Sotilasvakuutus on yhtä perinteikäs kuin sotilasvala

Sotilasvalan ja juhlallisen vakuutuksen synty liittyvät historiallisesti itsenäistymisen alkuun ja ovat kehittyneet samaan aikaan ja rinnakkain. Voidaan siis todeta, että nyt käytössä oleva uskonnollisesti neutraali sotilasvakuutus on yhtä perinteikäs kuin uskonnollinen sotilasvala.
Sotilasvalassa viitataan ”kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan”, kun taas sotilasvakuutus annetaan ”kunnian ja omantunnon kautta” ilman uskonnollista julistusta.
Kysyin Puolustusvoimilta (11.12.2022), milloin uskontoneutraalin sotilasvakuutuksen edeltäjä, juhlallinen vakuutus on otettu käyttöön. Sain 8.2.2023 seuraavan vastauksen:

”Kirjoituksenne johdosta Pääesikunnan henkilöstöosasto on hankkinut lausunnon Kenttärovasti Markus Korpelalta.

Lausunnon mukaan:

”Yksittäisistä vala- tai vakuutustilaisuuksista ei ole tietoja käytössä, mutta kirjallisuuden perusteella juhlallinen vakuutus on syntynyt jo ennen uskonnonvapauslain voimaantuloa vuoden 1923 alussa. Kirjallisuudessa kuvataan laajasti aikalaiskeskustelua jo vuodelta 1918, jonka perusteella sotilasvalan ja juhlallisen vakuutuksen synty liittyvät historiallisesti itsenäistymisen alkuun ja ovat kehittyneet samaan aikaan ja rinnakkain. Valasta on tiettävästi annettu ensimmäiset säädökset 16.8.1918, jonka jälkeen asiasta on säädetty osana 8.2.1919 annettua väliaikaista asevelvollisuuslakia, jonka yhteydessä juhlallinen vakuutus mainitaan vahvistetun 11.3.1919.

Tarkempaa tietoa asiasta löytyy hyvin aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta k. esim:

Anaja, M (toim.): Vala ja velvoite. Näkökulmia sotilasperinteeseen III. Sotilasperinteen seuran julkaisusarja nro 15. Helsinki 2015.
Tomperi, Maija: Merkillinen lupaus tuo sotilasvala – Varusmiesten arvot sotilasvalan ja -vakuutuksen merkityksen selittäjinä. Maanpuolustuskorkeakoulu 2017.
Jörgensen, Antti: Hartaasti toivottu vapauden laki. Helsingin yliopisto, Helsinki 2016.”

Vapaa-ajattelijain liitto on esittänyt siirtymistä kaikille yhteiseen juhlalliseen, katsomuksellisesti neutraaliin valaan tai vakuutukseen. Juhlallisen velvoittautumisen tulisi yhdistää joukkoa eikä jakaa sitä uskonnon vuoksi. Puolustusvoimain ylipäällikkö antaa juhlallisen vakuutuksen virkaan astuessaan.

(Edellä Esa Ylikosken kirjoitus VA-liiton fb-sivulla)
1261267
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 126

Vanhimmat

Antotilaisuudet taas pe 10.2. 2023.

Äänestä
  • Helmikuussa 2025 taas.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Helmikuussa 2025 taas.

    Tämän viin perjantaina.

    Äänestä

Hyvin toimittu.

Äänestä

Hyvä haku. Pistänyt rovastin töihin.

Äänestä

Hyvä selvitys.

Äänestä

Valaa on markkinoitu perinteisenä. Vaikka molemmat vaihtoehdot ovat.

Äänestä

Ehkä vuoden päästä tilanne kääntynyt

Äänestä

Tämä on arvokas tieto. Ainakaan minulla ei ole ollut tästä tietoa aikaisemmin.

Äänestä

Jännää. Tuo on uutinen?

Äänestä

Hyvin louhittu, vaparit. Kiitos.

Äänestä

Valheella ratsastettu.

Äänestä

Myös eduskunnan aoam on tukenut yhdistämistä.

Äänestä

Hyvää työtä. Jauhot suuhun vääriltä väitteiltä

Äänestä

Tutkivaa työtä.

Äänestä

Tästä lyhyt uutinen myös VA-lehdessä.

Äänestä

Onko tosiaan muuta väitetty?

Äänestä

Hauskaa!

Äänestä

Hyvä. Perinteellä pelataan uskonnon pussiin väärin.

Äänestä
  • Väärinkäyttö häpeään.

    Äänestä

Perinteiden varjolla myydään uskonnon tuputusta.

Äänestä

En tiennyt.

Äänestä

Perinteet kunniaan.

Äänestä

Myös puolustusvoimain ylipäällikkö.

Äänestä

Perinteillä takaperin ratsastaminen kornia.

Äänestä

Korsonkommunisti Ylikosken koottuja ajatuksia korvaa nykyisin Lenin kootut ja korvasi Stalinin kootut kirjastojen taistolaishyllyilla

Äänestä

Tärkeä huomio, koska valaa on sumeilematta mainostettu perinteisenä.

Äänestä

En tiennyt ennen kuin sain tiedon.

Äänestä

Yllättävää!- Tietoa jakoon.

Äänestä

Tiedoksi puolustusministerille.

Äänestä

Todellista louhimista.

Äänestä

Sanaa tiedoksi. levälle.

Äänestä

Kiitos. En tiennyt.

Äänestä

Hyvin toimittu.

Äänestä

Tuki sotilasvakuutuksellr.

Äänestä

Seuraava kierros helmikuussa.

Äänestä

Tämä liittyy myös uskonnonvapauden historiaan.

Äänestä

No niin, rohkeasti nyt. Juhlallinen vakuutus = sotilasvakuutus. Eli samanlaisen laadullisesti uusi tasavallan presidenttikin antaa.

Äänestä

Kiitettävä huomio. Uutinen.

Äänestä

Tiedoksi tammikuun alokkaille.

Äänestä

Levitetään tätä tietoa. Perinne kunniaan. Juhlallinen sotilasvakuutus. Kuten uusi presidenttikin pian.

Äänestä

Tietoo alokkaille. Mokuiksi haukkuvat.

Äänestä

Rohkaise ei-uskovaisia neutraaliin valintaan.

Äänestä

Nyt perinteinen sotilasvakuutus. Rohkeasti vaan.

Äänestä

Tästä hyvä keskustelun aloitus. Siis 1919.

Äänestä

Tärkeä tieto, koska kapiaiset saattavat lobata uskonnollista vaihtoehtoa.

Äänestä

O kohan tämä vieläkään kantapeikkojen tiedossa.

Äänestä

Tasavallan presidentti antaa tänään maallisen vakuutuksen.

Äänestä
  • Tässä on selvä eroavaisuus kuninkaallisiin. Tasavallan alkuaikoina ymmärrettiin, ettei presidentin pidä olla uskonnollisesti sitoutunut. Hänen valtansa tulee kansalta, eikä jumalilta.

    Äänestä

Kun uusi tasavallan presidentti antoi vakuutuksen, sen pitää myös alokkaille kelvata.

Äänestä

Hyvää tutkijaa journalismia.

Äänestä

Heinäkuun eka viikolla taas uusi ero uunista sisään.

Äänestä

Isät ja isoisät viivat vähän prepata heinäkuussa palvelukseen meneviä. Ja onhan siellä intin käyneitä äitejäkin.

Äänestä

Lyhyesti alokkaille: valitse sotilasvakuutus, jos et halua julistaa ääneen Jumalasta.

Äänestä

Elokuussa 2024. Askelia eteenpäin.

Äänestä

Kyllä tuo vala tai vakuutus oli jo -80 luvulla.

Äänestä

Valitse vakuutus. Turvallisuuskysymys.

Äänestä

Taas tällä viikolla - perjantaina.

Äänestä

Joten sille siis. Perjantaina.

Äänestä
  • Tapahtuu 16.8.2024. Rohkeasti.

    Äänestä

Tiedoksi tammikuun alokkaille.

Äänestä

Valitse rohkeasti uskontoneutraali sotilasvakuutus.

Äänestä

Vahinkovakuutus. Silloin Sampo. Sampo on Pohjoismaiden suurin. Pidetty osake, vaikka usein suositus on vähennä. Ikäänkuin ajatellaan että tasaista kassavirtaa voi tulla mutta huippuunsa trimmattua on vaikea parantaa

Hallituksen talousneuvoja on Varman johtaja Risto Murto, istuu myös Sammon hallituksessa

Varmalla on yli 22 miljoonaa osaketta
Murrollakin itsellä on vähän
Hoitamissani osakesalkuissa on yhteensä enemmän kuin Murrolla

Äänestä

Kirkollinen hegemonia koneistossa on kova.

Äänestä
  • Kyllä sen edessä taipuu nöyränä itseään ennen rohkeana pitävä.

    Äänestä

Oho. En tiennyt.

Äänestä

Uskallatko valita noin vanhan perinteen mukaisen?

Äänestä

Uusi "saapumiserä" lähtee jopa parin viikon päästä. Nyt valistusta.

Äänestä

Pro juhlallinen sotilasvakuutus.

Äänestä

Missä on alokkaan abc?

Äänestä

Sekulaari perinne kunniaan.

Äänestä

Valitse juhlallinen vakuutus. Eihän sotilas pelkää?

Äänestä

Ei pelkureille.

Äänestä

Valat ovat vapaaehtoisia. Kenelläkään ei ole velvollisuutta vakuuttaa mitään tai tehdä valoja. Eihän painostamalla saatu lupaus ole minkään oikeuskäsitteen mukaista. Valoja vannokoon jotka haluvat ja niihin uskovat. Se on heille tärkeä tapahtuma, kuten useille monet muut perinteet. Uskonnollisuus on tietysti Suomen perustuslaissa vapautta uskoa, olla uskomatta tai ymmärtää elämää kuten haluaa. Rauhantyö on myös maanpuolustusta, kuten moni muukin yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja yksilöiden oikeuksien puolustaminen. Monissa perinteissä on niiden alkusyy unohtunut ja niissä ei ole jäljellä kuin sanan julistaminen, pelkkiä tyhjiä sanoja.

Äänestä

Tässä sovellettiin vuonna 1919 suoraan uutta perustuslakia eli hallitusmuotoa.

Äänestä

Siviilikammassa ei ole enää montaa piikkiä.

Äänestä

Kiitos, oli uusi tieto.

Äänestä

Valitse perinteinen kunnian ja omantunnon kautta.

Äänestä

Et kai pelkää tehdä itsenäistä valintaa.

Äänestä

Kertokaa se hänelle.

Äänestä

Tammikuussa aloittavilla Se päivä on helmikuun lopussa.

Äänestä

Pitäkää siis pintanne.

Äänestä

Kerrotaan tästä alokkaille.

Äänestä

Alokas alkaa aalla.

Äänestä

Kassalle ma 6.1.

Äänestä
  • Kassulle! Eipä aikaakaan kun voi kauhistus.

    Äänestä

  • Kaksi piikkiä kammassa.

    Äänestä

Kerrotaan se hänelle. Sotilas on rohkea.

Äänestä

Yksi yö ja sitten menoxi.

Äänestä

Terve menoa ja onnea.

Äänestä

Onnee. Pidä itsestään ihmisenä

Äänestä

Illalla voi jonkun päivän päästä soitella.

Äänestä

Nyt ei vielä mietitä sitä.

Äänestä

Voit siis valita huoletta 105 vuotta vanhan uskonnottoman vaihtoehdon.

Äänestä

Armeijassa upseeri on väittänyt, että hartaustilaisuudesta voivat olla pois vain he, jotka eivät ole kirkon jäseniä.

Äänestä

Kertokaa se hänelle, alokkaalle.

Äänestä

Kerronpa sen hänelle.

Äänestä

Muista. Muistuta.

Äänestä

Tämä on mielenkiintoista, sanoi Stiller.

Äänestä

Tiedoksi vaan. Jun olen ennen ollut.

Äänestä

Jees pois, pallinaama. Tällä mennään.

Äänestä

Valitsexperinteinen soitilasvakuutus, jos uskallat.

Äänestä
  • Mitäs pelkäämistä siinä on?

    Äänestä

Oi kertokaa se hänelle, kun itse en mä voi.

Äänestä

Tsemppiä Kainuuseen eristyksessä oleville.

Äänestä

Helmikuussa taas tapahtuu.

Äänestä

Muistetaan, muistetaan.

Äänestä

Nyt ei enää päde nämä vanhat liittämis riitit, siis valat ja vakuutukset !!
Kun Suomi ei enää ole itsenäinen, niin kuka hölmö nyt sotisi nato sotia, yms touhua !!
Edes en halua olla nettomaksajana yli suurten ja kalliiden eu ja nato hovien ylläpidossa.

Mielestäni Suomen tulisi nopeasti uus-itsenäistyä. Talous ja ulkopolitiikka omiin käsiin - Kiitos.

Äänestä

Tämä oli tutkivaa journalismia.

Äänestä

Siellä ne poikamme ja tyttömme ovat olleet jo monta viikkoa.

Äänestä

Sotilaspappien jääviys on ilmiselvää.

Äänestä

Älä taivu painostukseen

Äänestä

Tilaisuudet alkavat paikoin jo perjantaina 14..2.

Äänestä
  • Asiasta puhuminen on siis ajankohtaista.

    Äänestä

Jaahas, viikon päästä taas areenallla.

Äänestä

Viikon päätä perjantaina.

Äänestä

Tärkeää. Est 1919.

Äänestä

Perjaipuheiin. Kunnian ja omantunnon kautta.

Äänestä

Tämän viikon homma.

Äänestä

Rohkaisoon se arkailevaa alokasta.

Äänestä

Pitäjää pintansa paineessa.

Äänestä

Tulin vaan sanomaan perinteistä.

Äänestä

Kerro sinäkin alokkaalle.

Äänestä

Nyt rohkaisua empi ilkeä.

Äänestä
  • Kirjaus: rohkaisua empiville.

    Äänestä

Se päivä pe 14.2 taas käsillä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sotilasvalan ja juhlallisen vakuutuksen synty liittyvät historiallisesti itsenäistymisen alkuun ja ovat kehittyneet samaan aikaan ja rinnakkain. Voidaan siis todeta, että nyt käytössä oleva uskonnollisesti neutraali sotilasvakuutus on yhtä perinteikäs kuin uskonnollinen sotilasvala.
Sotilasvalassa viitataan ”kaikkivaltiaaseen ja kaikkitietävään Jumalaan”, kun taas sotilasvakuutus annetaan ”kunnian ja omantunnon kautta” ilman uskonnollista julistusta.
Kysyin Puolustusvoimilta (11.12.2022), milloin uskontoneutraalin sotilasvakuutuksen edeltäjä, juhlallinen vakuutus on otettu käyttöön. Sain 8.2.2023 seuraavan vastauksen:

”Kirjoituksenne johdosta Pääesikunnan henkilöstöosasto on hankkinut lausunnon Kenttärovasti Markus Korpelalta.

Lausunnon mukaan:

”Yksittäisistä vala- tai vakuutustilaisuuksista ei ole tietoja käytössä, mutta kirjallisuuden perusteella juhlallinen vakuutus on syntynyt jo ennen uskonnonvapauslain voimaantuloa vuoden 1923 alussa. Kirjallisuudessa kuvataan laajasti aikalaiskeskustelua jo vuodelta 1918, jonka perusteella sotilasvalan ja juhlallisen vakuutuksen synty liittyvät historiallisesti itsenäistymisen alkuun ja ovat kehittyneet samaan aikaan ja rinnakkain. Valasta on tiettävästi annettu ensimmäiset säädökset 16.8.1918, jonka jälkeen asiasta on säädetty osana 8.2.1919 annettua väliaikaista asevelvollisuuslakia, jonka yhteydessä juhlallinen vakuutus mainitaan vahvistetun 11.3.1919.

Tarkempaa tietoa asiasta löytyy hyvin aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta k. esim:

Anaja, M (toim.): Vala ja velvoite. Näkökulmia sotilasperinteeseen III. Sotilasperinteen seuran julkaisusarja nro 15. Helsinki 2015.
Tomperi, Maija: Merkillinen lupaus tuo sotilasvala – Varusmiesten arvot sotilasvalan ja -vakuutuksen merkityksen selittäjinä. Maanpuolustuskorkeakoulu 2017.
Jörgensen, Antti: Hartaasti toivottu vapauden laki. Helsingin yliopisto, Helsinki 2016.”

Vapaa-ajattelijain liitto on esittänyt siirtymistä kaikille yhteiseen juhlalliseen, katsomuksellisesti neutraaliin valaan tai vakuutukseen. Juhlallisen velvoittautumisen tulisi yhdistää joukkoa eikä jakaa sitä uskonnon vuoksi. Puolustusvoimain ylipäällikkö antaa juhlallisen vakuutuksen virkaan astuessaan.

(Edellä Esa Ylikosken kirjoitus VA-liiton fb-sivulla)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu