Venäläiset häärää takapihoilla hämärillä hankkeilla!

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8bbb7f47-0d2b-40e3-aded-185686b13a21
Olemme sinisilmäinen helposti narrattava kansa.
Suomi satsannut puolustukseen mutta Putin ostelee miehineen asuntoja ja maita narrattavilta hyväuskoisilta kansalaisilta selän takana.Esimerkiksi eri ulkomaisille omistajille myytävien metsäalueiden myynti on kiihtynyt viime vuosina. Tätä ei juuri tapahtunut yli kymmenen vuotta sitten.
Nämä ulkomaiset omistajat tekevät hakkuita ja kiertävät Suomen verotuksen omistustensa kikkailun kautta.
Kansallinen omaisuus annetaan luisua kylmien sijoittajien käsiin joilla ei ole muuta arvoa sijoitukselle kuin hyödynnetyt tuotot. Eipä ole vihreät maininnut ilmiöstä mitään.
Nyt on heidän hampaissa "epäonnistuneet"metsien hoito ja harvennukset tärkein asia.
Ensin oli aukko hakkuut ongelma ,kuukaudessa lisättiin mukaan epäonniset harvennukset mukaan.
Venäläiset kyllä tulee hoitamaan ostamiensa alueiden harvennuksen mielellään tykistöllä.
Sinisilmäinen hölmöys kostautuu kun hirviömäinen valloituksiin pyrkivä valtio on maamme naapuri.
On muistettava kuinka helppoa ja luotettavaa on suomalaisen ostaa maata tai perustaa tehdas Venäjälle! Jokainen on nyt nähnyt mikä on pelin henki!

Kotimaiset Putinistit kyhnyttää tarinoineen hyväuskoisena hölmöinä apupoikina petollisille Putlerin miehille.
Eivät ole oppineet historiasta mitään venäläisten tavoista.Stalin teloitti osan omista sotilaistaankin jotka palasi kotimaahansa sotavankeudesta.
Venäjälle "hyödylliset" ulkomaiset Putinistit olisi teloitettavien listalla ensimmäisinä.
Turha odotella Kremlin ovella Putleristien kehuja ja mitalleja pitkässä juoksussa.
Hyväuskoiselle on tarjolla pikainen kuljetus Siperian metsiin ja paskainen nauru päälle.

Vaikka viimeaikoina kiinnitetty Venäläisten omistuksiin , paras ja selkein vaihtoehto nykyisen Venäjän kanssa on kieltää kaikki heidän omistukset Suomessa!
Pienen maan ei pidä myydä metsäalueita ja maapohjia ulkomaisten omistajien käsiin oli maa mikä tahansa.
Maapohjan vuokraus esim .ulkomaisen tehtaan alle olisi oltava sääntö koko maassa , ei omistus.

Omistus maapohjiin vain mahdolliseksi suomessa asuvalle luotettavalle suomen kansalaiselle.

Pienen maan ei ole vara olla narrina!
358
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Huumeita ja tupakkaa.

Äänestä

Vodkaaaaaaaaaaaaaaaaaa

Äänestä

Pientä lohtua saa siitä että Suomi ei ole ainoa hyväuskoinen sinisilmä tämäntyyppisissä maakauppa ja kiinteistöasioissa. Esim. USAn suurimpana riesana on tietenkin Kiina ja monissa muissakin länsimaissa diktatuurien juoksupojat ostavat kiinteistöjä ja maita isäntänsä käskystä minkä kerkiävät.

Tuollaisissa tapauksissa länsimaiden "rasitteena" on lainsäädäntö jota Kiinan ja venäjän kaltaiset diktatuurit häikäilemättä käyttävät hyväksi. Mielestäni mitään vastavuoroisuutta ei kannata edes vaatia noiden maiden kanssa koska ongelma ei sillä häviä vaikka joku roistovaltio venäjä antaisi luvan ostaa hehtaarin maatilkku Siperian korvesta ja he taas saavat luvan rakentaa vaikka tykistölleen tuliasemia 100 metrin etäisyydeltä Suomen lentokenttiä tms.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8bbb7f47-0d2b-40e3-aded-185686b13a21
Olemme sinisilmäinen helposti narrattava kansa.
Suomi satsannut puolustukseen mutta Putin ostelee miehineen asuntoja ja maita narrattavilta hyväuskoisilta kansalaisilta selän takana.Esimerkiksi eri ulkomaisille omistajille myytävien metsäalueiden myynti on kiihtynyt viime vuosina. Tätä ei juuri tapahtunut yli kymmenen vuotta sitten.
Nämä ulkomaiset omistajat tekevät hakkuita ja kiertävät Suomen verotuksen omistustensa kikkailun kautta.
Kansallinen omaisuus annetaan luisua kylmien sijoittajien käsiin joilla ei ole muuta arvoa sijoitukselle kuin hyödynnetyt tuotot. Eipä ole vihreät maininnut ilmiöstä mitään.
Nyt on heidän hampaissa "epäonnistuneet"metsien hoito ja harvennukset tärkein asia.
Ensin oli aukko hakkuut ongelma ,kuukaudessa lisättiin mukaan epäonniset harvennukset mukaan.
Venäläiset kyllä tulee hoitamaan ostamiensa alueiden harvennuksen mielellään tykistöllä.
Sinisilmäinen hölmöys kostautuu kun hirviömäinen valloituksiin pyrkivä valtio on maamme naapuri.
On muistettava kuinka helppoa ja luotettavaa on suomalaisen ostaa maata tai perustaa tehdas Venäjälle! Jokainen on nyt nähnyt mikä on pelin henki!

Kotimaiset Putinistit kyhnyttää tarinoineen hyväuskoisena hölmöinä apupoikina petollisille Putlerin miehille.
Eivät ole oppineet historiasta mitään venäläisten tavoista.Stalin teloitti osan omista sotilaistaankin jotka palasi kotimaahansa sotavankeudesta.
Venäjälle "hyödylliset" ulkomaiset Putinistit olisi teloitettavien listalla ensimmäisinä.
Turha odotella Kremlin ovella Putleristien kehuja ja mitalleja pitkässä juoksussa.
Hyväuskoiselle on tarjolla pikainen kuljetus Siperian metsiin ja paskainen nauru päälle.

Vaikka viimeaikoina kiinnitetty Venäläisten omistuksiin , paras ja selkein vaihtoehto nykyisen Venäjän kanssa on kieltää kaikki heidän omistukset Suomessa!
Pienen maan ei pidä myydä metsäalueita ja maapohjia ulkomaisten omistajien käsiin oli maa mikä tahansa.
Maapohjan vuokraus esim .ulkomaisen tehtaan alle olisi oltava sääntö koko maassa , ei omistus.

Omistus maapohjiin vain mahdolliseksi suomessa asuvalle luotettavalle suomen kansalaiselle.

Pienen maan ei ole vara olla narrina!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu