Yhä useampi nuori on lähdössä suomesta pois..

Syy: Huonot palkat ja korkeat verot ja asumiskulut. Suomi ei tarjoa enää tulevaisuutta nuorille.Palkat vähintään kaksinkertaistettava ennenkuin kannattaa edes harkita suomeen jäämistä enää.
133165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 133

Vanhimmat

Sitten vielä kehdataan ihmetellä syntyvyyden laskua. Ei täällä anneta elämisen mahdollisuuksia enää. Turhaa kouluttaudut ja otat velkaa, töitä jos saat niin sen palkalla ei perhettä perusteta.
Nuorten tulevaisuudelta on viety "peruskallio" minkä pysyvyyteen voisi luottaa.
Politiikka on edestakaisin säntäilyä, ilman mitään tulevaisuuden tai pitkäntähtäimen suunnitelmia. Mennään sokkona äärestä toiseen mentaliteetilla "mulle kaikki heti".
Uutiset jo vuosia olleet ihmisten pelottelua ja kauhuskenaarioiden luomista tulevaisuudesta. Kuka tälläiseen maahan haluaa lapsia synnyttää kärsimään sukupolvesta toiseen.

Äänestä
  • Suomalaisen kurjistusta vuodesta 1995 lähtien.

    Äänestä

  • Suomesta poistuu vuosittain n 10 000 suomalaista antamaan koulutuksensa ja työpanoksensa yhteiskunnille, jotka tarjoavat heille heidän osaamistaan vastaan mahdollisuuden perheen perustamiseen ja pysyvän, hyvän toimeentulon.

    Äänestä

  • Anonyymi00102 kirjoitti:

    Suomesta poistuu vuosittain n 10 000 suomalaista antamaan koulutuksensa ja työpanoksensa yhteiskunnille, jotka tarjoavat heille heidän osaamistaan vastaan mahdollisuuden perheen perustamiseen ja pysyvän, hyvän toimeentulon.

    Suomi on kaatopaikka, päättäjät ovat tehneet uhriuttamisella Suomen sellaiseksi.

    Äänestä

Nuoret on fiksuja ja tajunneet ns. jutun juonen siis poliitikkojen ja pienen talouseliitin kusetuksen, jonka maksajiksi on laitettu tavallinen veronmaksaja. Eihän tässä touhussa ole taviksen kannalta enää mitään järkeä, kun palkasta jää niin vähän käteen ettei sillä todellakaan perhettä elätetä.

Äänestä
  • Nyt tilanne vain on jo niin paha ettei edes perus elämän edellytyksiä liikkumisesta tms pysty maksamaan sinkkunakaan.

    Äänestä

Monissa maissa et saakkaan vastaavia liki ilmaisia terveydenhoito palveluita esimerkiksi.
Monissa maissa jos et työllistykkään niin etpä saakkaan asuntoa, etpä saakkaan toimeentuloa, etpä saakkaan hoitoja, moni menny nauttimaan näistä pienistä veroista lämpimään maahan unohtaen että jos ei menekkään niin kuin strömöössä :) Näistä on ihan ohjelmakin tehty mutta kukin voi mennä, ihan niin paljon kuin vaan haluaa, moni meneekin koska työ voi sitä vaatia niin on ihan selväkin että mennään.

Äänestä
  • Terveydenhuolto on jo romahtamassa...
    Totta kyllä, ennen se oli hyvällä tasolla...

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Terveydenhuolto on jo romahtamassa...
    Totta kyllä, ennen se oli hyvällä tasolla...

    Voi olla mutta on se hyvällä tasolla silti edelleen, kaikki saa hoidot edelleenkin.
    Itselläni oli tapaturva ja ei voi kuin juuri kehua miten paljon ja hyvää hoitoa on saanut, kymmeniä hoitokertoja x asiaan + labraa, kuvantamista ja vaikka mitä, yhtä hyvää puolta en mainitse koska en halua kuormittaa yksikköä ja tuoda sitä liikaa julkisuuteen mutta aivan aivan loistava asia. Kyllä minäkin sain odottaa päivystyksessä pitkään ja toisellakin kertaa, niin on saanut odottaa jo 40 vuotta sittenkin kun rannemurtuma niin eipä päässyt silloinkaan edes suoraan hoitoon vaan 2h piti odottaa mutta sain jonkun kipulääkkeen kyllä.

    Äänestä

  • Älä ole huolissasi. Kun tuo SOTE rytkähtää kunnolla käyntiin niin ollaankin hups Amerikan mallissa. Asunnottomia on jo Suomessa paljon. Raha ei riitä ruokaan, sähköön ja lämmitykseen. Mutta sehän riittää kun itsellä menee hyvin.

    Äänestä

  • Suomalainen sairaanhoito on hinnaltaan ja laadultaan hyvää itäeurooppalaista tasoa.

    Äänestä

  • Eipä terve työntekijä paljoa terveydenhuoltoa tarvitsekaan,itsehoitolääkkeillä pääsee jo pitkälle ,jopa luonnonrohdoilla ilman apteekkiakin. Joten ei mene paljoa rahaa niihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Terveydenhuolto on jo romahtamassa...
    Totta kyllä, ennen se oli hyvällä tasolla...

    Hoitajien asenne on väärä myös muuten on asenne että ei ole halua auttaa eli hoitaa eli on osa työntekijöistä oikeasti tahto parantaa osalla vain raha ja muusta viis.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Älä ole huolissasi. Kun tuo SOTE rytkähtää kunnolla käyntiin niin ollaankin hups Amerikan mallissa. Asunnottomia on jo Suomessa paljon. Raha ei riitä ruokaan, sähköön ja lämmitykseen. Mutta sehän riittää kun itsellä menee hyvin.

    No jossain Haapajärvellä vuokrat 400€ kk kaksioita ja Imatralla niin ei voi valittaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Suomalainen sairaanhoito on hinnaltaan ja laadultaan hyvää itäeurooppalaista tasoa.

    Kyllä siitä verojakin maksetaan, miksi muuten ne joutuu maksamaan veroina niiden hoidon jotka ovat juoppoja ja nistejä? Ei amerikassakaan makseta noiden hoitoja.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Terveydenhuolto on jo romahtamassa...
    Totta kyllä, ennen se oli hyvällä tasolla...

    Roskaa alusta loppuun asti.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Voi olla mutta on se hyvällä tasolla silti edelleen, kaikki saa hoidot edelleenkin.
    Itselläni oli tapaturva ja ei voi kuin juuri kehua miten paljon ja hyvää hoitoa on saanut, kymmeniä hoitokertoja x asiaan + labraa, kuvantamista ja vaikka mitä, yhtä hyvää puolta en mainitse koska en halua kuormittaa yksikköä ja tuoda sitä liikaa julkisuuteen mutta aivan aivan loistava asia. Kyllä minäkin sain odottaa päivystyksessä pitkään ja toisellakin kertaa, niin on saanut odottaa jo 40 vuotta sittenkin kun rannemurtuma niin eipä päässyt silloinkaan edes suoraan hoitoon vaan 2h piti odottaa mutta sain jonkun kipulääkkeen kyllä.

    viimeinen isänmaan toivo huutaa viimeistä huutoaan ennen kuin vajoaa suohon. SUOMI! Help!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Eipä terve työntekijä paljoa terveydenhuoltoa tarvitsekaan,itsehoitolääkkeillä pääsee jo pitkälle ,jopa luonnonrohdoilla ilman apteekkiakin. Joten ei mene paljoa rahaa niihin.

    Mutta kun se mielenterveysongelma voi iskeä hetkenä minä hyvänsä kun kaikki ei menekään oman tahdon mukaan! Silloinhan pitää saada hoitoa!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Suomalainen sairaanhoito on hinnaltaan ja laadultaan hyvää itäeurooppalaista tasoa.

    Hoidon taso on ihan naurettavan huono, esim. Käypä Hoito suositukset ovat n. 20 vuotta vanhentunutta tietoa, joita ei viitsitä/ uskalleta päivittää tähän päivään, esimerkkinä kolesteroli rajat mutta täällä toistetaan vaan Pekka Puskan vanhentuneita teesejä sokeasti ja lasketaan viite- arvoja , toisin kuin muualla maailmassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Terveydenhuolto on jo romahtamassa...
    Totta kyllä, ennen se oli hyvällä tasolla...

    Julkinen puoli on hieman kyykännyt, mutta toisaalta työterveydenhoito ja työnantajien vakuutukset parantuneet huimasti ja työssä käyvällä on hyvä tilanne tuon suhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Suomalainen sairaanhoito on hinnaltaan ja laadultaan hyvää itäeurooppalaista tasoa.

    Mene idiootti metsään kun et mistään mitään ymmärrä.

    Äänestä

  • Monissa maissa ei ole myöskään taikaseinää eikä kultaista kela-korttia.

    Tämä on varmaankin syy, että Suomesta poistuu vuosittain 10 000 koulutettua ammatti-ihmistä, jotka halutaan heti töihin.

    Äänestä

  • Monessa maassa on töitä taitaville ihmisille

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Hoidon taso on ihan naurettavan huono, esim. Käypä Hoito suositukset ovat n. 20 vuotta vanhentunutta tietoa, joita ei viitsitä/ uskalleta päivittää tähän päivään, esimerkkinä kolesteroli rajat mutta täällä toistetaan vaan Pekka Puskan vanhentuneita teesejä sokeasti ja lasketaan viite- arvoja , toisin kuin muualla maailmassa.

    Pikkumaiden lääketieteen tiedot on muutenkin huonommat, jopa 20v jäljessä. Saksassa, Espanjassa, Ranskassa asiat on paremmin, ja enkkumaissa sitäkin paremmin, jotka on lähes kaikilla aloilla ja alueilla muiden tulevaisuudessa.

    Mm. lääketietellistä tutkimusraporttia saa usein kaivettua netistä, ja kaiken kaikkiaan, sitä voi sitenkin selvittää itse asiaa, ja tietää sitten enemmän kuin asiantuntijat Suomessa, jotka lisäksi on eri meiltä toistensa kanssa.

    Äänestä

  • Anonyymi00079 kirjoitti:

    Mutta kun se mielenterveysongelma voi iskeä hetkenä minä hyvänsä kun kaikki ei menekään oman tahdon mukaan! Silloinhan pitää saada hoitoa!

    Elämä on täynnä typeryydestä (omasta/muiden) johtuvia vastoinkäymisiä, johon voisi kannattaa hankkia järkiterapiaa, sikäli sitä olisi jossain saatavilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00074 kirjoitti:

    Roskaa alusta loppuun asti.

    Energia menee kouluun pääsyyn, ja sen jälkeen riittää kun pääsee läpi - työpaikka varma. Inssialoilla se ei riitä, vaan pohjasuoritukset putoaa armotta pois.

    Monella muullakin alalla riittää kun saa paperit käteen. Joillain amisalueilla, jos ei AMK:ssakin, voi olla parempi olla parasta olla saamatta sitä parasta todistusta, ellei ole hakemassa jatkokoulutukseen, koska voi olla vaikeampi saada paikkaa.

    Tommonen 3-4/5 voi olla paras - joillain enemmän kilpailluilla aloilla 3,5-4 vähintään, joka vastaa jotain 8/10 ysiluokalta amikseen, jos haluaa jollekin tietylle alalle ja jollain tietyllä paikkakunnalla. Lukee sitten sen historiankin paremmin muistiin, ennemminkin kuin ottaa kutosen.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Voi olla mutta on se hyvällä tasolla silti edelleen, kaikki saa hoidot edelleenkin.
    Itselläni oli tapaturva ja ei voi kuin juuri kehua miten paljon ja hyvää hoitoa on saanut, kymmeniä hoitokertoja x asiaan + labraa, kuvantamista ja vaikka mitä, yhtä hyvää puolta en mainitse koska en halua kuormittaa yksikköä ja tuoda sitä liikaa julkisuuteen mutta aivan aivan loistava asia. Kyllä minäkin sain odottaa päivystyksessä pitkään ja toisellakin kertaa, niin on saanut odottaa jo 40 vuotta sittenkin kun rannemurtuma niin eipä päässyt silloinkaan edes suoraan hoitoon vaan 2h piti odottaa mutta sain jonkun kipulääkkeen kyllä.

    Terkkariin taitaa olla pakko mennä, jos ei tarvii kuskata ambulansilla. Poikkeus on, jos tarvii apua joka ei voi odottaa virka-aikaa.

    Jonottaa joutuu esim. 3h, oli ongelma siltä osin mikä tahansa, ja jos joutuu odottaa yli virka-ajan (joka joissain ongelmissa on tuskallista, esim. kylkiluiden murtumissa, joissa ei välttämättä halua istua - ylöspääsy hajottaa - toispuoleisella jalalla saattaa päästä, jonka oppii sitten itse joku päivä, kuten vuoteeseen menon ja nousun menetelmän, ja istumiseen ylipäätään, kun ei anneta tietoja asiasta, tai olekaan. Kuusi viikkoa istumista normaalilla tuolilla), niin voi yrittää saada apua heti sen jälkeen, mutta sen päättää neiti puhelimessa, jossa voi näkyä, että on käynyt terkkarilla, ja ei ole ehtinyt virka-aikaan, ja mikä on ongelma. Terkkarilla ei ole etusijaa ongelman laadusta riippuen, vaan jokainen venähdys- ja nuhanenäkeissi menee ensin, jos on jonossa ennen. Nuorena kävin koulusta suoraan Auroran sairaalaan kipsauttamassa käden, josta oli rystynen murtunut. Sellainen olisi tarpeen myös nykyaikana. Jotkut ongelmat nyt yksinkertaisesti on kidutusta, jos joutuu odottelemaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Suomalainen sairaanhoito on hinnaltaan ja laadultaan hyvää itäeurooppalaista tasoa.

    On ollut, mutta mikään ei pysy ennallaan. Ihmisiä kuolee hoitojonoihin.

    Äänestä

  • Nuoret sairastavat harvoin. Työssä käyvät käyttävät pääosin työterveyden palveluita. Vakuutukset on tapaturmiin.

    Onhan se päivän selvää, jos täällä saat palkkaa 5000 euroa/kk - isot verot ja jossain muualla saat 10000 euroa/kk - pienet verot samasta työstä. Kun vanhuus tulee, niin sitten tullaan Suomeen. Tuo on Suomen päättäjien syy, koska ovat keksineet elättää loisia veronmaksajien rahoilla. Ei kukaan tykkää siitä, että joudut antamaan jopa puolet palkastasi yhteiskunnalle joutilaiden elättämiseen ja mitään etuja et itse saa, vaikka maksat itsesi kipeeksi veroilla.

    Äänestä

Kirjoitin jo viisi (5) vuotta sitten moneen paikkaan, että lähtekää nuoret, kun vielä voitte. Tässä maassa ei ole minkäänlaista tulevaisuutta. Se on nyt toteutunut.
Niihin kirjoituksiini; ne sensuroitiin, mm molemmat ip-lehdet. Siksi totean, että media on maksettu sensuroimaan. On kuin P-Koreassa.

Äänestä
  • Sananvapaus on viety.

    Äänestä

  • Mihinkäs menet,hyviä palkkoja maksetaan ulkomaillakin vain oman maan kansalaisille ,siellä vallitsee protektionismi yhä enemmän ja enemmän ,ei edes yrittäjiä muista maista enää hyväksytä,voittoja ei haluta antaa kenelläkään muille kuin itselle.

    Elämä kovenee nyt kaikkialla yhtä lailla,kapitalismi on ajamassa itseään kuilun partaalle ja paluuta ei ole. Nollasummapeli ei vaan toimi vaan ajautuu täydelliseen shakkimattiin velkojen paisuessa maksamattomiksi.
    Tulee täydellinen kaput.

    Äänestä

  • Entäs miten heille sitten käy kun heistä tulee maahan muuttajia , joita oman maan väki niin kovasti karttaa.
    Siis vieraan maan ihmisiä, samalla kun kehoitetaan omia kansalaisia lähtemään maasta . Siellä uudessakin maassa voi tulla ongelmia niin että suomalaisia aletaan syyttämään työpaikkojen ottamisesta oman maan asukkailta . Monipiippuinen juttu sinänsä

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Entäs miten heille sitten käy kun heistä tulee maahan muuttajia , joita oman maan väki niin kovasti karttaa.
    Siis vieraan maan ihmisiä, samalla kun kehoitetaan omia kansalaisia lähtemään maasta . Siellä uudessakin maassa voi tulla ongelmia niin että suomalaisia aletaan syyttämään työpaikkojen ottamisesta oman maan asukkailta . Monipiippuinen juttu sinänsä

    Arabien sossut on Palestiinassa eikä täällä Johan sitä kannattaa katsoa karttaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Mihinkäs menet,hyviä palkkoja maksetaan ulkomaillakin vain oman maan kansalaisille ,siellä vallitsee protektionismi yhä enemmän ja enemmän ,ei edes yrittäjiä muista maista enää hyväksytä,voittoja ei haluta antaa kenelläkään muille kuin itselle.

    Elämä kovenee nyt kaikkialla yhtä lailla,kapitalismi on ajamassa itseään kuilun partaalle ja paluuta ei ole. Nollasummapeli ei vaan toimi vaan ajautuu täydelliseen shakkimattiin velkojen paisuessa maksamattomiksi.
    Tulee täydellinen kaput.

    Olin juuri Hollannissa töissä ja ihan samaa palkkaa sain kuin hollantilainenkin.Joten eipä valehdella nyt..

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Entäs miten heille sitten käy kun heistä tulee maahan muuttajia , joita oman maan väki niin kovasti karttaa.
    Siis vieraan maan ihmisiä, samalla kun kehoitetaan omia kansalaisia lähtemään maasta . Siellä uudessakin maassa voi tulla ongelmia niin että suomalaisia aletaan syyttämään työpaikkojen ottamisesta oman maan asukkailta . Monipiippuinen juttu sinänsä

    Esim Australiassa ei ole syrjitty suomalaisia. Hyvin ovat töitä saaneet ja kehuttu ahkeriksi ja käteviksi käsistään.
    Yrityksiäkin perustaneet paljon.
    Siellä on vielä varaa hoitaa sairaatkin, lääkkeet liki ilmaisia.
    Eläkeläisillä monia etuja.

    Äänestä

Yhä useampi haluaa suomeen, KELAn mannekiiniksi.
Joten painukoon suominuori pois, saamme kelaajia tilalle.

Äänestä

Ralli-englannilla ei suomipoika lähde mihinkään.

Äänestä
  • Eikä pakkoruotsilla.

    Äänestä

  • Mutta yksi mokellus sana avaa rajatkin sekä tuo kela-gold edut vaikka ei osata pyyhkiä edes persettä., Asylum.

    Äänestä

  • Pitää osata kunnolla

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Eikä pakkoruotsilla.

    Lopeta toi ruotsin vihaaminen nää on ruotsin maita aina Pietariin asti ollut ja noi maasta toiseen liikkuvat gigolot puhuu paremmin ruotsia kuin me.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mutta yksi mokellus sana avaa rajatkin sekä tuo kela-gold edut vaikka ei osata pyyhkiä edes persettä., Asylum.

    Vastaanottokeskus ilmainen ruoka seksi vaate asunto sänky NÄYTTÄKÄÄS MISSÄ VASTAAVA PALVELU ILMAISEKSI ON SUOMEN ALKUASUKKAILLE EDES RUOTSISSA EI OLE KYLLÄ SINNE ON TÖIHIN MENTY. OMILLA RAHOILLA.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Vastaanottokeskus ilmainen ruoka seksi vaate asunto sänky NÄYTTÄKÄÄS MISSÄ VASTAAVA PALVELU ILMAISEKSI ON SUOMEN ALKUASUKKAILLE EDES RUOTSISSA EI OLE KYLLÄ SINNE ON TÖIHIN MENTY. OMILLA RAHOILLA.

    Missä arabimaassa on Suomelle ilmainen majoitus ruoka sähkö vaatteet??? Hä.

    Äänestä

  • Anonyymi00051 kirjoitti:

    Lopeta toi ruotsin vihaaminen nää on ruotsin maita aina Pietariin asti ollut ja noi maasta toiseen liikkuvat gigolot puhuu paremmin ruotsia kuin me.

    Pakkoruotsi ja teennäinen koko maan kaksikielisyys on miljarditaakka ja raskas nöyryytys suomalaisille. Vain typerä orjakansa sietää tuollaista.

    Äänestä

Suomessa on liikaa siivelläeläjiä. Siksi täällä on turha tehdä työtä. Siitä ei jää käteen tarpeeksi.

Äänestä
  • Kuka nuoret elättää,kun koulutus jää ei jakseta töihinkään minimitoimeentulo sitten vaan.Ensin kuntien huolehtia,että koulutus sitten työpaikka eikä tupakki ja alkoo,ennenkuin jalat oman pöydän alla.

    Äänestä

  • Työttömiä on alle 10% työllisistä ja saman verran työkyvyttömiä työikäisistä. Veroprosentit palkoista on alle 30% keskimäärin, ja kun ei työssäolijoita on vain se 20% työvoimasta, miten siivelläeläjiä voi olla siten nyt liikaa?
    Tietenkin,jos saadaan työkyvyttömät kuntoutettua töihin ja kaikille jaetaan työtä väkisin,ja jaetaan palkka heidän kesken,sekä täytetään kaikki vapaat työpaikat, mitä nytkin on aika paljon , veroprosentit saadaan painettua alle kymmeneen ,eli veroista maksetaan vain hallintokulut,mutta onko sitä oikeaa tahtoa työntekijöissä tehdä niin?
    Näyttää siltä että ei ole.
    Työnantajillehan se on aivan ja sama kuinka paljon on töissä ihmisiä kunhan palkkasummat ei suurene ja työt tulee tehtyä ja saavat voittonsa kotiin. Ei hekään ilmaiseksi työtä muille tahdo jaella ja teettää sekä ylivelkaantua ollenkaan.
    Eli työntekijöiden oma moka jos on työn ulkopuolista väkeä melkeimpä yhtään olemassa,vain ehkä kaikkein sairaimmat tapaukset jotka tarvitsee elatusta ja lapset tietysti,vanhuuseläkeläisethän saavat säästetyn eläkkeensä.

    Äänestä

  • Kunhan ihmiset ei karttasivu työntekoa niin kovasti niin maan talouskin olisi tasapainossa.
    Kun on kaiken maailman kengän kuluttajaa jotka elävät tukirahoilla työkelpoisiakin ovat, vaan kun ollaan sitä mieltä ettei työnteko muka kannata .
    Kun kukin kantaa kortensa kekoon olemalla veronmaksaja niin ei jää aikaa turhille
    ” minä itse” jutuille.
    Työtä on sentään jokaisen yritettävä tehdä. Ei ole yhteiskunnan velvollisuus mitenkään maksella työikäisen elatusta

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Kuka nuoret elättää,kun koulutus jää ei jakseta töihinkään minimitoimeentulo sitten vaan.Ensin kuntien huolehtia,että koulutus sitten työpaikka eikä tupakki ja alkoo,ennenkuin jalat oman pöydän alla.

    Tupakan verotus ruuan alemmas pääsee köyhät kauppaan ja tupakalle.

    Äänestä

  • Anonyymi00035 kirjoitti:

    Työttömiä on alle 10% työllisistä ja saman verran työkyvyttömiä työikäisistä. Veroprosentit palkoista on alle 30% keskimäärin, ja kun ei työssäolijoita on vain se 20% työvoimasta, miten siivelläeläjiä voi olla siten nyt liikaa?
    Tietenkin,jos saadaan työkyvyttömät kuntoutettua töihin ja kaikille jaetaan työtä väkisin,ja jaetaan palkka heidän kesken,sekä täytetään kaikki vapaat työpaikat, mitä nytkin on aika paljon , veroprosentit saadaan painettua alle kymmeneen ,eli veroista maksetaan vain hallintokulut,mutta onko sitä oikeaa tahtoa työntekijöissä tehdä niin?
    Näyttää siltä että ei ole.
    Työnantajillehan se on aivan ja sama kuinka paljon on töissä ihmisiä kunhan palkkasummat ei suurene ja työt tulee tehtyä ja saavat voittonsa kotiin. Ei hekään ilmaiseksi työtä muille tahdo jaella ja teettää sekä ylivelkaantua ollenkaan.
    Eli työntekijöiden oma moka jos on työn ulkopuolista väkeä melkeimpä yhtään olemassa,vain ehkä kaikkein sairaimmat tapaukset jotka tarvitsee elatusta ja lapset tietysti,vanhuuseläkeläisethän saavat säästetyn eläkkeensä.

    Eikös työttömät kuulemma ole vähentynyt koko ajan, sanoo vassarit? Eivät kuitenkaan puhu maahantunkijoiden työllisyydestä mitään..

    Äänestä

Ainakin viisitoista nuorta on ilmoittanut harkitsevansa lähtöä.

Äänestä
  • Siis heistäkin tulee mamuja jotka saavat kuulla uudessa maassa ottavansa työt maan kansalaisilta . Hienoa , mikämtulevaisuus nuorelle ihmiselle uudessa maassa

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Siis heistäkin tulee mamuja jotka saavat kuulla uudessa maassa ottavansa työt maan kansalaisilta . Hienoa , mikämtulevaisuus nuorelle ihmiselle uudessa maassa

    No yksi perhe muutti Kreikan vuorille osti romuisen talon ja korjasi sen kasvattaa kanoja ja muuta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Siis heistäkin tulee mamuja jotka saavat kuulla uudessa maassa ottavansa työt maan kansalaisilta . Hienoa , mikämtulevaisuus nuorelle ihmiselle uudessa maassa

    Tasokkaita mamuja, ja ottaako työpaikkoja vai ei, riippuu paikkojen määrästä tarkalleen. Norjassa työttömiä on 4%, ja korkeakoulutetuista on monella alalla pulaa ainakin Saksassa.

    Kun taas kun mamuja tulee (usein vähemmän tasokkaita, lisäten ongelmia suhteessa, ja lapsiensa suhteen, kun äly ja etiikka on mitä on) jotka vievät duuni- ja koulutuspaikat joihin ei valita omaan maan kansalaisia, niin silloin on syytäkin valittaa - syy ei sinänsä ole mamussa, vaan valtiossa, kunnassa, joka niin tekee, joka taitaa olla rikos, jos eettisesti katsoo.

    Äänestä

Lahjakkaimmat, koulutetuimmat lähtevät...
Työperäistä maastamuuttoa.

Äänestä
  • Jos heitä otetaan vastaan muissa maissa joissa oma väki ensinsijassa työllistetään

    Äänestä

  • Tilalle tulee "koneinssejä" joilla oli kumivene kaatunut lesboksen saaren edustalla ja opiskelu ja insinööritutkintopaperit "hävinneet"...

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Jos heitä otetaan vastaan muissa maissa joissa oma väki ensinsijassa työllistetään

    Jos kielitaito ei ole esteenä, niin teknisellä puolella Saksassa lähes varma työpaikka, eikä tarvii sponsorisopimuksia - jota varten kannattaa maksaa välittäjälle, jos se ei saa maksua työnantajalta/maalta tarveammatin suhteen.

    Uskoisin, että Ranskassa voi samaten olla hyvät työllistymismahikset, ja samaten teknisellä puolella.

    Terveydehuoltoalalla on pulaa tekijöistä kai kaikkialla maailmassa, vaikkei tosin joka suuntauksella, mutta kliinisellä ja vanhus-/kotihoidossa kylläkin, ehkä Floridaa lukuunottamatta - ja siellä tarvii lisäksi espanjaa.

    Palkat nousee Norjassa kokemuksen myötä, kun taas Suomessa ja Ruotsissa juuri ei, monellakaan alalla. Tekniselläkin voi joutua vaihtaa duunipaikkaa (kun on vielä edellisessä duunissa), että palkka nousisia - jota se silloin useimmiten tekee.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Jos heitä otetaan vastaan muissa maissa joissa oma väki ensinsijassa työllistetään

    Aivan niin; se Suomessa ihmetyttää, ettei kouluteta ja palkata omaa väkeä.

    Äänestä

Joo niin totta mutta ei prkl oo huolta huomisesta noilla matuilla. Tänne vaan lisää halutaan noita lorvailijoita joista ei ikinä tule veronmaksajia ja normaaleja suomen tulevaisuuksia......

Äänestä

Ei hätää. Suomeen tuodaan massoittain erivärisiä ihmisiä kaukaa muualta maailmasta. Jotkut Aasiasta tulevat ovat jopa työhaluisia, Aasiassa kun on semmoinen kulttuuri. Riisipelloilla ennen piti tehdä kovaa työtä ja myöhempinä aikoina tehtaissa. Muualta etenkin muslimimaista tulevat eivät sensijaan ole erityisen työhaluisia, mutta ovat kovia lisääntymään. Naiset suljetaan neljän seinän sisään pukkaamaan lapsia liukuhihnalta. Ulkona saavat liikkua vain pukeutuneina säkkeihin, joissa on silmänreiät. Semmoisia tuodaan jotta Suomella on tulevaisuus. Kun koulutetut nuoret häippäsevät maasta parempien palkkojen perään ja tilalle tuodaan halpaa työvoimaa massoittain niin Suomen tulevaisuus on halvan työn varassa. Ne lapsia liukuhihnalta pukkaavat pitävät huolen siitä, että työvoimaa jatkossakin piisaa. Työvoimareservissä löytyy ja palkat pysyvät matalina. Työttömiä on paljon. Työttömänä oleminen on kuitenkin aika lailla vaikeampaa kuin nykyisin. Ei tule valtiolta apua. Valtio köyhä ja korruptoitunut. Työttömien pitää pärjätä kuka mitenkin kykenee. Suomea sanottiin ennen Pohjolan Japaniksi. Tulevaisuuden Suomi on kuitenkin kuin Pohjolan Marokko tai Syyria. Suomen koululaitos on jo valmiiksi muutettu tulevaisuuden tarpeisiin. Pääasia on ideologia eikä osaaminen. Tulevaisuudessa se ideologia on kuitenkin vähän toinen kuin liberaali globalismi. Kun väestö vaihtuu niin vaihtuu kulttuurikin. Demokratiaa ei tietenkään tulevaisuuden Suomessa voi toimia. Maahan tarvitaan kovaotteinen diktaattori, semmoinen kuin Syyrian Assad. Suomen diktaattori sitten tottelee mahtavampaa hallitsijaa, kuka sitten lieneekään seurannut Putinia Suomen naapurina olevan imperiumin itsevaltiaana.

Äänestä
  • Täältä viedään satamiljoonaiselle väelle haaremeihin vuohia uhrattavaksi .....joku kirkon ulkomaan apuun eksyneet ulkomaalaiset Suomesta jakoi 30-70 000€ autoissa istuvalle muka hygienia paketteja rajan ylitys paikoilla Puolassa ETTÄ KYLLÄ ON ELÄMÄN REALITEEIT HUKASSA JUMALAUTA.Jos on nälkä ja puute savetista myy autonsa sillä saa ostettua asunnon ja ruuan.

    Äänestä

  • Aasian-amerikkalaisten ÄO on 106 keskimäärin. Ongelma on vapaasti (ja orjiksi) maahan tulleet mustat ja vain osin latinot.

    Äänestä

  • Muutama välilyönti olisi tehnyt asiallisesta stoorista järkevämmän.

    Persuja voi äänestää seuraavaksi, koska kärjessä on mamuongelma ja pakkoruotsi (ja Venäjän ongelma). Jos saatte ne ongelmat pois, niin voidaan seuraavaksi äänestää SDP:tä, jos 50 mrd velkaa lisää seuraavan parin vuoden aikana ei ole teille ongelma.

    Suomessa on työttömiä, ja halutaan työntekijöitä; vaikea yhtälö?

    Äänestä

Suomalainen saa turvapaikan heti, kun näyttää rajalla Marinin ja Saarikon kuvat.

Äänestä
  • Kristittyjä syrjitään sossusta kelassa ulkomailla ja täällä.

    Äänestä

  • Se olisikin hyvä tietää mihin maahan suomalaisen kannattaa mennä turvapaikanhakijaksi!!
    Täytyyhän systeemin toimia muuallakin EU:n alueella eikä vain Suomessa, joten onhan suomalaisillakin oikeus hakea sitä valitsemastaan maasta!

    Äänestä

Tosiaa moni sekkukin on menny
Ovat tiwnaanneet 3 kertaisesti ainakin
Ja enemmänki
Lahjakkaimmat näköjään lähtee

Äänestä

tämä on seuraus kun köyhät äänestää kokoomusta .

Äänestä
  • Viherpunavasemmisto pilaa Suomen, siitä on näyttöä koko tämän hallituskauden ajan.

    Äänestä

Vittumainen ilmasto ja vittumaiset ihmiset. Pois kun pääsee niin ei jää kaipaamaan.

Äänestä
  • Terveystalo lääkärit on ollut 30 vuotta piraattia vääriä ja vammaisia.

    Äänestä

On ihan hyvä että nuoria käy ulkomailla toteamassa millaista elämä siellä kohdemaassa on. Se on paras tapa päästä eroon vääränlaisista luuloista ja kuvitelmista.

Joillain käy toki onni ja pääsevät erityiseen menestykseen kiinni siellä, mutta hyvin moni normaaliin duunarielämään siellä päätynyt palaa takaisin nauttimaan pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan hienoista puolista jota meillä on.

Täällä maailman onnellisimmassa maassa.

Äänestä
  • Tässäkin pitää muistaa se tosiasia, jota harvoin ihmiset ajattelevat, että "Suomesta pois muuttaminen" on helpompaa ihmisellä, nuorella, jolla on talenttia, ja sen lisäksi, jos on "turvatusta perheestä", hänellä on jo mahdollisesti "pöytä katettuna" Eli asunto, jota pystytään jo etukäteen järjestämään paikan päälle, auto, terveysvakuutukset yms. Silloin "maailmaa on helpompi kohdata, ja alkaa rakentamaan uutta elämää ulkomailla". Ja se asunto ei tod.näk. ole huonolta alueelta. Joten tällaisen nuoren tai aikuisen on "helppo asettautua", on enää vain omasta asenteesta kiinni, miten lähtee rullaamaan suhteet jo valmiina jne.

    Mutta entäpäs sellainen nuori, jolla olisi haluja ja Talenttia (kuitenkin tärkein ominaisuus joskaan taloudellisia mahdollisuuksia ei voi aliarvioida). Mutta jos ei ole rahaa edes lentolippuun, mutta haluja olisi lähteä, ja talenttiakin, niin voikin olla niin, että unelmat jää kotisuomeen, mutta silloin on myös suurena vaarana, että motivaatiolaskee nollaan, koska ihan oikeasti, ei täällä niin hyvin ole asiat kuin politiikot mainostaa, ei lähellekään.

    No silloin käy niin, että ne, joilla on oikeasti annettavaa lähtevät ja loput jää Suomeen. Suomessa eletään harhassa, että muualla on karua, riippuu, onko nuorella taustatekijät kunnossa. Ja niitä tulevia taustatukijoita tarvittaisiin Suomessa, mutta he lähtevät jo aikaisessa vaiheessa. Mutta Suomessa ollaan niin "puusilmiä", että ei ymmärretä että "kaikki vaikuttaa kaikkeen". Yksi pieni linkki voi joko avata tai sulkea paljon....

    Äänestä

  • Ihana elää kuplassa lääkittynä?

    Äänestä

"Palkat vähintään kaksinkertaistettava ennenkuin kannattaa edes harkita suomeen jäämistä enää"

Ei bruttopalkoissa ole mitään vialla, vaan vika on nettopalkoissa eli veroissa, missään muualla ei ole näin korkea verotus syömässä ostovoimaa. Mikään ala ei kestä palkkojen tuplaamista,se on täysin mahdotonta, ja vaikka palkat tuplattaisiin, valtio vie siitä 60% veroina siitä ja verojenkaltaiset maksut päälle (8,3-8,65%). Eli käytännössä huomioiden palkkakulujen vaikutuksen kaikkiin kuluttajahintoihin, ainoa hyötyjä on nämä täällä liian pitkään riehuneet kommunistiset karkelot, siis valtio.

Äänestä
  • Meillä verovaroin kustannetaan paljon asioita joista muualla joutuu maksamaan esimerkiksi vakuutuksien muodossa. Ne pakollisesti maksettavat vakuutukset, päivähoitomaksut, koulutusmaksut jne. jne. ovat pois niissä maissa ihmisten ”todellisesta ostovoimasta” vaikka ne ostovoimana näkyvätkin kun ne pitää ”ostaa”.

    Suomessa nyt on vaan kalliimpaa elää koska maa on pääomaköyhä (historia), harvaan asuttu, kylmä ja geopoliittisestikin vähän hankalassa paikassa vientikilpailukykyyn liittyen. Siihen nähden meillä on ihan hyvä tilanne väestön elintasoon ja ostovoimaan liittyen.

    Maailman onnellisin maa.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Meillä verovaroin kustannetaan paljon asioita joista muualla joutuu maksamaan esimerkiksi vakuutuksien muodossa. Ne pakollisesti maksettavat vakuutukset, päivähoitomaksut, koulutusmaksut jne. jne. ovat pois niissä maissa ihmisten ”todellisesta ostovoimasta” vaikka ne ostovoimana näkyvätkin kun ne pitää ”ostaa”.

    Suomessa nyt on vaan kalliimpaa elää koska maa on pääomaköyhä (historia), harvaan asuttu, kylmä ja geopoliittisestikin vähän hankalassa paikassa vientikilpailukykyyn liittyen. Siihen nähden meillä on ihan hyvä tilanne väestön elintasoon ja ostovoimaan liittyen.

    Maailman onnellisin maa.

    Meillä ostovoiman vie verottaja ja ylisuuret vuokrat. Nyt sorretaan lypsetään tupakoivilta koirat pääsee junissa paremmille paikoille tupakoivat joutuu ulos.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Meillä verovaroin kustannetaan paljon asioita joista muualla joutuu maksamaan esimerkiksi vakuutuksien muodossa. Ne pakollisesti maksettavat vakuutukset, päivähoitomaksut, koulutusmaksut jne. jne. ovat pois niissä maissa ihmisten ”todellisesta ostovoimasta” vaikka ne ostovoimana näkyvätkin kun ne pitää ”ostaa”.

    Suomessa nyt on vaan kalliimpaa elää koska maa on pääomaköyhä (historia), harvaan asuttu, kylmä ja geopoliittisestikin vähän hankalassa paikassa vientikilpailukykyyn liittyen. Siihen nähden meillä on ihan hyvä tilanne väestön elintasoon ja ostovoimaan liittyen.

    Maailman onnellisin maa.

    Sano hänelle, vakuuta, onnistuuko?

    https://pbs.twimg.com/media/FogTKAmWcAIq5qa?format=jpg&name=900x900

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Meillä verovaroin kustannetaan paljon asioita joista muualla joutuu maksamaan esimerkiksi vakuutuksien muodossa. Ne pakollisesti maksettavat vakuutukset, päivähoitomaksut, koulutusmaksut jne. jne. ovat pois niissä maissa ihmisten ”todellisesta ostovoimasta” vaikka ne ostovoimana näkyvätkin kun ne pitää ”ostaa”.

    Suomessa nyt on vaan kalliimpaa elää koska maa on pääomaköyhä (historia), harvaan asuttu, kylmä ja geopoliittisestikin vähän hankalassa paikassa vientikilpailukykyyn liittyen. Siihen nähden meillä on ihan hyvä tilanne väestön elintasoon ja ostovoimaan liittyen.

    Maailman onnellisin maa.

    Maailman onnellisin maa...

    En tiedä yhtään onnellista ihmistä, mutta en tunnekaan yhtään muiden siivellä elävää vihervassaria, tuttavapiirini koostuu nettoveronmaksajista, varmaan outo sana kommunisteille, joista jokainen inhoaa tätä kommunismin ja sosialismin sekaista tunkiota.

    Verovaroilla kustannetaan suurimmalla osin kommunistien suojatyöpaikat erilaisissa kuntien ja valtion viroissa, turhanpäiväinen maahanmuutto sekä valtava korruptio, mikäli niillä kustannettaisiin pelkästään ne asiat, joista suomen kansa hyötyy, voitaisiin verotus tiputtaa helposti kolmannekseen nykyisestä, mutta tämähän ei viher-vasemmistolle käy, koska he joutuisivat töihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00062 kirjoitti:

    Meillä ostovoiman vie verottaja ja ylisuuret vuokrat. Nyt sorretaan lypsetään tupakoivilta koirat pääsee junissa paremmille paikoille tupakoivat joutuu ulos.

    Vuokrissa ja asuntojen hinnoissa on puolet erilaisten verojen aiheuttamaa kerrostumaa.

    Suomessa valtio sosialisoi ja ryöstää, työnteko ja kohta omistaminenkaan ei kannata. Pakko muuttaa johonkin muuhun maahan.

    Äänestä

Kyllä nuo taitaa olla luuseri paskoja jotka lähtee? Hyvin harva joka on palkattu kovalla palkalla tuskin irtisanoutuu ja lähtee muualle.

Nuortenkin pitäisi ymmärtää että vaikka niillä kova koulutus niin jo päällepäin useasta näkyy että luuseri paska kyseessä eikä sitä sitten palkata kuin huonolla palkalla apulaiseksi.

Tietysti silloin ainoa mahdollisuus on lähteä. Mennä esimerkiksi Saksaan. Saksalaiset sellaista paskaa että suomalainen luuseri-paskakin niiden joukossa yksi parhaimmista.

Äänestä

työ aika ikä on lehennyt molenmista päistä kun nuodena osiskeluaika vie työ vuosia, kun taas keskijässä on liika vanha työelämään juotuu työttömäksi,,

Äänestä

Ostakaa persut menolippu. Ei teitä kukaan täällä kaipaamaan jää.

Äänestä
  • Ei varmaan poliittinen agenda taas liity paremman elintason tavoitteluun mitenkään?

    Äänestä

  • Taidat olla sossun eläjä, heitähän Suomessa riittää ja hallitus kuskauttaa muualta heitä Suomeen lisää. Toimivat kuluttajina, mutta mitään eivät mistään itse maksa.

    Äänestä

Onhan maamme Hallitus ottanut ulkomaisilta rahoittajilta velkaa, että sai maksettua ylimääräiset lapsilisät. Ja kun asiantuntijat ehdottavat, että kotihoidontukea pitäisi vähentää, Hallituksemme ei tällaisista soraäänistä välitä, vaan maksaa kotihoidontukea, vaikka sitten velkarahalla.

Ihmeellistä, etteivät ihmiset ymmärrä, miten paljon heidän hyväkseen tehdään ja velkaakin otetaan.

Äänestä

Parempi onkin että lähtevät pois sotkemasta asuntoja. Nytkin taas lehdessä kuvia täystuhosta mitä joku syrjäytynyt nuori saa aikaiseksi, eikä ollut niin kovin nuorikaan enää.
Jokin aika sitten oli vastaavia kuvia 19-vuotiaan maailmannavan tuhoamisjäljistä.
Eikö ne idiootit osaa edes vuokra-asunnossa olla ihmisiksi. Miksi pitää vetää spraymaalit ympäri kämppää ja levitellä ruuat pitkin mätänemään.
Ei kannata enää valittaa ja ruikuttaa ettei asuntoa saa, kuka haluaa tuollaisille ääliöille vuokrata.

Äänestä
  • Kuule, luulenpa että "syrjäytynyt nuori" ei tosiaan tavoittele töitä ulkomailta...

    Äänestä

  • Anonyymi00073 kirjoitti:

    Kuule, luulenpa että "syrjäytynyt nuori" ei tosiaan tavoittele töitä ulkomailta...

    Nämä "syrjäytyneet" ja muut loiset ovat kaikkein viimeisimpänä täältä lähdössä, missään muualla tuskin saavat samanlaista ilmaista elatysta, asuntoa yms.

    Äänestä

Tällä sivustolla ollaan ihan oikeassa usesta eri asiasta.

Suomi on todella mätä ja sisäänpäinkääntynyt maa...mutta syyt siihen ovat...no...monimutkaisia.

Elämä useimmiten on.

Ensinnäkin puhtaan maantieteellisesti Suomi on aina sijainnut Euroopan nurkkakuntana. Se on maa josta aina lähdetään muualle. Tänne harvemmin kukaan vapaaehtoisesti oikein eksyy.

https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2023/02/image-98.png

Minulla on myös olemassa tästä eräitä varsin tuskaliaita henkilökohtaisia kokemuksia.

Suomessa on oikeastaan kaksi eräänlaista "jengiä"

On perisuomalaiset juntit ja sittenon internationalisti-globalistit...jos heitä siksi haluaa kutsua.

https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2023/02/image-100.png

Nämä kaksi jengiä usein työskentelevät yhdessä. Harvemmin toinen toisiaan vastaan.

Yleensä nyrkkisääntönä on että globalistit yrittävät myydä Suomea pois ulkomaille pala palalta. Annan tästä yhden aika hyvän esimerkin.

https://mega.nz/file/UNRUlYzI#F-DdWXxqmKF1ebeyLLcdSDxHacl0neDPxokq13Xmhl8

Toinenkin löytyy jossa yksi juntti leikii ns "hyvää jätkää" (Jorma Ollila) ja toinen "pahaa jätkää" (Steve Elopp) mutta kummankin tavoitteena on silti myydä Nokia pois pääosin ulkomaalaisille (Amerikkalaisille) sijoittajille.

https://mega.nz/file/tM5nFTjC#C6pPEok7_mZsp2Aba2YjFEUGc2V7znky65p5Jdzx-V0

Nämä kaksi jengiä usein siis työntekentelevät yhdessä pelaten ns "Hyvä kyttä" & "paha kyttä" peliä. Tästä taas tulossa yksi aika hyvä esimerkki.

https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2023/02/image-101.png

Yhden jengin tavoitteena on ylläpitää yhteiskunnan kahtiajaon ja pysähtyneisyyden tilaa("perusjuntit") kun taas toisen jengin tavoitteena on myydä Suomi mahdollisimman pois pala palalta ulkomaalaisille sijoittajille.

https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2023/02/image-102.png

Kumpikaan jengi ei halua sinun parastasi.

https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2023/02/image-103.png

Joten ei ole ihme että mahdollisimman moni Suomalainen haluaa muuttaa täältä mahdollisimman nopeasti pois...tai sitten lähteä ns "raamit kaulassa"

https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2023/02/image-104.png

Näihin ongelmiin ei oikeastaan ola olemassa mitään kunnon ratkaisua. Omasta henkilökohtaisesta kokemuksesta sanoisin että Suomea vaivaa myös ns "krooninen boomerismi"

Suomessa kroonista Boomerismia ajaa suoraan sanoen suurten ikäluokkien hysteerinen kateus omia vanhempiaan kohtaan ja halu korjata heidät "valkosiina auktoriteettihahmoina"

https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2023/02/image-105.png

Minulla on myös tästä hieman omaa henkilökohtaista kokemusta menemättä aiheeseen tämän enempää.

https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2023/02/image-106.png

Muissa maissa on vain Boomerismia mutta Suomessa on KROONISTA Boomerismia!!!

https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2023/02/image-107.png

Näille ongelmille ei ole olemassa mitään loogista ratkaisua. Itse olen kyllä saanut niitä ratkaisuja vuosien varrella nimenomaan tuolta yläkerrasta menemättä aiheeseen tämän enempää. Muualla ruoho voi olla hieman vihreämpää. Tämän julkisesti myönnän mutta ratkaisu ongelmiin kuitenkin löytyy usein tuolta yläkerrasta käsin. Tätä lämpimästi suosittelen ;=))

https://jaakkokalevi.files.wordpress.com/2023/02/image-108.png

Äänestä
  • Kohtahan tuokin on ratkaistu kun suomessa vallitsee islamin laki.

    Äänestä

  • Onneksi arabit kuuluukin vain Arabiaan katso karttaa. Puolikuu on Arabiassa eikö täällä.

    Äänestä

On Suomesta muuttanut väkeä gambiaan ja Itävaltaan tsekkeihin ja Kreikkaan kyllä. Kreikassa aurinko kennot tuottaa sähkön.

Äänestä

Mieleni tekisi minunkin lähteä tästä kommunismista pois. Ei ole mahdollista kohdallani.

Äänestä
  • Tämä on kuin pohjoiskorea monissa asioissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    Tämä on kuin pohjoiskorea monissa asioissa.

    Sananvapaus on jo viety.....Suomi on kuollut yhteiskunta.Viisas lähtee tyhmä jää ja paskasta nousee suomalaisen pää.

    Äänestä

Eivät halua kuolla sodan sattuessa

Äänestä

Suomi eu lutkahuora alistuu kaikkeen

Äänestä

Vuokrat on nostettu tasolle ei voi enää kestää tonni yksiköistä kk. Päälle vesi sähkö...

Äänestä
  • Hinnat on Ruotsissa alempaa tasoa kuin tonni tai enemmän yksiöstä suurimmassa osassa maata, jopa isommissa kaupungeissa, kun jokusen kalliin kaupungin niistä poistaa valikoimasta. Homma on joten kuten mahdollinen jos on syntyjään ollut asuntojonossa ja saa vaihdettua toiseen, jos ei miellyt tai haluaa muualle.

    Äänestä

Se on viisautta 😎

Äänestä

Minusta on eriskummallista, että mennään yhä median luomaan harhakuvaan taloudesta. Taseita voi laskea mielin määrin, mutta ne eivät kerro todellisuudesta mitään, vaan niillä tehdään sijoittajia suosivaa politiikkaa - aivopesua. Pörssiyhtiöt hallitsevat maailmaa yli valtioiden rajojen ja parlamenteissa istuu niiden edustajia. Valtion taseella ei ole merkitystä, vaan tärkeintä on saada valtion resurssit hyödyttämään vallassa olevia sijoittajia. Maailma ja Suomi on yksityistetty jo aikoja sitten.

Äänestä

Nuortenkin kannattaisi vaatia, eläkeläisväestölle 1 500€/kk MINIMIELÄKE-oikeusturvaa, eikä hyväksyä Veroparatiisi-sote-IHMISKAUPPA-orjuuttamista, köyhyyteen pakottamista.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17738326/suomen-elakelaiskoyhyys-hatatila-eu-huippukokouksen-asialistalle

Olisi jonkinäköinen oikeusturva nuorillekin, sairastumisten, onnettomuuksien, väkivallan kohteiksi joutumisten ym työkyvyttömiksi joutumisten varalle, ainut sellainen, kun niistä pätkä-silppu-nälkäpalkka-orjuuttamistöistä, ei mitään eläkkeitä koskaan kerry.

https://keskustelu.suomi24.fi/t/17515592/1-500ekk-minimielakkeet-ovat-talousosaamista-aidoissa-demokratioissa#comment-118408720

Äänestä

Saavatpahan sitten huomata ettei se elämä muualla ole sen parempaa!

Äänestä
  • Sorry, mutta olet pahasti väärässä......velattomammassa maassa on helpompaa elää kuin suomessa..

    Äänestä

Kivimäkikin lähti maailmalle, Julius siis.

Äänestä

Ei saa edes suolatonta kaalisoppaa joka päivä kuten Pietarissa.

Äänestä

Suomalaisnuoret viisaina hankkivat kissoja ja koiria lasten sijaan.
Ei kukaan tervepäinen tee lapsia nykymaailmaan ikiköyhyyteen, matuhelvettiin, ryöstettäviksi, raiskattaviksi ja kaiken maksajana riistoverolle.
-----------------------------------

Tulee näin raskaan työn tekijänä oksennusrefleksi tampereella.
On rikos/joutomatua täynnä, romania, narkomaania, parhaaseen työaikaan.
Miksi piti suomikin pilata..?

poliisi ei tee mitään, köröttelee saman kierroksen tarkistamatta romaneja ja matuja koskaan. pelkäävät ressukat.

Koko suomi on kuin itäkeskusta lähivuosikymmenien kuluttua

Ruotsalaisetkin ovat vähemmistönä omassa maassaan 2050 luvulla.
Suomalaiset 2090 luvulla.

Meikäläinen kuori kermat päältä 60-90 luvuilla kun vielä maailma oli terve ja ei mädätetty.Sain elää normaalia hyvää aikaa!!

Onneksi olkoon tulevat sukupolvet ja nykynuoret..lähiaikojen massiiviseen matuhelvettiin ja femakkojen aivovopesulle.poikalapset kuohitaan korvien välistä homokkaiksi pehmoleluiksi joista ei ole edes työhön saati lisääntymään.

Äänestä

Minä olen kaikille (tutuille) nuorille ja hyvinkoulutetuille suositellut maastamuuttoa. Jos kielitaitona on hieman muutakin kuin pakkoenglanti, niin kohtalaisen läheltä Euroopasta löytyy hyväpalkkaisia hommia, ainakin Suomen palkkatasoon verrattua.

Päättäjämme ovat järjettömillä pakotteillaan pilanneet Suomen kilpailukyvyn, joten nuoren järkevä päätös on lähteä muualle töihin. EU-alueellahan on työvoiman vapaa liikkuvuus.

Äänestä
  • Palkkataso

    Mitä käteen jää

    Mitä sillä saa täällä ja muualla

    Missään näistä Suomi ei ole kilpailukykyinen, jos olis ei tulijat päädy kelan luukulle joka on euroopanlaajuisesti ainut vetonaula ja tulijat sen mukaisia.

    Mikä tässä on vaikea ymmärtää?

    Äänestä

Vai olisiko syy nuorison geeniperimän nopea vaihtuminen?

Äänestä

Norja, Saksa, Ranska, UK, Jenkit, Kanada, Australia, Uusi Seelanti.

EU:ssa ei välty ongelmamamuilta, joita Suomeenkin halutaan lisää.

Norja ottaa pakolaisia ja maahanmuuttajia, mutta jälkimmäiseen on korkemmat kriteerit. Oslossa mamuja on 50%.

Jenkeissä on isoja ongelmia ja 21% ei osaa lukea ja 50%:lla 6. lk:n tasolla, ja vain 12% osaa lukea niin, etä ymmärtää monimutkaisempaa tekstiä. Paljon ongelmia ja mustien ÄO keskimäärin joku 88, ja latinojen joku 93, ja se näkyy katukuvassa.

UK:ssa mustien ÄO on kai joku 93, joka on siedettävä. Asuminen siellä ei pääsääntöisesti ole tasokasta monestakaan syystä, eikä palkat ole parhaat, mutta Ranskan tasolla.

Tanska on vähän ahdas, mutta parhaat palkat siellä verojenkin jälkeen, kun taas Saksassa verot ovat korkeat, joka heikentää palkkatasoa, vaikka säilyykin Norjan ja Tanskan jälkeen kolmantena.

Pohjois-USA, jossain erityisessä paikassa ja Alaskassa, ja USA:kin on mahdollinen, ja osalle muukin paikka, jos ei tarvii espanjaa ja palkkansa hyvä.

Enkkulaan tarvii yleensä tarveammatin ja tulla sponsoroiduksi, ja esim. jenkkilään sitä ei hevillä irtoa, ja korkeakoulutetuista on ylitarjontaa puolet pehmoaloilla ja paljon myös monella inssialalla, joista listauksia ja tietoa ainakin Youtubessa.

Kanadassa saattaa tarvita ranskaa, vaikkei valikoidusti tosin, kun niillä on kiintiöt ranskalle, joka riippuu aluella olevista ranskalaisista. Pakkoranskaa ei ole, mutta toki joillain aloilla ja titteleillä voi olla vaikeampi päästä Kanadaan ilman ranskaa.

Mm. Ranskassa ja Saksassa kannattaa katsella missä päin asuu suhteessa muihin kielialueisiin, ja lisäksi saksoja on monenlaisia, joka on alueellista.
Tanskassa ja osassa Ranskaa voi olla saksalle kysyntää.

Venäjä meillä naapurina eikä ydinasetta, joka löytyy Ranskalta ja Briteiltä, ja tulisi löytyä Suomen tapauksessa.

Mamut on ongelma, jos puolustaa itseään tai muita niitä vastaan, johon Suomen laki ei ole salliva ja vahinkovakuutuksia ei saa. Afrikan ÄO; mustilla 85, ja kun valkoista geenistöä sekoittuu mukaan 20% (tai sisäänpääsyvaatimukset korkeammat), niin se on vähän sitä korkeampi. Mamuja lappaa ilman kummempia tai mitään tasovaatimuksia EU:hun, ja homma on jo paljon menetetty, mutta pahentuu lisää. Niiden paikka on tasoistensa parissa ja heille sopivien lakien alla.

Pakkoruotsi kyrsii, joka on tosin vain yksi turhista oppiaineista tai osista, mutta silti. Puolet ruotsista on melko paljon norjaa, että siitä hyötyy sen verran, jos enkku ei ole itselleen tarpeen eikä mieleen.

Pakkoenkkua ei ole Itä-Euroopassa ja Ranskassa (eikä Suomessa, paitsi pääkaupunkiseudulla ym.), ja Saksassa pakko on vain neljä ekaa vuotta. Olisko tsekeissä vapari myös, mutta pakko kahdella vieraalle kielelle, joka tarkoittaa käytännössä enkkua.

Norjassa pakkoenkku koko matkan, mutta Ruotsissa taitaa loppua 9. lk:aan, joka käytännössä tosin ei tarkoita paljonkaan, mutta vaaditaanko sitä sitten korkeakoulutuksessa, en tiedä. Maa on kuitenkin vaikea, ettei ole kärkivalintoja.

Norja on helppo kieli, ja siinä on korjattu ruotsin erilaisuuttaa kirjoitusmuodossa ja ei ole yhtä sointuva - feminiinisyysaspekti on vähäisempi, kun ne nielee äänteitä, kuten tanskassa.

Sävyn osin voi ajatella enkkua ja ranskaa, ja osin saksaa, joka on ruotsin sukua, lisäkonsonantein varustettuna, ja saksa onkin valinta monella (30%) toiseksi vieraaksi Skandinaviassa. Saksan osaajia on jopa 40% EU:ssa, kun taas enkkua äidinkielenä puhutaan lähinnä vain Irlannissa (5M).

Saksa onkin sopiva kieli Skandinaviassa, enkun sijaan, mutta siellä on päätetty toisin, joka on tavallansa passelia vain monilla korkeakoulualoilla, ja alkaa parhaiten yläasteella ja jatkuu lukiossa, muttei varsinaisesti amiksessa, vaikka sitten enkkua inssialoilla varsinkin tarvii, jos kirjoja ei saatavilla saksaksi - luultavasti on, mm. koska pakkoenkkunsa vain neljä vuotta.

Norjan kielellä voi lyödä myös saksan kärpäsen samalla, ja mahdollisesti ei tarvii paljoa enkkua siten, eikä myöskään Ranskassa, eikä Skandinaviassa itsessään. Norjaa ei tarvii Saksassa eikä Ranskassa, eikä enkkumaissa.

Skotlanti liitynee sukupolven kuluttua, mutta sielläkin on vain 5M ihmistä, ja edullisia asuntoja ei näyttänyt olevan edes syrjemmällä, kuten ei näkynyt Ranskassa., kun taas Pohjoismaissa ja etelämmässä niitä löytyy, ja toki Itä-Euroopassa, mutta hinnat alkaa olla jo kovemmat Tsekeissä, Puolassa, osassa Viroa ja ainakin osassa Liettuaa, ja suhteessa palkkoihin sitäkin enemmän.

Irlanti on kallis, kaupungista myös tosin riippuen, ja mamuja tulee lappaa enkun perässä Vapaaseen enkkumaahan, jolta osin, jos enää hyvä, Englanti tai Wales voi olla parempi, ja toki säänkin puolesta, vähän parempi, ja kieli muistuttaa enemmän enkkua. Ranskan tarpeesta UK:ssa en tiedä, mutta se ei liene pakollinen yksityisissä kouluissa, mutta asiat voivat olla muttuneet ja muuttuvat koko ajan kaikkialla.

Hollanti on monikielinen ja kallis asua ja vuokrakämpät voi olla vähän hankala saada, mutta en varma nykytilanteesta.

Äänestä

Ei ole vain nuoret lähdössä ulkomaille vaan myös oman ikäiseni aikunen väki. Ystäviäni on poistunut ulkomaille töihin ja lisää on lähdössä. Eräs ystävni aikoo perustaa oman ravintolan, mutta ei tänne Suomeen. Itse aion lähteä Suomesta kanssa lähivuosina kun pysyvä työkyvyttömyyseläke alkaa. Mitä helvettiä teen Suomessa jossa kaikki on kallista ja ihmiset köyhtyvät köyhtymistään?

Äänestä
  • Juu, on niintä kuppiloita monet lähteneet ulkomaille pitämään ja monella mennyt perisiilleen.
    Mistä tiedät, että pääset lähivuosina työkyvyttömyyseläkkeelle, ei se ole mikään automaatti.

    Äänestä

Hehee, hauska yritys ja taas Pietarin trollikeskuksen suunnalta.
Maailma on muuttunut sitten 70-luvun ja jopa suomalainen uskaltaa lähteä ulkomaille töihin, mutta myös tänne tulee osaajia ulkomailta.
Venäjällä on iso hätä kun sieltä osaajat lähtivät ja lähtevät kokoajan karkuun Putinin hallintoa ja sotaan joutumisen vuoksi.

Äänestä
  • Hengitä välillä, ettet tukehdu nauruusi.

    Äänestä

Onkohan itänaapurissa asiat paremmin?

Äänestä

Pian on lähdettävä kaikkien jotka liikkeelle pääsee.
Muuten kuolee viluun ja nälkään.
Vielä kun tietäisi mihin menisi.
Länteen? Etelään?

Äänestä
  • Valitse sinä itä.

    Äänestä

Kokoomuksen haista paska politiikka vain kiihdyttää kantasuomalaisten poismuuttoa työnperässä johonkin aitoon länsimaahan, eihän tällaista kurjuuden maksimointia mitä kokoajan kokoomus ja oikeisto syöttää kansalaisille kukaan sulata.

Rikkaiden kusettama maa saa nyt arvoisensa lopun eli ikitaantuman ja laman mistä ei kokkareiden eväillä koskaan nousta eikä täällä ole mitään tulevaisuutta kun ostovoimaa halutaan vaan polkea entisestään... saatte pitää orjanne ja lisää apinoita tekemään orjatöitä, ei tänne kukaan enää jää tätä pelleilyä katsomaan.

Äänestä
  • Kokoomus haluaa vain työntekijöitä ketkä tekee heille lisää voittoa ja tulosta,muusta viis. Ja kun ovat voitot tehty ja kerätty ,työntekijät saavat mennä omilleen kuolemaan,kuka mihinkin.
    Ketään tosioikeistolaista ei kiinnosta muitten elämä pätkääkään niin kuin oma ja yrittävät estää valtiotakaan välittämästä kenestäkään.

    Näin se on ollut ja kapitalismissa tulee aina näin olemaankin.

    Äänestä

Ruotsissa kunnallisvero 30-35% luokkaa, paljonkos Suomessa? Tietenkään uudelle työntekijälle ei annetta sitä kaikista korkeinta palkkaa heti kun on otettu töihin.
Aina kannattaa avartaa mahdollisuuksiaan joko muuttamalla paikkakunnalta toiseen kotimaassaan, kouluttautua vaikka iltakursseilla lisää siihen ammattiin josta pitää, tai tosiaankin yrittää tulla toimeen jossakin muussa valtiossa.
Kielitaitoa pitää löytyä auttavasti, lisää oppii työpaikalla ja kielikursseilla uudessa asuinmaassa. Nuorena, vapaana, terveenä ihmisenä on mukava kokea kuinka pärjääkin ja pystyy vaikka mihin.

Äänestä

60-70 luvuilla muutettiin sankoin joukoin Ruotsiin, paremman elämän perässä. Australiaan on lähdetty ja Ameriikkaan.

Niin se menee.

Äänestä

Muuttoliikkeitä on ollut maailman sivu. Jotkut opiskelee ja pääsee töihin täällä ja perustavat perheen eikä ole sillai paha olla.

Äänestä

psykoottiset lähtevät amerikkaan
masentuneet lähtevät siperiaan

Äänestä

Pump

Äänestä

Itse olen teollisuuden palveluksessa Norjassa rakennusalalla ja pitää kyllä peiliin katsoen todeta, että osaltaan Suomi ja sen työelämä on sitä, jollaiseksi itse olemme sen tehneet. Täällä kännykkä ja netti on paljon pienempi ongelma alle kolmekymppisillä, kuin oli Suomessa, Jossa työn teho olkoi olla "buumerien" vastuulla. Merkillepantavaa on, että nuori Norjalainen saapuu aamulla työpaikalle huomattavan paljon virkeämpänä, kuin vastaavat Suomessa ja kännykän selailu tauoillakin vähäisempää saati sitten työaikana. On totta, että työn tahti täällä on rauhallisempi, kuin siellä suomessa, mutta ilmeisesti tehokkaampaa, koska tuntimenekit kuitenkin pienempiä. Asuinmiljöössäni on paljon lapsiperheitä ja olen laittanut merkille, että Norjalaiset vanhemmat liikuttavat ja leikittävät lapsiaan huomattavasti enemmän, kuin Suomalaiset. Tästä osaltaan ehkä se nuorten parempikuntoisuus ja urheilumenestyskin tulee. Nyt kun Suomessa kasvattajatkin ovat jo kännykkäsukupolvea, "rauhoitetaan" lapsi kännykällä saadakseen itselleen se "kännykkärauha". Että parempaa ei ainakaan ole tulossa jatkossakaan. Siis ratkaisuko on, että "kaikki pois Suomesta"???

Äänestä

ei mikään ihme tuo aloittajan mielipide. Suomen meno Natoon ja suomalaisten joukkojen alistaminen natolle ei ole mitenkään isänmaallista toimintaa. Pikemminkin päin vastaista.

Äänestä
  • Ei siinä kyllä natosta mitään puhuttu..

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Syy: Huonot palkat ja korkeat verot ja asumiskulut. Suomi ei tarjoa enää tulevaisuutta nuorille.Palkat vähintään kaksinkertaistettava ennenkuin kannattaa edes harkita suomeen jäämistä enää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu