Esimerkiksi Antti Tuiskun kappaleissa pistää heti korvaan, että nyt on studiossa namiskoita rävelletty voimakkaasti.
Myös naislaulajien ääntä muokataan pistäväksi.
Ilmiö on vähän samanlainen kuin huonoissa 2-tiekauttimissa jakotaajuudella eli vasteessa on luonnoton mutka.
Kun tämä kura sitten viimeistellään voimakkaalla kompressoinnilla, tulos on kuin laulaja huutaisi avaimenreiästä. Kun äänitys on vielä jenkkimäisen kuiva, tulos on oksennusta.
Sekin on tosi ikävää, jos taustan äänikuva ei sovi yhtään laulun antaman tilavaikutelman kanssa. Esimerkiksi paljon tilainformaatiota sisältävä tausta jonka päälle miksataan kuiva studiolaulanta tai päinvastoin.
Tämä on yksi syy miksi siirryin kuuntelemaan japanilaista musiikkia (ei J-poppia). Jostain syystä japanilaiset osaavat studiotyön todella hienosti ja naislaulajilla on pehmeä ääni eikä sitä peitellä. Vaikeat live-tallennukset ovat täysin japanilaisten heiniä.
Ärsyttääkö teitä nykyajan länsimainen tyyli muokata lauluääni studiossa "nenä-ääneksi"?
Anonyymi-ap
3
247
Vastaukset
- Anonyymi
Olin luullut että Tuiskulla on luonnostaan naisen ääni.
- Anonyymi
Nykyään Antti Tuisku ja Eini kuulostavat aivan samalta. Äänenmuokkauksen kautta ihmisiltä häviää tuntuma, miltä oikeasti hyvä laulaja kuulostaa. Kaiken maailman piipittäjiä ja huokailijoita pidetään tähtinä.
- Anonyymi
Haluaisitko päästä siis Antti Tuiskun tuntumaan muullakin tavalla?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?827086Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit267043Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1076156Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455394Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik845228Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635185Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus405098Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274585Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv163457Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3003370