Tutkin useita eri liittoja ja kaikilla muilla joiden sivuilla kävin, näyttää oikeus päivärahan saamiseen toteutua vasta 26 jäsenyysviikon jälkeen, paitsi Tehyllä. Vai ymmärsinköhän väärin. Oheinen teksti kopioitu suoraan Tehyn sivuilta:
"Päivärahan saamisen ehdot
Ansiopäivärahan saaminen edellyttää sitä, että olet työttömyyskassan jäsenyysaikana täyttänyt työssäoloehdon. Liiton jäsenyydellä ei ole vaikutusta työttömyysturvaan.
Työssäoloehto täyttyy, kun työttömyyttä tai lomautusta edeltävän 28 kuukauden aikana olet ollut työssä vähintään 26 viikkoa (eli 6 kuukautta vastaavan ajan). Työssäoloviikkoihin lasketaan mukaan kaikki kalenteriviikot, joilla olet tehnyt töitä yhteensä vähintään 18 tuntia/viikko. "
Eikö Tehyllä siis ole lainkaan aikarajaa jäsenyyden kestolle ennen kuin maksavat päivärahaa, kunhan ennen työttömyyttä on ollut 26 viikkoa töissä 28 kuukauden aikana ? Onko jollain muulla liitolla vastaava vai vaativatko kaikki muut tuon n.puolen vuoden jäsenyyden ennen maksamista ?
Jos joku tietää asian varmaksi ja vastaa niin kiitos. Tehyssä on puhelinpalvelu jo tältä päivältä kiinni niin sieltä en pääse asiaa varmistamaan.
Tehy maksaa päivärahaa, vaikka jäsenyyttä ei olisi takana 26 viikkoa ?
3
95
Vastaukset
- Anonyymi
Kauanko pitää olla työttömyyskassan jäsen? Koskee kaikkia työttömyyskassoja.
Yleiset ehdot. Ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan saaminen edellyttää, että olet ollut työttömyyskassan jäsen vähintään 26 viikkoa ja olet jäsenyyden aikana ollut palkkatyössä vähintään 26 kalenteriviikkoa viimeisen 28 kuukauden aikana.
Se tarkennuksena näin vielä että Tehy on ammattiliitto ja Terveydenhuoltoalan työttömyyskassa on työttömyyskassa. Kun liityt Tehy:yn niin automattisesti saat samalla jäsenyyden terveydenhuoltoalan työttömyyskassaan.- Anonyymi
😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍
💋 Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#17737131G
🔞💋❤️💋❤️💋🔞💋❤️💋❤️💋🔞
- Anonyymi
Kaikkia työttömyyskassoja koskee samat säännöt eli ansiopäivärahaa ei makseta ellei työssäolo- ja jäsenyysehto täyty. Liitto ei päivärahoja maksa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 295500
- 1701999
Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍1601601Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais141334Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon
Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike281278Yh:n pihalla aina eri auto
Ompa jännä seurata ohiajaessa, että millainen auto on nyt erään yksinhuoltajan pihassa. Näyttääpä siellä taaskin olevan561176- 941165
En vittujakaan enää välitä sinusta nainen
Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.701154viekää miehet naiset kunnon treffeille
Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.2121078- 41940