Tällä kertaa syyllinen on oma lapsi. Ei sellaista asiaa ole, ettei tämä viihdeministeri väännä sitä muiden syyksi
Vatsatautikin on toisten syy!
Anonyymi-ap
152
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Syyllinen on aina löydettävä ja saatettava vastuuseen.
Koronaepidemian alun maskiskandaalissa se oli varmuusvaraston johtaja, jonka luottamuksen Sanna menetti.
Tosiasiallinen syy oli, että yksityiset yritykset eivät saaneet ideologisista syistä tuoda maskeja.
Sitten STM jätti Suomen ainoana EU maana pois EU:n yhteisestä kaupallisesta maskitilauksesta ja suojavarusteet loppuivat.
Sitten STM keksi selitykseksi, ettei maskeista ole mitään hyötyä vaan jopa haittaa, levittävät epidemiaa Suomessa
Se juntturasosialisti, jonka hoidettavana oli EU: n maskitilaus, jäi paikalleen kuin tatti, mutta sivullinen varmuusvaraston johtaja lähti virastaan.
Lähtijä ei ollut muuten demari eikä bilekaveri.