Baltic Princessin irtaimistonpaiskoja sikaili taas

Pirkanmaalaisen rakennusalan yrityksen toimitusjohtaja kertoo juhlineensa seurueensa kanssa perhehotellin uima-altaan ”sulkukuntoon”.

Joulukuussa risteilylaivalla rettelöinnin vuoksi otsikoihin noussut rakennusalan yrityksen toimitusjohtaja on iskenyt seurueineen jälleen. Tällä kertaa toimitusjohtaja ystävineen heitettiin ulos hotellista Gran Canarian Playa del Inglesissä.

Toimitusjohtaja kertoi loman saaneesta käänteestä Snapchat-tarinoissaan lauantai-iltana. Iltalehti sai tiedon tapauksesta ulkopuolisen vinkkaajan avulla ja tavoitti toimitusjohtajan sunnuntaina puhelimitse.

Saimme toimitukseen vinkkiä teidän eilisistä Snapchat-tarinoista, joista kävi ilmi, että olisit ystäviesi kanssa lomailemassa Kanariansaarilla ja hotellista olisi sitten nakattu teidät pihalle. Vahvistatko, että näin on käynyt?

– Kyllähän näin on päässyt käymään. Voi pojat. Poikien kanssa lennettiin pihalle hotellista, ja ilta siinä sitten jatkui. Otettiin uusi kallein hotelli Playa de Inglesistä.

Mistä syystä teidät heitettiin pihalle?

– Se oli perhehotelli, ja meillä oli vähän sellaista suurempaa juhlintaa siinä, niin äänet koituivat kohtaloksemme.

Eli metelin takia pois?

– Kyllä siinä oli kaikennäköistä muutakin. Vähän tuli riitaa naapureiden kanssa. Sanallista.

Mutta mitään ette esimerkiksi ole rikkoneet tai vahingoittaneet, vaan kyse on ollut tällaisesta metelihaitasta?

– Juu ei olla hajotettu mitään silleen.

Onko teitä isompikin porukka siellä reissussa?

– Meitä on nelisen sälliä viikon lomaillut nyt. Katsotaan kauanko vielä jatkuu.
”Uima-allas sulkukuntoon”

Toimitusjohtaja pohtii seurueen hotellivalinnan olleen alunperin väärä.

– Oli se aika rajua juhlintaa. Kyllä me uima-allas juhlittiin sulkukuntoon, että se oli varmaan se suurin syy miksi saatiin lähtö, hän kertaa perhehotellin tapahtumia.

Mutta et sen kummemmin koe, että olisitte toimineet mitenkään väärin vai?

– Kyllä se varmaan olisi voinut asiallisempaakin olla, varmaan ihan omaksi syyksi voisi tämän laittaa. Lasinsiruja oli uima-altaan ympärillä täälläkin. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/20ac2d91-06db-4cf6-b7fd-6246a031e940
27220
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Kyllä pitää ola paksu luupää että ei ottanut ensimmäisestä kerrasta opiksi!

Äänestä
  • Persut vihaa vähän kaikkee!! Suosittelen persuille jotta käyvät ulkomailla ottamassa lobotomian !! Ei oo enää aivot turvoksissa vihasta !! Sit maistuu punikki ja vihervassari kun nainen hyviltä. !!

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Persut vihaa vähän kaikkee!! Suosittelen persuille jotta käyvät ulkomailla ottamassa lobotomian !! Ei oo enää aivot turvoksissa vihasta !! Sit maistuu punikki ja vihervassari kun nainen hyviltä. !!

    Mitenkä liittyy sohvanheittäjiin tämä?

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mitenkä liittyy sohvanheittäjiin tämä?

    Perussuomalaiset ovat konservatiiveja eivätkä ymmärrä tälläistä rennompaa edistyksellisten rakennusmiesten juhlintaa. Boomereita kun ovat

    Äänestä

  • Suomi nousuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Persut vihaa vähän kaikkee!! Suosittelen persuille jotta käyvät ulkomailla ottamassa lobotomian !! Ei oo enää aivot turvoksissa vihasta !! Sit maistuu punikki ja vihervassari kun nainen hyviltä. !!

    Kiinnittäisitkö huutomerkkien käyttöön, koska runsas sellainen, viittaa patoutuneeseen raivoon.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Mitenkä liittyy sohvanheittäjiin tämä?

    No, katsos, nämä 1918 aseellisen kapinan revanssia haikailevat pukkaavat missiotaan naruun kuin naruun, aiheesta piittaamatta.

    Äänestä

Raksaloinen on selkeästi vihreän puolueen seuraava jäsen ellei peräti sdp.n kakkosmies.

Äänestä

Millä ja miten tuo rakennusfirma tekee rahaa juhliensa kulujen kattamiseen? Porukathan ovat jatkuvasti jossain päin maailmaa paikkoja tuhoamassa.

Rahaa tuntuu olevan; "Poikien kanssa lennettiin pihalle hotellista, ja ilta siinä sitten jatkui. Otettiin uusi kallein hotelli Playa de Inglesistä."

Olisiko syytä jonkun vähän fiksumman viranomaisen tsekata, minkä värisiä jauhoja löytyy firman pussista?

Äänestä
  • Olisko Ranta-ahon leiriä?

    Äänestä

  • Milläs rakennusala nyt rahoituksensa hankkiikaan? Veronkierrolla, kuittikaupalla ja niin edelleen, vai?

    Äänestä

Huumetestiin koko porukka ja pariksi viikoksi putkaan. Täyspellejä koko porukka. Eiköhän se juhlinta lopu, kun duunit ja rahat loppuvat. On noita ollut ennenkin huonolla menestyksellä.

Äänestä

joo varmaan suomen hotellit laittaneet nimen muistiin,,,ei asiaa suomen hotelleihi,,,,,,,sikailkoot kotona,,,,

Äänestä
  • Rakennusliikkeen toimitus­johtaja heitti M/S Baltic Princessin sviitin kalusteet mereen – someraivo repesi

    Laivayhtiö pohtii nyt, ovatko kyseiset herrat enää tervetulleita risteilylle. https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009258049.html

    Äänestä

On se kivaa
Että Suomi-kuvaa
Kirkastetaan 🤣

Äänestä

Koukuttui kuuluisuudesta

Äänestä

turha kouhake,,päässä puhaltaa,,,,,

Äänestä

Vanhaan hyvään aikaan tuli käytyä kerran Bulgarian Nessebarissa. Samassa hotellissa oli pari Suomipoikaa 24/7 kännireissulla. Joutuivat tekemisiin paikallisen poliisin kanssa ja ilmeisesti olivat hieman vastustelleetkin poliisia, kun joutuivat viikoksi tientekoon Varnan lähistölle. Tuo voisi olla hyvä käytäntö vielä nykyisinkin.

Äänestä
  • Toimitusjohtajalle tekisi hyvää puoli vuotta työleirityksiä Lapin erämaissa

    Äänestä

Outoa sakkia.

Äänestä

"Vähän tuli riitaa" selittelee. Hauska tämä pasiivin käyttö. Monellekin tulee vatsaa iän myötä. Itse ei ole tullut mitenkään syöneeksi liikaa. Vatsa vain ilmestyy itsekseen.

Samoin sikailijalle vain tulee riitaa itestään.

Äänestä

Suomalaiset kunniaan jos ei palvelu pelaa

Äänestä

Thailand seuraavan kerran

Äänestä

Kusi on huono neste, kun se on korvien välissä. Tuollaiset pellehermannit tulevat äkkiä maan pinnalle, kun rahat loppuvat. Mikähän lie poikien oikea rahanlähde, ei ainakaan rakennushommat.

Äänestä
  • Eiköhän poliisi ole jo kiinnostunut.

    Äänestä

Eikö paikalliset poliisit tee mitään?pitäis ainakin pamputtaa ja heittää häkkiin loppulomaksi.

Äänestä
  • Laivallahan heitetään räyhääjät hyvin helposti putkaan, mutta ei näitä neroja kuitenkaan?

    Ilmeisesti raha puhuu ja sillä saa etuoikeuksia?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Pirkanmaalaisen rakennusalan yrityksen toimitusjohtaja kertoo juhlineensa seurueensa kanssa perhehotellin uima-altaan ”sulkukuntoon”.

Joulukuussa risteilylaivalla rettelöinnin vuoksi otsikoihin noussut rakennusalan yrityksen toimitusjohtaja on iskenyt seurueineen jälleen. Tällä kertaa toimitusjohtaja ystävineen heitettiin ulos hotellista Gran Canarian Playa del Inglesissä.

Toimitusjohtaja kertoi loman saaneesta käänteestä Snapchat-tarinoissaan lauantai-iltana. Iltalehti sai tiedon tapauksesta ulkopuolisen vinkkaajan avulla ja tavoitti toimitusjohtajan sunnuntaina puhelimitse.

Saimme toimitukseen vinkkiä teidän eilisistä Snapchat-tarinoista, joista kävi ilmi, että olisit ystäviesi kanssa lomailemassa Kanariansaarilla ja hotellista olisi sitten nakattu teidät pihalle. Vahvistatko, että näin on käynyt?

– Kyllähän näin on päässyt käymään. Voi pojat. Poikien kanssa lennettiin pihalle hotellista, ja ilta siinä sitten jatkui. Otettiin uusi kallein hotelli Playa de Inglesistä.

Mistä syystä teidät heitettiin pihalle?

– Se oli perhehotelli, ja meillä oli vähän sellaista suurempaa juhlintaa siinä, niin äänet koituivat kohtaloksemme.

Eli metelin takia pois?

– Kyllä siinä oli kaikennäköistä muutakin. Vähän tuli riitaa naapureiden kanssa. Sanallista.

Mutta mitään ette esimerkiksi ole rikkoneet tai vahingoittaneet, vaan kyse on ollut tällaisesta metelihaitasta?

– Juu ei olla hajotettu mitään silleen.

Onko teitä isompikin porukka siellä reissussa?

– Meitä on nelisen sälliä viikon lomaillut nyt. Katsotaan kauanko vielä jatkuu.
”Uima-allas sulkukuntoon”

Toimitusjohtaja pohtii seurueen hotellivalinnan olleen alunperin väärä.

– Oli se aika rajua juhlintaa. Kyllä me uima-allas juhlittiin sulkukuntoon, että se oli varmaan se suurin syy miksi saatiin lähtö, hän kertaa perhehotellin tapahtumia.

Mutta et sen kummemmin koe, että olisitte toimineet mitenkään väärin vai?

– Kyllä se varmaan olisi voinut asiallisempaakin olla, varmaan ihan omaksi syyksi voisi tämän laittaa. Lasinsiruja oli uima-altaan ympärillä täälläkin. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/20ac2d91-06db-4cf6-b7fd-6246a031e940

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu