Uusi translaki sortaa tyttöjä ja naisia

Anonyymi-ap

Suomi vuonna 2025. Teinityttö menee uimahallin suihkuun. On varhainen aamu, hän on ensimmäinen saunomassa ja uimassa. Suihkutilaan tulee mies munasillaan, ja jos totta puhutaan, myös silmämunasillaan. Tyttö säikähtää, mutta hän ei voi mitään. Kyseessähän voi olla transnainen. Mutta entä jos hän onkin mies, joka vaihtoi vähäksi aikaa juridista sukupuoltaan testatakseen lakia. Tyttö päättää lopettaa uimaharrastuksensa.

Tämä esimerkki ei ole Suomesta, vielä. Islannista ja Britanniasta se on. Ja sanon heti, etten kritisoi transihmisiä. Kritisoin huonosti harkittua lakia, joka mahdollistaa väärinkäytökset heidän oikeuksiensa nimissä. Moni suomalainen ei taida tietää, mitä sosiaali- ja terveysvaliokunnan hyväksymä esitys uudeksi translaiksi pitää sisällään. Sillä jos he tietäisivät, he tuskin antaisivat sen tapahtua. Kuka olisi uskonut Suomen ensimmäisen julkifeministisen hallituksen heikentävän naisten oikeuksia?

Translaille on varmasti tarvetta, ja mielestäni on esimerkiksi hyvä, että pakkosterilisaatio poistetaan. Keholliseen koskemattomuuteen kajoaminen on ankara hinta koetusta identiteetistä. Mutta kyseistä lakiluonnosta on tehty liian heikolla kansalaiskeskustelulla. Vihervasemmistolaisen hallituksemme alkuperäinen esitys mahdollisti melkoisen genderpujottelun: sen mukaan kuka tahansa saisi yksipuolisella ilmoituksellaan muuttaa sukupuoltaan edestakaisin parin kuukauden välein, ilman mitään lääketieteellistä perustelua. Siihen ei enää tarvita psykiatria arvioimaan ihmisen kokemaa sukupuolidysforiaa, oma tunne riittää vaihtamaan juridisen sukupuolen. Hallituksen luonnoksen mukaan ihminen voisi siis korjata sukupuoltaan kuusi kertaa vuodessa. Tämä siksak ei sentään oppositiopuolue kokoomukselle sopinut: nyt eduskunnan täysistuntoon on tulossa laki, jonka mukaan sen voisi tehdä vain kerran vuodessa. Mielestäni tämä korjaus oli juuri niin kosmeettinen kuin kokoomukselta on viime vuosina voinut odottaa.

Lakiesityksen ydinongelma on sen perustana oleva käsitesekaannus: sukupuolen käsitettä käytetään siinä sekä biologisesta sukupuolesta että omaan subjektiiviseen tuntemukseen ja kokemukseen perustuvasta sukupuoli-identiteetistä. Tämän seurauksena laista tulee epäjohdonmukainen tavalla, joka voi johtaa lukuisiin epäjohdonmukaisiin oikeuskäytäntöihin, haluttiin tai ei.

Jokaisen kannattaa miettiä seurauksia. Keskustelu lain mahdollistamasta armeijan välttelystä on sivuseikka verrattuna tavallisen naisen ja tytön arkeen tulevasta epämukavuudesta. Nyt voi yleisiin sauna- ja suihkutiloihin tulla biologinen mies. Vanhemmat ja isovanhemmat, haluatteko tätä varhaisteini-ikäisille tytöille? Jos vastustat tilannetta, saatat syyllistyä transfobiaan ja vihapuheeseen.

675

4842

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Toinen naisia koskeva takaisku liittyy urheiluun. Kyseessä on uudentyyppinen doping-ongelma, joka mitätöi biologisten naisten ennätyksiä alalla kuin alalla. Perusteellisen epäreilu kilpailuasetelma tuhoaa monen elämäntyön, ja ongelma tulee ottaa vakavasti – ellemme halua tuhota naisten urheilua. Setan argumentti on, että lajiliitot päättävät transurheilijoita koskevista säännöistä eikä translaki. Tämä on varmasti totta, mutta lainsäädäntö ohjaa kuitenkin arvoja ja käytäntöjä. Jos biologinen miesurheilija on juridinen nainen, lajiliitto voi olla juridisesti vaikeassa paikassa estäessään pääsyn naisten sarjaan. Lajiliitoilta vaaditaan Setan edessä paljon selkärankaa, jotta uskaltavat tehdä linjauksia. Löytyykö sitä? Toivottavasti tilanne ratkaistaan kehittämällä kokonaan uusi kilpailusarja ja esimerkiksi translympialaiset.

      Puhumattakaan millaiseen hämmennykseen sukupuolen irrottaminen biologisesta perustasta saattaa kasvavat tytöt ja pojat. Sen sijaan että heitä rohkaistaisiin olemaan iloisia siitä, mitä he fyysisesti ovat, tilanne luo yhden päätöksenteko-ongelman maailmaan lisää. Mikä ennen oli biologinen tosiasia, josta lähdettiin, on nyt itse päätettävä rasti. Lapsi, joka ei usein osaa edes päättää, mitä pukee päälleen, on joidenkin lainsäätäjien silmissä kypsä muuttamaan sukupuolensa. Valiokunta esittää ponnessaan, että oikeus muutokseen koskisi myös alaikäisiä. Ikäraja on lakiesityksessä epäselvä, ja joissakin kohdin puhutaan jopa lapsista.

      Kun me yhteiskuntana irtaudumme biologisten faktojen maailmasta, XX tai XY -kromosomeista jotka eivät muutu vaikka mitä tekisi, siinä irtoaa isompikin sokka. Asioilla on loogisia seurausvaikutuksia, jotka on hyvä tiedostaa jo ennalta. Jos sukupuoli on itse päätettävissä oleva ilmoitusasia, filosofina on pakko kysyä, miksei vaikkapa ikä sitten olisi. Miksi siinäkään pitäisi kompastua fyysisiin faktoihin? Samalla aukeaa reitti vaihtaa rotua ja ihonväriä. Jos voi syntyä väärään sukupuoleen, millä perusteella ei voi syntyä väärälle vuosikymmenelle tai väärään kansaan? Eikö sekin voi olla omaehtoinen ilmoitusasia? Vitsailin ikäkysymyksellä jokunen vuosi sitten koska olen ikäistäni nuorempi, mutta nyt olen oppinut, että itsensä transikäisiksi mieltävät ovat jo olemassaoleva ryhmä. Siitä seuraa monta kysymystä lainsäätäjälle, eläkeiän määrittelystä lähtien. Kokonaan oma kysymyksensä on, mihin yhteiskunnan kustantaman terveydenhuollon rajallisia resursseja käytetään.

      Lainsäätäjien on otettava vaikeat kysymykset käsittelyyn lakeja säätäessään, ihmisoikeuksiin vetoaminen yleisesti ei riitä, varsinkin kun oikeudet voivat törmätä keskenään. Lainsäädäntöä laatiessa on asiaankuuluvaa huomioida lakiin sisältyvät porsaanreiät tai mahdolliset väärinkäytökset, olipa kyse transasiasta tai mistä tahansa asiasta. Tämä on aivan yleinen ja rationaalinen vaatimus. Transasiasta on tullut ylisensitiivinen teema, jos sitä ei saa käsitellä. Vankeinhoito on yksi alue, joka joutuu murrokseen. Voivatko seksuaalirikoksiin syyllistyneet miehet mennä naistenosastolle, jos vetoavat itsemäärittelyn mahdollisuuteen? Onko oikeusasiamiehen osoitettava vankilanjohtajalle moite tai virkasyyte, jos tämä epäyhdenvertaisesti laittaa transnaiset turvallisuussyistä miesten osastolle?

      Tai mitä tapahtuu sukupuolikiintiöille julkishallinnon tai pörssiyhtiöiden osalta? Käsittääkseni Suomen laissa, edes tasa-arvolaissa, ei ole määritelty naisen ja miehen käsitteitä. Tämä tuo oman vaikeutensa juuri tuohon käsitesoppaan. Ja kun suomen kielessä on vain yksi sana, sukupuoli, eikä omaa termiä sanalle ’gender’ (englannissahan on sex-gender -jako).

      • Anonyymi

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin kuvattu tulevia tilanteita.

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

      • Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

      • Anonyymi kirjoitti:

        No sitä sinä voit ihan itse miettiä keskenäsi. Samalla voit yrittää miettiä että miksi ihmeessä olet niin tyhmä että et ymmärrä asiaa. Joka tapauksessa tämä esimerkki olympialaisista ja muista MM-kisoista paljastaa hyvin sen kuinka naurettavia nuo teidän "esitykset" ovat tämän lain suhteen.

        Ei tarvitse miettiä. Sen tietää jo.

        Eikö siis MM-kisoissa kunnioitetaan ihmisen laillsta ilmoitusta sukupuolestaan????

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

      • Anonyymi

        Harvoin transut ovat eliitti urheilijoita että sen vuoksi muuttaisivat itseään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        Onko kenelläkään täällä olevista mitään omakohtaisia kokemuksia , se olis niinkuin asiallisesti mukava tietää, sillä koskaan ei voi ajaa asioita sillä mitä itse luulee tietävänsä, varsinkin jos ei itsellä ole näitä ongelmia.
        Niin että asianomaiset jotka tarvitsevat muutoksia voisivat myös kertoa miten he näistä asioista ajattelevat.
        Silloin olisi asiat ihan toisessa valossa ehkä, se kun eräät jo ovat vetäneet armeijakortin esille ja että joku urheilija muka hyötyisi sukupuolen vaihdosta.

        Nämä ihmiset eivät ole mitään mielenvikaisia mitenkään , niin että heidän asiansa on paljon laajemmassa mittakaavassa se kun mitä filosofit ennustelee , usein ymmärtämättä edes ihmisten elämää ja millaista se saattaa henkisesti olla jos on ongelmia näissä asioissa .

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        Ainahan eräs ryhmä ihmisiä keskustelee toisia koskevia asioita ominaan , tietämättä oikeastaan mitään näiden ihmisten elämästä äkaikista naurettavin oli kuitenkin tuo urheilua käsittelevä kommentti, ihan kun jok alkaisi muuttamaan itseään jonkun urheilukilpailun voittamiseksi , sillä sekin muutos joka tehdään kirurgisesti ottaa aikaa ja monia fixeeraamisia . Niin että kyllä luulen että halu muuttaa itseensä toiseen sukupuoleen on paljon miettimistä antava asia asianosaisille , se kun eräät näyttää luulevan että kunhan käy vaan lääkärissä niin asia on selvä.
        Niin että hieman voisi ajatella vähän loogisesti näitäkin asioita.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No sitä sinä voit ihan itse miettiä keskenäsi. Samalla voit yrittää miettiä että miksi ihmeessä olet niin tyhmä että et ymmärrä asiaa. Joka tapauksessa tämä esimerkki olympialaisista ja muista MM-kisoista paljastaa hyvin sen kuinka naurettavia nuo teidän "esitykset" ovat tämän lain suhteen.

        No eihän näiltä muuta voi odottaakaan ,

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö siis MM-kisoissa kunnioitetaan ihmisen laillsta ilmoitusta sukupuolestaan????

        Kuinka moni ihminen näissä ryhmissä edes harrastaa mitään urheilua

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainahan eräs ryhmä ihmisiä keskustelee toisia koskevia asioita ominaan , tietämättä oikeastaan mitään näiden ihmisten elämästä äkaikista naurettavin oli kuitenkin tuo urheilua käsittelevä kommentti, ihan kun jok alkaisi muuttamaan itseään jonkun urheilukilpailun voittamiseksi , sillä sekin muutos joka tehdään kirurgisesti ottaa aikaa ja monia fixeeraamisia . Niin että kyllä luulen että halu muuttaa itseensä toiseen sukupuoleen on paljon miettimistä antava asia asianosaisille , se kun eräät näyttää luulevan että kunhan käy vaan lääkärissä niin asia on selvä.
        Niin että hieman voisi ajatella vähän loogisesti näitäkin asioita.

        Ei tämä porukka osaa yksinkertaisesti ajatella "loogisesti". Se on heille sula mahdottomuus...

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        "Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?"

        Niissä kilpailuissa on mm. testosteronirajat ja sukupuoltaan vaihtaneilla on täytynyt olla niin pitkä aika hormonihoidossa että testosteronin määrä on todella paljon jopa syntyperäisien naisten normaalimäärien alapuolella koska muuten se laskettaisiin samaan luokkaan kuin doping.

      • Anonyymi
        Oudoksuva kirjoitti:

        Miten naisena itseään pitävällä voi olla miehen testosteroni taso?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei tämä porukka osaa yksinkertaisesti ajatella "loogisesti". Se on heille sula mahdottomuus...

        Miten sinun logiikallasi naisella on munat?

      • Anonyymi

        Urheilussa näkyy naisissa selkeitä miehiä. Parta kasvaa, hiukset, vaatteetkin miesten mallia, naisissa urheilevat.
        Säälittäviä reppanoita🙈

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

        Vihervasemmisto lukee vain otsikon, ei perehdy ongelmiin, ja läpi menee.

        Sielläpä sitten vaaroja saunassa ja pukkarissa kun kaiken mailman sekopää pedarit saunoo heidänkin lasten seassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Urheilussa näkyy naisissa selkeitä miehiä. Parta kasvaa, hiukset, vaatteetkin miesten mallia, naisissa urheilevat.
        Säälittäviä reppanoita🙈

        Voisitko mainita nimeltä tällaisen nykyisin urheilevan naisen joka onkin mies?

        Jade Nyström.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jade Nyström.

        Niin ja missä on tieto että hän saa kilpailla naisten sarjassa? Siitä tässä on kyse. Hän on poikien suomenmestari. SIIS POIKIEN. Ei siis tyttöjen eikä naisten. Vai haluatko sinä kieltää häneltä urheilun vain siksi että hän on poika nimeltä Päivi?

        "Jade Isabella Alexandra Nyström ent. Jere Nyström 5. tammikuuta 2004 Lapinjärvi on suomalainen korkeushyppääjä. Hän on ollut ikäluokkansa poikien sarjan mestari 14-, 15- ja 16-vuotiaissa. Hänen edustamansa seura on Korian Ponsi ja hänen valmentajansa on Kai Niemi. Nyströmin ennätys on 23. heinäkuuta 2021 Lappeenrannassa hypätty 194 cm."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jade_Nyström

        https://www.seiska.fi/kotimaa/jade-nystromia-haukuttiin-ilkeasti-julkisella-paikalla-korkeushyppaaja-tuomitsee

        Oliko sulla siis muuta?

        Täältä löytyy varmaan muutama:

        https://www.cbsnews.com/pictures/25-transgender-athletes-you-should-know/

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        yleisurheilussa naisten satasella tai aidoissa oli transsu ja juoksi muistaakseni melkein mitaleille. Erittäin vaivaannuttava tunnelma maalissa jokaisen erän jälkeen

      • Anonyymi kirjoitti:

        yleisurheilussa naisten satasella tai aidoissa oli transsu ja juoksi muistaakseni melkein mitaleille. Erittäin vaivaannuttava tunnelma maalissa jokaisen erän jälkeen

        Ai muistaakseni? Koettakaa nyt puupäät tajuta että urheilijoille tehdään testi ennen kisaa jos on syytä epäillä että kyseessä on biologisesti mies. Jos arvot ovat liian suuret, niin silloin asiaan puututaan lääkityksellä. Kyse on on nyt siis biologisesta puolesta. Mutta se ei estä sitä, että kyseinen henkilö saattaa itse tuntea olevansa nainen.

        Tästä on esimerkki olemassa. Etelä-Afrikkaa edustanut Caster Semenya. Toukokuussa 2018 Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti että naisurheilijoiden, jotka juoksevat 400 metrin, 800 metrin ja 1500 metrin matkoja ja joiden testosteroniarvo on yli viisi nmol/l, on alennettava sitä lääkityksen avulla saadakseen kilpailla naisten sarjassa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Caster_Semenya

        Tämä koskee Semenyaa, ja onkin arveltu, että sääntö on tehty nimen omaan häntä varten. Eli Semenya ei saa kilpailla ilman lääkitystä 400–1500 metrillä naisten sarjoissa ja ei näin ollen osallistu Dohan MM-kilpailuihin vuonna 2019. Joten ottakaa nyt asioista selvää ennen kuin kirjoitatte tänne yhtään mitään.

        Pitää muistaa että asia on mennyt tässä eteenpäin. Siitä kertoo jo sekin, että naisten 800 merein ME-tuloksen omistaa edelleen Jarmila Kratochvílová, joka kilpaili aikanaan Suomessakin ja jota kutsuttiin "Jormaksi" hän hyvin miesmäisen olemuksensa vuoksi.

        Lisäksi pitää muistaa kommunistimaiden naisurheilijat, joista läntinen lehdistö käytti termiä "urheileva henkilö". Tästäkin aiheesta on tehty lukemattomia ohjelmia, artikkeleita ja kirjoja. Niihinkin voi tutustua ja huomata että asiassa ei ole mitään uutta. Paitsi se että nykyään dopingvalvonta on kiristynyt huimasti vrt 70-80-luvulle.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarmila_Kratochvílová

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2000/09/04/hormoni-saksan-oppipojat-ddrn-doping-salaisuudet-ovat-paljastuneet-enta-suomen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvoin transut ovat eliitti urheilijoita että sen vuoksi muuttaisivat itseään.

        Olet oikeassa! TRansut kulkevat 10m korkkareissa, pitkin kynsinmeiattuina kapeassa hamosessa, jolla ei nopeasti juosta!
        LOL

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ei tämä porukka osaa yksinkertaisesti ajatella "loogisesti". Se on heille sula mahdottomuus...

        mitä tällä on tekemistä luterilaisen uskon kanssa?
        ps.
        ... ihan vahingossa kuultua joka saattaa liittyä asiaan...:
        https://keskustelu.suomi24.fi/t/17273347/vahingossa-kuultua

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

        Onko olkinukkesi tyttö vai poika.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Niin ja missä on tieto että hän saa kilpailla naisten sarjassa? Siitä tässä on kyse. Hän on poikien suomenmestari. SIIS POIKIEN. Ei siis tyttöjen eikä naisten. Vai haluatko sinä kieltää häneltä urheilun vain siksi että hän on poika nimeltä Päivi?

        "Jade Isabella Alexandra Nyström ent. Jere Nyström 5. tammikuuta 2004 Lapinjärvi on suomalainen korkeushyppääjä. Hän on ollut ikäluokkansa poikien sarjan mestari 14-, 15- ja 16-vuotiaissa. Hänen edustamansa seura on Korian Ponsi ja hänen valmentajansa on Kai Niemi. Nyströmin ennätys on 23. heinäkuuta 2021 Lappeenrannassa hypätty 194 cm."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jade_Nyström

        https://www.seiska.fi/kotimaa/jade-nystromia-haukuttiin-ilkeasti-julkisella-paikalla-korkeushyppaaja-tuomitsee

        Oliko sulla siis muuta?

        Ens kesänä yrittää jo naisten sarjaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        "Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?"

        Eri liittojen säännöt. Onhan urheilussa jo 50 vuotta painittu tämän ongelman kanssa, miten määritellä naiset ja miehet toisistaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sinun logiikallasi naisella on munat?

        Eiköhän näillä transuilla ole monellakin..Ei oikeilla naisilla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urheilussa näkyy naisissa selkeitä miehiä. Parta kasvaa, hiukset, vaatteetkin miesten mallia, naisissa urheilevat.
        Säälittäviä reppanoita🙈

        Niin on.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Voisitko mainita nimeltä tällaisen nykyisin urheilevan naisen joka onkin mies?

        Eiks se tää korkeushyppäjä ole "Jade"oisko Janne vai mikä oikeella nimellä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmisto lukee vain otsikon, ei perehdy ongelmiin, ja läpi menee.

        Sielläpä sitten vaaroja saunassa ja pukkarissa kun kaiken mailman sekopää pedarit saunoo heidänkin lasten seassa.

        Uimahalleissa ja saunoissa uimapuku pakko niin yks ongelma poistuu

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urheilussa näkyy naisissa selkeitä miehiä. Parta kasvaa, hiukset, vaatteetkin miesten mallia, naisissa urheilevat.
        Säälittäviä reppanoita🙈

        Ainakin viime vuossadalla tuli Romaniasta ja Bulgariasta moukarin ja kiekoheittäjijä naisia, jotka näytti ihan miehiltä.😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

        Kun tässäkin ketjussa on alettu kehittämään mktä mielikuvituksellisimpia "mahdollisia ongelmia liittyen translakiin, niin panenpa minäkin oman korteni kekoon, oman lusikkani soppaan.

        "Nainen", joka kokee olevansa mies, voi jättää juridisen sukupuolensa vaihtamisen tekemättä jos se on niin helkutin hankalaa kuin nykyään. Hän voi siten edelleen mennä naisten pukukoppiin kyyläämään alastomia naisia, miehen silmin, rivoine ajatuksineen.

        Näin kauheeta tapahtuu jos uutta translakia ei hyväksytä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        Hormonitasot estää, jos on liian paljon testosteronia, ei voi kilpailla naisten sarjassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse miettiä. Sen tietää jo.

        Ei translain vastustajat ole huolissaan esim. naisten ja tyttöjen, oikeuksista, niin kuin aloittaja väittää olevansa. Kunhan keksivät verukkeita (usein uskonnolliselle) patavanhoillisuudelleen.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

        Kyllä niitä partaisia pirjoja ja leenoja on aikoinaan urheilukisoissa nähty, vaikka kromosomistoltaan ovat naisia olleetkin…

        Mutta he eivät olekaan olleet ennen miehiä, vaan niin täyteen pumpattu hormooneita että ovat muuttuneet miehiksi.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Niin ja missä on tieto että hän saa kilpailla naisten sarjassa? Siitä tässä on kyse. Hän on poikien suomenmestari. SIIS POIKIEN. Ei siis tyttöjen eikä naisten. Vai haluatko sinä kieltää häneltä urheilun vain siksi että hän on poika nimeltä Päivi?

        "Jade Isabella Alexandra Nyström ent. Jere Nyström 5. tammikuuta 2004 Lapinjärvi on suomalainen korkeushyppääjä. Hän on ollut ikäluokkansa poikien sarjan mestari 14-, 15- ja 16-vuotiaissa. Hänen edustamansa seura on Korian Ponsi ja hänen valmentajansa on Kai Niemi. Nyströmin ennätys on 23. heinäkuuta 2021 Lappeenrannassa hypätty 194 cm."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jade_Nyström

        https://www.seiska.fi/kotimaa/jade-nystromia-haukuttiin-ilkeasti-julkisella-paikalla-korkeushyppaaja-tuomitsee

        Oliko sulla siis muuta?

        siis saako jade edelleen jatkaa miesten sarjassa jos vaihtaa / on vaihtanut tällä ilmoituksella sukupuoltaan, että eikö sen pitäisi sitten poissulkea hänet tästä jos mitään järkeä olisi

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        siis saako jade edelleen jatkaa miesten sarjassa jos vaihtaa / on vaihtanut tällä ilmoituksella sukupuoltaan, että eikö sen pitäisi sitten poissulkea hänet tästä jos mitään järkeä olisi

        Edelleen kysytään että miten monta naista joka onkin mies on osallistunut esim olympialaisiin? Koettakaa nyt tajuta, että olympialaisissa ja muissa arvokisoissa tehdään tarvittaessa testit siitä että että naisten sarjoihin eivät voi osallistua biologialtaan miehet. Jade Nyström ei siis voi osallistua naisten korkeushyppyyn.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        jos ei osaa taivuttaa "nukke"- sanaa, mene kouluuun!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        No ei ole, jos minäkin vain luulisin tai kuvittelisin olevani mies, en kuitenkaan olisi! Onko vaikeaa?

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Ai muistaakseni? Koettakaa nyt puupäät tajuta että urheilijoille tehdään testi ennen kisaa jos on syytä epäillä että kyseessä on biologisesti mies. Jos arvot ovat liian suuret, niin silloin asiaan puututaan lääkityksellä. Kyse on on nyt siis biologisesta puolesta. Mutta se ei estä sitä, että kyseinen henkilö saattaa itse tuntea olevansa nainen.

        Tästä on esimerkki olemassa. Etelä-Afrikkaa edustanut Caster Semenya. Toukokuussa 2018 Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF päätti että naisurheilijoiden, jotka juoksevat 400 metrin, 800 metrin ja 1500 metrin matkoja ja joiden testosteroniarvo on yli viisi nmol/l, on alennettava sitä lääkityksen avulla saadakseen kilpailla naisten sarjassa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Caster_Semenya

        Tämä koskee Semenyaa, ja onkin arveltu, että sääntö on tehty nimen omaan häntä varten. Eli Semenya ei saa kilpailla ilman lääkitystä 400–1500 metrillä naisten sarjoissa ja ei näin ollen osallistu Dohan MM-kilpailuihin vuonna 2019. Joten ottakaa nyt asioista selvää ennen kuin kirjoitatte tänne yhtään mitään.

        Pitää muistaa että asia on mennyt tässä eteenpäin. Siitä kertoo jo sekin, että naisten 800 merein ME-tuloksen omistaa edelleen Jarmila Kratochvílová, joka kilpaili aikanaan Suomessakin ja jota kutsuttiin "Jormaksi" hän hyvin miesmäisen olemuksensa vuoksi.

        Lisäksi pitää muistaa kommunistimaiden naisurheilijat, joista läntinen lehdistö käytti termiä "urheileva henkilö". Tästäkin aiheesta on tehty lukemattomia ohjelmia, artikkeleita ja kirjoja. Niihinkin voi tutustua ja huomata että asiassa ei ole mitään uutta. Paitsi se että nykyään dopingvalvonta on kiristynyt huimasti vrt 70-80-luvulle.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Jarmila_Kratochvílová

        https://yle.fi/aihe/artikkeli/2000/09/04/hormoni-saksan-oppipojat-ddrn-doping-salaisuudet-ovat-paljastuneet-enta-suomen

        Tuhannet miehet ovat alittaneet esimerkiksi naisten 100m maailmanennätyksen, toki miesten testosteroniarvoilla.

        Moni olisi alittanut sen myös alle 5 nmol/l arvoilla. Noilla tasoilla lihasmassa ja räjähtävyys laskevat hieman, mutta jäljellä on yhä loput miehen tuki- ja liikuntaelimistöstä, joka mahdollistaa keskimäärin korkeamman suorituskyvyn.

        "Ei ole vielä tapahtunut"
        Anabolisten steroidien kehittämisestä kului kymmeniä vuosia, ennen kuin niiden käyttö kilpaurheilussa aloitettiin. Tässä

        Minkä nimisiä "miehiä" on sitten joussut naisten sarjassa alle naisten nykyisen ME-tuloksen, joka on muuten 10,49. Juostu USAn olympiakarsinnoissa Florence Griffith-Joynerin toimesta. Soulin olympialaisissa syntyi aika 10,54. Niin ja hän voitti myös 200 m täysin ylivoimaisesti ajalla 21.34.

        Hän on edesmennyt ja yhdeksi syyksi epäillään hormonien käyttöä. Ruumiinavaus tosin ei puoltanut asiaa. Joka tapauksessa aikansa kilpakumppanit ihmettelivät hänen nopeaa lihastenkasvua ja madaltanutta ääntään. Plus että hän oli "supernaisellinen" jonka senkin epäiltiin johtuvan dopingista.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Florence_Griffith-Joyner

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        Koko lakihanke on epäterve kaikilla mittareilla. Luonnoton ja elämälle vieras. Meidät on luotu kahteen erilaiseen sukupuoleen ja ei sitä tarvitse murtaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koko lakihanke on epäterve kaikilla mittareilla. Luonnoton ja elämälle vieras. Meidät on luotu kahteen erilaiseen sukupuoleen ja ei sitä tarvitse murtaa.

        No miksi ihmeessä sitten vastaava laki on voimassa kaikissa muissa sivistyneissä valtiossa mutta ei Suomessa? Eikä muuten edes Venäjällä. Onko Venäjä sinusta sivistysvaltio, jossa vallitsee sananvapaus ja oikeusvaltioperiaate?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jade Nyström.

        Katoin eilen teeveestä ohjelman, jossa hän kertoi itsestään ja elämästään.
        Ei kyllä tiennyt, nauraako vai itkeä!
        Sanotaan, että ulkonäölleen ei voi mitään, se on kukkuuta. Kyllä näkyy voivan.
        Puoli naamaa oli huulia, niitä oli pistelty jo kuusi kertaa, huulet olivat kuin pullistettu Aku ankan nokka. Entäs meikki? Siinäkään ei oltu säästelty, sitä oli töhrätty reippaalla kädellä.
        Miksi pitää liioitella tuolla tavalla, sitten kauhistella, kun tuijotetaan ja huudellaan.
        Tämä poika oli ihan kivan näköinen poika ennen hurahtamistaan.
        Ei näistä miehistä saa naisia millään jo koko kymmenen sentin korkoineen lähentelee lippusalkoa.
        Ääni ja kaikki liioittelu on jotenkin kauhistuttavaa.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No sitä sinä voit ihan itse miettiä keskenäsi. Samalla voit yrittää miettiä että miksi ihmeessä olet niin tyhmä että et ymmärrä asiaa. Joka tapauksessa tämä esimerkki olympialaisista ja muista MM-kisoista paljastaa hyvin sen kuinka naurettavia nuo teidän "esitykset" ovat tämän lain suhteen.

        Mikäs oli sitten tämä tapaus Caster Semenya menneiltä vuosilta?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs oli sitten tämä tapaus Caster Semenya menneiltä vuosilta?

        Jos viitsit lukea tarkemmin niin huomaisit että asia on tuotu jo esille aikaisemmin ja nimenomaan meikäläisen toimesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö siis MM-kisoissa kunnioitetaan ihmisen laillsta ilmoitusta sukupuolestaan????

        Joopa joo.Jopa rusinatkin voi nähdä joko mies-taikka naispuoleisina,jos katsoja on puolsokea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvoin transut ovat eliitti urheilijoita että sen vuoksi muuttaisivat itseään.

        Jos jokin on irrallaan,niin poimi se.Jos jokin ei ole irrallaan niin pyyhi se.No,nyt on sukupuolet tunnistettu ja iltatoimet suoritettu.Hyvää yötä teille kaikille.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No miksi ihmeessä sitten vastaava laki on voimassa kaikissa muissa sivistyneissä valtiossa mutta ei Suomessa? Eikä muuten edes Venäjällä. Onko Venäjä sinusta sivistysvaltio, jossa vallitsee sananvapaus ja oikeusvaltioperiaate?

        Miksi joka asiassa pitäisi tehdä samat virheet kuin muutkin ovat tehneet?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

        "Järkyttävää jos tämä laki menee läpi."
        Suomessa, Pohjolan Hölmölässä, kaikki älyttömyydet menee kiljuen läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Erittäin hyvin kuvattu tulevia tilanteita.

        Hyvin perussuomalaista käytöstä.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

        "uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua...."
        Aasithan tälläkin palstalla ei nyt ehkä puhu mutta kirjoittaa mitä merkillisimmistä asioista ja kuvittelee olevansa niin fiksuja, niin fiksuja, että ihan ameriikkalaisia.

      • Anonyymi

        Miehen on helpompi leikkiä naista naisten suihku- ja pukuhuonetiloissa koska on tavallaan se voimakkaampi ja halutessaan kykenevä raiskaamaan. Mutta kuvitellaanpa mieheksi itsensä tunteva nainen astumaan miesten puku- ja suihkutiloihin - rinnat ehkä leikattu pois mutta muuten se alapää osasto - vastaanotto voi olla mikä vaan. Alkuperältään, kromosomeiltaan siis nainen, ei pärjää tässä vertailussa miehen kanssa.

      • Anonyymi

        Kiitos, mielestäni hyvä kirjoitus ja ainakin oman hevosenmentävän aukon translaki-sivistyksessäni kirjoitus varmaan puolitti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Urheilussa näkyy naisissa selkeitä miehiä. Parta kasvaa, hiukset, vaatteetkin miesten mallia, naisissa urheilevat.
        Säälittäviä reppanoita🙈

        On naisia joilla kasvaa parta. Ja ovat ihan syntyneet naisina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten sinun logiikallasi naisella on munat?

        Hyvä kysymys!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vihervasemmisto lukee vain otsikon, ei perehdy ongelmiin, ja läpi menee.

        Sielläpä sitten vaaroja saunassa ja pukkarissa kun kaiken mailman sekopää pedarit saunoo heidänkin lasten seassa.

        Ahdistelijat ahdistelevat. Ahdistelijat ovat pääsääntöisesti cis-miehiä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis saako jade edelleen jatkaa miesten sarjassa jos vaihtaa / on vaihtanut tällä ilmoituksella sukupuoltaan, että eikö sen pitäisi sitten poissulkea hänet tästä jos mitään järkeä olisi

        Sukupuolta ei vaihdeta vaan korjataan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        siis saako jade edelleen jatkaa miesten sarjassa jos vaihtaa / on vaihtanut tällä ilmoituksella sukupuoltaan, että eikö sen pitäisi sitten poissulkea hänet tästä jos mitään järkeä olisi

        Ja että Jade ei saisi kilpailla missään sarjassa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        jos ei osaa taivuttaa "nukke"- sanaa, mene kouluuun!

        Ihan oikein oli taivutettu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuhannet miehet ovat alittaneet esimerkiksi naisten 100m maailmanennätyksen, toki miesten testosteroniarvoilla.

        Moni olisi alittanut sen myös alle 5 nmol/l arvoilla. Noilla tasoilla lihasmassa ja räjähtävyys laskevat hieman, mutta jäljellä on yhä loput miehen tuki- ja liikuntaelimistöstä, joka mahdollistaa keskimäärin korkeamman suorituskyvyn.

        "Ei ole vielä tapahtunut"
        Anabolisten steroidien kehittämisestä kului kymmeniä vuosia, ennen kuin niiden käyttö kilpaurheilussa aloitettiin. Tässä

        Siksi näitä asioita pohtii ja tutkii aika monta eri alojen ihmisiä ympäri maailmaa. Heillä on todennäköisesti siihen kompetenssia enemmän kuin meillä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koko lakihanke on epäterve kaikilla mittareilla. Luonnoton ja elämälle vieras. Meidät on luotu kahteen erilaiseen sukupuoleen ja ei sitä tarvitse murtaa.

        Sukupuolen määrittävistä kromosomipareista oli jo vuonna 2021 löydetty lähes viisikymmentä erilaista versiota.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei translain vastustajat ole huolissaan esim. naisten ja tyttöjen, oikeuksista, niin kuin aloittaja väittää olevansa. Kunhan keksivät verukkeita (usein uskonnolliselle) patavanhoillisuudelleen.

        Eikös ap kirjoittanut, ettei hänellä ole transihmisiä vastaan mitään.
        Outoa laissa on se, että saisi ilmoituksella itse vaihtaa sukupuoltaan vaikka joka vuosi.
        Kyllä siinä itse kullakin menisi pasmat sekaisin, kun tosiaan vaikka uimahallin suihkutilassa törmäisi ulkoisesti toista sukupuolta edustavan henkilöön. En tykkäisi.
        Tai eikö voisi samantien vapauttaa kaikkia paikkoja kaikille käypäisiksi. Ei tarvitsisi säätää erikseen lakeja, olisi vain yksi: ihminen.
        Jokainen voisi valita mitä harrastaa. Vai harrastaako lainkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua...."
        Aasithan tälläkin palstalla ei nyt ehkä puhu mutta kirjoittaa mitä merkillisimmistä asioista ja kuvittelee olevansa niin fiksuja, niin fiksuja, että ihan ameriikkalaisia.

        Ettet vain olisi muuli.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

        Järkyttävää, jos tämä laki ei vielä muutu niin, että kuka tahansa halutessaan voisi muuttaa sukupuolensa ilmoitusasiana enintään kahdesti vuorokauden aikana.

      • Anonyymi

        Ei tytöt ja pojat joudu yhtään mihinkään.. Sukupuolen kokemus on kaikilla niin vahva että ei sitä horjuta mahdollisuus vaihtaa sukupuolimerkintää. Ei edes tieto sukupuolen korjaamisesta niin halutessaan. Jokaisen sukupuoli tulee sisäsyntyisesti.

        Uimahalli/pukukoppi pelkoa ilmaistiin jo 80-luvulla. Ihminen ei ole muuttunut näköjään yhtään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten naisena itseään pitävällä voi olla miehen testosteroni taso?

        Ainakin Caster Cemenyalla on kolminkertainen määrä testosteronia kehossaan kuin normaalisti naisella on. Hän voittaa aina naisten 800 ja 1500 metrin juoksut ja viimeksi hän ei voinut osallistua olympialaisiin, koska määrättiin testosteronitason alentaminen lääkkeillä mihin hän ei ryhtynyt kai ehtinyt. Hänellä väitetään olevan sisäiset kivekset.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten naisena itseään pitävällä voi olla miehen testosteroni taso?

        Caster Cemenyalla on kolminkertainen testosteronitaso normaaliin naiseen verrattuna. Ja pitää itseään naisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katoin eilen teeveestä ohjelman, jossa hän kertoi itsestään ja elämästään.
        Ei kyllä tiennyt, nauraako vai itkeä!
        Sanotaan, että ulkonäölleen ei voi mitään, se on kukkuuta. Kyllä näkyy voivan.
        Puoli naamaa oli huulia, niitä oli pistelty jo kuusi kertaa, huulet olivat kuin pullistettu Aku ankan nokka. Entäs meikki? Siinäkään ei oltu säästelty, sitä oli töhrätty reippaalla kädellä.
        Miksi pitää liioitella tuolla tavalla, sitten kauhistella, kun tuijotetaan ja huudellaan.
        Tämä poika oli ihan kivan näköinen poika ennen hurahtamistaan.
        Ei näistä miehistä saa naisia millään jo koko kymmenen sentin korkoineen lähentelee lippusalkoa.
        Ääni ja kaikki liioittelu on jotenkin kauhistuttavaa.

        Samaa mieltä. Meikkaa ja pukeutuu niin yliampuvasti ettei ihme jos huudellaan. Ja pilannut osan kauneuttaan liialla täytteellä huulissaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        Urheilun omat säännökset rajaavat sen missä sarjassa ihminen voi kilpailla. Esim. hormonitason on oltava sukupuolen viitearvoissa. Biologiselle miehelle naisten sarjaan osallistuminen onkin mahdotonta ilman omien sukurauhasten poistoa ja pitkäaikaista estrogeenihoitoa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ens kesänä yrittää jo naisten sarjaan.

        Ja höpö höpö. Eihän Jade ole vielä edes hormonihoidossa. Kilpailee miesten sarjassa ja kehossa virtaa testosteroni joten naisten sarjaan ei ole aikoihin asiaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        Eija puhuu asiaa.
        Monet katuvat sukupuolenkorjausta – ”Meitä pidetään koekaniineina"
        https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/meita-pidetaan-koekaniineina-2/

        Lapsille tehdyt sukupuolenvaihdot ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti Ruotsissa.

        Vuonna 2018 sukupuolidysforia-selvitys aloitettiin jo 500 alaikäiselle, kun niitä vuonna 2003 oli vain kymmenkunta. Nyt esiin astuvat sukupuolenkorjaustaan katuvat henkilöt. Ruotsin television ohjelmassa esiintynyt ”Mika” sanoo, että varsinkin tyttöjä käytetään koekaniineina."

        Osaatko kertoa, mistä ihmiselle syntyy tarve sukupuolensa vaihtamiseen?
        Voisiko se joidenkin kohdalla johtua siitä, että emme kohtaa lähimmäisiämme oikeasti ihmisinä?

        Lähimpien ihmisten eriarvoistamisen kohteeksi joutuminen lapsuudessa on katkera tie monelle lapselle ja nuorelle. Kahta samanlaista ihmistä ei ole ja väheksymällä toinen toisiamme saatamme kasvattaa toiselle tarpeen kokea olevansa kelpaamaton sellaisena ihmisenä millaiseksi on syntynyt.

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

        Minä muistelen, että luin uimakilpailusta, missä oli trasnainen kilpailemassa muistaakseni Lia Thomas nimeltään. Muut naiset olivat harmissaan, kun heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia tätä transua vastaan.

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Voisitko mainita nimeltä tällaisen nykyisin urheilevan naisen joka onkin mies?

        En seuraa urheilua. Mutta jokin aika sitten luin lehdestä uimarista nimeltä Lia Thomas. Kun katselin häntä, ajattelin, että hänhän on ihan miehen näköinen. Kun luin tarkemmin, hän oli ollut aikaisemmin mies.

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        Minä muistelen, että luin uimakilpailusta, missä oli trasnainen kilpailemassa muistaakseni Lia Thomas nimeltään. Muut naiset olivat harmissaan, kun heillä ei ollut mitään mahdollisuuksia tätä transua vastaan.

        Jere Nyström on vetänyt överit! 🤣🤣🤣🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpö höpö. Eihän Jade ole vielä edes hormonihoidossa. Kilpailee miesten sarjassa ja kehossa virtaa testosteroni joten naisten sarjaan ei ole aikoihin asiaa.

        🙄 yrittää 🙄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miehen on helpompi leikkiä naista naisten suihku- ja pukuhuonetiloissa koska on tavallaan se voimakkaampi ja halutessaan kykenevä raiskaamaan. Mutta kuvitellaanpa mieheksi itsensä tunteva nainen astumaan miesten puku- ja suihkutiloihin - rinnat ehkä leikattu pois mutta muuten se alapää osasto - vastaanotto voi olla mikä vaan. Alkuperältään, kromosomeiltaan siis nainen, ei pärjää tässä vertailussa miehen kanssa.

        Myös hinteliä ja heiveröisiä miehiä on ollut maailman sivu yhteiskunnassamme, samoin vahvoja ja voimakkaita naisia. Elimistön kehittyminen äärisuorituksiin on hyvin yksilöllistä ja edellyttää monien asioiden kohtaamista.
        Huippu-urheilijat ovat kuitenkin vain pieni osa maailman väestöstä ja näkeehän sen sängyssä miten surkeita miehet ovat. Seksuaalisen väkivallan tekijät ovat vielä surkeampia, kun eivät ilman väkivaltaa saa fyysisesti heikommiltaan seksiä.
        Mikä ihme siinä on, että miehet ovat aivan järkyttävän kiinnostuneita toistensa alapäästä ja lisäksi yrittävät tirkistellä naisen vartaloa, outoa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        Bile Ilmari on lain takapiru.
        Häntä kiinnosta vain omat sukupuoli edut.
        Siksi nuoret tytöt ovat laissa unohdettuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikä laki estää naiseksi ilmoittautunutta osallistumaan naisten lajeihin?
        Kukas ei ole vielä kehdannut mennä mutta kun tämä älyttömyys lisääntyy niin se on kohta ihmisoikeus. 🤣
        Eikö hän olekaan nainen vaikka niin kokee?

        Pitää hyväksyä että saa muuttaa itsensä autoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Harvoin transut ovat eliitti urheilijoita että sen vuoksi muuttaisivat itseään.

        Galina Kulakova sai kultaa Grenoblessa ja sapporossa.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Edelleen kysytään että miten monta naista joka onkin mies on osallistunut esim olympialaisiin? Koettakaa nyt tajuta, että olympialaisissa ja muissa arvokisoissa tehdään tarvittaessa testit siitä että että naisten sarjoihin eivät voi osallistua biologialtaan miehet. Jade Nyström ei siis voi osallistua naisten korkeushyppyyn.

        mitä on olla biologialtaan mies, jos jade vetää testonsa alas niin eikö hän vastaa tätö laurelia https://olympics.com/en/news/laurel-hubbard-new-zealand-weightlifter-history-tokyo-2020-2021-games

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Katoin eilen teeveestä ohjelman, jossa hän kertoi itsestään ja elämästään.
        Ei kyllä tiennyt, nauraako vai itkeä!
        Sanotaan, että ulkonäölleen ei voi mitään, se on kukkuuta. Kyllä näkyy voivan.
        Puoli naamaa oli huulia, niitä oli pistelty jo kuusi kertaa, huulet olivat kuin pullistettu Aku ankan nokka. Entäs meikki? Siinäkään ei oltu säästelty, sitä oli töhrätty reippaalla kädellä.
        Miksi pitää liioitella tuolla tavalla, sitten kauhistella, kun tuijotetaan ja huudellaan.
        Tämä poika oli ihan kivan näköinen poika ennen hurahtamistaan.
        Ei näistä miehistä saa naisia millään jo koko kymmenen sentin korkoineen lähentelee lippusalkoa.
        Ääni ja kaikki liioittelu on jotenkin kauhistuttavaa.

        jade sanoo että saa osakseen huutelua, kyllä tuolla tapaa laittautunut samaikäinen tyttökin, pistää miettimään jotain dysforiaa kyllä että tekee itsestään tuollaisen karikatyyrimaisen hahmon eikä itse huomaa mitään poikkeavaa tehneensä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäs oli sitten tämä tapaus Caster Semenya menneiltä vuosilta?

        Semenya on intersukupuolinen cissukupuolinen nainen, XY-kromosomit ja luonnollisesti kohonneet testosteronitasot 5α-reduktaasin puutteen vuoksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja että Jade ei saisi kilpailla missään sarjassa?

        no miten hän voi pärjtä miesten sarjassa jos vetänyt testonsa alas

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikös ap kirjoittanut, ettei hänellä ole transihmisiä vastaan mitään.
        Outoa laissa on se, että saisi ilmoituksella itse vaihtaa sukupuoltaan vaikka joka vuosi.
        Kyllä siinä itse kullakin menisi pasmat sekaisin, kun tosiaan vaikka uimahallin suihkutilassa törmäisi ulkoisesti toista sukupuolta edustavan henkilöön. En tykkäisi.
        Tai eikö voisi samantien vapauttaa kaikkia paikkoja kaikille käypäisiksi. Ei tarvitsisi säätää erikseen lakeja, olisi vain yksi: ihminen.
        Jokainen voisi valita mitä harrastaa. Vai harrastaako lainkaan.

        Ruotsissa olleet yhteisvessat jo pitkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja höpö höpö. Eihän Jade ole vielä edes hormonihoidossa. Kilpailee miesten sarjassa ja kehossa virtaa testosteroni joten naisten sarjaan ei ole aikoihin asiaa.

        niin ja siksi jaden tehtävä tuota filleröintiä sun muuta koska ilman niitä piirteiltään edelleen testosteronin kautta näyttää enemmän mieheltä

      • Anonyymi
        Monkki kirjoitti:

        En seuraa urheilua. Mutta jokin aika sitten luin lehdestä uimarista nimeltä Lia Thomas. Kun katselin häntä, ajattelin, että hänhän on ihan miehen näköinen. Kun luin tarkemmin, hän oli ollut aikaisemmin mies.

        Lia oli kovaa vauhtia menossa jo olympialaisiin mutta uimajärjestö laittoi säännön ettei saa olla transnainen kokenut pojan murrosiän tiettyä vaihetta. Että siis pitäisi olla aloittanut sen muutoksen jo lapsena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        RKP:n Anders Adlercreutz

        En lukenu mitään mutta tämä pöllöpää ja rkp,niitten sanomisilla ei ole mitään väliä.
        Tälläistä puoluetta ei pitäisi olla Suomessa,menisivät ihanaan Ruotsiin missä negutuliaiset räjäyttelee kokoajan pommeja ja aivan mahtavaa,että Tukholma on jo siirtynyt pohjois-Afrikan kalifaattiin..Ruotsalaiset on NIIN TYHMIÄ ,oli ne missä vain.

      • Anonyymi
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        Kuule kun vastaava laki on ollut voimassa monissa maissa jo vuosien ajan. No kysytään sitten että onko esim olympialaisissa ollut esillä ongelma, että karvapallimies on osallistunut johonkin lajiin naisena? Älä viitsi rakentaa olkinukkeja asiasta, jossa lähtöviivalla ammut itseäsi jalkaan...

        Mikähän sinunkin elämässäsi on mennyt niin pahasti pieleen, että täällä purat katkeruuttasi muihin ihmisiin? 😳

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        Tämä on Demarien/Vas:liiton ajama asia..
        Jospa äänestäjät tämän vihdoin tajuaa.
        Nyt olmassaoleva hallitus,velkaannutaa Suomen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse miettiä. Sen tietää jo.

        Kyllä, näin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta he eivät olekaan olleet ennen miehiä, vaan niin täyteen pumpattu hormooneita että ovat muuttuneet miehiksi.

        Eivät todellakaan

      • Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No kuule sitä sun pitää miettiä silloin kun katsot noita kisoja. Ei siellä ole mitään partaisia pirjoja tai leenoja mukana 800 metrin juoksussa tai missään muissakaan lajeissa. Onko tämä tosiaan näin uskomattoman vaikea teidän fundujen tajuta? Te rakennatte jotain olkinukkea, jolla ei ole mitään tekemistä minkään todellisuuden kanssa. No taas toisaalta uskottehan te sitäkin, että aasi ja käärme voivat puhua....

        Taidat olla vittumainen ihminen.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Järkyttävää jos tämä laki menee läpi.

        Jos tuo laki menisi läpi, niin sen hyväksyjät voittaisivat järjettömässä typeryydessä 'keisarin uusien vaatteiden' typeryyden.

        Samalla naisrauha olisi onnistuttu palauttamaan varhaisemmalle keskiajalle ja sitä aikaisempien aikojen tunnelmiin.

        Uuden translain mahdolliset hyväksyjät saisivat myös nimillensä häpeällisen nolon muiston aina ihmiskunnan historian loppuun saakka. Kukaan ei ole koskaan kyennyt vaihtamaan sukupuoltaan, miehestä naiseksi tai naisesta mieheksi, eikä tule kykenemään siihen vastedeskään.

      • Anonyymi
        UUSI
        Mistänäitäoikeintulee kirjoitti:

        No miksi ihmeessä sitten vastaava laki on voimassa kaikissa muissa sivistyneissä valtiossa mutta ei Suomessa? Eikä muuten edes Venäjällä. Onko Venäjä sinusta sivistysvaltio, jossa vallitsee sananvapaus ja oikeusvaltioperiaate?

        Ei tuollaisia 'kaikkia muita' voi pitää 'sivistys'valtioina, ei tosin monia muitakaan maita.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        jos ei osaa taivuttaa "nukke"- sanaa, mene kouluuun!

        Elämäsi on ankeaa.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        Sukupuolen määrittävistä kromosomipareista oli jo vuonna 2021 löydetty lähes viisikymmentä erilaista versiota.

        Mutta sukupuolia on vain kaksi.

      • Anonyymi
        UUSI
        Anonyymi kirjoitti:

        RKP:n Anders Adlercreutz sanoi Twitterissä, että ”on järjelle täysin vieras ajatus kuvitella, että juridisen sukupuolen vaihtaminen olisi niin kevyt asia, että sen tekisi huvikseen, toistuvasti.” Yhtä hyvin hän olisi voinut väittää, että on järjelle vieras ajatus, että joku ylipäätään tekee rikoksia, kun se on niin hankalaa.

        Eihän näet kysymys ole lainkaan transihmisistä vaan niistä ihmisistä, jotka voivat käyttää väärin huonosti valmisteltua translakia. Tästä on ulkomailla esimerkkejä, ja niistä myös valiokuntaa informoitiin. Siksi myös monet transihmiset ja seksuaalivähemmistöön kuuluvat vastustavat lakiesitystä, koska se karnevalisoi koko sukupuolidysforian, joka on eräille todellinen ongelma. Heille kuuluu rakkaus, ymmärrys ja myötätunto, ei tämänkaltaisen lainsäädännöllisen sekoilun symboliksi joutuminen. Heidän elämänsä helpottamiseksi on löydettävissä hyviä ja ihmistä kunnioittavia ratkaisuja muuttamatta kaikkea samalla kertaa.

        -eijariitta korhola-

        Erittäin hyvin kirjoittaa.

    • Anonyymi

      Miten näin hölmö laki voidaan hyväksyä?

      • Anonyymi

        Ei sillä olekaan järjen kanssa mitään tekemistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei sillä olekaan järjen kanssa mitään tekemistä.

        Niin meinaat sinun järkesi kanssa ei ole tekemistä ——- ihan niin ei siis sinun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin meinaat sinun järkesi kanssa ei ole tekemistä ——- ihan niin ei siis sinun

        Niin, tarkoitat vihervasujen järkeä---sitähän niillä ei ole.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, tarkoitat vihervasujen järkeä---sitähän niillä ei ole.

        Ei kylläkään ole missään asiassa järkeä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kylläkään ole missään asiassa järkeä.

        Piru on liikkeellä!

    • Anonyymi

      Kun hallitus trekee esityksiä ja päätöksiä "fiilispohjalla" niin kuinka moni ajattelee, että ne ovat hyviä ja onnistuneita. Kykenemättömyys irrota omasta ajatusmaailmasta näkyy juurikin niissä kommenteissa, jossa ihmetellään "kuka vaivautuisi". Voi, voi on paljon asioita, joihin hyvinkin moni vaivautuu, kun ne mahdollistetaan. Ehkäpä olisi pitänyt ennen esityksen eteenpäin viemistä miettiä enemmän kaikkia niitä asioita, joita tämän translain varjolla kikkailla ja järjestelmää hyväksi käyttää.
      Hallituksemme aikana on yhä useampi asia mennyt sekaisin. Ymmärrän toki, että instituutioita halutaan vähän ravistella, kuten Marin on todennut, mutta silti...
      Trans-asioiden tapetille tuominen, Pride-hypetys, halu poistaa huumausaineiden käytön rangaistavuus (no, käyttö on kyllä räjähdsmäisesti lisääntynyt), intersektionaalinen feminismi ja ihmisten luokittelu sen seurauksena, -mies päätteisten ammattinimikkeiden poisto, liikennemerkkien muuttaminen pallopää-merkeiksi, nuorisoväkivallan kasvu (mitä enemmän "kivaa" tyrkytetään sitä huonommin tuntuu menevän)... SOTE isoine ongelmineen jne jne...

      • Anonyymi

        Kuule miksi kirjoittelet omia ahdasmielisiä ajatuksiasi joissa epäilys on suurena osana asiaa mikä ei sinun elämääsi kiikuta millään tavalla .
        Koska et osaa ajatella toisten ihmisten tilannetta edes niin miksi edes vaivaudut kommentoimaan. Muissa maissa tämä laki hoituu hyvin.
        Mutta te joilla aina on epäilys että muka pimitetään jotain tai teitä petetään jne eläkää omaa elämäänne, sillä laki millaimnen se tulee olemaan ei kosketa ihmistä jolla ei ole pienintäkään tietoa näistä asioista, ainoastaan luuloja

      • Anonyymi

        Hyvä kommentti. Nuo ovat kaikki aivan todellisia ongelmia.

        Salakavalinta on kuitenkin se sukupuolineutraali ajattelu joka on lain taustalla. Että mies voi olla nainen ja nainen voi olla mies. Tässä vielä tunnustetaan edes jollain tasolla, että on kaksi sukupuolta, mutta sitten feminismissä ja avioliiton uudelleenmäärittelyssä väitetään, että "sukupuolella ei ole väliä". Ja sitten on vielä ne kolmannen sukupuolen edustajat, ei-binääriset, muunsukupuoliset ja intersukupuoliset. Siinä onkin aika sotku valmiina.

        En todellakaan haluaisi olla murrosikäinen nuori näinä aikoina. Murrosikä oli muutenkin vaikea ilman näitä vaihtoehtoja. Ei ihme että nuoriso oireilee niin pahasti ja mielenterveys on kiikan kaakun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuule miksi kirjoittelet omia ahdasmielisiä ajatuksiasi joissa epäilys on suurena osana asiaa mikä ei sinun elämääsi kiikuta millään tavalla .
        Koska et osaa ajatella toisten ihmisten tilannetta edes niin miksi edes vaivaudut kommentoimaan. Muissa maissa tämä laki hoituu hyvin.
        Mutta te joilla aina on epäilys että muka pimitetään jotain tai teitä petetään jne eläkää omaa elämäänne, sillä laki millaimnen se tulee olemaan ei kosketa ihmistä jolla ei ole pienintäkään tietoa näistä asioista, ainoastaan luuloja

        ”Muissa maissa tämä laki hoituu hyvin.”
        Valtaosassa maailman maita ei hoidu kyllä lainkaan. Ja sepä juuri siinä asiassa onkin hyvin!

    • Anonyymi

      Tuohan kertoo vain sinun likaisesta mielikuvituksesta.

      • Anonyymi

        Nuo kumpuavat juuri tuolta. Yhtään kyseistä tilannetta ei ole ollut mutta lahkouskovat näkevät näitä irstaita päiväuniaan jo täyttä häkää. Tuossakin lähdetään liikkeelle siitä kuinka kaikki haluaisi tiirailla toisten vehkeitä.

      • Anonyymi

        Kyllä se kertoo transuista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo kumpuavat juuri tuolta. Yhtään kyseistä tilannetta ei ole ollut mutta lahkouskovat näkevät näitä irstaita päiväuniaan jo täyttä häkää. Tuossakin lähdetään liikkeelle siitä kuinka kaikki haluaisi tiirailla toisten vehkeitä.

        Miksi muuten mies menisi naisten saunaan eikä miesten?

        Niin miksi sinun mielikuvissasi tapahtuu tuollaista ?

        On niitä irstaanpiakin asioita ja mitään uskontoa ei siihen tarvita. On ihmisiä, joilla on sairaalloinen tarve esitellä omia vehkeitään ja mikäs sen parempi ympäristö, kuin sellainen, jossa ollaan muutenkin alasti. Lapsia ja nuoria halutaan suojella kaikenlaiselta hyväksikäytöltä, kannattaisiko miettiä mahdollistaako tällainen laki esimerkiksi pedofiilien pääsyn tilaan, jossa on lapsia. Niin ja kyllä tanssukin voi olla myös pedofiili. Lakihan antaa mahdollisuuksia käyttää lain suomia "vapauksia" hyväkseen se on sitten eri asia toimiiko ihminen niin.
        Onhan äidinkieltäkin käytetty hyväksi työn saannissa. Voi olla sopivasti suomen- tai ruotsinkielinen sen mukaan mikä kiintiö kullekin työtehtävälle on.

        Kyllä se on ap:n mielikuvituksessa missä tapahtuu tuollaista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo kumpuavat juuri tuolta. Yhtään kyseistä tilannetta ei ole ollut mutta lahkouskovat näkevät näitä irstaita päiväuniaan jo täyttä häkää. Tuossakin lähdetään liikkeelle siitä kuinka kaikki haluaisi tiirailla toisten vehkeitä.

        Miksi sitten mies haluaa, että häntä kohdellaan naisena!

        Ja kyllä näitä tapauksia jo maailmalta löytyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin miksi sinun mielikuvissasi tapahtuu tuollaista ?

        Miksi kiellät totuuden?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo kumpuavat juuri tuolta. Yhtään kyseistä tilannetta ei ole ollut mutta lahkouskovat näkevät näitä irstaita päiväuniaan jo täyttä häkää. Tuossakin lähdetään liikkeelle siitä kuinka kaikki haluaisi tiirailla toisten vehkeitä.

        Ihan niin, ja kenellä normi ihmisellä on edes ajatus tiirailla kun kaikki tietää millaisen vehkeet kullakin on. Mutta nämä ahdasmieliset ovat oma luokkansa joka paikassa, puuttuvat asioihin mistä eivät tiedä mitään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On niitä irstaanpiakin asioita ja mitään uskontoa ei siihen tarvita. On ihmisiä, joilla on sairaalloinen tarve esitellä omia vehkeitään ja mikäs sen parempi ympäristö, kuin sellainen, jossa ollaan muutenkin alasti. Lapsia ja nuoria halutaan suojella kaikenlaiselta hyväksikäytöltä, kannattaisiko miettiä mahdollistaako tällainen laki esimerkiksi pedofiilien pääsyn tilaan, jossa on lapsia. Niin ja kyllä tanssukin voi olla myös pedofiili. Lakihan antaa mahdollisuuksia käyttää lain suomia "vapauksia" hyväkseen se on sitten eri asia toimiiko ihminen niin.
        Onhan äidinkieltäkin käytetty hyväksi työn saannissa. Voi olla sopivasti suomen- tai ruotsinkielinen sen mukaan mikä kiintiö kullekin työtehtävälle on.

        Yleensä nämä sairaalloisen paljastelijat eivät tee muuta kun juur paljastelee.
        Meidänkin kaupungissa oli yksi, mutta kun kukaan ei jäänyt shokissa tuijottelemaan häntä niin lopetti ” esittelyssä” miksi asioista tehdään niin suuria aina seksin varjolla, onko se ainut tie näille hurskailla saada jonkin tyylistä tyydytystä kirjoittelemalla sukuelimistä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi muuten mies menisi naisten saunaan eikä miesten?

        Koska hän tuntee itsensä naiseksi vaikka on miehen sukupuolielimet.
        Siksi hän menee naisten saunaan, mutta miten siellä olevat naiset voivat tietää miten hän tuntee, kun ulkonäkö osoittaa muuta.

        naispuoliset joutuvat/saavat siivota miesten puolia, eikö tämä ole jotenkin outoa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo kumpuavat juuri tuolta. Yhtään kyseistä tilannetta ei ole ollut mutta lahkouskovat näkevät näitä irstaita päiväuniaan jo täyttä häkää. Tuossakin lähdetään liikkeelle siitä kuinka kaikki haluaisi tiirailla toisten vehkeitä.

        Ei taida uskovaiset näitä irstaita päivä unia nähdä.Ne näkee nämä Transut.Kuuluukohan tämä PM näihin sateenkaari porukkaan ,kun oli niissä kulkueissakin??En vaan menisi vaikka maksettaisi näihin kulkueisiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan niin, ja kenellä normi ihmisellä on edes ajatus tiirailla kun kaikki tietää millaisen vehkeet kullakin on. Mutta nämä ahdasmieliset ovat oma luokkansa joka paikassa, puuttuvat asioihin mistä eivät tiedä mitään.

        Ne näkyy ilman tiirailuakin.Aattele kun Naisten saunaan/suihkuun tulee naisen näkönen ihminen ja haarojen välissä kelluu Vehkeet.Taitaisit lähtee pois,??Jos et ole sellainen että haluut näyttää paikkojasi näille Transuille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska hän tuntee itsensä naiseksi vaikka on miehen sukupuolielimet.
        Siksi hän menee naisten saunaan, mutta miten siellä olevat naiset voivat tietää miten hän tuntee, kun ulkonäkö osoittaa muuta.

        Kyllä jos mun kaa yhtä aikaa tulis,niin kyl sais lähöt.Eikä mies normaalisti voi tuntea itteänsä Naiseksi.Sairasta!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nuo kumpuavat juuri tuolta. Yhtään kyseistä tilannetta ei ole ollut mutta lahkouskovat näkevät näitä irstaita päiväuniaan jo täyttä häkää. Tuossakin lähdetään liikkeelle siitä kuinka kaikki haluaisi tiirailla toisten vehkeitä.

        Lahkouskovaiset epäilevät muita siitä mikä heitä itseään kiehtoo, toisten vehkeiden tiirailu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        naispuoliset joutuvat/saavat siivota miesten puolia, eikö tämä ole jotenkin outoa

        Alasti varmasti siivoavat.

    • Anonyymi

      Nuo käytännön elämän ongelmat ovat vielä ratkaistavissa, mutta siinä tulee aika vaikea tilanne kun miehestä naiseksi itsensä ilmoittanut menee gynegolokille.

      • Anonyymi

        Tuokin on ihan idioottijuttu miksi mies menisi gynekologille . Jos sinulla on korva kipeä tuskin sinä menet gastroenterologille .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin on ihan idioottijuttu miksi mies menisi gynekologille . Jos sinulla on korva kipeä tuskin sinä menet gastroenterologille .

        Toki hän gynekologille menee jos kerran on nainen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Toki hän gynekologille menee jos kerran on nainen.

        Et edes taida tietää mikä gynekologi on.
        Pitäisi siis olla ensin se p*llu jotta sitä voidaan tutkia. Ei keneltäkään poisteta umpisuoltakaan kahdesti.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Gynekologi on naistentautien erikoislääkäri.
        Naisella on aina pillu!

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Joskus píllu löytyy vaikka on kromosomeiltaan mies.

        Ei kukaan mene gynekologille ellei siihen ole tarvetta vain sen takia, että on nainen.

        Kehityshäitiöisiä varten tuskin lakia tarvitaan.

      • Anonyymi

        Sinullekin siitä tulee ongelma, ei siis gynekologille sillä he tekevät ainoastaan työtään ja ovat tietoisia potilaan muutoksesta myös, niin että kurjaa kun sun on hakemalla haettava alapään senaarioita tästä asiasta, saatko tyydytyksen siitä kun mielikuvituksiasi kirjoittelet.
        Tavalliselle ihmiselle on sukupuoli elimet ainoastaan yksi osa kroppaa ei siis mitää ihmeellistä

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Et edes taida tietää mikä gynekologi on.
        Pitäisi siis olla ensin se p*llu jotta sitä voidaan tutkia. Ei keneltäkään poisteta umpisuoltakaan kahdesti.

        Kyllä gynegologit ovat tietoisia näistä asioista , ja harvoin nämä ihmiset tarvitsevat gynen apua , niin että,älä,muolehdi, kyllä nämä ihmiset itse pitävät huolen asioistaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toki hän gynekologille menee jos kerran on nainen.

        Taidat olla sitten paljon tyhmempi kuin keskiverto transihminen :)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kukaan mene gynekologille ellei siihen ole tarvetta vain sen takia, että on nainen.

        "Ei kukaan mene gynekologille ellei siihen ole tarvetta vain sen takia, että on nainen."

        Kyllä se tarve voi tulla myös ilman että tulisi vain sen takia.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Gynekologi on naistentautien erikoislääkäri.
        Naisella on aina pillu!

        Translain hyväksymisen jälkeen naisella voi olla myös iso mulkku.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Joskus píllu löytyy vaikka on kromosomeiltaan mies.

        Esimerkkejä kiitos.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuokin on ihan idioottijuttu miksi mies menisi gynekologille . Jos sinulla on korva kipeä tuskin sinä menet gastroenterologille .

        Etpä lukenut tai et halunnut ymmärtää mitä tämä johon vastasit.Kyllä siinä ongelmia tulee kun luulee olevasa Nainen,mutta onkin mies.Monessa asiassa.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Gynekologi on naistentautien erikoislääkäri.
        Naisella on aina pillu!

        no transihmisen on syötävä hormoneja ja näitä tasoja tarkkaillaan, kuka sen nyt sitten tekeekin tuolla terveyspuolella

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Et edes taida tietää mikä gynekologi on.
        Pitäisi siis olla ensin se p*llu jotta sitä voidaan tutkia. Ei keneltäkään poisteta umpisuoltakaan kahdesti.

        Sukuelinten vaihdossa harjoitus on tehnyt turvallisemmaksi.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Gynekologi on naistentautien erikoislääkäri.
        Naisella on aina pillu!

        Kuten monilla miehilläkin, jotka ovat transnaisia.
        Katso Jessica Alvesta mm.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten monilla miehilläkin, jotka ovat transnaisia.
        Katso Jessica Alvesta mm.

        Tulee oksennus jos sitä katsoo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuten monilla miehilläkin, jotka ovat transnaisia.
        Katso Jessica Alvesta mm.

        Miten voi olla mahdollista että tähän sairaaseen väitteeseen ei saa vastata. Hänellä ei ole pillua vulvaa tai mitään muutakaan naisen elintä haaroissaan. Hänellä on vain kirurgin rakentama reikä, jolla on vulvan kanssa suunnilleen yhtä paljon yhteistä kuin nenällä.

    • Anonyymi

      Aloittaja kuvaili omia Pervoja mielenmaisemia.

      • Anonyymi

        Ihan totuuksia ne on.
        Miksi yrität kieltää totuuden?

      • Anonyymi

        Ainakin tuo uimahalliskenario oli ap:n omaa likaista mielikuvitusta. Ties vaikka hän itse akoisi moista tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan totuuksia ne on.
        Miksi yrität kieltää totuuden?

        Ainakin uimahalliskenaria on ap:n likaista mielikuvitusta, eikä mitään totuuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tuo uimahalliskenario oli ap:n omaa likaista mielikuvitusta. Ties vaikka hän itse akoisi moista tehdä.

        Ihan yleistä pervojen käytöstä jo nyt. Nyt se vain suojellaan lailla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tuo uimahalliskenario oli ap:n omaa likaista mielikuvitusta. Ties vaikka hän itse akoisi moista tehdä.

        Hyvin pitkälle noin. Kertoo aloittajan omasta tirkistelyn halusta.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Hyvin pitkälle noin. Kertoo aloittajan omasta tirkistelyn halusta.

        Jo tuo uimahalliskenario kertomus kusi reisille, koska se oli mukamas sekä Britanniasta että Islannista. Ihan keksitty juttu siis.

        Älä kerro itsestäsi enempää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älä kerro itsestäsi enempää.

        Sinusta puhuttiin, sinusta

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo tuo uimahalliskenario kertomus kusi reisille, koska se oli mukamas sekä Britanniasta että Islannista. Ihan keksitty juttu siis.

        Seuraa kuule ko. maiden mediaa niin sinun ei tarvitse valehdella täällä!

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Hyvin pitkälle noin. Kertoo aloittajan omasta tirkistelyn halusta.

        Sinun kommenttisi kertoo kyvyttömyydestäsi hyväksyä tosiasioita ja syyttää siitä muita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seuraa kuule ko. maiden mediaa niin sinun ei tarvitse valehdella täällä!

        Niin minä seuraankin. Kyseinen identtinen kertonus kahdesta maasta? Älä viitsi naurattaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jo tuo uimahalliskenario kertomus kusi reisille, koska se oli mukamas sekä Britanniasta että Islannista. Ihan keksitty juttu siis.

        Ylipäätänsä täytyy ihmetellä noiden aitolaisten perverssiä mielikuvitusta. Ei ihme, että mielen täyttävät mielikuvat tuubalta haisevista hikisinä "painivista" miehistä jotka villeimmissä mielikuvissa kuitenkin odottavat kieli pitkällä pääsyä naistenvessaan (sillä tuohan on varsin seksikäs paikka) sekä uimahalleihin eläkeläisvuoroille naisten saunaan katsomaan kärpännahkoja ja kaiken kokeneita römpsiä.

        Kuule, kyllä ne pervoudet on niiden miesten päässä jotka haluavat esiintyä naisina miehen kehossa.
        Sinä näytät näitä pervoja puolustavan ja syyttävän kunnon kansalaisia.
        Miksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin minä seuraankin. Kyseinen identtinen kertonus kahdesta maasta? Älä viitsi naurattaa.

        Et sinä muuta seuraa kuin Setan agendaa!

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ylipäätänsä täytyy ihmetellä noiden aitolaisten perverssiä mielikuvitusta. Ei ihme, että mielen täyttävät mielikuvat tuubalta haisevista hikisinä "painivista" miehistä jotka villeimmissä mielikuvissa kuitenkin odottavat kieli pitkällä pääsyä naistenvessaan (sillä tuohan on varsin seksikäs paikka) sekä uimahalleihin eläkeläisvuoroille naisten saunaan katsomaan kärpännahkoja ja kaiken kokeneita römpsiä.

        En ylipäätään ymmärrä miksi ap maalaa piruja seinille ja kehittelee likaisessa mielikuvituksessaan tuollaista.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Sinun kommenttisi kertoo kyvyttömyydestäsi hyväksyä tosiasioita ja syyttää siitä muita.

        Ei ole kysymys tosiasioitten hyväksynnästä. Ap:lla on vilkas, likainen mielikuvitus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ylipäätään ymmärrä miksi ap maalaa piruja seinille ja kehittelee likaisessa mielikuvituksessaan tuollaista.

        Korhola kertoo totuuden. Miksi puolustat naisina esiintyviä miehiä?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kysymys tosiasioitten hyväksynnästä. Ap:lla on vilkas, likainen mielikuvitus.

        Eija Riitta Korhola kirjoittaa totuuden. Onko sinussa miestä väittää häntä valehtelijaksi hänelle itselleen?

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ylipäätänsä täytyy ihmetellä noiden aitolaisten perverssiä mielikuvitusta. Ei ihme, että mielen täyttävät mielikuvat tuubalta haisevista hikisinä "painivista" miehistä jotka villeimmissä mielikuvissa kuitenkin odottavat kieli pitkällä pääsyä naistenvessaan (sillä tuohan on varsin seksikäs paikka) sekä uimahalleihin eläkeläisvuoroille naisten saunaan katsomaan kärpännahkoja ja kaiken kokeneita römpsiä.

        Voit kommentoida itselleen Korholalle.
        https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/eija-riitta-korhola/miksi-translaki-irrottaa-sokan/

      • VihiKoira kirjoitti:

        Sinun kommenttisi kertoo kyvyttömyydestäsi hyväksyä tosiasioita ja syyttää siitä muita.

        Ei nuo tosia ole vaan likaisen mielikuvituksen tuotetta. Varmasti tosin tosia tuolle kuvittelijalle.

      • Anonyymi kirjoitti:

        En ylipäätään ymmärrä miksi ap maalaa piruja seinille ja kehittelee likaisessa mielikuvituksessaan tuollaista.

        Mielikuva harjoittelua :d

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ei nuo tosia ole vaan likaisen mielikuvituksen tuotetta. Varmasti tosin tosia tuolle kuvittelijalle.

        Sinä olet epätoivonen yrittäessäsi kieltää totuuden.
        Väitätkö ihan tosissasi, että henkilötietoihin naiseksi sukupuolensa muuttanut ei sitten eläisikään kuin naiset?

      • VihiKoira kirjoitti:

        Kuule, kyllä ne pervoudet on niiden miesten päässä jotka haluavat esiintyä naisina miehen kehossa.
        Sinä näytät näitä pervoja puolustavan ja syyttävän kunnon kansalaisia.
        Miksi?

        Eniten naisia tuntuvat ajattelevan seksuaalisesti laitalahkolaiset. Aina mielessä jos teillä reppanoilla nyt edes vaimot on niin voisin kuvitella niiden olevan kurkkuaan myöten täynnä kun seisottelette joka tilanteessa. Sekin tiedetään, että eniten naisia tirkistelevät heteromiehet siis miehet jotka eivät todellakaan halua leimautua miksikään transuiksi puhumattakaan, että haluaisivat vaihdattaa vehkeensä.

        Tuo transuus ei ole myöskään mikään "tae" seksuaalirikollisuudesta sillä sitähän tuollainen tiirailu, julkiseisotus ja jopa *unkkailu on.

        Tulipa mieleeni, että nyt kun olette taas saaneet sopivasti vettä myllyynne niin miksi teistä kukaan ei ole huomannut yhtä ryhmää joka loistaa poissaolollaan täysin näissä teidän uimahalli skenaarioissa eli homot lesbot. Nehän ovat siellä keskuudessamme jo :d ja mistäs sinä tiedät vaikka sinuakin joku vahtaisi sillä silmällä , tosin voi olla, että kävisit ihan vaan sitä varten :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En ylipäätään ymmärrä miksi ap maalaa piruja seinille ja kehittelee likaisessa mielikuvituksessaan tuollaista.

        Mikä se piru oli? Käykö itsensä naiseksi merkinneet miehet sitten miesten puolella?

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Eniten naisia tuntuvat ajattelevan seksuaalisesti laitalahkolaiset. Aina mielessä jos teillä reppanoilla nyt edes vaimot on niin voisin kuvitella niiden olevan kurkkuaan myöten täynnä kun seisottelette joka tilanteessa. Sekin tiedetään, että eniten naisia tirkistelevät heteromiehet siis miehet jotka eivät todellakaan halua leimautua miksikään transuiksi puhumattakaan, että haluaisivat vaihdattaa vehkeensä.

        Tuo transuus ei ole myöskään mikään "tae" seksuaalirikollisuudesta sillä sitähän tuollainen tiirailu, julkiseisotus ja jopa *unkkailu on.

        Tulipa mieleeni, että nyt kun olette taas saaneet sopivasti vettä myllyynne niin miksi teistä kukaan ei ole huomannut yhtä ryhmää joka loistaa poissaolollaan täysin näissä teidän uimahalli skenaarioissa eli homot lesbot. Nehän ovat siellä keskuudessamme jo :d ja mistäs sinä tiedät vaikka sinuakin joku vahtaisi sillä silmällä , tosin voi olla, että kävisit ihan vaan sitä varten :D

        Nyt puhutaan naiseksi itsensä ilmoittaneista miehistä ja heidän käyttäytymisestään tämän typerän lain puitteissa.

        Sinä käännät taas huomion ihan muualle kuin heihin ketä varten tämä laki runnotaan läpi.

        Käykö itsensä naiseksi merkinneet miehet sitten miesten puolella?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Käykö itsensä naiseksi merkinneet miehet sitten miesten puolella?

        Mene kokeilemaan kummalle puolelle joudut.

        Huomaatko, että et taaskaan kykene asialliseen keskusteluun?

        "Eniten naisia tuntuvat ajattelevan seksuaalisesti laitalahkolaiset."

        Niinpä. Ja ylipäätänsä seksuaalisuudesta ovat suuna ja päänä, niin palstalla kuin mediassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Eniten naisia tuntuvat ajattelevan seksuaalisesti laitalahkolaiset."

        Niinpä. Ja ylipäätänsä seksuaalisuudesta ovat suuna ja päänä, niin palstalla kuin mediassa.

        Sinä heistä suurin!

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Huomaatko, että et taaskaan kykene asialliseen keskusteluun?

        Sinulla, aito_lainen, tuskin on varaa huomautella tuosta. Vai mitä sanot omasta henkilöön menevästä "Sinä olet epätoivonen yrittäessäsi kieltää totuuden." -kommentistasi?

      • VihiKoira kirjoitti:

        Nyt puhutaan naiseksi itsensä ilmoittaneista miehistä ja heidän käyttäytymisestään tämän typerän lain puitteissa.

        Sinä käännät taas huomion ihan muualle kuin heihin ketä varten tämä laki runnotaan läpi.

        No kun tämä laki nyt näyttäisi menevän läpi niin mitä veikkaat täyttyvätkö uimahallien naistensaunat nyt itsensä naisiksi ilmoittavista seisottajista .

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No kun tämä laki nyt näyttäisi menevän läpi niin mitä veikkaat täyttyvätkö uimahallien naistensaunat nyt itsensä naisiksi ilmoittavista seisottajista .

        Minä esitin sinulle kysymyksiä. Vastaa ensin niihin niin jatketaan sitten sinun kysymykselläsi.

      • VihiKoira kirjoitti:

        Huomaatko, että et taaskaan kykene asialliseen keskusteluun?

        Ei näihin sinuun rasvaisiin kuvitelmiisi oikein pysty suhtautumaan tosissaan.
        Nuo uimahalli skenaariothan ovat vain sinun vinksahtaneen pääntuotosta vaikka varmasti tuntuvat ihan todellisuudelta sinulle.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Ei näihin sinuun rasvaisiin kuvitelmiisi oikein pysty suhtautumaan tosissaan.
        Nuo uimahalli skenaariothan ovat vain sinun vinksahtaneen pääntuotosta vaikka varmasti tuntuvat ihan todellisuudelta sinulle.

        Pidät lakiehdotusta rasvaisena. Kuule, niin minäkin!

      • VihiKoira kirjoitti:

        Pidät lakiehdotusta rasvaisena. Kuule, niin minäkin!

        Lakihan ei tosin sisällä noita sinun rasvaisia kuvitelmia.
        Nuo kertovat vain sinun päänsisällöstäsi.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Lakihan ei tosin sisällä noita sinun rasvaisia kuvitelmia.
        Nuo kertovat vain sinun päänsisällöstäsi.

        Huomaatko, että tyrkytät nyt omia ajatuksiasi minulle?

      • VihiKoira kirjoitti:

        Huomaatko, että tyrkytät nyt omia ajatuksiasi minulle?

        Olet taas aivan sekaisin.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Olet taas aivan sekaisin.

        Sinä taas olet ihan oma itsesi.
        Onko totta, että sinä olet 56-vuotias mies?
        Ihmetellen vain kun kirjoitat kuin 12-vuotias koulukiusaaja.

      • VihiKoira kirjoitti:

        Sinä taas olet ihan oma itsesi.
        Onko totta, että sinä olet 56-vuotias mies?
        Ihmetellen vain kun kirjoitat kuin 12-vuotias koulukiusaaja.

        Kaikki on totta mitä olen kirjoittanut kuten sekin, etten koskaan ollut koulukiusaaja.
        Sinua ei taas ole edes palstalla kiusattu. Teit tuon solvausketjunkin mutta itse olet sitä joutunut tekohengittelemään kun ei kukaan viitsi edes solvata sinua.

        Jokainen voi tästäkin ketjusta lukea sinun kykysi/halusi keskustella. Hei kun et kykene vastaamaan, käyt henkilöön.
        Sama kaava toistuu aina sinulla.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Jokainen voi tästäkin ketjusta lukea sinun kykysi/halusi keskustella. Hei kun et kykene vastaamaan, käyt henkilöön.
        Sama kaava toistuu aina sinulla.

        Juuri näin!

      • VihiKoira kirjoitti:

        Jokainen voi tästäkin ketjusta lukea sinun kykysi/halusi keskustella. Hei kun et kykene vastaamaan, käyt henkilöön.
        Sama kaava toistuu aina sinulla.

        Mitä noihin sinun kuvitelmiisi pitäisi vastata ? Oletpa hurjia unia nähnyt ?

        Kun todellisuus on sitä, että ylipäätänsä nuo transihmiset ovat noin prosentin väestöstä ja heistäkään ei kaikki kuitenkaan halua sukupuolen vaihdosta. Vielä vähemmän on sitten transuja jotka ovat homoja mutta sinä selität kuinka noista tulee nyt ihan perkeleellinen ongelma jonnekin uimahallien saunatiloihin vaikka kukaan ei ole edes sanonut, että nuo saisivat tuollaisen asian päättää. Luot sellaista kuvaa kuinka heteromiehet väittäisivät olevansa naisia päästäkseen noihin tiloihin tietenkin pahat mielessä. Ihan ajattelemalla uskaltaa väittää, ettei monikaan heteromies olisi muutaman lämpsän tai kikin vuoksi valmis moiseen, saihan siitä kaveritkin tietää :d Kuinka puutteessa pitää olla, että edes kuvittelee tuollaisia ?

        Anteeksi, mutta mihin kuvitelmaani nyt yrität johdattaa keskustelua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin tuo uimahalliskenario oli ap:n omaa likaista mielikuvitusta. Ties vaikka hän itse akoisi moista tehdä.

        Pervon tapainen kertomus , hehkuttelee omien mielikuviensa kanssa

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Sinä olet epätoivonen yrittäessäsi kieltää totuuden.
        Väitätkö ihan tosissasi, että henkilötietoihin naiseksi sukupuolensa muuttanut ei sitten eläisikään kuin naiset?

        Kun on kuunnellut mediassa ja TV ssä haastatteluja jossa nämä ihmiset ovat saaaneet kertoa elämästään , niin täytyy sanoa että myötätunto on kokonaan heidän puolellaan , ei heillä ole ollut elämä helppoa edes lapsena kun ovat tunteneet itsensä ihan erilaiseksi toisten lasten joukossa, joten sanokoon uskon veljet mitä tahansa niin uudistuksia tarvitaan että näilläkin ihmisillä olisi helpompi elää .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ainakin uimahalliskenaria on ap:n likaista mielikuvitusta, eikä mitään totuuksia.

        Uhrien ja heidän tukijoidensa "likainen mielikuvitus" mainittu.

        Huomatkaa, että ed. kirjoittaja itse määrittää asian "likaiseksi", samalla syyttäen uhreja / uhrien puolustajia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pervon tapainen kertomus , hehkuttelee omien mielikuviensa kanssa

        Sinulla on todella ruusuinen kuva pedofiileistä. Siihen on joku syy?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on kuunnellut mediassa ja TV ssä haastatteluja jossa nämä ihmiset ovat saaaneet kertoa elämästään , niin täytyy sanoa että myötätunto on kokonaan heidän puolellaan , ei heillä ole ollut elämä helppoa edes lapsena kun ovat tunteneet itsensä ihan erilaiseksi toisten lasten joukossa, joten sanokoon uskon veljet mitä tahansa niin uudistuksia tarvitaan että näilläkin ihmisillä olisi helpompi elää .

        Mutta pitääkö vetää muutkin siihen kurjuuteen.
        Mikään sukupuolen muuttaminen paperille ei ratkaise heidän ongelmiaan.
        Mutta tämä laki on älytön ja antaa pedofiileille mahdollisuuden totuttaa perversiostaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käykö itsensä naiseksi merkinneet miehet sitten miesten puolella?

        Jo on ongelmaa kerrassaan tällä piemeydessä vaeltajien pääkopassa kiehuu jokin ja,lujaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on kuunnellut mediassa ja TV ssä haastatteluja jossa nämä ihmiset ovat saaaneet kertoa elämästään , niin täytyy sanoa että myötätunto on kokonaan heidän puolellaan , ei heillä ole ollut elämä helppoa edes lapsena kun ovat tunteneet itsensä ihan erilaiseksi toisten lasten joukossa, joten sanokoon uskon veljet mitä tahansa niin uudistuksia tarvitaan että näilläkin ihmisillä olisi helpompi elää .

        He tarvitsevat kipeästi mielenterveys palveluja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun on kuunnellut mediassa ja TV ssä haastatteluja jossa nämä ihmiset ovat saaaneet kertoa elämästään , niin täytyy sanoa että myötätunto on kokonaan heidän puolellaan , ei heillä ole ollut elämä helppoa edes lapsena kun ovat tunteneet itsensä ihan erilaiseksi toisten lasten joukossa, joten sanokoon uskon veljet mitä tahansa niin uudistuksia tarvitaan että näilläkin ihmisillä olisi helpompi elää .

        Mielenterveys palveluja tarvitaan.

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Eniten naisia tuntuvat ajattelevan seksuaalisesti laitalahkolaiset. Aina mielessä jos teillä reppanoilla nyt edes vaimot on niin voisin kuvitella niiden olevan kurkkuaan myöten täynnä kun seisottelette joka tilanteessa. Sekin tiedetään, että eniten naisia tirkistelevät heteromiehet siis miehet jotka eivät todellakaan halua leimautua miksikään transuiksi puhumattakaan, että haluaisivat vaihdattaa vehkeensä.

        Tuo transuus ei ole myöskään mikään "tae" seksuaalirikollisuudesta sillä sitähän tuollainen tiirailu, julkiseisotus ja jopa *unkkailu on.

        Tulipa mieleeni, että nyt kun olette taas saaneet sopivasti vettä myllyynne niin miksi teistä kukaan ei ole huomannut yhtä ryhmää joka loistaa poissaolollaan täysin näissä teidän uimahalli skenaarioissa eli homot lesbot. Nehän ovat siellä keskuudessamme jo :d ja mistäs sinä tiedät vaikka sinuakin joku vahtaisi sillä silmällä , tosin voi olla, että kävisit ihan vaan sitä varten :D

        "...eniten naisia tirkistelevät heteromiehet siis miehet jotka eivät todellakaan halua leimautua miksikään transuiksi puhumattakaan, että haluaisivat vaihdattaa vehkeensä. "

        Vielä vähemmän nuo heteromiehet haluaa vaihtaa kaikki henkilöllisyyspaperinsa ja maksaa niistä satoja euroja ja tulla kohdelluksi naisena.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käykö itsensä naiseksi merkinneet miehet sitten miesten puolella?

        luultavimmin he välttelevät tuollaisia paikkoja tyystin elleivät ole leikkauttaneet itseään

      • Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        No kun tämä laki nyt näyttäisi menevän läpi niin mitä veikkaat täyttyvätkö uimahallien naistensaunat nyt itsensä naisiksi ilmoittavista seisottajista .

        Tuskin täyttyvät, mutta jotta kellekkään ei jää epäselväksi mitä olet valmis hyväksymään, niin kerro kuinka monta tuollaista seisottajaa on hyväksyttävä määrä. Ainakin tässävaiheessa olen valmis uskomaan että tuota tulee tapahtumaan, samoin kaikenlaista pientä ahdistelua ja hyväksikäyttöä myös. Eli minkä veran olet valmis hyväksymään?

        5-6 vuotta sitten oli paljon uutisia kun pakoloispojat lampsivat naisten puolelle uimahalleissa tuijottelemaan naisia ja tyttöjä, nyt kun he ilmoitavat oelvansa naisia niin eipä se kellekkän kuulu ja siinä saavat seisoskella, vaikkapa se muna pystyssä jos niikseen tulee. Kukas sitä nyt henkkareita uikkareissaan kantaa niin on aasiatonta kenenkään mennä vaatimaan todistusta naiseudestaan, vai mitä.
        Ihminen on ihmeellinen otus, se taipuu kaikenlaiseen toimintaan kun siihen mahdollisuuden saa, monet noista vainotuista tulivat yhtäkkiä kristityiksi, ja ilmeisesti nykykirkon ilmapiirissä on jotain outoa homo-kaasua kun he yhtäkkiä vielä paljastuivat homoiksikin, joten käytännössä kaikki raikaus ja seksuaalisyytteet olivat perättömiä ja aiheettomia, mikseivät nuo samat pikku vekkulit yhtäkkiä tuntisi olevansa väärässä kehossakin?

        Ja sinä, "mistänäitäoikeintulee", nostan sinulle ahttua, kuinka fiksun ja empaatisen ihmiskuvan itsestäsi annatkaan kun ensireaktiosi on alkaa nimitellä ihmisiä tyhmiksi ja idiooteiksi. Olet harvinaiset viisas ja fiksu siihen nähdet ettet omaa aivoja, ainoastaan putkinäköisen angstin.

      • jeri1970 kirjoitti:

        Ei tietenkään ole hyväksyttävää syyllistyä seksuaalirikokseen mutta niistä voidaan tuomita vasta ihminen sitten jos on sellaista tehnyt. Nyt nämä transihmisiin muodostetut mielikuvat siitä kuinka olisivat seksuaalirikollisia ovat lähinnä ilkeämielistä panettelua jossa pyritään luomaan tietystä porukasta kuva joka ei vastaa todellisuutta.

        Ainahan sitä saattaa olla yksittäisiä tiirailijoita ja uimahalli *unkkareita mutta ei heidän tekojaan voi pistää niiden syyksi jotka eivät noin tee.

        Toinen asia on sitten se typerä skenaario kuinka nyt laumoittain peräkammarien p*llunkipeät äijät vaihtaisivat sukupuoltaan päästäkseen naisten vessoihin (koska tuohan se vasta seksikäs paikka onkin) tai uimahallien naisten puolelle. Tuo muutoshan tulisi kaikkiin virallisiin papereihin ja eipä aikaakaan kun siitä tietäisi työnantaja ja muu lähipiiri.
        Uimahalli r*nkkarin elinkaari lienee melko lyhyt tai tuota voi mennä kokeilemaan naistenpuolelle. Uimahalleissa on myös valvojat ja mikäli käyttäytyy sopimattomasti niin naama laitetaan taatusti merkille eikä asiaa enää tuonne ole ja mahdollisesti siitä pääsee jopa kotipaikkakuntansa käräjille ja saa sitäkin kautta julkisuutta.

        Kysymys oli yksinkertainen, jos vastaus on yhtä yksinkestaisesti että ei ainuttakaan, silloin ei millään elämänaloilla ole syytä tehdä sitä lian helpoksi. Kuin sattuikin päivän uutiseksi tällainen; https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000009356127.html
        Tuo kertoo sinusta kyllä aika paljon kun kaikki jotka eivät tätä nyt kannata ovat pillunkipeitä peräkammarirunkkareita ja pervoja, mutta kun esim stadissa katsoo pride kulkuetta niin siellä kettenki hanurissa kulkeva undulaatti on normaalimpi ihminen kuis se joka ei sellaista haluaisi nähdä ja tyrkrtettävän esim omille lapsilleen?
        Jos menen naistenpuolelle uimahallissa, ainoastaan katselen kun siinä menee esim 9-luokan tyttöjä ohi, niin se on ihan normaalia, valvojilla eikä kellään ole mitään sanomista kun väitän olevani nainen, eihän mulla siinä tarvitse passia olla, pelkkä ilmoitus riittää. Ja mikä parasta, nuo tytötkin ovat olleet setan pakollisilla tunneilla oppimassa moninaisuudesta niin heitäkään olemukseni ei haittaa, olin sitten lerppu, puolijäykkä tai ihan koko pyyhettä tuulettelin siinä oviaukossa.
        Voimme olla varmoja että ongelmia tulee, niiden kieltäminen on suurta tyhmyyttä. Omassa elämässäni koitan aina ajatella asioita etupainotteisesti, kun kurat on housuissa niin on aika turha selittää että miksi kaikki ihanat haaveet ei toteutuneetkaan. Ja tuntuu kornilta että maailman täytyy hypätä aina muutaman yksilön takia ettei hän loukkaannu, vaikka miljoona loukkaantuisi sijastaan.
        Jatkan vielä aiheesta senverran että ensiksi ohjaisin nämä jadet ja kumppanit psykiatreille. En tiedä onko vika minussa, mutta se naiskuva mikä heistä sitten tulee kun naiseksi muuttuvat ei ihan täsmää oman naiskuvani kanssa, siten kun huulissa on tarpeeksi utrboa ja kumitissit on kokoa mega-xxl, alkaa roskalehdissä jutut kun mielenterveys järkkyy syystä tai toisesta. Eli ollaan jo lähtökohtaisesti hiukanlanttumaakaria vailla, mutta yhteiskunnan pitäisi antaa tilanteen pahentua kun sallitaan tämä sekopäisyys. Tässä kohtaa se mainitsemani etupainotteisuus olisi juurikin hyvä asia, ensin lanttu kuntoon ja sitten vasta edetään, noi identiteettijutut on todella raskaita jos on valmiiksi jo hiukan latvaroso.

        "Tuo kertoo sinusta kyllä aika paljon kun kaikki jotka eivät tätä nyt kannata ovat pillunkipeitä peräkammarirunkkareita ja pervoja"

        En muuten missään ole sanonut tuollaista vaan esimerkiksi ottanut tähän translakiin kantaa siten, että mielestäni ei missään nimessä alaikäisiä pitäisi hormoni hoitaa saatikka leikellä koska eivät voi olla laillisesti vastuussa valinnoistaan , aikuiset puolestani hommatkoon vaikka sarvet päähänsä . Olenpa sanonut senkin, että mikäli vehkeissä ei ole havaittavaa vikaa nuo leikkaukset tulisi kustantaa itse. Tuota voisi verrata tilanteeseen julkisessa plastiikkakirurgiassa jossa esimerkiksi tehdään korjaavia leikkauksia rintasyövästä selvinneille mutta ei siellä varsinaisesti aleta rintojen suurentamista tekemään.

        Jostain syystä nyt on kuitenkin niin, että tietyt uskovat tuntuvat näkevän aivan mielettömästi noita uimahalli "sessioita" joten olisiko lika omassa mielessänne, vaikka itseasiassa missään ei kait ole sanottu, että tuo voisi toteutua edes ja toinen asia on tosiaan se, että kuka mies on valmis leimautumaan transuksi ihan vaan muutaman kikulin ja lämpsän vuoksi, kun netistä noita voi vahdata rajattomasti eikä tarvitse edes pelätä maineensa menetystä.

        Joten en usko tästäkään tulevan mitään piikkiä uimahalli r*nkkareiden tilastoon.
        Sillä tuollainenhan on oikeasti sairaus eikä suinkaan asia joka tulisi normaali miehen mieleen. Näin miehenä näissä skenaarioissanne häiritsee hiukan se, että ilmeisesti kuvitellaan, että suurin osa miehistä ei omaa minkäänlaista kontrollia käytöksessään.

        Siis alkuperäinen kysymykseni oli että kuinka monta tapausta on mielestäsi vielä hyväksyttävän rajoissa, se että luodaan todella helppo mahdollisuus niile joilla on tällaiseen taipumusta aiheuttaa myös sen toteutumista. Se että onko tekijä sairas tai pervo, kenties molempia, tai muuten vaan toteuttamassa itseään, ei vähennä uhriksi joutuvan tuskaa. Uskovista en tiedä, mutta jos missään ei ole sanottu ettätuo pervoilu voisi toteutua niin missä on sanottu että se ei mitenkään voisi toteutua.Jos sinulla on perverssejä taipumuksia niin ajatteletko varmasti järkevästi mitä muut sinusta tulevat ajattelemaan, sama pätee varkaisiin, rattijuoppoihin, murhamiehiin, you name it, tuskin he viittaansa innokkaana kantavat, ainakin päätellen siitä että vankilat ovat pullollaan syyttömiä, itsensä mielestä.
        Oletko itse miten valmis hyvittämän uhreille kokemuksiaan, kun uskot ettei mitään piikkiä tule; edelleenkin kuinka monta on mielestäsi sallitun rajoissa ettei lasketa piikiksi, vaan menevät iloisesti yksittäistapausten piiriin kuten sadat raiskaukset ovat menneet, siis ne joita ei kantasuomalaiset ole tehneet.
        Missäpäin suomea miehet veivaavat kikuliaan eikä munaansa, siellä ei varmaan itsensäpaljastelukaan ole paha juttu, kuka nyt kikulista pahastuisi kunhan ei ruveta munaa leuhottamaan takinliepestä.

        Täydellistä maailma tuskin saamme koskaan. Valitettavasti aina rikollisiakin tulee olemaan joukossa. Nyt kuitenkin jos haluaa uimahalliin r*nkkailemaan niin sehän onnistuu jo nyt. Tuo ei siis tavallaan tule muuttamaan mitään.

        Eniten muuten suomessakin raiskaavat naisia, naisten omat puolisot , seurustelukumppanit , ystävät tai muut tutut. Ei sillä, että puolustelisin muiden tekoja sen enempää. Olen noistakin mielipiteeni sanonut, että paluulippua persuksiin.

        Ei saada ei, mutta vaikka sen tiedämme mahdottomaksi niin se että itse paskomme sen aina vaan kauemmaksi on suorastaan tyhmää. Rikollisiakin tulee aina olemaan joukossamme, joten milloinkaan juurikin siksi ei ole syytä tehdä heidän rikollisista puuhistaan aina vaan helpompaa, jätätkö kauppaan mennessäsi kukkarosi kassan päähän hyllylle odottamaan, laitatko ovesi lukkoon kun jätät talosi tyhjilleen.... toinen vaihtoehto tekee sinusta köyhän ja tyhmän humanistin, toinen taas pitää sinut ansaitsemassasi omaisuudessa kiinni mutta olet ahdasmielinen ihminen.
        Ylättäen suomessa suomalaiset on tilastoissa suurin raiskaajaryhmä, ja maaseudulla luotetaan vähiten metron ja ratikan toimintaan. Itsestään selvyyksiä voi tässäkohtaa toistaa, mutta se ei ole vastaus aiheeseen.

    • Anonyymi

      Tässä mahdollisia mieleeni tulevia epäkohtia: Jos naisurheiluun päästetään yhä enemmän alun perin mies-sukupuolisia on lihasmassa ja -voima epäsuhtainen.
      Jos mies saa ehdottoman tuomion ja ajattelee pääsevänsä helpommalla naisvankilassa tuntien äkillisen fiiliksen juuri puhjenneesta naiseudestaan onko naisvankila silloin oikea paikka hänelle, jos hän ehtii tehdä ilmoituksen uudesta sukupuolestaan.
      Tuleeko yhteiskunnalla lisäkuluja näistä sukupuolensa fiilisvaihtajista vai maksavatko he kaikki tästä aiheutuvat kulut itse.
      Jos jollakulla on tarve päästä vastakkaiselle sukupuolelle tarkoitettuihin tiloihin antaako tämä mahdollisuuden asian väärin käyttöön (salit, uimahallit jne)..

      • Anonyymi

        "Tuleeko yhteiskunnalla lisäkuluja näistä sukupuolensa fiilisvaihtajista vai maksavatko he kaikki tästä aiheutuvat kulut itse. "

        Missään maassa missä vastaavanlainen laki jo on, ei ole ollut fiilisvaihtajia.

        Mistä tiedät kun lääkäri ei heitä tutki?

        Jos asia perustuu nk. omaan tuntemukseen eli "fiilikseen" voi sen mukaan tehdä ihan mitä huvittaa. Mistähän kuvittelet muiden maiden ihmisten fiilispohjan tuntevasi? Ihmisiä löytyy joka junaan ja jos yrität lakaista maton alle ja kieltää sen, että myös tässä asiassa löytyy lain hyväksikäyttäjiä olet aika naivi.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Mistä tiedät kun lääkäri ei heitä tutki?

        Koska kaikissa maissa lääkäri tutkii heidät. Ilman virallista lausuntoa virannomaisille, kukaan ei voi muuttaa virallisissa papereissaan sukupuoltaan. Ja mikäli haluaa korjausleikkauksiin, niin sitten vasta tutkitaankin. Ei noita päätöksiä ihan fiilispohjalta tehdä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos asia perustuu nk. omaan tuntemukseen eli "fiilikseen" voi sen mukaan tehdä ihan mitä huvittaa. Mistähän kuvittelet muiden maiden ihmisten fiilispohjan tuntevasi? Ihmisiä löytyy joka junaan ja jos yrität lakaista maton alle ja kieltää sen, että myös tässä asiassa löytyy lain hyväksikäyttäjiä olet aika naivi.

        Virallisesti et voi tehdä ihan mitä huvittaa, vaikka miten olisit fiiliksissä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska kaikissa maissa lääkäri tutkii heidät. Ilman virallista lausuntoa virannomaisille, kukaan ei voi muuttaa virallisissa papereissaan sukupuoltaan. Ja mikäli haluaa korjausleikkauksiin, niin sitten vasta tutkitaankin. Ei noita päätöksiä ihan fiilispohjalta tehdä.

        Suomen lakiesityksessä sukupuolensa voisi vaihtaa omalla ilmoituksella. Tutustu tarkemmin aloitukseen ja sen jatkoon.

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Suomen lakiesityksessä sukupuolensa voisi vaihtaa omalla ilmoituksella. Tutustu tarkemmin aloitukseen ja sen jatkoon.

        Ymmärrätkö mitä tarkoitetaan vahvistamisella?
        "Uuden hakemuksen sukupuolen vahvistamiseksi voi tehdä aikaisintaan, kun on kulunut yksi vuosi edellisestä sukupuolen vahvistamisesta."

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ymmärrätkö mitä tarkoitetaan vahvistamisella?
        "Uuden hakemuksen sukupuolen vahvistamiseksi voi tehdä aikaisintaan, kun on kulunut yksi vuosi edellisestä sukupuolen vahvistamisesta."

        Niin, mitä se aina muuttaa?

      • Anonyymi
        VihiKoira kirjoitti:

        Niin, mitä se aina muuttaa?

        Ei mitään.

      • Anonyymi

        Kaikkimeivät ole edes urheilusta kiinnostuneita joten eikö tuomaria ole jo käsitelty. Katsele sina vaan urheilua äläkä pelkää että sinne tulee muita kun urheilijoita , vaikka miten toivot muuta

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään.

        Ei minustakaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Koska kaikissa maissa lääkäri tutkii heidät. Ilman virallista lausuntoa virannomaisille, kukaan ei voi muuttaa virallisissa papereissaan sukupuoltaan. Ja mikäli haluaa korjausleikkauksiin, niin sitten vasta tutkitaankin. Ei noita päätöksiä ihan fiilispohjalta tehdä.

        Isossa-Britanniassa taitaa vielä olla laki, joka vastaa meidän vanhaa lakiamme. Eli siellä laki sallii juridisen sukupuolimerkinnän muuttamisen ainoastaan yli 18-vuotiaille, joilla on lääkärin asettama diagnoosi sukupuolidysforiasta ja todistus siitä, että henkilö on “elänyt omassa sukupuolessaan” vähintään kahden vuoden ajan.
        Skotlannissa laki muuttui 2022 siten, että laki mahdollistaa juridisen sukupuolen vahvistamisen nyt myös 16- ja 17-vuotiaille.

        Norjassa 2016 saakka on voineet yli 36 vuotiaat tehdä sen omalla ilmoituksellaan myös 6 -16 v ovat päässeet sukupuolen korjaushoitoihin. Ruotsissa poistettiin vuonna 2013 vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ja siellä ollaan tekemässä uusia muutoksia.
        Argentiinassa on voinut vuodesta 2012 tehdä ilmoituksen perusteella ja alaikäiset saavat sen huoltajan suostumuksella, Maltalla 2015 puolestaan sen on voinut tehdä ikärajattomasti. Irlannissa 2015 riittää ilmoitus, samoin Alankomaissa.
        Sveitsissä 2022 riittää yli 16 vuotiaan ilmoitus, samoin Kolumbiassa.

      • Anonyymi

        menestyneellä miespuolisella urheilijalla kovat testotasot joten epätodennäköisemmin hinkuaa naiseksi

        menestyneellä naispuolisella urheilijalla kovat testotaso naiseksi, todennäköisemmin hinkuaa mieheksi

    • Anonyymi

      "Suomi vuonna 2025. Teinityttö menee uimahallin suihkuun. On varhainen aamu, hän on ensimmäinen saunomassa ja uimassa. Suihkutilaan tulee mies munasillaan, ja jos totta puhutaan, myös silmämunasillaan."

      Yhtä hyvin se voi teinipoikakin järkyttyä ja saada elinikäisen trauman, kun hän on ensimmäisenä uimahallin suihkussa ja tilaan ampaisee yhtäkkiä ilkialaston mieheksi itsensä rekisteröinyt puuma.

      • Anonyymi

        sinne voi tällä hetkelläkin rynnätä naispuolinen siivooja

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        sinne voi tällä hetkelläkin rynnätä naispuolinen siivooja

        Mutta ei koskaan ilkialastomana.

        Niin, oikea nainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, oikea nainen.

        niin no erotomaanisen mielellään nuoria miehiä ilkialastomana katselevan naisen ei tarvitse muuttaa sukupuoltaan vaan menee vaan siivoojaaksi uimahalliin

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta ei koskaan ilkialastomana.

        no sehän tarkoittaa että säilyttää valta-asemansa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        no sehän tarkoittaa että säilyttää valta-asemansa

        siis siivoja kun pitää vaatteet päällä niin on siinä sitten ylempänä ikäänkuin mutta pedofiili voi mennä toki asiakkaana uimahalliin ja saalistaa omaa sukupuoltaan, ettei tuo transskenaario nyt ole kuin pieni lisämauste tähän kuvioon

    • Anonyymi

      "Mahdollistaa väärinkäytökset". 🤣🤣🤣

      Tosi asia on että satanistipefofiilit laatii lakeja omaksi ilokseen eli laki on tarkoitettu pedofiilien harrastusten mahdollistamiseksi.

      • Anonyymi

        Taidat kuulua tuohon porukkaan kun noin hyvin asiat tiedät.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat kuulua tuohon porukkaan kun noin hyvin asiat tiedät.

        Ei tarvitse kuulua, riittää kun hyväksyy mihin tämä laki antaa pervoilla tilaisuuden.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse kuulua, riittää kun hyväksyy mihin tämä laki antaa pervoilla tilaisuuden.

        Ei se mihinkään sen kummenpaan johda. Ei ole esimerkiksi Saksassa johtanut ja se nyt on väkimäärältä aika paljon Suomea suurempi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mihinkään sen kummenpaan johda. Ei ole esimerkiksi Saksassa johtanut ja se nyt on väkimäärältä aika paljon Suomea suurempi.

        Sinäkö takaat pervojen käytöksen?
        Mihin sitten lakia tarvitaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö takaat pervojen käytöksen?
        Mihin sitten lakia tarvitaan?

        Pervojen oikeudet menee lasten ja naisten oikeuksien edelle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei se mihinkään sen kummenpaan johda. Ei ole esimerkiksi Saksassa johtanut ja se nyt on väkimäärältä aika paljon Suomea suurempi.

        Miksi puolustat pedofiilejä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinäkö takaat pervojen käytöksen?
        Mihin sitten lakia tarvitaan?

        Vaarallisia ovat nämä nettipervot jotka kirjoittelevat kaikenlaisia senaarioita asiasta koko ajan . On sekin eräänlaista tyyliä sekstata

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vaarallisia ovat nämä nettipervot jotka kirjoittelevat kaikenlaisia senaarioita asiasta koko ajan . On sekin eräänlaista tyyliä sekstata

        Mitö ihmeen senaarioita nyt näet? 🥶

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitö ihmeen senaarioita nyt näet? 🥶

        Sitä minäkin ihmettelen, että mitö senariaatoa.

    • Anonyymi

      Kuin voi erota kaikesta demokratiasta noin muuten kun yhden puolesta kyselen.

    • Anonyymi

      Laki on linjassa sen kanssa että lainlaatijat jopa mielellään tapattavat lapsia.

      https://positv.fi/videot/uutiset-jakso-45/

      Elämme siinä suuressa ahdistuksesssa kun koko eurooppa tappaa omia lapsiaan. Pedifiilien mieliksi. Se on pahempaa kuin sodomismi.

      • Anonyymi

        Kaikkea skeidaa katselet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkea skeidaa katselet.

        Sinäkin katsoit! 🤣

    • Anonyymi

      Ahdasmielisiä ajatuksia, ei tarvitse kauas taaksepäin mennä kun miehet, naiset ja lapset olivat kaikki alasti(kauheaa) saunoissa. Nykymaailmassa ollaan seksuaalisävytteisiä mutta kainostellaan vaikka muodissa onkin olla kaikkea muutakuin normaali hetero.

      • Anonyymi

        Perheiden kesken. Ja niin ollaan toki edelleen.

      • Anonyymi

        Edellä uhreja syyllistävä insesti-pedo.

    • Anonyymi

      Se ei riitä alkuunkaan vanhallepahalle
      Välitämme yksityisyydestäsiMe ja kumppanimme tallennamme laitteeseesi tietoja ja/tai haemme niitä siitä, jotta voimme käsitellä henkilötietoja. Näitä tietoja ovat esimerkiksi evästeissä olevat yksilölliset tunnisteet. Napsauttamalla alla olevaa linkkiä voit hyväksyä tai hallinnoida valintojasi, kuten kieltää oikeutettujen etujen käyttämisen. Voit tehdä tämän myös myöhemmin Tietosuojakäytäntö-sivullamme. Valintasi välitetään kumppaneillemme, eivätkä ne vaikuta selaustietoihin.Lisätietoja evästeistä
      Me ja kumppanimme käsittelemme tietojasi:
      Tietojen tallennus laitteelle ja/tai laitteella olevien tietojen käyttö. Personoidut mainokset ja mainonnan mittaus. Personoitu sisältö, sisällön mittaus, käyttäjäymmärrys ja tuotekehitys. Tarkat sijaintitiedot ja laitteen tunnistaminen laitetta skannaamalla.Kumppanien (toimittajien) luettelo

    • Anonyymi

      Onhan näitä esimerkkejä jos minkälaisia eri tilanteista , seksismi on lujassa ihmisten mielessä . Katselin huvikseni ulkomailla nudisti rannikolla ihmisiä kun kävelimme sen ohitse.
      Siellä olivat kaikki alasti niin vedessä kun rannallakin niin nuoremmat kun vanhemmatkin kivana sekamelskana , juttelivat toistensa kanssa ihan tavallisia asioita . Niin että kellään ei ollut seksistisiä ajatuksia toisistaan .

      Mutta kai se olis täällä Pohjoismaissa hieman vaikea hyväksyä uimahallissa alaston mies varsinkin jos on nuori tyttö .
      Joten kukin tavallaan näissäkin asioissa . Sitten riippuu miten laki toimii käytännössä .
      Joten ainahan sitä löytää kieltäviä syitä kun uusia lakeja rustataan , kukin tavallaan

      • Anonyymi

        On ihan eri asia itse valita rajaton alastomuus kuin sen tunkeutuminen turvalliseksi luokiteltuun tilaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kyseessä on antikristillisten juutalaisten WEF-johtoinen, satanistinen, tarkoituksellinen lapsen ja nuoren mielen murskaaminen. Setalaisuus on näiden luomus.

      - WEF:
      https://uvmedia.org/2023/01/18/miljardoori-elon-musk-lyttaa-wefn-ja-davosin-yrittaako-ne-olla-maailman-pomoja/

      - MGM = (juutalais-omisteinen ja -johtoinen) Metro-Goldwyn-Mayer:
      https://uvmedia.org/2023/01/18/hollywoodin-pimeaa-historiaa-lapsinayttelija-paljasti-pedofilian-elokuva-alalla-cnn-haastattelussa/

      - Juutalainen "pornokuningas" Ron Jeremy: "Pornolla me hävitämme kristinuskon maailmasta".

      Olen itse pienestä lapsesta asti ollut eri seksuaalirikosten uhri ja tiedän kuinka traumatisoivia mm. nuo kikkelin esittelijät ovat. Myös pedofiilit itse tietävät tämän: näin murskataan uhrin oikeus puhtauteen ja koskemattomuuteen. Nuoren käsitykset omista oikeuksistaan, koskemattomuudestaan, oikeasta ja väärästä vääristetään: hänen annetaan uskoa, että jos hän valittaa asiasta, hän on syyllinen, hänellä on likainen mielikuvitus, (uskonnossa) hän on "veljien syyttäjä", miehellä (/ naisella) on muka oikeus esiintyä noin esim. "omassa kodissaan (! Ei ole)", rikosuhri itse on "suvaitsematon"!

      "Pm" Sanna Marin ja "um Pekka" Haavisto = ateistiset (satanistiset) viherpunikit Suomesta ovat läheisessä yhteistyössä WEFin seksuaalirikollisten "setalaisten" kanssa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tämä on US blogi!
      Hyvä!

    • Anonyymi

      Ratkaistaan kerralla tämäkin ongelma oikeudenmukaisesti. Sukupuolen nimellisesti vaihtaneilta kielletää käynti yleisissä suihku ja saunatiloissa. Pervoilta pois mahdollisuus väärinkäytöksiin.

      • Mitenkä tuo käytännössä varmistettaisiin ?

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Mitenkä tuo käytännössä varmistettaisiin ?

        Henkilöllisyyspaperissa kirjain tai numero lisä. Helppoa jos haluataan suojautua pervoilta väärinkäyttäjiltä.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Henkilöllisyyspaperissa kirjain tai numero lisä. Helppoa jos haluataan suojautua pervoilta väärinkäyttäjiltä.

        Olisko tollanen hihamerkki kätevämpi . Jossain niillä muistaakseni oli käytössä joku vastaava. No onhan tuossa tietenkin se, että sen voi riisua.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Henkilöllisyyspaperissa kirjain tai numero lisä. Helppoa jos haluataan suojautua pervoilta väärinkäyttäjiltä.

        Kannatetaan! On oikeat naiset ja ” naiset”.

      • Anonyymi
        Tolkun.Ihminen kirjoitti:

        Olisko tollanen hihamerkki kätevämpi . Jossain niillä muistaakseni oli käytössä joku vastaava. No onhan tuossa tietenkin se, että sen voi riisua.

        Taisi taannoin Saksassa olla jonkinlainen merkki käytössä muutaman vuoden, mutta muistaakseni sitä täytyi pitää rintapielessä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taisi taannoin Saksassa olla jonkinlainen merkki käytössä muutaman vuoden, mutta muistaakseni sitä täytyi pitää rintapielessä?

        Oliko sateenkaari? 🤣

    • Anonyymi

      Jos yhteiskuntaa halutaan sotkea, niin tämä on keino siihen.
      Siinä vaiheessa, kun "Antti" onkin nainen ja "Lissu" mies ja seuraavana vuonna ehkä toisinpäin ei kohta kukaan pysy enää perässä kuka mikäkin loppujen lopuksi on. "Peke" haluaisi olla koira, mutta rekisteröintiä ei hyväksytä.
      Miksi aina haetaan jotain erilaisuutta korostavaa mainintaa tai merkintää, eikö ihminen voi olla kropassaan juuri se, joka on ja hyväksyä asian sellaisenaan. Tämän vuoksi kalulliset "naiset" menkööt miesten puolelle ja "miehet", joilla pimppa naisten puolelle. Tuskin se heille ongelma olisi, sulautuvat hyvin joukkoon. Jos haluaa leikkauttaa itsensä se on sitten eri juttu ja vaatii varmasti lääketieteelliset ja psykiatriset tutkimukset.

      • Anonyymi

        Minä en ymmärrä, että virallisessa asiskirjassa saa valehdella olevansa nainen vaikka on mies.
        Kenelle tästä valheesta on hyötyä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en ymmärrä, että virallisessa asiskirjassa saa valehdella olevansa nainen vaikka on mies.
        Kenelle tästä valheesta on hyötyä?

        Minä taas en ymmärrä sitä, miksi lisääntymiskyvyttömät/haluttomat ihmiset valehtelevat olevansa lisääntymiskykyisiä/halukkaita käyttämällä lisääntyvien ihmisten sukupuolinimikettä.

      • Anonyymi

        Minustakin on edelleen hienoa, että ihmiset jotka eivät kykene hedelmöittämään/hedelmöittymään saavat jatkossakin piilottaa sukupuolinimikkeen taakse vajavaisuutensa.

        Miksi lisääntymiskyvytön transu haluaa olla vastakkaista sukupuolta ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä taas en ymmärrä sitä, miksi lisääntymiskyvyttömät/haluttomat ihmiset valehtelevat olevansa lisääntymiskykyisiä/halukkaita käyttämällä lisääntyvien ihmisten sukupuolinimikettä.

        Niin, miksi tämä laki vaaditaan????

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi lisääntymiskyvytön transu haluaa olla vastakkaista sukupuolta ?

        Sitä pitää varmaankin kysyä mainitsemaltasi transulta?