Nyt on ollut uutisissa aika paljon lähivuosina pelottelua, että koko pääkaupunkiseutu on menossa todella pahaksi !
Vantaa ja Helsinki on kuulemma Suomen vaarallisimmat paikat asua ja sanotaan syyksi se, että ulkomaalaiset on kaikki laitettu asumaan Vantaalle ja Itäkeskukseen. Rautatieasemat ovat huumeiden myynti paikkoja ja Taksit ovat ulkomaalaisten "villi länsi", eikä niihinkään suositella kenenkään enää menevän.
Puhutaan, että kaikki siellä Espoossakin on vakavissa ongelmissa. Varoitellaan kouluista ja päiväkodeista, lääkäriin ei pääse enää mitenkään, eikä päivystykseen edes hätätilanteessa, vaatteet varastetaan keskellä päivää päältä, kouluissa huumeita, lapset hakataan yms...
Onko nämä kaikki oikeasti totta vai median tekemää turhaa pelottelua ?
Voiko Espoossa asua vielä ihan normaalisti ainakin sellaisilla alueilla, jossa paljon omakotitaloja myös eli koulutettua ja varakasta väkeä ?
Uskaltaako ulkona lenkkeillä pimeällä ja iltaisin?
Erityisesti 40 kilometrin rantaraitti kiinnostaisi kovasti, mutta samalla pelottaa, onko raiskauksen uhka kuinka suuri nykypäivänä ?
Esimerkiksi Espoon SAUNALAHDESSA on kauppa ja koulu keskellä kaikkia perheitä ja silti lähes 200 vuokra-asuntoa vapaana, johtuuko se siitä, että alueella on kuitenkin vaarallista vai miksi näin paljon asuntoja vapaana ?
Onko ESPOOSSA enää turvallista asua, mitä mieltä ?
74
2394
Vastaukset
- Anonyymi
vaarallisimmat espoossa ovat pohjanmaa kytät ja suomenruotsalaiset
sekä loputtomat rikkaat, jotka elävät muiden kustannuksella - Anonyymi
Sellaisia uutisia välillä tulee, missä tilastoja. Vähiten ulkomaalaisia taisi olla Westend ja Tillinmäki eli oletan Saunalahden olevan myös turvallinen, koska se on niin kaukana kaikista palveluista. Täytyy olla oma auto, että voi asua noin kaukana Helsingistä.
- Anonyymi
20 km Hgistä. Julkinen liikeenne pilalla. Auto must.
- Anonyymi
Saunalahdessa on tukikämppiä eli lähikaupassa riittää erilaisista napeista tykkääviä tyyppejä eli en ekana suosittele.
- Anonyymi
Vihreiden ja vasurien unelma sekavuus täyttyy. Äänestää oikein tai pahemmaksi menee tilanne vuosi vuodelta.
- Anonyymi
Tuskin ilmaiseläjiä kukaan laittaa pois Suomesta, vaikka kaikki äänestäisi vain PS.
Eihän riitä enää, että estetään Suomeen tulo, vaan täytyisi ne nykyiset 500 000 myös palauttaa.
Ei tainnut lakien säätäjät ajatella, kuinka kallista se olisi tulevaisuudessa.
Toki jokainen Suomalainen suostuu jo maksamaankin siitä, että väestönvaihto estetään.
- Anonyymi
Sitä saa mitä tilaa. Puolueista vain PS vastustaa haittamaahanmuuttoa. Työperäistä maahanmuuttoa, jossa tulija elättää itsensä ilman sos.tukea, ei vastusta mikään puolue.
Mitä useammasta suunnasta tänne tulee haittamaahanmuuttoa, sen useampia etnisiä jengejä pyörii kaupungin kulmilla. Sama ilmiö on todellisuutta monissa jenkkien suurkaupungeissa.- Anonyymi
Työperäistä maahanmuuttoa vastustetaan muualla, perustuen hyötysuhteeseen - silti tulee työttömiä. Oman maan kansalaisia ei kouluteta eikä palkata niihin hommiin, vaan hommataan mamuja ulkomailta niihin hommiin ja jopa koulutetaan Suomessa. Poikeusalat on vanhustehoidossa, jossa tarvitaan sairaanhoitajia, lähihoitajia, apuhoitajia ja kodinhoitajia, ja varmaankin myös joitain sosiaalityöntekijöitä, jos ei muitakin. Sitten on ollut puhetta ravintola-alan työntekijöiden puutteesta, ja toki marjojen ja sienien poimijoista.
Mitään yleistä työperäistä maahanmuuttoa ei tulisi sallia, ja olisi kasottava, että ÄO ja etiikka on maan tasolla niihin hommiin. Ensin on koulutettava ja palkattava suomalaiset niihin hommiin, jota ei ole tehty, vaan useimmat halukkaat ei pääse koulutuksiin ja töihin jotka ovat noita tarveammatteja. Ei kannata uskoa trolleja myöskään, jotka väittää, että ei löydy työntekijöitä ja ulkomailta saatava.
Työnvälityksen vuolee kermaa päältä, harva kelpaa, ja yksi sadasta saa töitä tilastojen mukaan, jotka on netissä saatavilla suhteina, siis auki olevien työpaikkojen määrä suhteessa työttömien määrään (alallakin eriteltynä). On iso määrä työpaikkoja haussa, joihin ei kelpaa kukaan, joita pitää siellä yksityiset työkkärit ja yritykset vuoden ympäri.
Yksi este on, että vaaditaan pari vuotta työkokemusta, jota ei Suomen ei-oppisopimuspohjaisella amiksella saavuteta, vaan suoraan kortistoon valmistuu, ja vastaavaa korkeakoulutuksessa, erityisesti pehmoaloilla yliopistosta, jotka samaten valmistuu kortistoon.
Luonnontieteen saralla myös valmistuu kortistoon, jos ei ole inssi jollain alalla ja menestynyt riittävän hyvin. Tai opettajaksi. Inssejäkin koulutetaan liikaa, ja vaaditaan sitä työkokemusta, jota ei voi olla. Sama IT-alalla, jolla on 10t superekspertin vajaus, joiden osattava tarpeeton määrä kieliä ja oheishärveliä ja omattava vuosia erityistä työkokemusta. Ohjelmointi on lisäksi menneisyyden lumia, kun AI ja editorit tekee ne hommat. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työperäistä maahanmuuttoa vastustetaan muualla, perustuen hyötysuhteeseen - silti tulee työttömiä. Oman maan kansalaisia ei kouluteta eikä palkata niihin hommiin, vaan hommataan mamuja ulkomailta niihin hommiin ja jopa koulutetaan Suomessa. Poikeusalat on vanhustehoidossa, jossa tarvitaan sairaanhoitajia, lähihoitajia, apuhoitajia ja kodinhoitajia, ja varmaankin myös joitain sosiaalityöntekijöitä, jos ei muitakin. Sitten on ollut puhetta ravintola-alan työntekijöiden puutteesta, ja toki marjojen ja sienien poimijoista.
Mitään yleistä työperäistä maahanmuuttoa ei tulisi sallia, ja olisi kasottava, että ÄO ja etiikka on maan tasolla niihin hommiin. Ensin on koulutettava ja palkattava suomalaiset niihin hommiin, jota ei ole tehty, vaan useimmat halukkaat ei pääse koulutuksiin ja töihin jotka ovat noita tarveammatteja. Ei kannata uskoa trolleja myöskään, jotka väittää, että ei löydy työntekijöitä ja ulkomailta saatava.
Työnvälityksen vuolee kermaa päältä, harva kelpaa, ja yksi sadasta saa töitä tilastojen mukaan, jotka on netissä saatavilla suhteina, siis auki olevien työpaikkojen määrä suhteessa työttömien määrään (alallakin eriteltynä). On iso määrä työpaikkoja haussa, joihin ei kelpaa kukaan, joita pitää siellä yksityiset työkkärit ja yritykset vuoden ympäri.
Yksi este on, että vaaditaan pari vuotta työkokemusta, jota ei Suomen ei-oppisopimuspohjaisella amiksella saavuteta, vaan suoraan kortistoon valmistuu, ja vastaavaa korkeakoulutuksessa, erityisesti pehmoaloilla yliopistosta, jotka samaten valmistuu kortistoon.
Luonnontieteen saralla myös valmistuu kortistoon, jos ei ole inssi jollain alalla ja menestynyt riittävän hyvin. Tai opettajaksi. Inssejäkin koulutetaan liikaa, ja vaaditaan sitä työkokemusta, jota ei voi olla. Sama IT-alalla, jolla on 10t superekspertin vajaus, joiden osattava tarpeeton määrä kieliä ja oheishärveliä ja omattava vuosia erityistä työkokemusta. Ohjelmointi on lisäksi menneisyyden lumia, kun AI ja editorit tekee ne hommat.Matalapalkka-aloille löytyy tekijät paikan päältä kun vero-% näissä yhteiskunnalle tärkeissä töissä olisi 5 % jolloin vielä pystyy vähentämään matkakuluja. Rahat saataisiin työllisyysasteen nousulla, sos.kustannusten sekä maahanmuuttokustannusten laskusta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Työperäistä maahanmuuttoa vastustetaan muualla, perustuen hyötysuhteeseen - silti tulee työttömiä. Oman maan kansalaisia ei kouluteta eikä palkata niihin hommiin, vaan hommataan mamuja ulkomailta niihin hommiin ja jopa koulutetaan Suomessa. Poikeusalat on vanhustehoidossa, jossa tarvitaan sairaanhoitajia, lähihoitajia, apuhoitajia ja kodinhoitajia, ja varmaankin myös joitain sosiaalityöntekijöitä, jos ei muitakin. Sitten on ollut puhetta ravintola-alan työntekijöiden puutteesta, ja toki marjojen ja sienien poimijoista.
Mitään yleistä työperäistä maahanmuuttoa ei tulisi sallia, ja olisi kasottava, että ÄO ja etiikka on maan tasolla niihin hommiin. Ensin on koulutettava ja palkattava suomalaiset niihin hommiin, jota ei ole tehty, vaan useimmat halukkaat ei pääse koulutuksiin ja töihin jotka ovat noita tarveammatteja. Ei kannata uskoa trolleja myöskään, jotka väittää, että ei löydy työntekijöitä ja ulkomailta saatava.
Työnvälityksen vuolee kermaa päältä, harva kelpaa, ja yksi sadasta saa töitä tilastojen mukaan, jotka on netissä saatavilla suhteina, siis auki olevien työpaikkojen määrä suhteessa työttömien määrään (alallakin eriteltynä). On iso määrä työpaikkoja haussa, joihin ei kelpaa kukaan, joita pitää siellä yksityiset työkkärit ja yritykset vuoden ympäri.
Yksi este on, että vaaditaan pari vuotta työkokemusta, jota ei Suomen ei-oppisopimuspohjaisella amiksella saavuteta, vaan suoraan kortistoon valmistuu, ja vastaavaa korkeakoulutuksessa, erityisesti pehmoaloilla yliopistosta, jotka samaten valmistuu kortistoon.
Luonnontieteen saralla myös valmistuu kortistoon, jos ei ole inssi jollain alalla ja menestynyt riittävän hyvin. Tai opettajaksi. Inssejäkin koulutetaan liikaa, ja vaaditaan sitä työkokemusta, jota ei voi olla. Sama IT-alalla, jolla on 10t superekspertin vajaus, joiden osattava tarpeeton määrä kieliä ja oheishärveliä ja omattava vuosia erityistä työkokemusta. Ohjelmointi on lisäksi menneisyyden lumia, kun AI ja editorit tekee ne hommat.Useimmat halukkaat eivät pääse koulutuksiin ja töihin, jota ei ole tehty vaan useimmat halukkaat eivät pääse koulutuksiin ja töihin jotka ovat noita tarveammatteja..
Ei siis ole päässyt koulutukseen ? Mitähän aloja nämä ovat?
Ei ole päässyt töihin? No jos työhönteko edellyttää alan koulutusta, niin ei tietenkään myöskään pääse alalle, sehän on selvä.
En vain ymmärrä mitä nämä alat nyt ovat? Hoitotyö nyt ensimmäisenä itselle tulee mieleen. Koulutuspaikkoja toki on ja niihin halukkaat ovat hakeneetkin, mutta alan palkkaus suhteessa työn raskauteen ei tietenkään houkuttele ketään. Ei myöskään maahanmuuttajaa. Kyse on siis palkkapolitiikasta. Ei olla valmiita maksamaan veroja jotta terveydenhuolto turvattaisiin mm.suomalaisilla osaajilla.
Kaupan alan työt, kassa, hyllyjen täyttäjät, nettiostosten kerääjät, mitä vikaa näissä on? Paitsi se palkkaus. Työtuloillac pitää myös pystyä elämään .
Miehiset alat; automekaanikkoo, metallialan työntekijä, LVI- alan työntekijät, varastotyöntekijät, ihan tarpeellisia työtehtäviä joita ilman mikään ei toimisi. Varastotyöntekijäksi vaaditaan koulutus vai ei? Eikö tehtävää opi oppisopimuksella tai perehdytyksellä? Palkkauksesta en tiedä. Veikkaan lähi- tai hoiva- avustajan palkan tasoa? Tai enemmän. Eikä vaadi monen vuoden klulutusta.
Rakennusalan työntekijöt, erittäin tärkeitä ja oleellisia.
Työ on raskasta, ulkoilmassa ja sääolosuhteiden armoilla tehtävää työtä. Eikö löydy koulutukseen ja alalle hakijoita? Palkassa ei ole moittimista, jos olisi , lakkoja olisi jo rakennusalalla ollut. Eli on sika hyvä, ilman muuta parempi kuin keskimäärin naisvaltaisilla aloilla, .
Samoin LVI- alan työntekijöille maksetaan todella hyviä palkkoja.
Matalapalkka- alat ovat juuri naisvoittoisia hoiva - ja palvelualoilla, joiden vuorotyö kuormittaa perhe- elämää ja kehoa.
Ei ole näille aloille hakijoita vaikka niin väität. Tai toki voi olla, mutta ihan kaikkia sekopäitä ei voi kadulta tuohonkaan koulutukseen ottaa, saatika työelämään, esim..jo valmiiksi akuutti päihderiippuvuus päällä , samoin seksuaalirikokseen syyllistyneitä.
Ulkomailta sitten häthätää otetaan valmiita sairanhoitajia aluksi lähihoitajan työtehtäviin kunnes täydennysopinnot on suoritettu.
Siivoustyö on myös ala josta puuttuu työntekijöitä. Katujen ja bussipysäkkien roskien kerääjät tekevät todella tärkeää työtä, mutta ei kelpaa suomalaisille, liian pieni palkka ja työtä ei arvosteta. Mainosplexien huoltajat, näitä on vaikakuinka paljon, erilaisia työtehtäviä joita ilman emme selviä, joita tarvitsemme ,
Mutta ei ole työntekijöitä. Esim.rautatieasemilla olen nähnyt ulkomaalaisia harjan kanssa siivoilemassa toisten paskoja pois, räkää, oksennuksta, suoranaista ihmispaskaa..kuka suomalainen suostuu tämänkin työn tekemään vaikka ilman sitä tuötä hukkuisimme saastaan ja likaan?
Jätekuskit? Huomattavan hyvät liksat eikä tarvitse käsiään liata, jonkin verran fyysistä voimaa vaativaa, nopeatempoista työtä, kutta on hyvä palkka, tulee toimeen mainiosti niillä palkoilla. Jä todella tärkeää työtä, välttämättömyys yhteiskunnan toimivuudenkin vuoksi.
Ampparikuskit, ensiapuhenkilöstö..siis näitä on pilvin pimein - erilaisia avustaviakin töitä joista on kova pula koko ajan.
Minkälaisia ovat nyt nuorten ensimmäiset työpaikat? Mäkkäri , ostoskeskusten ravintoloiden vahtimestari, turvapalvelut, Alepan kassa?
Eivät vaafi pitkiä koulutus- tai perehdytysaikoja, työn oppi nopeasti ja saaa sitten säännölliset tulot.
Marjanpoiminta on myös alue johon ei suomalaisia saa. On liian alkeelliset asumisolosuhteet, ei omaa rauhaa ja päivät ovat pitkiä ja työ fyysisesti kuluttavaa ja rankkaa. Palkka työn raskauteen nähden täysin olematon.
Joten, mistä saadaan näihin kaikkiin niitä SUOMALAISIA IHMISIÄ. Et mistään. - Anonyymi
Kaikki vaalilupaukset on kusetusta, mutta äänestäisin silti PS, nyt galluppien mukaan Kokoomus on voittamassa, jotka haluavat ulkomaalaisia lisää Suomeen. Katuturvallisuus laskisi entisestään.
- Anonyymi
Puolueista vain PS vastustaa haittamaahanmuuttoa. Työperäistä maahanmuuttoa, jossa tulija elättää itsensä ilman sos.tukea, ei vastusta mikään puolue.
No nyt oli kyllä täyttä paskapuhetta.
- Anonyymi
Aloittajalle..Espoo on vielä suhteellisen turvallinen jos osaa liikkua oikeassa seurassa ja valita oikeat kaverit.
Huumepiireissä pörrääminen on aina riski jossa voi joutua hyvinkin äkkiä ikäviin tilanteisiin.
Eli seura ratkaisee, ei asuinalue.
Tavallinenkin asuinalue voi olla sut mykava, jos pitää huolen siitä, ettei muksu ryhdy seukkaamaan epämääräisten porukoiden kanssa.
Se taas vaatii silmää , tarkkuutta havaita pieniä muutoksia jälkiasvun käyttäytymisessä ja kaveripiirissä tapahtuvista muutoksista, eikä kaikilla ole sitä silmää, ei energiaa, eikä edes halua siihen.
Oma elämä on niin vaativaa ettei jakseta seurata muksun elämää juuri lainkaan.
Urheiluharrastus ei ole mikään tae mistään huumeettomuudesta myös siellä käytetään mömmöjä ja usein vanhemmat ovatkin töysin sokeita juuri tässä; ” valtavasti harrastuksia meidän Vesalla”niin tervehenkistä porukkaa kaikki.
Muksulle ilmaantuu uusia, kallita koulureppuja, lenkkateita ja merkkivaatteita? Ups, mistäs nämä tulivat? Muksut osaavat esittää omia roolejaan joka paikassa, koulussa, kotona ja kaveripiirissä. Joka paikkaan on omat roolituksensa.
Sitten vanhemmille tulee ylläripyllärinä viesti jostain koulusta , on nyt ikävää että Vesa on käyttäytynyt väkivaltaisesti meidän yhtä opettajaa kohtaan” ja on myös havaittu että hän myy aineita muille oppilaille..
ja Vesa itse on täysin tietämätönmistään; ; ei hän olevmitään tehnyt..ja syyttää ihan muita tahoja ..näin rooli vaihtuu aktiivisesta toimijasta ja huumemyyjästä viattoman uhrin rooliin.
Ja vanhemmille menee täydestä kaikki vaikka on ne uudet lenkkarit, uusi koulureppu, kalliit merkkivaattet..ei vain kyetä näkemään koko hommaa miten se HAISEE.. - Anonyymi
On vaarallista liikkua yksin ja meitä yksinasuviahan on. Minun piti lopettaa rakas harrastus syksyllä pimeän ajan tultua, kun en uskaltanut enää kulkea ulkona. Olisi pitänyt kävellä aseman kautta. Siellä nuoret miehet tönii ja sylkee yksin liikkuvien kantasuomalaisilta näyttävien naisten päälle. Pizzakuskit ajelee holtittomasti jalankulkuteillä.
- Anonyymi
Tuo pitää kyllä paikkansa. Myöhään iltasella ei todellakaan, korkeintaan ehkä lähikauppaan, jos on välttämätöntä ja hyvin pikaisesti, ei muutoin.
Espoo on kyllä muuttunut hirvittävän paljon aökuajoistaan lähtien. Monin tavoin. Järkyttävästi rakennettu lisää asuinalueita ja luontoa hävitetty surutta. Roskaisuus ja turvattomuus vain lisääntynyt. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo pitää kyllä paikkansa. Myöhään iltasella ei todellakaan, korkeintaan ehkä lähikauppaan, jos on välttämätöntä ja hyvin pikaisesti, ei muutoin.
Espoo on kyllä muuttunut hirvittävän paljon aökuajoistaan lähtien. Monin tavoin. Järkyttävästi rakennettu lisää asuinalueita ja luontoa hävitetty surutta. Roskaisuus ja turvattomuus vain lisääntynyt.Eikö päivisin voi liikkua vielä normaalisti ? Kai kesäisin rantaraitilla on turvallista, eikö lenkkeilijöitä tule kuitenkin vastaan ihan muutaman minuutin välein Westendistä Saunalahteen asti ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo pitää kyllä paikkansa. Myöhään iltasella ei todellakaan, korkeintaan ehkä lähikauppaan, jos on välttämätöntä ja hyvin pikaisesti, ei muutoin.
Espoo on kyllä muuttunut hirvittävän paljon aökuajoistaan lähtien. Monin tavoin. Järkyttävästi rakennettu lisää asuinalueita ja luontoa hävitetty surutta. Roskaisuus ja turvattomuus vain lisääntynyt.Tuliko rotat ulkomaalaisten takia, ainakin kerrostalojen rappukäytävissä haisee voimakkaat mausteet ulos asti ?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikö päivisin voi liikkua vielä normaalisti ? Kai kesäisin rantaraitilla on turvallista, eikö lenkkeilijöitä tule kuitenkin vastaan ihan muutaman minuutin välein Westendistä Saunalahteen asti ?
Rantaraitilla, kuten monilla muillakin ulkoilupoluilla on monesti kulkuväylän laidoilla pensastoa ja puita, joiden oksat usein hyvinkin alhaalla. Siellä piileskelevät tietenkin itsensäpaljastajat, raiskaajat, ryövärit, ja jos eivät satu olemaan paikalla juuri silloin, kun itse siellä kuljet, suhahtaa joku mopoilija tai pyöräilijä siepaten olaltasi laukun.
On siis turvallista joillakin, turvatonta monilla muilla. - Anonyymi
Minkä aseman?
- Anonyymi
aloittaja voisi istua kotona ja pyytää vaimonsa menemään ulos
- Anonyymi
Ei millään tavalla relevvantti kommentti.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei millään tavalla relevvantti kommentti.
Korjaus: relevantti
- Anonyymi
Vaimothan ne justiin raiskataan. Mies kuuluu olla aina Suomalaisen naisen mukana. Sellainen on Suomi nykyään, koska päättäjät halusi tuoda Islam-kulttuurin tänne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaimothan ne justiin raiskataan. Mies kuuluu olla aina Suomalaisen naisen mukana. Sellainen on Suomi nykyään, koska päättäjät halusi tuoda Islam-kulttuurin tänne.
Millähän perusteella tuonkin väitteen esität? Minulle ei ainakaan ole kukaan ulkomaalainen tyrkyttänyt uskontoaan vaikka ulkomaalaisia työkavereita - miehiä ja naisia- on ollut runsaasti. Hissukseen ja huomaamatta, sen kummempaa meteliä pitämättä joku taisi mennä ehkä ruokatunnillaan johonkin tilaan rukoilemaankin. Kesti kauan aikaa ennen kuin tajusin mistä oli kyse, missö oli se hiljainen huone ja suljettu tila. Eikä kukaan tehnyt siitä mitään numeroa. Taloyhtiössäkään eivät pidä mitään rukoushetkiään tai ole tyrkyttämässä yhtään mitään. Hiljaisia ovat ja vaatimattomia. Vanhemmat naiset erityisesti. Hyväkäytöksisiä.
Sitten on erikseen nuorisoporukat - nuoret miehet- joiden kanssa en ole missään tekemisissä. En hea heidän seuraansa enkä liiku iltasella missään porukoissa.. Joten omat kokemukseni ovat toki erilaisia kuin ehkä nuorilla jotka liikkuvat yöaikaan ja isoissa porukoissa. Mitä päättäjiin tulee, en ota mitään kantaa mutta käsittääkseni jos jonkun väitteen esittää, olisi hyvä myös pystyä se käytännössä myös perustelemaan eikä esittämään faktoina mutu- tuntumiaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millähän perusteella tuonkin väitteen esität? Minulle ei ainakaan ole kukaan ulkomaalainen tyrkyttänyt uskontoaan vaikka ulkomaalaisia työkavereita - miehiä ja naisia- on ollut runsaasti. Hissukseen ja huomaamatta, sen kummempaa meteliä pitämättä joku taisi mennä ehkä ruokatunnillaan johonkin tilaan rukoilemaankin. Kesti kauan aikaa ennen kuin tajusin mistä oli kyse, missö oli se hiljainen huone ja suljettu tila. Eikä kukaan tehnyt siitä mitään numeroa. Taloyhtiössäkään eivät pidä mitään rukoushetkiään tai ole tyrkyttämässä yhtään mitään. Hiljaisia ovat ja vaatimattomia. Vanhemmat naiset erityisesti. Hyväkäytöksisiä.
Sitten on erikseen nuorisoporukat - nuoret miehet- joiden kanssa en ole missään tekemisissä. En hea heidän seuraansa enkä liiku iltasella missään porukoissa.. Joten omat kokemukseni ovat toki erilaisia kuin ehkä nuorilla jotka liikkuvat yöaikaan ja isoissa porukoissa. Mitä päättäjiin tulee, en ota mitään kantaa mutta käsittääkseni jos jonkun väitteen esittää, olisi hyvä myös pystyä se käytännössä myös perustelemaan eikä esittämään faktoina mutu- tuntumiaan.Sinä itse väheksyt muiden kokemuksia omiin mutuihisi vedoten. Se, että juuri sinulla rullaa arki mukavasti ja pystyt elämään etäämmällä ns. roskaporukasta, ei ole välttämättä koske muita ihmisiä. Kyllä se totuus sinullekin valkenee kun joudut edes kerran elämässäsi juoksemaan veren maku suussa karkuun sinua jahtaavaa nuorista miehistä koostuvaa "kaveripurukkaa" tai joudut pankkiautomaatilla yllätetyksi kun olet tallettamassa tai nostamassa rahaa.
Onneksi mitään pahempaa ei ole sattunut, mutta jopa suht. rauhallisilla ja ennen niin mukavilla alueilla saa jo aikuinen mieskin pelätä, jos ilta-aikaan uskaltautuu yksin käymään lähikaupassa.
Naapureista vielä sen verran, että kun kolmansista maista tulleita saat naapureihisi, niin johan alkaa hämäräporukka pyörimään kotinurkillasi ja järjestyshäiriöt sekä ilkivalta lisääntymään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinä itse väheksyt muiden kokemuksia omiin mutuihisi vedoten. Se, että juuri sinulla rullaa arki mukavasti ja pystyt elämään etäämmällä ns. roskaporukasta, ei ole välttämättä koske muita ihmisiä. Kyllä se totuus sinullekin valkenee kun joudut edes kerran elämässäsi juoksemaan veren maku suussa karkuun sinua jahtaavaa nuorista miehistä koostuvaa "kaveripurukkaa" tai joudut pankkiautomaatilla yllätetyksi kun olet tallettamassa tai nostamassa rahaa.
Onneksi mitään pahempaa ei ole sattunut, mutta jopa suht. rauhallisilla ja ennen niin mukavilla alueilla saa jo aikuinen mieskin pelätä, jos ilta-aikaan uskaltautuu yksin käymään lähikaupassa.
Naapureista vielä sen verran, että kun kolmansista maista tulleita saat naapureihisi, niin johan alkaa hämäräporukka pyörimään kotinurkillasi ja järjestyshäiriöt sekä ilkivalta lisääntymään.Väheksyn muoden kokemuksia?
ilmeisesti tulkitset väheksymiseksi pelkästään sen ,että kertoo päinvastaisista kokemuksista.
Yritin puolueettomasti tuoda esille myös päinvastaisia kokemuksia, mutta niitähän ei saa tuoda esille, koska silloin pn puolueelinen ja muita väheksyvä? Sinulla on outo käsitys puolueettomuudesta ja mielipiteiden väheksymisestä. Jos olisin täysin tyrmännyt mielipiteen, ymmärtäisin, mutta ilmeisesti olet päiväkodin kasvatti joka on aina saanut tahtonsa läpi eikä toiminnallesi ole koskaan asetettu mitään rajoja. Olet siis mahdollisesti narsistinen egoisti?
Meidän talossa asuu ulkomaalaisia, osa täysin kunnollisia, hiljaisia ja rauhallisia. Ei ole kokemuksia älämöläsakista. Mutta helvetillisestä tupakankärystä kyllä on , ja juuri kantasuomalaista ketjukessuttelijoista jotka tekevät elämästä saatanallista.. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Väheksyn muoden kokemuksia?
ilmeisesti tulkitset väheksymiseksi pelkästään sen ,että kertoo päinvastaisista kokemuksista.
Yritin puolueettomasti tuoda esille myös päinvastaisia kokemuksia, mutta niitähän ei saa tuoda esille, koska silloin pn puolueelinen ja muita väheksyvä? Sinulla on outo käsitys puolueettomuudesta ja mielipiteiden väheksymisestä. Jos olisin täysin tyrmännyt mielipiteen, ymmärtäisin, mutta ilmeisesti olet päiväkodin kasvatti joka on aina saanut tahtonsa läpi eikä toiminnallesi ole koskaan asetettu mitään rajoja. Olet siis mahdollisesti narsistinen egoisti?
Meidän talossa asuu ulkomaalaisia, osa täysin kunnollisia, hiljaisia ja rauhallisia. Ei ole kokemuksia älämöläsakista. Mutta helvetillisestä tupakankärystä kyllä on , ja juuri kantasuomalaista ketjukessuttelijoista jotka tekevät elämästä saatanallista..Kuten nytkin, yrität viedä huomion muualle itse aiheesta.
Sen lisäksi, että olet varmasti itsekin lehdistä lukenut kasvavasta nuorisoväkivaltaongelmasta, on myös asumismukavuus laskenut tasaista tahtia sitä mukaan, mitä enemmän talojen nimitauluissa on ns. kolmansista maista tulleiden nimiä.
Se että jotkut suomalaiset ketjupolttavat tekevät elämäsi saatanalliseksi, niin se ei ole mitään siihen verrattuna, mihin tänne tuodut pallerot kykenevät. Jos eivät möykkää pitkin päiviä ja öitä, niin roskaavat piha-alueita ja todellakin vetävät tupakkaa siellä missä heitä huvittaa.
- Anonyymi
Nuoriso voi Suomessa todella huonosti kaikkialla. Yksinäisyys ja köyhyys vie rikollisuuteen. Jos ei ole tekemistä ja työtä. Ennen oltiin maaseudulla ja metsissä töissä. Se aikakausi loppui, niin alkoi nuorten ongelmat. Internet on se vihollinen.
- Anonyymi
Sekö on syy? Monilla on ollut köyhä ja kurja laosuus, ei heistä kaikista silti rikollisia ole kasvanut.
Köyhyys itsessään ei tee rikollista, mutta jos vanhemmilla itsellään on jo lähtökohtaisesti sosiopaattisia piirteitä, yhteiskunta- ja viranomaisvastaisuutta, poliisia ja sossua vihataan kuin myrkkyä, samoin opettajia ja kaikkia muita paitsi omaa päihdeongelmaisten tuttavapiiriä, on väkivaltaa kotona niin toki, en yhtään epäile etteikö muksuista tulisi samanlaisia.
Se yhteiskunta- ja viranomaisvastaisuus omaksutaan jo heti, juuri se ettei ole mitään tahoa johon voisi oikeasti luottaa ja joka tahtoo vilpittömästi auttaa.
Vanhemmat siirtävät siis omat asenteensa ja arvonsa lapsiinsa, köyhyys itsessään ei ole siis mikään syy mihinkään.
Itse olin välillä ilman ruokaa, vaatteet Pelastusarmeijadta, sossulta muut, mutta asenteet ja arvot kotona olivat terveet, yhteiskunta ja viranomaiset nähtiin pisitiivisesti, ei uhkana tai vihollisina , kuten joissain huonosti voivissa perheissä nähdään, missä vanhempien kasvatukseen tai sen puutteeseen tartuntaan.
Päihteiden käyttö nähdään yksityisasiana vaikka sen vaikutukset näkyvät kaikkialla ja leviävät ja kakkialle, silti ” yksityisasia” . Haistakoot huilu..
- Anonyymi
Onko Saunalahdessa sitä ongelmaa mitä Leppävaarassa, että porukka kusee ja paskoo talon hisseihin ?
Voi olla toki koiratkin, kun ne yhtiöt on niin typeriä, että sallii koirat kerrostaloihin, vaikka se on käytännössä eläinrääkkäystä.
Tuntuu nykyään, että ihmiset tekee myös sinne hisseihin ja rappukäytäviin tarpeensa. Kaikenlaista sekopäätä riittää. Suomi mennyt pilalle.- Anonyymi
Lippulaiva ja Iso Omena ovat turvattomia kauppakeskuksia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/469732f6-9b49-4c15-bedf-7eef70dc360b - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lippulaiva ja Iso Omena ovat turvattomia kauppakeskuksia.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/469732f6-9b49-4c15-bedf-7eef70dc360bOlisit ensin odottanut selvitystä tuosta Lippulaivan jutusta, vaan kiire oli pashaa syöttää.
- Anonyymi
Me olemme asuneet Espoossa useassa eri paikassa. Sama ongelma oli vastassa aina.
Kauppakeskukset oli täynnä ulkomaalaisia, koulut oli täynnä ulkomaalaisia, vuokra-asuntojen rappukäytävien sukunimi taulut oli täynnä ulkomaalaisia nimiä.
Muutimme pois kokonaan pääkaupunkiseudulta, koska alue on kokonaisuudessaan annettu ilmaiseksi eli lahjoitettu ulkomaalaisten käyttöön.
Rikollisuus ja eri rotujen/kulttuurien välinen sota tulee jatkossa vain pahentumaan.
Suomessa ollaan nykyään onnettomia ja köyhiä.- Anonyymi
Näkyy se jo politiikassakin; ensimmäistä kertaa äänestävien joukossa perussuomalaisten kannatus 28 % ja muut jäävät kauas taakse .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näkyy se jo politiikassakin; ensimmäistä kertaa äänestävien joukossa perussuomalaisten kannatus 28 % ja muut jäävät kauas taakse .
Ihmiset kyllästyi raiskaamiseen, puukotuksiin, varkauksiin jne.
- Anonyymi
Miksi Japanin suurissa kaupungeissa ei näy etnisiä katujengejä kuten Suomen kaupungeissa ? Koska Japani noudattaa samaa maahanmuuttopolitiikka kuin perussuomalaiset Suomessa . Muut puolueet päin vastaista ja jälki näkyy .
- Anonyymi
Jahas, käyppä katsomassa asuinalueita joissa tilastollisesti äänestetään eniten juri perussuomalaisia. Tämän tie mdon saat mediasta äänestystulosten julksisujen yhteydessä. Miltä näyttävävät? . Asuinalue , sen siisteys tai siivottomuus , joka paikassa vellova tupakankäry toimii puolueiden käyntikorttina.
Westend, Haukilahti jne.siistejä, muut siltä väliltä, loput kamalia. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jahas, käyppä katsomassa asuinalueita joissa tilastollisesti äänestetään eniten juri perussuomalaisia. Tämän tie mdon saat mediasta äänestystulosten julksisujen yhteydessä. Miltä näyttävävät? . Asuinalue , sen siisteys tai siivottomuus , joka paikassa vellova tupakankäry toimii puolueiden käyntikorttina.
Westend, Haukilahti jne.siistejä, muut siltä väliltä, loput kamalia.Japanissa olen käynyt ja siisteys paistaa läpi. Tottakai mamualueilla äänestetään PS:a koska kantasuomalaiset omin silmin näkevät minkä holtiton mamupolitiikka saa aikaan kuten Ruotsissa jo suuressa mittakaavassa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Japanissa olen käynyt ja siisteys paistaa läpi. Tottakai mamualueilla äänestetään PS:a koska kantasuomalaiset omin silmin näkevät minkä holtiton mamupolitiikka saa aikaan kuten Ruotsissa jo suuressa mittakaavassa.
No, mistähän se siivottomuus johtuu? Pelkästään maahanmuuttajatko niitä jätepusseja viskoo puistoihin? Taaskin oli joku valopää yrittänyt tunkea puiston roskikseen jätepussinsa. En ymmärrä jos jalat toimii ja pääkin sen veran että tietää missä mikin on, niin miksi h*** ssä sitä jätepussia ei voi viedä taloyhtiön jätekatokseen ja siellä jätelaatikkoon? Vaan aina lähteä kotoa se jätepussikka ulos ja heittää se lähimmän bussipysäkin jäteastian päälle tai maahan? Eikä ymmärrys riitä että mihin niitä jätteitä voi viedä , eikä ole avainta jätehuoneesen vai eikö ymmärrys vain riitä tsrpeeksi pitkälle? Ovatko ihmiset oikeasti täysiä hölmöjä?
Oli pitkä tauko ,, yli parin vuoden tauko tuossa jätteiden ympäristöön viskaamisessa. Ilmeisesti tyyppi vapautunut vankilasta tai mielisairaalasta. Ja nyt sitten taas alkoi se ympäristön roskaaminen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No, mistähän se siivottomuus johtuu? Pelkästään maahanmuuttajatko niitä jätepusseja viskoo puistoihin? Taaskin oli joku valopää yrittänyt tunkea puiston roskikseen jätepussinsa. En ymmärrä jos jalat toimii ja pääkin sen veran että tietää missä mikin on, niin miksi h*** ssä sitä jätepussia ei voi viedä taloyhtiön jätekatokseen ja siellä jätelaatikkoon? Vaan aina lähteä kotoa se jätepussikka ulos ja heittää se lähimmän bussipysäkin jäteastian päälle tai maahan? Eikä ymmärrys riitä että mihin niitä jätteitä voi viedä , eikä ole avainta jätehuoneesen vai eikö ymmärrys vain riitä tsrpeeksi pitkälle? Ovatko ihmiset oikeasti täysiä hölmöjä?
Oli pitkä tauko ,, yli parin vuoden tauko tuossa jätteiden ympäristöön viskaamisessa. Ilmeisesti tyyppi vapautunut vankilasta tai mielisairaalasta. Ja nyt sitten taas alkoi se ympäristön roskaaminen.Taloyhtiön jätekatokset ja pihat muuttuvat kuin taikaiskusta kaatopaikoiksi kun vieraskielisiä muuttaa sisälle. Tästä johtuen siellä on selosteet nyt jopa arabian kielellä ja siitä huolimatta sotkeminen jatkuu ja jopa jätekatoksen eteen dumpataan mikroaaltouuneista pyykinpesukoneisiin.
Ihan tuttua huttua täällä Espoossa ja niin moneen kertaan toistunut, että en halua enää yhtään noita kehitysmaalaisia naapureihini.
- Anonyymi
Pelkään liikkua Espoossa ja koko pääkaupunkiseudulla. Julkisia pitää välttää erityisesti iltaisin. Mihinkään kujille tai ghettoihin ei saa mennä, jossa ulkomaalaisia miehiä laumoittain. Tosin raiskaukseen riittää yksikin tummahko. En suosittele kyllä mitään asuinpaikkaa kehä 3 sisäpuolelta.
Eikö turvallista ole enää vain Suomen maaseudulla ja Lapissa, jos sielläkään ?- Anonyymi
Maaseudulla on kuntia joissa ei ole ensimmäistäkään v. 2015 tänne Ruotsin kautta saapunutta eikä heidän myöhemmin saapuneita sukulaisia . Ei tarvitse pelätä mitään, poliisikin on lakkautettu koska rötöksiä ja turvattomuutta ei esiinny . Turvattomuus ja haittamaahanmuutto kulkevat käsi kädessä .
- Anonyymi
NO EI TODELLAKAAN OLE TURVALLISTA ASUA, VARSINKAAN ESBOOSSA, KUN EI OLE VANTAALLAKAAN, EIKÄ HELSIGISSÄ. AINOA ON KAUNIAINEN, JOKA ON LÄHINNÄ NÄIDEN VALKO-HANSKA RIKOLLISTEN ASUINALUETTA.
REHELLISESTI SANOTTUNA MISSÄÄN EI SUOMESSA OLE TURVALLISTA ASUA JA LIIKKUA. SANNA MARIN, JOKA BILETTÄÄ, OSAA BILETTÄÄ LIIKKUU SULJETUISSA JAUHO-JENGISSÄ. PELKÄÄ KUOLLAKSEEN, MUTTA EI TIETENKÄÄN SITÄ VOI TUNNUSTA, NÄYTELLÄ, KERTOA.
YLEINENKIN TURVALLISUUS SUURESSA KOKONAISKUVASSA ON MUUTTUNUT VAARALLISEN KRIITTISEEN.
JOS TARKASTELLAAN YLEITÄ SUOMEN TURVALLISUUTTA, PAHALTA NÄYTTÄÄ, SUURESSAKUVASSA, KOKONAISKUVASSA MAAILMANLAAJUISESTI. EI MITÄÄN OLE TEHTÄVISSÄ. AINUT ON SE NATO, JOHON SUOMIKIN TURVAUTUU, MUUTEN PELKÄKSI TYKIRUUAKSI PANISIVAT ERIKOISOPERAATIOSSA. - Anonyymi
Miksi niin paljon asuntoja Espoossa nyt tarjolla ja vuokrien alennuskampanjat koko ajan menossa, ihan kuin asukkaita ei löytyisi enää?
Onko oikeasti joukkopako tapahtunut eli muuttaako kaikki nyt karkuun ulkomaalaisia
ja katuryöstöjä vai onko pelkkää legendaa pääkaupunkiseudulla ?- Anonyymi
Ehkä kyse on yleisestä taloudellisesta lamasta? Ihmiset hakeutuvat halvempiin asuntoihin missä vastikkeet ovat pienemmät. Vuokrien nousuhan on ihan yleisesti tunnettu todiasia. Joka paikassa. Taloyhtiöiden menot ovat lisääntyneet.
Kaupungin tarjoamissa asunnoissa vastikkeet myös nousseet ja toisaalta muutoinkin asumismenot energian osakta ovat kasvaneet, kuin myös yleinen hintataso, ruoka, matkat, ihan kaikki on kallistunut.
Ihmiset hakevat edullisempaa asumismuotoa, pienempiä vastikkeita. Maahanmuuttoa on ollut jo monia vuosikymmeniä ja siinä ajassa on monen lähiön asukarakennekin muuttunut. Somalit kaikonneet tietyistä lähiöistä ja tilalle on tullut muita.
On paljon sekamuotoista asumista, samalla alueella on vuokra- asuntoa, asumisoikeusasuntoa ja omistusasuntoa vieri vieressä. Helsinki kai pääsääntöisesti on pahemmin jengiytynyt, toki Espoossakin on asuinalueita joissa kaikenmaailman porukkaa pörrää, mutta yleisesti ottaen aika tur vallinen Espoo on ellei nyt satu itse liikumaan missään epämääräisessä porukassa ja tämä koskee nuoria. Vanhemmat ihmiset osaavat jo välttää iltamyöhällä tiettyjä kapakoita joissa usein sattuu ja tapahtuu. Aika pitkälle omalla vastuulla täällä liikutaan.
Hesassa yleensä käydään juhlimassa, ei omalla asuinalueella. Itse en liiku hömyöhään juuri missään, oman turvallisuuteni vuoksi. Känniläiset kantasuomalaisetkin ovat samalla tavalla uhkaa edustavia kuin nuorten ulkomaalaisjengit.
On valittava seuransa missä liikkuu, siitä tässä on kai myös pitkälle kyse. Jos hakeutuu ongelmaporukkaan niin takuuvarmasti ongelmia myös tulee saamaan. Esim.huumeporukat ovat vaarallisia. Siellä missä käytetään humeita, myös sattuu ja tapahtuu, halusi tai ei. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ehkä kyse on yleisestä taloudellisesta lamasta? Ihmiset hakeutuvat halvempiin asuntoihin missä vastikkeet ovat pienemmät. Vuokrien nousuhan on ihan yleisesti tunnettu todiasia. Joka paikassa. Taloyhtiöiden menot ovat lisääntyneet.
Kaupungin tarjoamissa asunnoissa vastikkeet myös nousseet ja toisaalta muutoinkin asumismenot energian osakta ovat kasvaneet, kuin myös yleinen hintataso, ruoka, matkat, ihan kaikki on kallistunut.
Ihmiset hakevat edullisempaa asumismuotoa, pienempiä vastikkeita. Maahanmuuttoa on ollut jo monia vuosikymmeniä ja siinä ajassa on monen lähiön asukarakennekin muuttunut. Somalit kaikonneet tietyistä lähiöistä ja tilalle on tullut muita.
On paljon sekamuotoista asumista, samalla alueella on vuokra- asuntoa, asumisoikeusasuntoa ja omistusasuntoa vieri vieressä. Helsinki kai pääsääntöisesti on pahemmin jengiytynyt, toki Espoossakin on asuinalueita joissa kaikenmaailman porukkaa pörrää, mutta yleisesti ottaen aika tur vallinen Espoo on ellei nyt satu itse liikumaan missään epämääräisessä porukassa ja tämä koskee nuoria. Vanhemmat ihmiset osaavat jo välttää iltamyöhällä tiettyjä kapakoita joissa usein sattuu ja tapahtuu. Aika pitkälle omalla vastuulla täällä liikutaan.
Hesassa yleensä käydään juhlimassa, ei omalla asuinalueella. Itse en liiku hömyöhään juuri missään, oman turvallisuuteni vuoksi. Känniläiset kantasuomalaisetkin ovat samalla tavalla uhkaa edustavia kuin nuorten ulkomaalaisjengit.
On valittava seuransa missä liikkuu, siitä tässä on kai myös pitkälle kyse. Jos hakeutuu ongelmaporukkaan niin takuuvarmasti ongelmia myös tulee saamaan. Esim.huumeporukat ovat vaarallisia. Siellä missä käytetään humeita, myös sattuu ja tapahtuu, halusi tai ei.Huumeiden käyttäjiä ja ulkomaalaisia ei pääse kyllä karkuun. He asuvat kaikkialla, missä vuokra-asuntojakin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huumeiden käyttäjiä ja ulkomaalaisia ei pääse kyllä karkuun. He asuvat kaikkialla, missä vuokra-asuntojakin.
Maaseudulla on kuntia joissa ei noita Sipilän kutsumia nää ensimmäistäkään .
- Anonyymi
Itsekin haluan pois Espoosta mutta lähinnä järjettömien rakennusbuumien takia! Muutaman vuoden aikana on pilattu Tapiola, Niittykumpu, Finnoo, Olari, Kuettila, Saunalahti, .. asuntoja vapaana vaikka kuinka paljon, mutta hinnat Helsingin keskustan tasoa! Mieluimmin maksaisin vanhasta ki vitaloasunnoista kuin näistä espoon korneista torneista!!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Huumeiden käyttäjiä ja ulkomaalaisia ei pääse kyllä karkuun. He asuvat kaikkialla, missä vuokra-asuntojakin.
Eipä onneksi ole...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Maaseudulla on kuntia joissa ei noita Sipilän kutsumia nää ensimmäistäkään .
Kyllä,,,muutama Ukrainalainen näkyy.
- Anonyymi
Kannattaa muuttaa pk-seudun ulkopuolelle paikkoihin mihin raiteet ei vie. Kummasti meno rauhoittuu ja on jopa tilaa hengittää, eikä kaikki paikat täynnä betonia ja rakentamista. On täälläkin lähipalvelut, eikä työmatka omalla autolla vie yhtään enempää aikaa. Ei omaa autoa/ajokorttia? No se ei paljoa vaadi! 900€ ajokorttiin, parin tonnin auto. Pääsee samalla eroon epäsivistyneestä matkaseurasta ja saa luotettavamman kulkupelin kuin joukkoliikenne.
- Anonyymi
Ihmeen paljon outoja alennuksia menossa eri vuokrayhtiöillä. Jopa ilmainen vuokra tarjolla tai 6 kk ajan 100 euron alennus. Pakeneeko Espoolaiset nyt jotain ilmiötä ?
- Anonyymi
Saunalahden as aika uusia, huonot pohjat ja kalliita!
- Anonyymi
Saunalahti oli tosi kiva asua yli 10 vuotta sitten. Pilasivat senkin rakentamalla s-marketille "erityisyksikön". Siellä kiersi sellainen sekopää likaisissa vaatteissa, repun kanssa pummimassa rahaa kaikilta.
- Anonyymi
Haittamaahanmuutto on tehnyt Espoosta turvattoman ja tilanne pahenee nopeasti koska vain perussuomalaiset vastustavat haittamaahanmuuttoa . Muut ovat rähmällään islamin edessä .
- Anonyymi
Vieläkö väestönvaihto on käynnissä ?
Meneekö kaikki Espoon uudetkin vuokra-asunnot suoraan ulkomaalaisille ?
- Anonyymi
Minua kiinnostaisi tietää mikä on Espoon turvallisuustilanne tänä päivänä ?
Kuulemma nuorison ryöstely ja uutuutena tulipalot ovat Espoossa nyt muodissa.- Anonyymi
Älä hyvä ihminen vaan muuta Espooseen/Uudellemaalle Jos ei ole tosi pakko.
- Anonyymi
Joko se on uusi Finnoon asuinalue ehditty pilata ?
- Anonyymi
Kun asuu pääkaupunkiseudulla niin muodostuu helposti optinen harha että mamuja olisi joka kolkka täynnä. Muualla Suomessa, kenties jotain Turkua lukuunottamatta, mamuja ei paljon näy katukuvassa vaikka muuallakin ihmiset mamuista valittaa.
Toki kaikki on suhteellista. Kun tukholmalainen käy Helsingissä niin hän ihastelee miten vähän mamuja on vielä kaikista ihmisistä.- Anonyymi
Demari-taustaiset kaupunginjohtajat ovat pilanneet koko Ruotsin ja varsinkin Vantaan . Niinpä kokoomus rakentaa Suomea, Ruotsia ja pian koko Eurooppaa konservatiivisen maltillisen oikeiston kanssa josta Venäjä-mieliset on siivottu ulos .
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Demari-taustaiset kaupunginjohtajat ovat pilanneet koko Ruotsin ja varsinkin Vantaan . Niinpä kokoomus rakentaa Suomea, Ruotsia ja pian koko Eurooppaa konservatiivisen maltillisen oikeiston kanssa josta Venäjä-mieliset on siivottu ulos .
Eihän ne Venäjä mieliset ole mikään probleema,eikä itte Venäläiset.Vaan nämä 🧔🧕
- Anonyymi
Espoon turvallisuudesta en tiedä, mutta Vantaa ja Helsinki ovat oikeasti todella ulkomaalaisvaltaisia ja siksi mielestäni vaarallisia erityisesti iltaisin ja öisin. Päivisinkään en mielelläni kulje ilman autoa. Pääkaupunkiseudulla on kyllä valtavasti vapaana vuokrattavia uudiskohteita, muualla Suomessa ei rakenneta mihinkään uudiskohteita. Kaikki rakentaminen lopetettu kehä 3 ulkopuolella.
Kannattaako lapsiperheen muuttaa Espooseen, onko se vielä turvallinen asua ja elää, mitä mieltä ? - Anonyymi
Metro ei ilmeisesti pysähdy koko kesänä 2024 rautatieasemalla, tiedä sitten mitä lieveilmiöitä siitä vois tulla..
- Anonyymi
Koko PK-seudun turvallisuuden voi palauttaa vain poistamalla ulkomaalaiset Suomesta ja varmaan tänä vuonna 2024 Kelan tukien heikennykset sitä varmaan aloittelee sitten. Kelan vaatimus pakkomuutto halvempaan asuntoon asumistuen saamiseksi on ainakin yksi keino siirtää köyhiä ihmisiä pois esimerkiksi uudisalueilta. Ei menisi heti piloille esimerkiksi Espoon Finnoo, kun sinne ei otettais asumaan kaiken maailman köyhiä ja häirikköjä.
- Anonyymi
Helvetti se ei taida koskea muita kuin KantaSuomalaisia, että täytyy muuttaa halvempaan asuntoon.
Luuletko että "ulkomaalaisia" koskee tämä laki??Niillähän on valttikortti: RASISMIA!!! - Anonyymi
Jää nähtäväksi täyttääkö Espoo uuden Finnoon ulkomaalaisilla. On meinaan pelkkää vuokra-asuntoa tarjolla, eikä vieläkään koulua lapsille. Sellaisesta paikasta voi tulla pahimmillaan lapsettomien, työttömien, MT-ongelmaisten, päihdekäyttäjien tai muiden Kelan tukien varassa elävien ghetto...

Tuskin toviin ei niitä uusiin asuntoihin kai semntäänaiteta
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Helvetti se ei taida koskea muita kuin KantaSuomalaisia, että täytyy muuttaa halvempaan asuntoon.
Luuletko että "ulkomaalaisia" koskee tämä laki??Niillähän on valttikortti: RASISMIA!!!Ei taida ulkomaan eläjiä, jotka täällä hengailee Kela ym. tukien varassa Kela-korvausten leikkaukset, asumistuen leikkaukset, muuta halvempaan asuntoon siitä - teemat koskea.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jää nähtäväksi täyttääkö Espoo uuden Finnoon ulkomaalaisilla. On meinaan pelkkää vuokra-asuntoa tarjolla, eikä vieläkään koulua lapsille. Sellaisesta paikasta voi tulla pahimmillaan lapsettomien, työttömien, MT-ongelmaisten, päihdekäyttäjien tai muiden Kelan tukien varassa elävien ghetto...
Se mitä minä olen nähnyt ja kokenut niin aina on kantasuomalainen 25-30 vuotias mies kyseessä kun taloyhtiön lasinen ulko- oven lasi helähtää rikki. Turvakengät jaloissa potkitaan säännöllisesti - siis säännöllisesti - aina lasiovet rikki eikä siksi etteikö olisi avainta vaan vitutuksen johdosta yksinomaan tai huvikseen koska on tympeä olo.
Nuoria miehiä nykyään jatkuvasti vituttaa kaikki ja ainoa helpotus siihen on lasiovien potkiminen hajalle. Mutta tulee kalliiksi taloyhtiön osakkaille ja talon omistajille. Ja aina ulkoisesti saman näköisiä kaikki nämä ; ulko- oven lasiovet on pakko potkia rikki- fetismistä kärsivillä.
Ovat järjestelmällisesti pitkiä 175-180 cm , kehonrakenteeltaan vahvoja ja raamikkaita , ja kummallinen kiinnostus It - alaan ja kaikilla jokin persoonallisuushäiriö. Ihan järjestään.
- Anonyymi
Uudet asunnot menevät mamuille ja kantasuomalaiset muuttavat pakon edessä maalle .
- Anonyymi
Joo, eniten tehtäviä poliisilla on Espoossa , ullatus, Suomenojalla.
- Anonyymi
Kerran noin pelottaa, niin muuttakaa Suomussalmelle, tai muihin vastaaviin paikkoihin, siellä ei tarvitse varoa, kuin pitää huolta, että ei tallaa raakkuja.
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.34887601 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!
Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit12571Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill692348- 1791955
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161532Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91381- 1121337
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181811320RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601310Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j421217