Ilmestyskirjan "suuren joukon" kokoaminen

"Varsinkin vuodesta 1935 lähtien, jolloin ”suuren joukon” merkitys ymmärrettiin selvästi, alkoi ilmaantua suuret määrät siihen kuuluvia. Aluksi heitä oli satoja, sitten tuhansia, myöhemmin satojatuhansia, ja nyt heitä on miljoonia kaikkialla maapallolla. Jumalan erehtymätön sana kertoo tuon ryhmän ’tulevan suuresta ahdistuksesta’ eli säilyvän siinä elossa ja jatkavan elämäänsä Jumalan uuteen järjestykseen tarvitsematta koskaan kuolla. (Ilmestys 7:9, 10, 14; Johannes 11:26) Tämän ryhmän ensimmäiset jäsenet ovat nyt kuusissa- tai seitsemissäkymmenissä tai vanhempia. Jehova ei sallinut tämän ryhmän kokoamisen alkavan liian varhain. ”Suuri joukko”, myös monet sen ensimmäiset jäsenet, tulevat säilymään elossa ”uuteen maahan”." (Elossa säilyminen uuteen maahan (1984), s. 183-189)

Nuo "suuren joukon" ensimmäiset jäsenet, joihin järjestö viittaa, ovat nyt nuorimmillaankin satavuotiaita. Vieläkö Jehovan todistajat uskovat, että monet heistä tulisivat säilymään elossa uuteen maahan? Tai jos tähän asiaan on tullut uutta valoa, miten tätä ymmärrystä olisi sopivaa kuvailla, jos aiemminkin suuren joukon merkitys ymmärrettiin "selvästi"? Mikä on "selvää ymmärrystä" vielä korkeampi ymmärryksen aste?

Kirjassa viitataan myös siihen, ettei Jehova sallinut suuren joukon kokoamisen alkavan liian varhain. Kun asia noin esitetään, annetaan samalla ymmärtää, että Jehovan lupa olisi saatu. Miten voimme tulla vakuuttuneeksi, että järjestöllä tosiaan oli Jehovan lupa koota "suurta joukkoa" vuodesta 1935 alkaen?
3123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"1935 lähtien ymmärrettiin"

-Jo watchtower 15.11.1928 tunnusti pyramidin saatanan raamatuksi
Pyramidi oli ollut vartiotornissa maailmanlopun todistaja mitoillansa, vuodeksi 1914

Kirja Lapset (v. 1942) sanoi ahdistuksen alkaneen 1914 ja kasvaneen joka vuosi.

Jeesus kutsui taivasten valtakuntaan.
Matt. 16:19 olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet
Efes. 4:4 olette kutsutut yhteen ja samaan toivoon

Äänestä
  • 😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋

    🍑 ­­­N­­­y­­­m­­­f­­­o­­­m­­a­­a­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17727057y

    🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

    Äänestä

Todellisuudessa jt suuren joukon suuri ahdinko johtui suuresta Peräilma-lamasta. Suuri Peräilma-lama (the Great Farting Depression) johtui siitä, kun USA  Keskiännessä ja Tyrnävällä halla vei sekä herne- että kaalisadon. Ja siitä tietysti seurasi Peräilman Suuri. puutos eli Lama. Ja silloin ei jt Suuri joukkio pääsisi harjoittamaan Suurta Peräilmaparatiisia uudessa maailmanjärjestyksessä.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

"Varsinkin vuodesta 1935 lähtien, jolloin ”suuren joukon” merkitys ymmärrettiin selvästi, alkoi ilmaantua suuret määrät siihen kuuluvia. Aluksi heitä oli satoja, sitten tuhansia, myöhemmin satojatuhansia, ja nyt heitä on miljoonia kaikkialla maapallolla. Jumalan erehtymätön sana kertoo tuon ryhmän ’tulevan suuresta ahdistuksesta’ eli säilyvän siinä elossa ja jatkavan elämäänsä Jumalan uuteen järjestykseen tarvitsematta koskaan kuolla. (Ilmestys 7:9, 10, 14; Johannes 11:26) Tämän ryhmän ensimmäiset jäsenet ovat nyt kuusissa- tai seitsemissäkymmenissä tai vanhempia. Jehova ei sallinut tämän ryhmän kokoamisen alkavan liian varhain. ”Suuri joukko”, myös monet sen ensimmäiset jäsenet, tulevat säilymään elossa ”uuteen maahan”." (Elossa säilyminen uuteen maahan (1984), s. 183-189)

Nuo "suuren joukon" ensimmäiset jäsenet, joihin järjestö viittaa, ovat nyt nuorimmillaankin satavuotiaita. Vieläkö Jehovan todistajat uskovat, että monet heistä tulisivat säilymään elossa uuteen maahan? Tai jos tähän asiaan on tullut uutta valoa, miten tätä ymmärrystä olisi sopivaa kuvailla, jos aiemminkin suuren joukon merkitys ymmärrettiin "selvästi"? Mikä on "selvää ymmärrystä" vielä korkeampi ymmärryksen aste?

Kirjassa viitataan myös siihen, ettei Jehova sallinut suuren joukon kokoamisen alkavan liian varhain. Kun asia noin esitetään, annetaan samalla ymmärtää, että Jehovan lupa olisi saatu. Miten voimme tulla vakuuttuneeksi, että järjestöllä tosiaan oli Jehovan lupa koota "suurta joukkoa" vuodesta 1935 alkaen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu