https://www.is.fi/seksi-parisuhde/art-2000009337081.html Jännämies termistä on tullut jo mainstreamia
Milla rakastui jännämieheen
Anonyymi-ap
43261
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Kyllä sinkut termit on jo yleisessä käytössä. Muistan kun kerran yksi toimittajanainen pukeutui ja puvustettiin sekä maskeerattiin rumaksi taksikuski mieheksi ja kokeili miltä tuntuu olla omien sanojensa mukaan "ruma ätmi" jota ei koskaan tulla iskemään. Ihmetteli päivää, koska sanoi että normaali elämässä häntä tullaan iskemään tasaisin välein jatkuvasti ja rumana miehenä ei kertaakaan.
Anna mä sanon. Eli määrittelen jännämiehen. Se on mies joka on saanut ja saa naisia liian pienellä efortilla. Tästä syystä jännämies tottuu käyttäytymiskaavoihinsa eikä edes yritä miellyttää naisia, sillä hänen ei tarvitse. Asialla on kuitenkin kääntöpuolensa, eli miehen tunne-elämä taantuu sen vuoksi kun hänen ei tarvitse olla sensitiivinen, kiltti yms. Sitten eräänä kosteana viikonloppuyönä kun viinaa on veressä, niin patoutumat saattavat päästä valloilleen. Sen jälkeen onkin tiedossa kuusi kantajaa ja se oli sen seurustelusuhteen loppu. Jännämies on siis se osapuoli joka jää henkiin.
Jännämies on ainoa mies jota naiset voi rakastaa
Hmm, jäin miettimään etten ole koskaan lääpähtänyt kehenkään, koska tämä olisi kiihkeä. En ole edes odottanut kiihkeyttä. En mitään seksiin liittyvää adjektiivia. Tosin sitä on kyllä sujuvasti mulle esitetty.
Mutta olen tykännyt aina miehistä, jotka osaavat puhua sujuvasti. 😅
Itse olen kiltti, tyhmä, yksinkertainen mutta komea. Siksi koskaan ei naisen saanti ole ollut ongelma.
Kukaan ei ole noita mitään kaikkien mielestä, edes komea.
Näin tässä yks päivä viikko sitten kaupassa miehen, joka oli huomiota herättävän erilainen kun muut miehet kaupassa. Hän oli kansikuvapoika. Eli mies, jota takuulla moni nainen katselee silmät killillään. Minäkin tiedostin, että hän on juuri niitä miehiä, joita näkee mallina kuvissa.
Mutta... Hän ei herättänyt mussa mitään tunnetta, eikä innostusta. Näin ja tiedostin kuoren, mutten piitannut siitä mitenkään.
Sitten taas saatan ilahtua, kun nään ns. taviksen miehen, joka hymyilee nätisti ja on jotenkin lupsakan ja lempeän oloinen. Minuun puree lempeys. Hyväntuulisuus ja lupsakkuus. Ei mikään käläkälä tyylin, vaan semmoinen ujohko.
Entä nosse, syttyykö kipinä?
Heh, Nosse on poikkeus sääntöön. Mulla on tunteet häneen syntyneet jo vuosia sitten ja ei ne ihan helposti döödaa. Kipinä on erilaista, kun sanoilla sanoen pystyy kertomaan.
Kun nään hänet väkijoukosta, tunnen aina iloa, tuolla se on, sinne.
Kun joku on tärkeä ja rakas, hänen ei tarvi olla millään mittapuulla näyttävin, eikä menestynein. Hän on silti paras kaikista, koska on rakas.
Silloin ei enää kilpailuteta, silloin on valittu, rakastuttu.
Se tunne, kun näkee rakastettunsa on kuin tulis reissusta väsyneenä kotiin. On ihanaa olla kotona. Hän on tietyllä tavalla "koti", sydämeni koti.
Jos et tehnyt aloitetta miehelle tutustumisen merkeissä, niin kerrot tämän vain säälistä mainitsemiasi miehiä kohtaan. Vain teot ratkaisevat, ei sanahelinät. Katsomalla naisen käytöstä löytää totuuden.
Mille miehelle?
Olen ollut naimisissakin herttaisen ujohkon hymyhuulen kanssa. Mä en tykkää kovista ja kylmistä ihmisistä, jotka ei näytä tunteitaan tai näyttää vain nyrpeät tunteensa.
Sama. Kiihkeys on minusta aika outo asia, johon ihastua. Se on outo, liittyi se sitten seksiin tai vaikka elämään (elää kiihkeästi). En ole koskaan ihastunut kiihkeään mieheen. Mä olen aina tykästynyt kiltteihin ja vähän hiljaisiin ja ujoihinkin.
Jeps. Kyllähän kiihkeys voi tulla esiin tilanteissa ja jutuissa mihin suhtautuu kiihkeästi, muttei se varsinaisesti ole mikään itseisarvo.
Itselleni kiihkeyttä saa aikaan vaikkapa kilpailutilanne moottoriajoneuvolla tai ylipäänsä jo miten kiihkeästi suhtaudun asiaan. Olen hekumoissani joistain asioista ja silloin kiihkeys näkyy kyllä.
Mulla on ollut aika vahvanlaisia luonteeltaan miehet, hiukan sellaisia vastakohtia minulle. Vähemmän nöyriä ja kilttejä. Röyhkeitäkin.
Olen kai kompensoinut omia puutteitani. Mutta eniten olen onnea kokenut miehen kanssa joka on lempeä ja hyväsydäminen. Olen ihan myyty, kun kohtaan ihmisiä joissa se hyvyys ja herttaisuus muita kohtaan aito sellainen näkyy. Suuri sydämisyys saa minut tykkäämään ihmisestä, joka lähtökohtaisesti on aidosti muita kohtaan lempeä ja empaattinen. Ei omalla kustannuksellaan marttyyri, vaan terveesti muita kunnioittava.
He on yleensä valloittavia, mutta vaatimattomia. Rakastettavia.
Niin, siis minulle se on vain ominaisuus - ei plussaa ei miinusta. Noin yleisesti musta on mukava jutella sellaisten ihmisiten kanssa, joilla on joku sellainen ehkä jopa intohimoisen kiinnostuksen kohde. Jos joku vaikka selittää innoissaan jostain ruusuista, niin tykkää kuunnella, vaikka en nyt ehkä niin niistä ruusuista piittaa. Vaan ei se mun henkilökohtaista kiinnostustani herätä. Mä itse olen hyvinkin intohimoinen ihminen, silloin jos osutaan minua kiinnostavaan juttuun.
Mä olen aina kavahtanut röyhkeitä miehiä. Kokenut suorastaan vastenmielisiksi. Luonne saa kyllä olla vahva, mutta ei sellaisella tavalla, joka pyrkisi ikinä polkemaan muut jalkoihinsa. Onhan mulla itsellänikin vahva luonne, mutta pikemmin niin päin, että minun lähelläni on taatusti turvassa ja kun ei ala tötöilemään ja muita sorsimaan.
Ominaisuus juurikin joo.
Se on sellaista röyhkeyttä ettei piittaa mitä muut ajattelee hänestä, näillä miehillä. Sitä mikä multa on aina puuttunut, mä olen aina miettinyt liikaakin miten muiden silmissä näyttäydyn. En ulkonäön suhteen, vaan käytöksen ja olemisen suhteen.
Se on ollut rasite. Yhäkin on hetkiä kun irl olen epävarma miten mun pitäisi käyttäytyä tai suhtautua joihinkin ihmisiin.
Nään liikaa ilmeistä ja eleistä sanatonta viestintää, tunnetiloja jne. Se on rasittavaa, kun tietää että toinen teeskentelee, muttet kehtaa sitä toista siitä tiputtaakaan, että älä esitä mulle. En ole tyhmä, mä nään sen mitä et sano.
On rasittavaa nähdä ja aistia kuin tutka ympäristöä. On rasittavaa nähdä ja kohdata teeskentelyä, valehtelua ja ilkeyttä. On rasittavaa olla aina suojamuuri päällä.
On rasittavaa välittää ihmisistä.
Mäkin olen aina ja osin vieläkin ihan liikaa pohtinut muiden ajatuksia. En tosin ole sitä ikinä muille näyttänyt. Sekin on jännä miten erilainen se oma julkikuva voi olla, kuin todellinen tunne on. Oikeastaan kaikki kuvittelevat, että mä en piittaa hittojakaan ja on se joissain tilanteissa tosikin. Vain yksi ihminen tässä maailmassa tuntee mun todellisia tuntojani ja se on viimeisin eksäni.
Tosin ei mulla tollasia kuvaamasi kaltaisia tunteita ikinä ole. Mulle on sen verran yhdentekevää kuitenkin, etten näe mitään tarvetta ketään mistään tiputella. En koe saavani sellasesta mitään iloa. Ainoa, jos se tilanne on jotenkin minuun kohditettu tai koen, että joku muu tulee siinä sorsituksi. Noin yleisesti käyttäydyn ihan vaan yleisten hyvin tapojen mukaan ja jos ei kelpaa niin olkoon kelpaamatta. Sellasesta hyvin tapojen rikkomisesta en ole koskaan tykännyt. Tosin en mä tiedä tarkotitko tolla "ettei piittaa mitä muut ajattelee hänestä" sellasta hyvien tapojen vastaista käytöstä.
Joo. Helposti jukkikuva on eri kun todellisuus. Täälläkin sen huomaa.
Tiouttaa tarkoitin sillä, että kehtaa sanoa että ole vaan aidosti mitä oot, ei tartte esittää mulle mitään. En loukkaamista harrasta.
No hyvien tapojen vastaista on joskus olla piittaamatta muista. Mutta ei nyt vain sitäkään.
Musta on jännä miten eri tavalla me suhtaudutaan tuohon. Mäkin olen erityisherkkä ja todella tarkka aistimaan monenmoista. Mä vaan en koe sen aiheuttavan itselleni tarvetta nostaa muureja tai pitää niitä yllä, vaan pikemmin koen, että silloin voin laskea ne muurit. Mä koen siis aistimisen ja tutkana toimimisen turvakseni. Mua ei oikeastaan juuri kukaan pääse yllättämään ja mä tiedän jo etukäteen mitä on tulossa. En aina edes tiedä miten sen tiedän, mä vaan tiedän.
Se mulla se miten paljon mua on satutettu, kun olen ollut avoin. Etten enää uskalla olla rennosti avoin, kuin harvoille.
Kuormitun älyttömästi kaikesta negaatiosta minkä ympärilläni aistin.
"Tiouttaa tarkoitin sillä, että kehtaa sanoa että ole vaan aidosti mitä oot, ei tartte esittää mulle mitään."
Hmm ... miksi tuo pitäisi sanoa? Saahan kai se ihminen esittää, jos kokee sen jotenkin itselleen tarpeelliseksi? Tai ymmärrän, jos kokee, että toinen esittää vastentahtoisesti, kun luulee että pitäisi. Vaan en mä menisi ikinä sanomaan, jos koen sen olevan osa sitä ihmistä. Mä kokisin sen epäkohteliaaksi. Pystyn kyllä yleensä tuomaan sanoittakin ilmi, että olen nähnyt esityksen läpi tai että se on turhaa.
Tarkotan vaan, että ei kai ihmistä ole mikään pakko vaatia tai pakottaa riisumaan "naamiotaan", jos hän itse ei sitä haluaisi?
Voin puhua avoimesti kuten täälläkin, mutten voi olla avoin niin, että päästän ketään sisimpääni lähelle tai hyvin harvat. Se on vahvojen tunteiden vitsaus se. Kun tuntee vahvasti.
On muakin satutettu, silloin joskus kun en vielä luottanut intuitiooni. Mut se vaan tosiaan opetti luottamaan siihen miltä musta tuntuu.
Enhän mäkään sano, kun en kehtaa mutta se häiritsee mua. Kaikki teeskentely.
Nään sen läpi. Irl vielä tarkemmin kun täällä.
Minut on murskattu jo lapsena ja monta kertaa sen jälkeenkin. Niin pidän suojakuoristani kiinni, kun en halua olla potkupallo.
Ehkä on eri asia tulla satutetuksi tai tulla kokonaan mitätöidyksi? Eos. 🤷🏼♂️
Mä taas en ymmärrä miksi pitäisi "kehdata". En näe siihen mitään syytä. Mulle riittää se, että näen lävitse ja osaan varautua. Se aiheuta mitään sen isompia tunteita. En mä tiedä, kai koen jotenkin, että se on ihmisen oikeus - teeskennellä. Jos koen sen olevan riski jollekulle toiselle, niin sitten ilmaisen, mutta riippuu täysin tilanteesta onko se julkisesti vai privaatisti.
Ehkä mä jollain tasolla koen niinkin, että se, että tiedä ja pidän suuni kiinni, antaa monissa kohdissa "vallan" minulle.
Kaiken kaikkiaan opin mitä ihmisen pahuus on. Ei lapsia raiskaa hyvät ihmiset, ei ketään muutakaan, eikä vie lapsen itsetuntoa pilkkaamalla muitten edessä päivittäin (ope), totea että pitäisi hirttää sinut.
Moni muu höpinä on pikku juttu. Mutta nuo on rikkonut mua.
Kun turvallisuudentunne otetaan pois, lapselle jää vain suojakuoren kasvatus.
Mä taas koen, että ei niistä mun suojistani ole lopulta koskaan ollut hyötyä. Aina niistä läpi on päässyt, jos en ole ollut tarkkana. Siksi kai en enää nykyään halua käyttää energiaa niiden ylläpitoon.
Mä en pysty luomaan suhteita teeskentelijöihin, jolloin suhde jää etäiseksi. Siinä syy.
Minkä takia teet oletuksia minun elämästäni? Eihän sinulle ole siitä mitään käsitystä. Millä tavalla sä koet sen tarpeelliseksi? Enhän minä ole sinun toimintaasi mitenkään kritisoinut tai sanonut mitänä vääräksi. Kunhan nyt vaan pidän mielenkiintoisena miten totaalisen eri kulmasta samaa ongelmaa voi lähestyä.
Ymmärrän, ne vie energiaa mutta mielummin tuhlaan niihin energiaa, kun turhiin ihmisiin jotka pyrkii satuttamaan. Joiden takia ne suojat on joskus kasvatettu.
En mä koe tarpeelliseksi "luoda suhteita" valtaosaan maailman ihmisistä, mutta monien kanssa on vain pakko tulla toimeen. Sellaista se esimerkiksi tuolla työelämässä usein on.
En puhunut sun elämästä mitään. Miksi oletit niin?
Nimenomaan ei ole pakko. Siinä meidän ero on.
Niin ... mä olen kai vaan noussut ylitse siitä, että mua oikeastaan edes kykenisi satuttamaan. Ei kukaan turha ihminen siihen enää nykyään kykene.
No mutta annetaan olla tässä. Huomaan jo, että alkaa taas mennä väärille raiteille. Hyvät yöt.
Ehkä. Ehkä olet erilainen tunteilijana tai jotenkin kovempi, kun kykenet nousemaan yli. En tiedä. Mä en kykene laittamaan itseeni paskalle alttiiksi. En edes pakotettuna.
Siksi sanoin ettei ole pakko tulla toimeenkaan kaikkien kanssa. Hyvät yöt.
Siinä se nähdään ettei suhde toimi kun nainen kelpuuttaa komean miehen ilman tutustumista siihen.
Hitto sorry, tein just samasta avauksen kun en tätä huomannut.
-harmiseikirj-