Erilaiset elämän ohjeet eri aikakausina

Ennen Mooseksen lakia ei tarvinnut sitä lakia noudattaa, sillä se ei ollut tiedossa. Oli vain yksi käsky, joka kielsi syömästä hyvän- ja pahantiedon puusta. Sitäkään eivät tunteneet muut kuin ne, joille Aatami ja Eeva sen käskyn olivat kertoneet.

Mooseksen lain antamisen jälkeen Israelin piti noudattaa sen lain kaikkia käskyjä tarkasti, mitään niistä pois jättämättä. Ei onnistunut se, mutta toki yritystä on eri aikakausina ollut vaihteleva määrä.

Jeesuksen jälkeen uuden liiton aikana ei ole pidetty tarpeellisena noudattaa kaikkia Mooseksen lain käskyjä. Toki toraistit ovat tästä eri mieltä... muut noudattavat joko rakkauden kaksoiskäskyä tai niiden lisäksi kymmentä tai yhdeksää muuta käskyä dekalogista ja valittuja Mooseksen lain käskyjä (Apt 15).

Pelastumisen ehto on ollut erilainen eri aikakausina. Ennen Jeesuksen kuolleista heräämistä ei tarvinnut uskoa evankeliumia voidakseen pelastua. Apostolit vaativat sen totena pitämistä, vaikka eivät itse uskoneet siihen. Silti kaikkina aikoina on voinut pelastua olemalla hyvä ihminen ja tekemällä hyvää sekä karttamalla pahaa oman hyvän luonnon perusteella. Room 2:11-16

Kovin ovat elämän ohjeet, käskyt ja pelastuksen tie muuttuneet aikojen saatossa Raamatun lehdillä. Mistähän se oikein johtuu?
161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu