Ja nyt Teemun pitää elää veropakolaisena Kaliforniassa, kun Sanna vei häneltä elämän ilot Suomen kamaralla. Kova on kohtalo. Ei tuollaista olisi suonut edes pahimmalle vihamiehelle.
Sanna kielsi Teemulta makkaran järsimisen
Anonyymi-ap
125126
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 125
Vanhimmat
Teemuhan voisi tuoda oman sonnin jenkeistä ja laittaa sen lihoiksi. Ei lopu mieheltä pihviliha.
Kuka on teemu? Joku onneton urheilija?
Kuka on sanna? Joku onneton bilettäjä?
😍😋😍😋😍😋😍😋😍
🍒 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17735547X
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Teemu on asunut kaliforniassa jo yli 20 vuotta.
Ei pitäisi huudella neuvoja Suomeen, jos ei itseä kiinnosta verojen Suomeen maksaminen.
Mutta on hän ennemän maksanut veroja kuitenkin suomeen kuin sinä elämäsi aikan vaikka maksaakin myös veroja amerikaan kun asuu siellä.
Mistä tiedät kenenkään veronmaksut. Mene jenkkeihin Teemun perään.
Ja saa asua edelleenkin, 360 pv vuodesta.
Tottakai teemu maksanut monin verroin emmän veroja suomeen kuin sinä teemu on rikas ollut miljonääri vuosikymmeniä kyllä sitä rahaa on mennyt isoaj summia suomessakin ja taloja ja mökkejä osteskeltu yms. niistä tulee veroja sinä taas olet aian ollut köyhä ja elät tuillia olet olltu lähinnä kuluerä suomelle koko elämäsi vain teemu on sinua 8 kertaa parempi suomalainen.
Ei ole Teemu maksanut lainkaan veroja Suomeen.
On otki jokaisesta ostoksestakin suomessa menee veroa sievoinen summa ja teemun ostokset ei ole ihan halvinta muutaman mijoonan kesämökistä tuulee jokun verran veroakin. Mutta jos teemu oli jäänyt suomeen eikä hänestä olsi tullut koskaan miljonääriä vaan perus duunari olisi hänen veromasut paljon pinemmät kuin mitä hän nyt on maksanut suomeen ja hän siis ite ei voi päättää että maksaa amerikassa tienatun palkan veron suomeen se olisi veropetos.
Maksaa hän Suomeenkin veroja, koska hänellä on talo Suomessa minkä lisäksi joitain muita hankkeita.
Ei se ole mitään verojen maksua. Verojen maksua on ansio- ja pääomatuloista maksettavat verot. Teemu ei ole maksanut penniäkään veroja Suomeen. Veronmaksajien sponsoroimat palvelut kyllä hänelle kelpaavat.
Totta.
On paljon muitakin veroja kuin ansio- ja pääomatuloista maksettavat verot. Kiinteistöverot, ALV jne ovat veroja siinä missä muutkin ja menevät samaan kassaan. Jos turisti ostaa vaikka paidan kaupasta niin hänkin maksaa veroa.
Tottkai on veron maksua teemu on maksanut monin verroin ennemän veroja suomeen kuin sinä mutta silloin kun olet töissä ulkomailla maksat verot palastasi siihen maahan ei sitä kukaan voi itse päättää se masetaan aina siihen maahan missä olet töissä.
Sellaiset verot joita ei voi vältellä eivät ole mitään varsinaisia veroja.
Juuri näin.
Ei ole maksanut veropakolaisena lainkaan veroja Suomeen, jossa pelkästään työtön maksaa vähintään 20 prosenttia tuloistaan veroina.
Kaikki vero maskut on veromaksuja suomessa.
Olet täysin väärässä teemu on masanut paljon ennemän veroja suomeen kuin sinä.
Selänne on veroja paossa Amerikassa.
Laittaisi nekin lihoiksi niin saa syödäkseen lihaa.
Kovin on ottava mies.
Eikä ole vaan asuu ameriikasa ja silti masaa suomeen enemmän veroja kuin sinä toki suomalaisista osa ei sitä ymmärrä kun ei ole närpiötä pisemällä käyneet.
Ne ovat veroja siinä missä kaikki muutkin verot, koska ne menevät samaan kassaan.
Jos asuu Amerikassa niin ei käytä suomalaisia palveluitakaan, joten miksi silloin pitäisi maksaa veroja Suomeen? Verot pitäisikin maksaa siihen maahan, jonka palveluita käyttää.
Ei se, että joku suomalainen asuu USA:ssa eikä maksa veroja Suomeen ole mikään ongelma, koska hänestä ei tule mitään kuluja.
Lisäksi Kaliforniassa on melko korkeat verot.
Ei ole mitään oikeita veroja, joita voi vältellä muuttamalla Kaliforniaan.
Teemun yksi uusimmista ferrareista on suomen kilvissä.
Seisonta vakuutus päällä.
Silloin ei tarvi maksaa käyttöveroa.
Kyllähän Teemu ehti pelata sm liigaa monta vuotta tienasi jo silloin hyvin ja maksoi veroja, lisäksi omistaa osia yrityksistä ja maksaa pääomatuloja .
Voi olla että kohta kielletään paljon muutakin, jos tuo Sannan unelma yksipuoluejärjestelmästä toteutuu.
Teemu kävi veronmaksajien piikkiin koulunsa Suomessa, ja lähti sitten maksamaan veroja Amerikkaan. Noin tekee isänmaallinen henkilö.
Ihan viisasta että lähti. Demarit suunnittelee Suomeen yksipuoluejärjestelmää.
Myös suomeen tuleva työvoima mitä demarit haluaa maksaa verot suomeen ei kotimaahan mistä tänne tulevat töhin näin se on muissakin maissa ei vain suomessa vaikka tätä käytäntöä ei joku ymmärrä ei täällä töissä oleva voi päätää että maksaa veronsa kotimaahansa vaikka on täällä töissä se olisi veropetos.
Teemu tosi suomalainen äijän örjäke. Huudellaan kaukaa milloin mistäkin, ei taida äijällä olla parempaa tekemistä jenkeissä. Mutta se oma sonni tänne lihoiksi niin kyllä taas kesän pärjää.
Joo, maksaa veroja 100€/kk ja suomen valtio tukia "työntekijälle" 1000€/kk. Näin se Suomi vaurastuu.
Köyhän mikki hiiren vingunta kuuluu hahaha.
Tuollaista se vapaassa maailmassa on, että voi muuttaa toiseen maahan asumaan. Ymmärrän että demaria harmittaa.
Valehtelee palstaporvari öyhötyksessään.
Joo.
Ehei ei mikään mikki hiiri, eikä toki köyhä. Ihan olen hyvin toimeen tuleva. Mutta ihan oma sonni tänne vaan niin lihan syönti turvattu. Huom. maksan myös verot kotimaahani.
Kaikki veropakolaiset tänne vaan rakentamaan Suomea, eikä jenkkilästä arvostelemaan ja huuteleen. Selännekin voisi olla rakentava ja ajatella isänmaataan.
Se mikä noissa kuolemissa on ollut yhteistä huumeissa oleminen ja poliisia vastustaminen se on yhdistänyt näitä amerikan georgejen kuolemia sellaista narkomaani epidemiaa ei tosiaan haluta suomeen mitä ammerikan georgeja piinaa.
Huom. maksan myös verot kotimaahani. Niin teemukin.
Mitä veroja Selänne maksaa. Jos jotain täällä omistaa niin on verovelvollinen. Näin se vaan menee.
Asiallinen kielto, ei kannata ostaa makkaraa joka on valmistettu kamarasta.
Jokaisen oma asia mitä laittaa nokan alla olevaan aukkoon, vaikka läskiä ja lotinaa.
Ei ole, ei ole. Hallitus on jo säätämässä lakia asiasta.
Jenkeissä myydään "pork rindsejä". Miksei Suomessa?
https://www.allrecipes.com/article/what-are-pork-rinds/
Demarit asentaa joka kämppään kamerat millä valvotaan lihatuotteiden syöntiä.
Sopii yrittää.
Selänteen lempinimi kaukaloissa oli ”Salami”….
Vähän niinku Sannalla "Jauho".....
Olet väärässä teemu on the finnish flash.
Kuulemma aina kun Selänne tuli jäälle, niin yleisö nousi seisomaan ja huusi katsomossa rytmikkäästi: ”SALAMI! SALAMI! SALAMI!”
Kun Sanna menee kansainväliseen kokoukseen, kuuluu aina rytmikäs: " Nylkytä! Nylkytä! Nylkytä!"
Tuopa ei pidä paikkaansa, mutta Selänteen alias Salamin kohdalla huudot on totta.
Kysyppä amerikkalaiselta lätkäfanilta, kuka on Salami.
En näe niin paljon vaivaa mustan lätkän perässä juoksijasta.
Muuttakoon Teemu Suomeen niin valtio saa lisää vertuloja. Se olisi isänmaallinen teko Selänteeltä.
Teemu asuu osan vuodesta suomessa ja teemulla on bisneksiä suomessa niistä kyllä kertyy veroa enemän vuodessa suomelle kuin sinulta kertyy.
Tuskin koska et tiedä kenenkään veronmaksusta yhtään mitään eli huono provo.
Tottakai tiedän teemu on miljonääri ja sinä köyhä tuoillla elävä siitä tietää kumpi maksaa enemmän.
Kerro toki kaikki tietosi niille joita Selänteen raha asiat kiinnostaa. Eikös tuo riitele julkisesti jonkun liikekumppanin kansaa.
Oikeassa olet, meillä on korkea alkoholiverotus. Siitä tulee sievoinen summa valtion kassaan.
Valtio tukee yli miljardilla vuodessa lihan ja muuta eläintuotantoa (munat, maito). Lihan kulutussta TUETAAN eikä estetä.
Kun vuosikymmeniä Kaliforniasta asunut miljonääri kommentoi Suomea koskivaa asiaa, josta ei ymmärrä yhtään mitään, niin kommentti menee helposti ohi.
Suomi soveltuu ilmaston puolesta lihan tuotantoon ja elintarvikeomavaraisuudesta on huolehdittava.
No jos Suomi sopii hyvin lihantuotantoon, niin miksi täällä lihantuotanto on MAAILMAN TUETUINTA?
Miksei olisi? Sehän on ollut vain poliittinen päätös. Tyhmähän jussi olisi, jos ei ilmaista rahaa ottaisi vastaan. Vielä muutama sata vuotta sittenhän talonpojat joutuivat maksamaan kruulle päin. Nyt on heidän tilanne parempi.
Se valtion jakama tukihan on juuri Selänteiden kammoamaa kommunismia. Markkinataloudessa, aidossa sellaisessa, valtio ei tue maataloutta.
En minä maajussia tukien nostamisesta syytäkkään, vaan maatalouspolitiikkaa, jonka ansiosta Suomessa kuluttaja maksaa ruoasta eurooppalaisittain korkeaa hintaa, veronmaksaja joutuu maksamaan maailman korkeimmat maataloustuet ja maatilat ovat ainakin MTK:n mukaan jatkuvassa talouskriisissä.
Pankit vaativat suojelurahansa, kun on tehty liian suuria investointeja ylisuuriin tiloihin koneineen.
Aiemmin oli käytössä enemmän työvoimaa, joten tarvittava tuotanto saatiin hoidettua pienillä tiloilla, joita oli määrällisesti huomattavasti enemmän. Ne sietivät häiriöitä paremmin, ja yhden yksikön kaatuminen oli kokonaisuudessa pelkkää kohinaa.
Hieman vastaava analogia siis kuin vertaisi yhtä 1600 MW:n Olkiluoto 3:sta vaikkapa pariinsataan 8 MW:n tuulivoimalaan. Paperilla yksi iso laitos näyttää kyllä hyvältä, mutta käytännössä se on huonompi ja kalliimpi asiakkaille.
Eihän maatalouden pitäisi olla edes yritystoimintaa, vaan yhteiskunnan tuottama peruspalvelu. Elintarvikkeet kun kuuluvat niin sanotusti pakollisiin hyödykkeisiin.
Pientiloilla työn tuottavuus on surkea. Alle puolet tiloista käytännössä tuottaa kaiken sen suomalaisen maataloustuotannon mitä kuluttajalle kaupassa myydään. Toinen puoli harrastaa elämäntapaa.
Ei ole mitään merkitystä tuottavuudella. Suomessa on nytkin satojatuhansia työttömiä, joiden kyky ei riitä nykyajan vaatimuksiin, mutta pystyisivät toimimaan renkeinä ja piikoina pienellä perehdytyksellä. Samoin esimerkiksi puhelinmyyjät eivät tuota muuta kuin harmia. Heinänteossa heistä on enemmän hyötyä.
Kokonaisuuden kannalta pientilat ovat parempi ratkaisu. Pienissä yksiköissä on helpompi hallita yksityiskohdat. Ruokahan itsessään saa maksaa vaikka 10-kertaisesti, tai enemmänkin. Riittää että sitä on saatavilla.
Tuottavuudella ei ole väliä jos ei ole väliä elintasolla. Jos palataan 1950-luvun tuottavuuteen saadaan 1950-luvun elintaso.
Ei suinkaan. Kyllähän monet _muut_ alat ovat tuottavuudeltaan parempia, ja parantavat jatkuvasti. Nyt vaan ei Suomessa hyödynnetä esimerkiksi työvoimareserviä järkevästi.
– Maksetaan mielummin pankeille, jotka eivät tuota mitään.
– Maksetaan mielummin työttömille, jotka eivät tuota mitään.
Nuo kaksi kun otetaan pois rasittamasta kansantaloutta ja ohjataan resurssit alkutuotantoon, niin kokonaistuottavuus nousee, eikä maksa edes mitään. Lisäksi saadaan kaupan päälle huoltovarmuus paremmalle tasolle.
Ei Suomessa ole mitään pankkitukijärjestelmää.
Työttömien työllistyminen on kannatettavaa ja sitä pitää edistää, mutta se ei liity mitenkään maatalouteen.
Maataloustuki menee nykyään pitkälti pankeille.
Pahin pankkituen perään itkijä on OP:n ex-pomo Karhinen, joka suuressa viisaudessaan esitti velkavetoista maataloustuotantoa keskittämällä tuotantoa pankkien rahoittamille suurtiloille.
Todellisuudessahan pitää tehdä täysin päinvastoin ja hajauttaa tuotantoa pienempiin yksiköihin. Työvoimaa Suomessa kyllä riittää, ja ulkomailta saadaan tarvittaessa lisää.
Pankinjohtaja ei siis ole oikea tyyppi neuvomaan kuinka maatalous pitää järjestää. Toki heille raha kelpaa.
Tuotannon hajauttaminen olisi paluut 1950-luvun tuotantomalliin ja sen kansantaloudellinen hinta olisi valtava. Ei ole järkeä yllyttää yhä suurempaa osaa kansasta elämään tukiaisvetoisesti sektorilla, jonka tuottama lisäarvo on selvästi pienempi kuin sektorille myönnettävät tuet.
Tuotannon hajauttamisen hinta on kansantalouden paraneminen, koska se vähentää sosiaalitukien tarvetta, vähentää ympäristön kuormitusta ravinteiden kiertäessä tehokkaammin, vähentää rahojen keskittyistä pankeille, parantaa huoltovarmuutta jne.
Mitään huonoa puolta en ainakaan minä keksi siinä, että lopetetaan epäterveellinen tehotuotanto suurissa yksiköissä.
Ns. "maataloustuottajat" ovat ehdottomasti Suomen tuetuin kansanosa. Keskiverto työtön tulee paljon halvemmaksi yhteiskunnalle kuin keskiverta maataloustuottaja.
Mitä Suomen verotushan on nyt alhaisinta vuoden 2010 jälkeen.
Oppimistulokset laskevat samaan tahtiin kasvissyönnin lisääntymisen kanssa. Tuskin on sattumaa.
Tulevaisuudessa Die Partei SDP kieltää tavalliselta kansalaiselta lihan syömisen vallan kokonaan.
Paitsi erityiskansalaisilta, joiden mielestä puuro on pahaa ja kelpaa vain naisille ja koirille. Heille pitää taata laadukkaat pihvit ja kebab-liha joka päivälle.
Luonnollisesti liha sallitaan myös puolueen porsaille, jotka lentelevätkin suihkumoottorit jytisten ympäri maailmaa syömässä parhaissa pitopöydissä.
Olipa taas melkoinen aivopieru palstaporvarilta. Sulta ovat asialliset argumentit loppuneet jo aikoja sitten ja nyt vain tuhnauttelet joutavia aivopierujasi.
Teeman kannattaa ostaa Suomesta wagyulihakarjatila, niin on mitä syödä hälläkin.
Teemu nauraa ja kantaa grilliinsä puolimetrisen pihvin amerikkalaiseen tapaan. Siellä ei ilmasto hulluus ole porautunut ihmisten päihin niin pahasti kuin täällä koska mediat ei syyllistä kuten täällä. Sinällään hölmöä että usalaisten lihan mättämisen vähentäminen saattasi jopa vaikuttaa ilmastoon 0.000000002%.
Itse asiassa Kalifornian osavaltion ilmastolait ovat huomattavasti tiukempia kuin esimerkiksi yhdessäkään pohjoismaassa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Climate_change_policy_of_California
Näin on. Useat EU:n ilmastotavoitteet ja niitä tukevat määräykset ovat Kalifornian innoittamia.
Lait voi olla mitä on mutta ei niitä näe normaalissa elämässä.
Väitätkö ettei mikään laki vaikuta mitenkään sinun (tai jonkun kalifornialaisen) elämään?
Näkee kyllä. Kalifornia on esimerkiksi ensimmäinen osavaltio Yhdysvalloissa, jossa polttomoottoriautojen myynti on päätetty kieltää.
Wyomingin osavaltio aikoo kieltää sähköautojen myynnin vuoteen 2035 mennessä.
Ihania ja niin lapsellisia avauksia, että melkein naurattaa. Menisit töihin, saisit elämääsi sisältöä.
Ameriikas popsitaan hormooni nautaa, surutta, konkressi ei ole kehoittanut kansaa vege nakki linjalle?🤡🤡
On tää kyllä naurettavaa menoa. Silloin kun Teemu oli uraa aloittamassa ja pääsi huipulle, kyllä hehkutettiin ylpeänä mikä loistopakkaus siinä onkaan.
Suomea edusti kaikin tavoin.
Nyt kun sitten miljooniaan kuluttelee ja elää miten elää, niin alkaa arvostelut verojensa maksamisesta yms.
Aina pitää löytyä jotain kaluttavaa.
Sitten hän vielä päästelee noita kelvottomia kommenttejaan, niin se vasta ärsyttää.
Mielestäni se oli kelvoton, koska liiallisessa lihansyönnissäkään ei ole järkeä.
Jos voisin päättää elintarvikeasioissa, järjestäisin niin, että liha myytäisiin paljon pienemmissä pakkauksissa, ja kasviksia olisi vastaavasti enemmänkin tarjolla ja edullisesti.
Lihaa voisi siten arvostaa enemmän vain juhlaruokana, eikä jokapäiväisenä mättönä.
Hyvä pihvi maistuu monelle, mutta ei sitä tarvi joka päivä syödä.
Ennen Suomessakin liha oli todella harvemmin pöydässä, ja odotettu juhlaherkku.
Eikä ole mitään järkeä alkaa kokonaan kieltämään.
Kasvissyöjät tehkööt miten haluaa, mutta kyllä ihminen välillä kaipaa liharuokaakin.
Suomessa kulutetaan nyt lihaa per asukas yli kaksi kertaa se, mitä kulutettiin 1950-luvulla. Jostain syystä jälleenrakennuksen ajan fyysisesti raskaat työt onnistuivat paljon vähemmällä lihan syönnillä kuin 2020.-luvun etäpalavereissa istuminen.
Kaupungistumisen aiheuttama ongelma, kuten kaikki muutkin muotivillitykset.
Luonnosta saa kyllä riistaa ja kalaa aivan tarpeeksi, eikä tarvitse edes ahnehtia. Ottaa sen verran mitä tarvitsee.
Kyllähän se on Selänne joka aukoo päätään milloin mistäkin asiasta tänne Suomeen. Ei täällä porukka muuten kirjoittelisi, mutta ottaa Selänteen öyhötykset päähän.
Sa maa mieltä. Teemu on Mahtava tyyppi. Hyvä, kun hieman kysddnalIstaa noiden poliitikkojen touhuja.
Riistan osuus lihankulutuksesta Suomessa on alle 2%. Sen merkittävä lisääminen johtaisi riistakantojen romahtamiseen. Riistan käyttö ei ole myöskään mitenkään vähentynyt. Esimerkiksi 1950-luvulla hirvikannat ja hirvien kaatomäärät (puhumattakaan muista hirvielämistä) olivat paljon pienemmät kuin nyt ja hirvieläinten liha dominoi täysin riistasta saatavan lihan määrää.
Ei riistaa tarvitse käyttää sen enempää kuin aikoinaankaan. Ihan hyvin se riittää. Pienriistaa voi hankkia viikoittain metsästä.
Kokonaislihankulutus siis vähenee merkittävästi, eikä siihen ihmiset kuole.
Kalan osuus on puolestaan luonnosta otettavasta proteiinista suhteellisesti suurempi. Kotimaiset järvet ovat kalan suhteen aliarvostettuja aarreaittoja.
Juttisi lähti totaalisesti irti todellisuudesta.
Suomessa riittää alle 2,5 kiloa per henkilö per vuosi. Se tekee 50g per viikko per henkilö.
Luonnon kalaa voitaisiin varmasti hyödyntää enemmän ja se on monella tapaa terveellisempi tapa hankkia proteiinia kuin liha. Ja kalan B12-vitamiinipitoisuudet (joista kasvissyönnin vastustajat aina jaksavat olla huolissaan) ovat paljon korkeammat kuin lihassa. Yksi kunnon annos silakkapihvejä kattaa 2 viikon B12-vitamiinin tarpeen.
Se mitä 1950 luvulta on jossoin tilastoissa on täyttä huttua, kukaan ei oikeasti ole tiennyt tuolloin mitä suomalaisissa kotitalouksissa on syöty tarkalleen.
Kun argumentit loppuu, kiistetään faktat.
Oliko jollekin yllätys?
Ei ollut yllätys, hyvä analyysi itsestäsi. Kiitos.
Mistä tuo 2,5 kiloa on repäisty?
No jo 60-luvulla punaista lihaa ja jauhelihaa kului suomalaista kohden 18 kiloa vuodessa, ja lisäksi päälle makkaraa 25 kiloa per kansalainen. Siipikarjan lihan käyttö on kasvanut roimasti.
https://www2.stat.fi/tietotrendit/artikkelit/2018/1960-luvulla-ruokakorissa-painoi-maito-perunat-ja-liha/
Kyse oli väitteestä että riistaa riittää. Riistaa saadaan alle 2,5 kiloa vuodessa.
https://www.lihatiedotus.fi/tilastotietoa/lihankulutus-suomessa.html
Teemu saa syödä mitä haluaa ja Timokinhan sanoo, että: "Ny rillataa."
Timosta kyllä näkeekin että on rillattu ankarasti.
Sokerilimpparia ja karamellejä kun ahtaa, niin näyttää ihan rillaajalta.
Puhutaan nhl teemusta, ilmeisesti kai.
Hänhän on tiennannut rahat muualla kuin suomessa, miksi niistä pitäisi veroja vielä suomeenkin maksaa.
Tuotatte kirjoittajat itse verotuloja suomelle, onko tulojenne lähde muu kuin valtio, jos on niin sitten tuotat suomeen verotuloja, muuten et! Täällä moni- kuin muuallakaan edes ymmärrä näitä asioita, varmaan sdp tai kokoomus taloustietäjiä.
Ei se noin mene, varsin kapeaa ajattelua harrastat. Yhteiskunta on koneisto, jokaisella on tehtävänsä, kuten moottorin osilla.
Esim terveydenhoito ja koulutus pitää tuottavuutta yllä, eikä siinä ole eroa tuottaako palvelut yksityinen ja yhteiskunta (tosin yhteiskunta tuottajana on halvempi ja järkevämpi) Jne, Jne.
Voihan sitä kokeilla miten verotulojen käy jos esim lakkautetaan koulutus kokonaan. Malli löytyy vaikka Zimbabwesta.
Höpö höpöä juttusi, ilman ulkomaankauppaa ja ulkoa tulevaa valuuttatuloja ei täällä olisi varaa elättää nykyistä määrää toinen toistensa paitoja pesevien populaatiota.
Toinen mahdollisuus korvata valuuttatulot on ottaa rutkasti velkaa, ja sitähän nykyinen hallitus onkin urakalla ottanut
aamiaisella tee mustaa sannalla
Sekaruokavaliot kielletään, niissä on myös lihatuotteita.
Kaikkien on alettava vegaaneiksi, koska hallituksemme sitä haluaa.
Riikka Purra yli 20 v veganismia harrastettuaan olisi tuosta ihan tyytyväinen.
Jos hallituksemme niin haluaa, niin miksi Kurvinen panttaa lakiesitystä pöytälaatikossaan?
Jos palataan harhoista todellisuuteen, niin todellisuudessa lihan ja muiden eläinperäisten syöntiä tuetaan yli miljardilla vuodessa. Valtio EDISTÄÄ lihan kulutusta eikä rajoita sitä.
Maksaa kiltisti veronsa Suomeen tai lopttaa mussuttamisen.
Ilta-Sanomien tuore ja osuva kommentti asiaan: Jättäkää Teemu Selänne rauhaan!
https://www.is.fi/jaakiekko/art-2000009379454.html
Sanna kieltää köyhältä nakkien syömisen. Tosin ensin vietiin työkkärikorvaukset, joten ei voi ole rahaakaan ostaa nakkeja. Sannan kielto koske siis lähinnä leipäjonosta saatuja nakkeja, joita ei saa syödä!
On myös soivia nakkeja eli ns. soijanakkeja, mutta saako niitä sitten nauramaan on toinen kysymys. Veikkaan lapsilla menevän naaman ruttuun sellaisia maistellessaan.