Olen ollut ihastunut jo pidemmän aikaa erääseen nuorukaiseen. Ongelma on se, että osaan kyllä lähestyä itseäni jonkin verran vanhempia miehiä, joista yleensä olen saattanut kiinnostua, mutta nyt kun ko. herra on lähes itseni ikäinen (reilu parikymppinen), en saa mitään aikaiseksi. Pelkään että hän pelästyy, tai hän kammoksuu minua jo valmiiksi ja nolaisin vain itseni.
Emme ole koskaan juurikaan jutelleet, moikkaamme kyllä. Äskettäin oli tapahtuma, jossa minulla olisi ollut tilaisuus tehdä tikusta asiaa ja yrittää edes jotakin sanoa tälle kundille, mutta kun ei niin ei.
Hän itse ei ole mikään naisten mies, ja mielestäni hän on sellainen hiljainen sivustaseuraaja, joka pysyttelee taka-alalla sillä aikaa kun muut pitävät itsestään suurta meteliä. Haluaisin jotenkin päästä hänen kanssaan hieman tekemisiin, mutta miten?
Sain juoniteltua hänet veljeni kautta eräisiin juhliin, mutta tyrin senkin mahdollisuuden kun en edes yrittänyt mitään.
Miehet voisivat kertoa, miten tälläinen tavallisesti suhteellisen flirtti vosu, voisi lähestyä poikaa, ilman että tyrkyttää itseään ja pelästyttää häntä?!

Vastaukset 2
Vanhimmat
jos hän on susta kiinostunut, niin ei pelästy..
Elä lähesty uhkaavasti tai elä syyllistä häntä asioilla, ne saattavat pelästyttää. Jos tiedät sen kännykän numeron tai email osoitteen lähetä viestiä, sillä silloin pojalla on aikaa miettiä.
Syyllistämisellä tarkoitan lähinnä sitä, että ujon käytös voi vaikuttaa röyhkeältä, ei se sitä tarkoita silti, pyytää lähinnä "aikalisää" lähestymiseen.