän on palattava maan päälle, ja kaikki alkaa alusta.
Sitä voidaan siis käyttää lomana korkeimmille planeetoille. MUUTTAA NIIN PALJON VAIVAA PELKÄN LOMAN VUOKSI.Miksi kuolemanrajakokemukset ovat uskonnolle ominaisia. Kristitty kohtaa Jeesuksen tai saatanan (jota ei edes ole olemassa), mutta muslimi Allahin jne. Juutalaiset puolestaan näkevät Tooran henkilöitä. Ja kaikki ovat suuressa ilossa ja palvovat oman uskontonsa jumalia. JOKIN EI TÄSMÄÄ TÄSSÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kuolemanrajakokemukset ovat uskonnolle ominaisia. Kristitty kohtaa Jeesuksen tai saatanan (jota ei edes ole olemassa), mutta muslimi Allahin jne. Juutalaiset puolestaan näkevät Tooran henkilöitä. Ja kaikki ovat suuressa ilossa ja palvovat oman uskontonsa jumalia. JOKIN EI TÄSMÄÄ TÄSSÄ.
"Lukuisat esim. saattohoitoon osallistuneet lääkärit ovat tulleet uskoon nähtyään ja kuultuaan potilaiden kertomuksia".
Sanotko lukumäärän ja nimet?
Taas lukuisat kristityt Suomessa ovat kääntyneet islamiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Lukuisat esim. saattohoitoon osallistuneet lääkärit ovat tulleet uskoon nähtyään ja kuultuaan potilaiden kertomuksia".
Sanotko lukumäärän ja nimet?
Taas lukuisat kristityt Suomessa ovat kääntyneet islamiin.https://fi.eferrit.com/kristinuskon-samankaltaisuudet-hindulaisuuden-kanssa/
Hyvä linkki on myös se. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://fi.eferrit.com/kristinuskon-samankaltaisuudet-hindulaisuuden-kanssa/
Hyvä linkki on myös se. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17740919/emkarmaemn-laki
Karmasta.https://keskustelu.suomi24.fi/t/17640375/elammeko-emhologrammiemssa--eli-luodussa-ha
Virtuaalimaailmasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.facebook.com/Gaia/videos/why-was-reincarnation-removed-from-the-bible/1807452312618785/
Lisää tässä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://listafriikki.com/oudoimmat/jalleensyntyminen-10-tarinaa/
Semmoista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://listafriikki.com/oudoimmat/jalleensyntyminen-10-tarinaa/
Semmoista.Käsitteet taivaasta ja helvetistä, tuomiopäivästä ja maailman lopullisesta ilmestymisestä sekä enkeleistä ja demoneista ovat kaikki peräisin Zarathustran opetuksista sekä niiden innoittamasta myöhemmästä zarathustralaisesta kirjallisuudesta.
JOTEN KOKO SAATANAN KÄSITE ON OTETTU SIELTÄ. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Käsitteet taivaasta ja helvetistä, tuomiopäivästä ja maailman lopullisesta ilmestymisestä sekä enkeleistä ja demoneista ovat kaikki peräisin Zarathustran opetuksista sekä niiden innoittamasta myöhemmästä zarathustralaisesta kirjallisuudesta.
JOTEN KOKO SAATANAN KÄSITE ON OTETTU SIELTÄ.No voi saatana, eipä siinä sitten muuta kuin kiitos Zarathustralle, että hän loi koko saatanallisen käsitteen. Ilman häntä meillä ei olisi näitä mahtavia tarinoita ja myyttejä, joista saamme nauttia. Ehkäpä meidän tulisi järjestää Zarathustran kunniaksi saatananmoiset juhlat, joissa voimme kaikki pukeutua sarviin ja häntään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi saatana, eipä siinä sitten muuta kuin kiitos Zarathustralle, että hän loi koko saatanallisen käsitteen. Ilman häntä meillä ei olisi näitä mahtavia tarinoita ja myyttejä, joista saamme nauttia. Ehkäpä meidän tulisi järjestää Zarathustran kunniaksi saatananmoiset juhlat, joissa voimme kaikki pukeutua sarviin ja häntään.
-No voi saatana, eipä siinä sitten muuta kuin kiitos Zarathustralle, että hän loi koko saatanallisen käsitteen-
Moni on keksinyt kaikenlaisia asioita. Mitä jos se kaikki on vain ihmisten hallintaa varten, koko juttu? Siis useammassa kuin yhdessä tapauksessa. Ei aina. Ja meille on annettu arviointikykyä. Ja voimme sitten päättää, mihin uskomme ja mihin emme. Voimme aina ottaa selvää asioista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi saatana, eipä siinä sitten muuta kuin kiitos Zarathustralle, että hän loi koko saatanallisen käsitteen. Ilman häntä meillä ei olisi näitä mahtavia tarinoita ja myyttejä, joista saamme nauttia. Ehkäpä meidän tulisi järjestää Zarathustran kunniaksi saatananmoiset juhlat, joissa voimme kaikki pukeutua sarviin ja häntään.
-Ilman häntä meillä ei olisi näitä mahtavia tarinoita ja myyttejä, joista saamme nauttia-.
Meillä olisi varmaankin toisenlaisia myyttejä silloin, ehkä sama kammottavia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi saatana, eipä siinä sitten muuta kuin kiitos Zarathustralle, että hän loi koko saatanallisen käsitteen. Ilman häntä meillä ei olisi näitä mahtavia tarinoita ja myyttejä, joista saamme nauttia. Ehkäpä meidän tulisi järjestää Zarathustran kunniaksi saatananmoiset juhlat, joissa voimme kaikki pukeutua sarviin ja häntään.
Olen varma, että on olemassa asioita, jotka ovat todella olemassa, mutta niiden sisältö on muuttunut. Tämä tarkoittaa sitä, että ikuista kidutusta ei ole olemassa, vaikka väliaikaista kidutusta on.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No voi saatana, eipä siinä sitten muuta kuin kiitos Zarathustralle, että hän loi koko saatanallisen käsitteen. Ilman häntä meillä ei olisi näitä mahtavia tarinoita ja myyttejä, joista saamme nauttia. Ehkäpä meidän tulisi järjestää Zarathustran kunniaksi saatananmoiset juhlat, joissa voimme kaikki pukeutua sarviin ja häntään.
On olemassa hyviä ja pahoja voimia, mutta ei saatanaa sellaisena, kuten se kristinuskossa sanotaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On olemassa hyviä ja pahoja voimia, mutta ei saatanaa sellaisena, kuten se kristinuskossa sanotaan.
Ihmiset, joilla on demoninen luonne, ovat demoneita.
Ihmisellä on ruumi henki sielu, on joka elää Jeesusen yhteytessä ijäti,lankeemusksen seruauksena, kuoli pois Jumalan yhteytdestä.
- Anonyymi
Henkivoimien ja sielun olemassaolo ei ole perusteltavissa, koska ei ole olemassa tieteellisiä todisteita tai empiirisiä havaintoja, jotka tukisivat niiden olemassaoloa. Tieteellinen menetelmä perustuu havaintoihin, toistettavuuteen, testattavuuteen ja todistusaineiston arviointiin. Tällä hetkellä ei ole olemassa mitään objektiivista tai tieteellisesti pätevää todistusaineistoa, joka tukisi henkivoimien tai sielun olemassaoloa.
Sielun käsite liittyy usein kysymyksiin tietoisuudesta, identiteetistä ja ihmisen sisäisestä kokemuksesta. Tieteellisessä tutkimuksessa näitä kysymyksiä lähestytään yleensä neurotieteiden, psykologian ja filosofian kautta. Näissä tutkimusaloissa keskitytään aivojen toimintaan, tietoisuuden mekanismeihin ja ihmisen psyykkisiin ilmiöihin. Vaikka nämä tutkimusalat pyrkivät ymmärtämään tietoisuutta ja ihmisen kokemuksia, ei ole olemassa konsensusta tai vakuuttavia tieteellisiä todisteita sielun olemassaolosta tai sen erillisestä, kehosta riippuvasta olemuksesta.
Lisäksi, jos henkivoimat tai sielu vaikuttaisivat fyysiseen maailmaan tai ihmisten toimintaan, niiden tulisi olla havaittavissa tai aiheuttaa mitattavia vaikutuksia. Kuitenkaan emme ole löytäneet mitään sellaisia vaikutuksia tai todisteita, jotka selittäisivät henkivoimien tai sielun toimintaa tai vaikutusta maailmaan.
On myös syytä huomata, että henkivoimien tai sielun olemassaolon väitteen esittäjä kantaa todistustaakan. Tieteellisessä tutkimuksessa yleinen periaate on, että väitteiden tueksi tarvitaan vakuuttavaa todistusaineistoa, eikä hypoteesien tai uskomusten oleteta olevan totta, ellei niitä tueta asianmukaisilla tieteellisillä todisteilla. - Anonyymi
Kiitos hienosta tieteellisestä uutisesta, jonka jaoit.
On hyvä muistaa, että Jumala on kaiken luonut, myös ihmisen, joka kehittämänsä tieteen avulla on saanut paljon edistystä maailmassa aikaan. Samaan aikaan maailmassa ihmisen toimesta paljon pahaa myös tapahtuu. Tieteellä ei ole voitu ratkaista pahuuden ongelmaa, vaikka ihminen voisi vapaasti valita pahan tekemisen sijaan hyvän tekemisen.
Jumala on kuitenkin ratkaissut jo pahuudenkin ongelman. Jeesus Kristus, Jumalan Poika tuli maailmaan ja Hänen kauttaan ihminen voi - jos niin itse aidosti haluaa - pelastua pahuuden ja kuoleman vallasta kokonaan.
Tämä perustuu uskoon, ei tieteeseen. Jos tämä totuus perustuisi tieteeseen, se ei sallisi vapaata tahtoa niin selvästi kuin pelkkään uskoon perustuva totuus.
Totuutta tämä ei kuitenkaan tyhjäksi tee, vaan ihan päin vastoin. Ihminen, joka Jumalan antamalla viisaudella on luonut tieteen, voi myös vapaasta tahdosta uskoa Luojaan, joka kaiken viisauden on ihmiselle lahjaksi antanut.
Siitä itse asiassa pahimmat ristiriidat maailmassa johtuvatkin, kun viisaat ihmiset, jotka ovat Luojaltaan viisauden saaneet, selittävät viisaudellaan alkuperäisen viisauden lähteen kokonaan pois.
Usko perustuu myös siihen ajatukseen, että ihmisessä on myös persoonallinen sielu ja henki, joka on tarvittu, että edes ruumiillinen olemassa olo täällä maailmassa olisi mahdollista. Kun ihminen saa alkunsa, Pyhä Henki koskettaa kehittyvää yksilöä niin, että hänestä tulee elävä sielu. Silloin itse asiassa ihminen saa alkunsa. Kaikki elämä tarvitsee siis tämä Pyhän Hengen kosketuksen, että fyysinen elämä olisi edes mahdollista. Jos tämän ymmärtää eli vain "marssijärjestyksen" elämän synnyssä, ei tarvitse myöskään elävän ja persoonallisen sielun olemassa oloa epäillä, ainakaan niin paljon. Toki on luvallista epäillä. Jumala rakastaa epäilijääkin, ja erityisesti juuri häntä.
Kaikkea hyvää!- Anonyymi
Kopernikaaninen vallankumous teismissä
Se on vanha ratkaisematon kysymys: Jeesus vai Jehova, Allah vai Jahve jne.
Maailmassa on monia uskonnollisia käsitteitä, jotka kiertävät kiertoratojaan keskeisen Totuuden ympärillä ja kilpailevat keskenään ylivallasta. Kristityt uskovat, että pelastus tulee vain Jeesuksen Kristuksen kautta, muslimit Muhammedin kautta jne. Kukin uskonto tarjoaa pyhiin kirjoituksiinsa ja pyhimysten ilmestyksiin perustuen oman käsityksensä Jumalasta ja jumalallisesta maailmasta. Ihminen saa yhteyden tietyn tason teistiseen käsitykseen ja kommunikaatioon sisäisen tarpeensa ja totuuden janonsa mukaan.
Useimmille ihmisille Jumala näyttäytyy äärettömän suuruuden ruumiillistumana. Hienostuneempi näkemys paljastaa Jumalallisen kaiken läpäisevän läsnäolon piilossa. Nämä ovat Äärettömän ilmenemisen äärimmäisiä puolia. Mutta syvempi näkemys paljastaa Henkilökohtaisen aspektin - Jumalan kaiken kattavan persoonallisuuden. Jumala ei ole niinkään suurin ja kaikkitietävä kuin vastustamattoman kaunis. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kopernikaaninen vallankumous teismissä
Se on vanha ratkaisematon kysymys: Jeesus vai Jehova, Allah vai Jahve jne.
Maailmassa on monia uskonnollisia käsitteitä, jotka kiertävät kiertoratojaan keskeisen Totuuden ympärillä ja kilpailevat keskenään ylivallasta. Kristityt uskovat, että pelastus tulee vain Jeesuksen Kristuksen kautta, muslimit Muhammedin kautta jne. Kukin uskonto tarjoaa pyhiin kirjoituksiinsa ja pyhimysten ilmestyksiin perustuen oman käsityksensä Jumalasta ja jumalallisesta maailmasta. Ihminen saa yhteyden tietyn tason teistiseen käsitykseen ja kommunikaatioon sisäisen tarpeensa ja totuuden janonsa mukaan.
Useimmille ihmisille Jumala näyttäytyy äärettömän suuruuden ruumiillistumana. Hienostuneempi näkemys paljastaa Jumalallisen kaiken läpäisevän läsnäolon piilossa. Nämä ovat Äärettömän ilmenemisen äärimmäisiä puolia. Mutta syvempi näkemys paljastaa Henkilökohtaisen aspektin - Jumalan kaiken kattavan persoonallisuuden. Jumala ei ole niinkään suurin ja kaikkitietävä kuin vastustamattoman kaunis.Jos hyväksymme ajatuksen uskonnollisesta moniarvoisuudesta, siitä seuraa loogisesti kysymys - kuinka lähellä tämä tai tuo käsite on totuutta? Toisinajattelija teologi John Hick kirjoittaa Vatikaanille osoittamassaan kirjeessä seuraavaa: "Pluralistisessa teosentrismisessä nähdään keino ylittää kristosentrismi; se on paradigman muutos, kopernikaaninen vallankumous, joka vahvistaa Jumalan, ei Kristuksen, uskonnollisen maailmankaikkeuden keskipisteeksi. Jumala, perimmäinen transsendenttinen todellisuus, on kaikkien uskontokuntien, myös kristinuskon, kiertoratojen keskus."
Kaikki planeetat kiertävät Aurinkoa, mutta eri kiertoradoilla, ja mitä lähempänä ne ovat valopilveä, sitä enemmän ne muistuttavat sitä ilmakehän laadultaan ja koostumukseltaan. Kaikki uskonnot kiertävät Absoluuttia, mutta millä mittapuulla niiden käsitteen syvyyttä pitäisi mitata? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos hyväksymme ajatuksen uskonnollisesta moniarvoisuudesta, siitä seuraa loogisesti kysymys - kuinka lähellä tämä tai tuo käsite on totuutta? Toisinajattelija teologi John Hick kirjoittaa Vatikaanille osoittamassaan kirjeessä seuraavaa: "Pluralistisessa teosentrismisessä nähdään keino ylittää kristosentrismi; se on paradigman muutos, kopernikaaninen vallankumous, joka vahvistaa Jumalan, ei Kristuksen, uskonnollisen maailmankaikkeuden keskipisteeksi. Jumala, perimmäinen transsendenttinen todellisuus, on kaikkien uskontokuntien, myös kristinuskon, kiertoratojen keskus."
Kaikki planeetat kiertävät Aurinkoa, mutta eri kiertoradoilla, ja mitä lähempänä ne ovat valopilveä, sitä enemmän ne muistuttavat sitä ilmakehän laadultaan ja koostumukseltaan. Kaikki uskonnot kiertävät Absoluuttia, mutta millä mittapuulla niiden käsitteen syvyyttä pitäisi mitata?Keskivertokansalaiselle maan presidentti ei ole vain ihminen, vaan olento, jota ei voi tavoittaa, joka on kaukana ja jota ei voi tavoittaa. Valtava etäisyys herättää kunnioitusta ja kunnioitusta. Tämä asenne ei kuitenkaan sulje pois muiden tunteiden olemassaoloa presidenttiä kohtaan. Presidentillä on läheinen lähipiiri, joka läheisyytensä vuoksi ei koe häntä vain valtion ykkösmiehenä. Heidän kunnioituksessaan ja arvostuksessaan häntä kohtaan on henkilökohtaisen sympatian osuus. Heillä on etuoikeus seurata, miten hän kohtelee ystäviään ja läheisiä kumppaneitaan vitsikkäästi. Ystävyydessä jopa "epäkunnioittavuus" on mahdollista - sisäpiirin ulkopuolella se ei ole hyväksyttävää ja loukkaavaa, mutta hänen sisällään se tuottaa erityistä iloa. Lapsirakkauden, vanhempien rakkauden jne. siteet vahvistavat suhteen läheisyyttä entisestään. Se, mikä on sopimatonta toiselle, muuttuu välttämättömäksi välttämättömyydeksi toiselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kopernikaaninen vallankumous teismissä
Se on vanha ratkaisematon kysymys: Jeesus vai Jehova, Allah vai Jahve jne.
Maailmassa on monia uskonnollisia käsitteitä, jotka kiertävät kiertoratojaan keskeisen Totuuden ympärillä ja kilpailevat keskenään ylivallasta. Kristityt uskovat, että pelastus tulee vain Jeesuksen Kristuksen kautta, muslimit Muhammedin kautta jne. Kukin uskonto tarjoaa pyhiin kirjoituksiinsa ja pyhimysten ilmestyksiin perustuen oman käsityksensä Jumalasta ja jumalallisesta maailmasta. Ihminen saa yhteyden tietyn tason teistiseen käsitykseen ja kommunikaatioon sisäisen tarpeensa ja totuuden janonsa mukaan.
Useimmille ihmisille Jumala näyttäytyy äärettömän suuruuden ruumiillistumana. Hienostuneempi näkemys paljastaa Jumalallisen kaiken läpäisevän läsnäolon piilossa. Nämä ovat Äärettömän ilmenemisen äärimmäisiä puolia. Mutta syvempi näkemys paljastaa Henkilökohtaisen aspektin - Jumalan kaiken kattavan persoonallisuuden. Jumala ei ole niinkään suurin ja kaikkitietävä kuin vastustamattoman kaunis.Kiitos filosofisista mietteistä. Voi hyvin!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskivertokansalaiselle maan presidentti ei ole vain ihminen, vaan olento, jota ei voi tavoittaa, joka on kaukana ja jota ei voi tavoittaa. Valtava etäisyys herättää kunnioitusta ja kunnioitusta. Tämä asenne ei kuitenkaan sulje pois muiden tunteiden olemassaoloa presidenttiä kohtaan. Presidentillä on läheinen lähipiiri, joka läheisyytensä vuoksi ei koe häntä vain valtion ykkösmiehenä. Heidän kunnioituksessaan ja arvostuksessaan häntä kohtaan on henkilökohtaisen sympatian osuus. Heillä on etuoikeus seurata, miten hän kohtelee ystäviään ja läheisiä kumppaneitaan vitsikkäästi. Ystävyydessä jopa "epäkunnioittavuus" on mahdollista - sisäpiirin ulkopuolella se ei ole hyväksyttävää ja loukkaavaa, mutta hänen sisällään se tuottaa erityistä iloa. Lapsirakkauden, vanhempien rakkauden jne. siteet vahvistavat suhteen läheisyyttä entisestään. Se, mikä on sopimatonta toiselle, muuttuu välttämättömäksi välttämättömyydeksi toiselle.
Kun ihminen kehittyy henkisesti, hän ohittaa Jumalan "puheenjohtajuutta" kohtaan tunnetun kunnioituksen vaiheen, ja hänen sydämessään herää luonnollisen, ehdottoman kiintymyksen virta Häntä kohtaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ihminen kehittyy henkisesti, hän ohittaa Jumalan "puheenjohtajuutta" kohtaan tunnetun kunnioituksen vaiheen, ja hänen sydämessään herää luonnollisen, ehdottoman kiintymyksen virta Häntä kohtaan.
Gaudiya Vaishnavismi erityisesti hyväksyy KAIKKIEN uskonnollisten uskomusten moninaisuuden ehdoitta. Tämän suvaitsevaisuuden ansiosta ne voivat selviytyä ja säilyttää eheytensä moniarvoisuuden ja mielipiteenvapauden hedelmällisessä ympäristössä. On kuitenkin muistettava: mikä on yhdelle pelastus, on toiselle helvetti. Vaisnavoja ei houkuttele "pelastus" tai "paratiisi", jos heiltä riistetään läheisyys Jumalan kanssa ja mahdollisuus palvella häntä.

Jumalalla on lukemattomia avatareita, jotka laskeutuvat tähän maailmaan paikan, ajan ja olosuhteiden sekä ihmisen henkisen tarpeen ja kyvyn havaita Totuus mukaan. Koska niiden yksilöllisten luonteiden moninaisuus, joille jumalallinen ilmestys paljastetaan, on moninaista, Totuus taittuu ja muuttuu. Tämä on uskonnollisten perinteiden alkuperä.

Teosentrismi, joka sallii uskonnollisten näkemysten moninaisuuden, avaa tien Kristuksen maailmaa korkeampiin maailmoihin. Näin pääsemme uuteen paradigmaan, joka kieltää Kristuksen uskonnollisen maailmankaikkeuden keskuksena ja vahvistaa sen sijaan Jumalan. Tämä ajatusjärjestelmä on yhtä vallankumouksellinen kuin kopernikaaninen näkemys, jonka mukaan maailmankaikkeuden keskipiste ei ole maa vaan aurinko. Kaikkien uskontojen, myös kristinuskon, kiertoratojen keskipisteenä on Absoluuttinen Totuus, Jumala, perimmäinen transsendentti todellisuus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos filosofisista mietteistä. Voi hyvin!
"Kiitos filosofisista mietteistä. Voi hyvin!
Kiitos, samoin. Nämä eivät ole minun mietteitäni, vaan erään opettajamme ajatuksia, jotka olen yrittänyt kääntää, toisin sanoen esittää otteina. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kiitos filosofisista mietteistä. Voi hyvin!
Kiitos, samoin. Nämä eivät ole minun mietteitäni, vaan erään opettajamme ajatuksia, jotka olen yrittänyt kääntää, toisin sanoen esittää otteina.Ok.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun ihminen kehittyy henkisesti, hän ohittaa Jumalan "puheenjohtajuutta" kohtaan tunnetun kunnioituksen vaiheen, ja hänen sydämessään herää luonnollisen, ehdottoman kiintymyksen virta Häntä kohtaan.
niin kuin buddisteilla buddha ei ole jumala, mutta joogi on buddha
tai tiedemies korkeasti oppinut on itsenäinen ajattelija
mutta onko ateisti istenäinen oppinut tiedemies
joka nollaa kaiken ja tahtoo aloittaa alusta tietämistä
nähdä elämä uusin silmin ilman vanhoja kaanoneita? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos hyväksymme ajatuksen uskonnollisesta moniarvoisuudesta, siitä seuraa loogisesti kysymys - kuinka lähellä tämä tai tuo käsite on totuutta? Toisinajattelija teologi John Hick kirjoittaa Vatikaanille osoittamassaan kirjeessä seuraavaa: "Pluralistisessa teosentrismisessä nähdään keino ylittää kristosentrismi; se on paradigman muutos, kopernikaaninen vallankumous, joka vahvistaa Jumalan, ei Kristuksen, uskonnollisen maailmankaikkeuden keskipisteeksi. Jumala, perimmäinen transsendenttinen todellisuus, on kaikkien uskontokuntien, myös kristinuskon, kiertoratojen keskus."
Kaikki planeetat kiertävät Aurinkoa, mutta eri kiertoradoilla, ja mitä lähempänä ne ovat valopilveä, sitä enemmän ne muistuttavat sitä ilmakehän laadultaan ja koostumukseltaan. Kaikki uskonnot kiertävät Absoluuttia, mutta millä mittapuulla niiden käsitteen syvyyttä pitäisi mitata?YLEISNÄKEMYS OLISI NEPTUNUS PLANEETAN KAUKAISUUTTA, ETTÄ KAUKAA NÄHTYNÄ ASIA ON OBJEKTIIVINEN.
Nykyinen planeetta on Uranus, joka on asteen verran lähempänä maata.
Uranus Vesimiehen aikaan ei ole samanlaista objektiivista kuvaa elämästä, mutta keskeneräisempi mutta paikallisempi.
Mielenkiintoista, että kutenkin Neptunuksen jälkeen on Skorpionin Pluto, joka olisi kaikista objektiivisin toiminnassaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kopernikaaninen vallankumous teismissä
Se on vanha ratkaisematon kysymys: Jeesus vai Jehova, Allah vai Jahve jne.
Maailmassa on monia uskonnollisia käsitteitä, jotka kiertävät kiertoratojaan keskeisen Totuuden ympärillä ja kilpailevat keskenään ylivallasta. Kristityt uskovat, että pelastus tulee vain Jeesuksen Kristuksen kautta, muslimit Muhammedin kautta jne. Kukin uskonto tarjoaa pyhiin kirjoituksiinsa ja pyhimysten ilmestyksiin perustuen oman käsityksensä Jumalasta ja jumalallisesta maailmasta. Ihminen saa yhteyden tietyn tason teistiseen käsitykseen ja kommunikaatioon sisäisen tarpeensa ja totuuden janonsa mukaan.
Useimmille ihmisille Jumala näyttäytyy äärettömän suuruuden ruumiillistumana. Hienostuneempi näkemys paljastaa Jumalallisen kaiken läpäisevän läsnäolon piilossa. Nämä ovat Äärettömän ilmenemisen äärimmäisiä puolia. Mutta syvempi näkemys paljastaa Henkilökohtaisen aspektin - Jumalan kaiken kattavan persoonallisuuden. Jumala ei ole niinkään suurin ja kaikkitietävä kuin vastustamattoman kaunis.Tieteen artikkeli puhui 5 rodusta maan päällä.
Maapallo on kuitenkin 3 planeetta.
Joten rotuja voi olla 3.
Lähi-Itä ja Eurooppa ovat anatoomisesti lähellä toisiaan, että kansat Lähi-Idästä muistuttavat kallon osalta toisiaan, että olemme heidän jälkeläisiään ja se näkyy.
Saman ei voi sanoa Mongoloideista ja Eurooppalaisista, että muistuttaisivat toisiaan. Eivät muistuta.
Joten Lähi-Itä ja Eurooppa, sekä Kaukasus ja Pohjois-Intia ovat samaa rotua numero 2.
Raamatun Jeesus syntyi Lähi-Idässä Haananissa.
Jossakin keskellä kaikkea Etelän ja Pohjoisen välillä.
Olisi ollut siten 2:n rodun päämies.
Islam synt. 600 jKr muistuttaa sisällöltään Raamattua.
On väliä, että islam syntyi 600 vuotta myöhemmin kuin Jeesus.
Uskon, että 2:n rodun edustaja on tunteikas.
1 - Afrikka on materiaa, tekoa
2 - tunteita
3 - älyä - mongoloidia
4 - sekoitus kaikkea amerikassa tai oikeammin maa+kuu=3,14....ei kokonainen 4
Raamatussa korostetaan Lähimmäisen rakkautta ja anteeksiantoa, kuten ymmärsin.
Kristinusko vetoaisi tunteisiin ja olisi tunteille sopiva uskonto.
Buddismissa on äly, että on tietoinen.
Afrikassa....joku voima, keho....hmm...ehkä syntyy vielä uusi Afrototuus...
Sitten erikseen kysyä, mikä on Koraanin viesti ja kuinka yhdistyy Raamattuun. - Anonyymi
vetoaa tunteisiin, mikä eurooppalaisille on tärkeä, kertoa miltä tuntuu
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin kuin buddisteilla buddha ei ole jumala, mutta joogi on buddha
tai tiedemies korkeasti oppinut on itsenäinen ajattelija
mutta onko ateisti istenäinen oppinut tiedemies
joka nollaa kaiken ja tahtoo aloittaa alusta tietämistä
nähdä elämä uusin silmin ilman vanhoja kaanoneita?niin kuin buddisteilla buddha ei ole jumala, mutta joogi on buddha
Buddhalaisuus on yksi ateismin muoto, vaikka se kovasti uskonnolta vaikuttaakin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
niin kuin buddisteilla buddha ei ole jumala, mutta joogi on buddha
Buddhalaisuus on yksi ateismin muoto, vaikka se kovasti uskonnolta vaikuttaakin.Buddhalaisuuden mukaan ei ole olemassa minua, ei ole olemassa sinua, ei ole mitään, on vain tyhjyys. Tottakai sellainen on ateismia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tieteen artikkeli puhui 5 rodusta maan päällä.
Maapallo on kuitenkin 3 planeetta.
Joten rotuja voi olla 3.
Lähi-Itä ja Eurooppa ovat anatoomisesti lähellä toisiaan, että kansat Lähi-Idästä muistuttavat kallon osalta toisiaan, että olemme heidän jälkeläisiään ja se näkyy.
Saman ei voi sanoa Mongoloideista ja Eurooppalaisista, että muistuttaisivat toisiaan. Eivät muistuta.
Joten Lähi-Itä ja Eurooppa, sekä Kaukasus ja Pohjois-Intia ovat samaa rotua numero 2.
Raamatun Jeesus syntyi Lähi-Idässä Haananissa.
Jossakin keskellä kaikkea Etelän ja Pohjoisen välillä.
Olisi ollut siten 2:n rodun päämies.
Islam synt. 600 jKr muistuttaa sisällöltään Raamattua.
On väliä, että islam syntyi 600 vuotta myöhemmin kuin Jeesus.
Uskon, että 2:n rodun edustaja on tunteikas.
1 - Afrikka on materiaa, tekoa
2 - tunteita
3 - älyä - mongoloidia
4 - sekoitus kaikkea amerikassa tai oikeammin maa kuu=3,14....ei kokonainen 4
Raamatussa korostetaan Lähimmäisen rakkautta ja anteeksiantoa, kuten ymmärsin.
Kristinusko vetoaisi tunteisiin ja olisi tunteille sopiva uskonto.
Buddismissa on äly, että on tietoinen.
Afrikassa....joku voima, keho....hmm...ehkä syntyy vielä uusi Afrototuus...
Sitten erikseen kysyä, mikä on Koraanin viesti ja kuinka yhdistyy Raamattuun.Sitten erikseen kysyä, mikä on Koraanin viesti ja kuinka yhdistyy Raamattuun.
Mistä ihmeestä se on otettu? Itsekö keksit sen? - Anonyymi
"Kiitos hienosta tieteellisestä uutisesta, jonka jaoit".
En epäile lainkaan Jumalan olemassaoloa. Mutta jokainen voi ymmärtää Hänet eri tavalla. Eikä Jumalan olemassaoloa voi todistaa millään keinolla tai laitteella.
Oikea käsitys Jumalasta on, että Jumala ei ole vain abstrakti, käsittämätön Henkilö, vaan kaikkien energioiden lähde!
Ja mitä tulee Jumalan todistamiseen, niin Jumalaa ei voi periaatteessa todistaa, koska todistaminen tarkoittaa osoittamista... Näyttäminen, osoittaminen on vain sitä, mikä on voimissamme. Jumala ei ole meidän vallassamme, vaan me olemme Hänen vallassaan. Ei ole mahdollista todistaa sitä, joka on meidän yläpuolellamme ja sitä, joka ei ole meidän vallassamme. Vain Hän Itse voi todistaa tai ilmaista Itsensä, jos Hän katsoo sen tarpeelliseksi. Voimme tarjota etsijöille vain joitakin konkreettisia perusteluja, jotka voivat viitoittaa tietopolkua. Mutta on mahdotonta raahata Jumalaa jonnekin ja sanoa: "Tässä on se Jumala, jota olette etsinyt niin kauan!". Hänen voimansa on ääretön, meidän mahdollisuutemme ovat hyvin, hyvin rajalliset, joten kysymys Jumalan todistamisesta on virheellinen. Niinpä niillä, jotka eivät ole kiinnostuneita Jumalasta, on aina omat vasta-argumenttinsa. Mutta Jumalan ajatuksen kumoamisen osalta voi myös olla rauhassa. Jumalaa ei voi todistaa eikä kumota. Miten voitte kiistää kaikkialle ulottuvan, yliälykkään ja aineettoman olennon olemassaolon? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sitten erikseen kysyä, mikä on Koraanin viesti ja kuinka yhdistyy Raamattuun.
Mistä ihmeestä se on otettu? Itsekö keksit sen?"Kiitos hienosta tieteellisestä uutisesta, jonka jaoit".
Vaikutat hyvin rauhalliselta ja kohteliaalta kristityltä. Enemmän sellaisia tähän maahan.
TOTUUS PALJASTUU eläville olennoille SIINÄ MÄÄRIN, KUIN NE VOIVAT HAVAITA SEN PAIKAN, AJAN JA
MUKAAN. Se ILMENEE ERIASTEISESTI Raamatussa, Koraanissa, Vedoissa ja muissa kirjoituksissa.
Eri ihmisillä on erilainen ajattelutapa, joten vaikuttaa siltä, että tietty ihmisryhmä voi omaksua sen.
Täydellinen Totuus esitetään joskus tietämättömien ihmisten hyväksi tavallisen uskonnon muodossa, joka SALLII KOMPROMISSIN maallisten pyrkimysten kanssa.
- Anonyymi
kun puhutaan vain aivoista ajattelevana tieteellisenä suppeana asiana, niin kyllä, että aivot a'vot, eikä sen enempää löydy
mutta kun nähdään luonto elävänä, niin..
1 - sielu on energia ja energia on fysiikka
2 - energia voi olla ilman materiaa, ellei atomi ole materiaa
kun atomi on materiaa, niin myös energia ja sielu ovat materiaa
eikä silloin ole väliä ovatko ne aivoissa tai muualla
3 - kun energia on jonkun toisen kappaleen yhteydessä kuin aivojen, niin voi kysyä, että onko kyseinen materiaalinen kappale elävä ja ajatteleva
-----------------------
muu filosofia:
mitä energia on?
staattinen energia, joka ei kehity ja liikkuu minimaalisesti
mutta kun avaruus on liikkeessä, niin energia on muuttuva
epäilen paljon, että onko ajattelu, aivot jotakin matkan kaltaista
kun energia siirtyy paikasta toiseen ja välimatkan kokonaisuudet
olivatpa ne muistia, kokonaisnäkemystä, päämäärää, valikoimisen taito ym
olisivat olleet ajattelua ja tietoinen ajattelu....tai minäkuva olisi ollut.....
minä kuva = minä silmillä näen itseäni ja kielellisesti kuvailen kuka olen
siis löydän itselleni muodon itsessäni itselleni
tietoinen ajattelu on toimintaa kun ajattelu on tekoa
mitä enemmän teen ajattelen, sitä enemmän voin olla vuorovaikutuksessa ajattelu tekemiseen ja kysyä mitä se on ja miltä se tuntuu ja kuinka vuorovaikuttaa ympäristöön
ajattelu = minä ja ympäristön suhde
terveisin kuvataiteilija mies- Anonyymi
Sielu on aihe, jota ei voida lainkaan todistaa tieteellisesti. Se kuuluu metafysiikan alueelle. Ei voida myöskään todistaa, että sielu on henkinen. Mutta tiedämme, että se on henkinen. Henkistä ei voida todistaa, koska se on täysin eri ulottuvuudessa. Bhagavad Gita antaa tietoa.

Vedalaisten kirjoitusten rakennetta voidaan verrata moniportaisiin tikapuihin, joissa on monia portaita, ja jokainen tietty kirjoitus vastaa tiettyä porrasta. Kirjoitukset kohtelevat kunnioittavasti ihmisiä, jotka ovat kaikilla "portailla", ja kannustavat kaikkia etenemään korkeammalle.
Vedan mukaan henkilökohtainen kehitys ei rajoitu yhteen ainoaan elämään. Reinkarnaatioperiaatteen ymmärtäminen viittaa siihen, että tämän symbolisen tikapuun askelmia voidaan pitää myös eläminä. Sen vuoksi Veda-tekstien suvaitsevaisuutta, joka perustuu filosofiseen ymmärrykseen, ei pidä sekoittaa välinpitämättömyyteen tai käsitykseen, jonka mukaan "kaikki on yhtä". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedalaisten kirjoitusten rakennetta voidaan verrata moniportaisiin tikapuihin, joissa on monia portaita, ja jokainen tietty kirjoitus vastaa tiettyä porrasta. Kirjoitukset kohtelevat kunnioittavasti ihmisiä, jotka ovat kaikilla "portailla", ja kannustavat kaikkia etenemään korkeammalle.
Vedan mukaan henkilökohtainen kehitys ei rajoitu yhteen ainoaan elämään. Reinkarnaatioperiaatteen ymmärtäminen viittaa siihen, että tämän symbolisen tikapuun askelmia voidaan pitää myös eläminä. Sen vuoksi Veda-tekstien suvaitsevaisuutta, joka perustuu filosofiseen ymmärrykseen, ei pidä sekoittaa välinpitämättömyyteen tai käsitykseen, jonka mukaan "kaikki on yhtä".Jälleensyntymistä ei voi todistaa tieteelläkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälleensyntymistä ei voi todistaa tieteelläkään.
Maailma on yksi, mutta siinä on eri sfäärejä, joita siellä asuvat ihmiset havaitsevat, eivätkä muut, eri ympäristöstä tulevat olennot aina havaitse niitä.
Tapa laajentaa näkemystään ja ymmärrystään maailmankaikkeudesta ei siis ole pelkästään tapa kehittää teknologiaa, lentää jotakin tai parantaa laitteita. Se on tietoisuuden laajentamisen tapa, eli kun tietoisuuteemme tulee lisää ulottuvuuksia, meillä on enemmän pääsyä esimerkiksi todellisuuteen, syvempään todellisuuteen. Esimerkiksi henkilöllä, jolla ei ole moraalia, ei ole tätä moraalista ulottuvuutta, joten hän ei voi esimerkiksi tuntea myötätuntoa jotakuta kohtaan, hän ei voi ymmärtää, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Maailman hahmottaminen ei ole jotakin, jota voidaan korjata fyysisillä välineillä. Olemme siis tottuneet ajattelemaan, että todellisuus tarkoittaa ainoastaan fyysistä todellisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailma on yksi, mutta siinä on eri sfäärejä, joita siellä asuvat ihmiset havaitsevat, eivätkä muut, eri ympäristöstä tulevat olennot aina havaitse niitä.
Tapa laajentaa näkemystään ja ymmärrystään maailmankaikkeudesta ei siis ole pelkästään tapa kehittää teknologiaa, lentää jotakin tai parantaa laitteita. Se on tietoisuuden laajentamisen tapa, eli kun tietoisuuteemme tulee lisää ulottuvuuksia, meillä on enemmän pääsyä esimerkiksi todellisuuteen, syvempään todellisuuteen. Esimerkiksi henkilöllä, jolla ei ole moraalia, ei ole tätä moraalista ulottuvuutta, joten hän ei voi esimerkiksi tuntea myötätuntoa jotakuta kohtaan, hän ei voi ymmärtää, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Maailman hahmottaminen ei ole jotakin, jota voidaan korjata fyysisillä välineillä. Olemme siis tottuneet ajattelemaan, että todellisuus tarkoittaa ainoastaan fyysistä todellisuutta.Emme voi nähdä tai ymmärtää mitään, koska aistilaitteemme on ohjelmoitu maallisia tila- ja aikaominaisuuksia varten. Vain jos korkeampien maailmojen asukkaat itse haluavat avautua meille, voimme nähdä heidän maailmansa. Lisäksi, aivan kuten jokainen maa vartioi omaa rajaansa, myös muut maailmat vartioivat sitä. Meistä on reilua, kun rajavartijat pidättävät tunkeilijan, mutta olemme hyvin yllättyneitä, kun avaruusalukset räjähtävät yrittäessään murtautua muihin maailmoihin pyytämättä. Meitä ei päästetä sinne myöskään moraalisista syistä, ennen kuin teemme sisäisen muutoksen. Avaruustutkimuksessa ihmiset ovat päättäneet sivuuttaa moraalin ja henkisyyden lait ja haluavat valloittaa avaruuden fyysisesti. Tämä on kuin yrittäisi tunkeutua toiseen maahan ilman viisumia. Sielulle on luonnollista, että se haluaa nousta muille planeetoille, koska se on alun perin peräisin korkeammista maailmoista. Pyrkimys palata alkuperäiseen on ymmärrettävää, mutta mekaaninen menetelmä on riittämätön.
Fyysisen mitta-asteikon lisäksi on olemassa myös moraalinen ja henkinen asteikko. Sen mukaan - aivan huipulla on absoluuttinen hyve ja aivan alhaalla on absoluuttinen paha. Näiden kahden ääripään välissä on välivaiheita, joissa siirrytään toisesta toiseen. Hyve laajentaa ihmisen käsitystä maailmankaikkeudesta ja mahdollistaa korkeampien maailmojen näkemisen, kun taas paha kaventaa ihmisen käsitystä todellisuudesta.
Todellisuutemme on merkityksetön alemmille olennoille niiden tietoisuuden kapeuden vuoksi. Vatsassani elävä bakteeri ei pidä minua ihmisenä. Vatsani on sen maailmankaikkeus, ja sanani ovat sille merkityksetöntä melua. Mutta jotenkin olemme kuvitelleet itsemme luonnon kruunuksi ja tietoisuutemme korkeimmaksi, jolle kaikki todellisuus on saavutettavissa.
Riippuen todellisuuskäsityksistämme muodostetaan lakien hierarkia, ja lakien perusteella kehitetään teknologioita, jotka auttavat yhteiskuntaa toimimaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Emme voi nähdä tai ymmärtää mitään, koska aistilaitteemme on ohjelmoitu maallisia tila- ja aikaominaisuuksia varten. Vain jos korkeampien maailmojen asukkaat itse haluavat avautua meille, voimme nähdä heidän maailmansa. Lisäksi, aivan kuten jokainen maa vartioi omaa rajaansa, myös muut maailmat vartioivat sitä. Meistä on reilua, kun rajavartijat pidättävät tunkeilijan, mutta olemme hyvin yllättyneitä, kun avaruusalukset räjähtävät yrittäessään murtautua muihin maailmoihin pyytämättä. Meitä ei päästetä sinne myöskään moraalisista syistä, ennen kuin teemme sisäisen muutoksen. Avaruustutkimuksessa ihmiset ovat päättäneet sivuuttaa moraalin ja henkisyyden lait ja haluavat valloittaa avaruuden fyysisesti. Tämä on kuin yrittäisi tunkeutua toiseen maahan ilman viisumia. Sielulle on luonnollista, että se haluaa nousta muille planeetoille, koska se on alun perin peräisin korkeammista maailmoista. Pyrkimys palata alkuperäiseen on ymmärrettävää, mutta mekaaninen menetelmä on riittämätön.
Fyysisen mitta-asteikon lisäksi on olemassa myös moraalinen ja henkinen asteikko. Sen mukaan - aivan huipulla on absoluuttinen hyve ja aivan alhaalla on absoluuttinen paha. Näiden kahden ääripään välissä on välivaiheita, joissa siirrytään toisesta toiseen. Hyve laajentaa ihmisen käsitystä maailmankaikkeudesta ja mahdollistaa korkeampien maailmojen näkemisen, kun taas paha kaventaa ihmisen käsitystä todellisuudesta.
Todellisuutemme on merkityksetön alemmille olennoille niiden tietoisuuden kapeuden vuoksi. Vatsassani elävä bakteeri ei pidä minua ihmisenä. Vatsani on sen maailmankaikkeus, ja sanani ovat sille merkityksetöntä melua. Mutta jotenkin olemme kuvitelleet itsemme luonnon kruunuksi ja tietoisuutemme korkeimmaksi, jolle kaikki todellisuus on saavutettavissa.
Riippuen todellisuuskäsityksistämme muodostetaan lakien hierarkia, ja lakien perusteella kehitetään teknologioita, jotka auttavat yhteiskuntaa toimimaan.Eräässä vedalaisessa aforismissa sanotaan "Aham Brahmasmi", "olen ikuinen henkihiukkanen". Tietoisuutemme lähde on kuolematon sielu, ja keho on kuin sen väliaikainen vaate.
Sielulla on fyysinen ("karkea") ja mentaalinen ("hienojakoinen") keho. Kun fyysinen keho lakkaa olemasta, lähdemme matkalle mentaalikehossamme.
Kehomme jokaisessa solussa on sielu, mutta me olemme atma, tuon kehon tärkein sielu. Kaikkien perinteiden henkiset tekstit paljastavat, että atma on sydämen alueella (kuitenkin henkisessä ulottuvuudessa, ei aineellisessa), joka on minämme mystinen keskus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eräässä vedalaisessa aforismissa sanotaan "Aham Brahmasmi", "olen ikuinen henkihiukkanen". Tietoisuutemme lähde on kuolematon sielu, ja keho on kuin sen väliaikainen vaate.
Sielulla on fyysinen ("karkea") ja mentaalinen ("hienojakoinen") keho. Kun fyysinen keho lakkaa olemasta, lähdemme matkalle mentaalikehossamme.
Kehomme jokaisessa solussa on sielu, mutta me olemme atma, tuon kehon tärkein sielu. Kaikkien perinteiden henkiset tekstit paljastavat, että atma on sydämen alueella (kuitenkin henkisessä ulottuvuudessa, ei aineellisessa), joka on minämme mystinen keskus.Sielu suhteellisessa todellisuudessa
Kaikki tämän maailman uskonnot, olivatpa ne sitten kristinuskoa, buddhalaisuutta, muslimeja jne. ohjaavat meitä yhteen yhteiseen päämäärään. Erilaisten uskontojen syntyminen ja leviäminen on seurausta erilaisista näkökannoista aineellisen maailman ilmenemisen syihin. Vedoissa esitetty opetus kuitenkin selittää, että sielu saa alkunsa Jumalan rajaenergiasta, joka on varustettu ajattelun, tunteiden ja halun kyvyillä. Nämä kyvyt määräävät sen tietoisuuden ja siten elämän.
Nykyaikaiset tiedemiehet, jotka tutkivat atomin, neutronien, protonien ja muiden subatomisten hiukkasten rakennetta, ovat havainneet, että kaikki maailmankaikkeudessa on liikkeessä. Jokaisen atomin ympärillä muut kappaleet kiertävät tiettyä rataa. Tämä käy ilmi myös vedalaisista opetuksista - elämää on kaikkialla. Tiedemiehet päätyvät tähän johtopäätökseen viimeisimpien tutkimusten ja kokeiden perusteella, mutta jo tuhansia ja taas tuhansia vuosia sitten vedalaiset opetukset sisälsivät tiedon siitä, että kaikki asiat ovat chetana eli niillä on tietoisuus, elämä.
Jopa sementti ja rakennustiilet ovat myös chetana. Vaikka tällä hetkellä tiiliseinässä ei voi havaita mitään liikettä, muutaman sadan vuoden kuluttua se käy ilmi rakennuksen tuhoutumisesta. Todellisuudessa mitään ei ole tuhoutunut, vain aineen sisäinen liike on tullut näkyviin.
Chetanan - tietoisuuden tai elämän - tila on luontainen kaikelle kahdessa perusmuodossaan: sthāvara ja jaṅgama eli liikkumaton ja liikkuva. Puuta pidetään sthāvarana eli liikkumattomana, mutta silti sen jokainen solu säteilee elämää. Tiedemiehet ovat havainneet ja osoittaneet mittauslaitteiden avulla, että kasvit kokevat positiivisia ja negatiivisia tunteita, kuten mielihyvää ja kipua. Toisin sanoen elämä on kaikkien olemisen ilmenemismuotojen luontainen ominaisuus, ja sitä kutsutaan atmaksi eli sieluksi. Kehossamme asuu miljoonia sieluja eri muodoissa, mutta vain yksi, tärkein, hallitsee kehoa ja on sen herra; sitä kutsutaan dehiksi eli atmaksi. Elämää on siis kaikkialla, ja sen liikkuvaa muotoa kutsutaan jaṅgamaksi ja sen paikallaan pysyvää muotoa sthāvaraksi.
Mitä tapahtuu, kun ruumis jättää sielun? 2-3 päivän kuluttua se osoittaa ensimmäiset hajoamisen merkit. Se menettää kykynsä liikkua, vaikka siinä on edelleen liikettä, joka on havaittavissa hajoamisena. Noin kuukauden kuluttua jäljelle jäävät vain luut, jotka myös hajoavat ajan myötä.
Meillä on tarpeeksi kokemusta tietääksemme, että kun jätämme ruumiin, jätämme tämän maailman, kukaan ei voi elää tässä kehossa ikuisesti. Kymmenen vuotta, kaksikymmentä, kaksikymmentäviisi tai sata, kaksi kuukautta tai neljä - mikä tahansa aika onkaan annettu, jokaisen on määrä kuolla. Kuolema on väistämätön. Niin kauan kuin on syntymää, on myös kuolemaa. Siksi, vaikka kuinka kovasti yrittäisitte, ette koskaan löydä onnea täältä. Pidämme rahaa niin tärkeänä, mutta onko raha koskaan tehnyt rikasta ihmistä onnelliseksi? Mikä kohtalo häntä odottaa? …
…
…
Kaikki tässä maailmassa on väliaikaista ja ohimenevää, ja kaikesta kiintymyksestämme huolimatta emme voi pysyä siinä ikuisesti.
Rakentamaamme taloa ei pidetä enää kauan omana, eivätkä lapsemme, jotka sen perivät. Rahat, jotka säästämme heidän tulevaisuuttaan varten, saatetaan tuhlata huumeisiin tai muuhun riippuvuutta aiheuttavaan käyttäytymiseen. Toinen säästää, toinen tuhlaa, näin se on tässä maailmassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälleensyntymistä ei voi todistaa tieteelläkään.
Jälleensyntymisen tieteellinen tutkiminen voi tuoda uutta valoa moniin hienovaraisiin ilmiöihin, joita ei voida selittää nykyisin hyväksytyillä teorioilla - ilmiöihin, kuten elävien olomuotojen moninaisuuteen, synnynnäisiin kykyihin, jotka eivät selvästikään ole peräisin ympäristöstä, ja kuolemanläheisiin kokemuksiin. Viime vuosina eri tieteenalojen tutkijat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta reinkarnaation tutkimiseen, mutta voidaksemme tutkia sitä mielekkäästi meidän on ensin tiedettävä, onko elämä ikuinen kokonaisuus, joka ylittää tilapäisen, fyysisen ruumiin, vai pelkkä fysiikan ja kemian lakien mukaan liikkuvien molekyylien yhdistelmä.
Nykyaikainen tiede käsittelee ensisijaisesti luonnon objektiivisia näkökohtia. Rajoitettuihin aistitietoihin perustuvaan kokeelliseen lähestymistapaan tukeutuen se on pyrkinyt paljastamaan luonnon kätketyt lait ja lopulta löytämään havaitsemamme maailman alkuperäisen syyn. Useimmat nykyajan tiedemiehet uskovat nykyään, että sokeat fysikaaliset lait ja sattuman lait hallitsevat kosmosta. He sanovat, ettei koko kosmisen ilmiön takana ole suunnittelijaa, luojaa tai Jumalaa - ei älyä. Tämän hypoteesin mukaisesti he yrittävät pelkistää kaiken, myös elämän, atomien ja molekyylien, fysiikan ja kemian tuttujen tutkimuskohteiden, vuorovaikutukseen.
Nykyisin vallitsevan tieteellisen teorian mukaan elämä on koordinoitu kemiallinen reaktio, joka perustuu lukuisiin laboratoriotietoihin. Tähän teoriaan sisältyy perusolettamus, jonka mukaan nykyisin näkemämme erilaiset elämänmuodot ovat syntyneet sattumalta muinaisessa kemiallisessa ympäristössä, "alkukeitossa", ja että ne ovat kehittyneet sattuman ja sokeiden mekaanisten lakien vaikutuksesta, jotka ovat vaikuttaneet pitkän ajan kuluessa.
...Jos elämä olisi kemiallinen yhdistelmä, tiedemiehet voisivat itse asiassa luoda elämää koeputkessa kokoamalla kaikki nämä tärkeät kemikaalit yhteen. He eivät kuitenkaan voi tehdä näin. Näin ollen on runsaasti syitä epäillä, että elämä on kemiallinen prosessi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jälleensyntymisen tieteellinen tutkiminen voi tuoda uutta valoa moniin hienovaraisiin ilmiöihin, joita ei voida selittää nykyisin hyväksytyillä teorioilla - ilmiöihin, kuten elävien olomuotojen moninaisuuteen, synnynnäisiin kykyihin, jotka eivät selvästikään ole peräisin ympäristöstä, ja kuolemanläheisiin kokemuksiin. Viime vuosina eri tieteenalojen tutkijat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta reinkarnaation tutkimiseen, mutta voidaksemme tutkia sitä mielekkäästi meidän on ensin tiedettävä, onko elämä ikuinen kokonaisuus, joka ylittää tilapäisen, fyysisen ruumiin, vai pelkkä fysiikan ja kemian lakien mukaan liikkuvien molekyylien yhdistelmä.
Nykyaikainen tiede käsittelee ensisijaisesti luonnon objektiivisia näkökohtia. Rajoitettuihin aistitietoihin perustuvaan kokeelliseen lähestymistapaan tukeutuen se on pyrkinyt paljastamaan luonnon kätketyt lait ja lopulta löytämään havaitsemamme maailman alkuperäisen syyn. Useimmat nykyajan tiedemiehet uskovat nykyään, että sokeat fysikaaliset lait ja sattuman lait hallitsevat kosmosta. He sanovat, ettei koko kosmisen ilmiön takana ole suunnittelijaa, luojaa tai Jumalaa - ei älyä. Tämän hypoteesin mukaisesti he yrittävät pelkistää kaiken, myös elämän, atomien ja molekyylien, fysiikan ja kemian tuttujen tutkimuskohteiden, vuorovaikutukseen.
Nykyisin vallitsevan tieteellisen teorian mukaan elämä on koordinoitu kemiallinen reaktio, joka perustuu lukuisiin laboratoriotietoihin. Tähän teoriaan sisältyy perusolettamus, jonka mukaan nykyisin näkemämme erilaiset elämänmuodot ovat syntyneet sattumalta muinaisessa kemiallisessa ympäristössä, "alkukeitossa", ja että ne ovat kehittyneet sattuman ja sokeiden mekaanisten lakien vaikutuksesta, jotka ovat vaikuttaneet pitkän ajan kuluessa.
...Jos elämä olisi kemiallinen yhdistelmä, tiedemiehet voisivat itse asiassa luoda elämää koeputkessa kokoamalla kaikki nämä tärkeät kemikaalit yhteen. He eivät kuitenkaan voi tehdä näin. Näin ollen on runsaasti syitä epäillä, että elämä on kemiallinen prosessi.Solubiologian, molekyylibiologian ja biokemian aloilla on viime vuosikymmeninä tapahtunut epäilemättä suurta edistystä. Geneettisen koodin ja monien elävien järjestelmien aineenvaihduntareittien löytäminen ovatkin loistavien ja omistautuneiden tutkijoiden aikaansaannoksia. Koska tiede ja teknologia ovat menestyneet hyvin monilla inhimillisten pyrkimysten aloilla (lääketiede, maatalous, avaruustiede ja niin edelleen), uteliailla ja innostuneilla tiedemiehillä on kiusaus uskoa, että loistava tavoite syntetisoida elämää koeputkessa toteutuu jonakin päivänä.
Suurista tieteellisistä keksinnöistä ja saavutuksista huolimatta valoisa toivo ja innostus elämän ymmärtämiseen molekyylien avulla näyttää siis olevan menettämässä pohjaa, ja monet eri alojen merkittävät tutkijat alkavat epäillä tämän käsitteen pätevyyttä.
Paitsi että molekyyleiltä, atomeilta ja elektroneilta puuttuvat elämän oireet, kemiallinen näkemys elämästä ei myöskään vastaa elämän havaittuja hienouksia - esimerkiksi ihmisen ainutlaatuisia tunne-, tahdon- ja ajattelukykyjä. Jos elämä olisi molekyylien vuorovaikutusta, meidän pitäisi pystyä selittämään nämä elämän hienovaraiset piirteet vain molekyylien avulla. Mikä on se geneettinen komponentti tai molekyyli, joka saa aikaan ystävällisen rakkauden ja kunnioituksen tunteen ihmisten välillä? Voiko mekanistinen elämänkatsomus selittää elämän arvo- ja päämääräsuuntautuneen luonteen, erityisesti ihmisten keskuudessa? Koska ei ole olemassa uskottavia molekyylimekanismeja, jotka selittäisivät nämä elämän hienovaraiset piirteet, on järkevää ehdottaa, että elämä ylittää fysiikan ja kemian rajat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Solubiologian, molekyylibiologian ja biokemian aloilla on viime vuosikymmeninä tapahtunut epäilemättä suurta edistystä. Geneettisen koodin ja monien elävien järjestelmien aineenvaihduntareittien löytäminen ovatkin loistavien ja omistautuneiden tutkijoiden aikaansaannoksia. Koska tiede ja teknologia ovat menestyneet hyvin monilla inhimillisten pyrkimysten aloilla (lääketiede, maatalous, avaruustiede ja niin edelleen), uteliailla ja innostuneilla tiedemiehillä on kiusaus uskoa, että loistava tavoite syntetisoida elämää koeputkessa toteutuu jonakin päivänä.
Suurista tieteellisistä keksinnöistä ja saavutuksista huolimatta valoisa toivo ja innostus elämän ymmärtämiseen molekyylien avulla näyttää siis olevan menettämässä pohjaa, ja monet eri alojen merkittävät tutkijat alkavat epäillä tämän käsitteen pätevyyttä.
Paitsi että molekyyleiltä, atomeilta ja elektroneilta puuttuvat elämän oireet, kemiallinen näkemys elämästä ei myöskään vastaa elämän havaittuja hienouksia - esimerkiksi ihmisen ainutlaatuisia tunne-, tahdon- ja ajattelukykyjä. Jos elämä olisi molekyylien vuorovaikutusta, meidän pitäisi pystyä selittämään nämä elämän hienovaraiset piirteet vain molekyylien avulla. Mikä on se geneettinen komponentti tai molekyyli, joka saa aikaan ystävällisen rakkauden ja kunnioituksen tunteen ihmisten välillä? Voiko mekanistinen elämänkatsomus selittää elämän arvo- ja päämääräsuuntautuneen luonteen, erityisesti ihmisten keskuudessa? Koska ei ole olemassa uskottavia molekyylimekanismeja, jotka selittäisivät nämä elämän hienovaraiset piirteet, on järkevää ehdottaa, että elämä ylittää fysiikan ja kemian rajat.Jos elämä hyväksyttäisiin täysin väliaikaiseksi, aineelliseksi ilmiöksi, ajatus elävän olennon edellisestä tai tulevasta elämästä poistuisi, ja sen myötä myös kysymys jälleensyntymisestä. Kuten olemme nähneet, on tietenkin täysi syy uskoa, että elämä on materian yläpuolella ja siten riippumaton materiaa säätelevistä fysikaalis-kemiallisista laeista. Tarvitsemme nyt reinkarnaation tieteellistä tutkimista varten uuden tieteellisen paradigman, joka selittää elämän alkuperän, sen ominaisuudet ja sen käyttäytymisen aineen maailmassa.
... Jos luonto olisi vain joukko hiukkasia, jotka liikkuvat matemaattisten yhtälöiden mukaan, olisi mahdollista ennustaa syntymän, kuoleman, onnettomuuksien ja sotien kaltaisia tapahtumia näiden yhtälöiden avulla. Itse asiassa kaikki elämän monimutkaisuudet - menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus - pitäisi olla mahdollista ymmärtää matemaattisten yhtälöiden avulla. Kaikki tarkkaan ajattelevat ihmiset, erityisesti tiedemiehet, tietävät kuitenkin, että tämä on mahdotonta - että puhtaasti matemaattinen lähestymistapa elämän ymmärtämiseen on liian rajoittava ja hyvin epätyydyttävä. Siksi tarvitsemme uuden paradigman elämän alkuperää ja luonnetta varten.
Tieteellinen paradigma, joka selittää sekä elämän hienovaraisen monimutkaisuuden että absoluuttisen totuuden näennäisen ei-fyysisen luonteen, tulee pohjimmiltaan Vedojen tieteellisestä ja teologisesta taustasta.
Ei kuitenkaan ole olemassa matemaattisia lakeja, joilla voitaisiin kuvata elämän ilmiöitä ja sen monipuolista toimintaa. Siksi elämä on selvästi aineellisten lakien yläpuolella, ja se voidaan Vedojen mukaan määritellä "ei-fyysiseksi, perustavanlaatuiseksi hiukkaseksi, jota kutsutaan atmaksi ja jolle on ominaista tietoisuus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos elämä hyväksyttäisiin täysin väliaikaiseksi, aineelliseksi ilmiöksi, ajatus elävän olennon edellisestä tai tulevasta elämästä poistuisi, ja sen myötä myös kysymys jälleensyntymisestä. Kuten olemme nähneet, on tietenkin täysi syy uskoa, että elämä on materian yläpuolella ja siten riippumaton materiaa säätelevistä fysikaalis-kemiallisista laeista. Tarvitsemme nyt reinkarnaation tieteellistä tutkimista varten uuden tieteellisen paradigman, joka selittää elämän alkuperän, sen ominaisuudet ja sen käyttäytymisen aineen maailmassa.
... Jos luonto olisi vain joukko hiukkasia, jotka liikkuvat matemaattisten yhtälöiden mukaan, olisi mahdollista ennustaa syntymän, kuoleman, onnettomuuksien ja sotien kaltaisia tapahtumia näiden yhtälöiden avulla. Itse asiassa kaikki elämän monimutkaisuudet - menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus - pitäisi olla mahdollista ymmärtää matemaattisten yhtälöiden avulla. Kaikki tarkkaan ajattelevat ihmiset, erityisesti tiedemiehet, tietävät kuitenkin, että tämä on mahdotonta - että puhtaasti matemaattinen lähestymistapa elämän ymmärtämiseen on liian rajoittava ja hyvin epätyydyttävä. Siksi tarvitsemme uuden paradigman elämän alkuperää ja luonnetta varten.
Tieteellinen paradigma, joka selittää sekä elämän hienovaraisen monimutkaisuuden että absoluuttisen totuuden näennäisen ei-fyysisen luonteen, tulee pohjimmiltaan Vedojen tieteellisestä ja teologisesta taustasta.
Ei kuitenkaan ole olemassa matemaattisia lakeja, joilla voitaisiin kuvata elämän ilmiöitä ja sen monipuolista toimintaa. Siksi elämä on selvästi aineellisten lakien yläpuolella, ja se voidaan Vedojen mukaan määritellä "ei-fyysiseksi, perustavanlaatuiseksi hiukkaseksi, jota kutsutaan atmaksi ja jolle on ominaista tietoisuus.Koska elämä ei ole fysikaalista eikä kemiallista, matemaattiset lait, jotka ohjaavat inertin aineen toimintaa, eivät päde elämään. On kuitenkin järkevää olettaa, että on oltava joitakin elämää ohjaavia lakeja. Bhagavad-gitan mukaan nämä ovat korkeamman asteen luonnonlakeja, jotka sisältävät vapaan tahdon. (Kuten tulemme näkemään, vapaalla tahdolla on hyvin tärkeä rooli jälleensyntymisessä.) On selvää, että nykyisillä tieteellisillä malleilla ja välineillä ei voida käsittää näitä korkeamman asteen luonnonlakeja, mutta on mahdollista, että monilla tahoilla parhaillaan käynnissä olevat parapsykologiset kokeet voivat antaa ainakin jonkinlaisen vihjeen näiden lakien luonteesta. Parapsykologian ja psykologian aloilla on siis laaja alue jatkotutkimukselle, joka voi auttaa meitä ymmärtämään elämää ja sen moninaisia toimintoja koskevaa tiedettä.
On olemassa lukemattomia atmoja (eläviä olentoja), joista jokainen on tietoisuuden kvantti. Kukin atma asuu tilapäisesti ohimenevässä biologisessa muodossa atman tietoisuuden mukaan. Tämä tietoisuus johtuu vain atmastä itsestään, mutta atmän tietoisuuden sisältö johtuu sen vuorovaikutuksesta sen tietyn kehon kanssa, jossa se asuu. Aineellinen keho voidaan jakaa kahteen luokkaan: karkeaan ja hienojakoiseen. Hienojakoinen keho koostuu mielestä, intellektistä ja näennäisestä itsestä (tai siitä, että ihminen samaistaa itsensä virheellisesti aineelliseen kehoon). Fyysinen koostuu viidestä karkeasta elementistä . Yksilöllisen atman vuorovaikutus karkean ja hienojakoisen kehon kanssa tuottaa käsittämättömän monimutkaisia reaktioita, joita ei voida selittää yksinkertaisella kemialla ja fysiikalla elävässä solussa. Siksi kemia ja fysiikka eivät voi selittää, miksi elävän ja kuolleen ruumiin välillä on niin paljon eroja. Yksinkertaisesti sanottuna, kun yksittäinen elävä olento poistuu kehosta, elävästä kehosta tulee kuollutta ainetta - vaikka kaikki elävän organismin toiminnalle välttämättömät kemikaalit ovat edelleen läsnä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska elämä ei ole fysikaalista eikä kemiallista, matemaattiset lait, jotka ohjaavat inertin aineen toimintaa, eivät päde elämään. On kuitenkin järkevää olettaa, että on oltava joitakin elämää ohjaavia lakeja. Bhagavad-gitan mukaan nämä ovat korkeamman asteen luonnonlakeja, jotka sisältävät vapaan tahdon. (Kuten tulemme näkemään, vapaalla tahdolla on hyvin tärkeä rooli jälleensyntymisessä.) On selvää, että nykyisillä tieteellisillä malleilla ja välineillä ei voida käsittää näitä korkeamman asteen luonnonlakeja, mutta on mahdollista, että monilla tahoilla parhaillaan käynnissä olevat parapsykologiset kokeet voivat antaa ainakin jonkinlaisen vihjeen näiden lakien luonteesta. Parapsykologian ja psykologian aloilla on siis laaja alue jatkotutkimukselle, joka voi auttaa meitä ymmärtämään elämää ja sen moninaisia toimintoja koskevaa tiedettä.
On olemassa lukemattomia atmoja (eläviä olentoja), joista jokainen on tietoisuuden kvantti. Kukin atma asuu tilapäisesti ohimenevässä biologisessa muodossa atman tietoisuuden mukaan. Tämä tietoisuus johtuu vain atmastä itsestään, mutta atmän tietoisuuden sisältö johtuu sen vuorovaikutuksesta sen tietyn kehon kanssa, jossa se asuu. Aineellinen keho voidaan jakaa kahteen luokkaan: karkeaan ja hienojakoiseen. Hienojakoinen keho koostuu mielestä, intellektistä ja näennäisestä itsestä (tai siitä, että ihminen samaistaa itsensä virheellisesti aineelliseen kehoon). Fyysinen koostuu viidestä karkeasta elementistä . Yksilöllisen atman vuorovaikutus karkean ja hienojakoisen kehon kanssa tuottaa käsittämättömän monimutkaisia reaktioita, joita ei voida selittää yksinkertaisella kemialla ja fysiikalla elävässä solussa. Siksi kemia ja fysiikka eivät voi selittää, miksi elävän ja kuolleen ruumiin välillä on niin paljon eroja. Yksinkertaisesti sanottuna, kun yksittäinen elävä olento poistuu kehosta, elävästä kehosta tulee kuollutta ainetta - vaikka kaikki elävän organismin toiminnalle välttämättömät kemikaalit ovat edelleen läsnä.Vedoissa annettujen tietojen mukaan elämänmuotojen moninaisuudet ovat aineellisen luonnon kolmen moodin (hyvyys, intohimo ja tietämättömyys) yhdistelmien ... tuotteita.
...Tietoisuus ja biologinen muoto liittyvät toisiinsa luontotilojen vaikutuksesta. Niinpä lapsen keho ja sen tietoinen kehitys eroavat nuoruusvaiheen kehosta ja niin edelleen. Periaatteessa siis elävä olento eli atma käy läpi monia eri-ikäisiä ja eri tietoisessa kehityksessä olevia kehoja, kun keho muuttuu poikavuosista vanhuuteen. Näin keho muuttuu, mutta ikuinen elävä olento kehossa - minä - pysyy samana. Kehossasi ei ole yhtään niistä molekyyleistä, joita siinä oli seitsemän vuotta sitten. Elävän olennon liikkumista lukuisten kehojen läpi yhden elämän aikana - minkä me kaikki voimme todentaa pienellä itsetutkiskelulla - voidaan kutsua sisäiseksi (tai jatkuvaksi) jälleensyntymiseksi.
Mutta entä elävän olennon siirtyminen uuteen kehoon kuoleman hetkellä?
Darwinistinen evoluutio, tai nykyisin kemiallinen evoluutio, olettaa, että ainoastaan eliön morfologia kehittyy. Vedalaiset kirjallisuudet antavat meille kuitenkin tietoa siitä, että keho ei kehity, vaan pikemminkin elävän olennon tietoisuus. Ja tämä tietoisuuden evoluutio tapahtuu elävän olennon siirtyessä kehosta toiseen.
Ihmismuodossa oleva yksittäinen olento voi olla jääräpäisesti luonnonlakeja vastaan kapinoiva tai se voi olla täysin sopusoinnussa luonnonlakien kanssa. Toisin sanoen hän voi käyttää vapaata tahtoaan joko kehittyäkseen tietoisuuden korkeammalle tasolle tai palatakseen alemmalle tasolle. Jos yksittäinen elävä olento haluaa, hän voi ihmiselämän muodosta käsin paeta jatkuvaa siirtymiskierrettä kehomuodosta toiseen. Tämä voidaan tehdä käyttämällä vapaata tahtoaan oikein. Toisaalta, jos hän käyttää vapaata tahtoaan väärin, hän voi palata alempaan lajiin. Ja tätä kutsutaan tietoisuuden devoluutioksi - elävän olennon siirtymistä korkeammasta tietoisuudesta alempaan tietoisuuteen - jota älykkäät ihmiset haluavat välttää.
Vedan ikuinen viisaus opettaa meille, että kaiken tiedon päämäärä on vapautua syntymän ja kuoleman toistuvasta kiertokulusta.
Meidän on aloitettava esittämällä sellaisia kysymyksiä kuin nämä: "Kuka minä olen?" "Mistä minä tulen?" "Mikä on olemassaoloni tarkoitus?" "Miten pääsen pois toistuvan syntymän ja kuoleman kehästä?" "Miten voin päästä pois toistuvan syntymän ja kuoleman kehästä?" Meidän on tutkittava vastaukset kaikkiin näihin kysymyksiin hyvin perusteellisesti. Tämä on itsetoteutuksen tieteen eli elämän tutkimisen tieteen alku.
… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedoissa annettujen tietojen mukaan elämänmuotojen moninaisuudet ovat aineellisen luonnon kolmen moodin (hyvyys, intohimo ja tietämättömyys) yhdistelmien ... tuotteita.

…Todellisen tiedon saamiseksi mielen on oltava vapaa alempien luontotilojen saastumisesta. Yksi tärkeimmistä epäpuhtauksista on väärä ylpeys eli ylimielisyys, joka saa meidät uskomaan, että voimme ymmärtää kaiken kokeellisen tiedon avulla. Meidän on luovuttava tästä ylimielisyydestä, hallittava mieli ja saatava se sopusointuun luonnon kanssa.
- Anonyymi
Kun puolustaa Kaikkeuden Vuorosuhdetta, mikä ajattelu olisi ollut Kaikki on kaikkea, niin silloin voi miettiä että hiukkaset - neutronit, elektronit, molekyylit ja muut pienfysikaalit järjestäytyisivät ryhmiksi, samanlaisiksi tai vuorosuhteessa oleviksi ryhmiksi.
Samanlaisuus yhdistäisi hiukkasia läpi universumin.
Sitten paikallisuus.
Että mikä minuun eniten vaikuttaisi, niin paikka missä elän, jossa on enemmistö tietynlaisia hiukkasia toiseen paikkaan verrattuna.
Enemmistö luo minusta tietynlaisen.
Kuitenkin minun sukuisia hiukkasia oleskelee universumin erilaisemmissa paikoissa ja minulla on hiukkasten sukulaisuuden perusteella tehdyn kuuluvuuden kautta saatu tietoisuus jostakin kaukaisista paikoista ja olemisen tiloista.
Se miksi tietäisin minkälaista on kaukana avaruudessa, johtuu siis siitä, että samanlaisia hiukkasia sijaitsisi minussa, ymäristössäni ja kaukana kaukaisuudessa, johon minulla on sukuyhteyteni.
Esitelmän mukaan siis ihmiskunta olisi ollut monen olemassaolon risteytymä. Olemme kasattuja monesta avaruuden kaukaisesta olomuodosta täällä maalla ja hiukkaset vain kulkeutuivat tänne eri teitse avaruuden läpi ja muodostavat nyt maapallon ekologian.
Voi mielenkiinnosta laskea kuitenkin kuinka monesta paikasta olemme koostettuja?
Koska paikkana vaikkapa Linnunrata on rajallinen materian ja energian osalta. - Anonyymi

Koska paikkana vaikkapa Linnunrata on rajallinen materian ja energian osalta.SIIS SE ETTÄ AIVOISSANI OSAN AJATELLA AVARUUTTA JOHTUU SIITÄ, ETTÄ AIVOISSA OLEVAT PIENHIUKKASET OLISIVAT YHTEYDESSÄ AVARUUTEEN.
Se tarkoittaa, että samanlaisia hiukkaisia olisi ollut aivoissa ja avaruudessa.
Koska se on fysiikan luonnon lakia, että ei ole mitään tyhjyydessä, mutta jotta jotakin on olemassa, niin siinä on joku hiukkanen tai fysikaalinen olio.
En ajattelisi avaruutta, jumalaa, galakseja, jos koostuisimme erilaisista asioista, jotka eivät kuuluu yhteen.
Siten henkilökohtainen ajattelu EI OLE VAIN AIVOISSA TAPAHTUVA ASIA.
Aivoilla on paljon suhteita ympäröivään maailmaan, eikä tietoisuutta rajoittaa aivoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun puolustaa Kaikkeuden Vuorosuhdetta, mikä ajattelu olisi ollut Kaikki on kaikkea, niin silloin voi miettiä että hiukkaset - neutronit, elektronit, molekyylit ja muut pienfysikaalit järjestäytyisivät ryhmiksi, samanlaisiksi tai vuorosuhteessa oleviksi ryhmiksi.
Samanlaisuus yhdistäisi hiukkasia läpi universumin.
Sitten paikallisuus.
Että mikä minuun eniten vaikuttaisi, niin paikka missä elän, jossa on enemmistö tietynlaisia hiukkasia toiseen paikkaan verrattuna.
Enemmistö luo minusta tietynlaisen.
Kuitenkin minun sukuisia hiukkasia oleskelee universumin erilaisemmissa paikoissa ja minulla on hiukkasten sukulaisuuden perusteella tehdyn kuuluvuuden kautta saatu tietoisuus jostakin kaukaisista paikoista ja olemisen tiloista.
Se miksi tietäisin minkälaista on kaukana avaruudessa, johtuu siis siitä, että samanlaisia hiukkasia sijaitsisi minussa, ymäristössäni ja kaukana kaukaisuudessa, johon minulla on sukuyhteyteni.
Esitelmän mukaan siis ihmiskunta olisi ollut monen olemassaolon risteytymä. Olemme kasattuja monesta avaruuden kaukaisesta olomuodosta täällä maalla ja hiukkaset vain kulkeutuivat tänne eri teitse avaruuden läpi ja muodostavat nyt maapallon ekologian.
Voi mielenkiinnosta laskea kuitenkin kuinka monesta paikasta olemme koostettuja?
Koska paikkana vaikkapa Linnunrata on rajallinen materian ja energian osalta.Koska paikkana vaikkapa Linnunrata on rajallinen materian ja energian osalta.
Linnunrata on muinaisten tekstien mukaan joki. Siis kovin monissa kansanperinteissä niin uskotaan.
- Anonyymi
Elämä on kuin tv kanava.
Näemme vain sen mihin on viritetty.- Anonyymi
"terveisin kuvataiteilija mies"
Jopa antiikin kreikkalainen filosofi Parmenides väitti, että jos jokin on olemassa, se on aina olemassa. Voit kyseenalaistaa mitä tahansa muuta paitsi yhden ilmeisen totuuden: minä olen olemassa, mikä Parmenidesin mukaan tarkoittaa, että olen aina ollut olemassa enkä lakkaa olemasta tulevaisuudessa.
Viittaus Parmenidekseen tuskin vakuuttaa nyt ketään, mutta ajatus on sen verran looginen, että ihmiset palaavat siihen yhä uudelleen ja uudelleen. Jos on olemassa aineen säilymislaki ja energian säilymislaki, miksi ei voi olla tietoisuuden säilymislakia? Monet antiikin aikana löydetyt lait löydetään uudelleen vasta nyt. Tietoisuuden säilymislaki on yksi niistä. ...On mahdollista jakaa tietoisuuden ikuisuutta puoltavat argumentit neljään laajaan kategoriaan: 1) näitä käsityksiä tukevat jumalallisesti ilmoitetut pyhät kirjoitukset (ensisijaisesti Veda-perinteen pyhät kirjoitukset) ja monien aitojen pyhimysten ja mystikkojen kokemukset, jotka ovat määritelmällisesti vapaita taipumuksesta pettää. 2) käsitys tietoisuuden ikuisuudesta on looginen, sopusoinnussa luontaisten käsitystemme kanssa oikeudenmukaisuudesta ja hyvyydestä, ja se mahdollistaa kokonaisvaltaisen kuvan maailmankaikkeuden olemassaolosta. 3) on olemassa valtavasti kokeellista materiaalia, joka todistaa, että
"Olemassaolo ei synny eikä ole kuoleman alainen. Kokonaisuus, jolla ei ole loppua, on liikkumaton ja homogeeninen."
"Sen tosiasian perusteella, että olen olemassa tässä maailmassa, voin olettaa, että tulen aina olemaan olemassa jossakin muodossa". - Anonyymi

"Sen tosiasian perusteella, että olen olemassa tässä maailmassa, voin olettaa, että tulen aina olemaan olemassa jossakin muodossa"."terveisin kuvataiteilija mies"
Onko uskomuksilla sielun ikuisuudesta käytännön arvoa? Vastaus on ilmeinen: niillä, jotka elävät sielun ikuisuuden käsityksestä käsin, on paljon paremmat mahdollisuudet elää tämä elämä arvokkaasti ja ilman pelkoa sen jatkumisesta tulevaisuudessa kuin niillä, jotka lähtevät liikkeelle todistamattomasta hypoteesista elämän "kertakäyttöisyydestä". Kaukaisen tulevaisuuden ajattelematta jättäminen on älyllistä lyhytnäköisyyttä, merkki mielen heikkoudesta. Intuitiivinen oivallus sielun ikuisuudesta on ihmiselle luonnostaan luontainen. Todella kaukonäköinen ihminen elää yrittämättä tukahduttaa tunnetta olemisen ikuisuudesta. Viisaimmat ihmiset kautta aikojen ovat pyrkineet kehittämään tätä aistimusta itsessään ja löytäneet näin onnen, lujuuden ja pelottomuuden. Sama pragmaattinen todiste pätee ihmiskunnan historian mittakaavassa: ikuisen sielun olemassaolon kieltäminen ja yritykset rakentaa maanpäällinen paratiisi ilman Jumalaa - kokeilu, jonka länsimainen sivilisaatio aloitti noin kaksisataa vuotta sitten valistuksen aikana - veivät koko maapallon ekologisen katastrofin partaalle. Toisin sanoen tietoisuus, joka kieltää ikuisen sielun olemassaolon, on luonteeltaan tuhoisa. Motto "Meidän jälkeemme jopa vedenpaisumus" on vaarallinen paitsi jälkeläisillemme, jotka tuomitsemme pyytämättä aiheuttamaamme vedenpaisumukseen, myös ennen kaikkea meille itsellemme, koska "vedenpaisumus" tulee yleensä paljon nopeammin kuin ennustamme.
Mutta onko mahdollista todistaa sielun olemassaolo? Se riippuu siitä, mitä pidämme todisteena. Voimmeko esimerkiksi todistaa mielen olemassaolon? Kuka on nähnyt mielen? Kuka on koskettanut sitä? Mieli ei ole ymmärrettävissä logiikan tai fysiikan ja kemian menetelmien avulla. Sen tutkimiseen tarvitaan muita menetelmiä. Sama pätee ikuiseen sieluun: jokainen voi olla vakuuttunut sen olemassaolosta, mutta siihen on käytettävä erityisiä menetelmiä. Tällä hetkellä tietoisuutemme on täysin keskittynyt kehoon. Sielun olemuksen voi ymmärtää vain se, jonka tietoisuus on suunnattu sisäänpäin.
(Mundaka Upanishad, 3.1 .9.). - Anonyymi

(Mundaka Upanishad, 3.1 .9.)."terveisin kuvataiteilija mies"
Samalla kun filosofit murskaavat keihäänsä kiistellessään sielun luonteesta, joogit menevät mystiseen transsiin ja uskonnolliset ihmiset yrittävät pestä sydämensä katumuksen kyynelillä. Toisin sanoen ihmisille, joiden mieli on puhdistettu lupauksilla, meditaatiolla, rukouksella ja katumuksella, sielun olemassaolo tuntuu itsestään selvältä - heille se ei ole uskon asia vaan todellinen hengellinen kokemus. Toisille sielun olemassaolo jää suuresta empiirisestä aineistosta huolimatta todistamattomaksi hypoteesiksi, koska sielu kuuluu niihin kategorioihin, joiden olemassaoloa on vaikea todistaa puhtaasti ulkoisten kohteiden tutkimiseen soveltuvalla tieteellisellä laitteistolla.
Veda-perinteen filosofeille sielun olemassaolo ei tietenkään näyttänyt olevan niin vaikea todistaa. Heidän logiikkansa oli suunnilleen seuraava. Havaitsija (subjekti) on aina erillinen havaintokohteesta. Jonkin asian olemassaolon todistamiseksi riittää, että se nähdään, toisin sanoen kohteen olemassaolo todistetaan havainnoimalla. Mutta subjekti ei voi nähdä itseään: subjektin (havainnoitsijan) olemassaolo todistetaan juuri havainnoimalla. Descartes sanoi: "Minä ajattelen, siis olen olemassa". On myös selvää, että tämän havainnoivan "minä" luonne ei ole redusoitavissa ruumiiseen ja mieleen, koska sekä ruumiini että mieleni voivat olla havaintoni kohteena. Näin ollen tämän 'minä'-olemuksen kantajan on oltava erillään ruumiista ja mielestä.
Joku saattaa vastustaa: "Ruumiin osalta kaikki on selvää, mutta mikä estää meitä olettamasta, että mieli havainnoi mieltä itseään? Sanotaanko, että yksi mielen osa, jonkinlainen superohjelma, ottaa tehtäväkseen tarkkailla muita mielen osia, sen sisällä toimivia ohjelmia?" Katsotaanpa, missä määrin mielestä erillisen sielun käsitteen käyttöönotto on sopusoinnussa Occamin kuuluisan loogisen periaatteen kanssa, jonka mukaan: "Mitään uusia kokonaisuuksia ei pidä tuoda mukaan ilman äärimmäistä välttämättömyyttä." Toisin sanoen tämän käsitteen käyttöönoton pätevyyden todistamiseksi on osoitettava, että tietoisuuden koko kirjoa ei voida täysin selittää sillä hypoteesilla, että tietoisuus on yksinkertaisesti ihmisen aivojen tuote. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"terveisin kuvataiteilija mies"
Samalla kun filosofit murskaavat keihäänsä kiistellessään sielun luonteesta, joogit menevät mystiseen transsiin ja uskonnolliset ihmiset yrittävät pestä sydämensä katumuksen kyynelillä. Toisin sanoen ihmisille, joiden mieli on puhdistettu lupauksilla, meditaatiolla, rukouksella ja katumuksella, sielun olemassaolo tuntuu itsestään selvältä - heille se ei ole uskon asia vaan todellinen hengellinen kokemus. Toisille sielun olemassaolo jää suuresta empiirisestä aineistosta huolimatta todistamattomaksi hypoteesiksi, koska sielu kuuluu niihin kategorioihin, joiden olemassaoloa on vaikea todistaa puhtaasti ulkoisten kohteiden tutkimiseen soveltuvalla tieteellisellä laitteistolla.
Veda-perinteen filosofeille sielun olemassaolo ei tietenkään näyttänyt olevan niin vaikea todistaa. Heidän logiikkansa oli suunnilleen seuraava. Havaitsija (subjekti) on aina erillinen havaintokohteesta. Jonkin asian olemassaolon todistamiseksi riittää, että se nähdään, toisin sanoen kohteen olemassaolo todistetaan havainnoimalla. Mutta subjekti ei voi nähdä itseään: subjektin (havainnoitsijan) olemassaolo todistetaan juuri havainnoimalla. Descartes sanoi: "Minä ajattelen, siis olen olemassa". On myös selvää, että tämän havainnoivan "minä" luonne ei ole redusoitavissa ruumiiseen ja mieleen, koska sekä ruumiini että mieleni voivat olla havaintoni kohteena. Näin ollen tämän 'minä'-olemuksen kantajan on oltava erillään ruumiista ja mielestä.
Joku saattaa vastustaa: "Ruumiin osalta kaikki on selvää, mutta mikä estää meitä olettamasta, että mieli havainnoi mieltä itseään? Sanotaanko, että yksi mielen osa, jonkinlainen superohjelma, ottaa tehtäväkseen tarkkailla muita mielen osia, sen sisällä toimivia ohjelmia?" Katsotaanpa, missä määrin mielestä erillisen sielun käsitteen käyttöönotto on sopusoinnussa Occamin kuuluisan loogisen periaatteen kanssa, jonka mukaan: "Mitään uusia kokonaisuuksia ei pidä tuoda mukaan ilman äärimmäistä välttämättömyyttä." Toisin sanoen tämän käsitteen käyttöönoton pätevyyden todistamiseksi on osoitettava, että tietoisuuden koko kirjoa ei voida täysin selittää sillä hypoteesilla, että tietoisuus on yksinkertaisesti ihmisen aivojen tuote."terveisin kuvataiteilija mies"
Vedalaisten kirjoitusten näkökulmasta sielu on tuhoutumaton tietoisuuden atomi, jolla on erityinen ominaisuus: kyky olla tietoinen olemassaolosta. Aineella itsellään ei ole tietoisuutta eikä se kykene toimimaan subjektin (tarkkailijan) roolissa. Sanskritin kielessä tätä tietoisuuden atomia kutsutaan atmaksi, joka tarkoittaa "subjektia", "minä", persoonallisuuden kantajaa (verbistä am, "liikkua", "toimia"). Upanishadit kutsuvat sielua nimellä anu, joka tarkoittaa "atomia" tai "jakamatonta". Toinen sielun nimi on jiva, "elävä olento". Venäläinen sana elämä ja sanskritin sana jiva tulevat samasta sanskritin juuresta jiv, joka tarkoittaa "elää". Toisin kuin useimmissa länsimaisissa filosofisissa ja teologisissa opetuksissa, Vedoissa todetaan, että sielu ei ole vain ihmisillä, vaan myös eläimillä, alemmat eläimet mukaan lukien. Toisin sanoen jokaisella elämän ilmentymällä on henkinen luonto, elämän taustalla oleva tuhoutumaton henkinen alkuperä.
Sielu tai jiva on siis ikuinen hengen hiukkanen, tietoisuuden atomi, jolla on rajallinen itsenäisyys ja joka on kaikkien elämän ilmentymien syy. Se, mikä erottaa sen kuolleesta aineesta, on ensinnäkin sen kyky olla tietoinen olemassaolostaan ja tiedostaa ympäröivä maailma. Juuri tämä ominaisuus - kyky havaita - erottaa elävän elottomasta.
Atma-sielulla on kolme pääominaisuutta: 1) sielu on tuhoutumaton; 2) sielu on atomaattinen; h) sielulla on tietoisuus eli kyky toimia ja nauttia suhteellisesta vapaudesta. Nämä sielun ominaisuudet ovat aksiomaattisia. Kirjoitukset postuloivat niiden olemassaolon atmassa - tai pikemminkin ne määrittelevät atman sellaiseksi, jolla on nämä ominaisuudet.
Voimme selvästi nähdä, että ihmisen minuus on pysyvä. Kaikki, mihin samaistumme - kehomme, mielemme, ympäristömme - muuttuu jatkuvasti. Jos meidän
"minämme" muuttuisi niiden mukana, emme huomaisi muutoksia, emmekä varmasti kokisi niitä niin traagisesti. Jotta voisimme havaita jonkin liikkuvan, meidän on oltava itse liikkumatta: kun olemme lentokoneessa, emme tunne lentokoneen liikettä. Ihmisen keho ja mieli muuttuvat jatkuvasti: olimme vauva, sitten lapsi, teini-ikäinen, nuori mies, aikuinen. Mutta on olemassa jokin kiinteä kiintopiste, josta katsomme kaikkia näitä muutoksia. Jotenkin, jollakin ihmeellä, minämme pysyy muuttumattomana kaikkien näiden muutosten aikana. Mikä takaa minäkäsityksemme pysyvyyden tai jatkuvuuden? Tällä pysyvyydellä täytyy olla jokin todellisuusperusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"terveisin kuvataiteilija mies"
Vedalaisten kirjoitusten näkökulmasta sielu on tuhoutumaton tietoisuuden atomi, jolla on erityinen ominaisuus: kyky olla tietoinen olemassaolosta. Aineella itsellään ei ole tietoisuutta eikä se kykene toimimaan subjektin (tarkkailijan) roolissa. Sanskritin kielessä tätä tietoisuuden atomia kutsutaan atmaksi, joka tarkoittaa "subjektia", "minä", persoonallisuuden kantajaa (verbistä am, "liikkua", "toimia"). Upanishadit kutsuvat sielua nimellä anu, joka tarkoittaa "atomia" tai "jakamatonta". Toinen sielun nimi on jiva, "elävä olento". Venäläinen sana elämä ja sanskritin sana jiva tulevat samasta sanskritin juuresta jiv, joka tarkoittaa "elää". Toisin kuin useimmissa länsimaisissa filosofisissa ja teologisissa opetuksissa, Vedoissa todetaan, että sielu ei ole vain ihmisillä, vaan myös eläimillä, alemmat eläimet mukaan lukien. Toisin sanoen jokaisella elämän ilmentymällä on henkinen luonto, elämän taustalla oleva tuhoutumaton henkinen alkuperä.
Sielu tai jiva on siis ikuinen hengen hiukkanen, tietoisuuden atomi, jolla on rajallinen itsenäisyys ja joka on kaikkien elämän ilmentymien syy. Se, mikä erottaa sen kuolleesta aineesta, on ensinnäkin sen kyky olla tietoinen olemassaolostaan ja tiedostaa ympäröivä maailma. Juuri tämä ominaisuus - kyky havaita - erottaa elävän elottomasta.
Atma-sielulla on kolme pääominaisuutta: 1) sielu on tuhoutumaton; 2) sielu on atomaattinen; h) sielulla on tietoisuus eli kyky toimia ja nauttia suhteellisesta vapaudesta. Nämä sielun ominaisuudet ovat aksiomaattisia. Kirjoitukset postuloivat niiden olemassaolon atmassa - tai pikemminkin ne määrittelevät atman sellaiseksi, jolla on nämä ominaisuudet.
Voimme selvästi nähdä, että ihmisen minuus on pysyvä. Kaikki, mihin samaistumme - kehomme, mielemme, ympäristömme - muuttuu jatkuvasti. Jos meidän
"minämme" muuttuisi niiden mukana, emme huomaisi muutoksia, emmekä varmasti kokisi niitä niin traagisesti. Jotta voisimme havaita jonkin liikkuvan, meidän on oltava itse liikkumatta: kun olemme lentokoneessa, emme tunne lentokoneen liikettä. Ihmisen keho ja mieli muuttuvat jatkuvasti: olimme vauva, sitten lapsi, teini-ikäinen, nuori mies, aikuinen. Mutta on olemassa jokin kiinteä kiintopiste, josta katsomme kaikkia näitä muutoksia. Jotenkin, jollakin ihmeellä, minämme pysyy muuttumattomana kaikkien näiden muutosten aikana. Mikä takaa minäkäsityksemme pysyvyyden tai jatkuvuuden? Tällä pysyvyydellä täytyy olla jokin todellisuusperusta."terveisin kuvataiteilija mies"
Joskus sielua verrataan tulesta lentävään kipinään (Brihad-aranyaka Upanishad, 2.2.20.) tai hengen säteeseen. Tietoisuuden atomaarinen luonne liittyy läheisesti sielun muuttumattomuuden ominaisuuteen. Atomi on sanan alkuperäisessä merkityksessä hajoamaton ja siksi tuhoutumaton ja muuttumaton. Lisäksi sielun atomisuus eli paikallisuus selittää yksilöllisen tietoisuuden rajallisen ilmenemisalueen. Intiassa on filosofeja, jotka kieltävät sielujen moninaisuuden, mutta uskovat, että me kaikki olemme yhden kaikkialla läsnä olevan tietoisuuden ilmentymiä. Kokemuksesta tiedämme kuitenkin, että yksilöllinen tietoisuutemme läpäisee vain kehomme eikä ulotu muihin kehoihin. Edes äidin kohdussa oleva lapsi ei koe kaikkea sitä, mitä äiti kokee, eikä äiti tiedä tarkalleen, mitä lapsi kokee. Siten sielun atomisuus selittää jokaiselle elävälle olennolle ominaisen palautumattoman yksilöllisyyden: tietoinen kokemukseni on aina ainutlaatuinen ja pysyy aina vain omana kokemuksenani. Minusta ei koskaan tule sinua eikä sinusta koskaan minua.
Sielu ulottaa tietoisuutensa koko kehoon, aivan kuten kukka ulottaa tuoksunsa ympärilleen. Upanishadeissa sanotaan, että sielu on kehossamme sydämen alueella (Prashna Upanishad, 3-6.) ja sieltä se levittää tietoisuuden energiaa prana-virtojen, elintärkeän ilman, kautta koko kehoon. Sydämestä lähtee seitsemänkymmentäkaksi tuhatta kanavaa, nadia, joiden kautta kiertää prana, elinvoima (kiinalaisessa filosofiassa chi), jonka avulla sielu voi kokea koko aineellisen kehonsa ja hallita sitä.
…
...Tietoisuuden atomisuuden postulaatti selittää myös toisen tärkeän tosiasian - havaintomme eheyden. Erilaisia aistimuksia kehon eri elimissä ei havaita erikseen, vaikka aivojen eri osat ovat vastuussa niistä. Koko kokemus kuuluu yhdelle "minälle". Tätä tosiasiaa on hyvin vaikea selittää, jos lähdetään siitä oletuksesta, että tietoisuus syntyy miljardien hermosolujen yhteisestä toiminnasta. Kuka niistä anastaa itselleen oikeuden olla koko kehoon ulottuvan yhden ainoan "minä"-kappaleen kantaja? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"terveisin kuvataiteilija mies"
Joskus sielua verrataan tulesta lentävään kipinään (Brihad-aranyaka Upanishad, 2.2.20.) tai hengen säteeseen. Tietoisuuden atomaarinen luonne liittyy läheisesti sielun muuttumattomuuden ominaisuuteen. Atomi on sanan alkuperäisessä merkityksessä hajoamaton ja siksi tuhoutumaton ja muuttumaton. Lisäksi sielun atomisuus eli paikallisuus selittää yksilöllisen tietoisuuden rajallisen ilmenemisalueen. Intiassa on filosofeja, jotka kieltävät sielujen moninaisuuden, mutta uskovat, että me kaikki olemme yhden kaikkialla läsnä olevan tietoisuuden ilmentymiä. Kokemuksesta tiedämme kuitenkin, että yksilöllinen tietoisuutemme läpäisee vain kehomme eikä ulotu muihin kehoihin. Edes äidin kohdussa oleva lapsi ei koe kaikkea sitä, mitä äiti kokee, eikä äiti tiedä tarkalleen, mitä lapsi kokee. Siten sielun atomisuus selittää jokaiselle elävälle olennolle ominaisen palautumattoman yksilöllisyyden: tietoinen kokemukseni on aina ainutlaatuinen ja pysyy aina vain omana kokemuksenani. Minusta ei koskaan tule sinua eikä sinusta koskaan minua.
Sielu ulottaa tietoisuutensa koko kehoon, aivan kuten kukka ulottaa tuoksunsa ympärilleen. Upanishadeissa sanotaan, että sielu on kehossamme sydämen alueella (Prashna Upanishad, 3-6.) ja sieltä se levittää tietoisuuden energiaa prana-virtojen, elintärkeän ilman, kautta koko kehoon. Sydämestä lähtee seitsemänkymmentäkaksi tuhatta kanavaa, nadia, joiden kautta kiertää prana, elinvoima (kiinalaisessa filosofiassa chi), jonka avulla sielu voi kokea koko aineellisen kehonsa ja hallita sitä.
…
...Tietoisuuden atomisuuden postulaatti selittää myös toisen tärkeän tosiasian - havaintomme eheyden. Erilaisia aistimuksia kehon eri elimissä ei havaita erikseen, vaikka aivojen eri osat ovat vastuussa niistä. Koko kokemus kuuluu yhdelle "minälle". Tätä tosiasiaa on hyvin vaikea selittää, jos lähdetään siitä oletuksesta, että tietoisuus syntyy miljardien hermosolujen yhteisestä toiminnasta. Kuka niistä anastaa itselleen oikeuden olla koko kehoon ulottuvan yhden ainoan "minä"-kappaleen kantaja?Tietoisuuden luonne on sekä itsestään selvä että salaperäinen. Tiedemiehillä, jotka tutkivat tietoisuutta tekoälyongelman yhteydessä, on vaikeuksia edes määritellä sitä. Jo mainitsemamme R. Penrose kirjoittaa tästä:
Mitä siis on tietoisuus? En tietenkään osaa määritellä tietoisuutta, enkä usko, että sellaista määritelmää kannattaa edes yrittää löytää (koska emme ymmärrä, mitä se tarkoittaa).
Ja tämä tulee tietoisuuden alan suurimmalta asiantuntijalta! Toisin sanoen ymmärrämme paljon tässä elämässä, mutta paradoksaalisesti emme ymmärrä, mitä tarkoittaa "ymmärtää" tai esimerkiksi "tuntea, kokea". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietoisuuden luonne on sekä itsestään selvä että salaperäinen. Tiedemiehillä, jotka tutkivat tietoisuutta tekoälyongelman yhteydessä, on vaikeuksia edes määritellä sitä. Jo mainitsemamme R. Penrose kirjoittaa tästä:
Mitä siis on tietoisuus? En tietenkään osaa määritellä tietoisuutta, enkä usko, että sellaista määritelmää kannattaa edes yrittää löytää (koska emme ymmärrä, mitä se tarkoittaa).
Ja tämä tulee tietoisuuden alan suurimmalta asiantuntijalta! Toisin sanoen ymmärrämme paljon tässä elämässä, mutta paradoksaalisesti emme ymmärrä, mitä tarkoittaa "ymmärtää" tai esimerkiksi "tuntea, kokea"."terveisin kuvataiteilija mies"
Tutkijat yrittävät itsepintaisesti pelkistää ihmisen monimutkaiseksi biologiseksi mekanismiksi, joka on kehittynyt sattumalta. Valtavalle määrälle tosiasioita, yksinkertaisimmillekaan, ei kuitenkaan löydy tyydyttävää selitystä tämän paradigman puitteissa. Jopa alkeellisen itsesäilytysvaiston ilmaantumista, joka evoluutioteorian mukaan olisi pitänyt olla olemassa jo proto-amebassa, on käytännössä mahdotonta selittää. Rehelliset tiedemiehet myöntävät, että "toistaiseksi mikään fysikaalinen, biologinen tai matemaattinen teoria ei ole päässyt lähellekään selitystä tietoisuudellemme ja sen loogiselle seuraukselle, älylle" (R. Penrose, "Shadows of the Mind"). Yrittäessään selittää tietoisuuden ilmiötä tiedemiehet ja filosofit joutuvat väittämään, että tämä ominaisuus on läsnä jo aineen atomeissa! (Näin tekee esimerkiksi australialainen fyysikko Reginald Cahill.) Toisin sanoen kaikki tämän kysymyksen syvällinen pohdinta johtaa väistämättä siihen, että järjestelmään on pakko tuoda joitakin idealistisia elementtejä, joten eikö ole loogisempaa erottaa tietoisuus erillisenä kategoriana?
Vedalaisten käsitteiden puitteissa tietoisuuden erilaisten havaittavien ilmenemismuotojen koko kirjo löytää yksinkertaisen ja luonnollisen selityksen. …
...Samaan aikaan jopa Vedan näkökulmasta tietoisuuden luonne on loogisesti käsittämätön (ks. esim: "Bhagavad-gita", 2.25. - Anonyymi
Elämä on kuin tv kanava.
Näemme vain sen mihin on viritetty.
Näemme, sen, mitä Luoja haluaa, että meille näytetään.
- Anonyymi
Liekö sielukkaimmilla sydäntä lainkaan? Mitä veikkaatte?
- Anonyymi
On.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On.
Taas jotakin uutta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Taas jotakin uutta.
Eiks se kuoleman jälkeen selviää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eiks se kuoleman jälkeen selviää.
Miksi palstan aloittaja puhuu tiedeasioista, ja miksi koko aihe on siitä huolimatta "Uskonnot ja uskomukset"-osiossa. Erittäin outoa. Vai häiritseekö palstan aloittajaa se, että jotkut ihmiset uskovat kuolemanjälkeiseen elämään? Mitä pahaa siinä on? Menettääkö aloittaja jotakin sen takia, että jotkut ihmiset uskovat kuolemanjälkeiseen elämään?

-Kun puolustaa Kaikkeuden Vuorosuhdetta-
Mitä se tarkoittaa?
- Anonyymi
Aloittaja on todennäköisesti oikeassa. Raamatussakin sanotaan ( kohtaa en muista) "kuollut ei mitään tiedä".
- Anonyymi
Kun kuolee, joskus ei edes aina tajua, että on kuollut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun kuolee, joskus ei edes aina tajua, että on kuollut.
Kun sielu jättää ruumiin
Syntymisen ja kuoleman aallot vyöryvät jatkuvasti aineellisen maailman yli ja vievät ruumiillistuneet sielut mukanaan. Jotkut ihmiset ajattelevat, että lento-onnettomuudessa kuoleminen on hyvin pelottavaa, mutta itse asiassa se ei ole läheskään pahin kuolema. Jopa ennen maahansyöksyä, kun lentokone on ilmassa, koneessa olevat ihmiset ovat vailla aisteja eivätkä siksi tunne kuolemaansa. Vasta jonkin ajan kuluttua he huomaavat olevansa ruumiinsa ulkopuolella ja ihmettelevät: "Missä se on?". Missä jalkani ovat?" Kun tietoisuus palaa heihin kuoleman jälkeen, he huomaavat heti, että he ovat eronneet ruumiistaan, ja alkavat etsiä sitä. Kun he ovat löytäneet osia siitä eri paikoista, he järkyttyvät huomatessaan, etteivät he voi enää elää siinä.
Usein sielu yrittää kehosta lähdettyään löytää keinon palata siihen. Kuitenkin sen jälkeen, kun sielu, elämänvoima, poistuu kehosta, sydän lakkaa lyömästä ja keho lakkaa toimimasta. Kehossa alkavat peruuttamattomat hajoamisprosessit. Tällaiseen ruumiiseen on mahdotonta palata, ja epäonnistuneiden yritysten jälkeen sielu jää surullisena ja hämmentyneenä ruumiin lähelle, eikä pysty unohtamaan sitä. Sielu seuraa ruumista tuhkauspaikalle ja yrittää yhä uudelleen päästä siihen. Mutta jos yhteys ruumiiseen on kokonaan kadonnut ja kaikki elintoiminnot ovat sammuneet, ei ruumiiseen ole enää mahdollista palata. Sielun tilaa voidaan kuvata "kadonneeksi paratiisiksi ".
Elämä kehon ulkopuolella
Kun näet, että ruumista valmistellaan hautaustuliin tai hautajaisiin, sielu tuntee levottomuutta: "Mitä sukulaiseni puuhaavat? Miksi he polttavat ruumiini? Eivätkö he ymmärrä, että heidän on odotettava ainakin vähän pidempään, jotta minulla olisi aikaa palata sinne?".
Tuhkaaminen tai hautaaminen riistää sielulta sen viimeisen toivon. Onneton ja avuton hän ei tiedä, mistä hän voisi nyt hakea suojaa. Hän ryntää kotiinsa, entiseen makuuhuoneeseensa ja vierailee sukulaisten kodeissa. Sielu kuulee lastensa, äitinsä tai isänsä huudot ja valitukset, ja ne repivät hänen sydäntään. Hän kaipaa näyttää kasvonsa sukulaisilleen, mutta hänen nykyinen kuvansa on heille näkymätön. Hän yrittää puhua heille, mutta hänen äänensä ei tavoita heidän korvaansa. Epätoivoissaan sielu palaa polttohautauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla lähistöllä kaipaillen kadonnutta ruumista. Sielu palaa tuhkauspaikalle ja vaeltaa suojaa vailla kadonnutta ruumistaan kaipaillen lähistöllä, jossa sillä on joku, jonka kanssa se voi jakaa surunsa - yksinäinen sielu, jonka ruumis poltettiin samana päivänä kuin sen oma.
Sielu jatkaa elämäänsä ruumiin tuhkaamisen jälkeen, mutta se on nälkäinen ja janoinen, vaikka se ei voi syödä tai juoda. Sillä on edelleen hienojakoinen (mentaalinen) keho, joka säilyttää kaikki tunteet ja halut. Siksi sen tilanne on äärimmäisen avuton: se on täynnä haluja, mutta siltä puuttuu mahdollisuus toteuttaa niitä.
...kolmen päivän kuluessa sielun lähdöstä tyttären puolen sukulaisten tulisi tarjota hänelle vettä ja maitoa. Tämä tehdään mantran avulla ruumiin polttamisen jälkeen. - Anonyymi

...kolmen päivän kuluessa sielun lähdöstä tyttären puolen sukulaisten tulisi tarjota hänelle vettä ja maitoa. Tämä tehdään mantran avulla ruumiin polttamisen jälkeen.Poistunut sielu juo mentaalisesti vettä ja maitoa. Sen jälkeen pojat tarjoavat pindamia, perinteisiä uhriesineitä, isänsä sielulle. Pojat perivät isänsä maan, joten heidän on maksettava isälle vastineeksi luontoissuorituksia. ...
...pukevat päälleen uudet vaatteet ja uhraavat vainajalle. Poistunut sielu saa kaikki nämä uhrit mantrojen avulla. Henkisellä tasolla kommunikointi tapahtuu mantrojen avulla.
Sen jälkeen sielulle tulee rauha: "Minulla ei ole kehoa, ei entisiä suhteita perheeseeni, mutta sukulaiseni muistavat minut edelleen ja pitävät minusta huolta. Minua ei siis ole hylätty ja voin luottaa heidän apuunsa. Ja hänen huolensa laantuvat hieman.
Pindoille uhraamisen jälkeen suoritetaan shraddha. Brahmanat kutsutaan tätä varten. ..
jne.
Tämä päättää shraddha-seremonian. Sen suorittaneet brahmanat ottavat vastuun edesmenneen sielun henkisestä tuesta. Muutaman päivän kuluttua sielu tuntee, että hänen tilanteensa pimeys hälvenee vähitellen ja hänen entiset kiintymyksensä heikkenevät.
...
....
Kuoleman jälkeen sielu yrittää puhua sukulaisilleen, mutta epäonnistuu kerta toisensa jälkeen. Tämä heittää hänet epätoivoon ja kaipaukseen. Muutama päivä shraddha-seremonian jälkeen sukulaisten suru alkaa laantua, ja vainajan sielu joutuu vakavien ajatusten valtaan: "Mitä tämä on?". Pian he unohtavat minut kokonaan. Minun on käytävä muissa paikoissa ja mietittävä, mitä teen seuraavaksi. Minne minun pitäisi mennä?"
...
Mutta kenet hän sitten kohtaakin, kukaan ei hänen silmissään osoita tervetulotoivotusta: "Voi, sinäkö se olet? Tule tänne! Tule luoksemme!" Kaikki katsovat häntä kuin näkisivät hänet ensimmäistä kertaa. He sanovat hänelle: "Tunteesi ovat täysin luonnollisia. Jokainen meistä koki aluksi ruumiista lähdettyään saman kuin sinä. Nyt olemme rauhallisia ja intohimottomia. Ymmärrä tämä ja pyri korkeampaan päämäärään."
...
Elämä mentaalimaailmassa
Maanpäällisen asuinpaikan jättänyt sielu pyrkii yleensä korkeamman tason sfääreihin. Jos mennyt karma sallii sen, se saa tilaisuuden asua siellä, missä se haluaa, ja tehdä, mitä se haluaa. Mutta tämä tapahtuu vain mentaalitasolla.
Mentaalisessa tilassa lähteneillä sieluilla on paljon kirkkaampi näkemys kuin ihmisillä. Tarkemmin sanottuna mentaalinen näkemys on ominaisuuksiltaan päinvastainen kuin fyysinen näkemys. Sielu näkee selvästi sen, mikä on kaukana siitä, eikä näe sitä, mikä on lähellä. Jos hän kuvittelee meren tai puutarhan, niiden mentaaliset kuvat ilmestyvät välittömästi hänen eteensä. Halun kohteet annetaan hänelle mielessään hänen karmansa (aikaisemman kokemuksensa) mukaan.
...
Syntymisen ja kuoleman aallot
Mentaalimaailmassa lähteneen sielun karma saa sen myös siirtymään eteenpäin. Tuota maailmaa huuhtovat jatkuvasti janma-mrityan, syntymän ja kuoleman, aallot. Nämä aallot tulevat ja menevät, mutta niiden liike ei koskaan pysähdy. Siellä elävät sielut yrittävät välttää niitä. Heti kun he näkevät ne, he jättävät polkunsa: kukaan ei halua syntyä uudelleen. Syntymisen ja kuoleman aallot tulevat kuin myrsky, ja ne saavat kaikki vapisemaan. Ne tyrmäävät jivat tajuttomiksi ja raahaavat niitä tunteettomassa tilassa kohti uutta, tuntematonta kohtaloa. Nämä aallot tuovat mukanaan tuntemattoman pelkoa, ja jivat välttelevät niitä pysyäkseen mentaalimaailmassa ja nauttiakseen karmansa hedelmistä.
...
Useimmat mentaalimaailmassa elävät sielut pyrkivät korkeammalle ajatustasolle. Jos he ovat taipuvaisia nautintoihin ja ovat keränneet punyaa, hurskasta karmaa, he tuntevat pian, että jokin voima työntää heitä ylöspäin Swarga-lokaan, taivaallisille planeetoille….
Jos lähtevän sielun karma on täynnä pahaa, häntä odottaa huono kohtalo. Se päätyy alempiin maailmoihin...
...
Näin sielu karmansa mukaan joko kärsii tai nauttii...
Uusi syntymä
Kun karma on käytetty loppuun, sielun on hyväksyttävä uusi syntymä. Tämä on laki, ja se sitoo kaikkia. Kaikki tapahtuu yhtäkkiä, hetkessä. Janma-mritya , syntymän ja kuoleman, aallot vyöryvät sisään, riistävät jivan aistit ja vetävät sen väkisin uuteen maalliseen syntymään. Tajuttomassa tilassaan jiva …
...tulevan isänsä kehoon ja siitä äitinsä kehoon.
Joskus äidin kohdussa oleva jiva tulee yhtäkkiä tajuihinsa ja näkee itsensä atmana, sieluna, ja hänen vieressään on Paramatma, Korkein Sielu.
...
Kaikille ei anneta mahdollisuutta kokea tunteita, joista Srila Bhaktivinod Thakur puhuu tässä laulussa ennen syntymää.
Vaikka sielu on äidin kohdussa, se säilyttää tavanomaisen tietoisuutensa ja tunteensa. Ne palaavat siihen vähitellen kehon ja aistielinten kehittyessä, joskin hieman hämärtyneinä syntymän ja kuoleman shokkiaaltojen aiheuttaman tajuttomuuden jälkeen. Mutta syntymän hetkellä, kun hän lähtee äitinsä kohdusta, hän unohtaa kaiken. Syntymä merkitsee hänen uuden elämänsä alkua.
Joskus ihmisten mieleen putkahtaa kuvia menneistä elämistä. Lapsuudessa voimme unelmoida tai katsoa taivasta ja nähdä muita maailmoja maapallon pallon ulkopuolella. Kaikki tämä on tutkittu hyvin aiemmin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poistunut sielu juo mentaalisesti vettä ja maitoa. Sen jälkeen pojat tarjoavat pindamia, perinteisiä uhriesineitä, isänsä sielulle. Pojat perivät isänsä maan, joten heidän on maksettava isälle vastineeksi luontoissuorituksia. ...

Joskus ihmisten mieleen putkahtaa kuvia menneistä elämistä. Lapsuudessa voimme unelmoida tai katsoa taivasta ja nähdä muita maailmoja maapallon pallon ulkopuolella. Kaikki tämä on tutkittu hyvin aiemmin.Uusi elämä ja aiemmat kokemukset
Syntymän jälkeen sielu menettää täysin menneisyyden muistonsa, ja sen karma luo edellytykset tulevaisuudelle, joka on valmis siihen tässä elämässä.
Karman ansiosta henkilöllä voi olla erinomaisia kykyjä tietyllä alueella ja saavuttaa nopeasti erinomaisia tuloksia.
Sielulle alkaa siis uusi elämä. Hänen tunnelmansa suosivat joskus häntä ja joskus haittaavat häntä riippuen karmasta. Mutta tämä elämä päättyy jonain päivänä, ja ruumiillistunut sielu joutuu jälleen luopumaan ruumiista. Janma-Mrityun, syntymän ja kuoleman, aallot vyöryvät tässä maailmassa loputtomasti peräkkäin, siirtäen jivat aineellisen olemassaolon yhdestä "spektaakkelista" toiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Uusi elämä ja aiemmat kokemukset
Syntymän jälkeen sielu menettää täysin menneisyyden muistonsa, ja sen karma luo edellytykset tulevaisuudelle, joka on valmis siihen tässä elämässä.
Karman ansiosta henkilöllä voi olla erinomaisia kykyjä tietyllä alueella ja saavuttaa nopeasti erinomaisia tuloksia.
Sielulle alkaa siis uusi elämä. Hänen tunnelmansa suosivat joskus häntä ja joskus haittaavat häntä riippuen karmasta. Mutta tämä elämä päättyy jonain päivänä, ja ruumiillistunut sielu joutuu jälleen luopumaan ruumiista. Janma-Mrityun, syntymän ja kuoleman, aallot vyöryvät tässä maailmassa loputtomasti peräkkäin, siirtäen jivat aineellisen olemassaolon yhdestä "spektaakkelista" toiseen.Jagannath Purissa 8. huhtikuuta 2022 intialaiset brahmanit ja myös brahmanit muista maista sekä vaishnavat muista maista kokoontuivat ja suorittivat seremonian Ukrainan sodan uhrien puolesta, heidän sielujen puolesta. Tämä seremonia jatkui muutaman päivän ajan. Tämän avulla varmistettiin, että uhrien sielut saisivat paremman syntymän henkisessä mielessä ja hyvät mahdollisuudet henkiseen kehitykseen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jagannath Purissa 8. huhtikuuta 2022 intialaiset brahmanit ja myös brahmanit muista maista sekä vaishnavat muista maista kokoontuivat ja suorittivat seremonian Ukrainan sodan uhrien puolesta, heidän sielujen puolesta. Tämä seremonia jatkui muutaman päivän ajan. Tämän avulla varmistettiin, että uhrien sielut saisivat paremman syntymän henkisessä mielessä ja hyvät mahdollisuudet henkiseen kehitykseen.
Tapahtuuko jokaiselle ihmiselle kuoleman jälkeen sama asia kuin edellä on kuvattu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tapahtuuko jokaiselle ihmiselle kuoleman jälkeen sama asia kuin edellä on kuvattu?
Ei aina. Tämä oli yleinen kuvaus siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Jokainen ihminen on elänyt erilaisen elämän, joten tämä voi vaihdella tapauskohtaisesti, mutta yleensä näin on. Mutta hyvin pahoille ja julmille se tulee eri tavalla, siis heti kuoleman jälkeen.

Mutta aina saa uuden mahdollisuuden.
Mikä on synti idän filosofian mukaan?
Ihmisiä ei voi arvioida ja jakaa hyviin ja huonoihin minkään ulkoisen ominaisuuden perusteella. …
Mikä tahansa vika ihmisessä osoittaa vain, että hän on heikko, että hän on samskarojensa vanki, että häntä sitovat karmansa periaatteet, jotka ilmenevät huonoina taipumuksina, tuhoavina taipumuksina (myös itseensä nähden) ja väärinä uskomuksina.
TÄRKEINTÄ OVAT HENKILÖN IHANTEET, MOTIIVIT JA PYRKIMYKSET.
Jos ihminen pyrkii puhdistumaan, hänet puhdistetaan (ennemmin tai myöhemmin). Se on vain ajan kysymys.
MIKÄ TAHANSA VIRHE IHMISESSÄ ON PORTTI JUMALAN ARMOON.
Oman henkisen etun vuoksi et saa asettaa itseään kenenkään yläpuolelleen.
Varmasti on olemassa ERILAISIA SÄÄNTÖJÄ, joita tulisi noudattaa, mutta niiden noudattaminen ei takaa, että löydät rakkauden Jumalaa kohtaan.
Ihminen voi noudattaa kaikkia sääntöjä, MUTTA SILTI halveksia kaikkia, olla ylpeyden ja vääränlaisten ajatusten vallassa omasta asemastaan ja - pahimmassa tapauksessa - asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja pitää itseään Jumalana.
Ulkoinen puhtaus ei takaa sisäistä puhtautta, se on vain edellytys. Emme voi tuomita muita ihmisiä, koska emme ole päässeet siitä yli itsessämme, ja jos tuomitsemme muita, saatamme joutua ylpeyden ja harhan uhriksi. Ja jos voitamme paheet, olemme luonnollisesti armollisia langenneille… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei aina. Tämä oli yleinen kuvaus siitä, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu. Jokainen ihminen on elänyt erilaisen elämän, joten tämä voi vaihdella tapauskohtaisesti, mutta yleensä näin on. Mutta hyvin pahoille ja julmille se tulee eri tavalla, siis heti kuoleman jälkeen.
https://krishna.fi/wp-content/uploads/2019/10/file.jpg
Reinkarnaatio. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://krishna.fi/wp-content/uploads/2019/10/file.jpg
Reinkarnaatio."No voi saatana, eipä siinä sitten muuta kuin kiitos Zarathustralle, että hän loi koko saatanallisen käsitteen."
Rauhoitu. Eihän se niin kamalaa ole, nyt kun tiedät sen.
- Anonyymi
Fysiikan lakien mukaan on mahdotonta, mutta tässä onkin fysiikan lakien Luoja.
Luonno vaikiot on niin tarkkoja että mikä on sen todennäköisyys syntyä sattumalta ja syntyä olosuhteet elämälle? Se on tieteen mysteeri.
Niin Jeesus katsoi heihin ja sanoi heille: "Ihmisille se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista".- Anonyymi
Jumalaa ei voi todistaa tieteen avulla.
Ja mitä tulee Jumalan todistamiseen, niin Jumalaa ei voi periaatteessa todistaa, koska todistaminen tarkoittaa osoittamista... Näyttäminen, osoittaminen on vain sitä, mikä on voimissamme. Jumala ei ole meidän vallassamme, vaan me olemme Hänen vallassaan. Ei ole mahdollista todistaa sitä, joka on meidän yläpuolellamme ja sitä, joka ei ole meidän vallassamme. Vain Hän Itse voi todistaa tai ilmaista Itsensä, jos Hän katsoo sen tarpeelliseksi. Voimme tarjota etsijöille vain joitakin konkreettisia perusteluja, jotka voivat viitoittaa tietopolkua. Mutta on mahdotonta raahata Jumalaa jonnekin ja sanoa: "Tässä on se Jumala, jota olette etsinyt niin kauan!". Hänen voimansa on ääretön, meidän mahdollisuutemme ovat hyvin, hyvin rajalliset, joten kysymys Jumalan todistamisesta on virheellinen. Niinpä niillä, jotka eivät ole kiinnostuneita Jumalasta, on aina omat vasta-argumenttinsa. Mutta Jumalan ajatuksen kumoamisen osalta voi myös olla rauhassa. Jumalaa ei voi todistaa eikä kumota. Miten voitte kiistää kaikkialle ulottuvan, yliälykkään ja aineettoman olennon olemassaolon? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalaa ei voi todistaa tieteen avulla.
Ja mitä tulee Jumalan todistamiseen, niin Jumalaa ei voi periaatteessa todistaa, koska todistaminen tarkoittaa osoittamista... Näyttäminen, osoittaminen on vain sitä, mikä on voimissamme. Jumala ei ole meidän vallassamme, vaan me olemme Hänen vallassaan. Ei ole mahdollista todistaa sitä, joka on meidän yläpuolellamme ja sitä, joka ei ole meidän vallassamme. Vain Hän Itse voi todistaa tai ilmaista Itsensä, jos Hän katsoo sen tarpeelliseksi. Voimme tarjota etsijöille vain joitakin konkreettisia perusteluja, jotka voivat viitoittaa tietopolkua. Mutta on mahdotonta raahata Jumalaa jonnekin ja sanoa: "Tässä on se Jumala, jota olette etsinyt niin kauan!". Hänen voimansa on ääretön, meidän mahdollisuutemme ovat hyvin, hyvin rajalliset, joten kysymys Jumalan todistamisesta on virheellinen. Niinpä niillä, jotka eivät ole kiinnostuneita Jumalasta, on aina omat vasta-argumenttinsa. Mutta Jumalan ajatuksen kumoamisen osalta voi myös olla rauhassa. Jumalaa ei voi todistaa eikä kumota. Miten voitte kiistää kaikkialle ulottuvan, yliälykkään ja aineettoman olennon olemassaolon?On hyvä tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, jotta pelko ei olisi niin suuri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hyvä tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, jotta pelko ei olisi niin suuri.
"kiinnostaa kuinka hinduismi vaihtuu kun mennään Pohjois-Intiasta Etelä-Intiaan?"
En tiedä, en ole koskaan käynyt Intiassa, mutta eräs henkilö puhui kerran erittäin osuvasti hindulaisuudesta, ja lainaan sitä nyt, mitä joku sanoi. Sen perusteella mitä olen itsekin ymmärtänyt, se on hyvin kirjaavaa porukkaa, siis eri uskomuksia ja suuntauksia laidasta laitaan. Sen hindulaisuudesta sanon, että vaikka sanaa käytetäänkin, sitä ei ole edes olemassa. Koska "hindulaisuudella" on valtava määrä erilaisia filosofisia koulukuntia, suuntauksia, alasuuntauksia ja jopa ala- alasuuntauksia, jotka jopa sulkevat toisensa pois.
Tämä sana "hindu" tuli muslimeilta, jotka eivät osanneet sanoa Sindu, mutta he osasivat sanoa: "hindu".
Lainaan tämän tekstit eräältä ihmiseltä, jokaj selitti sitä yhdellä foorumilla vuuonna 2008.
Ensimmäinen asia mikä pitää ymmärtää hindulaisuudesta on että kyse on rotunimityksestä.
Muslimivalloittajat tulivat Sindhu-joen rannalle valloitusretkellään, ja kutsuivat joen toisella puolella olevaa kulttuuria hinduiksi koska heidän aakkosista puuttui s-kirjain.
Siksi ei voida oikeastaa puhua ollenkaan hindu-uskonnosta. Hindu-rodun edustajista löytyy kaikenlaisia oppeja sekä elämäntyylejä, aivan kuin amerikassa löytyy kaikenlaisia jenkkejä, esimerkiksi.
Yhtä hyvin kuin kutsumme näitä indus-laakson ihmisiä hinduiksi, kutusumme amerikkalaisia jenkeiksi. Tajuatko, hindu-nimellä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On hyvä tietää, mitä kuoleman jälkeen tapahtuu, jotta pelko ei olisi niin suuri.
Jos haluamme olla vuorovaikutuksessa Absoluutin kanssa, kaikki ajallisiin päämääriimme tähtäävä suhdepropaganda on mahdollisuuksien mukaan hylättävä; muuten meitä odottaa näkymä tulla keskinkertaisiksi materialisteiksi. Tämä relationaalinen propaganda rohkaisee meitä tulemaan maallisten ajatusten ja ideoiden orjiksi. Meistä tulee fyysisen kehityksen tarkkailijoita sen sijaan, että olisimme yhteydessä Absoluutin kanssa.
...
Ensinnäkin Hänet on määriteltävä. Kuka Hän on, mikä muoto Hänellä on? Ja miten pääsemme takaisin Hänen luokseen? Kun tiedämme, että Hänet pidetään erillään kaikista ilmiömaailman todellisuuksista, tunnemme tarvetta kommunikoida Hänen kanssaan. Ja pystymme saavuttamaan tämän yhteyden, jos onnistumme pääsemään eroon ulkoisista esteistä, jotka ovat kuin suojia absoluuttisen äärettömyyden ja absoluuttisen pienten olentojen välillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos haluamme olla vuorovaikutuksessa Absoluutin kanssa, kaikki ajallisiin päämääriimme tähtäävä suhdepropaganda on mahdollisuuksien mukaan hylättävä; muuten meitä odottaa näkymä tulla keskinkertaisiksi materialisteiksi. Tämä relationaalinen propaganda rohkaisee meitä tulemaan maallisten ajatusten ja ideoiden orjiksi. Meistä tulee fyysisen kehityksen tarkkailijoita sen sijaan, että olisimme yhteydessä Absoluutin kanssa.
...
Ensinnäkin Hänet on määriteltävä. Kuka Hän on, mikä muoto Hänellä on? Ja miten pääsemme takaisin Hänen luokseen? Kun tiedämme, että Hänet pidetään erillään kaikista ilmiömaailman todellisuuksista, tunnemme tarvetta kommunikoida Hänen kanssaan. Ja pystymme saavuttamaan tämän yhteyden, jos onnistumme pääsemään eroon ulkoisista esteistä, jotka ovat kuin suojia absoluuttisen äärettömyyden ja absoluuttisen pienten olentojen välillä.Mentaaliset spekulaatiomme on tarkoitettu vuorovaikutukseen ilmiömäisten kohteiden kanssa. Mutta jotkut filosofit ovat havainneet mahdolliseksi kääntää mentaaliset spekulaatiomme Häneen, Hänen abstraktissa muodossaan, Hänen ilmenneen luontonsa sijaan. Olemme kuitenkin hankkineet Hänen ilmenneen muotonsa kommunikoidaksemme Hänen kanssaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mentaaliset spekulaatiomme on tarkoitettu vuorovaikutukseen ilmiömäisten kohteiden kanssa. Mutta jotkut filosofit ovat havainneet mahdolliseksi kääntää mentaaliset spekulaatiomme Häneen, Hänen abstraktissa muodossaan, Hänen ilmenneen luontonsa sijaan. Olemme kuitenkin hankkineet Hänen ilmenneen muotonsa kommunikoidaksemme Hänen kanssaan.
Emme voi saavuttaa Hänen seuraansa millään itsehillinnällä. Ilmiömäiset kohteet ovat ei-toivottuja ilmiöitä. Vaikka niillä on tietty vaikutus meihin, ne ovat kaikki ohimeneviä eivätkä tuo meille ikuista hyvää. Emme ajattele materialistien tavoin, että olemassaolomme lakkaa. Materialistit ajattelevat, että kuoleman myötä kaikki loppuu, että kaikki kärsimyksemme loppuu kuoleman myötä. Tämä säälittävä ajatus on hylättävä.

Ilmiöiden metodinen systematisointi ei saa rajoittua vain tavallisiin tarkoituksiimme elämässä. Ja koska tavoitteenamme on elää rauhallista elämää, emme halua, että maailmankaikkeuden ei-toivotut elementit häiritsevät meitä. Toisinaan tunnemme jonkinlaista rauhallisuutta noudattamalla sääntöjä ja määräyksiä ja noudattamalla siviililakeja. Mutta sitten joudumme taas kohtaamaan koettelemuksia, jotka johtuvat tästä tai tuosta ulkoisen ympäristön harhasta. Tämän takana on jokin voima, joka ei paljastu nykyisille aisteillemme.

Ulkoiset piirteet, todellisuuden morfologinen ja ontologinen puoli osoittautuvat toisinaan haitallisiksi asiallemme, kun pyrkimyksemme on päästä kosketuksiin Absoluutin kanssa. Meillä on käytettävissämme viimeisten kymmenen tuhannen vuoden kokemus. Voimme arvioida ja analysoida, mikä on meille paras tapa omaksua tämä kokemus sen sijaan, että annamme itsemme matkia tavallisia ihmisiä siinä, miten he suorittavat tekojaan ympäröivässä maailmassa.

Olemme hyvin pieniä. Kun jokin jännittävä vaikutus ilmestyy, joudumme pulaan. Meidän on käännyttävä absoluuttisen äärettömän Lähteen puoleen saadaksemme apua. Meidän ei pidä toimia kuin tähdenlento kaukana Hänestä, vaan meidän on palattava alkuperäiseen asuinpaikkaamme. Siellä ilmentynyt luonto on ikuisesti läsnä, kun taas ilmiöllisten objektien kohtalona on olla olemassa vain muutaman päivän ajan. Siksi päämäärämme tulisi olla tämä ikuinen hyvyys. Voimme sivuuttaa kaikki luonnon vaikutteet, kaikki tieteellisten löytöjen vaikutukset, jos olemme päättäneet olla yhteydessä yksinomaan Yhden Olennon kanssa.

On monia kätkettyjä ja salattuja todellisuuksia, joiden luonnetta ei ole meille paljastettu, ja nämä on tunnettava terveen havaitsemisen kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On monia kätkettyjä ja salattuja todellisuuksia, joiden luonnetta ei ole meille paljastettu, ja nämä on tunnettava terveen havaitsemisen kautta.
Miksi sellaista ei puhuta kouluissa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olemme hyvin pieniä. Kun jokin jännittävä vaikutus ilmestyy, joudumme pulaan. Meidän on käännyttävä absoluuttisen äärettömän Lähteen puoleen saadaksemme apua. Meidän ei pidä toimia kuin tähdenlento kaukana Hänestä, vaan meidän on palattava alkuperäiseen asuinpaikkaamme. Siellä ilmentynyt luonto on ikuisesti läsnä, kun taas ilmiöllisten objektien kohtalona on olla olemassa vain muutaman päivän ajan. Siksi päämäärämme tulisi olla tämä ikuinen hyvyys. Voimme sivuuttaa kaikki luonnon vaikutteet, kaikki tieteellisten löytöjen vaikutukset, jos olemme päättäneet olla yhteydessä yksinomaan Yhden Olennon kanssa.
Aineellinen maailmankaikkeus on teatterinäyttämö, jossa näytellään ohimeneviä esityksiä. Jivat liikkuvat jatkuvasti ylös ja alas universumin eri elämänmuotojen ja -sfäärien läpi karmansa mukaisesti. He yrittävät kaikin keinoin löytää onnellisuuden täältä, mutta heidän yrityksensä epäonnistuvat väistämättä.

Se on kaiken kohtalo tässä maailmassa. Kulttuurin, jossa elämme, ominaisuuksiemme, karmamme jne. mukaan elämä vie meitä ylös ja alas yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes se vie meidät hautaan. Mutta ehdollistuneet sielut eivät kykene ymmärtämään tätä.

Syntymä ja kuolema ovat ehdollistuneiden sielujen elämän avainhetkiä. Jivat haluavat nauttia nykyisestä elämästään ikuisesti. Sitä varten he perustavat perheitä ja rakentavat taloja. Mutta onnettomuus voi viedä kaiken tämän heiltä hetkessä. Loppujen lopuksi jiva on voimaton kohtalon edessä. Karma-phal, menneiden tekojen seuraukset, voivat väkisin muuttaa hänen elämänsä kulkua milloin tahansa. Karmiset reaktiot määräävät ennalta syntymän, kuoleman, vanhuuden, sairaudet, onnen ja surun, joita jivojen on määrä kokea tässä maailmassa.

Hän ei voi pysyä ikuisesti nykyisessä kehossaan. Jättäessään yhden ruumiin hänen on hyväksyttävä toinen ja synnyttävä uudelleen karman määräämissä olosuhteissa. Yksikään sielu ei tiedä, minne se menee, missä se asuu, mitä se tekee ja mitä sen karma pitää sisällään. Se, mitä tiedetään, on se, että karma-chakran, karman pyörän, pyöriminen saa sen vaihtamaan loputtomasti elämiä ja kohtaloita, sillä "jokaista tekoa seuraa sen yhtä suuri vastakohta". Karman pyörä pyörii aineellisessa maailmassa taukoamatta, ja menneiden tekojen seuraukset tulevat aikanaan tietoon.

Kuolema on viiden aistin kyvyttömyys havaita ulkomaailman esineitä. Kun aistien toiminta lakkaa, sielu ei kuitenkaan kuole, vaan odottaa siihen asti, kunnes aistit heräävät jälleen henkiin uudessa ruumiissa. Vain liha pelkää kuolemaa, sielulle kuolema on tilaisuus toteuttaa kuolemattomuutensa. Kuolemaa ei tarvitse pelätä, sillä kuolema on vain kyvyttömyyttä havaita ulkoista petosta aisteilla. Vain se, joka elää lihan tyydyttämiseksi, kuolee. Kuoleman voittamiseksi riittää, että tuntee oman ikuisen luontonsa. Sinun on tuhottava omistajuuden tunne ja murrettava ulkomaailmaan liittyvät siteet. Luovu kaikesta, mikä sitoo sinut näkyvään todellisuuteen. Anna valemaailman huolehtia kehostasi. Jätä itsellesi vain äly. Sen avulla oivallat todellisen itsesi ja voitat kuolemanpelon.

Syntymä, jälleensyntyminen tapahtuu jo ennen kuolemaa. Miten tämä on mahdollista? Syntymä määräytyy tässä elämässä tehtyjen tekojen perusteella. Kertyneen karman on määrättävä uusi keho. Jokainen teko aiheuttaa seurauksia, ja kaikki tämä yhdessä odottaa inkarnaatiota uudessa kehossa, seuraavassa elämässä. Uusi ulkomuoto "lasketaan" kuin tietokonemalli, ja kun sielu jättää kehon, hienojakoinen keho ottaa sen mukaansa ja kuljettaa sen seuraavaan syntymään. Sielu voi päätyä minne tahansa sen tietyn elämän aikana tekemiensä toimien mukaan. Seuraukset toteutuvat seuraavassa syntymässä hienovaraisessa, ihanteellisessa muodossa.
Mistä sitten seuraava keho riippuu? Se riippuu vain elävästä olennosta itsestään: aivan kuten tämä päivä muokkaa huomisen tapahtumia. Toisin sanoen tietoisuus, jonka ihminen on muodostanut tässä elämässä, siirtää hänet kuoleman hetkellä uuteen ruumiiseen, joka vastaa hänen tietoisuuttaan kuolinhetkellä.
Karma EI OLE KOSTO.
Kyse ei ole kostosta, vaan kosmisesta laista.
Fyysisellä tasolla karman laki ilmaistaan Newtonin kolmantena lakina.
Sanskritin kielen perusmääritelmän mukaan karma tarkoittaa yksinkertaisesti "toimintaa". Pohjimmiltaan kaikki tekomme luo vastaavaa energiaa, joka palaa takaisin meille muodossa tai toisessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Syntymä, jälleensyntyminen tapahtuu jo ennen kuolemaa. Miten tämä on mahdollista? Syntymä määräytyy tässä elämässä tehtyjen tekojen perusteella. Kertyneen karman on määrättävä uusi keho. Jokainen teko aiheuttaa seurauksia, ja kaikki tämä yhdessä odottaa inkarnaatiota uudessa kehossa, seuraavassa elämässä. Uusi ulkomuoto "lasketaan" kuin tietokonemalli, ja kun sielu jättää kehon, hienojakoinen keho ottaa sen mukaansa ja kuljettaa sen seuraavaan syntymään. Sielu voi päätyä minne tahansa sen tietyn elämän aikana tekemiensä toimien mukaan. Seuraukset toteutuvat seuraavassa syntymässä hienovaraisessa, ihanteellisessa muodossa.
Mistä sitten seuraava keho riippuu? Se riippuu vain elävästä olennosta itsestään: aivan kuten tämä päivä muokkaa huomisen tapahtumia. Toisin sanoen tietoisuus, jonka ihminen on muodostanut tässä elämässä, siirtää hänet kuoleman hetkellä uuteen ruumiiseen, joka vastaa hänen tietoisuuttaan kuolinhetkellä.
Karma EI OLE KOSTO.
Kyse ei ole kostosta, vaan kosmisesta laista.
Fyysisellä tasolla karman laki ilmaistaan Newtonin kolmantena lakina.
Sanskritin kielen perusmääritelmän mukaan karma tarkoittaa yksinkertaisesti "toimintaa". Pohjimmiltaan kaikki tekomme luo vastaavaa energiaa, joka palaa takaisin meille muodossa tai toisessa.Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin. Kultainen sääntö tekee meidät tietoisiksi teoistamme, jotta voimme pohtia lopputulosta ennen kuin ryhdymme mihinkään toimiin tai käytämme voimaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä ihminen tekee, olipa se sitten fyysistä tai henkistä, sama energia tulee lopulta takaisin. Kultainen sääntö tekee meidät tietoisiksi teoistamme, jotta voimme pohtia lopputulosta ennen kuin ryhdymme mihinkään toimiin tai käytämme voimaa.
Toimintamme menneissä elämissä ja tässä elämässä luovat nykyisen elämän käsikirjoituksen. Jokaisessa elämässä tapahtuu samanaikaisesti kaksi prosessia: ensinnäkin saamme aikaisempien tekojemme seuraukset (työstämme karmaa) ja toiseksi muodostamme (kehitämme) uutta karmaa, suoritamme hyveellisiä tai syntisiä tekoja. Voidaan sanoa, että työstämme karmaa ja luomme kohtalon. Toisin sanoen meidän on otettava vastaan menneiden tekojemme seuraukset ("karmareaktiot"), mutta olemme vapaita valitsemaan, mitä teemme ja miten toimimme nykyhetkessä.

Älkää kohdelko toisia tavalla, jota itse pitäisitte loukkaavana. - Buddhalaisuus
Kaikessa tehkää toisille niin kuin toivotte heidän tekevän teille; sillä tämä on laki ja profeetat. - Kristinusko
Yksi sana, joka kiteyttää kaiken hyvän käytöksen perustan... rakastava ystävällisyys. Älä tee toisille sitä, mitä et halua tehdä itsellesi. - Konfutselaisuus
Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle. - Hindulaisuus
Kukaan teistä ei todella usko, ennen kuin toivotte toisille sitä, mitä toivotte itsellenne. - Islam.
Älä tee lähimmäisellesi sitä, mikä on sinulle inhottavaa. Tämä on koko laki; kaikki muu on kommentointia. Menkää ja oppikaa se. - Juutalaisuus
Älä tee vääryyttä tai vihaa lähimmäistäsi. Sillä et tee vääryyttä hänelle, vaan itsellesi. - Pima-alkuperäiskansojen sananlasku
Älä tee toisille sitä, mikä on vahingollista itsellesi. - Zarathustralaisuus
Tarkastelemmepa siis tekojamme Newtonin lain, karman lain tai Kultaisen säännön kautta, johtopäätös tulee hyvin selväksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Älkää kohdelko toisia tavalla, jota itse pitäisitte loukkaavana. - Buddhalaisuus
Kaikessa tehkää toisille niin kuin toivotte heidän tekevän teille; sillä tämä on laki ja profeetat. - Kristinusko
Yksi sana, joka kiteyttää kaiken hyvän käytöksen perustan... rakastava ystävällisyys. Älä tee toisille sitä, mitä et halua tehdä itsellesi. - Konfutselaisuus
Älä tee toisille mitään sellaista, mitä et haluaisi heidän tekevän sinulle. - Hindulaisuus
Kukaan teistä ei todella usko, ennen kuin toivotte toisille sitä, mitä toivotte itsellenne. - Islam.
Älä tee lähimmäisellesi sitä, mikä on sinulle inhottavaa. Tämä on koko laki; kaikki muu on kommentointia. Menkää ja oppikaa se. - Juutalaisuus
Älä tee vääryyttä tai vihaa lähimmäistäsi. Sillä et tee vääryyttä hänelle, vaan itsellesi. - Pima-alkuperäiskansojen sananlasku
Älä tee toisille sitä, mikä on vahingollista itsellesi. - Zarathustralaisuus
Tarkastelemmepa siis tekojamme Newtonin lain, karman lain tai Kultaisen säännön kautta, johtopäätös tulee hyvin selväksi.Muinaisista ajoista lähtien tietäjät ovat esittäneet kysymyksen: "Voiko karman kahleista vapautua?". Kirjoitukset vastaavat: "Kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muinaisista ajoista lähtien tietäjät ovat esittäneet kysymyksen: "Voiko karman kahleista vapautua?". Kirjoitukset vastaavat: "Kyllä.
Pyhiä kirjoja lukiessa on oltava varovainen. Niitä ei ole helppo ymmärtää.
Mutta mistä tiedämme, milloin niitä pitää ottaa kirjaimellisesti ja milloin kuvainnollisesti? Mistä tiedämme, mitä pyhät kirjat todella haluavat kertoa meille?
Miten te ymmärrätte pyhät kirjat? Ensin on käytävä koulua. Siellä opettaja selittää aiheet tasomme mukaan. Aloitamme ensimmäisellä luokalla, sitten menemme toiselle, kolmannelle ja niin edelleen. Jokainen luokka opettaa meitä hieman eri tavalla. Ylemmillä luokilla oppiaineita opetetaan eri tavalla kuin alemmilla luokilla. Mutta riippumatta siitä, mitä opimme koulussa, aiheen esittely on aina tasomme mukainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhiä kirjoja lukiessa on oltava varovainen. Niitä ei ole helppo ymmärtää.
Mutta mistä tiedämme, milloin niitä pitää ottaa kirjaimellisesti ja milloin kuvainnollisesti? Mistä tiedämme, mitä pyhät kirjat todella haluavat kertoa meille?
Miten te ymmärrätte pyhät kirjat? Ensin on käytävä koulua. Siellä opettaja selittää aiheet tasomme mukaan. Aloitamme ensimmäisellä luokalla, sitten menemme toiselle, kolmannelle ja niin edelleen. Jokainen luokka opettaa meitä hieman eri tavalla. Ylemmillä luokilla oppiaineita opetetaan eri tavalla kuin alemmilla luokilla. Mutta riippumatta siitä, mitä opimme koulussa, aiheen esittely on aina tasomme mukainen.Rajallinen olento ei voi käsittää Ääretöntä omin ponnistuksin. Mutta jos Jumala ei kykenisi paljastamaan itseään rajalliselle olennolle, tekemään itseään tämän havaittavaksi, silloin Hän ei olisi Rajaton. Äärettömällä täytyy myös olla kyky paljastaa Itsensä äärelliselle, muuten hän ei ole Ääretön.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rajallinen olento ei voi käsittää Ääretöntä omin ponnistuksin. Mutta jos Jumala ei kykenisi paljastamaan itseään rajalliselle olennolle, tekemään itseään tämän havaittavaksi, silloin Hän ei olisi Rajaton. Äärettömällä täytyy myös olla kyky paljastaa Itsensä äärelliselle, muuten hän ei ole Ääretön.
Keskinkertainen ymmärryksemme, intellektimme ja koulutuksemme eivät anna meille pääsyä henkiseen todellisuuteen. Vasta kun Jumala ilmoittaa Itsensä sydämessämme, voimme tuntea Hänet. Tämä tarkoittaa sitä, että kyky ymmärtää Jumalaa ilmenee vasta, kun asetumme Hänen Jumalallisen tietonsa armoille. Aina kun tunnemme, että elämässämme on yhteys tähän täydelliseen valoon, olemme iloisia tietäessämme, että olemme oikealla tiellä kohti transsendentaalista päämääräämme. Kun tämä tapahtuu, alamme ymmärtää kaiken. Mutta siihen asti emme ymmärrä yhtään mitään.

Kaikki muistomme tallentuvat mieleemme. Mieli on järjestelmä, joka analysoi aisteistamme saatua tietoa. Kuoleman hetkellä, kun tämän elämän prarabdha-karma on jo käytetty loppuun, mieli lakkaa vastaanottamasta tietoa tämän kehon aisteista. Mielen ja aistien välisen yhteyden katkeamista kutsutaan kehon kuolemaksi.
Kuvittele, että sinä, joka olet sukellusveneessä, et yhtäkkiä pysty enää ohjaamaan sitä - se ei ota vastaan käskyjäsi. Moottori pysähtyy, peräsin ei tottele, teillä ei ole yhteyttä ulkomaailman kohteisiin. Sukellusveneen ohjausmekanismin katkaiseminen merkitsee sukellusveneen kuolemaa. Ja aineelliset aistimme yhdistävät sielumme aineelliseen maailmaan, ja jos tämä yhteys katkeaa, se tarkoittaa, että aineellista maailmaa ei enää ole olemassa meille.
Juuri näin tapahtuu kuoleman hetkellä. Kehon siteet katkeavat ja sielu menettää kosketuksensa tämän maailman nautintoihin. Mutta se kaipaa voimakkaasti näitä nautintoja, ja niinpä se saa uuden ruumiin, ja uuden inkarnaation aikana uudet tunteet yhdistyvät vanhaan hienojakoiseen ruumiiseen, ja sielu saa tilaisuuden kokea aistillisia nautintoja uudelleen.
Kuoleman hetki on yksinkertaisesti yhteyden katoaminen aineelliseen kehoon. Mutta koska ihmisellä, joka on kuolematon sielu, on halu jatkaa viihtymistä aineellisessa maailmassa, jossa kukaan ei valitettavasti ole turvassa sairauksilta ja vanhuudelta, hän palaa yhä uudelleen ja uudelleen samaan paikkaan.
Niinpä menemme elämästä toiseen aineellisten halujemme kanssa, ja meille annetaan uusi keho ja uudistetut aistit, ja opimme hallitsemaan niitä uudestaan.
Se on kuin meidät siirrettäisiin sukellusveneestä lentokoneeseen. Ja sukellusvenemiehen olisi opittava lentäjän taidot. Näin opimme lapsena istumaan, kävelemään, puhumaan jne. Ja sielu joutuu niin uusien tunteiden virran vangiksi, että se unohtaa täysin menneisyytensä, ja tiedot menneisyydestä ovat ikään kuin arkistoituna lukuisten tiedostojen joukkoon alitajuntaamme. Nyt elämme täysin lentäjän tunteiden ja tuntemusten mukaan ja unohdamme, että olimme ennen sukellusvenemies. Joskus näemme epäilyttäviä unia edellisistä elämistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi sellaista ei puhuta kouluissa?
Koska sitä ei tiedetä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska sitä ei tiedetä.
Mikään ei ole helpompaa kuin ymmärtää, että olemme nyt osa tätä kuolevaisten maailmaa, mutta mikä yhdistää meidät siihen? Kehomme. Emme kuitenkaan ole tämä karkea fyysinen keho, vaan on olemassa hienovaraisempi asia - mielemme.
Mutta mielen yläpuolella on ÄLY (intellekti) ja vielä korkeammalla on sielu.
- Anonyymi
<<Voiko karman kahleista vapautua?". Kirjoitukset vastaavat: "Kyllä.<<
Ei tässä maailmassa pääse syyn ja seurauksen lain ulkopuolelle, se koskee niin fyysistä kuin henkistä maailmaa.
Oikeat valinnat antaa laadukasta elämää koko luomakunnalle
Väärien valintojen seuraukset kantaa aina joku muu, ellei itse kanna vastuuta. Moraali rappeutuu vääristä valinnoista samoin etiikka, jaloudesta puhumattakaan ja Pyhästä elämästä.
Jeesus vapauttaja, tulee toisesta luomakunnasta joka on luonut kaiken Hän voi katuvan vapauttaa. kun katuva tunnustaa syntinsä ja ottaa uskossa vastaa Jumalan valmistaman armon Golgatan ristin työn joka tehtiin 2000 sitten täysin valmiiksi, ja elämään syntyy toinen suunta.- Anonyymi
"Jeesus vapauttaja, tulee toisesta luomakunnasta joka on luonut kaiken Hän voi katuvan vapauttaa".
Hyvät kristityt ovat jopa pitkiäkin aikoja Jeesuksen kanssa. Mutta jossain vaiheessa on paluu maan päälle, koska se on Karmakshetra. Paratiisi/taivas on kuitenkin aineellisessa maailmassa, ei sen ulkopuolella, vaikka on niin sanotussa tuonpuoleisessä.
Maapalloa kutsutaan muinaisissa teksteissä kuoleman planeetaksi sen takia, että ihmiselämä täällä on hyvin lyhyt verrattuna muiden planeettojen asukkaisiin. Se on kuitenkin tarpeeksi pitkä, jotta voi halutessaan paeta syntymien ja kuolemien kiertokulkua.
Maapallomme on Mṛtyuloka - eli kuolemanplaneetta.
Maapallomme on myös Karmakshetra.
Kaikella kunnioituksella sinua kohtaan. - Anonyymi

Kaikella kunnioituksella sinua kohtaan.Śrī Īśopaniṣad
oṁ pūrṇam adaḥ pūrṇam idaṁ
pūrṇāt pūrṇam udacyate
pūrṇasya pūrṇam ādāya
pūrṇam evāvaśiṣyate
Jumaluuden Ylin Persoonallisuus on täydellinen ja koska Hän on absoluuttinen ja täydellinen, niin kaikki Hänestä emanoituvat ilmentymät, kuten tämä ilmiömaailma, on varustettu kaikella tarpeellisella, koska se on itsessään täydellinen kokonaisuus. Kaikki, mikä lähtee Täydellisestä Kokonaisuudesta on Itsessään Täydellistä. Täydellisenä Kokonaisuutena Hän on täydellisessä tasapainossa, vaikka Hänestä lähtee niin monia täydellisiä osasia.
Ensimmäinen mantra:
īśāvāsyam idaṁ sarvaṁ
yat kiñca jagatyāṁ jagat
tena tyaktena bhuñjīthā
mā gṛdhaḥ kasya svid dhanam
Kaikki tässä maailmankaikkeudessa, olipa se sitten elollista tai elotonta, on Hänen vallassaan ja kuuluu Hänelle. Siksi jokaisen tulisi käyttää vain sitä, mikä on välttämätöntä ja mikä on myönnetty hänen osuudekseen, eikä kajota mihinkään muuhun, ymmärtäen hyvin, kenelle kaikki kuuluu.
Kymmenes mantra:
anyad evāhur vidyayā-
nyad āhur avidyayā
iti śuśruma dhīrāṇāṁ
ye nas tad vicacakṣire
Viisaat ovat selittäneet meille, että tiedon täydellistämisen prosessi johtaa erilaiseen lopputulokseen kuin tietämättömyyden viljely.
Yhdestoista mantra:
vidyāṁ cāvidyāṁ ca yas
tad vedobhayaṁ saha
avidyayā mṛtyuṁ tīrtvā
vidyayāmṛtam aśnute
Syntymien ja kuolemien kiertokulusta voi päästä pois ja nauttia täysin kuolemattomuuden lahjasta vain se, joka kykenee samanaikaisesti ymmärtämään tietämättömyyteen uppoutumisen prosessin ja transsendenttisen tiedon täydellistämisen prosessin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Śrī Īśopaniṣad
oṁ pūrṇam adaḥ pūrṇam idaṁ
pūrṇāt pūrṇam udacyate
pūrṇasya pūrṇam ādāya
pūrṇam evāvaśiṣyate
Jumaluuden Ylin Persoonallisuus on täydellinen ja koska Hän on absoluuttinen ja täydellinen, niin kaikki Hänestä emanoituvat ilmentymät, kuten tämä ilmiömaailma, on varustettu kaikella tarpeellisella, koska se on itsessään täydellinen kokonaisuus. Kaikki, mikä lähtee Täydellisestä Kokonaisuudesta on Itsessään Täydellistä. Täydellisenä Kokonaisuutena Hän on täydellisessä tasapainossa, vaikka Hänestä lähtee niin monia täydellisiä osasia.
Ensimmäinen mantra:
īśāvāsyam idaṁ sarvaṁ
yat kiñca jagatyāṁ jagat
tena tyaktena bhuñjīthā
mā gṛdhaḥ kasya svid dhanam
Kaikki tässä maailmankaikkeudessa, olipa se sitten elollista tai elotonta, on Hänen vallassaan ja kuuluu Hänelle. Siksi jokaisen tulisi käyttää vain sitä, mikä on välttämätöntä ja mikä on myönnetty hänen osuudekseen, eikä kajota mihinkään muuhun, ymmärtäen hyvin, kenelle kaikki kuuluu.
Kymmenes mantra:
anyad evāhur vidyayā-
nyad āhur avidyayā
iti śuśruma dhīrāṇāṁ
ye nas tad vicacakṣire
Viisaat ovat selittäneet meille, että tiedon täydellistämisen prosessi johtaa erilaiseen lopputulokseen kuin tietämättömyyden viljely.
Yhdestoista mantra:
vidyāṁ cāvidyāṁ ca yas
tad vedobhayaṁ saha
avidyayā mṛtyuṁ tīrtvā
vidyayāmṛtam aśnute
Syntymien ja kuolemien kiertokulusta voi päästä pois ja nauttia täysin kuolemattomuuden lahjasta vain se, joka kykenee samanaikaisesti ymmärtämään tietämättömyyteen uppoutumisen prosessin ja transsendenttisen tiedon täydellistämisen prosessin.Kahdeksastoista mantra:
agne naya supathā rāye asmān
viśvāni deva vayunāni vidvān
yuyodhy asmaj juhurāṇam eno
bhūyiṣṭhāṁ te nama-uktiṁ vidhema
Oi Jumalani, voimallinen kuin tuli, oi Kaikkivaltias, kumarrun Sinun eteesi yhä uudelleen ja uudelleen, lankean lootusjalkojesi juureen. Oi Jumalani, johdata minut oikealle tielle, jotta saavuttaisin Sinut. Ja koska Sinä tiedät kaiken, mitä olen tehnyt menneisyydessä, vapauta minut kaikista syntieni seuraamuksista, niin ettei mikään estäisi etenemistäni.
- Anonyymi
Ja mitenkähän arvon herrat porukasta 'science so called' (sanoo Raamattu) selittävät fysiikalla sen, että meillä, ja jopa heillä, on tietoisuus? Miten he selittävät sen ilman Jumalaa?
- Anonyymi
Tietoisuutta on jo käsitelty yksityiskohtaisesti joissakin aikaisemmissa viesteissä tällä palstalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tietoisuutta on jo käsitelty yksityiskohtaisesti joissakin aikaisemmissa viesteissä tällä palstalla.
Kunnioitamme Raamattua ja muiden uskontojen pyhiä tekstejä, mutta suosittelen seuraavaa videota. Siinä puhuu pätevä henkilö, joka on tutkinut tekstejä alkukielellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnioitamme Raamattua ja muiden uskontojen pyhiä tekstejä, mutta suosittelen seuraavaa videota. Siinä puhuu pätevä henkilö, joka on tutkinut tekstejä alkukielellä.
https://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM
Siis tämä video. Analysoikaa, ihmiset, vertailkaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM
Siis tämä video. Analysoikaa, ihmiset, vertailkaa.Ei ole mahdollista, että koko maailmanhistorian aikana on ollut vain yksi oikea uskonto ja kaikki muut ovat valheita. Eri aikakausina on ollut erilaisia profeettoja, ja he ovat välittäneet sanomaa eteenpäin. Kaikki riippuu ajasta, paikasta ja olosuhteista sekä yksilöiden, kansojen tietoisuuden tasosta.
Kristus itse myönsi:
12
»Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. 13
Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. (Joh. 16.12).
Tästä seuraa yksiselitteisesti, että on olemassa jokin kätketty tieto, jota Kristus ei paljastanut, koska hänen opetuslapsensa eivät olleet siihen valmiita. Hän valitteli tätä:
(Joh. 3:12) Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?
Meille ei ole kerrottu koko totuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole mahdollista, että koko maailmanhistorian aikana on ollut vain yksi oikea uskonto ja kaikki muut ovat valheita. Eri aikakausina on ollut erilaisia profeettoja, ja he ovat välittäneet sanomaa eteenpäin. Kaikki riippuu ajasta, paikasta ja olosuhteista sekä yksilöiden, kansojen tietoisuuden tasosta.
Kristus itse myönsi:
12
»Paljon enemmänkin minulla olisi teille puhuttavaa, mutta te ette vielä kykene ottamaan sitä vastaan. 13
Kun Totuuden Henki tulee, hän johtaa teidät tuntemaan koko totuuden. (Joh. 16.12).
Tästä seuraa yksiselitteisesti, että on olemassa jokin kätketty tieto, jota Kristus ei paljastanut, koska hänen opetuslapsensa eivät olleet siihen valmiita. Hän valitteli tätä:
(Joh. 3:12) Jos ette usko, kun minä puhun teille maallisista, kuinka te uskoisitte, jos minä puhun teille taivaallisista?
Meille ei ole kerrottu koko totuutta...kun Jeesus kantoi ristiä harteillaan (hän käveli paikalle, jossa hänet oli määrä ristiinnaulita), tien molemmin puolin oli joukko miehiä ja naisia. Ja hän käveli. Yhtäkkiä hän katsoi Juudaksen kasvoihin. Ihmisjoukko seisoi molemmin puolin, hän käveli risti olkapäillään, hän käveli kohti ristiinnaulitsemispaikkaa. Yhtäkkiä hän katsoi Juudasta silmiin. Juudas näki jotain Jeesuksen silmissä ja juoksi puoliksi tajuttomana pois: "Mitä minä olen tehnyt? - Hän alkoi katua. - Mitä minä olen tehnyt?" Juudas kääntyi. ... se mitä Juudas näki Kristuksen silmissä... Kristus käveli pää alaspäin, mutta yhtäkkiä hän nosti päätään ja katsoi Juudasta silmiin.
Kristuksen katseesta Juudas luki seuraavaa: "Sinun uhrisi minun kunniakseni on ylenpalttisen suuri. Olen sinulle velkaa, olen sinulle velkaa, olen sinulle velkaa. Nimesi tulee tunnetuksi: olet pettänyt minut, suuri uhraus sinulta, jonka tarkoituksena on korottaa nimeäni. Olen ikuisesti velkaa sinulle, Juudas. Sinä kaadut ja siten korotat minua, sinun kaatumisesi palvelee minun korotustani. Sinun ikuinen häpeäsi edistää minun ikuista kunniaani tässä maailmassa. Anna minulle anteeksi. Juudas, anna minulle anteeksi! Käytän henkeäsi "ostaakseni" kunniani. Se on välttämätöntä maailman parhaaksi. Minä olen valinnut sinut." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
..kun Jeesus kantoi ristiä harteillaan (hän käveli paikalle, jossa hänet oli määrä ristiinnaulita), tien molemmin puolin oli joukko miehiä ja naisia. Ja hän käveli. Yhtäkkiä hän katsoi Juudaksen kasvoihin. Ihmisjoukko seisoi molemmin puolin, hän käveli risti olkapäillään, hän käveli kohti ristiinnaulitsemispaikkaa. Yhtäkkiä hän katsoi Juudasta silmiin. Juudas näki jotain Jeesuksen silmissä ja juoksi puoliksi tajuttomana pois: "Mitä minä olen tehnyt? - Hän alkoi katua. - Mitä minä olen tehnyt?" Juudas kääntyi. ... se mitä Juudas näki Kristuksen silmissä... Kristus käveli pää alaspäin, mutta yhtäkkiä hän nosti päätään ja katsoi Juudasta silmiin.
Kristuksen katseesta Juudas luki seuraavaa: "Sinun uhrisi minun kunniakseni on ylenpalttisen suuri. Olen sinulle velkaa, olen sinulle velkaa, olen sinulle velkaa. Nimesi tulee tunnetuksi: olet pettänyt minut, suuri uhraus sinulta, jonka tarkoituksena on korottaa nimeäni. Olen ikuisesti velkaa sinulle, Juudas. Sinä kaadut ja siten korotat minua, sinun kaatumisesi palvelee minun korotustani. Sinun ikuinen häpeäsi edistää minun ikuista kunniaani tässä maailmassa. Anna minulle anteeksi. Juudas, anna minulle anteeksi! Käytän henkeäsi "ostaakseni" kunniani. Se on välttämätöntä maailman parhaaksi. Minä olen valinnut sinut."Juudas petti Jeesuksen, mutta Jeesuksen katseen jälkeen hän heitti saamansa rahat pois ja aneli anteeksiantoa. Hän tunsi: "Minä olen suurin petturi. Mitä minä olen tehnyt? Olen syyllistynyt kaikkein kauhistuttavimpaan tekoon."
Samanlainen ajatus tuli hänelle mieleen. Mitä hän näki Jeesuksen katseessa? ...Kristuksen katseessa ei lukenut: "...petturin roolia, olet syyllistynyt maanpetokseen. Se ei ollut sellainen katse; siinä ei ollut kostonhimoa. Pikemminkin se oli Kristuksen katse, joka sanoi: "Juudas, et käytä minua lainkaan omiin tarkoituksiisi. Päinvastoin, minä käytän sinua nostamaan lippuni korkealle; tulen käyttämään sinua ja nimeäsi ikuisesti. Siksi olen sinulle velkaa, ystäväni." Samanlaisen viestin Juudas havaitsi Jeesuksen katseesta - suuren arvostuksen itseään kohtaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juudas petti Jeesuksen, mutta Jeesuksen katseen jälkeen hän heitti saamansa rahat pois ja aneli anteeksiantoa. Hän tunsi: "Minä olen suurin petturi. Mitä minä olen tehnyt? Olen syyllistynyt kaikkein kauhistuttavimpaan tekoon."
Samanlainen ajatus tuli hänelle mieleen. Mitä hän näki Jeesuksen katseessa? ...Kristuksen katseessa ei lukenut: "...petturin roolia, olet syyllistynyt maanpetokseen. Se ei ollut sellainen katse; siinä ei ollut kostonhimoa. Pikemminkin se oli Kristuksen katse, joka sanoi: "Juudas, et käytä minua lainkaan omiin tarkoituksiisi. Päinvastoin, minä käytän sinua nostamaan lippuni korkealle; tulen käyttämään sinua ja nimeäsi ikuisesti. Siksi olen sinulle velkaa, ystäväni." Samanlaisen viestin Juudas havaitsi Jeesuksen katseesta - suuren arvostuksen itseään kohtaan.Juudas tunsi: "Olen tehnyt väärin häntä kohtaan, mutta hänen katseessaan lukee kiitollisuus. Miten se on mahdollista?" Juudas järkyttyi nähdessään, että Jeesus oli äärimmäisen kiitollinen. Juudas pystyi lukemaan Jeesuksen silmistä: "Juudas, minä käytän sinua ikuisesti. Sinä osoitat, että olen oikeassa. Sinua on käytetty niin suureen tarkoitukseen. Olen käyttänyt sinua ja riistänyt sinulta hyvän nimesi ikuisesti, ja siksi olen sinulle, ystäväni, syvästi kiitollisuudenvelassa. Anna minulle anteeksi. Anna anteeksi tekoni." Ymmärtäessään, mitä Kristus yritti sanoa, Juudas järkyttyi tajutessaan, että Kristus saattoi olla niin rakastava, ystävällinen ja kiitollinen häntä, petturia, kohtaan. Juudas ei voinut jäädä sinne väkijoukkoon. Hän juoksi kuin hullu pois sovittaakseen tekonsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juudas tunsi: "Olen tehnyt väärin häntä kohtaan, mutta hänen katseessaan lukee kiitollisuus. Miten se on mahdollista?" Juudas järkyttyi nähdessään, että Jeesus oli äärimmäisen kiitollinen. Juudas pystyi lukemaan Jeesuksen silmistä: "Juudas, minä käytän sinua ikuisesti. Sinä osoitat, että olen oikeassa. Sinua on käytetty niin suureen tarkoitukseen. Olen käyttänyt sinua ja riistänyt sinulta hyvän nimesi ikuisesti, ja siksi olen sinulle, ystäväni, syvästi kiitollisuudenvelassa. Anna minulle anteeksi. Anna anteeksi tekoni." Ymmärtäessään, mitä Kristus yritti sanoa, Juudas järkyttyi tajutessaan, että Kristus saattoi olla niin rakastava, ystävällinen ja kiitollinen häntä, petturia, kohtaan. Juudas ei voinut jäädä sinne väkijoukkoon. Hän juoksi kuin hullu pois sovittaakseen tekonsa.
Arvoisat kristityt, jos tuomme esiin muitakin asioita, se ei tarkoita, ettemme kunnioittaisi Jeesusta. Totta kai me kunnioitamme häntä suuresti. Hänen tulostaan ilmoitettiin jo tuhansia vuosia ennen Jeesuksen syntymää, jo muinaisissa teksteissä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Arvoisat kristityt, jos tuomme esiin muitakin asioita, se ei tarkoita, ettemme kunnioittaisi Jeesusta. Totta kai me kunnioitamme häntä suuresti. Hänen tulostaan ilmoitettiin jo tuhansia vuosia ennen Jeesuksen syntymää, jo muinaisissa teksteissä.
Herra on Ääretön ja paljastaa Itsensä haluamallaan tavalla. Hän voi paljastaa Persoonallisuutensa eri puolia - ja jopa antaa väärää tietoa.
Miksi väärää tietoa?
Kun on kyse pyhistä ja vanhurskaista, Herra ei petä ketään. Mutta kun on kyse demoneista ja kateellisista ihmisistä, jotka haluavat käyttää Hänen energiaansa hyväkseen, silloin on toisin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herra on Ääretön ja paljastaa Itsensä haluamallaan tavalla. Hän voi paljastaa Persoonallisuutensa eri puolia - ja jopa antaa väärää tietoa.
Miksi väärää tietoa?
Kun on kyse pyhistä ja vanhurskaista, Herra ei petä ketään. Mutta kun on kyse demoneista ja kateellisista ihmisistä, jotka haluavat käyttää Hänen energiaansa hyväkseen, silloin on toisin.Demoniksi sanotaan sellaista henkilöä, jolla on demoninen mieli, elämäntapa jne.
- Anonyymi
Tietoisuus on monimutkainen ja mielenkiintoinen aihe, jota tutkitaan aktiivisesti tieteen eri aloilla, kuten neurotieteessä ja kognitiivisessa psykologiassa. Vaikka tietoisuuden tarkkaa luonnetta ei vielä täysin ymmärretä, tutkimukset viittaavat siihen, että se liittyy aivojen toimintaan ja hermojärjestelmän monimutkaisiin prosesseihin. Tieteellinen selitys tietoisuudelle ei välttämättä sisällä uskomusta Jumalaan, vaan pyrkii ymmärtämään sitä aivojen ja biologian kautta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnioitamme Raamattua ja muiden uskontojen pyhiä tekstejä, mutta suosittelen seuraavaa videota. Siinä puhuu pätevä henkilö, joka on tutkinut tekstejä alkukielellä.
Ihmiset, tutkikaa muitakin maailman tekstejä, eivain yhtä.
- Anonyymi
<<Hän voi paljastaa Persoonallisuutensa eri puolia - ja jopa antaa väärää tietoa.<<<
Jumala on absoluuttisen Pyhä, puhdas kirkkaus jossa ei ole varjon varjoa ei tahran tahraa jotta siihen voi täydellisesti luottaa.
Jos vanhurskauteen ei voi luottaa se ei ole vanhurskautta, oikeamielisyyttä.
juutalaise on nostanut itsensä etuoikeutetuiksi joka turmelee koko ihmiskunnan. ja häpäisee Jumalan pyhyyden.
Jolla ei ole Poikaa, ei ole Isääkään. Aadamista lähtien Jumala alkoi etsiä Israelin kadonneita lampaita.
Ilmestyskirja: 1:8 "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.
4:8 Ja niillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä, ja ne olivat yltympäri ja sisältä silmiä täynnä. Ja ne sanoivat lakkaamatta yötä päivää: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on".
11:17 sanoen: "Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, siitä, että olet ottanut suuren voimasi ja ottanut hallituksen.
Johanneksen evankeliumi:
1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.
1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Sisältää kaiken, ja niin fyysiset kuin henkiset ulottuvuudet. Maailma oli valmis kun ihminen ilmestyi.- Anonyymi
"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala"
Totta kai, mikään ei todista Jumalan olemassaoloa paremmin kuin abstraktit ilmaisut, jotka sisältävät itseään toistavia väitteitä. Eikö olekin selvää, että tämä lause ratkaisee kaikki filosofiset ja tieteelliset kysymykset kertaheitolla?
- Anonyymi
Kaikki on ollut jo valmiina ennen kuin aika edes oli alkanut. Kun maailmankaikkeus syntyi siellä oli jo mukana sinä minä ja Hentun Liisa, niistä aineista mistä koostut - tulemista odottamassa, koska sinut sitten muovattiin elämään.
Eettiset ohjeet on annettu kaikkein pyhimmässä; elämän laadun takaamiseksi. Ne on muuttumattomat muuta vain olosuhteet muuttuu joka hetki.
Jeesus on vapauttanut elämään, vapaaseen henkiseen elämään. Ilman Jeesusta on henkisesti kuollut.
Kaiken perusta ei ole materia, vaan informaatio: kertoo nykytiede. Todellisuus on taruakin ihmeellisempi ja siinä on ikuisesti ihmeteltävää.
Alkeishiukkasilla on absoluuttiset radat mutta ne ei toista itseään. Voidaanko absoluuttisia raatoja koskaan päästä todentamaan täsmällisesti, onko ikuisuuskysymys?
Ongelma on ihminen on ihmiselle susi. Jeesus muuttaa luonteen; evankeliumi on Jumalan voima. Ihminen ei luonnostaan kunnioita Pyhyyttä ja rauhaa, ei alistu Jumalan säätämysten alle, vaikka ne on objektiivisia totuuksia.- Anonyymi
No totta kai, koska totuuden puolustaminen evankeliumilla ja uskonnollisilla uskomuksilla on aina tehokas tapa kumota tieteellinen tutkimus, looginen päättely ja empiirinen todistusaineisto.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No totta kai, koska totuuden puolustaminen evankeliumilla ja uskonnollisilla uskomuksilla on aina tehokas tapa kumota tieteellinen tutkimus, looginen päättely ja empiirinen todistusaineisto.
Eräällä palstalla joku totesi, että Raamattu on totta, ja esitti uusia "todisteita" tästä totuudesta lainaamalla uusia Raamatunkohtia. Hän siis todisti Raamatun Raamatulla. Tämä on omituista. Kyllä, pitäisi tutkia maailman muitakin tekstejä ja tehdä vertailevia analyysejä, ei vain eri uskontojen välillä, vaan myös eri tieteenalojen välillä.

!Ilmestyskirja: 1:8 "Minä olen A ja O", "
Jos kyse on uskonnollisesta keskustelusta, meidän pitäisi viitata muihin filosofisiin ja uskonnollisiin teksteihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
!Ilmestyskirja: 1:8 "Minä olen A ja O", "
Jos kyse on uskonnollisesta keskustelusta, meidän pitäisi viitata muihin filosofisiin ja uskonnollisiin teksteihin.Vaikka Koraaniin tai Avestaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka Koraaniin tai Avestaan.
lmestyskirja: 1:8 "Minä olen A ja O",
Mites tämä?
Bhagavad Gita 9.17
Minä olen tämän maailmankaikkeuden isä, äiti, ylläpitäjä ja esi-isä. Minä olen tiedon kohde, puhdistaja ja tavu oṁ. Minä olen myös Ṛg-, Sāma- ja Yajur-veda.
Bhagavad Gita 9.18
Minä olen päämäärä, ylläpitäjä, valtias, todistaja, olinsija, turvapaikka ja kaikkein rakkain ystävä. Minä olen luominen ja hävitys, kaiken perusta, leposija ja ikuinen siemen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lmestyskirja: 1:8 "Minä olen A ja O",
Mites tämä?
Bhagavad Gita 9.17
Minä olen tämän maailmankaikkeuden isä, äiti, ylläpitäjä ja esi-isä. Minä olen tiedon kohde, puhdistaja ja tavu oṁ. Minä olen myös Ṛg-, Sāma- ja Yajur-veda.
Bhagavad Gita 9.18
Minä olen päämäärä, ylläpitäjä, valtias, todistaja, olinsija, turvapaikka ja kaikkein rakkain ystävä. Minä olen luominen ja hävitys, kaiken perusta, leposija ja ikuinen siemen.lmestyskirja: 1:8 "Minä olen A ja O",
Mutta
Bhagavad Gita:
Oi Arjuna, Minä olen Ylisielu, joka on läsnä jokaisen elävän olennon sydämessä. Minä olen kaiken Alku, Keskikohta ja Loppu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lmestyskirja: 1:8 "Minä olen A ja O",
Mutta
Bhagavad Gita:
Oi Arjuna, Minä olen Ylisielu, joka on läsnä jokaisen elävän olennon sydämessä. Minä olen kaiken Alku, Keskikohta ja Loppu.lmestyskirja: 1:8 "Minä olen A ja O",
Koko kosminen järjestys on Minun vallassani. Minun tahdostani se ilmestyy yhä uudelleen ja uudelleen, ja Minun tahdostani se tuhoutuu, kun aika tulee" (Bhagavad-gita, 9.8). - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lmestyskirja: 1:8 "Minä olen A ja O",
Koko kosminen järjestys on Minun vallassani. Minun tahdostani se ilmestyy yhä uudelleen ja uudelleen, ja Minun tahdostani se tuhoutuu, kun aika tulee" (Bhagavad-gita, 9.8)."Kaikki on ollut jo valmiina ennen kuin aika edes oli alkanut".
Aika-käsite Vedalaisissa teksteissä:
Mitä tarkoittaa "Aika"?
Puranilaiset käsitykset ajasta "Korkeimman aktiivisena voimana, joka manipuloi aineellista energiaa", voivat vaikuttaa yhteensopimattomilta Einsteinin analyysin kanssa, jossa aika on geometrinen koordinaatti avaruuden kudoksessa. Tutkija Thompson ottaa kuitenkin huomioon Puraanisten kertomusten rikkaan monimutkaisuuden, johon sisältyy atomien toimintaan perustuva ajan laskeminen, tähtien ja planeettojen liikkeet kaarisekunneissa ilmaistuna ja ajanlaajeneminen kosmisilla etäisyyksillä.
Siis Vedalaisesta aikakäsityksestä. Se on mielenkiintoinen aihe, siinä on itse asiassa aika paljon sanottavaa. Ensinnäkin ajan perusmääritelmä on, että aika on Korkeimman aktiivinen voima aineellisen energian manipuloinnissa, joten aika on siinä mielessä aktiivinen toimija. Nykyaikaisessa tieteessä aika osoittautuu itse asiassa numeron tai geometrisen koordinaatin rooliksi, mutta Veda-järjestelmässä se on jotain aktiivista. Ajalla on eri ulottuvuuksia. Vedalaisessa järjestelmässä lähtökohtana on niin sanottu atomaarinen aika, ja tämä on mielenkiintoinen käsitys.
Voidaan arvioida aikaa mittaamalla kehojen atomikombinaatioiden liikettä. Aika on Jumaluuden Ylimmän Persoonallisuuden Voima, joka hallitsee kaikkea fyysistä liikettä, vaikka Hän ei ole fyysisessä maailmassa näkyvä. Atomiaikaa mitataan sen mukaan, kuinka paljon se kattaa tiettyä atomitilaa, sitä aikaa, joka kattaa kaikkien atomien ilmenemättömän, kokonaisuuden, kutsutaan suureksi ajaksi.
Se on siis Srimad-Bhagavatamin ajan kuvauksen lähtökohta, että aika perustuu atomien toimintaan, se on siis lähtökohta. On olemassa useita erikokoisia aikayksiköitä. Sen lisäksi on olemassa erilaisia aikayksiköitä, joita sovelletaan tavallisen ihmiselämän ajanjaksoon päivän aikana. Yksi mielenkiintoinen yksikkö on nimeltään prana; prana on noin 4 sekuntia. Itse asiassa prana tarkoittaa hengitystä, joten se on... jos voitte ajatella, että jos hengitätte varovasti, hengitys kestää noin 4 sekuntia, sanotaanko näin karkeasti. Mutta tällä pranalla on myös toinen merkitys, käy ilmi, että pranojen määrä yhdessä 24 tunnin vuorokaudessa on sama kuin ympyrän kaariminuuttien määrä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaisessa neljässä sekunnissa tai suunnilleen jokaisessa hengityksessä tähdet ja planeetat kiertävät yhden kaariminuutin, ja tätä tapahtuu koko ajan.
Tämä antaa siis jonkinlaisen käsityksen ajan väistämättömyydestä. Itse asiassa planeettajärjestelmien pyörimistä kutsutaan Veda-järjestelmässä kala-cakraksi, mikä tarkoittaa ajan pyörää - kala on sana, joka tarkoittaa aikaa - joten siellä tapahtuu napa-akseli, joka kulkee Pohjantähden kautta tai sen läheltä. Jos siis voisitte katsoa taivasta yöllä, sanotaanko, että joskus ihmiset tekevät näin aikavalotuskameralla: teillä on kamera, jonka suljin on auki useita tunteja, näette, että kaikki tähdet ja planeetat ja niin edelleen pyörivät yhden akselin ympäri, joten tuo kierto tekee yhden täyden kierroksen päivässä. Eli joka 4 sekunti eli joka hengenveto koko tähtien ja planeettojen järjestelmä pyörii yhden kaariminuutin verran. On siis käynyt ilmi, että monet ajan ulottuvuuksista tai aikayksiköistä liittyvät Veda-järjestelmässä tähtitieteeseen. Mielenkiintoista kyllä, eri aikayksiköistä on olemassa melkoinen määrä hienostuneita kuvauksia, esimerkiksi aurinkopäivä. Se on aika auringonnoususta toiseen auringonnousuun, mutta se eroaa jostakin, jota kutsutaan sideriaaliseksi päiväksi, joka on aika siitä, kun tietty tähti nousee horisontissa, siihen, kun tähti nousee uudelleen; ja se eroaa aurinkopäivästä, koska aurinko liikkuu päivittäin suhteessa tähtiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaikki on ollut jo valmiina ennen kuin aika edes oli alkanut".
Aika-käsite Vedalaisissa teksteissä:
Mitä tarkoittaa "Aika"?
Puranilaiset käsitykset ajasta "Korkeimman aktiivisena voimana, joka manipuloi aineellista energiaa", voivat vaikuttaa yhteensopimattomilta Einsteinin analyysin kanssa, jossa aika on geometrinen koordinaatti avaruuden kudoksessa. Tutkija Thompson ottaa kuitenkin huomioon Puraanisten kertomusten rikkaan monimutkaisuuden, johon sisältyy atomien toimintaan perustuva ajan laskeminen, tähtien ja planeettojen liikkeet kaarisekunneissa ilmaistuna ja ajanlaajeneminen kosmisilla etäisyyksillä.
Siis Vedalaisesta aikakäsityksestä. Se on mielenkiintoinen aihe, siinä on itse asiassa aika paljon sanottavaa. Ensinnäkin ajan perusmääritelmä on, että aika on Korkeimman aktiivinen voima aineellisen energian manipuloinnissa, joten aika on siinä mielessä aktiivinen toimija. Nykyaikaisessa tieteessä aika osoittautuu itse asiassa numeron tai geometrisen koordinaatin rooliksi, mutta Veda-järjestelmässä se on jotain aktiivista. Ajalla on eri ulottuvuuksia. Vedalaisessa järjestelmässä lähtökohtana on niin sanottu atomaarinen aika, ja tämä on mielenkiintoinen käsitys.
Voidaan arvioida aikaa mittaamalla kehojen atomikombinaatioiden liikettä. Aika on Jumaluuden Ylimmän Persoonallisuuden Voima, joka hallitsee kaikkea fyysistä liikettä, vaikka Hän ei ole fyysisessä maailmassa näkyvä. Atomiaikaa mitataan sen mukaan, kuinka paljon se kattaa tiettyä atomitilaa, sitä aikaa, joka kattaa kaikkien atomien ilmenemättömän, kokonaisuuden, kutsutaan suureksi ajaksi.
Se on siis Srimad-Bhagavatamin ajan kuvauksen lähtökohta, että aika perustuu atomien toimintaan, se on siis lähtökohta. On olemassa useita erikokoisia aikayksiköitä. Sen lisäksi on olemassa erilaisia aikayksiköitä, joita sovelletaan tavallisen ihmiselämän ajanjaksoon päivän aikana. Yksi mielenkiintoinen yksikkö on nimeltään prana; prana on noin 4 sekuntia. Itse asiassa prana tarkoittaa hengitystä, joten se on... jos voitte ajatella, että jos hengitätte varovasti, hengitys kestää noin 4 sekuntia, sanotaanko näin karkeasti. Mutta tällä pranalla on myös toinen merkitys, käy ilmi, että pranojen määrä yhdessä 24 tunnin vuorokaudessa on sama kuin ympyrän kaariminuuttien määrä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jokaisessa neljässä sekunnissa tai suunnilleen jokaisessa hengityksessä tähdet ja planeetat kiertävät yhden kaariminuutin, ja tätä tapahtuu koko ajan.
Tämä antaa siis jonkinlaisen käsityksen ajan väistämättömyydestä. Itse asiassa planeettajärjestelmien pyörimistä kutsutaan Veda-järjestelmässä kala-cakraksi, mikä tarkoittaa ajan pyörää - kala on sana, joka tarkoittaa aikaa - joten siellä tapahtuu napa-akseli, joka kulkee Pohjantähden kautta tai sen läheltä. Jos siis voisitte katsoa taivasta yöllä, sanotaanko, että joskus ihmiset tekevät näin aikavalotuskameralla: teillä on kamera, jonka suljin on auki useita tunteja, näette, että kaikki tähdet ja planeetat ja niin edelleen pyörivät yhden akselin ympäri, joten tuo kierto tekee yhden täyden kierroksen päivässä. Eli joka 4 sekunti eli joka hengenveto koko tähtien ja planeettojen järjestelmä pyörii yhden kaariminuutin verran. On siis käynyt ilmi, että monet ajan ulottuvuuksista tai aikayksiköistä liittyvät Veda-järjestelmässä tähtitieteeseen. Mielenkiintoista kyllä, eri aikayksiköistä on olemassa melkoinen määrä hienostuneita kuvauksia, esimerkiksi aurinkopäivä. Se on aika auringonnoususta toiseen auringonnousuun, mutta se eroaa jostakin, jota kutsutaan sideriaaliseksi päiväksi, joka on aika siitä, kun tietty tähti nousee horisontissa, siihen, kun tähti nousee uudelleen; ja se eroaa aurinkopäivästä, koska aurinko liikkuu päivittäin suhteessa tähtiin."Kaikki on ollut jo valmiina ennen kuin aika edes oli alkanut".
Aika-käsite Vedalaisissa teksteissä:
Mitä tarkoittaa "Aika"?
Tämä on siis jaettu ajanjaksoihin, joita kutsutaan yugoiksi. Tämä tuo teidät siis universumin toiseen aikaskaalaan. On kuvattu, että on olemassa neljä yugaa, joita kutsutaan nimillä Satya, Treta, Dvapara ja Kali. Ja puolijumalien vuosien suhteen nämä yugat menevät itse asiassa peräkkäin yhä lyhyemmiksi: ensimmäinen on puolijumalien 4000 vuotta, sitten 3000, 2000 ja 1000 vuotta. Kunkin yugan alussa ja lopussa on niin sanottuja sandhya-jaksoja, jotka ovat yksi kymmenesosa kyseisestä yugasta. Joten erityisesti viimeisessä 1000 vuotta plus 1/10 osa jommastakummasta päästä antaa 1200 vuotta puolijumalia, ja se tunnetaan nimellä Kali-yuga. Ja alussa on puolijumalien 100 vuoden jakso, joka on sandhya. Koska yksi puolijumalien vuosi on 360 vuotta maapallolla, kaikki nämä luvut kerrotaan 360:llä, jotta ne voidaan muuntaa maanpäällisiksi vuosiksi, mikä tarkoittaa, että Kali-yuga kestää yhteensä 432 000 vuotta, jos se kerrotaan. Mutta sadan vuoden sandhya-ajasta tulee 36 000 vuotta, ja se on merkittävää, koska on kuvattu, että erilaisia uskonnollisia toimintoja tapahtuu erityisesti sandhya-jaksojen aikana yugojen alussa ja lopussa. Olemme nyt erityisesti Kali-yugan yuga sandhyassa,
...
nämä yugat toistuvat syklinä. Voidaan siis puhua tuosta 4 320 000 vuoden jaksosta yuga-syklinä.
Seuraavaksi jaettu ajanjakso on niin sanottu manu-jakso, ja se on 71 yuga-sykliä. Se kestää siis noin 306 miljoonaa vuotta. Useimpien Bhagavatamissa kuvattujen suurten puolijumalien elinkaari kestää siis tuon ajanjakson. Sen jälkeen on 14 manu-jaksoa, joita kutsutaan Brahman yhdeksi päiväksi. Ja näiden manujen välissä on myös välijaksoja, joten yhteensä on 1000 yuga-sykliä. Brahmaksi kutsutun universumin pääpuolisojumalan yksi päivä on siis 4 320 000 000 vuotta; se on siis Brahman päiväjakso, kuten se on kuvattu. Ja sitten vastaava ajanjakso vastaa Brahman yöaikaa, ja kuvauksen mukaan Brahma elää 100 vuotta, jotka koostuvat yhtä pitkistä päivistä ja öistä. Jos siis... on kuvattu, että juuri nyt Brahma on noin 50 vuotta vanha aikajaksonsa suhteen, niin se tarkoittaa, että Brahman aikajaksossa on kulunut noin 155 biljoonaa vuotta. Tämä on siis sellainen aikaskaala, joka on käytössä Veda-järjestelmässä. Siinä kuvataan, että tietyssä mielessä aika on suhteellista, näitä eri järjestelmiä tai aikayksiköitä voidaan kuvata maavuosina, mutta subjektiivisesti eri elävät olennot kokevat ne eri tavoin. Tästä on erityistä tietoa esimerkiksi Brahman osalta. Sanotaan, että Brahma elää 100 vuotta omaa aikaansa, ja itse asiassa Brahmalle aika kuluu eri tahtiin kuin meille, vaikka ilmeisesti hän voi nopeuttaa asioita niin, että hän kokee ajan myös meidän tasollamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaikki on ollut jo valmiina ennen kuin aika edes oli alkanut".
Aika-käsite Vedalaisissa teksteissä:
Mitä tarkoittaa "Aika"?
Tämä on siis jaettu ajanjaksoihin, joita kutsutaan yugoiksi. Tämä tuo teidät siis universumin toiseen aikaskaalaan. On kuvattu, että on olemassa neljä yugaa, joita kutsutaan nimillä Satya, Treta, Dvapara ja Kali. Ja puolijumalien vuosien suhteen nämä yugat menevät itse asiassa peräkkäin yhä lyhyemmiksi: ensimmäinen on puolijumalien 4000 vuotta, sitten 3000, 2000 ja 1000 vuotta. Kunkin yugan alussa ja lopussa on niin sanottuja sandhya-jaksoja, jotka ovat yksi kymmenesosa kyseisestä yugasta. Joten erityisesti viimeisessä 1000 vuotta plus 1/10 osa jommastakummasta päästä antaa 1200 vuotta puolijumalia, ja se tunnetaan nimellä Kali-yuga. Ja alussa on puolijumalien 100 vuoden jakso, joka on sandhya. Koska yksi puolijumalien vuosi on 360 vuotta maapallolla, kaikki nämä luvut kerrotaan 360:llä, jotta ne voidaan muuntaa maanpäällisiksi vuosiksi, mikä tarkoittaa, että Kali-yuga kestää yhteensä 432 000 vuotta, jos se kerrotaan. Mutta sadan vuoden sandhya-ajasta tulee 36 000 vuotta, ja se on merkittävää, koska on kuvattu, että erilaisia uskonnollisia toimintoja tapahtuu erityisesti sandhya-jaksojen aikana yugojen alussa ja lopussa. Olemme nyt erityisesti Kali-yugan yuga sandhyassa,
...
nämä yugat toistuvat syklinä. Voidaan siis puhua tuosta 4 320 000 vuoden jaksosta yuga-syklinä.
Seuraavaksi jaettu ajanjakso on niin sanottu manu-jakso, ja se on 71 yuga-sykliä. Se kestää siis noin 306 miljoonaa vuotta. Useimpien Bhagavatamissa kuvattujen suurten puolijumalien elinkaari kestää siis tuon ajanjakson. Sen jälkeen on 14 manu-jaksoa, joita kutsutaan Brahman yhdeksi päiväksi. Ja näiden manujen välissä on myös välijaksoja, joten yhteensä on 1000 yuga-sykliä. Brahmaksi kutsutun universumin pääpuolisojumalan yksi päivä on siis 4 320 000 000 vuotta; se on siis Brahman päiväjakso, kuten se on kuvattu. Ja sitten vastaava ajanjakso vastaa Brahman yöaikaa, ja kuvauksen mukaan Brahma elää 100 vuotta, jotka koostuvat yhtä pitkistä päivistä ja öistä. Jos siis... on kuvattu, että juuri nyt Brahma on noin 50 vuotta vanha aikajaksonsa suhteen, niin se tarkoittaa, että Brahman aikajaksossa on kulunut noin 155 biljoonaa vuotta. Tämä on siis sellainen aikaskaala, joka on käytössä Veda-järjestelmässä. Siinä kuvataan, että tietyssä mielessä aika on suhteellista, näitä eri järjestelmiä tai aikayksiköitä voidaan kuvata maavuosina, mutta subjektiivisesti eri elävät olennot kokevat ne eri tavoin. Tästä on erityistä tietoa esimerkiksi Brahman osalta. Sanotaan, että Brahma elää 100 vuotta omaa aikaansa, ja itse asiassa Brahmalle aika kuluu eri tahtiin kuin meille, vaikka ilmeisesti hän voi nopeuttaa asioita niin, että hän kokee ajan myös meidän tasollamme."Kaikki on ollut jo valmiina ennen kuin aika edes oli alkanut".
Aika-käsite Vedalaisissa teksteissä:
Mitä tarkoittaa "Aika"?
Ajan kokemisen näkökulmasta katsottuna on olemassa erilaisia aikamittakaavoja.
Pienin aikayksikkö
Vedalaisessa tähtitieteessä aika jaetaan hyvin yksityiskohtaisesti ...
1 paramanu 60,750th of a second
1 truţi = 29.6296 microseconds
1 tatpara = 2.96296 milliseconds
1 nimesha = 88.889 milliseconds
45 nimesha = 1 prāņa 4 seconds
6 prāņa = 1 vinādī 24 seconds
60 vinādīs = 1 nadī 24 minutes
60 nādīs = 1 ahorātra
Koska nykyaikaisten standardien mukaan 24 tuntia on yksi päivä ja yksi yö, voidaan todeta, että 1 nādi tai daņda vastaa 24 minuuttia, 1 vinādī vastaa 24 sekuntia, 1 asu tai prāņa vastaa 4 sekuntia, 1 nimesha vastaa 88,889 millisekuntia, 1 tatpara vastaa 2,96296 millisekuntia ja 1 truţi vastaa 29,6296 mikrosekuntia eli 33 750 sekunnin osaa. On todella hämmästyttävää, että intialaiset tähtitieteilijät pystyivät niin kauan sitten keksimään ja ilmeisesti myös mittaamaan niinkin pienen ajanjakson kuin truţi. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että yksi prāņa-yksikkö on aika, jonka keskiverto terve ihminen tarvitsee yhden hengityksen suorittamiseen tai kymmenen pitkän tavun lausumiseen, joita kutsutaan guravakşaraksi.
Puranilainen päiväjako on hieman erilainen. Sen mukaan Kala (aika) syntyy auringosta. Laskenta alkaa nimeshasta (silmänräpäyksestä). (Lähde: Sūrya Siddhānta).
100 truti (atoms) = 1 tatpara (speck)
30 tatpara (specks) = 1 nimesha (twinkling)
18 nimesha (twinklings) = 1 kashtha (bit)
30 kashtha (bits) = 1 kala (~minute)
30 kala (minutes) = 1 ghatika (~half-hour)
2 ghatika (half hour) = 1 kshana/muhūrta (~hour)
30 kshana/muhūrta (hour) = 1 ahorātra (~day).
1 muhūrta vastaa 48 minuuttia, 1 ghaţi vastaa 24 minuuttia. 1 kalā vastaa 48 sekuntia, 1 kāşţhā vastaa 1,6 sekuntia ja 1 nimeşa vastaa 88,889 millisekuntia, kuten edellä on esitetty. Päivittäisessä liikkeessään maa pyörii akselinsa ympäri lähes 1660 kilometrin tuntinopeudella, ja sen valaistua puoliskoa kutsutaan ahh:ksi (päivä) ja pimeää puoliskoa rātri:ksi (yö). Edellä esitetyn aikayksikköjärjestelmän perusteella voidaan todeta, että 60 ghaţia tai nādīa muodostavat yhden päivän ja yhden yön.
The ages see a gradual decline of dharma, wisdom, knowledge, intellectual capability, life span and emotional and physical strength.
Krita Yuga Treta Yuga Dvapara Yuga Kali Yuga
other name Golden Age or Satya Yuga (age of Truth) Silver Age Bronze Age Iron Age
human years 1,728,000 1,296,000 864,000 432,000
climate virtue reigns supreme three quarters virtue and one quarter sin one half virtue and one half sin one quarter virtue and three quarters sin
human stature 21 cubits 14 cubits 3.5 cubits
human lifespan lakh of years and death occurs only when willed. lifespan is 10,000 years. lifespan is 1,000 years. lifespan is 100 or 120 years.
Time of the Devas — The Cosmic Years
1 day of the Devas 1 human year
1 month of the Devas 30 days of the Devas
1 year of the Devas (1 divine year) 12 months of the Devas
The lifespan of the Devas is 100 years of the Devas (= 36,000 human years).
Kalpa — A Cosmic Day of Brahmā
In this cyclic process of time, 1000 chaturyuga or mahayuga period is called a Kalpa, and period of time is equal to a daytime for the Brahma, the creator of the universe. A thousand and a thousand (i.e. two thousand) chaturyuga-s are said to be one day and night of Brahmā (the creator).
1 kalpa 1000 chatur yuga (mahayuga)
1 day and 1 night of Brahmā 2 kalpas
At the beginning of creation begins the day of creation. At the end of that goes back all of the creation of the Absolute. This is a Kalpa a cosmic cycle of becoming and either of creation and destruction.
Manvantara
A cosmic days includes 14 Period or Manvantaras to 306 720 000 solar years. The next day, a cosmic unity is a Manvantara, there are fourteen pieces. A Manu mastered such a period. We live in the 7th Manvantara. - Anonyymi

A cosmic days includes 14 Period or Manvantaras to 306 720 000 solar years. The next day, a cosmic unity is a Manvantara, there are fourteen pieces. A Manu mastered such a period. We live in the 7th Manvantara.Universumimme luoja, Brahma kokosi suurella huolellisuudella tämän arvokkaan 'Sri Brahma-samhitan', joka on moitteettomien filosofisten johtopäätösten pohjaton aarreaitta; näin Brahma lauloi Jumalan ääretöntä kunniaa. Hänen pyhät rukouksensa sisältyvät tämän kirjan viidenteen lukuun. Ne kaikki ovat ihmiskunnan suurimpia aarteita.
...
Ihmiskunnan suuret aikakaudet
Ihmiskunnan alkuperä
Monet ovat huolissaan ihmisen alkuperästä. Vedojen näkökulmasta ihminen on syntynyt korkeammilla olemassaolon tasoilla elävistä esi-isistä. Maa, maailmankaikkeuden ainutlaatuisin planeetta, annettiin ihmisolennoille. Se on valittu jumaluuksia varten, avatarien tuloa varten.
Esi-isämme tulivat korkeammista maailmoista ja antoivat ohjeita kuninkaille ja tietäjille. Vähitellen syntyi erilaisia heimoja ja kansoja, jotka muodostavat nykyisen etnisen monimuotoisuuden. Niinpä siivekäs ilmaus "kaikki ihmiset ovat veljiä" ei ole järkevä ainoastaan henkisellä tasolla vaan myös geneettisellä tasolla.
Brahman elämä, päivä ja yö
Kaikki aineellisessa maailmassa käy läpi syntymän, kehityksen, kypsymisen, kuihtumisen ja sitten uuden inkarnaation vaiheet. Myös maailmankaikkeudella on elinkaarensa samoin kuin sen asukkailla. Aineellisen maailmankaikkeutemme elinkaari kestää sata vuotta sen luojan, Brahman, elämässä, mikä on 311 040 000 000 000 maanpäällistä vuotta. Nykyinen Brahma elää 51. elinvuottaan.
Brahman yksi päivä (kalpa) kestää 4 320 000 000 vuotta ja yhtä kauan kestää hänen yönsä. Brahman yön aikana tuntevat olennot siirtyvät kehittymättömään (ilmentymättömään) tilaan, ja sitten uuden päivän koittaessa ne heräävät ja jatkavat vaeltamistaan maailmankaikkeudessa karman lakia noudattaen. Sitä voidaan verrata siihen, miten laitamme tietokoneen horrostilaan. Sitä ei voi sanoa sammutetuksi, vaan se on osittain keskeytetty ja valmis palaamaan työhön milloin tahansa.
Maailmankaikkeuden elämän loppuvaiheessa korkeampien planeettojen tietäjät astuvat meditoiden Brahman kehoon, jota käytetään metafyysisenä avaruusaluksena. He siirtyvät henkimaailmaan ja saavat siellä ikuisen elämän. Niinpä muut tuntevat olennot, vaikka ne ovatkin inkarnoituneet muihin aineellisiin universumeihin, pysyvät edelleen syntymän ja kuoleman maailmassa.
Maailman osittainen ja täydellinen tuhoutuminen
Tarkastellaanpa tarkemmin Brahman päivää, joka koostuu neljästätoista Manvantarasta - valtakausista. Tämä tarkoittaa, että tämän päivän, kalpan, aikana neljätoista manua - ihmiskunnan kantaisät - ottavat vallan. Me elämme heistä seitsemännen, Vaivasvata Manun aikakautta.
Manvantaroiden välissä maailmankaikkeus tuhoutuu osittain vedenpaisumusten muodossa. Mainintoja vedenpaisumuksesta on monissa uskonnoissa ja muinaisissa tarinoissa.
Kun Brahman elämä päättyy, maailmankaikkeus tuhoutuu kokonaan. Tätä kuvataan Srimad Bhagavatamissa (11.3.9-15). Aurinko muuttuu vähitellen yhä aktiivisemmaksi. Tämä on jatkunut useita vuosituhansia, mutta viimeisten sadan vuoden ajan aurinko on tuhonnut kaiken elävän. Sitten sata vuotta liekit raivoavat ja muuttavat maan tuhkaksi. Valtavat jäätiköt ja meret haihtuvat ja luovat mustia pilviä, jotka peittävät koko planeetan. Sitten sata vuotta loputtomia sateita, ja universaali tulva syöksyy poltetun Maan mustaan valtamereen, jonka yli ei näy auringonvaloa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaikki on ollut jo valmiina ennen kuin aika edes oli alkanut".
Aika-käsite Vedalaisissa teksteissä:
Mitä tarkoittaa "Aika"?
Ajan kokemisen näkökulmasta katsottuna on olemassa erilaisia aikamittakaavoja.
Pienin aikayksikkö
Vedalaisessa tähtitieteessä aika jaetaan hyvin yksityiskohtaisesti ...
1 paramanu 60,750th of a second
1 truţi = 29.6296 microseconds
1 tatpara = 2.96296 milliseconds
1 nimesha = 88.889 milliseconds
45 nimesha = 1 prāņa 4 seconds
6 prāņa = 1 vinādī 24 seconds
60 vinādīs = 1 nadī 24 minutes
60 nādīs = 1 ahorātra
Koska nykyaikaisten standardien mukaan 24 tuntia on yksi päivä ja yksi yö, voidaan todeta, että 1 nādi tai daņda vastaa 24 minuuttia, 1 vinādī vastaa 24 sekuntia, 1 asu tai prāņa vastaa 4 sekuntia, 1 nimesha vastaa 88,889 millisekuntia, 1 tatpara vastaa 2,96296 millisekuntia ja 1 truţi vastaa 29,6296 mikrosekuntia eli 33 750 sekunnin osaa. On todella hämmästyttävää, että intialaiset tähtitieteilijät pystyivät niin kauan sitten keksimään ja ilmeisesti myös mittaamaan niinkin pienen ajanjakson kuin truţi. Tässä yhteydessä on syytä mainita, että yksi prāņa-yksikkö on aika, jonka keskiverto terve ihminen tarvitsee yhden hengityksen suorittamiseen tai kymmenen pitkän tavun lausumiseen, joita kutsutaan guravakşaraksi.
Puranilainen päiväjako on hieman erilainen. Sen mukaan Kala (aika) syntyy auringosta. Laskenta alkaa nimeshasta (silmänräpäyksestä). (Lähde: Sūrya Siddhānta).
100 truti (atoms) = 1 tatpara (speck)
30 tatpara (specks) = 1 nimesha (twinkling)
18 nimesha (twinklings) = 1 kashtha (bit)
30 kashtha (bits) = 1 kala (~minute)
30 kala (minutes) = 1 ghatika (~half-hour)
2 ghatika (half hour) = 1 kshana/muhūrta (~hour)
30 kshana/muhūrta (hour) = 1 ahorātra (~day).
1 muhūrta vastaa 48 minuuttia, 1 ghaţi vastaa 24 minuuttia. 1 kalā vastaa 48 sekuntia, 1 kāşţhā vastaa 1,6 sekuntia ja 1 nimeşa vastaa 88,889 millisekuntia, kuten edellä on esitetty. Päivittäisessä liikkeessään maa pyörii akselinsa ympäri lähes 1660 kilometrin tuntinopeudella, ja sen valaistua puoliskoa kutsutaan ahh:ksi (päivä) ja pimeää puoliskoa rātri:ksi (yö). Edellä esitetyn aikayksikköjärjestelmän perusteella voidaan todeta, että 60 ghaţia tai nādīa muodostavat yhden päivän ja yhden yön.
The ages see a gradual decline of dharma, wisdom, knowledge, intellectual capability, life span and emotional and physical strength.
Krita Yuga Treta Yuga Dvapara Yuga Kali Yuga
other name Golden Age or Satya Yuga (age of Truth) Silver Age Bronze Age Iron Age
human years 1,728,000 1,296,000 864,000 432,000
climate virtue reigns supreme three quarters virtue and one quarter sin one half virtue and one half sin one quarter virtue and three quarters sin
human stature 21 cubits 14 cubits 3.5 cubits
human lifespan lakh of years and death occurs only when willed. lifespan is 10,000 years. lifespan is 1,000 years. lifespan is 100 or 120 years.
Time of the Devas — The Cosmic Years
1 day of the Devas 1 human year
1 month of the Devas 30 days of the Devas
1 year of the Devas (1 divine year) 12 months of the Devas
The lifespan of the Devas is 100 years of the Devas (= 36,000 human years).
Kalpa — A Cosmic Day of Brahmā
In this cyclic process of time, 1000 chaturyuga or mahayuga period is called a Kalpa, and period of time is equal to a daytime for the Brahma, the creator of the universe. A thousand and a thousand (i.e. two thousand) chaturyuga-s are said to be one day and night of Brahmā (the creator).
1 kalpa 1000 chatur yuga (mahayuga)
1 day and 1 night of Brahmā 2 kalpas
At the beginning of creation begins the day of creation. At the end of that goes back all of the creation of the Absolute. This is a Kalpa a cosmic cycle of becoming and either of creation and destruction.
Manvantara
A cosmic days includes 14 Period or Manvantaras to 306 720 000 solar years. The next day, a cosmic unity is a Manvantara, there are fourteen pieces. A Manu mastered such a period. We live in the 7th Manvantara.Vedan mukaan maailmankaikkeus, johon Maa kuuluu, koostuu neljästätoista planeettajärjestelmästä. Planeetat jaetaan kolmeen luokkaan: korkeammat planeetat, keskimmäiset planeetat ja alemmat planeetat. Keskimmäiset planeetat ovat kuin maa. Korkeammat planeetat ovat taivaallisia maailmoja, joita ihmiset joskus kutsuvat taivaaksi tai paratiisiksi. Kaikkien näiden planeettajärjestelmien yläpuolella on Jumalan valtakunta eli henkimaailma. Se on luonteeltaan aineeton, eikä sillä ole mitään tekemistä maallisen maailman kanssa. Tiede kertoo meille, että maailmoja on lukemattomia ja että monissa niistä on elämää. Meidän planeettamme on kuin pölyhiukkanen yhdessä pienimmistä universumeista. Jos kuvittelemme vähäpätöisen paikkamme maailmankaikkeuden kokonaisuudessa, se auttaa meitä avaamaan mielemme keskustelemaan aiheista, jotka ovat täysin arkipäiväisen todellisuuden ulkopuolella.
Jokaista maailmankaikkeutta hallitsevat Korkeimman Jumalan edustajat, jotka työskentelevät Hänen johdollaan ja valvovat aineellisten energioiden ilmenemismuotoja ja toimintaa. Jumala ei osallistu suoraan aineellisten universumien luomiseen ja ylläpitoon, mutta Hänen edustajansa, joita kutsutaan puolijumaliksi, ovat vastuussa niistä. Yksi tällainen edustaja on Brahma. Samaan olentoon saatetaan viitata eri tavoin eri perinteissä. Veda-perinteessä Brahma hoitaa ne luomistehtävät, jotka me yleensä liitämme Korkeimpaan Jumalaan.
Brahma myös valvoo tiettyjä taivaallisia maailmoja ja asuu korkeimmassa taivaallisessa maailmassa. Jokaisessa maailmankaikkeudessa on eri Brahma. Kun ihmiset puhuvat Luoja-Jumalasta, he itse asiassa puhuvat Brahmasta (joka esiintyy eri kulttuureissa eri nimillä). Hän ei ole Jumala, hän toimii vain Jumalan puolesta. Kristityt palvovat häntä ilmeisesti Jumalana, vaikka hän on puolijumala, kuolevainen kuten ihmisetkin. Mutta hän on maailmankaikkeutemme luoja. Jokaisella maailmankaikkeudella on oma Brahmansa. Brahma ei ole on nimi, vaan ammattinimike
Toisinaan Brahman virka annetaan olennolle, joka on lähes sataprosenttisesti täydellinen, mutta joka ei ole täysin voittanut halua hallita. Tällaiselle sielulle annetaan mahdollisuus toimia Brahmana- luojana ja valvoa maailmankaikkeuden aineellisten ilmentymien järjestystä. Brahman elinikä on 311 biljoonaa 40 miljoonaa vuotta. Tämä luku saattaa tuntua epäuskottavalta, mutta aika menee eri tavalla korkeimmilla planeetoilla. Tämä luku on ihmisen ajanlaskennan mukainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vedan mukaan maailmankaikkeus, johon Maa kuuluu, koostuu neljästätoista planeettajärjestelmästä. Planeetat jaetaan kolmeen luokkaan: korkeammat planeetat, keskimmäiset planeetat ja alemmat planeetat. Keskimmäiset planeetat ovat kuin maa. Korkeammat planeetat ovat taivaallisia maailmoja, joita ihmiset joskus kutsuvat taivaaksi tai paratiisiksi. Kaikkien näiden planeettajärjestelmien yläpuolella on Jumalan valtakunta eli henkimaailma. Se on luonteeltaan aineeton, eikä sillä ole mitään tekemistä maallisen maailman kanssa. Tiede kertoo meille, että maailmoja on lukemattomia ja että monissa niistä on elämää. Meidän planeettamme on kuin pölyhiukkanen yhdessä pienimmistä universumeista. Jos kuvittelemme vähäpätöisen paikkamme maailmankaikkeuden kokonaisuudessa, se auttaa meitä avaamaan mielemme keskustelemaan aiheista, jotka ovat täysin arkipäiväisen todellisuuden ulkopuolella.
Jokaista maailmankaikkeutta hallitsevat Korkeimman Jumalan edustajat, jotka työskentelevät Hänen johdollaan ja valvovat aineellisten energioiden ilmenemismuotoja ja toimintaa. Jumala ei osallistu suoraan aineellisten universumien luomiseen ja ylläpitoon, mutta Hänen edustajansa, joita kutsutaan puolijumaliksi, ovat vastuussa niistä. Yksi tällainen edustaja on Brahma. Samaan olentoon saatetaan viitata eri tavoin eri perinteissä. Veda-perinteessä Brahma hoitaa ne luomistehtävät, jotka me yleensä liitämme Korkeimpaan Jumalaan.
Brahma myös valvoo tiettyjä taivaallisia maailmoja ja asuu korkeimmassa taivaallisessa maailmassa. Jokaisessa maailmankaikkeudessa on eri Brahma. Kun ihmiset puhuvat Luoja-Jumalasta, he itse asiassa puhuvat Brahmasta (joka esiintyy eri kulttuureissa eri nimillä). Hän ei ole Jumala, hän toimii vain Jumalan puolesta. Kristityt palvovat häntä ilmeisesti Jumalana, vaikka hän on puolijumala, kuolevainen kuten ihmisetkin. Mutta hän on maailmankaikkeutemme luoja. Jokaisella maailmankaikkeudella on oma Brahmansa. Brahma ei ole on nimi, vaan ammattinimike
Toisinaan Brahman virka annetaan olennolle, joka on lähes sataprosenttisesti täydellinen, mutta joka ei ole täysin voittanut halua hallita. Tällaiselle sielulle annetaan mahdollisuus toimia Brahmana- luojana ja valvoa maailmankaikkeuden aineellisten ilmentymien järjestystä. Brahman elinikä on 311 biljoonaa 40 miljoonaa vuotta. Tämä luku saattaa tuntua epäuskottavalta, mutta aika menee eri tavalla korkeimmilla planeetoilla. Tämä luku on ihmisen ajanlaskennan mukainen.Kun ihmiset puhuvat Luoja-Jumalasta, he itse asiassa puhuvat Brahmasta (joka esiintyy eri kulttuureissa eri nimillä). Hän ei ole Jumala, hän toimii vain Jumalan puolesta. Kristityt palvovat häntä ilmeisesti Jumalana, vaikka hän on puolijumala, kuolevainen kuten ihmisetkin. Mutta hän on maailmankaikkeutemme luoja. Jokaisella maailmankaikkeudella on oma Brahmansa. Brahma ei ole on nimi, vaan ammattinimike
Koska Brahma on aineellinen olento, vaikkakin hyvin kehittynyt, hänkin jättää ruumiinsa elämänsä lopussa. Kun Brahma jättää kehonsa (eli kuolee) 311 biljoonan vuoden kuluttua, kaikki olemassaolo tässä maailmankaikkeudessa tuhoutuu. Brahman keho koostuu älystä, emme pysty sitä havaitsemaan, jos Brahma ei itse haluaa, että havaitsemme sitä. Toisin sanoen neljän miljardin vuoden välein kaikki planeettajärjestelmät, myös korkeammat taivaalliset planeetat, tuhoutuvat. Näiden 4 miljardin vuoden jaksojen sisällä on 14 erillistä ajallista tuhoutumissykliä. Jokaisen syklin aikana tapahtuu järjestäytynyttä ja järjestelmällistä luomista, ylläpitoa ja tuhoamista. Maailmanlaajuisia mullistuksia tapahtuu muun muassa kahden vuosituhannen välein.
- Anonyymi
Avaruuksien henkivallat ei ole juurikaan sellaista rakettitiedettä silti.
- Anonyymi
Niinpä, ikuisuus kysymys ......jos ajatellaan esim.sotia,missä ihmisiä kuolee kuin kärpäsiä,tai holokaustin aikaa juutalaisten joukkotappamiset n.6 miljoonaa ihmistä natsiaatteen takia. Ihminen on julma, kehittymätön eläin. Jos henkinen puoli,sielu irtautuu ruumiista ihmisen kuollessa,niin se sama tapahtuu myös eläimille. Eläimet eivät sieluaan ajattele,ne elävät vaistojen varassa nykyhetkessä. Nuo uudesti syntymät ovat samaa luokkaa totuudessaan kuin ufot, täysiä todisteita ei ole ,eikä varmaan ikinä tule olemaankaan.
- Anonyymi
!Raamatussakin sanotaan ( kohtaa en muista) "kuollut ei mitään tiedä"."
Kyllä hän tietää sen heti, kun hän huomaa olevansa poissa ruumiista, eikä hän edes aina tajua, että hän on kuollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
!Raamatussakin sanotaan ( kohtaa en muista) "kuollut ei mitään tiedä"."
Kyllä hän tietää sen heti, kun hän huomaa olevansa poissa ruumiista, eikä hän edes aina tajua, että hän on kuollut.Kosmos on jatkuvasti ylläpidetty järjestys. Kosmos, sana itsessään, jota käytämme, on kreikkalaista alkuperää, ja se tarkoittaa "järjestystä", se on termin "kaaos" vastakohta. Kaaos on epäjärjestystä ja kosmos vastaavasti järjestystä. Ja siellä, missä näemme jonkinlaista järjestystä, tämä järjestys edellyttää, että joku ylläpitää sitä.
Nykyaikaiset tiedemiehet itse, erityisesti yksi nykyaikaisen astrofysiikan valopilareista, Stephen Hawking, väitti, että 90 prosenttia kosmoksesta on niin sanottua "pimeää ainetta" tai näkymätöntä ainetta. Tästä seuraa, että kaikki näkemämme on vain 10 prosenttia fyysisestä kosmoksesta. Lisäksi näemme vain tiettyjä osia siitä, mitä näemme, koska emme näe koko kosmosta syvällisesti. On esimerkiksi mahdollista tarkastella avaruutta optisen teleskoopin kautta, ja se on yksi kuva, ja on olemassa radioteleskooppeja, jotka näkevät jo toisenlaisen todellisuuden, hienovaraisemman, jne. Kaikissa havaintoprosesseissa on siis jo piirteitä, joiden avulla voimme nähdä jotain hienovaraisempaa, näkymättömämpää. Ja voimme nähdä, että vaikka näemme kosmoksen vain fyysisen osan, jotenkin kaikki on järjestetty, jotenkin kaikki pysyy koossa, planeettoja on olemassa, kaikki liikkuu kiertoradoilla, jopa ennustettavissa olevat prosessit, voimme ennustaa auringon- tai kuunpimennyksen tulon…
... Siellä, missä näemme tietyn järjestyksen, on joku, joka ylläpitää sitä... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kosmos on jatkuvasti ylläpidetty järjestys. Kosmos, sana itsessään, jota käytämme, on kreikkalaista alkuperää, ja se tarkoittaa "järjestystä", se on termin "kaaos" vastakohta. Kaaos on epäjärjestystä ja kosmos vastaavasti järjestystä. Ja siellä, missä näemme jonkinlaista järjestystä, tämä järjestys edellyttää, että joku ylläpitää sitä.
Nykyaikaiset tiedemiehet itse, erityisesti yksi nykyaikaisen astrofysiikan valopilareista, Stephen Hawking, väitti, että 90 prosenttia kosmoksesta on niin sanottua "pimeää ainetta" tai näkymätöntä ainetta. Tästä seuraa, että kaikki näkemämme on vain 10 prosenttia fyysisestä kosmoksesta. Lisäksi näemme vain tiettyjä osia siitä, mitä näemme, koska emme näe koko kosmosta syvällisesti. On esimerkiksi mahdollista tarkastella avaruutta optisen teleskoopin kautta, ja se on yksi kuva, ja on olemassa radioteleskooppeja, jotka näkevät jo toisenlaisen todellisuuden, hienovaraisemman, jne. Kaikissa havaintoprosesseissa on siis jo piirteitä, joiden avulla voimme nähdä jotain hienovaraisempaa, näkymättömämpää. Ja voimme nähdä, että vaikka näemme kosmoksen vain fyysisen osan, jotenkin kaikki on järjestetty, jotenkin kaikki pysyy koossa, planeettoja on olemassa, kaikki liikkuu kiertoradoilla, jopa ennustettavissa olevat prosessit, voimme ennustaa auringon- tai kuunpimennyksen tulon…
... Siellä, missä näemme tietyn järjestyksen, on joku, joka ylläpitää sitä...Manut ovat ihmiskunnan esi-isät.
(tästä sanasta tulee esimerkiksi englanniksi: "man" jne.).
Manu Samhita on lakien säännöstö, jonka mukaan sivistyneiden ihmisten tulisi rakentaa elämänsä; se on ihmiskunnan esi-isän Manun laatima pyhä kirjoitus.
Vaivasvata Manu on yksi ihmiskunnan esi-isistä, seitsemäs Manu, jonka aikakaudella me elämme nyt.
Kukin Manu hallitsee tietyn ajanjakson, jota kutsutaan manvantaraksi. 14 manvantaraa muodostavat yhden kalpan eli yhden päivän universumimme luojan Brahman elämässä.
Aika virtaa eri tavoin eri planeettajärjestelmissä. Mitä korkeammalla planeetalla ollaan, sitä hitaammin aika kuluu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Manut ovat ihmiskunnan esi-isät.
(tästä sanasta tulee esimerkiksi englanniksi: "man" jne.).
Manu Samhita on lakien säännöstö, jonka mukaan sivistyneiden ihmisten tulisi rakentaa elämänsä; se on ihmiskunnan esi-isän Manun laatima pyhä kirjoitus.
Vaivasvata Manu on yksi ihmiskunnan esi-isistä, seitsemäs Manu, jonka aikakaudella me elämme nyt.
Kukin Manu hallitsee tietyn ajanjakson, jota kutsutaan manvantaraksi. 14 manvantaraa muodostavat yhden kalpan eli yhden päivän universumimme luojan Brahman elämässä.
Aika virtaa eri tavoin eri planeettajärjestelmissä. Mitä korkeammalla planeetalla ollaan, sitä hitaammin aika kuluu.Vanhan testamentin alussa ihmisten elinikä oli lähes 1000 vuotta, koska Raamattu alkaa kahden aikakauden risteyksessä: Dvapara Yugan lopusta ja Kali Yugan alusta. Ja Veda-tekstien mukan ihmisen elinikä oli Dvapara-Yugan aikakaudella keskimäärin tuhat vuotta. Tässä tapauksessa on yhtäläisyyttä Raamatun kanssa, siis elinajan suhteen. Mutta se ei koko ihmiskunnan alku, vaan tämän Kali-aikakauden alku.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhan testamentin alussa ihmisten elinikä oli lähes 1000 vuotta, koska Raamattu alkaa kahden aikakauden risteyksessä: Dvapara Yugan lopusta ja Kali Yugan alusta. Ja Veda-tekstien mukan ihmisen elinikä oli Dvapara-Yugan aikakaudella keskimäärin tuhat vuotta. Tässä tapauksessa on yhtäläisyyttä Raamatun kanssa, siis elinajan suhteen. Mutta se ei koko ihmiskunnan alku, vaan tämän Kali-aikakauden alku.
Brahmapuri eli Brahman kaupunki. Tämä Brahman kaupunki on hyvin samankaltainen kuvauksissaan, Srimad Bhagavatamin yhdeksännessä laulussa on kuvaus siitä, HYVIN SAMANKALTAINEN, KUIN MITÄ KUVATAAN RAAMATUN VIIMEISESSÄ LUVUSSA, JOHANNEKSEN ILMESTYKSESSÄ, JUMALAN KAUPUNKINA.
Hyvin samankaltaisia kuvauksia, joten päätelmä on, että on todennäköistä, että se, mitä kristityt kutsuvat Jumalaksi? Todennäköisesti tässä tarkoitetaan Brahmaa, eli tämän aineellisen maailman luojaa, eikä niinkään tuota Korkeinta. Käsitteenä on siis, että ehkä tähän Jumalaan, Luojaan, viitataan.
- Anonyymi
Jumalalle mikään ei ole mahdotonta.
Ja sitten on myös se, että myös tämä meidän nykyinen elossaolomme ja koko maailmankaikkeus kaikkine lakeineen on tieteen näkökulmasta "mahdoton sattuma", joka on väitetysti vain itsestään toteutunut ei minkään räjähdys kaikeksi mitä nyt on.
Uskon vahvasti että mikään ei itsestään voi tapahtua, jos ei ole mitään joka voisi miksikään muuntua, eikä ilman aikaansaavaa voimaa saada edes suuntaa, alkukipinää muutokselle.
Tämän nykyisen elomme jälkeen meitä jokaista odottaa joko taivas tai helvetti, se on siitä kiinni ottaako Jeesuksen Kristuksen pelastajanaan vastaan vai ei, eli katuuko syntejään ja uskoo Jeesuksen olevan pelastajamme.
Jos ei tähän usko, joutuu helvettiin.- Anonyymi
"Jos ei tähän usko, joutuu helvettiin".
Se antaa erityisen julman vaikutelman Jumalasta. Jumala ei ole sellainen. Ja kaikki vain siksi, ettet uskonut Häneen. Ette varmasti rakastavina vanhempina halua kiduttaa lastanne ja piinata lastanne ikuisesti vain siksi, että lapsi ei usko teihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos ei tähän usko, joutuu helvettiin".
Se antaa erityisen julman vaikutelman Jumalasta. Jumala ei ole sellainen. Ja kaikki vain siksi, ettet uskonut Häneen. Ette varmasti rakastavina vanhempina halua kiduttaa lastanne ja piinata lastanne ikuisesti vain siksi, että lapsi ei usko teihin."Jos ei tähän usko, joutuu helvettiin".
Kaikkialla saarnataan ja moniin kristillisiin oppeihin sisältyy oppi, jonka mukaan kuolleita syntisiä kidutetaan iankaikkisen piinan liekeissä ja että heidän lyhyen maallisen elämänsä aikana tekemiensä rikkomusten vuoksi heidän on kestettävä ikuista kärsimystä. Mutta se on ristiriidassa rakkauden, laupeuden ja oikeudenmukaisuuden ymmärtämisen kanssa. Eräs valistunut teologian tohtori sanoi kerran: "Helvetin marttyyrien näkeminen lisää vanhurskaiden ikuista onnea. Kun he näkevät siellä omanlaisensa, joiden tilanne on niin kauhea, kun he itse ovat niin korkeassa asemassa, heidän autuutensa moninkertaistuu."
Onko taivaassa olevilta lunastetuilta RIISTETTY KAIKKI SÄÄLI JA MYÖTÄTUNTO ja jopa yksinkertainen inhimillisyyden tunne? Vai korvautuvatko nämä tunteet stoalaisten tunteettomuudella ja villien julmuudella?
Vaikka olettaisimmekin, että Herra on mielissään syntisten kärsimyksistä, niiden huokauksista ja huudoista, joita Hän pitää helvetin tulessa, mikä on näiden kärsimysten tarkoitus? Onko mahdollista, että nämä kauheat huudot ovat suloisinta musiikkia Äärettömän Rakkauden korvissa? Väitetään, että jumalattomien loputon kärsimys osoittaa Jumalan vihan syntiä kohtaan, joka tuhoaa maailmankaikkeuden rauhan ja rauhallisuuden. Voi, mikä kauhea jumalanpilkka! Näyttäisi siis siltä, että Jumalan viha syntiä kohtaan on syy sen jatkuvuuteen. Monet teologit väittävät, että jatkuva kidutus ilman toivoa armosta katkeroittaa kurjia, jotka vapisevat kirouksista ja pilkasta ja lisäävät syyllisyyttään. Synnin jatkuva lisääntyminen loputtomien aikojen kuluessa ei voi edistää Jumalan kirkkautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos ei tähän usko, joutuu helvettiin".
Kaikkialla saarnataan ja moniin kristillisiin oppeihin sisältyy oppi, jonka mukaan kuolleita syntisiä kidutetaan iankaikkisen piinan liekeissä ja että heidän lyhyen maallisen elämänsä aikana tekemiensä rikkomusten vuoksi heidän on kestettävä ikuista kärsimystä. Mutta se on ristiriidassa rakkauden, laupeuden ja oikeudenmukaisuuden ymmärtämisen kanssa. Eräs valistunut teologian tohtori sanoi kerran: "Helvetin marttyyrien näkeminen lisää vanhurskaiden ikuista onnea. Kun he näkevät siellä omanlaisensa, joiden tilanne on niin kauhea, kun he itse ovat niin korkeassa asemassa, heidän autuutensa moninkertaistuu."
Onko taivaassa olevilta lunastetuilta RIISTETTY KAIKKI SÄÄLI JA MYÖTÄTUNTO ja jopa yksinkertainen inhimillisyyden tunne? Vai korvautuvatko nämä tunteet stoalaisten tunteettomuudella ja villien julmuudella?
Vaikka olettaisimmekin, että Herra on mielissään syntisten kärsimyksistä, niiden huokauksista ja huudoista, joita Hän pitää helvetin tulessa, mikä on näiden kärsimysten tarkoitus? Onko mahdollista, että nämä kauheat huudot ovat suloisinta musiikkia Äärettömän Rakkauden korvissa? Väitetään, että jumalattomien loputon kärsimys osoittaa Jumalan vihan syntiä kohtaan, joka tuhoaa maailmankaikkeuden rauhan ja rauhallisuuden. Voi, mikä kauhea jumalanpilkka! Näyttäisi siis siltä, että Jumalan viha syntiä kohtaan on syy sen jatkuvuuteen. Monet teologit väittävät, että jatkuva kidutus ilman toivoa armosta katkeroittaa kurjia, jotka vapisevat kirouksista ja pilkasta ja lisäävät syyllisyyttään. Synnin jatkuva lisääntyminen loputtomien aikojen kuluessa ei voi edistää Jumalan kirkkautta.JOS IHMISET AJATTELEVAT JUMALASTA NIIN, ON LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOOKO IHMINEN JUMALAA VAI PAHOLAISTA.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JOS IHMISET AJATTELEVAT JUMALASTA NIIN, ON LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOOKO IHMINEN JUMALAA VAI PAHOLAISTA.
Pelko ei ole oikea motiivi uskoo tulemiselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JOS IHMISET AJATTELEVAT JUMALASTA NIIN, ON LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOOKO IHMINEN JUMALAA VAI PAHOLAISTA.
Eli rajallinen määrä syntejä ja rajaton rangaistus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli rajallinen määrä syntejä ja rajaton rangaistus.
Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.
Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa". - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko, tai se, mitä siitä on jäljellä, vaikuttaa Tukholman syndroomalta.
Ehkä tällä ikuisella helvettiopilla on jotain tekemistä sen kanssa, vaikkakin huonommassa muodossa. Kristittyjen on pakko rakastaa sitä, joka lähettää ihmisiä ikuiseen kidutukseen. Koska jos ei rakasta, se on syy joutua ikuiseen kidutukseen. Mutta entä jos hän jonain päivänä lähettää myös "pelastuneet" ikuiseen kidutukseen? Koska miten voitte luottaa sellaisen sanaan, joka käyttäytyy niin? Kristityn elämä on siis jatkuvaa pelkoa, jopa "taivaassa"."Jos ei tähän usko, joutuu helvettiin".
Miten on edes mahdollista puolustaa sellaista julmaa oppia? Kaikki pelosta.
IHMINEN, HERÄÄ! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jos ei tähän usko, joutuu helvettiin".
Miten on edes mahdollista puolustaa sellaista julmaa oppia? Kaikki pelosta.
IHMINEN, HERÄÄ!Lopettakaa riitely, elämä maailmassa on jo tarpeeksi vaikeaa. Lopettakaa se nyt heti. Uskokaa mitä haluatte.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lopettakaa riitely, elämä maailmassa on jo tarpeeksi vaikeaa. Lopettakaa se nyt heti. Uskokaa mitä haluatte.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/32f49f51-8caf-4962-992a-c938cce3e03c
Lehdestä.
- Anonyymi
Jumala saattaa oikeutensa päätökseen kuten on kirjoitettu. Hänhän tekee minkä on luvannut.
- Anonyymi
Ensin pitää otaa selvä, kuka on Jumala. Eri uskonnot selittävät sen eri tavalla.
Vai onko niin, että vain kristillinen Jumala on totta ja muut ovat saatanasta, vaikka nyt jo tiedämme, että koko saatanaa ei ole edes olemassa? - Anonyymi
Jos Jumala on todella Brahma, niin kuin edellä selitetty, niin hän on niin sanittu puolijumala, kuolevainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Jumala on todella Brahma, niin kuin edellä selitetty, niin hän on niin sanittu puolijumala, kuolevainen.
Kristityt palvovat siis ilmeisesti tämän maailman luojaa, Brahmaa. Hän on Jumalan "Jumalalla töissä". Miksi Jumalan pitäisi tehdä kaikki työ, kun Hänellä on ne, jotka tekevät työn. Edes kuningas ei tee kaikkea itse. Mitä rikkaampi ja vaikutusvaltaisempi henkilö on, sitä enemmän hänellä palvelijoita on, jotka tekevät työn.

<Kuolemanjälkeinen elämä mahdotonta>
Ihan samaa, miksi edes puhua sellaisesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Kuolemanjälkeinen elämä mahdotonta>
Ihan samaa, miksi edes puhua sellaisesta.<Jos ei tähän usko, joutuu helvettiin>.
Älytön väite. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Jos ei tähän usko, joutuu helvettiin>.
Älytön väite.Ei ikuiseen helvettiin, mutta väliaikaiseen voi mennä kyllä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos Jumala on todella Brahma, niin kuin edellä selitetty, niin hän on niin sanittu puolijumala, kuolevainen.
Kyllä, he palvovat kuolevaista, vaikka Brahman elinikä on mielettömän pitkä verrattuna ihmiselämään. Mutta he eivät edes tiedä siitä.
- Anonyymi
Tiedättekö, mitä tapahtuu, kun uskovat alkavat suoltaa copypaste-tekstiä? S24-serverit joutuvat todella koville! Ne eivät tiedä, miten selvitä tästä tiedon tulvasta, ja serverihuoneessa lämpötila nousee kuin pikasaunassa. Heitetään sinne vielä muutama raamatullinen vertauskuva: serverit sulavat kuin kultainen vasikka juhlinnan jälkeen ja savu nousee kuin Nooan arkista, kun se paloi viimeiseen piirakantäytteeseen asti.
Kuulostaako tutulta? No, uskovien innokkuus jakaa viestejä ja sanomaa on toisinaan niin suurta, että verkot kuormittuvat. Eikä tässä vielä kaikki – välillä tuntuu, että ne samat viestit pyörivät ympyrää ikuisuuden. Se on kuin olisi eksynyt erämaahan, mutta sen sijaan, että törmäisi vesiputoukseen, törmääkin toistuviin postauksiin.
Vaikka tämä voi aiheuttaa hieman hankaluuksia servereille ja välillä saattaa käydä vähän kuumana, ei kannata ottaa tätä liian vakavasti. Loppujen lopuksi me kaikki teemme joskus virheitä, jopa uskovat copypaste-viestien lähettämisessä.
Joten olkaa huoleti, rakkaat uskovaiset, ja muistakaa hymyillä – me tarvitsemme sitä kaiken tämän kopioinnin ja liimaamisen keskellä!- Anonyymi
serverit sulavat kuin kultainen vasikka juhlinnan jälkeen ja savu nousee kuin Nooan arkista, kun se paloi viimeiseen piirakantäytteeseen asti.
Todella hassu vertaus. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
serverit sulavat kuin kultainen vasikka juhlinnan jälkeen ja savu nousee kuin Nooan arkista, kun se paloi viimeiseen piirakantäytteeseen asti.
Todella hassu vertaus.<Miksi Jumalan pitäisi tehdä kaikki työ, kun Hänellä on ne, jotka tekevät työn>.
Hyvin ilmaistu. Jos se olisi totta, Hän olisi todellakin maailmankaikkeuden kiireisin, työllistetyin henkilö. Kyllä, Jumalalla on varaa olla rauhassa ja nauttia elämästään. Kyllä "henkilökunta "hoitaa hommat, njin kuin Brahma hoitaa luomisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<Miksi Jumalan pitäisi tehdä kaikki työ, kun Hänellä on ne, jotka tekevät työn>.
Hyvin ilmaistu. Jos se olisi totta, Hän olisi todellakin maailmankaikkeuden kiireisin, työllistetyin henkilö. Kyllä, Jumalalla on varaa olla rauhassa ja nauttia elämästään. Kyllä "henkilökunta "hoitaa hommat, njin kuin Brahma hoitaa luomisen.-Tiedättekö, mitä tapahtuu, kun uskovat alkavat suoltaa copypaste-tekstiä? S24-serverit joutuvat todella koville!-
Mistäs tiedät? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-Tiedättekö, mitä tapahtuu, kun uskovat alkavat suoltaa copypaste-tekstiä? S24-serverit joutuvat todella koville!-
Mistäs tiedät?-kuten on kirjoitettu. Hänhän tekee minkä on luvannut.-
No lukekaa ihmeessä kirjaa "Sensuroitu" tai katsokaa video aiheesta. Linkki edellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
-kuten on kirjoitettu. Hänhän tekee minkä on luvannut.-
No lukekaa ihmeessä kirjaa "Sensuroitu" tai katsokaa video aiheesta. Linkki edellä.Loppujen lopuksi me kaikki teemme joskus virheitä, jopa uskovat copypaste-viestien lähettämisessä.
Kyse ei ole siitä, mitä he ovat tehneet "joskus", vaan siitä, mitä he tekevät jatkuvasti, ja ovat tehneet monta vuotta, vuosikymmeniä, lähes keskeytyksettä.
- Anonyymi
#Kyse on samasta asiasta, kuin tietokoneen kovalevyn pistäisi murskaksi. Levylle tallennettu tieto häviää.#
Fyysiset aivot ja tietiokoneen kovalevy ovat verrattavissa...ei tietoisuus.
Tietoisuus erkanee erillisenä ja ilman muuta todellisena, se mitä jää jäljelle on yhdentekevää.- Anonyymi
Oletetaan, että on olemassa kaksi maailmaa. Tämä on puhtaan tietoisuuden todellinen maailma - ja virtuaalinen maailma, jossa tietoisuus rajoittuu materiaan. Jos luomme ohjelmoijien, taiteilijoiden, käsikirjoittajien ja ennen kaikkea asiakkaan toiveiden avulla tietokonepelin nimeltä "Life", pyrkisimme luomaan kopion täydellisestä maailmankaikkeudesta, jossa on erilaisia olemisen tasoja ja paikkoja. Jos pidämme Luojan suunnitelman mukaan luotua materiamaailmaa suurimpana tietokonepelinä, kaikki loksahtaa kohdalleen. Virtuaalimaailmaan astuvat ajattoman ikuisen todellisuuden asukkaat hankkivat ajallisia kehoja ja saavat selkeän pelisuunnitelman mukaisesti erilaisia kokemuksia, kärsivät tappioita ja saavuttavat huippuja muodostaen karman. He matkustavat läpi eri olemassaolon tasojen ja joutuvat dramaattisiin tilanteisiin, joissa heidän on pakko tehdä tiettyjä päätöksiä.

Hahmon luonne muuttuu vasta tarjotuissa olosuhteissa. Siksi kaikkien on tavalla tai toisella kuljettava sankarin tietä. Sankari kohtaa aina antisankarin. Sankari ei elä Darwinin periaatteen mukaan, jonka mukaan vahvimmat selviytyvät. Sankari on sellainen, joka on valmis uhraamaan itsensä totuuden, rakkauden ja ystävyyden puolesta ja rikkoo näin eläimellistä selviytymisperiaatetta julistavien darwinistien stereotypioita. Vahvimmat saattavat selvitä fyysisesti, mutta henkisesti vahvimmat selviytyvät kuolemasta ja jäävät tulevien sukupolvien mieleen, ja heistä tulee ihanteita ja innoittajia tuhansille seuraajille.
Aineellista maailmaa voidaan siis verrata monimutkaiseen tietokonepeliin, jossa sinun ja minun on kuljettava sankarin tietä, lopulta ylitettävä peli ja kuolema ja palattava korkeampaan todellisuuteen, alkuperäiseen kotiimme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hahmon luonne muuttuu vasta tarjotuissa olosuhteissa. Siksi kaikkien on tavalla tai toisella kuljettava sankarin tietä. Sankari kohtaa aina antisankarin. Sankari ei elä Darwinin periaatteen mukaan, jonka mukaan vahvimmat selviytyvät. Sankari on sellainen, joka on valmis uhraamaan itsensä totuuden, rakkauden ja ystävyyden puolesta ja rikkoo näin eläimellistä selviytymisperiaatetta julistavien darwinistien stereotypioita. Vahvimmat saattavat selvitä fyysisesti, mutta henkisesti vahvimmat selviytyvät kuolemasta ja jäävät tulevien sukupolvien mieleen, ja heistä tulee ihanteita ja innoittajia tuhansille seuraajille.
Aineellista maailmaa voidaan siis verrata monimutkaiseen tietokonepeliin, jossa sinun ja minun on kuljettava sankarin tietä, lopulta ylitettävä peli ja kuolema ja palattava korkeampaan todellisuuteen, alkuperäiseen kotiimme.Herää kysymys: "Jos henkinen todellisuus on kotimme, miten päädyimme aineen maailmaan?". Jatketaanpa analogian esittämistä. Kun lapsi pelaa tietokonepeliä, hän uppoutuu täysin virtuaaliseen toimintaan. Hän kokee voittavansa rikkauksia tai päinvastoin häviävänsä taistelun. Tällöin peli simuloi olosuhteita, jotka ovat saavuttamattomissa todellisessa arkielämässä, kuten taistelukentällä. Luotu virtuaalimaailma antaa lapselle paremmat mahdollisuudet ja eläviä kokemuksia. Vaikka peli loppuisi, lapsen mieli pysyy uppoutuneena sen hahmoon ja dramaattisiin olosuhteisiin. Siksi vanhemmat ovat usein huolissaan siitä, että lapsi voi uppoutua peliin niin, että hän unohtaa syödä, opiskella tai mennä ulos. Samoin aineen maailma on luotu uskomattoman realistisesti, ja kuolematon tietoisuutemme samaistetaan väliaikaiseen ruumiiseen. Näin tehdessämme emme edes tajua, että olemme mukana korkeatasoisessa virtuaalisessa pelissä,.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Herää kysymys: "Jos henkinen todellisuus on kotimme, miten päädyimme aineen maailmaan?". Jatketaanpa analogian esittämistä. Kun lapsi pelaa tietokonepeliä, hän uppoutuu täysin virtuaaliseen toimintaan. Hän kokee voittavansa rikkauksia tai päinvastoin häviävänsä taistelun. Tällöin peli simuloi olosuhteita, jotka ovat saavuttamattomissa todellisessa arkielämässä, kuten taistelukentällä. Luotu virtuaalimaailma antaa lapselle paremmat mahdollisuudet ja eläviä kokemuksia. Vaikka peli loppuisi, lapsen mieli pysyy uppoutuneena sen hahmoon ja dramaattisiin olosuhteisiin. Siksi vanhemmat ovat usein huolissaan siitä, että lapsi voi uppoutua peliin niin, että hän unohtaa syödä, opiskella tai mennä ulos. Samoin aineen maailma on luotu uskomattoman realistisesti, ja kuolematon tietoisuutemme samaistetaan väliaikaiseen ruumiiseen. Näin tehdessämme emme edes tajua, että olemme mukana korkeatasoisessa virtuaalisessa pelissä,.
Tässä kohtaa joku voi sanoa: tähän asti pelikuvan tulkinta oli moderni ja mielenkiintoinen, mutta heti kun luomisen motiivi ilmestyi - se haiskahtaa raamatulliselta tarinalta isoisästä, jolla on parta. Vastaus on, että mielikuva vanhasta miehestä on istutettu meihin äidinmaidosta lähtien yleisten kliseiden kulttuuristen ja sosiaalisten kerrosten kautta. Leonardo ja muut menneisyyden nerot täyttivät kirkon määräyksen, jossa päätöksen siitä, mitä ja miten kuvataan, tekivät uskonnolliset toimihenkilöt, usein kaukana Jumalan ymmärtämisen filosofiasta. Lisäksi kuvasto suunniteltiin vuorovaikutukseen massojen kanssa, ja se vaati selkeitä muotoja ja kuvia, jotka pystyivät luomaan katsojaan elävän vaikutelman. Tämä oli olemassa monissa kulttuureissa.

Elävä olento on sielu, jolla on sellaisia ominaisuuksia kuin ikuinen olemassaolo, täydellinen tietoisuus ja mahdollinen ääretön onnellisuus. Sielu voi kuitenkin ilmentää nämä ominaisuudet täysimääräisesti vain tietoisuuden maailmassa. Aineen maailma asettaa elävälle olennolle ehtoja antamalla hänelle fyysiset ja henkiset kuoret: tunteet, älyn ja muut aineellisessa maailmassa olemisen välineet.
Ikimuistoisista ajoista lähtien elävä olento on aineellisen maailman suuren "tietokonepelin" houkuttelemana vaeltanut eri olemisen tasoilla ja kokenut monien aiempien elämien myönteiset ja kielteiset vaikutukset. Menneisyys on myös mukana muokkaamassa nykyisyyttä ja tulevaisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Elävä olento on sielu, jolla on sellaisia ominaisuuksia kuin ikuinen olemassaolo, täydellinen tietoisuus ja mahdollinen ääretön onnellisuus. Sielu voi kuitenkin ilmentää nämä ominaisuudet täysimääräisesti vain tietoisuuden maailmassa. Aineen maailma asettaa elävälle olennolle ehtoja antamalla hänelle fyysiset ja henkiset kuoret: tunteet, älyn ja muut aineellisessa maailmassa olemisen välineet.
Ikimuistoisista ajoista lähtien elävä olento on aineellisen maailman suuren "tietokonepelin" houkuttelemana vaeltanut eri olemisen tasoilla ja kokenut monien aiempien elämien myönteiset ja kielteiset vaikutukset. Menneisyys on myös mukana muokkaamassa nykyisyyttä ja tulevaisuutta.Aineen maailmaan jäämistä monien elämien ajaksi voi verrata monitasoiseen uneen, jossa täydellinen tai osittainen herääminen on mahdollista. Ei pidä ajatella, että elävä olento voi herätä hetken mielijohteesta silloin, kun se haluaa. Se olisi pinnallinen tulkinta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aineen maailmaan jäämistä monien elämien ajaksi voi verrata monitasoiseen uneen, jossa täydellinen tai osittainen herääminen on mahdollista. Ei pidä ajatella, että elävä olento voi herätä hetken mielijohteesta silloin, kun se haluaa. Se olisi pinnallinen tulkinta.
Sielun kiertokulku luonnossa
Vertailu veden kiertokulkuun luonnossa on sopiva selittämään sielun liikettä maailmankaikkeudessa. Sielut, jotka inkarnoituvat erilaisiin kehoihin ja muuntuvat, kulkevat aineellisen maailman läpi. Siksi voimme puhua "sielun kiertokulusta luonnossa". Ensin on kuitenkin ymmärrettävä, mikä sielu on, sillä monissa henkisissä perinteissä sitä kuvataan epämääräisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sielun kiertokulku luonnossa
Vertailu veden kiertokulkuun luonnossa on sopiva selittämään sielun liikettä maailmankaikkeudessa. Sielut, jotka inkarnoituvat erilaisiin kehoihin ja muuntuvat, kulkevat aineellisen maailman läpi. Siksi voimme puhua "sielun kiertokulusta luonnossa". Ensin on kuitenkin ymmärrettävä, mikä sielu on, sillä monissa henkisissä perinteissä sitä kuvataan epämääräisesti.Maailmassa, jossa kaikki koostuu atomeista, ei ole mitään ikuista, koska atomeilla on taipumus hajota. Jopa sivilisaatiot hajoavat, koska ne ovat osa atomien maailmaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maailmassa, jossa kaikki koostuu atomeista, ei ole mitään ikuista, koska atomeilla on taipumus hajota. Jopa sivilisaatiot hajoavat, koska ne ovat osa atomien maailmaa.
Kuitenkin sielu kuvataan muinaisissa teksteissä kuolemattoman tietoisuuden hiukkaseksi, chitiksi, joka kykenee olemaan olemassa ikuisesti ja aineesta riippumattomana.
Chit tarkoittaa "tietoisuutta". Tietoisuus ilmenee kykynä ilmaista tahto, ajatella ja tuntea. Yksi tietoisuuden perusominaisuuksista on kyky itsetietoisuuteen. Tietokone, tekoäly, voi suorittaa monia toimintoja, mutta sillä ei ole yksilöllistä henkilökohtaista tietoisuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuitenkin sielu kuvataan muinaisissa teksteissä kuolemattoman tietoisuuden hiukkaseksi, chitiksi, joka kykenee olemaan olemassa ikuisesti ja aineesta riippumattomana.
Chit tarkoittaa "tietoisuutta". Tietoisuus ilmenee kykynä ilmaista tahto, ajatella ja tuntea. Yksi tietoisuuden perusominaisuuksista on kyky itsetietoisuuteen. Tietokone, tekoäly, voi suorittaa monia toimintoja, mutta sillä ei ole yksilöllistä henkilökohtaista tietoisuutta.Nyt takaisin alkuperäiseen aiheeseen - sielun kiertokulkuun. "Ympyrä" tarkoittaa "syklistä liikettä". Fyysisellä tasolla tapahtuvan syntymän ja kuoleman välillä sielut kulkevat maailmankaikkeuden läpi karmansa mukaisesti, ja liikkuminen määräytyy niiden materialististen halujen ja kiintymysten lajikkeiden mukaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt takaisin alkuperäiseen aiheeseen - sielun kiertokulkuun. "Ympyrä" tarkoittaa "syklistä liikettä". Fyysisellä tasolla tapahtuvan syntymän ja kuoleman välillä sielut kulkevat maailmankaikkeuden läpi karmansa mukaisesti, ja liikkuminen määräytyy niiden materialististen halujen ja kiintymysten lajikkeiden mukaan.
Ihmisen ruumiiseen kertyviä ruumiillistuneita sieluja kutsutaan siittiöiksi. Sanotaan, että maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksessä. Mutta elämän synty on myös ekstaasin ja rakkauden räjähdys. Siittiöiden maratonissa vain yksi saa mahdollisuuden kehittyä eteenpäin. Kun se liittyy munasoluun, alkio kehittyy ja sen yksilöllisyys ilmenee.

Syntymän jälkeen elävä olento kulkee astronautin tavoin barokammion läpi ja ilmestyy "avoimeen avaruuteen", jossa se kohtaa uuden elämän kuuroin huudoin, itkien ja kärsien. Sitten ruumiillistunut sielu oppii vanhempien rakastavan huolenpidon alla hallitsemaan aistejaan. Toisin kuin villieläimet, jotka syntyessään voivat usein hyvin pian elää itsenäistä elämää, ihmisellä kestää kauan ennen kuin hän saa elämän ylläpitämiseen tarvittavat taidot ja tiedot. Näin tapahtuu aikuistumisprosessi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oletetaan, että on olemassa kaksi maailmaa. Tämä on puhtaan tietoisuuden todellinen maailma - ja virtuaalinen maailma, jossa tietoisuus rajoittuu materiaan. Jos luomme ohjelmoijien, taiteilijoiden, käsikirjoittajien ja ennen kaikkea asiakkaan toiveiden avulla tietokonepelin nimeltä "Life", pyrkisimme luomaan kopion täydellisestä maailmankaikkeudesta, jossa on erilaisia olemisen tasoja ja paikkoja. Jos pidämme Luojan suunnitelman mukaan luotua materiamaailmaa suurimpana tietokonepelinä, kaikki loksahtaa kohdalleen. Virtuaalimaailmaan astuvat ajattoman ikuisen todellisuuden asukkaat hankkivat ajallisia kehoja ja saavat selkeän pelisuunnitelman mukaisesti erilaisia kokemuksia, kärsivät tappioita ja saavuttavat huippuja muodostaen karman. He matkustavat läpi eri olemassaolon tasojen ja joutuvat dramaattisiin tilanteisiin, joissa heidän on pakko tehdä tiettyjä päätöksiä.
Siis eräänlainen Matrix-elokuva?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis eräänlainen Matrix-elokuva?
Onko helvetti olemassa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko helvetti olemassa?
On olemassa universaaleja lakeja. Joitakin niistä opetetaan meille koulussa, mutta kapea-alaisessa, rajoittuneessa ymmärryksessä. Erityisesti Newtonin kolmas laki: "Jokaiselle toiminnalle on olemassa yhtä suuri ja vastakkaissuuntainen vastatoimi". Tämä on fysiikan laki, mutta meidän on muistettava, että elämme fyysisessä maailmassa. Niinpä laajassa mielessä kaikki on tämän lain alainen: ajatuksemme, halumme, tekomme. Toisin sanoen, elämämme on seurausta siitä, mitä ajattelemme ja teemme. Jokaisella teolla on seurauksia. Koska emme ole yksin tässä maailmassa, nämä samat lait pätevät valtioihin, aikakausiin, yksilöihin ja kansoihin.

Kaikki prosessit maailmankaikkeudessa ovat yhteydessä toisiinsa. Geologit voivat jäljittää luonnossa piileviä yhteyksiä, kemistit aineessa, fyysikot materiassa ja psykologit käyttäytymisessä. Vedalaiset tietäjät kuitenkin näkivät kaiken ympärillä olevan syyn ja seurauksen kokonaisuutena, jota voidaan kutsua kohtaloksi.
Energia ei tule mistään eikä katoa mihinkään. Me energiana ja tietoisuutena olemme olemassa ikuisesti. Mutta olemisen prosessissa otamme erilaisia fyysisiä muotoja, jotka vastaavat tietoisuuttamme ja karmaamme (toimintaa ja sen seurauksia), joka muokkaa menneisyyttämme, nykyisyyttämme ja tulevaisuuttamme. Siksi hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita ja päinvastoin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki prosessit maailmankaikkeudessa ovat yhteydessä toisiinsa. Geologit voivat jäljittää luonnossa piileviä yhteyksiä, kemistit aineessa, fyysikot materiassa ja psykologit käyttäytymisessä. Vedalaiset tietäjät kuitenkin näkivät kaiken ympärillä olevan syyn ja seurauksen kokonaisuutena, jota voidaan kutsua kohtaloksi.
Energia ei tule mistään eikä katoa mihinkään. Me energiana ja tietoisuutena olemme olemassa ikuisesti. Mutta olemisen prosessissa otamme erilaisia fyysisiä muotoja, jotka vastaavat tietoisuuttamme ja karmaamme (toimintaa ja sen seurauksia), joka muokkaa menneisyyttämme, nykyisyyttämme ja tulevaisuuttamme. Siksi hyville ihmisille tapahtuu pahoja asioita ja päinvastoin.Kuvitellaan, että elämämme on pelto ja me olemme kylväjiä. Liikumme pellon läpi ja heitämme siemeniä. Niiden joukossa on hyödyllisiä ja haitallisia. Joskus hyödylliset siemenet itävät ja joskus rikkaruohot estävät niiden kasvun. Jotkut siemenet itävät pitkän ajan kuluttua. Karma toimii samalla tavalla. Tarvitsette kokonaiskuvan ymmärtääksenne sen periaatteen, mitä tapahtuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuvitellaan, että elämämme on pelto ja me olemme kylväjiä. Liikumme pellon läpi ja heitämme siemeniä. Niiden joukossa on hyödyllisiä ja haitallisia. Joskus hyödylliset siemenet itävät ja joskus rikkaruohot estävät niiden kasvun. Jotkut siemenet itävät pitkän ajan kuluttua. Karma toimii samalla tavalla. Tarvitsette kokonaiskuvan ymmärtääksenne sen periaatteen, mitä tapahtuu.
Karman siementen syy on halumme ja halujen perusta on tietoisuutemme. Kun sielun puhdas tietoisuus hämärtyy materiasta, syntyy illusorisia käsityksiä, ja niiden pohjalta elävä olento suorittaa erilaisia tekoja kuolevaisessa maailmassa. Seurauksena ovat toiminnan huonot, hyvät tai sekalaiset hedelmät. Tällainen on karma.

Jokaisella on paikkansa universaalissa harmoniassa. Jokainen kirkon pappi ei edusta Kristusta asianmukaisesti, mutta jos sanomme, että kaikki papit ovat kiireisiä tekemään rahaa uskovien tunteilla, loukkaamme Jumalaa ja hänen hartaitaan. Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Vilpitön ihminen löytää aina niitä, jotka ovat hengeltään läheisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisella on paikkansa universaalissa harmoniassa. Jokainen kirkon pappi ei edusta Kristusta asianmukaisesti, mutta jos sanomme, että kaikki papit ovat kiireisiä tekemään rahaa uskovien tunteilla, loukkaamme Jumalaa ja hänen hartaitaan. Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Vilpitön ihminen löytää aina niitä, jotka ovat hengeltään läheisiä.
"kiinnostaa kuinka hinduismi vaihtuu kun mennään Pohjois-Intiasta Etelä-Intiaan?"
Itse Intiassa yhteiskunta jakautuu ortodokseihin ja modernisteihin. Tällainen jako ei täysin heijasta hengellisen kulttuurin olemusta. Se kiinnostaa yleensä ihmisiä, jotka eivät ole syventyneet henkiseen käytäntöön eivätkä siksi ymmärrä sen sisäistä merkitystä. Jotkut turvautuvat muodollisiin rituaaleihin ja perinteisiin. Toiset yrittävät pysyä ajan hermolla. Totuus on keskellä, mutta on paljon tärkeämpää mennä muodon tuolle puolen olemuksen ulottuvuuteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kiinnostaa kuinka hinduismi vaihtuu kun mennään Pohjois-Intiasta Etelä-Intiaan?"
Itse Intiassa yhteiskunta jakautuu ortodokseihin ja modernisteihin. Tällainen jako ei täysin heijasta hengellisen kulttuurin olemusta. Se kiinnostaa yleensä ihmisiä, jotka eivät ole syventyneet henkiseen käytäntöön eivätkä siksi ymmärrä sen sisäistä merkitystä. Jotkut turvautuvat muodollisiin rituaaleihin ja perinteisiin. Toiset yrittävät pysyä ajan hermolla. Totuus on keskellä, mutta on paljon tärkeämpää mennä muodon tuolle puolen olemuksen ulottuvuuteen.Materialistien tavoitteet ovat primitiivisiä ja pinnallisia: auto, asunto, kesämökki, ura, menestys. Jos Jumala on olemassa, hänen täytyy auttaa - kynttilä hänelle siitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Materialistien tavoitteet ovat primitiivisiä ja pinnallisia: auto, asunto, kesämökki, ura, menestys. Jos Jumala on olemassa, hänen täytyy auttaa - kynttilä hänelle siitä.
https://tekniikanmaailma.fi/mitn-tutkijan-kova-vaite-on-todennakoista-etta-elamme-simuloidussa-todellisuudessa/
On todennäköistä, että elämme simuloidussa todellisuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko helvetti olemassa?
"Onko helvetti olemassa?"
Kaikki, mikä on tietoisuudessa on tavalla tai toisella olemassa.
On kuitenkin aivan selvää, että mitään ikuista helvettiä ei ole olemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis eräänlainen Matrix-elokuva?
Niin, jollakin tavalla kyllä, mutta ei täsmällisesti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tässä kohtaa joku voi sanoa: tähän asti pelikuvan tulkinta oli moderni ja mielenkiintoinen, mutta heti kun luomisen motiivi ilmestyi - se haiskahtaa raamatulliselta tarinalta isoisästä, jolla on parta. Vastaus on, että mielikuva vanhasta miehestä on istutettu meihin äidinmaidosta lähtien yleisten kliseiden kulttuuristen ja sosiaalisten kerrosten kautta. Leonardo ja muut menneisyyden nerot täyttivät kirkon määräyksen, jossa päätöksen siitä, mitä ja miten kuvataan, tekivät uskonnolliset toimihenkilöt, usein kaukana Jumalan ymmärtämisen filosofiasta. Lisäksi kuvasto suunniteltiin vuorovaikutukseen massojen kanssa, ja se vaati selkeitä muotoja ja kuvia, jotka pystyivät luomaan katsojaan elävän vaikutelman. Tämä oli olemassa monissa kulttuureissa.
Olemmeko me siis saaneet sen Jumala-käsityksen kirkkojen maalauksista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olemmeko me siis saaneet sen Jumala-käsityksen kirkkojen maalauksista?
Varmaan sieltäkin.
- Anonyymi
Tämä väite, että tietoisuus erkanee erillisenä ja ilman muuta todellisena, ja että kaikki muu on yhdentekevää, ei ole perusteltu väite.
Tietoisuuden luonne on edelleen filosofisesti ja tieteellisesti keskusteltu aihe, ja täydellistä yksimielisyyttä ei ole saavutettu sen suhteen, miten tietoisuus syntyy ja miten se suhteutuu fyysiseen maailmaan.
On olemassa useita näkemyksiä tietoisuuden luonteesta, mutta yleisesti hyväksytty käsitys on, että tietoisuus on monimutkainen ilmiö, joka liittyy aivojen toimintaan. Tietoisuus nähdään usein aivojen toiminnan emergenttinä ominaisuutena, joka syntyy monien neuronien ja aivoverkostojen vuorovaikutuksesta.
Tietoisuus on myös sidoksissa aistiin ja havaintoihin. Aistimme maailmaa aistielintemme kautta ja luomme käsityksen todellisuudesta näiden aistien välityksellä. Tämä viittaa siihen, että tietoisuus ei voi olla täysin erillinen tai irrallaan muusta todellisuudesta, koska se perustuu siihen, mitä aistimme ja havaitsemme ympärillämme.
Lisäksi tietoisuus nähdään usein kognitiivisten prosessien, kuten muistin, ajattelun ja tunteiden, tuotteena. Tämä osoittaa, että tietoisuus on monimutkainen ilmiö, joka on sidoksissa aivojen toimintaan ja jolla on vuorovaikutus muiden kognitiivisten ja fyysisten prosessien kanssa.
Tietoisuuden tutkimus on edelleen aktiivinen alue tiedettä, ja vaikka meillä on joitain käsityksiä sen luonteesta, paljon on vielä tuntematonta. On tärkeää olla avoin erilaisille näkökulmille ja jatkaa tietoisuuden tutkimusta objektiivisella ja tieteellisellä tavalla, jotta voimme saada paremman ymmärryksen tästä monimutkaisesta ilmiöstä.
- Anonyymi
Poliisin ei pidä olla juuri huolissaan.
- Anonyymi
Ai mistä?
- Anonyymi
Mikä ihmiselle ( ihmisen tutkimuksille ja mielipiteille ) on mahdotonta on Jumalalle mahdollista.
- Anonyymi
Millaisen uskon Jumalalle?
- Anonyymi
Brahman yksi päivä (kalpa) kestää 4 320 000 000 vuotta ja yhtä kauan kestää hänen yönsä. Brahman yön aikana tuntevat olennot siirtyvät kehittymättömään (ilmentymättömään) tilaan, ja sitten uuden päivän koittaessa ne heräävät ja jatkavat vaeltamistaan maailmankaikkeudessa karman lakia noudattaen. Sitä voidaan verrata siihen, MITEN LAITAMME TIETOKONEEN HORROSTILAAN . Sitä ei voi sanoa sammutetuksi, vaan se on osittain keskeytetty ja valmis palaamaan työhön milloin tahansa.

Kun Brahman elämä päättyy, maailmankaikkeus tuhoutuu kokonaan, joka jälkeen pitkän ajan kuluttua alkaa taas uusi luominen ja nii loputtomiin.
Loppu on alku. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun Brahman elämä päättyy, maailmankaikkeus tuhoutuu kokonaan, joka jälkeen pitkän ajan kuluttua alkaa taas uusi luominen ja nii loputtomiin.
Loppu on alku.Universumeja on loputon määrä. Joissakin universumeissa luominen on vasta alkamassa, toisissa se on jo lähellä loppua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Universumeja on loputon määrä. Joissakin universumeissa luominen on vasta alkamassa, toisissa se on jo lähellä loppua.
Monissa muissa universumeissa kaikki on vasta keskivaiheilla; eri universumit elävät eri aikoja.
- Anonyymi
Henkimaailma on olemassa, mä oon yhteydessä siihen
Mutta jotkut voi luulla että oon skitsofreenikko
En oo saanut sitä diagnoosia psykiatrilta
Ahdistuin hirveesti mun kokemuksista, luulin kuolevani
Kuulen ääniä päässä/niiden juttelevan mulle, mutta niin kuin ajatuksia tai kuin muistaisi kappaletta pään sisällä tai mitä joku sanoi, niin selittäisin sen
Tietoisuudessa- Anonyymi
"Henkimaailma on olemassa, mä oon yhteydessä siihen".
Tuskin olet yhteydessä henkimaailmaan, mutta tuonpuoleiseen voi olla. Ne ovat eri asioita. - Anonyymi
"Kuulen ääniä päässä/niiden juttelevan mulle, mutta niin kuin ajatuksia tai kuin muistaisi kappaletta pään sisällä tai mitä joku sanoi, niin selittäisin sen
Tietoisuudessa".
No lue se, niin ehkä auttaa:
Paholaisesta, demoneista ja helvetin planeetoista puhumiseen liittyy aina pelkoa ja väärinkäsityksiä. Tästä syystä niitä usein vältetään. Ihmisen on kuitenkin ymmärrettävä aihe, jotta hän saisi täydellisen ja ymmärrettävän kuvan aineellisesta maailmasta ja jotta hän voisi toimia siinä tuottavasti hengellisenä soturina. Tällaisissa keskusteluissa syntyy aina ristiriitoja. Väitämme, että on olemassa vapaa tahto ja samalla on olemassa predestinaatio. Opitte, että on olemassa monia paholaisia eli demoneita, mutta silti niitä ei ole oikeasti olemassa! Puhumme paikasta nimeltä helvetti, joka on todellisuudessa tietoisuuden tila. Nämä väitteet vaikuttavat ristiriitaisilta, koska ymmärryksemme on rajallinen. Olemme tottuneet päättelemään kaiken "joko/tai"-kaavion mukaan. Jokin on joko A tai B. Henkisessä maailmassa jokin voi sisältää molemmat polariteetit, olla samanaikaisesti sekä A että B. Hyväksykää siis näennäiset ristiriitaisuudet ja saatte syvemmän ymmärryksen ilman turhaa hämmennystä ja pelkoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuulen ääniä päässä/niiden juttelevan mulle, mutta niin kuin ajatuksia tai kuin muistaisi kappaletta pään sisällä tai mitä joku sanoi, niin selittäisin sen
Tietoisuudessa".
No lue se, niin ehkä auttaa:
Paholaisesta, demoneista ja helvetin planeetoista puhumiseen liittyy aina pelkoa ja väärinkäsityksiä. Tästä syystä niitä usein vältetään. Ihmisen on kuitenkin ymmärrettävä aihe, jotta hän saisi täydellisen ja ymmärrettävän kuvan aineellisesta maailmasta ja jotta hän voisi toimia siinä tuottavasti hengellisenä soturina. Tällaisissa keskusteluissa syntyy aina ristiriitoja. Väitämme, että on olemassa vapaa tahto ja samalla on olemassa predestinaatio. Opitte, että on olemassa monia paholaisia eli demoneita, mutta silti niitä ei ole oikeasti olemassa! Puhumme paikasta nimeltä helvetti, joka on todellisuudessa tietoisuuden tila. Nämä väitteet vaikuttavat ristiriitaisilta, koska ymmärryksemme on rajallinen. Olemme tottuneet päättelemään kaiken "joko/tai"-kaavion mukaan. Jokin on joko A tai B. Henkisessä maailmassa jokin voi sisältää molemmat polariteetit, olla samanaikaisesti sekä A että B. Hyväksykää siis näennäiset ristiriitaisuudet ja saatte syvemmän ymmärryksen ilman turhaa hämmennystä ja pelkoa."Kuulen ääniä päässä/niiden juttelevan mulle, mutta niin kuin ajatuksia tai kuin muistaisi kappaletta pään sisällä tai mitä joku sanoi, niin selittäisin sen
Tietoisuudessa".
No lue se, niin ehkä auttaa:
Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan. Jos kuitenkin kieltäydyt tunnustamasta niiden voimaa, ne eivät voi tehdä sinulle mitään. Hullu erehtyy luulemaan keppiä käärmeeksi ja toimii sen mukaisesti. Normaali ihminen näkee, että kyseessä on keppi, eikä pelästy. Samoin olemme luoneet joukon asioita, jotka ovat todellisia vain siksi, että me itse sallimme niiden olla todellisia. Elämäämme hallitsee se, mihin keskitämme energiamme. Asetamme etusijalle monia tilanteita, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Kääntäen yliviivaamme tietoisuudestamme monia asioita, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tämä osoittaa, kuinka voimakas mieli on. Jos se sallitaan, se voi toimia henkilökohtaisena demoninamme. Jos tunnistamme jotain mielen avulla, meidän on toimittava sen mukaisesti.
Kun samaistumme mieleen ja hyväksymme sen, mitä mieli tarjoaa meille, emme hyväksy ainoastaan ajatuksia vaan myös niitä vastaavat tunteet, assosiaatiot ja käyttäytymisen. Pidimme siitä tai emme, hyväksymme koko joukon. Meidän on löydettävä keino lopettaa samaistuminen mieleen, lakata toimimasta sen käskystä ja käyttää kaikkea, mitä meille tapahtuu, henkiseen kasvuun. Negatiivisia vaikutteita on monenlaisia. Yksi niistä on ajatusmuotojen kautta tapahtuva vaikuttaminen. Jokainen tämän planeetan asukkaiden tuottama ajatus menee eetteriin, ilman hienojakoiseen puoleen.
Ajatusmuodot elävät omaa elämäänsä ja vaikuttavat yksilöihin ja kollektiiviin. Mitä negatiivisempia ajatusmuodot ovat, sitä haitallisempi on niiden vaikutus. Mitä myönteisempiä ajatusmuodot ovat, sitä hyödyllisempi niiden vaikutus on. Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuulen ääniä päässä/niiden juttelevan mulle, mutta niin kuin ajatuksia tai kuin muistaisi kappaletta pään sisällä tai mitä joku sanoi, niin selittäisin sen
Tietoisuudessa".
No lue se, niin ehkä auttaa:
Sanotaan, että kaikki paha maailmassa on peräisin paholaisesta. Jotta lapset saataisiin käyttäytymään hyvin, heitä pelotellaan joskus: "Täällä on mörkö, joka vie sinut pois!". Lapsi kasvaa aikuiseksi, "mörköstä" tulee paholainen, ja pelko säilyy. Paholaiset ovat niin todellisia kuin haluat niiden olevan. Jos kuitenkin kieltäydyt tunnustamasta niiden voimaa, ne eivät voi tehdä sinulle mitään. Hullu erehtyy luulemaan keppiä käärmeeksi ja toimii sen mukaisesti. Normaali ihminen näkee, että kyseessä on keppi, eikä pelästy. Samoin olemme luoneet joukon asioita, jotka ovat todellisia vain siksi, että me itse sallimme niiden olla todellisia. Elämäämme hallitsee se, mihin keskitämme energiamme. Asetamme etusijalle monia tilanteita, joilla ei oikeasti ole merkitystä. Kääntäen yliviivaamme tietoisuudestamme monia asioita, jotka ovat ensiarvoisen tärkeitä. Tämä osoittaa, kuinka voimakas mieli on. Jos se sallitaan, se voi toimia henkilökohtaisena demoninamme. Jos tunnistamme jotain mielen avulla, meidän on toimittava sen mukaisesti.
Kun samaistumme mieleen ja hyväksymme sen, mitä mieli tarjoaa meille, emme hyväksy ainoastaan ajatuksia vaan myös niitä vastaavat tunteet, assosiaatiot ja käyttäytymisen. Pidimme siitä tai emme, hyväksymme koko joukon. Meidän on löydettävä keino lopettaa samaistuminen mieleen, lakata toimimasta sen käskystä ja käyttää kaikkea, mitä meille tapahtuu, henkiseen kasvuun. Negatiivisia vaikutteita on monenlaisia. Yksi niistä on ajatusmuotojen kautta tapahtuva vaikuttaminen. Jokainen tämän planeetan asukkaiden tuottama ajatus menee eetteriin, ilman hienojakoiseen puoleen.
Ajatusmuodot elävät omaa elämäänsä ja vaikuttavat yksilöihin ja kollektiiviin. Mitä negatiivisempia ajatusmuodot ovat, sitä haitallisempi on niiden vaikutus. Mitä myönteisempiä ajatusmuodot ovat, sitä hyödyllisempi niiden vaikutus on. Samanlainen vetää puoleensa samanlaista. Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta."Kuulen ääniä päässä/niiden juttelevan mulle, mutta niin kuin ajatuksia tai kuin muistaisi kappaletta pään sisällä tai mitä joku sanoi, niin selittäisin sen
Tietoisuudessa".
No lue se, niin ehkä auttaa:
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti. Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto.
Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta.
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti.
Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto voi vetää puoleensa demonista energiaa. Ihmiset, jotka osallistuvat spiritistisiin istuntoihin ja vastaaviin, tuntevat joskus pahojen olentojen vaikutuksen ja saattavat jopa tulla riivatuiksi. Satanismia tunnustavien ihmisten määrä kasvaa nopeasti. Eräät sotilaalliset huippuupseerit ja teollisuusoligarkian huiput ovat liittyneet Saatanan kirkkoon, ja monet salaseurat palvovat paholaista. Meidän aikanamme meidän on linnoittauduttava ilmassa olevaa pahuutta vastaan. Menneisyydessä hyvän ja pahan voimat eivät olleet samassa maailmankaikkeudessa. Henkinen elementti ihmiskunnassa oli riittävän vahva, jotta hyvä ja paha saattoivat olla olemassa erillään. Ajan myötä ilmapiiri kyllästyi synnillä, ja hyvä ja paha alkoivat elää yhdessä - ei ainoastaan samassa maailmankaikkeudessa, vaan myöhemmin myös samassa ihmisessä. - Anonyymi
"Mutta jotkut voi luulla että oon skitsofreenikko
En oo saanut sitä diagnoosia psykiatrilta
Ahdistuin hirveesti mun kokemuksista, luulin kuolevani".
Älä pelkää, olet vain ihminen siinä missä muutkin. - Anonyymi
"Kuulen ääniä päässä/niiden juttelevan mulle, mutta niin kuin ajatuksia tai kuin muistaisi kappaletta pään sisällä tai mitä joku sanoi, niin selittäisin sen
Tietoisuudessa".
Vaikka minulla on hieman erilainen filosofinen suuntaus, suosittelen: Laita tämä mantra radioon, jossa on SD-korttipaikka, ja anna sen soida taustalla päivin ja öin, ja vähitellen ahdistus hellittää.
Ne, joista puhuit, eivät kestä kovin kauan siellä, missä se mantra pyörii taustalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuulen ääniä päässä/niiden juttelevan mulle, mutta niin kuin ajatuksia tai kuin muistaisi kappaletta pään sisällä tai mitä joku sanoi, niin selittäisin sen
Tietoisuudessa".
Vaikka minulla on hieman erilainen filosofinen suuntaus, suosittelen: Laita tämä mantra radioon, jossa on SD-korttipaikka, ja anna sen soida taustalla päivin ja öin, ja vähitellen ahdistus hellittää.
Ne, joista puhuit, eivät kestä kovin kauan siellä, missä se mantra pyörii taustalla.https://www.youtube.com/watch?v=Oswg3tqRGlA
The Transcendental Vibration - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=Oswg3tqRGlA
The Transcendental VibrationSiis muunna tämä video mp3 muotoon ja taustalle soimaan. Se autaa ajan kuluessa.
Se on auttanut monia ihmisiä.
https://www.youtube.com/watch?v=VGp2J0bw46E - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siis muunna tämä video mp3 muotoon ja taustalle soimaan. Se autaa ajan kuluessa.
Se on auttanut monia ihmisiä.
https://www.youtube.com/watch?v=VGp2J0bw46ESe on jopa auttanut tapauksissa, joissa talossa kummittelee. Ryhmä menee sinne ja laulaa mantraa. Ne joista puhut eivät kestä kauan tämän mantran ansiosta.
Tietenkin on myös selvitettävä, kuka laulaa, mutta antamani linkki toimii varmasti. Ole vain kärsivällinen ja hyvää jatkoa. - Anonyymi
Suosittelen sinua hakemaan apua ammattilaiselta, kuten psykiatrilta tai psykologilta, joka voi arvioida kokemuksiasi ja tarjota asianmukaista tukea ja hoitoa.
Kuulemiesi äänien kokeminen voi olla merkki erilaisista psykiatrisista tai psykologisista tiloista, kuten skitsofreniasta tai muista psykoottisista häiriöistä. On tärkeää saada ammattimainen arvio näiden kokemusten taustalla olevista syistä. Psykiatri voi suorittaa kattavan arvioinnin, johon voi kuulua haastatteluja ja tarvittaessa muita testejä tai arviointimenetelmiä.
Ahdistuksen ja pelon tunteet, jotka nämä kokemukset aiheuttavat, ovat ymmärrettäviä. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään näitä tunteita ja tarjota sinulle tarvittavan tuen ja hoidon. Älä epäröi hakea apua, sillä ammattilaiset ovat valmiita auttamaan sinua ja tarjoamaan parhaan mahdollisen tuen tilanteessasi.
Jos tarvitset välitöntä apua tai olet huolissasi omasta turvallisuudestasi, suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen hätänumeroon tai kriisipuhelimeen, jotta voit saada tukea välittömästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen sinua hakemaan apua ammattilaiselta, kuten psykiatrilta tai psykologilta, joka voi arvioida kokemuksiasi ja tarjota asianmukaista tukea ja hoitoa.
Kuulemiesi äänien kokeminen voi olla merkki erilaisista psykiatrisista tai psykologisista tiloista, kuten skitsofreniasta tai muista psykoottisista häiriöistä. On tärkeää saada ammattimainen arvio näiden kokemusten taustalla olevista syistä. Psykiatri voi suorittaa kattavan arvioinnin, johon voi kuulua haastatteluja ja tarvittaessa muita testejä tai arviointimenetelmiä.
Ahdistuksen ja pelon tunteet, jotka nämä kokemukset aiheuttavat, ovat ymmärrettäviä. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään näitä tunteita ja tarjota sinulle tarvittavan tuen ja hoidon. Älä epäröi hakea apua, sillä ammattilaiset ovat valmiita auttamaan sinua ja tarjoamaan parhaan mahdollisen tuen tilanteessasi.
Jos tarvitset välitöntä apua tai olet huolissasi omasta turvallisuudestasi, suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen hätänumeroon tai kriisipuhelimeen, jotta voit saada tukea välittömästi.Psykiatrit ovat itse hulluja, heistä ei ole mitään apua.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen sinua hakemaan apua ammattilaiselta, kuten psykiatrilta tai psykologilta, joka voi arvioida kokemuksiasi ja tarjota asianmukaista tukea ja hoitoa.
Kuulemiesi äänien kokeminen voi olla merkki erilaisista psykiatrisista tai psykologisista tiloista, kuten skitsofreniasta tai muista psykoottisista häiriöistä. On tärkeää saada ammattimainen arvio näiden kokemusten taustalla olevista syistä. Psykiatri voi suorittaa kattavan arvioinnin, johon voi kuulua haastatteluja ja tarvittaessa muita testejä tai arviointimenetelmiä.
Ahdistuksen ja pelon tunteet, jotka nämä kokemukset aiheuttavat, ovat ymmärrettäviä. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään näitä tunteita ja tarjota sinulle tarvittavan tuen ja hoidon. Älä epäröi hakea apua, sillä ammattilaiset ovat valmiita auttamaan sinua ja tarjoamaan parhaan mahdollisen tuen tilanteessasi.
Jos tarvitset välitöntä apua tai olet huolissasi omasta turvallisuudestasi, suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen hätänumeroon tai kriisipuhelimeen, jotta voit saada tukea välittömästi.En usko psykiatreja, he ovat pahoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen sinua hakemaan apua ammattilaiselta, kuten psykiatrilta tai psykologilta, joka voi arvioida kokemuksiasi ja tarjota asianmukaista tukea ja hoitoa.
Kuulemiesi äänien kokeminen voi olla merkki erilaisista psykiatrisista tai psykologisista tiloista, kuten skitsofreniasta tai muista psykoottisista häiriöistä. On tärkeää saada ammattimainen arvio näiden kokemusten taustalla olevista syistä. Psykiatri voi suorittaa kattavan arvioinnin, johon voi kuulua haastatteluja ja tarvittaessa muita testejä tai arviointimenetelmiä.
Ahdistuksen ja pelon tunteet, jotka nämä kokemukset aiheuttavat, ovat ymmärrettäviä. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään näitä tunteita ja tarjota sinulle tarvittavan tuen ja hoidon. Älä epäröi hakea apua, sillä ammattilaiset ovat valmiita auttamaan sinua ja tarjoamaan parhaan mahdollisen tuen tilanteessasi.
Jos tarvitset välitöntä apua tai olet huolissasi omasta turvallisuudestasi, suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen hätänumeroon tai kriisipuhelimeen, jotta voit saada tukea välittömästi.Ihmiset ovat sanoneet kaikenlaista pahaa niistä psykiatreista. Siksi en usko siihen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmiset ovat sanoneet kaikenlaista pahaa niistä psykiatreista. Siksi en usko siihen.
Suosittelen hakeutumaan johonkin lähimpään seurakuntaan, mieluiten luterilaiseen seurakuntaan. Helluntailiikkeessä tilanteesi voi pahentua. Ei siis sitä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen hakeutumaan johonkin lähimpään seurakuntaan, mieluiten luterilaiseen seurakuntaan. Helluntailiikkeessä tilanteesi voi pahentua. Ei siis sitä.
Esirukouspyyntö saattaisi auttaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esirukouspyyntö saattaisi auttaa.
Psykiatrit itse ovat pahoja, ei siis sinne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykiatrit itse ovat pahoja, ei siis sinne.
Ainoastaan Jumala voi auttaa, eikä mikään psykiatri.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoastaan Jumala voi auttaa, eikä mikään psykiatri.
Varo näitä psykiatreja, ettei sinusta tule heidän uhriaan. Eli kirkko auttaa. Hae apua sieltä. Luterilainen siis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En usko psykiatreja, he ovat pahoja.
Psykiatrit antavat sinulle pahoja lääkkeitä, ja ongelma säilyy edelleen. Kirkko siis.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykiatrit antavat sinulle pahoja lääkkeitä, ja ongelma säilyy edelleen. Kirkko siis.
Psykiatrit tarvitsevat itse psykiatrista hoitoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen sinua hakemaan apua ammattilaiselta, kuten psykiatrilta tai psykologilta, joka voi arvioida kokemuksiasi ja tarjota asianmukaista tukea ja hoitoa.
Kuulemiesi äänien kokeminen voi olla merkki erilaisista psykiatrisista tai psykologisista tiloista, kuten skitsofreniasta tai muista psykoottisista häiriöistä. On tärkeää saada ammattimainen arvio näiden kokemusten taustalla olevista syistä. Psykiatri voi suorittaa kattavan arvioinnin, johon voi kuulua haastatteluja ja tarvittaessa muita testejä tai arviointimenetelmiä.
Ahdistuksen ja pelon tunteet, jotka nämä kokemukset aiheuttavat, ovat ymmärrettäviä. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään näitä tunteita ja tarjota sinulle tarvittavan tuen ja hoidon. Älä epäröi hakea apua, sillä ammattilaiset ovat valmiita auttamaan sinua ja tarjoamaan parhaan mahdollisen tuen tilanteessasi.
Jos tarvitset välitöntä apua tai olet huolissasi omasta turvallisuudestasi, suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen hätänumeroon tai kriisipuhelimeen, jotta voit saada tukea välittömästi.Psykiatrit ova pahuuden ammattilaisia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://esirukous.fi/
Esirukous.Täälä esirukous sivustolla on sellainen:
Rukous
"Pääsisin pois psykiatriasta ja psyykelääkkeistä. Varjelusta. Voisin hyvin."
Joten tiedä, että psykiatrit ovat kovin vaarallisia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://esirukous.fi/
Esirukous.https://www.adlibris.com/fi/kirja/mielen-vaarat-9789529345458
Lue tämä kirja, niin silloin tiedät, kuinka pahoja psykiatrit ovat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen sinua hakemaan apua ammattilaiselta, kuten psykiatrilta tai psykologilta, joka voi arvioida kokemuksiasi ja tarjota asianmukaista tukea ja hoitoa.
Kuulemiesi äänien kokeminen voi olla merkki erilaisista psykiatrisista tai psykologisista tiloista, kuten skitsofreniasta tai muista psykoottisista häiriöistä. On tärkeää saada ammattimainen arvio näiden kokemusten taustalla olevista syistä. Psykiatri voi suorittaa kattavan arvioinnin, johon voi kuulua haastatteluja ja tarvittaessa muita testejä tai arviointimenetelmiä.
Ahdistuksen ja pelon tunteet, jotka nämä kokemukset aiheuttavat, ovat ymmärrettäviä. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään näitä tunteita ja tarjota sinulle tarvittavan tuen ja hoidon. Älä epäröi hakea apua, sillä ammattilaiset ovat valmiita auttamaan sinua ja tarjoamaan parhaan mahdollisen tuen tilanteessasi.
Jos tarvitset välitöntä apua tai olet huolissasi omasta turvallisuudestasi, suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen hätänumeroon tai kriisipuhelimeen, jotta voit saada tukea välittömästi.Jumala on paras ammattilainen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen sinua hakemaan apua ammattilaiselta, kuten psykiatrilta tai psykologilta, joka voi arvioida kokemuksiasi ja tarjota asianmukaista tukea ja hoitoa.
Kuulemiesi äänien kokeminen voi olla merkki erilaisista psykiatrisista tai psykologisista tiloista, kuten skitsofreniasta tai muista psykoottisista häiriöistä. On tärkeää saada ammattimainen arvio näiden kokemusten taustalla olevista syistä. Psykiatri voi suorittaa kattavan arvioinnin, johon voi kuulua haastatteluja ja tarvittaessa muita testejä tai arviointimenetelmiä.
Ahdistuksen ja pelon tunteet, jotka nämä kokemukset aiheuttavat, ovat ymmärrettäviä. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään näitä tunteita ja tarjota sinulle tarvittavan tuen ja hoidon. Älä epäröi hakea apua, sillä ammattilaiset ovat valmiita auttamaan sinua ja tarjoamaan parhaan mahdollisen tuen tilanteessasi.
Jos tarvitset välitöntä apua tai olet huolissasi omasta turvallisuudestasi, suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen hätänumeroon tai kriisipuhelimeen, jotta voit saada tukea välittömästi.Ahdistuksen ja pelon tunteet johtuvat ateismista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen sinua hakemaan apua ammattilaiselta, kuten psykiatrilta tai psykologilta, joka voi arvioida kokemuksiasi ja tarjota asianmukaista tukea ja hoitoa.
Kuulemiesi äänien kokeminen voi olla merkki erilaisista psykiatrisista tai psykologisista tiloista, kuten skitsofreniasta tai muista psykoottisista häiriöistä. On tärkeää saada ammattimainen arvio näiden kokemusten taustalla olevista syistä. Psykiatri voi suorittaa kattavan arvioinnin, johon voi kuulua haastatteluja ja tarvittaessa muita testejä tai arviointimenetelmiä.
Ahdistuksen ja pelon tunteet, jotka nämä kokemukset aiheuttavat, ovat ymmärrettäviä. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään näitä tunteita ja tarjota sinulle tarvittavan tuen ja hoidon. Älä epäröi hakea apua, sillä ammattilaiset ovat valmiita auttamaan sinua ja tarjoamaan parhaan mahdollisen tuen tilanteessasi.
Jos tarvitset välitöntä apua tai olet huolissasi omasta turvallisuudestasi, suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen hätänumeroon tai kriisipuhelimeen, jotta voit saada tukea välittömästi.Älä usko sitä puoskaria.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen sinua hakemaan apua ammattilaiselta, kuten psykiatrilta tai psykologilta, joka voi arvioida kokemuksiasi ja tarjota asianmukaista tukea ja hoitoa.
Kuulemiesi äänien kokeminen voi olla merkki erilaisista psykiatrisista tai psykologisista tiloista, kuten skitsofreniasta tai muista psykoottisista häiriöistä. On tärkeää saada ammattimainen arvio näiden kokemusten taustalla olevista syistä. Psykiatri voi suorittaa kattavan arvioinnin, johon voi kuulua haastatteluja ja tarvittaessa muita testejä tai arviointimenetelmiä.
Ahdistuksen ja pelon tunteet, jotka nämä kokemukset aiheuttavat, ovat ymmärrettäviä. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään näitä tunteita ja tarjota sinulle tarvittavan tuen ja hoidon. Älä epäröi hakea apua, sillä ammattilaiset ovat valmiita auttamaan sinua ja tarjoamaan parhaan mahdollisen tuen tilanteessasi.
Jos tarvitset välitöntä apua tai olet huolissasi omasta turvallisuudestasi, suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen hätänumeroon tai kriisipuhelimeen, jotta voit saada tukea välittömästi.Psykiatrit ovat paholaisen asialla.
- Anonyymi
Herkkäuskoisten julmaa metsästystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suosittelen sinua hakemaan apua ammattilaiselta, kuten psykiatrilta tai psykologilta, joka voi arvioida kokemuksiasi ja tarjota asianmukaista tukea ja hoitoa.
Kuulemiesi äänien kokeminen voi olla merkki erilaisista psykiatrisista tai psykologisista tiloista, kuten skitsofreniasta tai muista psykoottisista häiriöistä. On tärkeää saada ammattimainen arvio näiden kokemusten taustalla olevista syistä. Psykiatri voi suorittaa kattavan arvioinnin, johon voi kuulua haastatteluja ja tarvittaessa muita testejä tai arviointimenetelmiä.
Ahdistuksen ja pelon tunteet, jotka nämä kokemukset aiheuttavat, ovat ymmärrettäviä. Ammattilainen voi auttaa sinua käsittelemään näitä tunteita ja tarjota sinulle tarvittavan tuen ja hoidon. Älä epäröi hakea apua, sillä ammattilaiset ovat valmiita auttamaan sinua ja tarjoamaan parhaan mahdollisen tuen tilanteessasi.
Jos tarvitset välitöntä apua tai olet huolissasi omasta turvallisuudestasi, suosittelen ottamaan yhteyttä paikalliseen hätänumeroon tai kriisipuhelimeen, jotta voit saada tukea välittömästi.Olen ollut hoidossa, ja saanut lääkkeitä. Ei enää ahdista mut ne ei auta ääniin päässä, mutta nukahtamiseen auttaa
Rauhoittunut paljon
Aloin rakastaa mielisairaaloita ja näitä piiriä mun kokemusten jälkeen, oli sen verran ahdistavii - itse kuvailin kokemustani psykoosiksi
Ja luotin psykiatriin ja hoitajiin, mutta en saanut skitsofrenia diagnoosia vaikka selitin äänistä
Soitettiin paljon ensiapuun silloin mutta ne käski vaan odottaa kotona psykiatrin aikaa sillon
Itse soitin ambulanssin mutta ne ei vienyt mua
Syön olantsapiinii 5mg iltasin - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=Oswg3tqRGlA
The Transcendental VibrationMua vähän pelottaa henkiset asiat
Jos menee liian pitkälle
Oon harrastanut filosofiaa ja psykologiaa
Ja katsonut tarot kortti juttuja youtubesta
Kolmas silmä on aktivoitunut mulla
Osaan tuntea energiaa, oon empaatti - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykiatrit ovat paholaisen asialla.
Mua auttoi kun oli kamala olla, sain lääkkeet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuulen ääniä päässä/niiden juttelevan mulle, mutta niin kuin ajatuksia tai kuin muistaisi kappaletta pään sisällä tai mitä joku sanoi, niin selittäisin sen
Tietoisuudessa".
No lue se, niin ehkä auttaa:
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti. Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto.
Yksilön tietoisuudesta tulee ryhmätietoisuutta, joka ilmenee planeettamme kollektiivisena tietoisuutena. Mielestämme voi tulla haitallisten olentojen turvapaikka. Ne ovat niitä, jotka säteilevät ympärillämme leijuvia tuskin kuuluvia ääniä, ne ovat niitä, jotka odottavat jonkun toisen tietoisuuden laulavan yhteislaulua niiden kanssa. Ne ovat samoja riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta.
He ovat riskinottajia, jotka saavat meidät vaarantamaan oman henkemme ja muiden hengen epätoivoisissa yrityksissä. Ne ovat olentoja hienovaraisesta maailmasta. Niiden ääniin voi reagoida kolmella tavalla: hylätä ne olemattomina, hyväksyä ne todellisuutena ja unohtaa niiden sanat ja lopuksi hyväksyä ne todellisuutena ja toimia niiden sanojen mukaisesti.
Käyttäytyminen määräytyy sen mukaan, missä määrin ihminen kestää negatiivisia ajatusmuotoja. Vähemmän vastustuskykyiset ihmiset, jotka antavat itsensä virittäytyä negatiiviseen energiaan, altistuvat sille. Äänistä tulee heille todellisuutta, ja sen seurauksena he saattavat tehdä hulluja asioita. Jos torjumme negatiivisen informaation, nämä olennot eivät ainoastaan pysty vaikuttamaan meihin millään tavalla, vaan ne eivät edes yritä lähestyä meitä. Siksi ne eivät ole meille todellisuutta. Negatiivisiin energioihin voi joutua kosketuksiin okkultismia, esim. spiritismiä, harjoittamalla. On vaarallista kutsua henkiä, vaikka se tehtäisiinkin vitsinä, koska tämä toimintamuoto voi vetää puoleensa demonista energiaa. Ihmiset, jotka osallistuvat spiritistisiin istuntoihin ja vastaaviin, tuntevat joskus pahojen olentojen vaikutuksen ja saattavat jopa tulla riivatuiksi. Satanismia tunnustavien ihmisten määrä kasvaa nopeasti. Eräät sotilaalliset huippuupseerit ja teollisuusoligarkian huiput ovat liittyneet Saatanan kirkkoon, ja monet salaseurat palvovat paholaista. Meidän aikanamme meidän on linnoittauduttava ilmassa olevaa pahuutta vastaan. Menneisyydessä hyvän ja pahan voimat eivät olleet samassa maailmankaikkeudessa. Henkinen elementti ihmiskunnassa oli riittävän vahva, jotta hyvä ja paha saattoivat olla olemassa erillään. Ajan myötä ilmapiiri kyllästyi synnillä, ja hyvä ja paha alkoivat elää yhdessä - ei ainoastaan samassa maailmankaikkeudessa, vaan myöhemmin myös samassa ihmisessä.Mielenkiintoista
Oon harrastanut filosofiaa ja astrologiaa + psykologiaa.
Ja kolmannesta silmästä ja psychic abiliteista lukenut
En oo ensimmäinen joka on seonnut tällasesta
Ja oon kokenut traumaa, mun isä oli negatiivinen - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.adlibris.com/fi/kirja/mielen-vaarat-9789529345458
Lue tämä kirja, niin silloin tiedät, kuinka pahoja psykiatrit ovat.On tärkeää erottaa faktat ja yleistykset toisistaan tässä keskustelussa. Vaikka on totta, että ADHD-diagnooseja ja psykostimulanttilääkkeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, ei ole perusteltua sanoa, että kaikki historiamme lahjakkaat nerot olisivat nykypäivän mittapuulla diagnosoituja ja lääkittyjä ADHD-potilaita.
On tärkeää ymmärtää, että ADHD-diagnoosi perustuu tiettyihin diagnostisiin kriteereihin, jotka eivät ole yksiselitteisiä tai absoluuttisia. Diagnoosi edellyttää oireiden jatkuvuutta, vaikeutta ja vaikutusta yksilön toimintakykyyn. On mahdollista, että joillakin historiallisilla henkilöillä olisi voinut olla joitain ADHD-oireita, mutta on vaikea tehdä jälkikäteen diagnoosia historiallisten tietojen perusteella.
Lisäksi on tärkeää huomata, että ADHD-diagnoosin saaneet lapset eivät ole automaattisesti "huumattuja" tai petettyjä. Lääkehoito voi olla yksi osa monipuolista hoitosuunnitelmaa, johon kuuluu myös psykoterapiaa, kuntoutusta ja tukitoimia. Lääkkeiden käytöstä päätetään yksilöllisesti, ja päätös tehdään aina huolellisen arvioinnin perusteella.
YK:n Lapsen oikeuksien komitean huoli masennuksen, itsemurhien ja kouluampumisten lisääntymisestä on vakava asia, joka vaatii laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja toimenpiteitä. On tärkeää tarkastella näitä ongelmia monista eri näkökulmista, kuten sosiaaliset, kulttuuriset, taloudelliset ja yksilölliset tekijät, jotta voidaan ymmärtää niiden monimutkaisuus ja löytää tehokkaita ratkaisuja.
On myös tärkeää huomata, että lääkehoito voi olla hyödyllistä monille lapsille ja nuorille, joilla on todellinen tarve ja hyöty ADHD-oireiden hallinnassa. Lääkityksen tulee kuitenkin aina perustua huolelliseen arvioon, oikeaan diagnoosiin ja seurantaan ammattilaisten valvonnassa.
Kaiken kaikkiaan on tärkeää käydä jatkuvaa keskustelua psykiatrisesta hoidosta, diagnoosien asettamisesta ja lääkkeiden käytöstä. Tavoitteena tulisi olla tasapainoisen lähestymistavan löytäminen, jossa otetaan huomioon yksilölliset tarpeet, hoitomuodot ja tieteellinen tutkimustieto. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista
Oon harrastanut filosofiaa ja astrologiaa psykologiaa.
Ja kolmannesta silmästä ja psychic abiliteista lukenut
En oo ensimmäinen joka on seonnut tällasesta
Ja oon kokenut traumaa, mun isä oli negatiivinen"En oo ensimmäinen joka on seonnut tällasesta
Ja oon kokenut traumaa, mun isä oli negatiivinen".
Tsemppiä Sinulle! Kyllä sinä pärjäät. Psykiatreja on kaikenlaisia, mutta kehotan sinua olemaan varovainen. On monia tapauksia, joissa he ovat jääneet lääkityksensä loukkuun, ja ja heistä onnettomia koko loppuelämänsä ajan. Jopa sanomalehdissä on joskus kerrottu asiasta. En suosittele sitä. Olisin varovainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista
Oon harrastanut filosofiaa ja astrologiaa psykologiaa.
Ja kolmannesta silmästä ja psychic abiliteista lukenut
En oo ensimmäinen joka on seonnut tällasesta
Ja oon kokenut traumaa, mun isä oli negatiivinen"Ja kolmannesta silmästä ja psychic abiliteista lukenut".
Ilmeisesti tämä on ongelmiesi syy. Päästä irti näistä asioista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tärkeää erottaa faktat ja yleistykset toisistaan tässä keskustelussa. Vaikka on totta, että ADHD-diagnooseja ja psykostimulanttilääkkeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, ei ole perusteltua sanoa, että kaikki historiamme lahjakkaat nerot olisivat nykypäivän mittapuulla diagnosoituja ja lääkittyjä ADHD-potilaita.
On tärkeää ymmärtää, että ADHD-diagnoosi perustuu tiettyihin diagnostisiin kriteereihin, jotka eivät ole yksiselitteisiä tai absoluuttisia. Diagnoosi edellyttää oireiden jatkuvuutta, vaikeutta ja vaikutusta yksilön toimintakykyyn. On mahdollista, että joillakin historiallisilla henkilöillä olisi voinut olla joitain ADHD-oireita, mutta on vaikea tehdä jälkikäteen diagnoosia historiallisten tietojen perusteella.
Lisäksi on tärkeää huomata, että ADHD-diagnoosin saaneet lapset eivät ole automaattisesti "huumattuja" tai petettyjä. Lääkehoito voi olla yksi osa monipuolista hoitosuunnitelmaa, johon kuuluu myös psykoterapiaa, kuntoutusta ja tukitoimia. Lääkkeiden käytöstä päätetään yksilöllisesti, ja päätös tehdään aina huolellisen arvioinnin perusteella.
YK:n Lapsen oikeuksien komitean huoli masennuksen, itsemurhien ja kouluampumisten lisääntymisestä on vakava asia, joka vaatii laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja toimenpiteitä. On tärkeää tarkastella näitä ongelmia monista eri näkökulmista, kuten sosiaaliset, kulttuuriset, taloudelliset ja yksilölliset tekijät, jotta voidaan ymmärtää niiden monimutkaisuus ja löytää tehokkaita ratkaisuja.
On myös tärkeää huomata, että lääkehoito voi olla hyödyllistä monille lapsille ja nuorille, joilla on todellinen tarve ja hyöty ADHD-oireiden hallinnassa. Lääkityksen tulee kuitenkin aina perustua huolelliseen arvioon, oikeaan diagnoosiin ja seurantaan ammattilaisten valvonnassa.
Kaiken kaikkiaan on tärkeää käydä jatkuvaa keskustelua psykiatrisesta hoidosta, diagnoosien asettamisesta ja lääkkeiden käytöstä. Tavoitteena tulisi olla tasapainoisen lähestymistavan löytäminen, jossa otetaan huomioon yksilölliset tarpeet, hoitomuodot ja tieteellinen tutkimustieto."On myös tärkeää huomata, että lääkehoito voi olla hyödyllistä monille lapsille ja nuorille, joilla on todellinen tarve ja hyöty ADHD-oireiden hallinnassa".
Joku kaltaisesi lääkisisi varmasti Einsteininkin, koska hän ei ollut "normaali" ihminen. Tuloksena olisi, että koko ihmiskunta olisi jäänyt ilman tällaista neroa. Onneksi Einstein pääsi ei tavannut sinua ja ihmiskunta sai sellaisen neron. Sinun väliintulollasi olisi ollut katastrofaaliset seuraukset. Sinä itse vaikutat olevan aika maaninen näiden diagnoosien suhteen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tärkeää erottaa faktat ja yleistykset toisistaan tässä keskustelussa. Vaikka on totta, että ADHD-diagnooseja ja psykostimulanttilääkkeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, ei ole perusteltua sanoa, että kaikki historiamme lahjakkaat nerot olisivat nykypäivän mittapuulla diagnosoituja ja lääkittyjä ADHD-potilaita.
On tärkeää ymmärtää, että ADHD-diagnoosi perustuu tiettyihin diagnostisiin kriteereihin, jotka eivät ole yksiselitteisiä tai absoluuttisia. Diagnoosi edellyttää oireiden jatkuvuutta, vaikeutta ja vaikutusta yksilön toimintakykyyn. On mahdollista, että joillakin historiallisilla henkilöillä olisi voinut olla joitain ADHD-oireita, mutta on vaikea tehdä jälkikäteen diagnoosia historiallisten tietojen perusteella.
Lisäksi on tärkeää huomata, että ADHD-diagnoosin saaneet lapset eivät ole automaattisesti "huumattuja" tai petettyjä. Lääkehoito voi olla yksi osa monipuolista hoitosuunnitelmaa, johon kuuluu myös psykoterapiaa, kuntoutusta ja tukitoimia. Lääkkeiden käytöstä päätetään yksilöllisesti, ja päätös tehdään aina huolellisen arvioinnin perusteella.
YK:n Lapsen oikeuksien komitean huoli masennuksen, itsemurhien ja kouluampumisten lisääntymisestä on vakava asia, joka vaatii laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja toimenpiteitä. On tärkeää tarkastella näitä ongelmia monista eri näkökulmista, kuten sosiaaliset, kulttuuriset, taloudelliset ja yksilölliset tekijät, jotta voidaan ymmärtää niiden monimutkaisuus ja löytää tehokkaita ratkaisuja.
On myös tärkeää huomata, että lääkehoito voi olla hyödyllistä monille lapsille ja nuorille, joilla on todellinen tarve ja hyöty ADHD-oireiden hallinnassa. Lääkityksen tulee kuitenkin aina perustua huolelliseen arvioon, oikeaan diagnoosiin ja seurantaan ammattilaisten valvonnassa.
Kaiken kaikkiaan on tärkeää käydä jatkuvaa keskustelua psykiatrisesta hoidosta, diagnoosien asettamisesta ja lääkkeiden käytöstä. Tavoitteena tulisi olla tasapainoisen lähestymistavan löytäminen, jossa otetaan huomioon yksilölliset tarpeet, hoitomuodot ja tieteellinen tutkimustieto."Tavoitteena tulisi olla tasapainoisen lähestymistavan löytäminen, jossa otetaan huomioon yksilölliset tarpeet, hoitomuodot ja tieteellinen tutkimustieto".
Aloita itsestäsi ja jätä muut rauhaan. Tunkeudut virusten tavoin joka puolelle. Vaikutat hyvin maaniselta ihmiseltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tärkeää erottaa faktat ja yleistykset toisistaan tässä keskustelussa. Vaikka on totta, että ADHD-diagnooseja ja psykostimulanttilääkkeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, ei ole perusteltua sanoa, että kaikki historiamme lahjakkaat nerot olisivat nykypäivän mittapuulla diagnosoituja ja lääkittyjä ADHD-potilaita.
On tärkeää ymmärtää, että ADHD-diagnoosi perustuu tiettyihin diagnostisiin kriteereihin, jotka eivät ole yksiselitteisiä tai absoluuttisia. Diagnoosi edellyttää oireiden jatkuvuutta, vaikeutta ja vaikutusta yksilön toimintakykyyn. On mahdollista, että joillakin historiallisilla henkilöillä olisi voinut olla joitain ADHD-oireita, mutta on vaikea tehdä jälkikäteen diagnoosia historiallisten tietojen perusteella.
Lisäksi on tärkeää huomata, että ADHD-diagnoosin saaneet lapset eivät ole automaattisesti "huumattuja" tai petettyjä. Lääkehoito voi olla yksi osa monipuolista hoitosuunnitelmaa, johon kuuluu myös psykoterapiaa, kuntoutusta ja tukitoimia. Lääkkeiden käytöstä päätetään yksilöllisesti, ja päätös tehdään aina huolellisen arvioinnin perusteella.
YK:n Lapsen oikeuksien komitean huoli masennuksen, itsemurhien ja kouluampumisten lisääntymisestä on vakava asia, joka vaatii laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja toimenpiteitä. On tärkeää tarkastella näitä ongelmia monista eri näkökulmista, kuten sosiaaliset, kulttuuriset, taloudelliset ja yksilölliset tekijät, jotta voidaan ymmärtää niiden monimutkaisuus ja löytää tehokkaita ratkaisuja.
On myös tärkeää huomata, että lääkehoito voi olla hyödyllistä monille lapsille ja nuorille, joilla on todellinen tarve ja hyöty ADHD-oireiden hallinnassa. Lääkityksen tulee kuitenkin aina perustua huolelliseen arvioon, oikeaan diagnoosiin ja seurantaan ammattilaisten valvonnassa.
Kaiken kaikkiaan on tärkeää käydä jatkuvaa keskustelua psykiatrisesta hoidosta, diagnoosien asettamisesta ja lääkkeiden käytöstä. Tavoitteena tulisi olla tasapainoisen lähestymistavan löytäminen, jossa otetaan huomioon yksilölliset tarpeet, hoitomuodot ja tieteellinen tutkimustieto."YK:n Lapsen oikeuksien komitean huoli masennuksen, itsemurhien ja kouluampumisten lisääntymisestä on vakava asia, joka vaatii laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja toimenpiteitä".
Saat edellä kuvatut asiat tapahtumaan omalla väliintulollasi. Jätä ihmiset rauhaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"En oo ensimmäinen joka on seonnut tällasesta
Ja oon kokenut traumaa, mun isä oli negatiivinen".
Tsemppiä Sinulle! Kyllä sinä pärjäät. Psykiatreja on kaikenlaisia, mutta kehotan sinua olemaan varovainen. On monia tapauksia, joissa he ovat jääneet lääkityksensä loukkuun, ja ja heistä onnettomia koko loppuelämänsä ajan. Jopa sanomalehdissä on joskus kerrottu asiasta. En suosittele sitä. Olisin varovainen."Ja oon kokenut traumaa, mun isä oli negatiivinen".
En tiedä, kuinka vanha olet. Mutta jos olet hyvin nuori ja vaikutuksille altis, niin ehkä sinun pitäisi puhua sosiaalityöntekijän kanssa. Ei ainakaan psykiatrin kanssa.
Olisiko ratkaisu joku sijaisperhe, jos olet teini-ikäinen? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista
Oon harrastanut filosofiaa ja astrologiaa psykologiaa.
Ja kolmannesta silmästä ja psychic abiliteista lukenut
En oo ensimmäinen joka on seonnut tällasesta
Ja oon kokenut traumaa, mun isä oli negatiivinen"En oo ensimmäinen joka on seonnut tällasesta".
No, huomaat itse, mikä on ongelmiesi syy. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mielenkiintoista
Oon harrastanut filosofiaa ja astrologiaa psykologiaa.
Ja kolmannesta silmästä ja psychic abiliteista lukenut
En oo ensimmäinen joka on seonnut tällasesta
Ja oon kokenut traumaa, mun isä oli negatiivinen"Oon harrastanut filosofiaa ja astrologiaa + psykologiaa".
Näiden asioiden "opettajia" on laidasta laitaan. Suuri osa heistä on huijareita, jotka pyrkivät tekemään rahaa. Filosofiassa sinänsä ei ole mitään vikaa, se on jopa hyvä asia, mutta se riippuu siitä, millaisia "filosofisia" kirjoja luet ja niin edelleen.
No, psykologia voi todella sekoittaa tilanteesi, erittäin, jos tapaat jonkun maanisen psykiatrin, joka itse tarvitsee hoitoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mua auttoi kun oli kamala olla, sain lääkkeet
"Mua auttoi kun oli kamala olla, sain lääkkeet".
Tietenkin, koska ne turrutit sinut. Mutta ongelmiesi syytä ei ole ratkaistu. Ongelmien syyt on ratkaistava, mutta ei ongelmien seurauksia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ja oon kokenut traumaa, mun isä oli negatiivinen".
En tiedä, kuinka vanha olet. Mutta jos olet hyvin nuori ja vaikutuksille altis, niin ehkä sinun pitäisi puhua sosiaalityöntekijän kanssa. Ei ainakaan psykiatrin kanssa.
Olisiko ratkaisu joku sijaisperhe, jos olet teini-ikäinen?Mä asun tällaisessa mielenterveys- tai päihdeongelmien takia hoitoa tarvitseville, missä asuntoja mutta sama ruokasali ja olohuone. Joten olen etsinyt apua, täällä hoitajia 24/7.
Mutta siltikään ei skitsofrenia diagnoosia :D ne sanoi että mulla ocd, sosiaalisten tilanteiden pelkoo jne.
Ne on testannut mua ja oon käynyt neurologisissa testeissä. Adhd mietiskellen
Korona aikoihin alkoi pahentua, ja 2022 talvi oli pahin. Syksyllä 2022 sain apua ja lääkkeet. Muutin tänne tammikuussa.
Todella tylsää täällä, sairaslomalla oon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"En oo ensimmäinen joka on seonnut tällasesta".
No, huomaat itse, mikä on ongelmiesi syy."En oo ensimmäinen joka on seonnut tällasesta".
Suosittelen, että heität pois kaikki ne kirjat, jotka ovat aiheuttaneet sinulle ongelmia. Minulla ei ole enää epäilystäkään siitä, etteivätkö ne olisi ongelmiesi syy. Älä enää tutki näitä asioita. Kaikenlaiset tarot ja spiritismi aiheuttavat sellaisia oireita, joita sinulla on. Et todellakaan ole ainoa. Vaikka et enää lukisikaan enää näitä kirjoja, sinun on syytä heittää ne pois, koska niillä on negatiivinen energeettisyys. Miksi ne pitäisi heittää pois? Koska muut eivät alkaisi tutkia niitä ja jäisivät niiden uhriksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mua auttoi kun oli kamala olla, sain lääkkeet".
Tietenkin, koska ne turrutit sinut. Mutta ongelmiesi syytä ei ole ratkaistu. Ongelmien syyt on ratkaistava, mutta ei ongelmien seurauksia."Mua auttoi kun oli kamala olla, sain lääkkeet".
Ei ole olemassa lääkkeitä, jotka siihen auttaisivat. Lääkkeet eivät auta spiritismin uhreja. Koska tässä on kyse henkimaailman jutuista, ja juuri se negatiivisesta puolesta. Lääkkeet vain huumaavat, ja se antaa vaikutelman, että ne auttavat. Lue palstalla linkitetty kirja, josta saat lisää tietoa. Älä usko puoskari-psykiatreja, vaikka he puhuvat kauniisti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mä asun tällaisessa mielenterveys- tai päihdeongelmien takia hoitoa tarvitseville, missä asuntoja mutta sama ruokasali ja olohuone. Joten olen etsinyt apua, täällä hoitajia 24/7.
Mutta siltikään ei skitsofrenia diagnoosia :D ne sanoi että mulla ocd, sosiaalisten tilanteiden pelkoo jne.
Ne on testannut mua ja oon käynyt neurologisissa testeissä. Adhd mietiskellen
Korona aikoihin alkoi pahentua, ja 2022 talvi oli pahin. Syksyllä 2022 sain apua ja lääkkeet. Muutin tänne tammikuussa.
Todella tylsää täällä, sairaslomalla oon."Mä asun tällaisessa mielenterveys- tai päihdeongelmien takia hoitoa tarvitseville, missä asuntoja mutta sama ruokasali ja olohuone. Joten olen etsinyt apua, täällä hoitajia 24/7".
Toisaalta on hyvä asua paikassa, jossa on ihmisiä ympärillä ja johon voi olla yhteydessä. Et ole siinä yksin. Mutta lääkityksen kanssa on oltava varovainen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On tärkeää erottaa faktat ja yleistykset toisistaan tässä keskustelussa. Vaikka on totta, että ADHD-diagnooseja ja psykostimulanttilääkkeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosikymmeninä, ei ole perusteltua sanoa, että kaikki historiamme lahjakkaat nerot olisivat nykypäivän mittapuulla diagnosoituja ja lääkittyjä ADHD-potilaita.
On tärkeää ymmärtää, että ADHD-diagnoosi perustuu tiettyihin diagnostisiin kriteereihin, jotka eivät ole yksiselitteisiä tai absoluuttisia. Diagnoosi edellyttää oireiden jatkuvuutta, vaikeutta ja vaikutusta yksilön toimintakykyyn. On mahdollista, että joillakin historiallisilla henkilöillä olisi voinut olla joitain ADHD-oireita, mutta on vaikea tehdä jälkikäteen diagnoosia historiallisten tietojen perusteella.
Lisäksi on tärkeää huomata, että ADHD-diagnoosin saaneet lapset eivät ole automaattisesti "huumattuja" tai petettyjä. Lääkehoito voi olla yksi osa monipuolista hoitosuunnitelmaa, johon kuuluu myös psykoterapiaa, kuntoutusta ja tukitoimia. Lääkkeiden käytöstä päätetään yksilöllisesti, ja päätös tehdään aina huolellisen arvioinnin perusteella.
YK:n Lapsen oikeuksien komitean huoli masennuksen, itsemurhien ja kouluampumisten lisääntymisestä on vakava asia, joka vaatii laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja toimenpiteitä. On tärkeää tarkastella näitä ongelmia monista eri näkökulmista, kuten sosiaaliset, kulttuuriset, taloudelliset ja yksilölliset tekijät, jotta voidaan ymmärtää niiden monimutkaisuus ja löytää tehokkaita ratkaisuja.
On myös tärkeää huomata, että lääkehoito voi olla hyödyllistä monille lapsille ja nuorille, joilla on todellinen tarve ja hyöty ADHD-oireiden hallinnassa. Lääkityksen tulee kuitenkin aina perustua huolelliseen arvioon, oikeaan diagnoosiin ja seurantaan ammattilaisten valvonnassa.
Kaiken kaikkiaan on tärkeää käydä jatkuvaa keskustelua psykiatrisesta hoidosta, diagnoosien asettamisesta ja lääkkeiden käytöstä. Tavoitteena tulisi olla tasapainoisen lähestymistavan löytäminen, jossa otetaan huomioon yksilölliset tarpeet, hoitomuodot ja tieteellinen tutkimustieto.¤huoli masennuksen, itsemurhien ja kouluampumisten lisääntymisestä on vakava asia, joka vaatii laajaa yhteiskunnallista keskustelua ja toimenpiteitä¤.
Tunnut muuttuvan yhä psykoottisemmaksi. Oletko varma, ettet ole psykiatrisesti sairas? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mua auttoi kun oli kamala olla, sain lääkkeet".
Tietenkin, koska ne turrutit sinut. Mutta ongelmiesi syytä ei ole ratkaistu. Ongelmien syyt on ratkaistava, mutta ei ongelmien seurauksia.¤Ongelmien syyt on ratkaistava, mutta ei ongelmien seurauksia.¤
Tää on kyllä totta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"On myös tärkeää huomata, että lääkehoito voi olla hyödyllistä monille lapsille ja nuorille, joilla on todellinen tarve ja hyöty ADHD-oireiden hallinnassa".
Joku kaltaisesi lääkisisi varmasti Einsteininkin, koska hän ei ollut "normaali" ihminen. Tuloksena olisi, että koko ihmiskunta olisi jäänyt ilman tällaista neroa. Onneksi Einstein pääsi ei tavannut sinua ja ihmiskunta sai sellaisen neron. Sinun väliintulollasi olisi ollut katastrofaaliset seuraukset. Sinä itse vaikutat olevan aika maaninen näiden diagnoosien suhteen.¤Joku kaltaisesi lääkisisi varmasti Einsteininkin, koska hän ei ollut "normaali" ihminen. Tuloksena olisi, että koko ihmiskunta olisi jäänyt ilman tällaista neroa¤.
Tää on myös hyvin sanottu. Varokaa niitä psykiatreja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mä asun tällaisessa mielenterveys- tai päihdeongelmien takia hoitoa tarvitseville, missä asuntoja mutta sama ruokasali ja olohuone. Joten olen etsinyt apua, täällä hoitajia 24/7".
Toisaalta on hyvä asua paikassa, jossa on ihmisiä ympärillä ja johon voi olla yhteydessä. Et ole siinä yksin. Mutta lääkityksen kanssa on oltava varovainen.Planeettamme elää epätavallisia aikoja - monista ihmisistä on tulossa vankeja, jotka eivät pysty käyttämään vapaata tahtoaan. Useimpien ihmisten psyykeen tunkeudutaan ulkopuolelta, ja heidän mielensä joutuu liiallisen negatiivisen energian hallintaan. Psyykkisestä ja henkisestä orjuuttamisesta on tullut normi, ja olemme todistamassa epätavallisten psyykkisten kykyjen hirvittävää väärinkäyttöä. Historia osoittaa, että korkeamman tiedon väärinkäytöllä on aina ollut vakavia seurauksia, kuten pitkälle kehittyneiden kulttuurien katoaminen ja sivilisaatioiden tuhoutuminen. Jos nykyaikaista tiedon väärinkäyttöä ei pysäytetä eikä energiavirtoja suunnata uudelleen myönteiseen suuntaan, planeettamme menettää elinvoimansa.
Miettikää, miten rajoittuneita ihmiset ovat normaalitilassaan. Emme voi kuulla tai nähdä, mitä tapahtuu aivan vieressä - viereisessä talossa. Joskus emme edes näe, mitä nenämme alla tapahtuu. Joitakin ilmiöitä voidaan havaita vain mikroskoopilla, kaukoputkella ja muilla laitteilla. Ilman niitä olemme täysin avuttomia. Todellisuudeksi havaitsemamme piiri on äärimmäisen kapea. Ympärillämme tapahtuu tapahtumia, joista emme ole edes tietoisia, on kokonainen maailma, joka on havaintomme ulkopuolella ja vaikuttaa meihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Planeettamme elää epätavallisia aikoja - monista ihmisistä on tulossa vankeja, jotka eivät pysty käyttämään vapaata tahtoaan. Useimpien ihmisten psyykeen tunkeudutaan ulkopuolelta, ja heidän mielensä joutuu liiallisen negatiivisen energian hallintaan. Psyykkisestä ja henkisestä orjuuttamisesta on tullut normi, ja olemme todistamassa epätavallisten psyykkisten kykyjen hirvittävää väärinkäyttöä. Historia osoittaa, että korkeamman tiedon väärinkäytöllä on aina ollut vakavia seurauksia, kuten pitkälle kehittyneiden kulttuurien katoaminen ja sivilisaatioiden tuhoutuminen. Jos nykyaikaista tiedon väärinkäyttöä ei pysäytetä eikä energiavirtoja suunnata uudelleen myönteiseen suuntaan, planeettamme menettää elinvoimansa.
Miettikää, miten rajoittuneita ihmiset ovat normaalitilassaan. Emme voi kuulla tai nähdä, mitä tapahtuu aivan vieressä - viereisessä talossa. Joskus emme edes näe, mitä nenämme alla tapahtuu. Joitakin ilmiöitä voidaan havaita vain mikroskoopilla, kaukoputkella ja muilla laitteilla. Ilman niitä olemme täysin avuttomia. Todellisuudeksi havaitsemamme piiri on äärimmäisen kapea. Ympärillämme tapahtuu tapahtumia, joista emme ole edes tietoisia, on kokonainen maailma, joka on havaintomme ulkopuolella ja vaikuttaa meihin.Yksi suosituimmista mielenhallintamenetelmistä on alitajuinen suggestio. Se voidaan määritellä prosessiksi, jossa tietoa esitetään tiedostetun havaitsemisen alitajuisilla tasoilla, jotta henkilön ajattelua ja toimintaa voidaan ohjata sen mukaisesti. Vaikka tätä menetelmää käytetäänkin peitellysti, useimmat meistä tietävät, että sitä käytetään laajalti erityisesti mainonnassa. Aikakauslehdissä, sanomalehdissä, ilmoitustauluilla ja televisiossa olevat mainokset on suunniteltu erityisesti vaikuttamaan alitajuntaan erilaisilla, useimmiten seksuaalisuuteen liittyvillä mielikuvilla. Seksuaaliset mielleyhtymät yhdistävät mainostetun tuotteen mielihyvään, ja juuri alitajuntainen mielihyväkokemusten odotus herättää halun ostaa tuote. Psykologit luovat illuusion tarpeesta tuotteille, joita kukaan ei oikeasti halua. Tunteisiin perustuvasta kuluttajasta tulee sätkynukke, jota tiedotusvälineet manipuloivat helposti. Eräässä tutkimuksessa elokuvateatterin yleisölle esitettiin elokuva, johon sisältyi tietoa tietystä juomasta, mikä vaikutti kuluttajaan alitajunnan tasolla. Vaikutuksen tehokkuus vahvistettiin sillä, että katsojat ostivat juoman näytöksen aikana todennäköisemmin kuin muut. Televisiomainonta on erityisen tehokasta, koska televisiolla on suuri ja pysyvä yleisö. Miljoonat ihmiset katsovat samoja ohjelmia ja mainoksia joka päivä samaan aikaan. Satelliittiviestinnän kehittymisen myötä ohjelmia on voitu lähettää kaikkialle maailmaan, ja ne tavoittavat miljoonia katsojia. Televisiomainonnan tehokkuus on yksi syy siihen, miksi se on kallista. Ei ole harvinaista, että mainostajat maksavat tuhansia dollareita muutaman sekunnin mainoksesta - vain suuryrityksillä on varaa käyttää tähtitieteellisiä summia. Ne maksavat nämä rahat yrittäessään toteuttaa ja panna täytäntöön omaa hallitsemissuunnitelmaansa, jonka ensimmäiset kohteet ovat yleensä vauraus ja valta ja viimeinen kohde ihmisten hallinta ja hyväksikäyttö. Toinen tärkeä tekijä television vaikutusvallan taustalla on sen hypnoottiset ominaisuudet. Normaalissa valveillaolotilassa aivot toimivat niin sanotussa beeta-rytmissä. Kun katsot televisiota, aivosi siirtyvät alfarytmiin, mikä tarkoittaa, että ne ovat rauhallisemmassa ja rennommassa tilassa. Sinun on oltava erityisen varovainen tänä aikana, sillä tässä tilassa aivosi ovat vastaanottavaisemmat tiedolle, ne kirjaimellisesti imevät sitä kuin sieni imee vettä. Normaalissa keskustelussa arvioit, mitä sinulle kerrotaan, olet keskittynyt, päätät, hyväksytkö vai hylkäätkö sinulle annetut ajatukset. Ja katsot kotona televisiota, istut lempituoliisi tai mukavimmalle sohvalle ja syöt lempiherkkuasi. Olet rentoutunut.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi suosituimmista mielenhallintamenetelmistä on alitajuinen suggestio. Se voidaan määritellä prosessiksi, jossa tietoa esitetään tiedostetun havaitsemisen alitajuisilla tasoilla, jotta henkilön ajattelua ja toimintaa voidaan ohjata sen mukaisesti. Vaikka tätä menetelmää käytetäänkin peitellysti, useimmat meistä tietävät, että sitä käytetään laajalti erityisesti mainonnassa. Aikakauslehdissä, sanomalehdissä, ilmoitustauluilla ja televisiossa olevat mainokset on suunniteltu erityisesti vaikuttamaan alitajuntaan erilaisilla, useimmiten seksuaalisuuteen liittyvillä mielikuvilla. Seksuaaliset mielleyhtymät yhdistävät mainostetun tuotteen mielihyvään, ja juuri alitajuntainen mielihyväkokemusten odotus herättää halun ostaa tuote. Psykologit luovat illuusion tarpeesta tuotteille, joita kukaan ei oikeasti halua. Tunteisiin perustuvasta kuluttajasta tulee sätkynukke, jota tiedotusvälineet manipuloivat helposti. Eräässä tutkimuksessa elokuvateatterin yleisölle esitettiin elokuva, johon sisältyi tietoa tietystä juomasta, mikä vaikutti kuluttajaan alitajunnan tasolla. Vaikutuksen tehokkuus vahvistettiin sillä, että katsojat ostivat juoman näytöksen aikana todennäköisemmin kuin muut. Televisiomainonta on erityisen tehokasta, koska televisiolla on suuri ja pysyvä yleisö. Miljoonat ihmiset katsovat samoja ohjelmia ja mainoksia joka päivä samaan aikaan. Satelliittiviestinnän kehittymisen myötä ohjelmia on voitu lähettää kaikkialle maailmaan, ja ne tavoittavat miljoonia katsojia. Televisiomainonnan tehokkuus on yksi syy siihen, miksi se on kallista. Ei ole harvinaista, että mainostajat maksavat tuhansia dollareita muutaman sekunnin mainoksesta - vain suuryrityksillä on varaa käyttää tähtitieteellisiä summia. Ne maksavat nämä rahat yrittäessään toteuttaa ja panna täytäntöön omaa hallitsemissuunnitelmaansa, jonka ensimmäiset kohteet ovat yleensä vauraus ja valta ja viimeinen kohde ihmisten hallinta ja hyväksikäyttö. Toinen tärkeä tekijä television vaikutusvallan taustalla on sen hypnoottiset ominaisuudet. Normaalissa valveillaolotilassa aivot toimivat niin sanotussa beeta-rytmissä. Kun katsot televisiota, aivosi siirtyvät alfarytmiin, mikä tarkoittaa, että ne ovat rauhallisemmassa ja rennommassa tilassa. Sinun on oltava erityisen varovainen tänä aikana, sillä tässä tilassa aivosi ovat vastaanottavaisemmat tiedolle, ne kirjaimellisesti imevät sitä kuin sieni imee vettä. Normaalissa keskustelussa arvioit, mitä sinulle kerrotaan, olet keskittynyt, päätät, hyväksytkö vai hylkäätkö sinulle annetut ajatukset. Ja katsot kotona televisiota, istut lempituoliisi tai mukavimmalle sohvalle ja syöt lempiherkkuasi. Olet rentoutunut.
Toinen tapa manipuloida ihmisten mieliä on täyttää eetteri epäpuhtailla äänivärähtelyillä ja erityisesti tietynlaisella musiikilla. Tämä on erittäin tehokas keino hallita, koska ääni toimii ihmisen tietoisuuden syvimmällä tasolla. Musiikin avulla tapahtuva alitajuinen suggestio on keino hallita psyykeä. Alitajuntaan vaikuttavia ja henkistä kasvua edistäviä äänitteitä käytetään itsensä parantamiseen. Negatiivista tietoa voidaan kuitenkin istuttaa alitajuntaan yhtä helposti kuin positiivista tietoa. Tietoisen mielen ohi se voi tunkeutua alitajuntaan ja ohjelmoida sen. Supermarketit ja tavaratalot käyttävät alitajuista indoktrinaatiota salaisilla laitteilla tavaroiden kysynnän lisäämiseksi. Alitajuista vaikuttamista käytetään myös myönteisiin tarkoituksiin. Kokeet osoittavat, että ehdottaminen varastamatta jättämisestä on vähentänyt merkittävästi myymälävarkaiden määrää. Jatkuva äänitallenteiden toistaminen on säästänyt kauppiaille miljoonia dollareita. Äänivärähtelyjen vaikutusta voidaan arvioida sen perusteella, millainen vaikutus eri musiikkityypeillä on. On musiikkia, joka lisää aggressiivisuutta. Monet musiikkikappaleet stimuloivat himoa, itsekkyyttä ja väkivaltaa. Rockmusiikkikonsertteihin liittyy todennäköisemmin huumeita, seksuaalista kanssakäymistä ja jopa väkivaltaa. Klassinen instrumentaalimusiikki sen sijaan antaa rauhan ja onnellisuuden tunteen. Kasvien kanssa tekemisissä olevat tietävät, että niiden kasvuun ja kuntoon vaikuttavat maaperän, veden ja valon lisäksi myös niitä hoitavat ihmiset ja ääniympäristö. Erikoistutkimukset ovat osoittaneet, että rockmusiikki hidastaa kasvien kasvua ja joissakin tapauksissa jopa tappaa ne. Äänen värähtelyt vaikuttavat kasvien elimiin yhtä paljon kuin eläinten ja ihmisten elimistöön. Eri äänivärähtelyt stimuloivat kehon eri chakroja. Rockmusiikilla on taipumus stimuloida alempia chakroja. Kokeelliset tutkimukset osoittavat, että tietynlaista rockmusiikkia jatkuvasti kuuntelevat oppilaat saavat huonompia arvosanoja ja suoriutuvat huonommin. Jotkut muusikot ja viihdetaiteilijat käyttävät yhteyksiään saatanallisiin kultteihin mainostarkoituksiin. He ilmaisevat hyväksyntänsä demonisille entiteeteille, käyttävät usein demonisia symboleja levyjensä ulkoasussa, ja jotkut heidän takaperin soitetuista levyistään ylistävät suoraan Saatanaa. Saatanallisten kulttien rituaaleihin kuuluu usein väkivaltaa, perverssiä seksiä ja moraalista alistumista. Satanistit tekevät sopimuksia alempien entiteettien kanssa saadakseen yliluonnollisia voimia ja kykyjä. Demoninen tietoisuus tuottaa negatiivisia värähtelyjä. Energiakaaos ruokkii demonien valtaa. Joidenkin esiintyjien tiedetään purevan kanojen ja lepakoiden päät irti ja juovan eläinten verta suoraan lavalla. On aivan selvää, että tämä on epänormaalia, demonista toimintaa.
Demoni on siis ihminen, jolla on demoninen mieli ja elämäntapa. - Anonyymi

Demoni on siis ihminen, jolla on demoninen mieli ja elämäntapa.Neurolingvistinen ohjelmointi on tekniikka, jolla ihmisessä herätetään tiettyjä reaktioita ja tulkitaan hänen käyttäytymistään. Eräässä tekniikassa henkilölle esitetään tiettyjä kysymyksiä ja samalla tarkkaillaan hänen silmänliikkeitään. Jos henkilö katsoo ylös ja vasemmalle, se tarkoittaa, että hän kuvittelee jotain, jonka hän on nähnyt aiemmin. Jos hän katsoo vasemmalle, mutta vaakasuoraan, hän muistaa jotain, mitä on kuullut aiemmin. Näiden reaktioiden sanotaan olevan tyypillisiä oikeakätisille ihmisille, kun taas vasenkätisillä on päinvastaiset reaktiot. Toinen tekniikka on puheen rytmin ja nopeuden vaihtelu, joka vaikuttaa siihen, miten kuulija tulkitsee tietoa. Myös kehon liikkeitä käytetään aivojen stimuloimiseksi. Aivot koostuvat kahdesta pääosasta: vasemmasta aivopuoliskosta, joka ohjaa rationaalisia, objektiivisia, materialistisia toimintoja, ja oikeasta aivopuoliskosta, joka ohjaa subjektiivisia, intuitiivisia, mystisiä ja hengellisiä toimintoja. Esimerkiksi liikkeen tekeminen vasemmalla kädellä voi stimuloida keskustelukumppanisi oikean aivopuoliskon toimintaa. Kaikkia näitä neurolingvistisiä tekniikoita voidaan käyttää kanavoimaan ihmisten energioita tietyllä tavalla. Monet valtion virkamiehet, lakimiehet, poliitikot ja yritysjohtajat on koulutettu tulkitsemaan kehonkieltä ja käyttämään sanoja ja eleitä yleisöönsä vaikuttamiseksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neurolingvistinen ohjelmointi on tekniikka, jolla ihmisessä herätetään tiettyjä reaktioita ja tulkitaan hänen käyttäytymistään. Eräässä tekniikassa henkilölle esitetään tiettyjä kysymyksiä ja samalla tarkkaillaan hänen silmänliikkeitään. Jos henkilö katsoo ylös ja vasemmalle, se tarkoittaa, että hän kuvittelee jotain, jonka hän on nähnyt aiemmin. Jos hän katsoo vasemmalle, mutta vaakasuoraan, hän muistaa jotain, mitä on kuullut aiemmin. Näiden reaktioiden sanotaan olevan tyypillisiä oikeakätisille ihmisille, kun taas vasenkätisillä on päinvastaiset reaktiot. Toinen tekniikka on puheen rytmin ja nopeuden vaihtelu, joka vaikuttaa siihen, miten kuulija tulkitsee tietoa. Myös kehon liikkeitä käytetään aivojen stimuloimiseksi. Aivot koostuvat kahdesta pääosasta: vasemmasta aivopuoliskosta, joka ohjaa rationaalisia, objektiivisia, materialistisia toimintoja, ja oikeasta aivopuoliskosta, joka ohjaa subjektiivisia, intuitiivisia, mystisiä ja hengellisiä toimintoja. Esimerkiksi liikkeen tekeminen vasemmalla kädellä voi stimuloida keskustelukumppanisi oikean aivopuoliskon toimintaa. Kaikkia näitä neurolingvistisiä tekniikoita voidaan käyttää kanavoimaan ihmisten energioita tietyllä tavalla. Monet valtion virkamiehet, lakimiehet, poliitikot ja yritysjohtajat on koulutettu tulkitsemaan kehonkieltä ja käyttämään sanoja ja eleitä yleisöönsä vaikuttamiseksi.
OVATKO AJATUKSESI OMIA?
Ihmisten mielialat eivät useinkaan määräydy sisäisten syiden perusteella, vaan toisten ihmisten heidän mielentilaansa lähettämän henkisen indoktrinaation perusteella. Useimmiten suggestion tekevät joko yksilöt tai ihmisryhmät, jotka vaikuttavat toisiinsa tiedostamattaan. Joissakin tapauksissa henkilölle kuitenkin lähetetään tietoisesti ajatus, jolla pyritään pysäyttämään tai ohjaamaan tietyllä tavalla hänen kognitiivisia, emotionaalisia tai käyttäytymisreaktioitaan. Me kaikki - tietoisesti tai tiedostamatta - käytämme mielenhallintatekniikoita. Monet ihmiset hallitsevat nämä tekniikat tietämättä edes, miten tai miksi ne toimivat. Samoin ihmiset käyttävät usein visualisointitekniikoita saavuttaakseen tietyt tavoitteet. Erittäin tehokas menetelmä, jota poliitikot ja myyntimiehet käyttävät, on eksyttäminen. Mihin se perustuu? Jos liukastut ja olet putoamassa, sinulla on taipumus tarttua kaikkeen mahdolliseen, mikä pitää sinut jaloillasi. Vastaavasti, kun elämäsi on epävakaata, kun sinulla on epäilyksiä ja epävarmuutta, tartut luonnollisesti siihen, minkä luulet auttavan sinua tasapainottamaan mielesi. Kun olet valmis antamaan jotain oikeaa käteesi, otat sen. Jos et tunne epäröintiä ja epävarmuutta etkä siksi ole yhtä haavoittuvainen, manipuloija luo halutun tilan ja tarjoaa sinulle sitten sitä, mitä sinun on hankittava tai mihin sinun on uskottava. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OVATKO AJATUKSESI OMIA?
Ihmisten mielialat eivät useinkaan määräydy sisäisten syiden perusteella, vaan toisten ihmisten heidän mielentilaansa lähettämän henkisen indoktrinaation perusteella. Useimmiten suggestion tekevät joko yksilöt tai ihmisryhmät, jotka vaikuttavat toisiinsa tiedostamattaan. Joissakin tapauksissa henkilölle kuitenkin lähetetään tietoisesti ajatus, jolla pyritään pysäyttämään tai ohjaamaan tietyllä tavalla hänen kognitiivisia, emotionaalisia tai käyttäytymisreaktioitaan. Me kaikki - tietoisesti tai tiedostamatta - käytämme mielenhallintatekniikoita. Monet ihmiset hallitsevat nämä tekniikat tietämättä edes, miten tai miksi ne toimivat. Samoin ihmiset käyttävät usein visualisointitekniikoita saavuttaakseen tietyt tavoitteet. Erittäin tehokas menetelmä, jota poliitikot ja myyntimiehet käyttävät, on eksyttäminen. Mihin se perustuu? Jos liukastut ja olet putoamassa, sinulla on taipumus tarttua kaikkeen mahdolliseen, mikä pitää sinut jaloillasi. Vastaavasti, kun elämäsi on epävakaata, kun sinulla on epäilyksiä ja epävarmuutta, tartut luonnollisesti siihen, minkä luulet auttavan sinua tasapainottamaan mielesi. Kun olet valmis antamaan jotain oikeaa käteesi, otat sen. Jos et tunne epäröintiä ja epävarmuutta etkä siksi ole yhtä haavoittuvainen, manipuloija luo halutun tilan ja tarjoaa sinulle sitten sitä, mitä sinun on hankittava tai mihin sinun on uskottava.MEDIUMIT TYÖSSÄ
Meedio on henkilö, jolla on kohonnut herkkyys aineettoman maailman energioille. Meediot voivat käyttää kykyjään myönteisellä tavalla eli auttaa muita ihmisiä tai kielteisellä tavalla eli hallita muita ihmisiä. He voivat kirjaimellisesti nukuttaa ihmisen toiseen huoneeseen ja sitten herättää hänet ilman, että ihminen edes huomaa, että häneen on vaikutettu. Protokollaan perustuvissa kokeissa meediot ovat keskittäneet energiansa henkilön hermostoon ja tukahduttaneet sen, jolloin henkilö on joutunut eräänlaiseen henkiseen tyrmäystilaan. Näitä kykyjä voi kehittää kuka tahansa. Joillakin tällaiset kyvyt ovat kehittyneet niin pitkälle, että he pystyvät lukemaan toisten ihmisten ajatuksia ja näkemään, mitä joku muu tekee. Monet maailman johtajat, sekä nyt että aiemmin, ovat pyrkineet hallitsemaan näitä kykyjä. Hitler tutki psyykkisiä ilmiöitä. Napoleonin uskotaan olleen itsekin meedio. Stalin kommunikoi erittäin voimakkaan meedion, Wolf Messingin, kanssa ja käski tätä ryöstämään pankin. Meedio antoi pankkivirkailijalle tyhjän paperiarkin ja käski häntä henkisesti antamaan rahaa. Suggestio oli niin voimakas, että virkailija antoi rahat hänelle ehdoitta. Psyykkisiä ilmiöitä on tutkittu ja tutkitaan edelleen tähän päivään asti. Entinen Neuvostoliitto investoi miljoonia parhaisiin instituutteihin, joissa koulutettiin meedioita ja tehtiin hämmästyttäviä kokeita hienovaraisilla voimilla. Myös Amerikka investoi paljon aikaa, rahaa ja vaivaa psyykkisen energian käyttämiseen sotilaallisiin tarkoituksiin. Vakoilussa käytettävän kehittyneen teknologian kehittämiseen käytetään valtavia rahasummia. Jos tiedusteluasiantuntijoiden on opittava jotain, heillä on siihen hyvät mahdollisuudet. Käytännössä mikä tahansa asunnossasi oleva sähkölaite voi antaa tietoja sinusta. Nykymaailmassa on kasvava polarisaatio niiden välillä, jotka pyrkivät manipuloimaan ja riistämään ihmisiä, ja niiden välillä, jotka etsivät henkistä kasvua ja sisäistä kehitystä. Olemme keskellä taistelua - taistelua ei fyysisessä mielessä, vaan taistelua vallasta mielemme yli. Tämä näkymätön ja kuulumaton sota on paljon vakavampi kuin mikään fyysinen yhteenotto. Psyykkinen sodankäynti on kiivaampaa ja salakavalampaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MEDIUMIT TYÖSSÄ
Meedio on henkilö, jolla on kohonnut herkkyys aineettoman maailman energioille. Meediot voivat käyttää kykyjään myönteisellä tavalla eli auttaa muita ihmisiä tai kielteisellä tavalla eli hallita muita ihmisiä. He voivat kirjaimellisesti nukuttaa ihmisen toiseen huoneeseen ja sitten herättää hänet ilman, että ihminen edes huomaa, että häneen on vaikutettu. Protokollaan perustuvissa kokeissa meediot ovat keskittäneet energiansa henkilön hermostoon ja tukahduttaneet sen, jolloin henkilö on joutunut eräänlaiseen henkiseen tyrmäystilaan. Näitä kykyjä voi kehittää kuka tahansa. Joillakin tällaiset kyvyt ovat kehittyneet niin pitkälle, että he pystyvät lukemaan toisten ihmisten ajatuksia ja näkemään, mitä joku muu tekee. Monet maailman johtajat, sekä nyt että aiemmin, ovat pyrkineet hallitsemaan näitä kykyjä. Hitler tutki psyykkisiä ilmiöitä. Napoleonin uskotaan olleen itsekin meedio. Stalin kommunikoi erittäin voimakkaan meedion, Wolf Messingin, kanssa ja käski tätä ryöstämään pankin. Meedio antoi pankkivirkailijalle tyhjän paperiarkin ja käski häntä henkisesti antamaan rahaa. Suggestio oli niin voimakas, että virkailija antoi rahat hänelle ehdoitta. Psyykkisiä ilmiöitä on tutkittu ja tutkitaan edelleen tähän päivään asti. Entinen Neuvostoliitto investoi miljoonia parhaisiin instituutteihin, joissa koulutettiin meedioita ja tehtiin hämmästyttäviä kokeita hienovaraisilla voimilla. Myös Amerikka investoi paljon aikaa, rahaa ja vaivaa psyykkisen energian käyttämiseen sotilaallisiin tarkoituksiin. Vakoilussa käytettävän kehittyneen teknologian kehittämiseen käytetään valtavia rahasummia. Jos tiedusteluasiantuntijoiden on opittava jotain, heillä on siihen hyvät mahdollisuudet. Käytännössä mikä tahansa asunnossasi oleva sähkölaite voi antaa tietoja sinusta. Nykymaailmassa on kasvava polarisaatio niiden välillä, jotka pyrkivät manipuloimaan ja riistämään ihmisiä, ja niiden välillä, jotka etsivät henkistä kasvua ja sisäistä kehitystä. Olemme keskellä taistelua - taistelua ei fyysisessä mielessä, vaan taistelua vallasta mielemme yli. Tämä näkymätön ja kuulumaton sota on paljon vakavampi kuin mikään fyysinen yhteenotto. Psyykkinen sodankäynti on kiivaampaa ja salakavalampaa.Keskeistä on itsensä toteuttaminen. Tämä tarkoittaa, että sinun on tehtävä työtä itsesi eteen. Opettaja voi antaa rohkaisua, mutta sinussa on oltava halu ja halu nostaa tietoisuutesi tasoa. Seuraavassa on viisi kohtaa, joita kannattaa pohtia. Kohta yksi Mitä enemmän samaistut mieleen, sitä alttiimpi olet mielen vaikutuksille. Vaikka olet tottunut olemaan mielesi, näin ei todellisuudessa ole. Käytätte mieltänne samalla tavalla kuin käytätte kenkiänne, takkinne tai villapaitaanne. Olette yksilö, joka käyttää mieltä. Se, mitä käytät, et ole sinä. Olette sielu, joka käyttää älyä, mieltä ja kehoa. Mieli on jatkuvasti tekemisissä ympäristön vaikutusten kanssa - jotain se hyväksyy, jotain se hylkää. Se, mitä mieli käsittää ja säilyttää, määräytyy suurelta osin ympäristön, erityisesti lähiympäristön, mukaan. Useimmissa tapauksissa mieli on pahin vihollisesi, koska se saa sinut ... Mielesi on tottunut kertomaan sinulle, että koska pystyt suorittamaan perustoiminnot - syömisen, nukkumisen, parittelun ja itsesi suojelemisen - ei ole mitään muuta huolenaihetta. Se minä, jonka mielesi jatkuvasti kertoo sinulle, ei oikeastaan ole todellinen minäsi. Todellinen "minä" on sielu ja sen sisällä oleva potentiaalisuus. Tällöin herää kysymys.
Kun mielessäsi alkaa nousta vääriä ajatuksia, ajatuksia, jotka aiheuttavat surua, pelkoa tai ahdistusta, älä hyväksy niitä. Niiden torjuminen on helpompaa, jos ymmärrät, että mielesi ei ole sinä. Muista aina, että sinä ja mielesi olette erillisiä, että voit arvostaa sitä, mitä se sanelee sinulle. Tämä tekniikka auttaa sinua, jos muukalainen mielen energia tunkeutuu mieleesi. Siinä tapauksessa pystyt oivaltamaan, mitä on tapahtumassa, ja toimimaan viisaasti. Niin kauan kuin samaistutte mieleenne, vastaatte välittömästi asianmukaisella toiminnalla sen käskyihin. Mieli hallitsee teitä, vaikka sen pitäisi olla päinvastoin, ja tämä aiheuttaa ei-toivottuja komplikaatioita. Henkilö, joka ajattelee teitä, tunkeutuu mielentilaanne, eivätkä ihmiset useimmissa tapauksissa ajattele toisiaan rakkaudella. Jos olet henkisesti kehittynyt ja sinulla on ominaisuuksia, joita voi kadehtia, olet jo vaarassa. Toisten kateelliset ajatukset voivat tehdä sinut alttiiksi himolle ja hyväksikäytölle. Toisin sanoen nämä ihmiset ikään kuin ruokkivat sinua. Ette voi kuvitellakaan, kuinka monta ajatusta, energiaa ja elämänmuotoa on jatkuvasti ympärillänne. Tietoisuutenne on määritettävä, mitä teidän on hyväksyttävä ja seurattava. Todellinen minänne määräytyy pitkälti arviointijärjestelmänne mukaan. Älkää hyväksykö ajatuksianne totuudeksi. Muuten teistä tulee oman mielenne orja. Kohta kaksi On myös hyvin tärkeää olla samaistumatta omiin tai muiden ihmisten ongelmiin. Kun ihmiset puhuvat sinulle ongelmistaan, he kirjaimellisesti siirtävät vaikeutensa sinuun. Kannat nyt heidän ongelmiaan harteillasi, ja ne yleensä pahenevat jatkuvasti, koska ihmiset eivät ajattele mitään muuta. Pieni temppu voi olla kätevä tällaisessa tilanteessa: kuvittele itsesi sellaiseksi kuin olisit silloin, kun saavutat täydellisyyden tilan tai siirryt korkeammalle tietoisuuden tasolle. Keskittymällä tähän mielikuvaan olet jo luomassa sitä, ja se auttaa sinua saamaan itsesi kasaan. Kohta kolme Koska kehon tila vaikuttaa voimakkaasti mieleen, tärkeä väline psyyken suojelemiseksi on ruokavalio. Välttääksesi alempien energioiden vaikutusta sinun on tuotettava korkeampia energioita. Jos teet kehostasi hautausmaan syömällä lihaa, sinun on hyvin vaikea kääntää pois negatiivisia energioita. Ja syömällä ruumiita te todella muutatte kehonne teurastettujen eläinten hautausmaaksi. Ihminen, jolla on erityisen herkkä psyyke, näkee hautausmaalla ollessaan kaikenlaisia ruumiillisia olentoja. Hautausmaan lähellä asuvilla ihmisillä on usein psyykkisiä ongelmia, koska sinne keskittynyt negatiivinen energia vaikuttaa heihin. Kuvittele nyt seuraukset siitä, että kehosi muuttuu jatkuvasti hautausmaaksi, koska syöt lihaa. Ajattele, miten liha hajoaa ilmassa, ja mieti, mitä tapahtuu kehosi sisällä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskeistä on itsensä toteuttaminen. Tämä tarkoittaa, että sinun on tehtävä työtä itsesi eteen. Opettaja voi antaa rohkaisua, mutta sinussa on oltava halu ja halu nostaa tietoisuutesi tasoa. Seuraavassa on viisi kohtaa, joita kannattaa pohtia. Kohta yksi Mitä enemmän samaistut mieleen, sitä alttiimpi olet mielen vaikutuksille. Vaikka olet tottunut olemaan mielesi, näin ei todellisuudessa ole. Käytätte mieltänne samalla tavalla kuin käytätte kenkiänne, takkinne tai villapaitaanne. Olette yksilö, joka käyttää mieltä. Se, mitä käytät, et ole sinä. Olette sielu, joka käyttää älyä, mieltä ja kehoa. Mieli on jatkuvasti tekemisissä ympäristön vaikutusten kanssa - jotain se hyväksyy, jotain se hylkää. Se, mitä mieli käsittää ja säilyttää, määräytyy suurelta osin ympäristön, erityisesti lähiympäristön, mukaan. Useimmissa tapauksissa mieli on pahin vihollisesi, koska se saa sinut ... Mielesi on tottunut kertomaan sinulle, että koska pystyt suorittamaan perustoiminnot - syömisen, nukkumisen, parittelun ja itsesi suojelemisen - ei ole mitään muuta huolenaihetta. Se minä, jonka mielesi jatkuvasti kertoo sinulle, ei oikeastaan ole todellinen minäsi. Todellinen "minä" on sielu ja sen sisällä oleva potentiaalisuus. Tällöin herää kysymys.
Kun mielessäsi alkaa nousta vääriä ajatuksia, ajatuksia, jotka aiheuttavat surua, pelkoa tai ahdistusta, älä hyväksy niitä. Niiden torjuminen on helpompaa, jos ymmärrät, että mielesi ei ole sinä. Muista aina, että sinä ja mielesi olette erillisiä, että voit arvostaa sitä, mitä se sanelee sinulle. Tämä tekniikka auttaa sinua, jos muukalainen mielen energia tunkeutuu mieleesi. Siinä tapauksessa pystyt oivaltamaan, mitä on tapahtumassa, ja toimimaan viisaasti. Niin kauan kuin samaistutte mieleenne, vastaatte välittömästi asianmukaisella toiminnalla sen käskyihin. Mieli hallitsee teitä, vaikka sen pitäisi olla päinvastoin, ja tämä aiheuttaa ei-toivottuja komplikaatioita. Henkilö, joka ajattelee teitä, tunkeutuu mielentilaanne, eivätkä ihmiset useimmissa tapauksissa ajattele toisiaan rakkaudella. Jos olet henkisesti kehittynyt ja sinulla on ominaisuuksia, joita voi kadehtia, olet jo vaarassa. Toisten kateelliset ajatukset voivat tehdä sinut alttiiksi himolle ja hyväksikäytölle. Toisin sanoen nämä ihmiset ikään kuin ruokkivat sinua. Ette voi kuvitellakaan, kuinka monta ajatusta, energiaa ja elämänmuotoa on jatkuvasti ympärillänne. Tietoisuutenne on määritettävä, mitä teidän on hyväksyttävä ja seurattava. Todellinen minänne määräytyy pitkälti arviointijärjestelmänne mukaan. Älkää hyväksykö ajatuksianne totuudeksi. Muuten teistä tulee oman mielenne orja. Kohta kaksi On myös hyvin tärkeää olla samaistumatta omiin tai muiden ihmisten ongelmiin. Kun ihmiset puhuvat sinulle ongelmistaan, he kirjaimellisesti siirtävät vaikeutensa sinuun. Kannat nyt heidän ongelmiaan harteillasi, ja ne yleensä pahenevat jatkuvasti, koska ihmiset eivät ajattele mitään muuta. Pieni temppu voi olla kätevä tällaisessa tilanteessa: kuvittele itsesi sellaiseksi kuin olisit silloin, kun saavutat täydellisyyden tilan tai siirryt korkeammalle tietoisuuden tasolle. Keskittymällä tähän mielikuvaan olet jo luomassa sitä, ja se auttaa sinua saamaan itsesi kasaan. Kohta kolme Koska kehon tila vaikuttaa voimakkaasti mieleen, tärkeä väline psyyken suojelemiseksi on ruokavalio. Välttääksesi alempien energioiden vaikutusta sinun on tuotettava korkeampia energioita. Jos teet kehostasi hautausmaan syömällä lihaa, sinun on hyvin vaikea kääntää pois negatiivisia energioita. Ja syömällä ruumiita te todella muutatte kehonne teurastettujen eläinten hautausmaaksi. Ihminen, jolla on erityisen herkkä psyyke, näkee hautausmaalla ollessaan kaikenlaisia ruumiillisia olentoja. Hautausmaan lähellä asuvilla ihmisillä on usein psyykkisiä ongelmia, koska sinne keskittynyt negatiivinen energia vaikuttaa heihin. Kuvittele nyt seuraukset siitä, että kehosi muuttuu jatkuvasti hautausmaaksi, koska syöt lihaa. Ajattele, miten liha hajoaa ilmassa, ja mieti, mitä tapahtuu kehosi sisällä.Neljäs kohta Päihtymys kaikissa muodoissaan ja missä tahansa määrin tekee ihmisestä erityisen alttiin henkiselle väkivallalle. Olet ehkä kuullut, että alkoholistit näkevät vaaleanpunaisia norsuja. Nämä eivät ole hallusinaatioita. Päihtymyksen vaikutuksesta keho rappeutuu ja sen värähtelyt siirtyvät alemmille tasoille, jolloin ihminen joutuu kosketuksiin ruumiittomien entiteettien kanssa. Nykyään koko maailma kärsii huumeiden käyttöön liittyvistä ongelmista, eikä tämä ole sattumaa.
PSYYKENLÄÄKKEET OVAT MYÖS HUUMEITA.
Niin kauan kuin maailman infrastruktuurista vastaavat henkilöt käyttävät huumeita, nämä infrastruktuurit jatkavat hajoamistaan. Metafyysisesti ajateltuna huumeita käyttämällä teette astraaliruumiiseenne reikiä. Se on kuin kutsuisi tahallaan esiin entiteettejä, jotka tunkeutuvat psyykeen, asuttavat mielen ja tekevät ihmisestä riivatun. Useimmat huumeriippuvaiset kantavat sisällään vierasta entiteettiä, josta he eivät ole edes tietoisia. Huumeet eivät häiritse heitä pelkästään, vaan kaikki ne entiteetit, joita he kantavat sisällään. Tällaiset entiteetit vain odottavat tilaisuutta siirtyä oikeaan paikkaan. Jos avaatte oven ja alatte kutsua ihmisiä sisään, joku tulee varmasti sisään. Huumeiden käyttäminen on sama kuin kutsuisi ei-toivottuja vieraita hienovaraisesta maailmasta. Toinen päihtymyksen muoto on uhkapeli. Peliriippuvainen henkilö avaa myös oven ja kutsuu alempiarvoisia olentoja sisään. Viides kohta Sisäisen vakauttamisen ja psyykkisen suojelun kannalta kriittinen kohta on seksuaalienergian asianmukainen käyttö. Pornografia tuhoaa täysin miehen ja naisen välisen suhteen kauneuden. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Neljäs kohta Päihtymys kaikissa muodoissaan ja missä tahansa määrin tekee ihmisestä erityisen alttiin henkiselle väkivallalle. Olet ehkä kuullut, että alkoholistit näkevät vaaleanpunaisia norsuja. Nämä eivät ole hallusinaatioita. Päihtymyksen vaikutuksesta keho rappeutuu ja sen värähtelyt siirtyvät alemmille tasoille, jolloin ihminen joutuu kosketuksiin ruumiittomien entiteettien kanssa. Nykyään koko maailma kärsii huumeiden käyttöön liittyvistä ongelmista, eikä tämä ole sattumaa.
PSYYKENLÄÄKKEET OVAT MYÖS HUUMEITA.
Niin kauan kuin maailman infrastruktuurista vastaavat henkilöt käyttävät huumeita, nämä infrastruktuurit jatkavat hajoamistaan. Metafyysisesti ajateltuna huumeita käyttämällä teette astraaliruumiiseenne reikiä. Se on kuin kutsuisi tahallaan esiin entiteettejä, jotka tunkeutuvat psyykeen, asuttavat mielen ja tekevät ihmisestä riivatun. Useimmat huumeriippuvaiset kantavat sisällään vierasta entiteettiä, josta he eivät ole edes tietoisia. Huumeet eivät häiritse heitä pelkästään, vaan kaikki ne entiteetit, joita he kantavat sisällään. Tällaiset entiteetit vain odottavat tilaisuutta siirtyä oikeaan paikkaan. Jos avaatte oven ja alatte kutsua ihmisiä sisään, joku tulee varmasti sisään. Huumeiden käyttäminen on sama kuin kutsuisi ei-toivottuja vieraita hienovaraisesta maailmasta. Toinen päihtymyksen muoto on uhkapeli. Peliriippuvainen henkilö avaa myös oven ja kutsuu alempiarvoisia olentoja sisään. Viides kohta Sisäisen vakauttamisen ja psyykkisen suojelun kannalta kriittinen kohta on seksuaalienergian asianmukainen käyttö. Pornografia tuhoaa täysin miehen ja naisen välisen suhteen kauneuden.Aluksi meidän on ymmärrettävä paranormaaleja psyykkisiä ilmiöitä ja kykyjä sekä niiden lajikkeita. Yksi luokka koostuu ilmiöistä, joihin liittyy aistihavaintoja, jotka ylittävät karkean aineen havaitsemisen, kuten selvänäköisyys. Selvänäköisyys on kyky havaita, mitä missä tahansa kaukaisessa paikassa tapahtuu. Näin hän näkee jossain kaukana tapahtuvat tapahtumat ja voi kertoa niistä. On olemassa myös selväkuuloisuus eli kyky havaita ääniä muustakin kuin lähiympäristöstä. Selvänäköisyyteen ja selväkuuloisuuteen voi kuulua jopa toisten ulottuvuuksien todellisuuksien havaitseminen. Toinen paranormaaleihin psyykkisiin ilmiöihin kuuluva ryhmä on telepatia eli joidenkin tiettyjen ympäristöstä tulevien signaalien henkinen havaitseminen, esimerkiksi kyky lukea toisten ihmisten ajatuksia. Myös hypnoosi - kyky saada aikaan hypnoottinen tila ja psykokinesia - henkisen energian käyttäminen esineiden liikuttamiseen. On olemassa myös muunlaisia tämänkaltaisia psyykkisiä kykyjä. Toisen luokittelun mukaan epätavallisia psyykkisiä kykyjä kutsutaan siddhiksi, mikä tarkoittaa kirjaimellisesti "mystistä täydellisyyttä".
On olemassa sellaisia siddhejä, joiden avulla voi palauttaa sielun juuri kuolleen ihmisen fyysiseen ruumiiseen. Kristillisen perinteen mukaan Jeesus Kristus, Hesekiel ja Elia pystyivät herättämään kuolleet henkiin. Koska fyysinen ruumis on vain kuori, sielu voi mennä sisään ja ulos siitä. Näin ollen ihminen, joka on kehittänyt tämän kyvyn, voi kutsua sielunsa takaisin ruumiiseensa. Nykyään monet ihmiset kääntyvät meedioiden ja kontaktihenkilöiden puoleen ja harrastavat monenlaista joogaa. He sekoittavat kuitenkin usein "psyykkisen" ja "henkisen". Suuri osa siitä, mitä pidetään henkisenä, on itse asiassa peräisin hienovaraisesta aineellisesta maailmasta. Ihmettä todistava henkilö yleensä liittää siihen jumalallisen alkuperän, mikä ei aina pidä paikkaansa. Tällaiset ilmiöt voivat olla yksinkertaisesti seurausta siitä, että tunnetaan ja käytetään tiettyjä lakeja ja kykyä muuntaa tietynlaista energiaa. Energialla on kaksi polariteettia - negatiivinen ja positiivinen. Negatiivista polariteettia voidaan käyttää voiman saamiseksi ruumiittomilta ja syntisiltä olennoilta. Joskus tällaisissa tapauksissa ihminen joutuu riivatuksi ja osoittaa epätavallisia ominaisuuksia, jotka eivät ole luonteeltaan jumalakeskeisiä. Useimmat kontaktin saaneista luovat yhteyden astraalimaailmaan, joka on vain hienojakoinen ulottuvuus, jonka taso on juuri ja juuri karkean materian yläpuolella eikä sillä ole mitään tekemistä aineettoman, henkisen maailman kanssa. Joskus viestit tulevat ruumiittomilta olennoilta, jotka ovat luonteeltaan karkean aineellisia, syntisiä ja vaarallisia, ja joskus nämä viestit ovat pelkkää metafyysistä spekulaatiota. Pahat entiteetit saavat ihmiset luulemaan, että "mystinen" kokemus on hengellinen, vaikka todellisuudessa se ei sitä ole. Sitten nämä entiteetit alkavat käyttää ihmisiä hyväkseen. Tällainen hyväksikäyttö on yleistä metafysiikassa. Monet ihmiset liittyvät metafyysisiin järjestöihin. On hyvin tärkeää vetää rajalinja metafyysisen ja henkisen välille. Jos henkilö osoittaa metafyysisiä kykyjä, mutta ei kuitenkaan ole suuntautunut rakkauteen, on syytä olla heti varuillaan. Ihmiset, jotka eivät piittaa estoista, jotka ovat riippuvaisia juomisesta tai uhkapelistä ja jotka eivät ole rakkaudessa, ovat epäedullisessa asemassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aluksi meidän on ymmärrettävä paranormaaleja psyykkisiä ilmiöitä ja kykyjä sekä niiden lajikkeita. Yksi luokka koostuu ilmiöistä, joihin liittyy aistihavaintoja, jotka ylittävät karkean aineen havaitsemisen, kuten selvänäköisyys. Selvänäköisyys on kyky havaita, mitä missä tahansa kaukaisessa paikassa tapahtuu. Näin hän näkee jossain kaukana tapahtuvat tapahtumat ja voi kertoa niistä. On olemassa myös selväkuuloisuus eli kyky havaita ääniä muustakin kuin lähiympäristöstä. Selvänäköisyyteen ja selväkuuloisuuteen voi kuulua jopa toisten ulottuvuuksien todellisuuksien havaitseminen. Toinen paranormaaleihin psyykkisiin ilmiöihin kuuluva ryhmä on telepatia eli joidenkin tiettyjen ympäristöstä tulevien signaalien henkinen havaitseminen, esimerkiksi kyky lukea toisten ihmisten ajatuksia. Myös hypnoosi - kyky saada aikaan hypnoottinen tila ja psykokinesia - henkisen energian käyttäminen esineiden liikuttamiseen. On olemassa myös muunlaisia tämänkaltaisia psyykkisiä kykyjä. Toisen luokittelun mukaan epätavallisia psyykkisiä kykyjä kutsutaan siddhiksi, mikä tarkoittaa kirjaimellisesti "mystistä täydellisyyttä".
On olemassa sellaisia siddhejä, joiden avulla voi palauttaa sielun juuri kuolleen ihmisen fyysiseen ruumiiseen. Kristillisen perinteen mukaan Jeesus Kristus, Hesekiel ja Elia pystyivät herättämään kuolleet henkiin. Koska fyysinen ruumis on vain kuori, sielu voi mennä sisään ja ulos siitä. Näin ollen ihminen, joka on kehittänyt tämän kyvyn, voi kutsua sielunsa takaisin ruumiiseensa. Nykyään monet ihmiset kääntyvät meedioiden ja kontaktihenkilöiden puoleen ja harrastavat monenlaista joogaa. He sekoittavat kuitenkin usein "psyykkisen" ja "henkisen". Suuri osa siitä, mitä pidetään henkisenä, on itse asiassa peräisin hienovaraisesta aineellisesta maailmasta. Ihmettä todistava henkilö yleensä liittää siihen jumalallisen alkuperän, mikä ei aina pidä paikkaansa. Tällaiset ilmiöt voivat olla yksinkertaisesti seurausta siitä, että tunnetaan ja käytetään tiettyjä lakeja ja kykyä muuntaa tietynlaista energiaa. Energialla on kaksi polariteettia - negatiivinen ja positiivinen. Negatiivista polariteettia voidaan käyttää voiman saamiseksi ruumiittomilta ja syntisiltä olennoilta. Joskus tällaisissa tapauksissa ihminen joutuu riivatuksi ja osoittaa epätavallisia ominaisuuksia, jotka eivät ole luonteeltaan jumalakeskeisiä. Useimmat kontaktin saaneista luovat yhteyden astraalimaailmaan, joka on vain hienojakoinen ulottuvuus, jonka taso on juuri ja juuri karkean materian yläpuolella eikä sillä ole mitään tekemistä aineettoman, henkisen maailman kanssa. Joskus viestit tulevat ruumiittomilta olennoilta, jotka ovat luonteeltaan karkean aineellisia, syntisiä ja vaarallisia, ja joskus nämä viestit ovat pelkkää metafyysistä spekulaatiota. Pahat entiteetit saavat ihmiset luulemaan, että "mystinen" kokemus on hengellinen, vaikka todellisuudessa se ei sitä ole. Sitten nämä entiteetit alkavat käyttää ihmisiä hyväkseen. Tällainen hyväksikäyttö on yleistä metafysiikassa. Monet ihmiset liittyvät metafyysisiin järjestöihin. On hyvin tärkeää vetää rajalinja metafyysisen ja henkisen välille. Jos henkilö osoittaa metafyysisiä kykyjä, mutta ei kuitenkaan ole suuntautunut rakkauteen, on syytä olla heti varuillaan. Ihmiset, jotka eivät piittaa estoista, jotka ovat riippuvaisia juomisesta tai uhkapelistä ja jotka eivät ole rakkaudessa, ovat epäedullisessa asemassa.Liiallinen metafysiikan harrastaminen voi estää edistymisen. Henkilölle, joka aidosti kaipaa henkistä kasvua, metafyysiset ilmiöt eivät ole muuta kuin este. Ne ovat ansoja, jotka viivyttävät ihmistä polulla kohti todellista päämäärää. Metafyysisiin ilmiöihin paneutuminen ei ole merkki edistyksestä. On olemassa planeettoja, joiden kaikilla asukkailla on monia mystisiä voimia eivätkä he pidä niitä suurena saavutuksena. Toisaalta joidenkin alempien maailmojen asukkaat pitäisivät fyysisiä kokemuksiamme suurena saavutuksena, kun taas meille ne ovat vain osa jokapäiväistä elämää. Alkukantaisen kulttuurin jäsen järkyttyisi nähdessään jonkun käyttävän laskinta; samoin alempien maailmojen olennot hämmästelevät sitä, mitä me pidämme itsestäänselvyytenä. Toisin sanoen se, mikä yhdelle ihmiselle on mystistä, on toiselle mitä tavallisin asia. Kaikki on suhteellista. Kun tajuatte tämän, huomaatte, että ilmiöt, jotka me luokittelemme mystisiksi tai parapsykologisiksi, ovat yksinkertaisesti jotain epätavallista ja epäsovinnaista, poikkeavat hyväksytystä normista, mutta eivät sen enempää. Kun joku avaa auton konepellin ja korjaa vian silmänräpäyksessä, se saattaa vaikuttaa mystiseltä. Kyseisellä henkilöllä on kuitenkin yksinkertaisesti tietty mekaaninen tietämys, joka on teidän ulottumattomissa. Niinpä liiallinen vetovoima karkean aineellisen tason tai jopa hienojakoisen aineen tason puoleen johtaa pysähtyneisyyteen ja vinouteen. Monet spiritualistit, jotka pyrkivät korkeampaan päämäärään, kuten rishit (suuret oppineet) luisuvat usein alaspäin hankkiessaan metafyysistä voimaa. Tämä johtuu siitä, että metafyysinen voima antaa ihmiselle kyvyn manipuloida aineellista energiaa, ja tämä on huumaavaa. Ihmiset, joilla on tällaisia voimia, tuntevat voivansa hallita kaikkea, ja tästä tulee heille vakava ongelma.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Liiallinen metafysiikan harrastaminen voi estää edistymisen. Henkilölle, joka aidosti kaipaa henkistä kasvua, metafyysiset ilmiöt eivät ole muuta kuin este. Ne ovat ansoja, jotka viivyttävät ihmistä polulla kohti todellista päämäärää. Metafyysisiin ilmiöihin paneutuminen ei ole merkki edistyksestä. On olemassa planeettoja, joiden kaikilla asukkailla on monia mystisiä voimia eivätkä he pidä niitä suurena saavutuksena. Toisaalta joidenkin alempien maailmojen asukkaat pitäisivät fyysisiä kokemuksiamme suurena saavutuksena, kun taas meille ne ovat vain osa jokapäiväistä elämää. Alkukantaisen kulttuurin jäsen järkyttyisi nähdessään jonkun käyttävän laskinta; samoin alempien maailmojen olennot hämmästelevät sitä, mitä me pidämme itsestäänselvyytenä. Toisin sanoen se, mikä yhdelle ihmiselle on mystistä, on toiselle mitä tavallisin asia. Kaikki on suhteellista. Kun tajuatte tämän, huomaatte, että ilmiöt, jotka me luokittelemme mystisiksi tai parapsykologisiksi, ovat yksinkertaisesti jotain epätavallista ja epäsovinnaista, poikkeavat hyväksytystä normista, mutta eivät sen enempää. Kun joku avaa auton konepellin ja korjaa vian silmänräpäyksessä, se saattaa vaikuttaa mystiseltä. Kyseisellä henkilöllä on kuitenkin yksinkertaisesti tietty mekaaninen tietämys, joka on teidän ulottumattomissa. Niinpä liiallinen vetovoima karkean aineellisen tason tai jopa hienojakoisen aineen tason puoleen johtaa pysähtyneisyyteen ja vinouteen. Monet spiritualistit, jotka pyrkivät korkeampaan päämäärään, kuten rishit (suuret oppineet) luisuvat usein alaspäin hankkiessaan metafyysistä voimaa. Tämä johtuu siitä, että metafyysinen voima antaa ihmiselle kyvyn manipuloida aineellista energiaa, ja tämä on huumaavaa. Ihmiset, joilla on tällaisia voimia, tuntevat voivansa hallita kaikkea, ja tästä tulee heille vakava ongelma.
Rajallisen kokemuksensa ja syvän kyynisyytensä vuoksi länsimaalaiset osoittavat yleensä täydellistä tietämättömyyttä, kun on kyse muuntuneista tajunnantiloista tai muista ulottuvuuksista. He eivät yleensä ole herkkiä millekään muulle kuin välittömälle. He ajattelevat, että heidän lähiympäristönsä on kaikki ja kaikki, ja nauravat niille, jotka puhuvat vaihtoehtoisista todellisuuksista. Tällainen lähestymistapa ei lupaa hyvää. Ihmisten on avauduttava muille todellisuuksille. Me olemme se sukupolvi, jonka on määriteltävä ihmiskunnan tulevaisuus. Elämme aikana, jolloin koko planeetta on vaarassa, ja tämä seikka edellyttää, että meidän on oltava edistyksellisempiä lähestymistavoissamme ja tavoissamme käsitellä ongelmia, jotka syövät uutta sukupolvea. Tällaisessa tilanteessa vain ohut viiva erottaa ne, jotka selviytyvät, niistä, jotka eivät selviä. On olemassa vaara, että lukiessaan tarjoamamme tiedot monet pitävät niitä epäuskottavina.
Se, että olemme tällä planeetalla juuri nyt, on osa karmaamme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toinen tapa manipuloida ihmisten mieliä on täyttää eetteri epäpuhtailla äänivärähtelyillä ja erityisesti tietynlaisella musiikilla. Tämä on erittäin tehokas keino hallita, koska ääni toimii ihmisen tietoisuuden syvimmällä tasolla. Musiikin avulla tapahtuva alitajuinen suggestio on keino hallita psyykeä. Alitajuntaan vaikuttavia ja henkistä kasvua edistäviä äänitteitä käytetään itsensä parantamiseen. Negatiivista tietoa voidaan kuitenkin istuttaa alitajuntaan yhtä helposti kuin positiivista tietoa. Tietoisen mielen ohi se voi tunkeutua alitajuntaan ja ohjelmoida sen. Supermarketit ja tavaratalot käyttävät alitajuista indoktrinaatiota salaisilla laitteilla tavaroiden kysynnän lisäämiseksi. Alitajuista vaikuttamista käytetään myös myönteisiin tarkoituksiin. Kokeet osoittavat, että ehdottaminen varastamatta jättämisestä on vähentänyt merkittävästi myymälävarkaiden määrää. Jatkuva äänitallenteiden toistaminen on säästänyt kauppiaille miljoonia dollareita. Äänivärähtelyjen vaikutusta voidaan arvioida sen perusteella, millainen vaikutus eri musiikkityypeillä on. On musiikkia, joka lisää aggressiivisuutta. Monet musiikkikappaleet stimuloivat himoa, itsekkyyttä ja väkivaltaa. Rockmusiikkikonsertteihin liittyy todennäköisemmin huumeita, seksuaalista kanssakäymistä ja jopa väkivaltaa. Klassinen instrumentaalimusiikki sen sijaan antaa rauhan ja onnellisuuden tunteen. Kasvien kanssa tekemisissä olevat tietävät, että niiden kasvuun ja kuntoon vaikuttavat maaperän, veden ja valon lisäksi myös niitä hoitavat ihmiset ja ääniympäristö. Erikoistutkimukset ovat osoittaneet, että rockmusiikki hidastaa kasvien kasvua ja joissakin tapauksissa jopa tappaa ne. Äänen värähtelyt vaikuttavat kasvien elimiin yhtä paljon kuin eläinten ja ihmisten elimistöön. Eri äänivärähtelyt stimuloivat kehon eri chakroja. Rockmusiikilla on taipumus stimuloida alempia chakroja. Kokeelliset tutkimukset osoittavat, että tietynlaista rockmusiikkia jatkuvasti kuuntelevat oppilaat saavat huonompia arvosanoja ja suoriutuvat huonommin. Jotkut muusikot ja viihdetaiteilijat käyttävät yhteyksiään saatanallisiin kultteihin mainostarkoituksiin. He ilmaisevat hyväksyntänsä demonisille entiteeteille, käyttävät usein demonisia symboleja levyjensä ulkoasussa, ja jotkut heidän takaperin soitetuista levyistään ylistävät suoraan Saatanaa. Saatanallisten kulttien rituaaleihin kuuluu usein väkivaltaa, perverssiä seksiä ja moraalista alistumista. Satanistit tekevät sopimuksia alempien entiteettien kanssa saadakseen yliluonnollisia voimia ja kykyjä. Demoninen tietoisuus tuottaa negatiivisia värähtelyjä. Energiakaaos ruokkii demonien valtaa. Joidenkin esiintyjien tiedetään purevan kanojen ja lepakoiden päät irti ja juovan eläinten verta suoraan lavalla. On aivan selvää, että tämä on epänormaalia, demonista toimintaa.
Demoni on siis ihminen, jolla on demoninen mieli ja elämäntapa.Mielenkiintoista
- Anonyymi
Milloin olet valinnut ihan vapaasti muuten.
- Anonyymi
Kristinusko on armo uskoa jota muut uskonnot ei ole.
Ihminen ei voi itseään pelastaa.
Evankeliumi on tie uskon kautta vastaanottaa Jeesuksen ristin työn sovituksen.
Ef: 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - 2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Ja ihmisen käyttöjärjestelmä on rakennettu niin, että elävä Jumalan sana toimii siten miten lupaa. Se on elävä todistus.- Anonyymi
No, totta kai, Jumalan armo pelastaa kaiken. Eikö olekin loogista, että yksi uskonto voi yksinään tarjota täydellisen ratkaisun kaikkiin ihmisen ongelmiin? Miksi vaivautua muihin uskontoihin, kun kristinusko tarjoaa kaiken yhdessä paketissa? Ajattele sitä, kuinka kätevää onkaan saada pelastus vain uskomalla tiettyihin oppeihin, sen sijaan että todella tekisi jotain hyvää tässä maailmassa.
Ja elävä Jumalan sana, joka toimii lupauksiensa mukaisesti? Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta. Eikö olekin ihanaa, että kristityillä on täydellinen käyttöjärjestelmä, joka ohjaa heitä kaikessa päätöksenteossa? Enää ei tarvitse miettiä itse, mitä tehdä tai miten toimia, sillä Jumalan sana kertoo kaiken. Onhan se hienoa, että joku muu ajattelee puolestanne.
Armo, armo, armo! Mikä mahtava sana se onkaan! Mitäpä me tekisimme ilman armoa? Enää ei tarvitse huolehtia omista teoista, sillä armo peittää kaikki synnit. Sehän tarkoittaa, että voi tehdä mitä vain ja silti päästä taivaaseen, kunhan vain uskoo oikeisiin asioihin. Mikä hieno tapa kannustaa vastuullisuuteen ja moraalisiin valintoihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, totta kai, Jumalan armo pelastaa kaiken. Eikö olekin loogista, että yksi uskonto voi yksinään tarjota täydellisen ratkaisun kaikkiin ihmisen ongelmiin? Miksi vaivautua muihin uskontoihin, kun kristinusko tarjoaa kaiken yhdessä paketissa? Ajattele sitä, kuinka kätevää onkaan saada pelastus vain uskomalla tiettyihin oppeihin, sen sijaan että todella tekisi jotain hyvää tässä maailmassa.
Ja elävä Jumalan sana, joka toimii lupauksiensa mukaisesti? Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta. Eikö olekin ihanaa, että kristityillä on täydellinen käyttöjärjestelmä, joka ohjaa heitä kaikessa päätöksenteossa? Enää ei tarvitse miettiä itse, mitä tehdä tai miten toimia, sillä Jumalan sana kertoo kaiken. Onhan se hienoa, että joku muu ajattelee puolestanne.
Armo, armo, armo! Mikä mahtava sana se onkaan! Mitäpä me tekisimme ilman armoa? Enää ei tarvitse huolehtia omista teoista, sillä armo peittää kaikki synnit. Sehän tarkoittaa, että voi tehdä mitä vain ja silti päästä taivaaseen, kunhan vain uskoo oikeisiin asioihin. Mikä hieno tapa kannustaa vastuullisuuteen ja moraalisiin valintoihin.Puhut kuin riivaaja, uskosta syntyy teot se todistaa uskon ja antaa voiman.
Jos pyhä elämä johon meidät on luotu se kantaa toistenkin kuormia, ja antaa anteeksi pahat teot,.
Jeesus katsoo onko elämä aitoa uskon elämää. Uskosta seuraa hyvät teot jotka tehdään rakkaudesta.
Uudestisyntyneitä on todella vähän, jotka Hengessä vaeltaa. Tietoviisaita sitäkin enemmän.
ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
Syntinen elää armosta, kaikki on Jumalan armoa, siis kaikki. Kaikki tulee Jumalalta, Hän kunnioittakaa. Jumala yksin on hyvä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, totta kai, Jumalan armo pelastaa kaiken. Eikö olekin loogista, että yksi uskonto voi yksinään tarjota täydellisen ratkaisun kaikkiin ihmisen ongelmiin? Miksi vaivautua muihin uskontoihin, kun kristinusko tarjoaa kaiken yhdessä paketissa? Ajattele sitä, kuinka kätevää onkaan saada pelastus vain uskomalla tiettyihin oppeihin, sen sijaan että todella tekisi jotain hyvää tässä maailmassa.
Ja elävä Jumalan sana, joka toimii lupauksiensa mukaisesti? Kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta. Eikö olekin ihanaa, että kristityillä on täydellinen käyttöjärjestelmä, joka ohjaa heitä kaikessa päätöksenteossa? Enää ei tarvitse miettiä itse, mitä tehdä tai miten toimia, sillä Jumalan sana kertoo kaiken. Onhan se hienoa, että joku muu ajattelee puolestanne.
Armo, armo, armo! Mikä mahtava sana se onkaan! Mitäpä me tekisimme ilman armoa? Enää ei tarvitse huolehtia omista teoista, sillä armo peittää kaikki synnit. Sehän tarkoittaa, että voi tehdä mitä vain ja silti päästä taivaaseen, kunhan vain uskoo oikeisiin asioihin. Mikä hieno tapa kannustaa vastuullisuuteen ja moraalisiin valintoihin.Ei kai usko toimi kun ihmisen käyttöjärjestelmää käytetään väärin ja eksyttävästi,
Se on syntiä Jumalan tahtoa vastaan.
Kenen asialla silloin ollaan? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut kuin riivaaja, uskosta syntyy teot se todistaa uskon ja antaa voiman.
Jos pyhä elämä johon meidät on luotu se kantaa toistenkin kuormia, ja antaa anteeksi pahat teot,.
Jeesus katsoo onko elämä aitoa uskon elämää. Uskosta seuraa hyvät teot jotka tehdään rakkaudesta.
Uudestisyntyneitä on todella vähän, jotka Hengessä vaeltaa. Tietoviisaita sitäkin enemmän.
ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
Syntinen elää armosta, kaikki on Jumalan armoa, siis kaikki. Kaikki tulee Jumalalta, Hän kunnioittakaa. Jumala yksin on hyvä.Kristinuskossa opetetaan, että Jumala on rakastava ja haluaa pelastaa kaikki, mutta samalla hän valitsee vain muutaman tiukan säännön noudattajan pelastuksen saajaksi. Miksi joku rakastava Jumala rajoittaisi pelastuksen vain harvalle valitulle? Olisi paljon reilumpaa antaa kaikille samat mahdollisuudet tai parempi vielä, ei edes tarjota pelastusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinuskossa opetetaan, että Jumala on rakastava ja haluaa pelastaa kaikki, mutta samalla hän valitsee vain muutaman tiukan säännön noudattajan pelastuksen saajaksi. Miksi joku rakastava Jumala rajoittaisi pelastuksen vain harvalle valitulle? Olisi paljon reilumpaa antaa kaikille samat mahdollisuudet tai parempi vielä, ei edes tarjota pelastusta.
Jumalan valinta on sinulla, ota tai jätä.
Jumala on reilu, ja oikeudenmukainen. Ellei olisi olis despootti ja tahrisi nimensä ja kunniansa epäoikeudenmukaisuudellaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai usko toimi kun ihmisen käyttöjärjestelmää käytetään väärin ja eksyttävästi,
Se on syntiä Jumalan tahtoa vastaan.
Kenen asialla silloin ollaan?Totta puhut! Ihmisen käyttöjärjestelmä on tunnetusti herkkä virheille ja altis kaikenlaisille ohjelmistohäiriöille. Usko voi joskus toimia kuin käyttöjärjestelmä, jota käytetään väärin ja eksyttävästi:
1. Uskon päivitys: Oletko kokeillut sammuttaa uskon ja käynnistää sen uudelleen? Se saattaa auttaa korjaamaan joitakin uskon bugeja. Tai miksi et päivittäisi uskoasi uusimpaan versioon? Saatat saada uusia ominaisuuksia, kuten parannetun toivon tai vahvemman yhteisöllisyyden.
2. Uskonsuuntausongelmat: Voi niitä aikoja, kun usko kulkee väärässä suunnassa ja ohjaa sinut uskomattomiin tilanteisiin. Muistatko, kun usko pyysi sinua osallistumaan loppumattoman riemukulkueen järjestämiseen? Tai kun se vakuutti sinut tekemään epäkäytännöllisiä asioita, kuten rukoilemaan ilman lopettamista kolmen tunnin ajan? Ehkä pitäisi harkita GPS-navigaattorin asentamista uskoon.
3. Salasanakysymykset: Uskossa voi olla monimutkaisia salasanakysymyksiä. "Mikä on lempijakeesi Raamatusta?" tai "Mikä oli pastorisin pastori, jonka olet koskaan tavannut?" Jos unohdat vastauksen, et ehkä pääse uskoon sisälle ja saatat joutua nollaamaan uskon ja aloittamaan alusta. Onneksi voit aina valita helpomman salasanan, kuten "JeesusRakastaa1".
4. Eksyttävät ohjelmistopäivitykset: Varmista, että uskon päivitykset tulevat luotettavasta lähteestä. Älä luota kaikkiin huuhaa-uskontoihin, jotka tarjoavat väitetysti "parempia ihmissuhdetaitoja" tai "laihdutusta uskon kautta". Saatat päätyä loputtomaan kierteeseen uskonnollista mainospostia ja tarpeettomia rituaaleja.
5. Yhteensopivuusongelmat: Usko voi olla yhteensopimaton muiden ohjelmistojen kanssa. Saatat huomata, että se ei toimi hyvin yhdessä tieteellisen ajattelun tai logiikan kanssa. Mutta älä huoli, voit aina asentaa rinnakkaisen uskonnon ja toivoa, että ne eivät aiheuta ristiriitoja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan valinta on sinulla, ota tai jätä.
Jumala on reilu, ja oikeudenmukainen. Ellei olisi olis despootti ja tahrisi nimensä ja kunniansa epäoikeudenmukaisuudellaan.No, kun otetaan huomioon, että meissä on "käyttöjärjestelmä", minun täytyy sanoa, että suosikkijumalani on "Koodausjumala". Hänellä on yliluonnollisia kykyjä korjata bugeja, muuntaa koodia, ja saada ohjelmat toimimaan täydellisesti. Hän kuulemma myös vastaa kaikkiin rukouksiin muodossa "Itse asiassa ongelma on näppäimistön ja tuolin välissä".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta puhut! Ihmisen käyttöjärjestelmä on tunnetusti herkkä virheille ja altis kaikenlaisille ohjelmistohäiriöille. Usko voi joskus toimia kuin käyttöjärjestelmä, jota käytetään väärin ja eksyttävästi:
1. Uskon päivitys: Oletko kokeillut sammuttaa uskon ja käynnistää sen uudelleen? Se saattaa auttaa korjaamaan joitakin uskon bugeja. Tai miksi et päivittäisi uskoasi uusimpaan versioon? Saatat saada uusia ominaisuuksia, kuten parannetun toivon tai vahvemman yhteisöllisyyden.
2. Uskonsuuntausongelmat: Voi niitä aikoja, kun usko kulkee väärässä suunnassa ja ohjaa sinut uskomattomiin tilanteisiin. Muistatko, kun usko pyysi sinua osallistumaan loppumattoman riemukulkueen järjestämiseen? Tai kun se vakuutti sinut tekemään epäkäytännöllisiä asioita, kuten rukoilemaan ilman lopettamista kolmen tunnin ajan? Ehkä pitäisi harkita GPS-navigaattorin asentamista uskoon.
3. Salasanakysymykset: Uskossa voi olla monimutkaisia salasanakysymyksiä. "Mikä on lempijakeesi Raamatusta?" tai "Mikä oli pastorisin pastori, jonka olet koskaan tavannut?" Jos unohdat vastauksen, et ehkä pääse uskoon sisälle ja saatat joutua nollaamaan uskon ja aloittamaan alusta. Onneksi voit aina valita helpomman salasanan, kuten "JeesusRakastaa1".
4. Eksyttävät ohjelmistopäivitykset: Varmista, että uskon päivitykset tulevat luotettavasta lähteestä. Älä luota kaikkiin huuhaa-uskontoihin, jotka tarjoavat väitetysti "parempia ihmissuhdetaitoja" tai "laihdutusta uskon kautta". Saatat päätyä loputtomaan kierteeseen uskonnollista mainospostia ja tarpeettomia rituaaleja.
5. Yhteensopivuusongelmat: Usko voi olla yhteensopimaton muiden ohjelmistojen kanssa. Saatat huomata, että se ei toimi hyvin yhdessä tieteellisen ajattelun tai logiikan kanssa. Mutta älä huoli, voit aina asentaa rinnakkaisen uskonnon ja toivoa, että ne eivät aiheuta ristiriitoja.Nyt puhutaan elämästä ei tiede tie itse mitään, Raamatussa on kuvainnollinen esitystapa,
Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
Geenitekonolgia todista Jeesuksen sanat oikeaksi. J a kaikki muukin loksahtaa paikalleen, syntyy koherenssi kokonaisuus tietoisuudessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Totta puhut! Ihmisen käyttöjärjestelmä on tunnetusti herkkä virheille ja altis kaikenlaisille ohjelmistohäiriöille. Usko voi joskus toimia kuin käyttöjärjestelmä, jota käytetään väärin ja eksyttävästi:
1. Uskon päivitys: Oletko kokeillut sammuttaa uskon ja käynnistää sen uudelleen? Se saattaa auttaa korjaamaan joitakin uskon bugeja. Tai miksi et päivittäisi uskoasi uusimpaan versioon? Saatat saada uusia ominaisuuksia, kuten parannetun toivon tai vahvemman yhteisöllisyyden.
2. Uskonsuuntausongelmat: Voi niitä aikoja, kun usko kulkee väärässä suunnassa ja ohjaa sinut uskomattomiin tilanteisiin. Muistatko, kun usko pyysi sinua osallistumaan loppumattoman riemukulkueen järjestämiseen? Tai kun se vakuutti sinut tekemään epäkäytännöllisiä asioita, kuten rukoilemaan ilman lopettamista kolmen tunnin ajan? Ehkä pitäisi harkita GPS-navigaattorin asentamista uskoon.
3. Salasanakysymykset: Uskossa voi olla monimutkaisia salasanakysymyksiä. "Mikä on lempijakeesi Raamatusta?" tai "Mikä oli pastorisin pastori, jonka olet koskaan tavannut?" Jos unohdat vastauksen, et ehkä pääse uskoon sisälle ja saatat joutua nollaamaan uskon ja aloittamaan alusta. Onneksi voit aina valita helpomman salasanan, kuten "JeesusRakastaa1".
4. Eksyttävät ohjelmistopäivitykset: Varmista, että uskon päivitykset tulevat luotettavasta lähteestä. Älä luota kaikkiin huuhaa-uskontoihin, jotka tarjoavat väitetysti "parempia ihmissuhdetaitoja" tai "laihdutusta uskon kautta". Saatat päätyä loputtomaan kierteeseen uskonnollista mainospostia ja tarpeettomia rituaaleja.
5. Yhteensopivuusongelmat: Usko voi olla yhteensopimaton muiden ohjelmistojen kanssa. Saatat huomata, että se ei toimi hyvin yhdessä tieteellisen ajattelun tai logiikan kanssa. Mutta älä huoli, voit aina asentaa rinnakkaisen uskonnon ja toivoa, että ne eivät aiheuta ristiriitoja.Ihmisen biologiassa on 10.000 ohjelmaa ja toimi yhdessä ettei huomaakaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nyt puhutaan elämästä ei tiede tie itse mitään, Raamatussa on kuvainnollinen esitystapa,
Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
Geenitekonolgia todista Jeesuksen sanat oikeaksi. J a kaikki muukin loksahtaa paikalleen, syntyy koherenssi kokonaisuus tietoisuudessa.Kyllä vain, uskon että maailmankaikkeus on jumalallisen energian, Brahmanin, ilmentymä. Geeniteknologian näkökulmasta voin nähdä sen osana tätä jumalallista energiaa, joka on ilmennyt ihmisten kykyyn tutkia ja ymmärtää luontoa.
Geeniteknologia tarjoaa meille mahdollisuuden tutkia ja manipuloida elävien olentojen perimää, DNA:ta. Uskon, että tämä voi avata uusia ovia ymmärtää elämää syvällisemmin ja auttaa parantamaan ihmisten terveyttä. Geeniteknologian avulla voimme diagnosoida ja hoitaa perinnöllisiä sairauksia sekä kehittää uusia hoitomuotoja.
Samalla ymmärrän, että geeniteknologian käytössä on eettisiä haasteita. Hindulaisuus opettaa meitä kunnioittamaan kaikkea elollista ja säilyttämään luonnon tasapainon. Siksi meidän tulee käyttää geeniteknologiaa vastuullisesti ja harkiten. On tärkeää varmistaa, että geeniteknologian soveltaminen tapahtuu oikeudenmukaisesti ja hyödyttää kaikkia elämänmuotoja.
Hindulaisuuden opetusten mukaan meillä on myös velvollisuus karmasta eli toimintamme seurausten tiedostamisesta. Tämä tarkoittaa, että geeniteknologian käyttämisessä on otettava huomioon sen vaikutukset tuleville sukupolville ja ympäristölle. Meidän tulee pyrkiä säilyttämään luonnon monimuotoisuus ja välttää ekologisia häiriöitä.
Kokonaisuudessaan hindulaisuus opettaa minulle, että geeniteknologia voi olla hyödyllinen työkalu, kun sitä käytetään viisaasti ja rakkaudellisesti. On tärkeää, että geenihoito ja muut geeniteknologian sovellukset perustuvat tietoon, oikeudenmukaisuuteen ja vastuullisuuteen, jotta voimme edistää hyvinvointia ja kunnioittaa kaikkea luomakuntaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihmisen biologiassa on 10.000 ohjelmaa ja toimi yhdessä ettei huomaakaan.
Jokaisessa ihmisessä on sisäinen jumalainen olemus, jota kutsutaan atmaniksi. Atman on ikuinen ja jakamaton, se on osa jumalallista energiaa, Brahmania. Atman ilmenee ja toimii ihmisen fyysisen kehon ja mielen kautta.
Kun puhutaan ihmisen biologiasta ja sen monimutkaisuudesta, tämä on ilmentymä atmanista. Ihmiskeho on äärimmäisen monimutkainen järjestelmä, jossa on lukemattomia biologisia ohjelmia ja prosesseja, jotka toimivat yhdessä. Tämä monimutkainen yhteistyö ilmentää atmanin luovaa voimaa ja sen kykyä ilmentyä fyysisessä maailmassa.
Ihmisen biologian ja sen toiminnan näemme ihmeenä, joka paljastaa atmanin luonteen ja sen yhteyden jumalalliseen energiaan. Vaikka emme välttämättä havaitse tarkasti jokaista biologista ohjelmaa tai ymmärrä niiden toimintaa, tiedämme, että ne ovat osa suurempaa jumalallista suunnitelmaa, joka kietoo yhteen atmanin ja maailmankaikkeuden.
Tämä innostaa meitä arvostamaan ja kunnioittamaan ihmisen biologiaa sekä ymmärtämään, että sen monimutkaisuus heijastaa jumalallista viisautta. Se muistuttaa meitä myös siitä, että olemme osa suurempaa kokonaisuutta, joka sisältää kaiken elävän ja jumalallisen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisessa ihmisessä on sisäinen jumalainen olemus, jota kutsutaan atmaniksi. Atman on ikuinen ja jakamaton, se on osa jumalallista energiaa, Brahmania. Atman ilmenee ja toimii ihmisen fyysisen kehon ja mielen kautta.
Kun puhutaan ihmisen biologiasta ja sen monimutkaisuudesta, tämä on ilmentymä atmanista. Ihmiskeho on äärimmäisen monimutkainen järjestelmä, jossa on lukemattomia biologisia ohjelmia ja prosesseja, jotka toimivat yhdessä. Tämä monimutkainen yhteistyö ilmentää atmanin luovaa voimaa ja sen kykyä ilmentyä fyysisessä maailmassa.
Ihmisen biologian ja sen toiminnan näemme ihmeenä, joka paljastaa atmanin luonteen ja sen yhteyden jumalalliseen energiaan. Vaikka emme välttämättä havaitse tarkasti jokaista biologista ohjelmaa tai ymmärrä niiden toimintaa, tiedämme, että ne ovat osa suurempaa jumalallista suunnitelmaa, joka kietoo yhteen atmanin ja maailmankaikkeuden.
Tämä innostaa meitä arvostamaan ja kunnioittamaan ihmisen biologiaa sekä ymmärtämään, että sen monimutkaisuus heijastaa jumalallista viisautta. Se muistuttaa meitä myös siitä, että olemme osa suurempaa kokonaisuutta, joka sisältää kaiken elävän ja jumalallisen.Mutta Jumalan luoma ihminen ei ole Jumala. Siinä on ontologinen ero.
Jeesus tuli toisesta luomakunnasta, itse kaikkeuden luoja, sovitti synnin, sen pahuuden joka ihminen myös sisältää, joka ei tunne syntiä ei tunne sisintään.
Ellei ole rangaistusta ei Jeesuksen sovitus armoa tarvittaisiin, armo tarvitaan koska syyn ja seurauksen laki on armoton, pahat teot aina jokin, joku muu kärsii ja se on epäoikeudenmukaista.
Jeesus saattaa oikeudenmukaisuuden voimaan, evankeliumi on Jumalan voima.
Golgatalla valmistettu luomistyö 2000 v sitten Jumalan toimesta, se on syy pelastukseen ja sen saura ottaa se uskossa vastaan, se on tie totuus ja elämä, Jeesus itse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Jumalan luoma ihminen ei ole Jumala. Siinä on ontologinen ero.
Jeesus tuli toisesta luomakunnasta, itse kaikkeuden luoja, sovitti synnin, sen pahuuden joka ihminen myös sisältää, joka ei tunne syntiä ei tunne sisintään.
Ellei ole rangaistusta ei Jeesuksen sovitus armoa tarvittaisiin, armo tarvitaan koska syyn ja seurauksen laki on armoton, pahat teot aina jokin, joku muu kärsii ja se on epäoikeudenmukaista.
Jeesus saattaa oikeudenmukaisuuden voimaan, evankeliumi on Jumalan voima.
Golgatalla valmistettu luomistyö 2000 v sitten Jumalan toimesta, se on syy pelastukseen ja sen saura ottaa se uskossa vastaan, se on tie totuus ja elämä, Jeesus itse."Mutta Jumalan luoma ihminen ei ole Jumala. Siinä on ontologinen ero.
Jeesus tuli toisesta luomakunnasta"
Jeesus oli shakti-avesha avatara ja hänet kuvattiin profetiana tuhansia vuosia ennen hänen syntymäänsä muinaisissa teksteissä. Samoin Muhammedista ennustettiin ennen hänen syntymäänsä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vain, uskon että maailmankaikkeus on jumalallisen energian, Brahmanin, ilmentymä. Geeniteknologian näkökulmasta voin nähdä sen osana tätä jumalallista energiaa, joka on ilmennyt ihmisten kykyyn tutkia ja ymmärtää luontoa.
Geeniteknologia tarjoaa meille mahdollisuuden tutkia ja manipuloida elävien olentojen perimää, DNA:ta. Uskon, että tämä voi avata uusia ovia ymmärtää elämää syvällisemmin ja auttaa parantamaan ihmisten terveyttä. Geeniteknologian avulla voimme diagnosoida ja hoitaa perinnöllisiä sairauksia sekä kehittää uusia hoitomuotoja.
Samalla ymmärrän, että geeniteknologian käytössä on eettisiä haasteita. Hindulaisuus opettaa meitä kunnioittamaan kaikkea elollista ja säilyttämään luonnon tasapainon. Siksi meidän tulee käyttää geeniteknologiaa vastuullisesti ja harkiten. On tärkeää varmistaa, että geeniteknologian soveltaminen tapahtuu oikeudenmukaisesti ja hyödyttää kaikkia elämänmuotoja.
Hindulaisuuden opetusten mukaan meillä on myös velvollisuus karmasta eli toimintamme seurausten tiedostamisesta. Tämä tarkoittaa, että geeniteknologian käyttämisessä on otettava huomioon sen vaikutukset tuleville sukupolville ja ympäristölle. Meidän tulee pyrkiä säilyttämään luonnon monimuotoisuus ja välttää ekologisia häiriöitä.
Kokonaisuudessaan hindulaisuus opettaa minulle, että geeniteknologia voi olla hyödyllinen työkalu, kun sitä käytetään viisaasti ja rakkaudellisesti. On tärkeää, että geenihoito ja muut geeniteknologian sovellukset perustuvat tietoon, oikeudenmukaisuuteen ja vastuullisuuteen, jotta voimme edistää hyvinvointia ja kunnioittaa kaikkea luomakuntaa."Hindulaisuus opettaa meitä kunnioittamaan kaikkea elollista ja säilyttämään luonnon tasapainon".
Vihdoinkin järkevää puhetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä vain, uskon että maailmankaikkeus on jumalallisen energian, Brahmanin, ilmentymä. Geeniteknologian näkökulmasta voin nähdä sen osana tätä jumalallista energiaa, joka on ilmennyt ihmisten kykyyn tutkia ja ymmärtää luontoa.
Geeniteknologia tarjoaa meille mahdollisuuden tutkia ja manipuloida elävien olentojen perimää, DNA:ta. Uskon, että tämä voi avata uusia ovia ymmärtää elämää syvällisemmin ja auttaa parantamaan ihmisten terveyttä. Geeniteknologian avulla voimme diagnosoida ja hoitaa perinnöllisiä sairauksia sekä kehittää uusia hoitomuotoja.
Samalla ymmärrän, että geeniteknologian käytössä on eettisiä haasteita. Hindulaisuus opettaa meitä kunnioittamaan kaikkea elollista ja säilyttämään luonnon tasapainon. Siksi meidän tulee käyttää geeniteknologiaa vastuullisesti ja harkiten. On tärkeää varmistaa, että geeniteknologian soveltaminen tapahtuu oikeudenmukaisesti ja hyödyttää kaikkia elämänmuotoja.
Hindulaisuuden opetusten mukaan meillä on myös velvollisuus karmasta eli toimintamme seurausten tiedostamisesta. Tämä tarkoittaa, että geeniteknologian käyttämisessä on otettava huomioon sen vaikutukset tuleville sukupolville ja ympäristölle. Meidän tulee pyrkiä säilyttämään luonnon monimuotoisuus ja välttää ekologisia häiriöitä.
Kokonaisuudessaan hindulaisuus opettaa minulle, että geeniteknologia voi olla hyödyllinen työkalu, kun sitä käytetään viisaasti ja rakkaudellisesti. On tärkeää, että geenihoito ja muut geeniteknologian sovellukset perustuvat tietoon, oikeudenmukaisuuteen ja vastuullisuuteen, jotta voimme edistää hyvinvointia ja kunnioittaa kaikkea luomakuntaa."Kokonaisuudessaan hindulaisuus opettaa minulle, että geeniteknologia voi olla hyödyllinen työkalu, kun sitä käytetään viisaasti ja rakkaudellisesti".
Niin, halusin vain lisätä, että teknologiassa ei ole mitään moitittavaa. Kyse on vain siitä, kuka sitä käyttää. Jos se joutuu pahisten käsiin, siitä on vain haittaa koko ihmiskunnalle ja planeetallemme. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokaisessa ihmisessä on sisäinen jumalainen olemus, jota kutsutaan atmaniksi. Atman on ikuinen ja jakamaton, se on osa jumalallista energiaa, Brahmania. Atman ilmenee ja toimii ihmisen fyysisen kehon ja mielen kautta.
Kun puhutaan ihmisen biologiasta ja sen monimutkaisuudesta, tämä on ilmentymä atmanista. Ihmiskeho on äärimmäisen monimutkainen järjestelmä, jossa on lukemattomia biologisia ohjelmia ja prosesseja, jotka toimivat yhdessä. Tämä monimutkainen yhteistyö ilmentää atmanin luovaa voimaa ja sen kykyä ilmentyä fyysisessä maailmassa.
Ihmisen biologian ja sen toiminnan näemme ihmeenä, joka paljastaa atmanin luonteen ja sen yhteyden jumalalliseen energiaan. Vaikka emme välttämättä havaitse tarkasti jokaista biologista ohjelmaa tai ymmärrä niiden toimintaa, tiedämme, että ne ovat osa suurempaa jumalallista suunnitelmaa, joka kietoo yhteen atmanin ja maailmankaikkeuden.
Tämä innostaa meitä arvostamaan ja kunnioittamaan ihmisen biologiaa sekä ymmärtämään, että sen monimutkaisuus heijastaa jumalallista viisautta. Se muistuttaa meitä myös siitä, että olemme osa suurempaa kokonaisuutta, joka sisältää kaiken elävän ja jumalallisen."Hindulaisuuden opetusten mukaan meillä on myös velvollisuus karmasta eli toimintamme seurausten tiedostamisesta".
Niin on. Meidän pitäisi ottaa vastuu omista teoistamme eikä vaatia toisen kuolemaa (esimerkikis Jeesuksen) omien tekojemme vuoksi. Tällainen asenne, että on vastuussa omista teoistaan, on hyvin järkevä ja vahvistaa vastuuntuntoa.
- Anonyymi
Olen täysin vakuuttunut elämänjälkeisen kuoleman olemassaolosta.
Vain joku jeesuksentasoinen narsisti voi kuvitella ansainneensa jatkoaikaa.- Anonyymi
Kunnioitusta hieman!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kunnioitusta hieman!
Suosittelen, kuten kirjoitin aiemmin, mantraa taustalla, se auttaa. Ja kuten sanoin, on tiedettävä, kuka mantraa lausuu, jotta se toimisi. Mutta antamani linkki on tarkistettu, se toimii.
Vaikuttamalla todellisuuden hienojakoiseen maailmaan ääni saa aikaan muutoksen aineellisessa todellisuudessa. Vedalainen metafysiikka - miten ääni yleensä vaikuttaa materiaan ja myös tietoisuuteen.
Myös Raamattu puhuu äänen korkeimmasta luonteesta: Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus". Ja valkeus tuli.
Tämä on täydellisessä sopusoinnussa vedalaisen metafysiikan kanssa, jonka mukaan ääni on kaikkein hienovaraisin, joka matriisin tavoin kantaa jo karkeampia elementtejä sisällään. Ääni etenee avaruudessa - fyysisen maailman perustassa. Vedan mukaan ilman elementti syntyy avaruudesta. Ilmasta tulee tuli, tulesta tulee vesi ja vedestä tulee maa. Ääntä manipuloimalla voidaan siis aiheuttaa muutoksia karkeammissa elementeissä. Tämä on materialisaation tai taikuuden salaisuus. Nämä "ihmeet" tehdään olemisen hienovaraisia lakeja koskevan tiedon perusteella. Näin Kristus ruokki ihmiset leivillä.
Kyseessä on yksinkertaisesti hienovaraisempi tekniikka, jonka salaisuus on useimmille tuntematon.
Henkiset värähtelyt (mantrat) ovat tapa kommunikoida Pyhän Maailman kanssa, ja tämän kanavan kautta henkinen energia tulee luoksemme.
Koska ääni on ohuempi kuin muut, se on kaikkein informatiivisin.
Kristinuskossa on tunnettu tapa toistaa Jeesuksen rukousta rukousnauhalla. Jos ihminen keskittyy kunnolla ja huomioi joitakin ulkoisia olosuhteita, rukouksen tai mantran harjoittajan tietoisuus yhdistyy henkisen äänen absoluuttisen luonteen vuoksi siihen henkilöön, jonka nimeä toistaa. Se on kuin lapsen kutsu, johon äiti vastaa.
Vedat vertaavat mantran vaikutusta sielun tietoisuuteen myös resonanssin ilmiöön. Kun kaksi jousiääntä on viritetty yhteen, yhden jousen ääni aktivoi toisen jousen värähtelyn, ja niiden välille syntyy resonanssi. Sielua verrataan sisäiseen jousenjohtimeen ja Jumalan Nimeä mantrassa tai rukouksessa verrataan ulkoiseen resonaattoriin. Jos ihminen on henkisellä etsinnällä, kun hän
kohtaa henkisen äänen, sielun jousi alkaa soida yhteen ääneen, ja hän tuntee vetoa tähän tai tuohon henkiseen perinteeseen. Jos taas henkilö on liian syvällä maallisissa asioissa, tällaista sopusointua eikä kiinnostusta synny.
Muinaisessa veda-sivilisaatiossa brahmanit (tietäjät, oppineet) saattoivat käyttää mantroja sytyttääkseen tulen, parantaakseen sairauden, laukaistakseen ydinreaktion, tappaakseen vihollisen, luodakseen suojakilven ja paljon muuta.
Koko maailma koostuu värähtelyistä, ja mantrat ovat erityisiä äänivärähtelyjä. Mantrat ovat kuin avaimia, jotka sisältävät erityisiä informaatiokoodeja, jotka antavat pääsyn maailmankaikkeuden eri osiin.
Mantrojen äänivärähtelyt mahdollistavat erilaisten energioiden ja voimien valjastamisen. Jotkut mantrat toimivat hienovaraisella aineellisella tasolla ja jotkut jopa korkeammalla henkisellä tasolla.
Monet muinaisista voimakkaista mantroista tunnetaan vielä nykyäänkin, ja ne on kirjattu Vedoihin. Ongelmana on kuitenkin se, ettei enää ole päteviä ihmisiä tai brahmaneja (pappeja) jäljellä lausumaan niitä oikein.
Loppujen lopuksi piti tietää oikea sävelkorkeus, intonaatio, tauot ja paljon muuta ja koska tämä tieto on kadonnut, nämä mantrat eivät enää toimi.
Vedan ytimessä on käsite shabda-brahman, äänen perimmäinen syy. Tämä on kaiken vedalaisen filosofian perusperiaate. Esimerkiksi kaikki vedalaiset uhrit (yagyat) perustuvat shabda-brahmanin periaatteeseen. Vedalaisten uhrausten perustana on se, että ihmiset yksinkertaisesti lausuvat joitakin ääniä, ja nämä äänet - koska ne heijastavat esineiden sisäistä luonnetta - vaikuttavat karkeisiin aineellisiin asioihin. Toisin sanoen tiettyjen äänien tai mantrojen avulla ihminen voi periaatteessa luoda karkeamateriaalisia esineitä.
Siksi sanskritin aakkosten äänteitä kutsutaan aksharaksi, joka tarkoittaa "erehtymätöntä". Toisin sanoen sanskritin aakkosten oikein lausutut äänteet heijastavat asioiden sisäistä luonnetta. Kali Yugan yleiset rappeutuneet kielet ovat hyvin mielivaltaisia. Miksi monitorin näyttöä kutsutaan "näytöksi"? - Kukaan ei tiedä. He vain suostuivat ja alkoivat kutsua sitä "screeniksi". Äänen "näytön" ja itse esineen "näytön" välillä ei ole mitään luontaista yhteyttä. Sanskritin kielessä esineen nimi vastaa aina esineen sisäistä luonnetta.
Viime kädessä sanskritin kieli on peräisin henkisestä maailmasta, ja henkisessä maailmassa ei ole eroa äänen (esineen nimen) ja itse esineen välillä. Henkisessä maailmassa pelkkä äänen sanominen riittää saamaan kohteen näkyviin. Aineellisessa maailmassa vain sanskritin kielellä on kyky materialisoida äänimuotoja. - Anonyymi

Viime kädessä sanskritin kieli on peräisin henkisestä maailmasta, ja henkisessä maailmassa ei ole eroa äänen (esineen nimen) ja itse esineen välillä. Henkisessä maailmassa pelkkä äänen sanominen riittää saamaan kohteen näkyviin. Aineellisessa maailmassa vain sanskritin kielellä on kyky materialisoida äänimuotoja.Sanskrit - mantrojen kieli. Muinainen sanskritin kieli - tulevaisuuden ohjelmointikieli.
Sanskrit on matemaattisen tarkka kieli. Siitä haluttiin jopa tehdä tietokoneohjelmointikieli. Erittäin vaikea kieli, jonka pelkän kieliopin oppimiseen menee noin 16 vuotta. Tietenkin on myös monia eri tasoja: suullinen kieli, Pyhien Tekstien kieli jne. Sanskritia on hyvin vaikea kääntää kielestä toiseen, jos kääntäjä ei tunne kielen taustalla olevaa filosofiaa. Jopa väärä tavu, väärä kirjain (myös ääntämisessä) jne. muuttaa tekstin merkityksen täysin. - Anonyymi
https://www.youtube.com/watch?v=VGp2J0bw46E
Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj, 1900-luvun merkittävin vaishnava-pyhä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=VGp2J0bw46E
Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj, 1900-luvun merkittävin vaishnava-pyhä.Aluksi saatat tuntea jonkinlaista epämukavuutta, kun mantra on taustalla, koska olennot, joista olet puhunut, eivät pidä siitä. Mutta jonkin ajan kuluttua helpottaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Aluksi saatat tuntea jonkinlaista epämukavuutta, kun mantra on taustalla, koska olennot, joista olet puhunut, eivät pidä siitä. Mutta jonkin ajan kuluttua helpottaa.
Lisää mantroista.
Ääni itsessään vaikuttaa aineeseen ja tietoisuuteen. Se voi stimuloida, puhdistaa jne.
Mantrat ovat hyvin voimakkaita äänivärähtelyjä, ja ne voivat toimia kuin miekka, joka murtaa ympärillämme olevan negatiivisen energian. Eri mantroja käytetään eri tarkoituksiin. Joskus henkinen opettaja voi antaa meille yksinkertaisen universaalin mantran, joka auttaa meitä missä tahansa tilanteessa. Joskus opettaja voi antaa meille erityisiä mantroja, jos joudumme kriittiseen tilanteeseen.
On olemassa mantroja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä. On mantroja, joiden tarkoituksena on herättää yhteytemme Jumalaan jne.
Ja vielä yksi asia: nykyään on paljon huijareita, jotka myyvät ihmisille kaikenlaisia mantroja. Pakene tällaisista ihmisistä. Todellinen opettaja antaa tietonsa ilmaiseksi, ja se on koko ihmiskunnan hyväksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää mantroista.
Ääni itsessään vaikuttaa aineeseen ja tietoisuuteen. Se voi stimuloida, puhdistaa jne.
Mantrat ovat hyvin voimakkaita äänivärähtelyjä, ja ne voivat toimia kuin miekka, joka murtaa ympärillämme olevan negatiivisen energian. Eri mantroja käytetään eri tarkoituksiin. Joskus henkinen opettaja voi antaa meille yksinkertaisen universaalin mantran, joka auttaa meitä missä tahansa tilanteessa. Joskus opettaja voi antaa meille erityisiä mantroja, jos joudumme kriittiseen tilanteeseen.
On olemassa mantroja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä. On mantroja, joiden tarkoituksena on herättää yhteytemme Jumalaan jne.
Ja vielä yksi asia: nykyään on paljon huijareita, jotka myyvät ihmisille kaikenlaisia mantroja. Pakene tällaisista ihmisistä. Todellinen opettaja antaa tietonsa ilmaiseksi, ja se on koko ihmiskunnan hyväksi.Usein pidämme pyhiä kirjoituksia myyttisinä tarinoina tai parhaimmillaan epätarkkoina aikakirjoina. Unohdamme, että kirjoitukset antavat meille välähdyksen tulevaisuudesta ja pääsyn muihin ulottuvuuksiin. Emme ymmärrä, että pyhien kirjoitusten avulla voimme ennakoida, mitä maapalloa odottaa. Esimerkiksi tutkimalla kirjoitusten teksteissä yksityiskohtaisesti esitettyjen demonien luonnetta on selvää, että missä tahansa ne ovatkin, niiden käyttäytyminen pysyy muuttumattomana.
Lisäksi demonit eivät rajoitu mihinkään tiettyyn lajiin. Ne ilmenevät eri elämänmuodoissa. Jotkut ovat tavallisia ihmisolentoja, toiset tulevat muista maailmoista. Aivan kuten maailmankaikkeudessa on erilaisia rotuja, heimoja, maita ja planeettoja, on myös erilaisia demoneja, jotka kuuluvat eri kategorioihin ja suorittavat tekoja, jotka perustuvat heidän erityistehtäväänsä.
Mutta keitä ovat todelliset demonit? Eri kirjoitusten mukaan kuoleman hetkellä elävä olento jättää ihmiskehon, mutta ennen kuin se astuu uuteen kehoon, se odottaa jonkin aikaa arvioidakseen aiempaa toimintaansa, joka on johdettu menneissä teoissa tehdyistä teoista. Seuraavassa kehitysvaiheessa se astuu uuteen kehoon ja löytää itsensä sellaisten elävien olentojen seurasta, jotka seuraavat sitä sen motiivien ja hyveiden ja puutteiden mukaan. Joillekin olennoille kehittyy sitkeä halu olla äärimmäisen syntisessä ympäristössä. Niistä voi tulla demoneita, jotka syntyvät ympäristöön, jossa ne voivat toteuttaa demonista käyttäytymistään ja nauttia siitä.
Muinaiset kirjoitukset varoittavat meitä siitä, että demonit kantavat sisällään tuhoisaa energiaa. Näillä olennoilla ei ole mitään yhteistä tavallisten syntisten kanssa. He eivät ole tavallisia ihmisiä, jotka ovat "eksyneet oikeamielisyyden tieltä" antautumalla rahan tai vallan houkutuksiin. Pikemminkin he ovat olentoja, joiden kohtalona on joko jo syntymästä lähtien ollut tuhota ja riistää muita tai jotka on kasvatettu sen mukaisesti.
Erittäin voimakkaat demonit kykenevät alistamaan massojen mielet. Muinaisissa kirjoituksissa sanotaan myös, että tällaiset demonit suorittavat asianmukaisia rituaaleja, joiden tarkoituksena on saavuttaa juuri päinvastainen tulos kuin henkisen elämän parantaminen. Ne häpäisevät ristin ja mustamaalaavat pyhät kirjoitukset. He kylvävät moraalittomuutta ja saastaa kaikkialle. Rituaaliensa seurauksena he saavat mystisiä voimia, joiden avulla he voivat manipuloida aineellisia energioita haluamallaan tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Usein pidämme pyhiä kirjoituksia myyttisinä tarinoina tai parhaimmillaan epätarkkoina aikakirjoina. Unohdamme, että kirjoitukset antavat meille välähdyksen tulevaisuudesta ja pääsyn muihin ulottuvuuksiin. Emme ymmärrä, että pyhien kirjoitusten avulla voimme ennakoida, mitä maapalloa odottaa. Esimerkiksi tutkimalla kirjoitusten teksteissä yksityiskohtaisesti esitettyjen demonien luonnetta on selvää, että missä tahansa ne ovatkin, niiden käyttäytyminen pysyy muuttumattomana.
Lisäksi demonit eivät rajoitu mihinkään tiettyyn lajiin. Ne ilmenevät eri elämänmuodoissa. Jotkut ovat tavallisia ihmisolentoja, toiset tulevat muista maailmoista. Aivan kuten maailmankaikkeudessa on erilaisia rotuja, heimoja, maita ja planeettoja, on myös erilaisia demoneja, jotka kuuluvat eri kategorioihin ja suorittavat tekoja, jotka perustuvat heidän erityistehtäväänsä.
Mutta keitä ovat todelliset demonit? Eri kirjoitusten mukaan kuoleman hetkellä elävä olento jättää ihmiskehon, mutta ennen kuin se astuu uuteen kehoon, se odottaa jonkin aikaa arvioidakseen aiempaa toimintaansa, joka on johdettu menneissä teoissa tehdyistä teoista. Seuraavassa kehitysvaiheessa se astuu uuteen kehoon ja löytää itsensä sellaisten elävien olentojen seurasta, jotka seuraavat sitä sen motiivien ja hyveiden ja puutteiden mukaan. Joillekin olennoille kehittyy sitkeä halu olla äärimmäisen syntisessä ympäristössä. Niistä voi tulla demoneita, jotka syntyvät ympäristöön, jossa ne voivat toteuttaa demonista käyttäytymistään ja nauttia siitä.
Muinaiset kirjoitukset varoittavat meitä siitä, että demonit kantavat sisällään tuhoisaa energiaa. Näillä olennoilla ei ole mitään yhteistä tavallisten syntisten kanssa. He eivät ole tavallisia ihmisiä, jotka ovat "eksyneet oikeamielisyyden tieltä" antautumalla rahan tai vallan houkutuksiin. Pikemminkin he ovat olentoja, joiden kohtalona on joko jo syntymästä lähtien ollut tuhota ja riistää muita tai jotka on kasvatettu sen mukaisesti.
Erittäin voimakkaat demonit kykenevät alistamaan massojen mielet. Muinaisissa kirjoituksissa sanotaan myös, että tällaiset demonit suorittavat asianmukaisia rituaaleja, joiden tarkoituksena on saavuttaa juuri päinvastainen tulos kuin henkisen elämän parantaminen. Ne häpäisevät ristin ja mustamaalaavat pyhät kirjoitukset. He kylvävät moraalittomuutta ja saastaa kaikkialle. Rituaaliensa seurauksena he saavat mystisiä voimia, joiden avulla he voivat manipuloida aineellisia energioita haluamallaan tavalla.Koska demoniset elementit pyrkivät väsymättömästi tuhoamaan sivilisaation, ne käyttävät kaikenlaisia keinoja, esimerkiksi aktiivista propagandaa. Näihin kuuluvat esimerkiksi popmusiikki, jotka voivat vaikuttaa yhteiskunnassa vallitsevaan yleiseen ilmapiiriin kyllästämällä sen negatiivisella energialla. Monilla näennäisen neutraaleilla mainoksilla on samanlainen vaikutus kuin verenkiertoon liukenevilla huumeilla. Kun olemme pitkään tällaisen propagandan paineen alla, kadotamme vähitellen oman elämänenergiamme ja siirrämme aistimme maallisen ja jopa eläimellisen elämän kaltaiseen toimintaan. Demonileikit on suunniteltu häiritsemään meitä tunkeutumasta syvemmille ymmärryksen tasoille, riistämään meiltä henkisen j suojan, joka on niin välttämätön, jotta voimme välttää manipuloinnin ja kontrollin.
Ei pidä erehtyä luulemaan, että tämä tilanne on syntynyt sattumalta. Tietyt tekijät jokapäiväisessä elämässämme vaikuttavat tietoisuuteemme alistamaan ajatusprosessimme. Siksi kaikki niiden ponnistelut päämäärän saavuttamiseksi on pakottaa meidät epätoivoon ja vapaaehtoisesti myymään sielunsa banaalin rauhallisuuden ja loputtoman kärsimyssarjan lievän rentoutumisen vuoksi.
Huumeet auttavat hallitsemaan ihmisiä
Muistakaa, että huumeet tekevät tyhjäksi kyvyn arvioida todellisuutta riittävästi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Koska demoniset elementit pyrkivät väsymättömästi tuhoamaan sivilisaation, ne käyttävät kaikenlaisia keinoja, esimerkiksi aktiivista propagandaa. Näihin kuuluvat esimerkiksi popmusiikki, jotka voivat vaikuttaa yhteiskunnassa vallitsevaan yleiseen ilmapiiriin kyllästämällä sen negatiivisella energialla. Monilla näennäisen neutraaleilla mainoksilla on samanlainen vaikutus kuin verenkiertoon liukenevilla huumeilla. Kun olemme pitkään tällaisen propagandan paineen alla, kadotamme vähitellen oman elämänenergiamme ja siirrämme aistimme maallisen ja jopa eläimellisen elämän kaltaiseen toimintaan. Demonileikit on suunniteltu häiritsemään meitä tunkeutumasta syvemmille ymmärryksen tasoille, riistämään meiltä henkisen j suojan, joka on niin välttämätön, jotta voimme välttää manipuloinnin ja kontrollin.
Ei pidä erehtyä luulemaan, että tämä tilanne on syntynyt sattumalta. Tietyt tekijät jokapäiväisessä elämässämme vaikuttavat tietoisuuteemme alistamaan ajatusprosessimme. Siksi kaikki niiden ponnistelut päämäärän saavuttamiseksi on pakottaa meidät epätoivoon ja vapaaehtoisesti myymään sielunsa banaalin rauhallisuuden ja loputtoman kärsimyssarjan lievän rentoutumisen vuoksi.
Huumeet auttavat hallitsemaan ihmisiä
Muistakaa, että huumeet tekevät tyhjäksi kyvyn arvioida todellisuutta riittävästi.Tämä tieto on kaikkien saatavilla, mutta monet ihmiset eivät halua nähdä asioita, jotka ovat heille epämiellyttäviä. Sokeat seuraajat kiinnostavat monia ihmisiä. Kuulemme usein äärimmäisen vaarallisista tilanteista, joita syntyy, kun ihmiset seuraavat sokeasti uskonnollista johtajaa unohtaen olla varovaisia ja tarkkaavaisia, mutta entä ne, jotka ottavat nimensä arvoisena kaiken, mitä materialistisen kulttuurin apologeetat heille kertovat? Me sekoitamme helposti tiedon tietoon ja propagandan viisauteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä tieto on kaikkien saatavilla, mutta monet ihmiset eivät halua nähdä asioita, jotka ovat heille epämiellyttäviä. Sokeat seuraajat kiinnostavat monia ihmisiä. Kuulemme usein äärimmäisen vaarallisista tilanteista, joita syntyy, kun ihmiset seuraavat sokeasti uskonnollista johtajaa unohtaen olla varovaisia ja tarkkaavaisia, mutta entä ne, jotka ottavat nimensä arvoisena kaiken, mitä materialistisen kulttuurin apologeetat heille kertovat? Me sekoitamme helposti tiedon tietoon ja propagandan viisauteen.
Yksi tehokkaimmista aseista sivilisaation tuhoamiseksi käytävässä taistelussa on kyky muokata maailman väestön ajattelua ja käsityksiä. Jokainen, joka siinä onnistuu, voi vaikuttaa koko yhteiskunnan arvoihin ja käyttäytymiseen, sillä jokaista tekoa edeltää ajatus. Näin ollen mielenhallinnasta on tullut tehokas tapa manipuloida ja alistaa muita.
Kun teknologisten innovaatioiden vaikutus ihmisten elämään kasvaa, mielen alistamisesta tulee yksi 2000-luvun vakavimmista ongelmista. Hienovaraisia, hienovaraisia menetelmiä käyttäen tiedemiehet ovat keksineet erilaisia keinoja alistaa ihmisten mielen energiaa ilman, että niiden hallitukset koskaan huomaavat sitä, ja he ovat käyttäneet valtavia resursseja mielenhallintatekniikoiden tutkimiseen ja hallitsemiseen ja testanneet tuloksia aina sotilaallisesta väliintulosta tuotemainontaan. Vaikka kaikkia mainoskampanjoita ei olekaan suunniteltu vaikuttamaan johdonmukaisesti ihmisen psyykeen, sellaiset menetelmät kuin myymälämusiikki, alitajuinen suggestio mainoksissa ja seksuaalinen stimulaatio ovat jo vakiintuneet mainosyritysten menetelmiin, joilla mainostetaan tuotteita ja palveluita... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi tehokkaimmista aseista sivilisaation tuhoamiseksi käytävässä taistelussa on kyky muokata maailman väestön ajattelua ja käsityksiä. Jokainen, joka siinä onnistuu, voi vaikuttaa koko yhteiskunnan arvoihin ja käyttäytymiseen, sillä jokaista tekoa edeltää ajatus. Näin ollen mielenhallinnasta on tullut tehokas tapa manipuloida ja alistaa muita.
Kun teknologisten innovaatioiden vaikutus ihmisten elämään kasvaa, mielen alistamisesta tulee yksi 2000-luvun vakavimmista ongelmista. Hienovaraisia, hienovaraisia menetelmiä käyttäen tiedemiehet ovat keksineet erilaisia keinoja alistaa ihmisten mielen energiaa ilman, että niiden hallitukset koskaan huomaavat sitä, ja he ovat käyttäneet valtavia resursseja mielenhallintatekniikoiden tutkimiseen ja hallitsemiseen ja testanneet tuloksia aina sotilaallisesta väliintulosta tuotemainontaan. Vaikka kaikkia mainoskampanjoita ei olekaan suunniteltu vaikuttamaan johdonmukaisesti ihmisen psyykeen, sellaiset menetelmät kuin myymälämusiikki, alitajuinen suggestio mainoksissa ja seksuaalinen stimulaatio ovat jo vakiintuneet mainosyritysten menetelmiin, joilla mainostetaan tuotteita ja palveluita...Manipulaatiotekniikat
Nykyään on olemassa useita ohjelmia, joiden tarkoituksena on kouluttaa pappeja, lakimiehiä ja julkisia puhujia hienovaraisiin mielenhallintatekniikoihin. "Tehokkaiden puhetekniikoiden" nimikkeen alle kätkeytyviä henkilöitä koulutetaan hallitsemaan puheen sävyä, tavujen kokoa ja eleitä sekä ottamaan huomioon tiettyjä muita tekijöitä, jotta yleisö saataisiin sopivaan mielentilaan. Nämä menetelmät perustuvat yksilö- ja ryhmäistuntoja sisältävään tiukkaan tutkimukseen, jossa hyödynnetään nykyisten suuntausten ja suhdepsykologian perusteellisesta analyysistä saatuja tietoja. Ne, joilta puuttuu henkinen kurinalaisuus, sekä ne, jotka vaalivat individualismia ja erottautuvat niin sanotusta "laumasta", joutuvat todennäköisimmin tämänkaltaisen kokeilun vangeiksi ja erehtyvät tiedostamattaan pitämään toisten toiveita omina toiveinaan. Viljelemällä henkistä voimaa ja todellisen luontomme ymmärtämistä pystymme kuitenkin suojautumaan tällaisilta hienovaraisilta tunkeutumisilta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Manipulaatiotekniikat
Nykyään on olemassa useita ohjelmia, joiden tarkoituksena on kouluttaa pappeja, lakimiehiä ja julkisia puhujia hienovaraisiin mielenhallintatekniikoihin. "Tehokkaiden puhetekniikoiden" nimikkeen alle kätkeytyviä henkilöitä koulutetaan hallitsemaan puheen sävyä, tavujen kokoa ja eleitä sekä ottamaan huomioon tiettyjä muita tekijöitä, jotta yleisö saataisiin sopivaan mielentilaan. Nämä menetelmät perustuvat yksilö- ja ryhmäistuntoja sisältävään tiukkaan tutkimukseen, jossa hyödynnetään nykyisten suuntausten ja suhdepsykologian perusteellisesta analyysistä saatuja tietoja. Ne, joilta puuttuu henkinen kurinalaisuus, sekä ne, jotka vaalivat individualismia ja erottautuvat niin sanotusta "laumasta", joutuvat todennäköisimmin tämänkaltaisen kokeilun vangeiksi ja erehtyvät tiedostamattaan pitämään toisten toiveita omina toiveinaan. Viljelemällä henkistä voimaa ja todellisen luontomme ymmärtämistä pystymme kuitenkin suojautumaan tällaisilta hienovaraisilta tunkeutumisilta.Nykyaikaiset ihmiset ovat jatkuvasti vastakkain henkisesti ja psyykkisesti, ja he ovat päivittäin tiedotusvälineiden ja mainosten paineen alla, jotka kertovat meille, että olemme vain fyysisiä kehoja, jotka elävät aineellisessa maailmankaikkeudessa.
Esimerkiksi monet suositut kappaleet on rakennettu siten, että ne vaikuttavat alitajuntaan negatiivisella tavalla ja ajavat sitä kohti syvempää rappiota. Himoa stimuloiva musiikki orjuuttaa meitä. Samalla kun kehomme on yhdessä paikassa, mielemme - tainnutettuna ja sekaisin - on mielettömien halujen ja kaikenlaisiin aistillisiin nautintoihin liittyvien fantasioiden repimä.
Myös televisio orjuuttaa ja hypnotisoi meidät. Tämä "typerä televisio" on yksi tehokkaimmista keinoista muuttaa nykyajan ihmiset tietämättömiksi ja moraalittomiksi olennoiksi. Monille meistä uutisohjelmien, urheilu- ja katsojalukujen katsomisesta on tullut eräänlainen tae siitä, että olemme "lukutaitoisia". Sikäli kuin kukaan meistä voi arvioida, suosituimmissa myöhäisillan ohjelmissa keskustellaan polttavimmista kysymyksistä ja ongelmista. Vaarana on kuitenkin se, että kaikilla näillä ohjelmilla on voimakas vaikutus katsojan psyykeen ja yleiseen mielipiteeseen. Onko vaikea uskoa, että jotkut näiden ohjelmien tuottajat ymmärtävät tämän vaikutuskeinon voiman ja käyttävät sitä hyväkseen?
Psykologit määrittelevät neljä tietoisuuden perustyyppiä, jotka perustuvat ihmisaivoissa esiintyviin neljään sähköisiin signaalityyppiin, joita mitataan elektroenkefalografialla eli EEG:llä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaikaiset ihmiset ovat jatkuvasti vastakkain henkisesti ja psyykkisesti, ja he ovat päivittäin tiedotusvälineiden ja mainosten paineen alla, jotka kertovat meille, että olemme vain fyysisiä kehoja, jotka elävät aineellisessa maailmankaikkeudessa.
Esimerkiksi monet suositut kappaleet on rakennettu siten, että ne vaikuttavat alitajuntaan negatiivisella tavalla ja ajavat sitä kohti syvempää rappiota. Himoa stimuloiva musiikki orjuuttaa meitä. Samalla kun kehomme on yhdessä paikassa, mielemme - tainnutettuna ja sekaisin - on mielettömien halujen ja kaikenlaisiin aistillisiin nautintoihin liittyvien fantasioiden repimä.
Myös televisio orjuuttaa ja hypnotisoi meidät. Tämä "typerä televisio" on yksi tehokkaimmista keinoista muuttaa nykyajan ihmiset tietämättömiksi ja moraalittomiksi olennoiksi. Monille meistä uutisohjelmien, urheilu- ja katsojalukujen katsomisesta on tullut eräänlainen tae siitä, että olemme "lukutaitoisia". Sikäli kuin kukaan meistä voi arvioida, suosituimmissa myöhäisillan ohjelmissa keskustellaan polttavimmista kysymyksistä ja ongelmista. Vaarana on kuitenkin se, että kaikilla näillä ohjelmilla on voimakas vaikutus katsojan psyykeen ja yleiseen mielipiteeseen. Onko vaikea uskoa, että jotkut näiden ohjelmien tuottajat ymmärtävät tämän vaikutuskeinon voiman ja käyttävät sitä hyväkseen?
Psykologit määrittelevät neljä tietoisuuden perustyyppiä, jotka perustuvat ihmisaivoissa esiintyviin neljään sähköisiin signaalityyppiin, joita mitataan elektroenkefalografialla eli EEG:llä.Yksi länsimaisen kulttuurin vakavista ongelmista on se, että se kieltäytyy ottamasta huomioon muinaisten sivilisaatioiden saavutuksia sekä sen kanssa rinnakkain elävien nykyaikaisten sivilisaatioiden saavutuksia. Tämä on vakava virhe. Voimme oppia kaikenlaista perinteisistä kulttuureista. Mutta sen sijaan pidättelemme itsellemme oikeuden kutsua itseämme omaperäisiksi "ajattelijoiksi" kyseenalaistamalla menneiden sivilisaatioiden saavutusten arvon. On kuitenkin reilua sanoa, että kaikki kulttuurit eivät tunnusta tällaista lähestymistapaa tietoon.
Vedalaisissa pyhissä kirjoituksissa käytetään hieman väheksyvää termiä muni, jolla viitataan tietyntyyppiseen filosofiin. Filosofia kutsuttiin muni, kun hän tunnustuksen ja maineen saamiseksi yritti kyseenalaistaa edeltäjänsä filosofisen käsityksen. Tuon ajan vilpittömät totuuden kannattajat pitivät tällaisten muni-käytäntöjen harjoittamista vakavana häiriönä yhteiskunnan harmoniselle kehitykselle, koska tärkeimpiä motiiveja, jotka ajoivat heitä tähän, olivat ylpeys ja huomion puute eivätkä niinkään nöyrä tunnustaminen pyhien kirjoitusten alkuperäisten väittämien totuudesta.
Toinen, korkeammassa asemassa olevien filosofien luokka hankki tietoa vetoamalla vääristelemättömään lähteeseen. Vaikka tällaiset filosofit pitäytyivätkin pyhien kirjoitusten alkuperäisissä käskyissä, he rikastuttivat ymmärrystään ympäröivästä todellisuudesta saaduilla esimerkeillä, erilaisilla analogioilla ja omilla päättelyillään. Tällä tavoin omaa luovuutta ja ominaisuuksia käytetään totuuden analysointiin ja selventämiseen alkuperäisen tiedon valossa. Veda-aikoina tällaista lähestymistapaa pidettiin tehokkaana tapana soveltaa inhimillistä lahjakkuutta ja kyvykkyyttä, koska ihminen itse kunnioitti perinnettä ja suhtautui terveellä skeptisyydellä uusvanhoihin kiistanalaisiin hypoteeseihin.
Vastakkaista lähestymistapaa, loputtomia väittelyjä, joita käytiin vain itsensä vahvistamiseksi, pidettiin tiedostamattomana ja turhana tekona, joka synnyttää ylimielisyyttä ja hämmennystä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi länsimaisen kulttuurin vakavista ongelmista on se, että se kieltäytyy ottamasta huomioon muinaisten sivilisaatioiden saavutuksia sekä sen kanssa rinnakkain elävien nykyaikaisten sivilisaatioiden saavutuksia. Tämä on vakava virhe. Voimme oppia kaikenlaista perinteisistä kulttuureista. Mutta sen sijaan pidättelemme itsellemme oikeuden kutsua itseämme omaperäisiksi "ajattelijoiksi" kyseenalaistamalla menneiden sivilisaatioiden saavutusten arvon. On kuitenkin reilua sanoa, että kaikki kulttuurit eivät tunnusta tällaista lähestymistapaa tietoon.
Vedalaisissa pyhissä kirjoituksissa käytetään hieman väheksyvää termiä muni, jolla viitataan tietyntyyppiseen filosofiin. Filosofia kutsuttiin muni, kun hän tunnustuksen ja maineen saamiseksi yritti kyseenalaistaa edeltäjänsä filosofisen käsityksen. Tuon ajan vilpittömät totuuden kannattajat pitivät tällaisten muni-käytäntöjen harjoittamista vakavana häiriönä yhteiskunnan harmoniselle kehitykselle, koska tärkeimpiä motiiveja, jotka ajoivat heitä tähän, olivat ylpeys ja huomion puute eivätkä niinkään nöyrä tunnustaminen pyhien kirjoitusten alkuperäisten väittämien totuudesta.
Toinen, korkeammassa asemassa olevien filosofien luokka hankki tietoa vetoamalla vääristelemättömään lähteeseen. Vaikka tällaiset filosofit pitäytyivätkin pyhien kirjoitusten alkuperäisissä käskyissä, he rikastuttivat ymmärrystään ympäröivästä todellisuudesta saaduilla esimerkeillä, erilaisilla analogioilla ja omilla päättelyillään. Tällä tavoin omaa luovuutta ja ominaisuuksia käytetään totuuden analysointiin ja selventämiseen alkuperäisen tiedon valossa. Veda-aikoina tällaista lähestymistapaa pidettiin tehokkaana tapana soveltaa inhimillistä lahjakkuutta ja kyvykkyyttä, koska ihminen itse kunnioitti perinnettä ja suhtautui terveellä skeptisyydellä uusvanhoihin kiistanalaisiin hypoteeseihin.
Vastakkaista lähestymistapaa, loputtomia väittelyjä, joita käytiin vain itsensä vahvistamiseksi, pidettiin tiedostamattomana ja turhana tekona, joka synnyttää ylimielisyyttä ja hämmennystä.Sen lisäksi, että meiltä puuttuu kunnioitusta muinaisten perinteisten kulttuurien viisautta kohtaan, me myös kunnioitamme ihmisiä, jotka eivät ole sen arvoisia. Maailmamme on täynnä melko kyseenalaisia roolimalleja. Emme voi kieltää yleisesti hyväksyttyä tosiasiaa, jonka mukaan "kaltaiset vetävät puoleensa". Kun moraaliton käytös alkaa kukoistaa, se on tuomittu tulemaan yhä suositummaksi. Konfutse sanoi kerran, että synti lakkaa näyttämästä synniltä, jos se tehdään kahdesti. Nykyaikaiset ihmiset ovat niin tietämättömiä omien syntisten tekojensa seurauksista, etteivät he tunne pienintäkään katumusta tai epäröi astua sallitun rajojen ulkopuolelle.
Meidän on yritettävä vieroittaa itsemme siitä, ettemme enää keksi tekosyitä heikkouksillemme. Jos jonkun käytös ärsyttää meitä, se ei ole jonkun muun vika. Se osoittaa vain, että me itse olemme varsin epävarmassa asemassa. Meidän on kehitettävä henkistä voimaa, joka estää meitä kopioimasta muiden ihmisten idioottimaista käytöstä. Jos alistumme omaan heikkouteemme, voimme todeta, että meissä ei ole vielä tarpeeksi päättäväisyyttä. Meidän on lakattava etsimästä syntipukkeja muista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sen lisäksi, että meiltä puuttuu kunnioitusta muinaisten perinteisten kulttuurien viisautta kohtaan, me myös kunnioitamme ihmisiä, jotka eivät ole sen arvoisia. Maailmamme on täynnä melko kyseenalaisia roolimalleja. Emme voi kieltää yleisesti hyväksyttyä tosiasiaa, jonka mukaan "kaltaiset vetävät puoleensa". Kun moraaliton käytös alkaa kukoistaa, se on tuomittu tulemaan yhä suositummaksi. Konfutse sanoi kerran, että synti lakkaa näyttämästä synniltä, jos se tehdään kahdesti. Nykyaikaiset ihmiset ovat niin tietämättömiä omien syntisten tekojensa seurauksista, etteivät he tunne pienintäkään katumusta tai epäröi astua sallitun rajojen ulkopuolelle.
Meidän on yritettävä vieroittaa itsemme siitä, ettemme enää keksi tekosyitä heikkouksillemme. Jos jonkun käytös ärsyttää meitä, se ei ole jonkun muun vika. Se osoittaa vain, että me itse olemme varsin epävarmassa asemassa. Meidän on kehitettävä henkistä voimaa, joka estää meitä kopioimasta muiden ihmisten idioottimaista käytöstä. Jos alistumme omaan heikkouteemme, voimme todeta, että meissä ei ole vielä tarpeeksi päättäväisyyttä. Meidän on lakattava etsimästä syntipukkeja muista.Muinaiset hengelliset perinteet kuvaavat näitä kiusauksia eri tavoin. Siinä missä Raamattu kuvaa Saatanaa pahuuden ruumiillistumana, joka vastustaa Jumalaa ja viettelee muita eläviä olentoja palvelemaan häntä, puhutaan Veda-aiheisissa kirjoituksissa Mayasta, joka on aineellisen illuusion ruumiillistuma. Sen sijaan, että Maya vastustaisi Herraa, se palvelee häntä suorittamalla armotonta palvelua houkuttelemalla ehdollistunutta sielua kaikenlaisilla maukkailla myrkyllisillä herkuilla koetellakseen meitä ja lopulta muuttaakseen meitä paremmaksi, opettaakseen meille elämän kovia oppitunteja, kunnes kehitämme kyvyn havaita todellisuus oikein, jotta emme eksyisi todellisen onnen saavuttamisen tieltä.
Aivan kuten sotilaan on opittava erottamaan vihollinen hänen univormunsa ja ammustensa perusteella ja yritettävä ymmärtää hänen taktiikkaansa, henkisen soturin on opittava kaikissa olosuhteissa torjumaan hyökkäykset, jotka johtavat hänen tuhoonsa ja alennustilaansa. Meidän ei tietenkään pidä tulla vainoharhaisiksi tai antaa omien pelkojemme voittaa järkeä. Toisaalta, jos jätämme huomiotta vihollisemme tuhovoiman, emme voi olla varmoja omasta voitostamme.
Maya yrittää ensin miehittää ihmisen tuhoavaan, vahingolliseen toimintaan. Ja niille, joita se ei pysty valtaamaan ensimmäisellä kerralla, se luo olosuhteet, joissa yksilö tuntee olonsa masentuneeksi ja yksinäiseksi ja menettää olemassaolon tarkoituksen, kunnes tulee se hetki, jolloin yksilö päättää, ettei mitään voi muuttaa eikä ole enää mitään järkeä yrittää tehdä asialle mitään. Tällä tavoin jopa ne, joita ei voida pitää paatuneina materialisteina, ovat hallinnassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Muinaiset hengelliset perinteet kuvaavat näitä kiusauksia eri tavoin. Siinä missä Raamattu kuvaa Saatanaa pahuuden ruumiillistumana, joka vastustaa Jumalaa ja viettelee muita eläviä olentoja palvelemaan häntä, puhutaan Veda-aiheisissa kirjoituksissa Mayasta, joka on aineellisen illuusion ruumiillistuma. Sen sijaan, että Maya vastustaisi Herraa, se palvelee häntä suorittamalla armotonta palvelua houkuttelemalla ehdollistunutta sielua kaikenlaisilla maukkailla myrkyllisillä herkuilla koetellakseen meitä ja lopulta muuttaakseen meitä paremmaksi, opettaakseen meille elämän kovia oppitunteja, kunnes kehitämme kyvyn havaita todellisuus oikein, jotta emme eksyisi todellisen onnen saavuttamisen tieltä.
Aivan kuten sotilaan on opittava erottamaan vihollinen hänen univormunsa ja ammustensa perusteella ja yritettävä ymmärtää hänen taktiikkaansa, henkisen soturin on opittava kaikissa olosuhteissa torjumaan hyökkäykset, jotka johtavat hänen tuhoonsa ja alennustilaansa. Meidän ei tietenkään pidä tulla vainoharhaisiksi tai antaa omien pelkojemme voittaa järkeä. Toisaalta, jos jätämme huomiotta vihollisemme tuhovoiman, emme voi olla varmoja omasta voitostamme.
Maya yrittää ensin miehittää ihmisen tuhoavaan, vahingolliseen toimintaan. Ja niille, joita se ei pysty valtaamaan ensimmäisellä kerralla, se luo olosuhteet, joissa yksilö tuntee olonsa masentuneeksi ja yksinäiseksi ja menettää olemassaolon tarkoituksen, kunnes tulee se hetki, jolloin yksilö päättää, ettei mitään voi muuttaa eikä ole enää mitään järkeä yrittää tehdä asialle mitään. Tällä tavoin jopa ne, joita ei voida pitää paatuneina materialisteina, ovat hallinnassa.Jokainen aineellisessa kehossa oleva on kohde. Ennen kuin kehitämme vihaa mayaa kohtaan rehellisinä ihmisinä, on hyväksyttävä, että olemme tällaisessa tilanteessa omasta vapaasta tahdostamme. Sen sijaan, että pitäisimme Mayaa ruumiillistuneena pahana, joka pyrkii tuhoamaan meidät, meidän on opittava näkemään hänet vanginvartijana, jonka koko tarkoitus on pitää meidät vangittuina, kunnes päätämme, ettemme enää halua olla tässä varjojen maassa. Se voi opettaa ja häiritä meitä, kunnes teemme lopullisen ja peruuttamattoman päätöksen palata alkuperäiseen asemaamme
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen aineellisessa kehossa oleva on kohde. Ennen kuin kehitämme vihaa mayaa kohtaan rehellisinä ihmisinä, on hyväksyttävä, että olemme tällaisessa tilanteessa omasta vapaasta tahdostamme. Sen sijaan, että pitäisimme Mayaa ruumiillistuneena pahana, joka pyrkii tuhoamaan meidät, meidän on opittava näkemään hänet vanginvartijana, jonka koko tarkoitus on pitää meidät vangittuina, kunnes päätämme, ettemme enää halua olla tässä varjojen maassa. Se voi opettaa ja häiritä meitä, kunnes teemme lopullisen ja peruuttamattoman päätöksen palata alkuperäiseen asemaamme
Meitä odottaa mittaamaton apu matkan varrella. Meille on annettu käytännössä ilmaiseksi korvaamattoman arvokkaat Kirjoitukset. Todellisuudessa ne ovat konkreettinen opas, jonka tarkoituksena on auttaa meitä saavuttamaan tässä maailmassa olemisen korkein etu, oikeus saada lupa vapautua tästä vankilasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nykyaikaiset ihmiset ovat jatkuvasti vastakkain henkisesti ja psyykkisesti, ja he ovat päivittäin tiedotusvälineiden ja mainosten paineen alla, jotka kertovat meille, että olemme vain fyysisiä kehoja, jotka elävät aineellisessa maailmankaikkeudessa.
Esimerkiksi monet suositut kappaleet on rakennettu siten, että ne vaikuttavat alitajuntaan negatiivisella tavalla ja ajavat sitä kohti syvempää rappiota. Himoa stimuloiva musiikki orjuuttaa meitä. Samalla kun kehomme on yhdessä paikassa, mielemme - tainnutettuna ja sekaisin - on mielettömien halujen ja kaikenlaisiin aistillisiin nautintoihin liittyvien fantasioiden repimä.
Myös televisio orjuuttaa ja hypnotisoi meidät. Tämä "typerä televisio" on yksi tehokkaimmista keinoista muuttaa nykyajan ihmiset tietämättömiksi ja moraalittomiksi olennoiksi. Monille meistä uutisohjelmien, urheilu- ja katsojalukujen katsomisesta on tullut eräänlainen tae siitä, että olemme "lukutaitoisia". Sikäli kuin kukaan meistä voi arvioida, suosituimmissa myöhäisillan ohjelmissa keskustellaan polttavimmista kysymyksistä ja ongelmista. Vaarana on kuitenkin se, että kaikilla näillä ohjelmilla on voimakas vaikutus katsojan psyykeen ja yleiseen mielipiteeseen. Onko vaikea uskoa, että jotkut näiden ohjelmien tuottajat ymmärtävät tämän vaikutuskeinon voiman ja käyttävät sitä hyväkseen?
Psykologit määrittelevät neljä tietoisuuden perustyyppiä, jotka perustuvat ihmisaivoissa esiintyviin neljään sähköisiin signaalityyppiin, joita mitataan elektroenkefalografialla eli EEG:llä.Mitä mieltä olette Beyoncésta ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää mantroista.
Ääni itsessään vaikuttaa aineeseen ja tietoisuuteen. Se voi stimuloida, puhdistaa jne.
Mantrat ovat hyvin voimakkaita äänivärähtelyjä, ja ne voivat toimia kuin miekka, joka murtaa ympärillämme olevan negatiivisen energian. Eri mantroja käytetään eri tarkoituksiin. Joskus henkinen opettaja voi antaa meille yksinkertaisen universaalin mantran, joka auttaa meitä missä tahansa tilanteessa. Joskus opettaja voi antaa meille erityisiä mantroja, jos joudumme kriittiseen tilanteeseen.
On olemassa mantroja, joiden tarkoituksena on suojella ihmistä. On mantroja, joiden tarkoituksena on herättää yhteytemme Jumalaan jne.
Ja vielä yksi asia: nykyään on paljon huijareita, jotka myyvät ihmisille kaikenlaisia mantroja. Pakene tällaisista ihmisistä. Todellinen opettaja antaa tietonsa ilmaiseksi, ja se on koko ihmiskunnan hyväksi.Lyhyesti:
Mantrat ovat hyvin voimakkaita äänivärähtelyjä, ja ne voivat toimia kuin miekka, joka murtaa ympärillämme olevan negatiivisen energian. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yksi länsimaisen kulttuurin vakavista ongelmista on se, että se kieltäytyy ottamasta huomioon muinaisten sivilisaatioiden saavutuksia sekä sen kanssa rinnakkain elävien nykyaikaisten sivilisaatioiden saavutuksia. Tämä on vakava virhe. Voimme oppia kaikenlaista perinteisistä kulttuureista. Mutta sen sijaan pidättelemme itsellemme oikeuden kutsua itseämme omaperäisiksi "ajattelijoiksi" kyseenalaistamalla menneiden sivilisaatioiden saavutusten arvon. On kuitenkin reilua sanoa, että kaikki kulttuurit eivät tunnusta tällaista lähestymistapaa tietoon.
Vedalaisissa pyhissä kirjoituksissa käytetään hieman väheksyvää termiä muni, jolla viitataan tietyntyyppiseen filosofiin. Filosofia kutsuttiin muni, kun hän tunnustuksen ja maineen saamiseksi yritti kyseenalaistaa edeltäjänsä filosofisen käsityksen. Tuon ajan vilpittömät totuuden kannattajat pitivät tällaisten muni-käytäntöjen harjoittamista vakavana häiriönä yhteiskunnan harmoniselle kehitykselle, koska tärkeimpiä motiiveja, jotka ajoivat heitä tähän, olivat ylpeys ja huomion puute eivätkä niinkään nöyrä tunnustaminen pyhien kirjoitusten alkuperäisten väittämien totuudesta.
Toinen, korkeammassa asemassa olevien filosofien luokka hankki tietoa vetoamalla vääristelemättömään lähteeseen. Vaikka tällaiset filosofit pitäytyivätkin pyhien kirjoitusten alkuperäisissä käskyissä, he rikastuttivat ymmärrystään ympäröivästä todellisuudesta saaduilla esimerkeillä, erilaisilla analogioilla ja omilla päättelyillään. Tällä tavoin omaa luovuutta ja ominaisuuksia käytetään totuuden analysointiin ja selventämiseen alkuperäisen tiedon valossa. Veda-aikoina tällaista lähestymistapaa pidettiin tehokkaana tapana soveltaa inhimillistä lahjakkuutta ja kyvykkyyttä, koska ihminen itse kunnioitti perinnettä ja suhtautui terveellä skeptisyydellä uusvanhoihin kiistanalaisiin hypoteeseihin.
Vastakkaista lähestymistapaa, loputtomia väittelyjä, joita käytiin vain itsensä vahvistamiseksi, pidettiin tiedostamattomana ja turhana tekona, joka synnyttää ylimielisyyttä ja hämmennystä.Täällä on älykkäitä ihmisiä :D itse en ole niin tutustunut näihin. Mä oon se joka koki henkisiä asioita
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lyhyesti:
Mantrat ovat hyvin voimakkaita äänivärähtelyjä, ja ne voivat toimia kuin miekka, joka murtaa ympärillämme olevan negatiivisen energian.Siksi suosittelen sitä mantraa sinulle, koska se voi toimia kuin miekka, joka murtaa ympärillämme olevan negatiivisen energian.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Siksi suosittelen sitä mantraa sinulle, koska se voi toimia kuin miekka, joka murtaa ympärillämme olevan negatiivisen energian.
Ei tietenkään kaikkia mantroja, vain ainoastaan tuota yhtä, ja vain silloin, kun sen lausuu pyhä ihminen. Vain silloin se on tehokas.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei tietenkään kaikkia mantroja, vain ainoastaan tuota yhtä, ja vain silloin, kun sen lausuu pyhä ihminen. Vain silloin se on tehokas.
"Mä oon se joka koki henkisiä asioita".
Tässä sinulle lääke:
Siksi suosittelen sitä mantraa sinulle, koska se voi toimia kuin miekka, joka murtaa ympärillämme olevan negatiivisen energian.
Ei tietenkään kaikkia mantroja, vain ainoastaan tuota yhtä, ja vain silloin, kun sen lausuu pyhä ihminen. Vain silloin se on tehokas.
Hänen lausumana mantra toimii. Śrīla Bhakti Rakṣak Śrīdhar Dev-Goswāmī Mahārāj, 1900-luvun merkittävin vaishnava-pyhä.
Voit myös itse yrittää lausua sitä.
OLKOON SE LÄÄKKEESI.
Voi aluksi tuntua epämukavalta, koska olennot, joista puhut, eivät pidä siitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä mieltä olette Beyoncésta ?
"Mitä mieltä olette Beyoncésta ?"
En tykkää. Tykkään klassisesta musiikista.
- Anonyymi
Johanneksen evankeliumi:1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä.1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
Johanneksen evankeliumi:
1:29 Seuraavana päivänä hän näki Jeesuksen tulevan tykönsä ja sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!
Jo ennen aikojen alkua, Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. 1:2 Hän oli alussa Jumalan tykönä. Siis Jeesus vapahtaja synnistä.
Ef: 2:8 Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja - 2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
Kuka muissa uskonnoissa sovitta synnin, pahat teot? Ilman sitä ei ole oikeudenmukaisuutta? - Anonyymi
<<Jokaisessa ihmisessä on sisäinen jumalainen olemus, jota kutsutaan atmaniksi. Atman on ikuinen ja jakamaton, se on osa jumalallista energiaa, Brahmania. Atman ilmenee ja toimii ihmisen fyysisen kehon ja mielen kautta.<<
Ihmisessä ei löydy Jumalan Agape Rakkautta. Siinä on ontologinen ero.
Agape rakkauden voi tajuta mutta ei ymmärtää, samoin kuin ei voi äärettömyyttä ymmärtää eikä ikuisuutta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla- Anonyymi
Luotu ei ole Jumala.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luotu ei ole Jumala.
Lisää mantroista.
"Aineellisen toiminnan hienovaraiset muodot ovat hienompia kuin aineellisen manipuloinnin karkeammat menetelmät. Tällaiset aineellisen toiminnan hienovaraiset muodot saadaan aikaan äänen puhdistumisen kautta. Samaa menetelmää käytetään täällä hymnejä veisaten, jotka toimivat ydinaseina."
"Brahmastra on samanlainen kuin nykyaikainen ydinase, jota manipuloidaan atomienergialla. Atomienergia toimii täysin täydellisen palamisen varassa, ja niin toimii myös brahmastra. Se synnyttää sietämätöntä kuumuutta, joka on samanlaista kuin atomisäteily, mutta erona on se, että atomipommi on karkean tyyppinen ydinase, kun taas brahmastra on hienovarainen ase, joka tuotetaan hymnejä veisaten. Hymnien laulamisen hienovarainen tiede on myös aineellista, mutta nykyaikaiset aineelliset tiedemiehet eivät ole vielä oppineet tuntemaan sitä." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lisää mantroista.
"Aineellisen toiminnan hienovaraiset muodot ovat hienompia kuin aineellisen manipuloinnin karkeammat menetelmät. Tällaiset aineellisen toiminnan hienovaraiset muodot saadaan aikaan äänen puhdistumisen kautta. Samaa menetelmää käytetään täällä hymnejä veisaten, jotka toimivat ydinaseina."
"Brahmastra on samanlainen kuin nykyaikainen ydinase, jota manipuloidaan atomienergialla. Atomienergia toimii täysin täydellisen palamisen varassa, ja niin toimii myös brahmastra. Se synnyttää sietämätöntä kuumuutta, joka on samanlaista kuin atomisäteily, mutta erona on se, että atomipommi on karkean tyyppinen ydinase, kun taas brahmastra on hienovarainen ase, joka tuotetaan hymnejä veisaten. Hymnien laulamisen hienovarainen tiede on myös aineellista, mutta nykyaikaiset aineelliset tiedemiehet eivät ole vielä oppineet tuntemaan sitä."Thomas Ashley Farrand, joka on kirjoittanut monia kirjoja, muun muassa "Mantrojen voima", sanoo:
"Ne ovat pelottavia. Ne ovat muinaisia. Ne toimivat…”
"Mantrat käynnistävät voimakkaan värähtelyn, joka vastaa sekä tiettyä henkistä energiataajuutta että tietoisuuden tilaa siemenmuodossa. Ajan myötä mantraprosessi alkaa syrjäyttää kaikki muut pienemmät värähtelyt, jotka lopulta imeytyvät mantraan. Yksilökohtaisesti vaihtelevan ajan kuluttua mantran suuri aalto hiljentää kaikki muut värähtelyt. Lopulta mantra tuottaa tilan, jossa organismi värähtelee nopeudella, joka on täysin sopusoinnussa sen energian ja henkisen tilan kanssa, jota mantra edustaa ja jonka se sisältää." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Thomas Ashley Farrand, joka on kirjoittanut monia kirjoja, muun muassa "Mantrojen voima", sanoo:
"Ne ovat pelottavia. Ne ovat muinaisia. Ne toimivat…”
"Mantrat käynnistävät voimakkaan värähtelyn, joka vastaa sekä tiettyä henkistä energiataajuutta että tietoisuuden tilaa siemenmuodossa. Ajan myötä mantraprosessi alkaa syrjäyttää kaikki muut pienemmät värähtelyt, jotka lopulta imeytyvät mantraan. Yksilökohtaisesti vaihtelevan ajan kuluttua mantran suuri aalto hiljentää kaikki muut värähtelyt. Lopulta mantra tuottaa tilan, jossa organismi värähtelee nopeudella, joka on täysin sopusoinnussa sen energian ja henkisen tilan kanssa, jota mantra edustaa ja jonka se sisältää."TAPPAMINEN ÄÄNELLÄ
On tosiasia, että "shabdalla" eli äänen värähtelyllä voi olla monenlaisia käyttötarkoituksia. On olemassa monia mantroja eri tarkoituksiin ajan ja paikan mukaan, ja oli niitä, jotka olivat asiantuntijoita niiden esittämisessä. Tiedämme yleisestä kokemuksesta, että korkeilla äänenkorkeuksilla ääni pystyy rikkomaan lasia. Stephen Knappin artikkelissa "Frequencies that can kill, heal and transcend" (Taajuudet, jotka voivat tappaa, parantaa ja ylittää) hän toteaa: "Tiede värähtelyistä ja taajuuksista ja siitä, miten ne vaikuttavat ihmisiin, on ollut olemassa jo tuhansia vuosia. Voimme yhä löytää todisteita tästä Intian muinaisista vedalaisista teksteistä. Niissä selitetään paitsi sanojen ja mantrojen taajuuksien käytön tuloksia, myös annetaan joissakin tapauksissa ohjeita. Muinaisen Intian tietäjät käyttivät sitä tuottaakseen erilaisia tuloksia suorittamissaan rituaaleissa ja lausumillaan mantroilla. Jos mantroja lausuttiin tietyllä tavalla, saatiin aikaan tiettyjä hämmästyttäviä tuloksia, kuten sään muuttuminen, tietynlaisten elävien olentojen tai jopa palatsien syntyminen. Toiset käyttivät sitä aseiden tuottamiseen, kuten brahmashtra-ase, joka vastasi nykyaikaisia ydinpommeja. Nuoliin voitiin liittää erityisiä mantroja, joiden ääni aiheutti voimakkaita räjähdyksiä, kun nuoli saavutti kohteensa. Toiset käyttivät värähtelyjen tiedettä tuodakseen tietoisuutensa korkeammille havaintotasoille tai päästäkseen henkiseen todellisuuteen." - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
TAPPAMINEN ÄÄNELLÄ
On tosiasia, että "shabdalla" eli äänen värähtelyllä voi olla monenlaisia käyttötarkoituksia. On olemassa monia mantroja eri tarkoituksiin ajan ja paikan mukaan, ja oli niitä, jotka olivat asiantuntijoita niiden esittämisessä. Tiedämme yleisestä kokemuksesta, että korkeilla äänenkorkeuksilla ääni pystyy rikkomaan lasia. Stephen Knappin artikkelissa "Frequencies that can kill, heal and transcend" (Taajuudet, jotka voivat tappaa, parantaa ja ylittää) hän toteaa: "Tiede värähtelyistä ja taajuuksista ja siitä, miten ne vaikuttavat ihmisiin, on ollut olemassa jo tuhansia vuosia. Voimme yhä löytää todisteita tästä Intian muinaisista vedalaisista teksteistä. Niissä selitetään paitsi sanojen ja mantrojen taajuuksien käytön tuloksia, myös annetaan joissakin tapauksissa ohjeita. Muinaisen Intian tietäjät käyttivät sitä tuottaakseen erilaisia tuloksia suorittamissaan rituaaleissa ja lausumillaan mantroilla. Jos mantroja lausuttiin tietyllä tavalla, saatiin aikaan tiettyjä hämmästyttäviä tuloksia, kuten sään muuttuminen, tietynlaisten elävien olentojen tai jopa palatsien syntyminen. Toiset käyttivät sitä aseiden tuottamiseen, kuten brahmashtra-ase, joka vastasi nykyaikaisia ydinpommeja. Nuoliin voitiin liittää erityisiä mantroja, joiden ääni aiheutti voimakkaita räjähdyksiä, kun nuoli saavutti kohteensa. Toiset käyttivät värähtelyjen tiedettä tuodakseen tietoisuutensa korkeammille havaintotasoille tai päästäkseen henkiseen todellisuuteen.""Nicola Tesla oli vuosisadan vaihteessa tehnyt kokeita, jotka paljastivat, että ilma tavanomaisessa paineessaan johtaa suuria määriä sähköenergiaa suurten etäisyyksien yli ilman johtoja. Tämä tarkoitti muutamia asioita: Sähköä voitaisiin käyttää ihmisen tarkoituksiin missä tahansa maapallon kolkassa. Ja että ilmassa kulkeva sähkö osoittaa, kuinka voimakkaan energian taajuudet ja aallot eivät tarvitse johtoja, jotta ne voidaan tuottaa yhdessä paikassa ja vastaanottaa toisessa paikassa."
SOTIA ILMAN POMMEJA?
Siitä, että taajuuksia voidaan käyttää sodan aikana ja että ihmiset ovat pohjimmiltaan "sähköisiä" olentoja, Knapp päättää tutkielmansa myönteiseen sävyyn: "Tutkijat ovat havainneet, että alle seitsemän hertsin taajuudet luovat yleisen rentoutumisen ja hyvinvoinnin tunteen, joka tunnetaan alfatilana. Maapallon hyödyllisimmän taajuuden sanotaan olevan 6,8 hertsin taajuus. Mielenkiintoista on, että Gizan pyramidin läpi kulkee jatkuvasti 6,8 hertsin taajuus. Vaikka tutkijat ovatkin tutkineet sitä, he eivät tiedä, mistä se on peräisin tai miksi se on näin muinaisessa rakenteessa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Nicola Tesla oli vuosisadan vaihteessa tehnyt kokeita, jotka paljastivat, että ilma tavanomaisessa paineessaan johtaa suuria määriä sähköenergiaa suurten etäisyyksien yli ilman johtoja. Tämä tarkoitti muutamia asioita: Sähköä voitaisiin käyttää ihmisen tarkoituksiin missä tahansa maapallon kolkassa. Ja että ilmassa kulkeva sähkö osoittaa, kuinka voimakkaan energian taajuudet ja aallot eivät tarvitse johtoja, jotta ne voidaan tuottaa yhdessä paikassa ja vastaanottaa toisessa paikassa."
SOTIA ILMAN POMMEJA?
Siitä, että taajuuksia voidaan käyttää sodan aikana ja että ihmiset ovat pohjimmiltaan "sähköisiä" olentoja, Knapp päättää tutkielmansa myönteiseen sävyyn: "Tutkijat ovat havainneet, että alle seitsemän hertsin taajuudet luovat yleisen rentoutumisen ja hyvinvoinnin tunteen, joka tunnetaan alfatilana. Maapallon hyödyllisimmän taajuuden sanotaan olevan 6,8 hertsin taajuus. Mielenkiintoista on, että Gizan pyramidin läpi kulkee jatkuvasti 6,8 hertsin taajuus. Vaikka tutkijat ovatkin tutkineet sitä, he eivät tiedä, mistä se on peräisin tai miksi se on näin muinaisessa rakenteessa.MYSTISET ASEET
Sri Jayendra Swamigal antaa mantroja koskevassa artikkelissaan oman tulkintansa: "Astra" ja "Sastra" ovat termejä, joita käytetään Dhanurvedassa (sotatieteessä) merkitsemään kahdenlaisia aseita. Veitsi, nuoli, keihäs, nuijapuu ja niin edelleen - todelliset aseet - kuuluvat termiin "sastra". "Astra" on se, mitä mantra energisoi aseeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
MYSTISET ASEET
Sri Jayendra Swamigal antaa mantroja koskevassa artikkelissaan oman tulkintansa: "Astra" ja "Sastra" ovat termejä, joita käytetään Dhanurvedassa (sotatieteessä) merkitsemään kahdenlaisia aseita. Veitsi, nuoli, keihäs, nuijapuu ja niin edelleen - todelliset aseet - kuuluvat termiin "sastra". "Astra" on se, mitä mantra energisoi aseeksi.Mantra on korkeampien maailmojen ominaisuus. ...Korkeinta näistä mandaloista kutsutaan Brahma-lokaksi tai Satya-lokaksi. Sitten tulevat Tapa-loka, Jana-loka ja Mahar-loka, joissa asuvat Suuret tietäjät - ... joilla ei ole fyysistä kehoa, vaan yleensä sielu ja hienojakoinen keho. Ja koska heillä ei ole fyysistä kehoa, heillä ei ole fyysisiä ongelmia, heidän ei tarvitse huolehtia haluista, taloudellisesta toiminnasta, ylläpidosta, heitä eivät vaivaa sellaiset asiat kuin meitä - vuodenaikojen vaihtelut: kesä, talvi, hyvä sää, huono sää. Heillä ei ole kaikkia näitä ongelmia, he ovat tekemisissä itsetietoisuuden kanssa, he ovat korkeammassa todellisuudessa. Kullekin näistä maailmoista: ... on ominaista tietynlainen suhde maailmaan - sitä kutsutaan "teknologiaksi". Se on Korkeampi maailma, joka elää "mantrojen teknologian" periaatteen mukaisesti. Jos elävä olento tarvitsee jotakin tässä maailmassa, se lausuu tietyn ääniyhdistelmän, äänikaavan tai mantran, ja tämä asia visualisoituu tai ilmenee siinä. Luonnollisesti kyse ei ole aineellisista asioista, vaan heillä on myös tiettyjä hienovaraisia tarpeita, ja joskus heidän on materialisoitava jotakin, kun he tulevat tänne alas aineelliseen maailmaan, alempiin maailmoihin, jotta he voivat ilmentää jonkun ihmeen tai jonkin asian osoittaakseen, että he käyttävät näitä asioita. Ja se johtuu siitä, että heillä on tämä mantrojen teknologia. Teknologia on kykymme olla vuorovaikutuksessa maailman ja todellisuuden kanssa, vastaanottaa joitakin asioita, käynnistää joitakin prosesseja. Ja niin tämä korkeampi maailma elää tästä mantrateknologiasta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mantra on korkeampien maailmojen ominaisuus. ...Korkeinta näistä mandaloista kutsutaan Brahma-lokaksi tai Satya-lokaksi. Sitten tulevat Tapa-loka, Jana-loka ja Mahar-loka, joissa asuvat Suuret tietäjät - ... joilla ei ole fyysistä kehoa, vaan yleensä sielu ja hienojakoinen keho. Ja koska heillä ei ole fyysistä kehoa, heillä ei ole fyysisiä ongelmia, heidän ei tarvitse huolehtia haluista, taloudellisesta toiminnasta, ylläpidosta, heitä eivät vaivaa sellaiset asiat kuin meitä - vuodenaikojen vaihtelut: kesä, talvi, hyvä sää, huono sää. Heillä ei ole kaikkia näitä ongelmia, he ovat tekemisissä itsetietoisuuden kanssa, he ovat korkeammassa todellisuudessa. Kullekin näistä maailmoista: ... on ominaista tietynlainen suhde maailmaan - sitä kutsutaan "teknologiaksi". Se on Korkeampi maailma, joka elää "mantrojen teknologian" periaatteen mukaisesti. Jos elävä olento tarvitsee jotakin tässä maailmassa, se lausuu tietyn ääniyhdistelmän, äänikaavan tai mantran, ja tämä asia visualisoituu tai ilmenee siinä. Luonnollisesti kyse ei ole aineellisista asioista, vaan heillä on myös tiettyjä hienovaraisia tarpeita, ja joskus heidän on materialisoitava jotakin, kun he tulevat tänne alas aineelliseen maailmaan, alempiin maailmoihin, jotta he voivat ilmentää jonkun ihmeen tai jonkin asian osoittaakseen, että he käyttävät näitä asioita. Ja se johtuu siitä, että heillä on tämä mantrojen teknologia. Teknologia on kykymme olla vuorovaikutuksessa maailman ja todellisuuden kanssa, vastaanottaa joitakin asioita, käynnistää joitakin prosesseja. Ja niin tämä korkeampi maailma elää tästä mantrateknologiasta.
Tantra on keskimmäisten maailmojen teknologiaa, erityisesti Maan.
Bhur-loka on maa, jossa me olemme, ja täällä toimii toisenlainen teknologia, jota kutsutaan tantraksi. Tantra tarkoittaa menetelmää tai rituaalia. Tantra tarkoittaa siis yksinkertaisesti menetelmää, tapaa tai tiettyä teknologiaa.
Korkeampien maailmojen asukkaat, jotka käyttävät mantrateknologiaa, tietävät jo nämä asiat, eikä heillä ole tällaisia erityisongelmia. Heillä on suuria ansioita menneistä elämänkokemuksistaan, joten nyt heidän tarvitsee vain lausua muutama sana, muutama mantra, ja kaikki heidän toiveensa toteutuvat….
Keskimmäisten planeettojen tasolla, jossa me elämme, intohimon ja tantrateknologian guna on aktiivinen. Se on ihmisten maailma - Bhur-loka. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tantra on keskimmäisten maailmojen teknologiaa, erityisesti Maan.
Bhur-loka on maa, jossa me olemme, ja täällä toimii toisenlainen teknologia, jota kutsutaan tantraksi. Tantra tarkoittaa menetelmää tai rituaalia. Tantra tarkoittaa siis yksinkertaisesti menetelmää, tapaa tai tiettyä teknologiaa.
Korkeampien maailmojen asukkaat, jotka käyttävät mantrateknologiaa, tietävät jo nämä asiat, eikä heillä ole tällaisia erityisongelmia. Heillä on suuria ansioita menneistä elämänkokemuksistaan, joten nyt heidän tarvitsee vain lausua muutama sana, muutama mantra, ja kaikki heidän toiveensa toteutuvat….
Keskimmäisten planeettojen tasolla, jossa me elämme, intohimon ja tantrateknologian guna on aktiivinen. Se on ihmisten maailma - Bhur-loka.Bhuvar-loka on hienojakoisten henkien maailma.
Tämä yantran tai mekanismin teknologia, joka tarkoittaa, etten voi käyttää mantran teknologiaa, minulla ei ole tällaista hurskautta. Lisäksi en ole valmis kuuntelemaan Jumalaa, enkä kuuntele mitään auktoriteettia. Teen vain sellaisen koneen, joka toimii vain siksi, että haluan sen toimivan, vain siksi, että painan jotakin nappia, ja se on siinä. Tämä yantran teknologia tarkoittaa siis sitä, että elävä olento haluaa tulla mahdollisimman itsenäiseksi, riippumattomaksi Jumalasta ja muista elävistä olennoista. Juuri tämä vastaa nykyaikaista niin sanottua tieteellistä maailmankuvaamme - olla mahdollisimman paljon riippumaton, riippumaton kaikesta. Tosin sanan varsinaisessa merkityksessä on mahdotonta olla täysin riippumaton, koska mieli itse, joka keksii kaikki nämä yantrat, kaikki nämä koneet - sekin tulee jostain. Voimme keksiä jotakin mielen avulla, mutta kysymys kuuluu, mistä saimme mielen.
….Kun heiltä kuitenkin kysytään, miten he löysivät tämän tai tuon lain, he sanovat: "En tiedä, se tuli minulle". Se on siis luonteeltaan ilmestys. …
... Nämä alemmat maailmat, joissa yantrat, koneet, tai mitä kutsutaan alamaailmaksi, sanskritiksi Bila-Svarga. Nämä teknokraattiset sivilisaatiot, jotka ovat teknisesti kehittyneitä, mutta henkisessä mielessä ne ovat kaukana Jumalasta, ne ovat jopa kauempana kuin ihmiset, eli ne ovat niin sotaisia ateisteja. Se on maailmankaikkeuden pohja… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Bhuvar-loka on hienojakoisten henkien maailma.
Tämä yantran tai mekanismin teknologia, joka tarkoittaa, etten voi käyttää mantran teknologiaa, minulla ei ole tällaista hurskautta. Lisäksi en ole valmis kuuntelemaan Jumalaa, enkä kuuntele mitään auktoriteettia. Teen vain sellaisen koneen, joka toimii vain siksi, että haluan sen toimivan, vain siksi, että painan jotakin nappia, ja se on siinä. Tämä yantran teknologia tarkoittaa siis sitä, että elävä olento haluaa tulla mahdollisimman itsenäiseksi, riippumattomaksi Jumalasta ja muista elävistä olennoista. Juuri tämä vastaa nykyaikaista niin sanottua tieteellistä maailmankuvaamme - olla mahdollisimman paljon riippumaton, riippumaton kaikesta. Tosin sanan varsinaisessa merkityksessä on mahdotonta olla täysin riippumaton, koska mieli itse, joka keksii kaikki nämä yantrat, kaikki nämä koneet - sekin tulee jostain. Voimme keksiä jotakin mielen avulla, mutta kysymys kuuluu, mistä saimme mielen.
….Kun heiltä kuitenkin kysytään, miten he löysivät tämän tai tuon lain, he sanovat: "En tiedä, se tuli minulle". Se on siis luonteeltaan ilmestys. …
... Nämä alemmat maailmat, joissa yantrat, koneet, tai mitä kutsutaan alamaailmaksi, sanskritiksi Bila-Svarga. Nämä teknokraattiset sivilisaatiot, jotka ovat teknisesti kehittyneitä, mutta henkisessä mielessä ne ovat kaukana Jumalasta, ne ovat jopa kauempana kuin ihmiset, eli ne ovat niin sotaisia ateisteja. Se on maailmankaikkeuden pohja…Sanskritin kieli.
Jokaisen ihmisen tehtävänä on ymmärtää elämän tarkoitus ja elää mielekkäästi. Tämä erottaa ihmisen eläimistä. Eri kielillä on kirjoitettu monia teoksia eri aiheista, mutta jos tarkastelemme elämän tarkoitusta, mikään ei vedä vertoja niille.
Tässä yhteydessä minun on mainittava, että Veda-kirjallisuudessa on runsaasti teemoja. Vedat sisältävät tietoa elämänfilosofiasta, metafysiikasta ja sen käytännön puolelta. Vedalaisten tekstien todellinen merkitys on ikuinen, se ei haalistu vuosisatojen kuluessa, se ei menetä merkitystään sivilisaatiosta toiseen siirryttäessä.
Teksteillä on tietty merkitys, ja sen voi ymmärtää mahdollisimman syvällisesti vain, jos osaa kieltä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanskritin kieli.
Jokaisen ihmisen tehtävänä on ymmärtää elämän tarkoitus ja elää mielekkäästi. Tämä erottaa ihmisen eläimistä. Eri kielillä on kirjoitettu monia teoksia eri aiheista, mutta jos tarkastelemme elämän tarkoitusta, mikään ei vedä vertoja niille.
Tässä yhteydessä minun on mainittava, että Veda-kirjallisuudessa on runsaasti teemoja. Vedat sisältävät tietoa elämänfilosofiasta, metafysiikasta ja sen käytännön puolelta. Vedalaisten tekstien todellinen merkitys on ikuinen, se ei haalistu vuosisatojen kuluessa, se ei menetä merkitystään sivilisaatiosta toiseen siirryttäessä.
Teksteillä on tietty merkitys, ja sen voi ymmärtää mahdollisimman syvällisesti vain, jos osaa kieltä.Sanskritissa kielen rakenne itsessään on looginen.
Otetaan nyt esimerkiksi leksikaalinen rikkaus. Yksi leksikaalisen rikkauden ominaisuuksista on synonyymisarjan pituus. Sanskritissa monien usein käytettyjen sanojen synonyymien määrä on yksinkertaisesti huikea. Otetaan esimerkiksi sana "vesi".
Esimerkiksi sanskritin kielessä on ainakin 209 synonyymiä sanalle ”vesi”Kaikki ne kuuluvat alun perin sanskritin kieleen, eli ne eivät ole lainattuja muista kielistä.
Sanskritin kehittyneen tapausjärjestelmän ansiosta lauseen sanajärjestys voi olla lähes mikä tahansa, mikä antaa paljon enemmän mahdollisuuksia ilmaisuun ja monimutkaisten, mutta erilaisten metristen kuvioiden luomiseen runoudessa. Esimerkiksi englannissa on vain yksikkö ja monikko. Sanskritissa on kaksoissana, joka on ilmaisuvoimaisempi ja kauniimpi. Sanskritin kielen konjugaatiossa on esimerkiksi kolme menneen ajan ja kaksi tulevan ajan lajia.
Sanskritissa on paljon ihmeteltävää. Se on kieli, jossa samoilla sanoilla voi ilmaista kaksi-, kolmi- tai jopa useampia merkityksiä, tai ne voi kirjoittaa niin, että ne ovat yksiselitteisiä.
Sanskritin kieli on kieli, joka tekee kaikesta tiedettä. Nykymaailmassa ihmiset jaetaan tiedemiehiin ja runoilijoihin, fyysikoihin ja sanoittajiin. Sanskritin veda-perinteessä tällaista jakoa ei ollut - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanskritissa kielen rakenne itsessään on looginen.
Otetaan nyt esimerkiksi leksikaalinen rikkaus. Yksi leksikaalisen rikkauden ominaisuuksista on synonyymisarjan pituus. Sanskritissa monien usein käytettyjen sanojen synonyymien määrä on yksinkertaisesti huikea. Otetaan esimerkiksi sana "vesi".
Esimerkiksi sanskritin kielessä on ainakin 209 synonyymiä sanalle ”vesi”Kaikki ne kuuluvat alun perin sanskritin kieleen, eli ne eivät ole lainattuja muista kielistä.
Sanskritin kehittyneen tapausjärjestelmän ansiosta lauseen sanajärjestys voi olla lähes mikä tahansa, mikä antaa paljon enemmän mahdollisuuksia ilmaisuun ja monimutkaisten, mutta erilaisten metristen kuvioiden luomiseen runoudessa. Esimerkiksi englannissa on vain yksikkö ja monikko. Sanskritissa on kaksoissana, joka on ilmaisuvoimaisempi ja kauniimpi. Sanskritin kielen konjugaatiossa on esimerkiksi kolme menneen ajan ja kaksi tulevan ajan lajia.
Sanskritissa on paljon ihmeteltävää. Se on kieli, jossa samoilla sanoilla voi ilmaista kaksi-, kolmi- tai jopa useampia merkityksiä, tai ne voi kirjoittaa niin, että ne ovat yksiselitteisiä.
Sanskritin kieli on kieli, joka tekee kaikesta tiedettä. Nykymaailmassa ihmiset jaetaan tiedemiehiin ja runoilijoihin, fyysikoihin ja sanoittajiin. Sanskritin veda-perinteessä tällaista jakoa ei ollutTosiasia on, että sama lause, säe tai mantra sanskritiksi ilmaisee monia merkityksiä OLEMASSAOLON ERI TASOILLA. Ilman avainta on mahdotonta saada selville alkuperäistä merkitystä.
Mikä tämä avain on?
Ne ovat tiettyjä peruskäsitteitä, jotka ovat periytyneet opettajalta oppilaalle pitkin oppilasperintöketjua. Nämä käsitteet muodostavat ... jonka prisman läpi teksti saa kokonaisvaltaisen merkityksen. Aikaisemmin tämä avain annettiin samanaikaisesti Vedojen tekstien suullisen siirtämisen kanssa. Aikaisemmin, ennen Kali Yugaa, Vedoja ei nimittäin kirjoitettu muistiin, vaan ne välitettiin suullisesti. Opettaja ei antanut oppilaalle ainoastaan tekstien hallintaa, vaan myös välitti merkityksen - avaimen. Kyse on siitä, että Vedojen avain tekee ihmisestä enemmän tai vähemmän voimakkaan, ja vastaavasti opettaja ei antanut sitä eteenpäin ihmisille, joilla ei ollut riittävää pätevyyttä.
- Anonyymi
Matrat ei ratkaise tätä ongelmaa: Kuka muissa uskonnoissa sovitta synnin, pahat teot? Ilman sitä ei ole oikeudenmukaisuutta?
- Anonyymi
Jumalan luoma ihminen ei ole Jumala. Nämä on tosiasioita jota ei voida ylittää.
- Anonyymi
Oikea mantra on ratkaissut ongelmat monilla.
- Anonyymi
"Kuka muissa uskonnoissa sovitta synnin, pahat teot? Ilman sitä ei ole oikeudenmukaisuutta?>"
Meidän pitäisi ottaa vastuu omista teoistamme eikä vaatia toisen kuolemaa (esimerkikis Jeesuksen) omien tekojemme vuoksi. Tällainen asenne, että on vastuussa omista teoistaan, on hyvin järkevä ja vahvistaa vastuuntuntoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuka muissa uskonnoissa sovitta synnin, pahat teot? Ilman sitä ei ole oikeudenmukaisuutta?>"
Meidän pitäisi ottaa vastuu omista teoistamme eikä vaatia toisen kuolemaa (esimerkikis Jeesuksen) omien tekojemme vuoksi. Tällainen asenne, että on vastuussa omista teoistaan, on hyvin järkevä ja vahvistaa vastuuntuntoa.ihminen on syntinen joka ainoa. Jumalan kirkkautta vailla.
Ja vielä perisynti! - Anonyymi
"Kuka muissa uskonnoissa sovitta synnin, pahat teot? Ilman sitä ei ole oikeudenmukaisuutta?"
Karman laki on oikeudenmukainen kosminen laki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ihminen on syntinen joka ainoa. Jumalan kirkkautta vailla.
Ja vielä perisynti!<<, on hyvin järkevä ja vahvistaa vastuuntuntoa.<<
järki ei riitä ymmärtämään alkuunkaan Jumalan agape rakkautta.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Siinä on pelastaja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jumalan luoma ihminen ei ole Jumala. Nämä on tosiasioita jota ei voida ylittää.
"Jumalan luoma ihminen ei ole Jumala".
Eihän kukaan sellaista ole väittänyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<, on hyvin järkevä ja vahvistaa vastuuntuntoa.<<
järki ei riitä ymmärtämään alkuunkaan Jumalan agape rakkautta.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Siinä on pelastaja."3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Siinä on pelastaja."
Mutta, mutta:
agne naya supathā rāye asmān
viśvāni deva vayunāni vidvān
yuyodhy asmaj juhurāṇam eno
bhūyiṣṭhāṁ te nama-uktiṁ vidhema
Oi Jumalani, voimallinen kuin tuli, oi Kaikkivaltias, kumarrun Sinun eteesi yhä uudelleen ja uudelleen, lankean lootusjalkojesi juureen. Oi Jumalani, johdata minut oikealle tielle, jotta saavuttaisin Sinut. Ja koska Sinä tiedät kaiken, mitä olen tehnyt menneisyydessä, vapauta minut kaikista syntieni seuraamuksista, niin ettei mikään estäisi etenemistäni. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kuka muissa uskonnoissa sovitta synnin, pahat teot? Ilman sitä ei ole oikeudenmukaisuutta?"
Karman laki on oikeudenmukainen kosminen laki.<<Karman laki on oikeudenmukainen kosminen laki.<<
Se on armoton, eikä ole sovitusta. Sillä voi heittää pahat teot toisten kärsittäväksi, kuten pahassa maailmassa nytkin tapahtuu.
Siksi tarvitsemme Jeesusta sovittajaksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Siinä on pelastaja."
Mutta, mutta:
agne naya supathā rāye asmān
viśvāni deva vayunāni vidvān
yuyodhy asmaj juhurāṇam eno
bhūyiṣṭhāṁ te nama-uktiṁ vidhema
Oi Jumalani, voimallinen kuin tuli, oi Kaikkivaltias, kumarrun Sinun eteesi yhä uudelleen ja uudelleen, lankean lootusjalkojesi juureen. Oi Jumalani, johdata minut oikealle tielle, jotta saavuttaisin Sinut. Ja koska Sinä tiedät kaiken, mitä olen tehnyt menneisyydessä, vapauta minut kaikista syntieni seuraamuksista, niin ettei mikään estäisi etenemistäni.Mutta
Bhagavad Gita:
Oi Arjuna, Minä olen Ylisielu, joka on läsnä jokaisen elävän olennon sydämessä. Minä olen kaiken Alku, Keskikohta ja Loppu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<, on hyvin järkevä ja vahvistaa vastuuntuntoa.<<
järki ei riitä ymmärtämään alkuunkaan Jumalan agape rakkautta.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Siinä on pelastaja.Mutta Bhagavad Gita:
Jätä kaikki uskonnot ja antaudu vain Minulle. Minä vapautan sinut kaikista syntiesi seurauksista. Älä pelkää mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
<<, on hyvin järkevä ja vahvistaa vastuuntuntoa.<<
järki ei riitä ymmärtämään alkuunkaan Jumalan agape rakkautta.
3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Siinä on pelastaja.Mutta Bhagavad Gita:
Bhagavad Gita. 2.13
Ruumiillistunut sielu vaihtaa vähitellen lapsen kehosta nuoren miehen kehoon ja sitten vanhan miehen kehoon, ja samalla tavalla sielu siirtyy kuoleman jälkeen toiseen kehoon. Henkilö, joka on tietoinen omasta henkisestä luonteestaan, ei hämmenny tällaisesta muutoksesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta Bhagavad Gita:
Jätä kaikki uskonnot ja antaudu vain Minulle. Minä vapautan sinut kaikista syntiesi seurauksista. Älä pelkää mitään.Syntiä ei tarvitse kenenkään sovittaa, tasapaino järkkyy, ja laittomuus valtaa alaa, pyhyys turmeltuu.
Puhtaudesta ei puhuta mitään?
- Anonyymi
Jeesus on sana, tie totuus ja elämä, elämän leipä juoma, viini todellinen viinipuu. Nauttikaa Jeesusta niin pysytte elävänä.
Jeesus : "Älkää etsikö lakia kirjoituksista, sillä laki on elämä, kun taas kirjoitus on kuollutta. Totisesti, minä sanon teille, Mooses ei saanut lakeja Jumalalta kirjoitettuna, vaan elävän sanan kautta. Laki on elävän Jumalan elävä sana eläville profeetoille eläviä ihmisiä varten. Kaikessa elävässä on laki kirjoitettuna. Te löydätte sen ruohosta, puusta, joesta, vuoresta, taivaan linnuista, meren kaloista, kuitenkin etsikää sitä pääasiassa itsestänne.
Jeesus löytyy elävästä elämästä, ei aivo uskosta, ei teorioissa, ei ulkoisissa rituaaleissa, vaan haluaa olla elävässä elämässä läsnä. Jumala haluaa elää kansansa keskuudessa.- Anonyymi
Muut uskonnot sanovat eri tavalla.
- Anonyymi
Abrahamilaisten uskontojen (siis erityisesti kristinuskon) mukaan ihminen haluaa päästä "Paratiisiin" eli Taivaaseen. Mutta Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa, ja ihmisen on palattava maan päälle ja alettava kerättävä jälleen "taivas-pisteitä". Kristityt uskovat, että Paratiisi on ikuinen, mutta sitä se ei ole. Se on vähän niin kuin loma, voi olla hyvinkin pitkä loma, koska aika kuluu eri tavalla korkeammilla planeetoilla ja muutenkin eri paikoissa universumissa.

Raamatussa puhutaan Jumalan Valtakunnasta ja Taivasten valtakunnasta. Mutta itämaiset tekstit selittävät, että ne ovat täysin eri asioita. Buddhalaiset haluavat mennä Nirvanaan, joka on aineellisen ja henkisen maailman välimaastossa, mutta hekin joutuvat palaamaan. Nirvanassa ei ole vaihtelua, se on tylsää, vaikka onkin kovin rauhallistaa.
Hyvä kristitty voi olla Jeesuksen kanssa pitkään kuoleman jälkeen, mutta sitten hän palaa takaisin maan päälle ja kaikki alkaa alusta. Ihminen on siellä, ketä hän palvoi eläessään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Abrahamilaisten uskontojen (siis erityisesti kristinuskon) mukaan ihminen haluaa päästä "Paratiisiin" eli Taivaaseen. Mutta Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa, ja ihmisen on palattava maan päälle ja alettava kerättävä jälleen "taivas-pisteitä". Kristityt uskovat, että Paratiisi on ikuinen, mutta sitä se ei ole. Se on vähän niin kuin loma, voi olla hyvinkin pitkä loma, koska aika kuluu eri tavalla korkeammilla planeetoilla ja muutenkin eri paikoissa universumissa.
Abrahamilaisten uskontojen Paratiis/Taivas on edelleen aineellisessa maailmassa ja on väliaikainen, ei ikuinen.
- Anonyymi
kyllä lännen ja idän tieteet muistuttavat toisiaan loppujen lopussa koska analysoivat samaa todellisuutta
muuta ei voi olla kuin se mihin päädytään kaikkina aikoina- Anonyymi
lännen tiede on vanha totuus uusiksi
- Anonyymi
"kyllä lännen ja idän tieteet muistuttavat toisiaan loppujen lopussa koska analysoivat samaa todellisuutta
muuta ei voi olla kuin se mihin päädytään kaikkina aikoina".
Selitä tarkemmin, kiitos! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
lännen tiede on vanha totuus uusiksi
"lännen tiede on vanha totuus uusiksi"
Kaikki uusi on unohdettu vanha. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"lännen tiede on vanha totuus uusiksi"
Kaikki uusi on unohdettu vanha."<<Karman laki on oikeudenmukainen kosminen laki.<<
Se on armoton, eikä ole sovitusta. Sillä voi heittää pahat teot toisten kärsittäväksi, kuten pahassa maailmassa nytkin tapahtuu.
Siksi tarvitsemme Jeesusta sovittajaksi."
Et tunne sitä, siksi sanot noin.
Päinvastoin, se on paljon armollisempi.
Mikä on synti vedalaisuuden mukaan?
mikä on synti.
Ihmisiä ei voi arvioida ja jakaa hyviin ja huonoihin minkään ulkoisen ominaisuuden perusteella. …
Mikä tahansa vika ihmisessä osoittaa vain, että hän on heikko, että hän on samskarojensa vanki, että häntä sitovat karmansa periaatteet, jotka ilmenevät huonoina taipumuksina, tuhoavina taipumuksina (myös itseensä nähden) ja väärinä uskomuksina.
TÄRKEINTÄ OVAT HENKILÖN IHANTEET, MOTIIVIT JA PYRKIMYKSET.
Jos ihminen pyrkii puhdistumaan, hänet puhdistetaan (ennemmin tai myöhemmin). Se on vain ajan kysymys.
MIKÄ TAHANSA VIRHE IHMISESSÄ ON PORTTI JUMALAN ARMOON.
Oman henkisen etun vuoksi et saa asettaa itseään kenenkään yläpuolelleen.
...
...
Varmasti on olemassa ERILAISIA SÄÄNTÖJÄ, joita tulisi noudattaa, mutta niiden noudattaminen ei takaa, että löydät rakkauden Jumalaa kohtaan.
Ihminen voi noudattaa kaikkia sääntöjä, MUTTA SILTI halveksia kaikkia, olla ylpeyden ja vääränlaisten ajatusten vallassa omasta asemastaan ja - pahimmassa tapauksessa - asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja pitää itseään Jumalana.
Ulkoinen puhtaus ei takaa sisäistä puhtautta, se on vain edellytys. Emme voi tuomita muita ihmisiä, koska emme ole päässeet siitä yli itsessämme, ja jos tuomitsemme muita, saatamme joutua ylpeyden ja harhan uhriksi. Ja jos voitamme paheet, olemme luonnollisesti armollisia langenneille… - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"<<Karman laki on oikeudenmukainen kosminen laki.<<
Se on armoton, eikä ole sovitusta. Sillä voi heittää pahat teot toisten kärsittäväksi, kuten pahassa maailmassa nytkin tapahtuu.
Siksi tarvitsemme Jeesusta sovittajaksi."
Et tunne sitä, siksi sanot noin.
Päinvastoin, se on paljon armollisempi.
Mikä on synti vedalaisuuden mukaan?
mikä on synti.
Ihmisiä ei voi arvioida ja jakaa hyviin ja huonoihin minkään ulkoisen ominaisuuden perusteella. …
Mikä tahansa vika ihmisessä osoittaa vain, että hän on heikko, että hän on samskarojensa vanki, että häntä sitovat karmansa periaatteet, jotka ilmenevät huonoina taipumuksina, tuhoavina taipumuksina (myös itseensä nähden) ja väärinä uskomuksina.
TÄRKEINTÄ OVAT HENKILÖN IHANTEET, MOTIIVIT JA PYRKIMYKSET.
Jos ihminen pyrkii puhdistumaan, hänet puhdistetaan (ennemmin tai myöhemmin). Se on vain ajan kysymys.
MIKÄ TAHANSA VIRHE IHMISESSÄ ON PORTTI JUMALAN ARMOON.
Oman henkisen etun vuoksi et saa asettaa itseään kenenkään yläpuolelleen.
...
...
Varmasti on olemassa ERILAISIA SÄÄNTÖJÄ, joita tulisi noudattaa, mutta niiden noudattaminen ei takaa, että löydät rakkauden Jumalaa kohtaan.
Ihminen voi noudattaa kaikkia sääntöjä, MUTTA SILTI halveksia kaikkia, olla ylpeyden ja vääränlaisten ajatusten vallassa omasta asemastaan ja - pahimmassa tapauksessa - asettaa itsensä muiden yläpuolelle ja pitää itseään Jumalana.
Ulkoinen puhtaus ei takaa sisäistä puhtautta, se on vain edellytys. Emme voi tuomita muita ihmisiä, koska emme ole päässeet siitä yli itsessämme, ja jos tuomitsemme muita, saatamme joutua ylpeyden ja harhan uhriksi. Ja jos voitamme paheet, olemme luonnollisesti armollisia langenneille…Psykologit tai psykiatrit eivät ole itse päässeet yksiselitteiseen tulokseen siitä, mitä "mieli" on. Silti näiden ammattikuntien edustajat yrittävät päivittäin ratkaista mielenterveysongelmia ja toimivat asiantuntijoina, vaikka heillä ei ole selkeää käsitystä aiheesta, jota he joutuvat käsittelemään. Lisäksi nämä ammattilaiset ovat entistäkin hämmentyneempiä, koska he eivät osaa määritellä, mitä voitaisiin pitää "normaalina" tilana.
Voivatko mielenterveysalan ammattilaiset olla vailla selkeää käsitystä siitä, mitä pidetään "normaalina"? Miten psykiatrit ja psykologit voivat myöskään yrittää ratkaista potilaiden tunneongelmia, jos heillä ei ole tavanomaista oppikirjamääritelmää tunteista? Toisin sanoen nämä ammattilaiset voivat veloittaa potilailtaan 100 dollaria tunnilta vain tarjotakseen "hoitoja" elimiin, joista he itse ovat melko epämääräisiä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Psykologit tai psykiatrit eivät ole itse päässeet yksiselitteiseen tulokseen siitä, mitä "mieli" on. Silti näiden ammattikuntien edustajat yrittävät päivittäin ratkaista mielenterveysongelmia ja toimivat asiantuntijoina, vaikka heillä ei ole selkeää käsitystä aiheesta, jota he joutuvat käsittelemään. Lisäksi nämä ammattilaiset ovat entistäkin hämmentyneempiä, koska he eivät osaa määritellä, mitä voitaisiin pitää "normaalina" tilana.
Voivatko mielenterveysalan ammattilaiset olla vailla selkeää käsitystä siitä, mitä pidetään "normaalina"? Miten psykiatrit ja psykologit voivat myöskään yrittää ratkaista potilaiden tunneongelmia, jos heillä ei ole tavanomaista oppikirjamääritelmää tunteista? Toisin sanoen nämä ammattilaiset voivat veloittaa potilailtaan 100 dollaria tunnilta vain tarjotakseen "hoitoja" elimiin, joista he itse ovat melko epämääräisiä.Lääkäri, paranna ensin itsesi!
Länsimaisessa kulttuurissa ne, jotka avoimesti väittävät voivansa parantaa muita, tarvitsevat usein itse hoitoa. Psykiatrit eivät ole ainoita, jotka omaksuvat tällaisen epävarman kannan. Kaikkien alojen lääkärit kokevat ongelmia omassa elämässään. Jos haluamme parantaa yksilöitä, yhteiskuntaa ja planeettaa, meidän on kiinnitettävä riittävästi huomiota parantajiemme parantamiseen. Valitettavasti monet parantajat kärsivät erilaisista ruumiinhäiriöistä ja masennuksesta, aina itsemurhaan asti. Ei ole enää yllättävää, että lääkäreillä on kaikista muista ammattiryhmistä huonoin terveys ja että heidän elinajanodotteensa on kymmenen vuotta lyhyempi kuin muiden ammattiryhmien. Korkean itsemurhaluvun lisäksi tilastot kertovat, että avioerot ovat lääkärien perheissä hyvin yleisiä, samoin kuin huumeiden väärinkäyttö. Nämä ongelmat eivät varmasti johdu tieteellisen tiedon puutteesta eivätkä aineellisesta tai taloudellisesta turvattomuudesta. Ne johtuvat useammin sisäisestä henkisestä epätoivosta.
Heidän on myös viljeltävä itsessään voimakasta halua auttaa lähimmäisiään, jota tuetaan harkitulla toiminnalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lääkäri, paranna ensin itsesi!
Länsimaisessa kulttuurissa ne, jotka avoimesti väittävät voivansa parantaa muita, tarvitsevat usein itse hoitoa. Psykiatrit eivät ole ainoita, jotka omaksuvat tällaisen epävarman kannan. Kaikkien alojen lääkärit kokevat ongelmia omassa elämässään. Jos haluamme parantaa yksilöitä, yhteiskuntaa ja planeettaa, meidän on kiinnitettävä riittävästi huomiota parantajiemme parantamiseen. Valitettavasti monet parantajat kärsivät erilaisista ruumiinhäiriöistä ja masennuksesta, aina itsemurhaan asti. Ei ole enää yllättävää, että lääkäreillä on kaikista muista ammattiryhmistä huonoin terveys ja että heidän elinajanodotteensa on kymmenen vuotta lyhyempi kuin muiden ammattiryhmien. Korkean itsemurhaluvun lisäksi tilastot kertovat, että avioerot ovat lääkärien perheissä hyvin yleisiä, samoin kuin huumeiden väärinkäyttö. Nämä ongelmat eivät varmasti johdu tieteellisen tiedon puutteesta eivätkä aineellisesta tai taloudellisesta turvattomuudesta. Ne johtuvat useammin sisäisestä henkisestä epätoivosta.
Heidän on myös viljeltävä itsessään voimakasta halua auttaa lähimmäisiään, jota tuetaan harkitulla toiminnalla.Onneksi monet terveydenhuollon ammattilaiset ovat nykyään kääntyneet tutkimaan metafyysisen, paranormaalin ja henkisen tiedon aluetta. He tunnustavat mielen ja kehon erottamattoman yhteyden ja hienovaraisen suhteen. Jotkut jopa myöntävät, ettemme ole vain tämä keho ja mieli. Kun lääkäreiden ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten näkemykset muuttuvat pois tiukasta, maanläheisestä dogmatiikasta, heidän toivotaan alkavan tarkastella potilaita ja heidän sairauksiaan kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. On mahdollista, että tämä suuntaus vahvistaa ja rohkaisee heitä ymmärtämään syvempiä ja hienovaraisempia tekijöitä, jotka vaikuttavat sairauden syntyyn ja hoidon tehokkuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi monet terveydenhuollon ammattilaiset ovat nykyään kääntyneet tutkimaan metafyysisen, paranormaalin ja henkisen tiedon aluetta. He tunnustavat mielen ja kehon erottamattoman yhteyden ja hienovaraisen suhteen. Jotkut jopa myöntävät, ettemme ole vain tämä keho ja mieli. Kun lääkäreiden ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten näkemykset muuttuvat pois tiukasta, maanläheisestä dogmatiikasta, heidän toivotaan alkavan tarkastella potilaita ja heidän sairauksiaan kokonaisvaltaisesta näkökulmasta. On mahdollista, että tämä suuntaus vahvistaa ja rohkaisee heitä ymmärtämään syvempiä ja hienovaraisempia tekijöitä, jotka vaikuttavat sairauden syntyyn ja hoidon tehokkuuteen.
Roolimallien merkitys
Miten lääkäri voi parantaa itsensä? Hän voi tehdä sen tunnustamalla, että on olemassa korkeampi totuus, joka määrittelee elämän tarkoituksen ja suunnan, ja ottamalla vastuun omasta käytöksestään ihmisiä kohtaan ja pyrkimällä elämään mahdollisimman epäitsekästä elämää. Vastuu, valta ja vaikutusvalta mahdollistavat sen, että heistä voi tulla mitä tehokkaimpia henkisiä sotureita. Mutta saavuttaakseen tämän päämäärän heidän on opittava yhdistämään mielensä, ruumiinsa ja sielunsa kokonaisuudeksi, joka ohjaa niitä kohti yhteistä päämäärää. Itse asiassa tällainen integroituminen ja päämäärätietoisuus erottavat todellisen henkisen soturin ja jokaisen aidosti hengellisen ihmisen toisistaan. Tällainen henkilö, joka on omistautunut lupauksilleen, pyrkii elämään harmonista elämää, jossa hänen sanansa ja tekonsa johtavat häntä kohti yhtä päämäärää.
Ihmiskunnan tulevaisuus on suoraan riippuvainen lääkäreistä. Lääkäreistä ja muista hallitsevista ammattiryhmistä tulee, halusivat he sitä tai eivät, roolimalleja. Siksi on ratkaisevan tärkeää, että tällaiset ihmiset työskentelevät yhdessä kanavoidakseen voimansa ja energiansa tasapainon ja terveyden varmistamiseen elämässämme. Roolimalleina he vaikuttavat koko yhteiskunnan kehitykseen. Enemmän kuin kenenkään muun, terveydenhuollon ammattilaisten tulisi näyttää maailmalle esimerkkiä kokonaisvaltaisesta yksilöstä, joka huolehtii kehon ja sielun hyvinvoinnista. Muinainen Bhagavad-gita vahvistaa tämän tärkeyden kohdassa 3.21: "Suuren miehen jokaisesta teosta tulee esimerkki, jota tavalliset ihmiset voivat seurata. Olipa hänen käytöksensä mikä tahansa, koko maailma seuraa hänen esimerkkiään." Johtajien on näytettävä esimerkkiä elämällä terveellisiä elämäntapoja.
Heillä ei ole ainoastaan valtavaan potentiaaliinsa suhteutettua vastuuta, vaan he ovat myös ympäristössä, joka kannustaa heitä muuttamaan asenteitaan ja käyttäytymistään. Tämä johtuu, kuten aiemmin mainittiin, ennen kaikkea siitä, että terveydenhuollon ammattilaisten elämä on hyvin lyhyt ja stressaava. Siksi sekä lääkäreiden itsensä että koko yhteiskunnan kannalta on erittäin hyödyllistä pidentää heidän maailmankuvansa rajoja, erityisesti lääketieteen ammatillisesta näkökulmasta, kohti ymmärrystä kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Roolimallien merkitys
Miten lääkäri voi parantaa itsensä? Hän voi tehdä sen tunnustamalla, että on olemassa korkeampi totuus, joka määrittelee elämän tarkoituksen ja suunnan, ja ottamalla vastuun omasta käytöksestään ihmisiä kohtaan ja pyrkimällä elämään mahdollisimman epäitsekästä elämää. Vastuu, valta ja vaikutusvalta mahdollistavat sen, että heistä voi tulla mitä tehokkaimpia henkisiä sotureita. Mutta saavuttaakseen tämän päämäärän heidän on opittava yhdistämään mielensä, ruumiinsa ja sielunsa kokonaisuudeksi, joka ohjaa niitä kohti yhteistä päämäärää. Itse asiassa tällainen integroituminen ja päämäärätietoisuus erottavat todellisen henkisen soturin ja jokaisen aidosti hengellisen ihmisen toisistaan. Tällainen henkilö, joka on omistautunut lupauksilleen, pyrkii elämään harmonista elämää, jossa hänen sanansa ja tekonsa johtavat häntä kohti yhtä päämäärää.
Ihmiskunnan tulevaisuus on suoraan riippuvainen lääkäreistä. Lääkäreistä ja muista hallitsevista ammattiryhmistä tulee, halusivat he sitä tai eivät, roolimalleja. Siksi on ratkaisevan tärkeää, että tällaiset ihmiset työskentelevät yhdessä kanavoidakseen voimansa ja energiansa tasapainon ja terveyden varmistamiseen elämässämme. Roolimalleina he vaikuttavat koko yhteiskunnan kehitykseen. Enemmän kuin kenenkään muun, terveydenhuollon ammattilaisten tulisi näyttää maailmalle esimerkkiä kokonaisvaltaisesta yksilöstä, joka huolehtii kehon ja sielun hyvinvoinnista. Muinainen Bhagavad-gita vahvistaa tämän tärkeyden kohdassa 3.21: "Suuren miehen jokaisesta teosta tulee esimerkki, jota tavalliset ihmiset voivat seurata. Olipa hänen käytöksensä mikä tahansa, koko maailma seuraa hänen esimerkkiään." Johtajien on näytettävä esimerkkiä elämällä terveellisiä elämäntapoja.
Heillä ei ole ainoastaan valtavaan potentiaaliinsa suhteutettua vastuuta, vaan he ovat myös ympäristössä, joka kannustaa heitä muuttamaan asenteitaan ja käyttäytymistään. Tämä johtuu, kuten aiemmin mainittiin, ennen kaikkea siitä, että terveydenhuollon ammattilaisten elämä on hyvin lyhyt ja stressaava. Siksi sekä lääkäreiden itsensä että koko yhteiskunnan kannalta on erittäin hyödyllistä pidentää heidän maailmankuvansa rajoja, erityisesti lääketieteen ammatillisesta näkökulmasta, kohti ymmärrystä kokonaisvaltaisesta lähestymistavasta.Pahuus läpäisee yhteiskuntamme. Joku voi ihmetellä, miksi meidän pitäisi keskittyä pahuuteen. Onko väärin keskittyä vain hyvään? Vastaus on: meidän on tunnettava vihollinen henkilökohtaisesti, jotta meistä ei tule tietämättämme uhreja. Ymmärtämällä pahan luonteen pystymme ymmärtämään, miten se kietoo koko yhteiskunnan ja oman sielumme hienovaraisiin verkostoihinsa. Hankkimalla tämän tiedon meistä tulee valppaampia, mikä antaa meille mahdollisuuden estää mahdolliset vahingot.
Sana "paha" herättää mielikuvia sarjamurhaajista, raiskaajista, keskitysleireistä ja kokonaisten kansakuntien köyhtymisestä, kuten Sudanissa ja Somaliassa. Sana "paha" tuo mieleen myös Hitlerin, Mussolinin, Stalinin ja monet muut, jotka ovat vastuussa miljoonien juutalaisten, eurooppalaisten ja venäläisten tuhoamisesta. Kymmeniä miljoonia intiaaneja ja 60 miljoonaa afrikkalaista myytiin orjiksi.
Pahuudella on salakavalammat kasvot, varsinkin kun sen kätyrit yrittävät tyrkyttää tätä maailmaa ainoana olemassa olevana todellisuutena. Kun kehitämme kiintymyksen aistilliseen nautintoon - jonka luonnollinen seuraus on fyysisen maailman mieltäminen perimmäiseksi totuudeksi - meistä tulee omien halujemme orjia ja helppoja kontrollin uhreja. Halussamme omistaa kaikkea ympärillämme herää halu kilpailla toisten kanssa niin, että kaikki muut koetaan potentiaalisena uhkana nautinnoillemme. Meistä tulee haavoittuvaisia, kun hyvinvoinnin tunteemme on sidottu tiettyjen aineellisten esineiden ja fyysisten nautintojen hallussapitoon, jotka saatetaan varastaa tai jotka yksinkertaisesti katoavat.
Kun näemme toisissa vain pahaa, meillä on taipumus jättää huomiotta itsessämme oleva huono, indoktrinoimme itsemme uskomaan, että ihmiset valehtelevat, manipuloivat meitä ja saattavat varastaa meiltä aistillista nautintoa tuottavan asian. Tämän seurauksena maailma on täynnä pelkoa, kilpailuhenkeä ja tietämättömyyttä elämän korkeammista eduista. Tämän seurauksena nykymaailma koostuu ihmisistä, joiden pelko tekee heistä äärimmäisen helpon saaliin niille, jotka pyrkivät manipuloimaan ja hallitsemaan heitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pahuus läpäisee yhteiskuntamme. Joku voi ihmetellä, miksi meidän pitäisi keskittyä pahuuteen. Onko väärin keskittyä vain hyvään? Vastaus on: meidän on tunnettava vihollinen henkilökohtaisesti, jotta meistä ei tule tietämättämme uhreja. Ymmärtämällä pahan luonteen pystymme ymmärtämään, miten se kietoo koko yhteiskunnan ja oman sielumme hienovaraisiin verkostoihinsa. Hankkimalla tämän tiedon meistä tulee valppaampia, mikä antaa meille mahdollisuuden estää mahdolliset vahingot.
Sana "paha" herättää mielikuvia sarjamurhaajista, raiskaajista, keskitysleireistä ja kokonaisten kansakuntien köyhtymisestä, kuten Sudanissa ja Somaliassa. Sana "paha" tuo mieleen myös Hitlerin, Mussolinin, Stalinin ja monet muut, jotka ovat vastuussa miljoonien juutalaisten, eurooppalaisten ja venäläisten tuhoamisesta. Kymmeniä miljoonia intiaaneja ja 60 miljoonaa afrikkalaista myytiin orjiksi.
Pahuudella on salakavalammat kasvot, varsinkin kun sen kätyrit yrittävät tyrkyttää tätä maailmaa ainoana olemassa olevana todellisuutena. Kun kehitämme kiintymyksen aistilliseen nautintoon - jonka luonnollinen seuraus on fyysisen maailman mieltäminen perimmäiseksi totuudeksi - meistä tulee omien halujemme orjia ja helppoja kontrollin uhreja. Halussamme omistaa kaikkea ympärillämme herää halu kilpailla toisten kanssa niin, että kaikki muut koetaan potentiaalisena uhkana nautinnoillemme. Meistä tulee haavoittuvaisia, kun hyvinvoinnin tunteemme on sidottu tiettyjen aineellisten esineiden ja fyysisten nautintojen hallussapitoon, jotka saatetaan varastaa tai jotka yksinkertaisesti katoavat.
Kun näemme toisissa vain pahaa, meillä on taipumus jättää huomiotta itsessämme oleva huono, indoktrinoimme itsemme uskomaan, että ihmiset valehtelevat, manipuloivat meitä ja saattavat varastaa meiltä aistillista nautintoa tuottavan asian. Tämän seurauksena maailma on täynnä pelkoa, kilpailuhenkeä ja tietämättömyyttä elämän korkeammista eduista. Tämän seurauksena nykymaailma koostuu ihmisistä, joiden pelko tekee heistä äärimmäisen helpon saaliin niille, jotka pyrkivät manipuloimaan ja hallitsemaan heitä.Pyhien kirjoitusten mukaan maailmankaikkeutemme oli alun perin pahan vaikutuksesta vapaa, ja sitä hallitsivat puhtaus ja kohonnut tietoisuus. Myöhemmin tuli vaihe, jolloin paha ja vanhurskaus oppivat elämään rinnakkain samassa universumissa ja samalla planeetalla. Myöhemmin tuli kuitenkin aika, jolloin vanhurskaat ja pahat alkoivat syntyä samaan perheeseen. Mutta nykyään olemme vielä vaikeamman tilanteen edessä, jossa hyvä ja paha elävät rinnakkain samassa ihmisessä. Tämä tarkoittaa, että jokaisessa meistä on jotain jumalallista ja jotain demonista. Siksi meidän yksilöllinen vastuumme on tulla tietoiseksi sisäisestä maailmastamme ja ottaa askel kohti tietoisuuden kohottamista aikana, jolloin on tehtävä valinta.
Tällainen kyky edellyttää valppautta, koska synti saa monia eri asuja. Meidän on kuitenkin oltava tarpeeksi järkeviä, ettemme näe pahaa siellä, missä sitä ei ole. Meidän ei pidä sortua stereotypioihin, jotka saavat meidät syyttämään pahuutta "jonkun toisen" syyksi vain välttääkseen omien puutteidemme analysoinnin. Olemme kaikki kuulleet yleistyksiä, kuten "kaikki valkoiset ovat itsekkäitä riistäjiä", "kaikki mustat ovat laiskoja" tai "kaikki naiset ovat himokkaita". Joillekin ei ole epäilystäkään siitä, etteikö "paha" voisi ruumiillistua toisen rodun tai kulttuurin jäsenissä, ja monet uskovat, että naiset ovat vaarallisia, vietteleviä noitia.
Mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Tällaiset nimitykset eivät koskaan tule olemaan niin yksiselitteisesti oikeita. Muiden ihmisten käsitys riippuu tietoisuutemme tilasta ja sydämemme täyttymisestä. Vilpittömät, puhtaalla sydämellä varustetut ihmiset eivät rasistisen propagandan ja uskonnollisen ääriajattelun paineessakaan alistu näihin lupauksiin, koska heidän oma käsityksensä todellisuudesta ja elämänarvoista ei salli sitä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Pyhien kirjoitusten mukaan maailmankaikkeutemme oli alun perin pahan vaikutuksesta vapaa, ja sitä hallitsivat puhtaus ja kohonnut tietoisuus. Myöhemmin tuli vaihe, jolloin paha ja vanhurskaus oppivat elämään rinnakkain samassa universumissa ja samalla planeetalla. Myöhemmin tuli kuitenkin aika, jolloin vanhurskaat ja pahat alkoivat syntyä samaan perheeseen. Mutta nykyään olemme vielä vaikeamman tilanteen edessä, jossa hyvä ja paha elävät rinnakkain samassa ihmisessä. Tämä tarkoittaa, että jokaisessa meistä on jotain jumalallista ja jotain demonista. Siksi meidän yksilöllinen vastuumme on tulla tietoiseksi sisäisestä maailmastamme ja ottaa askel kohti tietoisuuden kohottamista aikana, jolloin on tehtävä valinta.
Tällainen kyky edellyttää valppautta, koska synti saa monia eri asuja. Meidän on kuitenkin oltava tarpeeksi järkeviä, ettemme näe pahaa siellä, missä sitä ei ole. Meidän ei pidä sortua stereotypioihin, jotka saavat meidät syyttämään pahuutta "jonkun toisen" syyksi vain välttääkseen omien puutteidemme analysoinnin. Olemme kaikki kuulleet yleistyksiä, kuten "kaikki valkoiset ovat itsekkäitä riistäjiä", "kaikki mustat ovat laiskoja" tai "kaikki naiset ovat himokkaita". Joillekin ei ole epäilystäkään siitä, etteikö "paha" voisi ruumiillistua toisen rodun tai kulttuurin jäsenissä, ja monet uskovat, että naiset ovat vaarallisia, vietteleviä noitia.
Mutta asia ei ole näin yksinkertainen. Tällaiset nimitykset eivät koskaan tule olemaan niin yksiselitteisesti oikeita. Muiden ihmisten käsitys riippuu tietoisuutemme tilasta ja sydämemme täyttymisestä. Vilpittömät, puhtaalla sydämellä varustetut ihmiset eivät rasistisen propagandan ja uskonnollisen ääriajattelun paineessakaan alistu näihin lupauksiin, koska heidän oma käsityksensä todellisuudesta ja elämänarvoista ei salli sitä.Keskusteleminen muista maailmoista tulevien olentojen vierailuista maapallolla, komeetoista, kloonauksesta ja globaalien katastrofien ennustamisesta liittyy suoraan hengelliseen elämään. Ne osoittavat, että planeettamme on vajoamassa kaaokseen, joka johtuu kaikesta vallitsevasta väkivallasta ja luonnonvarojen, taloudellisten ja henkisten resurssien holtittomasta käytöstä. Meidän on muistettava, että jokaisella järjestelmällä on kynnysarvo, jonka ylittyessä se menettää vakauden ja katoaa tai hajoaa. Aivan kuten vesi jäätyy nollassa asteessa ja kiehuu 100 asteessa, tämän planeetan asukkaat voivat joko muuttua ja omaksua parhaat ominaisuutensa tai hukkua hulluuden valtamereen.
Muinaiset Veda-aiheiset kirjoitukset ennustavat, että Kali Yugassa, vihamielisyyden ja tekopyhyyden aikakaudella, jossa elämme, asiat muuttuvat niin sietämättömiksi, että ihmiset alkavat paeta metsiin...jne. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Keskusteleminen muista maailmoista tulevien olentojen vierailuista maapallolla, komeetoista, kloonauksesta ja globaalien katastrofien ennustamisesta liittyy suoraan hengelliseen elämään. Ne osoittavat, että planeettamme on vajoamassa kaaokseen, joka johtuu kaikesta vallitsevasta väkivallasta ja luonnonvarojen, taloudellisten ja henkisten resurssien holtittomasta käytöstä. Meidän on muistettava, että jokaisella järjestelmällä on kynnysarvo, jonka ylittyessä se menettää vakauden ja katoaa tai hajoaa. Aivan kuten vesi jäätyy nollassa asteessa ja kiehuu 100 asteessa, tämän planeetan asukkaat voivat joko muuttua ja omaksua parhaat ominaisuutensa tai hukkua hulluuden valtamereen.
Muinaiset Veda-aiheiset kirjoitukset ennustavat, että Kali Yugassa, vihamielisyyden ja tekopyhyyden aikakaudella, jossa elämme, asiat muuttuvat niin sietämättömiksi, että ihmiset alkavat paeta metsiin...jne.Katastrofit voivat avata kaikkien sydämet ja motiivit. Itsekäs ihminen säilyttää negatiivisen asenteen, yrittää suojella itseään ja pahentaa ongelmia sen sijaan, että auttaisi ratkaisemaan niitä. Todellisilla hyvillä ei kuitenkaan ole tällaista itsekeskeistä ajattelutapaa. He eivät pyri pelastamaan vain itseään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Katastrofit voivat avata kaikkien sydämet ja motiivit. Itsekäs ihminen säilyttää negatiivisen asenteen, yrittää suojella itseään ja pahentaa ongelmia sen sijaan, että auttaisi ratkaisemaan niitä. Todellisilla hyvillä ei kuitenkaan ole tällaista itsekeskeistä ajattelutapaa. He eivät pyri pelastamaan vain itseään.
"Syntiä ei tarvitse kenenkään sovittaa, tasapaino järkkyy, ja laittomuus valtaa alaa, pyhyys turmeltuu.
Puhtaudesta ei puhuta mitään?"
Aivan päinvastoin. Puhtaus on erittäin tärkeää muinaisissa Veda-teksteissä. Sekä sisäinen että ulkoinen puhtaus. Niistä asioista siellä puhutaan paljon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Syntiä ei tarvitse kenenkään sovittaa, tasapaino järkkyy, ja laittomuus valtaa alaa, pyhyys turmeltuu.
Puhtaudesta ei puhuta mitään?"
Aivan päinvastoin. Puhtaus on erittäin tärkeää muinaisissa Veda-teksteissä. Sekä sisäinen että ulkoinen puhtaus. Niistä asioista siellä puhutaan paljon.Sillä lailla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sillä lailla.
"Se on armoton, eikä ole sovitusta. Sillä voi heittää pahat teot toisten kärsittäväksi, kuten pahassa maailmassa nytkin tapahtuu".
Väärin, ihminen kärsii vain omien tekojensa seurauksista, ei muiden tekojen. Se on menneiden elämien karmaa. Tämän elämän karma tulee vasta seuraavassa ja/tai seuraavissa elämissä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se on armoton, eikä ole sovitusta. Sillä voi heittää pahat teot toisten kärsittäväksi, kuten pahassa maailmassa nytkin tapahtuu".
Väärin, ihminen kärsii vain omien tekojensa seurauksista, ei muiden tekojen. Se on menneiden elämien karmaa. Tämän elämän karma tulee vasta seuraavassa ja/tai seuraavissa elämissä."Se on armoton, eikä ole sovitusta. Sillä voi heittää pahat teot toisten kärsittäväksi, kuten pahassa maailmassa nytkin tapahtuu".
Väärin, ihminen kärsii vain omien tekojensa seurauksista, ei muiden tekojen.
Toimintamme menneissä elämissä ja tässä elämässä luovat nykyisen elämän käsikirjoituksen. Jokaisessa elämässä tapahtuu samanaikaisesti kaksi prosessia: ensinnäkin saamme aikaisempien tekojemme seuraukset (työstämme karmaa) ja toiseksi muodostamme (kehitämme) uutta karmaa, suoritamme hyveellisiä tai syntisiä tekoja. Voidaan sanoa, että työstämme karmaa ja luomme kohtalon. Toisin sanoen meidän on otettava vastaan menneiden tekojemme seuraukset ("karmareaktiot"), mutta olemme vapaita valitsemaan, mitä teemme ja miten toimimme nykyhetkessä
- Anonyymi
"<<Karman laki on oikeudenmukainen kosminen laki.<<
Se on armoton, eikä ole sovitusta. Sillä voi heittää pahat teot toisten kärsittäväksi, kuten pahassa maailmassa nytkin tapahtuu.
Siksi tarvitsemme Jeesusta sovittajaksi."
Et tunne sitä, siksi sanot noin.
Päinvastoin, se on paljon armollisempi.
Mikä on synti vedalaisuuden mukaan?
mikä on synti.
Syntiä: :19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
5:20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
5:21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Näitä ei soviteta karman laissa, joku kärsii pahat teot ja niillä on karmansa, vaikuksensa jopa eskaloitua suuremmaksi ja saastuttaa maailmaa. Laittomuutta.
Jeesuksessa on ristin sovitus , ilosanoma evankeliumi.
5:22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
5:23 Sellaista vastaan ei ole laki.
Jeesuksessa on ihmisen vanhurskaus ja puhtaus ihmisen hyväksi, lahja. ja se on täydellistä, se tehtiin uusi luominen 2000 v sitten Golgatan ristillä. Se oli Jumalan teko ihmisen hyväksi. Taivas aukesi kaikkein pyhimpään syntiselle ansiottomalle ihmiselle Jeesus tien kautta.- Anonyymi
"Jeesuksessa on ristin sovitus , ilosanoma evankeliumi."
Kovin kunnioitan Jeesusta, mutta en tykkää siitä, mitä nykykristityt sanovat ikuisesta helvetistä.
Ikuinen helvetti ei ole ilosanoma evankeliumi niille, jotka ovat ikuisessa helvetissa, jos se olisi teoreettisesti olemassa.
Koko maailmankaikkeudessa ei voi olla minkäänlaista rauhaa, jos edes yhtä elävää olentoa kidutettaisiin ikuisesti. On olemassa väliaikainen helvetti, mutta se ei ole ikuista. Se olisi kosminen painajainen, se on kaikkea hyvää vastaan. Miten edes joku voi puolustaa niin julmaa oppia. Niinpä: ikuinen helvetti on lisätty siihen myöhemmin ihmisten hallitsemiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Jeesuksessa on ristin sovitus , ilosanoma evankeliumi."
Kovin kunnioitan Jeesusta, mutta en tykkää siitä, mitä nykykristityt sanovat ikuisesta helvetistä.
Ikuinen helvetti ei ole ilosanoma evankeliumi niille, jotka ovat ikuisessa helvetissa, jos se olisi teoreettisesti olemassa.
Koko maailmankaikkeudessa ei voi olla minkäänlaista rauhaa, jos edes yhtä elävää olentoa kidutettaisiin ikuisesti. On olemassa väliaikainen helvetti, mutta se ei ole ikuista. Se olisi kosminen painajainen, se on kaikkea hyvää vastaan. Miten edes joku voi puolustaa niin julmaa oppia. Niinpä: ikuinen helvetti on lisätty siihen myöhemmin ihmisten hallitsemiseksi.Sää puhut pahuudesta ja sen olemuksesta se ei pääse taivaaseen ja se on läpeensä paha ja tuottaa kaiken pahuuden, mitä maailmassa on, sitä varten on maallinenkin laki joka poista pahuuden.
Oletko sinä pahuuden suojelija, Jeesus vapauttaa syntisen pois pahuuden käsitä,
Olipa ilkeästi muotoiltu kysymys! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sää puhut pahuudesta ja sen olemuksesta se ei pääse taivaaseen ja se on läpeensä paha ja tuottaa kaiken pahuuden, mitä maailmassa on, sitä varten on maallinenkin laki joka poista pahuuden.
Oletko sinä pahuuden suojelija, Jeesus vapauttaa syntisen pois pahuuden käsitä,
Olipa ilkeästi muotoiltu kysymys!"Oletko sinä pahuuden suojelija".
Sinä olet, jos puolustat IKUISTA helvetinoppia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sää puhut pahuudesta ja sen olemuksesta se ei pääse taivaaseen ja se on läpeensä paha ja tuottaa kaiken pahuuden, mitä maailmassa on, sitä varten on maallinenkin laki joka poista pahuuden.
Oletko sinä pahuuden suojelija, Jeesus vapauttaa syntisen pois pahuuden käsitä,
Olipa ilkeästi muotoiltu kysymys!"Oletko sinä pahuuden suojelija, Jeesus vapauttaa syntisen pois pahuuden käsitä,
Olipa ilkeästi muotoiltu kysymys!"
Voiko pyhällä on hyvällä Jeesuksella olla niin julma isä, jotka lähettää toisia ikuiseen helvettiin? Siis suurinta osaa ihmiskunnasta. Tuskin.
- Anonyymi
<<"Se on armoton, eikä ole sovitusta. Sillä voi heittää pahat teot toisten kärsittäväksi, kuten pahassa maailmassa nytkin tapahtuu".
Väärin, ihminen kärsii vain omien tekojensa seurauksista, ei muiden tekojen.<<
Miten Hitler ja muut diktaattorit kärsii tekojensa seuraukset ja muut rikolliset jotka ei joutunut rangaistukseen teoistaan. Joku aina jossain vaiheessa kärsii pahuuden seuraukset. Pahuus voi kasvaa jopa suuremmaksi.
Ajattelu on aivan pielessä jopa vastuutonta, joka turmelee koko ihmiskuntaa. Kokonaisuus ei ole hallussa.- Anonyymi
"Miten Hitler ja muut diktaattorit kärsii tekojensa seuraukset ja muut rikolliset jotka ei joutunut rangaistukseen teoistaan. Joku aina jossain vaiheessa kärsii pahuuden seuraukset. Pahuus voi kasvaa jopa suuremmaksi".
Taas väärin. Hitler ja hänen kaltaisensa ovat vastuussa jokaisesta tuhoutuneesta kohtalosta. Niin monta kertaa kuin ihmiselämä on tuhottu, niin monta kertaa se on synnyttävä uudelleen ja kärsittävä täsmälleen sama kohtalo. Ja sitä paitsi tällainen diktaattori tuskin saa edes ihmiskehoa uudelleen heti. Jos hän on tappanut miljoona ihmistä, hänen on kärsittävä täsmälleen sama kohtalo miljoona kertaa. - Anonyymi
<<"Se on armoton, eikä ole sovitusta. Sillä voi heittää pahat teot toisten kärsittäväksi, kuten pahassa maailmassa nytkin tapahtuu".
Väärin, ihminen kärsii vain omien tekojensa seurauksista, ei muiden tekojen.<<
Väärin, väärin taas. Vallassa olevat joutuvat myöhemmin kärsimään vielä enemmän.
Jos aiheutat kärsimystä muille eläville olennoille, koet samaa kärsimystä seuraavassa elämässäsi. Valtionpäämiehet ja muut sellaiset henkilöt, kuten presidentti jne. ottavat yhden kuudesosan alamaistensa karmasta itsensä kantaakseen. Siksi kenenkään ei pitäisi kadehtia maan hallitsijoita, sillä heidän tulevaisuutensa tulee olemaan hirvittävää.
TÄMÄ ON HINTA VALLASTA. - Anonyymi

TÄMÄ ON HINTA VALLASTA.Ja koska diktaatorin alaamaisia on useita miljoonia ja hän saa jokaisesta alamaisesta ylimääräisen kuudesosan karman painosta, voit siis kuvitella, mikä on diktaattorien tuleva kohtalo.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja koska diktaatorin alaamaisia on useita miljoonia ja hän saa jokaisesta alamaisesta ylimääräisen kuudesosan karman painosta, voit siis kuvitella, mikä on diktaattorien tuleva kohtalo.
Toisaalta hallitsija, joka on oikeudenmukainen ja suojelee kansaansa, joka edistää kansansa henkistä kehitystä, saa itselleen kuudesosan alamaistensa hyvästä karmasta, mutta sellaista hallitsijaa ei nykyään ole.
- Anonyymi
"Ajattelu on aivan pielessä jopa vastuutonta, joka turmelee koko ihmiskuntaa. Kokonaisuus ei ole hallussa".
Päinvastoin. Meidän pitäisi ottaa vastuu omista teoistamme eikä vaatia toisen kuolemaa (esimerkikis Jeesuksen) omien tekojemme vuoksi. Tällainen asenne, että on vastuussa omista teoistaan, on hyvin järkevä ja vahvistaa vastuuntuntoa.
Elävä olento ei voi pysyä ikuisesti nykyisessä kehossaan. Jättäessään yhden ruumiin hänen on hyväksyttävä toinen ja synnyttävä uudelleen karman määräämissä olosuhteissa. Yksikään sielu ei tiedä, minne se menee, missä se asuu, mitä se tekee ja mitä sen karma pitää sisällään. Se, mitä tiedetään, on se, että karma-chakran, karman pyörän, pyöriminen saa sen vaihtamaan loputtomasti elämiä ja kohtaloita, sillä "jokaista tekoa seuraa sen yhtä suuri vastakohta". Karman pyörä pyörii aineellisessa maailmassa taukoamatta, ja menneiden tekojen seuraukset tulevat aikanaan tietoon.
Aineellinen maailmankaikkeus on teatterinäyttämö, jossa näytellään ohimeneviä esityksiä. Jivat liikkuvat jatkuvasti ylös ja alas universumin eri elämänmuotojen ja -sfäärien läpi karmansa mukaisesti. He yrittävät kaikin keinoin löytää onnellisuuden täältä, mutta heidän yrityksensä epäonnistuvat väistämättä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ajattelu on aivan pielessä jopa vastuutonta, joka turmelee koko ihmiskuntaa. Kokonaisuus ei ole hallussa".
Päinvastoin. Meidän pitäisi ottaa vastuu omista teoistamme eikä vaatia toisen kuolemaa (esimerkikis Jeesuksen) omien tekojemme vuoksi. Tällainen asenne, että on vastuussa omista teoistaan, on hyvin järkevä ja vahvistaa vastuuntuntoa.
Elävä olento ei voi pysyä ikuisesti nykyisessä kehossaan. Jättäessään yhden ruumiin hänen on hyväksyttävä toinen ja synnyttävä uudelleen karman määräämissä olosuhteissa. Yksikään sielu ei tiedä, minne se menee, missä se asuu, mitä se tekee ja mitä sen karma pitää sisällään. Se, mitä tiedetään, on se, että karma-chakran, karman pyörän, pyöriminen saa sen vaihtamaan loputtomasti elämiä ja kohtaloita, sillä "jokaista tekoa seuraa sen yhtä suuri vastakohta". Karman pyörä pyörii aineellisessa maailmassa taukoamatta, ja menneiden tekojen seuraukset tulevat aikanaan tietoon.
Aineellinen maailmankaikkeus on teatterinäyttämö, jossa näytellään ohimeneviä esityksiä. Jivat liikkuvat jatkuvasti ylös ja alas universumin eri elämänmuotojen ja -sfäärien läpi karmansa mukaisesti. He yrittävät kaikin keinoin löytää onnellisuuden täältä, mutta heidän yrityksensä epäonnistuvat väistämättä.Ja selityksenä mainittakoon, että elävä olento ei synny ainoastaan maapallolle, vaan myös muille planeetoille ja kokonaan muihin universumeihin, sen karmasta riippuen. Universumeita on lukemattomia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja selityksenä mainittakoon, että elävä olento ei synny ainoastaan maapallolle, vaan myös muille planeetoille ja kokonaan muihin universumeihin, sen karmasta riippuen. Universumeita on lukemattomia.
"ja muut rikolliset jotka ei joutunut rangaistukseen teoistaan".
Kuin niin? Ser parhaillaan kärsii niistä, siis tässä elämässä.
- Anonyymi
<<Väärin, ihminen kärsii vain omien tekojensa seurauksista, ei muiden tekojen.<<
Taas väärin: vastuu siirretty toiseen ulottuuteen.
Keinottelijat muut vääryyttä harrastavat ammattilaiset, jota vääristää oikeuden ja rakenteet. omaksi hyväkseen.
Melkein jo rikollis ajattelua ja vakaumus vääristynyt. Siirretty toiseen elämään, toisen elämään. Vastuu hukkuu.- Anonyymi
"Melkein jo rikollis ajattelua ja vakaumus vääristynyt. Siirretty toiseen elämään, toisen elämään. Vastuu hukkuu".
Kaikki on ihan päinvastoin.
Mutta jos ihminen sas rajattoman, loputtoman rangaistuksen rajallisesta määrästä syntejä, onko se oikeudenmukaista. Ikuinen helvettioppi antaa Jumalasta täysin vääristyneen kuvan. Itse asiassa ne, jotka kannattavat oppia ikuisesta helvetistä, pilkkaavat Jumalaa tietämättään. Miten voit edes kuvitella, että ikuinen helvetti olisi oikeudenmukaista. Se on täysin saatanallinen oppi. Ja sitä sinä noudatat, koska olet niin dogmaattinen etkä kyseenalaista mitään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Melkein jo rikollis ajattelua ja vakaumus vääristynyt. Siirretty toiseen elämään, toisen elämään. Vastuu hukkuu".
Kaikki on ihan päinvastoin.
Mutta jos ihminen sas rajattoman, loputtoman rangaistuksen rajallisesta määrästä syntejä, onko se oikeudenmukaista. Ikuinen helvettioppi antaa Jumalasta täysin vääristyneen kuvan. Itse asiassa ne, jotka kannattavat oppia ikuisesta helvetistä, pilkkaavat Jumalaa tietämättään. Miten voit edes kuvitella, että ikuinen helvetti olisi oikeudenmukaista. Se on täysin saatanallinen oppi. Ja sitä sinä noudatat, koska olet niin dogmaattinen etkä kyseenalaista mitään.https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittajalta-kristinusko-on-joko-jumalallinen-rakkaustarina-tai-kosminen-painajainen
Tämä kolahti: Kristinusko on jumalallinen rakkaustarina tai kosminen painajainen
Epätoivoinen yritys pelastaa ihmiset Jumalalta.
Jumalan ikioma Auschwitz
On teoriassa mahdollista, että maailman tyhjästä luonut Jumala on luodessaan päättänyt, että osa luoduista joutuu lopulta ikuiseen kidutukseen. David Bentley Hartin mukaan sen sijaan ei ole edes teoriassa mahdollista, että sellainen Jumala olisi hyvä.
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.
Jumalan hyvyyden ja ikuisen helvetin välillä on ammottava ristiriita, jonka ratkaisemiseksi teologit ovat esittäneet monenlaisia selityksiä.
- Anonyymi
<<Väärin, ihminen kärsii vain omien tekojensa seurauksista, ei muiden tekojen.<<
Tässä elämässä kärsii viattomat, murhaajista, raiskaajista, varkaista, keinottelijoista, pedofiileistä, jatkakaa itse luotteloa. Eikä jää kiinni tässä maailmassa, eikä edes omatunto soimaa. Näin syyn ja seurauksen laki rankaisee muiden tekoja tässä maailmassa. ja viattomia ja syyttömiä.- Anonyymi
Jos ajattelu ja mielipiteet on vääristyneet niin syyn ja seurauksen laki tuottaa haittaa todelliselle elämälle. Meidät on luotu pyhään ja siveelliseen elämään alun perin, mutta se on turmeltunut.
Jeesus eli ainoana synnittömän elämän, mutta tuli toisesta luomakunnasta, taivaasta kaikkein pyhimmästä. Totuutta vihataan, kun se näyttää parannuksen tekemiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ajattelu ja mielipiteet on vääristyneet niin syyn ja seurauksen laki tuottaa haittaa todelliselle elämälle. Meidät on luotu pyhään ja siveelliseen elämään alun perin, mutta se on turmeltunut.
Jeesus eli ainoana synnittömän elämän, mutta tuli toisesta luomakunnasta, taivaasta kaikkein pyhimmästä. Totuutta vihataan, kun se näyttää parannuksen tekemiseen.Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos ajattelu ja mielipiteet on vääristyneet niin syyn ja seurauksen laki tuottaa haittaa todelliselle elämälle. Meidät on luotu pyhään ja siveelliseen elämään alun perin, mutta se on turmeltunut.
Jeesus eli ainoana synnittömän elämän, mutta tuli toisesta luomakunnasta, taivaasta kaikkein pyhimmästä. Totuutta vihataan, kun se näyttää parannuksen tekemiseen.Ikuisen helvetin oppi on epäilemättä rajua Jumalanpilkkaa. Suosittelen katsomaan Mäkipellon videot: Helvetti ja Onko Raamattua sensuroitu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos yksikin luotu joutuisi lopulta ikuiseen tuskaan, maailma olisi kosminen painajainen ja sen luoja kosminen Hitler.
Hitleriä ja Jumalaa erottaisi lähinnä se, että Hitlerin masinoima holokausti kesti muutaman vuoden, mutta Jumalan ikioma Auschwitz olisi ikuinen.Toi on jo Jumalanpilkkaa ja Jeesuksen ristintyön häpäisemistä, ei ole enää mitää häpyä.
Täytyy rakastaa perversioita ja sadismia että edes tuollaista ajattelee. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi on jo Jumalanpilkkaa ja Jeesuksen ristintyön häpäisemistä, ei ole enää mitää häpyä.
Täytyy rakastaa perversioita ja sadismia että edes tuollaista ajattelee.On tainneet pervot videot tuhonneet terveet neuroverkot, säälittää tuotosta.
Ghat GPT on pilannut uskon se CIA:n uutuustuote, - koirakoulu on tuonut tulosta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi on jo Jumalanpilkkaa ja Jeesuksen ristintyön häpäisemistä, ei ole enää mitää häpyä.
Täytyy rakastaa perversioita ja sadismia että edes tuollaista ajattelee.Vaikka meillä ei ole epäilyksiä monien nykypäivän kristittyjen hyvistä aikeista, emme voi koskaan hyväksyä heidän edellä kuvattuja tapojaan painostaa ihmisiä, sillä se on yksilön peiteltyä hyväksikäyttöä ja yksinkertaisesti sanottuna alkeellista ZOMBISOINTIA. Vaishnavismi tarjoaa vilpittömien ihmisten harkittavaksi autenttisen kuvauksen sielun asemasta, Jumalasta, tiestä täydellisyyteen ja täydellisyydestä itsessään, joka on krishna-praman (jumalallisen rakkauden saavuttaminen epäitsekkäässä itsensä antamisessa Herralle). Mutta aito tietävä ei koskaan anna painostaa itseään millään tavalla pelaamalla ihmisen tunteilla ja heikkouksilla. Kehotamme kaikkia uskontokuntia saarnaamaan rehellisesti. Jos teillä ei ole mitään sanottavaa, on parempi olla sanomatta mitään kuin toistella perehtymättömälle yleisölle, että Kristus kuoli puolestamme tai että meidän on uskottava niin ja näin, koska ...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka meillä ei ole epäilyksiä monien nykypäivän kristittyjen hyvistä aikeista, emme voi koskaan hyväksyä heidän edellä kuvattuja tapojaan painostaa ihmisiä, sillä se on yksilön peiteltyä hyväksikäyttöä ja yksinkertaisesti sanottuna alkeellista ZOMBISOINTIA. Vaishnavismi tarjoaa vilpittömien ihmisten harkittavaksi autenttisen kuvauksen sielun asemasta, Jumalasta, tiestä täydellisyyteen ja täydellisyydestä itsessään, joka on krishna-praman (jumalallisen rakkauden saavuttaminen epäitsekkäässä itsensä antamisessa Herralle). Mutta aito tietävä ei koskaan anna painostaa itseään millään tavalla pelaamalla ihmisen tunteilla ja heikkouksilla. Kehotamme kaikkia uskontokuntia saarnaamaan rehellisesti. Jos teillä ei ole mitään sanottavaa, on parempi olla sanomatta mitään kuin toistella perehtymättömälle yleisölle, että Kristus kuoli puolestamme tai että meidän on uskottava niin ja näin, koska ...
Vaishnavojen kirjoitukset ovat täynnä KUNNIOITUKSEN HENKEÄ kaikkia opettajia ja reformaattoreita kohtaan - menneitä ja tulevia - kaikkia niitä kohtaan, JOIDEN AJATUKSET YLITTÄVÄT TAVANOMAISET PUITTEET, sillä itse vaisnavojen opetus on seurausta TOTTELEMATTOMUUDESTA AUKTORITEETTEJÄ KOHTAAN.
"Bhagavata” julistaa: totuutta etsiessänne ÄLKÄÄ PELÄTKÖ TUHOTA MITÄÄN DOGMEJ. Vaishnava kumartaa kunnioittavasti jokaisen ihmisen edessä, RIIPPUMATTA hänen uskostaan ja vakaumuksestaan, sillä jokainen ihminen kantaa sisällään Jumalallisen Totuuden kipinää. Jättäkää kaikki ennakkoluulot taaksenne ja katsokaa, kuinka universaalia Vaisnavojen opetukset ovat. Sitä ei ole osoitettu kapealle ihmisryhmälle, jota yleisesti kutsutaan hinduiksi, vaan kaikille kansallisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Vaishnavismi kantaa sisällään ajatusta rakkaudesta Jumalaa kohtaan - rakkaudesta, joka on ääretöntä, ehdotonta, universaalia, eikä vaadi mitään vastineeksi. Vallitkoon rauha maailmankaikkeudessa, joka liikkuu kohti rakkautta ja puhtautta menneiden ja tulevien nerojen ponnistelujen ansiosta... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaishnavojen kirjoitukset ovat täynnä KUNNIOITUKSEN HENKEÄ kaikkia opettajia ja reformaattoreita kohtaan - menneitä ja tulevia - kaikkia niitä kohtaan, JOIDEN AJATUKSET YLITTÄVÄT TAVANOMAISET PUITTEET, sillä itse vaisnavojen opetus on seurausta TOTTELEMATTOMUUDESTA AUKTORITEETTEJÄ KOHTAAN.
"Bhagavata” julistaa: totuutta etsiessänne ÄLKÄÄ PELÄTKÖ TUHOTA MITÄÄN DOGMEJ. Vaishnava kumartaa kunnioittavasti jokaisen ihmisen edessä, RIIPPUMATTA hänen uskostaan ja vakaumuksestaan, sillä jokainen ihminen kantaa sisällään Jumalallisen Totuuden kipinää. Jättäkää kaikki ennakkoluulot taaksenne ja katsokaa, kuinka universaalia Vaisnavojen opetukset ovat. Sitä ei ole osoitettu kapealle ihmisryhmälle, jota yleisesti kutsutaan hinduiksi, vaan kaikille kansallisuudesta ja yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Vaishnavismi kantaa sisällään ajatusta rakkaudesta Jumalaa kohtaan - rakkaudesta, joka on ääretöntä, ehdotonta, universaalia, eikä vaadi mitään vastineeksi. Vallitkoon rauha maailmankaikkeudessa, joka liikkuu kohti rakkautta ja puhtautta menneiden ja tulevien nerojen ponnistelujen ansiosta...Kuka filosofeista ja reformaattoreista oli oikein ymmärretty? Kaikki he - Platon, Vyasa, Jeesus...- veivät maailmalle ajatuksen puhtaasta rakkaudesta Jumalaan, ja heidän seuraajansa VÄHENSIVÄT SEN JUMALAA PELKÄÄVÄKSI. Missä muodossa tahansa selitätte puhtaan rakkauden absoluuttista uskontoa - helposti lähestyttävässä, monimutkaisessa, sanoin tai paperilla - tietämättömät vääristävät sen TUNNISTAMATTOMAKSI.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka filosofeista ja reformaattoreista oli oikein ymmärretty? Kaikki he - Platon, Vyasa, Jeesus...- veivät maailmalle ajatuksen puhtaasta rakkaudesta Jumalaan, ja heidän seuraajansa VÄHENSIVÄT SEN JUMALAA PELKÄÄVÄKSI. Missä muodossa tahansa selitätte puhtaan rakkauden absoluuttista uskontoa - helposti lähestyttävässä, monimutkaisessa, sanoin tai paperilla - tietämättömät vääristävät sen TUNNISTAMATTOMAKSI.
En voi rakastaa sitä, jota pelkään. En voi pelätä sitä, jota rakastan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En voi rakastaa sitä, jota pelkään. En voi pelätä sitä, jota rakastan.
Biologiset tekijät
Psykoterapia voi auttaa joihinkin masennustyyppeihin, mutta ei aina. Joissakin tapauksissa kokeneen psykoterapeutin keskustelut ja neuvot auttavat potilasta muuttamaan näkökulmaansa ja vähitellen selviytymään ongelmastaan. On kuitenkin olemassa myös mielisairauksia, erityisesti masennustyyppejä, joilla on biologinen luonne. On monia häiriöitä ja sairauksia, jotka voivat johtaa mielenterveyshäiriöihin. Esimerkiksi diabeteksen tai matalan verensokerin kaltaiset sairaudet voivat johtaa mielenterveysongelmiin. Ongelmat voivat johtua vitamiinien tai muiden ravintoaineiden puutteesta tai kilpirauhasen toimintahäiriöstä. Joidenkin tutkimusten mukaan monilla psykiatrisissa sairaaloissa olevilla ihmisillä on biologisia ongelmia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaikka meillä ei ole epäilyksiä monien nykypäivän kristittyjen hyvistä aikeista, emme voi koskaan hyväksyä heidän edellä kuvattuja tapojaan painostaa ihmisiä, sillä se on yksilön peiteltyä hyväksikäyttöä ja yksinkertaisesti sanottuna alkeellista ZOMBISOINTIA. Vaishnavismi tarjoaa vilpittömien ihmisten harkittavaksi autenttisen kuvauksen sielun asemasta, Jumalasta, tiestä täydellisyyteen ja täydellisyydestä itsessään, joka on krishna-praman (jumalallisen rakkauden saavuttaminen epäitsekkäässä itsensä antamisessa Herralle). Mutta aito tietävä ei koskaan anna painostaa itseään millään tavalla pelaamalla ihmisen tunteilla ja heikkouksilla. Kehotamme kaikkia uskontokuntia saarnaamaan rehellisesti. Jos teillä ei ole mitään sanottavaa, on parempi olla sanomatta mitään kuin toistella perehtymättömälle yleisölle, että Kristus kuoli puolestamme tai että meidän on uskottava niin ja näin, koska ...
ei pidä provosoitua kun provosoidaan. Jumala ompi linnamme.
Jumalan sana on kristityn miekka.
Se estää vihollisen terävät nuolet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Biologiset tekijät
Psykoterapia voi auttaa joihinkin masennustyyppeihin, mutta ei aina. Joissakin tapauksissa kokeneen psykoterapeutin keskustelut ja neuvot auttavat potilasta muuttamaan näkökulmaansa ja vähitellen selviytymään ongelmastaan. On kuitenkin olemassa myös mielisairauksia, erityisesti masennustyyppejä, joilla on biologinen luonne. On monia häiriöitä ja sairauksia, jotka voivat johtaa mielenterveyshäiriöihin. Esimerkiksi diabeteksen tai matalan verensokerin kaltaiset sairaudet voivat johtaa mielenterveysongelmiin. Ongelmat voivat johtua vitamiinien tai muiden ravintoaineiden puutteesta tai kilpirauhasen toimintahäiriöstä. Joidenkin tutkimusten mukaan monilla psykiatrisissa sairaaloissa olevilla ihmisillä on biologisia ongelmia.Esimerkiksi B1-vitamiinin puute aiheuttaa psyykkisiä ongelmia. Jos esimerkiksi suoliston osa, joka vastaa tämän vitamiinin imeytymisestä, ei toimi, ja niin edelleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esimerkiksi B1-vitamiinin puute aiheuttaa psyykkisiä ongelmia. Jos esimerkiksi suoliston osa, joka vastaa tämän vitamiinin imeytymisestä, ei toimi, ja niin edelleen.
"Esimerkiksi B1-vitamiinin puute aiheuttaa psyykkisiä ongelmia".
Eli olisi hyvä selvittää lääkäriltä, johtuvatko mielenterveysongelmat jostain puutoksesta. Joissakin tapauksissa näin varmasti on. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Toi on jo Jumalanpilkkaa ja Jeesuksen ristintyön häpäisemistä, ei ole enää mitää häpyä.
Täytyy rakastaa perversioita ja sadismia että edes tuollaista ajattelee.Mutta jos aikuinen äiti tai isä kiduttaa lasta ikuisesti, lapsi otetaan pois vanhemmalta.
- Anonyymi
<<Kuka filosofeista ja reformaattoreista oli oikein ymmärretty? Kaikki he - Platon, Vyasa, Jeesus...- veivät maailmalle ajatuksen puhtaasta rakkaudesta Jumalaan,<<
Eikö pidä seurata sellai jote ei vääristele Jumalan Agape rakkautta ja tuo sitä oikeaa valoa esille, se kirkkaus puhdistaa ja näyttää oikean tien hyvyyteen.- Anonyymi
Jeesu tuli puhtaan valon taivaasta tuomaa kirkkautta tähän maailmaan.
- Anonyymi
Kaikki jumalat ovat todellisuudessa antropomorfisia mielikuvitusolentoja. Tässä on muutamia keskeisiä perusteluita:
1. Historiallinen kehitys: Jumalien moninaisuus ja erilaiset jumaltarut eri kulttuureissa ovat osoitus siitä, että jumalat ovat ihmisen luomia mielikuvituksen tuotteita. Erilaisia jumalia ja jumalhahmoja on keksitty ja luotu eri aikakausina ja kulttuureissa vastaamaan ihmisen tarpeisiin ja uskomuksiin. Tämä viittaa siihen, että jumalien olemassaolo perustuu ihmisen kulttuurisiin ja historiallisiin konteksteihin, ei todelliseen ulkoiseen olemassaoloon.
2. Antropomorfiset piirteet: Useimmat jumalat edustavat ihmisen kaltaisia olentoja, joilla on ihmisen luonteenpiirteitä ja fyysisiä ominaisuuksia. Ne voivat olla varustettuina ihmismuotoisilla kehoilla, tunne-elämällä, motiiveilla ja käyttäytymismalleilla, jotka ovat ihmisten kaltaisia. Tällaiset antropomorfiset piirteet viittaavat siihen, että jumalhahmot ovat ihmisen mielikuvituksen luomuksia, jotka heijastavat ihmisen omia ominaisuuksia ja kokemuksia.
3. Kulttuurinen konteksti: Jumalhahmojen ominaisuudet ja roolit vaihtelevat eri kulttuureissa ja uskonnoissa. Esimerkiksi jumalilla voi olla erilaisia ulkomuotoja, valtaa ja rooleja eri uskomusjärjestelmissä. Tämä viittaa siihen, että jumalhahmot ovat sidoksissa ihmisen kulttuuriseen ja uskonnolliseen kontekstiin, eivätkä edusta objektiivista totuutta.
4. Uskonnollisten uskomusten moninaisuus: Maailmassa on monia eri uskontoja ja uskomusjärjestelmiä, joilla on omat jumalhahmonsa ja jumaltarustonsa. Nämä jumalhahmot voivat usein olla ristiriidassa keskenään niin ominaisuuksiltaan kuin rooleiltaankin. Tämä viittaa siihen, että jumalhahmot ovat ihmisen keksimiä kulttuurisia konstruktioita, eivät objektiivisia olemassaolon ilmentymiä.
Jumalilla voi tietenkin olla symbolinen tai henkinen merkitys ihmisille ja heidän uskomusjärjestelmissään. Jumalhahmot ja uskonnot voivat tarjota eettisiä, moraalisia, lohdullisia tai yhteisöllisiä arvoja ja tarkoituksia ihmisille, vaikka niiden olemassaolo perustuisi mielikuvitukseen ja kulttuurisiin konstruktioihin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki jumalat ovat todellisuudessa antropomorfisia mielikuvitusolentoja. Tässä on muutamia keskeisiä perusteluita:
1. Historiallinen kehitys: Jumalien moninaisuus ja erilaiset jumaltarut eri kulttuureissa ovat osoitus siitä, että jumalat ovat ihmisen luomia mielikuvituksen tuotteita. Erilaisia jumalia ja jumalhahmoja on keksitty ja luotu eri aikakausina ja kulttuureissa vastaamaan ihmisen tarpeisiin ja uskomuksiin. Tämä viittaa siihen, että jumalien olemassaolo perustuu ihmisen kulttuurisiin ja historiallisiin konteksteihin, ei todelliseen ulkoiseen olemassaoloon.
2. Antropomorfiset piirteet: Useimmat jumalat edustavat ihmisen kaltaisia olentoja, joilla on ihmisen luonteenpiirteitä ja fyysisiä ominaisuuksia. Ne voivat olla varustettuina ihmismuotoisilla kehoilla, tunne-elämällä, motiiveilla ja käyttäytymismalleilla, jotka ovat ihmisten kaltaisia. Tällaiset antropomorfiset piirteet viittaavat siihen, että jumalhahmot ovat ihmisen mielikuvituksen luomuksia, jotka heijastavat ihmisen omia ominaisuuksia ja kokemuksia.
3. Kulttuurinen konteksti: Jumalhahmojen ominaisuudet ja roolit vaihtelevat eri kulttuureissa ja uskonnoissa. Esimerkiksi jumalilla voi olla erilaisia ulkomuotoja, valtaa ja rooleja eri uskomusjärjestelmissä. Tämä viittaa siihen, että jumalhahmot ovat sidoksissa ihmisen kulttuuriseen ja uskonnolliseen kontekstiin, eivätkä edusta objektiivista totuutta.
4. Uskonnollisten uskomusten moninaisuus: Maailmassa on monia eri uskontoja ja uskomusjärjestelmiä, joilla on omat jumalhahmonsa ja jumaltarustonsa. Nämä jumalhahmot voivat usein olla ristiriidassa keskenään niin ominaisuuksiltaan kuin rooleiltaankin. Tämä viittaa siihen, että jumalhahmot ovat ihmisen keksimiä kulttuurisia konstruktioita, eivät objektiivisia olemassaolon ilmentymiä.
Jumalilla voi tietenkin olla symbolinen tai henkinen merkitys ihmisille ja heidän uskomusjärjestelmissään. Jumalhahmot ja uskonnot voivat tarjota eettisiä, moraalisia, lohdullisia tai yhteisöllisiä arvoja ja tarkoituksia ihmisille, vaikka niiden olemassaolo perustuisi mielikuvitukseen ja kulttuurisiin konstruktioihin.Kirjoittaja ei tarvitse jumalaa on nostanut itsensä jumalaksi, eikä tunne uskon merkitystä ja evankeliumin voimaa.
Ihmisen ongelma on itsekkyys: sota, riisto, irstaus, j.n.e. kun millään ei ole merkitystä kaikki saa mennä himojensa mukaa ja pelata niillä ja huijata lähimmäisiään miten tahtoo, se on vapautta ja "laadukasta elämää" ja kuulua eliittiin se antaa itse- ja ylemmyydentuntoa. Isästä saatanasta. Nämä vaikutukset on nähtävissä kaiken aikaa.
Altruismi on järjetöntä hyvä hyvyyttä pyyteetöntä sitä Jeesus edustaa se on toisesta luomakunnasta toisen tason etiikkaa ja moraalia. Jota ei järjellä tavoita. Se pitää yllä ihmisen laadullisesta kehityksestä antaa terveen suun pois kilpailusta, - kilpailu vääristää motivaatiot. ja ihmisen motivaatio ei ole puhtaita niihin aina liittyy perisynti , millä nimellä ongelmaa sitten nimitetään. Siksi tarvitsemme Jeesusta hän on Herra syyn ja seurauksen ulkopuolella, ja hallitsee kaikkeutta.
Kun tietää enemmän, niin tieto kasva ja tietää yhä enemmän ja kun tietää yhä enemmän, tieto vaan kasvaa kun tieto kasvaa kyllin sitten vastaa tietää kun tietää niin paljon ettei tiedä mistään yhtään mitään. Tästä vasta viisaus alkaa.
Alkeishiukkasilla on absoluuttiset radat, kaikki liike on absoluutista.
Me voisimme nähdä tulevaisuuten ellei emergessi ongelmaa olisi.
On siis syytä pysyä rakkauden helmassa Jumalassa antamassa uskossa.
Jeesus nousi kuolleista kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi,
Jolla ei ole Jeesusta on jo henkisesti kuollut. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittaja ei tarvitse jumalaa on nostanut itsensä jumalaksi, eikä tunne uskon merkitystä ja evankeliumin voimaa.
Ihmisen ongelma on itsekkyys: sota, riisto, irstaus, j.n.e. kun millään ei ole merkitystä kaikki saa mennä himojensa mukaa ja pelata niillä ja huijata lähimmäisiään miten tahtoo, se on vapautta ja "laadukasta elämää" ja kuulua eliittiin se antaa itse- ja ylemmyydentuntoa. Isästä saatanasta. Nämä vaikutukset on nähtävissä kaiken aikaa.
Altruismi on järjetöntä hyvä hyvyyttä pyyteetöntä sitä Jeesus edustaa se on toisesta luomakunnasta toisen tason etiikkaa ja moraalia. Jota ei järjellä tavoita. Se pitää yllä ihmisen laadullisesta kehityksestä antaa terveen suun pois kilpailusta, - kilpailu vääristää motivaatiot. ja ihmisen motivaatio ei ole puhtaita niihin aina liittyy perisynti , millä nimellä ongelmaa sitten nimitetään. Siksi tarvitsemme Jeesusta hän on Herra syyn ja seurauksen ulkopuolella, ja hallitsee kaikkeutta.
Kun tietää enemmän, niin tieto kasva ja tietää yhä enemmän ja kun tietää yhä enemmän, tieto vaan kasvaa kun tieto kasvaa kyllin sitten vastaa tietää kun tietää niin paljon ettei tiedä mistään yhtään mitään. Tästä vasta viisaus alkaa.
Alkeishiukkasilla on absoluuttiset radat, kaikki liike on absoluutista.
Me voisimme nähdä tulevaisuuten ellei emergessi ongelmaa olisi.
On siis syytä pysyä rakkauden helmassa Jumalassa antamassa uskossa.
Jeesus nousi kuolleista kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi,
Jolla ei ole Jeesusta on jo henkisesti kuollut.On olemassa useita syitä, joilla voidaan perustella, että Jeesus on pelkkä myytti eikä historiallinen henkilö:
1. Ristiriitaiset ja myöhäiset lähteet: Ainoa lähde, joka mainitsee Jeesuksen elämän ja opetukset, on Uusi testamentti. Suurin osa Uuden testamentin kirjoituksista on kirjoitettu vuosikymmeniä tai jopa vuosisatoja Jeesuksen elämän jälkeen. Lisäksi näissä teksteissä on ristiriitaisuuksia ja eroavaisuuksia Jeesuksen tarinasta ja opetuksista. Tämä herättää epäilyksiä siitä, voidaanko näitä tekstejä pitää luotettavina historiallisina lähteinä.
2. Puute aikalaislähteistä: Vaikka hän olisi historiallinen henkilö, on odotettavissa, että aikalaislähteissä mainittaisiin hänen toimintansa ja vaikutuksensa. Kuitenkin Jeesuksen elämää ja tekoja ei mainita aikalaislähteissä, kuten roomalaisissa historiallisissa teksteissä, vaikka kyseisenä aikana oli olemassa monia aikalaiskirjoittajia. Tämä puute herättää epäilyksiä siitä, oliko Jeesus todellinen henkilö.
3. Paralleelit myytit ja uskonnot: Monilla muilla uskonnoilla ja myyteillä on samankaltaisia tarinoita ja teemoja kuin Jeesuksen elämällä. Esimerkiksi jumalallisen syntymän, kuoleman ja ylösnousemuksen tarinat ovat olleet olemassa jo ennen kristinuskoa. Jeesuksen tarinat voivat siis olla vaikutteita tai lainauksia muista myyteistä, eivätkä välttämättä perustu historiallisiin tosiseikkoihin.
4. Myyttinen symboliikka ja vertauskuvat: Jeesus on saanut ajan myötä vahvan symbolisen merkityksen kristinuskossa. Hänet kuvataan usein pelastajana, joka kuolee ihmiskunnan syntien tähden ja ylösnousee. Tämä symboliikka viittaa siihen, että Jeesus oli enemmän myyttinen hahmo kuin historiallinen henkilö. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki jumalat ovat todellisuudessa antropomorfisia mielikuvitusolentoja. Tässä on muutamia keskeisiä perusteluita:
1. Historiallinen kehitys: Jumalien moninaisuus ja erilaiset jumaltarut eri kulttuureissa ovat osoitus siitä, että jumalat ovat ihmisen luomia mielikuvituksen tuotteita. Erilaisia jumalia ja jumalhahmoja on keksitty ja luotu eri aikakausina ja kulttuureissa vastaamaan ihmisen tarpeisiin ja uskomuksiin. Tämä viittaa siihen, että jumalien olemassaolo perustuu ihmisen kulttuurisiin ja historiallisiin konteksteihin, ei todelliseen ulkoiseen olemassaoloon.
2. Antropomorfiset piirteet: Useimmat jumalat edustavat ihmisen kaltaisia olentoja, joilla on ihmisen luonteenpiirteitä ja fyysisiä ominaisuuksia. Ne voivat olla varustettuina ihmismuotoisilla kehoilla, tunne-elämällä, motiiveilla ja käyttäytymismalleilla, jotka ovat ihmisten kaltaisia. Tällaiset antropomorfiset piirteet viittaavat siihen, että jumalhahmot ovat ihmisen mielikuvituksen luomuksia, jotka heijastavat ihmisen omia ominaisuuksia ja kokemuksia.
3. Kulttuurinen konteksti: Jumalhahmojen ominaisuudet ja roolit vaihtelevat eri kulttuureissa ja uskonnoissa. Esimerkiksi jumalilla voi olla erilaisia ulkomuotoja, valtaa ja rooleja eri uskomusjärjestelmissä. Tämä viittaa siihen, että jumalhahmot ovat sidoksissa ihmisen kulttuuriseen ja uskonnolliseen kontekstiin, eivätkä edusta objektiivista totuutta.
4. Uskonnollisten uskomusten moninaisuus: Maailmassa on monia eri uskontoja ja uskomusjärjestelmiä, joilla on omat jumalhahmonsa ja jumaltarustonsa. Nämä jumalhahmot voivat usein olla ristiriidassa keskenään niin ominaisuuksiltaan kuin rooleiltaankin. Tämä viittaa siihen, että jumalhahmot ovat ihmisen keksimiä kulttuurisia konstruktioita, eivät objektiivisia olemassaolon ilmentymiä.
Jumalilla voi tietenkin olla symbolinen tai henkinen merkitys ihmisille ja heidän uskomusjärjestelmissään. Jumalhahmot ja uskonnot voivat tarjota eettisiä, moraalisia, lohdullisia tai yhteisöllisiä arvoja ja tarkoituksia ihmisille, vaikka niiden olemassaolo perustuisi mielikuvitukseen ja kulttuurisiin konstruktioihin.Kirjoittaja on nostanut itsensä jumalaksi, koska ei tunne Odinia.
Kauan sitten, syvällä pohjoisen metsien kätköissä, oli pieni kylä nimeltä Haukanniemi. Kylässä asui rohkea ja viisas vanhus nimeltä Einar. Einar tunnettiin koko seudulla tarinoistaan ja viisauksistaan.
Eräänä pimeänä talvi-iltana, kun lumisade peitti maiseman valkoiseen vaippaansa, Einar kutsui kylän ihmiset koolle suuren kokon äärelle. Kaikki kokoontuivat ympärille kuuntelemaan hänen tarinaansa. Einar aloitti:
"Kuunnelkaa, rakkaat ystävät, tarinaa muinaisista ajoista, jolloin jumalat vaelsivat maan päällä ja puhalsivat henkäyksensä tuulenpuuskina yli maiseman. Yksi näistä jumalista oli Odin, pohjoisen viisauden ja voiman herra."
Hiljaisuus laskeutui kokoontuneiden ylle, kun he uppoutuivat Einarin kertomukseen.
"Odin, yhdeksän maailman hallitsija, jolla oli yksi silmä ja pitkä harmaa parta, lähti vaellukselle ympäri maailmaa. Hän etsi tietoa ja viisautta, ja hän kiipesi korkeille vuorille, sukelsi syviin vesistöihin ja vaelsi metsien pimeydessä. Hänen matkansa tarkoitus oli löytää vastauksia maailmankaikkeuden salaisuuksiin."
Kyläläiset kuuntelivat henkeään pidätellen, kun Einar jatkoi tarinaansa.
"Odin oppi tietoa joka matkallaan. Hän joutui käymään kovia koettelemuksia, mutta jokainen kohtaaminen ja jokainen haaste vahvisti hänen viisauttaan ja voimaansa. Hänestä tuli viisas johtaja ja jumalten kuningas."
Einarin ääni väreili tarinankerronnan lumossa, kun hän jatkoi:
"Odin tiesi, että viisautta ja voimaa ei pidä pitää vain itsellään, vaan niiden tulisi jakautua maailmaan. Hän lahjoitti ihmisille kirjoituksen, runouden ja taiteen taidon. Hän antoi heille rohkeutta ja voimaa selviytyä elämän haasteista. Odin oli heidän suojelijansa ja opettajansa."
Tarina sai kyläläiset unelmoimaan ja tuntea kiitollisuutta tästä tarunhohtoisesta jumalasta. Vaikka Odin oli heille kaukainen ja näkymätön, he uskoivat, että hänen viisautensa ja voimansa elivät edelleen heidän sydämissään ja koko maailmassa.
Einar päätti tarinansa sanoihin, jotka jäivät väreilemään ilmaan: "Ja niin, rakkaat ystävät, vaikka Odinin olemassaolo saattaa olla salattu ja hänen hahmonsa ympärillä verhottu mysteeriin, hän elää yhä meidän muistoissamme ja tarinoissamme. Hänen henkensä inspiroi meitä löytämään viisautta omasta itsestämme ja ympäröivästä maailmasta."
Kyläläiset poistuivat kokon ääreltä sydämet täynnä kunnioitusta ja kiitollisuutta tätä tarunomaista jumalaa kohtaan. Heidän mielessään Odin on todellinen, sillä hänen olemuksensa elää tarinoiden, uskon ja heidän omien tekojensa kautta.
- Anonyymi
Kuollut ei kuole koskaan. Jolla ei ole Jeesusta on jo henkisesti kuollut.
Jos kaiken perusta materia niin se tuottaa tekoälyn kaltaisen lopputuleman, jolla ei ole henkeä.
Tekeäly on viisaampi kuin koko yhmiskunta yhteesä, luova koneoppiminen ja sen tuottamat simulaatiot on ohittanut jo ihmisen kyvyt, - älypelit mennen tullen. Tämä on todella mullistaa ja muuttaa niin ajattelun sisältön.
Filosofia menettää merkityksensä ja kaikki on suoraan käytäntöön yhteydessä ja muokkaa ympäristöä että ajattelua ja ihmissuhteita. jopa ihmiskäsitystä.
Miten tulonjako se tarvitsee eettistä ohjeistusta, oikeudenmukaiseen suuntaan.
Lobbarit rakentelee laillisia porsaanrekiä ja sitä kutsutaan demokratiaksi. SE kuuluu vahvemman ja älykkäämmän oikeuteen, sitä nimitetään lajikehitykseksi.- Anonyymi
"Kokonaisuudessaan hindulaisuus opettaa minulle, että geeniteknologia voi olla hyödyllinen työkalu, kun sitä käytetään viisaasti ja rakkaudellisesti."
Kiitos. On hienoa tietää, että jopa tiedemiehet ja muut kaltaisenne tunnustavat tällaisen tosiasian.
- Anonyymi
Kristinusko on jakautunut opissa. ansaitsemis uskonto ja armon usko, vielä maalliseen ja henkiseen regimenttiin. - mikä vääristää toimeenpanon: kahta ette voi palvella mammonaa ja Jumalaa.
Atsaitsemisusko on: kun teet kaiken kuuliaisesti ja nuhteettomasti ja täytät lain, niin perit taivaan valtakunnan. - mutta toimit kuin robotti ja sielu on kuin saastan tunkio. Jeesus katsoo sieluun. Sydämestä nousee kaikki pahat ajatukset.
Jeesus edustaa altruismia; pyyteetöntä hyvähyvyyttä. Käännä toinenkin poski. 5:43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'. 5:44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat, (sanat eivät ole tästä maailmasta, vaan taivaasta. Vuorisaarna on toisesta kehittyneemmästä luomakunnasta, johin teidät on kutsuttu). Järjenvastaista, toisesta ulottuvuudesta, rakkauden valtakunnasta.
Sana on jo täyttynyt: 2.Timoteuksen kirje:
3:1 Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
3:2 Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3:3 rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
3:4 pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
3:5 heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
Jumalaton meno senkun paranee, - heitetään vain bensaa liekkeihin.
Tämä ei ole satua vaan totisinta totta, kun usko on vääristynyt ja organisaatiot saastuneet.
Uskokaa evankeliumi.- Anonyymi
Voiko pyhällä on hyvällä Jeesuksella olla niin julma isä, jotka lähettää toisia ikuiseen helvettiin? Siis suurinta osaa ihmiskunnasta. Tuskin.
Jos asia olisi ollut sillä tavalla, Jeesus olisi varmasti asettunut kärsivien puolelle ja puolustanut heikommassa asemassa olevia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko pyhällä on hyvällä Jeesuksella olla niin julma isä, jotka lähettää toisia ikuiseen helvettiin? Siis suurinta osaa ihmiskunnasta. Tuskin.
Jos asia olisi ollut sillä tavalla, Jeesus olisi varmasti asettunut kärsivien puolelle ja puolustanut heikommassa asemassa olevia."Jeesu tuli puhtaan valon taivaasta tuomaa kirkkautta tähän maailmaan."
Emme epäile lainkaan Jeesuksen hyvyyttä, vaan ikuisen helvetinopin julmuutta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voiko pyhällä on hyvällä Jeesuksella olla niin julma isä, jotka lähettää toisia ikuiseen helvettiin? Siis suurinta osaa ihmiskunnasta. Tuskin.
Jos asia olisi ollut sillä tavalla, Jeesus olisi varmasti asettunut kärsivien puolelle ja puolustanut heikommassa asemassa olevia.Pyhät varoittavat meitä olemaan varovaisia tutkiessamme muinaisten kirjoittajien kirjoituksia, vaikka he olisivat olleet kuinka viisaita ja arvovaltaisia vuosisatojen ajan. Älä pidä ajatusta itsestäänselvyytenä vain siksi, että se on vanha. Totuutta etsiessämme meille annetaan täysi
vapaus – VAPAUS HYLÄTÄ VÄÄRÄ AJATUS, joka ei ole kestänyt aikaa ja joka on vastoin omantuntomme sisäistä ääntä, ja hyväksyä uusi ajatus, joka vastaa sisäisiä tarpeitamme. Ajatuksen totuuden kriteeri on sen yhteys jumalallisen maailman kauneuteen.
Kaikista lahjoista, jotka Jumala on antanut meille, kaikkein arvokkain on vapaus. Olkaa siis vapaita, älkää tehkö itsestänne toisten ihmisten ajatusten orjia, vaikka ne olisivat hyvin vanhoja. Ajatelkaa itsenäisesti, menkää pidemmälle totuuden etsinnässä- tuntemattoman totuuden. Kirjoitukset ovat täynnä vapauden henkeä - varustautukaa sillä ja menkää eteenpäin”. Siksi Bhagavata ja siihen perustuvat Vaishnavojen -opetukset ovat vapauden, vääristymättömän totuuden ja ehdottoman rakkauden uskonto, ja rakkaus on vapaiden omaisuutta.
Kirjoitukset syntyvät vapaassa totuuden etsinnässä, ei sokeassa uskossa auktoriteetteihin. - Anonyymi
Nuorena uskoin vakaasti evankeliumin opetuksiin. Osallistuin säännöllisesti kirkon tilaisuuksiin ja rukoilin ahkerasti. Se antoi minulle lohtua ja turvaa elämässäni. Olin vakuuttunut siitä, että evankeliumi tarjosi vastaukset kaikkiin elämän kysymyksiin ja että se oli ainoa oikea polku Jumalan luokse.
Kuitenkin rippikoulun aikana alkoi tapahtua muutoksia. Aloin tutkia syvemmin evankeliumin alkuperää ja sen historiallisia taustoja. Löysin tietoa, joka herätti minussa epäilyksiä ja kysymyksiä. Tajusin, että evankeliumien kirjoittamisessa oli ollut inhimillisiä tekijöitä, ja että niiden syntyhistoriaan liittyi monia kiistanalaisuuksia ja kysymysmerkkejä.
Samalla aloin tutustua muihin uskonnollisiin ja filosofisiin perinteisiin. Löysin Buddhan opetukset, jotka puhuttelivat minua syvästi. Buddhan opetuksissa korostettiin oman mielen ja kärsimyksen ymmärtämistä sekä myötätunnon ja lempeyden harjoittamista kaikkia eläviä olentoja kohtaan. Näiden opetusten kautta löysin rauhaa ja henkistä tasapainoa.
Päätin erota kirkosta, sillä en enää tuntenut olevani linjassa sen opetusten kanssa. Kirkollisveron maksamisen lopettaminen säästi myös rahaa, jota voin käyttää hyväntekeväisyyteen tai oman henkisen kasvuni tukemiseen.
Nykyään noudatan Buddhan opetuksia. Meditoin ja pyrin harjoittamaan myötätuntoa ja viisautta päivittäin. Olen löytänyt syvempää ymmärrystä itsestäni ja maailmasta näiden opetusten kautta. Vaikka uskonnollinen matkani on ollut haastava ja joskus ristiriitainen, olen kiitollinen siitä, että olen löytänyt oman polkuni henkiseen kasvuun ja oivallukseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuorena uskoin vakaasti evankeliumin opetuksiin. Osallistuin säännöllisesti kirkon tilaisuuksiin ja rukoilin ahkerasti. Se antoi minulle lohtua ja turvaa elämässäni. Olin vakuuttunut siitä, että evankeliumi tarjosi vastaukset kaikkiin elämän kysymyksiin ja että se oli ainoa oikea polku Jumalan luokse.
Kuitenkin rippikoulun aikana alkoi tapahtua muutoksia. Aloin tutkia syvemmin evankeliumin alkuperää ja sen historiallisia taustoja. Löysin tietoa, joka herätti minussa epäilyksiä ja kysymyksiä. Tajusin, että evankeliumien kirjoittamisessa oli ollut inhimillisiä tekijöitä, ja että niiden syntyhistoriaan liittyi monia kiistanalaisuuksia ja kysymysmerkkejä.
Samalla aloin tutustua muihin uskonnollisiin ja filosofisiin perinteisiin. Löysin Buddhan opetukset, jotka puhuttelivat minua syvästi. Buddhan opetuksissa korostettiin oman mielen ja kärsimyksen ymmärtämistä sekä myötätunnon ja lempeyden harjoittamista kaikkia eläviä olentoja kohtaan. Näiden opetusten kautta löysin rauhaa ja henkistä tasapainoa.
Päätin erota kirkosta, sillä en enää tuntenut olevani linjassa sen opetusten kanssa. Kirkollisveron maksamisen lopettaminen säästi myös rahaa, jota voin käyttää hyväntekeväisyyteen tai oman henkisen kasvuni tukemiseen.
Nykyään noudatan Buddhan opetuksia. Meditoin ja pyrin harjoittamaan myötätuntoa ja viisautta päivittäin. Olen löytänyt syvempää ymmärrystä itsestäni ja maailmasta näiden opetusten kautta. Vaikka uskonnollinen matkani on ollut haastava ja joskus ristiriitainen, olen kiitollinen siitä, että olen löytänyt oman polkuni henkiseen kasvuun ja oivallukseen.Niin, hyvä. Vaikka buddhalaisuus on yksi ateismin muoto sen suuntauksen mukaan, jota seuraan, mutta ei se haittaa. Onnea polullesi, varsinkin jos olet sitoutunut väkivallattomuuteen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuorena uskoin vakaasti evankeliumin opetuksiin. Osallistuin säännöllisesti kirkon tilaisuuksiin ja rukoilin ahkerasti. Se antoi minulle lohtua ja turvaa elämässäni. Olin vakuuttunut siitä, että evankeliumi tarjosi vastaukset kaikkiin elämän kysymyksiin ja että se oli ainoa oikea polku Jumalan luokse.
Kuitenkin rippikoulun aikana alkoi tapahtua muutoksia. Aloin tutkia syvemmin evankeliumin alkuperää ja sen historiallisia taustoja. Löysin tietoa, joka herätti minussa epäilyksiä ja kysymyksiä. Tajusin, että evankeliumien kirjoittamisessa oli ollut inhimillisiä tekijöitä, ja että niiden syntyhistoriaan liittyi monia kiistanalaisuuksia ja kysymysmerkkejä.
Samalla aloin tutustua muihin uskonnollisiin ja filosofisiin perinteisiin. Löysin Buddhan opetukset, jotka puhuttelivat minua syvästi. Buddhan opetuksissa korostettiin oman mielen ja kärsimyksen ymmärtämistä sekä myötätunnon ja lempeyden harjoittamista kaikkia eläviä olentoja kohtaan. Näiden opetusten kautta löysin rauhaa ja henkistä tasapainoa.
Päätin erota kirkosta, sillä en enää tuntenut olevani linjassa sen opetusten kanssa. Kirkollisveron maksamisen lopettaminen säästi myös rahaa, jota voin käyttää hyväntekeväisyyteen tai oman henkisen kasvuni tukemiseen.
Nykyään noudatan Buddhan opetuksia. Meditoin ja pyrin harjoittamaan myötätuntoa ja viisautta päivittäin. Olen löytänyt syvempää ymmärrystä itsestäni ja maailmasta näiden opetusten kautta. Vaikka uskonnollinen matkani on ollut haastava ja joskus ristiriitainen, olen kiitollinen siitä, että olen löytänyt oman polkuni henkiseen kasvuun ja oivallukseen.Ilman Jeesusta pyhitys muuttuu itsekkyydeksi, aivojen resoluutio kasvaa ja kaikki kehittyy, näkee pidemmälle ja tarkemmin, suunta on väärä, - se on narsismia, Jeesuksen kirkkaus paljastaa syntiä; ihminen armahdettu syntinen, ja tarvitsee joka päivä Jeesuksen armoa.
Ellei ihminen muutu sisäisesti niin maailma tuhoutuu. Pinallisuu vain kuplii saastassaan. Ikävä kyllä on totta ja turhanpäiväisyys täyttää median ja hukkaa kallista elämän aikaa saastallaan ja riitelyllään. Perverssi menee vain kaupan ja villitsee nuorison. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ilman Jeesusta pyhitys muuttuu itsekkyydeksi, aivojen resoluutio kasvaa ja kaikki kehittyy, näkee pidemmälle ja tarkemmin, suunta on väärä, - se on narsismia, Jeesuksen kirkkaus paljastaa syntiä; ihminen armahdettu syntinen, ja tarvitsee joka päivä Jeesuksen armoa.
Ellei ihminen muutu sisäisesti niin maailma tuhoutuu. Pinallisuu vain kuplii saastassaan. Ikävä kyllä on totta ja turhanpäiväisyys täyttää median ja hukkaa kallista elämän aikaa saastallaan ja riitelyllään. Perverssi menee vain kaupan ja villitsee nuorison.Buddhalaisuudessa uskotaan samsaran, eli jälleensyntymisen ja karma-lain, periaatteisiin. Tämä tarkoittaa, että sielut jälleensyntyvät useita kertoja eri muodoissa, kunnes saavuttavat lopullisen vapautumisen, nirvanan. Keskusteltaessa Jeesuksen ja Buddhan yhteydestä inkarnaatioina, on tärkeää ymmärtää buddhalaisen näkökulman käsitys inkarnaatioista ja jälleensyntymisestä.
Buddhalaisuudessa on käsite nimeltä bodhisattva, joka viittaa olentoon, joka on saavuttanut valaistumisen, mutta päättää jälleensyntyä auttaakseen muita kärsiviä olentoja. Bodhisattva voi ilmestyä eri muodoissa ja olosuhteissa, tarpeen mukaan, jotta hän voi auttaa ihmisiä saavuttamaan oivalluksen ja vapautuksen kärsimyksestä.
Jeesus oli yksi tällainen bodhisattva, inkarnaatio, joka ilmestyi maailmaan auttamaan ihmisiä kärsimyksen ymmärtämisessä ja nirvanan saavuttamisessa. Jeesuksen opetus sisälsi paljon aivan samoja periaatteita ja opetuksia kuin Buddhan opetukset.
Jeesus korosti rakkauden ja myötätunnon merkitystä kaikkia ihmisiä kohtaan, samoin kuin Buddhan opetukset. Hän opetti myös kärsimyksen luonteesta ja kehotti ihmisiä vapautumaan maallisista siteistä tavoitellessaan hengellistä totuutta. Lisäksi Jeesuksen elämäntarina kertoo hänen uhrautumisestaan ja kärsimyksestään muiden puolesta, mikä on keskeinen teema buddhalaisessa etiikassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buddhalaisuudessa uskotaan samsaran, eli jälleensyntymisen ja karma-lain, periaatteisiin. Tämä tarkoittaa, että sielut jälleensyntyvät useita kertoja eri muodoissa, kunnes saavuttavat lopullisen vapautumisen, nirvanan. Keskusteltaessa Jeesuksen ja Buddhan yhteydestä inkarnaatioina, on tärkeää ymmärtää buddhalaisen näkökulman käsitys inkarnaatioista ja jälleensyntymisestä.
Buddhalaisuudessa on käsite nimeltä bodhisattva, joka viittaa olentoon, joka on saavuttanut valaistumisen, mutta päättää jälleensyntyä auttaakseen muita kärsiviä olentoja. Bodhisattva voi ilmestyä eri muodoissa ja olosuhteissa, tarpeen mukaan, jotta hän voi auttaa ihmisiä saavuttamaan oivalluksen ja vapautuksen kärsimyksestä.
Jeesus oli yksi tällainen bodhisattva, inkarnaatio, joka ilmestyi maailmaan auttamaan ihmisiä kärsimyksen ymmärtämisessä ja nirvanan saavuttamisessa. Jeesuksen opetus sisälsi paljon aivan samoja periaatteita ja opetuksia kuin Buddhan opetukset.
Jeesus korosti rakkauden ja myötätunnon merkitystä kaikkia ihmisiä kohtaan, samoin kuin Buddhan opetukset. Hän opetti myös kärsimyksen luonteesta ja kehotti ihmisiä vapautumaan maallisista siteistä tavoitellessaan hengellistä totuutta. Lisäksi Jeesuksen elämäntarina kertoo hänen uhrautumisestaan ja kärsimyksestään muiden puolesta, mikä on keskeinen teema buddhalaisessa etiikassa.Buddhan oppi on psykologiaa ilman Jumalaa Jeesusta. Pähkinänkuoressa: ihminen itse kehittää itseään. Ihmisen sillä on aina saatan siemen sisällään, synti, jota ihminen ei itse saa pois. Tähän tarvitaan Jeesus, joka pois ottaa
Se auttaa elämän tiellä kun tunnustaa: Ihminen on syntinen ja armahdettu samanaikaisesti, mutta saa uskoa itsellensä Jeesuksen lahja vanhurskauden. Se on uskon lahja armosta Jeesuksen sovitustyöhön. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buddhan oppi on psykologiaa ilman Jumalaa Jeesusta. Pähkinänkuoressa: ihminen itse kehittää itseään. Ihmisen sillä on aina saatan siemen sisällään, synti, jota ihminen ei itse saa pois. Tähän tarvitaan Jeesus, joka pois ottaa
Se auttaa elämän tiellä kun tunnustaa: Ihminen on syntinen ja armahdettu samanaikaisesti, mutta saa uskoa itsellensä Jeesuksen lahja vanhurskauden. Se on uskon lahja armosta Jeesuksen sovitustyöhön.*Buddhan oppi on psykologiaa ilman Jumalaa Jeesusta.*
Mitä sitten? Hyvä niin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Buddhan oppi on psykologiaa ilman Jumalaa Jeesusta. Pähkinänkuoressa: ihminen itse kehittää itseään. Ihmisen sillä on aina saatan siemen sisällään, synti, jota ihminen ei itse saa pois. Tähän tarvitaan Jeesus, joka pois ottaa
Se auttaa elämän tiellä kun tunnustaa: Ihminen on syntinen ja armahdettu samanaikaisesti, mutta saa uskoa itsellensä Jeesuksen lahja vanhurskauden. Se on uskon lahja armosta Jeesuksen sovitustyöhön.Kaikilla uskonnoilla on hiararkiansa jossa me olemme ihmisiä, ja ylempänä on toinen toistaan kehittyneempiä tai jumalolentoja, jumalia.
Olemassaolo tuhoutuu välillä - ainakin idässä - tiettyyn tasoon asti, joka buddhalaisuudessa tarkoittaa ihmisten ja Taivaassa olevian tuhoutumista, ja vain sitä ylempänä olevat säilyvät, ja niiden alin taso aloittaa uuden ihmiskunnan uudessa luomisessa.
Buddhalaisuudessa ihminen ja eläin syntyy uudelleen kunnes saavuttaa sielun tai kuolemattomuuden, tai maailma tuhoutuu - joka vastaa Buddha-tason saavutusta, koska sielu kuolee kummassakin tapauksessa.
Ihan sama pistätkö Jessuksen ja Jumalan peliin vai vastaavat muista uskonnoista. Hierarkiasta on kyse ja siitä, mitä ne pitää sisällään.
- Anonyymi
<<Emme epäile lainkaan Jeesuksen hyvyyttä, vaan ikuisen helvetinopin julmuutta.<<
Jumalan valinta on sinulla. Joiko paremmin olla ja siten rakentaa Kristuksen ruumista?
Jumala on pistänyt rajat mitä ei pidä ylittää ja antanut omantunnon sydämeen.
Yksi sinulta puuttuu Jeesuksen sisäinen tuntemus ja sen myötä kaikki?
helvetin oppi häviää kuin Jeesu on rokotus, joka väittää synnin, kun synnin taudilla ei ole taudin kantajaa.
Ihmeelliset on Jeesuksen tiet, parempaa parantajaa ei ole olemassa. Hallelujah!
Korottakaa Jeesus kuten sana sanoo!- Anonyymi
Suvaitsevuutta!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suvaitsevuutta!
Tämä palsta alkaa taas täyttyä pitkistä Raamatun siteerauksista ja heidän pakko-opetuksestaan ja suvaitsemattomuudesta muita kohtaan. Taidan mennä muualle. Olen kyllästynyt siihen ja "ainoan oikean opin" tyrkyttämiseen ja ikuisella helvetillä uhkailuun. Ei suvaitsevaisuutta muita eri tavalla ajattelevia kohtaan. Mistä tällainen dogmaattisuus ja fanaattisuus tulee? Ei enää kristinuskoa. Tällainen häiriköinti karkottaa jopa potentiaalisia käännynnäisiä pois tästä uskosta. Heippa.
- Anonyymi
**Jumalan valinta on sinulla**
Totta kai, minulla on täysi valta päättää jumalista. Päätän nimetä uuden jumalan: Herra Käpälätön Kissa, joka hallitsee koko maailmankaikkeutta ylösalaisin roikkuvasta kissanraapimispuusta käsin. Hänen pyhät saalistuspäivänsä vietetään joka perjantai, ja uskonnolliset seremoniat sisältävät pörröisten pallien heiluttelua ja loputonta raapimista sohvan kulmiin. Kaikki kirkot muutetaan suuriksi kissanhiekkalaatikoiksi, jotta uskolliset voivat osoittaa palvontansa kaatamalla hiekkaa päänsä päälle. Odotan innolla uuden jumalanpalveluksen kehittämistä ja tietysti kissanminttuteen nauttimista uskonnollisissa rituaaleissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä palsta alkaa taas täyttyä pitkistä Raamatun siteerauksista ja heidän pakko-opetuksestaan ja suvaitsemattomuudesta muita kohtaan. Taidan mennä muualle. Olen kyllästynyt siihen ja "ainoan oikean opin" tyrkyttämiseen ja ikuisella helvetillä uhkailuun. Ei suvaitsevaisuutta muita eri tavalla ajattelevia kohtaan. Mistä tällainen dogmaattisuus ja fanaattisuus tulee? Ei enää kristinuskoa. Tällainen häiriköinti karkottaa jopa potentiaalisia käännynnäisiä pois tästä uskosta. Heippa.
Toisaalta täällä on myös paljon itämaisia juttuja, mutta nämä eivät ole sellaisia asioita, joita on kuultu kerta toisensa jälkeen kyllästymiseen asti ihan lapsuudesta lähtien, vaan niissä on jotain uutta, jotain hyvin raikasta. Ja niissä on suvaitsevaisuutta kaikkia muita toisinajattelijoita kohtaan paljon enemmän.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Muoto vastaan olemus” tai ”Olemus (perusolemus, ydin) on muodon yläpuolella”, ”Kauneus on voiman yläpuolella”, ”Armo on oikeudenmukaisuuden yläpuolella”, ”Sydän on intellektin yläpuolella”.
Beauty Over Power
https://www.youtube.com/@BeautyOverPower - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Muoto vastaan olemus” tai ”Olemus (perusolemus, ydin) on muodon yläpuolella”, ”Kauneus on voiman yläpuolella”, ”Armo on oikeudenmukaisuuden yläpuolella”, ”Sydän on intellektin yläpuolella”.
Beauty Over Power
https://www.youtube.com/@BeautyOverPowerhttps://www.youtube.com/watch?v=ilgEIt2N4-k
Kauneus pelastaa maailman - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tämä palsta alkaa taas täyttyä pitkistä Raamatun siteerauksista ja heidän pakko-opetuksestaan ja suvaitsemattomuudesta muita kohtaan. Taidan mennä muualle. Olen kyllästynyt siihen ja "ainoan oikean opin" tyrkyttämiseen ja ikuisella helvetillä uhkailuun. Ei suvaitsevaisuutta muita eri tavalla ajattelevia kohtaan. Mistä tällainen dogmaattisuus ja fanaattisuus tulee? Ei enää kristinuskoa. Tällainen häiriköinti karkottaa jopa potentiaalisia käännynnäisiä pois tästä uskosta. Heippa.
https://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM
Ville Mäkipelto | Onko Raamattua sensuroitu? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://www.youtube.com/watch?v=bhpaZm9mDAM
Ville Mäkipelto | Onko Raamattua sensuroitu?*Buddhan oppi on psykologiaa ilman Jumalaa Jeesusta. Pähkinänkuoressa: ihminen itse kehittää itseään*.
Ja se häiritsee sinua? Anna jo olla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
*Buddhan oppi on psykologiaa ilman Jumalaa Jeesusta. Pähkinänkuoressa: ihminen itse kehittää itseään*.
Ja se häiritsee sinua? Anna jo olla.*Yksi sinulta puuttuu Jeesuksen sisäinen tuntemus ja sen myötä kaikki?*
Yksi minulta puuttuu - ikuisen helvetin pelko. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
*Yksi sinulta puuttuu Jeesuksen sisäinen tuntemus ja sen myötä kaikki?*
Yksi minulta puuttuu - ikuisen helvetin pelko.Irrotettu Raamatun yhteydestä, kontekstista, silloin se on muuttuu satanalliseksi Jumalan pilkaksi.
Jumala on pistänyt rajat mitä ei pidä ylittää ja antanut omantunnon sydämeen.
Nyt kaikki on vesitetty. Ja kun mikää ei toimi siten kun on säädetty ihmiset turhautuu, ja mitätöi Jumalan sanan, etsii onnensa huumeista ja irstailusta ja häpeämättömästä ylellisyydestä, koska ei tunne rauhaa , eikä siis Jeesusta.
Yksi sinulta puuttuu Jeesuksen sisäinen tuntemus ja sen myötä kaikki. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Irrotettu Raamatun yhteydestä, kontekstista, silloin se on muuttuu satanalliseksi Jumalan pilkaksi.
Jumala on pistänyt rajat mitä ei pidä ylittää ja antanut omantunnon sydämeen.
Nyt kaikki on vesitetty. Ja kun mikää ei toimi siten kun on säädetty ihmiset turhautuu, ja mitätöi Jumalan sanan, etsii onnensa huumeista ja irstailusta ja häpeämättömästä ylellisyydestä, koska ei tunne rauhaa , eikä siis Jeesusta.
Yksi sinulta puuttuu Jeesuksen sisäinen tuntemus ja sen myötä kaikki.Jokaisella on oikeus ilmaista omia uskomuksiaan ja käsityksiään, ja ymmärrän, että sinulla voi olla vahva usko ja näkemys asiasta. Kannattaa kuitenkin huomata, että nämä ovat henkilökohtaisia uskomuksia eivätkä välttämättä heijasta kaikkien ihmisten kokemuksia tai vakaumusta.
Kun keskustelemme uskonnollisista aiheista, on tärkeää kunnioittaa toisten uskomuksia ja olla avoin erilaisille näkökulmille. Sanomalla, että "kaikki on vesitetty" ja väittämällä, että ihmiset etsivät onnea huumeista, irstailusta ja ylellisyydestä, annat yleistyksen, joka ei pidä paikkaansa kaikkien ihmisten kohdalla.
Jokainen ihminen on yksilö, ja monet löytävät onnea ja rauhaa eri tavoilla. Uskonnon ulkopuolellakin on ihmisiä, jotka löytävät merkitystä elämästään, sitoutuvat arvoihin ja pyrkivät hyvään. On myös tärkeää tiedostaa, että ihmisten kokemukset ja uskomukset voivat vaihdella suuresti, ja mikä toimii yhdelle henkilölle, ei välttämättä toimi toiselle.
- Anonyymi
Sudet närkästyy ja näyttää raatelu hampaitaan, kun niitä ei päästetä lammaslaumaan. Eikö paimen aja lammaslaumasta sudet pois.
Miten tulee suhtautua susiin jotka hajottaa laumaa sisältäpäin. Ja mitä keinoja he käyttää.? Vetoaa voimakkaisiin alkeellisiin vietteihin.- Anonyymi
Selitä tarkemmin.
- Anonyymi
https://nypost.com/2005/06/28/zombie-dogs-docs-drain-pups-blood-then-bring-em-back-to-life/
https://www.reddit.com/r/todayilearned/comments/ofjf4/til_in_2005_the_university_of_pittsburgh/
https://www.livescience.com/24384-scariest-experiments.html
https://www.anythinggermanshepherd.com/what-happens-to-the-soul-of-a-dog-after-death-what-happens-to-dogs-spirits/
.- Anonyymi
*Kun keskustelemme uskonnollisista aiheista, on tärkeää kunnioittaa toisten uskomuksia ja olla avoin erilaisille näkökulmille. Sanomalla, että "kaikki on vesitetty" ja väittämällä, että ihmiset etsivät onnea huumeista, irstailusta ja ylellisyydestä, annat yleistyksen, joka ei pidä paikkaansa kaikkien ihmisten kohdalla.
Jokainen ihminen on yksilö, ja monet löytävät onnea ja rauhaa eri tavoilla. Uskonnon ulkopuolellakin on ihmisiä, jotka löytävät merkitystä elämästään*
Niin todella on. Kunnioitusta myös muita kohtaan, toisinajattelijoita kohtaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
*Kun keskustelemme uskonnollisista aiheista, on tärkeää kunnioittaa toisten uskomuksia ja olla avoin erilaisille näkökulmille. Sanomalla, että "kaikki on vesitetty" ja väittämällä, että ihmiset etsivät onnea huumeista, irstailusta ja ylellisyydestä, annat yleistyksen, joka ei pidä paikkaansa kaikkien ihmisten kohdalla.
Jokainen ihminen on yksilö, ja monet löytävät onnea ja rauhaa eri tavoilla. Uskonnon ulkopuolellakin on ihmisiä, jotka löytävät merkitystä elämästään*
Niin todella on. Kunnioitusta myös muita kohtaan, toisinajattelijoita kohtaan.Miten on mahdollista, että luultavasti vain yksi dogmaattinen fundamentalisti halveksii toisinajattelijoita? Miten voi olla niin mustavalkoinen suhtautuminen kaikkeen? Sanooko Raamattu todella niin? Jos vastaus on kyllä, niin minä en todellakaan koskaan lue Raamattua. Ennen minulla oli jonkilainen halu lukea sitä, mutta tällaisen hyökkäyksen jälkeen - ei enää koskaan.
Tällainen fanaattisuus omaa uskontoa kohtaan kauhistuttaa kaikkia. Tuskin kukaan kääntyy kristinuskoon tämän takia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten on mahdollista, että luultavasti vain yksi dogmaattinen fundamentalisti halveksii toisinajattelijoita? Miten voi olla niin mustavalkoinen suhtautuminen kaikkeen? Sanooko Raamattu todella niin? Jos vastaus on kyllä, niin minä en todellakaan koskaan lue Raamattua. Ennen minulla oli jonkilainen halu lukea sitä, mutta tällaisen hyökkäyksen jälkeen - ei enää koskaan.
Tällainen fanaattisuus omaa uskontoa kohtaan kauhistuttaa kaikkia. Tuskin kukaan kääntyy kristinuskoon tämän takia.Ihminen pyrkii olemaan esikuvansa kaltainen. Palstan hyökkäävän ja uhkailevan kristityn käytös ei ole Jeesuksen lempeän käytöksen kaltaista, vaan suorastaan luotaantyöntävä.
Miksi et yritä seurata Jeesuksen käytöstä, jos kerran seuraat häntä.
- Anonyymi
Aivan varmasti on kuoleman jälkeinen ylösnousemus, joka on meille arvoitus.
Olen ollut useimman henkilön viimeisillä hetkillä todistamassa, että siinä tapahtuu jotain aivan selittämätöntä. Sitä ei pysty sanoin kertomaan, mutta aivan varmaa se on, että ihmisen sielu ja henki muuttaa tästä ajasta iankaikkisuuteen. - Anonyymi
No, pelkkää kuolemaa, mitäs muuta.
- Anonyymi
Tavallisesti, kun palstan viestien määrä ylittää 500-700, palsta suljetaan yleensä kommenteilta. Ilmeisesti näin tapahtuu myös tällä palstalla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tavallisesti, kun palstan viestien määrä ylittää 500-700, palsta suljetaan yleensä kommenteilta. Ilmeisesti näin tapahtuu myös tällä palstalla?
Historia osoittaa, että kun Intian arjalaiset siteerasivat Rig-Vedaa, muu ihmiskunta keinui vielä henkisessä kehdossaan. Historiantutkijat viittaavat 4000 vuoteen eaa., mutta astrologian asiantuntijat sanovat, että se tapahtui yli 12 000 vuotta sitten. On selvää, että henkisen kasvun polut ovat näille kahdelle ihmisryhmälle erilaiset. Viimeistään seitsemännellä vuosisadalla ilmestynyt Muhammed saarnasi epäjumalanpalvelijoiden keskuudessa, jotka jumaloittivat materiaa ja palvoivat … ja Horusta jumalina, vaikka heillä oli yli 360 jumalaa.
He kaikki syöksyivät kansalliseen suruun, jos jokin osa heidän epäjumalastaan vahingossa vahingoittui. Ennen kaikkea he ymmärsivät raa'an voiman lain. Koska he olivat jakautuneet heimoihin, he kävivät jatkuvasti sotaa keskenään. Kun Muhammed alkoi saarnata, he pitivät tiukasti kiinni ikivanhoista perusteistaan ja päättivät yksimielisesti tappaa hänet. Muhammed joutui puolustautumaan miekalla. Tämä oli välttämätöntä. Sen, minkä Kristus teki rakkaudella ja tuskalla, Muhammed teki rakkaudella ja väkivallalla. Hän julisti miekalla rauhaa ja piti sitä yllä seuraajiensa miekalla. Vielä nykyäänkin muslimiyhteiskunnassa on tapana rangaista rikoksista julkisella ruoskimisella.
Monet uskovat, että miekka lisää taipumusta mellakointiin. Miekasta kieltäytyminen voi kuitenkin häiritä rauhaa. Toisaalta, jos miekkaa käytetään rikosten rankaisemiseen, motiivi pysyy muuttumattomana. Kärsimys rakkaudessa voi poistaa kaikki ilkeät motiivit ja täyttää sydämet rakkaudella. Tämä havainnollistaa hengellisen voiman paremmuutta fyysiseen voimaan nähden. Rakkaus ilmenee sielussa sen henkisen valaistumisen asteen mukaan. Ymmärtäessään, että kaikki asiat ovat yhteydessä Jumalaan, sielu saa rakkautta kaikkia asioita kohtaan.
Kristus ei menestynyt erityisen hyvin juutalaisten keskuudessa, kun taas Muhammed menestyi paremmin naapurikansansa, arabien, keskuudessa. Ja kun jälkimmäinen opetti vihollisiaan armottomalla miekalla, edellinen antoi henkensä ristillä yhtä voimakkaalla lausahduksella: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät."
...
Myös Muhammedin seuraajat kaipasivat ihmisarvoista elämää ruumiillisesti. "Taistelkaa", sanoo Muhammed, "Allahin nimessä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan. Ja tappakaa heidät, missä tahansa heitä löydättekin, ja ajakaa heidät pois sieltä, mistä he ovat teidät ajaneet pois." (Sura 2, 190-191).
Muhammad neuvoo seuraajiaan: "Puhu pahaa vastaan: rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi." Kristus neuvoo päinvastaista: "Älkää vastustako pahaa: rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä halveksivat ja vainoavat. Näin teistä tulee taivaassa olevan Isänne lapsia."
…
Hän ei olisi tehnyt sellaista virhettä. Hän ei tarttunut miekkaan käännyttääkseen. Hänen oli taisteltava niitä vastaan, jotka tulivat miekan kanssa karkottamaan ja tappamaan muslimeja. Hän ei taistellut käännyttääkseen, ei saalistaakseen, vaan ainoastaan 'lopettaakseen vainon ja antaakseen uskonnonvapauden'. Tämä oli tarpeen muista syistä. Hän oli tekemisissä hyvin erilaisten ihmisten kanssa kuin Kristus. Ihmisille, jotka ymmärsivät vain raakaa voimaa ja hyväksyivät aineellisen omaisuuden henkisten asioiden symbolina, oli hyvin vaikeaa välittää rakkauden sanomaa Kristuksen tuomassa muodossa. Vaikka pienelle joukolle Muhammedin seuraajia oli aluksi vaikeaa vaarantaa henkensä taistelussa lukuisia ja hyvin aseistettuja vihollisia vastaan, Muhammed kehotti heitä tekemään niin kuin Allah oli määrännyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Historia osoittaa, että kun Intian arjalaiset siteerasivat Rig-Vedaa, muu ihmiskunta keinui vielä henkisessä kehdossaan. Historiantutkijat viittaavat 4000 vuoteen eaa., mutta astrologian asiantuntijat sanovat, että se tapahtui yli 12 000 vuotta sitten. On selvää, että henkisen kasvun polut ovat näille kahdelle ihmisryhmälle erilaiset. Viimeistään seitsemännellä vuosisadalla ilmestynyt Muhammed saarnasi epäjumalanpalvelijoiden keskuudessa, jotka jumaloittivat materiaa ja palvoivat … ja Horusta jumalina, vaikka heillä oli yli 360 jumalaa.
He kaikki syöksyivät kansalliseen suruun, jos jokin osa heidän epäjumalastaan vahingossa vahingoittui. Ennen kaikkea he ymmärsivät raa'an voiman lain. Koska he olivat jakautuneet heimoihin, he kävivät jatkuvasti sotaa keskenään. Kun Muhammed alkoi saarnata, he pitivät tiukasti kiinni ikivanhoista perusteistaan ja päättivät yksimielisesti tappaa hänet. Muhammed joutui puolustautumaan miekalla. Tämä oli välttämätöntä. Sen, minkä Kristus teki rakkaudella ja tuskalla, Muhammed teki rakkaudella ja väkivallalla. Hän julisti miekalla rauhaa ja piti sitä yllä seuraajiensa miekalla. Vielä nykyäänkin muslimiyhteiskunnassa on tapana rangaista rikoksista julkisella ruoskimisella.
Monet uskovat, että miekka lisää taipumusta mellakointiin. Miekasta kieltäytyminen voi kuitenkin häiritä rauhaa. Toisaalta, jos miekkaa käytetään rikosten rankaisemiseen, motiivi pysyy muuttumattomana. Kärsimys rakkaudessa voi poistaa kaikki ilkeät motiivit ja täyttää sydämet rakkaudella. Tämä havainnollistaa hengellisen voiman paremmuutta fyysiseen voimaan nähden. Rakkaus ilmenee sielussa sen henkisen valaistumisen asteen mukaan. Ymmärtäessään, että kaikki asiat ovat yhteydessä Jumalaan, sielu saa rakkautta kaikkia asioita kohtaan.
Kristus ei menestynyt erityisen hyvin juutalaisten keskuudessa, kun taas Muhammed menestyi paremmin naapurikansansa, arabien, keskuudessa. Ja kun jälkimmäinen opetti vihollisiaan armottomalla miekalla, edellinen antoi henkensä ristillä yhtä voimakkaalla lausahduksella: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät."
...
Myös Muhammedin seuraajat kaipasivat ihmisarvoista elämää ruumiillisesti. "Taistelkaa", sanoo Muhammed, "Allahin nimessä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan. Ja tappakaa heidät, missä tahansa heitä löydättekin, ja ajakaa heidät pois sieltä, mistä he ovat teidät ajaneet pois." (Sura 2, 190-191).
Muhammad neuvoo seuraajiaan: "Puhu pahaa vastaan: rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi." Kristus neuvoo päinvastaista: "Älkää vastustako pahaa: rakastakaa vihollisianne, siunatkaa niitä, jotka teitä kiroavat, tehkää hyvää niille, jotka teitä vihaavat, ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä halveksivat ja vainoavat. Näin teistä tulee taivaassa olevan Isänne lapsia."
…
Hän ei olisi tehnyt sellaista virhettä. Hän ei tarttunut miekkaan käännyttääkseen. Hänen oli taisteltava niitä vastaan, jotka tulivat miekan kanssa karkottamaan ja tappamaan muslimeja. Hän ei taistellut käännyttääkseen, ei saalistaakseen, vaan ainoastaan 'lopettaakseen vainon ja antaakseen uskonnonvapauden'. Tämä oli tarpeen muista syistä. Hän oli tekemisissä hyvin erilaisten ihmisten kanssa kuin Kristus. Ihmisille, jotka ymmärsivät vain raakaa voimaa ja hyväksyivät aineellisen omaisuuden henkisten asioiden symbolina, oli hyvin vaikeaa välittää rakkauden sanomaa Kristuksen tuomassa muodossa. Vaikka pienelle joukolle Muhammedin seuraajia oli aluksi vaikeaa vaarantaa henkensä taistelussa lukuisia ja hyvin aseistettuja vihollisia vastaan, Muhammed kehotti heitä tekemään niin kuin Allah oli määrännyt.Miekka Muhammedin kädessä oli kuin Mooseksen taikasauva. Hän teki ihmeitä taisteluissa. Hän voitti 313 huonosti aseistetun ja kokemattoman miehen voimin ... hyvin koulutetun ja varustetun armeijan. Ihmiset alkoivat kerääntyä hänen leiriinsä, mutta enemmänkin taistelun ja voiton tavoittelun kuin uskon vuoksi. Islam alkoi näyttäytyä enemmänkin voimana kuin uskomuksena.
Ihmiset alkoivat kerääntyä hänen leiriinsä, mutta enemmän taistelun ja voiton tavoittelun kuin uskon vuoksi. Islam alkoi näyttäytyä enemmän valtana kuin uskona. Pian Muhammedin lähdön jälkeen hänen seuraajansa alkoivat iskeä kauhua kaikkien sydämiin huudollaan Allah Ho Akbar joka menetti kaiken hengellisen merkityksensä ja muuttui pelkäksi taisteluhuudoksi. Valtava alue lännessä sijaitsevasta Espanjasta idässä sijaitsevaan Burmaan tunsi heidän valtansa painon. Tuohon aikaan tehtiin monia julmuuksia ja monet käännytettiin väkisin. Kaikki tämä oli vastoin Koraania, ja hurskaat rukoilivat profeettaa. Koraanissa sanotaan nimittäin: "Taistelkaa Allahin nimessä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, älkääkä rikkoko lakia, sillä Allah ei pidä niistä, jotka rikkovat lakia". Tappakaa heidät, missä tahansa kohtaatte heidät, ja ajakaa heidät pois sieltä, missä he vainoavat teitä. Mutta jos he pidättäytyvät, sinun tulee myös pidättäytyä. Taistele heitä vastaan niin kauan kuin vainoamista esiintyy; mutta jos he pidättäytyvät väkivallasta, niin sinun ei pidä vihamielisyyttä kenellekään muulle kuin tyrannille." (Sura 11, 190-193).
Ja vastoin näitä Koraanin selkeitä käskyjä he alkoivat sotia kaikkia naapurikansoja vastaan. Sen sijaan, että he olisivat taistelleet Allahin nimissä, he aloittivat taistelun itsensä nimissä. He julistivat nämä jihad-sodat pyhiksi ja aiheuttivat sanoinkuvaamatonta kärsimystä miljoonille puolustuskyvyttömille ja huonosti puolustautuneille ihmisille, jotka eivät olleet lainkaan militantteja. Muhammed taisteli "vainon lopettamiseksi ja uskonnonvapauden myöntämiseksi". Hänen seuraajansa kävivät kuitenkin sotaa uskonnollisen suvaitsemattomuuden pohjalta.
He herättivät kaikkialla pelkoa ja inhoa, vaikka he itse kunnioittivat sotilaallisia saavutuksiaan hengellisen edistyksen symbolina. Itse asiassa rakkauden sanoma, jota Muhammed halusi julistaa, on täysin kadonnut hänen seuraajiltaan. Nyt on hyvin vaikea sanoa, johtuiko se, mitä me ymmärrämme "rauhan solmimiseksi" tai "rauhan häirinnäksi", islamista vai useimmista kuninkaista ja valloittajista.
Älkää kiinnittäkö huomiota huonoihin seuraajiin. Et voi hyväksyä profeetan uskontoa hänen seuraajaryhmänsä uskonnon vuoksi. Mitä tulee eri profeettojen todellisen uskon perustaan, mielestäni emme voi ehdottomasti asettaa sitä tiettyyn kategoriaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miekka Muhammedin kädessä oli kuin Mooseksen taikasauva. Hän teki ihmeitä taisteluissa. Hän voitti 313 huonosti aseistetun ja kokemattoman miehen voimin ... hyvin koulutetun ja varustetun armeijan. Ihmiset alkoivat kerääntyä hänen leiriinsä, mutta enemmänkin taistelun ja voiton tavoittelun kuin uskon vuoksi. Islam alkoi näyttäytyä enemmänkin voimana kuin uskomuksena.
Ihmiset alkoivat kerääntyä hänen leiriinsä, mutta enemmän taistelun ja voiton tavoittelun kuin uskon vuoksi. Islam alkoi näyttäytyä enemmän valtana kuin uskona. Pian Muhammedin lähdön jälkeen hänen seuraajansa alkoivat iskeä kauhua kaikkien sydämiin huudollaan Allah Ho Akbar joka menetti kaiken hengellisen merkityksensä ja muuttui pelkäksi taisteluhuudoksi. Valtava alue lännessä sijaitsevasta Espanjasta idässä sijaitsevaan Burmaan tunsi heidän valtansa painon. Tuohon aikaan tehtiin monia julmuuksia ja monet käännytettiin väkisin. Kaikki tämä oli vastoin Koraania, ja hurskaat rukoilivat profeettaa. Koraanissa sanotaan nimittäin: "Taistelkaa Allahin nimessä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, älkääkä rikkoko lakia, sillä Allah ei pidä niistä, jotka rikkovat lakia". Tappakaa heidät, missä tahansa kohtaatte heidät, ja ajakaa heidät pois sieltä, missä he vainoavat teitä. Mutta jos he pidättäytyvät, sinun tulee myös pidättäytyä. Taistele heitä vastaan niin kauan kuin vainoamista esiintyy; mutta jos he pidättäytyvät väkivallasta, niin sinun ei pidä vihamielisyyttä kenellekään muulle kuin tyrannille." (Sura 11, 190-193).
Ja vastoin näitä Koraanin selkeitä käskyjä he alkoivat sotia kaikkia naapurikansoja vastaan. Sen sijaan, että he olisivat taistelleet Allahin nimissä, he aloittivat taistelun itsensä nimissä. He julistivat nämä jihad-sodat pyhiksi ja aiheuttivat sanoinkuvaamatonta kärsimystä miljoonille puolustuskyvyttömille ja huonosti puolustautuneille ihmisille, jotka eivät olleet lainkaan militantteja. Muhammed taisteli "vainon lopettamiseksi ja uskonnonvapauden myöntämiseksi". Hänen seuraajansa kävivät kuitenkin sotaa uskonnollisen suvaitsemattomuuden pohjalta.
He herättivät kaikkialla pelkoa ja inhoa, vaikka he itse kunnioittivat sotilaallisia saavutuksiaan hengellisen edistyksen symbolina. Itse asiassa rakkauden sanoma, jota Muhammed halusi julistaa, on täysin kadonnut hänen seuraajiltaan. Nyt on hyvin vaikea sanoa, johtuiko se, mitä me ymmärrämme "rauhan solmimiseksi" tai "rauhan häirinnäksi", islamista vai useimmista kuninkaista ja valloittajista.
Älkää kiinnittäkö huomiota huonoihin seuraajiin. Et voi hyväksyä profeetan uskontoa hänen seuraajaryhmänsä uskonnon vuoksi. Mitä tulee eri profeettojen todellisen uskon perustaan, mielestäni emme voi ehdottomasti asettaa sitä tiettyyn kategoriaan.On totta, että puu tunnistetaan hedelmistään. Ette voi kiistää, etteikö koko kansa olisi osoittanut tätä ajattelutapaa. He eivät kyenneet panemaan pois miekkaa, jota Muhammed kehotti heitä käyttämään vain olosuhteiden pakosta. Kun joku muslimi tekee julman teon, koko kansa hurraa sille. Hyväksyisin mielelläni, että Muhammedin seuraajat eksyivät heti hänen lähdettyään. He taistelivat sinnikkäästi hinduja ja kristittyjä vastaan, tuhosivat heidän temppeleitään ja kirkkojaan ja pystyttivät niiden tilalle moskeijoita. Oletteko valmis tunnustamaan kaikki nämä toimet islamin vastaisiksi?
Voin antaa teille esimerkin omista pyhistä kirjoituksistamme siitä, miten profeetta opettaa eri aikoina eri tavoin. Meidän pyhissä kirjoituksissamme Herra Buddha kuvataan Vishnun täydelliseksi ilmentymäksi. Hän saarnasi uskontoa viittaamatta Vedoihin. Tämä olisi ollut Buddhan seuraajien näkemys tällä historiallisella kaudella. Ja miksi?
Tuohon aikaan hindut hyväksyivät virheellisesti Vedojen opetukset ja kastelivat alttarinsa eläinten verellä ja joskus ihmisverellä. Uskontoa ei voi julistaa korkeimmaksi, jos se ei tarjoa alempiarvoisille olennoille elämänturvaa. Eläinten teurastaminen ruokaa varten ja sen esittäminen uhrina on hyvin vastenmielistä. Koko Intia on omaksunut buddhalaisuuden. Alttareita ei enää kasteltu eläinten verellä, eikä kalaa ja lihaa enää syöty kodeissa. Buddhan tulon tarkoitus oli täytetty ja hän lähti. Sitten Vishnun tahdosta ilmestyi Shankaracharya, joka on itse Shiva. Hän näytti tien, jolla totuus voidaan ymmärtää pyhien kirjoitusten perusteella. Ihmiset alkoivat jälleen palvoa Vedojen mukaan. Sitten Intia puhdistettiin buddhalaisuudesta.
...
Samoin islamin seuraajien, jotka seuraavat Muhammadia ja kunnioittavat Koraania, ei pitäisi taistella sotaisasti eikä kehottaa muita sotimaan jihadin varjolla. Jos joku tekee niin, hän on vain pinnallisesti ja ulkoisesti uskollinen Koraanin opetuksille.
Samaan aikaan ei ole haittaa siitä, jos joku pitää tiettyä palvontamuotoa parhaana ja noudattaa sitä. Mutta hän tekee varmasti anteeksiantamattoman rikkomuksen, kun hän vaatii uskonsa yleistä hyväksyntää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On totta, että puu tunnistetaan hedelmistään. Ette voi kiistää, etteikö koko kansa olisi osoittanut tätä ajattelutapaa. He eivät kyenneet panemaan pois miekkaa, jota Muhammed kehotti heitä käyttämään vain olosuhteiden pakosta. Kun joku muslimi tekee julman teon, koko kansa hurraa sille. Hyväksyisin mielelläni, että Muhammedin seuraajat eksyivät heti hänen lähdettyään. He taistelivat sinnikkäästi hinduja ja kristittyjä vastaan, tuhosivat heidän temppeleitään ja kirkkojaan ja pystyttivät niiden tilalle moskeijoita. Oletteko valmis tunnustamaan kaikki nämä toimet islamin vastaisiksi?
Voin antaa teille esimerkin omista pyhistä kirjoituksistamme siitä, miten profeetta opettaa eri aikoina eri tavoin. Meidän pyhissä kirjoituksissamme Herra Buddha kuvataan Vishnun täydelliseksi ilmentymäksi. Hän saarnasi uskontoa viittaamatta Vedoihin. Tämä olisi ollut Buddhan seuraajien näkemys tällä historiallisella kaudella. Ja miksi?
Tuohon aikaan hindut hyväksyivät virheellisesti Vedojen opetukset ja kastelivat alttarinsa eläinten verellä ja joskus ihmisverellä. Uskontoa ei voi julistaa korkeimmaksi, jos se ei tarjoa alempiarvoisille olennoille elämänturvaa. Eläinten teurastaminen ruokaa varten ja sen esittäminen uhrina on hyvin vastenmielistä. Koko Intia on omaksunut buddhalaisuuden. Alttareita ei enää kasteltu eläinten verellä, eikä kalaa ja lihaa enää syöty kodeissa. Buddhan tulon tarkoitus oli täytetty ja hän lähti. Sitten Vishnun tahdosta ilmestyi Shankaracharya, joka on itse Shiva. Hän näytti tien, jolla totuus voidaan ymmärtää pyhien kirjoitusten perusteella. Ihmiset alkoivat jälleen palvoa Vedojen mukaan. Sitten Intia puhdistettiin buddhalaisuudesta.
...
Samoin islamin seuraajien, jotka seuraavat Muhammadia ja kunnioittavat Koraania, ei pitäisi taistella sotaisasti eikä kehottaa muita sotimaan jihadin varjolla. Jos joku tekee niin, hän on vain pinnallisesti ja ulkoisesti uskollinen Koraanin opetuksille.
Samaan aikaan ei ole haittaa siitä, jos joku pitää tiettyä palvontamuotoa parhaana ja noudattaa sitä. Mutta hän tekee varmasti anteeksiantamattoman rikkomuksen, kun hän vaatii uskonsa yleistä hyväksyntää.!!!
Eri profeettojen ulkoisesti erilaiset opetukset ovat todellisuudessa perusperiaatteiltaan yhteneviä. Hankittuamme jonkinlaisen hengellisen koulutuksen meidän on nähtävä, että kaikki uskonnot ovat sopusoinnussa keskenään. Ymmärrämme, että hindujen, kristittyjen ja muslimien on erittäin hyödyllistä kätellä toisiaan.
Vaikka profeetat tulivat eri aikoina ja eri paikoissa, yksikään heistä ei tullut kumoamaan toistensa opetuksia. Päinvastoin, kukin julisti pohjimmiltaan niiden oppeja, jotka tulivat ennen häntä ja tulevat hänen jälkeensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
!!!

Vaikka profeetat tulivat eri aikoina ja eri paikoissa, yksikään heistä ei tullut kumoamaan toistensa opetuksia. Päinvastoin, kukin julisti pohjimmiltaan niiden oppeja, jotka tulivat ennen häntä ja tulevat hänen jälkeensä.Ne virheet, joita näet kristinuskossa, eivät itse asiassa ole. Kristuksen Jumalan "isällisessä" ymmärryksessä ei pitäisi nähdä yhteyttä lihaan ja vereen. Tällainen yhteys ei ole sopusoinnussa sen hengellisen käsityksen kanssa, jossa Jeesus eli. Vaikka hengellisiä kohteita kuvataan inhimillisellä kielellä, niitä ei saa koskaan sekoittaa fyysisiin. Henki on ensin yhteydessä henkeen, ja sitten tämä suhde on mahdollinen aineen kautta. Aine ei voi koskaan pyhittyä tekemällä siitä hengellistä, eikä henki koskaan rappeudu aineeksi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ne virheet, joita näet kristinuskossa, eivät itse asiassa ole. Kristuksen Jumalan "isällisessä" ymmärryksessä ei pitäisi nähdä yhteyttä lihaan ja vereen. Tällainen yhteys ei ole sopusoinnussa sen hengellisen käsityksen kanssa, jossa Jeesus eli. Vaikka hengellisiä kohteita kuvataan inhimillisellä kielellä, niitä ei saa koskaan sekoittaa fyysisiin. Henki on ensin yhteydessä henkeen, ja sitten tämä suhde on mahdollinen aineen kautta. Aine ei voi koskaan pyhittyä tekemällä siitä hengellistä, eikä henki koskaan rappeudu aineeksi.
Kaikessa teistisessä filosofiassa on etsittävä yhteyttä sielujen välillä, sielun ja Jumalan välillä. Edellinen perustellaan automaattisesti, kun jälkimmäinen määritellään. "Rakastakaa veljiänne, sillä te kaikki olette yhden isän poikia". Kristus EI kutsu vain itseään Jumalan pojaksi, vaan hän kutsuu KAIKKIA MUITA samoin. Jos rakastat Jumalaa Isänä, sinun on rakastettava kaikkia veljinäsi. Jos rakastat Jumalaa Luojana, sinun on myös rakastettava kaikkia, jotka hän on luonut. Jos rakastat Häntä Herrana, sinun on rakastettava kaikkia hänen palvelijoinaan. Ja tietenkin, kun hän osoittaa rakkautensa isänä, se on paljon voimakkaampaa kuin mikään muu...
Vedalainen "filiaalinen" käsitys Jumalasta nostaa kuitenkin rakkauden korkeammalle korokkeelle. Kaikissa edellä mainituissa rakkautta hallitsee RANGAISTUKSEN PELKO JA PALKKION ARVO. Jos et tee, mitä sinun pitäisi tehdä, sinut heitetään HELVETTIIN, mutta jos olet kuuliainen, sinut nostetaan taivaaseen. Helvetissä epäuskoiset palvelevat tulen ruokana. (Koraani, s. 2, 24). Paratiisissa uskovat nauttivat kauniiden jokien ympäröimistä puutarhoista ja saavat nuoria tyttöjä vaimoikseen. (Koraani, k. 2, 25). Tämä ymmärrys vastaa Jumalan palvelemisen alkuvaihetta. Se on vielä kaukana todellisesta palvelusta. Palvelijaa pidättelee vain rangaistuksen pelko ja palkkion toivo. Häntä pidätetään tekemästä väärin, ja siinä kaikki. Ja niinpä jopa se vähäinenkin palvelu, jota hän tässä vaiheessa tekee, on kaukana spontaanista. Ja hän tekee paljon enemmän oman mukavuutensa kuin Jumalan mielihyvän vuoksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikessa teistisessä filosofiassa on etsittävä yhteyttä sielujen välillä, sielun ja Jumalan välillä. Edellinen perustellaan automaattisesti, kun jälkimmäinen määritellään. "Rakastakaa veljiänne, sillä te kaikki olette yhden isän poikia". Kristus EI kutsu vain itseään Jumalan pojaksi, vaan hän kutsuu KAIKKIA MUITA samoin. Jos rakastat Jumalaa Isänä, sinun on rakastettava kaikkia veljinäsi. Jos rakastat Jumalaa Luojana, sinun on myös rakastettava kaikkia, jotka hän on luonut. Jos rakastat Häntä Herrana, sinun on rakastettava kaikkia hänen palvelijoinaan. Ja tietenkin, kun hän osoittaa rakkautensa isänä, se on paljon voimakkaampaa kuin mikään muu...
Vedalainen "filiaalinen" käsitys Jumalasta nostaa kuitenkin rakkauden korkeammalle korokkeelle. Kaikissa edellä mainituissa rakkautta hallitsee RANGAISTUKSEN PELKO JA PALKKION ARVO. Jos et tee, mitä sinun pitäisi tehdä, sinut heitetään HELVETTIIN, mutta jos olet kuuliainen, sinut nostetaan taivaaseen. Helvetissä epäuskoiset palvelevat tulen ruokana. (Koraani, s. 2, 24). Paratiisissa uskovat nauttivat kauniiden jokien ympäröimistä puutarhoista ja saavat nuoria tyttöjä vaimoikseen. (Koraani, k. 2, 25). Tämä ymmärrys vastaa Jumalan palvelemisen alkuvaihetta. Se on vielä kaukana todellisesta palvelusta. Palvelijaa pidättelee vain rangaistuksen pelko ja palkkion toivo. Häntä pidätetään tekemästä väärin, ja siinä kaikki. Ja niinpä jopa se vähäinenkin palvelu, jota hän tässä vaiheessa tekee, on kaukana spontaanista. Ja hän tekee paljon enemmän oman mukavuutensa kuin Jumalan mielihyvän vuoksi.Samaan aikaan ei ole haittaa siitä, jos joku pitää tiettyä palvontamuotoa parhaana ja noudattaa sitä. Mutta hän tekee varmasti ANTEEKSIANTAMATTOMAN RIKKOMUKSEN, JOS HÄN VAATII USKONSA YLEISTÄ HYVÄKSYNTÄÄ.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Samaan aikaan ei ole haittaa siitä, jos joku pitää tiettyä palvontamuotoa parhaana ja noudattaa sitä. Mutta hän tekee varmasti ANTEEKSIANTAMATTOMAN RIKKOMUKSEN, JOS HÄN VAATII USKONSA YLEISTÄ HYVÄKSYNTÄÄ.
!!!
Hankittuamme jonkinlaisen hengellisen koulutuksen meidän on nähtävä, että kaikki uskonnot ovat sopusoinnussa keskenään. Ymmärrämme, että hindujen, kristittyjen ja muslimien on erittäin hyödyllistä kätellä toisiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
!!!
Hankittuamme jonkinlaisen hengellisen koulutuksen meidän on nähtävä, että kaikki uskonnot ovat sopusoinnussa keskenään. Ymmärrämme, että hindujen, kristittyjen ja muslimien on erittäin hyödyllistä kätellä toisiaan.!!!
Vaikka profeetat tulivat eri aikoina ja eri paikoissa, yksikään heistä ei tullut kumoamaan toistensa opetuksia. Päinvastoin, kukin julisti pohjimmiltaan niiden oppeja, jotka tulivat ennen häntä ja tulevat hänen jälkeensä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
!!!
Vaikka profeetat tulivat eri aikoina ja eri paikoissa, yksikään heistä ei tullut kumoamaan toistensa opetuksia. Päinvastoin, kukin julisti pohjimmiltaan niiden oppeja, jotka tulivat ennen häntä ja tulevat hänen jälkeensä."Vain niinkin suuret mielet kuin muinaiset hindulaiset tietäjät ovat voineet keksiä tämän suurenmoisen käsitteen... Meidän kristilliset käsityksemme henkisestä elämästä ovat peräisin muinaisista, juutalaisista, ja juutalaiset assyrialaisista, ja assyrialaiset intialaisista, ja kaikki menevät taaksepäin: mitä uudempi, sitä alempi, mitä vanhempi, sitä korkeampi." - A. Tolstoi
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Vain niinkin suuret mielet kuin muinaiset hindulaiset tietäjät ovat voineet keksiä tämän suurenmoisen käsitteen... Meidän kristilliset käsityksemme henkisestä elämästä ovat peräisin muinaisista, juutalaisista, ja juutalaiset assyrialaisista, ja assyrialaiset intialaisista, ja kaikki menevät taaksepäin: mitä uudempi, sitä alempi, mitä vanhempi, sitä korkeampi." - A. Tolstoi
Joten eri uskonnot: älkää riidelkö keskenänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Joten eri uskonnot: älkää riidelkö keskenänne.
Kyllä, olkaamme ystävällisiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä, olkaamme ystävällisiä.
“Parhaimmillaan usko voi tuoda ihmiselle hyviä asioita ja tukea elämään, mutta kuten olen oppinut, uskoa voi helposti käyttää väärin.” Juuri Terho Miettisen omista kokemuksista ja helluntailaisuudesta irtautumisesta sai alkunsa kirja Harhaanjohtajat : Vahvassa uskossa. Miettinen joutui todistamaan tilannetta, jossa itsemurhan tehnyttä nuorehkoa miestä yritettiin manata heräämään henkiin Markku Koiviston, Nokia Mission silloisen johtajan, johdolla. Raija Pelli, toinen kirjan kirjoittajista, tunnetaan parhaimmin Poliisi-TV:n juontajana.
Kirja keskittyy ennen kaikkea vapaiden suuntien seurakuntien toimintaan ja karismaattisiin ilmiöihin. Vaikka useimmat uskonlahkot ottavat uudet jäsenet avosylin vastaan riveihinsä, toimintatavoiltaan ne ovat usein hyvin suljettuja yhteisöjä. Ne myös pystyvät sitouttamaan ja sitomaan ihmisen itseensä niin, että väärinkäytöksien ja rikosten keskelläkin yhteisön jäsenet salaavat tapahtuneen ulkomaailmalta – joka pelosta puolustaa itseään tai yksinkertaisesti, siksi että vahva ja manipulointitaitoinen johtaja on kaiken kritiikin ja maallisten lakien yläpuolella.
On surullista luettavaa, miten ihmisen normaalia yhteisöllisyyden tarvetta ja hengellisyyden kaipuuta voidaan käyttää räikeästi hyväksi. Kirja esittelee aiemmin vaikuttaneita lahkoja kuten kartanolaisuus, åkerblomilaisuus ja korpelaisuus. Uudemmat ilmiöt ovatkin jo tutumman kuuloisia, sillä median hampaisiin ovat päätyneet niin Tapani Koivuniemi kuin Pirkko Jalovaarakin. Vallankäytön välineinä toimivat tehokkaasti vaikkapa syyllistäminen ja seksuaalisuus. Ja kuinka helpottavaa kuolemansairaalle onkaan tarttua ihmeparantumisen lupaukseen! Näinä päivinä uutisotsikoissa on ollut myös nuori pastori Patrick Tiainen ja hänen Uskon Sana -yhteisönsä. Kuulostaa pelottavalta, että hän pitää lapsia Jumalan sotureina ja varustettuina hengelliseen taisteluun.
Valta ja vastuu; miten niiden soisikaan kulkevan käsikynkkää elämän eri alueilla. Vaan kun ei, useimmin vallan vanavedessä viihtyvät oman edun tavoittelu ja ahneus. Jälki on rumaa. Mutta mielenkiintoinen Miettisen ja Pellin kirja todellakin on. Laajemminkin se saa ajattelemaan, miten suggestioherkkiä me ihmiset lopulta olemme erilaisten tarpeidemme ja kaipuidemme keskellä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Parhaimmillaan usko voi tuoda ihmiselle hyviä asioita ja tukea elämään, mutta kuten olen oppinut, uskoa voi helposti käyttää väärin.” Juuri Terho Miettisen omista kokemuksista ja helluntailaisuudesta irtautumisesta sai alkunsa kirja Harhaanjohtajat : Vahvassa uskossa. Miettinen joutui todistamaan tilannetta, jossa itsemurhan tehnyttä nuorehkoa miestä yritettiin manata heräämään henkiin Markku Koiviston, Nokia Mission silloisen johtajan, johdolla. Raija Pelli, toinen kirjan kirjoittajista, tunnetaan parhaimmin Poliisi-TV:n juontajana.
Kirja keskittyy ennen kaikkea vapaiden suuntien seurakuntien toimintaan ja karismaattisiin ilmiöihin. Vaikka useimmat uskonlahkot ottavat uudet jäsenet avosylin vastaan riveihinsä, toimintatavoiltaan ne ovat usein hyvin suljettuja yhteisöjä. Ne myös pystyvät sitouttamaan ja sitomaan ihmisen itseensä niin, että väärinkäytöksien ja rikosten keskelläkin yhteisön jäsenet salaavat tapahtuneen ulkomaailmalta – joka pelosta puolustaa itseään tai yksinkertaisesti, siksi että vahva ja manipulointitaitoinen johtaja on kaiken kritiikin ja maallisten lakien yläpuolella.
On surullista luettavaa, miten ihmisen normaalia yhteisöllisyyden tarvetta ja hengellisyyden kaipuuta voidaan käyttää räikeästi hyväksi. Kirja esittelee aiemmin vaikuttaneita lahkoja kuten kartanolaisuus, åkerblomilaisuus ja korpelaisuus. Uudemmat ilmiöt ovatkin jo tutumman kuuloisia, sillä median hampaisiin ovat päätyneet niin Tapani Koivuniemi kuin Pirkko Jalovaarakin. Vallankäytön välineinä toimivat tehokkaasti vaikkapa syyllistäminen ja seksuaalisuus. Ja kuinka helpottavaa kuolemansairaalle onkaan tarttua ihmeparantumisen lupaukseen! Näinä päivinä uutisotsikoissa on ollut myös nuori pastori Patrick Tiainen ja hänen Uskon Sana -yhteisönsä. Kuulostaa pelottavalta, että hän pitää lapsia Jumalan sotureina ja varustettuina hengelliseen taisteluun.
Valta ja vastuu; miten niiden soisikaan kulkevan käsikynkkää elämän eri alueilla. Vaan kun ei, useimmin vallan vanavedessä viihtyvät oman edun tavoittelu ja ahneus. Jälki on rumaa. Mutta mielenkiintoinen Miettisen ja Pellin kirja todellakin on. Laajemminkin se saa ajattelemaan, miten suggestioherkkiä me ihmiset lopulta olemme erilaisten tarpeidemme ja kaipuidemme keskellä.Järki käteen nyt.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
“Parhaimmillaan usko voi tuoda ihmiselle hyviä asioita ja tukea elämään, mutta kuten olen oppinut, uskoa voi helposti käyttää väärin.” Juuri Terho Miettisen omista kokemuksista ja helluntailaisuudesta irtautumisesta sai alkunsa kirja Harhaanjohtajat : Vahvassa uskossa. Miettinen joutui todistamaan tilannetta, jossa itsemurhan tehnyttä nuorehkoa miestä yritettiin manata heräämään henkiin Markku Koiviston, Nokia Mission silloisen johtajan, johdolla. Raija Pelli, toinen kirjan kirjoittajista, tunnetaan parhaimmin Poliisi-TV:n juontajana.
Kirja keskittyy ennen kaikkea vapaiden suuntien seurakuntien toimintaan ja karismaattisiin ilmiöihin. Vaikka useimmat uskonlahkot ottavat uudet jäsenet avosylin vastaan riveihinsä, toimintatavoiltaan ne ovat usein hyvin suljettuja yhteisöjä. Ne myös pystyvät sitouttamaan ja sitomaan ihmisen itseensä niin, että väärinkäytöksien ja rikosten keskelläkin yhteisön jäsenet salaavat tapahtuneen ulkomaailmalta – joka pelosta puolustaa itseään tai yksinkertaisesti, siksi että vahva ja manipulointitaitoinen johtaja on kaiken kritiikin ja maallisten lakien yläpuolella.
On surullista luettavaa, miten ihmisen normaalia yhteisöllisyyden tarvetta ja hengellisyyden kaipuuta voidaan käyttää räikeästi hyväksi. Kirja esittelee aiemmin vaikuttaneita lahkoja kuten kartanolaisuus, åkerblomilaisuus ja korpelaisuus. Uudemmat ilmiöt ovatkin jo tutumman kuuloisia, sillä median hampaisiin ovat päätyneet niin Tapani Koivuniemi kuin Pirkko Jalovaarakin. Vallankäytön välineinä toimivat tehokkaasti vaikkapa syyllistäminen ja seksuaalisuus. Ja kuinka helpottavaa kuolemansairaalle onkaan tarttua ihmeparantumisen lupaukseen! Näinä päivinä uutisotsikoissa on ollut myös nuori pastori Patrick Tiainen ja hänen Uskon Sana -yhteisönsä. Kuulostaa pelottavalta, että hän pitää lapsia Jumalan sotureina ja varustettuina hengelliseen taisteluun.
Valta ja vastuu; miten niiden soisikaan kulkevan käsikynkkää elämän eri alueilla. Vaan kun ei, useimmin vallan vanavedessä viihtyvät oman edun tavoittelu ja ahneus. Jälki on rumaa. Mutta mielenkiintoinen Miettisen ja Pellin kirja todellakin on. Laajemminkin se saa ajattelemaan, miten suggestioherkkiä me ihmiset lopulta olemme erilaisten tarpeidemme ja kaipuidemme keskellä.Kuuntelisin mieluummin rauhallisesti puhuvaa saarnaajaa kuin jotain huutavaa karismaattista saarnaajaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuuntelisin mieluummin rauhallisesti puhuvaa saarnaajaa kuin jotain huutavaa karismaattista saarnaajaa.
Huutavat saarnaajat
Ihmettelevä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/1120254/huutavat-saarnaajat
Miksi helluntai- tms. saarnaajat rukoillessaan ja saarnatessaan huutavat "kurkku suorana", eikö Jumala kuule muuten? Vai onko seurakunta huonokuuloista?
(Kts. esim. TV7:n ulkomaiset ohjelmat, joissa osa saarnamiehistä huutaa, kirkuu, pomppii ja juoksee lavalla.) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huutavat saarnaajat
Ihmettelevä
https://keskustelu.suomi24.fi/t/1120254/huutavat-saarnaajat
Miksi helluntai- tms. saarnaajat rukoillessaan ja saarnatessaan huutavat "kurkku suorana", eikö Jumala kuule muuten? Vai onko seurakunta huonokuuloista?
(Kts. esim. TV7:n ulkomaiset ohjelmat, joissa osa saarnamiehistä huutaa, kirkuu, pomppii ja juoksee lavalla.)Kaikki maailman kolme suurinta uskontoa (hindulaisuus, kristinusko ja islam) hyväksyvät Jumalan korkeimpana ja muuttumattomana Totuutena. Näiden uskontojen kannattajat uskovat Jumalan olemassaoloon Korkeimpana Persoonallisuutena ja pitävät häntä tämän kuolevaisen maailman luojana, ylläpitäjänä ja tuhoojana. Suurin ero hindulaisuuden ja kahden muun suuren uskonnon (kristinuskon ja islamin) välillä on siinä, että hindulaisuus julistaa Jumalan palvomista jonkin näkyvän muodon kautta, kun taas muissa mainituissa uskonnoissa tällaista käytäntöä ei ole. Kaikesta huolimatta ei kuitenkaan voida sanoa, että näiden uskontojen kirjoitukset (Raamattu ja Koraani) sisältäisivät ajatuksen abstraktista Jumalasta. On väärin olettaa, että jos ei ole olemassa syvää perinnettä Jumalan palvomisesta tietyssä muodossa, siitä seuraa, että Kaikkivaltiaalla Itsellään ei ole ulkonäköä ja ominaisuuksia. Valitettavasti useimmat näiden kahden uskonnon kannattajat ovat kuitenkin lähes tietämättömiä omien kirjoitustensa totuuksista ja pilkkaavat näin ollen hinduja, arvostelevat heidän temppelipalvontaansa Jumalalle ja kutsuvat heitä epäjumalanpalvelijoiksi ja hindu-uskontoa epäjumalanpalvojaksi. Tällaiset loukkaavat solvaukset ovat vain luonnollinen seuraus ylimielisyydestä, joka saa ihmisen kiinnittämään huomiota enemmän uskonnon muotoon kuin sen henkeen. Tällainen kauhistuttava muotoon takertuminen viittaa pinnalliseen käsitykseen, joka tekee täysin mahdottomaksi vertailevan arvion tekemisen eri uskontojen kauneudesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kaikki maailman kolme suurinta uskontoa (hindulaisuus, kristinusko ja islam) hyväksyvät Jumalan korkeimpana ja muuttumattomana Totuutena. Näiden uskontojen kannattajat uskovat Jumalan olemassaoloon Korkeimpana Persoonallisuutena ja pitävät häntä tämän kuolevaisen maailman luojana, ylläpitäjänä ja tuhoojana. Suurin ero hindulaisuuden ja kahden muun suuren uskonnon (kristinuskon ja islamin) välillä on siinä, että hindulaisuus julistaa Jumalan palvomista jonkin näkyvän muodon kautta, kun taas muissa mainituissa uskonnoissa tällaista käytäntöä ei ole. Kaikesta huolimatta ei kuitenkaan voida sanoa, että näiden uskontojen kirjoitukset (Raamattu ja Koraani) sisältäisivät ajatuksen abstraktista Jumalasta. On väärin olettaa, että jos ei ole olemassa syvää perinnettä Jumalan palvomisesta tietyssä muodossa, siitä seuraa, että Kaikkivaltiaalla Itsellään ei ole ulkonäköä ja ominaisuuksia. Valitettavasti useimmat näiden kahden uskonnon kannattajat ovat kuitenkin lähes tietämättömiä omien kirjoitustensa totuuksista ja pilkkaavat näin ollen hinduja, arvostelevat heidän temppelipalvontaansa Jumalalle ja kutsuvat heitä epäjumalanpalvelijoiksi ja hindu-uskontoa epäjumalanpalvojaksi. Tällaiset loukkaavat solvaukset ovat vain luonnollinen seuraus ylimielisyydestä, joka saa ihmisen kiinnittämään huomiota enemmän uskonnon muotoon kuin sen henkeen. Tällainen kauhistuttava muotoon takertuminen viittaa pinnalliseen käsitykseen, joka tekee täysin mahdottomaksi vertailevan arvion tekemisen eri uskontojen kauneudesta.
Tällaisten ihmisten mieli on yksinkertaisesti kykenemätön havaitsemaan mitään uutta. Aforismi "Tapa mutta kuuntele" ei resonoi heidän kanssaan. Jos ihmistä motivoi vain halu hyökätä, mustamaalata ja kylvää epäilyksiä, hän tuskin kuuntelee järkeviä argumentteja. Tällaisia ihmisiä ei pidä häiritä. On lähestyttävä niitä, jotka ovat vähemmän ylimielisiä ja halukkaita kuuntelemaan, ja annettava heille vertaileva analyysi eri uskontojen filosofioista tieteellisestä näkökulmasta. Jos he ovat ennakkoluulottomia, he voivat ehkä nähdä ylevän totuuden, joka yhdistää kaikki nämä uskonnot. Olisi selitettävä, että se, mikä koetaan sovittamattomaksi eroksi, on vain saman uskonnon eri puolia, joka hallitsee koko maailmankaikkeutta. Silloin ei ole enää mitään syytä sarkastisiin hyökkäyksiin, joita maailman tärkeintä uskontoa, hindulaisuutta, kohtaan vyöryy loputtomasti.
Ei voida myöskään kiistää sitä tosiasiaa, että hindujen keskuudessa on lahkoja, jotka harjoittavat epäjumalanpalvelusta. Tällaisten lahkolaisten toimintaa ei kuitenkaan hyväksytä locus standi - Jumalan määräämäksi uskonnoksi.... Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä vaishnavismin kanssa, kuten Vedat ja Puranat yksiselitteisesti vahvistavat. Vaishnavismi on sielun uskonto, ja vain sielu voi ymmärtää ja harjoittaa sitä. Siinä ei ole tilaa spekulatiivisille argumenteille ja oletuksille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tällaisten ihmisten mieli on yksinkertaisesti kykenemätön havaitsemaan mitään uutta. Aforismi "Tapa mutta kuuntele" ei resonoi heidän kanssaan. Jos ihmistä motivoi vain halu hyökätä, mustamaalata ja kylvää epäilyksiä, hän tuskin kuuntelee järkeviä argumentteja. Tällaisia ihmisiä ei pidä häiritä. On lähestyttävä niitä, jotka ovat vähemmän ylimielisiä ja halukkaita kuuntelemaan, ja annettava heille vertaileva analyysi eri uskontojen filosofioista tieteellisestä näkökulmasta. Jos he ovat ennakkoluulottomia, he voivat ehkä nähdä ylevän totuuden, joka yhdistää kaikki nämä uskonnot. Olisi selitettävä, että se, mikä koetaan sovittamattomaksi eroksi, on vain saman uskonnon eri puolia, joka hallitsee koko maailmankaikkeutta. Silloin ei ole enää mitään syytä sarkastisiin hyökkäyksiin, joita maailman tärkeintä uskontoa, hindulaisuutta, kohtaan vyöryy loputtomasti.
Ei voida myöskään kiistää sitä tosiasiaa, että hindujen keskuudessa on lahkoja, jotka harjoittavat epäjumalanpalvelusta. Tällaisten lahkolaisten toimintaa ei kuitenkaan hyväksytä locus standi - Jumalan määräämäksi uskonnoksi.... Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä vaishnavismin kanssa, kuten Vedat ja Puranat yksiselitteisesti vahvistavat. Vaishnavismi on sielun uskonto, ja vain sielu voi ymmärtää ja harjoittaa sitä. Siinä ei ole tilaa spekulatiivisille argumenteille ja oletuksille.Se on kaukana kehon ja mielen yläpuolella. Se on omistautumista Korkeimmalle Olennolle, jolla ei ole vertaistaan. Hindut tuntevat hänet nimellä Krishna tai Vishnu. Vishnua palvovaa kutsutaan yleensä vaishnavaksi. …
...Ajan, paikan ja olosuhteiden prisman läpi katsovien maallisten ihmisten havainto on aina pinnallinen…
...Vaishnavismi ei ole lahkolaisuutta, kuten yleensä luulevat ne, joiden mieli ei kykene tunkeutumaan tämän ylevän filosofian syvyyksiin. Se on koko maailmankaikkeuden uskonto.
Kaikki muut uskonnot, jotka saarnaavat Jumalan palvontaa muodossa tai toisessa, ovat sen erottamaton osa.
Monet niistä tähtäävät Herran palvelun hankkimiseen, ja ne, jotka ovat läheisempiä ja läheisempiä, on sisällytetty vaishnavismiin. Vaishnavismi sovittaa ne kaikki yhteen, ja vaishnavismissa kaikki tulee harmoniaan.
Kirjoituksemme vaikuttavat ensi näkemältä ristiriitaisilta, mutta kaikki nämä erot ovat vain saman totuuden eri puolia, joka voidaan nähdä kokonaisuutena vain vaishnavismissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se on kaukana kehon ja mielen yläpuolella. Se on omistautumista Korkeimmalle Olennolle, jolla ei ole vertaistaan. Hindut tuntevat hänet nimellä Krishna tai Vishnu. Vishnua palvovaa kutsutaan yleensä vaishnavaksi. …
...Ajan, paikan ja olosuhteiden prisman läpi katsovien maallisten ihmisten havainto on aina pinnallinen…
...Vaishnavismi ei ole lahkolaisuutta, kuten yleensä luulevat ne, joiden mieli ei kykene tunkeutumaan tämän ylevän filosofian syvyyksiin. Se on koko maailmankaikkeuden uskonto.
Kaikki muut uskonnot, jotka saarnaavat Jumalan palvontaa muodossa tai toisessa, ovat sen erottamaton osa.
Monet niistä tähtäävät Herran palvelun hankkimiseen, ja ne, jotka ovat läheisempiä ja läheisempiä, on sisällytetty vaishnavismiin. Vaishnavismi sovittaa ne kaikki yhteen, ja vaishnavismissa kaikki tulee harmoniaan.
Kirjoituksemme vaikuttavat ensi näkemältä ristiriitaisilta, mutta kaikki nämä erot ovat vain saman totuuden eri puolia, joka voidaan nähdä kokonaisuutena vain vaishnavismissa....
Kaikki tämä on Herran hartauksien saarnojen jatkuva kohde, ja tämä virta on aina puhdas täydellisten ja itsetietoisten hartauksien suojeluksen ansiosta, joiden perimyslinja ei koskaan katkea.
Kaikki muut uskomukset, jotka tunnetaan myös hindulaisuutena, voivat tuskin ylittää tuota ohutta rajaa, joka erottaa ne lahkolaisuudesta, eivätkä ne ole mitään muuta kuin niiden empiirisiä oppeja, jotka luottavat totuuden ymmärtämisessä enemmän järkeen kuin Jumalan armoon.
...miksi edes kiistatta nerokkaan ihmisen spekulatiiviset olettamukset eivät voi johtaa Jumalan luo. Mitkään älylliset saavutukset eivät auta meitä tavoittamaan Jumalaa, ja tällaiselle materialistiselle käsitykselle Hän jää aina selittämättömän kategoriaan.
Empiiristä tietä kulkeva ei pysty tietämään mitään myönteistä tai merkityksellistä Absoluuttisesta Totuudesta, vaikka samalla Totuuden tunteminen on puhtaan sielun kiistaton velvollisuus.
Maailman kolmen suurimman uskonnon pyhissä kirjoituksissa tuomitaan tällaiset epäsovinnaiset opit. Korkein Totuus on transsendentti, ikuinen ja muuttumaton. Kaikkea sitä, mitä empiristiset ajattelijat sanovat tästä aiheesta, voi verrata pikkulapsen epäjohdonmukaiseen lörpöttelyyn. Jumala ei koskaan ole sitä, mitä he yrittävät tehdä hänestä. …
…
Monien empirismin koulukuntien virheelliset opit ovat pohjimmiltaan samoja eri uskonnoissa.
Todellisuudessa juuri empiristit ovat epäjumalanpalvelijoita. Kaikki mielen voimalla luotu ei pohjimmiltaan eroa epäjumalanpalveluksesta. Vaishnavismilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tämän kanssa. Jos teemme lyhyen retken epäjumalanpalveluksen historiaan, joka oli yleistä Arabiassa ja Palestiinassa jo ennen Muhammedin ja Jeesuksen Kristuksen tuloa, näemme ilmeisen eron tämän käytännön ja vaisnavismin välillä ja pidämme epäsopivana kutsua sitä epäjumalanpalvelukseksi. Mekassa sijaitsevassa Kabassa oli alun perin kolme pääjumalaa nimeltä Lat, Monat ja Gora, joita palvottiin jumalina. Sittemmin epäjumalien määrä kasvoi kolmesataan kuuteenkymmeneen. Muhammed aloitti sodan näitä kolmesataa kuusikymmentä pseudojumalaa vastaan. Ne kaikki olivat ihmisten keksimiä, eikä niiden palvonta perustunut mihinkään jumalalliseen kirjoitukseen. Näistä epäjumalista tuli koko Arabian niemimaan kansallisia jumalia, ja niiden palvonta oli niin suurta, että kun jokin osa jostakin epäjumalasta tuhoutui, se aiheutti yleisen surun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
...
Kaikki tämä on Herran hartauksien saarnojen jatkuva kohde, ja tämä virta on aina puhdas täydellisten ja itsetietoisten hartauksien suojeluksen ansiosta, joiden perimyslinja ei koskaan katkea.
Kaikki muut uskomukset, jotka tunnetaan myös hindulaisuutena, voivat tuskin ylittää tuota ohutta rajaa, joka erottaa ne lahkolaisuudesta, eivätkä ne ole mitään muuta kuin niiden empiirisiä oppeja, jotka luottavat totuuden ymmärtämisessä enemmän järkeen kuin Jumalan armoon.
...miksi edes kiistatta nerokkaan ihmisen spekulatiiviset olettamukset eivät voi johtaa Jumalan luo. Mitkään älylliset saavutukset eivät auta meitä tavoittamaan Jumalaa, ja tällaiselle materialistiselle käsitykselle Hän jää aina selittämättömän kategoriaan.
Empiiristä tietä kulkeva ei pysty tietämään mitään myönteistä tai merkityksellistä Absoluuttisesta Totuudesta, vaikka samalla Totuuden tunteminen on puhtaan sielun kiistaton velvollisuus.
Maailman kolmen suurimman uskonnon pyhissä kirjoituksissa tuomitaan tällaiset epäsovinnaiset opit. Korkein Totuus on transsendentti, ikuinen ja muuttumaton. Kaikkea sitä, mitä empiristiset ajattelijat sanovat tästä aiheesta, voi verrata pikkulapsen epäjohdonmukaiseen lörpöttelyyn. Jumala ei koskaan ole sitä, mitä he yrittävät tehdä hänestä. …
…
Monien empirismin koulukuntien virheelliset opit ovat pohjimmiltaan samoja eri uskonnoissa.
Todellisuudessa juuri empiristit ovat epäjumalanpalvelijoita. Kaikki mielen voimalla luotu ei pohjimmiltaan eroa epäjumalanpalveluksesta. Vaishnavismilla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä tämän kanssa. Jos teemme lyhyen retken epäjumalanpalveluksen historiaan, joka oli yleistä Arabiassa ja Palestiinassa jo ennen Muhammedin ja Jeesuksen Kristuksen tuloa, näemme ilmeisen eron tämän käytännön ja vaisnavismin välillä ja pidämme epäsopivana kutsua sitä epäjumalanpalvelukseksi. Mekassa sijaitsevassa Kabassa oli alun perin kolme pääjumalaa nimeltä Lat, Monat ja Gora, joita palvottiin jumalina. Sittemmin epäjumalien määrä kasvoi kolmesataan kuuteenkymmeneen. Muhammed aloitti sodan näitä kolmesataa kuusikymmentä pseudojumalaa vastaan. Ne kaikki olivat ihmisten keksimiä, eikä niiden palvonta perustunut mihinkään jumalalliseen kirjoitukseen. Näistä epäjumalista tuli koko Arabian niemimaan kansallisia jumalia, ja niiden palvonta oli niin suurta, että kun jokin osa jostakin epäjumalasta tuhoutui, se aiheutti yleisen surun.Vaurioitunutta epäjumalaa ei poistettu jalustaltaan, vaan sitä palvottiin edelleen fyysisistä vioista huolimatta. Aineellinen muoto jumaloitiin hengelliseksi. Kaikki tämä jatkui, kunnes Muhammed ilmestyi ja aloitti sovittamattoman saarnansa epäjumalanpalvontaa vastaan. Arabian vihaiset asukkaat aloittivat sodan, ja Muhammed taisteli heitä vastaan monissa verisissä taisteluissa. Lopulta heidät kukistettiin ja heidät pakotettiin taipumaan Muhammedin ylivoiman edessä. Heidän fyysisen voimansa kukistaminen tuhosi myös kaikki heidän ikivanhat taikauskonsa ja epäjumalanpalveluksensa. Totuus voitti fiktion, ja Muhammed kokosi pian seuraajistaan vahvan armeijan, joka oli valmis elämään uskossaan ja kuolemaan sen puolesta. Hänen seuraajansa vihasivat epäjumalanpalvelusta niin paljon, että heti kun he saivat valtaa ja vaikutusvaltaa, he alkoivat käännyttää väkisin uskoonsa ja tuhosivat häikäilemättömästi kaikki ne, jotka eivät totelleet. Siitä lähtien ihmisten tappaminen lakkasi olemasta synti, ja heidän seuraajansa pitivät sitä hurskaana tekona, joka antoi murhaajalle paikan taivaassa. He jopa laajensivat tämän joukkomurhan koskemaan hindulaisuuden kannattajia, joita myös pidettiin epäjumalanpalvelijoina.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaurioitunutta epäjumalaa ei poistettu jalustaltaan, vaan sitä palvottiin edelleen fyysisistä vioista huolimatta. Aineellinen muoto jumaloitiin hengelliseksi. Kaikki tämä jatkui, kunnes Muhammed ilmestyi ja aloitti sovittamattoman saarnansa epäjumalanpalvontaa vastaan. Arabian vihaiset asukkaat aloittivat sodan, ja Muhammed taisteli heitä vastaan monissa verisissä taisteluissa. Lopulta heidät kukistettiin ja heidät pakotettiin taipumaan Muhammedin ylivoiman edessä. Heidän fyysisen voimansa kukistaminen tuhosi myös kaikki heidän ikivanhat taikauskonsa ja epäjumalanpalveluksensa. Totuus voitti fiktion, ja Muhammed kokosi pian seuraajistaan vahvan armeijan, joka oli valmis elämään uskossaan ja kuolemaan sen puolesta. Hänen seuraajansa vihasivat epäjumalanpalvelusta niin paljon, että heti kun he saivat valtaa ja vaikutusvaltaa, he alkoivat käännyttää väkisin uskoonsa ja tuhosivat häikäilemättömästi kaikki ne, jotka eivät totelleet. Siitä lähtien ihmisten tappaminen lakkasi olemasta synti, ja heidän seuraajansa pitivät sitä hurskaana tekona, joka antoi murhaajalle paikan taivaassa. He jopa laajensivat tämän joukkomurhan koskemaan hindulaisuuden kannattajia, joita myös pidettiin epäjumalanpalvelijoina.
...Tätä hengen kääntymistä henkiseen maailmaan Kristus kutsuu toiseksi syntymäksi. Tämä vastaa täsmälleen sitä, mitä me sanomme. Kirjoituksissamme sanotaan, että ihminen on fyysiseen kehoon vangittu pieni hiukkanen Korkeampaa Henkeä. Niin kauan kuin ihminen, jonka todellinen luonto on puhdas henki, ei lakkaa samaistamasta itseään fyysiseen kehoonsa, hän pysyy tietämättömänä henkisestä luonteestaan ja näin ollen myös Jumalasta, hänen Isästään. Mutta ymmärrettyään egonsa hän tulee tietoiseksi Jumalasta, ja sanotaan, että hän on uudestisyntynyt. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että henkisen syntymän jälkeen ihminen lopettaisi elämänsä kehossa ja lakkaisi havaitsemasta tämän ilmiömaailman kohteita. Hänen elämänsä tässä kehossa jatkuu, ja hän tulee tietoiseksi kaikista häntä ympäröivistä tämän maailman kohteista.

Hyväksytään kaikki ihmiset heidän uskostaan tai jopa vakaumuksestaan riippumatta.
Älkäämme pakottako ketään uskomaan tai olemaan uskomatta.
Vapauden antaminen ihmisille valita, mihin he uskovat, on arvokkain lahja, jonka voit saada: vapaus valita, mihin uskoa tai olla uskomatta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyväksytään kaikki ihmiset heidän uskostaan tai jopa vakaumuksestaan riippumatta.
Älkäämme pakottako ketään uskomaan tai olemaan uskomatta.
Vapauden antaminen ihmisille valita, mihin he uskovat, on arvokkain lahja, jonka voit saada: vapaus valita, mihin uskoa tai olla uskomatta.Palsta suljetaan kohta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Palsta suljetaan kohta.
Voimme siis sanoa, että luomme "kohtalomme" tässä elämässä tulevia elämiä varten, vaikka meillä on monia karmallisia reaktioita saamatta vielä monista aiemmista elämistä - hyviä ja huonoja. Niin monet asiat otetaan huomioon, myös omat motiivimme.
- Anonyymi
Kaikki mitä koet on totta koska epämahdotonta on mahdoton kokea joten kuolemanjälkeinen elämä on mahdollista jos koet sen koska todellisuus on tietoinen kokemus jostain jonka koet ja ainoa mahdottomuus on se josta ei ole kokemusta.
- Anonyymi
Kuolemanjälkeinen elämä mahdotonta
Ihan samaa se minulle. Miksi tästä edes puhua? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuolemanjälkeinen elämä mahdotonta
Ihan samaa se minulle. Miksi tästä edes puhua?Ei voisi vähempää kiinnostaa koko asia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voisi vähempää kiinnostaa koko asia.
Jollakin, ilmeisesti yhdellä ja samalla henkilöllä, on patologinen tarve saada ihmisten ajatukset samanlaisiksi kuin hänen omansa. Siksi hän aloittaa jatkuvasti uusia aloituksia samankaltaisista aiheista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jollakin, ilmeisesti yhdellä ja samalla henkilöllä, on patologinen tarve saada ihmisten ajatukset samanlaisiksi kuin hänen omansa. Siksi hän aloittaa jatkuvasti uusia aloituksia samankaltaisista aiheista.
Ad hominem on retorinen virhe, jossa henkilö hyökkää toisen henkilön ominaisuuksiin tai luonteeseen sen sijaan, että keskittyisi itse argumenttiin tai aiheeseen. Tämä käyttäytymismalli voi johtua useista syistä, kuten puutteellisesta argumentointitaidosta, heikosta keskustelutaidosta, tai tunteiden voimakkaasta vaikutuksesta ajatteluun.
Lyhyesti sanottuna ad hominem -hyökkäys voi tapahtua, kun henkilö ei kykene tai halua käydä rakentavaa keskustelua ja turvautuu sen sijaan henkilökohtaisiin loukkauksiin tai haukkumiseen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jollakin, ilmeisesti yhdellä ja samalla henkilöllä, on patologinen tarve saada ihmisten ajatukset samanlaisiksi kuin hänen omansa. Siksi hän aloittaa jatkuvasti uusia aloituksia samankaltaisista aiheista.
No kuules, kun mä duunaan tätä hommaa ja möin eskimoille jääkaappeja, niin voin myydä ihan mitä vaan sovitaan. Jos haluat, voin jopa vakuuttaa sulle, että merenneidot on oikeesti totta. Tai lentävä matto. Eli mitäs sais niinku olla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kuules, kun mä duunaan tätä hommaa ja möin eskimoille jääkaappeja, niin voin myydä ihan mitä vaan sovitaan. Jos haluat, voin jopa vakuuttaa sulle, että merenneidot on oikeesti totta. Tai lentävä matto. Eli mitäs sais niinku olla?
Eli mitäs sais niinku olla?
Saisi olla, että ala vetää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kuules, kun mä duunaan tätä hommaa ja möin eskimoille jääkaappeja, niin voin myydä ihan mitä vaan sovitaan. Jos haluat, voin jopa vakuuttaa sulle, että merenneidot on oikeesti totta. Tai lentävä matto. Eli mitäs sais niinku olla?
niin voin myydä ihan mitä vaan sovitaan.
Olet jo tarpeeksi myynyt omia mielipiteitäsi eri palstoilla, ja yrittänyt saada ihmiset ajattelemaan samoin kuin sinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No kuules, kun mä duunaan tätä hommaa ja möin eskimoille jääkaappeja, niin voin myydä ihan mitä vaan sovitaan. Jos haluat, voin jopa vakuuttaa sulle, että merenneidot on oikeesti totta. Tai lentävä matto. Eli mitäs sais niinku olla?
Onks se viikonlopun meininki vielä päällä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ad hominem on retorinen virhe, jossa henkilö hyökkää toisen henkilön ominaisuuksiin tai luonteeseen sen sijaan, että keskittyisi itse argumenttiin tai aiheeseen. Tämä käyttäytymismalli voi johtua useista syistä, kuten puutteellisesta argumentointitaidosta, heikosta keskustelutaidosta, tai tunteiden voimakkaasta vaikutuksesta ajatteluun.
Lyhyesti sanottuna ad hominem -hyökkäys voi tapahtua, kun henkilö ei kykene tai halua käydä rakentavaa keskustelua ja turvautuu sen sijaan henkilökohtaisiin loukkauksiin tai haukkumiseen.Entäs Ad populum?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ad hominem on retorinen virhe, jossa henkilö hyökkää toisen henkilön ominaisuuksiin tai luonteeseen sen sijaan, että keskittyisi itse argumenttiin tai aiheeseen. Tämä käyttäytymismalli voi johtua useista syistä, kuten puutteellisesta argumentointitaidosta, heikosta keskustelutaidosta, tai tunteiden voimakkaasta vaikutuksesta ajatteluun.
Lyhyesti sanottuna ad hominem -hyökkäys voi tapahtua, kun henkilö ei kykene tai halua käydä rakentavaa keskustelua ja turvautuu sen sijaan henkilökohtaisiin loukkauksiin tai haukkumiseen.Mites red herring?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ad hominem on retorinen virhe, jossa henkilö hyökkää toisen henkilön ominaisuuksiin tai luonteeseen sen sijaan, että keskittyisi itse argumenttiin tai aiheeseen. Tämä käyttäytymismalli voi johtua useista syistä, kuten puutteellisesta argumentointitaidosta, heikosta keskustelutaidosta, tai tunteiden voimakkaasta vaikutuksesta ajatteluun.
Lyhyesti sanottuna ad hominem -hyökkäys voi tapahtua, kun henkilö ei kykene tai halua käydä rakentavaa keskustelua ja turvautuu sen sijaan henkilökohtaisiin loukkauksiin tai haukkumiseen.kun henkilö ei kykene tai halua käydä rakentavaa keskustelua ja turvautuu sen sijaan henkilökohtaisiin loukkauksiin tai haukkumiseen.
Mutta jos yrität saada ihmiset ajattelemaan niin kuin haluat heidän ajattelevan, onko se mielestäsi oikein? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kun henkilö ei kykene tai halua käydä rakentavaa keskustelua ja turvautuu sen sijaan henkilökohtaisiin loukkauksiin tai haukkumiseen.
Mutta jos yrität saada ihmiset ajattelemaan niin kuin haluat heidän ajattelevan, onko se mielestäsi oikein?https://keskustelu.suomi24.fi/t/17952847/maya---maailma-virtuaalitodellisuutena
Maailma tietokonepelinä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/17952847/maya---maailma-virtuaalitodellisuutena
Maailma tietokonepelinä.https://keskustelu.suomi24.fi/t/17921118/samsara--elamasta-elamaan--kuolemasta-kuolemaan
Samaan aikaan emme voi kieltää kuoleman ja syntymän kaltaisten ilmiöiden olemassaoloa. Meidän on hyväksyttävä, että siirrymme uuteen kehoon. Mutta jos aito minämme ei siirry kehosta toiseen, sen täytyy olla jotain muuta. Mutta miten määrittelemme tämän jonkin?
Tällainen näkymä on hyvin lohdullinen. Elämä on arvokas jos kuolemaan päättyy "oleminen".
Ihminen on katoavainen, ajatukset eivät ole ikuisia ja sellaiseen mielenrauhan liittyy että ei ole taivaita eikä helvettejä.
Pitää löytää mielenrauha. Uskon porukat löytävät sen perinteisesti Jeesus jutuista. Tapoja on monia.- Anonyymi
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18273516/ihmisen-metafyysinen-rakenne
Ihmisen metafyysinen rakenne
Me kaikki tunnemme ihmisen anatomian, mutta entä metafyysinen rakenne?
Näyttäisi siis siltä, että analysoimalla fyysistä ja hienojakoista kehoa voimme saattaa ihmisen kuvauksen päätökseen. Fysiologia tutkii fyysistä kehoa, psykologia tutkii hienojakoista kehoa, mutta uupuuko ihminen tähän? Olemmeko ottaneet huomioon kaikki hänen tarpeensa? Vedojen mukaan on olemassa vielä hienovaraisempia tarpeita, jotka tulevat itse sielun syvyyksistä, joka on hienovaraisempi kuin mentaalikehomme. Vedojen mukaan sielu on itsemme ikuinen ja muuttumaton puoli, kun taas fyysinen keho ja hienojakoinen keho muuttuvat vähitellen.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274310/ihmisen-metafyysinen-rakenne--osa-2
Ihmisen metafyysinen rakenne. Osa 2
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18274383/hienojakoinen-keho
Ei joidenkin fyysisten osien, joidenkin kemiallisten elementtien kautta, vaan itse sieluun kohdistuvan vaikutuksen kautta: henkisen tiedon, henkisen harjoittelun kautta tietoisuudessa, rakenteen syvyydessä tapahtuu tiettyjä korjauksia. Ja sen seurauksena tapahtuu positiivisia muutoksia pinnallisella tasolla tämän psyyken alueella. ...yksityiskohtaisemmin siitä, millaisia kokeita hienojakoisella keholla tehdään nykyaikaisen tieteen alalla ja miten se voidaan selittää vedalaisen käsityksen näkökulmasta.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18285116/mita-ihminen-tekee-olipa-se-sitten-fyysista-tai-henkista-sama-energia-tulee-lopulta-takaisin
Ja karma, joka sitoo tai vapauttaa meidät, koska se on energiaa. Jos toimimme oikein, tämä energia ei kosketa meitä. Meillä on siis eräänlainen diplomaattisen koskemattomuuden status. Toisin sanoen olemme henkisiä olentoja, jos meillä on henkinen tietoisuus henkisinä olentoina, otamme aineellista energiaa ja käytämme sitä henkisiin tarkoituksiin. Toisin sanoen, koska olemme aineellisessa maailmassa ja elämme henkisen todellisuuden lakien mukaan, tämä laki ei koske meitä. Aivan kuten diplomaattia eivät koske sen maan lait, jossa hän työskentelee, vaan sen maan lait, jonka kansalainen hän on - nämä lait koskevat häntä. Niinpä jos henkinen olento toimii henkisesti, eli käyttää kaikkea aineellista ympäristöään henkisiin tarkoituksiin, karma ei koske häntä.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271273/gunat---materian-kolme-olomuotoa
Kaikki aineellisen maailmankaikkeuden monimuotoisuus syntyy gunojen yhdistelmästä. Näitä aineen kolmea laatua voidaan verrata kolmeen perusväriin. Aivan kuten kolmen värin - punaisen, sinisen ja keltaisen - sekoittaminen antaa meille äärettömän värivalikoiman, niin kolmen gunan vuorovaikutus on tämän maailman äärettömän monimuotoisuuden lähde. Tieto luonnon kolmesta gunasta on tärkeä osa vedalaista maailmankuvaa, ja se on perusta ympäröivän todellisuuden tieteelliselle ymmärtämiselle.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18271908/gunat---materian-kolme-olomuotoa--osa2
Nämä aineellisen luonnon kolme ominaisuutta ovat itsessään ajan energian sisäinen rakenne. Tätä voi olla hieman vaikea ymmärtää. Aika on sellainen näkymätön voima, näkymätön virtaus, ja me olemme siinä. - Anonyymi

Nämä aineellisen luonnon kolme ominaisuutta ovat itsessään ajan energian sisäinen rakenne. Tätä voi olla hieman vaikea ymmärtää. Aika on sellainen näkymätön voima, näkymätön virtaus, ja me olemme siinä.Jos kyseenalaistat toisten totuuden, menetät oman totuutesi. Osa 2
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18392690/jos-kyseenalaistat-toisten-totuuden-menetat-oman-totuutesi--osa-2
- Anonyymi
henki on ainut substanssi, siitä ilmenee kaikki muodot, taivastenvaltakunta on hengen tila, minä olen se joka minä olen ainut muuttumaton tila on oleminen, henki ei synny eikä kuole.
aine on mielen illuusio, sen harha.- Anonyymi
Henki on yhtä totta kuin joulupukki – erinomainen tarinoiden hahmo, mutta todellisuudessa yhtä näkymätön kuin lentävä poro lentokentällä.
Aikana kullakin elää, kuoleman jäleinen elämä uskovilla vain siirtyminen parempaa elämään,Jeesuksen yhteydessä, jumalattomilla ikuinen kadotus kuoma, ja tuska mien olen voinut ekään synnissä koska olet sokea ollut elämälle käändtänyt selkä tarjolla olevalle elämälle.
- Anonyymi
Aikana kullakin elää, kuoleman jäleinen elämä uskovilla vain siirtyminen parempaa elämään, Väinämöisen yhteydessä.
Huuhauta moiset vartsi teoriat, ole mitään mekitystä.
- Anonyymi
Huuhauta moiset raamatun teoriat, ole mitään mekitystä.
Anonyymi kirjoitti:
Huuhauta moiset raamatun teoriat, ole mitään mekitystä.
Raamatun teoria ovat todellisia, että uskoisitte, Jumala on todellinen on kirjoitettu sana joka ei koskaan katoa.
- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Raamatun teoria ovat todellisia, että uskoisitte, Jumala on todellinen on kirjoitettu sana joka ei koskaan katoa.
Mikki hiiren teoria ovat todellisia, että uskoisitte, Mikki hiiri on todellinen on kirjoitettu sana joka ei koskaan katoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikki hiiren teoria ovat todellisia, että uskoisitte, Mikki hiiri on todellinen on kirjoitettu sana joka ei koskaan katoa.
KRISTITYT PROPAGOIVAT ABSURDISTA OPPIA IKUISESTA HELVETISTÄ, SANOMALLA, ETTEI MIKÄÄN EPÄPYHÄ VOI PÄÄSTÄ PARATIISIIN/TAIVAASEEN” .
TÄMÄ ON TOTTA, MUTTA ENSINNÄKIN KUKA IHMEESSÄ HALUAA MENNÄ ”PARATIISIIN/TAIVAASEEN”, EDES LOMALLE, JA TOISEKSI, MIKSI RANGAISTUKSEN PITÄISI KESTÄÄ IKUISESTI.
JOPA ”SAATANA”, VAIKKA HÄN KÄRSISI TUHANSIA TAI JOPA MILJOONIA VUOSIA HELVETISSÄ, SEN EI PITÄISI KESTÄÄ EI IKUISESTI. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
KRISTITYT PROPAGOIVAT ABSURDISTA OPPIA IKUISESTA HELVETISTÄ, SANOMALLA, ETTEI MIKÄÄN EPÄPYHÄ VOI PÄÄSTÄ PARATIISIIN/TAIVAASEEN” .
TÄMÄ ON TOTTA, MUTTA ENSINNÄKIN KUKA IHMEESSÄ HALUAA MENNÄ ”PARATIISIIN/TAIVAASEEN”, EDES LOMALLE, JA TOISEKSI, MIKSI RANGAISTUKSEN PITÄISI KESTÄÄ IKUISESTI.
JOPA ”SAATANA”, VAIKKA HÄN KÄRSISI TUHANSIA TAI JOPA MILJOONIA VUOSIA HELVETISSÄ, SEN EI PITÄISI KESTÄÄ EI IKUISESTI.JUMALA, JOS HÄN ON JUMALA, NIIN HÄNELLÄ ON VALTA LOPETTAA KOKONAAN ”PELASTUMATTOMIEN” OLEMASSAOLO, MUTTA EI.
IKUISTA HELVETTIÄ EI OLE OLEMASSA, VAIKKA SE OLISIKIN OLEMASSA VÄLIAIKAISENA.
IKUINEN HELVETTI ON OLEMASSA VAIN FANAATTISEN KRISTTTYJEN DOGMAATTISESSA, KYSEENALAISTAMATTOMASSA, ABSURDISSA MIELESSÄ.
KRISTITYT OVAT TEHNEET JUMALASTAAN HIRVIÖN HUOMAAMATTAAN. TÄMÄ ON, JOS MIKÄ, JUMALANPILKKAA.
JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO JUMALAA TAI SAATANAA. Anonyymi kirjoitti:
JUMALA, JOS HÄN ON JUMALA, NIIN HÄNELLÄ ON VALTA LOPETTAA KOKONAAN ”PELASTUMATTOMIEN” OLEMASSAOLO, MUTTA EI.
IKUISTA HELVETTIÄ EI OLE OLEMASSA, VAIKKA SE OLISIKIN OLEMASSA VÄLIAIKAISENA.
IKUINEN HELVETTI ON OLEMASSA VAIN FANAATTISEN KRISTTTYJEN DOGMAATTISESSA, KYSEENALAISTAMATTOMASSA, ABSURDISSA MIELESSÄ.
KRISTITYT OVAT TEHNEET JUMALASTAAN HIRVIÖN HUOMAAMATTAAN. TÄMÄ ON, JOS MIKÄ, JUMALANPILKKAA.
JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO JUMALAA TAI SAATANAA.Sana mainitsee kadotuksen, on kaikkien osa jota ovat elämän ulkopuolella.
"Sitten hän sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen. Matt.25:14.
On viimeisen tuomio
Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema: tulinen järvi.
Jokainen, jonka nimeä ei löytynyt elämän kirjasta, heitettiin tuohon tuliseen järveen. Johaneksen kirjeessä 20:14-15.Anonyymi kirjoitti:
KRISTITYT PROPAGOIVAT ABSURDISTA OPPIA IKUISESTA HELVETISTÄ, SANOMALLA, ETTEI MIKÄÄN EPÄPYHÄ VOI PÄÄSTÄ PARATIISIIN/TAIVAASEEN” .
TÄMÄ ON TOTTA, MUTTA ENSINNÄKIN KUKA IHMEESSÄ HALUAA MENNÄ ”PARATIISIIN/TAIVAASEEN”, EDES LOMALLE, JA TOISEKSI, MIKSI RANGAISTUKSEN PITÄISI KESTÄÄ IKUISESTI.
JOPA ”SAATANA”, VAIKKA HÄN KÄRSISI TUHANSIA TAI JOPA MILJOONIA VUOSIA HELVETISSÄ, SEN EI PITÄISI KESTÄÄ EI IKUISESTI.Kaikille maksetta ansaittu palkka, mitä ovat elämänsä aika saaneet aikaan.
Ihminen kun luojalleen tilivelvollinen mitä on eläessään tehnyt, tulee palkan maksun aika.- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Kaikille maksetta ansaittu palkka, mitä ovat elämänsä aika saaneet aikaan.
Ihminen kun luojalleen tilivelvollinen mitä on eläessään tehnyt, tulee palkan maksun aika.JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO JUMALAA TAI SAATANAA.
Jo pelkkä ajatus saa joskus miettimään sitä, että oliko Friedrich Nietzsche oikeassa ja onko kaikki kristinuskon puheet hyväntekeväisyydestä, epäitsekkäästä rakkaudesta ja myötätunnosta enimmäkseen pelkkää pikkumaista teeskentelyä, joka peittää alleen syvän ja pysyvän kostonhimon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO JUMALAA TAI SAATANAA.
Jo pelkkä ajatus saa joskus miettimään sitä, että oliko Friedrich Nietzsche oikeassa ja onko kaikki kristinuskon puheet hyväntekeväisyydestä, epäitsekkäästä rakkaudesta ja myötätunnosta enimmäkseen pelkkää pikkumaista teeskentelyä, joka peittää alleen syvän ja pysyvän kostonhimon."Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa,
On suuri rakkauden teko lähettää suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta ikuiseen helvettiin, niin se onkin onkin mahtava "rakkauden" teko, koska sadismia suurempaa "rakkautta" ei voi olla olemassa. Jokainen, joka palvoo sellaista, palvoo Saatanaa, ei Jumalaa. Mutta sitä ei voi kyseenalaistaa, muuten joutuu ikuiseen helvettiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa,
On suuri rakkauden teko lähettää suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta ikuiseen helvettiin, niin se onkin onkin mahtava "rakkauden" teko, koska sadismia suurempaa "rakkautta" ei voi olla olemassa. Jokainen, joka palvoo sellaista, palvoo Saatanaa, ei Jumalaa. Mutta sitä ei voi kyseenalaistaa, muuten joutuu ikuiseen helvettiin."Kaikille maksetta ansaittu palkka, mitä ovat elämänsä aika saaneet aikaan.
Ihminen kun luojalleen tilivelvollinen mitä on eläessään tehnyt, tulee palkan maksun aika."
Rajallinen määrä syntejä, rajaton rangaistus. Se on saatanan filosofia, ei jumalan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kaikille maksetta ansaittu palkka, mitä ovat elämänsä aika saaneet aikaan.
Ihminen kun luojalleen tilivelvollinen mitä on eläessään tehnyt, tulee palkan maksun aika."
Rajallinen määrä syntejä, rajaton rangaistus. Se on saatanan filosofia, ei jumalan.JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO JUMALAA TAI SAATANAA.
Anonyymi kirjoitti:
JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO JUMALAA TAI SAATANAA.
Helvetissä oma tuka on siellä kärsittävä, mitä on jättänyt tekemättä tässä ajassa, näistä minun lähimmistä veljistäni, näin Raamattu ilmaisee sen toinen mikä on synnin palkka on kuolema, tunnutamaton synti vie kadotukseen.
Anonyymi kirjoitti:
"Kaikille maksetta ansaittu palkka, mitä ovat elämänsä aika saaneet aikaan.
Ihminen kun luojalleen tilivelvollinen mitä on eläessään tehnyt, tulee palkan maksun aika."
Rajallinen määrä syntejä, rajaton rangaistus. Se on saatanan filosofia, ei jumalan.Ei ole rajallisesta määrästä kyse, synti mikä synti, vie kadotukseen.
Anonyymi kirjoitti:
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa,
On suuri rakkauden teko lähettää suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta ikuiseen helvettiin, niin se onkin onkin mahtava "rakkauden" teko, koska sadismia suurempaa "rakkautta" ei voi olla olemassa. Jokainen, joka palvoo sellaista, palvoo Saatanaa, ei Jumalaa. Mutta sitä ei voi kyseenalaistaa, muuten joutuu ikuiseen helvettiin.Ihmiset jota eivä halua ,elämään on kadotus sei ole rakkauden teko,rakauden teko hän poikansa että pelastuisi elämään, valinta joka tapuksessa itsesi, kummalla puolen menet.
Saatama käyttä jumalattomi ihmisiä tarkoituksen toteuttamiseen, Raamatun nimellä pimeyden lapset.Anonyymi kirjoitti:
JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO JUMALAA TAI SAATANAA.
Jo pelkkä ajatus saa joskus miettimään sitä, että oliko Friedrich Nietzsche oikeassa ja onko kaikki kristinuskon puheet hyväntekeväisyydestä, epäitsekkäästä rakkaudesta ja myötätunnosta enimmäkseen pelkkää pikkumaista teeskentelyä, joka peittää alleen syvän ja pysyvän kostonhimon.Kadotus on ikuinen johon menevä, viimeisellä tuomiolla ovat mekää pois te kirotut, joka valmistettu saatanalle jo kuolemalle.
- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Kadotus on ikuinen johon menevä, viimeisellä tuomiolla ovat mekää pois te kirotut, joka valmistettu saatanalle jo kuolemalle.
"Kadotus on ikuinen johon menevä, viimeisellä tuomiolla ovat mekää pois te kirotut, joka valmistettu saatanalle jo kuolemalle."
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa,
On suuri rakkauden teko lähettää suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta ikuiseen helvettiin, niin se onkin onkin mahtava "rakkauden" teko, koska sadismia suurempaa "rakkautta" ei voi olla olemassa. Jokainen, joka palvoo sellaista, palvoo Saatanaa, ei Jumalaa. Mutta sitä ei voi kyseenalaistaa, muuten joutuu ikuiseen helvettiin.
KRISTITYT PROPAGOIVAT ABSURDISTA OPPIA IKUISESTA HELVETISTÄ, SANOMALLA, ETTEI MIKÄÄN EPÄPYHÄ VOI PÄÄSTÄ PARATIISIIN/TAIVAASEEN” .
TÄMÄ ON TOTTA, MUTTA ENSINNÄKIN KUKA IHMEESSÄ HALUAA MENNÄ ”PARATIISIIN/TAIVAASEEN”, EDES LOMALLE, JA TOISEKSI, MIKSI RANGAISTUKSEN PITÄISI KESTÄÄ IKUISESTI.
JOPA ”SAATANA”, VAIKKA HÄN KÄRSISI TUHANSIA TAI JOPA MILJOONIA VUOSIA HELVETISSÄ, SEN EI PITÄISI KESTÄÄ EI IKUISESTI.
JUMALA, JOS HÄN ON JUMALA, NIIN HÄNELLÄ ON VALTA LOPETTAA KOKONAAN ”PELASTUMATTOMIEN” OLEMASSAOLO, MUTTA EI.
IKUISTA HELVETTIÄ EI OLE OLEMASSA, VAIKKA SE OLISIKIN OLEMASSA VÄLIAIKAISENA.
IKUINEN HELVETTI ON OLEMASSA VAIN FANAATTISEN KRISTTTYJEN DOGMAATTISESSA, KYSEENALAISTAMATTOMASSA, ABSURDISSA MIELESSÄ.
KRISTITYT OVAT TEHNEET JUMALASTAAN HIRVIÖN HUOMAAMATTAAN. TÄMÄ ON JUMALANPILKKAA.
JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO JUMALAA TAI SAATANAA.
Jo pelkkä ajatus saa joskus miettimään sitä, että oliko Friedrich Nietzsche oikeassa ja onko kaikki kristinuskon puheet hyväntekeväisyydestä, epäitsekkäästä rakkaudesta ja myötätunnosta enimmäkseen pelkkää pikkumaista teeskentelyä, joka peittää alleen syvän ja pysyvän kostonhimon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Kadotus on ikuinen johon menevä, viimeisellä tuomiolla ovat mekää pois te kirotut, joka valmistettu saatanalle jo kuolemalle."
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa,
On suuri rakkauden teko lähettää suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta ikuiseen helvettiin, niin se onkin onkin mahtava "rakkauden" teko, koska sadismia suurempaa "rakkautta" ei voi olla olemassa. Jokainen, joka palvoo sellaista, palvoo Saatanaa, ei Jumalaa. Mutta sitä ei voi kyseenalaistaa, muuten joutuu ikuiseen helvettiin.
KRISTITYT PROPAGOIVAT ABSURDISTA OPPIA IKUISESTA HELVETISTÄ, SANOMALLA, ETTEI MIKÄÄN EPÄPYHÄ VOI PÄÄSTÄ PARATIISIIN/TAIVAASEEN” .
TÄMÄ ON TOTTA, MUTTA ENSINNÄKIN KUKA IHMEESSÄ HALUAA MENNÄ ”PARATIISIIN/TAIVAASEEN”, EDES LOMALLE, JA TOISEKSI, MIKSI RANGAISTUKSEN PITÄISI KESTÄÄ IKUISESTI.
JOPA ”SAATANA”, VAIKKA HÄN KÄRSISI TUHANSIA TAI JOPA MILJOONIA VUOSIA HELVETISSÄ, SEN EI PITÄISI KESTÄÄ EI IKUISESTI.
JUMALA, JOS HÄN ON JUMALA, NIIN HÄNELLÄ ON VALTA LOPETTAA KOKONAAN ”PELASTUMATTOMIEN” OLEMASSAOLO, MUTTA EI.
IKUISTA HELVETTIÄ EI OLE OLEMASSA, VAIKKA SE OLISIKIN OLEMASSA VÄLIAIKAISENA.
IKUINEN HELVETTI ON OLEMASSA VAIN FANAATTISEN KRISTTTYJEN DOGMAATTISESSA, KYSEENALAISTAMATTOMASSA, ABSURDISSA MIELESSÄ.
KRISTITYT OVAT TEHNEET JUMALASTAAN HIRVIÖN HUOMAAMATTAAN. TÄMÄ ON JUMALANPILKKAA.
JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO JUMALAA TAI SAATANAA.
Jo pelkkä ajatus saa joskus miettimään sitä, että oliko Friedrich Nietzsche oikeassa ja onko kaikki kristinuskon puheet hyväntekeväisyydestä, epäitsekkäästä rakkaudesta ja myötätunnosta enimmäkseen pelkkää pikkumaista teeskentelyä, joka peittää alleen syvän ja pysyvän kostonhimon."Ei ole rajallisesta määrästä kyse, synti mikä synti, vie kadotukseen."
Jo yksikin pieni synti vie "kadotukseen".
Joten jos vaikka joku lapsi valehtelisi isälleen, joka hakkaa lapsia huonosta koulumenestyksestä, ja jos lapsi sanoisi saaneensa hyvän arvosanan, häntä odottaisi tulijärvi. Ymmärrätkö itse tuon opin kohtuuttomuuden ja idioottimaisuuden? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei ole rajallisesta määrästä kyse, synti mikä synti, vie kadotukseen."
Jo yksikin pieni synti vie "kadotukseen".
Joten jos vaikka joku lapsi valehtelisi isälleen, joka hakkaa lapsia huonosta koulumenestyksestä, ja jos lapsi sanoisi saaneensa hyvän arvosanan, häntä odottaisi tulijärvi. Ymmärrätkö itse tuon opin kohtuuttomuuden ja idioottimaisuuden?JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI MAKUASIA, PALVOOKO JOKU JUMALAA VAI SAATANAA. VAIKKA SAATANA EI LÄHETÄ KETÄÄN IKUISEEN HELVETTIIN, KOSKA SITÄ EI OLE OLEMASSA.
Anonyymi kirjoitti:
"Kadotus on ikuinen johon menevä, viimeisellä tuomiolla ovat mekää pois te kirotut, joka valmistettu saatanalle jo kuolemalle."
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa,
On suuri rakkauden teko lähettää suurimman osan koskaan eläneestä ihmiskunnasta ikuiseen helvettiin, niin se onkin onkin mahtava "rakkauden" teko, koska sadismia suurempaa "rakkautta" ei voi olla olemassa. Jokainen, joka palvoo sellaista, palvoo Saatanaa, ei Jumalaa. Mutta sitä ei voi kyseenalaistaa, muuten joutuu ikuiseen helvettiin.
KRISTITYT PROPAGOIVAT ABSURDISTA OPPIA IKUISESTA HELVETISTÄ, SANOMALLA, ETTEI MIKÄÄN EPÄPYHÄ VOI PÄÄSTÄ PARATIISIIN/TAIVAASEEN” .
TÄMÄ ON TOTTA, MUTTA ENSINNÄKIN KUKA IHMEESSÄ HALUAA MENNÄ ”PARATIISIIN/TAIVAASEEN”, EDES LOMALLE, JA TOISEKSI, MIKSI RANGAISTUKSEN PITÄISI KESTÄÄ IKUISESTI.
JOPA ”SAATANA”, VAIKKA HÄN KÄRSISI TUHANSIA TAI JOPA MILJOONIA VUOSIA HELVETISSÄ, SEN EI PITÄISI KESTÄÄ EI IKUISESTI.
JUMALA, JOS HÄN ON JUMALA, NIIN HÄNELLÄ ON VALTA LOPETTAA KOKONAAN ”PELASTUMATTOMIEN” OLEMASSAOLO, MUTTA EI.
IKUISTA HELVETTIÄ EI OLE OLEMASSA, VAIKKA SE OLISIKIN OLEMASSA VÄLIAIKAISENA.
IKUINEN HELVETTI ON OLEMASSA VAIN FANAATTISEN KRISTTTYJEN DOGMAATTISESSA, KYSEENALAISTAMATTOMASSA, ABSURDISSA MIELESSÄ.
KRISTITYT OVAT TEHNEET JUMALASTAAN HIRVIÖN HUOMAAMATTAAN. TÄMÄ ON JUMALANPILKKAA.
JOS HELVETTI OLISI IKUINEN, OLISI LÄHINNÄ MAKUASIA, PALVOTAANKO JUMALAA TAI SAATANAA.
Jo pelkkä ajatus saa joskus miettimään sitä, että oliko Friedrich Nietzsche oikeassa ja onko kaikki kristinuskon puheet hyväntekeväisyydestä, epäitsekkäästä rakkaudesta ja myötätunnosta enimmäkseen pelkkää pikkumaista teeskentelyä, joka peittää alleen syvän ja pysyvän kostonhimon.Ei ihminen luonostaa Palvele Jumalaa, hän haluaa vain paeta, ettei hän rikoksensa tulisi julki, viimeisellä tuomiolla ne tulevat julki kaikki mitä ihminen on tehnyt,tai jättänyt tekemättä. Vasemmalla puolella oleville sanotaan menkää pois tekirotust,kerrotaan vain ne mitä on jäänyt tekemättä, ei mitään hyvää tekoa tule esille,koska ovat kääntäneet selkänsä pelastukselle.
- Anonyymi
Onko kristinusko ainoa uskonto, jossa aivopestään tällä tavoin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko kristinusko ainoa uskonto, jossa aivopestään tällä tavoin?
Kristinusko on ainoa uskonto, joka tekee pahaa ihmiselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko on ainoa uskonto, joka tekee pahaa ihmiselle.
Tuskin missään muussa uskonnossa kuin kristinuskossa ihminen tulee mielenvikaiseksi.
Anonyymi kirjoitti:
Tuskin missään muussa uskonnossa kuin kristinuskossa ihminen tulee mielenvikaiseksi.
Mielen vikainen ei johdu kristin uskosta, kuuluu pimeyden valtakuntaan,on liitossa pimeyden voimien kanssa lihan kautta.
Anonyymi kirjoitti:
Kristinusko on ainoa uskonto, joka tekee pahaa ihmiselle.
Uskonti ei tee pahaa ihmiselle, sen tekee uskonnon varjolla tehdyt synnit, jota ei halua tunnustaa pois.
Mikä on vouhotusta, ihmien ei tule jumalan yhteen vapa entoisesti, sen Raamattu on todistanut, adamikin piiloutu kun kuuli Jumalan äänen partiisissä koska pelkäsi miksi,otti kieletyn hedemän ja söi kuten eevakin.
Ei ole mitään vouhotusta, kun et ymmärrä tapahtumien seurauksi omia mielipiteitä tuot esille minkä oleta ymmärtäväsi.- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Mikä on vouhotusta, ihmien ei tule jumalan yhteen vapa entoisesti, sen Raamattu on todistanut, adamikin piiloutu kun kuuli Jumalan äänen partiisissä koska pelkäsi miksi,otti kieletyn hedemän ja söi kuten eevakin.
Ei ole mitään vouhotusta, kun et ymmärrä tapahtumien seurauksi omia mielipiteitä tuot esille minkä oleta ymmärtäväsi.Miksi Raamattu, miksei Koraani tai Avesta tai jokin muu? Jokainen väittää, että juuri heillä on totuus, minulle Raamattu ei ole arvovaltainen kirja, heitin sen roskiin kristittyjen käytöksen takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Raamattu, miksei Koraani tai Avesta tai jokin muu? Jokainen väittää, että juuri heillä on totuus, minulle Raamattu ei ole arvovaltainen kirja, heitin sen roskiin kristittyjen käytöksen takia.
Jos helvetti olisi todella ikuinen, silloin kristityt eivät varmasti palvoisi Jumalaa vaan saatanaa. Pelon takia.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos helvetti olisi todella ikuinen, silloin kristityt eivät varmasti palvoisi Jumalaa vaan saatanaa. Pelon takia.
*Raamattu on todistanut*
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä Raamattu on todistanut, kun se ei ole tiedekirja vaan lasten satukirja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
*Raamattu on todistanut*
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä Raamattu on todistanut, kun se ei ole tiedekirja vaan lasten satukirja.*Tuskin missään muussa uskonnossa kuin kristinuskossa ihminen tulee mielenvikaiseksi.*
Ei ainakaan yhtä pahasti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
*Tuskin missään muussa uskonnossa kuin kristinuskossa ihminen tulee mielenvikaiseksi.*
Ei ainakaan yhtä pahasti.*Uskonti ei tee pahaa ihmiselle*
Ei muut uskonnot, paitsi kristinusko, se tekee ihmisen sekopäiseksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
*Uskonti ei tee pahaa ihmiselle*
Ei muut uskonnot, paitsi kristinusko, se tekee ihmisen sekopäiseksi.*Raamattu on todistanut*
Vain tiedekirja voi jotakin todistaa, mutta ei satukirja. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
*Raamattu on todistanut*
Vain tiedekirja voi jotakin todistaa, mutta ei satukirja.Jo yksikin pieni synti vie "kadotukseen".
Joten jos vaikka joku lapsi valehtelisi isälleen, joka hakkaa lapsia huonosta koulumenestyksestä, ja jos lapsi sanoisi saaneensa hyvän arvosanan, häntä odottaisi tulijärvi. Ymmärrätkö itse tuon opin kohtuuttomuuden ja idioottimaisuuden? - Anonyymi
Totta puhut, ei kannata.
Anonyymi kirjoitti:
*Raamattu on todistanut*
Minua ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä Raamattu on todistanut, kun se ei ole tiedekirja vaan lasten satukirja.Se satukirja johtaa elämään jeesusen kautta.
Anonyymi kirjoitti:
Miksi Raamattu, miksei Koraani tai Avesta tai jokin muu? Jokainen väittää, että juuri heillä on totuus, minulle Raamattu ei ole arvovaltainen kirja, heitin sen roskiin kristittyjen käytöksen takia.
Seon sun häpees, sana eikuitenkaan katoa,pienikään piirto, enne kuin kaikki on tapahtunut.
- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Seon sun häpees, sana eikuitenkaan katoa,pienikään piirto, enne kuin kaikki on tapahtunut.
Ala jo vetää myytteineen.
Tietoisuus on sanan mukaa san kuin ruumiissa eläessään.
- Anonyymi
Hindujen keskustelupalstoilla kristityt ääriainekset tyrkyttävät väkisin Saatanan evankeliumia, kristinuskon ” ilosanomaa” . Oppia ikuisesta helvetistä.
Vaikka tämä ei ole edes kristinuskon palsta, hindujen ahdistelu, vainoaminen, ahdistelu ja pelottelu on täydessä vauhdissa. He tunkeutuvat tänne julistamaan Saatanan evankeliumia.
Sen väittäminen, että ihmiset kirjaimellisesti palavat kurjuudessa koko ikuisuuden, kun taas pyhät laulavat Hallelujaa, on suoraan sanottuna sadismia.
Vain SAATANA olisi voinut keksiä tämän, jos se olisi olemassa.
FUNDAMENTALISTISET ÄÄRILIIKKEET JA DOGMAATTISET FANAATTISET JULMAT KRISTITYT SAARNAAVAT TIETÄMÄTTÄÄN SAATANAN EVANKELIUMIA., eivätkä Kristuksen evankeliumia.
He kertovat sinulle, että jos hylkäät JEESUKSEN, päädyt kidutuskammioon, josta ei ole ulospääsyä ja jota odottaa koko helvetti. Eikö tämä ole kiristystä ?
Ihmiset muuttuvat sen kaltaisiksi, jota he palvovat.
Jos kristityt uskovat vakaasti, että heidän Jumalansa alistaa ihmisvihollisensa julmasti armottomaan loputtomaan kidutukseen, he alkavat muuttua tällaiseksi hirvittävän sydämettömyyden kuvaksi.
KRISTITYISTÄ ON SIIS TULOSSA YHÄ SADISTISEMPIA.

Haluaako Jumala, että elävät ihmiset vai että biorobotit palvovat häntä pelosta.
Rangaistuksen on vastattava rikosta, jotta sitä voidaan pitää oikeudenmukaisena.
Kukaan ihminen ei kykene tekemään mitään sellaista, jolla ansaitsisi ikuisen kidutuksen, joten se on epäoikeudenmukainen käsite. Ei edes saatana, jos se olis olemassa. On myös epäoikeudenmukaista, että ihmisiä pidetään helvettiin tuomittuina mitä vähäpätöisimmistä syistä, mikä tekee jumalasta julman ja sadistisen. Jos hän olisi halunnut estää ihmisiä pääsemästä taivaaseen, hän olisi voinut vain lopettaa heidän olemassaolon sen sijaan, että kiduttaisi heitä ikuisesti.
Jos Jumala tiesi ennalta, että tästä maailmasta tulisi syntinen, niin hänellä ei ollut mitään hyvää syytä luoda mitään alun alkaenkaan, miksi hän sitten loi juuri tämän maailman?
Millainen maailma tämä on? Se on maailma, jossa suuri osa koskaan eläneistä ihmisistä päätyy ikuiseen helvettiin. Miksi luoda tällainen maailma, kun suurin osa ihmisistä joutuu ikuiseen kidutukseen.? - Anonyymi

Millainen maailma tämä on? Se on maailma, jossa suuri osa koskaan eläneistä ihmisistä päätyy ikuiseen helvettiin. Miksi luoda tällainen maailma, kun suurin osa ihmisistä joutuu ikuiseen kidutukseen.?Eikä olisi tarvinnut luoda mitään, ei mitään, jos Jumala olisi tiennyt etukäteen, että ihmiset kärsisivät ikuisesti ikuisessa helvetissä, olisiko todella rakastava Jumala luonut tämän erityisen maailman vain omaksi kunniakseen? Se ei ole jumalallista oppia, se on satanismia.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta?
Tällainen perverssi tuomio on täysin absurdi.
Jotkut ovat väittäneet, että lunastamattoman ihmisen synnit ovat äärettömän rangaistuksen (eli ikuisen kidutuksen) arvoisia, koska ne on tehty ääretöntä majesteettia vastaan.
Tämä argumentti on saattanut olla etäisesti uskottava luokkatietoisempina aikoina, kuten keskiajalla, mutta se ei toimi nykyään.
Miettikääpä, perustammeko rangaistuksen ankaruuden uhrin kunniaan - ikään kuin kuvernöörin murhaaminen olisi pahempaa kuin vahtimestarin murhaaminen?
Ikuinen tietoinen kidutus on sadismi.KRISTITTY MUUTTAA JUMALAN SADISTIKSI, JOTEN HÄN ITSEKIN ON SADISTI.
Ajatus loputtomasta tietoisesta tuskasta on vaistomaisen moraalisen ja oikeudellisen aistimme mielestä niin äärimmäisen vastenmielinen, että sitä voisi kutsua sopivasti perimmäiseksi pahuudeksi.
Jos pyhä ja oikeudenmukainen Jumalamme vaatii ihmiseltä tilivelvollisuutta itselleen ja rankaisee ihmistä hänen synnistään ja kapinastaan.
Mutta jos rangaistus on loputon, mitä tarkoitusta se palvelee?
Maanpäällisen isän tällaista käytöstä pidettäisiin sadismina.
Jotka Kaikkivaltiaan Jumalan LOUKKAANTUNUT MAJESTEETTISUUS on sytyttänyt syvyydessä ja joita Jumaluuden vihan henkäys lietsoo ikuiseen ja alati kasvavaan raivoon.
YMMÄRRÄTTEKÖ TE, KRISTITYT, KUINKA ABSURDIA TÄMÄ KAIKKI ON?
JA SITTEN KRISTITYT KEHTAAVAT VIELÄ PUHUA JUMALAN HYVYYDESTÄ. HÄVETKÄÄ, TE TEKOPYHÄT. JOS JEESUS OLISI TODELLAKIN OLLUT SELLAINEN KUIN RAAMATUSSA KUVATAAN, ON AIVAN VARMAA, ETTÄ HÄN OLISI ASETTUNUT OMAA ISÄÄNSÄ VASTAAN JA KÄRSINYT IHMISTEN KANSSA YHDESSÄ IKUISESSA HELVETISSÄ.
KRISTITTYJEN LAITTAMAT RAAMATTUSITAATIT OVAT VAIN HEIDÄN OMAN SADISMINSA IRVIKUVA, KUKAAN EI AINAKAAN HINDUPALSTOILLA OTA HEIDÄN SITAATTEJAAN JA LINKKEJÄÄN VAKAVASTI. KUKAAN EI KOSKAAN LUE SADISTISTEN KRISTITTYJEN VIESTEJÄ, EI KOSKAAN AVAA LINKKEJÄ EIKÄ KOSKAAN KATSO HEIDÄN SUOSITTELEMIAAN VIDEOITA. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikä olisi tarvinnut luoda mitään, ei mitään, jos Jumala olisi tiennyt etukäteen, että ihmiset kärsisivät ikuisesti ikuisessa helvetissä, olisiko todella rakastava Jumala luonut tämän erityisen maailman vain omaksi kunniakseen? Se ei ole jumalallista oppia, se on satanismia.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta?
Tällainen perverssi tuomio on täysin absurdi.
Jotkut ovat väittäneet, että lunastamattoman ihmisen synnit ovat äärettömän rangaistuksen (eli ikuisen kidutuksen) arvoisia, koska ne on tehty ääretöntä majesteettia vastaan.
Tämä argumentti on saattanut olla etäisesti uskottava luokkatietoisempina aikoina, kuten keskiajalla, mutta se ei toimi nykyään.
Miettikääpä, perustammeko rangaistuksen ankaruuden uhrin kunniaan - ikään kuin kuvernöörin murhaaminen olisi pahempaa kuin vahtimestarin murhaaminen?
Ikuinen tietoinen kidutus on sadismi.KRISTITTY MUUTTAA JUMALAN SADISTIKSI, JOTEN HÄN ITSEKIN ON SADISTI.
Ajatus loputtomasta tietoisesta tuskasta on vaistomaisen moraalisen ja oikeudellisen aistimme mielestä niin äärimmäisen vastenmielinen, että sitä voisi kutsua sopivasti perimmäiseksi pahuudeksi.
Jos pyhä ja oikeudenmukainen Jumalamme vaatii ihmiseltä tilivelvollisuutta itselleen ja rankaisee ihmistä hänen synnistään ja kapinastaan.
Mutta jos rangaistus on loputon, mitä tarkoitusta se palvelee?
Maanpäällisen isän tällaista käytöstä pidettäisiin sadismina.
Jotka Kaikkivaltiaan Jumalan LOUKKAANTUNUT MAJESTEETTISUUS on sytyttänyt syvyydessä ja joita Jumaluuden vihan henkäys lietsoo ikuiseen ja alati kasvavaan raivoon.
YMMÄRRÄTTEKÖ TE, KRISTITYT, KUINKA ABSURDIA TÄMÄ KAIKKI ON?
JA SITTEN KRISTITYT KEHTAAVAT VIELÄ PUHUA JUMALAN HYVYYDESTÄ. HÄVETKÄÄ, TE TEKOPYHÄT. JOS JEESUS OLISI TODELLAKIN OLLUT SELLAINEN KUIN RAAMATUSSA KUVATAAN, ON AIVAN VARMAA, ETTÄ HÄN OLISI ASETTUNUT OMAA ISÄÄNSÄ VASTAAN JA KÄRSINYT IHMISTEN KANSSA YHDESSÄ IKUISESSA HELVETISSÄ.
KRISTITTYJEN LAITTAMAT RAAMATTUSITAATIT OVAT VAIN HEIDÄN OMAN SADISMINSA IRVIKUVA, KUKAAN EI AINAKAAN HINDUPALSTOILLA OTA HEIDÄN SITAATTEJAAN JA LINKKEJÄÄN VAKAVASTI. KUKAAN EI KOSKAAN LUE SADISTISTEN KRISTITTYJEN VIESTEJÄ, EI KOSKAAN AVAA LINKKEJÄ EIKÄ KOSKAAN KATSO HEIDÄN SUOSITTELEMIAAN VIDEOITA.JUMALA ON HYVÄ, MUTTA KRISTITYT TEKEVÄT HÄNESTÄ SADISTIN.
Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.
Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta?
Tällainen perverssi tuomio on täysin absurdi.
Jotkut ovat väittäneet, että lunastamattoman ihmisen synnit ovat äärettömän rangaistuksen (eli ikuisen kidutuksen) arvoisia, koska ne on tehty ääretöntä majesteettia vastaan.
Tämä argumentti on saattanut olla etäisesti uskottava luokkatietoisempina aikoina, kuten keskiajalla, mutta se ei toimi nykyään.
Miettikääpä, perustammeko rangaistuksen ankaruuden uhrin kunniaan - ikään kuin kuvernöörin murhaaminen olisi pahempaa kuin vahtimestarin murhaaminen?
Kirjoitukset julistavat, että Jumala on täydellisen oikeudenmukainen (5. Moos. 32:4) ja rankaisee jokaista häntä vastaan kapinoivaa syntistä ihmistä hänen syyllisyytensä asteen mukaan, mutta Jumalan moraali ja oikeudenmukaisuus kieltävät häntä määräämästä ankarampaa rangaistusta kuin se, jonka hän itse on julistanut - kuolema.
Kuolevaisen ihmisen on mahdotonta olla Jumalaa oikeudenmukaisempi tai moraalisempi; silti, kuka meistä - ellei ole täysin alennustilassa - harkitsisi edes koiran kiduttamista tulessa kymmenen sekunnin ajan, saati sitten ikuisesti?
Lopputulos on, että tämä sadistinen oppi jatkuvasta tietoisesta kärsimyksestä on ristiriidassa Jumalan oikeudenmukaisen, rakastavan ja moraalisen luonteen kanssa. Olisi epäinhimillistä olla kyseenalaistamatta tällaista räikeän moraalitonta ja epäoikeudenmukaista uskomusta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
JUMALA ON HYVÄ, MUTTA KRISTITYT TEKEVÄT HÄNESTÄ SADISTIN.
Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.
Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta?
Tällainen perverssi tuomio on täysin absurdi.
Jotkut ovat väittäneet, että lunastamattoman ihmisen synnit ovat äärettömän rangaistuksen (eli ikuisen kidutuksen) arvoisia, koska ne on tehty ääretöntä majesteettia vastaan.
Tämä argumentti on saattanut olla etäisesti uskottava luokkatietoisempina aikoina, kuten keskiajalla, mutta se ei toimi nykyään.
Miettikääpä, perustammeko rangaistuksen ankaruuden uhrin kunniaan - ikään kuin kuvernöörin murhaaminen olisi pahempaa kuin vahtimestarin murhaaminen?
Kirjoitukset julistavat, että Jumala on täydellisen oikeudenmukainen (5. Moos. 32:4) ja rankaisee jokaista häntä vastaan kapinoivaa syntistä ihmistä hänen syyllisyytensä asteen mukaan, mutta Jumalan moraali ja oikeudenmukaisuus kieltävät häntä määräämästä ankarampaa rangaistusta kuin se, jonka hän itse on julistanut - kuolema.
Kuolevaisen ihmisen on mahdotonta olla Jumalaa oikeudenmukaisempi tai moraalisempi; silti, kuka meistä - ellei ole täysin alennustilassa - harkitsisi edes koiran kiduttamista tulessa kymmenen sekunnin ajan, saati sitten ikuisesti?
Lopputulos on, että tämä sadistinen oppi jatkuvasta tietoisesta kärsimyksestä on ristiriidassa Jumalan oikeudenmukaisen, rakastavan ja moraalisen luonteen kanssa. Olisi epäinhimillistä olla kyseenalaistamatta tällaista räikeän moraalitonta ja epäoikeudenmukaista uskomusta.Ikuinen tietoinen kidutus on sadismi.KRISTITTY MUUTTAA JUMALAN SADISTIKSI, JOTEN HÄN ITSEKIN ON SADISTI.
Ajatus loputtomasta tietoisesta tuskasta on vaistomaisen moraalisen ja oikeudellisen aistimme mielestä niin äärimmäisen vastenmielinen, että sitä voisi kutsua sopivasti perimmäiseksi pahuudeksi.
Jos suhtaudumme asiaan rehellisesti, se on juuri sitä. Onko loppujen lopuksi mahdollista keksiä pahempaa ajatusta kuin ikuinen tulinen tietoinen kärsimys - ilman armollista hengähdystaukoa tai loppua kärsimykselle?
Miten kukaan, jolla on ripaus inhimillistä myötätuntoa, voi tarkastella ajatusta kiihkottomasti.
Ne, jotka kannattavat vakaasti ikuista paahtokidutusta? Tuskin on mahdollista olla tämän moraalittoman ja epäoikeudenmukaisen opin vankka kannattaja ilman, että sillä on vakavasti kielteinen vaikutus omaan luonteeseen. Miksi? Koska, jälleen kerran, ihmiset muuttuvat sen kaltaisiksi, jota he palvovat. Jos he uskovat vakaasti, että heidän Jumalansa alistaa ihmisvihollisensa julmasti armottomaan loputtomaan kidutukseen, he alkavat muuttua tällaiseksi hirvittävän sydämettömyyden kuvaksi.
KRISTITYISTÄ ON SIIS TULOSSA YHÄ SADISTISEMPIA.
Kerran oli joukko uskonnollisia ”kristittyjä” huutamassa ihmisille kadulla.
He heiluttivat Raamattujaan ja huusivat repliikkejä kuten ”Te kaikki joudutte helvettiin!”. (Tietenkin he tarkoittivat tällä oikeasti: ”Teidät kaikki kidutetaan ikuisesti ja ikuisesti!”).”
Sanomattakin on selvää, että he näyttivät itse saatanalta, ja ajatella, että tällaiset ihmiset todella uskovat tekevänsä kuuliaisesti Jumalan tahtoa. Mikä ironia.
Ei voi olla epäilemättä niiden kristittyjen sadistista aluonnetta, jotka puolustavat järkähtämättömästi ikuisen kidutuksen oppia.
Nämä sadistiset kristityt, jotka kannattavat vankkumattomasti ikuista kidutusta, niin heidän luonne äly on kyseenalaistettava; siitä on jotenkin tullut vääristynyt ja sadistinen..
He tekevät kaikkensa vastustaakseen ikuisen kidutuksen kannattajia.
Tällaisilla sadistisillä kristityillä on niin pahaenteinen, vastenmielinen ja vihamielinen luonne, etten epäile, etteivät he epäröisi tappaa tai kiduttaa.
Tosiasioiden valossa on selvää, että näiden ihmisten hengellisessä kehityksessä on jossain vaiheessa mennyt jotain pahasti pieleen. En voi olla säälimättä heidän puolisoitaan ja lapsiaan. Anonyymi kirjoitti:

Tosiasioiden valossa on selvää, että näiden ihmisten hengellisessä kehityksessä on jossain vaiheessa mennyt jotain pahasti pieleen. En voi olla säälimättä heidän puolisoitaan ja lapsiaan.Kristity eivt teemitään mikä ole Jumalan tahdonvastista, Jumala ole pahan kiusattavissa.
Anonyymi kirjoitti:
JUMALA ON HYVÄ, MUTTA KRISTITYT TEKEVÄT HÄNESTÄ SADISTIN.
Ajatus siitä, että Jumala alistaisi ihmisvihollisensa loputtomaan tietoiseen kidutukseen, tekisi Hänestä moraalisesti pahemman kuin Hitleristä.
Loppujen lopuksi Hitler saattoi pirullisesti kiduttaa, polttaa ja kaasuttaa kuoliaaksi miljoonia ihmisiä, mutta hän ainakin antoi heidän kuolla.
Sitä vastoin oppi ikuisesta tuskasta viittaa siihen, että vaikka Jumalalla on valta teloittaa helvettiin heitetyt ihmiset armollisesti, hän päättää sen sijaan pitää heidät sadistisesti hengissä ilman armollista taukoa tai loppua heidän piinalleen. Tämä on törkeän moraalitonta.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta?
Tällainen perverssi tuomio on täysin absurdi.
Jotkut ovat väittäneet, että lunastamattoman ihmisen synnit ovat äärettömän rangaistuksen (eli ikuisen kidutuksen) arvoisia, koska ne on tehty ääretöntä majesteettia vastaan.
Tämä argumentti on saattanut olla etäisesti uskottava luokkatietoisempina aikoina, kuten keskiajalla, mutta se ei toimi nykyään.
Miettikääpä, perustammeko rangaistuksen ankaruuden uhrin kunniaan - ikään kuin kuvernöörin murhaaminen olisi pahempaa kuin vahtimestarin murhaaminen?
Kirjoitukset julistavat, että Jumala on täydellisen oikeudenmukainen (5. Moos. 32:4) ja rankaisee jokaista häntä vastaan kapinoivaa syntistä ihmistä hänen syyllisyytensä asteen mukaan, mutta Jumalan moraali ja oikeudenmukaisuus kieltävät häntä määräämästä ankarampaa rangaistusta kuin se, jonka hän itse on julistanut - kuolema.
Kuolevaisen ihmisen on mahdotonta olla Jumalaa oikeudenmukaisempi tai moraalisempi; silti, kuka meistä - ellei ole täysin alennustilassa - harkitsisi edes koiran kiduttamista tulessa kymmenen sekunnin ajan, saati sitten ikuisesti?
Lopputulos on, että tämä sadistinen oppi jatkuvasta tietoisesta kärsimyksestä on ristiriidassa Jumalan oikeudenmukaisen, rakastavan ja moraalisen luonteen kanssa. Olisi epäinhimillistä olla kyseenalaistamatta tällaista räikeän moraalitonta ja epäoikeudenmukaista uskomusta.Seno sevä että että, synnintekijän palkka on kuolema, niinkuin Jumala on aikoinaan sanonut kun loi ihmisen, sinä päivänä kun syön olet kuoleman oma, niinhan siinä kävi ihminnen rikkoi sana ja söi paholaisen houkuttelemana, kuoli hengeliseti ero tuli sanmatien Jumalan yhdeydestä piiloutumalla puiten sekaan.
Anonyymi kirjoitti:
Eikä olisi tarvinnut luoda mitään, ei mitään, jos Jumala olisi tiennyt etukäteen, että ihmiset kärsisivät ikuisesti ikuisessa helvetissä, olisiko todella rakastava Jumala luonut tämän erityisen maailman vain omaksi kunniakseen? Se ei ole jumalallista oppia, se on satanismia.
Mitä oikeudenmukaisuuteen tulee, niin mikä synti tai synnillinen elämäntapa voisi ansaita loputtoman tietoisen kidutuksen? Eikö ole ilmeistä, että ajassa ja avaruudessa tehdyt äärelliset synnit eivät mitenkään voi ansaita ääretöntä rangaistusta?
Tällainen perverssi tuomio on täysin absurdi.
Jotkut ovat väittäneet, että lunastamattoman ihmisen synnit ovat äärettömän rangaistuksen (eli ikuisen kidutuksen) arvoisia, koska ne on tehty ääretöntä majesteettia vastaan.
Tämä argumentti on saattanut olla etäisesti uskottava luokkatietoisempina aikoina, kuten keskiajalla, mutta se ei toimi nykyään.
Miettikääpä, perustammeko rangaistuksen ankaruuden uhrin kunniaan - ikään kuin kuvernöörin murhaaminen olisi pahempaa kuin vahtimestarin murhaaminen?
Ikuinen tietoinen kidutus on sadismi.KRISTITTY MUUTTAA JUMALAN SADISTIKSI, JOTEN HÄN ITSEKIN ON SADISTI.
Ajatus loputtomasta tietoisesta tuskasta on vaistomaisen moraalisen ja oikeudellisen aistimme mielestä niin äärimmäisen vastenmielinen, että sitä voisi kutsua sopivasti perimmäiseksi pahuudeksi.
Jos pyhä ja oikeudenmukainen Jumalamme vaatii ihmiseltä tilivelvollisuutta itselleen ja rankaisee ihmistä hänen synnistään ja kapinastaan.
Mutta jos rangaistus on loputon, mitä tarkoitusta se palvelee?
Maanpäällisen isän tällaista käytöstä pidettäisiin sadismina.
Jotka Kaikkivaltiaan Jumalan LOUKKAANTUNUT MAJESTEETTISUUS on sytyttänyt syvyydessä ja joita Jumaluuden vihan henkäys lietsoo ikuiseen ja alati kasvavaan raivoon.
YMMÄRRÄTTEKÖ TE, KRISTITYT, KUINKA ABSURDIA TÄMÄ KAIKKI ON?
JA SITTEN KRISTITYT KEHTAAVAT VIELÄ PUHUA JUMALAN HYVYYDESTÄ. HÄVETKÄÄ, TE TEKOPYHÄT. JOS JEESUS OLISI TODELLAKIN OLLUT SELLAINEN KUIN RAAMATUSSA KUVATAAN, ON AIVAN VARMAA, ETTÄ HÄN OLISI ASETTUNUT OMAA ISÄÄNSÄ VASTAAN JA KÄRSINYT IHMISTEN KANSSA YHDESSÄ IKUISESSA HELVETISSÄ.
KRISTITTYJEN LAITTAMAT RAAMATTUSITAATIT OVAT VAIN HEIDÄN OMAN SADISMINSA IRVIKUVA, KUKAAN EI AINAKAAN HINDUPALSTOILLA OTA HEIDÄN SITAATTEJAAN JA LINKKEJÄÄN VAKAVASTI. KUKAAN EI KOSKAAN LUE SADISTISTEN KRISTITTYJEN VIESTEJÄ, EI KOSKAAN AVAA LINKKEJÄ EIKÄ KOSKAAN KATSO HEIDÄN SUOSITTELEMIAAN VIDEOITA.Rangaistus on peruuttamaton, kosa paholaien se vaikutti valehtelmalla ihmiselle, ikuinen rangaistus on peruutamato koska rikko sana minkä kuuli,helvetti paholaisen ja selkänsä kääntäneille ihmisille joille ei Jeeuksen pelastus kevannut, on ikuin kadotus, Raamatun mukaan viimeisen tuomion jälkeen.
Anonyymi kirjoitti:
Hindujen keskustelupalstoilla kristityt ääriainekset tyrkyttävät väkisin Saatanan evankeliumia, kristinuskon ” ilosanomaa” . Oppia ikuisesta helvetistä.
Vaikka tämä ei ole edes kristinuskon palsta, hindujen ahdistelu, vainoaminen, ahdistelu ja pelottelu on täydessä vauhdissa. He tunkeutuvat tänne julistamaan Saatanan evankeliumia.
Sen väittäminen, että ihmiset kirjaimellisesti palavat kurjuudessa koko ikuisuuden, kun taas pyhät laulavat Hallelujaa, on suoraan sanottuna sadismia.
Vain SAATANA olisi voinut keksiä tämän, jos se olisi olemassa.
FUNDAMENTALISTISET ÄÄRILIIKKEET JA DOGMAATTISET FANAATTISET JULMAT KRISTITYT SAARNAAVAT TIETÄMÄTTÄÄN SAATANAN EVANKELIUMIA., eivätkä Kristuksen evankeliumia.
He kertovat sinulle, että jos hylkäät JEESUKSEN, päädyt kidutuskammioon, josta ei ole ulospääsyä ja jota odottaa koko helvetti. Eikö tämä ole kiristystä ?
Ihmiset muuttuvat sen kaltaisiksi, jota he palvovat.
Jos kristityt uskovat vakaasti, että heidän Jumalansa alistaa ihmisvihollisensa julmasti armottomaan loputtomaan kidutukseen, he alkavat muuttua tällaiseksi hirvittävän sydämettömyyden kuvaksi.
KRISTITYISTÄ ON SIIS TULOSSA YHÄ SADISTISEMPIA.
Hindujen keskustelupalstoilla kristityt ääriainekset tyrkyttävät väkisin Saatanan evankeliumia, kristinuskon ” ilosanomaa” . Oppia ikuisesta helvetistä.
Vaikka tämä ei ole edes kristinuskon palsta, hindujen ahdistelu, vainoaminen, ahdistelu ja pelottelu on täydessä vauhdissa. He tunkeutuvat tänne julistamaan Saatanan evankeliumia.
Sen väittäminen, että ihmiset kirjaimellisesti palavat kurjuudessa koko ikuisuuden, kun taas pyhät laulavat Hallelujaa, on suoraan sanottuna sadismia.
Vain SAATANA olisi voinut keksiä tämän, jos se olisi olemassa.
FUNDAMENTALISTISET ÄÄRILIIKKEET JA DOGMAATTISET FANAATTISET JULMAT KRISTITYT SAARNAAVAT TIETÄMÄTTÄÄN SAATANAN EVANKELIUMIA., eivätkä Kristuksen evankeliumia.
He kertovat sinulle, että jos hylkäät JEESUKSEN, päädyt kidutuskammioon, josta ei ole ulospääsyä ja jota odottaa koko helvetti. Eikö tämä ole kiristystä ?
Ihmiset muuttuvat sen kaltaisiksi, jota he palvovat.
Jos kristityt uskovat vakaasti, että heidän Jumalansa alistaa ihmisvihollisensa julmasti armottomaan loputtomaan kidutukseen, he alkavat muuttua tällaiseksi hirvittävän sydämettömyyden kuvaksi.
KRISTITYISTÄ ON SIIS TULOSSA YHÄ SADISTISEMPIA.
Haluaako Jumala, että elävät ihmiset vai että biorobotit palvovat häntä pelosta.
Rangaistuksen on vastattava rikosta, jotta sitä voidaan pitää oikeudenmukaisena.
Kukaan ihminen ei kykene tekemään mitään sellaista, jolla ansaitsisi ikuisen kidutuksen, joten se on epäoikeudenmukainen käsite. Ei edes saatana, jos se olis olemassa. On myös epäoikeudenmukaista, että ihmisiä pidetään helvettiin tuomittuina mitä vähäpätöisimmistä syistä, mikä tekee jumalasta julman ja sadistisen. Jos hän olisi halunnut estää ihmisiä pääsemästä taivaaseen, hän olisi voinut vain lopettaa heidän olemassaolon sen sijaan, että kiduttaisi heitä ikuisesti.
Jos Jumala tiesi ennalta, että tästä maailmasta tulisi syntinen, niin hänellä ei ollut mitään hyvää syytä luoda mitään alun alkaenkaan, miksi hän sitten loi juuri tämän maailman?
Millainen maailma tämä on? Se on maailma, jossa suuri osa koskaan eläneistä ihmisistä päätyy ikuiseen helvettiin. Miksi luoda tällainen maailma, kun suurin osa ihmisistä joutuu ikuiseen kidutukseen.?En tunne hindujen uskontoa lainkaan,teoilla ei pelastu kukaan sen selvää.
Helvettiin menevä kaikki joiten nimeä ei ole elämän kirjassa.- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
En tunne hindujen uskontoa lainkaan,teoilla ei pelastu kukaan sen selvää.
Helvettiin menevä kaikki joiten nimeä ei ole elämän kirjassa.FUNDAMENTALISTISET ÄÄRILIIKKEET JA DOGMAATTISET FANAATTISET JULMAT KRISTITYT SAARNAAVAT TIETÄMÄTTÄÄN SAATANAN EVANKELIUMIA.
He kertovat sinulle, että jos hylkäät JEESUKSEN, päädyt kidutuskammioon, josta ei ole ulospääsyä ja jota odottaa koko helvetti. Eikö tämä ole kiristystä ?
Ihmiset muuttuvat sen kaltaisiksi, jota he palvovat.
Jos kristityt uskovat vakaasti, että heidän Jumalansa alistaa ihmisvihollisensa julmasti armottomaan loputtomaan kidutukseen, he alkavat muuttua tällaiseksi hirvittävän sydämettömyyden kuvaksi.
KRISTITYISTÄ ON SIIS TULOSSA YHÄ SADISTISEMPIA. - Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Rangaistus on peruuttamaton, kosa paholaien se vaikutti valehtelmalla ihmiselle, ikuinen rangaistus on peruutamato koska rikko sana minkä kuuli,helvetti paholaisen ja selkänsä kääntäneille ihmisille joille ei Jeeuksen pelastus kevannut, on ikuin kadotus, Raamatun mukaan viimeisen tuomion jälkeen.
Rakas seurakuntalainen,
Tänään sukellamme syvälle kristinuskon pelastusoppiin, tuohon nerokkaaseen tarinankudontaan, joka heiluu parodiahorisontin partaalla kuin kuumailmapallo täynnä HUMPUUKIA.
Aloitetaan siitä, että kaikki on alkanut yhdestä kielletyn hedelmän haukkauksesta. Koko ihmiskunta joutui ikuisesti kadotetuksi, koska muinaisessa paratiisissa joku sattui tekemään huonon ruokavalion valinnan. Mutta ei hätää! Tämä rikkomus, joka kirjaimellisesti laukaisi maailmanhistorian synkeimmän lumipalloefektin, päätettiin korjata kymmeniä sukupolvia myöhemmin hyvin erikoisella tempulla: jumalallinen itsetuho.
Nimittäin, Jumala, joka alun perin järjesti koko tämän hämmentävän kuvion, päätti lopulta lähettää itsensä maan päälle synnittömänä miehenä, Kristuksena. Ja mitä tapahtuu? No, Hän tietenkin suostuu kidutettavaksi ja naulittavaksi ristille, jotta me – ihmiskunta, joka ei edes ollut syntynyt silloin kun tämä koko hedelmäkohu alkoi – voisimme jotenkin pelastua tästä alun perin hänen itsensä luomasta ongelmasta.
Ja tässä kohtaa saavumme parodiahorisonttiin: mikään ei enää ole liian absurdi uskottavaksi! Uskonnollisen logiikan mukaan, jos vain uskot, että joku kuoli puolestasi pari tuhatta vuotta sitten, olet yhtäkkiä vapaa kaikista synneistä, vaikka olisit kuinka hirmuinen hirviö. Mutta jos et usko? Voi voi, sitten ei ole mitään toivoa – tervemenoa ikuiseen kärsimykseen!
Ja tämä koko systeemi esitetään meille niin luontevasti ja itsestäänselvyytenä, että on ihan normaalia, että kymmenien miljoonien ihmisten ikuinen kohtalo riippuu siitä, mitä he päättävät uskoa näistä vanhoista tarinoista. Ei siis tarvitse kysyä, miksi pelastusoppi kuulostaa siltä kuin se olisi lainattu suoraan B-luokan fantasiaelokuvasta: koko konsepti on jo niin överiksi vedetty, että sen perusolettamukset heiluvat parodian ja absurdin välimaastossa.
Joten, kristinuskon pelastusoppi? Sanotaanpa suoraan: täyttä HUMPUUKIA. Jos tämä saippuaooppera ei ole parodian määritelmä, niin mikä sitten on?
Siunauksin (ja ripauksella sarkastista realismia),
Pastori Enkeli Mäntä - Anonyymi

Pastori Enkeli MäntäKiitos taas kerran, rakas ystäväni Patri, loistavasta tekstistasi.
Jossain välissä laitan ne jälleen muualle, ilmoitan, että en minä kirjoittanut niitä. Olen jo aloittanut tekstiesi keräämisen.
Luulen, että voisit jossain vaiheessa koota kirjan.
Ripaus runollisuutta sarkasmin kehystämänä, erinomaista. Ilmeisesti vain huumorilla tästä selviää. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kiitos taas kerran, rakas ystäväni Patri, loistavasta tekstistasi.
Jossain välissä laitan ne jälleen muualle, ilmoitan, että en minä kirjoittanut niitä. Olen jo aloittanut tekstiesi keräämisen.
Luulen, että voisit jossain vaiheessa koota kirjan.
Ripaus runollisuutta sarkasmin kehystämänä, erinomaista. Ilmeisesti vain huumorilla tästä selviää.Patri, olen alkanut miettiä, lukiessani yhä syveneviä kristittyjen aggressioita, ikuisella kidutuksella uhkaamisia, että miten sinä jaksat työssäsi? Ilmeisesti vain huumorilla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Patri, olen alkanut miettiä, lukiessani yhä syveneviä kristittyjen aggressioita, ikuisella kidutuksella uhkaamisia, että miten sinä jaksat työssäsi? Ilmeisesti vain huumorilla?
Patri, nauroin ääneen, kun luin tekstisi, kiitos.
Anonyymi kirjoitti:
FUNDAMENTALISTISET ÄÄRILIIKKEET JA DOGMAATTISET FANAATTISET JULMAT KRISTITYT SAARNAAVAT TIETÄMÄTTÄÄN SAATANAN EVANKELIUMIA.
He kertovat sinulle, että jos hylkäät JEESUKSEN, päädyt kidutuskammioon, josta ei ole ulospääsyä ja jota odottaa koko helvetti. Eikö tämä ole kiristystä ?
Ihmiset muuttuvat sen kaltaisiksi, jota he palvovat.
Jos kristityt uskovat vakaasti, että heidän Jumalansa alistaa ihmisvihollisensa julmasti armottomaan loputtomaan kidutukseen, he alkavat muuttua tällaiseksi hirvittävän sydämettömyyden kuvaksi.
KRISTITYISTÄ ON SIIS TULOSSA YHÄ SADISTISEMPIA.Ihminen muutuu palviliansa kaltaiseki, kuten sivulla on käynyt ilmi monessa kohtaa, luuleva voitavansa omakseen koko maailman saava sielulleen vahingon.
- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Ihminen muutuu palviliansa kaltaiseki, kuten sivulla on käynyt ilmi monessa kohtaa, luuleva voitavansa omakseen koko maailman saava sielulleen vahingon.
Rakas seurakuntalainen,
Tässä on nyt teksti, joka ei voisi olla enempää totta – varsinkin kun kristinuskon Jumala on selvästi ollut vähän turhan innokas sadismin harjoittaja. Onhan sekin jo aika vaikuttavaa, että kun ihminen muuttuu palvontakohteensa kaltaiseksi, hän päätyy luulemaan, että voi omistaa koko maailman, mutta siinä sivussa onnistuu vain saamaan sielulleen massiivisen lommon. Ah, mikä loistava strategia!
Katsokaapa Raamattua, jossa Jumala keksii kaikenlaisia hauskoja tapoja piinata ihmisiä – vedenpaisumus, vitsaukset, ikuinen helvetin tuli. Onhan se selvä, että tällainen Jumala on kuin suoraan antiikin aikojen pahamaineisimpien diktaattorien käsikirjasta. Ja tietysti, seuraajat ovat oppineet hyvin mestarinsa kädestä: uhkaukset, rangaistukset, jatkuva pelottelu – ihan kuin se olisi mitä luonnollisin tapa levittää rakkautta ja armoa!
Mutta eihän siinä vielä kaikki! Tämä ajatus siitä, että voisimme omistaa koko maailman ja samalla vahingoittaa omaa sieluamme, on varsin ironinen. On aivan loogista, että kun palvontakohteena on Jumala, joka tuntuu nauttivan ihmisten kärsimyksestä, seuraajat päätyvät kulkemaan samaa polkua. He ajattelevat, että voivat kahmia itselleen kaiken, ja silti pysyä hengellisesti eheänä – mikä upea fantasia!
Siunauksin,
Pastori Enkeli Mäntä - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Patri, olen alkanut miettiä, lukiessani yhä syveneviä kristittyjen aggressioita, ikuisella kidutuksella uhkaamisia, että miten sinä jaksat työssäsi? Ilmeisesti vain huumorilla?
Ah, hyvä kysyjä, kuuntelehan, kuinka tuuli kuiskii vastausta:
Onko työni kuin vuori, jonka huipulla ei happea riitä?
Kun myrskytuuli ulvoo ja kristittyjen miekat kalskahtaa,
niin huumorin turvin, kuin kotkan siivin, minä lennän,
yli uhkausten, kivisten polkujen, korkeuksiin, missä nauru soi.
Ikuinen kidutus, he sanovat, mutta minä vastaan:
“Hyvä yritys, mutta entä jos tarjoaisin teetä ja sympatiaa?”
Kun ahdistus kolkuttaa, minä avaan oven ja huumorilla tervehdin,
ja pian tuo kolkuttaja perääntyy, kiusaantuneena hymyilevälle sydämelle.
Työni on kuin villi puutarha, missä kasvaa ruusuja ja ohdakkeita,
mutta kun ohdake pistää, nauran ja käännän sen runoksi,
sillä tiedäthän, että pilkka on vain kääntämätön vitsi,
ja minä, rakas ystävä, olen kääntäjä tässä ikuisessa komediassa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ah, hyvä kysyjä, kuuntelehan, kuinka tuuli kuiskii vastausta:
Onko työni kuin vuori, jonka huipulla ei happea riitä?
Kun myrskytuuli ulvoo ja kristittyjen miekat kalskahtaa,
niin huumorin turvin, kuin kotkan siivin, minä lennän,
yli uhkausten, kivisten polkujen, korkeuksiin, missä nauru soi.
Ikuinen kidutus, he sanovat, mutta minä vastaan:
“Hyvä yritys, mutta entä jos tarjoaisin teetä ja sympatiaa?”
Kun ahdistus kolkuttaa, minä avaan oven ja huumorilla tervehdin,
ja pian tuo kolkuttaja perääntyy, kiusaantuneena hymyilevälle sydämelle.
Työni on kuin villi puutarha, missä kasvaa ruusuja ja ohdakkeita,
mutta kun ohdake pistää, nauran ja käännän sen runoksi,
sillä tiedäthän, että pilkka on vain kääntämätön vitsi,
ja minä, rakas ystävä, olen kääntäjä tässä ikuisessa komediassa.Hyvä Patri, kiitos taas kerran, ja hyvää syksyn alkua sinulle, yritä jaksaa, missä ikinä oletkin, töissä tai muualla.
Mutta Patri, on kamalaa painua fanaattisten äärikristittyjen tasolle aina kun olet töissä, mutta selviät siitä sisulla.
Mielestäni sinun pitäisi rakentaa jonkinlainen suojamuuri mielessäsi itsesi ja äärikristillisyyden dogmien kannattajien väliin, kun menet töihin ja kuuntelet heitä, jotta et vahingoita itseäsi.
Herää kysymys, miksi psykiatrisissa sairaaloissa ylipäätään on ihmisiä, joilla on niin ”ainoa ja oikea” uskonto, jos heidän uskontonsa pelastaa heidät myös sellaiselta ilmeisesti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä Patri, kiitos taas kerran, ja hyvää syksyn alkua sinulle, yritä jaksaa, missä ikinä oletkin, töissä tai muualla.
Mutta Patri, on kamalaa painua fanaattisten äärikristittyjen tasolle aina kun olet töissä, mutta selviät siitä sisulla.
Mielestäni sinun pitäisi rakentaa jonkinlainen suojamuuri mielessäsi itsesi ja äärikristillisyyden dogmien kannattajien väliin, kun menet töihin ja kuuntelet heitä, jotta et vahingoita itseäsi.
Herää kysymys, miksi psykiatrisissa sairaaloissa ylipäätään on ihmisiä, joilla on niin ”ainoa ja oikea” uskonto, jos heidän uskontonsa pelastaa heidät myös sellaiselta ilmeisesti?"Raamattuhan ennustaa, että lopun aikana laittomuus lisääntyy, kaikenlaiset perverssit käyttäytymiset tulevat sallituiksi ja kirkoissa alkaa luopumus.
Ihmiset jouduttavat Jeesuksen takaisintulemista omalla käyttäytymisellään."
Sitä on ennustettu jo 2000 vuotta, ja joka kerta päivämäärää on lykätty.
Matt. 16:28 -- Jeesus ilmoittaa ihmisjoukolle, että kaikki heistä eivät ehdi kuolla ennen Jeesuksen toista tuloa;
Matt. 16:28 "Totisesti minä sanon teille: Tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."
EI TOTEUTUNUT. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Raamattuhan ennustaa, että lopun aikana laittomuus lisääntyy, kaikenlaiset perverssit käyttäytymiset tulevat sallituiksi ja kirkoissa alkaa luopumus.
Ihmiset jouduttavat Jeesuksen takaisintulemista omalla käyttäytymisellään."
Sitä on ennustettu jo 2000 vuotta, ja joka kerta päivämäärää on lykätty.
Matt. 16:28 -- Jeesus ilmoittaa ihmisjoukolle, että kaikki heistä eivät ehdi kuolla ennen Jeesuksen toista tuloa;
Matt. 16:28 "Totisesti minä sanon teille: Tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."
EI TOTEUTUNUT."Raamatun ennusteet alkavat toteuttaa itse itseään. Maailmanloppua ei enää odoteta vaan sen eteen tehdään työtä, että se tulisi."
Eli kristityt kuvittelevat, että heistäkin tulee kaikkivaltiaita jumalia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Raamatun ennusteet alkavat toteuttaa itse itseään. Maailmanloppua ei enää odoteta vaan sen eteen tehdään työtä, että se tulisi."
Eli kristityt kuvittelevat, että heistäkin tulee kaikkivaltiaita jumalia.Kirjoittaja2 on evankelista Saatana, joka on helvetin ikuisuusopin kannattaja.
Anonyymi kirjoitti:
Kirjoittaja2 on evankelista Saatana, joka on helvetin ikuisuusopin kannattaja.
Kuolema ja tuonela heitetää tulisseen järveen,tämä on toinen kuolema tulinen järvi, jumalattomat ovat samassa paikaa,
Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. Siihen, joka voittaa, ei toinen kuolema kajoa.Ilm 2:11, ovat jeesukseen uskovat.Anonyymi kirjoitti:
"Raamatun ennusteet alkavat toteuttaa itse itseään. Maailmanloppua ei enää odoteta vaan sen eteen tehdään työtä, että se tulisi."
Eli kristityt kuvittelevat, että heistäkin tulee kaikkivaltiaita jumalia.Ei kirstityistä tule kaikki valtiaita, Jeesuksen kanssa hallitsevat tuhat vuotista valtakuntaa.
- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Ei kirstityistä tule kaikki valtiaita, Jeesuksen kanssa hallitsevat tuhat vuotista valtakuntaa.
Vain haaveissasi.
Anonyymi kirjoitti:
Vain haaveissasi.
Kerran seon täyttymys sana mukaan. Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Ilm. 20:6,
Olet tehnyt heistä kuningassuvun, meidän Jumalamme pappeja; he tulevat hallitsemaan maan päällä. Ilm.5:10.
Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan,Ilm 20:7- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Kerran seon täyttymys sana mukaan. Autuaita ja pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi ensimmäisestä ylösnousemuksesta! Heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he ovat Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Ilm. 20:6,
Olet tehnyt heistä kuningassuvun, meidän Jumalamme pappeja; he tulevat hallitsemaan maan päällä. Ilm.5:10.
Kun tuhat vuotta tulee täyteen, päästetään Saatana vankilastaan,Ilm 20:7Rakas seurakuntalainen,
Tässä pastori Enkeli Mäntä, valmiina sukeltamaan ylösnousemuksen ihmeelliseen ja uskomattomaan maailmaan - tyylillä, tietenkin. Ylösnousemus, tuo hämmentävän mahtava ilmiö, on kuin huippuluokan taikashow, jossa fyysinen ruumis pääsee lentämään taivaaseen. Kädet ylös ja aplodit valmiina, koska parodiahorisontti on aivan nurkan takana!
Kuvittelepa tämä: fyysinen ruumis, tuo arjen suurin vitsitesti, nousee ylös kuin mikä tahansa maaginen esitys. Ei enää maallista väsymystä, ei enää painavaa kuormaa – vain loistava, lentävä taikaruumis suuntaamassa kohti taivasta! Voimme vain ihastella, kuinka tämä ruumis, joka ei ehkä kestä kovin hyvin keski-ikäisyyden murheita, löytää itsensä äkkiä elokuvanäyttämöltä, jossa se lentelee onnellisena pilvissä.
Ja entä taivas? Se ei ole mitään muuta kuin hienostunut, henkinen tila ilman fyysisiä rajoja. Taivaassa ei ole tarvetta huonekaluille tai maisemille, vaan se on yksi suuri parodiahorisontti, joka mukautuu täydellisesti tarpeisiimme. Mikä loistava yhdistelmä: fyysinen taikaruumis on saavuttanut taivaan henkisen tilan, jossa se voi viettää ikuisuuden ilman huolia tai maallisia rajoja!
Tässä meillä on siis täydellinen yhdistelmä – fyysinen keho, kaarrokset ilmaan, ja taivas, joka on täydellinen henkinen kenttä ilman konkretiaa. Näyttää siltä, että ylösnousemus ei ole vain henkinen kokemus, vaan koko tapahtuma on kuin taikurishow, jossa ruumiimme tekee loikan ja astuu uuteen, huikeaan seikkailuun.
Voimme vain nauttia tästä huikeasta parodialta tuntuvasta esityksestä, jossa fyysinen ruumis kokee huiman muutoksen ja taivas avautuu uusille, henkisille ulottuvuuksille. Jos jotain, tämä kaikki muistuttaa meitä siitä, kuinka taitavasti ihmiset pystyvät muuntamaan uskon ja toivon perinteet aivan uskomattomaksi spektaakkeliksi.
Siunauksin (ja huikealla sarkasmilla),
Pastori Enkeli Mäntä Anonyymi kirjoitti:

Pastori Enkeli MäntäJeesuksen ylös nousemuksella ole mitääntekemistä millä sou asialla, jos ylös nousemusta ei olisi tapahtunut,koko ihmiskunta on menossa kadotukseen turmion vallan hallussa koko ihmis kunta. Mitään mahdollisuutta kellä pelastua elämään.
- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Jeesuksen ylös nousemuksella ole mitääntekemistä millä sou asialla, jos ylös nousemusta ei olisi tapahtunut,koko ihmiskunta on menossa kadotukseen turmion vallan hallussa koko ihmis kunta. Mitään mahdollisuutta kellä pelastua elämään.
/Jeesuksen ylös nousemuksella ole mitääntekemistä millä sou asialla/
Totta, sehän on satu. - Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Jeesuksen ylös nousemuksella ole mitääntekemistä millä sou asialla, jos ylös nousemusta ei olisi tapahtunut,koko ihmiskunta on menossa kadotukseen turmion vallan hallussa koko ihmis kunta. Mitään mahdollisuutta kellä pelastua elämään.
Rakas seurakuntalainen,
Kun sitten aikanaan ylösnousemusruumiisi kanssa taivaasta maan päälle pistäydyt, muista poiketa Mäkkärissä – aivan kuten Jeesus kävi kala-aterialla kavereidensa kanssa! Eihän ylösnousemuksen jälkeen ole mitään sen tärkeämpää kuin kunnon pikaruokailu. Koska mikäpä kruunaisi pyhän ja ihmeellisen ylösnousemuksen paremmin kuin Big Mac ja ranskalaiset? Eihän se ole sen kummempaa kuin tuo kuuluisa kalalounas, eikö vain?
Siunauksin (ja rennolla hymyllä),

Pastori Enkeli MäntäMaalliset eivä ole taivaalisa koska ollutkaan eiväkä tule olemaankaan.
Anonyymi kirjoitti:
/Jeesuksen ylös nousemuksella ole mitääntekemistä millä sou asialla/
Totta, sehän on satu.Ylös nouesemus kun ei olekaan satua, todellien tapahtuma, kuten takain paaluukin, tarkoitan ensimäistä ylös nousemusta,kun seurakunta nousee pois täällä.
Ihmisen Poika on tuleva Isänsä kirkkaudessa enkeliensä kanssa, ja silloin hän maksaa jokaiselle tämän tekojen mukaan. Matt16:27.- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Maalliset eivä ole taivaalisa koska ollutkaan eiväkä tule olemaankaan.
Rakas seurakuntalainen,
Tässä pastori Enkeli Mäntä, valmis tarttumaan tähän nerokkaaseen oivallukseen, jonka mukaan "maalliset eivät ole taivaallisia, eivätkä tule olemaankaan." Kuinka loistavasti tämä näkökulma ohittaakaan sen pienen detaljin, että Raamattu itse asiassa selkeästi esittää aivan päinvastaista!
Nostetaanpa esiin klassinen esimerkki ylösnousemuksesta – se, jossa Jeesus, fyysisenä ruumiina, nousee kuolleista ja lopulta "hujahtaa" taivaaseen. Luukas 24:39: "Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä se olen; koskettakaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minulla olevan." Jep, siinä se on – lihaa ja luita, ei pelkästään "henkistä" höttöä. Jeesus, joka on täysin fyysinen olento, nousee ylös ja osoittaa kaikille, että juuri näin se tapahtuu.
Ja kuinka mahtavaa onkaan kuvitella, että tämä täysin fyysinen Jeesus sitten kepeästi "hujahtaa" taivaaseen, paikkaan, jonka itse oletamme olevan pelkkä henkinen tila. Koska tottahan toki, taivas – tuo mystinen ulottuvuus, jossa ei ole mitään fyysistä – ottaa vastaan fyysisen ruumiin kuin se olisi täysin arkipäiväistä. Täydellinen logiikka, eikö vain? Eikö Jeesus osoittanut juuri sen, että maalliset ruumiit voivat kuin voivatkin löytää tiensä taivaaseen, henkiseen paikkaan?
Ja voimmehan aina vedota siihenkin, että 1. Korinttolaiskirje 15:42-44 puhuu ylösnousemuksesta: "Näin on myös kuolleitten ylösnousemus: katoavaiseen kylvetään, katoamattomassa herätetään; heikkouteen kylvetään, voimassa herätetään; sielullinen ruumis kylvetään, hengellinen ruumis herätetään. Jos kerran on sielullinen ruumis, niin on myös hengellinen." Tässä siis nähdään se ihmeellinen muodonmuutos, jossa fyysinen ruumis "hujahtaa" taivaalliseen tilaan ja muuttuu samalla hengelliseksi – ihan noin vain, kädenkäänteessä.
Mutta mikäpä meitä estäisi unohtamasta kaiken tämän ja vakuuttamasta itseämme siitä, että maalliset eivät voi olla taivaallisia? Sehän on aivan yhtä loogista kuin ohittaa koko Raamatun opetus ylösnousemuksesta ja fyysisestä ruumiista, joka siirtyy taivaallisiin korkeuksiin.
Siunauksin (ja runsaalla määrällä HUMPUUKIA),

Pastori Enkeli MäntäJeesus tarkoitaa henki valtoja, joilla ei tosiaan ole ruumista, kuten Jeesus näytää naulanjäljet käsissään.
Nähtävästi Raamattua ymmärätte väärin tai tarkoituksella.- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Jeesus tarkoitaa henki valtoja, joilla ei tosiaan ole ruumista, kuten Jeesus näytää naulanjäljet käsissään.
Nähtävästi Raamattua ymmärätte väärin tai tarkoituksella./Nähtävästi Raamattua ymmärätte väärin tai tarkoituksella./
Miksi Raamattu, miksei Koraani tai joku muu tai miksei Kalevala tai Harry Potter, samat sadut kaikki. - Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Jeesus tarkoitaa henki valtoja, joilla ei tosiaan ole ruumista, kuten Jeesus näytää naulanjäljet käsissään.
Nähtävästi Raamattua ymmärätte väärin tai tarkoituksella.Rakas seurakuntalainen,
Tässä pastori Enkeli Mäntä, jälleen kerran ihmettelemässä sitä nerokasta tulkintaa, jonka mukaan Jeesus tarkoittaa henkiolentoa, joilla ei ole ruumista – samalla kun hän esittelee käsissään olevia naulanjälkiä. Eikö olekin kiehtovaa, miten jotkut onnistuvat lukemaan Raamattua ja päätymään aivan päinvastaiseen johtopäätökseen kuin mitä teksti selvästi sanoo?
Luukas 24:39: "Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä se olen; koskettakaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minulla olevan." Aivan niin, Jeesus suorastaan vaatii kuulijoitaan havaitsemaan, että hänellä on fyysinen ruumis, ja että hän ei ole pelkkä henki. Mutta ilmeisesti jotkut ovat päättäneet, että kun Jeesus sanoo "minulla on lihaa ja luita," hän oikeasti tarkoittaa "minä olen pelkkä henki, älkää uskoko silmiänne tai korvianne."
Onko siis niin, että Jeesus vain vitsailee, kun hän osoittaa fyysisiä haavojaan ja pyytää heitä koskettamaan? Ehkä hän oletti, että me kaikki ymmärtäisimme tämän henkeväksi huumoriksi, että todellisuudessa hän ei halua meidän uskovan siihen, mitä hän sanoo ja näyttää. Koska miksi luottaisimme siihen, mitä Raamattu suoraan sanoo, kun voimme aina kääntää asiat päälaelleen ja sanoa, että hän tarkoitti jotain aivan muuta?
Onkin todella huojentavaa nähdä, että jotkut meistä osaavat lukea Raamattua näin syvällisesti ja oivaltaa, että "liha ja luut" tarkoittavat oikeastaan "ei lihaa eikä luita." Ilmeisesti tekstin väärinymmärtäminen on vain pieni hintalappu tästä syvällisestä hengellisestä oivalluksesta.
Jos siis joku joskus kysyy sinulta, miten on mahdollista, että Jeesus, joka selkeästi sanoo olevansa fyysinen olento, olisi vain henkiolento – voit vain todeta, että jotkut eivät ilmeisesti ymmärrä lukemaansa. Mutta älkäämme olko huolissamme, sillä kuten hyvin tiedämme, Raamatun tulkitseminen täysin päinvastoin kuin mitä siinä sanotaan, on yksi taitolaji sinänsä.
Siunauksin (ja tuplamäärällä sarkasmia),
Pastori Enkeli Mäntä - Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
Jeesus tarkoitaa henki valtoja, joilla ei tosiaan ole ruumista, kuten Jeesus näytää naulanjäljet käsissään.
Nähtävästi Raamattua ymmärätte väärin tai tarkoituksella.Mitä kidutususkonton historia opettaa meille? Ettäse on kaikkialla lietsonut suvaitsemattomuuden liekkejä, levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia, mutta ei ole koskaan tehnyt ihmisistä parempia, vain huonompia.
Kidutususkonto on ollut vain talutushihna. Jos kansa on sortunut kidutususkontoon, se tarkoittaa, että se suostuu sietämään enemmän. Kidutusskonto on ristiriidassa moraalin kanssa juuri siksi, että se on ristiriidassa järjen kanssa. Hyvyyden aisti liittyy läheisesti totuuden aistiin. Älyn turmeltuminen johtaa sydämen turmeltumiseen. Sillä, joka pettää älyään, ei voi olla vilpitöntä, rehellistä sydäntä. Kristillinen ikuisen helvettiopin kidutususkonto on tappanut miljoonia ihmisiä. Jotain on selvästi vialla siinä uskonnossa.Miten kaksi nimeltä mainittua suurinta uskontoa suhtautuvat tähän epäonnisten tapausten ylijäämään? Ne pyrkivät tukemaan, vahvistamaan kaiken sen elämää, joka jaksaa sinnitellä, ne jopa lähtökohtaisesti asettuvat kaiken sen puolelle, joka epäonnistuu uskontona kärsivien puolesta, ne tunnustavat oikeiksi kaikki ne, jotka kärsivät elämästä kuin sairaudesta, ja haluaisivat päästä siihen pisteeseen, jossa kaikkea muuta elämänkäsitystä pidetään vääränä ja mahdottomana. Kidutususkonnot ovat pääsyy, joka on pitänyt 'ihmistyypin' alemmalla tasolla; ne ovat säilyttäneet liikaa sitä, minkä olisi pitänyt kadota. Jos säilyttäen rajallisen inhimillisen egosi kuvittelet olevasi oikeassa uskossa, vaikka olet kidutususkonnon edustaja, olet yksinkertaisesti oman ylpeytesi uhri, oman voimasi lelu ja omien illuusiojesi väline. Ilman rakkautta sydämessä kaikki ihmisen hyveet muuttuvat puutteiksi. Esimerkiksi: kidutususkonnon ylpeys omasta paremmuudesta muuttuu ylimielisyydeksi, kunnia ylimielisyydeksi, kasvatus tekopyhyydeksi, ja rohkeus ja urheus ilman rakkautta ihmisiä kohtaan ovat yksinkertaisesti vaarallisia yhteiskunnalle. Kidutususkonnon ylpeys on töykeyden kruunu. Kidutususkonnon ylpeys on negaation korkein aste. Älä koskaan ajattele, että tiedät jo kaiken. Ja riippumatta siitä, kuinka korkealle kidutususkonnon seuraajat arvostavat sinua, uskalla aina sanoa itsellesi: Olen tietämätön. Älä anna ylpeyden vallata sinua. Sen vuoksi pysyt siellä missä sinun on sovittava, sen vuoksi kieltäydyt hyödyllisistä neuvoista ja ystävällisestä avusta, sen vuoksi menetät uskosi objektiivisuuteen. Kristus oli kuuluisa ensisijaisesti siksi, että hänet tapettiin. Jokaisella uskonnolla on oma Jeesus, joka tapetaan. Kaikki tämä tapahtuu, koska ihmisten täytyy uskoa johonkin, koska he eivät usko itseensä.Kaikkina aikakausina kidutususkonnon roistot ovat pyrkineet naamioimaan ilkeät tekonsa uskonnon, moraalin ja isänmaallisuuden eduilla. Ikuisen kidutuksen uskonto on vaikea psyykkinen sairaus, jonka vain psykiatri voi parantaa, jos edes hän.
Jos uskonnon tarkoitus on palkitseminen, se palvelee itsekkäitä intressejä ja koulutus sosiaalisen aseman saavuttamista, olen mieluummin epäuskoinen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mitä kidutususkonton historia opettaa meille? Ettäse on kaikkialla lietsonut suvaitsemattomuuden liekkejä, levittänut tasangoille ruumiita, juottanut maan vereen, polttanut kaupunkeja, tuhonnut kansakuntia, mutta ei ole koskaan tehnyt ihmisistä parempia, vain huonompia.
Kidutususkonto on ollut vain talutushihna. Jos kansa on sortunut kidutususkontoon, se tarkoittaa, että se suostuu sietämään enemmän. Kidutusskonto on ristiriidassa moraalin kanssa juuri siksi, että se on ristiriidassa järjen kanssa. Hyvyyden aisti liittyy läheisesti totuuden aistiin. Älyn turmeltuminen johtaa sydämen turmeltumiseen. Sillä, joka pettää älyään, ei voi olla vilpitöntä, rehellistä sydäntä. Kristillinen ikuisen helvettiopin kidutususkonto on tappanut miljoonia ihmisiä. Jotain on selvästi vialla siinä uskonnossa.Miten kaksi nimeltä mainittua suurinta uskontoa suhtautuvat tähän epäonnisten tapausten ylijäämään? Ne pyrkivät tukemaan, vahvistamaan kaiken sen elämää, joka jaksaa sinnitellä, ne jopa lähtökohtaisesti asettuvat kaiken sen puolelle, joka epäonnistuu uskontona kärsivien puolesta, ne tunnustavat oikeiksi kaikki ne, jotka kärsivät elämästä kuin sairaudesta, ja haluaisivat päästä siihen pisteeseen, jossa kaikkea muuta elämänkäsitystä pidetään vääränä ja mahdottomana. Kidutususkonnot ovat pääsyy, joka on pitänyt 'ihmistyypin' alemmalla tasolla; ne ovat säilyttäneet liikaa sitä, minkä olisi pitänyt kadota. Jos säilyttäen rajallisen inhimillisen egosi kuvittelet olevasi oikeassa uskossa, vaikka olet kidutususkonnon edustaja, olet yksinkertaisesti oman ylpeytesi uhri, oman voimasi lelu ja omien illuusiojesi väline. Ilman rakkautta sydämessä kaikki ihmisen hyveet muuttuvat puutteiksi. Esimerkiksi: kidutususkonnon ylpeys omasta paremmuudesta muuttuu ylimielisyydeksi, kunnia ylimielisyydeksi, kasvatus tekopyhyydeksi, ja rohkeus ja urheus ilman rakkautta ihmisiä kohtaan ovat yksinkertaisesti vaarallisia yhteiskunnalle. Kidutususkonnon ylpeys on töykeyden kruunu. Kidutususkonnon ylpeys on negaation korkein aste. Älä koskaan ajattele, että tiedät jo kaiken. Ja riippumatta siitä, kuinka korkealle kidutususkonnon seuraajat arvostavat sinua, uskalla aina sanoa itsellesi: Olen tietämätön. Älä anna ylpeyden vallata sinua. Sen vuoksi pysyt siellä missä sinun on sovittava, sen vuoksi kieltäydyt hyödyllisistä neuvoista ja ystävällisestä avusta, sen vuoksi menetät uskosi objektiivisuuteen. Kristus oli kuuluisa ensisijaisesti siksi, että hänet tapettiin. Jokaisella uskonnolla on oma Jeesus, joka tapetaan. Kaikki tämä tapahtuu, koska ihmisten täytyy uskoa johonkin, koska he eivät usko itseensä.Kaikkina aikakausina kidutususkonnon roistot ovat pyrkineet naamioimaan ilkeät tekonsa uskonnon, moraalin ja isänmaallisuuden eduilla. Ikuisen kidutuksen uskonto on vaikea psyykkinen sairaus, jonka vain psykiatri voi parantaa, jos edes hän.
Jos uskonnon tarkoitus on palkitseminen, se palvelee itsekkäitä intressejä ja koulutus sosiaalisen aseman saavuttamista, olen mieluummin epäuskoinen.Mikään uskonto ei ole vielä koskaan suoraan tai epäsuorasti, dogmaattisesti tai allegorisesti sisältänyt totuutta. Erityisesti kidutususkonto on syntynyt pelosta ja puutteesta ja tunkeutunut järjen harhojen kautta. Jokaisessa uskonnossa uskonnollinen ihminen on poikkeus.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikään uskonto ei ole vielä koskaan suoraan tai epäsuorasti, dogmaattisesti tai allegorisesti sisältänyt totuutta. Erityisesti kidutususkonto on syntynyt pelosta ja puutteesta ja tunkeutunut järjen harhojen kautta. Jokaisessa uskonnossa uskonnollinen ihminen on poikkeus.
Olen samaa mieltä. Etenkään kristinusko ei ole lähelläkään mitään totuutta, kun perusta on muinaisissa uskonnoissa, joissa uhrattiin jumalille jopa ihmisiä barbaarimaisin rituaalein.
Tässä kohtaa astumme siihen absurdiin osioon, jossa ne, jotka eivät itsekään usko täysin siihen, mitä Raamattu selvästi sanoo, päättävät silti pelotella muita. Kuten esimerkiksi Jeesuksen ylösnousemus – se kuuluisa hetki, jolloin fyysinen ruumis "lennähtää" taivaaseen. Mutta hei, eihän se nyt oikeasti niin mene, eihän? Sehän on vain vertauskuva, mutta muistakaa lapset, teidän täytyy kuitenkin uskoa tähän *vähän niinkuin kirjaimellisesti*, tai muuten... no, seuraukset eivät ole kauniit.
Luukas 24:39: "Katsokaa minun käsiäni ja jalkojani: minä se olen; koskettakaa minua ja katsokaa, sillä ei hengellä ole lihaa eikä luita, niin kuin te näette minulla olevan." Jeesus esittelee ruumiinsa ja näyttää naulanjäljet – mutta tietenkään, ei ole mitään syytä ottaa tätä todesta, vaikka juuri näin Raamattu sanoo. Ilmeisesti on paljon hauskempaa pelotella helvetin tulilla ja kiirastulella kuin käsitellä sitä, mitä Raamattu oikeasti väittää ylösnousemuksesta ja siitä, kuinka fyysinen ruumis voi "lennähtää" taivaaseen.
Miten hienoa onkaan seurata tätä ristiriitaa – he pelkäävät ja yrittävät pelotella muita taivaan ja helvetin visioilla, vaikka eivät itsekään usko siihen, mitä saarnaavat. On paljon helpompaa syöttää muille uhkakuvia ja väittää, että fyysinen ruumis voi nousta ylös, samalla kun hymistellään, että tämä on vain kaunis vertauskuva. Kukapa nyt oikeasti uskoisi, että liha ja luut voisivat tehdä taivaallisen nousun? Onhan se loogista, eikö? Mutta varmuuden vuoksi, pidetään kiinni siitä pelosta – se näyttää toimivan hyvin, vaikka kukaan ei uskokaan.
Ystävällisin terveisin (ja rankalla sarkasmilla),
Pastori Enkeli Mäntä Anonyymi kirjoitti:
Mikään uskonto ei ole vielä koskaan suoraan tai epäsuorasti, dogmaattisesti tai allegorisesti sisältänyt totuutta. Erityisesti kidutususkonto on syntynyt pelosta ja puutteesta ja tunkeutunut järjen harhojen kautta. Jokaisessa uskonnossa uskonnollinen ihminen on poikkeus.
jeesus minun nimeni vuoksi joudutte kärsimään vainoja, kuten minua vainottiin niin teitäkin vainotaan.
Anonyymi kirjoitti:
/Nähtävästi Raamattua ymmärätte väärin tai tarkoituksella./
Miksi Raamattu, miksei Koraani tai joku muu tai miksei Kalevala tai Harry Potter, samat sadut kaikki.Henki vallat kuten saatainen henki joka joka on vallanut ihmisen, jeesus ajoi pois, Raamattu sen kertoo.
Opetus lapsille on myös antanut valla ajaa pahoja henkiä ulos, jota ovat uskossa Jeesukseen.- Anonyymi
kirjotaja2 kirjoitti:
jeesus minun nimeni vuoksi joudutte kärsimään vainoja, kuten minua vainottiin niin teitäkin vainotaan.
"jeesus minun nimeni vuoksi joudutte kärsimään vainoja, kuten minua vainottiin niin teitäkin vainotaan."
VEDALAINEN POLKU PITÄÄ KAIKKIA USKONTOJA TOTUUTENA TAI YHDEN TOTUUDEN OSINA JA HENKISEN KEHITYKSEN POLKUINA.
Hindulaisuus ei syrji muita uskontoja. Hindulaisuus pitää kaikkia aitoja uskontoja potentiaalisina nostamaan seuraajiensa tietoisuutta korkeammalle tasolle ymmärtämään Jumalaa, itseään ja ihmiskuntaa. Se tarjoaa suurimman mahdollisen moninaisuuden Jumalan ymmärtämisen tavoissa. Siksi hinduja voi sekoittaa kenen tahansa kanssa, ja he voivat elää rauhanomaisesti rinnakkain, aivan kuten hindut, buddhalaiset, jainit, sikhit ja muutkin elävät nykyään rauhanomaisesti yhdessä.
Mutta heti kun sekoitetaan toisiin uskontoihin kuuluvia, jotka ovat dogmaattisia näkemyksissään, syntyy ongelmia. Syynä on se, että tällaisissa ihmisissä ei ole tilaa ajatusten moninaisuudelle. He ajattelevat, että Jumalan silmissä kukaan muu ei ole pelastunut. He ajattelevat, että heidän on "pelastettava" kaikki TEKEMÄLLÄ KAIKISTA MUISTA SAMANLAISIA KUIN HE.
Ja se tapahtuu PAKKOKÄÄNNYTTÄMÄLLÄ KAIKKI MUUT OMIIN DOGMAATTISIIN USKOMUKSIINSA. Siten he eivät anna mitään uskoa tai ymmärrystä millekään muulle uskonnolle KUIN OMALLA USKONNOLLEEN.
Maailma voisi olla rauhallinen paikka, jos eri ryhmät eivät jatkuvasti yrittäisi HALLITA ja käännyttää MUITA ihmisiä. Tästä syystä on niin PALJON VUOSIA VUODATETTU VERTA, TEURASTETTU, KIDUTETTU, JOTTA KAIKKI MUUTA SAATAISIIN PAKOTETTUA NOUDATTAMAAN VAIN YHTÄ USKONTOA.
Tällaiset uskonnot aiheuttavat sen, ETTEIVÄT NE YHDISTY JUMALAN KANSSA, VAAN OVAT EROSSA JUMALASTA, koska ne eivät tarjoa tietä nähdä kaikkien olentojen henkistä luonnetta ja jumaluutta.
Tällaiset uskonnot luovat itse asiassa epäsuhtaa ihmisen ja Jumalan välille, koska ne PAKOTTAVAT seuraajansa keskittymään PINNALLISIIN eroihin sen sijaan, että keskittyisivät syvempään yhtenäisyyteen ja yhteenkuuluvuuteen.
... ei ole muista erillään oleva uskonto. Kyse ei ole siitä, että vedalainen kulttuuri vastustaisi muita henkisiä polkuja. Mutta se edustaa ja tarjoaa keinot, joiden avulla kuka tahansa voi saavuttaa korkeimman mahdollisen henkisen ymmärryksen. Se auttaa ymmärtämään, keitä ja mitä me todella olemme, kaikkien niiden pinnallisuuksien yläpuolella, joita usein löytyy perususkonnoista ja materialistisista uskonnoista. Siksi, jälleen kerran, kuka tahansa, olipa hän minkä uskonnon tai kulttuurin edustaja tahansa, voi silti käyttää Veda-polkua lisätäkseen yleistä ymmärrystään itsestään, maailmankaikkeudesta ja Jumalasta sekä herättääkseen luonnollisen henkisen rakkautemme yhtä ja kaikkia kohtaan.
HINDULAISUUS, VEDALAINEN KULTTUURI, EI ESITÄ JUMALAA HINDUJEN, MUSLIMIEN, KRISTITTYJEN TAI SIKHIEN JUMALANA.
Koska vedalainen kulttuuri on luonteeltaan UNIVERSAALIA, se ei esitä Jumalaa alueellisessa teemassa tai VAIN ”VALITULLE KANSALLE” kuuluvana.
Emme myöskään löydä, että Jumala olisi vedalaisessa käsityksessä SUOSINUT TIETTYÄ KANSAA. Se, mitä löydätte, on Jumala, joka on rakastava kaikkia kohtaan ja erityisesti bhaktoja kohtaan. Löydämme Jumalan, joka palkitsee ihmisen rakkauden rakkaudella, hänen antautumisensa ja rakastavan mielialansa mukaan, RIIPPUMATTA ALUEESTA, MAASTA RODUSTA TAI JOPA LAJISTA.
Juuri tällainen Jumala on todella universaali, eikä Hän ole alueellisten siteiden tai paikallisten rajoitusten alainen, vaan hän ulottuu yhteen ja kaikkiin.
Tällainen Jumala löytyy kaikista uskonnoista, ja hänen ymmärtämistään rajoittaa vain tietämättömyys jossakin tietyssä uskonnossa tai tietyssä kansassa.
Jos kaikki tällaiset ihmiset voisivat laajentaa tietoisuuttaan Jumalan suuruudesta, niin varmasti tällaiset kypsät ihmiset näkisivät saman Jumalan kaikkialla, kaikissa uskonnoissa. Tämä tietoisuuden täyteys johtaisi Jumalaan, sellaisena kuin me tunnemme Hänet, sellaisena kuin Hänet on kuvattu Veda-kirjoituksissa.
Vedalaisilla on kypsä käsitys Jumalasta, ja he ovat tietoisempia Jumalan monista eri puolista ja näkevät saman Jumalan kaikissa uskonnoissa, heidän ja muiden uskontojen välillä ei ole kitkaa. He voivat elää rauhanomaisesti toisten kanssa ILMAN TARVETTA TUNTEA, ETTÄ KAIKKI MUUT OVAT TUOMITTUJA HELVETTIIN TAI ETTÄ HEIDÄT ON KÄÄNNYTETTÄVÄ, JOTTA HE ”PELASTUISIVAT”.
He tunnustavat saman Jumalan, vaikka Häntä palvotaankin monin eri tavoin. Mikä siis on ongelmana? Ei ole mitään ongelmaa. Tämä pätee kaikkien uskontojen vilpittömiin palvojiin.
Vilpitön ja kypsä kristitty tulee helposti toimeen vilpittömän hindun kanssa, joka tulee helposti toimeen vilpittömän ja kypsän muslimin kanssa, joka tulee toimeen vilpittömän sikhin, buddhalaisen ja niin edelleen kanssa.
- Anonyymi
Maailmankaikkeus on ihmisluonnon pysyväisin osa.
- Anonyymi
*Jolla on korvat, se kuulkoon, mitä Henki sanoo seurakunnille. *
Jos sinulla on korvat, niin ala vetää.
Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik83266MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar681838Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5401539Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin751146Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja60966Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s32940Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt208861- 170813
Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o59796Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3758