”28/11/2015
Suomessa on tahoja, jotka haluaisivat uudistaa translain. Keskeinen osa tätä uudistusta olisi käytäntö, jossa henkilö voisi halutessaan vahvistaa juridisen sukupuolensa ilmoittamalla siitä maistraattiin, ilman mitään muita toimia. Amnesty kiteyttää juridisen sukupuolen vahvistamisen tarkoituksen näin: ”Sukupuolen juridisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamista henkilön sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi.”
Tällä hetkellä juridisen sukupuolen muuttaminen edellyttää perusteellisia lääketieteellisiä tutkimuksia, täysi-ikäisyyttä, naimattomuutta ja lisääntymiskyvyttömyyttä.
Nämä edellytykset eivät ole tuulesta temmattuja. Lääketieteellistä tutkimusta tarvitaan selvittämään ihmisen tilaa, täysi-ikäisyyden vaatimus antaa eräänlaisen aikalisän lapsen kasvulle ja kehitykselle. On tärkeää, ettei vanhempien kykyä kantaa vastuuta lapsistaan heikennetä vahvistamalla alaikäisten juridista sukupuolta ilman huoltajien suostumusta tulevaisuudessa, jos ikäraja joskus poistettaisiin. Vaatimus naimattomuudesta puolestaan nousee siitä, ettei voimassa oleva avioliittolakimme ole sukupuolineutraali (avioliitosta tosin ei voida poistaa sukupuolen merkitystä poistamatta avioliitosta itse avioliittoa). Rekisteröityä parisuhdelakia ei ole säädetty kahdelle eri sukupuolta olevalle henkilölle. Lisääntymiskyvyttömyyden edellyttämisen poistaminen vaatisi objektiiviset perustelut sille, miksi miehen pitäisi voida synnyttää tai naisen siittää lapsi. Lapsen olisi varmasti vaikea hahmottaa omaa identiteettiään ja haasteita luoda suhdetta vanhempiinsa, jos hänen äitinsä olisi mies tai hänen isänsä olisi nainen. Faktuaalisesti äiti on aina nainen ja isä on aina mies, tätä ei mikään laki koskaan voi muuksi muuttaa.
Translain uudistusta haluavat tahot perustelevat vaatimuksiaan itsemääräämisoikeudella ja ihmisoikeuksilla. Mihin perustuu väite, että ihmisen tulisi päättää omasta sukupuolestaan? Tämä väite ei perustu ainakaan tosiasioihin, vaan gender-ideologiaan. Gender-ideologian keskeisen väitteen voisi vaikka tiivistää kansanomaisesti näin: Sukupuoli ei löydy jalkovälistä, vaan korvien välistä. Biologisen sukupuolen ei katsota määrittelevän ihmisen sukupuoli-identiteettiä, vaan uskotaan, että ihminen voisi määritellä sukupuolensa itse. Sukupuolielimet ja geneettinen sukupuoli on siis ”so last season”. Biologiasta tehdään merkityksetöntä ja unohdetaan, että ihmisen sukupuoli on jo määräytynyt hedelmöityksessä.
Sukupuolisuus on vain yhdestä näkökulmasta ilmoitusasia, nimittäin ihmisen sukupuoli todetaan ja ilmoitetaan biologisten tosiasioiden pohjalta ja merkitään lapsen henkilötietoihin. Ihmisellä on itsemääräämisoikeus monissa asioissa, mutta omaa sukupuoltaan hän ei voi päättää. Naiseksi ja mieheksi synnytään. (Intersukupuolisuuteen liittyviä kysymyksiä sivuan lyhyesti ”sukupuolia on kaksi, kas kummaa”-blogitekstissäni ja tällä erää en syvenny siihen enempää.) Biologinen sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti lepäävät toistensa varassa, pidimme siitä tai emme. Sukupuolisuus ei ole sosiaalinen rakennelma, vaan se on osa ihmisyyttä. Emme ole keksineet sukupuolta, mutta olemme naisia tai miehiä ja hyvä niin. Puheet ”nais- tai miesoletetuista henkilöistä” on oivallinen esimerkki kyseisen ideologian hämmentävästä vaikutuksesta. Itsensä transsukupuolisiksi kokevien henkilöiden kokemukset itsestään ovat varmasti aitoja, mutta ihmisten kokemukset eivät voi olla lainsäädännössä ylin auktoriteetti ja niitä ei tule rajata kriittisen ajattelun ulkopuolelle.
Translain uudistamisen myötä pyritään määrittelemään sukupuolisuus (ja osin myös vanhemmuuden käsite) uudelleen lainsäädännön ja kulttuurin tasolla, pelkistämällä sukupuolisuus vain ihmisen pään sisäiseksi kokemukseksi. Toivottavasti ”yhdenvertaisuus-itsemäärämisoikeus” -mantra ei tyhjennä kansanedustajien mieltä järjellisestä ajattelusta niin, että eduskunta hyväksyisi tulevaisuudessa translain uudistusvaatimukset.”
Suomessa on tahoja, jotka haluaisivat uudistaa translain. Keskeinen osa tätä uudistusta olisi käytäntö, jossa henkilö voisi halutessaan vahvistaa juridisen sukupuolensa ilmoittamalla siitä maistraattiin, ilman mitään muita toimia. Amnesty kiteyttää juridisen sukupuolen vahvistamisen tarkoituksen näin: ”Sukupuolen juridisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötodistuksen sukupuolimerkinnän muuttamista henkilön sukupuoli-identiteettiä vastaavaksi.”
Tällä hetkellä juridisen sukupuolen muuttaminen edellyttää perusteellisia lääketieteellisiä tutkimuksia, täysi-ikäisyyttä, naimattomuutta ja lisääntymiskyvyttömyyttä.
Nämä edellytykset eivät ole tuulesta temmattuja. Lääketieteellistä tutkimusta tarvitaan selvittämään ihmisen tilaa, täysi-ikäisyyden vaatimus antaa eräänlaisen aikalisän lapsen kasvulle ja kehitykselle. On tärkeää, ettei vanhempien kykyä kantaa vastuuta lapsistaan heikennetä vahvistamalla alaikäisten juridista sukupuolta ilman huoltajien suostumusta tulevaisuudessa, jos ikäraja joskus poistettaisiin. Vaatimus naimattomuudesta puolestaan nousee siitä, ettei voimassa oleva avioliittolakimme ole sukupuolineutraali (avioliitosta tosin ei voida poistaa sukupuolen merkitystä poistamatta avioliitosta itse avioliittoa). Rekisteröityä parisuhdelakia ei ole säädetty kahdelle eri sukupuolta olevalle henkilölle. Lisääntymiskyvyttömyyden edellyttämisen poistaminen vaatisi objektiiviset perustelut sille, miksi miehen pitäisi voida synnyttää tai naisen siittää lapsi. Lapsen olisi varmasti vaikea hahmottaa omaa identiteettiään ja haasteita luoda suhdetta vanhempiinsa, jos hänen äitinsä olisi mies tai hänen isänsä olisi nainen. Faktuaalisesti äiti on aina nainen ja isä on aina mies, tätä ei mikään laki koskaan voi muuksi muuttaa.
Translain uudistusta haluavat tahot perustelevat vaatimuksiaan itsemääräämisoikeudella ja ihmisoikeuksilla. Mihin perustuu väite, että ihmisen tulisi päättää omasta sukupuolestaan? Tämä väite ei perustu ainakaan tosiasioihin, vaan gender-ideologiaan. Gender-ideologian keskeisen väitteen voisi vaikka tiivistää kansanomaisesti näin: Sukupuoli ei löydy jalkovälistä, vaan korvien välistä. Biologisen sukupuolen ei katsota määrittelevän ihmisen sukupuoli-identiteettiä, vaan uskotaan, että ihminen voisi määritellä sukupuolensa itse. Sukupuolielimet ja geneettinen sukupuoli on siis ”so last season”. Biologiasta tehdään merkityksetöntä ja unohdetaan, että ihmisen sukupuoli on jo määräytynyt hedelmöityksessä.
Sukupuolisuus on vain yhdestä näkökulmasta ilmoitusasia, nimittäin ihmisen sukupuoli todetaan ja ilmoitetaan biologisten tosiasioiden pohjalta ja merkitään lapsen henkilötietoihin. Ihmisellä on itsemääräämisoikeus monissa asioissa, mutta omaa sukupuoltaan hän ei voi päättää. Naiseksi ja mieheksi synnytään. (Intersukupuolisuuteen liittyviä kysymyksiä sivuan lyhyesti ”sukupuolia on kaksi, kas kummaa”-blogitekstissäni ja tällä erää en syvenny siihen enempää.) Biologinen sukupuoli ja sukupuoli-identiteetti lepäävät toistensa varassa, pidimme siitä tai emme. Sukupuolisuus ei ole sosiaalinen rakennelma, vaan se on osa ihmisyyttä. Emme ole keksineet sukupuolta, mutta olemme naisia tai miehiä ja hyvä niin. Puheet ”nais- tai miesoletetuista henkilöistä” on oivallinen esimerkki kyseisen ideologian hämmentävästä vaikutuksesta. Itsensä transsukupuolisiksi kokevien henkilöiden kokemukset itsestään ovat varmasti aitoja, mutta ihmisten kokemukset eivät voi olla lainsäädännössä ylin auktoriteetti ja niitä ei tule rajata kriittisen ajattelun ulkopuolelle.
Translain uudistamisen myötä pyritään määrittelemään sukupuolisuus (ja osin myös vanhemmuuden käsite) uudelleen lainsäädännön ja kulttuurin tasolla, pelkistämällä sukupuolisuus vain ihmisen pään sisäiseksi kokemukseksi. Toivottavasti ”yhdenvertaisuus-itsemäärämisoikeus” -mantra ei tyhjennä kansanedustajien mieltä järjellisestä ajattelusta niin, että eduskunta hyväksyisi tulevaisuudessa translain uudistusvaatimukset.”
Vastaukset 128
Vanhimmat
Hyvä arvasi Setan liikkeet,
Muistan kun tällekin naurettiin tällä palstaan ja tässä nyt ollaan.
Kyllä. Ja nyt vängätään, ettei pedofiliaa koskaan laillisteta. 🫤
Ei tulla laillistamaan, koska se vaatisi suojaiän poistoa tai roimaa alentamista. Luuletko ihan aikuisten oikeasti, että sivistysvaltioissa enemmistö antaisi tuollaisen tapahtua?
Suojaikärajan asettamista nykyiselleen käsittääkseni vastustivat voimakkaimmin jotkut uskoviin lukeutuvat ihmiset, samoin yrittivät estää lainsäädäntöä käsittelemästä seksuaalirikoksena miehen ja naisen välisessä avioliitossa tapahtuvaa raiskausta.
Lasten kehityksen turvaaminen ilman pelkoa joutumisesta seksuaalisen väkivallan kohteeksi on meidän jokaisen vanhemman velvollisuus.
Niin vain homotkasn eivät enää ole rikollisia ja sairaita, avioliitto on sukupuolineutraali ja sukupuoli itse valittavissa. 🤣🤣🤣
Millä ihmeellä homoseksuaalisuus on määritelty rikokseksi joskus aikoja sitten?
Kirkkoisä Augustinuksen aikaan Kristillinen seksuaalietiikka edellytti myös miehen ja naisen välistä avioseksiä ainoastaan lisääntymismielessä. Seksi ilman lisääntymistarkoitusta oli ankarasti kiellettyä myös miehen ja naisen välisessä avioliitossa, niin miksi se on koskenut Suomalaisessa yhteiskunnassa ainoastaan homoseksuaalisia ihmisiä?
Suomen laissa homous oli rikos ja sairaus vielä 1970-luvulla.
Ne on kirjattu agendaan.
Todellakin ja kuten aiemmin kysyin, mikä mahtaa ollut peruste kyseisen asian säätämiseksi rikolliseksi?
Mikäli se pohjautuu varhaiseen Kristilliseen seksuaalietiikkaan, niin silloin kaikki ilman lisääntymistarkoitusta harjoitettu seksi myös miehen ja naisen välisessä avioliitossa olisi ollut rikos.
Raamattu ei tunnista homoutta rikokseksi, joten osaatko kertoa mistä se oli löytänyt tiensä aiempaan rikoslakiimme?
Itseänikin ihmetyttää tuo miksi uskovat ihmiset halusivat tuota suojaikärajaa laskea ja todella törkeänä pidän miehen oikeutta tehdä seksuaalista väkivaltaa vaimolleen. Onneksi suojaikärajan asettamisella on saatu hieman suojeltua lapsia seksuaaliselta väkivallalta ja samoin säätämällä rangaistavaksi avioliiton sisällä tapahtuva seksuaalinen väkivalta.
Perheen sisällä tapahtuvan seksuaalisen väkivallan kriminalisointiin siis tarvittiin laki, jota uskovat ihmiset sitten vastustivat minkä kykenivät.
Niin tekivät.oli oma lehmä ojassa
Olisiko tosiaankin syvässä uskossa elävillä Uudestisyntyneillä Jeesuksen Omilla se kuuluisa oma lehmä ojassa?
Suurista puheistaan huolimatta aika marginaaliseltahan tuo porukka vaikuttaa, ehkä ihmisen raadollisuus tulee tuolla tavoin esiin vaikka olisi miten Uudestisyntynyt.
He ovat saaneet jo tuhansia vuosia sitten anteeksi tämänhetkisen kiukuttelunsa Jumalan luomistyötä vastaan. Valitettavasti voivat siis rauhassa purkaa sydäntään ja arvostella itseään alempiarvoisina pitämiään ihmisiä.
Muistan hyvin.
Ehkä uskoviin "lukeutuvat" ovat voineet tällaista, miksei pahempaakin haluta, mutta en usko yhdenkään kristityn tällaista haluavan tai ajavan.
Sielunvihollinen pukeutuu valkeuden enkeliksi ja eksyttää, jos mahdollista, valitutkin, näin Jeesus varoittaa seuraajiaan Matt. 24- luvussa moneen kertaan;" katsokaa, ettei teitä kukaan eksytä"...
Joten tällaista valhetta ei kannata jakaa täällä, eikä missään muuallakaan.
Kyse ei ole valheesta, vaan ihan Eduskunnan pöytäkirjoista luettavista asioista. Suosittelen vierailemaan sivustolla.
Lehmä on sinun.
”todella törkeänä pidän miehen oikeutta tehdä seksuaalista väkivaltaa vaimolleen.todella törkeänä pidän miehen oikeutta tehdä seksuaalista väkivaltaa vaimolleen.”
Eduskunnan pöytäkirjoista on luettavissa, että väkivallantekojen tuomitsemiseksi osa katsoi silloin riittävän muut lakipykälät. Mm. nykyinen presidenttikään ei kannattanut lakia, vaikka ei hyväksynyt tietenkään väkivaltaa.
Täällähän vaihdetaan koko ajan enemmistöä uuteen pedofiliaa kulttuurissaan harrastavaan.
Myös vasenkätisyys oli sairaus. Sitä "hoidettiin" Suomen kouluissa vielä 1960-luvuilla. Naisten äänioikeus oli sekin pitkään kielletty. Pitäisikö sekin julistaa taas kiellettyjen asioiden listalle?
Kieltolaki oli Suomessa voimassa 1920-luvulla ja päättyi 543210. Sekin pitäisi siis palauttaa, vaikka totuus on että kieltolaki juuri opetti ihmiset ryyppäämään väkevää viinaa kun sitä oli helpompi salakuljettaa.
Koettakaa nyt puupäähihhulit tajuta, että historialla on hyvin huono perustella minkään asian jatkuvuutta. Sen sijaan historiasta voidaan oppia miten asioita on ennen tehty väärin ja loukattu nimenomaan vähemistöjen ihmisoikeuksia.
Miten niin?
Translain olemassaolo vaikuttaa olevan ongelmallinen ainoastaan teille aitouskoville, meidän muiden elämää se ei tunnu rajoittavan millään tavoin.
Jatko tiedettiin 2014 kun kaikista avioliitoista tehtiin sukupuolettomia.
Kyllä, sen jökeen ei vaatimuksilla ole ollut mitään pidäkkeitä.
Sukupuolineutraalista avioliittolaista me saamme kiittää sitä kannattaneita vihervasureita ja Ville Taviota. (ps).
Oikeastaan sukupuolineutraalista avioliittoliittolaista saamme kiittää uskovia ihmisiä, ilman heidän suhtautumistaan samaa sukupuolta olevien avioliittoihin ei tarvittaisi kyseistä lakia.
Ville Taviota, joka nousi eduskuntaan vasta äänestyksen jälkeen seuraavan kevään vaaleissa?
Synnytyssalissa useimpien sukupuoli määritellään silmämääräisesti pissaamiseen käytettävien kehonosien perusteella ja ihminen joutuu kantamaan tuota määritelmää läpi elämänsä.
Silmämääräinen arviota vastasyntyneen kyvystä murrosiän jälkeen hedelmöittää tai hedelmöittyä pidetään siis luotettavampana määrittelynä kuin ihmisen omia tuntemuksia sukupuolestaan.
Ilman asianmukaista tietoa synnytyssalissa tehdyllä määritelmällä ihminen siis pakotetaan joko vähempiarvoisen tytön rooliin, tai arvokkaamman pojan rooliin, tai omaksumaan sukupuoli jota ihminen ei koe omakseen ja jota muu yhteiskunta sitten saa voimansa tunnossa halveksua ja väheksyä.
Itseensä tyytyväiset ihmiset sitovat vastasyntyneen sukupuoleen, johon hän ei ole itse voinut vaikuttaa ja kiukuttelevat siitä miksei ihminen ole tyytyväinen sukupuoleen jonka he tälle valitsivat.
Voisiko joku siis oikeasti kertoa, millainen riski tai kustannus yhteiskunnalle on, mikäli näennäisestä sukupuoliroolituksesta luovutaan ja jokainen saa itse päättää sukupuolensa?
Seksuaalirikollisia on ollut ja tulee olemaan vaikka trans-lakia ei olisi olemassa, heihin yhteiskunnan pitää varautua joka tapauksessa.
Aloittajaa olisin kaivannut arvokkaine sanoineen jo vuosia sitten puolustamaan tyttöjen-, poikien- ja naisten oikeuksia miesten tekemiä seksuaalirikoksia vastaan.
Mutta kun sitä sukupuolta ei voi itse valita kun se on biologinen tosiasia.
Lisääntymiskyvyttömiä ihmisiäkin kutsutaan lisääntymiskykyisiksi sukupuolen mukaan, mikä ongelma teille siis on trans-ihmisten sukupuolesta?
Mikä ongelma sinulla on siinä, että ihminen on sitä sukupuolta mihin syntyy?
Sukupuoli ei ole itselleni ongelma, teillehän tuntuu olevan trans-ihmisten erilaisuus aivan ylipääsemätön ongelma. Miksi?
Eikö se erilaisuus ole transujen oma ongelma?
Palstan kommenteista päätellen trans-ihmisten erilaisuus on nimenomaan aloittajalle sekä hänen kaltaisilleen vakava ongelma.
Vielä ei vaan ole teidän kommenteistanne selvinnyt, miksi trans-ihmisten erilaisuus on teille ongelmallinen ja miten teidän elämänne on kärsinyt heidän erilaisuudestaan.
Ehkä sinä osaat vastata?
Hyvä kysymys.
Eihän kukaan edes puhuisi transuista jos he eivät kokisi itseään ongelmallisiksi.
Juuri niin? Sinulle siis on todellinen ongelma, että trans-ihmiset kokevat esimerkiksi sukupuoliristiriidan itselleen ongelmalliseksi?
Oletko ajatellut hakea ongelmaasi apua? Trans-ihmisetki ovat osanneet hakea omiin ongelmiinsa apua.
Minusta transujen pitäisi ratkaista ongelmansa niin, että ne eivät vaikuta mihin ihmisiin tai lakeihin.
Kunhan hihhulit vöyhöttää vain.
Ei ne osaa
Avaudu nyt vähän, millä tavoin trans-ihmisten ongelmat ovat vaikuttaneet sinuun tai sinun kykyysi noudattaa Suomen lainsäädäntöä?
Minä en koskaan tule pitämään yhtään miestä naisena!
Mikä nyt oli ongelmasi?
Tietenkin, se on sinun oikeutesi. Voisitko kuitenkin kertoa, miten Trans-ihmisten ongelmat ovat vaikuttaneet sinuun tai kykyysi noudattaa Suomen lainsäädäntöä?
Kai sinulle jokin peruste tärkeäksi kokemallesi asialle on?
Onhan se ongelma jos pitää Pekkaa pitää Pirkkona.
Ihan niin, sitähän ihmiset ihmettelevätkin että miksi jonkun ihmisen erilaisuus on näille junteille ja heidän puolisoilleen niin hirveän iso ongelma.
Jauhavat asiasta harva se päivä, ja kirjoittelevat mitä typerimpiä kommentteja asioista mistä eivät tiedä mitään ,
heidän mielestään kaikkien pitäisi olla kuten juuri he ajattelevat, mutta heidän ajattelutapansa on sentään aika harvinaista nykymaailmassa , suurin osa ihmisistä ylettyy ymmärtämään Sateenkaari ihmisten olemassa olon , ja että heillä on ihan samat oikeudet yhteiskunnassa kun kaikilla muillakin .
Joten oikeastaan näiden kommentit saa jättää omaan arvoonsa , ovat pieni osa ihmisiä pienissä ympyröissä jossa ainut kiinnostus on usein juoruaminen ja toisten arvostelu, en usko että muuhun kykenevätkään .
Eikä sinua tulla koskaan pitämään minään muuna kun ennakkoluulojen raukkana ihmisenä
Sillä ethän sinä omille kyvyillesi mitään voi , kun ne ei riitä kaikkea ymmärtämään
Elävä elämä tarkoittaa erilaisuutta eri muodoissaan, miten sinulle on ongelmallista pitää mainitsemaasi Pekkaa Pirkkona varsinkin jos et edes tunne heitä ja koskaan ole heidän kanssaan tekemisissä?
Sinä katsot siis sinulla olevan oikeus päättää millainen ihminen on, koska sinulla on jokin ongelma?
"Onhan se ongelma jos pitää Pekkaa pitää Pirkkona."
Millä tavalla se on ongelma?
Mikä se transun sukupuoli sitten on?
Jaa mikä erilaisuus?
Täällähän on tehty moneen kertaan selväksi se, ettei ole mitään erilaisuutta. On vain miehiä ja naisia.
Onko se sinulle jokin ongelma?
Jos on, niin se korjaantuu sillä kun rupeat pitämään naapurisi isäntää ihana naisena ja viet hänelle aina silloin tällöin ruusupuskan pinkin sydänkortin kera.
Se on kyllä tosiasia.
Sukupuoli näyttää olevan transuille ongelma.
Oikeastaan suurempi ongelmahan se selkeästi on teille jotka vastustatte transsukupuolisuutta. Trans-ihmiset hakevat itse ratkaisuja ongelmiinsa, teidän mukaanne toisten pitää muuttua sellaisiksi kuin te h a l u a t t e heidän olevan.
Totta! Sukupuolia on vain hedelmöittävä ja hedelmöittyvä, muut ovat ilmeisesti sitten sukupuolettomia.
Mitäs merkkiä Koivulan omat lapset on?
Miten liittyy aiheeseen?
Ei mitenkään.
Tämä oli arvattavissa tosiaan 2014 kun pirulle annettiin pikkusormi avioliittolaissa.
Susanna kirjoittaa viisaasti.
Kyllä, todella viisaasti
Onkin viisaasti ollut hiljaa. Vai johtuiko uusi Suomi blogin bannit kun kirjoitti vähemmän viisaasti?
Minustakin hän kirjoittaa viisaasti, todellakin hedelmöittäjän sukupuoli on biologisesti mies ja hedelmöittyvän nainen.
Ihmetyttää vaan miksi hedelmöittäjän ja hedelmöittyvän sukupuolia käyttävät myös he joilla kykyä hedelmällisyyteen ei ole tai eivät muista syistä johtuen käytä sukupuoliominaisuuttaan.
Varmuus biologisesta sukupuolesta ja ihmisen kyvystä osallistua ihmiskunnan olemassaolon turvaamiseen on luonnollisesti heillä jotka lisääntyvät oikeasti eivätkä vain puheissaan. Synnyttäjä on helppo todeta naiseksi, hedelmöittäjästä varmuutta ei kuitenkaan kovinkaan monessa tapauksessa liene kovin helppoa todentaa luotettavalla tavalla. Joten miesoletetuksi on parasta kutsua kaikkia miehiä joiden isyydestä ei voida olla satavarmoja.
Translaki tuskin tuo muutosta asiaan, mutta jos lisääntymiskyvyttömät ihmiset saavat nytkin käyttää lisääntymiskykyisten sukupuolta elämässään, niin miksi trans-ihmiset eivät saisi toimia vastaavalla tavalla?
Meilläkin jätettiin lisääntyminen ihan muutamaan lapseen ja koska emme ole muutamiin vuosiin lisääntyneet, emme voi olla varmoja lisääntymiskyvystämme ja meistä on käytännössä tullut mies- ja naisoletettuja.
Miehen esiintyminen naisena ei ole sinulle ongelma?
Kyllä minulle on jos pitää alkaa esittää, että Kalle onkin Kaija.
Niin, eikö olekin jännää, ettei sananvapaus koske kaikka?
Toki ymmärrettävää tuo esittämäsi ongelma joka sinua koettelee, ihmiskunnan olemassaolon kannalta tärkeää on kuitenkin vain ihmiskunnan lisääntyminen.
Voitko vielä tarkentaa millainen ongelma sinulle oikeasti on, jos toisella puolella Suomea Kaija esittää olevansa Kalle?
Kaijaksi itseään kutsuva Kalle ei takuulla synnytä!
Myöskään Kaijaksi kutsuttu ihminen ei synnytä, ellei hän kykene hedelmöittymään tai joku onneton häntä hedelmöitä. Lisäksi Kaijan pitää kyetä raskauteen sekä synnyttämiseen ja synnyttämisen jälkeen pitämään lapsi elossa.
Kaijaksi itseään kutsuva Kalle voi toki synnyttää, mikäli hän on hedelmöittyvä ja kykenee elämään raskaana sekä synnyttämään.
Mitä väliä sillä on, millä nimellä ketäkin kutsutaan? Ihmiskunnan olemassaololle tuskin on kummoistakaan merkitystä ihmisen nimellä, ainoastaan lisääntymällä ihmiskunnan olemassaolo kyetään turvaamaan.
Tosin nykyisellään maapallon kantokyky lienee vaarassa romahtaa jo nykyisenkin ihmispopulaation seurauksena, että voipi olla ihan tervettä etteivät ihan kaikki lisäänny niin että täyttävät maan.
Hedelmöittyäjä on aina mies ja hedelmöittyvä on aina nainen.
Kyllä se koskee mutta foorumeilla on sääntönsä. Jopa tälläkin kuten olet huomannut 😹
Niin? Sekö on ongelmasi?
Hedelmöittäjän ei tarvitse olla mies, kunhan kykenee hedelmöittämään ja hedelmöittyvän ei tarvitse olla nainen, kunhan kykenee hedelmöittymään, olemaan raskaana ja synnyttämään.
Tälläkin hetkellä osa ihmisistä kertoo olevansa miehiä vaikka eivät kykene hedelmöittämään ja osa taas kertoo olevansa naisia vaikka eivät kykene hedelmöittymään.
Osaatko sinä kertoa miksi ihmiset jotka tietävät etteivät kykene lisääntymään, käyttävät kuitenkin lisääntymiskykyisten ihmisten sukupuolinimikettä henkilötiedoissaan.
Ilman miestä ei ketään naista hedelmöitetä.
Hedelmoittämiskykyinen ihminen tietenkin kykenee hedelmöittämään hedelmöittymiskykyisen ihmisen.
Lisääntymiskyvytön mies ei kykene lisääntymään vaikka toistaisit mantraasi miten monesti tahansa.
Miten kenenkään toisen ihmisen elämä sinulle voi olla ongelma.
Se ettei pysty ymmärtämään asioita kuten normaalisti ihmiset ymmärtävät ei oikeuta sinua olemaan minään tiedon päällä istuvaksi.
Jos joku on syntynyt maailmaan erilaisena niin hän ei ole päättänyt itse sukupuolista suuntaustaan vaan perinyt geenit vanhemmiltaan , joten lopeta typerät jankutuksesi ihmisistä joita et edes tunne, ja jatka elämistä siinä kuplassa missä oleskelet, kun et muuhun kykene.
Sinun teoriasi on niitä kaikkein yksinkertaisimpia mitä ihminen jolla ei ole kykyä muuhun, jakelee ns totuuksina !mitä eivät ole
Kukas tässä asiassa on synnytyksistä puhunut ainoastaan sinun kaltaisesi , ja niitä ei onneksi ole paljon
Minä kirjoitin.
”Voitko vielä tarkentaa millainen ongelma sinulle oikeasti on, jos toisella puolella Suomea Kaija esittää olevansa Kalle?”
Se se on.
Rohkeasti kirkoitettu! Hyvä!
Demokratiahan muistuttaa vanhinta ammattia muutenkin.
Muistan kun tästä vängättiin tällä palstalla….
Koivula unohti yhden kohdan eli sen kuinka kun nämä lait jotka lopullisesti kieltävät kaikenlaisen seksuaalisen ja sukupuolisen syrjinnän aiheuttavat sen, että Koivulan edustamat laitalahkot tipahtavat kuin eno veneestä arvotyhjiöön. Nuo porukat kun ovat aikojen alusta lähtien ammentaneet voimansa joidenkin tiettyjen ihmisten syrjimisellä ja paheksunnalla.
Miten se syrjintä loppuu?
Ei se kerro…..
Kiitos, hyvin kirjoitit jo vuosia sitten,
Seuraavana ajetaan pedofilia läpi.
Ei tulla ajamaan, vaikka kovasti sitä toivotkin.
Susanna ylös!
Kyllä, arvostan.
Samoin, Susanna on viisas nainen.
Minä pidän myös hänestä.
Samat sanat.
Susanna on ehdolla eduskuntaan! 👍
Ai, että miten hyvä nosto.
Suski on fiksu.
Joko Koivula on täyttänyt naisen velvollisuutensa eli tehnyt muutaman lapsen?
Mihin perustat väitteesi moisesta velvollisuudesta?
Susanna on ehdolla eduskuntaan.
Äänestäisin jos voisin.
Toivottavasti pääsee eduskuntaan ja saa vietyä läpi lain jossa uskonnollisessa avioliitossa olevia miehiä ja naisia edellytetään rangaistuksen uhalla noudattamaan hänen kirjoituksessaan esiintuomia asioita.
Oikeinhan se olisikin, että he jotka vaativat toisilta uskonnollisten asioiden noudattamista, eläisivät itse vaatimallaan tavalla.
Mitä sinulta on vaadittu sellaista mitä uskovat itse eivät toteuta?
Raamatun noudattamista kirjaintakaan muuttamatta kaikessa elämässäni, voidakseni pelastua.
Ei sellaista ole vaadittu, eikä voikaan. Kukaan ei pysty täydellisyyteen ja synnittömyyteen, eikä tarvitse, mutta se ei tarkoita toista ääripäätä myöskään, että syntejä olisi ok vähätellä, eikä tarvitsisi tehdä parannusta.
Setan agenda on syytä tuntea.
Nyt häivytetään sukupuolet kokonasn,
Tai sitten sukupuolen mukaan jaetaan ihmiset oikeasti ihmiskunnan olemassaolon näkökulmasta merkityksellisellä tavalla. Hedelmöittäviin-hedelmöittyviin-muun sukupuolisiin.
Juurikin noin! Ihmiset jotka eivät ole vaivautuneet hankkimaan lapsia, nostavat toisten ihmisten tekemien ja kasvattamien "lapsien" heille työllään ansaitsemia varoja.
Miksi siis lisääntymisen tekemättä jättävien ihmisten verotus esimerkiksi ei ole rajusti korkeampaa kuin heidän jotka tuottavat lisää veronmaksajia ja yhteiskunnan ylläpitäjiä?
Mies ansaitkoon sukupuolensa hedelmöittäjänä ja nainen hedelmöittyvänä, muut olkoon mitä haluavat olla ja maksakoon vapaamatkustajan penkistään sille kuuluvan hinnan.
Tiedän, törkeä ajattelutapa, mutta eikö ole oikein saada nostaa todellisia realiteetteja näkyviin näennäisten sukupuoliroolien seasta.
Todellakin, meidän tämän päivän vanhempien vanhuus eläkkeet aikanaan tulevat kustantamaan tämän päivän lapset.
Kyllä ne rahat on jo rahastoissa.
Työntekijöiden ja uusien veronmaksajien loppuessa päättyy eläkkeensaantikin.
Yhteiskunta kun ei toimi pitkään pelkkien eläkevarantojen varassa.
Kyllä ne niille riittää jotka ovat maksaneetkin.
Meidän tuloista pidätetyillä työeläkemaksuilla kustannetaan eläkkeellä olevien eläkkeitä ja ylläpidetään eläkevarantojen sijoituksia eri yhtiöissä.
Suuret ikäluokat alkavat olla eläkeiässä, ei ne rahastot ilman tuloja säily,. Rahan arvonkin muuttuessa heikommaksi inflaation myötä lapsettomien vapaamatkustajien hyöty ihmiskunnan olemassaololle jää aika olemattomiksi.
Ei vaan jokainen saa sinne itse maksamansa rahat takaisin eläkeenä. Eläke on ansioista riippuvainen.
Kahdeksankymppisenä vaarina varmasti elelet lokoisasti ilman korotuksia sillä eläkkeellä jonka olet aikanaan tilipussistasi luovuttanut eläkekertymääsi.
Ihan kiva. Toivottavasti Eduskunnassa huomaavat ettei eläkkeisiin tarvitse tehdä minkäänlaisia korotuksia, koska antamasi kommentin mukaan jokaisen työuransa aikana maksamat eläkemaksut ovat erinomaisesti riittäviä.
Suski opiskelee toimittajaksi.
Hyvä toimittaja hän on jo nyt.
Selkeäsanainen nainen, pidän! 🌺
Olipa hyvin tiedetty.
>>Kyllä. Ja nyt vängätään, ettei pedofiliaa koskaan laillisteta. 🫤
Ranskassa yritettiin -70 luvulla.
https://liberalismi.net/wiki/Michel_Foucault
Vuonna 1977 Foucault, Jean-Paul Sartre, Jacques Derrida ja eräät muut intellektuellit allekirjoittivat vetoomuksen parlamentille kaikkien lasten ja aikuisten välisten suostumuksellisten seksisuhteiden laillistamiseksi.
Nyt ei enää saa sanoa kouluissa, että sukupuolia on kaksi.
Siinä esimerkki miten homoagenda etenee.
Susanna tietää taas eteenpäin homoagendan etenemisen.
Se on helppoa kun seuraa mitä muualla on tapahtunut.
Aitoaviollisen Sirpa Rikkisen twitter-tili on jäädytetty, on vielä kuun alussa twiitannut.
Jaa jäädytetyn tilin osoite onkin … eri kuin nykyisen. Twitter-osoitteen Ihan on evankelista lennossa…