Joulu- ja tammikuussa ero kasvoi sähköauton hyväksi.
Erilaiset hybridit, niin ladattavat kuin ei-ladattavat, ovat nyt eniten ostettujen henkilöautojen ryhmä Suomessa.
Ekonomisti Sanna Kurronen ennusti lähes päivälleen kaksi vuotta sitten polttomoottoriautojen arvon romahtamista eikä hän ole väärässä – uusien polttomoottoriautojen mahdollinen kielto tai tarkalleen sanoen autojen päästöttömyysvaatimus vuonna 2035 EU:ssa tulee vääjäämättä viemään arvojen romahtamiseen.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/uusien-dieseleiden-kohtalo-ei-hyvalta-nayta/bc263782-387b-44f7-add4-7ddf94e75721
Marraskuussa täyssähköautot ohittivat bensiini- ja dieselautojen rekisteröinnit lukemin 1584 ja 1531
40
85
Vastaukset
- Anonyymi
Mistä se kertoo? Vain siitä, että bensa-/dieselautot ajetaan loppuun eikä osteta sähkövatkaimia, joilla ei oikeasti tee ajossa mitään. Käy kaupunkeihin kortteliajoihin.
Luin tuota juttua ja utopistiset määrät on avaruudessa. Kellä on rahaa ostaa yleensäkään minkäänlaista uutta autoa? Harvalla ja niillä johtajilla, jotka saa työsuhdeauton. Tavalliset duunarit taistelee normielämisen kanssa päivästä toiseen selvitäkseen edes asumiskuluista.
Jos sähkärit joskus on polttomoottoriauton tasolla kilometreissä, tankkausajassa, pystyy itse korjaamaan, hinnoissa (myös huolto) ja ennenkaikkea kannattaa edes käytettynä ostaa, olen itse kasvanut koiranputkea jo vuosikymmeniä. Sähkäri ei tule koskaan olemaan polttomoottoritasolla, ei koskaan. Onhan tässä jo paljastettu pikkuhiljaa ongelmia ja lisää paljastetaan, kunhan myynti on sitten vähän kasvanut. Tänään viimeksi oli hakkerointiuutinen...Ajelkoon kukin millä ajelee, mutta epätasa-agvon on tämä hallitus saanut tähänkin, kuten kaikkiin asioihin, joka on jakanut kansan eriarvoiseen asemaan. HAJOTA JA HALLITSE, on päivän sana.- Anonyymi
Se kertoo siitä että yhä useampi uusi auto on sähkövatkain. Se että sinä ajelet sillä museo-Talbotilla kertoo taas ainoastaan sinun köyhyydestäsi.
- Anonyymi
"sähkövatkaimia, joilla ei oikeasti tee ajossa mitään. Käy kaupunkeihin kortteliajoihin."
Pelkkää tyhjää vaahtoamista. Sähköautolla voi ajaa 1.000km noin kymmenessä tunnissa. Se tarkoittaa sitä että Suomen voi halutessaan ajaa päästä päähän yhden päivän aikana.
Ymmärrän että joillakin on isoja paineita sähköautojen suhteen mutta ei se silti anna oikeutta valehdella.
https://www.youtube.com/watch?v=u6wZBdfZ9gY&t=1702s - Anonyymi
"Sähkäri ei tule koskaan olemaan polttomoottoritasolla, ei koskaan."
Katsopa pörssisähkön hintaa. Viime yönä käytiin taas alle yhden sentin rajan. Juuri siihen aikaan kun sähköauto ladataan.
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000009279341.html
Tarkoittaa käytännössä sitä että tänäänkin sähköautolla ajaa noin yhdellä eurolla sata kilometriä. Bensalla sama matka maksaa 12-14 euroa.
Ja mitä tulee polttiksen rangeen ja tankkausnopeuteen: EVVK. Ei tavis-ruuhkasuomalaisen tarvitse lähteä minnekään satojen kilsojen korpivaellukseen pakkasella. Ei niin minkäänlaista tarvetta.
Ja mitä väliä sillä on kuinka kauan lataus kestää kun se tapahtuu yöaikaan kun kuski nukkuu. Akku on aamulla joka tapauksessa täynnä.
Sata kilsaa yhdellä eurolla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Sata kilsaa yhdellä eurolla.Polttomoottoriautojen myynti puolittui kahdessa vuodessa. Ettäkö ei koskaan,
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Se kertoo siitä että yhä useampi uusi auto on sähkövatkain. Se että sinä ajelet sillä museo-Talbotilla kertoo taas ainoastaan sinun köyhyydestäsi.
Onpas täällä vitsikästä väkeä tai sitten kirjoittaja on joku, joka ei enää kulje ihan täysillä valoilla? Olisit vaan jättänyt tuonkin "mielipiteen" kirjoittamatta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"sähkövatkaimia, joilla ei oikeasti tee ajossa mitään. Käy kaupunkeihin kortteliajoihin."
Pelkkää tyhjää vaahtoamista. Sähköautolla voi ajaa 1.000km noin kymmenessä tunnissa. Se tarkoittaa sitä että Suomen voi halutessaan ajaa päästä päähän yhden päivän aikana.
Ymmärrän että joillakin on isoja paineita sähköautojen suhteen mutta ei se silti anna oikeutta valehdella.
https://www.youtube.com/watch?v=u6wZBdfZ9gY&t=1702sMainitse yksikin alle 30000€ uutena maksava patteriauto, jolla tuo voisi edes teoriassa olla mahdollista. Vastaavaan toki pystyy lähes kaikki diesel-moottoriset autot ja vielä pienemmällä päästöillä. Patteriautojen valmistaminen kun on niin saastuttavaa.
- Anonyymi
Alla, innokkaiden patteripoikien jalat maan pinnalle palauttavaa realismia ev-autojen osuudesta Suomen autokannassa.
"Sähköautojen osuus koko kannasta vielä pieni"
"Tuijotetaan uusien autojen ensirekisteröinneistä sähköautojen suhteellista osuutta ja ajatellaan, että nythän tämä menee mukavasti."
* Kallio kuitenkin sanoo, että täyssähköautojen lähes 18 prosentin osuus viime vuoden ensirekisteröinneistä ei tunnu koko autokannassa "juuri laisinkaan".
"Täyssähköautoja oli viime vuoden lopulla noin 45 000, kun Suomen autokannassa oli kaikkiaan yli 2,7 miljoonaa henkilöautoa."
- https://www.is.fi/autot/art-2000009330744.html
- https://keskustelu.suomi24.fi/t/17711125/sahkoautojen-osuus-hyvin-pieni-suomessa- Anonyymi
Eipä sillä ole mitään merkitystä kuinka iso osuus autokannasta on sähköautoja. Kun sellaisen itselleen ostaa niin silloin oman perheen sähköautoprosentti on sata.
Mitä merkitystä on sullä millaisilla autoilla muut ajavat? - Anonyymi
Kai se sähköautovihaajalle jonkinmoinen lohtu että nykyisellä ostotahdilla autokanta uudistuu kerran 33 vuodessa joten vanhoja polttisrotteloita näkee vielä pitkään.
- Anonyymi
Nuo esittämäsi sitaateissa olevat väitteet ovat vieneet toteutuaakseen 50 vuotta. Sähköautot tulevat 10 vuodessa. Miksiköhän se asia pitää esittää noin kuin sinä esität. Tärkeää on ainoastaan kuinka paljon sähköautoja uutena myydään.
Pian myynnissä ei ole uutena ainuttaakaan polttomoottoriautoa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä sillä ole mitään merkitystä kuinka iso osuus autokannasta on sähköautoja. Kun sellaisen itselleen ostaa niin silloin oman perheen sähköautoprosentti on sata.
Mitä merkitystä on sullä millaisilla autoilla muut ajavat?"Mitä merkitystä on sullä millaisilla autoilla muut ajavat?"
Luetun ja kontekstin sisäistämisen ongelmia, kuten tavallista, aivot narikassa.
Suhteellisuudentaju hukassa.
Pointti on se miten patteripojat jatkuvasti intoilevat ja leipoilevat rekisteröintien %-luvuilla, mutta eivät tajua miten mitätön määrä patteriautuoja on kokonaiskannasta.
Montako "kymmentä" vuotta menee siihen, että edes 50% autokannasta olisi patteriaututoja.
#
Itselleni on lähtökohtaisesti aivan yksi hailee millä kukin ajaa.
Sen sijaan olen ottanut kantaa patteriautojen aivopesullisella mukamas ekologisina lobbaamiseen.
Ongelmana on se, miten pidemmällä aikajanalla kaikkia ollaan pseudo-ekologisiin patteriautoinhin pakottamassa, eli se __oman valinnnan__ mahdollisuus lukitaan ideologia-politiikalla, vaikka poliitikkojen rooli ei ole määrittää ja lukita valmiiksi teknologiaa, jolla haluttuun tulokseen halutaan mennä.
Toivotavasti sitä ennen vaikkapa synteettiset polttoaineet tulisivat laajasti ja kustannustehokkaasti saataville ja sitten niille tulisi saada EU:n hyväksyntä vielä 2035 jälkeenkin.
"Synteettinen bensiini myyntiin huoltoasemilla Saksassa – päästöt 90 prosenttia pienemmät"
- https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/32b630b5-f76f-445a-9671-5c7709869038 - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Mitä merkitystä on sullä millaisilla autoilla muut ajavat?"
Luetun ja kontekstin sisäistämisen ongelmia, kuten tavallista, aivot narikassa.
Suhteellisuudentaju hukassa.
Pointti on se miten patteripojat jatkuvasti intoilevat ja leipoilevat rekisteröintien %-luvuilla, mutta eivät tajua miten mitätön määrä patteriautuoja on kokonaiskannasta.
Montako "kymmentä" vuotta menee siihen, että edes 50% autokannasta olisi patteriaututoja.
#
Itselleni on lähtökohtaisesti aivan yksi hailee millä kukin ajaa.
Sen sijaan olen ottanut kantaa patteriautojen aivopesullisella mukamas ekologisina lobbaamiseen.
Ongelmana on se, miten pidemmällä aikajanalla kaikkia ollaan pseudo-ekologisiin patteriautoinhin pakottamassa, eli se __oman valinnnan__ mahdollisuus lukitaan ideologia-politiikalla, vaikka poliitikkojen rooli ei ole määrittää ja lukita valmiiksi teknologiaa, jolla haluttuun tulokseen halutaan mennä.
Toivotavasti sitä ennen vaikkapa synteettiset polttoaineet tulisivat laajasti ja kustannustehokkaasti saataville ja sitten niille tulisi saada EU:n hyväksyntä vielä 2035 jälkeenkin.
"Synteettinen bensiini myyntiin huoltoasemilla Saksassa – päästöt 90 prosenttia pienemmät"
- https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/32b630b5-f76f-445a-9671-5c7709869038"Pointti on se miten patteripojat jatkuvasti intoilevat ja leipoilevat rekisteröintien %-luvuilla, mutta eivät tajua miten mitätön määrä patteriautuoja on kokonaiskannasta."
Kyllä kaikki tietävät että osuus uusmyynnistä on eri asia kuin osuus autokannasta. En näe valistustyötä tästä asiasta kovin hyödyllisenä. Selvän asian turhaa vatvomista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Pointti on se miten patteripojat jatkuvasti intoilevat ja leipoilevat rekisteröintien %-luvuilla, mutta eivät tajua miten mitätön määrä patteriautuoja on kokonaiskannasta."
Kyllä kaikki tietävät että osuus uusmyynnistä on eri asia kuin osuus autokannasta. En näe valistustyötä tästä asiasta kovin hyödyllisenä. Selvän asian turhaa vatvomista.No, näitä patterifanien intomielisiä %-lukualoituksia leivotaan ahkerasti ja henkseleitä paukutellen kertomaan EV-konseptin "ylivoimaisesta voittokulusta" ... valistusta, suhteellisuudentajua ja realismia todellakin kaivataan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, näitä patterifanien intomielisiä %-lukualoituksia leivotaan ahkerasti ja henkseleitä paukutellen kertomaan EV-konseptin "ylivoimaisesta voittokulusta" ... valistusta, suhteellisuudentajua ja realismia todellakin kaivataan.
Tai sitten voisi olla vetämättä hernettä nokkaan vähäpätöisestä asiasta.
Miksi sähköautojen menestys uusmyynnissä voi mennä noin pahasti ihon alle? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tai sitten voisi olla vetämättä hernettä nokkaan vähäpätöisestä asiasta.
Miksi sähköautojen menestys uusmyynnissä voi mennä noin pahasti ihon alle?Vaikuttaa realiteettien muistuttaminen ottavan koville. Minä vuonna kotimassa on edes 50% patteriautoja.
Oleellinen asa on se miten tuo pseudo-ekologinen pateriauto-politiikka kulkee täysin päällänsä, jossa myöhemmin ei ostajilla edes ole valinnan mahdollisuutta, paitsi jos jokin tai useampi mielekäs vaihtoehto tulee markkinoille EU:n leiman saaneena.
On suorastaan idioottimaista edesvatuuttomuutta miten ideologia-poliitikot ovat sitomassa ja lyömässä ajan tappiin saakka lukkoon tavoitteisiin pääsemisen teknologian, joka ei kuulu heidän rooliinsa.
Tämän lisäksi EU on laittamassa silmukan omaan kaulaansa geopoliittisesti epäluotettavalla Kiina-riippuvuudella, aivan kuin itänaapurin toimet ja riski koko maailmanrauhalle eivät olisi mitään opettaneet.
"EU:n 2035-direktiivillä patteriautoihin sitoutuminen on totaalinen virhe !"
- https://keskustelu.suomi24.fi/t/17731320/eun-2035-direktiivilla-patteriautoihin-sitoutuminen-on-totaalinen-virhe-! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eipä sillä ole mitään merkitystä kuinka iso osuus autokannasta on sähköautoja. Kun sellaisen itselleen ostaa niin silloin oman perheen sähköautoprosentti on sata.
Mitä merkitystä on sullä millaisilla autoilla muut ajavat?Kovasti ainakin sinulle sillä tuntuu olevan merkitystä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo esittämäsi sitaateissa olevat väitteet ovat vieneet toteutuaakseen 50 vuotta. Sähköautot tulevat 10 vuodessa. Miksiköhän se asia pitää esittää noin kuin sinä esität. Tärkeää on ainoastaan kuinka paljon sähköautoja uutena myydään.
Pian myynnissä ei ole uutena ainuttaakaan polttomoottoriautoa.Kylläpä sinä olet sitten viisas ennustaja. Eu:n pelleporukka on suuressa viisaudessaan, autotehtaiden tuki miljardeilla tehnyt päätöksen, että polttomoottoriautoja ei saa myydä EU alueella. Ja sinä sen pystyit ennustamaan. Wau!!! Onhan se toki niin, että kun patteriautot valtaa Euroopan on yli 1000Miljardia vaihtanut omistajaa (osa rahasta eu:n voiteluun) . Päästöt toki eivät ole juurikaan laskeneet, sillä patteriautojen valmistaminen tuottaa niin paljon enemmän päästöjä, että pelkän patteriauton isommalla valmistuksen päästömäärällä polttiksella ajetaan yli 50 000km.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kovasti ainakin sinulle sillä tuntuu olevan merkitystä.
"Kovasti ainakin sinulle sillä tuntuu olevan merkitystä."
Niin, joillekin aivopesullinen ev:n ekologisena lobbaus uppoaa aivokemiaan kuin väärä raha, samaan aikaan kun isompien kuvien hahmottamiskyky on lähinnä nolla, jonka seuraamuksena sitten toistellaan tuollaisia aivottomia hokemia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Nuo esittämäsi sitaateissa olevat väitteet ovat vieneet toteutuaakseen 50 vuotta. Sähköautot tulevat 10 vuodessa. Miksiköhän se asia pitää esittää noin kuin sinä esität. Tärkeää on ainoastaan kuinka paljon sähköautoja uutena myydään.
Pian myynnissä ei ole uutena ainuttaakaan polttomoottoriautoa.Oletpa sinä suorastaan nero: "Pian myynnissä ei ole uutena ainuttakaan polttomoottoriautoa", Kuinka ihmeessä sinä tuollaisen uutisen keksit? Oisko tuo vuosi 2035?
Joku toinen ennusti, että polttomoottoriautojen hinnat romahtavat. Valitettavasti tämä tieto on sinällään, väärä, jos Suomessa hallitus vaihtuu. Suomessa on kohta myyty ne patteriautot, mitä tänne saadaan myytyä. Vähän ajetuista polttiksista maksetaan kohta hyviä hintoja, koska iso osa suomalaisista haluaa edelleen ajaa polttiksella edullisesti ja saasteettomammin kuin patteriautoilla. Ainoa "este" on vihervasuri-hallitus, joka nostaa polttonesteiden hintaa 0,5 - 1€ vuodessa litralta.
Suomen 5% co2 päästövähennys tulee maksamaan noin 80Miljardia suomalaisille autoilijoille. Se on seikka, johon puupää päättäjät suuressa viisaudessaan eivät ole jaksaneet kiinnittää huomiota.
- Anonyymi
Tässä on sopiva paikka muistuttaa kansalaisaloite.fi sivustolla olevasta kansalaisaloitteesta, jossa kerätään nimiä "kunnianhimoisen" ilmastotavoitteen siirtämisestä muiden EU maiden tavoin vuoteen 2050 (tai sen jälkeen). On myönnettävä se tosiasia, että Suomi ei voi yksin pelastaa maailmaa ja että meidän henkilöautojen päästöt eivät ole edes sitä kärpäsen kakkaa Itämeressä. Tuon kunnianhimon takia autoilun kustannukset ovat Suomessa jo nyt EU:n kalleimmat ostovoimaan suhteutettuna. Miksi helevatissa meillä, yhdessä maailman harvaan asutuimmassa maassa, Suomi näin rankaisee omia kansalaisiaan?
- Anonyymi
Ei nyt ihan heti tule mieleen, mitä iloa ja hyötyä on olla joku EU,n mallioppilas, sätkynukke ja hölmö hyväuskoinen idiootti yhtäaikaa ? Ehkä on järkevämpiä sijoituskohteita kuin joku 70,n tonnin patteriauto. Tyhmimmät ostaa aina enimmäiset lastentautiset puolivalmisteet viherpunikkien käskystä "maailmaa pelastamaan"! Milloinkahan päästään eteläeuroopan sähköautoilua vielä maksamaan?
- Anonyymi
senkus on nämä tilastot, itse ei ole tarvetta vaihtaa tiiseliä mihinkään patterivehkeeseen, tyttären perhe osti kakkosautoksi pienen kokosähkö volvon, pitää kuitenkin läheisten kanssa pitää suu supussa mitä on mieltä näistä akkuautoista.
Ei viitsi sanoa, että tämä nyt oli vain yksi kokeilu, joka menee metsään, ellei oleellisesti parempia akkuja pystytä kehittämään, taitaa tulla kemia vastaan siinäkin, siis jos vaikka nykyakkuihin verrattuna puolta kevyempi akku tulisi markkinoille - Anonyymi
No voe vitsi. Ihan sama mitkä myyntiprosentit.
Kukin ajakoon millä tykkää. Mitäs noita kadehtimaan.
Mie ajan mukavasti diesel Mersulla ja ostan patterivehkeen sitten kun ostan. Toyotaan nen sorru. - Anonyymi
"Tyhmimmät ostaa aina enimmäiset lastentautiset puolivalmisteet viherpunikkien käskystä "maailmaa pelastamaan"!"
En ostanut sähköautoa pelastaakseni maailman. Kaksi päällimmäistä syytä on mahtava vääntö ja alle kahden euron sähkökustannukset sadalle kilsalle.
Mahtava kiihtyvyys ja kulut vain murto-osan bensaan verrattuna. Vihervasureiden maailmanpeöastuksen jätän muiden hommaksi.
Syön myös pihviä. Aika useinkin.- Anonyymi
Kuudessa vuodessa sähköllä ajaminen on säästänyt 9000 euroa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuudessa vuodessa sähköllä ajaminen on säästänyt 9000 euroa.
Paljonko pääomakulut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paljonko pääomakulut?
Kun sähkön hinnasta vähennetään 9000 euroa niin pääomakulutkin ovat aika lailla korvautuneet. Saa vaihdossa saman hinnan kuin hinta vähennettynä 9000 eurolla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun sähkön hinnasta vähennetään 9000 euroa niin pääomakulutkin ovat aika lailla korvautuneet. Saa vaihdossa saman hinnan kuin hinta vähennettynä 9000 eurolla.
..Kun sähköauton hinnasta vähennetään......
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuudessa vuodessa sähköllä ajaminen on säästänyt 9000 euroa.
Olemme todella iloisia puolestasi.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun sähkön hinnasta vähennetään 9000 euroa niin pääomakulutkin ovat aika lailla korvautuneet. Saa vaihdossa saman hinnan kuin hinta vähennettynä 9000 eurolla.
Mitenhän mahtaa käydä. Tesla just laski uusien autojensa hintaa 10 000 - 20 000€, vanhat laskee mukana reilummin.
- Anonyymi
Ladattavien hybridien myynti on jo alamäessä ja itselataava on pelkkä polttis, sillä ei se tankkaamatta pitkälle liiku.
- Anonyymi
Määrällisesti ladattvienkin hybridien myynti tulee kasvamaan pitkien välimatkojen Suomessa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Määrällisesti ladattvienkin hybridien myynti tulee kasvamaan pitkien välimatkojen Suomessa.
Mutta eihän ladattava hybridi ole tarkoitettu pitkiin välimatkoihin maanteille, vaan lyhyihin kaupunikpyrähdyksiin pääosin sähköllä!
Pitkillä maantietaipaleilla muuttuu bensarohmuksi "huijaushybridiksi"! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta eihän ladattava hybridi ole tarkoitettu pitkiin välimatkoihin maanteille, vaan lyhyihin kaupunikpyrähdyksiin pääosin sähköllä!
Pitkillä maantietaipaleilla muuttuu bensarohmuksi "huijaushybridiksi"!Toyotan ladattava ei muutu. Muut muuttuvat. Toyotan ladattavat kuluttavat 4,5 l/100 km.
- Anonyymi
Et sit huomannut sitä, kuinka autokauppa sakkaa -uutista? Eli ei se taida oikein kannattaa, jos muutama rahakas ostaa sähkärin, tyyliin 1-3 kpl/vuosi. Kyllä noilla lukemilla prossat nousee, kun muilla ei ole rahaa ostaa minkäänlaista romua. Suomessa autokanta senkun vanhenee ja tyhmähän se on, joka (jos on) rahaa, pistäisi sen autoon. Ekotrko on ajaa vanhat koslat loppuun.
- Anonyymi
Mihin meinaatte roudaatta käytetyt sähköautot....
- Anonyymi
Sähköautojen lisääntyminen on ollut räjähdysmäinen. Mihin aiotte roudata polttomoottoriautot?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sähköautojen lisääntyminen on ollut räjähdysmäinen. Mihin aiotte roudata polttomoottoriautot?
Minä vaihdoin ajoissa sähköautoon. Sinne autoliikkeen takapihalle se on roudattu.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12661Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1511228Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on491115- 127998
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️223964Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?206929Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä13845- 72835
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk296833- 39822