Tämä palsta

On ainoa sosiaalinen elämäni. Kiitos siitä (ei sarkasmia). Mitä tähän nyt voisi enää sanoa? Jos viestittelen muille niin heidän takaisinviestittelynsä minulle on laiskaa. Ei se riitä minulle. Joskus toivoin että olisin ollut menehtyneen kaverini tilalla. Hän menehtyi siis siinä lapsuuden ja teini-iän kynnyksellä jo useita vuosia sitten. Ajatuksenjuoksuni on siis sellainen että hän olisi osannut hyödyntää, ainakin elää elämänsä merkityksellisemmin ja enemmän täysillä mitä minä. Sillä ei ole väliä onko vika minussa vai ympäröivissä olosuhteissa. Ihmettelen sitä miksi monilla itseäni ilkeämmillä ihmisillä on sosiaalista elämää mutta minulla ei. Kai aivoni sitten vain yksinkertaisesti ovat ylösalaisin pääni sisällä, kun olen löytänyt itseni tällaisesta jamasta 🙃.
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuulostaa surulliselta jollei ole muuta sosiaalista elämää kuin tämä palsta. Jollei tämä ole provo, mutta nevermind.
Minä en usko, että täällä olo toisi kenelläkään mitään hyviä oloja tai positiivista sosiaalista elämää. Päinvastoin.

Mitä olen täällä käynyt ja seurannut kirjoituksia niin enimmäkseenhän tänne kirjoitetaan tuultataivastapaskaa. Minusta se on ihmisen oma valinta ja sisin joka valitsee sen missä haluaa olla ja minkälaisessa vuorovaikutuksessa toisten kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

On ainoa sosiaalinen elämäni. Kiitos siitä (ei sarkasmia). Mitä tähän nyt voisi enää sanoa? Jos viestittelen muille niin heidän takaisinviestittelynsä minulle on laiskaa. Ei se riitä minulle. Joskus toivoin että olisin ollut menehtyneen kaverini tilalla. Hän menehtyi siis siinä lapsuuden ja teini-iän kynnyksellä jo useita vuosia sitten. Ajatuksenjuoksuni on siis sellainen että hän olisi osannut hyödyntää, ainakin elää elämänsä merkityksellisemmin ja enemmän täysillä mitä minä. Sillä ei ole väliä onko vika minussa vai ympäröivissä olosuhteissa. Ihmettelen sitä miksi monilla itseäni ilkeämmillä ihmisillä on sosiaalista elämää mutta minulla ei. Kai aivoni sitten vain yksinkertaisesti ovat ylösalaisin pääni sisällä, kun olen löytänyt itseni tällaisesta jamasta 🙃.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu