Marin: "Leikkaukset johtivat hukattuun vuosikymmeneen, eikä niitä saa toistaa". Ja "leikkaukset johtivat menetettyyn vuosikymmeneen".
Marinin valehtelu on minulle iso pettymys koska olen hänen johtamiskykyjään välillä kehunutkin. Marin siis väittää, että oli virhe nostaa Suomen talous ylös suosta kun se oli sinne ensin ajettu. Marin näköjään arvostelea Sipilän hallitusta, joka uhrautui poliittisesti ja teki epäkiitollisen työn Suomen talouden nostamiseksi jaloilleen. Marin ei arvostele hallitusta, missä taloudesta valtiovarainministerinä vastasi demari Jutta Urpilainen ja joka ajoi Suomen talouden suohon. Sipilän hallitus ei aiheuttanut mitään "menetettyä vuosikymmentä". Itse asiassa Marinin hallitus hyötyi suuresti Sipilän hallituksen työstä. Marinin hallituksella on ollut hyvät eväät hoitaa päälle kaatuneet kriisit, Suomi on selvinnyt niistä hyvin.
Olen nyt sitä mieltä, että Suomen kansan ei pitäisi palkita Marinin valehtelua vaalivoitolla. Marinilla on kyllä karismaa, mutta se ei saa peittää poliittista epärehellisyyttä. Trumpillakin oli karismaa, jolla hän johti kannattajiaan harhaan. Marin valehtelee kuin Trump eikä häntä pitäisi siitä palkita. Jos Marin viittaa "menetetyllä vuosikymmenellä" Suomen koulujen tilaan niin asiantuntijoiden mukaan koululaitoksen rappeutuminen on tapahtunut hitaasti kahden vuosikymmenen aikana eikä raha ole ainakaan pääsyy oppimistulosten romahtamiseen vaan pikemminkin epäonnistuneet ideologiaan perustuneet kokeilut.
Sanna Marin valehtelee, mikä on minulle iso pettymys
29
201
Vastaukset
- Anonyymi
Kiitos. Erinomainen selvitys. Auttaa kaikkia lukutaitoisia ymmärtämään sen miten tähän on tultu.
- Anonyymi
Todellako Sipilän hallitus teki epäkiitollisen työn Suomen talouden nostamiseksi jaloilleen. Tätäkö se oli:
Suomalaiset olivat kurkkuaan myöten täynnä Sipilän hallituksen leikkauksia, jotka kohdistuivat opiskelijoihin, lapsiperheisiin, työttömiin ja eläkeläisiin. Sipilä lupasi kaksi viikkoa ennen vaaleja, että näiltä ihmisiltä ja muilta tuensaajilta ei leikata senttiäkään. Vaalien jälkeen Sipilä leikkasi juuri heiltä. Eivät ihmiset unohda tällaista huijausta” ja suoranaista valehtelua.,
Pisteenä i:n päällä nyt kun on maailmanlaajuisesti pahin kriisi 2. maaimansodan jälkeen niin Sipilän hallitus ehti kustannusleikkauksillaan rampauttaa THL.n, jonka toimintakyky pitäisi olla 200 % koronapandemian aikana: terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) irtisanoi 400 työntekijää yhteistoimintaneuvotteluiden tuloksena. Vähennysten syynä olivat valtion säästöt. THL:n rahoitus supistui 9,8 miljoonalla eurolla vuosina 2017–18. Sipillä rampautti myös koululaitoksen ( 690 miljoonan budjettileikkaus).Nyt Marinin hallitus joutui Sipilän hallituksen aiheuttamien vaurioiden korjaustalkoisiin.- Anonyymi
Sipilän hallitus toteutti täysin tarpeellisen säästöohjelman, joka kohdistui laajalti koko yhteiskunnan kuluttavaan kenttään. Kuinka sen muuten voisi oikeudenmukaisesti tehdä.
Mihinkään tarpeelliseen ja vastaavaan Marinilla ei ole ollut munasolua ryhtyä. Ja kuinka olisi voinutkaan, kun on koko hallituskauden ajan väärinymmärtänyt julkisen hallinnon taloustilanteen ja nyt lähti vaalilaukalle kuuntelematta Valtiovarainministeriön tilannekuvaa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilän hallitus toteutti täysin tarpeellisen säästöohjelman, joka kohdistui laajalti koko yhteiskunnan kuluttavaan kenttään. Kuinka sen muuten voisi oikeudenmukaisesti tehdä.
Mihinkään tarpeelliseen ja vastaavaan Marinilla ei ole ollut munasolua ryhtyä. Ja kuinka olisi voinutkaan, kun on koko hallituskauden ajan väärinymmärtänyt julkisen hallinnon taloustilanteen ja nyt lähti vaalilaukalle kuuntelematta Valtiovarainministeriön tilannekuvaa.Sipilän säästöohjelma todella kohdistui kaikkein köyhimpiin ja työkyvyttömiin ja muutenkin heikoimmin toimeentuleviin, tätäkö se oikeudenmukaisuus on:
Turun yliopiston tutkimus paljastaa, että Sipilän hallituskauden leikkaukset pakottivat etenkin työttömät ja työkyvyttömät ahtaalle Yleisintä aineellinen puute oli työttömillä ja työkyvyttömillä, harvinaisinta eläkeikäisillä ja kokoaikatyössä olevilla.
Työttömien ja työkyvyttömien terveysongelmat olivat yleisempiä ja siten myös lääkkeiden ja terveydenhuollon tarve oli korkeampi. Todennäköisesti moni näissä ryhmissä altistui omavastuukorotusten ja sosiaalietuuksien leikkausten vaikutuksille samanaikaisesti, tutkimus kertoo.
Pääministeri Juha Sipilän hallituskaudella toteutettiin useita säästötoimenpiteitä. Erityisesti ne kohdistuivat terveydenhuollon maksuihin ja sosiaalietuuksiin.
Julkisen terveydenhuollon ja yksityisen hoidon, terveydenhuollon matkojen, sekä lääkkeiden omavastuita ja asiakasmaksuja korotettiin. Aiemmassa selvityksessä ilmeni, että lakimuutokset heikensivät perusturvan tasoa erityisesti työttömillä, muun muassa aktiivimallin myötä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilän säästöohjelma todella kohdistui kaikkein köyhimpiin ja työkyvyttömiin ja muutenkin heikoimmin toimeentuleviin, tätäkö se oikeudenmukaisuus on:
Turun yliopiston tutkimus paljastaa, että Sipilän hallituskauden leikkaukset pakottivat etenkin työttömät ja työkyvyttömät ahtaalle Yleisintä aineellinen puute oli työttömillä ja työkyvyttömillä, harvinaisinta eläkeikäisillä ja kokoaikatyössä olevilla.
Työttömien ja työkyvyttömien terveysongelmat olivat yleisempiä ja siten myös lääkkeiden ja terveydenhuollon tarve oli korkeampi. Todennäköisesti moni näissä ryhmissä altistui omavastuukorotusten ja sosiaalietuuksien leikkausten vaikutuksille samanaikaisesti, tutkimus kertoo.
Pääministeri Juha Sipilän hallituskaudella toteutettiin useita säästötoimenpiteitä. Erityisesti ne kohdistuivat terveydenhuollon maksuihin ja sosiaalietuuksiin.
Julkisen terveydenhuollon ja yksityisen hoidon, terveydenhuollon matkojen, sekä lääkkeiden omavastuita ja asiakasmaksuja korotettiin. Aiemmassa selvityksessä ilmeni, että lakimuutokset heikensivät perusturvan tasoa erityisesti työttömillä, muun muassa aktiivimallin myötä.Sellaiset ne Sipilänhallituksen säästötalkoot oli, kaikkien piti muka
osallistua, mutta mitä muuta nosti oman avustaja palkan 7000 eurosta
10000 euroo eli 3000 euroa lisää palkkaa, kun rahaa otettiin köyhiltä
ja myytiin valtion omaisuutta, että sillee.......... - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sipilän säästöohjelma todella kohdistui kaikkein köyhimpiin ja työkyvyttömiin ja muutenkin heikoimmin toimeentuleviin, tätäkö se oikeudenmukaisuus on:
Turun yliopiston tutkimus paljastaa, että Sipilän hallituskauden leikkaukset pakottivat etenkin työttömät ja työkyvyttömät ahtaalle Yleisintä aineellinen puute oli työttömillä ja työkyvyttömillä, harvinaisinta eläkeikäisillä ja kokoaikatyössä olevilla.
Työttömien ja työkyvyttömien terveysongelmat olivat yleisempiä ja siten myös lääkkeiden ja terveydenhuollon tarve oli korkeampi. Todennäköisesti moni näissä ryhmissä altistui omavastuukorotusten ja sosiaalietuuksien leikkausten vaikutuksille samanaikaisesti, tutkimus kertoo.
Pääministeri Juha Sipilän hallituskaudella toteutettiin useita säästötoimenpiteitä. Erityisesti ne kohdistuivat terveydenhuollon maksuihin ja sosiaalietuuksiin.
Julkisen terveydenhuollon ja yksityisen hoidon, terveydenhuollon matkojen, sekä lääkkeiden omavastuita ja asiakasmaksuja korotettiin. Aiemmassa selvityksessä ilmeni, että lakimuutokset heikensivät perusturvan tasoa erityisesti työttömillä, muun muassa aktiivimallin myötä.Ymmärrätkö, että varakkaat eivät saa sellaisia tulonsiirtoja, joista voidaan tehdä säästöjä.
Tulosiirtojen käsittelijät muodostavat varsin suuren, monimutkaisen ja julkiselle sektorille kalliisti ylläpidettävän organisaation. Kokonaiskustannukset itse tulonsiitosummien kanssa on valtava.
On todella vaikeaa uskoa, että tulonsiirtoihin ei koskettaisi silloin kun julkinen sektori on pakotettu suuriin säästöihin.
Tämä on tärkeää todeta nyt kun edessä on toimenpiteitä, joiden avulla selvitään syvästä velkakriisistä.
- Anonyymi
Demari valehtelee aina, kieroutunut luonne ja kasakoiden geeniperimä, valehtelu tulee luonnostaan kun suun aukaisee.
- Anonyymi
Taas katkerien perskokkareitten oksennusta nimittäin 90-luvulla työttömyys päästettiin porvari hallituksen toimesta räjähtämään käsiin josta kärsii vielä nykyiset sukupolvet.
- Anonyymi
Sosialimi aivopesee ihmisiä niin Suomessa kuin Venäjällä, Putinillakin on hurja kannatus vaikka ukko on sekaisin kuin seinäkello, raksuttaako?
- Anonyymi
Sipilän äärimmäisen oikeistolainen sirkushalltus kyykytti juuri pieni- ja keskituloisia sekä puolustuskyvyttömiä, teki järjettömiä 'uudistuksia' ja vei tarvittavat verorahat mm. koululaisilta ja opiskelijoilta.
Sipilän hallitus vei osalta lapsista oikeuden kokoaikaiseen varhaiskasvatukseenkin.
Sipilän hallituksen leikkauslista on hävettävän pitkä ja kaltoinkohteleva.
Toivottavasti joku kommentoi Sipilän hallituksen kyykytysleikkauksia ja pistää tuon häpeällisen listan kaikille näkyviin.
Ei enää koskaan järjettömiä leikkauksia ja järjettömän epäoikeudenmukaisia leikkauksia tekevää oikeustohallitusta, joka leikkaa heikompiosaisilta ja ohjaa verorahoistamme suurimman hyödyn kaikista parhaiten toimeentuleville ja rikkaimmille!
Mitenkähän monta kertaa Sipilä olikaan uhkailemassa kaataa itse tuota sirkustaan ja uhkailemassa milloin milläkin pakkolailla.
Hävettävää sirkusta pääministeriltä, joka oli EU-politiikassa täysin näkymätön ja osaamaton seinäruusu.
https://www.ts.fi/uutiset/4515956
Hyh hyh hyh! - Anonyymi
Sipilän hallitus oli täystuhohallitus, jota Suomen tavallinen kansa ei vähällä unohda ...
- Anonyymi
Sanna Marinin hallitus on kautta aikojen järkevin ja oikeudenmukaisin hallitus.
Sekä pääministeri Marin että hänen hallituksensa on koko mittausajan suosituimmat.- Anonyymi
Ainoa oikeudenmukaisuus tulee siitä että tämä noin 50 miljardia uutta valtionvelkaa jakautuu periaatteessa koko kansalle tasaisesti!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa oikeudenmukaisuus tulee siitä että tämä noin 50 miljardia uutta valtionvelkaa jakautuu periaatteessa koko kansalle tasaisesti!
Niinhän se kuuluu valtion velka koko yhteiskunnalle jakautuakin.
Onhan velkaa ollut viisi hallitusta tekemässäkin!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ainoa oikeudenmukaisuus tulee siitä että tämä noin 50 miljardia uutta valtionvelkaa jakautuu periaatteessa koko kansalle tasaisesti!
Mutta sen maksaminen tapahtuu varakkailta kerätyillä rahoilla. Maa tarvitsee lisää varakkailta.
Ja Marinin konstilla niitä ei tule. Tällä menolla nuo velat jäävät vähävaraisten maksettavaksi. Eli Marin järjesti paskaiskun Suomen köyhille.
- Anonyymi
Törkeä aloitus.
Onneksi me suomalaiset olemme sivistynyttä ja valveutunutta kansaa, jota ei aloittajan kepulikonsteilla hämätä 🥱. - Anonyymi
Kepulaisella oikonomilla vaan hirviää vaalipaniikkia.
- Anonyymi
Sipilän hallituksen ehkä suurimpia häpeän aiheita on se, että kävi ratkaisuillaan käytännössä kaikista huonoimmassa asemassa olevien kimppuun, sillä verukkeella, että näin alkaisi syntymään enemmän työpaikkoja. Edelleenkin voi vain ihmetellä, mikä se mekanismi oikein on, joka alkaa lisäämään työpaikkoihin tarvittavaa rahoitusta, kun työttömänä olevalta huono-osaiselta yritetään väkisin saada rahat ja rahaa vaativat toimintamahdollisuudet pois.
Täsmälleen saman mekanismin toisessa päässä voi ihmetellä, että Sipilä sosialistiratkaisuillaan alkoi tukemaan hyväosaisia alemmilla veroilla, vaikka ei ole yhtikäs minkäänlaista näyttöä siitä, että seurauksena olisi ollut esim. kohoava investointiaste ja palkanmaksukykyiset työpaikat.
Lisäksi Sipilän johdolla marssitettiin Suomen kansaa palkattomaan työhön rangaistuksen uhalla mittavat määrät, mm. Tampere oli oikein otsikoissa tuosta oikeusturvaa tärvelevästä täysjärjettömästä toiminnasta.
Ei koskaan enää Sipilää, ei koskaan enää minkäänlaista yrityksiin päin kallellaan olevaa pääministeriä, joka kuvittelee, että vain rankaisemalla kansaa ja vahinkoa aiheuttamalla syntyisi investointeja ja työpaikkoja, niin ei tule käymään koskaan, ainoastaan väkivalta ja epäluottamus kasvaa koko maahan sillä tavalla.
Hallitukselle pitää saada lakisääteiset vastuut joka pakottaa toteuttamaan verotuksen ja tulonsiirrot siten, että jos yritykset alkaa väistelemään yhteiskunnallista velvollisuuttaan luoda työpaikkoja ja palkanmaksua kansalle, marssitetaan yritysjohtajia esim. kuntouttavaan investointitoimintaan tai kuntouttavaan palkanmaksuharjoitteluun.
Mekanismeja on tähän asiaan luotavissa vaikka kuinka paljon, kunhan ensin katselee miten tuo ns. "kuntouttava työtoiminta" on ollut jo pitkään mekanismi, jonka avulla pakkotyö piilotellaan suunnitelmiksi ja palveluiksi.
Suomessa on kansanvalta, ja kansan päätökset on ne olennaisimmat päätökset jonka perusteella työsopimukset syntyy, valtiolla ei ole mitään oikeuksia tunkeilla sivusta rankaisemisen uhkineen kertomaan mitä kansan on tehtävä ja millä ehdoilla. Valtion hommaa on hoitaa toimintaympäristö sellaiseksi, että kansa vapaaehtoisesti tekee hyviä valintoja.- Anonyymi
ASIAA! Todella hyvä kommentti 👍.
- Anonyymi
Ihan oikeestiko olet tuota mieltä - Silmät kiinni ja täyttä päin, no ainoa lohtu sulla tulee olemaan että tulet saamaan paljon vertaistukea jos tätä nykymenoa jatketaan!
- Anonyymi
Kiitos kommentistasi!!!
Kirjoitit ajatukseni mustaa valkoisella.
- Anonyymi
2023-02-10 21:00:21 hyvä!
- Anonyymi
EI ENÄÄ KOSKAAN Sipiln hallituksen kaltaista kansalaisia sikamaisesti eriarvoistavaa hallitusta.
- Anonyymi
Nuo Sipilän hallituksen edellämainitut typerät toimet on todellakin vain vasta pintaraapaisu koko tähän toimintaan, jossa poliittisilla perusteilla on alettu tunkemaan vuosi vuodelta koko ajan enemmän kansalaisten päätösvaltaan kuuluviin asioihin.
Samalla on suorastaan tahallisesti tärvelty valtion toimivan talouden perusteet joihin kuuluu erityisesti riittävän suuri investointiaste ja sen ohessa luontaisesti tuleva työn kysyntä (l. mm. yritysten keskinäinen kilpailu työvoimasta).
Silmiä on syytä availla enemmänkin, koska tämä tilanne ei ole suinkaan yhden hallituskauden aikana tehty, ja kaikenlisäksi sama toimintamalli on nähtävissä muuallakin päin maailmaa.
Tällä ajatusmallilla - jossa kansa laitetaan kantamaan kaikki rikkaille kuuluvat riskit - ei tule olemaan kovinkaan ruusuista loppua. Tokihan rikkaat jo tietävät sen, siitähän se sanontakin tulee, että hyvien ostojen aika on kun veri virtaa kaduilla.
Sipilän hallituskausi oli omalla tavallaan erittäin osuva esimerkki siitä, miksi yritysten ja valtion näkökulma sanaan "talous" ovat kovin erilaisia.
Kas kun yrityksien tavoitteena on saada kaikki rahat itselleen ja tuhota kilpailijat, kun taas valtion tehtävä on pikemminkin saada kaikki rahat mahdollisimman laajalti kansan käyttöön, joka alkaa synnyttämään myös monenlaista uutta toimintaa.
Ay-liike kuuluu omalta osaltaan samaan sarjaan kuin yrityksetkin, eli ajavat vain omia etujaan, ja siitä syystä valtion hallituksen on kyettävä toimimaan itsenäisesti ilman elinkeinoelämästä tai ay-liikkeestä tulevia uhkavaatimuksia.- Anonyymi
https://www.hs.fi/talous/art-2000009279363.html
Hesari kertoo totuuden Sannan touhuista. Tuloerot suurimmillaan sitten 1970-luvun mutta sossut ummistaa silmänsä totuudelta ja jauhaa Sipilästä, vaikka sossuhallitus ollut 4 vuotta ja Suomi velkaantunut 40 miljardia hallituskaudella.
- Anonyymi
Ihmettelen, että sentään nukkuu roskan puhumisen välillä.
En luota hänen sanomaansa. Mitä enemmän huutaa ja vaahtoaa, sitä varmemmin sisältö on soopaa. - Anonyymi
narsismi on sairaus ja potilas tarvii hoitoa.
- Anonyymi
Paskanjauhaja aines .
- Anonyymi
Demari valehtelee AINA.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3026907Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151297- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541076Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982