Paljonko keskustelette/kerrotte ex-deiteistänne uudelle henkilölle

Anonyymi-ap

En itse ole hirveän halukas kertomaan ex-deiteistäni uudelle henkilölle kuin jotain pinnallista. Minusta ex-deitin asiat ovat myös hänelle henkilökohtaisia enkä voi laverrella niistä.

Usein miehenä koen että naishenkilöt kyselevät näistä asioista kiusallisen paljon.

1.5 kk sitten tapasin naishenkilön ja tuossa 1.5 kk:n aikana hän on kertonut minulle kyllästymiseen asti entisistä deiteistään ja ex-aviomiehestään. Ja samalla kysellyt minun asioistani liikaa. Olen tuntenut että hukun noihin tarinoihin. Pari kertaa sanonut että en halua puhua existä liikaa.

Muutama päivä sitten tuli riitää jostain asiasta ja tämä henkilö alkoi "liekittää" minua minun vanhoista asioistani joista olen koittanut pysyä hiljaa.

Nainen on ilmeisen mustasukkainen koska kyttää minua myös Facessa ja vaati päästä kaverikseni. Stalkkaamista siis.

Nyt fiilis siitä että asiat eivät tule onnistmaan tämän henkilön kanssa ovat todella vahvat. Eihän tällä tavalla saada mitään tasapainoista suhdetta aikaiseksi. Kaikki normaalit kivat fiilikset ja tunteet hukkuvat tälläiseen ahdistavaan roskaan.
En yksinkertaisesti jaksa enää.

7

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No itsehän en ole varsinaisesti koskaan pelkillä treffeillä käynyt, enkä deittaillut. Vaan jos olisin, niin en katsoisi kyseisen asian kuuluvan keskustelunaiheeksi deiteille. Tuo on aihe, josta voisin puhua, jos suhde on muuttumassa vakavammaksi ja silloinkin vain tyyliin "monillako treffeillä piti käydä, ennen kun törmättiin". En myöskään puhuisi yhtään syvällisemmin eksistäni. Heidän asiansa eivät todellakaan kuulu jollekin deitille tai varsinaisesti edes uudelle kumppanille. Jossain määrin olen tietenkin valmis entisistä parisuhteistani puhumaan, mutta silloinkin lähinnä omista tekemisistäni ja tuntemuksistani. Minusta eksistä puhuminen on useammalla tasolla asiatonta.

      • Anonyymi

        😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

        🔞 ­­­N­­y­­m­f­­­o­­m­a­­a­n­­i -> https://ye.pe/finngirl21#17720790H

        🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞


    • Anonyymi

      Ei mitään kerrota. Ainoastaan pitäisi kertoa jos on hiv kuppa tms tauti mikä tappaa ja tarttuu. Muuten ri ole mitään syytä. Ketä kiinnostaa joku exxä? Katkerat vääristyneet jutut. Jätä se sika.

      • Anonyymi

        Ap: Jeps tää nainen jäi multa historiaan.
        Ja olen myös sitä mieltä että ex-deiteistä ei kuulu laverrella. Se on tosi huonoa käytöstä.


    • Anonyymi

      Tää on iso ongelma. Tinderit ja muut kierrättää ihmisiä ja heistä tulee paskojen kokemuksien jälkeen tunnevammasia.

      • Anonyymi

        Tämä pitää paikkansa. Hyvä otto! Erittäin hyvä.

        Sitten tulee mieleen että voiko tänä päivänä edes tavata ketään koska kaikilla on monia exia, tapaamisia sun muita niin monia.
        Onko deittikuviot siis siinä mielessä jotenkin mahdoton yhdistelmä.


    • Kerron sen mitä toinen haluaa tietää menneistä suhteistani, mikä toiveet pysyvät asialinjalla. Ja jollei erikseen kielletä, niin kerron itsenäisesti elämän varrella, jos se tieto jotenkin olennaisesti liittyy sillä hetkellä käsillä olevaan tilanteeseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      304
      3624
    2. Muovikassikartelli

      Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell
      Talousrikokset
      29
      1996
    3. Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta

      Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.
      Maailman menoa
      44
      1636
    4. Mikä tekee sen

      Vetovoiman kaivatussasi?
      Ikävä
      84
      1481
    5. Hallintooikeus..

      "Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.
      Pyhäjärvi
      94
      1251
    6. Harmittaako joku

      Harmittaako joku asia tai asiat, mitä on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
      Ikävä
      144
      1181
    7. Miksi et vain uskalla!?

      On niin ikävä...
      Ikävä
      81
      1074
    8. Olen rakastunut

      varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.
      Ikävä
      95
      1022
    9. Kannattaa ymmärtää se asia

      että mitään stalkkausta tai hakkerointia ei tapahdu. Oikeasti kannattaa tutkituttaa päänsä.
      Tunteet
      212
      857
    10. Jos se joskus oli molemminpuolista

      niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.
      Ikävä
      61
      777
    Aihe