Orpo yhteisrintamaan hallituksen kanssa?

"Vie minut minne tahdot..." ovat Orpon tunnelmat, kun lähes varmalta tuntuva seuraavan pääministerin pesti kutkuttaa ja juoksuttaa nyt Orpoa yhteistyöhön hallituksen kanssa.
Translaki sen teki. Orpo näennäisesti vastusteli ensin, mutta pienen kynnyksen jälkeen solahti sujuvasti hallituksen kanssa samaan rintamaan.

HÄKKÄSEN PAINOARVO KOKOOMUKSESSA VÄHÄINEN?

Lain valmistelu ei ole Orpon vahvinta aluetta jo  sen vuoksi, että hän ei ole juristi.
Mutta onhan kokoomuksella lakimieskin, Antti Häkkänen.
Siksi tuntuu todella oudolta, että Häkkänen asettaa tässä painoarvonsa alttiiksi ja antaa "keskeneräisen" lain edetä.

JOS NÄIN TOTEUTUU, LEVIÄÄ SUOMEEN TURVATTOMUUTTA JA PELKOA

Translaki on menossa hyväksyttäväksi hallituksen ja kokoomuksen äänin.
Translaissa on todettu asiantuntijoiden taholta olevan monta kohtaa, jotka eivät tule kestämään lain käytännön seurauksia. Huolellinen ja enemmän aikaa ottanut valmistelu olisi poistanut nämä karikot.
Vain yksi lain kompastuskivi kertoo jo paljon.

Sukupuolen voi vaihtaa meistä kuka tahansa, kun tuntuu siltä.
Ja joka vuosi uudelleen ja uudelleen.
Mitään muuta ei siis tarvita.
Väärinkäytön mahdollisuus on ilmeinen.
Jos ajatellaan vaikka ihmisten normaalia arkea ja esimerkiksi harrastustoimintaa.
On vain ajan kysymys, milloin ensimmäinen naiseksi itsensä tunteva mies ilmestyy tyttöjen tai naisten pukuhuoneeseen.
Jo tietoisuus siitä, että näin todella voi pian  tapahtua ja että se nyt mahdollistetaan, aiheuttaa ahdistusta, pelkoa ja turvattomuutta.

P.S.
"Vie minut minne tahdot" "Rakkaus on leikkiä kahden..."
No, inhimillistähän se on, kun vetovoima alkaa viedä mukanaan.
Ja onhan se todennäköistä, että Orpo on seuraava pääministeri. Ja nyt oli varmaan sitten Orpolla se oikea hetki jo osoittaa sitä.

P.S. P.S.
Suomen natojäsenyyskin on melkein selvä. Melkein on Orpokin pääministeri.
Mutta Orpo tarvitsee siihen vielä äänestäjien tuen.
Orpon meno yhtälaukkaa hallituksen kanssa on vähän kuitenkin ehkä kyseenalainen ele tässä vaiheessa ja vielä tällä tavalla lakia hätiköimällä.
Toisaalta jotain tällaista oikeastaan olisi voinut  odottaakin Orpolta, jos keneltä.
Onhanhan hän myös tasaiseen tahtiin möläytellyt jotain, mikä olisi pitänyt älytä  tuossa asemassa olla möläyttelemättä.
Orpo on Orpo.
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu