Kuvassa kuusi rinnakkain, ketä on keskimmäinen

"Mimosa Willamo (keskellä) ja muut natsien naisvangit pääsevät tarttumaan aseisiin. Kuva: Antti Rastivo / Freezing Point"

https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/f4797ee3943a93bd687520b2d58b9bca.jpg
1562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ketään ei ole keskellä.

Äänestä

On tainnut Mimosalle tulla hiukan aikuisen naisen lisäkiloja matkaan mukaan. Kuvassa Mimosa on kaikkein leveälanteisin ja tukevin kuudesta naisesta.

Kaiken kaikkiaan en ymmärrä niitä jotka hehkuttavat Mimosa Willamon näyttelijäntaitoja ja monipuolisuutta.
Minusta Mimosa näyttelee aika opetellun tuntuisesti ja pökkelösti kaikki roolinsa. Ei koskaan uskalla olle rooleissaan oma itsensä, ei millään tasolla.

Äänestä
  • Keskimmäinen muistuttaa palkkamurhaaja Anton Chigurhia ( Menetetty Maa).

    Äänestä

Ketä on rinnakkain? Edestä päin otetusta kuvasta vaikea arvioida kunnolla.

Äänestä

Jos tuosta olisi pakko valita, niin toinen vasemmalta, aika intiaanin näköinen D

Äänestä
  • Juu toinen vasemmalta persoonallisen oloinen, muut viisi naamaltaan sellaisia perus Marttoja joita näkee marketissa kyttäämässä punaliputettuja ALE naudanliha paketteja.

    Äänestä

Kuka on keskimmäinen.

Äänestä
  • Ei ketään..

    Äänestä

Näyttäisi vähän että Mimosalla on saksalainen MP-40 konepistooli hallussaan.
https://fi.wikipedia.org/wiki/MP-40

Faktantarkistajana tsekkaan aina, että onko pienellä budjetilla tehty suomalainen Sisu-elokuva joutunut oikaisemaan asevalinnoissa. On pitänyt paremman puutteessa antaa tytöille brittiläisiä tai venäläisiä aseita käsiin.

Äänestä
  • Joltakin tututulta saatu toimimaton Airsoft replica, sarjaaa, sarjaaa

    Äänestä

  • Huvittaa kun actionleffoissa annetaan parinsadan gramman painoisia muoviaseita näyttelijäille käteen, kun oikea ase painaa 4...5 kg verran.

    Tuollaisella alikevyellä muovipyssyllä on vaikea näytellä oikeasti sotahommaa, menee hupailun puolelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Huvittaa kun actionleffoissa annetaan parinsadan gramman painoisia muoviaseita näyttelijäille käteen, kun oikea ase painaa 4...5 kg verran.

    Tuollaisella alikevyellä muovipyssyllä on vaikea näytellä oikeasti sotahommaa, menee hupailun puolelle.

    Ja se vasta onkin huvittavaa, kun pullea ukko nakkelee tappelusankaria pitkin pöytiä ja seinään, kuten Philip Seymour Hoffman rusikoi Tom Cruisea Mahdoton tehtävä III:ssa!

    Äänestä

Ketäpäketä?
Pässi!

Äänestä

" Keskimmäinen muistuttaa palkkamurhaaja Anton Chigurhia ( Menetetty Maa). "

Chigurh teki kyllä oikein elämäsä roolin tuossa leffassa. Paineilmasäiliöllä oven lukkoja murkaillut palkkamurhaaja Javier Bardemista muodtui oikein arkkityyppi kaikista jäänkylmistä palkkamurhaajista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Mimosa Willamo (keskellä) ja muut natsien naisvangit pääsevät tarttumaan aseisiin. Kuva: Antti Rastivo / Freezing Point"

https://hs.mediadelivery.fi/img/1920/f4797ee3943a93bd687520b2d58b9bca.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu