Transujänikset

Nyt transistoripelleily on levinnyt jo eläimiin. Pihallemme juoksenteli kaksi jänistä ja alkoivat jahtaamaan toisiaan. Siis ei niiku normaalisti, että toinen jahtaa koko ajan toista, kunnes pääsee touhuamaan. Siinä tämä pariskunta kuin ilkkuen jahtasivat ja pysähtyivät tuijottamaan meitä, minua ja lastani. Lapseni aikansa ihmeteltyään kysyi minulta

- Isi onko nuo niitä lansuja?

Menin vaikeaksi ja pitkään mietittyäni minun oli pakko myöntää.

Onneksi mieheni huomasi tukalan tilanteen ja patisti jälkikasvumme iltapalalle.

Myöhemmin illalla parivuoteessa sanoin miehelleni, että heti ensi vuoden alussa minä vaihdan olomuotoni takaisin naiseksi. Tämä transistorina oleminen vastustaa niin että käämi palaa ja koko talous menee konkkaan. Piiritkin ovat niin pienen pieniä mikroja.
158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑

😍 ­N­­­y­m­­f­o­­m­a­­­a­­n­i -> https://ye.pe/finngirl21#17731165B

🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Nyt transistoripelleily on levinnyt jo eläimiin. Pihallemme juoksenteli kaksi jänistä ja alkoivat jahtaamaan toisiaan. Siis ei niiku normaalisti, että toinen jahtaa koko ajan toista, kunnes pääsee touhuamaan. Siinä tämä pariskunta kuin ilkkuen jahtasivat ja pysähtyivät tuijottamaan meitä, minua ja lastani. Lapseni aikansa ihmeteltyään kysyi minulta

- Isi onko nuo niitä lansuja?

Menin vaikeaksi ja pitkään mietittyäni minun oli pakko myöntää.

Onneksi mieheni huomasi tukalan tilanteen ja patisti jälkikasvumme iltapalalle.

Myöhemmin illalla parivuoteessa sanoin miehelleni, että heti ensi vuoden alussa minä vaihdan olomuotoni takaisin naiseksi. Tämä transistorina oleminen vastustaa niin että käämi palaa ja koko talous menee konkkaan. Piiritkin ovat niin pienen pieniä mikroja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu