Miksi korkeakoulutus maksaa kantasuomalaisille

Siis noin 10.000 euroa vuodessa ? Ja turisteille ilmaista ?
2792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Onneksi tänne provoaloitusten tekeminen on ilmaista...

Äänestä

Oma kansa ensin ajattelu on vahingollista: Tytti.T.

Äänestä

Opiskelijavaihto? Oletko kuullut? EU:n mukanaan tuoma etu.
Korkeakoulut ja yliopistot eivät Suomessa peri lukukausimaksuja. Toki se maksaa, niinkuin perusopetuskin ja toisen asteen koulutus. Mutta valtio maksaa. Siis me, veronmaksajat. Me arvostetaan sitä niin paljon.

Äänestä

Kaikkee ne persuputinit yrittää !!

Äänestä
  • Siis avaaaja: ajattelu on vahingollista:

    Juuri päinvastoin sekin asian tajunnut. Kääntäkää avaajan päätä 180 astetta, että saisi täyskäännöksen elämässään!



    Tytti.T.

    Äänestä

onko opiskelijatkin pöljiä että fanittaa vaikka vie kaiken jokaiselta.
vihreät vie ja saa ajella hevosella miten te nuoret sillä ehditte ..

Äänestä

Suomi on maa, jossa arvostetaan koulutusta. Ja maksetaan siitä.

Äänestä

Nykyisin opiskelijan elintaso on varsin korkea.

Itse kävin viikonloppuisin ja lomien aikaan työssä ja nostin halpaa opintolainaa jota sitten tilille kertyikin koska nostin kaiken lainan mitä irti sain. Asuin kolmen solussa. Ei ollut köyhää.

Koulun loputtua työpaikka irtosi näytön eli viikonlopoutöiden perusteella.

Kertyneellä opintolainalla ostin stereoihin kunnon kaiuttimet ja auton. Rahaa jäi vieläkin joten jätin kolmen kuukauden tienestit tilille ja lopuilla maksoin lainaa pois.

Tätini kävi 60 luvulla koulua Tampereella. Asui niinsanottuna piikana perheessä jolloin sai katon päänsä päälle. Vanhempani rahoittivat hänen koulunkäyntikulujaan vaikka olivat asuntovelallisia. Miettikää miten hyvin asiat nykyisin ovat. Turha poru pois.

Jos joku ulkomaalainen Suomeen saapuu opiskelemaan niin se on vain positiivinen asia.

Äänestä
  • Tulevat pääosin kehitysmaista, saavat opiskeluun stipendin ja häipyvät valmistuttua takaisin kotimaahansa. Pelkkää kehitysapua.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tulevat pääosin kehitysmaista, saavat opiskeluun stipendin ja häipyvät valmistuttua takaisin kotimaahansa. Pelkkää kehitysapua.

    Purrallakin opinnot ovat jääneet kesken, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut.

    Äänestä

  • heh, sanoit"ELIN"
    t. Avaaja

    Äänestä

Koulutus on Suomen valtti maailmassa. Pidetään siitä kiinni!

Äänestä

Turisteille ei järjestetä koulutusta.

Äänestä

Mutta suomalaiset pääsevät avoimeen yliopistoon ja kaikenlaisille kursseille maksamalla. Jos se on heille tärkeää.

Äänestä

Aloitus kertoo vain jonkun tietämättömyydestä, EU:n ulkopuolelta tulevat opiskelijat maksavat huomattavasti suurempaa hintaa opiskelustaan.
Lapseni joka teki vuokratyöfirmoille yli 10 vuotta duunii oli sinnikäs ja nyt on yliopistossa opiskelemassa amis pohjalta, minä persaukinen duunari joka ei ole kyennyt rahoittamaan lapseni opiskelua, tehnyt sen vain omalla sisukkuudellaan!

Äänestä
  • Moni saa maksun takaisin stipendinä ja ainakin kiinalaiset opiskelijat tulevat maan rahoituksella.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Moni saa maksun takaisin stipendinä ja ainakin kiinalaiset opiskelijat tulevat maan rahoituksella.

    Jos saa rahoituksen lähtömaasta nii se ei ole poissa suomalaiselta opiskelijalta!
    Lapsellani aikaisemmin oli lähinnä tuttavia suomesta nyt tuttavuuksia ihmisistä ympäri maailmaa, mielestäni ei mitenkään paha asia.

    Äänestä

Tiltun riidankylvöä, ei kukaan suomalainen noin ajattele kuten aloittaja kirjoittaa, vai ajatteleeko?

Äänestä

Ei tod. ajattele- Opintotuet ja lainat on avuksi. Moni ei ota, vaan käy töissä.Vaikka opiskelu on ilmaista, on asuttava ja syötävä.

Äänestä
  • Annoin aikoinani opintolainarahani veljelleni, joka hoiti sitten sitä , osti nuoremman auton. Koska mistään ei saanut niin edullisella korolla autolainaa.

    Äänestä

Jokainen vähänkään kynnelle kykevä kykenee opiskelemaan suomessa vaikka kuinka pitkälle, se ei vielä ole rahasta kiinni. Useat pärjää vähemmällä kuin bailaajat ja monet tekevät lisätöitä säilytääkseen elintasonsa ja vältellen opintolainaa.

Äänestä
  • Kukahan nuo Stibendit maksaa ?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Kukahan nuo Stibendit maksaa ?

    "Stibendejä" ei rahoita valtio vaan vaarahoitteiset yhteisöt, ei yhteiskunnan rahoitusta.
    Mainitse valtion myöntävät stibendit???

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    "Stibendejä" ei rahoita valtio vaan vaarahoitteiset yhteisöt, ei yhteiskunnan rahoitusta.
    Mainitse valtion myöntävät stibendit???

    Tarkoitit vapaarahoitteiset yhteisöt?

    Äänestä

No, turisti on varmaan kotoisin maasta, jossa koulutus on ilmaista. Mutta sinulle täytyy todeta, että ne lukukausimaksut, jotka olet maksanut naapurin Masan kautta, eivät ole menneet koululle!

Äänestä

Miksi maksaa viinoista, kun voi tehä kiljua kotona.
Tee sinnäi! Maha männöö ehkä ruikulle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Siis noin 10.000 euroa vuodessa ? Ja turisteille ilmaista ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu