Huomenna tulee kuluneeksi kaksi vuotta kun tapasin aviomieheni. Ihana tiivis suhde, kuitenkin molemmille tilaa antava. Molemmat saavat olla oma itsensä. Tunteet tänäänkin samat kuin alussa. Ei pahempia riitoja. Taito kai sekin ja jos joskus hyvin harvoin jotain sanaharkkaa on ollut ei koskaan vedetä niitä vanhoja riitoja esiin vaan riidan loputtua on riidan syy unohdettu. Paljon hellyyttä ja molemminpuolista rakkautta - myös makuuhuoneen puolella. Ja jos toinen on väsy on lupa olla väsy kun toinen tuntee itsensä pieneksi on lupa olla myös pieni. Aina riittää juteltavaa, paikkoja missä käydä yhdessä, unohtamatta arjen harmaita rutiineja. Osataan ottaa ilo pienestäkin asiasta ja huolten kaatuessa jomman kumman niskaan tuetaan toinen toistamme. Paremmin ei asiat vois olla. Toivottavasti on myös jatkossa ettemme vaan unohda tätä tapaamme elää yhdessä. Näin toivoisin muillakin olevan.
Hyvä parisuhde
Näin on
71301
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Tuo voisi olla minun kirjoittamani, ja meilläkin on tuo kaksivuotispäivä kohta. Kunpa kaikilla olisi asiat yhtä hyvin! On ihanaa aina silloin tällöin miettiä miten onnekas onkaan.
Elämä on ... melkoisen yksinkertaista, kun ei siitä vaikeaa "tee".
On tosi mukavaa että jotkut ihmiset osaa ajatella tuolla tavalla, suorastaan ihailen :). Olin suhteessa 2,5vuotta (siitä kihloissa vajaa vuosi) ja suhteeni päättyi kuukausi sitten...tyttö jätti minut. Rakastan häntä yhä ja kaipaan häntä todella paljon...koimme yhdessä ihania ja ikimuistoisia hetkiä.
Olen mies joka ei polta, ei juo, ei lyö eikä hauku...enkä harrasta pettämistä.
Uskon ja tiedän että noita asioita meiltä ja oikeastaan häneltä puuttui (nuo asiat mitä laitoit)...pitäisi ymmärtää ettei sitä olla mikään vanki vaikka ollaankin parisuhteessa sitä vapautta kyllä piisaa riittävästi. Kun jotkut tuntuu väittävän ettei sitä ole ja että nuoruus on pilalla.
Kaikkea hyvää kuitenkin teille! olkaa iloisia ja onnellisia että teillä on toisenne =)
Niin minäkin ennen olin...ja voisin olla yhä.
toivoo: parisuhteen se jätetty puoli ;(
Sinulla on vielä mahtava tulevaisuus jonkun ihanan naisen kanssa kun pidät nuo ominaisuudet mitä sinulla on.Olet miesten aatelia ja ole ylpeä itsestäsi.Kaikkea hyvää sinulle.....
Meilläkin on tiivis, mutta hengittävä liitto. Odotamme ensimmäistä lastamme ja rakkaus kukoistaa.
Lapsen takia emme todellakaan naimisiin menneet, olemme ehtineet olla aviossa reilun vuodn, kun mukula syntyy.
Mieheni saa mennä kavereiden kanssa baareihin, jos hän itse haluaa. Nyt ei ole tosin ollut kovin innostunut menemään (inhoaa krapulaa niin paljon ja onhan sitä meidän juoksut jo juostu)
Minua harmittaa, kun niin moni aviopari (nykyään) luovuttaa niin pirun helpolla. Mennään naimisiin ja huomataankin, että: Hei! Missäs mun vaaleanpunainen unelma on?
Sitä ei ollutkaan, avioliitto olikin samanlaista arkea kuin avoliitto...
Sitten petytään ja erotaan.
Kun kaikki muistaisi, että elämä ei varsinaisesti muutu miksikään avioliiton myötä, arkea sekin on =D
Pitäkää lippu korkealla, niin mekin olemme tehneet jo 10 vuoden ajan.
Jos on halua molemmilla niin elämä ja arki sujuu jatkossakin hyvin, vastoinkäymisiä tulee mutta niistä kuuluu selvitä!
Muistakaa että kaikilla ei mene yhtä hyvin, älkää tuuletelko liikaa... kateeliset ihmiset kyllä haluaisivat rypyn teidänkin rakkauteenne!
Siinä vaan ei saa onnistua.
on kumma juttu. Täytyy sanoo että tätäkin suhdetta on ulkopuoliset kadehtineet, vaikka ollaan ihan tavallisia taatelintallaajia. Eikä oikein kovasti ole uskaltanu tuulettaakaan - sääliksi käy muutamia tuttujamme. Mutta keskinäiseen sopimukseemme kuuluu että ketään tai mitään ei päästetä väliimme. Vastoinkäymiset taas on osa sitä harmaata arkea ja niistä selvitään.