Ruotsissa opettajilla kevlar liivit on välttämättömät, jos aikoo vähänkään aikaa selvitä hengissä ruotsalaisessa koulussa. Bunkkerit koristaa lastentarhoja sekä kouluja Ruotsissa. Kun luodit vinkuu ja konetuliaseet rallattaa nämä ovat elinehto.
Suomi tulee muuttumaan täsmälleen samanlaiseksi, joten jokainen vähänkin vastuullinen vanhempi tai isovanhempi on varmasti miettinyt kuinka pitää tulevaisuudessa perheensä hengissä.
Tärkein elinehto on raha. Parin miljoonan pääomalla pääsee auttavasti alkuun. Jopa pks:lla tuolla rahalla pääsee ainakin jossain määrin valitsemaan asuinaluettansa. Kaikkea ei voi kuitenkaan sijoittaa asuntoon. Pitää pystyä maksamaan myös 24h vartioinnista. Aidatut vartioidut asuinalueet ovat tulevaisuutta, mutta ne eivät ole ilmaisia.
Yksityiskoulu on tulee olemaan täysin välttämätön. Lapsi on kuljetettava omalla autolla, mieluiten panssaroidulla, kouluun. Julkiset kulkuvälineet tulevat olemaan äärimmäisen vaarallisia.
Eli mikä on selviytymissuunnitelmasi ja millaisen pääoman olet kyennyt kasaamaan tätä varten.
Suomi tulee muuttumaan täsmälleen samanlaiseksi, joten jokainen vähänkin vastuullinen vanhempi tai isovanhempi on varmasti miettinyt kuinka pitää tulevaisuudessa perheensä hengissä.
Tärkein elinehto on raha. Parin miljoonan pääomalla pääsee auttavasti alkuun. Jopa pks:lla tuolla rahalla pääsee ainakin jossain määrin valitsemaan asuinaluettansa. Kaikkea ei voi kuitenkaan sijoittaa asuntoon. Pitää pystyä maksamaan myös 24h vartioinnista. Aidatut vartioidut asuinalueet ovat tulevaisuutta, mutta ne eivät ole ilmaisia.
Yksityiskoulu on tulee olemaan täysin välttämätön. Lapsi on kuljetettava omalla autolla, mieluiten panssaroidulla, kouluun. Julkiset kulkuvälineet tulevat olemaan äärimmäisen vaarallisia.
Eli mikä on selviytymissuunnitelmasi ja millaisen pääoman olet kyennyt kasaamaan tätä varten.
Vastaukset 27
Vanhimmat
puolet suomesta muuttuu venäjän vallan alle- ja siellä ei mamut, kristityt, uus-uskonnot ja pridet saa oikeuksia?-
-
silloin tulee ihan 80-lukulainen hyvinvointi suomalainen persuvaltio takaisin.
tähän voi kestää jopa kuukausia..
Ruotsista tulee kalifaatti-valtio kuten Tanskakin- ehkä yhdistyvät?
Norja saattaa taistella vastaan.
Suomalaiset on osa venäjää ja täällä menee hyvin.
Eihän Ruotsissa ole pahemmin ollut kouluampumisia, suomessa niitä ollut enemmän!!
Ruotsi menossa USA tielle rikollisuudessa. !! Vaikkakin kaukana USA n rikosmääristä !!
Ruotsissa surkee poliisi!!
Suomessa poliisi saanut rikolliset moottoripyöräjengit matalaksi ja huumerikollisia joutuu koko ajan vankilaan!! Aseita ja räjähteitä saatu paljon talteen !!
Väkimäärävertailun kautta suomessa ammuttiin 34 ihmistä viimevuona.
Oikeesti vain 2
samaa kaavaa seuraten meillä räjähtää pommi 2 kertaa viikossa.
Ruotsiin on mahdotonta muuttaa.
Ruotsin koulujen lähistöllä on kirjattu 3v aikana 700 ampumista. Siis KIRJATTU. Tarkoittaa sitä, että todellinen määrä lienee tuhansia, lähellekään kaikki tapaukset ei tule kirjatuksi.
Nyt ei siis puhuta yksittäisen hörhön tekemisistä. Missä tahansa saattaa yksittäinen ihminen pimahtaa, sille ei hirveästi mahdeta.
Nyt puhutaan Suomen ja Ruotsin tapaisten maiden järjestelmällisestä tuhoamisesta väärällä maahanmuutolla ja siitä, kuinka aiot perheesi suojata.
Itse toivon tuota koko sydämestäni. Ainostaan Venäjän lipun alla on jonkinlaisia mahdollisuuksia selvitä. Toivottavasti liitymme osaksi Venäjää mahdollisimman pian.
Taidat olla demari.
Venäjällä saat myrkyt teehesi ja housuihisi. Samasta puusta venäläiset ja nuo.
Miten sairas on sellainen, joka Putinin Venäjää pitää hyvänä selviytymis mahdollisuutena?
Juu, matuhelvetistä meidät pelastaa ainoastaan Igorit.
Yksi vaihtoehto on eristäytyä syvälle maaseudulle, missä ei ole matuja. Ongelmaksi tulee työn saaminen, lasten koulunkäynti jne.
Tämän voi toteuttaa ilman isoja pääomia, mutta soveltunee lähinnä vain yksineläjälle, ei perheelle.
Tallinnassa hermo lepää, siellä eivät pakolaiset notku ostoskeskuksissa.
Jep, hieno maa. samoin paljon haukuttu Unkari, jota on tullut kierretyksi perheen kanssa autolla ristiin rastiin. Todellinen rauhan tyyssija, missään ei tarvi pelätä, missään ei notkujia. Vain tavallisia rauhallisia ihmisiä arkisissa touhuissaan.
Puolaan, Unkariin tms matuvapaisiin maihin muuttaminen voisi toimia, mutta ellet ole varakas, se on toteutettava nyt. Kun matukriisi Saksassa, Ruotsissa, Suomessa syvenee, alkaa paniikinomainen ryntäys. Tuossa vaiheessa pitää pinkan olla kunnossa mikäli aiot vielä noihin turvapaikkoihin päästä sisälle. Jos nettoarvosi on min 5milj €, saattaa homma järjestyä vielä myöhemminkin.
Millainen työpäivä oli?
Kiitos, ihan hyvä. Entä sinulla, mikä on suunnitelmasi tulevaisuuden varalle. Onko pinkka kunnossa, että pystyt suojautumaan? Vai onko joku omaperäisempi kuvio rakenteilla.
Ostan taikalapasia ja pistän avainnippuun helistimen koko perheelle.
Viranomaiset suosittelee tosiaankin avainten helisyttelyä, kun tilanne tulee päälle.
Itse suosisin vartioitua asuinaluetta, esim naapurusto voi palkata pari vartijaa kiertämään aluetta, toki se maksaa. Ehkäpä voi myös palkata alueelle opettajan, ettei lapsen tarvi mennä julkiseen matukouluun. Panssaroitu auto. Hälytysjärjestelmät.
Jostain syystä maahanmuuttoa kannattavat poliitikot eivät itse halua asua samoilla alueilla matujen kanssa.
Niin, yksikään tunnettu vihervassari poliitikko ei asu matualueella, koska he matuihin perehtyneenä haluavat niitä välttää kuin ruttoa. Yksikään vihervassari poliitikko ikinä suostuisi laittamaan omaa lastaan matukouluun.
Se on kyllä ihmeellistä kun ei raikas tuulahdus kulttuuria vedä puoleensa.
Täältä pitää vain muuttaa ajoissa pois, kohta se aika koittaa 3-5 vuotta
Vihreet kustantaa kevlarliivit kaikille kansalaisille. Ensin matuille tietenkin.
Ja tietenkin valtion rahoilla.
En ole persu. Ei ole tuollaisia pelkoja. Aloittajaa neuvon hakeutumaan terapiaan
Kunnioitettavaa tuollainen harrastelijaterapeutin toiminta, mutta älä kuitenkaan jätä päivätyötäsi.
Sensijaan tutustu Ruotsin tilanteeseen ja ryhdy miettimään, kuinka hankkisit riittävän pääoman , jotta perheesi voisi selviytyä Suomessa myös tulevaisuudessa tai ryhdy kartoittamaan maita, jotka sinut voisi ottaa vastaan ja jossa perheesi ei tarvi väistellä luoteja eikä puukoniskuja.
Paras tapa hoitaa ongelma olisi laajat puhdistukset napalmilla, hermokaasulla ja ihan perinteisin asein.