Missä iässä teitä ei enää seksi kiinnosta?

Anonyymi-ap

Eikä seurustelu muutenkaan?

51

305

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sanotaan että jo noin 30v vuotiaana, ison laman jälkeen hävisi ns. normiseksiin kiinnostus lähes kokonaan eikä se ole siitä toipunut ja eiköhän rahapolitiikan raakuus pidä huolen että lisääntymisestä voikin tulla katoava kansanperinne. Tietenkin nykytrendien helpossa elämässä voi tavallinen heterohöyläys tuntua tukkimetsäsavotalta.

    • Anonyymi

      100 v.

    • Intressi harrastaa seksiä on laskenut koko iän noin 30-vuotiaasta lähtien, mutta intressi seksin tieteelliseen hallintaan on pysynyt samana.

      Sen mukana, kun syntyi suvullinen lisääntyminen, syntyi samalla huikeasti nopeutunut evoluutio, koska eri haarojen mutaatiot saattoivat joutua yhteen eliöön. Ts. sitä ennen periytyvyys oli ollut kuin haarautuva puu, mutta suvullisen lisääntymisen kehityttyä verkko. 🌹👀

      • Jäi vielä mainitsematta, että seksiin liittyvässä kauneudenelämyksessä en ole huomannut omissa tuntemuksissani pienintäkään inflaatiota. Mutta verratessani muiden kertomuksiin, vaikuttaa siltä, että kauneuden pysyvyys ei ole kaikkien kokemuksen mukaista, tosin usean. 🌹👀


      • Kynis kirjoitti:

        Jäi vielä mainitsematta, että seksiin liittyvässä kauneudenelämyksessä en ole huomannut omissa tuntemuksissani pienintäkään inflaatiota. Mutta verratessani muiden kertomuksiin, vaikuttaa siltä, että kauneuden pysyvyys ei ole kaikkien kokemuksen mukaista, tosin usean. 🌹👀

        Osahan ei alkuaankaan näe seksissä mitään kaunista, vain moraalisen normiston, joka määrää, mitä saa tehdä, ja mitä ei. 🌹👀


      • Anonyymi
        Kynis kirjoitti:

        Osahan ei alkuaankaan näe seksissä mitään kaunista, vain moraalisen normiston, joka määrää, mitä saa tehdä, ja mitä ei. 🌹👀

        Eli edes ruttumummovaimosi ei halua vanhaa vitjamunaa.


    • No ei enää juuri yhtään kiinnosta ja en ole vielä 47 täyttänyt. Tämä on sukuvika, I know.

      Mulla on ollut aina hyvin vähäistä seksuaalinen tarve. Nuorena jo. Kiinnostanut niin paljon kaikki muu kuin seksi.

      • Mä pesen pyykkiäkin tai nukun, tanssin, oon puutarhassa tonkimassa mielummin, kun harrastan seksiä. Joten päättele siitä miten "tärkeetä" se mulle on.


      • Anonyymi
        G-LoveR kirjoitti:

        Mä pesen pyykkiäkin tai nukun, tanssin, oon puutarhassa tonkimassa mielummin, kun harrastan seksiä. Joten päättele siitä miten "tärkeetä" se mulle on.

        Täällä toinen samanlainen, kaikki muu tekeminen on mukavaa, mutta ei seksin harrastaminen.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Täällä toinen samanlainen, kaikki muu tekeminen on mukavaa, mutta ei seksin harrastaminen.

        Jep, ja kyllä mä seksiä harrastan silloin tällöin, kun parisuhteessa oon. Muttei mun mieli tee seksiä oikeastaan koskaan. Puuttuu mieliteko. Eikä edes se, että seksi on hyvää, kun sitä on lisää yhtään mielitekoa.

        Ja minua se ei itseäni edes häiritse mitenkään. Kumppaniakaan kuulemma ollenkaan, kun kuitenkin joskus ollaa intiimisti.

        Ei olla mikään aktiivisuuden perikuva kumpikaan puolisko.

        Voisin elää hyvin ilman seksiä varmaan lopun elämääni.


    • Anonyymi

      Se alkoi hiukan alle 50-vuotiaana.

    • Anonyymi

      20-30 v. kiinnosti liikaa, sittemmin liian vähän. Seurustelukaipuuni alkoi vasta noin 26 v.

    • Anonyymi

      En tiedä onko niin ikäasia tämäkään. Liian aktiivinen seksielämä ollut, nyt 60+ vuotiaana olen alkanut himmailemaan sen kanssa.

      • Anonyymi

        "Himmailu" tulee itsestään, jos on paljon murheita, esimerkiksi kumppanin sairaus.


      • Anonyymi kirjoitti:

        "Himmailu" tulee itsestään, jos on paljon murheita, esimerkiksi kumppanin sairaus.

        Tai omat sairaudet. Voin vahvistaa ettei paljon nappaa mikään seksi sairaana.


    • Anonyymi

      Olen nyt hieman yli nelikymppinen eikä ole vielä mitään merkkejä siitä, etteikö seksi kiinnostaisi. Melkein päinvastoin. Tuntuu, että olen enemmän sinut seksuaalisuuteni kanssa ja keho kaipaisi kosketusta enemmän kuin koskaan.

      Ehkä olisi helpompaa, jollei näin olisi. Ainakin näin sinkkuna..

    • En osaa sanoa, mutta voin tulla kertomaan, kun se aika koittaa. 🤔 Siis pysyvästi. - Toki joskus on ollut päiviä tai aikoja, että mieltä on mustannut muut asiat niin syvästi, että lämpimät ajatukset ovat hetkeksi painuneet taka-alalle. 🙂 Se ei ole iästä riippuvaista.

    • Seurustelu ei kiinnosta. Se ei vaan sytytä.

      Seksi, se kyllä kiinnostaa. Ja paljonkin.
      Onnekseni ne eivät kulje aina käsikädessä.

    • Anonyymi

      Seurustelu ei ole koskaan kiinnostanut. Seksiä saa maksamalla.

    • Anonyymi

      Jaa, 50 vuotiaana alkoi kiinnostus seksiin, kumppaniin ja typeryksiin hiipua. Nyt 58 vuotiaana elän todella hyvää elämänvaihetta ilman seksiä, kumppania ja typeryksiä, huoh!

    • Anonyymi

      Sen tietää sitten kun se ikä tulee vastaan. Vielä ei ole tullut. Tosin ei mulla ole koskaan ollut mitään pakottavaa tarvetta seurustelulle ja seksikin hoituu omin käsin, jos tarve vaatiin.

    • Anonyymi

      Riippuu paljolti kumppanista. Ei siinä ikärajaa tunneta, jos muutoin on kunnossa.

    • Anonyymi

      22 v.

    • Anonyymi

      Tulevaisuutta on mahdoton ennustaa, mutta jos isääni olen tullut niin kyllä panettaa vielä kasikymppisenäkin :)

      -keinovaginamies-

    • Jaa’a, ei niin ole vielä tukevassa keski-iässä ainakaan päässyt käymään. Taipumus hedonistisiin mielitekoihin, joita ei arjessa useinkaan pääse toteuttamaan, varmaan syynä. Ja ennen kaikkea muistijäljet siitä miltä tärkeän naisen iho tuntuu. Toivon, että vältyn olisit nyt vienyt halun kun veit kyvynkin-kohtalolta.

    • Anonyymi

      Ei ole kiinnostanut koskaan
      Mies 48v.

    • Anonyymi

      55 mittarissa ja himot vaan yltyy. Ehkä asiaan vaikuttaa nuori, hemmetin hyvännäköinen vaimo, joka todella tietää mitä tekee makuuhuoneen puolella.

      On kyllä etevä myös keittiössä, mutta nuo muut kyvyt ovat mielessä päällimmäisenä. Uskomattoman ihana nainen!

    • Totta kai seksi kiinnostaa, muttei sellainen mitä baarista saisi 04 aikaan, keskimäärin, Kumppanin löytyminen taas on prosessi, joka vie aikansa ja vielä en ole FWB-linjalle lähtenyt. On täyttynyt tyytyä single-linjalle toistaiseksi, sekin tosin voi olla vilkasta ja hyvää. 😁

      Seurustelu kiinnostaa, muttei pelkän seksin ja läheisyyden takia, siihen tarvitaan muutakin.

      • Anonyymi

        Jaa, hyvin sanottu, huoh!


    • Anonyymi

      En tiedä.

      - Sheena

    • Anonyymi

      Kiinnostus oikeastaan alkoi vasta 60 vuotiaana

    • Anonyymi

      Varmaan siinä vaiheessa kun kieli tulee kuivaksi.

      AV

    • Anonyymi

      Uuden ihmisen kanssa saattaisi vielä kiinnostaa, jos tutkimishalu on molemminpuoleista.

    • Anonyymi

      Tarkalleen 47 niin aattelin etten enää rupee mitään seurusteleen. Seksi on kuitenkin kivaa itteni kanssa, niin kuin aina on ollut. Mitä nyt muilta kuullu, kun on omaan käteen tottunu, niin ei löysä nainen tunnu miltään.

    • Anonyymi

      Olen 64-vuotias,hyvökuntoinen, solakka nainen. Seksielämä on parasta juuri nyt. Ei pelkoa raskaaksi tulemisesta, partnereita riittää yllin kyllin. Elämä on ihanaa!!

    • Anonyymi

      Nyt lentää laatta

    • Anonyymi

      Ei ole koskaan muiden käytettävänä olo kiinnostanut,ei avioliitossakaan. On vain minulle sellaista uskoteltu,että pitäis kiinnostaa. Että on jotenkin vääränlainen jos ei ole itse ,tai ei ymmärrä munaansa palvovia pornorunkkuja. Niitä ,jotka juoksee itsekkäästi omien halujen ja himojen perässä,muita tarpeisiinsa käyttääkseen. Mutta nyt olen herännyt. Onnittelen itseäni.hyvä minä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.💡 . 💩👍

      • Anonyymi

        Tuollaisten kanssa ei kiinnosta seurustella. Sori.💩


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuollaisten kanssa ei kiinnosta seurustella. Sori.💩

        Oli jatkoa edelliseen. Sama 💩


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oli jatkoa edelliseen. Sama 💩

        Tähän ikään mennessä,en ole tavannut muunlaista miestä kun sellaisia jotka on heti perseessä kiinni. Ei ole ollut muuta tarjottavaa kun oma muna,jonka luulee olevan samanlainen jumala naiselle,kuin on itselleen. Ja rahalla,jos ei muuten,se sama munan palvonta yritetään ansaita. Ei kiitos. 💩
        .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tähän ikään mennessä,en ole tavannut muunlaista miestä kun sellaisia jotka on heti perseessä kiinni. Ei ole ollut muuta tarjottavaa kun oma muna,jonka luulee olevan samanlainen jumala naiselle,kuin on itselleen. Ja rahalla,jos ei muuten,se sama munan palvonta yritetään ansaita. Ei kiitos. 💩
        .

        Ennen miehet oli miehiä. Heillä oli selkärankaa. Puolusti isänmaata ,naisia ja lapsiaan. Oli mottona koti,uskonto ja isänmaa. Perhe oli ykkönen ja kaikkikaikessa. Kun porno tuli ,ukot sekosi,unohtui nuo jalot arvot,ja keskityttiin itsekkäisiin himoihin ja rietasteluun. Ja sitä mitä miehet edellä,sitä naiset kaikkeen shaisseen kyllästyneinä perässä. Hyvä miehet👎 kyllä nyt kelpaa naisia maalittaa ja ruikuttaa. Voiko teitä edes enää mihiksi sanoa? Enpä rohkenisi.💩


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ennen miehet oli miehiä. Heillä oli selkärankaa. Puolusti isänmaata ,naisia ja lapsiaan. Oli mottona koti,uskonto ja isänmaa. Perhe oli ykkönen ja kaikkikaikessa. Kun porno tuli ,ukot sekosi,unohtui nuo jalot arvot,ja keskityttiin itsekkäisiin himoihin ja rietasteluun. Ja sitä mitä miehet edellä,sitä naiset kaikkeen shaisseen kyllästyneinä perässä. Hyvä miehet👎 kyllä nyt kelpaa naisia maalittaa ja ruikuttaa. Voiko teitä edes enää mihiksi sanoa? Enpä rohkenisi.💩

        Ja kun täällä sanottu,että olen röyhkeä..katkera,niin kuulkaas, olen sitä paljon mieluummin kun yhdenkään itsekkään pornorunkun mällilaari. Saa miettiä.💩


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja kun täällä sanottu,että olen röyhkeä..katkera,niin kuulkaas, olen sitä paljon mieluummin kun yhdenkään itsekkään pornorunkun mällilaari. Saa miettiä.💩

        Teille annettiin valta perheen päänä ja sen myötä vastuu. Mitä te teitte? Katsokaa,mitä aikaan saitte? Ei ihme jos ja kun itkettää. Ottakaa vastuu,ja muuttukaa. Vielä on vähän aikaa. Mutta kello tikittää. Kenen syy,kun naiset ei enää tahdo lisääntyä? Kenen? Kysynpähän vaan.💩


    • Anonyymi

      Pikkupillut aina kiinnostaa.

      • Anonyymi

        Just näin.Loitte tuollaisen edellä pikkupillurunkkku ääliösukupolven. Pornolla itsensä myrkyttäneen ,aivot ala narikkaan heittäneen säälittävän vinkujan. Unohditte vastuun isänmaasta,naisestanne ja perheestänne. Petitte omanne ja jätitte. Tässä on tulos. Nauttikaa aikaansaannoksistanne. Minua se oksettaa.💩


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Just näin.Loitte tuollaisen edellä pikkupillurunkkku ääliösukupolven. Pornolla itsensä myrkyttäneen ,aivot ala narikkaan heittäneen säälittävän vinkujan. Unohditte vastuun isänmaasta,naisestanne ja perheestänne. Petitte omanne ja jätitte. Tässä on tulos. Nauttikaa aikaansaannoksistanne. Minua se oksettaa.💩

        Ja nuoret naiset,joiden kuuluisi arvostaa itseään, ottaa silikonirintoja ja botoks huulia,koska porno miehet opetti mikä on hot ja tärkeää. Ei sitten heillä näköjään oikeasti muuta tärkeämpää opetettavaa ollut? Nyt sitten ihmetellään,näitä täyteainenaisia,jotka ei tahdo lisääntyä ja siten pilata fitnes vartaloitaan,koska hehän vaan tahtoi miellyttää miestä. Oliko vika oppilaassa,vai opettajassa?? 💩


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja nuoret naiset,joiden kuuluisi arvostaa itseään, ottaa silikonirintoja ja botoks huulia,koska porno miehet opetti mikä on hot ja tärkeää. Ei sitten heillä näköjään oikeasti muuta tärkeämpää opetettavaa ollut? Nyt sitten ihmetellään,näitä täyteainenaisia,jotka ei tahdo lisääntyä ja siten pilata fitnes vartaloitaan,koska hehän vaan tahtoi miellyttää miestä. Oliko vika oppilaassa,vai opettajassa?? 💩

        Olen puhunut. Röyhkeyttäni on olla totuuden torvi. Tulen olemaan jatkossakin. Se on vastuuni. Kokemuksen syvällä rintaäänellä minulla on oikeus olla pettynyt miehiin. Kiitos siitä. Toivon,että pornorunkkujen uhrit herää ajattelemaan. Tuollaiseen shaisseen ei tarvii lähtä mukaan,eikä alistua edellämainittujen lattiamatoksi.💩


    • Anonyymi

      Minusta ei ole iästä kiinni vaan ihmisistä? Jos kohtaa paljon vähemmän mieleisiä ihmisiä, voi se vaikuttaa siihen, että kiinnostus vähenee? Paljon on tuntemuksista kiinni, jollei anna tunteille valtaa, se jää helpommin taka-alalle.

    • No tässä iässä. Ens kuussa tulee 48 täyteen vuosia. Eikä kyllä kiinnosta kumpikaan mainitsemasi ja kysymäsi asia.

      Puolisokin vois ettiä itelleen jonkun muun ruttuperseen, jos vaikka sekin joskus piristyisi.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      100
      1743
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      57
      1146
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      440
      1107
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      170
      1033
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      58
      821
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      128
      793
    7. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      743
    8. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      708
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      43
      706
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      671
    Aihe