Usassa poliisiksi pääsee lyhyellä kurssilla?

Jotkut asiat Usassa aivan päin helvettiä.Poliisiksi
vain ruvetaan lähes tulkoon.Lyhyt muutaman
kuukauden kurssi.Turha ihmetellä jos ylilyöntejä
tulee.Ihmettelen myös kuinka läpäisevät
kuntotestit,kun suurin osa poliiseista painavat
130-200kg
1058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

USA on sairas yhteiskunta kaikin tavoin !! USA syntyikin tappamalla melkein kaikki alkuasukkaat!! Jatkossa USA hajoaa Eri valtioihin !!

Äänestä
  • Ei se mihinkään hajoa, mutta Venäjä luultavasti hajoaa, koska se on vielä 100 kertaa sairaampi yhteiskunta.

    Äänestä

Riippuu osavaltiosta ja osin piirikunnastakin.
Parin viikon kurssikin riittää paikoin. Usassa. Poliisin ammatti on tyypillinen matalapalkkaala, samaa sarjaa kuin täällä vartijat.

Suurin osa toki yrittää parhaansa mutta niitä muitakin vaikuttimia on.

Äänestä

Siellä on moni asia päin persettä. Rikollinen Trump oli pressana ja vaikka teki tuona aikana monia rikoksia, niin vieläkin on tyrkyllä.
Sosiaaliturvaa ei ole juuri minkäänlaista ja esim. synnytyskuolemat paljon yleisempiä kuin Suomessa. Oikeaa köyhyyttä todella laajalti ja paljon. Luettelo on lähes loputon.

Äänestä
  • Totta. Yhdysvallat on mielenkiintoinen maa, koska enemmän kuin puoli maailmaa ovat siitä riippuvaisia Suomi mukaanluettuna !!

    Esim, Yhdysvaltojen sosiaaliturva rahasto tienaa enemmän rahaa kuin kuluttaa !!
    Näin ollen se toimii Yhdysvaltojen valtionvelan suurimpana yksittäisenä haltijana !

    Yhdysvaltojen kultavaranto 8100 tonnia !
    Kiinan kultavaranto 1950 tonnia !
    Venäjän kultavaranto 2300 tonnia !

    Nobel palkinnot: USA 406 kpl, Venäjä 32 kpl, Kiina 9 kpl !

    Äänestä

  • Miksi levität valheita? Mitä rikoksia Trump teki? Trump hieroi rauhaa, ei aloittanut uusia sotia.
    Ja se on Biden joka on polarisoinut jenkit äärimmilleen, sössi vetäytymisen Afganistanista ja nyt maailma kohta maailmansodan partaalla. Plus että puhuu mitä sattuu eikä osaa edes lavalta pois.

    Äänestä

Pitäkää räkäpäiset kommunistin kutaleet turpa pienemmällä !
Mitä pirua se teille kuuluu, ja pitäkää mielessä, mitä tuossa rajan takana tapahtuu, sese vasta härskiä paskaa on !!!

Äänestä

Kyllä nuo puhkikulutetut Poliisopisto- leffat ovat ihan oikeassa. Poliisiksi pääsee kuka tahansa joka selviää ampumiskokeesta. Mikä tarkoittaa ettei poliisikokelas ammu itseään.

Äänestä

Semmoinen vinkki vaan että jos joudutte usassa poliisin pysäyttämäksi autolla niin pitäkää kädet ratissa kiinni eikä mitään kömpelöitä kevennyksiä rallienglannilla.

Siellä poliisit eivät anna pahemmin varoituksia ja kovat on piipussa. Poliisit ampuivat reilut 1000 ihmistä vuosittain ja lisäksi saman verran kuolee ihan pahoinpitelyihin ja pidätysten ”vastustamisiin”.

Äänestä
  • Entäs jos poliisi pyytää näyttää ajokortin? Saako sen kaivaa povitaskusta vai joutuuko heti ammutuksi?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Jotkut asiat Usassa aivan päin helvettiä.Poliisiksi
vain ruvetaan lähes tulkoon.Lyhyt muutaman
kuukauden kurssi.Turha ihmetellä jos ylilyöntejä
tulee.Ihmettelen myös kuinka läpäisevät
kuntotestit,kun suurin osa poliiseista painavat
130-200kg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu