Ihmiskunnalle on annettu valinnan mahdollisuus, joko valita hyvä ja oikea tai paha ja väärä vaihtoehto. No ihmiskunta enemmistönä on sitten valinnut sen pahan ja väärän. Vain hyvin pieni on se joukko joka ei ole mennyt siihen ansaan. Vaan ovat valinneet kaiken pahan ja väärän vastaisen, eli hyvän ja oikean suunnan ja päämäärän, eli elämän tien, kuoleman tien sijasta jota se toinen vaihtoehto on ja tuottaa.
Pahan ja väärän puolesta (siihen mukautumisen) valinnan tehneet, ovat näin valinneet itseänsä, toisiansa ja koko luomakuntaa turmelevan ja tuhoavan puolen, ja sen mukana tuomat, kaiken pahan ja väärän raskaat seuraamukset, niin suuret kuin pienetkin onnettomuudet. Eli ihan kaikki pahat, kärsimyksiä tuottavat asiat, joita keskuudessaan ilmenee ja kuuluu. Ja ne todella kuuluu ja näkyy valtavina valitusten ja vaikerrusten ääninä ja kuvina eri puolilla maailmaa, niin omassa ympäristössämme kuin muuallakin maailmassa. Joka puolella näitä hirveyksiä tehdään ja saadaan aikaan niiden tekemistä, kaupallisin, poliittisin ja myös uskonnollisin pimein keinoin.
Kuitenkin vain Jumalan sallimuksella, milloin mihinkin rajaan asti. Joiden tarkoituksena on pysäyttää ihmisiä ns. kantapään kautta tajuamaan väärän puolen valinnan seuraamukset ja vaarallisuus, josta heitä on varoitettu ja valistettu. Jonka perimmäinen päämäärä on se ikuinen kadotus, ikuisen kärsimyksen tulijärvi helvetti. Joka on valmistettu perkeleelle / saatanalle ja häneen yhtyneille, kaiken luojaa ja omistajaa vastaan kapinoiville laittomuuden tekijöille, tämän pahan vallassa oleville maailman ruhtinaille ja heidän puolellaan (pimeyden) oleville, heidän pahoja päämääriään, kaikkea oikeaa ja hyvää vastaan taisteleville, palveleville ja tukeville saatanaa palveleville Jumalalle tottelemattomille (Jumalattomille) ihmisille.
Nyt näyttää että koko maailma on nousut Jumalaa vastaan taisteluun, yhtyneet lähes kaikki saatanan riveihin, hänen rinnalleen. Omaksi tuhoikseen ja kärsimyksikseen ja kadotustuomiokseen. Saman syyn takia on jo kaksi maailman sotaa ollut, ja valtavasti muita vitsauksia kärsittäviksi tuon väärän valinnan tähden saatu. Tosissanneko haluatte vielä ne Raamatussa etukäteen ilmoitetut kolmannen ja siitä 3 ja ½ vuotta eteenpäin sen viimeisen ja kaikkein hirmuisimman neljännen maailman sodan. Jota Raamatussa sanotaan Harmageddonin sodaksi ja maailman valtojen lopuksi.
Ne vähät joita niistä jäljelle jää, niiden hirveiden kärsimysten kautta ja Kristusta Jeesusta avukseen koko 3 ja ½ vuotta kestävän sodan ajan huutaneiden ja siksi varjeltuneiden päästessä sitten Kristuksen tulemukseen ja / tuhatvuotiseen rauhan ja rakkauden aikakauteen, jolloin Kristus Jeesus hallitsee omiensa kassa koko maailmaa, sen tuhannen vuotta, jolloin ei ole sotia. Jolloin saatana (villitsijä) on sidottu sen tuhannen vuotta. Ettei voi sinä aikana enää ketään villitä, eikä vaivata, eikä kiusata. Silloin nuorin kuolee vasta satavuotiaana, ja vasta satavuotiaana synnintekijä voi joutua kiroukseen. Lehmä ja karhu syövät rauhassa samalla laitumella. Ihmiset elää jälleen, niin kuin aluksikin elivät, eli taas monia satoja vuosia vahoiksi, jopa lähes tuhatvuotiaiksi. Niin kuin Nooa, se arkin rakentaja, joka eli 950 vuotta vanhaksi. Ja monet muut vanhantestamentin ajan Jumalan ihmiset.
Kaiken tämän alku on aivan ovella, lyhyt kolmas maailmansota, (päivänä minä vaan) jonka valhekristus (antikristus) lopettaa ja saa vallan, kaupallisten markkinavoimien, sekä poliittisten ja uskonnollisten yhdessä sopimaksi yhteiseksi suureksi johtajaksi nostamana. Joka on se viimeinen mutta ylen hirmuinen maailman valta. Pedon merkkeineen hallittava ja uskonnolla kurissa pidettävä ns. ”iso veli valvoo” keskitysleiri maailma. Jossa taas vainotaan ja tapetaan toisin uskovaisia, muuta vainojen keskeltä Herra kaikkivaltias vapahtaja tempaa omansa tuuliin ja pilviin Herran tykö siksi ajaksi, kun Hän tuomitsee pahan vallassa olevan maailman antikristuksineen ja riistäjineen / saatanan palvelijoineen. Jota kaikki niin uskonnolliset kirkkokunnat, poliittiset vetäjät ja kaupalliset riistäjät / lypsäjät palvelee. Jeesus Kristus nimessään näin Hänen omastaan ottaen ja julkituoden, puolustaja Pyhä Henki, joka totuuden henki / palvelijansa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
lukea
Jeesus oli sinkku.