Varattomilta kaikki pois, nyt jo ruokakin

Kokoomuksen ajama ”terveysvero” (Iltalehti)

Kokoomuksen mielestä terveysveron voisi yhdistää virvoitusjuomaveron kanssa. Verolla voisi nostaa useiden tuotteiden hintaa.

– Laajasti makeiset, suklaat, keksit, jäätelöt ja erilaiset juomat. En osaa sanoa vielä tarkemmin kaikkia tuoteryhmiä, mutta pyritään siihen, että se koskisi laaja-alaisesti eri tuotetyhmiä, Marttinen kertoi.

Marttinen sanoo, että verotus voisi yltää myös tuotteisiin, joissa on niin sanottua piilosokeria, esimerkiksi jukurtteihin. Kokoomus haluaisi veron koskettavaan laajasti erilaisia tuotteita siksikin, että verolla saisi kerättyä runsaasti verotuottoja.

Eli varattomilta kaikki pois ja kallista ruokaa tilalle. Nyt ei kaikki pysty ostamaan halpaakaan. On se kumma ettätaas mennään varattomien kukarolle.
Varattomat ja käyht KUN EI VOI OSTAA SITÄ TERVEELLISTÄ RUOKAA. No eihän he tarvi sitten ruokaa ollenkaan.
On se kumma mies tuo Orpopoika Petteri, kun itsellä on rahaa niihin sähkölaskuihinkin, niin nyt pitää vielä kurjistaa halpa ruokin huippuhintaan. ON TÄÄ SUOMI EPÄYSTÄVÄLLINEN MAA. En yhtään ihmettele että kansa kaikkoaa ja lähtee muille maille. Noh,, pakolaisille hyvä maa, täältä saa kaikki ilmseksi jopa vanhusen palvelutalotki annetaan pakolaisille, mummot ja papat vaan ktoio kulemaan ja pakolaiset tilalle. Kuka hullu vielä tekee lapsia tähän maahan??? Nyytti kainaloon ja ulkomaille vaan asumaan, siellä rakastetaan ihmisiä.
2881
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Toivottavasti aloittaja on jo pakannut! PAREMPI KUN KAIKISTA TUKILOISISTA PÄÄSTÄÄN EROON!!!!!!!!!!!!½

Äänestä
  • En ole en aio pois suomesta. HIHII...no nyt sua suututtaa, kärsi raakku!!!

    MINÄ olen hyvin toimeentuleva ihminen, älä ole siitä kateellinen. Minulla on sydän, sinulla ei. Sinä halveksit vanhuksia, opiskelijoita, lapsiperheitä, sairata, vammaisia, kaiken menetäneitä....MIKSI sinun sydämesi on niin julma? Olet kärsinyt varmasti laspuudessa kodittomuutta, alkoholistivanhempia ja ollut huonossa seurassa ja et käynyt koulujasi, kun sulla menee noin huonosti. olet alkoyholisoitunut, ja siksi katkera ja nyt kosta ne muille!!! Olet sairas.

    MInä olen varakas niin, että ei ole velkaa, on asunnot ja autot, ja hyvin menee, ja autan aikuisia lapsia perheineen... Ei mitään puutatta, kaikkea saan mitä haluan. Mutta mietin muita, koska tasan ei käy onnen lahjat. Välitän ihmisistä, sinusta on ihanaa olla vahingoniloinen, siitä olen surullinen että mielesi reistailee. Todella harmillista. Hae apua tuohon alkoholismiin ja mieleen.

    Äänestä

  • Lisäksi suomessa on kaltaisianne hulluja raivopäitä. Eli siis pois järkevään maahan.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Lisäksi suomessa on kaltaisianne hulluja raivopäitä. Eli siis pois järkevään maahan.

    Meitä pitää olla, pidämme heikompien puolta, toisin kun sunlaiset, ei tee aioille koskaan mitään senkun provoaa ja arvostelee ja haukkuu. Asiat ei korjaannu huutamalla ja mollaamalla vaan tekemällä.

    Äänestä

Herkut eivät ole mitään ruokaa.

Ei niitä kuulu syödä joka päivä.

Äänestä
  • Terveellinen ruoka ei ole terveellistä se on kauppiaiden keksimä jotta saavat tyhmiltä rahaa. Kusetusta on suurta vedtystä. Ruisleipä tuo syöpää samoin valkoinen jauho, suola, vihannekset saa myrkkyjä kasvaessaan, lihoissa lehmät syö myrkkyjä... kaikki on pepäterveellistä jos tuolle tielle lähdetään.

    T kotiministeri kokki lastenhoitaja, vihanneskasvattaja, kotimyyjä ompelija kutoja, laulaja, säveltäjä, karkkikauppias

    Äänestä

  • Eikö? Miksi niitä sitten myydään ruoka kaupassa. Eräs tyyppi kerran telkussa sanoi että kaikki mitä laitetaan suuhun luokitellaan ruuaksi. Jos sinä syöt, se on ruokaa.

    Ruokaa kuuluu sydä joka päivä, mutta jos hintoja nostetaan niin eihän kukaan osta ylihintaisia ruokia. Noh eduskunnan pullerot kyllä syövät kun ilmaiseksi saavat aivan kaiken. Siellä niin paksua kansaa että olisi hyvä muuttaa nimelä Punkeroiden edustajakunta.

    Äänestä

Narupikineitä varten tulee näyttää huumeidenkäyttäjältä. Eli Valtio pitää huolen että laihdut muodin vaatimuksi laudaksi. Iltalehti 29.2.2023

Äänestä
  • Näitkö kristallipallosta jo kuukauden päähän?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Näitkö kristallipallosta jo kuukauden päähän?

    Luin 29.2.2023 iltalehdestä jonka toimittaja en ole.

    Äänestä

Mitäpä eduskunta ei tekisi, jotta suomen hätää kärsivät ihmiset ei kurjistuisi entistä enempi. Pitäähän eduskuntalaisille ja pakolaisille saada kunnon hulppeat olot suomessa. Ja mistäpä muualta kuin kanstasuomalaisilta itseltään vanhuksilta ja lapslta. Hyvä diili Petteri punakuono!

Äänestä

Näppien nuoleskelu, kynsien pureskelu eikä hampaiden kiristely kuitenkaan eduskunnalle kelpaa. On he nirsoja

Äänestä

Petteri on noussut uudelle pilvelle, mutta onhan jouluun vielä matkaakin lasketella. Vai mitä?

Äänestä

Kokoomuslainen vie kuivan leipäpalankin köyhän suusta, jos siihen tarjoutuu pienikin mahdollisuus.

Äänestä
  • Kyllä vaan, ketään ei säästetä. Orpo vannoo nimeensä viitaten, tarvii rahhoo!... Kun on hänen kiharatkin jo lähteneet ja näkö huonontunu ja läskiä tullu reippaasti ympärillensä... joten kiristetääpä huono osaisia siitä että ei ole enää tyytyväinen itseensä, olemus jo kuin vanhalla ukolla.

    Äänestä

Opettele tekemään ruokaa raaka-aineista, sen sijaan että ostat epäterveellisiä eineksiä senkin pelle (aloittaja).

Tulee muuten ihan helvetisti halvemmaksi ostaa terveysveron ulkopuolisia raaka-aineita kuin terveysverollisia jogurtteja, keksejä, sipsejä yms paskaa...

Eli aivan turha koko räyhääminen aloittajalta taas, omaa kädettömyyttään vain...ihmekös on köyhä.

Äänestä
  • Pelle tässä hei! ;)

    Osaan tehdä ruokaa, neljän lapsen äitinä, kiitos vaan. En osta einekisiä, ne on vanhaa ruokaa kaupassa, laittavat vaan uuden lapun päälle ja taas myyntiin, ei kiitos meille.
    Minä osta sitämistä me pidetään mutta aina ulkomaista ruokaa, se on halvepaa kuin kotimainen, Ja kaikissa ostoksissa, mitään suomalaista emme osta. Siinä säästä jo paljon, satasia miltei tuhansia. Vihannekset haemme naapurin pihalta kesäisin.

    Jugurttia ostamme, jäätelöä ym herkkuja ja nyt varsinkin, ihan sinun kiusaksesi ostamme enempi, tänäänkin haettiin karkkia ja sipsejä... ai että. Ihan näkee kuin sinä olet kateellinen, voi sua.
    Ehei ei olla käyhiä, sekin sua harmittaa vietävästi kun olet itse, meillä on rahaa kyllä, älä huoli, lopeta sinäkin viinan kittaaminen joka päivä niin rahaa kyllä sulla riittää ja asenne muuttuu ystävällisempään suuntaan, ne viinan kirot kun vaikuttaa myös sun mieleen.

    Jos olet agressiivinen kännissä, olet rahaton, koditon, työtön, yksinäinen alkoholisti, niin nyt olisi sulla suunnan muutos aiheellinen. tsemppiä!

    Äänestä

Ankara haittavero vaan kaikille terveydelle vaarallisille aineille.

Äänestä
  • Totta minusta kaikkea terveydelle vaarallista ruokaa pitää verottaa rankasti, 98 % ja kassalla vielä myynnistä veroa 50 %, kunnon verot, ja vielä symisvero 70 % ja jätevero 80 %. Nyt kyllä ollan terveitä suomalaisia tämän jälkeen. palkat ja tulot suoraan valtiolle sinne vaan lihaville edustajille ja ministereille, ettei vaan laihdu.

    Äänestä

Mikäs tuossa vaikka sokeripitoisia verotettaisiin enemmän kun ei sokeri terveellistä. Rasvahötöt,sipsit yms ni kenen noita tarvii syödä. Mutta onhan hinnat nyt jo noussu aikaslailla.

1Äänestä

Halpa tulee kalliiksi esim
Amputointi jalan
Diabetes2 takia
Hankittu kekseillä sipseillä

1Äänestä

Kyllä ni hankkii itselleen metabolisen oireyhtymän ja diabetes2.Diabetes2 on räjähtämässä käsiin,rasvaa,sokeria ja sitten se ettei liikuta.

1Äänestä
  • Voin 15 vuoden kokemuksella kertoa, että em. oireista huolimatta käyn
    pävittäin lenkillä ja osallistun monenlaisiin toimintoihin.
    Kyllä sitä ihminen hyvin jaksaa kun vain on sitä viitseliäisyyttä.
    Ei ole aikaa maata sohvalla niinkuin apaattiset kaljan kittaajat.

    Äänestä

Samaa touhua tänne halutaan, kuin ameriikassa on!

Äänestä

Erikoinen keskustelun aloitus jälleen kerran. Kyllä köyhäkin voi syödä terveellisesti, eikä tarvitse ostaa sokeria, transrasvoja sisältäviä prosessoituja tuotteita. Jos ei rahat riitä suomalaisen viljelijän tuotteisiin, niin sitten ostaa sitä muualta Euroopasta tänne roudattuja vastaavia.

Äänestä
  • Ei ole mitään terveellisiä ruokia, se on kauppiaiden keksintö että saa myytyä kallista ruokaa. Ei ollu ennenkään luokiteltu ruokia ja ihmiset oli terveempiä kuin nyt!

    Allergia on lisääntyneet kun valikoidaan ruokaa. Mitä valikoimemmin syöt sen enempi ne taudit ja sairaudet jyllää, kun keho ei kestä kaikkea syötävää.

    Ennen ei ollu allergioita lähestulkoon mitä nyt, nyt on kaikenmaailman tauteja. Minä syön mitä haluan en sitämitä muut haluaa... ja terve olen ollut, yhtään lääkkeitä en käytä ja flunssaakaan ei ole ollu vuosikymmeniin.

    Terveysruoka on sairauksia tuova.

    Äänestä

'Terveellistä' on varmaan kaikki, josta saa energiaa. Turhaa energiaa me kai eniten saamme valkoisista jauhoista, sokerista ja rasvoista. Niitä vois vähentää kohtuullisiksi ja terveys ei kärsi yhtään.

Äänestä

Lenkkimakkarallakin on terveysvaikutuksia nälkäiselle tosin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kokoomuksen ajama ”terveysvero” (Iltalehti)

Kokoomuksen mielestä terveysveron voisi yhdistää virvoitusjuomaveron kanssa. Verolla voisi nostaa useiden tuotteiden hintaa.

– Laajasti makeiset, suklaat, keksit, jäätelöt ja erilaiset juomat. En osaa sanoa vielä tarkemmin kaikkia tuoteryhmiä, mutta pyritään siihen, että se koskisi laaja-alaisesti eri tuotetyhmiä, Marttinen kertoi.

Marttinen sanoo, että verotus voisi yltää myös tuotteisiin, joissa on niin sanottua piilosokeria, esimerkiksi jukurtteihin. Kokoomus haluaisi veron koskettavaan laajasti erilaisia tuotteita siksikin, että verolla saisi kerättyä runsaasti verotuottoja.

Eli varattomilta kaikki pois ja kallista ruokaa tilalle. Nyt ei kaikki pysty ostamaan halpaakaan. On se kumma ettätaas mennään varattomien kukarolle.
Varattomat ja käyht KUN EI VOI OSTAA SITÄ TERVEELLISTÄ RUOKAA. No eihän he tarvi sitten ruokaa ollenkaan.
On se kumma mies tuo Orpopoika Petteri, kun itsellä on rahaa niihin sähkölaskuihinkin, niin nyt pitää vielä kurjistaa halpa ruokin huippuhintaan. ON TÄÄ SUOMI EPÄYSTÄVÄLLINEN MAA. En yhtään ihmettele että kansa kaikkoaa ja lähtee muille maille. Noh,, pakolaisille hyvä maa, täältä saa kaikki ilmseksi jopa vanhusen palvelutalotki annetaan pakolaisille, mummot ja papat vaan ktoio kulemaan ja pakolaiset tilalle. Kuka hullu vielä tekee lapsia tähän maahan??? Nyytti kainaloon ja ulkomaille vaan asumaan, siellä rakastetaan ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu