Päivää kaikille. Ensinnäkin, Uskottomuus on väärä palsta tälle jutulleni, mutta täällä tuntuu olevan suht asialliset keskustelijat, joten siksi tänne.
Onko muilla kokemuksia tilanteesta, jossa oma parisuhde on toisaalta totaalisen kuollut ja toisaalta ihan hyvä? Totaalisen kuollut tarkoittaa, että puoliso ei kiinnosta romanttisesti eikä seksuaalisesti enää yhtään, ja naamakin ärsyttää välillä. Ja toisaalta puoliso on sinänsä "hyvä tyyppi", hyvä vanhempi lapsille jne, joten mitään oikeaa syytä eroon ei ole.
Itse olen mies ja just tällaisessa tilanteessa. Olemme olleet yhdessä 15 v, lapsia on.
Monta kuukautta olemme jo olleet siinä tilassa, että minä "mietin asioita" ja vaimo odottaa mitä tapahtuu. Yritän saada päätetyksi, haluanko asumuseroon vai jatketaanko vanhaan malliin. Lapsille olisi kai paras että jatketaan vaan, mutta olen jo kuukausitolkulla odottanut että tulisi edes jotain positiivisia ajatuksia vaimosta niin että voisi alkaa elää taas normaalisti, mutta kun ei tule.
Oletteko olleet vastaavassa tilanteessa, ja mihin päädyitte. Lasten takia en haluaisi erota, mutta tuntuu mahdottomalta pakottaa itsensä muka rakastamaan, kun kokee vaimon olevan lähinnä "kollega lastenhoidossa".
Suhdetta on yritetty muuten hoitaa kahdenkeskisillä matkoilla, ravintolailloilla jne. mutta ei ne mitään ihmeitä tee jos perusfiilis on tämä.
Onko muilla kokemuksia tilanteesta, jossa oma parisuhde on toisaalta totaalisen kuollut ja toisaalta ihan hyvä? Totaalisen kuollut tarkoittaa, että puoliso ei kiinnosta romanttisesti eikä seksuaalisesti enää yhtään, ja naamakin ärsyttää välillä. Ja toisaalta puoliso on sinänsä "hyvä tyyppi", hyvä vanhempi lapsille jne, joten mitään oikeaa syytä eroon ei ole.
Itse olen mies ja just tällaisessa tilanteessa. Olemme olleet yhdessä 15 v, lapsia on.
Monta kuukautta olemme jo olleet siinä tilassa, että minä "mietin asioita" ja vaimo odottaa mitä tapahtuu. Yritän saada päätetyksi, haluanko asumuseroon vai jatketaanko vanhaan malliin. Lapsille olisi kai paras että jatketaan vaan, mutta olen jo kuukausitolkulla odottanut että tulisi edes jotain positiivisia ajatuksia vaimosta niin että voisi alkaa elää taas normaalisti, mutta kun ei tule.
Oletteko olleet vastaavassa tilanteessa, ja mihin päädyitte. Lasten takia en haluaisi erota, mutta tuntuu mahdottomalta pakottaa itsensä muka rakastamaan, kun kokee vaimon olevan lähinnä "kollega lastenhoidossa".
Suhdetta on yritetty muuten hoitaa kahdenkeskisillä matkoilla, ravintolailloilla jne. mutta ei ne mitään ihmeitä tee jos perusfiilis on tämä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Todella vaikea pulma. Ja niin yleinen, ettei voi kuin kuvitella. Tässäkin maassa varmasti melko moni pari mietiskelee samansuuntaista.
Niin, kaikkihan tietävät, että huuma laantuu jne... Itselläni oli samanlaista - ennen eroani. Tosin siihen eroon ei ollut todellakaan ainoana syynä tunteiden laimentuminen.
Oletteko arjessa tasa-arvoisia. Ymmärtäisin niin, koska puhuit lastenhoitajakollegasta... Siis arjestahan kaikki lähtee. Jos toinen kokee olevansa vain työmyyrä/saavansa paljon vähemmän suhteelta kuin toinen, niin ihmeesti se alkaa vaikuttamaan seksin sujumiseen, haluihin, jne. jne. Ja kierre on valmis: " En mää kun et sääkään" - syyttely saa alkunsa.
Ootteko yrittäneet tehdä kahdenkeskisistä hetkistänne jotenkin "uudenlaisia", molemmille mieluisalla tavalla. Joku neuvoisi varmasti, että katselkaa vaikka pornoleffoja yhdessä. No...naisena sanon, että harva nainen on kiinnostunut katsomaan kun miehensä kiihottuu pornoleffan naisista. Niissä kun ei ole yleensä naisille juuri katsomista... Siis jotain uutta virikettä seksin alueelle. Kysypäs vaimoltasi, mitä hän olisi kiinnostunut kokeilemaan. Joissakin kaupungeissa on muuten "naisille suunnattuja pornoliikkeitä", niihin on naisen helpompi mennä ja sopivassa tunnelmassa yhdessä etsien vaikka innostuisitte jotain kokeilemaan?!
...Menipäs seksikeskeiseksi tää kirjoitus. Mutta ONHAN se tärkeä alue terveelle aikuiselle ihmiselle ja välttämätön parisuhteelle! En osaa kummemmin neuvoa, kuin että yrittäkää yhdessä löytää uutta iloa elämään!!
Olemme tasa-arvoisia, hyvinkin tasa-arvoisia. Seksiliikkeissä olemme käyneet yhdessä ja erikseen, löytyy leluja ja asuja... Ja suhdetta on muutenkin yritetty pitää virkeänä ja elossa. Mutta nyt on alkanut tuntua että nämä on vaan "teknisiä" yrityksiä joissa ei ole sielu mukana...
En tiedä, jostain pitäisi vaan löytää se vaihde että "haluan yrittää" TAI sitten että "haluan erota". Mutta kuukausikaupalla on mennyt sen tunnusteluun että mitä tässä itse oikean haluaa.
itse olin pari vuotta samassa tilanteessa, tosin päinvastoin. Minä mietin oikeaa ratkaisua, kun mies ei enää kiinnostanut (meillä oli tosin muutakin eron syynä, kuten pettämistä) seksuaalisesti eikä muutenkaan, lähinnä itseä alkoi inhottaa hänen läheisyytensä jopa pelkkä kosketuskin. Joka päivä tuskailin asian kanssa onko tässä järkeä...
Me tai siis minä päädyin ratkaisuun -> ero. Sitä on vaikea sanoa, mikä sinulle/teille olisi paras ratkaisu, mutta toivon, että on ratkaisusi mikä tahansa se saa sinut paremmalle mielelle ja jaksamaan eteenpäin niin hyvinä kuin huonoina hetkinä.
Oikein mukavaa kevättä ja tulevaa kesää
Eihän se vaadi kuin päätöksen. Esimerkiksi yöllä tekee ratkaisun, niin ehtii tekemään tarpeelliset käytännön järjestelyt päivän aikaan ennen kun mies tulee töistä kotiin. Ja lopuksi vielä viesti pöydälle ennen lähtöä.
Tämänkin kokenut...
eikä yhtään isää? Suomessa kun tasa-arvo taitaa olla pidemmällä kuin missään muualla maailmassa ja siitä naiset kuitenkin narisee.
Siis erilaisuus on rikkaus, parisuhteessakin. Tasa-arvo, jossa joka risaus jaetaan, ei olekaan aina hyväksi. Siis me, jotka olemme olleet vähän sinua kauemmin yhdessä, emme edes tavoittele tasa-arvoa. Me emme halua sitä. Näemme suuremmaksi rikkaudeksi sen, että molemmat käytämme omia taitojamme. On kiva katsoa kun vaimo kutoo sujuvasti, minun ei edes tarvitse osata sitä. Kotoista.
Parisuhde kuolee jos sitä ei hoida. Kuolee teillä kukatkin jos ette kastele niitä. Jotenkin tuli mieleen tuosta lastehoitajakollegasta alussa mainitsemani kysymys. Heteroa ei kiinnosta jos talossa on kaksi äitiä. Naista kiinnostaa miehinen mies (joka kyllä osaa kotihommiakin tehdä) ja miestä naisellinen vaimo. Jossain elämän vaiheessa suhde varmasti tuntuu lattealta, siksipä rakastaminen on tahdon asia. Nämä elämänvaiheet eivät ole sitä varten, että niissä erotaan. En tiedä yhtään erittäin hyvää parisuhdetta, jonka eronneet ovat luoneet.
Parisuhteessa pitää osata riidellä, mutta siinä pitää osata myös sopia. Tasaiseen taapertamiseen taitaa kyllästyä.
Oliko siis tarkoitus sanoa että machoilua kehiin vai mikä oli viestisi idea?
vaan nappaa siitä oikea ajatus.
Siinä sitä oltiin kuin veli ja sisko. Sitten tuli uusi nainen vastaan ja se oli menoa. Eiköhän teidänkin miettiminen lopu kun toisella tulee joku uusi ihastus. Ajan kysymys väitän minä!
Just noin.Kun aviosuhteesta puuttuu jotain tunnepuolella,on niin helppoa ihastua ja rakastua uudelleen,aivan toiseen ihmiseen.
Kevät ja kesä tulossa..mieli kuin Ville Vallattomalla!
Ei se välttämättä aina ole menoa,vaikka tuleekin toinen nainen vastaan.Minä olen nimittäin se toinen nainen,ollut joskus useinkin.Enkä halua toiselta osa puolelta muuta kuin seksiä,mitä taas mieheltäni en saa.Ja toinen osapuoli ei taas saa sitä tarpeeksi vaimoltaan. Joten hoidamme hommat keskenämme,ja avioliittomme jatkuu tahollaan omalla tavallaan onnellisina.
Hei!!
Tuntuu kuin eläisit juuri samaa vaihetta kuin minä.Meillä on yksi lapsi.Ei mitään seksiä.Kauhea myöntää..olemme olleet näin jo monta vuotta seksi .Vaikea tilanne.Hain pankista lainan ja tein keskustassa olevasta asunnosta tarjouksen , josta ikään kuin olin tekemässä sijoitusasuntoa.Matkan varrella asia muuttui.Nyt pitäisi tehdä jonkinlainen ratkaisu asunnon suhteen ja tietenkin tämän nykyisen elämän suhteen.Eroko oikea ratkaisu...mietin .En enää millään kestäisi naisettomana naisena.Haluaisin naimisiin!
meilläkin on suhde muuten ihan kiva,paitsi romantiikan ja seksin osalta. En vaan saa miestäni syttymään. Olen ratkaissut oman ongelmani sillä että nautin näistä sitten siellä mistä niitä saa,eli ns. "vieraissa".Ja olen onnellinen,iloinen,hyväntuulinen ja jaksan rakastaa miestänikin enemmän. Suhteessamme kun on niin monta muuta hyvää juttua. Ja toisaalta,en myöskään halua rikkoa omaa tai toisen osapuolen liittoa. Elämme kumpikin tahoillamme..paitsi seksin tyydytämme toisissamme. Tätä ei varmaan kaikki ymmärrä tai hyväksy,mutta ei tää olekaan kun mun juttu. Kukin taaplaa tyylillään,toiset osaa nauttia ja elää tämän lyhyen elämänsä,täysillä.
Olen taas niitä ihmisiä, että ken leikkiin...
Joten jospa koittaisitte, että toinen teistä matkustaisi pois vaikka vain vähäksi aikaa... ehkä sitten tajuaa, kuinka paljon kaipaa ja tarvitsee...
Ei pidä luovuttaa vähällä!
Hmm..minkä ikäisiä lapsenne ovat?Jos pieniä..älkää ihmeessä erotko,he tarvitsevat teitä molempia joka päivä.Hanki sinä vaikka toinen nainen itsellesi,se piristää kummasti..
Kuulostaapa tutulta. Meillä on kotona erinomainen tiimi, kaikki muu sujuu loistavasti mutta seksi ja romantiikkaa on pliisua... Nyt olen, kesän kynnyksellä, alkanut himoita muita miehiä; kolleegaa, opiskelukaveria... En voisi kuitenkaan koskaan kuvitella jakavani näiden kanssa mitään muuta kuin tajunnan räjäyttävää seksiä ilman sitoutumista. Voi kuinka juuri sitä kaipaankaan... Olen kahden vaiheilla; rakastan miestäni mutta jokin jyskyttää sisälläni...