Pysäyttävä kuva Marinin velka-Suomesta

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Sami Pakarinen kertoo Twitter-viestissään olevansa huolestunut Suomen holtittomasta velkaantumisesta sekä siitä johtuvasta korkokulujen rajusta noususta.

Korkojen nousun myötä valtionvelan korkokulut nousevat kuluvana vuonna 2,6 miljardiin euroon. Luku on korkein sitten vuoden 2003. Vielä vuoden 2022 alkuperäisessä talousarviossa valtionvelan korkokuluihin budjetoitiin 674 miljoonaa euroa.

– Holtittoman velkaantumisen hintalappu tulee päivä päivältä näkyvämmäksi. Nopeasti kasvavia korkomenoja maksetaan lisävelalla. Mikä voisi mennä pieleen, Pakarinen kysyy.

Valtiovarainministeriö esitti alkuvuodesta 1,7 miljardin euron lisäbudjettia, josta valtaosa, noin 60 prosenttia, kuluisi kasvaneiden valtionvelan korkokulujen maksamiseen.

Suomesta julkisesta taloudesta onkin tullut Itämeren alueen velkaantunein.

Ja törpöt kommarit vielä selittelee, että ei tässä mitään ongelmaa ole.
288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Näin se Sanna hoitaa...

Äänestä

NO, EIKÖ SITÄ SANNA MARINIA VOIDA LAITTAA VASTUUSEEN, JO AJOISSA, ENNENKUIN TULEE VASTAAN SE AIKA, ETTEI VELOISTAAN SUOMI TULE SELVIÄMÄÄN.
JA SIITÄ, ETTÄ KAIKKI SUOMALAISET OVAT HUOLESTUNEITA TULEVASTA TOIMENTULOSTAAN, ENNEN KUIN LOPULLISESTI KANSALAISTENKIN TALOUDET ROMAHTAVAT.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Sami Pakarinen kertoo Twitter-viestissään olevansa huolestunut Suomen holtittomasta velkaantumisesta sekä siitä johtuvasta korkokulujen rajusta noususta.

Korkojen nousun myötä valtionvelan korkokulut nousevat kuluvana vuonna 2,6 miljardiin euroon. Luku on korkein sitten vuoden 2003. Vielä vuoden 2022 alkuperäisessä talousarviossa valtionvelan korkokuluihin budjetoitiin 674 miljoonaa euroa.

– Holtittoman velkaantumisen hintalappu tulee päivä päivältä näkyvämmäksi. Nopeasti kasvavia korkomenoja maksetaan lisävelalla. Mikä voisi mennä pieleen, Pakarinen kysyy.

Valtiovarainministeriö esitti alkuvuodesta 1,7 miljardin euron lisäbudjettia, josta valtaosa, noin 60 prosenttia, kuluisi kasvaneiden valtionvelan korkokulujen maksamiseen.

Suomesta julkisesta taloudesta onkin tullut Itämeren alueen velkaantunein.

Ja törpöt kommarit vielä selittelee, että ei tässä mitään ongelmaa ole.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu