Hei hulinaa

Anonyymi-ap

Randomi, pirppis, harmis ja muut rakkaat tuntemattomat.

Hain pöntöstä taikajuomaa ja olen nyt kivuton ja iloisella päällä.

Älkäämme siis sekoita maailman murheita vaan ilakoikaamme.

Minä olen nykyään tylsä jätkä, kun kissojakaan ei ole. Mutta kerron wanhan jutun.

Oli näppis ja kaapin kokoinen keskusyksikkö ysärillä. Lähdin käymään WC tiloissa sillä aikaa, kun modeemi vinkui yhteyttä.

Yhteys onnistui sillä kertaa ja täysillä menin chattiin. Nooh ei siinä. Jouduin kuitenkin myöhemminkin menemään toilettiin.

Kissa päätti silloin vaihtaa paikkaa ja asentoa. Kaikki ystäväni blokkasivat kirjoitukseni,kun sinne oli ilmestynyt: jbgjboijgjhrfxgdkkoiefqqsguhwgljfhcriedutxheig

Niin. Todettakoon näin jälkeenpäin, että jopa kissat chattailivat ennen kuin sä edes synnyit.

>simiti<

12

106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • No heissulivei sun heiluvillesi.. sä olet ollut myöhään palstailemassa.
      Kiljuako kiskoit? Tietysti, mitäpä muutakaan.

      Ei ole nyt kerennä palstaa kahtelemaan kun on ollut säpinää ihan oikeassa elämässä.

      Sitäpaitsi mulla oli treffit konkaripalstalaisen kanssa ja oli muuta mielessä kuin chättäily..

      Ai sulla ollut kisu, jotenkin olen pitänyt sinua lähinnä koiraihmisenä.. nooh.. niin niitä mielikuvia syntyy. Virheellisiä sellaisia.
      Toivottavasti sulla ei ole kova krapula tänään.

      • Anonyymi

        Korjaan 2 väärinkäsitystäsi. Minulla on ollut koira. On ollut myös 3 kissaa. Yksi kantoi rotunimeä Maine coon.

        Vtu, en koskaan tajunnut kissan voivan olla niin iso. Ei se reppana itse tajunnut olevansa möhkö. Ihan normisti aina hyppäsi syliin rapsutettavaksi.

        Mutta koirista. Nuorena poikana muistan Lulu-koiran. Olin töiden jälkeen heittämässä keppiä moisen otuksen kanssa.

        Ei siinä.. huomasi kuitenkin varisparven ja lähti jahtaamaan niitä. Varikset tietenkin pyrähtivät toiselle puolen aukiota.

        Puistelin päätäni, mutta koira jaksoi puoli tuntia juosta niiden varisten perässä. Varmaan olisi juossut kauemmin, mutta minä en enää jaksanut.

        >simiti<


      • Anonyymi kirjoitti:

        Korjaan 2 väärinkäsitystäsi. Minulla on ollut koira. On ollut myös 3 kissaa. Yksi kantoi rotunimeä Maine coon.

        Vtu, en koskaan tajunnut kissan voivan olla niin iso. Ei se reppana itse tajunnut olevansa möhkö. Ihan normisti aina hyppäsi syliin rapsutettavaksi.

        Mutta koirista. Nuorena poikana muistan Lulu-koiran. Olin töiden jälkeen heittämässä keppiä moisen otuksen kanssa.

        Ei siinä.. huomasi kuitenkin varisparven ja lähti jahtaamaan niitä. Varikset tietenkin pyrähtivät toiselle puolen aukiota.

        Puistelin päätäni, mutta koira jaksoi puoli tuntia juosta niiden varisten perässä. Varmaan olisi juossut kauemmin, mutta minä en enää jaksanut.

        >simiti<

        Kävin viime kesäkuussa kissakodissa jossa oli maine coon.. iso rontti. Oikeasti.

        Kas kun täällä saa vain mielikuvia toisesta ja luulohan ei ole tiedon väärti, joten kiitos oikaisusta.


    • O-ou... Pöntöstä... Omassa pöntössäni on semmoista lientä, että sillä kyllä menee kuuppa sekaisin, maha myös ja lähtö lasarettiin lienee väistämätön seuraus.

      Toivottavasti sinun pöntössäsi oli hiukan parempaa tuotetta?

      • No onpas siellä hermot pinnassa. Nauti aineita lisää ja löydä letkeä itsesi uudelleen.


    • Hei vaan. Itse kävin juuri lähikaupassa ostamassa punaisen lapun leipää, palvikinkkua, jogurttia ja mustikkarahkaa. Oli yllättävänkin hyvät -30% valikoimat 😯
      Keitin tossa juuri kahvit, otin osan päivän lääkkeistä, pistin puuhellan tulille ja myös pari "Kimi" tai "Juan" tuotettakin jos sallitaan vertaus vuoden 2005 McLareniin 😄 Päivällä söin toki pariin otteeseen broileripastaa mitä olin tehnyt.

      Ja se onkin sitten taas jo palkkapäivä vuorokauden ja alle 6h päästä 🧐
      Mä kattelen NYPD Blue:ta tässä jonkin aikaa, miksipä en huomennakin, ja sinä työssäkäyvä, asuntovelallinen, perheellinen, ja asiasi kaikkien odotuksien mukaisesti hoitanut muurahainen maksat lystin 😛
      Aamuja ja mukavaa panssarijään skrapaamista kuin liitutaulua raapisi! Sitä se todellisuus huomenna, maanantai-aamuna, on. 😁

      Eikä tää ole niinkään kohdistettu kehenkään tiettyyn palstalaiseen, vaan enemmänkin mun omaa kollektiivista "El Karrrma" 🧔🏻 asennettani erilaisia pätijöitä ja paremmoitsijoita kohtaan 😄

    • Hauska juttu. Muistan minäkin modeemit. Ei ollut helppoa päästä niihin aikoihin nettiin. ja voi sitä modeemin pitämää ääntelyä. Nykyään kaikki on helpompaa ja tykkään enemmän tästä nykyisestä systeemistä.

      Kissat tykkää makoilla paikoissa, joissa on lämmintä. Siksi ne varmaan makoilevat tietokoneidenkin läheisyydessä, koska sähkö lämmittää.

      • Anonyymi

        Totta. Nykyisinhän minulla ei ole edes läppäriä. Mutta aikoinaan kissat nukkuivat aina näppäimistön päällä.

        Nykyaikana sekään ei olisi ongelma. Hui, kyllä tekniikka on mennyt hurjasti eteenpäin.

        Ihan äskenhän olin opiskelemassa ammattia ja Nokia 3310 oli uskomatonta uutta.

        >simiti<


    • Anonyymi
    • Lisää kivuttomia päiviä toivoen kaikille, jotka niistä kärsivät.

      • Anonyymi

        👍👍👍👌


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1743
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      57
      1146
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1107
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1033
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      128
      793
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      743
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      43
      706
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe