Olen mielisairas ja ylpeä siitä

Sairastuin jo kouluaikoina mielisairauteen. Olen ollut siitä lähtien mielisairas. Töitä en ole tehnyt päivääkään. Olen nyt sairauseläkkeellä. Rikas kuin mikä...!

Rahat riittää lounaaseen, mutta eivät luoteeseen.

Olen ateisti syntymästäni saakka, vaikka kotini oli lestadiolainen.

Arvannet jo kuka minä olen?

Juutalainen entinen sotilas kuuden päivän sodasta, syntynyt Kirjat Shmonassa.

Itkumuurin valtasimme ja sinne rukouksemme jätimme.

Nyt harmittaa, kun ei ole tullut rukousvastauksia.

Meitä tapetaan yhä vielä kuin uhrilampaita, Raamatun ennustusten mukaan...

~Moses
12109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onneksi olet SDP:n kantavia voimia, olethan aina kantanut SDP:n "PunaLippua" Ylväästi VappuMarssin etujoukossa !

Äänestä

Miksi Hessu et käytä kaappaamaasi nikkiä näissä false flag avauksissasi?

Äänestä

G4G/Trööttan/inbesilli/Laiska-Jaakko, Jumalanvaltakuntablogisti jaFysikaalisen teologian mainostaja/arvostelija on taas viime yön miettinyt mitähän sitä launataina valehtelisi ateisteista. Jumala on mellastanut tyhjässä kuupassa. Vanne kiristää päätä ja ahdistaa.

Nyt on aamun lääkecocktail otettu dosetista. Niiden ja nousuhumalan vaikutuksesta uusia ketjuja syntyy kuin sieniä sateella. Maniassa ajan taju häviää ja hän vastaa anonyyminä itselleen muutamassa minuutissa pitäen yllä erikoista keskustelua itsensä kanssa 😂😂😂

1Äänestä
  • Lupasin viihdyttää teitä ja pidin lupaukseni.

    Eikö vain?

    Mahtaisi se olla tylsää, jos kuuppani olisi terävä tylsyyden sijasta.

    Sitäpaitsi huumori edellyttää korkeaa älykkyyttä ja väitän sen vuoksi olevani palstan älykkäin kirjoittaja ohellasi.

    Äänestä

Aloittaja on siis Simosta kotoisin, eli asuu keskustapuolueen raamattuvyöhykkeellä, jossa on havaittu eniten sisäsiittoisuutta.

Äänestä

Olen Moses_Zuckerkandl Tampereelta ja syntyisin olen Pielaveden lestoja.

Kannatan Ilvestä ja vihaan Oulun Kyrpiä.

Vanhalla käyn verestämässä... eiku toivomassa, että olisin itsekin ollut Teekkari jo 80-luvulla, mutta olin silloin vielä isäni kasseissa.

Synnyin vuonna 1989 ja tajusin heti päivänvalon nähtyäni, että lestadiolaisuus on ainoa oikea uskonto...

kunnes isot pojat ottivat minulta pois Raamatun ja tallasivat sen lätäkköön.

Kun isäni sitten antoi minulle remmin solkipäällä selkään Raamatun mentyä piloille, niin ajattelin, että ei Jumala rankaise syytöntä.

Tästä alkoi pitkä ja kivulias tie ateismiini, jossa nyt suu kuolaa valuen ja silmät hulluutta kiiluen jahtaan krisseleitä, jos ehkä saisin kyykytettyä ja vedettyä alta kölin parin per päivä. Ei ole vielä onnistunut, mutta kovasti sitä yritän...

nikkejä kaappailen ja teen randomisti poistoja, sillä olen palstan moderaattori vailla vertaa, ylivertaisuusvinoumasta eli Dunning-Kruger efektistä kärsivä nero

Kampela- ja Munuaistutkija, Tarkistuskysymys ? ja se lääketieteellinen Moses_Zuckerkandl, jonka nikin erinomaisuuden vain harvat ja valitut ymmärsivät.

R.I.P. Moses ja muut ihanat sivupersoonani, jotka olen jo surmannut.

Äänestä
  • Jos olet syntynyt .89, olet todennäköisesti maakäärme, eli niillä ei monella ole pää ihan selvä.

    Äänestä

jos luet aku ankkaa niin voit muuttua super hessuksi , mikähän siinä on että jotkut muuttavat lukemansa muistoikseen 🤔

Äänestä
  • Heijuu Aku Ankka, nimi onpi aivan Vankka!

    Käkkälikälikää!

    Äänestä

Jeesuksen Kristuksen peppureikä sinun puolestasi annettu!!!

Äänestä
  • Hallelujaa, kiitos donitsista. AMEN

    Äänestä

Ei tolla jutulla ja monilla vastauksilla ole mitään tekemistä ateismin kanssa. Jos kone tietäisi, että se käyttäytyy poikkeuksellisella tavalla, se tutkisi mistä vika johtuu, ja ottaisi selvää ohjelmoinnistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Sairastuin jo kouluaikoina mielisairauteen. Olen ollut siitä lähtien mielisairas. Töitä en ole tehnyt päivääkään. Olen nyt sairauseläkkeellä. Rikas kuin mikä...!

Rahat riittää lounaaseen, mutta eivät luoteeseen.

Olen ateisti syntymästäni saakka, vaikka kotini oli lestadiolainen.

Arvannet jo kuka minä olen?

Juutalainen entinen sotilas kuuden päivän sodasta, syntynyt Kirjat Shmonassa.

Itkumuurin valtasimme ja sinne rukouksemme jätimme.

Nyt harmittaa, kun ei ole tullut rukousvastauksia.

Meitä tapetaan yhä vielä kuin uhrilampaita, Raamatun ennustusten mukaan...

~Moses

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu