Hänelle tulee salainen kutsu tulla Moskovaan parantamaan pilalle menneitä naapuruussuhteita. Sanna Marin ei ole matkassa mukana.TeflonMarin on luikerrellut tapansa mukaan sotkusta pois. Niinistö lähtee pienen sisäpiiri porukan kanssa kumarrusmatkalle. Matka salataan tiedotusvälineiltä.
Kansalaiset ovat ihmetelleet viimeisen vuoden aikana vastuullisten politikkojemme toimia.
Kansan enemmistö haluaa, että suhteet Venäjään pidetään asiallisina, pieni vähenmistö taas haluaa haastaa riitaa Venäjän kanssa. Tosin ovat viimeaikoina olleet hiljaa, kun Suomen Nato jäsenyys ei ole edistynyt.
Ukrainassa on aselepo, mitään rauhansopimusta ei ole saatu aikaiseksi, arvellaan että tilanne jatkuu sellaisena vuosia. Eriryisesti Saksa j Ranska painostivat Ukrainaa aselepoon
Kansalaiset ovat ihmetelleet viimeisen vuoden aikana vastuullisten politikkojemme toimia.
Kansan enemmistö haluaa, että suhteet Venäjään pidetään asiallisina, pieni vähenmistö taas haluaa haastaa riitaa Venäjän kanssa. Tosin ovat viimeaikoina olleet hiljaa, kun Suomen Nato jäsenyys ei ole edistynyt.
Ukrainassa on aselepo, mitään rauhansopimusta ei ole saatu aikaiseksi, arvellaan että tilanne jatkuu sellaisena vuosia. Eriryisesti Saksa j Ranska painostivat Ukrainaa aselepoon
Vastaukset 32
Vanhimmat
Niinistöllä ei ole mitään asiaa Moskovaan, ei edes turistina.
Persuputinit voi mennä nuoleen pyhän Putinin kaljua ja laittaa selfiii someen !! Jos uskallatte Putte voi laittaa teiät erikoisoperaatioon Ukrainaan !!
Suomesta ei tule diktatuurimaa persuputinilandiaa !!
Kiitos supermarin ja hallitus ja Suomen kansa !!
Ainut kutsu johon Niinistö vastaa on Putinin hautajaiset. Nekin etänä.
😋😋😋😍😍😍😍😋😋😋
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17722640v
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
EU lupaa osallistua Ukrainan jälleenrakentamiseen. Sitä varten perustetaan jättimäinen rahasto, viime kädessä jokainen eu-kansalainen osallistuu kustannuksiin inflaation kautta
Ukrainan diktaattori ilmoitti jo kuukausia sitten että ruotsi on lupautunut yhden kaupungin uudelleen rakentamaan ruotsi kyllä torppasi tälläisen diktaattorin väitteen.
Natsi-Venäjälle ei ole kenenkään syytä matkustaa mistään syystä.
Stallari kertoo taas salaisista unelmistaan;
” Hänelle tulee salainen kutsu tulla Moskovaan parantamaan pilalle menneitä naapuruussuhteita. ”
Josta Sauli kieltäytyy. Ne ajat ovat jo takana!
”Sanna Marin ei ole matkassa mukana.TeflonMarin on luikerrellut tapansa mukaan sotkusta pois. ”
Eikä PM lähde liioin!
”Kansalaiset ovat ihmetelleet viimeisen vuoden aikana vastuullisten politikkojemme toimia.”
Eiät ole vaan kansa tukee Salea!
”Kansan enemmistö haluaa, että suhteet Venäjään pidetään asiallisina”
Jollaiset ne on nytkin!
”Ukrainassa on aselepo, mitään rauhansopimusta ei ole saatu aikaiseksi, arvellaan että tilanne jatkuu sellaisena vuosia. Eriryisesti Saksa j Ranska painostivat Ukrainaa aselepoon”
Aselepo ja rauha saadaan aikaan VASTA kun Putler osoittaa halua sellaiseen! Kaikki tietää sen!
Varsinainen sotaintoilija
Eiköhän Niinistö ja Marini hankkinut ikuisen porttikiellon Venäjälle?
Ei tietenkään. Kun meininki Venäjällä muuttuu, ja muuttuuhan se aivan varmasti, kutsu tulee nopeasti.
Tuskin tosin Salelle kun hän on pian jo eläkkeellä, mutta Sannalle kyllä, mikä hänen toimensa silloin sitten lieneekin.
” Kyllä Niinistö vastuullisesti pyrki korjaamaan välirikon Venäjän kanssa. ”
Ei pyri niin kauan kuin Venäjä sotii!
”Suomi ei päässyt Natoon”
Jatkossa pääsee kyllä!
” Venäjä lisäsi joukkoja Suomen rajalla painostusmielessä”
Todellisuudessa kuskasi entisetkin pois Ukrainan sotaan!
”turvatakuut USA:n ja Englannin kanssa osoittautuivat Suomen osalta täysin riittämättömiksi”
Riittävät kyllä!
”ainut tie oli pyrkiä parantamaan suhteita Venäjään. Alkoi salainen yhteydenpito Niinistön toimesta Moskovaan”
Putinistin kostea uni? Sewllaisesta eiole merkkiäkään!
”Aika entinen ei koskaan enää palaa,
Putinin on pakko mennä torille myymään kalaa”!
>Aika entinen ei koskaan enää palaa,
Putinin on pakko mennä torille myymään kalaa
Jos ei Tuoni Volodjaa korjaa, kalan myyminen tulisi olemaan hänelle vielä ihan huippuvaihtoehto, mikäli se vain olisi tarjolla. Mutku ei ole.
Juuri nyt on meneillään Vova-sedän loppuelämän paras päivä. Ja huomenna sitten taas.
Marinin kausi loppuu muutaman viikon päästä ja Niinistön ensi vuonna.
Venäjän kanssa ei tulla lähivuosinakaan pääsemään niin läheiseen kosketukseen, että valtiojohto sinne menisi.
Kyllä Niinistö vastuullisesti pyrki korjaamaan välirikon Venäjän kanssa. Suomi ei päässyt Natoon, Venäjä lisäsi joukkoja Suomen rajalla painostusmielessä, turvatakuut USA:n ja Englannin kanssa osoittautuivat Suomen osalta täysin riittämättömiksi, ainut tie oli pyrkiä parantamaan suhteita Venäjään. Alkoi salainen yhteydenpito Niinistön toimesta Moskovaan
Hyvin viihdyttävää saagaa. 😁
Stallari korvaa todellisuuden unelmillaan!?
Suomi pääsee ajan myötä Natoon.
Venäjän liikenevät joukot on sidottu Ukrainaan! Suomen rajan takana on tyhjää!
Venäjän suuntaan palautuu ajan kanssa asialliset suhteet heti, kun Venäjä unohtaa ”maailman valloituksen” ja muistaa oikean kokonsa!
Olipahan taas ihmeellistä sössötystä jostain rinnakkaisesta todellisuudesta. Kyllähän nämä omalla tavallaan naurattavat. 😄
Miksi ei menisi. Sillä Natossa Suomi pääsee sotimaan Kiinaa vastaan.
06.14, 28. tammikuuta 2023
Yhdysvaltain ilmavoimien kenraali kehottaa alaisia valmistautumaan sotaan Kiinan kanssa presidentinvaalien jälkeen Yhdysvaltain ilmavoimien lentokomennon päällikkö kenraali Mike Minihan kehotti alaisiaan valmistautumaan sotaan Kiinan kanssa, joka hänen mukaansa alkaa vuonna 2025, NBC News raportoi .
Hän levitti tv-kanavan saatavilla olevan muistion, jossa hän kirjoitti: "Toivon, että olen väärässä. Mutta intuitioni kertoo minulle, että taistelemme vuonna 2025."
Minihan selittää tämän sanomalla, että sekä Taiwanissa että Yhdysvalloissa järjestetään presidentinvaalit vuonna 2024. Siten Kiinan presidentti Xi Jinpingillä on mahdollisuus käynnistää toimia Taiwania vastaan.
Allekirjoitettu muistio on osoitettu kaikille Air Mobility Command -osaston johtorakenteille ja muille ilmavoimien operatiivisille komentajille, ja siinä määrätään raportoimaan kaikista toimenpiteistä Kiinan kanssa sotaan valmistautumiseksi.
” Miksi ei menisi. Sillä Natossa Suomi pääsee sotimaan Kiinaa vastaan.”
Ei pääse! Se edellyttäisi, että Kiina hyökkäisi USA:han! Mikään Taiwanin sota ei siihen riitä!
Juuri näin. Se että Yhdysvallat puolustaisi hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Taiwania ei tietenkään liity Natoon millään lailla.
Ei niin! Viides artikla kutsuu puolustamaan hyökkäyksen kohteeksi joutunutta jäsenvaltiota!
Tätä EI VOI TULKITA SITEN, että osallistumaan USA:n sotimiseen!
Ymmärrätkö eron?
Ymmäträtkö edes suomenkieltä:
" Allekirjoitettu muistio on osoitettu kaikille Air Mobility Command -osaston johtorakenteille ja muille ilmavoimien operatiivisille komentajille, ja siinä määrätään raportoimaan kaikista toimenpiteistä Kiinan kanssa sotaan valmistautumiseksi"
Miksi tuota minulta kysyt? 😮
Saattaahan se sodan hävinneen venäjän uudet johtomiehet kutsuakin Moskovaan länsimaidenkin johtajia sopimaan venäjän sotakorvausten maksusta ja muusta Ukrainan sotaan liittyvästä jälkitoiminnasta.
Saulista tulee Naton seuraava Pääsihteeri. Sanokaa tai kirjoittakaa minun sanoneen. :)
No ei se ehkä huonokaan vaihtoehto olisi, tosin Sale ilmaisee itseään yleensä niin "runollisesti", että sillä voi olla jo sinällään oma pelotevaikutuksensa.
12.09.41
"Tätä EI VOI TULKITA SITEN, että osallistumaan USA:n sotimiseen!"
Afganistanissa ei ole käytykään ?
Vanha väittämä: Selvää on ettei Nato sotinut Afganistanissa.
Nyt: Selväähän on että siellä soti Nato eikä Amerikka.
Suomalaiset mielistelijät luikertelevat vaikka kuinka pienestä raosta ollakseen otollisia Amerikalle.
” Afganistanissa ei ole käytykään ?”
Käytiin kyllä YK:n pyynnöstä varsin pienellä panoksella! Suomi ei ollut eikä ole Naton jäsenmaa! Useimmat jäsenmaat EIVÄT EDES OLLEET Afganistanissa!
” Suomalaiset mielistelijät luikertelevat vaikka kuinka pienestä raosta ollakseen otollisia Amerikalle”
PÄTEE PAREMMIN TOISIN PÄIN! Suomea vihaava Putinisti rakentaa uskomattomia horjuvia ’aasinsiltoja’ saadakseen mollata maata, jossa (valitettavasti) asuu!
Edelisestä: Ollaan käyty. Mutta ei olla mielistelty USA.aata.
"Käytiin kyllä YK:n pyynnöstä varsin pienellä panoksella! Suomi ei ollut eikä ole Naton jäsenmaa! Useimmat jäsenmaat EIVÄT EDES OLLEET Afganistanissa"
Huomasin saman vastakkaisuuden kommentin sisällöstä.
Presidentithän voivat tavata Haagissa. Saadaan toinenkin prosessi siinä samalla kätevästi vireille, eikö vain?
NIINISTÖN MATKAT ON AIKAA SIT TEHTY VENÄJÄLLE UUTTA KÄSKYY EI TULE. HÄNEN VIIMENEN MATKA ON VALMIS KYYTI HIETANIEMEEN, VAI MOSKOVAAN EI HE SUOMEN SAATANAN TUNARIA TARVII MIHINKÄÄN SANO KEKKONEN. HEH HEH ELINTASO PÄTNIKKÄ NIINISTÖ.