Työnhaku on todella yksinäistä ja työnantajilta ei saa mitään palautetta hakemuksista. Sukulaiset ja lähimmäiset ystävät eivät jaksa kuunnella. Pärjäämisen ajattelu on yksilökeskeistä, että hoida hommasi. Jos tapaa entisiä työkavereita, niin he ensimmäiseksi alkavat valittamaan parisuhteista, kuinka töissä on rankkaa ja lemmikeiden kuolemista. Mitä se minulle kuuluu? Heillä on rahaa, menisivät terapiaan. Ja kenenkään matka- ja koirakuvat eivät minua kiinnosta. Joudun itse vastamaan työnhakuun liittyvistä ongelmista alusta loppuun. En kaipaa mitään sääliä tai päähän taputtelua vaan keskustelua. Jos jossain Urakurssilla on vähän aikaa jonkun kanssa juttelua, se tyssää siihen, kun kurssi loppuu ja saavat työpaikat. En yhtään ihmettele, että ihmiset kävelevät junan alle.
Työnhaku on yksinäistä
Anonyymi-ap
7227
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Miten kenenkään pitäisi olla kiinnostunut sinun asioistasi, kun sinäkään et ole tippaakaan kiinnostunut muiden asioista?
Itse varmistat sillä tavalla, että jäät yksin.
En jaksa aina kuunnella ihmisten murheita. On omatkin murheet.
Taitaa sulla olla muitakin muita murheita kuin työpaikan saanti, työ on vain yksi osa alue elämää sen jälkeen voi osallistua läheisten elämään muutenkin.
On muitakin murheita, mitä en pysty puhumaan ja ne ovat vaikeita käsitellä. Kyllä se tästä. Kevät tulee.
Ymmärrän sinua. Kaikkein kamalampia ovat naistenlehtien työuupumus-jutut. Minulla on kaksi selviytymiskeinoa. Telkkari ja netti. Siellä on mun kaverit. Kun sammuttaa, pääsee eroon.
Karmivaa oli, kun menin yhdelle kurssille, niin alkoi voivottelu, kun tämä alkaa niin aikaisin (klo 17), että työssäkäyvät ehdi. Itse odotin koko pitkän päivän.
Sitä oppii kovapintaseksi.